Strategia Luotsaa hyvinvointia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Strategia Luotsaa hyvinvointia"

Transkriptio

1 Strategia 2015 Luotsaa hyvinvointia

2 Toimintaympäristön kehitysnäkymiä Ilmastonmuutokset ja globaalitalouden häiriöt aiheuttavat epävarmuutta ja ennakointivaikeuksia kaikilla toimialoilla. Julkisen talouden kestävyysvaje edellyttää rakenteellisia muutoksia ja vaatii tuottavuuden tehostamista myös julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Samanaikaisesti nopea teknologinen kehitys lisää terveyden-huollon kustannuspaineita. Väestön ikääntyminen heijastuu toimialalle sekä palvelukysynnän kasvuna että lisääntyvänä kilpailuna osaavasta työvoimasta. Kulttuurien muutos lisää palvelujen käyttäjien vaatimuksia ja vähentää epäonnistumisen sietoa. Strategia 2015

3 Kuntayhtymän asema toimintaympäristössä Maantieteellinen asema lähimpänä keskussairaalana asukkaalle ja kilometrin etäisyys lähimmistä keskussairaaloista luo perustan valitulle strategialle. Oman alueen väestöpohjan rajallisuus ( asukasta) haastaa tiiviiseen yhteistyöhön lähialueiden kanssa. Yhteiskunnan yleisiin kehityssuuntiin liittyvät lainsäädäntömuutokset edellyttävät vahvaa liittoutumista muiden alan toimijoiden kanssa. Strategian peruslähtökohta ja tavoite Pietarsaari Luoto Uusikaarlepyy Pedersöre Kokkola Kruunupyy Evijärvi Kalajoki Kaustinen Veteli Kannus Vimpeli Toholampi Halsua Alavieska Perho Ylivieska Sievi Lestijärvi Nivala Reisjärvi Kinnula Haapajärvi Kärsämäki Erikoissairaanhoi Jyta-alueen kunti Yhteistyökunnat Erikoissairaanhoidon jäsenkunnat Toimitaan Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen eteläisen osan päivystävänä keskussairaalana ja osaamiskeskuksena. Jyta-alueen kuntien peruspalvelut Yhteistyökunnat Luotsaa hyvinvointia

4 Vaikuttavuus Omatoimisuus ja vastuullisuus Innovatiivisuus ja yrittäjyys Arvot Kuntayhtymän perusarvoiksi on määritelty ihmisarvon kunnioittaminen, oikeudenmukaisuus sekä hyvinvointi ja terveys. Toiminnallisia arvoja ovat innovatiivisuus ja yrittäjyys, omatoimisuus ja vastuullisuus sekä vaikuttavuus. Hyvinvointi ja terveys Oikeudenmukaisuus Ihmisarvon kunnioittaminen Strategia 2015

5 Missio ja visio Kuntayhtymän missiona on tarjota hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti. Visiona on toimia alueen ihmisten hyvinvoinnin taitavana, aikaansaavana ja ketteränä luotsina. Missio: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti Visio: Alueen ihmisten hyvinvoinnin taitava, aikaansaava ja ketterä luotsi Luotsaa hyvinvointia

6 Kriittiset menestystekijät Kriittisiksi menestystekijöiksi, joista toiminnan kokonaistuloksellisuus on riippuvainen, on määritelty: Yhteinen näkemys alueen toimijoiden kesken Osaavan henkilökunnan onnistunut rekrytointi Toimivat tietojärjestelmät Vaikuttava ennaltaehkäisy Sujuvat ja laadukkaat palvelut Toiminnan vaikuttavuus, taloudellisuus ja kilpailukyky Vaikuttava ja kannustava johtaminen Strategia 2015

7 Keskeiset toimintalinjaukset Tuloksellinen alueellinen yhteistoiminta Nopean vasteen toimintatapa Avohoitoinen toimintamalli Kannustava johtaminen ja joustava organisaatio Keskittyminen kansansairauksien hoitoon ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukemiseen Vahva ennaltaehkäisy Luotsaa hyvinvointia

