TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA PATENTTI- JA REKISTERIHAL- LITUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA PATENTTI- JA REKISTERIHAL- LITUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2010"

Transkriptio

1 TEM/2769/ / TULOSSOPIMUS TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA PATENTTI- JA REKISTERIHAL- LITUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 1 YLEISTÄ Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) toimii työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalalla tehtävänään teknisen ja taloudellisen kehityksen edistäminen. PRH on määritellyt toiminta-ajatuksensa, visionsa ja arvonsa seuraavasti: PRH:n toiminta-ajatus Teollisoikeuksien ja yritys- ja yhteisötoiminnan asiantuntijaorganisaationa PRH edistää ja kehittää yrittäjyyttä, innovatiivisuutta ja yhteisöllistä toimintaa Suomessa ja kansainvälisesti. PRH vaalii henkistä pääomaa ja tukee teknistä ja taloudellista kehitystä varmistamalla sen, että; - yritykset, yhdistykset ja säätiöt voivat toimia oikeudellisesti maassamme, - keksijät, tutkijat, tuotekehittäjät, valmistajat ja markkinoijat voivat saada patentin, tavaramerkin, mallioikeuden tai muun teollisoikeudellisen suojan; ja - suomalaisten edut turvataan kansainvälisesti. PRH:sta saatava tieto ja neuvonta on luotettavaa ja nopeasti saatavissa. PRH:n visio TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ ARBETS- OCH NÄRINGSMINISTERIET MINISTRY OF EMPLOYMENT AND THE ECONOMY PL 32 (Aleksanterinkatu 4) PB 32 (Alexandersgatan 4) P.O. Box 32 (Aleksanterinkatu 4) Valtioneuvosto Puh Statsrådet Tfn FI Government Tel Faksi (09) Fax (09) Fax

2 2 (10) Luovuus, osaaminen, yrittäjyys ja yhteistoiminta ovat asiakkaittemme menestystekijöitä ja maamme teknisen, taloudellisen ja henkisen kehityksen ja hyvinvoinnin perusta. Asiakkaamme luottavat palvelumme oikeusvarmuuteen, yhdenvertaisuuteen ja kansainvälisesti kilpailukykyiseen laatuun ja pystyvät toimimaan PRH:n kautta täysipainoisesti myös kansainvälisessä innovaatiojärjestelmässä ja yritystoiminnassa. Palvelumme on nopeaa, joustavaa ja helposti käytettävissä PRH-Innotalossa, alueellisissa palvelupisteissä ja tietoverkoissa. Olemme Suomen osaavin ja ystävällisin henkilökunta. Kunnioitamme toisiamme, olemme avoimia ja uudistumme jatkuvasti. PRH:n arvot PRH:n arvot ovat: palvelu, tuloksellisuus, vaikuttavuus ja hyvinvointi, yhteistyö, vastuullisuus sekä kehittyminen. Toiminnan kytkentä hallituksen ja ministeriön strategisiin linjauksiin PRH edistää tehtäväalueellaan hallitusohjelman ja hallituksen politiikkaohjelmien keskeisten tavoitteiden toteuttamista. PRH toteuttaa osana TEM konsernia konsernitason linjauksia sekä vastaa osaltaan niiden toimeenpanosta yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. PRH:n tulostavoitteet tukevat konsernistrategian linjauksia Edistetään uutta, kasvavaa ja kansainvälistyvää yritystoimintaa, Vahvistetaan innovaatioiden kysyntää ja luodaan huippuluokan innovaatiokeskittymiä ja Parannetaan tuottavuutta erityisesti julkisissa palveluissa ja parannetaan työelämän laatua. Näihin tavoisiin päästään alentamalla yritysten aloittamiskynnystä sähköisen asioinnin kautta, neuvonnalla sekä tehostamalla prosesseja. Lainsäädännön mukaan PRH:n tehtävänä on teknisen ja taloudellisen kehityksen edistäminen. PRH käsittelee patenttia, integroidun piirin piirimallia, hyödyllisyysmallioikeutta, mallioikeutta, tavaramerkkiä, yrityskiinnitystä, kaupparekisteriä, yhdistysrekisteriä, säätiörekisteriä ja säätiölaissa tarkoitettua säätiöiden valvontaa, tilinpäätösasiakirjojen julkistamista ja toiminimeä koskevat asiat sekä tarjoaa alansa tietopalveluja. PRH suuntaa ja kehittää toimintaansa ministeriön konsernistrategian sekä valtioneuvoston aineettomien oikeuksien strategiaa koskevan periaatepäätöksen mukaisesti. Tulossopimuksen tavoitteena on tukea yllä kuvattuja strategialinjauksia.

