OHJAUKSEN SYVENTÄVÄ HARJOITTELU 5 op

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OHJAUKSEN SYVENTÄVÄ HARJOITTELU 5 op"

Transkriptio

1 OHJAUKSEN SYVENTÄVÄ HARJOITTELU 5 op OHJEISTUS HARJOITTELUUN LÄHTEVÄLLE OPISKELIJALLE Syventävän harjoittelun tavoitteet ja lähtökohdat Syventävä harjoittelu on ohjauksen koulutuksen päättöharjoittelu, jossa harjoitellaan ohjaustoimintaa monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti erilaisin menetelmin (yksilö-, pienryhmä- ja luokkaohjaus). Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa kuvata ohjauksen ja ohjausprosessien merkityksen oppijan/asiakkaan opinto- ja urapolun tukena sekä osana ohjaustoiminnan kokonaisuutta koulutus- tai muussa ohjausta toteuttavassa organisaatiossa suunnitella, toteuttaa ja arvioida itsenäisesti ohjausprosesseja erilaisia ohjausmenetelmiä perustellusti hyödyntäen jäsentää rooliaan ohjauksen asiantuntijana ja toimia moniammatillisissa verkostoissa selostaa harjoittelupaikkansa toimintaa johtamisen, kehittämisen ja arvioinnin näkökulmista soveltaa, kuvata ja perustella oman ohjauksen käyttöteoriansa. Harjoittelua voidaan suunnata ja eriyttää opiskelijan yksilöllisten tavoitteiden mukaan. Harjoittelun ohjaaja ja opiskelija laativat harjoittelun alkaessa harjoittelun yleisten ja henkilökohtaisten tavoitteiden pohjalta harjoittelusuunnitelman, jossa harjoittelun keskeisten teema-alueiden ajoitusta ja seurantaa suunnitellaan harjoittelupaikan toiminta huomioon ottaen. Tällöin otetaan huomioon harjoittelujaksolle ajoittuvat ajankohtaiset teemat ja tapahtumat kuten esim. opetussuunnitelmatyö, yhteistyö huoltajien kanssa, moniammatillinen yhteistyö harjoittelupaikan sisällä ja ulkopuolella sekä työelämä- ja kansainväliset yhteydet. Harjoitteluun voi sisältyä ns. vastuuviikko, jolloin opiskelija ottaa vastuun ohjauksen kokonaisuudesta harjoittelun ohjaajan kanssa yhdessä sovituissa puitteissa. Opiskelija osallistuu ohjaajan mukana harjoittelupaikan toimintaan kokonaisvaltaisesti. Ohjaaja seuraa opiskelijan ohjaustilanteita sekä antaa niistä palautetta. Harjoittelun päätteeksi käydään yhteinen palauteja arviointikeskustelu. Syventävä harjoittelu ajoittuu opetussuunnitelman mukaan viidennen opintovuoden kevätlukukaudelle (ohjausalan maisteriopinnoissa ja opinto-ohjaajan erillisissä opinnoissa/sivuaine toisen opintovuoden kevätlukukaudelle). Syventävän harjoittelun yhteydet muihin opintojaksoihin Harjoitteluun osallistumisen edellytyksenä ovat seuraavat opintojaksot: Ohjauksen perusharjoittelu, Pienryhmän ohjaus sekä Pro gradu -tutkielmaseminaari: Suunnitteluseminaari. Lisäksi harjoittelu liittyy sen jälkeen toteutettavaan opintojaksoon Oppimisprosessit ja ohjausasiantuntijuus II. Portfoliotyöskentelyn osalta harjoittelu kytkeytyy opintojaksoon Oppimisprosessit ja ohjausasiantuntijuus 2. Harjoittelu suoritetaan samanaikaisopintoina opintojakson Ohjaaja eettisenä ja sosiaalisena toimijana kanssa ja voidaan kytkeä opintojaksoon Ohjausprosessit ja elämänkulun siirtymät.

