Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa"

Transkriptio

1 Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea heidän yksilöllisiä uravalintojaan ja osaamistavoitteiden saavuttamista. Ohjauksella edistetään opiskelijan motivaatiota, aktiivisuutta ja vastuullisuutta sekä oppimaan oppimisen taitoja. Lisäksi opintojen ohjauksella pyritään vähentämään keskeyttämisiä ja tukemaan opintojen etenemistä normiajassa. Aikuisopiskelijoiden ohjauksen erityistarpeet otetaan huomioon ohjauksen kehittämisessä ja toteuttamisessa. Tavoitteiden toteutumiseen MAMKissa pyritään seuraavin keinoin: ohjaus kuvataan osana koulutusohjelmien osaamislähtöisiä opetussuunnitelmia kartoitetaan opiskelijan omat oppimistavoitteet ja opiskelijoita ohjataan tekemään henkilökohtaiset opintosuunnitelmat (HOPS) ja ohjauksen apuna käytetään ohjauskeskusteluita, ehops-ohjelmaa ja muita virtuaalisia kanavia opiskelijoiden oppimisvaikeudet ja tukiopetustarpeet tunnistetaan sekä otetaan huomioon HOPS-prosessissa erillistä tukiopetusta (mm. oppimisklinikat) sekä ulkopuolisia asiantuntijoita käytetään tarpeen mukaan opintojen etenemisen varmistamiseksi ohjausta kehitetään yhdessä opiskelijaterveydenhoidon, kuraattorin ja vapaa-ajanpalveluiden muodostamana kokonaisuutena tukimuotoja kehitetään vastaamaan erityisesti aikuisopiskelijoiden tarpeeseen päivittää oppimaan oppimisen taitoja alumnitoimintaa kehitetään aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiseen ja osaamisen tunnustamiseen sovitaan selkeät periaatteet oppimisen arvioinnin menetelmiä monipuolistetaan (mm. itsearviointi, vertaisarviointi ja työelämän antama arviointi) koulutusohjelmakohtaiset arviointiperiaatteet ja -perusteet kuvataan ja ne ovat kaikkien arviointiin osallistuvien tiedossa. Ohjausprosessin vaiheet Ohjaukseen liittyvät toimenpiteet voidaan ryhmitellä myös opiskelijan opiskelupolun mukaiseen järjestykseen: ennen opiskelua tapahtuva ohjaus, opintojen aikana tapahtuva ohjaus ja alumnivaiheen ohjaus. Ennen opiskelua Ennen opiskelua tapahtuva ohjaus keskittyy hakijoiden ohjaukseen ja neuvontaan, valintakokeeseen ja opiskelemaan hyväksytyille lähetettävään tietopakettiin ja internet- ja intranetsivustojen käytön opastukseen. Ennen varsinaisen opiskelun alkamista käydään aikuisopiskelijoiden kanssa ainakin yksi ohjauskeskustelu, jossa opiskelijalle selvitetään aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mahdollisuuksia ja prosessia sekä laaditaan pohjaa alustavalle HOPSille. HOPSin tähän vaiheeseen kuuluvat mahdollisten aikaisempien opintojen hyväksilukeminen ja tulevien opintojen alustava. Tällöin opiskelijalle hahmottuu mm. opiskelun sitoma aika sekä opiskelun ja työn yhteen liittämisen mahdollisuudet. Ohjausaineistoista, tiedottamisesta ja ohjauksesta vastaavat koulutusjohtaja, koulutuspäällikkö, opiskelijavastaava, opintosihteeri ja hakutoimisto.

