OHJAUSSUUNNITELMA. Vahvistettu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OHJAUSSUUNNITELMA. Vahvistettu"

Transkriptio

1 OHJAUSSUUNNITELMA Vahvistettu Rehtorin päätös 138/10/2016

2 1 (12) Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille ammatillisen perustutkinnon edellyttämä osaaminen ja ammattitaito sekä valmiuksia yrittäjyyteen. Lisäksi tavoitteena on antaa opiskelijoille mm. jatko-opintovalmiuksien ja ammatillisen kehittymisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. (Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta 787/2014, 5 ) Opetushallituksen määrittelemien hyvän ohjauksen kriteerien (Liite 1.) mukaan opiskelijalla on oikeus laadukkaaseen ja riittävään ohjaukseen. Ohjaus on jatkuvaa, vuorovaikutteista ja tavoitteellista toimintaa opiskelijan oppimisen, kasvun ja kehityksen tueksi. Ohjaus tukee ammatillisen identiteetin kehittymistä, auttaa ura- ja elämänsuunnittelutaitojen muotoutumisessa sekä antaa valmiudet jatkoopintoihin ja työelämään siirtymiselle. Keskeistä ohjauksessa on hyvinvoinnin lisääminen ja syrjäytymisen ehkäisy. Ohjaus on kaikkien oppilaitoksessa työskentelevien työtä. (Hyvän ohjauksen kriteerit, OPH 2014, 5.) Ohjausta voidaan jäsentää opintoajan, sisällön, työmuotojen ja työnjaon mukaan. Tämä ohjaussuunnitelma on jäsennetty ensisijaisesti opintoajan mukaan huomioiden kuitenkin sisältö, työmuodot ja työnjako. Jyväskylän ammattiopistossa opiskelijoilla on mahdollisuus saada riittävästi monipuolista ja jatkuvaa ohjausta (yhteisö, ryhmä, pienryhmä, yksilö) tarpeensa mukaan koko opintojen ajan. Ohjauksella aktivoidaan opiskelijaa toimimaan vastuullisesti oman koulutuksen ja tulevaisuuden suunnittelussa. Ohjauspalvelut ovat kaikkien opiskelijoiden saatavilla tasavertaisesti. Ohjausta toteutetaan eettisesti ohjattavaa kunnioittaen sekä ohjattavan hyvinvointia ja tasa-arvoa edistäen. Ohjauksen avulla opiskelija perehdytetään uuteen opiskeluympäristöön ja häntä tuetaan osaamisen vahvistamisessa. Ohjaus on yhteistyötä ja toimintaa ohjaa koko oppilaitos ohjaa -periaate. Ohjaukselliset vastuut on määritelty opinto-ohjaajan, ryhmänohjaajan, koulutuspäällikön, opintosihteerin, erityisopetuksen vastuuopettajan, opettajan ja muiden toimijoiden kesken. Ohjauksen asiantuntijoina toimivat opintoohjaajat.

3 2 (12) Sisällys Johdanto Ohjaus ennen opintojen aloittamista... 3 Tavoite... 3 Toteutus Ohjaus opintojen aloitusvaiheessa... 4 Tavoite... 4 Toteutus Ohjaus opiskelun aikana... 6 Tavoite... 6 Toteutus Ohjaus opintojen päättövaiheessa... 7 Tavoite... 7 Toteutus Ohjauksen arviointi ja kehittäminen... 8 Liite 1. Hyvän ohjauksen kriteerit ammatillisessa koulutuksessa... 10

4 3 (12) 1. Ohjaus ennen opintojen aloittamista Tavoite Ohjauksen tavoitteena ennen opintojen alkua on antaa monipuolisesti tietoa ammatillisen oppilaitoksen opinnoista mahdollisille hakijoille ja heidän huoltajilleen. Perusopetuksen kanssa tehtävän yhteistyön tavoitteena on, että kaikille perusopetuksen suorittaneille löytyy opiskelupaikka toiselta asteelta tai erilaisista valmentavista koulutuksista. Myös muille kuin peruskoulun päättövaiheessa oleville ammatillisista opinnoista kiinnostuneille hakijoille tarjotaan ohjausta. Jyväskylän koulutuskuntayhtymän strategian mukaisesti kannamme vastuun koko ikäluokasta. Opiskelijavalinnan lähtökohtana on, että opiskelijaksi hakeutuvan terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä seikka ei ole opiskelijaksi ottamisen este. Opiskelijaksi hakeutuvan oikeusturvan lähtökohtana on, että hänet valitaan sellaiseen koulutukseen, jonka käytännön tehtävissä tai työssäoppimisessa, opiskelija voi toimia terveydentilansa tai toimintakykynsä vuoksi. HAKIJAN KOULUTUSTAUSTA MAHDOLLISET HAKEUTUMISREITIT Perusopetus / 10-luokka / Ammattistartti/ VALMA Lukio Yhteishaku & lisähaku Ammatillinen tutkinto kesken Suorittanut ammatillisen tutkinnon Jatkuva haku Toteutus Ammattiopiston opinto-ohjaajat sekä ammatillisten yksiköiden henkilöstö tekevät yhteistyötä peruskoulujen ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Ammatillista koulutusta esitellään erilaisissa tilaisuuksissa esim. peruskoulun oppitunneilla ja vanhempainilloissa. Ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneet hakijat voivat vierailla Jyväskylän ammattiopiston eri toimipisteissä mm. Avoimet ovet -tapahtumassa.