2 Harjoittelun suorittaminen ja sisällöt Syventävässä harjoittelussa toteutetaan yksilö-, pienryhmä- ja luokkaohjausta sekä analysoidaan niiden perusteita teoreettisesti. Harjoittelu sisältää monipuolisesti ohjauksen ja opetuksen havainnointia, suunnittelua, itsenäistä ja yhteisvastuullisesti toteutettua ohjausta, opetusta ja oppilas-/opiskelijahuollon työtä ja yhteistyötä perheiden kanssa sekä toiminnan kehittämistä ja arviointia. Harjoittelussa tutustutaan ja osallistutaan erityisesti moniammatillisen yhteistyön toteuttamiseen. Lisäksi syventävä harjoittelu sisältää harjoittelupaikan opetus- ja ohjaussuunnitelmiin perustuvaa ohjaustoiminnan kokonaisvaltaista analysointia ja arviointia. Opiskelija laatii syventävästä harjoittelusta portfolion, jossa hän jäsentää ohjauskokemuksiaan, arvioi osaamisensa kehittymistä ja analysoi niitä ohjausteoreettisesti. Portfolion laadinnassa hyödynnetään tarkoituksenmukaista ohjausteoreettista kirjallisuutta oman osaamisen, käyttöteorian ja harjoittelun ohjauskokemusten käsitteellistämisessä. Portfolion laadinnasta annetaan erillinen ohjeistus. Opiskelija voi valita tähän päättöharjoitteluun sellaisen harjoittelupaikan, jossa hän voi syventää ohjausosaamistaan haluamassaan ohjausympäristössä, tai harjoittelupaikan, jollaisessa hän ei ole aiemmissa harjoitteluissa toiminut. Harjoittelupaikka voi olla muukin kuin oppilaitos. Opiskelija hankkii harjoittelupaikkansa itse. Harjoittelu käynnistyy infotilaisuudella (2 t), johon harjoitteluun aikovan opiskelijan tulee osallistua. Harjoittelun suorittamiseen on kaksi tapaa riippuen opiskelijan aikaisemmasta työkokemuksesta. Suoritustapa 1: Aktiivinen osallistuminen harjoittelukoulun/harjoitteluorganisaation ohjaus-toimintaan (5 viikkoa, keskimäärin 20 t/viikko, yhteensä 100 t). Harjoittelu toteutetaan pääsääntöisesti yhtäjaksoisena harjoitteluna. Toteutuksessa otetaan huomioon harjoittelupaikan toiminta. Itsenäistä työskentelyä 35 t. Suoritustapa 2: AHOT-menettely: Opiskelijalla on työkokemusta opinto-/oppilaanohjaajana oppilaitoksessa vähintään kahden lukuvuoden ajalta. Työkokemuksen tulee olla päätoimista. Tällöin opiskelija harjoittelee harjoittelupaikassaan opetussuunnitelman mukaisesti vähintään 50 tuntia ja muu osuus harjoittelusta korvataan aiempaan työkokemukseen liittyvällä reflektoivalla tehtävällä, joka ohjeistetaan erikseen. Itsenäistä työskentelyä 35 t. Harjoittelupaikassa annettava ohjaus Harjoittelunohjaajalta odotetaan harjoittelijan kanssa tehtävää harjoittelun suunnittelua ja arviointia, työtehtäviin tutustuttamista, opastusta ja tehtäväksi antoja harjoittelun tavoitteiden sekä harjoittelijan valmiuksien mukaisesti, palautteen antamista, mentoroivaa asennetta sekä valmiuksia vastavuoroiseen keskusteluun. Esimieheltä odotetaan harjoittelijoiden vastaanottoa sekä perehdyttämistä organisaation hallintoon tarkoituksenmukaisella tavalla. Alle viikon muutokset harjoittelun ajoitukseen voidaan sopia harjoittelupaikalla. Ohjaajan tai harjoittelijan sairastapauksissa (yli 3 päivää) tulee ottaa yhteyttä harjoittelun vastuuopettajaan. Toimiessaan harjoittelijana opiskelija ei voi toimia sijaisena. Mahdollinen sijaistus luetaan pois harjoitteluajasta. Harjoittelun ohjaaja käy opiskelijan kanssa etukäteen läpi tämän laatimat ohjaustilanteisiin liittyvät suunnitelmat. Ohjaaja seuraa opiskelijan pitämiä luokka- ja pienryhmän ohjaustunteja sekä antaa niistä palautetta. Ohjaaja seuraa myös opiskelijan pitämiä yksilöohjauksia ja antaa niistä palautetta.

