Osa A. Valintakoekirjaan perustuva tehtävä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osa A. Valintakoekirjaan perustuva tehtävä"

Transkriptio

1 Osa A Valintakoekirjaan perustuva tehtävä Yhteiskuntatieteissä elämäntavan käsitteellä tarkoitetaan työn, perhe-elämän ja vapaa-ajan muodostamaa kokonaisuutta ihmisten elämän järjestymisessä. Siirryttäessä maatalousyhteiskunnasta teollisen yhteiskunnan kautta tietotyöyhteiskuntaan elämäntavalliset muutokset ovat olleet huomattavia. Miten nämä muutokset ovat näkyneet suomalaisten arkikäytännöissä ja arvostuksissa? Tämän vastauksen kohdalla voit tarvittaessa käyttää myös paperin kääntöpuolta. (max. 42 pistettä) Hyvän vastauksen kriteerit ja sisällöt Tehtävään vastaamiseksi löytyy kirjasta tietoa monesta eri kohdasta, ja arvioinnissa on huomioitu vastaajan kyky yhdistellä erilaisia samaan tematiikkaan liittyviä asioita. Täysien pisteiden vastauksissa on kiinnitetty huomiota työkulttuuriin ja -moraaliin (samoin kuin konkreettisiin työpäiviin) liittyviin muutoksiin sekä työn ja työttömyyden henkilökohtaisten merkitysten muuttumiseen. Hyvä vastaus sisältää myös perheen merkitysten ja rakenteiden sekä perhekokojen muutoksen tarkastelua, samoin kuin sukupuolten ja sukupolvien välisten suhteiden ja asemien muuttumisen pohdintaa. Lasten aseman muutos peltotyöläisistä yhtäältä vanhempiensa taloudellisiksi rasitteiksi ja toisaalta perheiden täysivaltaisiksi jäseniksi on huomion arvoista. Yksi selkeä ja laajempi elämäntavallinen muutoskehitys liittyy siirtymiin maatalouden muovaamasta arkielämästä kohti tehdaskaupunkikulttuuria ja lähiöelämäntapaa uusine arkisine elämänjärjestyksineen. Hyvässä vastauksessa on huomattu myös perinteiden ja perinteisten arvojen merkitys ihmisten elämäntapojen muovaajina. Työn ja perheen lisäksi elämäntavan tarkasteluun kuuluvat vapaa-ajan lisääntymisen huomiointi ja vapaa-aikaan satsaamisen uusien symbolisten merkitysten tarkastelu. Sekä työelämää, perhe-elämää että vapaa-aikaa raamittavat kulutusyhteiskunta ja yleinen vaurastuminen, jotka ovat tuoneet suomalaisten arkielämään esimerkiksi viihde-elektroniikkaa ja mahdollisuuksia olla osa globaalia kulttuuria kuluttavaa yleisöä. Teknologiakehitys on merkinnyt myös tietoisuuden ja mielenkiinnon avautumista kohti kansallisten rajojen ulkopuolista maailmaa. Erinomaisissa vastauksissa tähän tehtävään on osoitettu oivallusta nähdä yleinen yksilöllistymiskehitys, kaupungistuminen, hyvinvointivaltiokehitys, koulutusyhteiskuntakehitys ja globalisaatiokehitys vahvoina suomalaista elämäntapaa raamittaneina ja raamittavina vaikuttajina.

2 Sosiologian ja yhteiskuntapolitiikan yhteisvalintakoe 2011 Aineistokoe, osio B1 Kysymys: Tulkitse ja muodosta oheisen tilastoaineiston perusteella kokonaisnäkemys perherakenteen muutoksista Suomessa vuodesta 1950 vuoteen Arvosteluperusteet: Vastauksen arvostelussa kiinnitetään erityistä huomiota vastaajan kykyyn tulkita tilastoaineistoa sujuvalla ja loogisella tavalla sekä muodostaa ehyt kokonaisnäkemys suomalaisen perherakenteen muutoksista kyseisenä ajanjaksona. Koska kyseessä on aineoston tulkintatehtävä, ei mallivastaus voi olla täysin kattava. Pisteytyksessä painotetaan aineiston ymmärtämistä ja tulkintaa Mallivastaus on ydinkohdat sisältävä esimerkki hyvästä vastauksesta ja niistä sisällöistä, joita pisteitä tuottavassa vastauksessa on. Kysymys ja mallivastaus perustuvat Tilastokeskuksen Perheet raporttiin. Mallivastaus: Perheiden absoluuttinen lukumäärä on jatkuvasti kasvanut vuodesta 1950 vuoteen Perheväestön prosentuaalinen osuus koko väestöstä on supistunut. Perheiden keskikoko on myös jatkuvasti pienentynyt. Lapsettomien avioparien prosenttinen osuus kaikista perheistä on kokoajan kasvanut. Avioparien, joilla on lapsia, prosenttinen osuus kaikista perheistä on vastaavasti laskenut.

