MAAPERÄN PERUSKARTOITUS. Kartoitusperusteet ja kuvausohjeet

Transkriptio

1 MAAPERÄN PERUSKARTOITUS Kartoitusperusteet ja kuvausohjeet Geologian tutkimuskeskus Espoo 2003

2

3 1 ESIPUHE Geologian tutkimuskeskus ja Maanmittauslaitos aloittivat vuonna 1972 yhteistyön maaperäkartoituksen kehittämiseksi. Tuloksena syntyi Suomen maaperän peruskartta, jonka mittakaava on 1: tai 1: Vuonna 1979 osapuolten välille solmittiin virallinen yhteistyösopimus. Sopimuksissa määriteltiin kummankin osapuolen tehtävät ja velvollisuudet yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Samalla sovittiin yhtenäisistä maalajiluokituksista ja kuvaustavoista, jotka esitettiin samana vuonna ilmestyneenä väliaikaisena selityslehtisenä Maaperäkartta 1: Vuonna 1983 valmistui Maaperäkartan käyttöopas, jossa selostetaan maalajiluokitukset, kartoitusperusteet ja karttamerkit sekä opastetaan kartan käyttöön ja tulkintaan. Kuvausohjeiden ja kartoitusperusteiden kehitystyötä jatkettiin ja 1990-luvuilla. Kun karttojen painamisesta luovuttiin ja siirryttiin numeeriseen maaperäkarttatuotantoon, kehitystyössä kiinnitettiin huomio maaperätietojen automaattiseen tietojenkäsittelyyn työn eri vaiheissa ja aineiston soveltuvuuteen eri kartan käyttäjien atk-järjestelmissä. Maaperäkartan yhteistyöhön osallistuneille tekijöille laadittuja kartoitus- ja kuvausohjeita täydennettiin neljästi vuosina 1983, 1985, 1989 ja Yhteistyö MML:n kanssa päättyi vuonna Nyt päivitetty Kartoitusperusteet ja kuvausohjeet kirjanen on tarkoitettu GTK:n maaperäkartoituksen toimintakäsikirjan liitteeksi. Se on laadittu maaperäkartoituksen ohjausryhmässä kartoitusta tekeviltä henkilöiltä saadun palautteen perusteella ja vastaa myös maaperäkarttaan tehtyjä muutoksia. Pääosa aiemmin hyväksytyistä kuvausohjeista on edelleen pääpiirteittäin voimassa samalla kun esiin tulleita epätarkkuuksia on korjattu ja täsmennetty. Edellisissä kuvausohjeissa olleet piirustusohjeet korvataan myöhemmin erillisellä digitointiohjeella. Espoossa

4 2 1 MAAPERÄKUVIOT 1.1 Kuviokoko Maaperäkartan kuvioiden vähimmäiskoko on yleensä 2 hehtaaria. Erityisissä tapauksissa voidaan kuvata pienempiäkin kuvioita geologin ohjeiden mukaisesti. Maaperäkuvion ehdoton vähimmäiskoko on kuitenkin 0,1 ha ja kapean kuvion vähimmäisleveys maastossa 30 m. Kuvion jatkuessa toiselle karttalehdelle on kartoittajan varmistettava kuvion jatkuminen. Läheistä raekokoa olevia maalajeja (savi - hiesu, hiesu - hieno hieta jne.), ei erotella vähimmäiskuviokokoa pienemmiksi maalajikuvioiksi. Poikkeukset kuvion vähimmäiskokoon ovat: - Saarten sekä suo- ja peltosaarekkeiden maalaji kuvataan niiden koosta riippumatta. - Pienetkin geologisesti merkittävät jäätikköjoki- tai moreenimuodostumat kuvataan. - Pienetkin avokalliot kuvataan erityisesti jäätikköjoki- ja moreenimuodostumien yhteydessä sekä alueilla, missä avokallioita/kalliomaata on vähän. 