3 Harjoittelun kuluessa käydään kehityskeskustelu (ks. ohje asiakirjan lopusta), ja harjoittelun päätteeksi käytävässä palaute- ja arviointikeskustelussa ohjaaja ja opiskelija käsittelevät harjoittelun kulkua ja sille asetettujen tavoitteiden toteutumista sekä opiskelijan kehittymistä harjoittelun aikana. Harjoittelun arviointi Syventävän harjoittelun arviointi rakentuu yhteistoiminnallisesti opiskelijan itsearvioinnista ja ohjaajan arvioinnista. Sekä harjoittelun laadullisten (tavoitteiden saavuttaminen ja yksilöllinen kehittyminen) että määrällisten (läsnäolo harjoittelupaikassa) kriteerien on täytyttävä, jotta harjoittelu on hyväksytysti suoritettu. Sairaus- yms. ennakoimattomissa tilanteissa harjoittelusuunnitelmaa eriytetään yksilöllisesti, jolloin asiasta sovitaan harjoittelusta vastaavan yliopiston opettajan kanssa. Syventävän harjoittelun tavoitteena on edistää opiskelijan ammatillisen itsetuntemuksen, reflektiivisen ja tutkivan työotteen kehittymistä. Opiskelija laatii henkilökohtaisen opiskeluportfolion, johon kirjataan ohjaustyön suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin liittyviä havaintoja ja pohdintoja. Opiskeluportfolioon sisältyy kokoava loppuarviointi, jossa opiskelija tarkastelee oppimistaan ja kehittymistään suhteessa harjoittelujakson yleisiin tavoitteisiin sekä itse asettamiinsa henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Portfoliotyöskentely voi olla osittain strukturoitua; opiskelijat saavat harjoittelun tueksi havainnointia ja omaa oppimista suuntaavia tehtäviä. Portfolio palautetaan harjoittelun vastuuopettajalle ohjauksen koulutuksessa. Harjoittelun ohjaaja käy opiskelijan kanssa arviointikeskustelun, jonka tukena käytetään erillistä arviointilomaketta. Tällöin otetaan huomioon sekä opiskelijan itsearviointi että ohjaajan arviointi siitä, miten opiskelija on edistynyt oppimisessaan ja ammatillisessa kehittymisessään harjoittelujaksolle asetettujen tavoitteiden suunnassa. Ohjaaja ilmoittaa arviointinsa ohjauksen koulutuksen suunnittelijalle kirjallisella arviointilomakkeella. Harjoittelun vastuuopettaja hyväksyy portfolion ja antaa opiskelijalle suoritusmerkinnän harjoittelusta. Harjoittelu arvioidaan asteikolla hyväksytty hylätty. Hylätty arvosana on mahdollista korottaa henkilökohtaisen opintosuunnitelman perusteella. HARJOITTELUN VASTUUOPETAJAN JA SUUNNITTELIJAN YHTEYSTIEDOT: Merja Koivuluhta yliopistonlehtori p Mira Tuononen suunnittelija p

4 Syventävän harjoittelun arviointikriteerit Perusteet: Arviointi rakentuu yhteistoiminnallisesti opiskelijan itsearvioinnista ja ohjaajan arvioinnista. Arviointikeskustelussa tarkastellaan sitä, miten opiskelija on työskennellyt syventävälle harjoittelulle asetettujen yleisten ja erityistavoitteiden sekä yksilöllisten tavoitteidensa saavuttamiseksi ja miten hän on niiden suhteen kehittynyt. Arviointi Hylätty Hyväksytty Hyväksytty YLEISET TAVOITTEET Osaamista täydennettävä Hyvä osaaminen Kiitettävä osaaminen Työ- ja harjoitteluorientaatio Opiskelija on heikosti sitoutunut harjoitteluun; asennoituu suorituskeskeisesti ja muodollisesti. Opiskelija sitoutuu harjoitteluun ja pyrkii saavuttamaan sen tavoitteet. Opiskelija sitoutuu harjoitteluun kokonaisvaltaisesti ja vastuullisesti pyrkien oppimaan uutta ja kehittymään ammatillisesti. Työn ja oppimisen analysointi- ja arviointitaidot Opiskelija on heikosti motivoitunut analysoimaan ja arvioimaan omaa työskentelyään ja oppimistaan. Opiskelija pohtii oppimistaan tavoitteiden suunnassa, asettaa uusia tavoitteita ja kykenee oppimaan kokemuksistaan. Opiskelija arvioi toimintaansa ja oppimistaan jatkuvasti ja analyyttisesti tiedostaen toimintansa taustalla olevia arvoja, asenteita ja uskomuksia. Ammatillinen itsetuntemus Opiskelijan käsitys ammattiidentiteetistään on epäselvä ja jäsentymätön, eikä hän ole halukas pohtimaan sitä. Opiskelija on kiinnostunut pohtimaan ammattiidentiteettiään ja sen suhdetta omaan työskentelyynsä. Opiskelija on luovasti kiinnostunut oman ammatti-identiteettinsä kehittämisestä ja työskentelee eettisesti korkeatasoisesti. (JATKUU)

5 ERITYISTAVOITTEET Osaamista täydennettävä Hyväksytty osaaminen Ohjausprosessien ja ohjauksen työmuotojen kokonaisvaltainen ja ohjattavalähtöinen ymmärtäminen Ohjausmenetelmien soveltaminen ohjaustyössä Ohjaajan toiminta moniammatillisessa työssä Opiskelija ei jäsennä ohjausta kokonaisvaltaisesti ja eikä osaa ottaa huomioon ohjattavan tilannetta. Opiskelijan soveltaa erilaisia ohjausmenetelmiä epätarkoituksenmukaisesti ja kapea-alaisesti. Opiskelija ei hahmota ohjaajan yhteistyötehtäviä ja moniammatillista toimintaa. Opiskelija osaa kuvata ohjausprosessin ja ryhmäohjauksen merkityksen oppijan/asiakkaan opinto- ja urapolun tukena sekä osana laajempaa ohjauksen toteutusta. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida itsenäisesti ohjausprosesseja erilaisia ohjausmenetelmiä hyödyntäen. Opiskelija osaa jäsentää rooliaan ohjauksen asiantuntijana yhteistyösuhteissa ja toimia moniammatillisissa verkostoissa. Harjoittelupaikan toiminnan arviointi Ohjausprosessien teoreettinen jäsentäminen Opiskelija ei osaa hahmottaa ja arvioida harjoittelupaikan toimintaa kokonaisvaltaisesti. Opiskelija ei tiedosta yhteyttä teorian ja oman toimintansa välillä. Opiskelija osaa selostaa harjoittelupaikkansa toimintaa johtamisen, kehittämisen ja arvioinnin näkökulmista. Opiskelija osaa soveltaa, kuvata ja perustella oman ohjauksen käyttöteoriansa.

