Toteutussuunnitelma/selvitys:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toteutussuunnitelma/selvitys:"

Transkriptio

1 Toteutussuunnitelma/selvitys: Taustat: Kuntaliitosrahojen käyttökohteen tarkoitus on lisätä Savonrannan kaupunginosan ympärivuotista vireyttä, viihtyvyyttä ja tuoda pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia alueelle. Kaupunginvaltuuston ja hallituksen aiemmat päätökset: Kaupunginvaltuusto Kääpäsaaren lomamökkeihin varataan ,00 euron määräraha Kaupunginhallitus Savonlinnan Yritystilat Oy:tä pyydetään laatimaan suunnitelma hankkeen toteuttamismallista mennessä. - Hanke valmistellaan yhteistyössä kehitysjohtajan ja talous- ja strategiajohtajan sekä Savonlinnan Yrityspalvelut Oy:n ja Savonrannan aluejohtokunnan kanssa. - Savonlinnan Yritystilat Oy:n tulee selvittää myös EU-rahoituksen mahdollisuus. - Hankkeeseen pyritään saamaan myös yhteistyökumppaneita mukaan mahdollisella rahoitus- ja lomamökkiosakepanostuksella. Savonlinnan Yritystilat Oy:n hallitus päätti että; - Yritystilat ilmoittavat kaupunginhallitukselle, ettei ko. päätöksen mukaista toimeksiantoa ehditä tekemään annetussa aikataulussa ja esittää, että Yritystilat kokoavat päätöksen mukaisen työryhmän, joka tekee uuden esityksen aikatauluksi ja jakaa selvitystyön vastuualueet työryhmän jäsenille. Kaupunginhallitus Kaupungin hallitus päätti, että suunnitelman on oltava valmis helmikuussa Yleistä: Talotehtaat eivät ole innostuneet lähtemään hankkeeseen mukaan omalla riskillä. Toistaiseksi ei ole löytynyt kohteesta kiinnostunutta investoijaa. Hankkeen tukikelpoisuus selvitetään vielä kerran lähettämällä tämä/kaupunginhallituksen päätöksen mukainen suunnitelma kommentoitavaksi EU-rahoituksesta vastaaville viranomaisille. Lähtökohdat: Suunnitelman/selvityksen pohjana on käytetty Savonrannan kehittämissäätiön, Savonrannan Sampo ry:n ja Savonrannan Sampo Oy:n hallitusten sekä Savonrannan aluejohtokunnan ja hankkeen työryhmän kokouksissa esille tulleita näkemyksiä. Savonlinnan kaupungin kannalta tärkeät reunaehdot on käyty läpi kaupungin johdon kanssa käydyissä keskusteluissa. Savonlinnan Yritystilat Oy:n kannalta merkittävät asiat on käsitelty yhtiön hallituksessa.

2 Kohteet toteutetaan Savonlinnan kaupungin omistamille tonteille. Kaavaluonnos liitteenä. Kunta: Savonlinna Kaupunginosa: Savonranta Kylä: Jouhenniemi Kortteli: 104 ja Kaavaluonnoksessa rakennettavaksi ajateltu alue on erillispientalojen alue, tonttijako on ohjeellinen. Käytännössä alueelle pystyy rakentamaan myös loma-asunnon. - Kaavamerkintä kannattaa muuttaa sekä loma-asunnon että pysyvän asunnon rakentamisen sallivaksi. Lisää todennäköisesti ostajaehdokkaiden määrää. Kiinteistövero määräytyy käyttötarkoituksen mukaan. - Loma-asuntojen rakennuspaikoiksi kaavoitettuna minimi tonttikoko on m2, pysyvään asumiseen tarkoitetuiksi erillistalotonteiksi kaavoitettuna m2. - Myyntitarkoitukseen rakennettujen tonttien koko tulee olla noin m2, pienemmille tonteille rakennetut eivät käy kaupaksi. Savonlinnan Yritystilat Oy toimii rakennuttajana ja kiinteistöt tulevat yhtiön taseelle. - Savonlinnan Yritystilat Oy ostaa tontit Savonlinnan kaupungilta - Kunnallistekniikan liittymämaksut maksaa rakennuttaja. - Sähköliittymät maksaa rakennuttaja 1. Kohteet rakennetaan myyntiin (Ensisijainen vaihtoehto) - Vuokrakäyttöön liittyvä tappioriski ja korjausvastuu siirtyvät ostajalle. - Ostaja sitoutuu paikkakuntaan ja hänestä saadaan myöhemmin mahdollinen pysyvä asukas. - Aina kun kohde on saatu myytä, voidaan saadulla rahalla halutessa rakentaa lisää kohteita tai raha palautuu kaupunkikonsernille käytettäväksi muihin tarkoituksiin. Riskit/haitat: - Pitkä myyntiaika, kohteitten myyntihinta tontin hinta (rantatontti vähintään ) mukaan lukien nousee hyvin korkeaksi. Voisiko tontit vuokrata? - Suunnitteluriski, kohde ei miellytä ostajaa. Yleensä perhe haluaa itse päättää loma-asuntonsa suunnittelusta. - Kohteitten käyttöaste voi jäädä alhaiseksi, eivätkä ne todennäköisesti tule vuokramarkkinoille. - Tonttikustannuksista johtuen (ostotontit) kohteitten määrä putoaa kahdeksasta kuuteen tai seitsemään kohteeseen loma-asuntojen koosta riippuen. - Jos kohteet rakennetaan loma-asuntokäyttöä ajatellen, eivät ne todennäköisesti sovellu pysyvää asumista harkitseville tai ovat liian pieniä esim. lapsiperheiden tarpeita ajatellen. - Savonlinnan Yritystilat Oy (kaupunki) joutuu grynderin rooliin, joka ei ole sen perusajatusten mukaista. Hankkeen aikataulu: Hanke toteutetaan 2 vaiheessa. - Ensimmäiset 4 loma-asuntoa toteutetaan kaavan tultua lainvoimaiseksi ja kunnallistekniikan valmistuttua (2015). Kohteet toteutetaan rantatonteille, jotka Yritystilat ostavat kaupungilta.

3 Hankkeeseen varatuista rahoista käytetään ensimmäisessä vaiheessa noin ja loput rahat käytetään Vaihtoehtoisesti käytetään kaikki hankkeeseen varatut rahat ( ) kerralla ja rakennutetaan 6-7 loma-asuntoa kerralla (5 rantatonttia ja 1-2 sisämaan tonttia). Kaava ja kunnallistekniikka - Kaava on menossa kaupunginvaltuustoon kesäkuussa Valitusriski - Kunnallistekniikan rakennusaikataulusta ei varmaa tietoa Hankkeen käytännön toteutus Vaihtoehto 1: Savonlinnan Yritystilat Oy järjestää loma-asuntojen rakentamisesta urakkakilpailun. - Loma-asunnoista (2 erikokoista; noin m2 ja noin m2) laaditaan huonetilaohjelma ja rakennustapaselostus. - Tarjoajille annetaan kiinteä kokonaishinta, jolla kohteet on toteutettava huonetilaohjelman, rakennustapaselostuksen, kaavamääräysten ja Savonlinnan kaupungin aluetta koskevien rakennusmääräysten puitteissa ns. muuttovalmiina rakennuksina. - Tarjoajalle annetaan mahdollisuus rakentaa kohteita/kohde alueelle omalla riskillä. Tällainen tarjoaja on etusijalla urakoitsijaa/talotoimittajaa valittaessa. - Talotoimittajaksi valitaan rakennuttajalle parhaiten sopivan/kokonaisedullisimman vaihtoehdon tarjonnut yritys. - Kustannusarvion ylittymisen riski on pieni. - Talotoimittajien/urakoitsijiden kokemus toimitetuista kohteista tulee hyödynnetyksi. - Hanke saadaan nopeasti liikkeelle. - Mahdollistaa talotoimittajan mukaantulon hankkeeseen omalla riskillä. - Saadaan useampia näkemyksiä hyvästä kohteesta. - Saattaa karsia tarjoajien määrää. - Saattaa aiheuttaa alueen jatkosuunnittelussa ongelmia ja sitoa rakennuttajan liiaksi yhteen talotoimittajaan/urakoitsijaan. (riskiä voidaan minimoida tarjouspyyntö- ja sopimusteknisesti mm. sopimalla, että suunnitelmat jäävät rakennuttajan omaisuudeksi). Vaihtoehto 2: Hankeen suunnittelu kilpailutetaan ja rakentaminen kilpailutetaan valmiilla suunnitelmilla. - Aluesuunnittelua viedään pitemmälle. - Suunnitellaan kaksi tai useampia mökkiä (noin m2). - Urakoitsijat/talotoimittajat kilpailutetaan valmiilla suunnitelmilla. - Suunnittelua voidaan ohjata koko prosessin ajan. - Parempi ja pitemmälle viety aluesuunnittelu. - Ei sido rakennuttajaa liian kiinteästi yhteen talotoimittajaan/urakoitsijaan. - Vie huomattavasti enemmän aikaa ja vaatii enemmän työtä. - Kustannusarvion ylittyminen.

4 Talouden analysointia myyntivaihtoehdossa: Loma-asuntojen myynti 6-7 kpl, yhteensä noin m2 - Myynnissä olevat uudehkot/uudet kohteet /m /m2 - Easy Holiday, /m2 (90 m2, uusi, sisämaan tontilla) - Noin /m2 myyntihinnalla saadaan investointi takaisin tonttikustannuksineen. - Arviot ovat tehty korkeatasoisille talviasuttaville loma-asunnoille ja sisältävät myös pihatyöt ja varusteet sekä laiturit. - Laskelmat perustuvat muuttovalmiiden/avaimet käteen periaatteella rakennettavien rakennusten kustannuksiin. - Ei sisällä korvausta Savonlinnan Yritystilat Oy:n projektiin tekemälle työpanokselle. 2. Loma-asunnot rakennetaan ympärivuotiseen vuokrakäyttöön (Käytännön toteutus kuten vaihtoehto 1) Toimintaa pyörittämään haetaan ulkopuolinen operaattori, joka vastaa kohteiden vuokrauksesta, markkinoinnista, sisustuksesta, vuokrakäytön vaatimasta varustelusta, siivouksesta, kunnossapidosta ja muista toiminnan vaatimista käytännön järjestelyistä. - Onnistuessaan tuo Savonrannalle pitkäaikaisia hyötyjä ympäri vuoden vilkastuttaen liikeelämää. - Mahdollisuus saada ammattimainen operaattori pyörittämään liiketoimintaa. - Mahdollistaa niin haluttaessa pienemmät tonttikoot, alue tulee tehokkaammin hyödynnettyä. - Ei sulje pois mahdollista investoijaa eikä kohteitten myyntiä myöhemmässä vaiheessa. - Vastaavia hankkeita toteutetaan muuallakin, ainakin joku uskoo toimintamalliin. - Hyvän operaattorin löytäminen saattaa olla vaikeaa. - Käyttöasteen saaminen riittävälle tasolle ei ole helppoa. - Venäläisten matkailijoiden määrä laskussa, eikä Venäjän viimeaikaisten tapahtumien vaikutusta matkailuun vielä tiedetä. - Tappioriski Savonlinnan Yritystilat Oy:lle. Hankkeen aikataulu: Hanke toteutetaan 2 vaiheessa. - Ensimmäiset 4 loma-asuntoa toteutetaan Niihin käytetään noin puolet hankkeeseen varatuista rahoista ( euroa) ja loput rahat käytetään Vaihtoehtoisesti käytetään kaikki hankkeeseen varatut rahat ( ) kerralla ja rakennutetaan 7 loma-asuntoa. - Aikataulu riippuu kaavan vahvistumisesta ja kunnallistekniikan valmistumisesta alueelle Talouden analysointia vuokrausvaihtoehdossa (toteutetaan 7 loma-asuntoa): Tonttikustannukset , 7 tonttia, rakentamiseen jää , toteutetaan 7 lomaasuntoa yhteensä 620 m2-660 m2 Vuosittaiset kustannukset/mökki (ilman operaattorin kuluja ja liikevoittoa) - sähkö kiinteistövero vesimaksut vakuutukset 200 = varautuminen pieniin korjauksiin /vuosi/mökki - poistot Yritystilojen taseessa /25 vuotta = /8 = /mökki - Savonlinnan Yritystilat Oy: n hallinto- ja henkilöstökulut 500 /vuosi/mökki

5 - Myynnillä katettavat kulut noin alv 10 % = / vuosi = 0-tulos Yritystiloille Vuosittaiset tuotot (maksimi 20 viikkoa) - Kesä; 3 x 1000 (kesäkuu) + 5 x (kesäkuu + heinäkuu) + 4 x 1000 (elokuu) = Talvi, kevät, syksy; 2 x 1200 (joulukuu + tammikuu)+ 6 x (muut kuukaudet)= Yhteensä (jos saatavat hinnat 30 % pienempiä; ). - Realistinen myynti ainakin alussa on maksimissaan 16 viikkoa eli (jos saatavat hinnat 30 % pienempiä, ). Miten operaattori kattaa omat kulunsa ja miten saa liikevoiton? Miten taataan että Yritystilat eivät tee tappiota ja Yritystilojen kassavirta on positiivinen? Riittääkö kohteen ja Savonrannan vetovoima edes noihin pienempiin myyntilukuihin? Talouslaskelmat ovat internetistä ja muualta kerättyjen tietojen perusteella tehtyjä arvioita. Työryhmässä oli myös arvioita, että saatavat viikkohinnat olisivat ainakin % pienempiä ja viikkoja on arvioitu saatavaksi myytyä puolet liikaa. 3. Kohteet toteutetaan myytäviksi lomaosakkeina (käytännön toteutus kuten vaihtoehto 1) - Savonlinnan Yritystilat Oy rakennuttaa kohteet myytäviksi lomaosakkeina. - Onnistuessaan tuo Savonrannalle pitkäaikaisia hyötyjä ympäri vuoden vilkastuttaen liikeelämää. - Mahdollisuus saada ammattimainen operaattori pyörittämään liiketoimintaa. - Mahdollistaa pienemmät tonttikoot, alue tulee haluttaessa tehokkaammin hyödynnettyä. - Ei sulje pois mahdollista investoijaa myöhemmässä vaiheessa. - Pitkä myyntiaika. - Operaattorin löytäminen vaikeaa - Riittävä määrä osuuksia saattaa olla vaikea myydä, erittäin iso taloudellinen riski. Talouden analysointia, lomaosake malli: Hovi Holiday (Saimaalla) - ¼ osake , 50,5 m2-90,00 m2 (käyttöala) - Vastike noin 100 /kk - Käyttöoikeus viikkoa/vuosi/osake Ruka, Levi, Katinkulta, Tahko, Kalajoki ja myynnissä olevia muita Lapin kohteita (viikkoosakkeet) - Osakkeita myynnissä 700, /vko - Ruka 78 m2, /vko, uusi - Levi, 4+2 vuodepaikkaa, vko 9, 8 900, vastike 260 /vko/vuosi - Tahko, vuodepaikkaa, vko 29, Kääpäsaari 7 mökkiä, a , investoinnit takaisin, ei tuottoa operaattorille eikä Yritystiloille/kaupungille. - ¼ osake, (kaikki osakkeet myytävä) - 1/8 osake (kaikki osakkeet myytävä)

6 - 12 viikko-osaketta myytävä hintaan viikko-osaketta myytävä hintaan ,00-52 viikko-osaketta myytävä hintaan Tarvitaan operaattori pyörittämään toimintaa (kaupallinen tai tyyliin toimintakeskus) - Vastikkeita saatava /vuosi /mökki + alv 10 % pakollisiin kuluihin (sähkö, vesi, kiinteistövero, vakuutukset) ilman varautumista korjausvelkaan. (Ei sisällä siivousta, vuodevaatteiden pesua, lumitöitä, rikkoutuvia astioita yms.) Talouslaskelmat ovat internetistä ja muualta kerättyjen tietojen perusteella tehtyjä arvioita. Yhteenveto/päätelmä/esitys: Kuntaliitosrahojen käyttäminen on viivästynyt huomattavasti ja inflaatio syö niitten arvoa koko ajan. Järkevimmältä vaihtoehdolta tehdä investoinnit vaihtoehdon 1 mukaisesti ja toteuttaa ensimmäisessä vaiheessa 4 loma-asuntoa myyntiin. Vaihtoehtoisesti harkitaan kaikkien (6-7) lomaasuntojen toteuttamista myyntiin kerralla, jolloin saadaan mahdollisesti säästöjä aikaiseksi. Jatkotoimenpiteet, jos päädytään vuokramökkivaihtoehtoon tai lomaosake malliin Investoijan haku yhteistyökumppaniksi käyttäen määrärahaa vipuna Erillinen osakeyhtiö investoijan ja Savonlinnan Yritystilat Oy:n kanssa. - Paikallinen tai maakunnallinen matkailutoimija. - Valtakunnallinen toimija, ulkomainen toimija - Talotehdas Projektin myynti investoijalle (määritellyillä ehdoilla) - Kokonaan - Varaamalla, myymällä tai vuokraamalla tontteja talotoimittajille tai investoijalle alueelta. Muut projektiin vaikuttavat asiat: - Savonlinnan Yritystilat Oy ei ryhdy operaattoriksi, jos päädytään loma-asuntojen rakentamiseen vuokrattaviksi. - Vuokralle rakennettavien loma-asuntojen vaihtoehdossa Savonlinnan Yritystilat Oy:n tulee tehdä kohteella vähintään 0-tulos, positiivinen kassavirta ja mielellään saada kerätyksi puskuria tulevaisuudessa syntyvään korjausvelkaan. - Vuokralle rakennettavien loma-asuntojen vaihtoehdossa Savonlinnan Yritystilat Oy:n on saatava kaupungilta tappiotakuut - Järjestelystä ei saisi syntyä kilpailua vääristävää toimintaa/piilotettua yritystukea. - Hankkeelle ei todennäköisesti saada. EU-rahoitusta - Kaupungin kokonaan tai osittain omistama yhtiö rinnastetaan tulevaisuudessa suuryritykseksi, jonka on mahdollisuus saada maksimissaan 10 % tukea. - Mahdollinen vuokraoperaattori joutuu myös panostamaan melkoisesti (irtokalusteet, sisustus, astiastot, veneet, mahdollisesti liinavaatteet, yms. varustus) - Vuokrakäyttöön varustelun hinta tasosta riippuen. (YIT:n 77 m2 kohteessa varustepaketin hinta ). - Mahdollista ulkomaisen investoijan etsimistä varten pitää tehdä esitemateriaali.

7 - Ulkomainen toimija/investoija voi tuoda mukanaan liiketoimintamallin ja toiminta-ajatuksen, jota emme suomalaisina itse osaa ottaa huomioon. - Kaavaluonnoksessa alueella on 10 kaupungin omistamaa tonttia (5000 m2/tontti), joten jatkossa ei ole lisärakentamiselle tilaa kovinkaan paljoa. - Venäläisten matkailijoiden määrä on Venäjän viimeaikaisen kehityksen ja tapahtumien johdosta laskenut ja tulevaa kehitystä on vaikea ennustaa. - Venäjän viimeaikaiset tapahtumat saattavat vaikuttaa positiivisesti venäläisten investoijien haluun viedä rahat ulkomaille turvaan ja sijoittaa niitä kiinteään omaisuuteen ulkomailla. Heikki Kokki, toimitusjohtaja Savonlinnan Yritystilat Oy Liitteet: 1. Alueen kaavaluonnos 2. Alustava kustannusarvio laskelma

Mitä sairaalan laajennus maksaa ja miten se rahoitetaan? Seminaaripäivä kuntapäättäjille

Mitä sairaalan laajennus maksaa ja miten se rahoitetaan? Seminaaripäivä kuntapäättäjille Mitä sairaalan laajennus maksaa ja miten se rahoitetaan? Seminaaripäivä kuntapäättäjille 27.3.2014 Talousjohtaja Elisa Kusmin Perustamiskustannukset Laajennusosan kustannukset Investoinnin suunnittelukustannukset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI

TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 Yleistä yhtiöstä Yhtiö on 18.12.1998 allekirjoittanut maanvuokrasopimuksen, jolla yhtiö vuokraa Suomen valtiolta Inarin kunnan Laanilan valtionmaasta Kaunispään

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 49 9.5.2016 158 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria

Lisätiedot

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen. Toivo Koski

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen.  Toivo Koski 1 Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen SISÄLLYS Mitä tuloslaskelma, tase ja kassavirtalaskelma kertovat Menojen kirjaaminen tuloslaskelmaan kuluksi ja menojen kirjaaminen

Lisätiedot

Yksikkökate tarkoittaa katetuottoa yhden tuotteen kohdalla. Tämä voidaan määrittää vain jos myytäviä tuotteita on vain yksi.

Yksikkökate tarkoittaa katetuottoa yhden tuotteen kohdalla. Tämä voidaan määrittää vain jos myytäviä tuotteita on vain yksi. KATETUOTTOLASKENTA laskennassa selvitetään onko liiketoiminta kannattavaa. Laskelmat tehdään liiketoiminnasta syntyvien kustannuksien ja tuottojen perusteella erilaisissa tilanteissa. laskennassa käytetään

Lisätiedot

Tekninen toimiala sai tietoonsa kaupunginvaltuuston asiaa koskevan pääätöksen vasta noin kolme viikkoa vuoden vaihteen jälkeen.

Tekninen toimiala sai tietoonsa kaupunginvaltuuston asiaa koskevan pääätöksen vasta noin kolme viikkoa vuoden vaihteen jälkeen. Tekninen lautakunta 54 10.02.2015 Kaupunginhallitus 79 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 11 30.03.2015 Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero 70/62/620/2015 TL 54 Selostus: Savonlinnan kaupungin valtuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016 Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Khall 29.02.2016 50 (Valm. maankäyttöpäällikkö) Kaupungin hallintosäännössä 41 määrätään että Tekninen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen

Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen osakkeiden ostaminen Tekla 14.2.2012 58 Khall. 27.2.2012 90 Khall. 3.6.2013 292 Khall. 19.6.2013 316

Lisätiedot

Kaavamuutoksen käynnistäminen Tiurun entisen sairaalarakennuksen suojelumerkinnän poistamiseksi

Kaavamuutoksen käynnistäminen Tiurun entisen sairaalarakennuksen suojelumerkinnän poistamiseksi Kaupunginhallitus 377 19.09.2016 Kaavamuutoksen käynnistäminen Tiurun entisen sairaalarakennuksen suojelumerkinnän poistamiseksi 871/14.01.00.06.01/2016 KH 377 Elinvoima- ja kaupunkirakennetyöryhmän esitys

Lisätiedot

POLKU TÄYDENNYSRAKENTAMISEEN

POLKU TÄYDENNYSRAKENTAMISEEN Taloyhtiöiden täydennysrakentamisen liiketoimintamalli Lisa Voigtländer POLKU TÄYDENNYSRAKENTAMISEEN Ketterä kaupunki -hanke www.agilecities.fi Markus Laine markus.laine@uta.fi Helena Leino helena.leino@uta.fi

Lisätiedot

T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO

T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO Eestinmäen Palvelukeskus Oy T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus 0315218-1 1.1.2016 1.1.2015 Rahayksikkö EURO - 31.3.2016-31.3.2015 Vastikkeet 13 621,92 13 621,92 Kiinteistön tuotoista suoritettava arvonlisävero

Lisätiedot

Kiinteät kustannukset Vuokrat 1500 Palkat 4200 Poistot 400 Korot 300 Muut Katetuottotavoite (%) 30 %

Kiinteät kustannukset Vuokrat 1500 Palkat 4200 Poistot 400 Korot 300 Muut Katetuottotavoite (%) 30 % Kiinteät kustannukset Vuokrat 1500 Palkat 4200 Poistot 400 Korot 300 Muut 200 6600 Katetuottotavoite (%) 30 % a) Kriittisessä pisteessä katetuottoa pitäisi kertyä kiinteiden kustannusten verran, joka on

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 88. Senaatti-kiinteistöt Talousesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille ei myönnetä määrärahaa. 1. Palvelu- ja muut toimintatavoitteet Senaatti-kiinteistöt on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 4 1 Y-tunnus

Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 4 1 Y-tunnus Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 4 1 TOIMINTAKERTOMUS T I L I K A U S I 1.7.2014-30.6.2015 YHTIÖN PERUSTIEDOT Tontti: Oma tontti 9.715,0m2 Osoite: Pulkkajärventie, Kuusamo Rakennukset: Lukumäärä 8 kpl

Lisätiedot

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa. Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014

Lisätiedot

Tilikausi

Tilikausi Kiinteistö Oy Kesänki II Sivu 1 Tilikausi 1.7.2014-30.6.2015 Yleistä yhtiöstä Yhtiökokous Yhtiökokous Yhtiön johto Kiinteistöyhtiön toimialana on hallita vuokrasopimuksen perusteella n. 1.250 m2 suuruista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 4 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi ja tonttien myymiseksi (Kaartinkaupunki, Kasarmitori, tontit

Lisätiedot

Petri J. Kokko / N-Clean

Petri J. Kokko / N-Clean 9.12.2011 Petri J. Kokko / N-Clean 1 Yhteistyöesitys Pieksämäen kaupunginhallitukselle 23.11.2011 N-Clean Oy Rauno Nurmi hallituksen puheenjohtaja 1. Keitä me olemme? N-Clean Oy on vuonna 2004 perustettu

Lisätiedot

Turun asukasluku

Turun asukasluku Nyt tuli tarjolle hyvätuottoinen viiden kerrostalokaksion kokonaisuus Turusta! Kyseessä on suuri 92 asunnon 1970-luvulla rakennettu taloyhtiö, joka sijaitsee n. 6,0km päässä Turun keskustasta Lausteen

Lisätiedot

Luonnos Vuokralainen Raision seudun koulutuskuntayhtymä (y-tunnus ) Purokatu 1, Raisio

Luonnos Vuokralainen Raision seudun koulutuskuntayhtymä (y-tunnus ) Purokatu 1, Raisio 1 Osapuolet 1 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2) Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 1.2 Vuokralainen Raision seudun koulutuskuntayhtymä (y-tunnus 0204427-7) Purokatu 1, 21200 Raisio

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja 1 (5) 19.11. SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Kuntalain 2 a :ssä määritellyn yhtiöittämisvelvoitteen mukaan kunnan hoitaessa lain 2 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa

Lisätiedot

asti seuraavin ehdoin: 1

asti seuraavin ehdoin: 1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (5) 317 Toimitilatontin pitkäaikainen vuokraaminen sekä esitys kaupunginhallitukselle vuokraus- ja myyntiperusteiden määräämiseksi Myllypuron Metropolian kampushanketta

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12 04.02.2013 Sivu 1 / 1 3508/02.07.00/2011 12 Kahden Kauklahdessa sijaitsevan asuntotontin sekä niitä palvelevan pysäköintitontin vuokraaminen Espoon Asunnot Oy:lle Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4890/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4890/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 105 Asianro 4890/10.00.02.01/2016 Saaristokaupungin Rautaniemessä sijaitsevien omakotitonttien luovutusehtojen muuttaminen Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ 1 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN JA LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ 2 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Pirkanmaan Osuuskauppa ( Myyjä ), (Y-tunnus: 0536307-0), PL 130, 33101 Tampere Ostaja Lempäälän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin tontti 1 14.12.2015 Sivu 1 / 1 2561/02.07.00/2015 56 1.6.2015 138 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Selvityspyyntö kuntalain yhtiöittämisvelvollisuuden noudattamisesta

Selvityspyyntö kuntalain yhtiöittämisvelvollisuuden noudattamisesta SAVONLINNAN KAUPUNKI 1(6) Savonlinnan kaupunginhallitus Olavinkatu 27 57130 SAVONLINNA Kuluttaja- ja kilpailuvirasto Viite: Selvityspyyntö Dnro 140/14.0040/2015 Asia: Selvityspyyntö kuntalain yhtiöittämisvelvollisuuden

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 / 6 Tekninen toimiala Toimitilapalvelut

SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 / 6 Tekninen toimiala Toimitilapalvelut SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 / 6 9.8.2016 OKL kiinteistöistä ja Juvan virastotalosta Senaatin tekemä kauppa Royl House Oy:n kanssa ja Savonlinnan kaupungin mahdollinen etuostooikeuden käyttö ko. kaupassa

Lisätiedot

Vastikkeet taloyhtiössä

Vastikkeet taloyhtiössä Vastikkeet taloyhtiössä Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto OSAKKEENOMISTAJAN VASTIKKEENMAKSUVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiön erityispiirre Asoy:ssä pääasiallinen tulolähde Keskeinen

Lisätiedot

TONTTIEN LUOVUTTAMINEN LÄNSIRANNALLA, ALEKSANTERINKAAREN SISÄKEHÄN KORTTELI 434 TONTIT 18-22

TONTTIEN LUOVUTTAMINEN LÄNSIRANNALLA, ALEKSANTERINKAAREN SISÄKEHÄN KORTTELI 434 TONTIT 18-22 Kaupunginhallitus 166 30.05.2016 TONTTIEN LUOVUTTAMINEN LÄNSIRANNALLA, ALEKSANTERINKAAREN SISÄKEHÄN KORTTELI 434 TONTIT 18-22 1123/53/2007 KH 30.05.2016 166 Valmistelu ja lisätiedot: kiinteistöpäällikkö

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski 05.10.2015 09:39:26 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 05.10.2015 Toiminimi: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski

Lisätiedot

Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen

Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen Keskinäisten kiinteistöyhtiöiden taloudellinen mallinnus 2.3.2016 Johdanto Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy ( Inspira ) on tehnyt Porvoon kaupungin toimeksiannosta

Lisätiedot

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-18 Esko Lotvonen 19.10.2015 Tavoitteet 2016-18 Ei alijäämäisiä vuosia Talouden aito tasapaino 2018 Tuloveroprosenttia ei koroteta Lainamäärän katto 2200 /asukas

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39 04.04.2016 Sivu 1 / 1 1374/2016 02.07.00 39 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

!!!Investors House Oyj!!!!Toimitusjohtaja Petri Roininen!

!!!Investors House Oyj!!!!Toimitusjohtaja Petri Roininen! Osavuosikatsaus 1-3/2016 Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen Toimintaympäristöstä Suomen talous ja asuntojen hinnat polkivat paikallaan Matala korkotaso poikkeuksellinen + rahan kohtuullinen

Lisätiedot

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1 KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tikkamäen Palvelut Oy (jäljempänä vuokranantaja) ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, (jäljempänä vuokralainen) ovat sopineet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.10.2015 1007 HEL 2015-010488 T 10 01 00 Esitys A Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää

Lisätiedot

Taloyhtiöiden täydennysrakentamisen liiketoimintamalli työryhmätyöskentely

Taloyhtiöiden täydennysrakentamisen liiketoimintamalli työryhmätyöskentely Taloyhtiöiden täydennysrakentamisen liiketoimintamalli työryhmätyöskentely Kuva: Lisa Voigtländer Markus Laine & Helena Leino markus.laine@uta.fi & helena.leino@uta.fi TARMO+ täydennysrakentamistyöpaja

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)

Lisätiedot

Kentän perusparannus - rahoitusjärjestelyt. j Esittely yhtiökokoukselle

Kentän perusparannus - rahoitusjärjestelyt. j Esittely yhtiökokoukselle Kentän perusparannus - rahoitusjärjestelyt j Esittely yhtiökokoukselle 30.11.2011 Peruskorjausohjelma lyhyt esittely Yhtiöllä on suunnitelmat joiden mukaan perusparannus- ohjelma käynnistetään syksyllä

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet

Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet Kaupunginhallitus 166 03.04.2017 Kaupunginhallitus 186 10.04.2017 Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet 973/00.00.01.10/2015 KH 166 Valmistelija/lisätiedot: Strategia-

Lisätiedot

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Mitä suomalaiset ajattelevat kotiensa kunnossapidosta ja korjaamisesta Tiedotustilaisuus 12.4.2011 Tina Wessman, Qualitems Oy Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tarkoitus:

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 02.06.2014 Sivu 1 / 1 4766/02.07.00/2012 122 3.12.2012 122 2.12.2013 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1 863/2016 02.05.05 92 VR-Yhtymä Oy:n omistamien Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n osakkeiden lunastaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh.

Lisätiedot

Yhteyshenkilö: Toimitusjohtaja Teijo Tikkanen, Kiinteistö Oy Mäkelän Koulu

Yhteyshenkilö: Toimitusjohtaja Teijo Tikkanen, Kiinteistö Oy Mäkelän Koulu 1 (5) Vuokrasopimus 1. Vuokranantaja Helsingin seudun kauppakamari Y-tunnus: 0201253-1 Hattulantie 2 00550 HELSINKI (jäljempänä Vuokranantaja ) Yhteyshenkilö: Toimitusjohtaja Teijo Tikkanen, Kiinteistö

Lisätiedot

Näkökulmia pysäköintitarpeeseen

Näkökulmia pysäköintitarpeeseen Näkökulmia pysäköintitarpeeseen Antti Pirhonen 24.9.2015 NCC-yhtiöt 1 Liikkuminen muuttuu radikaalisti lähivuosina Metro Espoonlahteen Arvot (hyötyliikunta, ekologisuus, jakamistalous) Uudet liikkumisvälineet

Lisätiedot

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan korttelin 52 tonttia 23 Kaavan päiväys: 26.5.2008 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI YHDYKUNTATOIMI / KAUPUNKISUUNNITTELUOSASTO

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 280. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 280. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 3769/02.05.05/2015 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 44 7.9.2015 280 Tapiolan Urheilutalo Oy:n vähemmistöosakkeiden lunastaminen Valmistelijat / lisätiedot: Antti

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/23 14.09.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/23 14.09.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja /0 (5) 57 Vuokraus- ja myyntiperusteet Ruskeasuon kahdelle toimistotontille HEL 0-00047 T 0 0 0 0 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kiinteistölautakunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 348 15.12.2014 12 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

SENAATTI MYY: MAAKAARENKUJA 2, HELSINKI RAKENNUSPAIKKA HELSINGIN VIIKISSÄ

SENAATTI MYY: MAAKAARENKUJA 2, HELSINKI RAKENNUSPAIKKA HELSINGIN VIIKISSÄ SENAATTI MYY: MAAKAARENKUJA 2, HELSINKI RAKENNUSPAIKKA HELSINGIN VIIKISSÄ Sisällysluettelo Senaatti-kiinteistöt, Maakaarenkuja 2 SISÄLLYSLUETTELO LENTOKENTTÄ VANTAA 1. Johdanto 2. Kohteen yleistiedot 3.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus FINGRID OYJ 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.1998 Kuluva vuosi on yhtiön ensimmäinen täysi toimintavuosi. Yhtiö hankki Suomen Voimatase Oy:n koko osakekannan 1.9.1998, minkä seurauksena yhtiöistä muodostui

Lisätiedot

KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN

KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 46): Kunnan vuoden 2015 talousarvion konsernitavoitteena on Kaartjärven Vesihuolto Oy:n osalta yhtiön toiminnan

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Vellamonkodit Oy:n järjestely. Liiketoimintajaosto

Vellamonkodit Oy:n järjestely. Liiketoimintajaosto Vellamonkodit Oy:n järjestely Liiketoimintajaosto 31.5.2016 Vellamonkodit Oy:n tase Omistus kaupunki 13,98% (päiväkoti) ja Kotilinnasäätiö 86,02% (asuinrakennus) Taseen loppusumma 5,9 milj. euroa, josta

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Rovaniemen kaupunki (1978283 1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi jäljempänä Kaupunki Redinor Oy (0919708 1) perustettavan

Lisätiedot

Laajakaistayhteyden hankinta ja rahoittaminen asunto-osakeyhtiössä

Laajakaistayhteyden hankinta ja rahoittaminen asunto-osakeyhtiössä Laajakaistayhteyden hankinta ja rahoittaminen asunto-osakeyhtiössä Oulu 22.9.2015 Historiaa Päätöksenteko Laajakaistalle asettavat rajoitukset Hankinnan ja käytön rahoitus Laajakaistavastike Kiinteistöliitto

Lisätiedot

UUSI SAIRAALA. Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat. Matti Häyrynen 14.12.2012

UUSI SAIRAALA. Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat. Matti Häyrynen 14.12.2012 UUSI SAIRAALA Toiminta- ja rahoitusmallityöryhmä Investointilaskelmat Matti Häyrynen 14.12.2012 Tehtäväksianto työryhmälle Ryhmä tarkastelee elinkaarimallin eri vaihtoehtoja ja niiden rahoituksen vaihtoehtoja

Lisätiedot

ASUNTO-OY REVONTULENTIE 4 1 (5) Yhtiökokouksen 10.11.2016 hyväksymä versio HOITOMENOJEN TALOUSARVIO AJALLE 1.7.2016-30.6.2017 ================================================== KIINTEISTÖN TUOTOT Hoitovastikkeet

Lisätiedot

Toivakan vesihuollon yhtiöittäminen taloudellinen mallinnus

Toivakan vesihuollon yhtiöittäminen taloudellinen mallinnus Toivakan vesihuollon yhtiöittäminen taloudellinen mallinnus 2.10.2015 2.10.2015 Page 1 Oman vesihuollon yhtiöittäminen 2.10.2015 Page 2 Taustatiedot Vesihuollon tuloslaskelma TP 2014 ja TA 2015, tase TP

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen

Lainaehtojen muuttaminen Valtiokonttori Rahoitus Hakulomake 3/2016 Lainaehtojen muuttaminen Lainansaaja Isännöitsijän nimi Yritys- ja yhteisötunnus Sähköpostiosoite Kunta Lähiosoite Kohteen osoite Postitoimipaikka Valtiokonttorin

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4

Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4 Kaupunginvaltuusto 25.5.20015 Liite 1 56 Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4 - Puhdistamohankkeen rahoituksesta on sovittu seuraavaa 2009. Veden käyttömaksuja korotetaan etukäteen

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58 01.06.2015 Sivu 1 / 1 5502/02.07.00/2014 58 Tontin ja maanalaisen alueen vuokraaminen Gumbölestä sekä tontin laajennuksen vuokraaminen Muuralasta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle (HSY),

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

2.1 Yleistä toimintakertomuksesta

2.1 Yleistä toimintakertomuksesta 2 Toimintakertomus 2.1 Yleistä toimintakertomuksesta Toimintakertomuksen tehtävä on täydentää tilinpäätöstä. Se antaa tilikaudesta sellaisia tietoja, jotka eivät tule tarpeeksi hyvin selville tilinpäätöksestä,

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Kaj/2 08.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Kaj/2 08.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) 400 Honkasuon Haapaperhosen alueen kolmen asuintontin ja niitä palvelevien autopaikkatonttien varaaminen Oulun Rakennusteho Oy:lle (Malminkartano, tontit 33350/1

Lisätiedot

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA 1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Myllypuron Yhteiskerhotila, ruotsiksi Fastighets AB Kvarnbäckens Klubbhus ja kotipaikka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (8) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (8) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2014 1 (8) 550 Verkkosaaren eteläosan asuinkortteleita 10600 ja 10601 koskevan ilmoitus- ja neuvottelumenettelyn ratkaiseminen sekä esitys kaupunginhallitukselle tonttien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.1.2015 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 02.06.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 02.06.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) 5 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle alueen varaamiseksi Kantvikin Vapaa-ajankeskus Oy:lle pienvenesataman ja sen palvelutoiminnan suunnittelua

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6

VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6 VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6 2. Vuokralainen Orimattilan kaupunki Ly: 0129920-0 3. Vuokrauskohde Osoitteessa Koulutie 19,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5188 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 40 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (y-tunnus: 0189766-5), Markkinatie

Lisätiedot

Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi

Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi Hallinto- ja taloustyöryhmän loppuraportti 10.4.2015: Sote-kuntayhtymä (käynnistystiimi) ja Joensuun kaupunki PK Sote-alueen keskuskaupunkina käynnistävät neuvottelut

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä 12.11.2016 Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä KEMIN VESI OY Kemin Vesi vastaa Kemissä Vedenjakelusta Jäteveden

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014 TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014 Rahatoimisto 28.8.2014 Katsaus on laadittu 31.7.2014 tilanteesta. Kaupungin toimintatulot- ja menot ovat edelleen toteutuneet jokseenkin suunnitellusti. Käyttötalouden toimintakatteen

Lisätiedot

Omistajanvaihdos on kahden kauppa

Omistajanvaihdos on kahden kauppa Omistajanvaihdos on kahden kauppa Erkki Soppela, Advance Team Oy Omistajanvaihdostilaisuus Vantaa 5.10.2016 Advance Team Oy Huippuosaava yritysvälittäjä Toiminut 19 vuotta Yrityskauppoja 200+ kpl Sukupolvenvaihdossuunnitelmia

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.7.2005 30.9.2005 1 Elisan Q3 2005 Q3 2005 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Saunalahti-kaupan eteneminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q3

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Kaneli Tikkurilantie 35,01370 Vantaa Asunto Oy Vantaan Kaneli sijaitsee omalla tontilla.

Asunto Oy Vantaan Kaneli Tikkurilantie 35,01370 Vantaa Asunto Oy Vantaan Kaneli sijaitsee omalla tontilla. Asunto Oy Vantaan Kaneli Tikkurilantie 35,01370 Vantaa Asunto Oy Vantaan Kaneli sijaitsee omalla tontilla. MYYNTIHINTALUETTELO pvm 26.1.2015 Hinnat voimassa toistaiseksi Päivitetty 4.1.2016 Huoneisto tyyppi

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

esite päivitetty

esite päivitetty esite päivitetty 10.7.2013 VUOKRATTAVAT P- JA PL- TONTIT PÄIVÄKOTITARKOITUKSIIIN Metsokangankaan ja Ritaharjun kaupunginosista Kiinteistö Pinta-ala [m²] Rakennuso Käyttötark ikeus [km²] oitus Vuosivuokra

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUS KIINTEISTÖ HUMPPILASTA NOIN m 2 + KYLMÄÄ HALLITILAA

MYYDÄÄN TEOLLISUUS KIINTEISTÖ HUMPPILASTA NOIN m 2 + KYLMÄÄ HALLITILAA MYYDÄÄN TEOLLISUUS KIINTEISTÖ HUMPPILASTA NOIN 16.600 m 2 + KYLMÄÄ HALLITILAA MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Humppilantie 43, Humppila, sijaitseva entinen talotehdas. Tontti muodostuu useasta tilasta ja on

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA RAKENNUKSEN MYYMISESTÄ

KAUPPAKIRJA RAKENNUKSEN MYYMISESTÄ KAUPPAKIRJA RAKENNUKSEN MYYMISESTÄ 1. OSAPUOLET MYYJÄ Helsingin kaupunki jota edustaa kiinteistölautakunta y-tunnus: 0201256-6 PL 2200 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä OSTAJA Roslund Hietalahti

Lisätiedot