1.2 Maalajikerrosten kuvaus Maaperäkartassa kuvataan 1,0 metrin syvyydessä oleva maalaji. Näissä ohjeissa siitä käytetään nimitystä pohjamaa. Niissä tapauksissa, joissa pohjamaan maalaji vaihtelee tiheään, eikä vaihtelua voida kartassa kuvata erillisinä kuvioina, kuvataan 1,0 metrin syvyydessä yleisimmin esiintyvä maalaji. Pohjamaan päällä oleva 0,4 0,9 m:n paksuinen maakerros kuvataan pintamaana (esim. 0,4 Ht/Mr). Kuviokoon on oltava vähintään 4 ha. Geologisesti tai taloudellisesti merkittävissä tapauksissa voidaan kuvata paksumpikin pintamaakerros (esim. 2,0 Mr/SrM ja 3,0 Sa/SrM). Havaintokohdat merkitään työkartalle pisteellä. Pintamaan kartoituksessa maalajien vaihtuminen syvyyssuunnassa määritetään 0,1 metrin tarkkuudella. Isoihin kuvioihin merkitään tarvittaessa pintamaan paksuuslukuja silloin, kun pintamaakerroksen paksuus kuvion eri osissa vaihtelee merkittävästi. Niissä tapauksissa, joissa kuvion pintamaakerroksen maalaji vaihtelee tiheään, eikä vaihtelua voida kuvata erillisinä kuvioina, kuvataan yleisimmin esiintyvä maalaji. Pohjamaan päällä oleva yleensä alle 0,4 m:n paksuinen tai vaikeasti rajattava ja paksuudeltaan vaihteleva kerros eli peittävä kerros kuvataan laatikkokuvauksella (esim. Hk). Peittävä kerros kuvataan ilman kuviorajoja ja paksuuslukuja. Peittävänä kerroksena esiintyvää maalajia tulee yleensä olla vähintään 4 ha:n alueella. Jos pohjamaan päällä on enemmän kuin yksi maalajikerros, kuvataan kerrokset seuraavasti: pohjamaa ja sen päällä oleva kerros kuvataan pintamaa/pohjamaa - kuvauksella ja pinnimmaisin kerros peittävän kerroksen laatikkokuvauksella. Tässä tapauksessa pintamaan paksuusluvut ilmaisevat pohjamaan päällä olevien maakerrosten yhteispaksuutta. Esimerkkejä maalajikerrosten kuvauksesta Pohjamaa hiekkamoreenia, pintamaa 0,4 m karkeaa hietaa.

5 3 Pohjamaa hiekkamoreenia, pintamaa karkeaa hietaa, jonka paksuus vaihtelee. Pohjamaa savea, pintamaa hiesua, peittävänä kerroksena luoteisosassa saravaltaista turvetta ja kaakkoisosassa multamaata, pintakerrosten yhteispaksuus 0,6 m. Kallion päällä 0,9 m hiekkaa, kaakkoisnurkassa pintalouhikkoa (läpimitta yli mm), luoteisnurkassa pieni kalliopaljastuma. Länsipuolen kuvio on rapautunutta kalliota, jossa rapautuman paksuus on vähintään 1,0 m. Itäpuolen kuvio kalliota, jonka pinta on paikoin ohutta, vaihtelevan paksuista rapautumaa, paikoin ehjää kalliota. Saravaltaisen (Ct) suon luoteisnurkassa on peittävänä kerroksena ohut rahkaturvekerros (St). 1.3 Kalliomaat Kalliomaa, johon luetaan kuuluvaksi avokallio sekä alle 1,0 m:n maakerroksen peittämä kallio, kuvataan tunnuksella Ka. Jos pintamaana tai peittävänä kerroksena on jokin muu maalaji kuin moreeni, kuvataan pintamaa tai peittävä kerros kohdan 1.2 mukaisesti. Tässä tapauksessa kuvaus toteutetaan myös 4 hehtaaria pienemmissä kuvioissa. Pienet avokalliot merkitään työkartalle vinoristillä ja ohuen maakerroksen alta tai ojan pohjalta tms. tehdyt kalliohavainnot merkitään työkartalle profiilipisteinä (esim. 0,5 Hk/Ka). Karttatulosteela ne kuvataan vinoristillä. Rapautuma eli rapautunut kallio, jonka rapautumisaste on rakennusgeologisen kallioluokituksen mukaan Rp2 tai Rp3 (lapiolla kaivettavat kalliot), kuvataan tunnuksella Rp, mikäli rapautuneen kerroksen paksuus on vähintään 1,0 m. 0,2 0,9 metrin paksuinen tai vaikeasti rajattava rapautuma kuvataan käyttäen laatikkokuvausta tunnuksella Rp. Lähinnä Pohjois-Suomessa pakkasrapautumisen seurauksena kalliosta paikalleen syntynyt louhikko tai kivikko, rakka, kuvataan