8 Henkilöstöön ja osaamiseen kohdistuvat tavoitteet Onnistunut rekrytointi ja pysyvä henkilökunta Osaamisen jatkuva kehittäminen Alueen yhteinen näkemys Vaikuttava ja kannustava johtaminen Strategia 2015

9 Prosesseihin kohdistuvat tavoitteet Sujuvat hoitoketjut Toimivat tietojärjestelmät Hyvä riskien hallinta Vaikuttava ennaltaehkäisy Luotsaa hyvinvointia

10 Asiakkaisiin kohdistuvat tavoitteet ja toimenpiteet Käyttäjäystävällisyys Palvelujen sujuvuus Korkea laatu ja hyvä asiakastyytyväisyys Hyväksi koettu hyvinvointi ja terveys Strategia 2015

11 Talouteen ja vaikuttavuuteen kohdistuvat tavoitteet ja toimenpiteet Korkea tuottavuus Hyvä kilpailukyky Kokonaistaloudellinen toiminta Vaikuttava toiminta Luotsaa hyvinvointia

12 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Mariankatu Kokkola

Luotsaa hyvinvointia. Strategia 2015

Luotsaa hyvinvointia. Strategia 2015 Luotsaa hyvinvointia Strategia 2015 Toimintaympäristön kehitysnäkymiä Ilmastonmuutokset ja globaalitalouden häiriöt aiheuttavat epävarmuutta ja ennakointivaikeuksia kaikilla toimialoilla. Julkisen talouden

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä KIURU Toimitusjohtaja Versio STRATEGIA 2015

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä KIURU Toimitusjohtaja Versio STRATEGIA 2015 STRATEGIA 2015 Johdanto Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä on saavuttanut nykyisen muotonsa vuoden 2009 alussa, kun seitsemän kunnan perusterveydenhuolto ja sosiaalipalvelut

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Liikunta kuntien strategioissa

Liikunta kuntien strategioissa Liikunta kuntien strategioissa Liikunnan merkitys yhteiskunnassa kasvaa Liikunnasta/fyysisestä aktiivisuudesta on moneksi Suurin rooli kotitalouksien jälkeen on kunnilla Poikkihallinnollisuudessa liikunnan

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2015

Lomakyytien aikataulut 2015 Lomakyytien aikataulut 2015 päivitetty 6.7.2015 / Alik Hotti VMTK Reitti 3B Pyhäntä th 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th 17:35 17:35 20:10 20:10 Sievi th 17:50

Lisätiedot

T erveyttä. avoitteena

T erveyttä. avoitteena T erveyttä avoitteena Terveydenhuollon huipputoimija Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, PPSHP, on innovatiivinen, uudistuva ja tuloksellinen terveydenhuollon huipputoimija. Se on myös vetovoimainen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA

POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA AIDOLLA YHTEISTYÖLLÄ JA KUMPPANUUDELLA TEHOA, LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA 1 EVA SALOMAAN SEMINAARI 14.6.2016 SISÄLTÖ OYS-ERVA Yhteistyön välineet Mitä odotuksia meillä

Lisätiedot

Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta

Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta Sähköinen hyvinvointikertomus Kainuun 3. Hyvinvointifoorumi 20.9.2011 Soile Paahtama erityisasiantuntija Kuntalaki (1995/365) 1 3 mom. Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa

Lisätiedot

Keskipohjanmaan Asuntomessulehti 14.7.

Keskipohjanmaan Asuntomessulehti 14.7. Keskipohjanmaan Asuntomessulehti 14.7. Keskipohjanmaa julkaisee 14.7.2011 Asuntomessujen virallisen messulehden. Keskipohjanmaan Asuntomessulehti Keskipohjanmaan Asuntomessulehti kertoo kiehtovalla tavalla

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen 8.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA

KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA demografinen kilpailukyky, houkuttelevuus ja vetovoima Dos. Markku Mattila Aluepäällikkö Siirtolaisuusinstituutti Pohjanmaan aluekeskus

Lisätiedot

Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT Sote- seminaari: Integraatiolla puhtia sote- palveluihin Kuntamarkkinat 11.9.2014 Palveluintegraation johtaminen ja talouden hallinta Erva- alueen näkökulma Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 12,6

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ VASTUUHENKILÖ: Toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti. ASIAKAS- JA POTILASNÄKÖKULMA