3 Sekä lapsettomien että lapsia omaavien avoparien prosenttinen osuus kaikista perheistä on kasvanut. Samaa kehitystä ei ole tapahtunut niiden perheiden prosenttisessa osuudessa, joissa on vain äiti tai isä, vaan muutosta on vähän. Rekisteröityjen mies- ja naisparien määrä on vuodesta 2003 lähtien kasvanut koko ajan. Uusperheiden absoluuttinen määrä on kasvanut jatkuvasti vuodesta Myös uusperheiden prosentuaalinen osuus lapsiperheistä on kasvanut, samoin myös eiyhteisten lasten osuus kaikista lapsista. Uusperhe rakentuu useimmiten vain äidin tai äidin ja puolison yhteisistä lapsista olipa sitten kyseessä avio- tai avoliitto. Perheen perustaminen ulkomaalaisen kanssa on myös yleistynyt. Yleisintä se on ollut ruotsalaisten kanssa. Muuten miehet orientoituvat puolisoissa enimmäkseen entisen Neuvostoliiton alueen suuntaan ja Thaimaahan. Naisten puolisot ovat miehiä useammin mm. Britanniasta ja Saksasta. Johtopäätöksiä: Vaikka perheiden absoluuttinen määrä on vuosien varrella lisääntynyt, on sen prosenttinen osuus pienentynyt ja yksin eläminen lisääntynyt. Itse perherakenne on ollut suuressa muutoksessa. Perinteisen ydinperherakenteen (avioliitossa olevat isä ja äiti sekä lapset) valta-asema on ollut murentumassa. Rinnalle ja sitä korvaamaan ovat tulleet avoliitot, uusperheet sekä samaan sukupuolta olevien rekisteröidyt parisuhteet. Perheiden koko on pienentynyt. Perheellisyys on kuitenkin ollut pysyvä ilmiö, vaikkakin se on saanut uusia ilmenemismuotoja. Perherakenne on muuttunut myös siten, että lapsiperheiden osuu on pienentynyt sekä perheväestöstä että koko väestöstä. Lapsettomat perheet ovat yleistyneet yksin elämisen lisäksi. Yksinasujien määrä on kasvanut elinkaaren alku- ja loppupuolella. Uusperheiden määrän lisääntyminen laajentaa ja moninaistaa perheiden rakennetta, koska siihen mukaan tuleva myös toisen puolison aiemmat lapset. Ydinperheen merkitys lasten sosiaalistajana näyttää näin myös vähentyneen. Perheet myös kansainvälistyvät.

4 Aineistotehtävä B2 Kysymys: Miten yhteiskunnan arvomaailman muutos kohti yksilöllisyyden korostamista sekä naisten asemaan liittyvät muutokset näkyvät oheisessa tilastoaineistossa? (max. 42 pistettä) Mallivastaus: Muutos ilmenee keskeisesti esim.: perheväestön prosentuaalinen osuus pienentynyt perheen keskikoko pienentynyt muutokset yksinasuvien määrissä (ikä + sukupuoli) (esim. perheellistymisen aikataulu muuttunut) (lupa elää yksin + erota) yhä enemmän lapsettomia pareja + avopareilla lapsia perhe/avioliitto ei itsestäänselvyys perhe ei sosiaalinen/taloudellinen pakko tunnepohjainen puhdas suhde moninaistuneet perhemuodot ja -mallit (esim. uusperheet, rekisteröidyt naisparit) ns. monikulttuuristen perheiden määrällinen kasvu, naisten ja miesten puolisoiden erityyppiset lähtömaat (patriarkaalisen) heteroseksuaalisen ydinperheen haurastuminen Muutoksen taustalla: Elämänpolkujen yksilöllistyminen, perinteet eivät niin sitovia oman elämän/elämänkulun muovailtavuus, neuvoteltavuus jokainen valitsee vapaammin ne kiinnikkeet, joihin elämänsä perustaa -> normaalibiografioiden purkautuminen (minäprojektit, elämänpolitiikka) -> elämänmuodot väliaikaisia, kyseenalaistettavissa osa toimii perinteisesti, osa etsii uutta Arvojen moninaistuminen, globaalistuva maailma, liikkuvuus

5 Naisen aseman muutos: naiset eivät niin sidoksissa äitiyteen/perheeseen (emansipaatio) vapautumista ns. ulkoisista pakoista, Naisen aseman muutoksessa taustalla: patriarkaattiin liittyvät uskomukset käymistilassa (patriarkaalisen roolijaon murtuminen) hyvinvointivaltio (kouluttautuminen + palkkatyö) lisääntymisteknologiset välineet (syntyvyyden säätely) mahdollisuudet valita + taloudellinen riippumattomuus (esim. yksinhuoltajuus) *** Arvostelussa on kiinnitetty huomiota vastaajan kykyyn tulkita aineistoa monipuolisesti ja loogisesti tehdä aineistosta tulkinnallista synteesiä valintakoekirjan pohjalta ymmärtää lukemansa ja kirjoittaa materiaalin pohjalta jäsentynyt vastaus