2 Opintojen aikana / ensimmäinen opiskeluvuosi Opintojen alkuvaiheen ohjauksen tavoitteena on sitouttaa opiskelija omaan ammattialaansa, opiskeluryhmäänsä, koulutusohjelmaansa ja opiskelupaikkakuntaansa ja vahvistaa hänen opiskelumotivaatiotansa. Ohjauksen välineinä käytetään tiedotustilaisuuksia, ryhmäohjausta ja henkilökohtaista ohjausta. Ohjauskeskusteluja käydään myös verkko-oppimisympäristössä. Opiskelun alussa nuorten koulutuksessa on erityinen orientaatioviiko, jolloin opiskelijavastaava, opettajat ja opiskelijatuutorit ohjaavat ja perehdyttävät opiskelun aloittamiseen, Ryhmäohjaus toteutetaan erillisen viikkoaikataulun mukaisesti ja toteutuksesta vastaa opiskelijavastaava mm. Ammatillinen kasvu -opintojaksolla. Opiskelijavastaava toimii yhteistyössä opintosihteerin ja opiskelijatuutoreiden kanssa. Ryhmäohjauksen teemat ovat mm. opiskelu ammattikorkeakoulussa, opiskelun tavoitteet ja opiskelijan omat osaamistavoitteet, oppimisen, opiskelutekniikan ja itseohjautuvuuden kehittäminen, oman ammattialan tunnistaminen ja ammatti-identiteetti. Opiskelijavastaava huolehtii henkilökohtaisesta ohjauksesta kartoittaen mm. opiskelijan odotukset ja tavoitteet sekä käynnistäen henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laatimisen ja koko tutkinnon alustavan aikataulun laatiminen. Alustava HOPS sisältää myös 2. opiskeluvuoden opintojen n, jolloin opiskelija ohjataan valitsemaan oma erikoistumisalueensa ja siihen liittyvät ydinopintojaksot. Apuvälineenä käytetään ehopsia. Opiskelijan tavoitteiden mukaisesti ohjausta annetaan yrittäjyyteen, projektiopintoihin ja työelämäyhteistyöhön, kansainvälisiin opintoihin, työharjoitteluun ja muiden alojen opintojen valinnan mahdollisuuksiin liittyen. Opiskelijoiden opiskelumenetelmistä keskustellaan HOPS-keskusteluissa oppimisvaikeuksien tunnistamiseksi. Tarvittaessa järjestetään ryhmä- tai yksilötapaamisia opiskelijan opiskelumenetelmien kehittämiseksi ja opiskelijoita ohjataan mm. kielten tehovalmennusjaksoille. Opiskelijavastaava seuraa opintosuoritusten kertymistä opintorekisteristä ja auttaa opiskelijaa tarvittaessa puuttuvien opintojaksojen suoritusmahdollisuuksien ja -ajankohtien kartoittamisessa. Opintojen aikana / toinen opiskeluvuosi Opintojen edetessä alkaa opiskelijan kehittyminen oman alansa ammattilaiseksi ja asiantuntijaksi. Ryhmäohjauksen avulla selvitetään työelämän vaatimuksia, asiantuntijuutta, uraa, työnhakua jne. Opiskelijaa tuetaan osaamistavoitteiden täsmentämisessä ja ammatillisten tavoitteiden mukaisen HOPSin laadinnassa ottaen huomioon työharjoittelu ja opinnäytetyö. Yksilölliset ohjauskeskustelut opiskelija ja opiskelijavastaava käyvät mm. urasta, 3. vuoden opinnoista ja työharjoittelusta. Koulutusohjelman sisältämän valinnaisuuden vuoksi ohjauksella tuetaan opiskelijaa valinnaisten opintojaksojen valinnassa. Alumneja käytetään apuna työurien selkiyttämisessä vuosittaisissa alumnipaneeleissa. Apuvälineenä käytetään ehopsia. Täydennetty HOPS sisältää 3. vuoden opinnot ja koko tutkinnon aikataulutuksen harjoitteluineen ja opinnäytetöineen. Erityistä huomiota kiinnitetään opiskelijan tavoitteiden mukaisiin yrittäjyysopintoihin, toiminnallisen kumppanuuden tarjoamaan työelämäläheiseen oppimiseen, kansainvälisiin opintoihin ja muiden alojen opintojen valinnan mahdollisuuksiin liittyen. Opiskelijavastaava seuraa opintosuoritusten kertymistä puolivuosittain opintorekisteristä ja ohjaa opiskelijaa puuttuvien opintojaksojen suoritusmahdollisuuksien ja -ajankohtien kartoittamisessa. Opintojen aikana / kolmas opiskeluvuosi