tunnuksella Ra. Kalliomaa: avokallio tai kallio, jonka päällä on alle 1,0 metrin paksuinen maakerros, yleensä pääasiassa moreenia. Pieni kalliopaljastuma. Rakka, pakkasrapautumisen seurauksena kalliosta paikalleen syntynyt louhikko tai kivikko. Moroutunut tai kemiallisesti rapautunut kallio. Alle 1,0 m:n paksuinen rapautumakerros tai vaikeasti rajattava sekä rapautunutta että ehjää kalliota käsittävä alue. 1.4 Moreenikerrostumat Moreenikerrostumat kuvataan raekoostumuksen mukaan, mutta moreenimaiden kuvioissa ei eroteta päällekkäisiä moreenimaalajeja (sora-, hiekka- ja hienoainesmoreeni) toisistaan pintamaan tai peittävän kerroksen kuvauksella. Moreenimaalle tehdyssä koekuopassa havaitut päällekkäiset moreenikerrokset voidaan kuitenkin esittää kartan Ka Ra Rp Rp

6 4 selitystekstissä. Jos eri moreenimaalajit vaihtelevat tiheästi, kuvataan yleisimmin esiintyvä moreenimaalaji. Tällöin maanäytteiden poikkeavat savesprosentit osoittavat moreeniaineksen vaihtelevuutta kuvioiden sisällä. Roudan moreenista nostamat, maan pinnalle muodostuneet yli metrin paksuiset louhikot ja kivikot rajataan ja kuvataan moreenikuvioissa tunnuksilla MrLo ja MrKi. Alle metrin paksuiset pintalouhikot ja -kivikot kuvataan laatikkokuvauksella ja tunnuksella Lo tai Ki. Soramoreenia; sisältää yli 50 % yli 2 mm:n läpimittaista ainesta ja enintään 5 % hienoainesta (raekoko alle 0,06 mm). Hiekkamoreenia; sisältää yli 50 % yli 0,2 mm:n läpimittaista ainesta ja enintään 5 % savesta (raekoko alle 0,002 mm). Hienoainesmoreenia; sisältää yli 30 % hienoainesta (raekoko alle 0,06 mm) ja yli 5 % savesta (raekoko alle 0,002 mm). Roudan moreenista nostamat, maan pinnalle muodostuneet yli metrin paksuiset louhikot ja kivikot SrMr Mr HMr MrLo, MrKi Moreenimuodostumat kuvataan sekä maalajin että syntytavan mukaan. Moreenimuodostuman tunnus saattaa siten koostua kolmestakin osasta: 1) syntytapaa (R, K), 2) moreenimaalajia ja 3) muodostumaa (M) ilmaisevista kirjaintunnuksista. Moreenimuodostuma kuvataan erityisissä tapauksissa myös karttamerkein. Drumliini: Selvästi ympäristöstään kohoava (yleensä yli 5 metriä) ja pääasiassa pohjamoreenista syntynyt jäätikön liikkeen suuntainen selänne kuvataan pääaineksen mukaisena muodostumana (esim. HMrM = drumliini jonka pääaines on hienoainesmoreenia), jonka virtaviivainen muodostumakuvio ilmaisee syntytavan. Ks. myös luku 3. (moreenin pinnan vakoutumat ja pienten druliinien parvet). Reunamoreeni: Jäätikön reunavyöhykkeessä syntynyt reunan suuntainen moreeniselänne osoitetaan etuliitteellä R (esim. RMrM = reunamoreeni, jonka pääaines on hiekkamoreenia). Jos pientä reunamoreenivallia ei voida kuvata moreenimuodostumakuviona, kuvataan se selänteen mittaisella ja selänteen suuntaa myötäilevällä, viivamaisella muodostuman merkillä. Merkkiä käytetään sekä moreeni- että muiden maaperäkuvioiden päällä. Kumpumoreeni: Selvästi ympäristöstään kohoava (yleensä yli 5 metriä) ja pääosin moreenista koostuva vaihtelevan muotoinen kumpare tai selänne tai näistä muodostuva kenttä osoitetaan etuliitteellä K (esim. KMrM = kumpumoreeni, jonka pääaines on hiekkamoreenia). Pohjakartan käyräkuvaus antaa viitteitä eri tyyppisistä kumpumoreeneista.