3 3 (10) Yhtenä IPR-strategian täytäntöönpanotoimenpiteistä toteutetaan PRH:n ulkopuolinen evaluointi helmikuuhun mennessä. TEM ja PRH käyvät evaluoinnin valmistumisen jälkeen keväällä erilliset neuvottelut siitä mihin toimenpiteisiin evaluoinnin johdosta ryhdytään. 2 YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET 2.1. TAVOITE: Asiakkaiden asiointi Patentti- ja rekisterihallituksessa helpottuu, kun sähköisen asioinnin mahdollisuutta lisätään ja toimintoja tehostetaan. Asiakkaiden asiointia virastossa helpotetaan lisäämällä sähköisen asioinnin mahdollisuutta. Tämä toteutetaan uudistetun tietojärjestelmän ja viranomaisten yhteispalvelujen avulla. Samalla virtaviivaistetaan ja tehostetaan toimintaprosesseja. Tietojen saatavuutta tietoverkoissa lisätään samalla kun tietojen laatua ja ajantasaisuutta parannetaan ja kehitetään valvontaa. Tavoite liittyy hallinnonalan sähköistämissuunnitelmaan varautumiseen. SÄHKÖISEN ASIOINNIN KEHITYSTÄ KOSKEVAT TAVOITTEET Sähköinen asiointi Patenttihakemukset, % Yhdistysrekisteri-ilmoitukset, % Tavaramerkkihakemukset, % Kaupparekisteri-ilmoitukset ja tilinpäätökset, % 1) 8, ) Tämä liittyy konsernistrategian linjauksen mukaiseen budjetin lukutason 2.1. tavoitteeseen Yritysten aloittamiskynnys madaltuu. Korkeampi taso sähköisessä asioinnissa saavutetaan vasta NOVUS-hankkeen valmistuttua TAVOITE: Asiakkaiden asiointi ja tiedon saanti helpottuu, kun Patentti- ja rekisterihallitus lisää panostaan neuvontatoimintoihin ja tiedon jakoon Neuvonnan ja tietopalvelujen strategiassa otetaan huomioon erityisesti verkkotietopalveluiden kehittäminen. Aluepalveluiden tuloksellisuus varmistetaan ALKUhankkeen toteutuksen yhteydessä ELYissä ja muissa aluehallintoviranomaisissa. PRH viestittää innovaatiotoiminnan ja teollisoikeuksien kasvavasta merkityksestä ja kansainvälisistä mahdollisuuksista erityisesti pk-sektorille. Tätä toteutetaan myös yhteistyössä WIPOn kanssa. Innovatiivisuutta ja yrittäjyyttä edistetään INNOSUOMEN ja

4 4 (10) muiden aiheeseen liittyvien kampanjoiden kuten Idealuotsin ja alueellisten teemapäivien avulla. Patentti- ja rekisterihallitus kehittää mittareita neuvontapalveluiden ja tiedon jakamisen mittaamiseksi entistä tarkemmin. 2.3 TAVOITE: Patentti- ja rekisterihallituksen asiakkaiden toimintaedellytykset paranevat kansainvälisessä innovaaatiojärjestelmässä sekä innovatiivisuus ja yrittäjyys vahvistuvat PRH vaikuttaa asiakkaiden toimintaedellytysten parantamiseen kansainvälisessä innovaatiojärjestelmässä sekä edistää innovatiivisuutta ja yrittäjyyttä. PRH:n toiminnan vaikuttavuutta mitataan asiakastyytyväisyyskyselyn yhteydessä Mittarit (asteikko 1-5) PRH:n asiakkaiden toimintaedellytykset kansainvälisessä innovaatiojärjestelmässä Innovatiivisuuden ja yrittäjyyden tukeminen Asiakasarvio Asiakasarvio 3,6 4,0 4,0 3,6 4,0 4,0 3 TOIMINNALLINEN TULOKSELLISUUS Toiminnallisen tuloksellisuuden varmistamiseksi PRH jatkaa tietojärjestelmien uudistamista ja toimintojen kehittämistä erityisesti vastaamaan sähköisen asioinnin vaatimuksia. Tavoitteena on yksinkertaistaa, nopeuttaa ja tehostaa prosesseja. Sähköisen asioinnin kehittämistä laajennetaan kattamaan kaikki toiminnot. Tässä luvussa asetettuja tulostavoitteita on tarkasteltava uudelleen jos PRH joutuu taloudellisista syistä lomauttamaan henkilöstöä.

5 5 (10) 3.1. Tuottavuudelle, taloudellisuudelle ja asiakastyytyväisyydelle asetetaan seuraavat tavoitteet: TOIMINNAN TULOKSELLISUUSTAVOITTEET Työn tuottavuus Tuottavuuden muutos, % +3,0 +2,0 +2,0 Taloudellisuus Yksikkökustannusten muutos, % 1) -0,9 +3,0 +5,7 Asiakastyytyväisyys 2) Asiakasarvio (1-5) 4,0 4,0 4,0 1) Yritys- ja yhteisölinjan tietojärjestelmän uusiminen lisää kustannuksia. 2) Asiakastyytyväisyysmittausta toteutettaessa otetaan huomioon konsernitasolla täsmentyvä asiakasmittauksen sisältö ja tarkemmat kriteerit. 3.2 Keskeisille palveluille asetetaan seuraavat käsittelyaikatavoitteet: KÄSITTELYAIKATAVOITTEET Käsittelyaika keskimäärin Kansalliset patenttihakemukset (v) 2,8 2,7 2,7 Kansalliset tavaramerkkihakemukset (kk) 6,1 4,0 5,0 Kaupparekisteri-ilmoitukset ja tilinpäätökset (pv) 1) Yrityskiinnityshakemukset (pv) Yhdistysten perustamisilmoitukset (kk) 1,8 1,4 1,4 PCT- hakemuksissa tavoitteena on tehdä kaikki tutkimukset annetuissa määräajoissa. (16 kk) 1) Yritys- ja yhteisölinjan tietojärjestelmä ja säästötoimenpiteet sitovat ja vähentävät resursseja. Käsittelyaikojen kehityksestä informoidaan ministeriötä muun tulosraportoinnin yhteydessä. Käsittelyn nopeuteen vaikuttavia menettelyitä, tiedotusta ja opastusta ja sähköiseen asiointiin kannustamista kehitetään edelleen.