6 Harjoittelusuunnitelman laatimista tukeva orientaatio-/ennakkotehtävä opiskelijalle Kun saat tietää harjoittelupaikkasi, tutustu siihen etukäteen, ota yhteyttä ohjaajaan (parisi kanssa) aloituksen sopimisesta ja valmistaudu harjoitteluun seuraavien tehtävien kautta (soveltaen harjoittelukontekstiin): 1. TUTUSTU OPPILAITOKSEN/HARJOITTELUPAIKAN KOTISIVUIHIN oppilaitoksen/harjoittelupaikan esittely opetussuunnitelma ja ohjauksen osuus siinä mahdollinen ohjaussuunnitelma ohjauksen omat sivut harjoittelupaikan pedagogiset painotukset ja erityispiirteet 2. KIRJAA OMIA TAVOITTEITASI POHJAKSI HARJOITTELUSUUNNITELMAN LAADINNALLE mitä omia tavoitteita sinulla on harjoittelulle, tarkenna harjoittelun yleisiä tavoitteita henkilökohtaisiksi alustavaa suunnitelmaa täydennetään yhdessä harjoittelun ohjaajan kanssa ota harjoittelupaikan mahdolliset erityispiirteet huomioon 3. KERTAA KOULUTUSALOJA JA TIETOA NIIHIN HAKEUTUMISESTA Koulutusoppaat 4. VARAUDU KOKONAISVALTAISEEN HARJOITTELUUN ELI TEKEMÄÄN KAIKKEA, MITÄ OHJAAJAKIN TYÖSSÄÄN TEKEE 5. OLE OMA-ALOITTEINEN JA AIKATAULULLISESTI HARJOITTELUPAIKAN ARJESSA Varaudu kiireeseen ja muuttuviin aikatauluihin Sitoudu harjoitteluun ja noudata yhdessä sovittuja pelisääntöjä Uskalla sanoa en tiedä ohjauksessa KYSY, jos et tiedä tai olet epävarma asioista Ota alustava harjoittelusuunnitelma (kirjallinen) mukaasi, kun menet tapaamaan ohjaajaasi ensi kertaa. Varaudu myös kertomaan itsestäsi sekä aiemmista koulu- ja harjoittelukokemuksistasi.

7 Kehityskeskustelut Opiskelijalle ja harjoittelunohjaajalle Harjoittelussa jatkuva, monisuuntainen ja avoin palaute toimii keskeisenä oppimiskokemuksena niin ohjaajalle kuin opiskelijalle. Päivittäisen palautteenannon lisäksi harjoittelun puolivälissä sekä harjoittelun päätteeksi on syytä ottaa aikaa monipuoliselle ja monitahoiselle palautteelle ja arvioinnille, josta voidaan käyttää nimitystä kehityskeskustelu. Kehityskeskustelu puolivälissä harjoittelua on myös aito mahdollisuus välittömiin muutoksiin. Kehityskeskustelun teemat ovat seuraavat: 1. Opiskelija arvioi omaan työskentelyään ja kehittymistään ohjaajana sekä harjoittelun tavoitteiden toteutumista ja loppuajan tavoitteita. 2. Ohjaaja antaa palautetta opiskelijan kehittymisestä ja suoriutumisesta. 3. Opiskelija antaa palautetta ohjaajan harjoittelunohjauksesta ja ohjaussuhteesta. 4. Ohjaaja ja opiskelija yhdessä suunnittelevat harjoittelun loppuajan toimintaa ja asettavat tavoitteet. Arviointia annetaan seuraavien ulottuvuuksien kautta: Mikä menee hyvin Mikä tuntuu hankalalta Mikä mietityttää Mitä toivoisin Opiskelija dokumentoi palautteen sekä arvioinnit ja käsittelee niitä portfoliossaan.