5 4 (12) Peruskoulujen opinto-ohjaajia ja muita yhteistyötahoja tiedotetaan hakeutumisesta ja ajankohtaisista asioista säännöllisesti erilaisissa tilaisuuksissa ja tiedottein. Oppilaitoksen www-sivuilla on oma infosivusto ohjauksen toimijoille. Lisäksi Opintopolku-palvelusta löytyy lisätietoa opiskelusta toisella asteella. Lisäksi hyödynnetään sosiaalisen median tiedotuskanavia kuten Facebookia, Instagramia ja blogeja. Hakeutuminen ammatilliseen peruskoulutukseen tapahtuu Opintopolku-palvelun kautta ja / tai oppilaitoksen oman jatkuvan haun tai erillisten hakujen kautta. Hyvän ohjauksen teemat toteutuvat seuraavissa kriteereissä: 2. Ohjaus opintojen aloitusvaiheessa Tavoite Opintojen aloitusvaiheessa ohjauksen tavoitteena on perehdyttää uudet opiskelijat ammatillisiin opintoihin ja opiskelukäytänteisiin. Ohjauksella pyritään selkeyttämään sekä vahvistamaan ammatillista suuntautumista ja ehkäisemään opintojen keskeyttämistä. Ohjaus tukee opiskelijan henkilökohtaista kasvua ja kehitystä sekä edistetään arjesta selviytymistä. Aloitusvaiheen perehdyttämisen keskeinen tavoite on varmistaa opiskelijan sitoutuminen opintoihin ja vahvistaa ryhmäytymistä opiskelijayhteisöön Toteutus Opiskelija tutustuu opintojensa alussa opettajiin, opiskelijoihin, opiskelijahuollon toimijoihin sekä muuhun henkilökuntaan. Hänet perehdytetään opiskeluympäristöön ja arjen käytänteisiin sekä opiskelijan oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Koko henkilöstö sekä tutor-opiskelijat osallistuvat perehdyttämisvaiheeseen.

6 5 (12) Opiskelija perehdytetään tutkinnon rakenteeseen ja sisältöön. Hyvä perehtyminen mahdollistaa opiskelijan osallistumisen oman henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laatimiseen. Opiskelijaa tuetaan osaamistavoitteiden saavuttamisessa suunnitelman mukaisesti. Ryhmänohjaaja on päävastuussa perehdyttämisestä, tulohaastatteluista ja ohjaustarpeen arvioimisesta. Hänellä on myös keskeinen rooli HOPSin laatimisessa sekä erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille laadittavista henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevista suunnitelmista (HOJKS) ja niiden päivittämisestä. Ryhmänohjaaja tekee tiivistä yhteistyötä eri ohjauksen toimijoiden kanssa. Ryhmänohjaajat ja tarvittaessa opiskelijahuoltohenkilöstö pitävät yhteyttä alaikäisten opiskelijoiden huoltajiin. Huoltajille järjestetään kotiväeniltoja ja tarpeen mukaan perhepalavereita. Jyväskylän ammattiopistossa käytetään huoltajien kanssa tehtävään yhteistyöhön ja viestintään Wilmajärjestelmää, www-sivuja ja sosiaalista mediaa. Huoltajilla on myös edustus Jyväskylän ammattiopiston opiskeluhuoltoryhmässä. Jyväskylän ammattiopistossa tehdään tiivistä yhteistyötä perusopetuksen sekä nivelvaiheen koulutuksen (VALMA-koulutuksen) kanssa. Opiskelun alussa saatavia nivelvaiheen opiskelijatietoja hyödynnetään henkilökohtaisen kasvun ja kehityksen ohjauksessa sekä oppimisen ja opiskelun ohjauksessa. Opintojen alkuvaiheessa keskeyttämistä ehkäistään ja vähennetään ohjaamalla opintojen keskeyttämistä harkitsevat opiskelijat VALMA-koulutukseen. Keskeyttämisriskissä olevalle opiskelijalle pyritään löytämään vaihtoehtoinen opintopolku koulutuksen järjestäjän sisällä tai varmistamaan siirto toiseen oppilaitokseen. Heille pyritään löytämään ohjauksen avulla opiskelijan vahvuuksia ja valmiuksia vastaava sopiva opiskelupaikka. Hyvän ohjauksen teemat toteutuvat seuraavissa kriteereissä:

7 6 (12) 3. Ohjaus opiskelun aikana Tavoite Opiskelija etenee opinnoissaan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) mukaisesti tavoitteenaan siirtyä opintojen jälkeen työelämään tai jatko-opintoihin. Opiskelijan oppimista, henkilökohtaista kasvua ja ammatillista kehittymistä tuetaan. Henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa päivitetään opintojen edetessä yhdessä ryhmänohjaajan kanssa. Opiskelupolun suunnitelmallinen rakentaminen tukee opiskelijan itsetuntemusta ja itseluottamusta. Toteutus Opiskelijan ohjaamiseen osallistuu koko henkilöstö kaikessa toiminnassa oman toimenkuvansa mukaisesti. Ohjausta toteutetaan oppilaitoksen toimijoiden ja yhteistyötahojen kanssa: yksilö-, pienryhmä- ja ryhmäohjaus. Oppimisen ja opiskelun ohjaus Opinto-ohjaaja ja ryhmänohjaaja jatkavat opiskelijan perehdyttämistä tutkinnon perusteisiin, tutkintorakenteeseen ja suuntautumisen vaihtoehtoihin. Ryhmänohjaaja ja opettajat tutustuttavat opiskelijan tutkinnon osien tavoitteisiin ja opintosisältöihin. Opiskelutaitojen kehittymistä edistetään opiskelun aikana erilaisissa työympäristöissä, työssäoppimisjaksoilla ja oppilaitoksessa. Työssäoppimista ohjaava opettaja perehdyttää opiskelijat opetussuunnitelman mukaisiin työssäoppimisen tavoitteisiin, ohjaa työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen arvioinnin. Opiskelija ja ryhmänohjaaja seuraavat opintojen etenemistä säännöllisesti Wilmasta, johon on kirjattu muun muassa opiskelijan opintosuoritukset ja poissaolot. Opiskelijan opintojen etenemistä tarkastellaan jaksoittain seurantapalavereissa. Mikäli opiskelija keskeyttää tai eroaa, pyritään se tekemään suunnitelmallisesti hyödyntäen eri yhteistyötahoja. Ammatillisen suuntautumisen ohjaus Ammatillista suuntautumista ohjataan erilaisten opintoihin kuuluvien valintojen kautta. Opiskelija voi suunnata opintojaan ja syventää osaamistaan alakohtaisten valintojen lisäksi, esimerkiksi kansainvälisyyteen, kilpailutoimintaan, yrittäjyyteen ja lukio-opintoihin. Opiskelija voi laajentaa osaamistaan sisällyttämällä opintoihin tutkinnon osia muista tutkinnoista ja korkeakouluopinnoista. Valinnaisuus tukee opiskelijan suuntautumista työelämään ja jatko-opintoihin. Henkilökohtaisen kasvun ja kehityksen ohjaus Opiskelijan elämänhallinnan taitojen kehittymistä tuetaan opintojen aikana. Tavoitteena on opiskelijan itsetuntemuksen, itseluottamuksen, hyvinvoinnin sekä sosiaalisten taitojen kehittyminen. Opiskelijan ammatillinen kasvu, vahva ammatti-identiteetti ja realistinen kuva omasta osaamisesta kehittyvät oppimisen aikana tapahtuvan itse- ja vertaisarvioinnin sekä opettajien ja ohjaajien antaman palautteen kautta. Opiskelijoiden hyvinvointia tuetaan opintojen lisäksi oppilaitoksen tarjoamilla opiskelijahuoltopalveluilla, vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksilla, tutor-toiminnalla, opiskelijakuntatoiminnalla ja yksiköiden hyvinvointiryhmillä. Aikuisuuteen kasvamisen ja myönteisen minäkuvan tukemisesta on vastuussa koko henkilöstö.