Lisätiedot

Kannus. Kuntaraportti

Kannus. Kuntaraportti Kannus Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2017

Lomakyytien aikataulut 2017 Lomakyytien aikataulut 2017 päivitetty 28.11.2016 / Alik. Kokko, VMTK Reitti 3B Pyhäntä tienristeys 28/88 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th/liikenneympyrä

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Alavieska 11,0 11,1 10,3 9,4 8,9 8,4 10

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa. Maakuntainfo. Marko Muotio

Keski-Pohjanmaa. Maakuntainfo. Marko Muotio Keski-Pohjanmaa Maakuntainfo Marko Muotio Yleistä Keski-Pohjanmaasta Keski-Pohjanmaan on väestömäärältään yksi Suomen pienemmistä maakunnista Maakunnan väestön määrä 31.12.2014 oli kaikkiaan 68 832 henkilöä

Lisätiedot

THL kuntien tukena sote uudistuksessa

THL kuntien tukena sote uudistuksessa THL kuntien tukena sote uudistuksessa PohjoisSuomen sote kuntakokous 12.8.2014 Osastojohtaja Markku Pekurinen 18.8.2014 THL 2014 1 THL:n tehtävänä on tutkia, seurata ja edistää väestön terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,1

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,5

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 13 Haapajärvi

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Alavieska 11,4 10,2 9,8 8,9 7,0 7,6 9,2 Haapajärvi

Lisätiedot

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE (DRG:n hyödyntäminen, kustannuslaskenta, tuotteistus, laskutus, toiminnan ohjaus) IX DRG -KÄYTTÄJÄPÄIVÄT 24.11.2011 Pasi Parkkila, kehitysjohtaja, PPSHP OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN

Lisätiedot

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Vastaa alueen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta. Väestö 132.000 Budjetti 410 M Työntekijöitä 4200 Helsinki tai Pietari

Lisätiedot

Pietarsaari. Kuntaraportti

Pietarsaari. Kuntaraportti Pietarsaari Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pohjoisen sote-alueen valmistelu

Pohjoisen sote-alueen valmistelu Pohjoisen sote-alueen valmistelu Kuntakokous 5.2.2015 Apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salo Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Alavieska 13,6 14,0 13,6 12,3 11,2 11,8

Lisätiedot

Toholampi. Kuntaraportti

Toholampi. Kuntaraportti Toholampi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Ylivieska. Kuntaraportti

Ylivieska. Kuntaraportti Ylivieska Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut hankinnat 2015 koko maa Ajanmukaiset menettelytavat ja välineet lisäävät mahdollisuuksia ja edistävät

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ VASTUUHENKILÖ: Toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti. ASIAKAS- JA POTILASNÄKÖKULMA

Lisätiedot

Liikekeskus Kokkolan Kauppatähti Mestarintie, m2 m 2. Kokkola

Liikekeskus Kokkolan Kauppatähti Mestarintie, m2 m 2. Kokkola Liikekeskus n Kauppatähti Mestarintie, 10 10 400 400 m2 m 2 KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI Liikekeskus n Kauppatähti Mestarintie, 10 10 400 400 m2 m 2 2 Liikekeskus

Lisätiedot

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2018 sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.2015 Strategia Strategia (kreik. στρατός sotaväki ) tarkoittaa

Lisätiedot

RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Strategia 2020 ja talousarvioperusteet 2016

RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Strategia 2020 ja talousarvioperusteet 2016 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Strategia 2020 ja talousarvioperusteet 2016 Visio Toimintakykyisenä kotona Perustehtävämme Järjestää alueen väestön tarvitsemat sosiaali- ja terveyspalvelut, jotka

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Pirjo Nikula 30.10.2014 1 Kiitos! Lapin aluehallintovirasto PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö luennoitsijat Pohjois-Pohjanmaan Sydänpiiri ry www.ppsydanpiiri.fi Kiviharjuntie

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta. HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen

Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta. HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2014 UTSJOKI Vaasa Pirkanmaa Satakunta Varsinais- Suomi Pohjois- Pohjanmaa

Lisätiedot

HYVINVOINTI VAIKUTTAVUUS TUOTTAVUUSOHJELMA (LUONNOS) SISÄLLYSLUETTELO. 1. Johdanto. 2. Tavoitteet. 3. Kehittämiskohteet. 4. Organisaatio. 5.

