KUTUNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUTUNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ"

Transkriptio

1 MAAPERÄKARTTA 1 : SELITYS LEHTI KUTUNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Kuopio 2005

2 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi vuotta sitten ja päättyi noin vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.

3 KUTUNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Aimo Kejonen) 3 Yleistä 3 KIVENNÄISMAAT (Aimo Kejonen) 4 Kallioalueet 4 Moreenikerrostumat 5 Karkearakeiset kerrostumat 6 Hienorakeiset kerrostumat 7 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Aimo Kejonen) 7 Turvekerrostumat 7 Liejukerrostumat 8 POHJAVESI (Aimo Kejonen) 8 Pohjaveden esiintyminen 8 Pohjaveden laatu 9 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 9 KIRJALLISUUTTA 9 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) ESPOO Puh Fax

4 3 ALUEEN YLEISKUVAUS (Aimo Kejonen) Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 579 6,4 Mr Hiekkamoreeni ,9 Hk/Mr 2 0,0 Ht/Mr 7 0,1 HHt/Mr 1 0,0 Hs/Mr 1 0,0 Ct/Mr 96 1,1 MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia 20 0,2 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 610 6,7 Lo Lohkareet 1 0,0 Ki Kivet 2 0,0 Hk Hiekka 16 0,2 Ht Karkea hieta 95 1,0 Ct/Ht 61 0,7 St/Ht 3 0,0 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta), soravaltainen 98 1,1 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta), hiekkavaltainen 76 0,8 HtM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta), hietavaltainen 9 0,1 HHt Hieno hiekka 30 0,3 Ct/HHt 4 0,0 Hs Hiesu 3 0,0 Ct/Hs 7 0,1 Sa Savi 3 0,0 HHt/Sa 4 0,0 Ct/Sa 9 0,1 Ct Saraturve ,3 St Rahkaturve 613 6,7 Maa-aluetta ,0 Vettä 916 Kartta-alueen pinta-ala Kartta-alue sijaitsee Pohjois-Savossa, Vuoksen ja Kymijoen vesistöjen vedenjakajalla siten, että pääosa sen vesistä laskee Kymijoen puolelle. Sen pohjoisosa kuuluu Karttulan kuntaan ja eteläosa Suonenjoen kaupunkiin. Kartta-alueen ylin kohta on Eskelisenmäki (179,7 m mpy.) alueen keskiosassa ja alin kohta n.105 m kartta-alueen kaakkoiskulmassa. Ylimmän ja alimman maastonkohdan korkeusero on 72,7 m. Suurin paikallinen korkeusero on Maaselänmäen (n. 173 m mpy.) ja Salmisen (123 m mpy.) välinen 50 m. Keskimäärin paikalliset korkeuserot ovat pienempiä, 5-20 m. Muutamilla laajoilla soilla korkeuserot ovat alle 5 m.