7 5 Moreenimuodostuma, jonka pääaines on soramoreenia. Moreenimuodostuma, jonka pääaines on hiekkamoreenia. Moreenimuodostuma, jonka pääaines on hienoainesmoreenia. Drumliini ilman etuliitettä (esim. MrM = drumliini, jonka pääaines on hiekkamoreenia). Reunamoreeni osoitetaan etuliitteellä R (esim. RMrM = reunamoreeni, jonka pääaines on hiekkamoreenia). Pieni reunamoreeni (esim. de Geer -moreeni). Kumpumoreeni osoitetaan etuliitteellä K (esim. KSrMrM = kumpumoreeni, jonka pääaines on soramoreenia). SrMrM MrM HMrM R K 1.5 Karkearakeiset kerrostumat Karkearakeiset kerrostumat kuvataan vallitsevan maalajin mukaan kohtien 1.1 ja 1.2 mukaisesti. Karkearakeisia maalajeja ovat lohkareet, kivet, sora, hiekka ja karkea hieta. Ranta-. joki- tai tuulikerrostumat kuvataan maalajin mukaan. Rantavoimien muodostamat yli metrin paksuiset louhikot ja kivikot rajataan ja kuvataan tunnuksilla Lo ja Ki. Alle metrin paksuiset pintalouhikot ja -kivikot kuvataan laatikkokuvauksella ja tunnuksella Lo tai Ki. Lohkareita; läpimitta yli 1000 mm. Lohkareita ja kiviä; läpimitta mm. Soraa; kuvion päälajite on soraa, raekoko 60 2 mm. Hiekkaa; kuvion päälajite on hiekkaa, raekoko 2 0,2 mm. Hietaa; kuvion päälajite on karkeaa hietaa, raekoko 0,2 0,06 mm. Lo Ki Sr Hk Ht Jäätikköjokimuodostumat kuvataan sekä maalajin että syntytavan mukaan. Jäätikköjokimuodostuman tunnus saattaa siten koostua kolmestakin osasta: 1) syntytapaa (R, E), 2) maalajia ja 3) muodostumaa (M) ilmaisevista kirjaintunnuksista. Jäätikköjokimuodostuman kuvioerottelu tehdään päälajitteen mukaan. Epävarmoissa tapauksissa muodostuma kuvataan mieluummin HkM:na kuin SrM:na. Harjut ja niihin liittyvät deltat kuvataan muodostuman aineksen päälajitteen mukaan (esim. SrM = harju, jonka päälajite on soraa). Reunamuodostumat osoitetaan etuliitteellä R (esim. RHkM = reunamuodostuma, jonka päälajite on hiekkaa). Ekstramarginaaliset muodostumat, jäätikön reunassa ja sen ulkopuolella virranneitten sulamisvesien kerrostamat marginaaliset ja ekstramarginaaliset muodostumat sekä jääjärvien purkautuessa syntyneiden uomien suulle kerrostuneet deltat ja sandurit osoitetaan etuliitteellä E (esim. EHtM = ekstramarginaalinen tai marginaalinen muodostuma, jonka päälajite on karkeaa hietaa). Moreenin tai hienorakeisten kerrostumien peittämissä jäätikköjokimuodostumissa voidaan pintamaana esittää yhtenäinen metriä paksumpikin kerros (esim. 2,0 Mr/HkM tai 3,0 Sa/HkM). Vaihtelevan paksuinen ja vaikeasti rajattava peittävä moreeni- tai hienorakeinen kerrostuma osoitetaan laatikkokuvauksella. Pistekohtaiset koekuoppatiedot jäätikköjokimuodostumia peittävistä maalajikerroksista esitetään kartan selitystekstissä. Muodostuman päälajite on lohkareita ja kiviä. KiM

8 6 Muodostuman päälajite on soraa. Muodostuman päälajite on hiekkaa. Muodostuman päälajite on karkeaa hietaa. Harju ilman etuliitettä, (esim. HkM = harju, jonka päälajite on hiekkaa). Reunamuodostuma osoitetaan etuliitteellä R (esim. RSrM = reunamuodostuma, jonka päälajite on soraa). Ekstramarginaalinen muodostuma osoitetaan etuliitteellä E (esim. EHtM = ekstramarginaalinen tai marginaalinen muodostuma. jonka päälajite on karkeaa hietaa). SrM HkM HtM R E 1.6 Hienorakeiset kerrostumat Hienorakeiset kerrostumat kuvataan