HYVINVOINTI VAIKUTTAVUUS TUOTTAVUUSOHJELMA (LUONNOS) SISÄLLYSLUETTELO. 1. Johdanto. 2. Tavoitteet. 3. Kehittämiskohteet. 4. Organisaatio. 5. Toimitusjohtaja SUUNNITELMA 08.03.2012 HYVINVOINTI VAIKUTTAVUUS TUOTTAVUUSOHJELMA (LUONNOS) SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Tavoitteet 3. Kehittämiskohteet 4. Organisaatio 5. Toteutus 6. Aikataulu 7. Rahoitus

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke. Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTEhanke

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke. Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTEhanke Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTEhanke . Pohjois-Pohjanmaan sote- hanke Tavoitteena on yhdessä maakunnan alueen keskeisten toimijoiden

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN TILASTOKATSAUS 2001

KESKI-POHJANMAAN TILASTOKATSAUS 2001 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO CHYDENIUS-INSTITUUTTI KESKI-POHJANMAAN TILASTOKATSAUS 2001 SELOSTEITA JA KATSAUKSIA Nro 37 Keski-Pohjanmaan tilastokatsaus 2001 Kokkola 2001 Selosteita ja katsauksia nro 37 Verkkojulkaisu

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

HYTE PÄIVÄT OULU 22.9.2014 Sote alue uudistusko?

HYTE PÄIVÄT OULU 22.9.2014 Sote alue uudistusko? HYTE PÄIVÄT OULU 22.9.2014 Sote alue uudistusko? Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2013 UTSJOKI Vaasa Pirkanmaa Satakunta Varsinais- Suomi

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELURAKENNEUUDISTUS kuntamarkkinat ERVAN ASEMA SOTE UUDISTUKSESSA 12.9.2013

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELURAKENNEUUDISTUS kuntamarkkinat ERVAN ASEMA SOTE UUDISTUKSESSA 12.9.2013 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELURAKENNEUUDISTUS kuntamarkkinat ERVAN ASEMA SOTE UUDISTUKSESSA 12.9.2013 Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.1.2016 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Isokyröstä pendelöijät v. 2009. Isokyröön pendelöijät v. 2009

Isokyröstä pendelöijät v. 2009. Isokyröön pendelöijät v. 2009 Isokyröstä pendelöijät v. 200 Vähäkyrö - Lillkyro Laihia - Laihela Lapua - Lappo Tampere - Tammerfors Ilmajoki Espoo - Esbo 42 30 1 1 1 8 4 0 0 0 200 20 300 30 400 40 2 Isokyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä

Lisätiedot

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Kokkolan seudun koko kuva

Kokkolan seudun koko kuva Kannus Kokkola Kruunupyy Toholampi Kaustinen Halsua Lestijärvi Veteli Perho Kokkolan seudun koko kuva Toimintaympäristön tilastoaineiston perustuva koonti Konsultti Anni Antila 19.6.2014 Page 1 Pidemmän

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.3.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

ERVA-aluekokeiluhanke Lähtökohdat ja rahoitus. Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen / lääkintöneuvos Lauri Nuutinen 27.11.2012

ERVA-aluekokeiluhanke Lähtökohdat ja rahoitus. Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen / lääkintöneuvos Lauri Nuutinen 27.11.2012 ERVA-aluekokeiluhanke Lähtökohdat ja rahoitus Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen / lääkintöneuvos Lauri Nuutinen 27.11.2012 Pohjoinen ERVA sosiaali- ja terveydenhuollon aluekokeiluhanke STM:n hyväksymä hanke,

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö + Hannun kommentit

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö + Hannun kommentit Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö + Hannun kommentit Hannu Leskinen Shp:n johtaja PPSHP 7.10.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä on väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 22.6.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 18.12.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.11.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.5.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.8.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 18.9.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 13.10.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys:

Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys: 11.5.215 Selvitys 1 (54) Yhtymähallinto / Pohjoinen sote ja tuottamisen rakenteet -hanke 3.1.215 Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys: Päihdeasiakkaiden avo-, laitos- ja asumispalvelut

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Jonot pois Enemmän ihmisille

KUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Jonot pois Enemmän ihmisille KUNTAYHTYMÄN STRATEGIA 2017-2019 Jonot pois Enemmän ihmisille Kuntayhtymähallitus 29.11.2016 Kuntayhtymävaltuusto 16.12.2016 2 (5) Sisällysluettelo 1. LUKIJALLE... 3 2. SOSTERIN STRATEGIA... 4 2.1 MISSIO...