5 4 Kuva 1. Kutunkylän kartta-alueen korkokuva.valkoinen viiva kuvastaa Muinaisen Yoldiameren ylintä rantavaihetta. Jäätikön kallioon kuluttamat uurteet ja liikkeensä suuntaisiksi kasaamat virtaviivaiset moreeniselänteet eli drumliinit osoittavat mannerjäätikön virtaussuunnan vaihdelleen eri vaiheissa. Vanhimmassa vaiheessa jäätikkö virtasi alueelle pohjoisesta tai pohjoiskoillisesta. Sitä osoittavat uurteet joiden suunta on 350 o -20 o. Seuraavassa vaiheessa, jolloin suurin osa uurteista ja drumliineista syntyi, jäätikkö virtasi suunnasta 305 o -325 o. Nuorimmassa vaiheessa jäätikön virtaus tuli suunnasta 270 o -280 o. Vanhin virtaus on viimeistä jääkautta vanhempi. Keskimmäisen virtauksen vallitessa mannerjäätikön reuna oli Salpausselillä tai niiden eteläpuolella. Nuorin virtaus on mannerjäätikön sulamisvaiheen aikainen. Mannerjäätikkö suli kartta-alueelta noin vuotta sitten. Jäätikön sulaessa suurin osa vapautuvasta maasta jäi nykyistä paljon laajemman Itämeren silloisen muinaisvaiheen, Yoldiameren, peittoon. Maankohoaminen on nostanut Yoldiameren rannan metrin tasolle. Alue oli tuolloin pienipiirteistä saaristoa. Maankohoaminen oli niin nopeaa, että meri väistyi kartta-alueelta jo vuosituhatta myöhemmin ja kartta-alueen vesistöt saivat nykyiset muotonsa. Mannerjäätikön sulaessa kasvillisuus levisi vapautuvalle maaperälle. Ensiksi alueelle levisi pioneerilajistoa, johon kuului nykyään toisaalta Lapin tuntureilla ja toisaalta Venäjän aroalueilla kasvavia lajeja. Koivumetsät levisivät alueelle joitakin satoja vuosia mannerjäätikön sulamisen jälkeen. Sen jälkeen muutama sata vuotta myöhemmin mänty yleistyi. Leppä ja jalot lehtipuut levisivät alueelle runsaat vuotta sitten. Kuusi yleistyi noin vuotta sitten, kun ilmasto alkoi muuttua viileämmäksi. Jalot lehtipuut hävisivät ja soistuminen lisääntyi. Metsät säilyivät kuusi- ja mäntyvaltaisina siihen asti, kunnes kaskiviljely ja metsänhoito alkoivat vaikuttaa puulajisuhteisiin. Jääkauden jälkeisenä aikana soistuminen on eniten muuttanut maalajien jakautumaa. Alue on viime vuosisadan lopulle asti syrjäseutua, jolla ihmisen vaikutus oli vähäistä. Suurimmat muutokset tapahtuivat 1890-luvulla, jolloin Savon rata rakennettiin, ja 1970-luvulta nykyaikaan asti, jolloin monet tietyöt ja turvetuotanto, ovat voimistaneet ihmisen vaikutusta maaperään. KIVENNÄISMAAT (Aimo Kejonen) Kallioalueet Kalliopaljastumia ja alle metrin paksuisen moreenin verhoamia kalliomaita on kohtalaisen runsaasti(taulukko 1). Kalliopaljastumia on eniten Lempyyssä ja sen länsipuolella, Kutunjärven ja Salmisen tienoilla ja Pasko-Petäisen eteläpuolella. Pienet vinoristillä kartalle merkityt kalliopaljastumat osoittavat moreenipeitteen olevan monin paikoin ohut. Kallioita on vähän alueen keskiosan poikki kulkevalla vyöhykkeellä, jossa harjua seurailevat kumpumoreenikentät ja suot peittävät kallioita.