6 6 (10) 3.3. Kustannusvastaavuuden osalta asetetaan seuraavat tavoitteet: KUSTANNUSVASTAAVUUSTAVOITTEET Suoritteet / Kustannusvastaavuus % Omakustannusarvoon hinnoiteltavat 1) Alle omakustannusarvon hinnoiteltavat Liiketaloudelliset suoritteet ) NOVUS-hanketta tuetaan budjettivaroin ja tavoitteena on, ettei kustannuksia peritä asiakkailta täysimääräisinä suoritemaksuina. Tämän johdosta kustannusvastaavuus ei ole suurempi. 4 HENKISTEN VOIMAVAROJEN HALLINTA JA KEHITTÄMINEN Henkisten voimavarojen hallinnassa PRH:ssa korostetaan työtyytyväisyyden lisäämistä ja tiedonkulun parantamista. Organisaation osaaminen asetetaan entistä keskeisempään aseman henkisten voimavarojen hallinnassa PRHn uudistetun henkilöstöstrategian mukaisesti. HENKISTEN VOIMAVAROJEN HALLINTAA JA KÄYTTÖÄ KOSKEVAT TULOSTAVOITTEET Henkilöstön hyvinvointi paranee - Työtyytyväisyys (1 5) 3,7 3,7 3,8 - Työilmapiiri (1-5) 3,7 4,0 4,0 - Sairauspoissaolot (pv/htv) 10,1 <7,0 <7,0 Johtaminen - Johtaminen (ka, asteikko 1-5) 3,6 3,7 3,8 - Tiedonkulku (ka, asteikko 1-5) 3,1 3,7 3,7 - Palautteen saanti (ka, asteikko 1-5) 3,4 3,7 3,7

7 7 (10) Työantajakuva - Työnantajakuva (ka, asteikko 1-5) 3,4 3,8 3,8 - Lähtövaihtuvuus (%) <5,5 <3,5 <3,5 5. MUUT ASIAT 5.1. Tietoturva Patentti- ja rekisterihallitus laatii ajantasaisen, johdon hyväksymän ja henkilöstölle tiedotettavan tietoturvapolitiikan, missä organisaation tietoturvatoiminnan tavoitteet, vastuut ja toimintalinjat on määritelty. Kehittämistoimien tavoitteena on tietoturvallisuuden hallintajärjestelmän luominen ja käyttöönotto tai nykyisen hallintajärjestelmän edelleenkehittäminen(vm:n VAHTI-ohje 3/2007) Riskienhallinta PRH analysoi säännönmukaisesti toimintaansa ja suunnitelmiinsa liittyviä riskejä. PRH:n on otettava vakavana riskinä huomioon, että toimintaympäristöön liittyvien odottamattomien muutosten riski kasvaa. Lisäksi riskinä on, ettei asiakkaiksi saada kaikkia niitä yrityksiä ja henkilöitä, jotka voisivat hyödyntää PRH tarjoamia palveluita. Kolmas vakava riski liittyy tietojärjestelmäuudistusten (erityisesti Novus -hanke) onnistumiseen. Kahden ensimmäisen riskin hallitsemiskeinoina ovat lähinnä seuraavat kriittiset vaikuttavuuden menestystekijät PRH:n BSC-strategiassa (Balanced Score Card) sekä toiminta- ja talousuunnitelmassa: - aktiivinen tiedottaminen kansallisten ja ylikansallisten teollisoikeudellisten suojamuotojen ja palvelujen merkityksestä ja keskinäisistä eduista suomalaisille, - aktiivinen osallistuminen patentteja, tavaramerkkejä ja mallioikeuksia koskevien uudistusten valmisteluun ja päätösprosesseihin WIPOn, EU:n, EPOn ja OHIMin piirissä, - osallistuminen innovatiivisuutta ja yrittäjyyttä edistäviin hankkeisiin esimerkkeinä INNOSUOMI, Idealuotsi ja Yrityssuomi.fi; sekä - viestintä. Myös valtioneuvoston IPR-strategian toteuttaminen aktiivisesti tukee riskien hallintaa. Kolmannen riskin hallitsemiskeinoiksi on todettu kustannustietoisuus ja aktiivinen rahoitussuunnittelu.

8 8 (10) Riskinä on myös yhteisöpatenttineuvottelujen eteneminen Suomelle epäedulliseen suuntaan. Mikäli yhteisöpatentissa saavutetaan tarkasteluvuonna poliittinen yhteisymmärrys siten, ettei Suomelle ja samalla PRH:lle tärkeitä elementtejä saada sopimukseen, vaikeuttaa päätös välittömästi PRH:n tulevaisuudelle tärkeiden kansainvälisten yhteistyöhankkeiden edistämistä. Pidemmällä aikavälillä yhteisöpatentin vuosimaksujen jakoperusteita koskeva tämänhetkinen ehdotus toteutuessaan vähentää voimakkaasti PRH:n patenttisuoritteista saamaa tulekertymää. Riskiin varaudutaan vaikuttamalla etukäteen käynnissä oleviin yhteisöpatenttineuvotteluihin siten, ettei PRH:n asema heikkenisi yhteisöpatentin myötä Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen PRH kiinnittää vuoden aikana huomiota siihen, onko viestintä perinteisiä sukupuolirooleja ja stereotypioita ylläpitävää vai ennakkoluulotonta ja rajoja rikkovaa Yhteistyö eri viranomaisten kanssa yritysasiakaspalveluiden kehittämiseksi PRH jatkaa yhteistyötä verohallinnon kanssa yhdessä ylläpitämänsä yritys- ja yhteisötietojärjestelmä (YTJ) sisältämän maksuttoman ja kaikille avoimen YTJtietopalvelun kehittämisessä. PRH organisoi aluepalvelunsa valtion uudistuvassa aluehallinnossa yhteistyössä ELYjen ja ALUjen kanssa niin, että palvelujen tasoa voidaan edelleen parantaa. Aluepalvelujen arvioimiseksi kehitetään soveltuvia mittareita. 6. RESURSSIT 6.1. Henkilötyövuositavoitteet Henkilötyövuositavoitteissa tulee edetä valtion tuottavuusohjelman mukaisesti. Tuottavuusohjelman mukaisesti vuoden 2005 tasosta PRH:n tulee vähentää 50 henkilötyövuotta vuoden 2011 loppuun mennessä. Tässä yhteydessä on otettava huomioon kansainvälisistä sopimuksista aiheutuvat velvoitteet sekä PRH:n asema nettobudjetoituna virastona. Patentti- ja rekisterihallituksen evaluointi tuottaa kevään aikana arvion tuottavuuden parantamisesta. Evaluoinnin tulosten jälkeen tarkastellaan tuottavuustavoitteita uudelleen.