OHJAUKSEN SYVENTÄVÄ HARJOITTELU 5 op

OHJAUKSEN SYVENTÄVÄ HARJOITTELU 5 op 2235320 OHJAUKSEN SYVENTÄVÄ HARJOITTELU 5 op OHJEISTUS HARJOITTELUN OHJAAJALLE Syventävä harjoittelu on ohjauksen koulutuksen päättöharjoittelu, jossa harjoitellaan ohjaustoimintaa monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Syventävän harjoittelun info

Syventävän harjoittelun info Syventävän harjoittelun info 18.11.2014 2235320-5 op Vastuuopettajat: Jyrki Korkki ja Merja Tamminen Moodle: Ohjauksen syventävä harjoittelu 2014-2015 (avain SyvHa15); päivitys kesken - tiedotamme moodlen

Lisätiedot

suunnitella, toteuttaa ja arvioida luokka- ja ryhmämuotoista 1 ohjausta ja ohjauskeskusteluja

suunnitella, toteuttaa ja arvioida luokka- ja ryhmämuotoista 1 ohjausta ja ohjauskeskusteluja Filosofinen tiedekunta Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Ohjauksen koulutus HARJOITTELUOHJEISTUS SYKSY 2016 2235230 OHJAUKSEN PERUSHARJOITTELU 5 op Perusharjoittelun tavoitteet ja lähtökohdat Ohjauksen

Lisätiedot

suunnitella, toteuttaa ja arvioida luokka- ja ryhmämuotoista 1 ohjausta ja ohjauskeskusteluja

suunnitella, toteuttaa ja arvioida luokka- ja ryhmämuotoista 1 ohjausta ja ohjauskeskusteluja HARJOITTELUOHJEISTUS SYKSY 2015 2235230 OHJAUKSEN PERUSHARJOITTELU 5 op Perusharjoittelun tavoitteet ja lähtökohdat Ohjauksen perusharjoittelun jälkeen opiskelijalla on ohjauskeskusteluiden käymiseen tarvittava

Lisätiedot

2235229 ORIENTOIVA HARJOITTELU, 3 OP

2235229 ORIENTOIVA HARJOITTELU, 3 OP 2235229 ORIENTOIVA HARJOITTELU, 3 OP Portfolio ja oppimistehtävät Pääasiallisesti ohjauksen harjoittelut (orientoiva, perus- ja syventävä harjoittelu) painottuvat ohjauksen eri osa alueisiin tai menetelmiin,

Lisätiedot

Hyvä «Harjoittelun_ohjaaja»

Hyvä «Harjoittelun_ohjaaja» «Harjoittelun_ohjaaja» «Harjoittelupaikka» «Harjoittelupaikan_katuosoite» «Harjoittelupaikan_postinumero_ja_postit» Hyvä «Harjoittelun_ohjaaja» Tervetuloa ohjaamaan «Harjoittelun_nimi» harjoittelua. Harjoittelupaikkana

Lisätiedot

Hyvä «Harjoittelun_ohjaaja»

Hyvä «Harjoittelun_ohjaaja» «Harjoittelun_ohjaaja» «Harjoittelupaikka» «Harjoittelupaikan_katuosoite» «Harjoittelupaikan_postinumero_ja_postit» Hyvä «Harjoittelun_ohjaaja» Tervetuloa ohjaamaan «Harjoittelun_nimi» harjoittelua. Harjoittelupaikkana

Lisätiedot

- tietoa harjoittelun tavoitteista, sisällöistä ja arvioinnista. Hyvä harjoittelun ohjaaja. Yhteistyöterveisin. Liitteet

- tietoa harjoittelun tavoitteista, sisällöistä ja arvioinnista. Hyvä harjoittelun ohjaaja. Yhteistyöterveisin. Liitteet Hyvä harjoittelun ohjaaja Tervetuloa ohjaamaan Soveltavaa harjoittelua. Harjoittelun tavoitteisiin, sisältöihin ja arviointiin liittyvät tiedot löydät oheisesta liitteestä. Yleisesti harjoittelunohjaajalta

Lisätiedot

Hyvä «Harjoittelun_ohjaaja»

Hyvä «Harjoittelun_ohjaaja» «Harjoittelun_ohjaaja» «Harjoittelupaikka» «Harjoittelupaikan_katuosoite» «Harjoittelupaikan_postinumero_ja_postit» Hyvä «Harjoittelun_ohjaaja» Tervetuloa ohjaamaan «Harjoittelun_nimi» harjoittelua. Harjoittelupaikkana

Lisätiedot

Ajankohta Opinto-ohjaajan koulutus 4. opiskeluvuosi, Ohjausalan maisteriopinnot 2. opiskeluvuosi; kevätlukukausi; Syventävät opinnot

Ajankohta Opinto-ohjaajan koulutus 4. opiskeluvuosi, Ohjausalan maisteriopinnot 2. opiskeluvuosi; kevätlukukausi; Syventävät opinnot Harjoitteluohjeistus 2016-2017 2235304 Ohjauksen toimintaympäristöt 4 op Counselling in Different Contexts Vastuuyksikkö Opettaja: Merja Tamminen (merja.tamminen@uef.fi) Osaamistavoitteet Opintojakson

Lisätiedot

Hyvä «Harjoittelunohjaaja»