3 Opiskelijan ammattietiikan ja työelämän tuntemusta tuetaan ja vahvistetaan. Opiskelija ohjataan tunnistamaan omat osaamisalueensa opinnäytetyöprosessin käynnistyessä ja varmistetaan, että tutkintoon kuuluvat opinnot etenevät aikataulun mukaisesti. Ohjausprosessin kaikissa vaiheissa erityistä huomiota kiinnitetään vaihtoon lähtevien ja vaihdossa olleiden opiskelijoiden, siirto-opiskelijoiden, poissaoleviksi ilmoittautuneina olleiden ja normaalista opiskelurytmistä irtautuneiden opiskelijoiden ohjaukseen. Opintojen aikana / opintojen loppuvaihe Opintojen loppuvaiheen ohjauksessa korostuvat uraasiat ja oman osaamisen arviointi. Opiskelijoille tiedotetaan alumnitoiminnasta ja ohjataan heitä liittymään alumneiksi. Opintojen säännönmukaisessa ajassa loppuun viemisen tukemiseksi järjestetään ryhmäohjausta ja yksilöohjausta viimeisen puolen vuoden aikana. Ohjauksen tavoitteena on jäljellä olevien opintojen aikatauluttaminen valmistumis- yms. ajankohtiin sopiviksi. Jos opiskelija ei valmistu säännönmukaisessa ajassa, laaditaan suunnitelma puuttuvien opintojen ja tuetaan opiskelijaa ohjauksella tavoitteiden saavuttamisessa. Ohjausprosessin sisältö Ohjausprosessin sisällön pääpiirteet on kuvattu taulukossa 1. Taulukko 1. Ohjaus eri opiskeluvuosina Tavoitteet 1. opiskeluvuosi 2. opiskeluvuosi 3. opiskeluvuosi 4. opiskeluvuosi Osaamistavoitteiden määrittely ja oman oppimisen ja osaamisen tunnistaminen Ammattiidentiteetti ja asiantuntijuus Osaamistavoiteet, opiskelu amk:ssa, opiskelutekniikan yms. kehittäminen Opiskelun tavoitteet, omaan ammattialaan ja erikoistumisvaihtoehtoihin tutustuminen, erikoistumisen valinta Omien osaamisalueiden tunnistus opinnäytetyöprosessin yhteydessä Oman osaamisen arviointi Työelämän vaatimukset, asiantuntijuus, ura Ammattietiikan ja työelämätuntemuksen syventäminen Suoritusten AHOT, alustava aikataulu koko tutkinnolle, 1. vuoden opinnot 2. vuoden opintojen, 3. vuoden syksyn opintojen alustava Alustava HOPS 3. vuoden opintojen suunnitelman tarkistus ja täydentäminen, koko tutkinnon aikataulun huomioon ottaen työharjoittelu, opinnäytetyö ja mahdollisen vaihto-opiskelu Varmistus opinnäytetyöprosessin etenemisestä, tutkintoon kuuluvien viimeisten opintojen ja aikataulutus Täydennetty HOPS Varmistus, että loput opinnot tulee suoritettua säännönmukasella ajalla Suunnitelma puuttuvien opintojen suorittamiseksi

4 Opintosuoritusten kertymisen seuranta Ohjauskeskustelut Puolivuosittain, puuttuvien opintojaksojen Opiskelun tavoitteet/ opiskelijan odotukset Erikoistumisvalinnat Täydennetty HOPS Tarkistus koko 1. vuodelta, puolivuosittain 2. vuodelta puuttuvien opintojaksojen Ura ja 3. vuoden opinnot Työharjoittelu Opinnäytetyö sosiaaliset suhteet, Tarkistus 1. ja 2. vuodelta, puolivuosittain 3. vuodelta puuttuvien opintojaksojen Työharjoittelu/ ura Opinnäytetyö asiat( esim. opiskelumotivaatio, Toteutunut HOPS Tarkistus ja suoritusaikataulun Ryhmäkeskustelut aikataulutuksesta Opintojen loppuvaihetta tuetaan niin, että mm. opinnäytetyöprosessin etenemistä varmistetaan ryhmäohjauksella. Valmistuvien opiskelijoiden kanssa pyritään sopimaan jatkuvasta yhteistyöstä koulutuksen kehittämiseksi.