8 7 (12) Hyvän ohjauksen teemat toteutuvat seuraavissa kriteereissä: 4. Ohjaus opintojen päättövaiheessa Tavoite Opintojen päättövaiheessa opiskelijaa tuetaan opintojen loppuunsaattamisessa sekä siirtymisessä työelämään ja jatko-opintoihin. Opiskelijaa ohjataan aktiiviseksi tiedonhankkijaksi ja itsenäiseen päätöksentekoon. Tavoitteena on, että opiskelija on opiskelun kuluessa oppinut toimimaan vastuullisesti ja on tietoinen mahdollisuuksistaan. Toteutus Opiskelijan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman toteutumista seurataan ja tuetaan. Tarvittaessa laaditaan hakemus lisäajasta ja tehdään suunnitelma opintojen loppuun saattamiseksi. Opiskelusuunnitelmaan kirjataan jatkosuunnitelmaa koko opintojen ajan. Opintojen päättövaiheessa henkilökohtainen ohjaus lisääntyy yksilöllisten jatkosuunnitelmien toteutumiseksi. Lisäksi yhteistyö oppilaitoksen ulkopuolisten tahojen kanssa korostuu. Opintojen aikana opiskelija on saanut työnhaussa ja työelämässä tarvittavia valmiuksia. Työnhakuun perehdytetään lisäksi opintojen päättövaiheen infoissa, joita toteuttavat esimerkiksi opinto-ohjaaja, ryhmänohjaaja, opettajat, työnantajat, ammattijärjestöt ja TE-toimisto. Opiskelijoiden päättövaiheessa opiskelijoille tiedotetaan jatko-opintomahdollisuuksista. Yhteistyötä tehdään korkeakoulujen ja muiden koulutuksen järjestäjien kanssa: hakijapäivät, avoimet ovet, korkeakoulujen edustajien vierailut jne.

9 8 (12) Hyvän ohjauksen teemat toteutuvat seuraavissa kriteereissä: 5. Ohjauksen arviointi ja kehittäminen Jyväskylän ammattiopistossa ohjausta toteutetaan ohjaussuunnitelman mukaisesti. Ohjausta tarkastellaan ja arvioidaan vuosittain. Tietoa ja palautetta kerätään opiskelijoilta mm. Inka-kyselyjen avulla. Arvioinnissa hyödynnetään myös sisäisiä auditointeja. Ohjaustoimintaa kehitetään saadun tiedon ja palautteen perusteella ja ohjaussuunnitelmaa päivitetään tarpeen mukaan. Lisäksi ohjauksen vastuut -taulukkoa päivitetään lukuvuosittain ja toimijoiden vaihtuessa (Ohjauksen vastuut on erillinen Excel-dokumentti ja se löytyy Intran sivuilta).

10 9 (12)

11 10 (12) Liite 1. Hyvän ohjauksen kriteerit ammatillisessa koulutuksessa Riittävä ja monipuolinen ohjaus - Ohjaukseen on varattu resurssia siten, että opiskelijalla on mahdollisuus saada riittävästi monipuolista ja jatkuvaa ohjausta tarpeensa mukaan koko opintojen ajan. - Jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus sekä henkilökohtaiseen että ryhmämuotoiseen ohjaukseen. Aktiivisuuden, osallisuuden ja vastuullisuuden tukeminen - Ohjaus on toteutettu tavalla, joka vahvistaa opiskelijoiden aktiivisuutta, osallisuutta ja vastuullisuutta omaan elämäänsä ja oppimiseensa liittyvissä prosesseissa ja päätöksenteossa. - Ohjaus vahvistaa opiskelijan osallisuutta opiskelija- ja oppilaitosyhteisössä sekä kasvattaa yhteiskunnan ja työelämän jäsenyyteen. Ohjaus on yhteistä työtä - Ohjaus on ammatillisen koulutuksen henkilöstön tavoitteellisesti johdettua yhteistä työtä koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman mukaisesti. - Tehtävät, roolit ja yhteistyömuodot, työssäoppimisjaksojen ohjaus mukaan lukien, kuvataan selkeästi ohjaussuunnitelmassa. Osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö - Opinto-ohjaajat ovat tehtäväänsä kelpoisia. - Henkilöstön tiedot, taidot sekä ohjaus- ja työelämäosaaminen ovat korkeatasoisia ja ajan tasalla. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen - Opinto-ohjausta kehitetään oppilaitoksen tasa-arvosuunnitelman mukaisesti. - Ohjaus toteutetaan tavalla, joka edistää opiskelijan luottamusta tasavertaisiin mahdollisuuksiinsa. Ohjaussuunnitelma - Koulutuksen järjestäjällä on ohjaussuunnitelma, joka on tarkennettu oppilaitoskohtaisesti. - Ohjaussuunnitelmassa on määritelty ohjauksen tavoitteet, toteutus, johtaminen, työnjako, vastuut ja arviointi. - Suunnitelma on tehty yhteistyössä opiskelijoiden ja sidosryhmien kanssa. - Ohjaussuunnitelmaa arvioidaan ja päivitetään säännöllisesti. Koulutuksen nivelvaiheet - Nivelvaiheyhteistyö ammatillisen koulutuksen alku- ja päättövaiheessa sekä muissa siirtymissä on suunniteltua ja toimivaa. - Koulutuksen järjestäjä tiedottaa peruskoululaisille ammatillisista opinnoista monipuolisesti ja tarjoaa heille mahdollisuuden tutustua eri vaihtoehtoihin. - Opiskelijalle järjestetään mahdollisuuksia tutustua opiskeluun jatko-opiskelupaikoissa.