vallitsevan maalajin mukaan kohtien 1.1 ja 1.2 mukaisesti. Hienorakeisia maalajeja ovat hieno hieta, hiesu ja savi. Jos maalaji sisältää humusta 2 6 %, se kuvataan liejuisena. Hienoa hietaa; raekoko on 0,06 0,02 mm. Liejuista hienoa hietaa; humusta 2 6 %. Hiesua; raekoko on 0,02 0,002 mm. Liejuista hiesua; humusta 2 6 %. Savea; vähintään 30 % saviainesta eli savesta, raekoko alle 0,002 mm. Liejusavea; humusta 2 6 %. HHt LjHHt Hs LjHs Sa LjSa 1.7 Eloperäiset kerrostumat Vähintään 1,0 m:n paksuiset turvekerrostumat (suot, ojikot, muuttumat, turvekankaat, turvepellot ja kytöheitot) kuvataan turpeen ravinnetason mukaan joko saravaltaisena (ravinteikkaana) turpeena tunnuksella Ct (Carex turve) tai rahkavaltaisena (niukkaravinteisena) turpeena tunnuksella St (Sphagnum turve). Luonnontilaisten soiden turpeen laji luokitetaan pintakasvillisuuden (tunnuskasvit) eli suotyyppien perusteella. Ks. liite 2. Ojikoiden, muuttumien, turvekankaiden, turvepeltojen ja kytöheittojen turpeen laji määritetään ensisijaisesti turpeesta (esim. ojien luiskat), ja tueksi otetaan kaikki mahdolliset vihjeet pintakasvillisuudesta, korkeussuhteista, sijainnista, puustosta ja puuston kasvusta. Lannoituksen, ojituksen ja hakkuiden aiheuttamia ravinteisuuden muutoksia ei luokituksessa oteta huomioon, vaan pyritään määrittämään turpeen alkuperäinen ravinnetaso. Pintamaan kuvausta ei käytetä turvelajien keskinäisessä erottamisessa, mutta alle 1,0 metrin paksuisen turvekerroksen alla oleva muu maalaji kuvataan kohdassa 1.2 esitetyn mukaisesti. Jos saravaltaisen turpeen päällä on selvästi todettu ohuehko, yleensä alle 0,4 metrin rahkaturvekerros, käytetään peittävän kerroksen laatikkokuvausta ja tunnusta St. Liejualueiden kartoituksessa sovelletaan mineraalimaiden kuvauksesta annettuja ohjeita. Toisin sanoen lieju voi olla pohjamaan, pintamaan tai peittävän kerroksen maalajina. Turvetuotantoalue (alue, josta aktiivisesti nostetaan turvetta) rajataan kartoitusajan tilanteen mukaisesti.

9 7 Pellon tai entisen pellon muokkauskerroksen sisältäessä humusta % kuvataan tämä multamaa peittävänä kerroksena käyttäen laatikkokuvausta tunnuksella Mm. Saravaltaista (runsasravinteista) turvetta (Carex). Rahkavaltaista (vähäravinteista) turvetta (Sphagnum). Liejua; humusta yli 6 %. Turvetuotantoalue erotetaan kuviorajalla, mutta turvelajia ei esitetä kartassa. Alueet, joilla tuotanto on lopetettu, kuvataan jäljellä olevien maalajien mukaisesti. Multamaata; pellon tai entisen pellon muokkauskerroksena, humusta %. Kuviota ei rajata. Ct St Lj Tu Mm 1.8 Muut alueet Maa-aineksen ottoalueet, täytemaa-alueet, kartoittamattomat alueet ja vesialueet kuvataan kartoitusajan tilanteen mukaisesti. Täytemaa (urheilukentät, kaatopaikat yms.). Kartoittamaton alue, jonka alkuperäistä maalajia ei voida määrittää (esim. lentokenttä, asfaltoitu tai taajaan rakennettu alue). Pysyvästi veden peitossa oleva alue (esim. järvi, yli 5 m leveä joki, kalaallas yms.). Tä 0 Ve 2 POHJAVESITIEDOT Erityismerkein kuvataan seuraavat hydrogeologiset tiedot: lähde, pohjaveden syvyys maakaivossa ja havaintoputkessa sekä porakaivo, vahvistettu pohjaveden suoja-alue ja pohjavedenottamo. Työkartoille merkitään lähteet, joiden mitattu tai arvioitu virtaama on vähintään 0,2 l/s sekä