Hyvä «Harjoittelunohjaaja» «Harjoittelunohjaaja» «Harjoittelupaikka» «Katuosoite» «Postiosoite_» Hyvä «Harjoittelunohjaaja» Tervetuloa ohjaamaan «Harjoittelun_nimi» harjoittelua. Harjoittelupaikkana on «Harjoittelupaikka» ja harjoittelu

Lisätiedot

Erityisopetuksen harjoittelu esi- ja perusopetuksessa I 4op

Erityisopetuksen harjoittelu esi- ja perusopetuksessa I 4op ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO HARJOITTELUSUUNNITELMA Filosofinen tiedekunta Lukuvuosi 2013-2014 Kasvatustieteiden ja psykologian osasto ERO Erityispedagogiikka Tulliportinkatu 1 / PL 111 80101 Joensuu 2221308 Erityisopetuksen

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

Hyvä «Harjoittelun_ohjaaja»

Hyvä «Harjoittelun_ohjaaja» «Harjoittelun_ohjaaja» «Harjoittelupaikka» «Harjoittelupaikan_katuosoite» «Harjoittelupaikan_postinumero_ja_postit» Hyvä «Harjoittelun_ohjaaja» Tervetuloa ohjaamaan «Harjoittelun_nimi» harjoittelua. Harjoittelupaikkana

Lisätiedot

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT Sosiaali- ja terveysala/päivitys 12.4.2011 HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATU 1. Tiedonkulku Suunnitellulla tiedonkululla varmistetaan yhteistyö harjoittelupaikan ja oppilaitoksen välillä. - harjoittelupaikassa

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Opetusharjoittelu 3 OKLS3039 (8 op) Kevät 2018 Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Harjoittelun osaamistavoitteet/ops Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa arvioida ja antaa palautetta

Lisätiedot

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan

Lisätiedot

AIKUISTEN OHJAUS JA NEUVONTATYÖ, 30 op ESITE

AIKUISTEN OHJAUS JA NEUVONTATYÖ, 30 op ESITE AIKUISTEN OHJAUS JA NEUVONTATYÖ, 30 op ESITE Aikuisten ohjaus ja neuvontatyö, 30 op ERKKERI on aikuisten ohjaus- ja neuvontatyötä tekevän henkilöstön ohjausosaamista sekä moniammatillista verkostotyötä

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE

HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE Opettajan pedagogiset opinnot yliopisto-opettajille Pilottikoulutus 2011-2013, Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta Harjoittelu (laaja-alainen opettaja) 7 op HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE Harjoittelusta

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu Edistynyt osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan

Lisätiedot

LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA

Lisätiedot

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35 Normaalikoulun

Lisätiedot

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 1 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op)

AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op) Ammatillinen opettajankoulutus (60 op): Ammattipedagogisen osaamisen (38 op) osaamistavoitteet ja arviointikriteerit AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA

Lisätiedot

VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA

VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA Harjoittelujaksot Vaasan ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelmassa lukuvuonna 2014 2015 Kompetenssit koulutuksen eri vaiheissa Harjoittelut

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan nimi ja ryhmätunnus Opintojakson

Lisätiedot

TEEMAHARJOITTELU- Sari Harmoinen KTK248 INFO

TEEMAHARJOITTELU- Sari Harmoinen KTK248 INFO TEEMAHARJOITTELU- Sari Harmoinen sari.harmoinen@oulu.fi KTK248 INFO Palkatonta harjoittelua laaja-alaisesti erilaisissa kasvatusalan organisaatioissa (ks. Weboodi) Maisterivaiheen opiskelijoille 408038S

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

Ydinteema on oppimisen ohjaaminen ja erityisesti opetuksen suunnittelu.

Ydinteema on oppimisen ohjaaminen ja erityisesti opetuksen suunnittelu. A-jakso: viikot 45 50 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 10-14 Aloitusseminaari ABC-jakson harjoittelijoille ti 23.10.2011 klo 12.30-14.00. C jakson infotilaisuus ti 19.2. 2013 Normaalikoulun luokka B

Lisätiedot

OHJAUKSEN PERUSHARJOITTELU 5 op

OHJAUKSEN PERUSHARJOITTELU 5 op Filosofinen tiedekunta Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Ohjauksen koulutus PORTFOLIO-OHJEISTUS SYKSY 2016 2235230 OHJAUKSEN PERUSHARJOITTELU 5 op Portfoliolla tarkoitetaan opiskelijan oppimistehtävien

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE17-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 6.6.2017

Lisätiedot

OH4-harjoittelu Norssi viikot 45-51 2014 / Pira Jaakkola Ohjeet harjoittelijalle Laajuus: 8 op

OH4-harjoittelu Norssi viikot 45-51 2014 / Pira Jaakkola Ohjeet harjoittelijalle Laajuus: 8 op OH4-harjoittelu Norssi viikot 45-51 2014 / Pira Jaakkola Ohjeet harjoittelijalle Laajuus: 8 op Harjoittelun laajuus ja opiskelutavat Tavoite: Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää opettajan ammatin