12 11 (12) - Ohjauksella varmistetaan opiskelijan taidot hankkia tietoa työelämästä ja jatko-opinnoista sekä toimia sähköisissä hakujärjestelmissä. - Oppilaitoksessa on sovittu ohjauksen käytännöt mahdollisen koulutusalan tai koulutuksen järjestäjän vaihtamiseksi. - Ohjaus tukee opiskelijan sujuvaa siirtymistä työelämään tai jatko-opintoihin. Ohjaus koulutukseen ja uravalintoihin liittyvien päätösten tukena - Ohjaus tukee ammatillisten opintojen suorittamista sekä opiskelijan työllistymistä ja/tai sijoittumista jatko-opintoihin. - Opiskelija laatii henkilökohtaisen oppimis- ja jatkosuunnitelman ohjauksen tuella. Ohjaus on toteutettu tavalla, joka tukee opiskelijan hakeutumista työelämään sekä ammatillista kehittymistä. - Ohjaus on toteutettu tavalla, joka tukee opiskelijan aktiivista ja kriittistä tiedonhankintaa. - Ohjauksessa käsitellään monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti vaihtoehtoja opiskelijan omien suunnitelmien ja valintojen tueksi. Työelämätaidot ja työelämään tutustuminen - Opiskelija tutustuu monipuolisesti erityisesti alansa työtehtäviin, työelämään ja yrittäjyyteen. - Ohjaus on järjestetty siten, että se tukee opiskelijan työnhakuvalmiuksien ja työelämätaitojen kehittymistä sekä työllistymistä. - Työssäoppimisen ohjaus on riittävää ja laadukasta. Ohjauksella varmistetaan opiskelijan monipuolinen oppiminen työssäoppimisjaksoilla ja työelämässä sekä näiden kytkeytyminen opintojen kokonaisuuteen ja ammatilliseen kehittymiseen. - Henkilöstöllä on ajantasainen työelämäosaaminen ja aktiiviset kontaktit työelämään. Vuorovaikutteinen yhteistyö ohjauksen tukena - Kodin ja oppilaitoksen välinen yhteistyö on osallistavaa, suunnitelmallista ja säännöllistä. - Moniammatillinen ja monialainen yhteistyö on säännöllistä ja suunniteltua. - Työelämä- ja sidosryhmäyhteistyö on suunniteltua, aktiivista ja tukee opiskelijan työssäoppimista sekä sujuvaa siirtymistä työelämään. Toimijoiden vastuut ovat kaikkien tiedossa. - Oppilaitoksen yhteistyö eri koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen kanssa tukee opiskelijan sujuvaa siirtymistä jatko-opintoihin. - Yhteistyö muiden toisen asteen oppilaitosten kanssa mahdollistaa joustavia opintopolkuja sekä tarvittaessa opiskelijan joustavan siirtymisen oppilaitoksesta toiseen, mikä vähentää negatiivista keskeyttämistä. Ohjauspalveluista tiedottaminen - Opiskelija, hänen huoltajansa sekä oppilaitoksen työelämäkumppanit ja sidosryhmät saavat ajantasaista tietoa ammatillisen koulutuksen järjestäjän ohjauspalveluista. - Ohjauksesta tiedotetaan erilaisin menetelmin. Tiedottaminen on aktiivista ja suunniteltua. Hyvän ohjauksen kriteerit osana paikallista laatujärjestelmää - Hyvän ohjauksen kriteerit ovat osa opetuksen järjestäjän laatu- ja arviointijärjestelmää. - Henkilöstön kaikki jäsenet ja yhteistyökumppaneiden edustajat tuntevat hyvän ohjauksen kriteerit ja toimivat niiden mukaisesti. - Ohjaustoimintaa arvioidaan säännöllisesti ja suunnitelmallisesti.