Suomalainen perhe. Perheen modernisaatio murroksessa? Mari-Anna Berg Tilastokeskus-päivä 25.1.2012

Suomalainen perhe. Perheen modernisaatio murroksessa? Mari-Anna Berg Tilastokeskus-päivä 25.1.2012 Suomalainen perhe Perheen modernisaatio murroksessa? Mari-Anna Berg Tilastokeskus-päivä 25.1.2012 Erilaisia perhekäsityksiä Familistinen perhekäsitys Juuret 1500-luvulla ja avioliitossa Perheen ja avioliiton

Lisätiedot

Perhetilaston perusasioita

Perhetilaston perusasioita Perhetilaston perusasioita 6.10.2014 Timo Nikander Muodostaminen Käsittelysäännöt pysyneet muuttumattomina 1990-luvun alusta. Aineistona on väestörakenneaineisto 31.12.XXXX, johon on poimittu Väestörekisterikeskuksen

Lisätiedot

Perheet ja asuntokunnat

Perheet ja asuntokunnat Vantaan väestö 16/17 julkaisu ilmestyy tänä vuonna osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Tämä osa koskee Vantaan perheitä ja

Lisätiedot

Perheet 2014. Nuorten kotoa muutto lykkääntynyt. Vuosikatsaus

Perheet 2014. Nuorten kotoa muutto lykkääntynyt. Vuosikatsaus Väestö 0 Perheet 0 Vuosikatsaus Nuorten kotoa muutto lykkääntynyt Tilastokeskuksen perhetilaston mukaan kotona asuvien 0 vuotiaiden osuus on pienentynyt selvästi viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana,

Lisätiedot

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari, Seinäjoki 9.3.212 Jari Tarkoma Esityksen sisältö Väestönkehitys

Lisätiedot

Yhdeksän kymmenestä alle kolmevuotiaasta asuu vanhempiensa kanssa

Yhdeksän kymmenestä alle kolmevuotiaasta asuu vanhempiensa kanssa Väestö 0 Perheet 0 Vuosikatsaus Yhdeksän kymmenestä alle kolmevuotiaasta asuu vanhempiensa kanssa Tilastokeskuksen perhetilaston mukaan 89 prosenttia alle kolmevuotiaista lapsista asuu kummankin vanhempansa

Lisätiedot

A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö

A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö A L K U S A N A T Perhe- ja asuntokuntatyyppi vaihtelee pääkaupunkiseudun kunnissa. Espoossa ja Vantaalla perheet ja asuntokunnat ovat tyypiltään melko samanlaisia, mutta Helsingissä esimerkiksi lapsettomien

Lisätiedot

Yhden vanhemman kanssa asuvien lasten osuus kasvaa lapsen iän myötä

Yhden vanhemman kanssa asuvien lasten osuus kasvaa lapsen iän myötä Väestö 08 Perheet 07 Vuosikatsaus Yhden vanhemman kanssa asuvien lasten osuus kasvaa lapsen iän myötä Tilastokeskuksen vuoden 07 perhetilaston mukaan 89 prosenttia alle kolmevuotiaista lapsista asuu kahden

Lisätiedot

ulkomaalaistaustaisten lasten määrä on kaksinkertaistunut.

ulkomaalaistaustaisten lasten määrä on kaksinkertaistunut. Väestö 0 Perheet 0 Vuosikatsaus Ulkomaalaistaustaisten lasten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa Tilastokeskuksen tietojen mukaan kaikista alaikäisistä lapsista 8 000 eli 7, prosenttia oli

Lisätiedot

Ulkomaalaisten perheiden määrä kasvaa, osuus yhä pieni

Ulkomaalaisten perheiden määrä kasvaa, osuus yhä pieni Väestö 00 Perheet 009 Vuosikatsaus Ulkomaalaisten perheiden määrä kasvaa, osuus yhä pieni Tilastokeskuksen perhetilaston mukaan vuonna 009 Suomessa oli 60 500 perhettä, joissa vähintään toinen puolisoista

Lisätiedot

Lapsiperheiden vanhemmat aiempaa useammin siviilisäädyltään naimattomia

Lapsiperheiden vanhemmat aiempaa useammin siviilisäädyltään naimattomia Väestö 0 Perheet 0 Vuosikatsaus Lapsiperheiden vanhemmat aiempaa useammin siviilisäädyltään naimattomia Yhden vanhemman ja avoparien lapsiperheiden määrät ovat kasvaneet viimeisten kahdenkymmenen vuoden

Lisätiedot

LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti 25.5.2010

LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti 25.5.2010 1/12 Perinnässä olevien suomalaisten henkilöprofiili 2001 ja 2010 KENELLÄ SUOMESSA ON MAKSUJEN KANSSA VAIKEUKSIA? 1. TUTKIMUS Lindorff Oy:n Tilastokeskukselta tilaaman tarkastelun tarkoituksena on selvittää,