5

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

2.4.2012. Ennen opiskelua OHJAUSTOIMINTA TALOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMASSA

2.4.2012. Ennen opiskelua OHJAUSTOIMINTA TALOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMASSA OHJAUSTOIMINTA TALOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammaikorkeakoulun pedagogisen sraegian mukaan ohuksen avoieena on edisää opiskelijoiden siouumisa opiskeluunsa, ukea heidän yksilöllisiä uravalinoan

Lisätiedot

Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa

Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa Susanna Kantola Hoitotyön lehtori, opinto-ohjaaja opiskelija Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa 1 JOHDANTO Ammattikorkeakoulut ovat osa Suomen korkeakoulujärjestelmää. Ammattikorkeakouluopinnot

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Opintojen ohjaus Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Taustaa Opintojen ohjaaminen on strategisesti yksi kriittisimmistä prosesseistamme. Laadukkaalla ohjausprosessilla

Lisätiedot

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Kaakkois-Suomen ELO seminaari 26.3.2015 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus uudistuu Kyamkissa Periaatteena

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola

25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola 25.-26.5.2010 LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola Vaasan AMK henkilöstöä noin 240 ja opiskelijoita noin 3500 seuraavilla koulutusaloilla: Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala

Lisätiedot

Ohjaus ja opiskelija. Oped-Exon päätösseminaari 7.12.2006. Arto Hiltunen Oped-Exon päätösseminaari 7-8.12.2006 Hämeenlinna

Ohjaus ja opiskelija. Oped-Exon päätösseminaari 7.12.2006. Arto Hiltunen Oped-Exon päätösseminaari 7-8.12.2006 Hämeenlinna Ohjaus ja opiskelija Oped-Exon päätösseminaari 7.12.2006 Kuinka paljon olet saanut ohjausta opintoihisi? 0,70 % 7,70 % 29,20 % 44,70 % 17,70 % Erittäin vähän Vähän Sopivasti Riittävästi Erittäin paljon

Lisätiedot

Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma

Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma No. Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma KT Jukka Lerkkanen Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu Julkaistu 10.01.2005 Lerkkanen, Jukka Jyväskylä ammattiopiston opinto-ohjaussuunnitelma

Lisätiedot

Kuopion Konservatorio

Kuopion Konservatorio 1 Kuopion Konservatorio OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA JOHDANTO Ammatillisen tutkinnon perusteiden mukaan koulutuksen järjestäjä laatii opetussuunnitelman yhteyteen opinto-ohjaussuunnitelman. Kuopion konservatorion

Lisätiedot

Koulutukseeni liittyvät työelämäsuhteet ovat tiiviit 1. KOULUTUSOHJELMA OPPIMISYMPÄRISTÖ JA TYÖSKETELYILMAPIIRI Tiedonkulku on toimivaa Opiskeluympäristö on viihtyisä ja toimiva Opiskelijoita kohdellaan

Lisätiedot

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE Sisällys AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT)... 3 Mitä on AHOT?... 3 Millaisesta osaamisesta AHOTointia voi hakea?... 4 Osaamisen osoittaminen,

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Historian tutkinto-ohjelma Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa Historian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden ohjaukseen.