9 9 (10) Kansainväliset patenttialan sopimukset edellyttävät, että PCT-tutkimuksiin taataan riiittävät henkilöresurssit, jotta hakemukset voidaan käsitellä annetuissa määrärajoissa. Tutkijainsinöörien rekrytoinnit perustuvat PCT-tutkimusten kysynnän kasvuun eikä PCTtoiminnasta aiheudu lisäkustannuksia valtiolle. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä aineettomien oikeuksien strategiasta todetaan eräänä toimenpiteenä, että PRH:n asema kansainvälisenä tutkivana patenttiviranomaisena varmistetaan Talousarvioon sisällytetty toimintamenomääräraha Vuodelle sovittavien tavoitteiden saavuttamista varten hallituksen esityksessä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle Patentti- ja rekisterihallitusta koskevalle menomomentille esitetään määrärahoja euroa, josta yritys- ja yhteisölinjan tietojärjestelmän uudistamiseen. Edellisiltä vuosilta ei siirry määrärahoja. Yritys- ja yhteisölinjan tietojärjestelmäuudistamisen Novus-hanketta on tarkoitus rahoittaa TEM:n tuottavuusmäärärahasta eurolla, joka kattaa hankkeen tarkasteluvuonna aiheuttamat kustannukset. Sitä vastoin tietojärjestelmäuudistuksen YTJ-hankkeen rahoitus jää suurelta osin avoimeksi. YTJ-hanketta on tarkoitus rahoittaa TEM:n tuottavuusrahasta vähintään eurolla, joka ei kuitenkaan riitä kustannusten kattamiseen. YTJ-hankkeen toteuttaminen viivästyy siten puuttuvan rahoituksen osalta. Koska Novus- ja YTJ-hankkeet liittyvät kiinteästi toisiinsa, viivästyttää toisen hankkeen hidastuminen myös toisen hankkeen etenemistä ja näiltä osin myös tuottavuustavoitteiden saavuttamista. Säätiövalvonnan rahoituksen osalta käynnistetään lainsäädäntöhanke säätiövalvontamaksun käyttöönottamiseksi tarkasteluvuoden kuluessa. Mikäli lainsäädäntöhanke etenee, on säätiövalvontamaksulla tarkoitus kerätä vuosittain euroa valvonnan kustannusten kattamiseksi. Yhdistysrekisterin toiminnan kustannusvastaavuuden parantamiseksi pyritään maksuja nostamaan sekä lisäämään valtion budjetista saatavaa rahoitusosuutta. Budjettirahoituksen lisääminen ei kuitenkaan ole mahdollista ennen vuonna 2011 alkavaa seuraavaa kehyskautta.

10 10 (10) Menojen kattamiseksi PRH:n maksuja tarkastellaan tarvittaessa kokonaisuudessaan uudelleen jo vuoden alkupuolella. 6. RAPORTOINTI PRH raportoi tulostavoitteiden toteutumisesta TEM:lle ajalta elokuun loppuun mennessä. Raportointi koko vuoden tulostavoitteiden toteutumisesta mennessä. Helsingissä Työ- ja elinkeinoministeriön puolesta Patentti- ja rekisterihallituksen puolesta Raimo Luoma Ylijohtaja Jussi Järventaus Johtokunnan puheenjohtaja Minna Tukiainen Hallitusneuvos Martti Enäjärvi Pääjohtaja

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2006

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2006 Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2006 1. Yleistä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) toimii kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) hallinnonalalla

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2009.

Työ- ja elinkeinoministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2009. Työ- ja elinkeinoministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2009. 1. Yleistä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) toimii työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalalla

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2008.