muuten tunnetut lähteet. Paineenalaisen pohjaveden purkautumispaikka kuvataan erityiskohteen merkillä. Lähde nro 501, virtaama 25 m 3 /vrk. Lähteet numeroidaan Maakaivo nro 541, pohjaveden pinta maanpinnasta metriä. Maakaivot numeroidaan Porakaivo nro 561, porakaivot numeroidaan Havaintoputki nro 581, pohjaveden pinta maanpinnasta metriä. Havaintoputket numeroidaan Vahvistettu pohjaveden suoja-alueen raja, pohjavedenottamo nro 591, antoisuus 900 m 3 /vrk. Suoja-alueen raja on viivarasteri, jossa rasterointiviivat ovat alueen rajan sisäpuolella. Pohjavedenottamot numeroidaan

10 8 3 GEOLOGISET LISÄTIEDOT Erityismerkein kuvataan seuraavat geologiset lisätiedot: uurresuunta, jäätikön virtauksen aiheuttama moreenimuotojen suuntaus, moreenin kiviaineksen suuntaus, muinaisuoma, dyyni, muinaisranta, rantavalli ja erityiskohde. Uurresuunta osoitetaan nuolella, jonka poikkiviiva osoittaa havaintopaikan sijainnin. Ristiuurteissa nuolten leikkauspiste osoittaa havaintopaikan sijainnin. Uurteen suunta merkitään maastossa ilmakuvaan neulalukuna mittaustarkkuudella. Neulaluvun yhteyteen merkitään kokonaiskorjaus (esim tai mikäli kokonaiskorjaus ei ole tiedossa 287+K). Tietokantaan uurteen suuntalukema tallennetaan kokonaiskorjauksella korjattuna ja pyöristettynä lähimpään 5 asteeseen. Maaperäkartassa kuvataan uurresuuntaa ilmaiseva nuoli ja sen suuntalukema kokonaiskorjauksella korjatun suuntalukeman mukaisesti pyöristäen lähimpään 5 asteeseen. Ristiuurteiden suhteellinen ikäjärjestys osoitetaan uurrenuolen häntään merkityillä poikkiviivoilla; mitä vanhempi uurresuunta, sitä useampi poikkiviiva. Uurteet, joiden ikäjärjestystä ei tunneta, merkitään ilman poikkiviivaa. Moreenimuotojen suuntausta osoittavalla merkillä kuvataan selvä jäätikön liikkeen suuntainen, kalliota ohuesti peittävä moreeniselänne sekä pienistä, alle 2 ha:n kokoisista drumliineista tai vakoutumista koostuva parvi. Yksittäistä jäätikön liikkeen suuntaista selännettä kuvaava merkki piirretään selänteen suuntaiseksi ja mittaiseksi. Moreenin pinnan vakoutumia ja pienten drumliinien parvia kuvaavia merkkejä sijoitetaan sopivan tiheästi suuntautuneen alueen laajuuden mukaan. Lisäselvitykset joko poikkeavasta maalajista, rakenteesta tai paksuudesta tehdään kartan selitystekstiin. Muinaisuomien, dyynien, muinaisrantojen ja rantavallien parvet kuvataan sopivan tiheästi sijoitettujen merkkien avulla. Uurresuunta 360. Ristiuurteita, joista 310 on vanhempi kuin 270, ja suunnan 350 ikäjärjestystä edellisiin nähden ei tunneta. Moreenimuotojen suuntaus. Moreenin kiviaineksen suuntaus suuntauslaskun mukaan. Muinaisuoma; nuoli osoittaa uoman kulun ja pituuden. Dyyni; pisteet dyynin muodostaneen tuulen puolella. Muinaisranta; viiva, jossa hapsut entisen ulapan puolella. Muidenkin kuin Itämeren vaiheiden selvät muinaisrannat kuvataan (esim. Suursaimaa, Muinaispäijänne, jääjärvet). Rantavalli; poikkiviivoitus rantavallia kuvaavan viivan päällä. Eri meritai järvivaiheiden aikaisia rantavalleja. Myös nykyisillä rannoilla olevat selvät rantapalteet kuvataan. Erityiskohde; käytetään selventävää tekstiä (esim. Siirtolohkare, Hiidenkirnu, Luola, Kalliolähde, Maanvyörymä). Erityiskohteet voidaan numeroida, jolloin niihin voidaan viitata kartan selitystekstissä.