13 12 (12)

HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen

HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen Sisällys 1. Hyvän ohjauksen kriteerien tehtävä... 3 2. Hyvän ohjauksen kriteerien käyttö

Lisätiedot

Monikulttuurinen ohjaus Ohjauksen päivät

Monikulttuurinen ohjaus Ohjauksen päivät Monikulttuurinen ohjaus Ohjauksen päivät 8.5.2019 Katri Kuukka Sisältöä Mitä ymmärrämme/ymmärrätte monikulttuurisella ohjauksella? OPH:n ohjauskyselystä noussutta > keskustelu Näkökulmia monikulttuuriseen

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (Valma)

Ohjaussuunnitelma Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (Valma) Ohjaussuunnitelma Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (Valma) (12.8.2016) SISÄLLYSLUETTELO 1 Ohjaukseen osallistuvat kaikki... 1 2 Ohjauksen tavoitteet Valma-koulutuksessa... 2 3 Hyvän ohjauksen

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma

Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma No. Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma KT Jukka Lerkkanen Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu Julkaistu 10.01.2005 Lerkkanen, Jukka Jyväskylä ammattiopiston opinto-ohjaussuunnitelma

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena

Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Kiinni Työelämässä Mahis työhön projektin väliseminaari 11.11.2009 Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen - yksikkö Opetushallitus Ammatillisten

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Opinto-ohjaajan koulutus. JAMK/ammatillinen opettajakorkeakoulu. Emmi Matikainen JOENSUUN KONSERVATORION OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA.

Opinto-ohjaajan koulutus. JAMK/ammatillinen opettajakorkeakoulu. Emmi Matikainen JOENSUUN KONSERVATORION OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA. Opinto-ohjaajan koulutus JAMK/ammatillinen opettajakorkeakoulu Emmi Matikainen JOENSUUN KONSERVATORION OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA Johdanto Tämä artikkeli on tehty osana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisen

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa

Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa Opinto-ohjaajien ja ryhmänohjaajien tehtävänkuvien, yhteistyön ja työnjaon kehittäminen Yhdessä-hankkeen loppuseminaari 7.11.2014 Opinto-ohjaaja

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio

LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA 20.4.2017 KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio LOHJAN YHTEISLYSEON LUKIO Yli 100-vuotias koulu lukio 40 vuotta (vuodesta 1976) OPISKELIJOITA

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus AIKUISTEN OPINTO-OHJAUS Koonti: Johanna Rantalainen opinto-ohjaaja, Harjavallan yksikkö AIKUISOPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT SATAEDUSSA SATAKUNNAN

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi 2 Arviointiaineisto

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Ammattistartin kokeilun päätösseminaari Jyväskylä 13.4.2010 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammattikoulutus/Tutkinnot Osaamisen ja sivistyksen asialla Valmistavien

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Reformi puheesta nostettua

Reformi puheesta nostettua Reformi puheesta nostettua Ammatillisen koulutuksen tavoitteet Kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista Antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta Kehittää

Lisätiedot

Opiskelijoiden yksilölliset opintopolut

Opiskelijoiden yksilölliset opintopolut Opiskelijoiden yksilölliset opintopolut Vammaisten opiskelijoiden valmenatva ja kuntouttava opetus ja ohjaus, Opetussuunnitelman perusteet 2010 Opetushallitus 3.12.2009 Seija Eskola Invalidiliiton Järvenpään

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

LAADUKAS OHJAUS KOUVOLASSA

LAADUKAS OHJAUS KOUVOLASSA LAADUKAS OHJAUS KOUVOLASSA 1. Ohjauksen määritelmä 2. Ohjauksen muodot 3. Ohjauksen työnjako 4. Oppilaan/opinto-ohjaajan työnkuva 5. Ohjauksen laatukriteerit ja tavoitteet Kouvolassa 1. Ohjauksen määritelmä

Lisätiedot

Kuopion Konservatorio

Kuopion Konservatorio 1 Kuopion Konservatorio OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA JOHDANTO Ammatillisen tutkinnon perusteiden mukaan koulutuksen järjestäjä laatii opetussuunnitelman yhteyteen opinto-ohjaussuunnitelman. Kuopion konservatorion

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmälle 27.1.2010 Helena Kasurinen Osaamisen ja sivistyksen asialla OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OHJAUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015 VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus Käynnistyy 11.8.2015 Korvaa nykyiset neljä koulutusta Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (Ammattistartti) Ammatilliseen

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA SISÄLLYS

OHJAUSSUUNNITELMA SISÄLLYS SISÄLLYS 1. Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat... 3 1.1 Hyvän ohjaustoiminnan teemat... 3 1.2 Vuorovaikutteinen yhteistyö ohjauksen tukena... 4 1.3 Yhteinen vastuu ohjaustoiminnasta...

Lisätiedot

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Sisällys: 1. Ohjaustoiminnan tavoitteet... 3 2. Ohjauksen järjestäminen, työmuodot ja tehtävien jakautuminen... 3 3. Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö... 5 4. Keskeiset

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Savon ammattiopiston ja Varkauden lukion ohjaussuunnitelma

Savon ammattiopiston ja Varkauden lukion ohjaussuunnitelma Savon ammattiopiston ja Varkauden lukion ohjaussuunnitelma Sisällys JOHDANTO... 2 1 OHJAUKSEN PERUSTEET... 2 1.1 Ohjausta koskevat säädökset... 2 1.2 Ohjauksen tavoitteet ja periaatteet... 2 1. OHJAUS

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa Opiskeluhuollon opas 1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa 1. Johdanto Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan

Lisätiedot

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä

Lisätiedot

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10. Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.2011 Sisältö 1. WinNova 2. Opiskelijoiden perehdyttäminen arviointiin 3.