Lisätiedot

BJ20A1700 Johdatus kemiantekniikan opiskeluun HOPS

BJ20A1700 Johdatus kemiantekniikan opiskeluun HOPS BJ20A1700 Johdatus kemiantekniikan opiskeluun HOPS 17.9.2013 Ritva Tuunila Opintojen suunnittelu - Hops HOPS eli henkilökohtainen opinto/opiskelusuunnitelma tarkoittaa opiskelijan tekemää suunnitelmaa

Lisätiedot

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TEKNIIKAN ALAN OHJAUSSUUNNITELMA

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TEKNIIKAN ALAN OHJAUSSUUNNITELMA Opinto-ohjaajan koulutus JAMK/ammatillinen opettajakorkeakoulu Tuula Kettunen MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TEKNIIKAN ALAN OHJAUSSUUNNITELMA Johdanto Tämä artikkeli on tehty osana Jyväskylän ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN Vertaisarvioinnissa olivat mukana seuraavat koulutusorganisaatiot: - Centria

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämäyhteistyö aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa 1 Esityksen sisältö AHOT-prosessi MAMKissa AHOTin

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Opinto-ohjaajan koulutus. JAMK/ammatillinen opettajakorkeakoulu. Emmi Matikainen JOENSUUN KONSERVATORION OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA.

Opinto-ohjaajan koulutus. JAMK/ammatillinen opettajakorkeakoulu. Emmi Matikainen JOENSUUN KONSERVATORION OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA. Opinto-ohjaajan koulutus JAMK/ammatillinen opettajakorkeakoulu Emmi Matikainen JOENSUUN KONSERVATORION OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA Johdanto Tämä artikkeli on tehty osana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman rakenteesta opiskelija näkee opintojen sijoittumisen eri lukuvuosille.

Opetussuunnitelman rakenteesta opiskelija näkee opintojen sijoittumisen eri lukuvuosille. 1 OPETUSSUUNNITELMAN KÄYTTÖOHJE 1. Miksi opiskelijan tulee tutustua jo heti opintojen alussa koulutusohjelmansa sisältöön ja rakenteeseen? Opiskelijan tulee ymmärtää koulutusohjelmansa rakenne ja sen merkitys

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Koulutukseeni liittyvät työelämäsuhteet ovat tiiviit 1. KOULUTUSOHJELMA OPPIMISYMPÄRISTÖ JA TYÖSKETELYILMAPIIRI Tiedonkulku on toimivaa Opiskeluympäristö on viihtyisä ja toimiva Opiskelijoita kohdellaan

Lisätiedot

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ohjaus työelämään 29.10.2014 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus Kyamkissa Periaatteena opiskelijalähtöisyys

Lisätiedot

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA INSSI-seminaari 30.03.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulujen vastuu 1) Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisessa korkeakouluissa

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

HOPS KTK 2.vsk Teknillinen tiedekunta Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1

HOPS KTK 2.vsk Teknillinen tiedekunta Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1 HOPS KTK 2.vsk 5.9.2013 Teknillinen tiedekunta 5.9.2013 Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1 HOPS KTK 2. vsk Henkilökohtainen opintosuunnitelma opiskelutaidot ehops Mahdollisuus ehopsin tekemiseen

Lisätiedot

Uusi ohjausosaaminen ja oma ohjaustyö osana kokonaisuutta - HOPS ja kehityskeskustelut

Uusi ohjausosaaminen ja oma ohjaustyö osana kokonaisuutta - HOPS ja kehityskeskustelut Uusi ohjausosaaminen ja oma ohjaustyö osana kokonaisuutta - HOPS ja kehityskeskustelut TÄNÄÄN 2.10. Henna/Irma Yhteisestä prosessista Missä kehyksessä opetuutori ohjaa? Mikä merkitys HOPS/kehityskeskusteluilla

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

INSSI hanke Oppimisprosessiryhmä Opinto ohjauksen työryhmä

INSSI hanke Oppimisprosessiryhmä Opinto ohjauksen työryhmä INSSI hanke Oppimisprosessiryhmä Opinto ohjauksen työryhmä Opiskelijan ohjauksen nykytila insinöörikoulutuksessa 23.10.2012 Jari Kurtelius /KAMK & Lassi Salminen/KyAMK 1 Tutkimuksen tavoitteena oli: selvittää

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Mitä? Osaamisen tunnistamisella on tarkoitus tehdä opiskelusta mielekkäämpää. Niitä asioita, joita opiskelija jo osaa, ei tarvitse enää

Lisätiedot

Selvitys aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen (AHOT) prosesseista korkeakouluissa