Lisätiedot

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»

Lisätiedot

Isostakyröstä pendelöijät v Isokyröön pendelöijät v Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1078

Isostakyröstä pendelöijät v Isokyröön pendelöijät v Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1078 Laihia Lapua Ilmajoki Tampere 33 2 2 20 10 Isostakyröstä pendelöijät v. 2014 0 20 Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 10 44 0 100 200 300 400 500 00 Isokyröön pendelöijät v. 2014 124 103

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 13.7.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia

Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 1 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun aikana.

Lisätiedot

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Ulla Ojuva Mervi Lehmusaho Timo Renfors Ulla Ojuva ulla.ojuva@isshp.fi

Lisätiedot

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Maakuntavaltuusto Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Maakuntavaltuusto Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Maakuntavaltuusto 1.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke . Pohjois-Pohjanmaan sote-hanke Tavoitteena on yhdessä maakunnan

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA 2014-2016

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA 2014-2016 TULOSALUE: Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä (kuntayhtymä) TULOS-/VASTUUYKSIKKÖ: koko kuntayhtymä VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 2013 76/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräämisestä, kuljetuksesta

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Sirkku Hotti 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien savuttomuustyön

Lisätiedot

Kaikki yhden katon alla

Kaikki yhden katon alla Kaikki yhden katon alla Liikekaupunki Ideapark on täysin uudenlainen kaupan keskittymä. Katettu liikekaupunki luo ennennäkemättömät puitteet koko perheen viihtymiselle. Ideaparkissa liikut kaupasta tai

Lisätiedot

Keski-Pohjamnaan Kiijapaino Oyj hakee postitoimilupaa sopimusasiakkaiden postipalveluun seuraavien kuntien alueille:

Keski-Pohjamnaan Kiijapaino Oyj hakee postitoimilupaa sopimusasiakkaiden postipalveluun seuraavien kuntien alueille: Valtioneuvoston kanslia Saapunui Postitoimilupahakemus (0.1) 07. 12. Valtioneuvosto VNK/11(3 / 09 / Keski-Pohjamnaan Kiijapaino Oyj hakee postitoimilupaa sopimusasiakkaiden postipalveluun seuraavien kuntien

Lisätiedot

Kaikki yhden katon alla

Kaikki yhden katon alla Kaikki yhden katon alla Liikekaupunki Ideapark on täysin uudenlainen kaupan keskittymä. Katettu liikekaupunki luo ennennäkemättömät puitteet koko perheen viihtymiselle. Ideaparkissa liikut kaupasta tai

Lisätiedot

2

2 2 Varsinainen jäsen Edunvalvontajäsen Kalajoki Kannus Kokkola Sievi Kruunupyy Toholampi Kaustinen Reisjärvi Veteli Halsua Lestijärvi Perho Kinnula 5 1 2 Kilometriä 6 7 9 2 25 21 215 22 2-2 - 4-6 Väestönlisäys

Lisätiedot

ASIA. Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle

ASIA. Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle ASIA Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle RATKAISU, SEN VALMISTELU JA PERUSTELUT Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Mauri Kallinen LT, dosentti Ylilääkäri, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Helsinki 9.3.2015

Kommenttipuheenvuoro. Mauri Kallinen LT, dosentti Ylilääkäri, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Helsinki 9.3.2015 Kommenttipuheenvuoro Mauri Kallinen LT, dosentti Ylilääkäri, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Helsinki 9.3.2015 Kommentit esitykseen 1 Terveydenhuollon palveluiden järjestämissuunnitelman pohjaksi tarvitaan