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. 1. Yleistä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) toimii 1.1.2008 lähtien perustettavan työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2005

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2005 Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2005 1. Yleistä Toiminta-ajatus Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) toimii kauppa- ja teollisuusministeriön

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA PATENTTI- JA REKISTERIHAL- LITUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2012

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA PATENTTI- JA REKISTERIHAL- LITUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2012 TEM/3018/00.03.01.02/ TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA PATENTTI- JA REKISTERIHAL- LITUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 1 YLEISTÄ Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) toimii työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen tulossopimus vuodelle 2003

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen tulossopimus vuodelle 2003 Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen tulossopimus vuodelle 2003 Yleistä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) toimii kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) hallinnonalalla

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2004

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2004 Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2004 Yleistä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) toimii kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) hallinnonalalla

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2013

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2013 Tulossopimus 11.12.2012 TEM/2168/00.03.01.02/2012 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2013 1 YLEISTÄ Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) toimii

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 42/20/10 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2014

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2014 Tulossopimus 20.12.2013 TEM/2067/00.03.01.02/2013 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2014 1 YLEISTÄ Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) toimii

Lisätiedot

ff w0- JF elnhetnomtntsterto FRBET!. OC1{ NARINGSMINISTERIET MINISTRV OF EMPLOVMENT

ff w0- JF elnhetnomtntsterto FRBET!. OC1{ NARINGSMINISTERIET MINISTRV OF EMPLOVMENT ff w0- JF elnhetnomtntsterto FRBET!. OC1{ NARINGSMINISTERIET MINISTRV OF EMPLOVMENT FND THE ECINOMV?e}{ tt %q faufro," 18.11.2010 TULOSSOPIMUS TEM/ TYO. JA ELINKEINOMINISTERION JA PATENTTI. JA REKISTERIHAL-

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA VUOSILLE 2011 2014

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA VUOSILLE 2011 2014 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA VUOSILLE 2011 2014 PRH Dnro 330/20/2009 15.9.2009 1 2011-2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2 2. Toimintaympäristön muutos 2 3. Toimintalinjaukset

Lisätiedot

PRH tulostavoiteasiakirja

PRH tulostavoiteasiakirja 18.12. TEM/934/00.03.01.01/ PRH tulosasiakirja - Toiminta-ajatus PRH:n tavoitteena on edistää uutta ja kasvavaa yritystoimintaa, ylläpitää yrityksiä ja yhteisöjä koskevia perusrekistereitä sekä toimii

Lisätiedot

Sopimus. Kuluttajaviraston ja työ- ja elinkeinoministeriön välinen tulossopimus vuodelle 2012

Sopimus. Kuluttajaviraston ja työ- ja elinkeinoministeriön välinen tulossopimus vuodelle 2012 Sopimus 21.12.2011 TEM/2567/00.03.01.02/2011 Kuluttajaviraston ja työ- ja elinkeinoministeriön välinen tulossopimus vuodelle 2012 1. Yleistä 1.1. Visio ja toiminta-ajatus Kuluttajaviraston tehtävänä on

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuluttajaviraston välinen tulossopimus vuodelle 2009

Työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuluttajaviraston välinen tulossopimus vuodelle 2009 Työ ja elinkeinoministeriön ja Kuluttajaviraston välinen tulossopimus vuodelle 2009 TEM 3646/040/2008 1. Yleistä 1.1. Toimintaajatus, visio ja arvot Kuluttajaviraston tehtävänä on kuluttajan aseman turvaaminen

Lisätiedot

Sopimus. Kuluttajaviraston ja työ- ja elinkeinoministeriön välinen tulossopimus vuodelle 2011

Sopimus. Kuluttajaviraston ja työ- ja elinkeinoministeriön välinen tulossopimus vuodelle 2011 Sopimus 04.11. TEM/2557/00.03.01.02/ Kuluttajaviraston ja työ- ja elinkeinoministeriön välinen tulossopimus vuodelle 1. Yleistä 1.1. Visio ja toiminta-ajatus Kuluttajavirastossa on aloitettu toukokuussa

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2013-2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2013-2016 Patentti- ja rekisterihallitus Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2013-2016 Dnro PRH/1544/20/2011 23.9.2011 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Toimintaympäristön muutokset 4 2.1 Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSEN TULOSTAVOITEASIAKIRJA

Patentti- ja rekisterihallitus PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSEN TULOSTAVOITEASIAKIRJA Työ- ja elinkeinoministeriö Patentti- ja rekisterihallitus Tulostavoiteasiakirja 09.01.2017 TEM/1009/00.03.01.01/201 1/9 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSEN TULOSTAVOITEASIAKIRJA 2017-2020 I VIRASTON STRATEGIA

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2014-2017

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2014-2017 Patentti- ja rekisterihallitus Toiminta- ja talousitelma vuosille 2014-2017 Dnro PRH/1157/20/2012 19.9.2012 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Toimintaympäristön muutokset 3 3 Toimintalinjaukset 5 3.1 Vaikuttavuus

Lisätiedot

Patentti- ja Rekisterihallitus. Seitsemän tulevaisuuden tavoitetta

Patentti- ja Rekisterihallitus. Seitsemän tulevaisuuden tavoitetta Patentti- ja Rekisterihallitus Seitsemän tulevaisuuden tavoitetta Tule ja tutustu tulevaisuuden tavoitteisiimme. PRH:n vuosien 2012 2015 strategiset tavoitteet on luotu yhdessä alan parhaiden asiantuntijoiden

Lisätiedot

1/ TEM/1120/ /2017 Patentti- ja rekisterihallitus. Työ- ja elinkeinoministeriö Sopimus Viite

1/ TEM/1120/ /2017 Patentti- ja rekisterihallitus. Työ- ja elinkeinoministeriö Sopimus Viite Työ- ja elinkeinoministeriö Sopimus Viite 1/10 21.12.2017 Patentti- ja rekisterihallitus PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSEN TULOSTAVOITEASIAKIRJA - I VIRASTON STRATEGIA 1.1. Toiminta-ajatus PRH:n tavoitteena

Lisätiedot

PRH Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2015 2018

PRH Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2015 2018 PRH Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2015 2018 Patentti- ja rekisterihallitus 1 (16) SISÄLLYSLUETTELO Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2015 2018... 2 1. Johdanto... 2 2. Toimintaympäristön