Lisätiedot

Perheet 2010. Venäjänkielisten perheiden määrä ylittänyt suomalais-venäläisten perheiden määrän. Vuosikatsaus

Perheet 2010. Venäjänkielisten perheiden määrä ylittänyt suomalais-venäläisten perheiden määrän. Vuosikatsaus Väestö 0 Perheet 00 Vuosikatsaus Venäjänkielisten perheiden määrä ylittänyt suomalaisvenäläisten perheiden määrän Tilastokeskuksen perhetilaston mukaan Suomessa oli vuoden 00 lopussa yhteensä 00 sellaista

Lisätiedot

Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999

Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999 Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999 Sisältäen: Espoon ruotsinkielinen väestö vs. Helsingin ruotsinkielinen väestö. Olennaiset erot väestön kehityksessä. Lasten lukumäärän

Lisätiedot

Perheet 2012. Uusperheissä pääosin äidin lapsia. Vuosikatsaus

Perheet 2012. Uusperheissä pääosin äidin lapsia. Vuosikatsaus Väestö 0 Perheet 0 Vuosikatsaus Uusperheissä pääosin äidin Vuoden 0 perhetilaston mukaan uusperheisiin kuuluu noin 0 000 alaikäistä lasta, mikä on kymmenen prosenttia kaikista lapsiperheiden lapsista.

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Perheet 2015. Perheiden määrä jatkaa lievää kasvuaan. Aviopari ja lapsia -perheiden määrä pienenee edelleen

Perheet 2015. Perheiden määrä jatkaa lievää kasvuaan. Aviopari ja lapsia -perheiden määrä pienenee edelleen Väestö 2016 Perheet 2015 Perheiden määrä jatkaa lievää kasvuaan Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2015 lopussa Suomessa oli 1 475 000 perhettä. Perheiden määrä on kasvanut 1 700 perheellä edellisestä

Lisätiedot

Perheet Perheitä on 1,5 miljoonaa. Perhekoko pienenee tasaisesti. Lapsiperheiden määrä vähenee edelleen

Perheet Perheitä on 1,5 miljoonaa. Perhekoko pienenee tasaisesti. Lapsiperheiden määrä vähenee edelleen Väestö 2015 Perheet 2014 Perheitä on 1,5 miljoonaa Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2014 lopussa Suomessa oli 1 474 000 perhettä. Perheiden määrä on kasvanut 2 600 perheellä edellisestä vuodesta.

Lisätiedot

Perheiden määrän kasvu aiempaa hitaampaa

Perheiden määrän kasvu aiempaa hitaampaa Väestö 2017 Perheet 2016 Perheiden määrän kasvu aiempaa hitaampaa Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2016 lopussa Suomessa oli 1 476 000 perhettä. Vaikka perheiden määrä on koko ajan kasvanut, niin

Lisätiedot

Perheet Lapsilla on keskimäärin 2,9 isovanhempaa. Vuosikatsaus

Perheet Lapsilla on keskimäärin 2,9 isovanhempaa. Vuosikatsaus Väestö 0 Perheet 0 Vuosikatsaus Lapsilla on keskimäärin,9 isovanhempaa Vuoden 0 lopussa Suomen, miljoonalla lapsella oli keskimäärin,9 isovanhempaa väestössä. Vuonna 005 lapsilla oli keskimäärin,8 isovanhempaa.

Lisätiedot

Nuorten aikuisten suhde uskontoon muuttuu entistä herkemmin

Nuorten aikuisten suhde uskontoon muuttuu entistä herkemmin Kaikki Nainen Mies 1 Raportti ISSP 2018 kyselystä / Kirkon tutkimuskeskus Julkaisuvapaa 13.3.2019 klo 7.00. Nuorten aikuisten suhde uskontoon muuttuu entistä herkemmin Suomalaisten uskonnollisuutta kartoittaneesta

Lisätiedot

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Marja Riihelä Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 Sukupuolten välinen tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisessa

Lisätiedot

Perheet Perheiden määrä kasvaa edelleen

Perheet Perheiden määrä kasvaa edelleen Väestö 2010 Perheet 2009 Perheiden määrä kasvaa edelleen Suomessa oli vuoden 2009 lopussa 1 450 000 perhettä. Määrä on kasvanut 6 100 perheellä edellisestä vuodesta. Perheisiin kuului 76 prosenttia väestöstä

Lisätiedot

Elävänä syntyneet Suomessa 1943-2013

Elävänä syntyneet Suomessa 1943-2013 1943 1945 1947 1949 1951 1953 1955 1957 1959 1961 1963 1965 1967 1969 1971 1973 1975 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 15.12.2014 LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA,

Lisätiedot

1) Sisältää rekisteröidyt parisuhteet vuodesta 2002 lähtien ja saman sukupuolen avioparit vuodesta 2017 lähtien.