Selvitys aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen (AHOT) prosesseista korkeakouluissa Selvitys aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen (AHOT) prosesseista korkeakouluissa Pia Mikkola Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto 2.11.2017 Mitä halutaan selvittää? AHOT-prosessi

Lisätiedot

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE Ammattikorkeakoulun hallitus hyväksynyt 28.8.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Hyväksilukeminen... 3 2.1. Hyväksilukemismenettelyyn liitetään

Lisätiedot

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096 Ohjaus Tampereen yliopistossa Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096 1 Iltapäivän kulku Miksi ohjauksen kokonaissuunnitelma? Opetuksen kehittämispäällikkö Markku

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Filosofian tutkinto-ohjelma Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa Filosofian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen 3.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tila ja kehittäminen korkeakouluissa Petri Haltia

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tila ja kehittäminen korkeakouluissa Petri Haltia Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tila ja kehittäminen korkeakouluissa 2.11.2017 Petri Haltia Hallitusohjelman toimeenpano: Kärkihanke 3, toimenpide 2: Sujuvoitetaan korkeakouluopintoja mahdollistamalla

Lisätiedot

TYÖPAJOILLA SUORITETTAVIEN AMMATILLISTEN OPINTOJEN TOIMINTAMALLI OPPILAITOKSEN JA TYÖPAJOJEN VÄLILLÄ

TYÖPAJOILLA SUORITETTAVIEN AMMATILLISTEN OPINTOJEN TOIMINTAMALLI OPPILAITOKSEN JA TYÖPAJOJEN VÄLILLÄ TYÖPAJOILLA SUORITETTAVIEN AMMATILLISTEN OPINTOJEN TOIMINTAMALLI OPPILAITOKSEN JA TYÖPAJOJEN VÄLILLÄ Kohderyhmä: Opiskelijat, jotka tarvitsevat työvaltaista tapaa suorittaa ammatillisia opintoja Opiskelijat,

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN DIAKISSA

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN DIAKISSA AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN DIAKISSA PROSESSIN OMISTAJA Opintokokonaisuudesta vastaava opettaja PROSESSIKUVAUKSEN HYVÄKSYJÄ TutkintoDiakin johtaja PRSESSIKUVAUS LUOTU JA PÄIVITETTY

Lisätiedot

Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI. Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö

Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI. Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö PROJEKTISTA TIEDOTTAMINEN Kuusi yksikköä (15.4 Raahen tekniikan

Lisätiedot

ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä

ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä Hanna Autere Ammattikoulutuksen KansainväliSYYSpäivät Tallinna 6-7.11.2012 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ECVET tulee, mutta milloin? 19.4.2012

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu

Lisätiedot

Teknillistieteellisten alojen opintoprosessien seuraaminen, arviointi ja kehittäminen

Teknillistieteellisten alojen opintoprosessien seuraaminen, arviointi ja kehittäminen Teknillistieteellisten alojen opintoprosessien seuraaminen, arviointi ja kehittäminen Peda-forum 21.5.2008 Opintojenseuranta hanke 2005-2008 Opintoprosessien seurantahanke Mukana kaikki teknillistieteelliset

Lisätiedot

5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S.

5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 1. Opinto-ohjaus 1 (opo1) saa perusasteen opintojen aloittamiseen

Lisätiedot

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa Anna-Leena Ruotsalainen AHOT:lla eli aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella tarkoitetaan opiskelijan

Lisätiedot

OPINTO-OHJAUS OPINTO-OHJAUS JA OPISKELIJATUUTOROINTI - KASVOT JA KANSSAKULKIJAT

OPINTO-OHJAUS OPINTO-OHJAUS JA OPISKELIJATUUTOROINTI - KASVOT JA KANSSAKULKIJAT OPINTO-OHJAUS OPINTO-OHJAUS JA OPISKELIJATUUTOROINTI - KASVOT JA KANSSAKULKIJAT ESITYKSEN SISÄLTÖ Tässä esityksessä keskitytään kuvaamaan opiskelijatuutoritoimintaa opinto-ohjauksen osana. TAMKin OPINTO-OHJAUS

Lisätiedot

OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN

OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN CARRY ON 1.2.2016-30.6.2018 OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN Ohjauksen ajankohtaispäivä 2017 Aikuiskoulutuskeskus Kouvola 19.5.2017 Hilkka Huisko Carry on

Lisätiedot

AHOT osana ohjausprosessin eri vaiheita. Käytäntöjä ja kokemuksia Diakoniaammatikorkeakoulussa.