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN ASETUS PRH:N MAKSULLISISTA SUORITTEISTA

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN ASETUS PRH:N MAKSULLISISTA SUORITTEISTA TEM/TMO/SYL 24.8.2016 Mika Kotala TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN ASETUS PRH:N MAKSULLISISTA SUORITTEISTA 1. Nykytila Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) perimisistä maksuista säädetään Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

TEM/2834/ /2009 KUV/6210/01/2009. Työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuluttajaviraston välinen tulossopimus vuodelle 2010

TEM/2834/ /2009 KUV/6210/01/2009. Työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuluttajaviraston välinen tulossopimus vuodelle 2010 Sopimus 16.11.2009 TEM/2834/02.01.02/2009 KUV/6210/01/2009 Työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuluttajaviraston välinen tulossopimus vuodelle 2010 1. Yleistä 1.1. Toiminta-ajatus, visio ja arvot Kuluttajaviraston

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta

Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta Aluehallintovirastojen strateginen ohjaus ja tulosohjaus HAUS 15.6.2010 Neuvotteleva virkamies Anu Nousiainen ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS, AVI-laki

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHAL- LITUKSEN TILINPÄÄTÖS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHAL- LITUKSEN TILINPÄÄTÖS 2012 2012 PATENTTI- JA REKISTERIHAL- LITUKSEN TILINPÄÄTÖS 2012 PRH/439/20/2013 Patentti- ja rekisterihallitus TILINPÄÄTÖS 2012 2(35) SISÄLLYSLUETTELO Patentti- ja rekisterihallitus... 3 Tilinpäätös vuodelta

Lisätiedot

Tahti yhtenäistä ja vertailukelpoista tilastotietoa johtamisen tueksi

Tahti yhtenäistä ja vertailukelpoista tilastotietoa johtamisen tueksi Tahti yhtenäistä ja vertailukelpoista tilastotietoa johtamisen tueksi Käyttökokemuksia Patentti- ja rekisterihallituksessa Valtio Expo 2009 Marina Congress Center Helsinki 7.5.2009 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS

Lisätiedot

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Vastaa alueen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta. Väestö 132.000 Budjetti 410 M Työntekijöitä 4200 Helsinki tai Pietari

Lisätiedot

PRH matkalla vuoteen 2015 miten

PRH matkalla vuoteen 2015 miten PRH matkalla vuoteen 2015 miten yhdessä eteenpäin? Sidosryhmätilaisuus 20.10.2011 2011 Rauni Hagman 1 PRH:n toiminta-ajatus ja tehtävät PRH edistää yrittäjyyttä, innovatiivisuutta ja yhteisöllistä toimintaa

Lisätiedot

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuopio 19.11.2009 Miten suositus toimii? KT ja järjestöt

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Hallitusohjelman kirjaukset Valtio: Nykyinen valtionhallinnon tuottavuusohjelma korvataan uudella vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmalla,

Lisätiedot

Tuloksellisuuserä 1.9.2010. Akavan Erityisalojen linjauksia

Tuloksellisuuserä 1.9.2010. Akavan Erityisalojen linjauksia Tuloksellisuuserä 1.9.2010 Akavan Erityisalojen linjauksia Linjauksia Järjestelyerän käytöstä sovitaan paikallisesti järjestöjen edustajien ja työnantajan kesken Työnantajan tarjottava tuloksellisuushankkeita

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA VUOSILLE

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA VUOSILLE PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2013 PRH Dnro: 230/20/08 28.8.2008 1 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010-2013 Sisällysluettelo

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY

YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY PÄÄTÖS 19.3.2009 YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY OHJEET YLEISAVUSTUKSEN HAKEMISESTA, KÄYTTÄMISESTÄ JA

Lisätiedot

Tilinpäätös vuodelta 2015

Tilinpäätös vuodelta 2015 Tilinpäätös vuodelta PRH/1451/20/2016 Patentti- ja rekisterihallitus Sisällysluettelo Tilinpäätös vuodelta... 3 1. Toimintakertomus... 3 1.1. Johdon katsaus... 3 1.2. Vaikuttavuus... 4 1.3. Toiminnallinen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLI- TUKSEN TILINPÄÄTÖS 2014

PATENTTI- JA REKISTERIHALLI- TUKSEN TILINPÄÄTÖS 2014 PATENTTI- JA REKISTERIHALLI- TUKSEN TILINPÄÄTÖS PRH/533/20/2015 Patentti- ja rekisterihallitus TILINPÄÄTÖS PRH/533/20/2015 2(34) SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös vuodelta... 3 1. Toimintakertomus... 3 1.1

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2009

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2009 Ympäristöministeriön raportteja 5 2009 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2009 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 5 2009 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia Liite 1, LTK 6/2010 Potilas Vetovoimaisuus - julkinen kuva -ympäristö Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Hoitaminen Asiointi ja viestintä - sähköinen asiointi

Lisätiedot

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa, TE-toimistojen arvio kesäkuussa 2014

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa, TE-toimistojen arvio kesäkuussa 2014 KATSAUS 16.6.2014 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa, TE-toimistojen arvio kesäkuussa 2014 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on touko-kesäkuun vaihteessa tehty arvio keskeisten

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

Maa ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään asettanut sähköisen asunto osakerekisteri hankkeen.