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Oman työn tavoitteellinen suunnittelu ja toteuttaminen sosiaalisista

Lisätiedot

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta TAMK, Sosionomikoulutus, 17ASO ENNAKKOTEHTÄVÄ 1 TAMMIKUU 2017 Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta Tämän ennakkotehtävän tavoitteena on tehdä näkyväksi

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu Opetusharjoittelu 2 OKLA3029 (6 op) Osaaminen ja asiantuntijuus 2 1 Aikatauluja A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-14 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 24.10.2017 klo

Lisätiedot

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi 13 14 Hyvä opiskelija! Tervetuloa opiskelemaan Oulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

2235230 OHJAUKSEN PERUSHARJOITTELU 5 op

2235230 OHJAUKSEN PERUSHARJOITTELU 5 op Filosofinen tiedekunta Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Ohjauksen koulutus PORTFOLIO-OHJEISTUS SYKSY 2015 2235230 OHJAUKSEN PERUSHARJOITTELU 5 op Portfoliolla tarkoitetaan opiskelijan oppimistehtävien

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE16-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 2.6.2016

Lisätiedot

Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen

Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen Opetusmenetelmien valinnan perusteita Strateginen rasti 26.1.2012 Markku Ihonen Alustuksen osaamistavoitteita Alustuksen jälkeen osallistuja tunnistaa ja osaa eritellä keskeiset opetusmenetelmien valintaan

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Luku 6 Oppimisen arviointi

Luku 6 Oppimisen arviointi Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää

Lisätiedot

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov AMMATILLINEN PAIKALLISESTI TUOTETTU TUTKINNON OSA AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov Ammattitaitovaatimukset osaa: suunnitella ja laatia toiminnan tavoitteet asiakkaan tarpeet huomioiden ottaa huomioon

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Kansallinen seminaari

Kansallinen seminaari Kansallinen seminaari Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden aineenopettajakoulutuksen pedagogisten opintojen tutkintovaatimukset Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden didaktiikka luokanopettajakoulutuksessa

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON?

Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi 27.12.2017 1 (5) Osaamisportfolio MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Osaamisportfoliossa osoitat joko sellaisenaan tai erikseen annettujen tehtävien

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ

OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ ARVIOINNIN PERUSLÄHTÖKOHTIA Arviointikriteerit ovat kirjalliset, jotka toimitetaan työpaikalle Arvioinnin perustana on aina etukäteen sovitut tavoitteet Arvioinnin

Lisätiedot

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn PÄÄTTÖTYÖOPAS SISÄLLYSLUETTELO Mikä on päättötyö... 1 Päättötyö ja päättötodistus... 2 Milloin päättötyön voi suorittaa... 3 Miten päättötyö suoritetaan... 4 Portfolio... 5 Näitä asioita voisit portfoliossasi

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OSAAMISALASSA

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan AMK-osaamisen kompetenssit 2010 Sosiaalialan eettinen on sisäistänyt sosiaalialan arvot ja ammattieettiset periaatteet ja sitoutuu toimimaan niiden mukaisesti

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

OPPIMISEN OHJAAMINEN -OPINTOJAKSO Opetus- ja ohjaustilanteen suunnittelu ja toteutus -oppimistehtävä

OPPIMISEN OHJAAMINEN -OPINTOJAKSO Opetus- ja ohjaustilanteen suunnittelu ja toteutus -oppimistehtävä 1 (6) 18.9.2017 Ohjaavalle opettajalle ja kollegaohjaajalle OPPIMISEN OHJAAMINEN -OPINTOJAKSO Opetus- ja ohjaustilanteen suunnittelu ja toteutus -oppimistehtävä Opetuksen suunnittelu ja toteutus (10 op)

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017 Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen

Lisätiedot

KORKEAKOULUOPETTAJAN OPETUSHARJOITTELU 1 ja 2, 14 op. A KORKEAKOULUOPETTAJAN OPETUSHARJOITTELU 1, 11 op

KORKEAKOULUOPETTAJAN OPETUSHARJOITTELU 1 ja 2, 14 op. A KORKEAKOULUOPETTAJAN OPETUSHARJOITTELU 1, 11 op KORKEAKOULUOPETTAJAN OPETUSHARJOITTELU 1 ja 2, 14 op A100307 KORKEAKOULUOPETTAJAN OPETUSHARJOITTELU 1, 11 op Opetusharjoittelu 1:n tarkoituksena on harjoittelijan opettajaidentiteetin kasvu ja hänen persoonallisen

Lisätiedot

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä Suunnitelman laadinta Pvm 15/2 2013 Rakenteen tarkistus Pvm 21/3 2013 Muodollinen tarkistus Pvm 28/3 2013 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 17/4 2013 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnan jaostossa Pvm