AHOT osana ohjausprosessin eri vaiheita. Käytäntöjä ja kokemuksia Diakoniaammatikorkeakoulussa. AHOT osana ohjausprosessin eri vaiheita Käytäntöjä ja kokemuksia Diakoniaammatikorkeakoulussa 9-10.11.2011 Diakissa AHOT -menettelyitä ohjaa, määrittelee, tukee, mahdollistaa: AHOT dokumentit: Prosessikuvaus

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

Oppijan palvelut ehops-palvelun vaatimusmäärittely. Työpaja 1 13.3.2014 Opetushallitus

Oppijan palvelut ehops-palvelun vaatimusmäärittely. Työpaja 1 13.3.2014 Opetushallitus Oppijan palvelut ehops-palvelun vaatimusmäärittely Työpaja 1 13.3.2014 Opetushallitus Agenda 10.00-10.15 Työpajan avaus, esittäytyminen ja päivät tavoitteet 10.15-12.00 Projektin lähtökohdat - Alustukset

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

LÄPÄISYHANKKEIDEN SEMINAARI. Seurannan kehittäminen.

LÄPÄISYHANKKEIDEN SEMINAARI. Seurannan kehittäminen. LÄPÄISYHANKKEIDEN SEMINAARI. Seurannan kehittäminen. 6.2.2012 / Hämeenlinna Jukka Vehviläinen, DiaLoog Millaista tietoa tarvitaan? Valtakunnallinen tieto (tuloksellisuusrahoitus, koulutustilastot): koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan LVI-talotekniikkaa!

Tervetuloa opiskelemaan LVI-talotekniikkaa! Tervetuloa opiskelemaan LVI-talotekniikkaa! Talotekniikan insinöörikoulutus tarjoaa sinulle mielenkiintoiset ja monipuoliset työmahdollisuudet sekä hyvät valmiudet ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen.

Lisätiedot

Optimaalista ohjausta-hanke

Optimaalista ohjausta-hanke Optimaalista ohjausta-hanke Riina Lahti Hankeaika 2.6.2015 31.12.2016 Optima, Sedu, Kpedu, YA, Kaustisen Evankelinen opisto ja VAO Päätavoite kehittää keinoja ennaltaehkäisevään yhteisölliseen opiskelijahuoltoon,

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.

Lisätiedot

TUTKINTOKOHTAISTEN OPETUSSUUNNITELMIEN ARVIOINTIVÄLINE

TUTKINTOKOHTAISTEN OPETUSSUUNNITELMIEN ARVIOINTIVÄLINE TUTKINTOKOHTAISTEN OPETUSSUUNNITELMIEN ARVIOINTIVÄLINE Tämä väline on tarkoitettu tutkintokohtaisten opetussuunnitelmien arviointiin. Arviointivälineellä opetussuunnitelmavastaavat arvioivat laatimiaan

Lisätiedot

Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet

Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet Tutkinnonuudistus osana Bolognan prosessia tavoitteena eurooppalainen korkeakoulualue: yliopistojen rooli Euroopan kehittäjänä yhtenäinen tutkintorakenne ymmärrettävyys

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen katselmus

Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä

Lisätiedot

Hyväksiluetut opinnot tai osaaminen voivat korvata opetussuunnitelman opintoja tai ne voidaan sisällyttää opetussuunnitelman opintoihin:

Hyväksiluetut opinnot tai osaaminen voivat korvata opetussuunnitelman opintoja tai ne voidaan sisällyttää opetussuunnitelman opintoihin: OHJEEN TARKOITUS Toimintaohjeen tarkoituksena on kuvata, miten opiskelijan aikaisempia opintoja ja osaamista hyväksiluetaan (AHOT) ja miten hyväksilukemisen prosessi etenee vaiheittain. 2 MÄÄRITELMÄT Hyväksilukemisella