11 4 KAIRAUS-, LUOTAUS- JA NÄYTETIEDOT Painokairaus nro 301: kuivakuoren paksuus metriä pehmeän kerroksen paksuus metriä kairauksen lopettamissyvyys metriä (kairauksen päättyessä kallioon syvyysluvun alle lisätään K). 9 Täry-, pisto- tai lyöntikairaus Siipikairaus Koekuoppa; maaperään kaivinkoneella tehdyt kuopat numeroidaan kuten kairaustiedot, ja tutkimustulokset voidaan tarvittaessa esittää kartan selitystekstissä. Näytteenottokairaus: häiriintynyt maanäyte häiriintymätön maanäyte kallionäytekairaus Kivennäismaiden kairauspisteet numeroidaan karttalehdittäin numerosta 301 alkaen. Syvyystiedot merkitään paino-, täry-, pisto-, lyönti- ja siipikairausten yhteyteen. Tarvittaessa voidaan lukujen sijoittelusta poiketa, mutta kolmen numeron ryhmä on säilytettävä kokonaisuutena. Seisminen, maatutka- tai muu luotaus nro 372: maakerroksen paksuus metriä, kolmioiden kärkien väli osoittaa linjan pituuden. Luotauslinjat numeroidaan karttalehdittäin kairauspisteiden viimeistä numeroa seuraavan kymmenluvun alusta. Suokairaus nro 401: turpeen raaka (H 1-4 ) pintakerros metriä koko turvekerroksen paksuus metriä Suokairauspisteet numeroidaan karttalehdittäin numerosta 401 alkaen. Maanäyte nro 101: saves-% 0 0,2 metrin syvyydessä saves-% 0,3 0,4 metrin syvyydessä saves-% 1,0 metrin syvyydessä Maatalouden tutkimuskeskuksen näytepisteet on numeroitu Maanäyte nro 201: saves-% 0 0,4 metrin syvyydessä saves-% 0,4 0,9 metrin syvyydessä saves-% 0,9 1,5 metrin syvyydessä Geologian tutkimuskeskuksen ja Metsäntutkimuslaitoksen ottamat näytteet sekä kartoituksen yhteydessä otetut näytteet numeroidaan Numeroiduista tutkimuspisteistä voidaan tarvittaessa esittää lisätietoja kartan selitystekstissä.

12 Liite 1. MAALAJIT Tunnus Nimi Väri Teksti Ka Kallio Ka Rp Rapakallio Ka Rp Ra Rakka Ka Ra SrMr Soramoreeni Mr Mr Hiekkamoreeni Mr HMr Hienoainesmoreeni HMr SrMrM Moreenimuodostuma (drumliini), soramoreenia Mr M MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia Mr M HMrM Moreenimuodostuma (drumliini), hienoainesmoreenia HMr M RSrMrM Reunamuodostuma, soramoreenia Mr RM RMrM Reunamuodostuma, hiekkamoreenia Mr RM RHMrM Reunamuodostuma, hienoainesmoreenia HMr RM KSrMrM Moreenikumpuja, soramoreenia Mr KM KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia Mr KM KHMrM Moreenikumpuja, hienoainesmoreenia HMr KM MrLo Roudan moreenista nostama louhikko Mr Lo MrKi Roudan moreenista nostama kivikko Mr Ki Lo Lohkareet Sr Lo Ki Kivet Sr Ki Sr Sora Sr Hk Hiekka Hk Ht Karkea hieta Ht KiM Harju, kivivaltainen Sr KiM SrM Harju, soravaltainen Sr M HkM Harju, hiekkavaltainen Hk M HtM Harju, hietavaltainen Ht M RKiM Reunamuodostuma, kivivaltainen Sr RKiM RSrM Reunamuodostuma, soravaltainen Sr RM RHkM Reunamuodostuma, hiekkavaltainen Hk RM RHtM Reunamuodostuma, hietavaltainen Hk RM EKiM Ekstramarginaalinen muodostuma, kivivaltainen Sr EKiM ESrM Ekstramarginaalinen muodostuma, soravaltainen Sr EM EHkM Ekstramarginaalinen muodostuma, hiekkavaltainen Hk EM EHtM Ekstramarginaalinen muodostuma, hietavaltainen Ht EM HHt Hieno hieta HHt Hs Hiesu Hs Sa Savi Sa LjHHt Liejuinen hieno hieta HHt LjHHt LjHs Liejuhiesu Hs LjHs LjSa Liejusavi Sa LjSa Lj Lieju Lj Ct Saraturve Ct St Rahkaturve St Tu Turvetuotantoalue Tu Tä Täytemaa Tä 0 Kartoittamaton 0