Maa ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään asettanut sähköisen asunto osakerekisteri hankkeen. ASETTAMISPÄÄTÖS 1 (5) 10.5.2016 MMM024:00/2016 SÄHKÖISEN ASUNTO-OSAKEREKISTERI -HANKKEEN ASETTAMINEN Toimikausi Tausta Maa ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään asettanut sähköisen asunto osakerekisteri

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 6 2007 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2007 JULKAISUSARJA 6 2007 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2008

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2008 Ympäristöministeriön raportteja 12 2008 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2008 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 12 2008 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

TEM/TMO/SYL Mika Kotala PERUSTELUMUISTIO TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN ASETUKSESTA PRH:N MAKSULLISISTA SUORITTEISTA

TEM/TMO/SYL Mika Kotala PERUSTELUMUISTIO TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN ASETUKSESTA PRH:N MAKSULLISISTA SUORITTEISTA TEM/TMO/SYL 7.12.2017 Mika Kotala PERUSTELUMUISTIO TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN ASETUKSESTA PRH:N MAKSULLISISTA SUORITTEISTA 1. Johdanto ja nykytila Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) perimisistä

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Kuntakiertueen esittely (vrt. tuloksellisuussuosituksen teemat) 27.3. Naantali Kuntaliitoksen yhteistoiminnallinen toteuttaminen,

Lisätiedot

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto Uudistuksen lähtökohdat Perustui Matti Vanhasen II hallitusohjelmaan Hallinto- ja kuntaministeri

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TILINPÄÄTÖS 31.12.2011

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TILINPÄÄTÖS 31.12.2011 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TILINPÄÄTÖS 31.12.2011 Dnro: PRH229/20/2012 1 Sisällys 1. TOIMINTAKERTOMUS... 2 1.1 JOHDON KATSAUS... 2 1.2 VAIKUTTAVUUS... 3 1.2.1 Toiminnan vaikuttavuus... 4 1.3 TOIMINNALLINEN

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

PRH:n strategia vuosille

PRH:n strategia vuosille PRH:n strategia vuosille 2018-2022 Asiakaskeskeisyys on työmme lähtökohta. Yhteistyössä rakennetut palveluketjut tarjoavat asiakkaalle sujuvan reitin asioiden hoitamiseen. Asiointi palveluissamme on helppoa,

Lisätiedot

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syys - lokakuussa 2014

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syys - lokakuussa 2014 KATSAUS 17.10.2014 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syys - lokakuussa 2014 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on syys - lokakuun vaihteessa tehty arvio noin

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHAL- LITUKSEN TILINPÄÄTÖS 2013

PATENTTI- JA REKISTERIHAL- LITUKSEN TILINPÄÄTÖS 2013 PATENTTI- JA REKISTERIHAL- LITUKSEN TILINPÄÄTÖS PRH/367/20/2014 Patentti- ja rekisterihallitus TILINPÄÄTÖS PRH/367/20/2014 2(34) SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös vuodelta... 3 1. Toimintakertomus... 3 1.1

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT:N VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT:N VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE TULOSSOPIMUS 2.12.2011 TEM/2558/00.03.01.02/2011 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT:N VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2012-2015 1. YLEISTÄ VTT:n toiminta-ajatuksena on tuottaa

Lisätiedot

1/ TEM/1217/ /2018 Patentti- ja rekisterihallitus. Työ- ja elinkeinoministeriö Tulostavoiteasiakirja Liite

1/ TEM/1217/ /2018 Patentti- ja rekisterihallitus. Työ- ja elinkeinoministeriö Tulostavoiteasiakirja Liite Työ- ja elinkeinoministeriö Tulostavoiteasiakirja Liite 1/10 17.12.2018 Patentti- ja rekisterihallitus PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSEN TULOSTAVOITEASIAKIRJA 2019-2022 I VIRASTON STRATEGIA 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Strategia Luotsaa hyvinvointia

Strategia Luotsaa hyvinvointia Strategia 2015 Luotsaa hyvinvointia Toimintaympäristön kehitysnäkymiä Ilmastonmuutokset ja globaalitalouden häiriöt aiheuttavat epävarmuutta ja ennakointivaikeuksia kaikilla toimialoilla. Julkisen talouden

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Salmian TNO-asiantuntijoiden koulutus 17-18.3.2014 Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA VALTION TEKNILLISEN TUTKIMUSKESKUKSEN (VTT) VÄLINEN TULOSSOPIMUSASIAKIRJA VUODELLE 2009

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA VALTION TEKNILLISEN TUTKIMUSKESKUKSEN (VTT) VÄLINEN TULOSSOPIMUSASIAKIRJA VUODELLE 2009 TULOSSOPIMUS 18.11.2008 3637/040/2008 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA VALTION TEKNILLISEN TUTKIMUSKESKUKSEN (VTT) VÄLINEN TULOSSOPIMUSASIAKIRJA VUODELLE 2009 1. Yleistä 1.1 VTT:n missio, visio ja arvot

Lisätiedot

Teollisoikeudet (patentit, tavaramerkit ja mallisuoja) liiketoiminnassa Olli Ilmarinen

Teollisoikeudet (patentit, tavaramerkit ja mallisuoja) liiketoiminnassa Olli Ilmarinen Teollisoikeudet (patentit, tavaramerkit ja mallisuoja) liiketoiminnassa Olli Ilmarinen Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) Mitä IPR liittyy liiketoimintaan? TAVARAMERKKI PATENTTI MALLI- SUOJA TEKIJÄNOIKEUS

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syyskuussa 2016

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syyskuussa 2016 KATSAUS 27.9.2016 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syyskuussa 2016 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on syys - lokakuussa 2016 tehty arvio noin 200 ammatin