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK

Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Aluksi Pääkaupunkiseudulla useita sosiaalialalle kouluttavia ammattikorkeakouluja Diak, Laurea,

Lisätiedot

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille 10.2.2018 Mistä oppimista tukeva arviointikulttuuri muodostuu? Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

Arviointi ja palaute käytännössä

Arviointi ja palaute käytännössä Arviointi ja palaute käytännössä Merja Ellilä Arvioinnista Oppimista ohjaavan arvioinnin merkitys ohjattavan oppimisen tukemista ja suuntaamista tietojen, taitojen ja asenteiden arvioimista ohjattavan

Lisätiedot

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN Vertaisarvioinnissa olivat mukana seuraavat koulutusorganisaatiot: - Centria

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Portfolio Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hannu Sirkkilä YTT, yliopettaja

Portfolio Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hannu Sirkkilä YTT, yliopettaja Portfolio Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Hannu Sirkkilä YTT, yliopettaja Portfolion eli kehittymiskansion kokoaminen on osa Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon koulutusohjelman opetussuunnitelmaan

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

TEEMAHARJOITTELU- Sari Harmoinen KTK248 INFO

TEEMAHARJOITTELU- Sari Harmoinen KTK248 INFO TEEMAHARJOITTELU- Sari Harmoinen sari.harmoinen@oulu.fi KTK248 INFO Palkatonta harjoittelua laaja-alaisesti erilaisissa kasvatusalan organisaatioissa (ks. Weboodi) 4. vk opiskelijoille 408038S Teemaharjoittelu

Lisätiedot

Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus

Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus PROJECT NUMBER 574310-EPP-1-2016-1-FI-EPPKA3-EQAVET NRP Henkilö- kohtaista-

Lisätiedot

AHOT-menettely. OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO

AHOT-menettely. OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO Aiemmin hankitun osaamisen hyväksymiseksi osaksi opintoja Opiskelijan nimi Vuosikurssi ja suuntautumisvaihtoehto/ Yamk

Lisätiedot

Tiimityö- ja esiintymistaitojen kehittäminen

Tiimityö- ja esiintymistaitojen kehittäminen Tiimityö- ja esiintymistaitojen kehittäminen Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Sata vuotta suomalaista insinöörikoulutusta -seminaari 4. 5.10.2012 Forma Eeva-Leena Tiimityö ja esiintymistaidot Asiantuntijaviestinnässä

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä suunnittelemalla ja ohjaamalla itsenäisesti kerhotoimintaa. Keskeisinä taitoina kerhontoiminnan ohjauksessa ovat kasvatuksellisesti

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille

Lisätiedot

Hyvässä ohjauksessa opiskelija:

Hyvässä ohjauksessa opiskelija: Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa

Lisätiedot

Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi

Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi Sisällysluettelo JOHDANTO OSAAMISEN KEHITTYMINEN ARVIOINNIT: JAMKin yhteiset osaamiset Sosiaali- ja terveysalan yhteiset osaamiset Fysioterapian ammattikohtaiset

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Tuula Ritvanen 2012 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 4 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 6 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina

Lisätiedot

Kokemuksia osaamisperustaisuudesta

Kokemuksia osaamisperustaisuudesta Kokemuksia osaamisperustaisuudesta Opintojaksot: Tuotteistan palveluni Minä esimiehenä Palveluliiketoiminnan koulutus Tuija Heikkilä ja Tuija Ylä-Viteli Valmennussuunnitelma Vuositeemat 1. vuoden teema:

Lisätiedot

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN Sari Sirén 14.12.2018 HOKS henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma Kaikille opiskelijoille opintojen alussa Täydentyy opintojen aikana Sisältää ohjauksen ja tuen

Lisätiedot

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy

Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy Koulutuksen tavoitteet Kognitiivisen työnohjaajakoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija saa tiedolliset ja taidolliset valmiudet toimia yksilöiden, ryhmien ja työyhteisöjen työnohjaajana sekä työyhteisöjen

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE www.varia.fi SISÄLLYS Mitä oppisopimuskoulutus on?... 2 Oppisopimuskoulutus ja yleinen tutkintorakenne... 4 Oppisopimusprosessi... 5 Oppisopimuksen

Lisätiedot

Kuntoutusohjauksen ja -suunnittelun arviointipassi

Kuntoutusohjauksen ja -suunnittelun arviointipassi Kuntoutusohjauksen ja -suunnittelun arviointipassi Sisällysluettelo JOHDANTO OSAAMISEN KEHITTYMINEN ARVIOINNIT: JAMKin yhteiset osaamiset Sosiaali- ja terveysalan yhteiset osaamiset Kuntoutusohjauksen

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Juho Tiili, Markus Aho, Jarkko Peltonen ja Päivi Viitaharju n koulutusyksikössä opetusta toteutetaan siten, että saman opintokokonaisuuden opintojaksot

Lisätiedot