Lisätiedot

Ammatillisen erityisopetuksen pedagoginen kehittäminen Erityisopetuksen käsikirja työn tukena

Ammatillisen erityisopetuksen pedagoginen kehittäminen Erityisopetuksen käsikirja työn tukena Ammatillisen erityisopetuksen pedagoginen kehittäminen Erityisopetuksen käsikirja työn tukena Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 21.4.2016 Kaija Miettinen, eo, FT Erityisopetuksen käsikirja

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli. Page 1 of 5 E S I K A T S E L U Päättökysely syksy 2013 - kevät 2014 Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies Äidinkieli Suomi Ruotsi Venäjä Muu Ikäryhmä Alle 18 vuotta 18-24 vuotta Yli 24 vuotta Koulutustausta

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen kokeilu - Väliraporttien kertomaa Ammattistartista

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen kokeilu - Väliraporttien kertomaa Ammattistartista Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen kokeilu - Väliraporttien kertomaa Ammattistartista Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Vallilan koulutusyksikkö Aira Rajamäki 14.3.2007

Lisätiedot

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta

Lisätiedot

1 Ohjaussuunnitelma Opinto-ohjauksen järjestäminen Opinto-ohjaus opiskelijan opintopolun eri vaiheissa... 3

1 Ohjaussuunnitelma Opinto-ohjauksen järjestäminen Opinto-ohjaus opiskelijan opintopolun eri vaiheissa... 3 TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA 2019 1 Kuopion konservatorio OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA 2019 Sisällys 1 Ohjaussuunnitelma... 2 1.1 Opinto-ohjauksen järjestäminen... 2 1.2

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Marjut Nyström, lehtori Keskuspuiston ammattiopisto 23.9.2015 Erityisesti Sinulle Opinnollistamisen määritelmä Opinnollistamisella tarkoitetaan ammatillisen

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Ohjaukseen liittyvien tehtävien ja työn jakautuminen koko henkilöstön kesken. aineen- Ryhmänohjaustuokiot / - tunnit x x x x

Ohjaukseen liittyvien tehtävien ja työn jakautuminen koko henkilöstön kesken. aineen- Ryhmänohjaustuokiot / - tunnit x x x x Ohjaussuunnitelma Ohjaustoiminta ja sen tavoitteet Turun normaalikoulussa ohjaus on keskeinen osa koulun toimintaa. Ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijan hyvinvointia, kasvua ja kehitystä sekä edistää

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA 19 20.11.2009 Koulutuspäivien avauspuheenvuoro, Henkilökohtaistaminen säädöksissä Opetusneuvos Lea Lakio Lea Lakio 19.11.2009 www.oph.fi HENKILÖKOHTAISTAMINEN

Lisätiedot

Anu Turunen TYÖELÄMÄTAIDOT

Anu Turunen TYÖELÄMÄTAIDOT Anu Turunen 24.8.2016 TYÖELÄMÄTAIDOT ERI HANKKEISIIN OSALLISTUMINEN Tulevaisuutta koulutusneuvonnalla 2003-2006 Opinto-ohjauksen kehittämishanke 2004-2006 Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämishanke

Lisätiedot

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä 10.1.2015 Tero Kujala, ohjaava opettaja, KM, EO 1 Lisäopetusta? Perusopetuksen jälkeen nuorella on mahdollisuus hakeutua lisäopetukseen

Lisätiedot

Valmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset. Opetusneuvos Ulla Aunola

Valmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset. Opetusneuvos Ulla Aunola Valmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset piirteet OPS-infot 23.11.2009 2009 Opetusneuvos Ulla Aunola Ammattikoulutuksen kehittäminen L 630/98 3 Vammaisille ill opiskelijoille

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiseminaari Helsinki ke 9.2.2011 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Taustaa (1) Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä: Laatutavoitteet Espoossa:

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä: Laatutavoitteet Espoossa: ESPOON ALAKOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa

Lisätiedot

Opintojen lähtökohdat, tavoitteet ja sisällöt

Opintojen lähtökohdat, tavoitteet ja sisällöt Opintojen lähtökohdat, tavoitteet ja sisällöt Itsenäinen elämä Työ Ammatillinen koulutus VALMENTAVA I 20-40 (80) ov - ammatilliseen peruskoulutukseen tai työelämään valmentavat perusopinnot koulutusalakohta

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Opinto-ohjauksen suunnitelma. Keudan ammattiopisto

Opinto-ohjauksen suunnitelma. Keudan ammattiopisto Opinto-ohjauksen suunnitelma Keudan ammattiopisto 1 Sisällys Johdanto... 3 1 Opinto-ohjauksen kokonaisuus... 4 2 Toivokeskeinen urasuunnittelumalli ja urasuunnittelu käsitteenä... 5 3 Ohjauksen työmuotoja...