Lisätiedot

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty Riistakonsernin tutkimusstrategia Hyväksytty 3.5.2013 MMM:n tutkimus- ja kehittämisstrategia 2012-2017 Tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perustehtävä (toiminta-ajatus) Tuotamme ennakoivasti tietoa, osaamista

Lisätiedot

Tietosuojavaltuutetun toimisto

Tietosuojavaltuutetun toimisto Tietosuojavaltuutetun toimisto TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON TULOSTAVOITEASIAKIRJA Aika 27.9.2005 Paikka Osallistujat Oikeusministeriö OM:n edustajat: Hallintojohtaja Olli Muttilainen (pj) Ylitarkastaja

Lisätiedot

Risen strategiakartta. Tavoitteet ja kehittämisalueet kaudelle Vuoden 2018 toimenpiteet

Risen strategiakartta. Tavoitteet ja kehittämisalueet kaudelle Vuoden 2018 toimenpiteet Risen strategiakartta Tavoitteet ja kehittämisalueet kaudelle -2021 Vuoden toimenpiteet Arvot Perustehtävä Keskeiset tavoitteet Visio Rikosseuraamuslaitoksen toiminnan kulmakivet Valmennamme rikoksettomaan

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT:N VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2011

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT:N VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2011 TULOSSOPIMUS TEM/2551/00.03.01.02/2010 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT:N VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2011 1. Yleistä 1.1 VTT -lain ja organisaation uudistaminen Teknologian

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Kuntamarkkinat 14.9.2016 Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Hallinnon toimintatapojen digitalisointi

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/02 10.6.2002 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2009

Talousarvioehdotus vuodelle 2009 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 30. Yrityspolitiikka 02. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v) SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1. TULOKSELLISUUSKUVAUS...

Lisätiedot

Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella

Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella Varsinais-Suomen liiton kuntatalouspäivä 21.5.2013 Neuvotteleva virkamies Hannele Savioja Valtiovarainministeriö Talouden ja

Lisätiedot

HE 227/2006 vp. aiheutuneet kokonaiskustannukset. Suoriteryhmämääritelmä. Esityksessä ehdotetaan Patentti- ja rekisterihallituksen

HE 227/2006 vp. aiheutuneet kokonaiskustannukset. Suoriteryhmämääritelmä. Esityksessä ehdotetaan Patentti- ja rekisterihallituksen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista perittävistä maksuista annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan Patentti- ja rekisterihallituksen maksuista

Lisätiedot

2. Maakuntaohjelman rooli maakunnallsen tahtotilan muodostajana

2. Maakuntaohjelman rooli maakunnallsen tahtotilan muodostajana 1.':. íöi/' \~~""'!!~~ ~,..,~ ::~ t,.,...~..-_.~ si,r.; '.'Y't..i: 'j,7t:''--:~?~:r~ ~fl~:~~l',,!r: j;_ar~;r'lu'!n(is--;j\"::~~~'~'~tt.:~"t:t.~~rß'ti~~!,.; ~lt~~ TYÖ- JR E:LINHE:INOMINISTERIÖ RI~BETS-

Lisätiedot

Hankesuunnitelma. Novus-Hanke. Novus-Hanke. YYL:n tietojärjestelmien kokonaisuudistus HANKESUUNNITELMA. www.prh.fi LIITE 1

Hankesuunnitelma. Novus-Hanke. Novus-Hanke. YYL:n tietojärjestelmien kokonaisuudistus HANKESUUNNITELMA. www.prh.fi LIITE 1 Hankesuunnitelma YYL:n tietojärjestelmien kokonaisuudistus HANKESUUNNITELMA Hankesuunnitelma - Sisältö Tausta Hankkeen tavoitteet, hyödyt, riskit ja laadunvarmistus Arkkitehtuurit Kustannukset Organisaatio

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Opin ovi klinikka 8.4.2014, Helsinki, Lintsi Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka Leminen, TEM neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Luonnos Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Ympäristöterveyslautakunta Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Strategiset päämäärät Kriittiset

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA VM:n pilotti-hanke: Uusien tulosohjausasiakirjojen ja talousarvion välinen yhteys 18.11.2012 Valtiovarainministeriön hallinnonala 1.3.2012

Lisätiedot

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma Sisällysluettelo Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma 3 Kuntaliiton työllisyyspoliittiset linjaukset 4 1) Työnjaon selkeyttäminen 4 2) Aktivointitoiminnan

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY Sosten arviointifoorumi 4.6.2015 Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY 1 Mistä on kysymys? Arviointi = tiedon tuottamista toiminnasta, siihen liittyvistä kehittämistarpeista sekä toiminnan vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Yhteinen savotta, yhteinen strategia

Yhteinen savotta, yhteinen strategia Yhteinen savotta, yhteinen strategia AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategia-asiakirjan 2016-2019 valmistelu Aluetilaisuudet Rovaniemi, Helsinki, Seinäjoki ja Mikkeli Anu Nousiainen ja Marja-Riitta Pihlman

Lisätiedot

TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013

TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013 TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013 TE-palvelu-uudistus tikun nokassa Ison palvelu- ja toimintatapamuutoksen johtaminen on edelleen vaiheessa suunta on selvillä, vaikutukset näkyvät viiveellä Mediamielikuvana

Lisätiedot

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio lokakuussa 2015

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio lokakuussa 2015 KATSAUS 14.10.2015 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio lokakuussa 2015 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on syys- lokakuun vaihteessa tehty arvio noin 200

Lisätiedot