6 5 Kartta-alueen kallioperä on suurimmaksi osaksi kiillegneissiä. Luoteessa, Salmisen, Ukko-Salmisen ja Valkeisen tienoilla on lisäksi suonigneissiä ja dioriittia. Kallioperä kuuluu ns. Karjalaiseen liuskealueeseen, jonka ikä on miljoonaa vuotta. Kivilajien vaihtelu ei kovin voimakkaasti vaikuta korkeussuhteisiin. Yleisesti ottaen kalliopinnan muodot ovat kiillegneissialueella loivapiirteisempiä kuin suonigneissi- ja dioriittialueilla. Kallioperän ehjät kohdat kohoavat mäkinä ympäristöstään. Kallioperän rikkonaiset ja syvälle kuluneet kohdat, joita kutsutaan murroslinjoiksi, näkyvät maastossa ja kartalla suorina tai kulmikkaasti polveilevina laaksoina, joissa on järviä ja soita. Yleisin ruhjeiden suunta on luode-kaakko. Esimerkkeinä ruhjeista, joihin on syntynyt järviä, mainittakoon Salminen, Vuorinen ja Hoikkalampi. Kalliomaat ovat rakennuspohjana kohtalaisen hyviä. Ne ovat erittäin kantavia ja routimattomia, mutta vaikeasti kaivettavia. Maanalaisia rakenteita ja kunnallistekniikkaa rakennettaessa joudutaan suorittamaan kalliita louhintatöitä. Jyrkät kalliopinnat saattavat paikoitellen haitata perustamista ja rakennusten vapaata sijoittelua. Moreenikerrostumat Moreeni on kartta-alueen yleisin maalaji (taulukko 1.). Suurin osa moreenista on kerrostunut mannerjäätikön alla tai pohjaosassa kulkeutuneena pohjamoreenina. Se on raekoostumukseltaan normaalikivistä ja -lohkareista hiekkamoreenia, jonka savespitoisuus on 1-4 %. Hiekkamoreenin alta on paikoin tavattu vähä- tai normaalikivistä ja -lohkareista hienoainesmoreenia, jonka savespitoisuus on 6-9 %. Pohjamoreenin paksuus on yleensä alle 5 m. Pohjamoreenista muodostuneita, mannerjäätikön liikkeen suuntaisia, virtaviivaisia moreenimäkiä eli drumliineja on eri puolilla aluetta. Useimmat drumliinit ovat kuitenkin niin pieniä, että ne on kuvattu suuntautuneen moreenimuodostuman erikoismerkillä. Ainoa kartalle rajattu drumliinien ryhmä on aivan kartta-alueen lounaiskulmassa, jossa mm. Rastilan ja Tattarimäen talot ovat drumliineilla. Nämä drumliinit ovat 1-2 km pitkiä ja m leveitä, mutta vain 5-7 m korkeita. Niiden aines on tyypillistä pohjamoreenia. Drumliineissa moreenikerros on paksu, luotausten ja kaivohavaintojen mukaan m. Mannerjäätikön sisällä ja pinnalla kulkeutuneesta pintamoreenista syntyi kumpumoreenialueita. Ne reunustavat alueen poikki kulkevaa harjua 2-3 km leveänä vyöhykkeenä sen koillispuolella. Kumpumoreenialueet muodostuvat eri muotoisista kukkuloista ja selänneryhmistä. Niiden korkeus on yleensä 5-10 m. Moreenikumpujen aines on usein pinnaltaan erittäin kivistä ja lohkareista. Syvemmällä lohkareisuus on vähäistä. Kumpujen sisäosien aines on normaalikivistä ja runsaasti poimuttuneita sora-, hiekka- ja hietalinssejä sisältävää hiekkamoreenia, jonka savespitoisuus on 1-4 %. Kuvassa 2 on esimerkkeinä parin moreeninäytteen raekoostumukset. Etenkin kartta-alueen pohjois- ja keskiosissa moreenin pintaa verhoaa lähes yhtenäinen louhikkokerros. Sen synty on monimutkaisen tapahtumasarjan tulos. Mannerjäätikön kulutus louhi runsaasti lohkareita alueen poikkeuksellisen rikkonaisesta maaperästä. Kuolleestä jäästä tulevat sulamisvedet ja Yoldiameren rantavoimat lajittelivat moreenin pintaosaa. Routa lajitteli moreenin lohkareita yhtenäisiksi pirunpelloiksi, jollaisia kutsutaan lohkarepainanteiksi. Lohkarepainanteiden lisäksi mm. Kakkisenjärven Kiviniemessä on pienempiä roudan lajittelemia lohkarekertymiä, jollaisia kutsutaan kivikuopiksi.

7 6 Kartta-alueen moreenit ovat rakennuspohjana kohtalaisen hyviä. Ne ovat kantavia, mutta yleensä melko voimakkaasti routivia. Niiden kaivettavuus riippuu aineksen lohkareisuudesta, kivisyydestä ja pakkautuneisuudesta. Runsas pintalohkareisuus haittaa paikoitellen rakentamista. Kuva 2. Esimerkkejä kartta-alueen maalajien raekoostumuksista. Karkearakeiset kerrostumat Mannerjäätikön peräytymisvaiheen aikana syntyi jäätikön sulamisvesien kerrostamia muodostumia. Jäätikön alla sulamisvesien synnyttämissä tunneleissa vesivirtojen irrottama aines peseytyi ja lajittui soraa ja hiekkaa oleviksi harjuiksi. Kartta-alueen poikki luoteesta kaakkoon kulkee mannerjäätikön sulamisvesien kerrostama harju. Harju kulkee 10 km pituisena mutkittelevana, 3-15 m korkeana selänteenä Kalakukkokankaan, Rajakankaan ja Rasaporinlampien kautta Kutunkylän Kumpumäenkankaan harjulaajentumalle. Tämän jälkeen harju katkeaa, mutta jatkuu uudelleen kartta-alueen kaakkois-puolella. Harjuselänne on suureksi osaksi soraa, paikoin myös hiekkaa. Kumpumäenkangas on pääasiassa hiekkaa. Harju on varsinkin luoteisosassaan kerrostunut lähelle ylimmän rannan tasoa (n. 140 m mpy). Harjun korkein kohta Kalakukkokankaalla oleva kukkula, Iso-Kalakukko (159 m)., joka on pinnaltaan lohkareista soraa. Mannerjäätikön sulamisvedet ovat paitsi kerrostaneet harjuja myös kuluttaneet uomia ja louhikkoja. Vuorisenmäellä, kartta-alueen keskiosassa, on pari lyhyttä louhikkopohjaista uomaa. Valkeisenkallion itäpuolella olevat louhikot ovat myös osittain sulamisvesien muotoilemia, sillä alueelta on tavattu pari hiidenkirnun alkiota. Osa jääkauden jälkeen syntyneistä karkearakeisista kerrostumista on muinaisten Itämeren vaiheiden moreenimäkien rinteiltä huuhtomia. Osa, etenkin Kutunkylän, Särkiskylän ja Salmisen välisellä alueella ovat taas harjusta levinneitä. Moreenimäkien rinteillä olevat ranta-

8 7 kerrostumat ovat ohuita, mutta harjun liepeillä olevat yli 5 m paksuja. Rantakerrostuimat ovat raekoostumukseltaan hietaa ja hienoa hiekkaa. Geologian tutkimuskeskuksen maalajiarkiston mukaan harjussa on pohjaveden yläpuolella hiekkaa ja soraa 4.6 miljoonaa kuutiometriä. Mannerjäätikön sulamisvesien kerrostamat harjut ovat rakennuspohjana parhaita mahdollisia. Ne ovat kantavia, routimattomia ja helposti kaivettavia. Sama pätee myös karttaalueen rantakerrostumiin. Hienorakeiset kerrostumat Jäätikköjokien sulamisvesien kuljettama hienoin aines kerrostui mannerjäätikön edessä syvään veteen savi- ja hiesukerrostumiksi. Keväällä ja kesällä kerrostunut aines oli hiesuista ja talvella kerrostunut savista. Näin syntyi vuosikerrallinen eli lustorakenne. Mitä kauemmaksi mannerjäätikkö peräytyi sitä ohutlustoisemmaksi ja lopulta tasalaatuiseksi savi muuttui. Maankohoamisen myötä veden syvyys pieneni. Savi- ja hiesukerrostumat alkoivat kulua aaltoliikkeen vaikutuksesta. Veteen liettynyt aines kerrostui uudelleen syvemmille vesialueille täyttäen ja tasoittaen syvänteitä. Hienorakeisia kerrostumia, savea, hiesua ja hienoa hietaa on alueella vähän (taulukko 1) Ne ovat kartta-alueen kaakkoisosassa Lempyyn ja Kutunkylän tienoilla. Lähes kaikki hienorakeiset kerrostumat ovat jääkauden lopulla kerrostuneita lustosavia, -hiesuja ja lustorakenteista hienoa hietaa. Savea tavataan suunnilleen 115 metrin, hiesua suunnilleen 120 metrin ja hienoa hietaa noin 130 metrin korkeustasolle asti. Kerrostumien paksuus on yleensä alle kaksi metriä. Hienorakeiset maalajit, savi, hiesu ja hieno hieta, ovat rakennuspohjana heikohkoja. Ne ovat huonosti kantavia, kuormitettuina kokoonpuristuvia, usein voimakkaasti routivia, mutta helposti kaivettavia. Hienorakeisten kerrostumien pinnalle syntyy pinnan vähitellen kuivuessa paremmin kantava kerros, jota kutsutaan kuivakuoreksi. Sen varaan on mahdollista rakentaa kevyitä rakenteita. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Aimo Kejonen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvetta muodostavia kasvilajiryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus on yleensä yli 90 % ja tuhkapitoisuus pieni. Kartta-alueen yleisin eloperäinen maalaji on runsasravinteinen saraturve (Ct), jota on yli metrin paksuisena kerroksena ha eli hieman yli 13 % maa-alasta. Niukkaravinteista rahkaturvetta (St) on 614 ha eli vajaat 7 % maa-alasta. Lisäksi saraturve peittää alle metrin paksuisena kerroksena muita maalajeja alueella, joka käsittää hieman yli prosentin maa-alasta. Kartta-alue sijaitsee aapasoiden ja keidassoiden vaihettumisvyöhykkeellä, joten niissä on molempien suotyyppialueiden piirteitä. Suot ovat alkuaan olleet eri tyyppisiä rämeitä, korpia ja nevoja. Useimmat suot ovat syntyneet pikkulampien ja metsämaan soistuessa. Lähes kaikki suot on nykyään ojitettu. Ojituksista huolimatta osa soista on yhä varsin luonnontilaisia. Useimmat suot ovat nykyään ojikkoja, muuttumia tai turvekankaita. Lannoitukset ovat paikoin muuttaneet soiden kasvillisuutta niin, että maapalstojen rajat näkyvät kasvillisuusrajoina. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut kartta-alueelta 11 suota. Tutkittu suoala on kaikkiaan 821 ha. Suurimmat yksittäiset suot ovat Isoneva (320 ha) ja Viitaselänsuo (190 ha), jotka ulottuvat viereisille kartta-alueille. Muiden tutkittujen soiden pinta ala on ha. Eri