1) Sisältää rekisteröidyt parisuhteet vuodesta 2002 lähtien ja saman sukupuolen avioparit vuodesta 2017 lähtien. Väestö 2018 Perheet 2017 Perheiden määrä kääntyi laskuun Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2017 lopussa Suomessa oli 1 472 000 perhettä. Perheiden määrä pieneni ensimmäisen kerran perhetilastoinnin

Lisätiedot

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähde: Tilastokeskus 24.4.2018 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA (TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA Tämän esitteen teksteissä mainitut sivunumerot viittaavat Yksin kaupungissa -kirjaan, jonka voit ladata ilmaisena pdf-tiedostona

Lisätiedot

Perheet Lapsiperheissä 41 prosenttia väestöstä

Perheet Lapsiperheissä 41 prosenttia väestöstä Väestö 2009 Perheet 2008 Lapsiperheissä 41 prosenttia väestöstä Suomessa oli vuoden 2008 lopussa 1 444 000 perhettä. Määrä on kasvanut 6 700 perheellä edellisestä vuodesta. Perheisiin kuului 76 prosenttia

Lisätiedot

Erään perheen ja avioliiton tarina Ideana on opiskella oppikirjan avulla asiat itsenäisesti tai parin kanssa. Aiheena ovat avioliitto, perheen

Erään perheen ja avioliiton tarina Ideana on opiskella oppikirjan avulla asiat itsenäisesti tai parin kanssa. Aiheena ovat avioliitto, perheen Erään perheen ja avioliiton tarina Ideana on opiskella oppikirjan avulla asiat itsenäisesti tai parin kanssa. Aiheena ovat avioliitto, perheen perustaminen, huoltajuusasiat ja avioero. Parisuhde ja perhe

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

1) Sisältää rekisteröidyt parisuhteet vuodesta 2002 lähtien ja saman sukupuolen avioparit vuodesta 2017 lähtien.

1) Sisältää rekisteröidyt parisuhteet vuodesta 2002 lähtien ja saman sukupuolen avioparit vuodesta 2017 lähtien. Väestö 2019 Perheet 2018 Perheiden määrä jatkanut laskuaan Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2018 lopussa Suomessa oli 1 469 000 perhettä. Perheiden määrä jatkoi edellisvuonna alkanutta pienenemistään

Lisätiedot

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat 45 47 49 51 53 55 57 59 61 63 65 67 69 73 75 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 01 03 05 07 09 11 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero.. LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA, SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA JA

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

Musliminuoret ja sukupolvien kuilu. Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012

Musliminuoret ja sukupolvien kuilu. Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012 Musliminuoret ja sukupolvien kuilu Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012 Islam ja muslimit 600-luvulla Arabian niemimaalla syntynyt monoteistinen uskonto Seuraajia, muslimeja, n. 1,5

Lisätiedot

SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI

SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI Kunnes kaupunki meidät erottaa / HS 23.11.2008 2 TÄLLÄ LUENNOLLA (1) Aiheena

Lisätiedot

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Internetin saatavuus kotona - diagrammi Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet

Lisätiedot

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA Pauli Mero 07.12. 2017 LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA (Perherakenteen käsitteet ja määritelmät sekä taulukot: Tilastokeskus) Lapsiperheitä (perhe, jossa vähintään 1

Lisätiedot

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014 Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka

Lisätiedot

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla?

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? PERINTÄASIAKKAAT IKÄRYHMITTÄIN Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? 1. TILASTOSELVITYS Tilastotarkastelun tarkoituksena on selvittää, miten perintään päätyneet laskut jakautuvat eri-ikäisille

Lisätiedot

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa

Lisätiedot

Muslimimiehet diasporassa

Muslimimiehet diasporassa Muslimimiehet diasporassa * sukupuolijärjestelmän keskeisiä piirteitä arabimaailmassa * tapausesimerkki Pohjois - Marokosta * kohtaamisia läntisen hyvinvointivaltion kanssa hegemoninen sukupuoli rajul

Lisätiedot

TASA-ARVO - VASEMMISTOLIITTO

TASA-ARVO - VASEMMISTOLIITTO TASA-ARVO - VASEMMISTOLIITTO VASEMMISTOLIITTO - VISIO Visiomme on talouspoliittisten valtarakenteiden demokratia, resurssien oikeudenmukainen jako, yleinen ja yhtäläinen tasa-arvo, ihmisten henkilökohtaisen

Lisätiedot

Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde

Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde Ihmiset voivat elää monenlaisissa liitoissa. Tässä saat tietoa neljästä eri liitosta ja siitä, mitä ne tarkoittavat. Avoliitto Kun kaksi ihmistä

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset Väestö ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 10.4.2017 Väestö ja väestönmuutokset Yli puolet espoolaisista on työikäisiä Kuuden suurimman kaupungin väestö

Lisätiedot

VL50-otosaineston henkilöt väestölaskentavuosina vuoteen 2010 (PUF)

VL50-otosaineston henkilöt väestölaskentavuosina vuoteen 2010 (PUF) Aineistokuvaus VL50-otosaineston henkilöt väestölaskentavuosina vuoteen 2010 (PUF) Sisältökuvaus Vuonna 1950 suoritettiin Suomessa ensimmäinen yleinen välitön väestölaskenta. Tästä väestölaskennasta on

Lisätiedot

Lausunto STM:lle avioliittolain muutoksen edellyttämistä lainmuutoksista

Lausunto STM:lle avioliittolain muutoksen edellyttämistä lainmuutoksista Sateenkaariperheet ry Lausunto Seta ry 5.10.2016 Lausunto STM:lle avioliittolain muutoksen edellyttämistä lainmuutoksista Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi laeiksi sairausvakuutuslain ja elatustukilain

Lisätiedot

Yksinäisyys FINSEXaineistoissa

Yksinäisyys FINSEXaineistoissa Yksinäisyys FINSEXaineistoissa, tutkimusprofessori Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto Aineistot FINSEX-aineistot 1992 (N=22), 1999(N=196), 7 (N=29) ja 1 (N=21). Heille on esitetty muiden joukossa kysymys:

Lisätiedot

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Eläkeläiset ry:n seminaari, Kuntoranta 27.4.2017 Esityksen sisältö 1) Taustaa. -

Lisätiedot

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen MAATILAN ARJEN HAASTEET Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen 2 MAATALOUSYRITTÄJÄ TYÖTERVEYSHUOLLON ASIAKKAANA Monenlaisessa elämänvaiheessa olevia maatalousyrittäjiä

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

PIAAC Mitä Kansainvälinen aikuistutkimus kertoo suomalaisten osaamisesta?

PIAAC Mitä Kansainvälinen aikuistutkimus kertoo suomalaisten osaamisesta? 1 Educa 2014 Helsinki PIAAC Mitä Kansainvälinen aikuistutkimus kertoo suomalaisten osaamisesta? Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 25.1.2014 2 Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC:

Lisätiedot

Lasten huoltajuudesta eron jälkeen. Osmo Kontula Tutkimusprofessori

Lasten huoltajuudesta eron jälkeen. Osmo Kontula Tutkimusprofessori Lasten huoltajuudesta eron jälkeen Osmo Kontula Tutkimusprofessori Osmo Kontula 16.5.214 Tutkimuksen aineisto Vuonna 25 avo- tai avioliiton solmineet: Lkm % Otos 1. Naimisissa olevat suomenkieliset 726

Lisätiedot

Urallaan johtajiksi edenneillä miehillä on

Urallaan johtajiksi edenneillä miehillä on Miesjohtajalla ura ja perhe, entä naisjohtajalla? Leena Kartovaara Vanhan sanonnan mukaan menestyvän miehen takana on nainen. Mitä sitten on menestyvän naisen takana. Vai onko mitään? Urallaan johtajiksi

Lisätiedot

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 8.10.2010 2010/0067(CNS) LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta oikeudellisten

Lisätiedot

Kotoutumisuunnitelma ja työllistyminen. Hanna Rinne Kuntoutusakatemia

Kotoutumisuunnitelma ja työllistyminen. Hanna Rinne Kuntoutusakatemia Kotoutumisuunnitelma ja työllistyminen Hanna Rinne 25.10.2018 Kuntoutusakatemia Monimenetelmäinen tutkimus kotouttamistoimenpiteiden toimivuudesta Tavoitteet Mitkä ovat kannattavia ja toteuttamisen arvoisia

Lisätiedot

Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos

Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia 19.1.2016 Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Suomalaisten lastensaantitoiveet: Miksi ne kiinnostavat? Alenevan syntyvyyden maissa

Lisätiedot

Lakisääteisiä eläkkeitä koskeva tilastollinen selvitys

Lakisääteisiä eläkkeitä koskeva tilastollinen selvitys 1 (8) Lakisääteisiä eläkkeitä koskeva tilastollinen selvitys Tässä selvityksessä tarkastellaan vain lakisääteisiä eläkkeitä. Eläkkeensaajien muita tuloja, esimerkiksi ansiotuloja, yksityisistä eläkevakuutuksista

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 7:2018

TILASTOKATSAUS 7:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 7:18 1 17.12.18 SUOMALAIS- JA ULKOMAALAISTAUSTAISEN VÄESTÖN PÄÄASIAL- LINEN TOIMINTA VANTAALLA 00 16 Tässä tilastokatsauksessa tarkastellaan Vantaan väestön pääasiallista

Lisätiedot

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Työllisyys Työllisyysaste (%) Suomessa heinäkuussa 2018-2019 % 100 2018/07 2019/07 90 80 74,1 74,5 75,4 75,9 72,8 73,1 70 60 50 40

Lisätiedot

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 1.1.2010-2030 Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.2010 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten määrä Helsingin seudulla

Lisätiedot

Työmarkkinat, sukupuoli

Työmarkkinat, sukupuoli Työmarkkinat, maahanmuuttajuus ja sukupuoli VTT Annika Forsander Eurooppalaisen maahanmuuton II maailmansodan jälkeiset vaiheet... Toisen maailmansodan jälkeen alkoi eurooppalaisen muuttoliikkeen ensimmäinen

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla

Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla Suvi Heikkinen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu NaisUrat-hanke Työn ja yksityiselämän tasapaino 6.5.2014 Väitöskirjatutkimus Pyrkimyksenä on selvittää

Lisätiedot

UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN.

UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. UUSI AIKA NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. Me voimme päästä irti nykyisestä kestämättömästä elämäntavastamme ja maailmastamme ja luoda uuden maailman, joka ei ole enää

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö STM043:00/2016 LASTENSUOJELUN KESKUSLIITON LAUSUNTO

Sosiaali- ja terveysministeriö STM043:00/2016 LASTENSUOJELUN KESKUSLIITON LAUSUNTO 5.10.2016 Sosiaali- ja terveysministeriö STM043:00/2016 LASTENSUOJELUN KESKUSLIITON LAUSUNTO Luonnos hallituksen esitykseksi laeiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja elatustukilain 6 ja 8 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Vanhempainvapaan joustomalli

Vanhempainvapaan joustomalli Vanhempainvapaan joustomalli Väestöliiton ehdotus perhevapaajärjestelmään Vanhempainvapaan kokonaiskesto: Yhteensä 16 kk. Tämä koostuu: Äidin osuudesta: - ennen lapsen syntymää 1 kk - lapsen syntymän jälkeen

Lisätiedot

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Tuija Koivunen & Satu Ojala Tampereen yliopisto Työsuojelurahaston projekti Työssä koettu syrjintä ja myöhempi työura (2015 2017) 1. Tutkimuksessa analysoidaan

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 Tietoisku 8/2013 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pieneni hieman 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe. Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka

Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe. Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka Venäläiset maahanmuuttajat Suomessa Venäläisiä maahanmuuttajia

Lisätiedot

Lataa Halut jäissä? Lataa

Lataa Halut jäissä? Lataa Lataa Halut jäissä? Lataa ISBN: 9789522260956 Sivumäärä: 114 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.82 Mb Puolisoiden erilaiset seksuaaliset halut ovat parisuhteiden yleisin seksuaaliongelma. Ajoittainen halun

Lisätiedot

Asuntotuotanto 2030 Erikoistutkija Terttu Vainio VTT, Ekotehokkaat alueratkaisut

Asuntotuotanto 2030 Erikoistutkija Terttu Vainio VTT, Ekotehokkaat alueratkaisut Asuntotuotanto 23 Erikoistutkija Terttu Vainio VTT, Ekotehokkaat alueratkaisut Asuntotuotanto 23 Tausta Kokomaan ennusteet Pirkanmaan ennusteet Yhteenveto www.vtt.fi/julkaisut 1 Väestö ja väestöennusteet,

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus2006

Aikuiskoulutustutkimus2006 2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia

Lisätiedot

... Vinkkejä lopputyön raportin laadintaan. Sisältö 1. Johdanto 2. Analyyseissä käytetyt muuttujat 3. Tulososa 4. Reflektio (korvaa Johtopäätökset)

... Vinkkejä lopputyön raportin laadintaan. Sisältö 1. Johdanto 2. Analyyseissä käytetyt muuttujat 3. Tulososa 4. Reflektio (korvaa Johtopäätökset) LIITE Vinkkejä lopputyön raportin laadintaan Sisältö 1. Johdanto 2. Analyyseissä käytetyt muuttujat 3. Tulososa 4. Reflektio (korvaa Johtopäätökset) 1. Johdanto Kerro johdannossa lukijalle, mitä jatkossa

Lisätiedot

Segregaatio ja (2/2007 4/2008) TKn, ETLAn ja PTn yhteishanke Rahoittaja: ESR / STM (S 02239)

Segregaatio ja (2/2007 4/2008) TKn, ETLAn ja PTn yhteishanke Rahoittaja: ESR / STM (S 02239) Segregaatio ja sukupuolten väliset v palkkaerot (2/2007 4/2008) TKn, ETLAn ja PTn yhteishanke Rahoittaja: ESR / STM (S 02239) www.tilastokeskus.fi/segregaatio SUKUPUOLTEN PALKKAEROT SUOMESSA Yksityisen

Lisätiedot

Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina

Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina 1940-2005 Väestöllä tarkoitetaan yleensä kaikkia jonkin alueen, kuten maapallon, maanosan, valtion, läänin, kunnan tai kylän asukkaita. Suomen väestöön

Lisätiedot

Apteekkien kokonaistaloudellinen tilanne

Apteekkien kokonaistaloudellinen tilanne Apteekkien kokonaistaloudellinen tilanne Janne Huovari ja Sami Pakarinen, Pellervon taloustutkimus PTT 8.1.2014 Yhteenveto 1) Vuonna 2012 apteekkien erillisyhtiöitä 132 kpl. Vuoden 2010 jälkeen uusia erillisyhtiöitä

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus Palkkatutkimus 2005, osa I Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja ITviikko suorittivat maalis-huhtikuussa 2005 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2011

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2011 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2011 Tietoisku 8/2011 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pienentynyt 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Yksilapsisuus yleisintä Suur-Matinkylässä 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien on lisäksi vastattava kysymyksiin teoksesta Anttonen & Sipilä, Suomalaista sosiaalipolitiikkaa (2000).

Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien on lisäksi vastattava kysymyksiin teoksesta Anttonen & Sipilä, Suomalaista sosiaalipolitiikkaa (2000). tunnus SOSIAALIPOLITIIKKA AINEISTOKOE Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien on lisäksi vastattava kysymyksiin teoksesta Anttonen & Sipilä, Suomalaista sosiaalipolitiikkaa (2000). Perehdy aineistoon ja vastaa

Lisätiedot

ZA5776. Flash Eurobarometer 341 (Gender Inequalities in the European Union) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA5776. Flash Eurobarometer 341 (Gender Inequalities in the European Union) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA77 Flash Eurobarometer (Gender Inequalities in the European Union) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Women in the European Union - FIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI,

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

SM-kilpailujen säännöt

SM-kilpailujen säännöt SM-kilpailujen säännöt 06.09.2018 1 OSANOTTO- JA EDUSTUSOIKEUS Kaikilla keilaajilla, jotka ovat SFKL:n alaisen firmakeilailuyhdistykseen kuuluvan jäsenfirman palveluksessa, on oikeus osallistua kilpailuun.

Lisätiedot

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi 2 Arviointiaineisto

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin

Lisätiedot

EROSTA SELVIYTYMINEN JA UUSPERHEEN MUOTOUTUMISEN VAIHEET. Marika Rosenborg/Uuden elämän värit 2019

EROSTA SELVIYTYMINEN JA UUSPERHEEN MUOTOUTUMISEN VAIHEET. Marika Rosenborg/Uuden elämän värit 2019 EROSTA SELVIYTYMINEN JA UUSPERHEEN MUOTOUTUMISEN VAIHEET Marika Rosenborg/Uuden elämän värit 2019 Kuinka erosta selviää? Uskalla tuntea tunteitasi Luo rakkaudellinen suhde itseesi (HOT) Keskity omaan

Lisätiedot

Vastaajan nimi Henkilötunnus

Vastaajan nimi Henkilötunnus SOSIAALITIETEET MONIVALINTATEHTÄVÄ (0 pistettä) Vastaajan nimi Henkilötunnus Alla esitetään pääsykoemateriaaliin kuuluvista artikkeleista otettuja väitteitä ja niiden perässä vastausvaihtoehtoja. Lue väitteet

Lisätiedot

Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL

Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi: Osallistuminen: Järjestö- ja yhdistystoimintaan osallistuminen Suomen ja lähtömaan tapahtumien seuraaminen Äänestäminen

Lisätiedot

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti

Lisätiedot

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 20 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2008 Käänne työttömyyden kehityksessä Helsingin työttömyysaste

Lisätiedot

Turvakotien asiakkaat

Turvakotien asiakkaat Liitetaulukko 1. Turvakotipalvelut koko maassa 2016-2017 Naiset Miehet Sukupuoli muu Sukupuolesta ei Lapset Turvakotien asiakkaat Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia?

Lisätiedot

Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi

Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi Valtakunnalliset neuvolapäivät, Helsinki 21..214 Johanna Lammi-Taskula 3..214 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lammi-Taskula Johanna, Karvonen Sakari

Lisätiedot

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen?

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen? Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen? Jussi Pekkola Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miten yleistä miesten kokema

Lisätiedot

Työtä eri elämänvaiheissa ja ajankäyttö Äidit ja ikääntyvät

Työtä eri elämänvaiheissa ja ajankäyttö Äidit ja ikääntyvät Lehdistötiedote Julkaistavissa 8.1.07 klo.00 Työtä eri elämänvaiheissa ja ajankäyttö Äidit ja ikääntyvät Eurooppalaisten ajankäyttö on samankaltaistumassa, mutta Suomessa pienten lasten vanhemmilla ja

Lisätiedot

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta 12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma Palkkatutkimus 2008 Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoite Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja Tietoviikko suorittivat kesäkuussa 2008 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

Miten lapsia tehdään, jos vähintään toinen vanhemmista on transihminen

Miten lapsia tehdään, jos vähintään toinen vanhemmista on transihminen 17.11.201 5 Miten lapsia tehdään, jos vähintään toinen vanhemmista on transihminen Kaisa Niittynen Sateenkaariperheet ry Lapsettomuus Transihmisiltä vaadittu steriliteettiä Laki vaatii, että juridista

Lisätiedot