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos 15.5.2012 Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos 15.5.2012 Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos 15.5.2012 Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen TERVEYSALAN LAITOKSEN LAATUTYÖN KUVAUS 2012 Laatutyön tavoitteet Terveysalan laitoksen

Lisätiedot

OPINTO-OHJAUS OULUN KONSERVATORIOSSA

OPINTO-OHJAUS OULUN KONSERVATORIOSSA OPINTO-OHJAUS OULUN KONSERVATORIOSSA Ohjauksen lähtökohdat ja tavoitteet Ohjauksen määrittelyä Ohjaus on oppimisympäristön kokonaisvaltaista toimintaa, joka edellyttää kaikkien toimijoiden osallistumista

Lisätiedot

KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo

KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo 22.11. 2016 KOTOUTUMISKOULUTUS Kotoutumiskoulutus toteutetaan Opetushallituksen kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan (OPH 1/011/2012) Toteutuksessa

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN

AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSOHJELMIEN OPETUSSUUNNITELMIEN PERUSTEET 2014-2015 Hyväksytty Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallituksessa 18.11.2013 2 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan talotekniikkaa!

Tervetuloa opiskelemaan talotekniikkaa! Tervetuloa opiskelemaan talotekniikkaa! Talotekniikan insinöörikoulutus tarjoaa sinulle mielenkiintoiset ja monipuoliset työmahdollisuudet sekä hyvät valmiudet ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen. 20.6.2017

Lisätiedot

Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa

Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa Tiina Anttila 16.2.2016 Esityksen sisältö 1. Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa hankeen lyhyt esittely 2. Asiantuntijuus-käsitteestä

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration 1 of 5 8.6.2010 12:39 Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Lisätiedot

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan talotekniikkaa!

Tervetuloa opiskelemaan talotekniikkaa! Tervetuloa opiskelemaan talotekniikkaa! Talotekniikan insinöörikoulutus tarjoaa sinulle mielenkiintoiset ja monipuoliset työmahdollisuudet sekä hyvät valmiudet ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen. TALOTEKNIIKAN

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja

Lisätiedot

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm Opintoihin hakeutumisvaihe on tärkeä vaihe opintojen henkilökohtaistamista ja urasuunnitelmaa.

Lisätiedot

Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla

Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla SUUNNITTELU JA VALMENNUS TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMISEN ALOITUS TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN SUUNNITELMA Työpaikka-analyysi

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Hyväksytty AMK-hallituksessa 26.9.2008

Hyväksytty AMK-hallituksessa 26.9.2008 Hyväksytty AMK-hallituksessa 26.9.2008 Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagoginen strategia 2008-2012 - SISÄLTÖ - JOHDANTO 4 PEDAGOGISEN STRATEGIAN LÄHTÖKOHDAT 5 OPPIMISNÄKEMYS 6 PEDAGOGISET KEHITTÄMISKOHTEET,

Lisätiedot

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu Uraryhmä toiminta Taiteiden tiedekunnassa - Uraryhmä aloitti syksyllä 2010 - Osallistujia 6-8

Lisätiedot

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Sanna Lappalainen,

Lisätiedot

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja 13.9.2013 Opetusneuvos Hanna Autere 29.8.2013 Mikä on

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA. Opintoihin orientoitumisen luento

OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA. Opintoihin orientoitumisen luento OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA Opintoihin orientoitumisen luento 27.8.2014 Odotukset opiskelulle Keskustele pienessä ryhmässä: Mitä odotat tulevilta luokanopettajaopinnoiltasi? Millaisia taitoja

Lisätiedot

Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa

Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa Ohjauksen palvelutuokiot Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! projektit

Lisätiedot

25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola

25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola 25.-26.5.2010 LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola Opintojen edistäminen VAMK tiedote 24.1.2010 Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n hallitusvastaavan Hannu Jaakkolan artikkelista Korkeakoulujen on varmistettava,

Lisätiedot