Lisätiedot

Näkökulmia erityisen tuen palvelumalleihin reformia ennakoiden

Näkökulmia erityisen tuen palvelumalleihin reformia ennakoiden Näkökulmia erityisen tuen palvelumalleihin reformia ennakoiden ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 6.4.2017 Ohjaus- ja opiskelijahuoltopalvelut, palveluesimies Erja Kärnä,

Lisätiedot

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen

Lisätiedot

Lapin ammattiopistossa

Lapin ammattiopistossa VALMA JA TELMA Lapin ammattiopistossa Mitä on Valma? Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (VALMA) on yhdistetty neljä aiempaa eri kohderyhmille suunnattua valmistavaa, valmentavaa,

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina Työllistymisen seminaari 30.8.2017 Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus 22.9.2017 Toimintamme lähtee

Lisätiedot

Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla

Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla Perusopetus 1. Henkilökohtainen ohjaus o oppilaan kasvun ja kehityksen tukemiseen liittyvä ohjaus o oppimaan oppimisen, tavoitteellisuuden

Lisätiedot

VALMA ja TELMA seminaari

VALMA ja TELMA seminaari Syksy 2014 VALMA ja TELMA seminaari 22.9.2015 4/5/13 Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus VALMA Perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen koulutusten aseman ja sisällön selkiyttämisen

Lisätiedot

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018 AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 246/2015 Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Lahnuksen koulun ohjaussuunnitelma

Lahnuksen koulun ohjaussuunnitelma ESPOON ALAKOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa

Lisätiedot

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen Verkostoista voimaa -seminaari 9.10.2017, Amiedu Sisältö Ammatillisen koulutuksen reformin mukainen henkilökohtaistaminen (Laki 531/2017) Pohdinta ryhmissä

Lisätiedot

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen

Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ja ammatilliseen koulutukseen Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen

Lisätiedot

Suunnitelma opiskelijan ohjaukseen

Suunnitelma opiskelijan ohjaukseen Suunnitelma opiskelijan ohjaukseen Suunnitelma 2 (19) SISÄLLYSLUETTELO 1. OHJAUKSEEN OSALLISTUVAT KAIKKI... 3 2. HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT HYRIASSA... 4 3. OHJAUS JA TUKI OPINTOJEN ERI VAIHEISSA... 6 3.1

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN Sari Sirén 14.12.2018 HOKS henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma Kaikille opiskelijoille opintojen alussa Täydentyy opintojen aikana Sisältää ohjauksen ja tuen

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma tehdään yhteistyössä koulun henkilökunnan, opiskelijoiden, huoltajien ja sidosryhmien kanssa.

Ohjaussuunnitelma tehdään yhteistyössä koulun henkilökunnan, opiskelijoiden, huoltajien ja sidosryhmien kanssa. ESPOON LUKIOIDEN OHJAUSSUUNNITELMA Lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan ohjaustoiminta ja sen tavoitteet, ohjaukseen liittyvien tehtävien ja työn jakautuminen lukion

Lisätiedot

LUOTSATEN TYÖSSÄOPPIMAAN

LUOTSATEN TYÖSSÄOPPIMAAN TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUSPROSESSI LUOTSATEN TYÖSSÄOPPIMAAN LaVaTo laatua ja valinnaisuutta työssäoppimiseen Loppuseminaari 15.11.2012 Hillevi Kivelä, Vaasanammattiopisto ammattiopisto Työssäoppimisen laatukriteereitä

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA TYÖHÖN JA ITSENÄISEEN ELÄMÄÄN VALMENTAVA KOULUTUS

OPETUSSUUNNITELMA TYÖHÖN JA ITSENÄISEEN ELÄMÄÄN VALMENTAVA KOULUTUS OPETUSSUUNNI TYÖHÖN JA ITSENÄISEEN ELÄMÄÄN VALMENTAVA KOULUTUS LAO C74/2015 LAMO C62/2015 UOPI C20/2015 Lapin ammattiopisto Lapin matkailuopisto Lapin urheiluopisto Opetussuunnitelma 1 (7) Sisällys 1 Valitsit

Lisätiedot

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Satu Hekkala Johdanto Tämä artikkeli kertoo Oulun Diakoniaopiston opinto-ohjaussuunnitelman kehittämistyöstä ja esittelee lyhyesti opinto-ohjaussuunnitelman

Lisätiedot