13 Liite 2. SUOTYYPPIEN RAVINTEISUUSLUOKAT Ct - ravinteiset 1. Letot ja lehtomaiset suot (L) ovat turvepohjaisia kasvupaikkoja, joiden pintakasvillisuus käsittää useita saniaisia, ruohoja ja heiniä sekä vaateliaita lehtisammalia (Bryales, Mnium, Scorpidium scorpioides, Campylium stellatum, Drepanocladus intermedius ja Paludella squarrosa). Lehtoisilla soilla puusto on yleensä kookasta ja kohtalaisesti kasvavaa. Luokan suotyypit ovat: varsinainen lettokorpi (VLK), koivulettokorpi (KoLK), lehtokorpi (LhK), nevainen lettokorpi (NeLK), varsinainen lettoräme (VLR), rahkainen lettoräme (RLR), rahkamättäinen lettoräme (RamLR), varsinainen letto (VL), rimpiletto (RiL) ja rimpinen lettoneva (RiLN). 2. Ruohoiset suot (R). Ruohoisuutta merkitsee suokurjenjalan, järvikortteen ja raatteen tai korpikastikan suhteellinen runsaus, mutta ei muuraimen, metsäkortteen, leväkön tai kihokin esiintyminen. Ruohoisia soita ovat: ruohoinen sarakorpi (RhSk), ruoho- ja heinäkorpi (RhK), ruohoinen sararäme (RhSr) ja ruohoinen saraneva (RhSN). 3. Suursaraiset ja mustikkaiset suot (SsM). Suursaraisuus merkitsee erityisesti jouhisaran (C. lasiocarpa) tai pullosaran (C. rostrata) kohtalaista runsautta ja reheväkasvuisuutta; sitä ei ole pallosaran (C. globularis) tai rahkasaran (C. pauciflora) esiintyminen tai harvat kituliaat suursarat. Mustikkaisuus tarkoittaa mustikan selvää valtaisuutta sen ja puolukan muodostamassa varvustossa, jonka osuus voi jäädä suhteellisen vähäiseksi silloin, kun metsäkorte esiintyy vallitsevana. Ryhmän korvet ovat usein runsaspuustoisia. Suursaraisia ja mustikkaisia soita ovat: varsinainen sarakorpi (VSK), mustikkakorpi (MK), suurin osa kangaskorpia (KgK), varsinainen sararäme (VSR) ja varsinainen saraneva (VSN). St - vähäravinteiset 4. Piensaraiset ja puolukkaiset suot (Ps, P). Piensaraisuus merkitsee korvissa ja rämeillä pallosaran (C. globularis) ja rämeillä sekä nevoilla rahkasaran (C. pauciflora), mutasaran (C. limosa), tupasluikan (Trichophorum caespitosum) sekä tupasvillan (Eriophorum vaginatum) ja leväkön (Scheuchzeria palustris) runsaahkona esiintymistä ja myös yksittäisiä, pienikokoisia suursaroja. Puolukkaisuus merkitsee puolukan selvää valtaisuutta varvustossa ja runsasta suomuuraimen esiintymistä. Piensaraisia ja puolukkaisia soita ovat: puolukkakorpi (PuK), pallosarakorpi (PsK), osa kangaskorpia (KgK), pallosararäme (PsR), lyhytkortinen sararäme (LkSR), kangasräme (KgR) ja osa korpirämeistä (KR). Ryhmän soita voi kuulua metsämaan ohella myös kitumaihin ja joutomaihin. 5. Tupasvillaiset ja isovarpuiset suot (T, I) Tupasvillaisuus merkitsee tupasvillan (Eriophorum vaginatum) runsautta. Sen ohella voi suon märkyydestä riippuen esiintyä runsaasti rahkasaraa (C. pauciflora), tupasluikkaa (Scirpus caespitosus) tai leväkköä (Scheuchzeria palustris). Isovarpuisuus merkitsee kookkaiden rämevarpujen kuten suopursun, juolukan ja vaiveron (Chamaedaphne calyculata) runsasta ja rehevää esiintymistä. Tupasvillaisia ja isovarpuisia soita ovat osa korpirämeistä (KR), isovarpuinen räme(ir), tupasvillaräme (TR) ja lyhytkortinen neva (LkN). 6. Rahkaiset suot (Ra). Rahkaisuus merkitsee ruskean rahkasammalen (Sphagnum fuscum) yli 75 % peittävyyttä. Rahkaisia soita ovat rahkaräme (RR) ja rahkaneva (RN).