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit Johtamisprosessit: Suunnittelu, johtaminen, päätöksenteko, viestintä, tietohallinto, riskienhallinta, laadunhallinta

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691

Lisätiedot

LAPIN SHP:N VALTUUSTO- SEMINAARI 9.4.2013 Hannu Leskinen

LAPIN SHP:N VALTUUSTO- SEMINAARI 9.4.2013 Hannu Leskinen LAPIN SHP:N VALTUUSTO- SEMINAARI 9.4.2013 Hannu Leskinen OYS ERVA 2013 OLEMME PUOLI SUOMEA UTSJOKI Vaasa Pohjois- Pohjanmaa Etelä- Pohjanmaa Pirkanmaa Länsi- Pohja Keski- Pohjanmaa Keski- Suomi HYKS Lappi

Lisätiedot

AMMATTIKOULUTUKSEN YDINHAASTEET

AMMATTIKOULUTUKSEN YDINHAASTEET AMMATTIKOULUTUKSEN YDINHAASTEET AmKesu-aluetilaisuus Kokkola 5.11.2014 Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus 16-18 vuotiaiden ikäluokkien kehitys (Lähde:Tilastokeskus) KÄÄNNEKOHTA! TAITTUU UUDELLEEN

Lisätiedot

Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki

Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki 16 paikallista työkokousta Peruspalveluliikelaitos Jytan jäsenkunnissa: Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi, Veteli Kokkolassa

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä (kuntayhtymä) TULOS-/VASTUUYKSIKKÖ: koko kuntayhtymä VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti.

Lisätiedot

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Kunta MTV3:n näkyvyysalue Kunta MTV3:n näkyvyysalue Akaa Alajärvi Alavieska Keski- Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Keski- Forssa Haapajärvi Keski- Haapavesi Keski- Hailuoto Halsua Keski-

Lisätiedot

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v. 2017 ALUSTAVA TIETO NYKYINEN ALENNETTU UUSI NETTO- NETTO- 97 Hirvensalmi 2 290 111 302 105 030 580 492 574 220 250,8 435 Luhanka

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2015

Helmikuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Helmikuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 24.3.2015 klo 9.00 Uusia avoimia työpaikkoja lähes kolmanneksen vuoden takaista enemmän. Pitkäaikaistyöttömien

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet Sisältää Maanmittauslaitoksen Yleiskarttarasteri 1:4 500 000 aineistoa, 2014 Akaa Asikkala Askola Aura Eura Eurajoki Finström Forssa Föglö

Lisätiedot

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 422 387 16 199 217 2 144 020 56 765 624 35 079

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016 Suomen Kuntaliitto 13.2.2017 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016 Väkilukukerroin: 0,56896046 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00003316 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42 VM/KAO/vs, 10.4.2014 maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 488 788 16 199 217 2 144 020 56 832 025 35

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015 Suomen Kuntaliitto 17.2.2016 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015 Väkilukukerroin: 0,3926575 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002355 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu) Akaa 853 853 877 910 910 858 858 793 780 735 702 730 699 633 640 647 Alajärvi 389 389 398 398 398 398 398 388 373 373 343 302 266 291 291 271 Alavieska 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 92

Lisätiedot

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 Akaa Pirkanmaa 174,93 85. 85. 80. Alajärvi Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 Virolahti Kymenlaakso 389,48 1. 1. 1. Forssa Kanta-Häme

Lisätiedot

Isokyröstä pendelöijät v. 2011. Isoonkyröön pendelöijät v. 2011

Isokyröstä pendelöijät v. 2011. Isoonkyröön pendelöijät v. 2011 Isokyröstä pendelöijät v. 20 Laihia Laihela Lapua Lappo Tampere Tammerfors Ilmajoki Kurikka 3 2 2 19 1 9 9 3 2 Isokyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1 130 530 0 0 200 300 400 500 00 Isoonkyröön

Lisätiedot

Maatalouslomitusta hoitava paikallisyksikkö v. 2013 sijaintikunta KUNTANIMI Numero 2013 Paikallisyksikkö Maakuntano 005 Alajärvi 5 ALAJÄRVI 14 759 Soini 5 ALAJÄRVI 14 934 Vimpeli 5 ALAJÄRVI 14 010 Alavus

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot