Seutuhallituksen kokous Seutusihteeri Pohjonen Vuoden 2016 toiminnan toteutuminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seutuhallituksen kokous Seutusihteeri Pohjonen Vuoden 2016 toiminnan toteutuminen"

Transkriptio

1 71 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2017, EHDOTUS Seutusihteeri Pohjonen Seutuyhteistyön vuosisuunnittelua ohjaavat seutustrategia, rakennesuunnitelma 2040 ja MAL3-sopimus. Vuonna 2010 hyväksytty seutustrategia päivitetään vuoden 2016 aikana. Vuoden 2016 toiminnan toteutuminen Vuoden 2016 toimintaa toteutetaan saman laajuisena kuin vuodelle 2015 oli budjetoitu. Maankäytön ja asumisen yhteistyössä korostuu rakennesuunnitelman ja MAL3-sopimuksen toteuttaminen. Seudulliset maapoliittiset toimintatavat valmistuvat. Paikkatietotuotantoa lisätään yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Kohtuuhintaista vuokratuotantoa edistetään kuntien kaavoituksen ja tontinluovutuksen ohjelman kautta. Liikennejärjestelmäyhteistyössä varaudutaan käynnistämään selvitys raitiotien seudullisten laajenemissuuntien edellytyksistä, tuetaan kulkutapamuutosta mm. lähijunaliikenteen sekä kävelyn ja pyöräilyn edistämisellä. Hyvinvointipalveluissa jatketaan lukiokoulutuksen yhteistyön syventämistä, kehitetään yksityisen päivähoidon hallintaa ja edistetään sähköisten palvelujen kehittymistä. Lisäksi on panostettu maahanmuuttajakysymykseen sekä sote-palvelujen nykytilakuvaukseen laadintaan. Infrapalveluissa tuetaan rakennusvalvonnan yhteisiä käytäntöjä ja toimintatapoja, jatketaan palvelurakennusten energiatehokkuuden parantamista ja tuotteistusta. Ilmastotyön vaikuttavuus arvioidaan. Lisäksi seutuyhteistyössä päivitetään seutustrategiaa, kehitetään edunvalvontaa ja panostetaan seutuyksikön osaamiseen. Yhteistyötarpeet 2017 Seutustrategian päivitys valmistuu vuoden loppuun mennessä ja ohjaa vahvemmin vuoden 2018 talousarvion laadintaa. Vuodelle 2017 on tunnistettavissa mm. seuraavia yhteistyötarpeita: Yleinen kehittäminen - Seutustrategian jalkauttaminen ja toteutuksen valmistelu - Tulevaisuuden kaupunkiseudun ja maakunnan rajapintojen kehittäminen 1/5

2 - Edunvalvonnan kehittäminen Painopisteitä MAL-kokonaisuudessa - Rakennesuunnitelman ja MAL3-sopimuksen toteutus ja seuranta - Paikkatiedon hyödyntäminen - Maankäytön suunnitelma elinkeinojen vastaanottoon - Seudullisen asuntopolitiikan edistäminen - Asemanseutujen kehittäminen ja lähijunaliikenteen edistäminen - Liityntäpysäköinnin kehittäminen - Seudullisen raitotien edellytysten selvittäminen - Älyliikenne -työn edistäminen - Kävelyn ja pyöräilyn seudullinen kehittäminen Painopisteitä hyvinvointipalveluissa - Seutuopistojen väliarviointi - Kulttuuri, liikunta- ja vapaa-aikapalvelujen yhteistyön syventäminen - Yksityisen päivähoidon kehittyminen - Digitalisaation huomiointi palveluverkkojen kehittämisessä - Tarvittaessa sote-palvelutuotannon yhteistyöfoorumi Infra-palvelut - Rakennusvalvontayhteistyö - Yhdyskuntatekniikan palvelujen tuotteistus - Energiatehokkuustyö - Ilmastostrategiatyö Resurssit vuodelle 2017 Kuntayhtymä on vastannut hyvin kuntien taloustilanteeseen viime vuosina, jolloin kuntien maksamat jäsenmaksut ovat laskeneet tai pysyneet ennallaan. Kuntien maksuosuuksien kehitys TA TA 2014 TA 2015 Muutos % TA 2016 Muutos % Yhteensä , ,0 Kangasala , ,0 Lempäälä , ,0 Nokia , ,0 Orivesi , ,0 Pirkkala , ,0 Tampere , ,0 Vesilahti , ,0 Ylöjärvi , ,0 2/5

3 Kuntatalouden odotetaan jatkuvan erittäin kireänä vuonna 2017, joten kuntayhtymän talousarvioon ei esitetä nousua vaan vuoden 2017 resursointi perustuu kuntien vuoden 2016 tasoisille maksuosuuksille. Kuntayhtymän kehittämistarpeet 2017 liittyvät paikkatiedon hyödyntämiseen. Tehtävien suorittaminen, mm. MAL-sopimuksen toteutus- ja seuranta, edellyttää paikkatieto-osaamisen vahvistamista ja karttapohjaisten tietoanalyysien tuottamista. Seututason paikkatieto on yksi osa alueellisesta paikkatietokokonaisuudesta (portaali). Tämä 1 htv resursoidaan vuonna 2017 kuntayhtymän talousarvion sisällä siten, että kuntien maksuosuudet eivät muutu vuoden 2016 tasosta. Määräaikaisen tehtävän muuttaminen toistaiseksi voimassaolevaksi tulee myös keskusteltavaksi. Kuntien maksuosuudet talousarviossa 2017 TAE 2016 TAE 2017 muutos muutos väestö % Yhteensä Yhteensä euroa % Yhteensä ,0 Kangasala , ,0 Lempäälä , ,0 Nokia , ,0 Orivesi , ,0 Pirkkala , ,0 Tampere , ,0 Vesilahti , ,0 Ylöjärvi , ,0 Kansallisen MAL-verkoston toiminta laajenee mm. TEM:in alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen (AIKO)- hankkeen johdosta euron laajuiseksi kokonaisuudeksi. Kuntayhtymä on verkoston isäntäorganisaatio, mutta verkoston rahoitus perustuu kokonaisuudessaan jäsenalueiden maksuihin ja muiden organisaatioiden, mm. miniteriöt, maksamiin avustuksiin. MAL-verkostolla ei ole vaikutusta kuntayhtymän talouteen tai tuloksen muodostumiseen. Kuntayhtymän talousarvion raamiehdotus vuodelle 2017 on seuraava: 3/5

4 SEUTUYKSIKKÖ TA 2016 TAE 2017 Muutos Muutos % Myyntitulot/kunnat ,00 % Muut tuet ja avust ,00 % Tulot yht ,00 % Palkat ja palkkiot ,44 % Sivukulut ,26 % Henk.kulut yht ,57 % Palvelujen ostot ,80 % Vuokrat ,02 % Tarv., yms ,00 % Kaluston hankinta ,00 % Menot yht ,00 % MAL-VERKOSTO TA 2016 TAE 2017 Muutos Muutos % Myyntitulot/verk.jäsenet ,90 % Muut tuet ja avust ,00 % Tulot yht ,72 % Palkat ja palkkiot ,00 % Sivukulut ,00 % Henk.kulut yht ,00 % Palvelujen ostot ,48 % Vuokrat ,57 % Tarv., yms ,00 % Kaluston hankinta ,00 % Menot yht ,72 % KUNTAYHTYMÄ TA 2016 TAE 2017 Muutos Muutos % Myyntitulot ,26 % Muut tuet ja avust ,00 % Tulot yht ,55 % Palkat ja palkkiot ,75 % Sivukulut ,29 % Henk.kulut yht ,84 % Palvelujen ostot ,51 % Vuokrat ,12 % Tarv., yms ,00 % Kalusto ,00 % Menot yht ,55 % Toimintakate 0 0 Vuosikate 0 0 Tilikauden tulos 0 0 Kuntajohtajakokous käsitteli asiaa Päätösehdotus. Seutuhallitus Seutujohtaja Nurminen: Seutuhallitus päättää 4/5

5 lähettää talousarvioraamin jäsenkuntiin lausunnolle ja että lausunnot pyydetään mennessä. Päätös. Päätösehdotus hyväksyttiin. Tiedoksi: Lisätietoja. Jäsenkunnat seutusihteeri Juhani Pohjonen puh , Otteen vakuudeksi: Juhani Pohjonen Seutusihteeri 5/5

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus pöytäkirja 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus pöytäkirja 6/ Aika: 29.6.2016 klo 9.02-10.40 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat: jäsenet: Ikonen Anna-Kaisa, pj. Rissanen Helena, 1. vpj. Perämaa Ari 2. vpj. Aaltonen Mikko Aleksovski Atanas

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 3/2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 3/2015 Yhtymäkokous kokouskutsu 3/2015 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 17.12.2015 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuoneessa, Satakunnankatu 18 A, 2 krs.

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous pöytäkirja 3/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous pöytäkirja 3/ Aika: torstai 17.12.2015 klo 12.00-12.50 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat Päätöksentekijät Kangasalan kunta Lempäälän kunta Nokian kaupunki

Lisätiedot

Seutuyhteistyön salaisuus Tampereenseudulla. Kuntamarkkinat Seutujohtaja Päivi Nurminen

Seutuyhteistyön salaisuus Tampereenseudulla. Kuntamarkkinat Seutujohtaja Päivi Nurminen Seutuyhteistyön salaisuus Tampereenseudulla Kuntamarkkinat 11.9.2019 Seutujohtaja Päivi Nurminen 380 000 Tampereen kaupunkiseudun yhteistyö on parasta A-luokkaa Tampere Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 1/2016

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 1/2016 Yhtymäkokous kokouskutsu 1/2016 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 29.6.2016 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuoneessa, Satakunnankatu 18 A. Tampereella

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN PÖYTÄKIRJA 1/2008 KUNTAYHTYMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN PÖYTÄKIRJA 1/2008 KUNTAYHTYMÄ Aika: 25.6.2008 klo 11.05-12.04 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2 krs. Osallistujat Päätöksentekijät Kangasalan kunta Lempäälän kunta Nokian kaupunki Pirkkalan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 11/ Aika: klo Paikka: Technopolis, Kalevantie 2.

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 11/ Aika: klo Paikka: Technopolis, Kalevantie 2. Aika: 10.6.2016 klo 8.05-10.00 Paikka: Technopolis, Kalevantie 2 Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu Jaakko kansliapäällikkö Pirkkala,

Lisätiedot

Talousarvio 2016 Taloussuunnitelma 2016 2018

Talousarvio 2016 Taloussuunnitelma 2016 2018 1 Talousarvio 2016 Taloussuunnitelma 2016 2018 Kuntajohtajakokous 6.11.2015 Seutuhallitus 25.11.2015 Yhtymäkokous 17.12.2015 SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT... 3 Yhteistyön strategiaperusta... 3 Seutustrategia

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 10/2015 12.6.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 10/2015 12.6.2015 Aika: 11.6.2015 klo 9.00-11.45. ja 12.6.2015 klo 8.30-9.15. Paikka: Tampere-Oulu-Tampere Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu Jaakko

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus pöytäkirja 10/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus pöytäkirja 10/ Aika: 25.3.2015 klo 9.00-11.20 Paikka: Hotelli Tammer, Teknillisen seuran kabinetti, Satakunnankatu 13 Osallistujat: jäsenet: varajäsenet: Ikonen Anna-Kaisa, pj. 127- Siren Elina Rissanen Helena, 1. vpj.

Lisätiedot

SEUTUYHTEISTYÖ Seutuhallitus

SEUTUYHTEISTYÖ Seutuhallitus SEUTUYHTEISTYÖ 2013-2017 Seutuhallitus 3.5.2017 SEUTUHALLITUKSEN KESKEISET TEEMAT 2013-2017 TOIMINTAJAKSO 2013-2014 Rakennesuunnitelma 2040, MAL2-aiesopimus, maakuntakaava, lähijunaliikenne, asuntopolitiikka

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta pöytäkirja 2/ Aika: klo

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta pöytäkirja 2/ Aika: klo Aika: 15.11.2016 klo 9.08-9.50 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone Pauhu, Kelloportinkatu 1 b Päätöksentekijät: Jäsen: Ollila Heikki A., pj. Dündar-Järvinen Aila, vpj. Haarla-Kettunen

Lisätiedot

KAUPUNKISEUDUN TOIMINTA JA TALOUS

KAUPUNKISEUDUN TOIMINTA JA TALOUS KAUPUNKISEUDUN TOIMINTA JA TALOUS 1.1.-31.8.2016 Seutuyhteistyön yleinen kehittäminen on toteutumassa hyvin. (yht. 2 kpl) Maankäytön ja asumisen yhteistyö on toteutumassa hyvin. (yht. 5 kpl) Liikennejärjestelmäyhteistyö

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia. Kaupunkiseudun tonttipäivä

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia. Kaupunkiseudun tonttipäivä Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Kaupunkiseudun tonttipäivä 27.4.2017 Seutuyhteistyö Seutuyhteistyö on kuntien päätöksiin perustuvaa yhteistyötä alueen kehittämiseksi Valtuustot ovat hyväksyneet

Lisätiedot

Aika: torstai klo Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2. krs.

Aika: torstai klo Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Aika: torstai 18.12.2008 klo 8.35-9.35 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat Päätöksentekijät Kangasalan kunta Lempäälän kunta Nokian kaupunki

Lisätiedot

Talousarvio 2014 Taloussuunnitelma 2014 2016 luonnos. Seutuhallitus 27.11.2013 Seutuhallitus 21.12.2011 Yhtymäkokous 21.12.2011

Talousarvio 2014 Taloussuunnitelma 2014 2016 luonnos. Seutuhallitus 27.11.2013 Seutuhallitus 21.12.2011 Yhtymäkokous 21.12.2011 1 Talousarvio 2014 Taloussuunnitelma 2014 2016 luonnos Seutuhallitus 27.11.2013 Kuntajohtajakokous Yhtymäkokous 9.12.2011 20.12.2013 Seutuhallitus 21.12.2011 Yhtymäkokous 21.12.2011 2 SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT...

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN PÖYTÄKIRJA 2/2007 KUNTAYHTYMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN PÖYTÄKIRJA 2/2007 KUNTAYHTYMÄ Aika: 18.12.2007 klo 9:10-10:24 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, Finlaysonin alue, Media 54 -rakennus, 2 krs. Osallistujat Päätöksentekijät edustaja Kangasalan

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen

Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä, LVM 5.10.2017 Seutujohtaja Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä

Lisätiedot

Talousarvio 2015 Taloussuunnitelma 2015 2017

Talousarvio 2015 Taloussuunnitelma 2015 2017 Talousarvio 2015 Taloussuunnitelma 2015 2017 Kuntajohtajakokous 7.11.2014 Seutuhallitus 26.11.2014 Yhtymäkokous 17.12.2014 2 SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT... 3 Tampereen kaupunkiseudun strategia 2020... 3 Maankäytön,

Lisätiedot

Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma

Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma 2018 2020 Kuntajohtajakokous 3.11.2017 Seutuhallitus 29.11.2017 Yhtymäkokous 21.12.2017 SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT... 3 Yhteistyön strategiaperusta... 3 Tulevaisuuden kaupunkiseutu...

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN TOIMINNALLISET TAVOITTEET

KUNTAYHTYMÄN TOIMINNALLISET TAVOITTEET Kuntajohtajakokous 12.11.2010 Seutuhallitus 24.11.2010 Yhtymäkokous 22.12.2010 1 2 SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT... 3 Tampereen kaupunkiseudun strategia 2020... 3 Paras-kaupunkiseutusuunnitelma... 3 Seutuyhteistyön

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous pöytäkirja 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous pöytäkirja 2/ TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous pöytäkirja 2/2016 14.12.2016 Aika: Keskiviikko 14.12.2016 klo 13.00 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Koski, Kelloportinkatu 1 B Osallistujat Päätöksentekijät

Lisätiedot

Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä. Pro Rautatie seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen

Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä. Pro Rautatie seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä Pro Rautatie seminaari 29.11.2017 Seutujohtaja Päivi Nurminen NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 5/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 5/ Aika: 14.6.2017 klo 13-14.30 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo, Kelloportinkatu 1 B Osallistujat: Ennen kokousta klo 12.00 alkaen on mahdollisuus ruokailuun ravintola Rootelissa Tampereen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 5/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 5/ Ennen liikennejärjestelmätyöryhmän kokousta on seuturyöryhmien yhteinen seutustrategiatyöpaja klo 8:30 alkaen. Tilaisuuksien välissä tarjotaan lounas n. klo 12:15. Aika: torstai 25.8.2016 noin klo 12:45

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 4/2015 20.2.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 4/2015 20.2.2015 Aika: 20.2.2015 klo 8.08-9.30 Paikka: Seututoimiston kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu Jaakko

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 2/ Aika: 8.5.2014 klo 13.03-15.05 Paikka: Seututoimiston kokoushuone, Satakunnankatu 18 A 2.krs Osallistujat: Autio Irma varhaiskasvatuksen johtaja Ylöjärvi, pj Aalto-Ropo Anni varhaiskasvatuksen johtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 5/2015 xx

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 5/2015 xx Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 5/2015 xx.8.2015 Aika: torstai 27.8.2015 klo 14.00-16.00. Paikka: Scandic City, Hämeenkatu 1, Tampere Osallistujat: Maankäyttö ja asuminen -työryhmä: Kari Kankaala

Lisätiedot

Aika: Paikka: Osallistujat Kutsutut

Aika: Paikka: Osallistujat Kutsutut Aika: 9.10.2015 klo 8.10 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari 113-116 kunnanjohtaja Kangasala Joensuu Jaakko 113-116 kansliapäällikkö

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu

Tulevaisuuden kaupunkiseutu Tulevaisuuden kaupunkiseutu Hyvinvointiympäristön kehittämisohjelma 2017-2020 Siilovapaa, monialainen kehittämisohjelma. Uusi MAL Hyvinvoiva kuntalainen + hyvinvointia rakentava elinympäristö = elinvoima

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2018

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2018 Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2018 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 20.12.2018 klo 13.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Roine, Kelloportinkatu 1 B Tampereella 28.11.2018

Lisätiedot

Talousarvio 2017 Taloussuunnitelma

Talousarvio 2017 Taloussuunnitelma 1 Talousarvio 2017 Taloussuunnitelma 2017 2019 Kuntajohtajakokous 18.11.2016 Seutuhallitus 30.11.2016 Yhtymäkokous 14.12.2016 SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT... 3 Yhteistyön strategiaperusta... 3 Seutustrategian

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämissuunnitelma. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 8.2.2011

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämissuunnitelma. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 8.2.2011 Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämissuunnitelma Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 8.2.2011 Tampereen kaupunkiseudun alue 8 kuntaa 355 749 asukasta Kasvu 1 % Kasvun kärki kehyksellä Väestö

Lisätiedot

Onnistumisia seutuyhteistyössä. Tampereen kaupunkiseudulla. Oulu Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä

Onnistumisia seutuyhteistyössä. Tampereen kaupunkiseudulla. Oulu Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Onnistumisia seutuyhteistyössä Tampereen kaupunkiseudulla Oulu 2.3.2016 Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Aiheita 1. Yhteistyön rakenne 2. Aikaansaannoksia 3. Kaupunkiseutujen yhteistyön

Lisätiedot

Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra

Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra LIITE 1 Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra 1. Raitiotien laajeneminen Tampereelta Pirkkalan, Ylöjärven ja Kangasalan suuntiin - Valtio osallistuu vuosina 2019-2020 tapahtuvaan

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma 2019 2021 Kuntajohtajakokous 2.11.2018 Seutuhallitus 28.11.2018 Yhtymäkokous 20.12.2018 SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT... 3 Yhteistyön strategiaperusta... 3 Tulevaisuuden kaupunkiseutu...

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU ILMASTOVERKOSTON KUNTAEDUSTAJAT MUISTIO 7/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU ILMASTOVERKOSTON KUNTAEDUSTAJAT MUISTIO 7/ Aika: Keskiviikko 23.11.2016 klo 13:00-14:25 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokouskeskus Pellava, kokoustila Liekki, Kelloportinkatu 1 B, Tampere Osallistujat: Anttonen Kaisu ympäristöjohtaja Tampere,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 7/2009 PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 7/2009 PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ MUISTIO 7/2009 Aika 20.11.2009, alkaen klo 12.00 13.34 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Osallistujat Leena Viitasaari Tampere puheenjohtaja (x) Anni Aalto

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta esityslista 1/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta esityslista 1/ Aika: 3.4.2019 klo 9.00 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Tammer, Kelloportinkatu 1 B Päätöksentekijät: Jäsen: Haapaniemi Jari, pj. Anttila Pekka, vpj. Hackspik-Tuomisto Merja Lehtonen Merja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 15/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 15/ Aika: 3.11.2017 klo 8.15-10.15 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo, Kelloportinkatu 1 B Osallistujat: Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä asialista 7/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä asialista 7/ Aika: torstai 29.9.2016 klo 11.00 16.00 Huom. lounas klo 11 ravintolasalissa 1. kerroksessa. Paikka: Puistotorni, kokoushuone Yrjö Mäkelin, Hämeenpuisto 28, 6. krs Osallistujat: Maankäyttö ja asuminen

Lisätiedot

PAIKKATIETOPOHJAISEN YHDYSKUNTARAKENTEEN SUUNNITTELUMENETELMÄN KEHITTÄMINEN

PAIKKATIETOPOHJAISEN YHDYSKUNTARAKENTEEN SUUNNITTELUMENETELMÄN KEHITTÄMINEN TYÖSUUNNITELMA PAIKKATIETOPOHJAISEN YHDYSKUNTARAKENTEEN SUUNNITTELUMENETELMÄN KEHITTÄMINEN Avainsanoja: kartta- ja paikkatiedot, tiedolla johtaminen, yhdyskuntarakenteen eheytyminen, karttapohjainen tieto,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ TALOUSARVIO 2009 TALOUSSUUNNITELMA 2009-2011

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ TALOUSARVIO 2009 TALOUSSUUNNITELMA 2009-2011 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ TALOUSARVIO 2009 TALOUSSUUNNITELMA 2009-2011 Kuntajohtajakokous 14.11.2008 Seutuhallitus 26.11.2008 Yhtymäkokous 18.12.2008 SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT... 3 Seutustrategia...

Lisätiedot

MAL2-aiesopimuksen toteuttaminen ja seuranta. Seutujohtaja Päivi Nurminen

MAL2-aiesopimuksen toteuttaminen ja seuranta. Seutujohtaja Päivi Nurminen MAL2-aiesopimuksen toteuttaminen ja seuranta Seutujohtaja Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun alue 8 kuntaa 365 000 asukasta Tampereen kaupunkiseudun lähtökohdat Toinen sopimuskausi MAL1 sopimuksen

Lisätiedot

Seutuhallituksen kokous

Seutuhallituksen kokous 112 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI MAANTIELAIN MUUTTAMISESTA (LVM/1770/03/2016) Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017 114 Tulosalue: 16 Hallinto- ja tukipalvelut Myyntituotot -122947-124000 -124000 0,9 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuet ja avustukset -33392-15200 -30200 98,7-9,6 Muut toimintatuotot -33846-29000

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 15/ Aika: klo Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 15/ Aika: klo Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Aika: 23.10.2015 klo 8.15-10.40 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Osallistujat Yli-Rajala Juha 122-124 konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu Jaakko kansliapäällikkö

Lisätiedot

Voiko kuntarajoja sivuuttaa? MAL-suunnittelu 8 kunnan alueella

Voiko kuntarajoja sivuuttaa? MAL-suunnittelu 8 kunnan alueella Voiko kuntarajoja sivuuttaa? MAL-suunnittelu 8 kunnan alueella Kotkan-Haminan seutufoorumi 4.5.2016 Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä www.tampereenseutu.fi www.tampereenseutu2040.fi

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus esityslista 10/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus esityslista 10/ TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus esityslista 10/2016 30.11.2016 Aika: 30.11.2016 klo 9.00 Paikka: TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU, KOKOUSHUONE VALIMO, KELLOPORTINKATU 1 B Kokouksen jälkeen on mahdollisuus

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 1/ Aika: klo Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 1/ Aika: klo Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Aika: 8.1.2016 klo 8.15-10.00 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala tilalla: Sillman-Sola Jonna hallintojohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 1/2015 23.1.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 1/2015 23.1.2015 Aika: klo 9 10.11 Paikka: Ryhmähuone 3, Virastotalon 5. krs. Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Marko Ojala vs.vapaa-aikajohtaja Ylöjärvi

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto 7.12. 18:08:10 TA % TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Palkat ja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta pöytäkirja 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta pöytäkirja 2/ Aika: 20.4.2009 klo 11.05-11.15. Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, Viimeistämö (ent. Media54) -rakennus, 2 krs. Osallistujat: Jäsen: Ojala Reino, pj Kivistö

Lisätiedot

TOIMINTA JA TALOUS 1.1.-31.8.2014

TOIMINTA JA TALOUS 1.1.-31.8.2014 TOIMINTA JA TALOUS 1.1.-31.8.2014 Seutuyhteistyön yleinen kehittäminen on toteutumassa tyydyttävästi. (yht. 2 kpl) Maankäytön ja asumisen yhteistyö toteutuu vuodenloppuun mennessä hyvin. (yht. 5 kpl) Liikennejärjestelmäyhteistyössä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 6/ Aika: torstai 25.8.2016 klo 9.00-13.30 Huom. Klo 8.30-12.15 seututyöryhmien yhteinen strategiatyöpaja. MASTO:n kokous klo 12.15-13.30. Paikka: Hotelli Ilves, Ball Room Osallistujat: Maankäyttö ja asuminen

Lisätiedot

PAIKKATIETOPOHJAISEN YHDYSKUNTARAKENTEEN SUUNNITTELUMENETELMÄN KEHITTÄMINEN

PAIKKATIETOPOHJAISEN YHDYSKUNTARAKENTEEN SUUNNITTELUMENETELMÄN KEHITTÄMINEN TYÖSUUNNITELMA 20.3.2014 PAIKKATIETOPOHJAISEN YHDYSKUNTARAKENTEEN SUUNNITTELUMENETELMÄN KEHITTÄMINEN Avainsanoja: kartta- ja paikkatiedot, tiedolla johtaminen, yhdyskuntarakenteen eheytyminen, karttapohjainen

Lisätiedot

Seudun kehittämisen keihäänkärjet esiin: Vaikutusten arviointi Tampereen kaupunkiseudun MAL-suunnittelussa

Seudun kehittämisen keihäänkärjet esiin: Vaikutusten arviointi Tampereen kaupunkiseudun MAL-suunnittelussa Seudun kehittämisen keihäänkärjet esiin: Vaikutusten arviointi Tampereen kaupunkiseudun MAL-suunnittelussa Liikenne ja maankäyttö 2019 Tapani Touru Liikennejärjestelmäpäällikkö Tampereen kaupunkiseudun

Lisätiedot

KUTSU. AVAUS JA YHTEENVETO VUODEN 2014 TOIMINNASTA Päivi Nurminen

KUTSU. AVAUS JA YHTEENVETO VUODEN 2014 TOIMINNASTA Päivi Nurminen KUTSU PALAUTE- JA TAVOITEKESKUSTELU KUNTAJOHTAJAKOKOUS JA SEUDUN ASIANTUNTIJATYÖRYHMÄT 30.4.2015 Werstas-museolla, Galleria Bertel, Väinö Linnan aukio 8. Aamukahvia on tarjolla myös 8.30.-9.00. (KLO 8.00-9.00.

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus pöytäkirja 10/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus pöytäkirja 10/ Aika: 26.11.2014 klo 9.02-11.25 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Osallistujat: jäsenet: Ikonen Anna-Kaisa, pj. Rissanen Helena, 1. vpj. Perämaa Ari 2. vpj. Aaltonen Mikko Aleksovski Atanas Elovaara

Lisätiedot

Kaupunkiseudun MAL3-sopimuksen valmistelutilanne. Seutufoorumi 3.11.2015 Päivi Nurminen

Kaupunkiseudun MAL3-sopimuksen valmistelutilanne. Seutufoorumi 3.11.2015 Päivi Nurminen Kaupunkiseudun MAL3-sopimuksen valmistelutilanne Seutufoorumi 3.11.2015 Päivi Nurminen Esitykseni Sopimusmenettelyn lähtökohdat Kaupunkiseudun tavoitteet MAL3-kierrokselle Tavoitteista toimenpiteisiin

Lisätiedot

TYÖOHJELMA, infra 2017-

TYÖOHJELMA, infra 2017- TYÖOHJELMA, infra 2017- PÄÄTTÄJÄ- JA SIDOSRYHMÄKYSELY KUNNALLISHALLITUSTEN TYÖPAJA ASIANTUNTIJATYÖPAJA TYÖRYHMÄT INFRATYÖRYHMÄN KEHITTÄMISPÄIVÄ 29.9. infra 24.11. Seutuhallituksen pj. Anna-Kaisa Ikonen:

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 16/ Aika: klo Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 16/ Aika: klo Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Aika: 6.11.2015 klo 8.15-10.38 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu Jaakko kansliapäällikkö

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 4/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 4/ TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 4/2017 21.12.2017 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään torstaina 21.12.2017 klo 9.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 16/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 16/ Aika: 24.10.2014 klo 8.04-9.58 Paikka: Seututoimiston kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 11/ Aika: klo Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 11/ Aika: klo Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Aika: 26.6.2015 klo 8.03-9.38 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu Jaakko kansliapäällikkö

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 17/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 17/ Aika: 1.12.2017 klo 8.15-9.45 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo, Kelloportinkatu 1 B Osallistujat: Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala,

Lisätiedot

Maankäytön, asumisen ja liikenteen (mal) aiesopimus Seurantaryhmän 1. kokous , Helsinki

Maankäytön, asumisen ja liikenteen (mal) aiesopimus Seurantaryhmän 1. kokous , Helsinki Maankäytön, asumisen ja liikenteen (mal) aiesopimus 2011-2012 Seurantaryhmän 1. kokous 7.2.2012, Helsinki Tampereen kaupunkiseutu, 360 600 as., 8 kuntaa Tampere Kangasala Lempäälä Pirkkala Orivesi Nokia

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 6/ Aika: 13.4.2017 klo 8.00-10.15 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo, Kelloportinkatu 1 B Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 6/2015 6.11.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Maankäyttö ja asuminen -työryhmä muistio 6/2015 6.11.2015 Aika: torstai 1.10.2015 klo 11.00-16.00 Kokous alkaa lounaalla Bravo Plazassa 11.00-11.30. Paikka: Bravo Plaza, Itäinenkatu 5, Finlayson, Tampere Osallistujat: Maankäyttö ja asuminen -työryhmä: Kari Kankaala

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus esityslista 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus esityslista 6/ Aika: 26.6.2019 klo 9.00 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo, Kelloportinkatu 1 B Kokouslounas tarjoillaan ravintola Tampellassa kokouksen päätyttyä klo 11.00 alkaen. Osallistujat: jäsenet:

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus pöytäkirja 6/ Aika: klo Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A, 2. Krs.

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus pöytäkirja 6/ Aika: klo Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A, 2. Krs. Aika: 25.6.2014 klo 9.04-11.32. Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A, 2. Krs. Osallistujat: jäsenet: Ikonen Anna-Kaisa, pj. Rissanen Helena, 1. vpj. Perämaa Ari 2. vpj. Aaltonen Mikko Aleksovski

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 1/2016

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 1/2016 TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 1/2016 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 29.6.2016 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuoneessa, Satakunnankatu

Lisätiedot

Seutuyhteistyön strategia, toimintamalli ja tuloksellisuus. Kunnanhallitusten seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen

Seutuyhteistyön strategia, toimintamalli ja tuloksellisuus. Kunnanhallitusten seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen Seutuyhteistyön strategia, toimintamalli ja tuloksellisuus Kunnanhallitusten seminaari 4.9.2017 Seutujohtaja Päivi Nurminen ALUE NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 5/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 5/ Aika: torstai 27.8.2015 klo 9:15 Paikka: Hotelli Scandic City, Hämeenkatu 1, Tampere 1. krs kokoustila Osallistujat: Liikennejärjestelmätyöryhmä: Laaksonen Risto tilaajapäällikkö Tampere, pj. Ilkka Mikko

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 6/ Aika: klo 9-11.00 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2. krs. Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Sami Yli-Pihlaja vapaa-aikajohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 9/2011 2.11.2011

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SEUTUSIVISTYS MUISTIO 9/2011 2.11.2011 AIKA KESKIVIIKKO 2.11.2011 KLO 12.30 14.10 PAIKKA JUVENES KOKOUSKESKUS, LUENTOSALI 2 (3. KRS.) ÅKERLUNDINKATU 1 OSALLISTUJAT Lehtinen Nina sivistysjohtaja Lempäälä, pj. Helin Matti vs. koulutoimenjohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/ Aika: 26.10.2016 klo 13-14.53. Paikka: Pirkkalan sivistystoimen hallinnon kokoushuone, Suupantie 6 C 2.krs., Pirkkala Osallistujat: Almusa Liisa varhaiskasvatuspäällikkö Pirkkala, pj Aalto-Ropo Anni varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 9/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 9/ Aika: 23.5.2014 klo 8.00-10.05 Paikka: Seututoimiston kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Hakari Kari

Lisätiedot

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8. HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.2018 Tero Piippo HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ - Ihanteet, visio ja

Lisätiedot

Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto

Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto 26.8.2017 NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi, 32 806 Väestö 31.12.2016 Kangasala, 31 177 Lempäälä, 22 747 Pirkkala, 19

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 6/ Aika: klo 9 11.00 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2. krs. Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Sami Yli Pihlaja vapaa aikajohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 1/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 1/ Aika: klo 12.30- Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2.krs Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Sami Yli-Pihlaja vapaa-aikajohtaja Ylöjärvi

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 1/2017

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 1/2017 Yhtymäkokous kokouskutsu 1/2017 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 10.5.2017 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Roine, Kelloportinkatu 1 B Tampereella 21.4.2017

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 5/ Aika: klo Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 5/ Aika: klo Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Aika: 18.3.2016 klo 8.15-10.15 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu Jaakko kansliapäällikkö

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 20/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 20/ Aika: 2.12.2016 klo 8.15-10.15 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Tammerkoski, Kelloportinkatu 1 b Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala

Lisätiedot

Seutuhallitus päätti 30.3.2011 pyytää kunnilta lausunnot periaateluonnoksesta. Lausuntopyynnössä kuntia pyydettiin pohtimaan seuraavia asioita:

Seutuhallitus päätti 30.3.2011 pyytää kunnilta lausunnot periaateluonnoksesta. Lausuntopyynnössä kuntia pyydettiin pohtimaan seuraavia asioita: Kaupunginhallitus 182 21.05.2012 Kehittämisjaosto 8 14.06.2012 SEUDULLISET PERIAATTEET YHDYSKUNTARAKENTEEN HAJAUTUMISEN EHKÄISEMISEKSI Khall 182 "Seutujohtaja Nurminen 14.4.2012 Tampereen kaupunkiseudun

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus pöytäkirja 10/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus pöytäkirja 10/ Aika: 30.11.2016 klo 9.00 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo, Kelloportinkatu 1 B Osallistujat: jäsenet: Ikonen Anna-Kaisa, pj. 113-118 Rissanen Helena, 1. vpj. Perämaa Ari 2. vpj. Aaltonen

Lisätiedot

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Luumäen kunta Talousarvio 2015 Taloussuunnitelma 2015 2017 Kunnanhallitus 10.11.2014 286 Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Kunnanhallitus 8.12.2014 314 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 64 TALOUSARVIO 2015 1 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 18/ Aika: klo Paikka: Scandic Tampere City.

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 18/ Aika: klo Paikka: Scandic Tampere City. Aika: 26.10.2016 klo 8.00-8.55. Paikka: Scandic Tampere City Osallistujat: Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu Jaakko kansliapäällikkö Pirkkala,

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutuksen luonnostelua. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutuksen luonnostelua. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutuksen luonnostelua Seutuhallitus 14.12.2016 9.12.2016 Saatesanat Tampereen kaupunkiseudun valtuustot (ovat hyväksyneet) Tulevaisuuden kaupunkiseutu strategian

Lisätiedot

MAL-verkoston pilotointi TEMin KOKO-ohjelmassa

MAL-verkoston pilotointi TEMin KOKO-ohjelmassa MAL-verkoston pilotointi TEMin KOKO-ohjelmassa Seutujohtaja Päivi Nurminen 11.11.2009 Verkostoidea Verkostoisäntä Kaupunkiseutujen MAL-rooli MAL = maankäyttö + asuminen + liikenne Kaupunkiseutujen vastuulla

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus esityslista 9/2015 28.10.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus esityslista 9/2015 28.10.2015 TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus esityslista 9/2015 28.10.2015 Aika: 28.10.2015 klo 9.00 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Osallistujat: jäsenet: Ikonen Anna-Kaisa, pj. Rissanen Helena, 1.

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus esityslista 10/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus esityslista 10/ TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus esityslista 10/2015 25.11.2015 Aika: 25.3.2015 klo 9.00-12.00 Paikka: Hotelli Tammer, Teknillisen seuran kabinetti, Satakunnankatu 13 Aamukahvi klo 8.30 alkaen. Kokouksen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/2011 11.10.2011

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/2011 11.10.2011 AIKA 11.10.2011 klo 14.00 15.35 PAIKKA Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2. krs. OSALLISTUJAT Marjamäki Tarja perusturvajohtaja Nokia, pj. Hakari Kari kehitysjohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 5/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 5/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ MUISTIO 5/2009 HYVINVOINTIPALVELUT Aika 26.8.2009 klo 13.02 15.41 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Osallistujat Tarja Marjamäki Nokia puheenjohtaja (x)

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU ILMASTOVERKOSTON KUNTAEDUSTAJAT MUISTIO 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU ILMASTOVERKOSTON KUNTAEDUSTAJAT MUISTIO 2/ Aika: Keskiviikko 23.3.2016 klo 13:00-14:40 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat: Anttonen Kaisu ympäristöjohtaja Tampere, pj. Olkanen Emilia

Lisätiedot