9 8 soiden turvepaksuus vaihtelee. Turvetuotannon kannalta mielenkiintoisista soista Isonevalla turpeen keskipaksuus on 1,8 m ja turpeen keskipaksuus yli metrin paksuisen turvekerroksen alueella 2,1 m. Vastaavat arvot ovat Viitaselänsuolla 2,1 m ja 2,6 m, Kumpumäensuolla 2,5 m ja 2,9 m, Saarekkeensuolla 1,4 m ja 2,3 m, Konttilansuolla 1,2 m ja 1,4 m, Rautamullansuolla 0,6 m ja 1.0 m, Soidinsuolla 1,9 m ja 2,3 m Konttilahdensuolla 2,4 m, Lojeikkosuolla 3,6 m ja Kauppisnevalla 2,4 m. Suurimmat suot soveltuvat polttoturvetuotantoon. Osa pienemmistä soista soveltuu pienimuotoiseen polttoturve- tai kasvuturvetuotantoon. Tarkempia tietoja soista on saatavissa Karttulan ja Suonenjoen turveraporteista. Turve on rakennuspohjana kelvotonta. Se on huonosti kantavaa, voimakkaasti kokoon puristuvaa, mutta yleensä verraten helposti kaivettavaa. Turvealueille rakennettaessa on suoritettava perusteelliset pohjatutkimukset ja valmistauduttava kalliisiin perustamisratkaisuihin. Liejukerrostumat Lieju on meren ja järvien sekä usein soiden pohjalla tavattava maalaji, joka on syntynyt pohjalle kerrostuneista pieneliöiden ja kasvien jäänteistä sekä humussaostumista. Useimmiten lieju on väriltään ruskean vihreää. Aluksi se tummenee ilman vaikutuksesta, mutta vaalenee kuivuessaan. Liejusta saattaa löytyä vesikasvien siemeniä ja pähkylöitä, mutta muuten se on tasalaatuista ja rakenteetonta. Liejua ei kartta-alueella juuri esiinny maanpinnalla. Se on kuitenkin verraten yleinen maalaji soitten pohjaosissa turvekerroksen alla. Lukuisat liejukerrostumat osoittavat soistumisen alkaneen vesien umpeenkasvuna. Liejua kerrostuu nykyäänkin alueella olevien järvien pohjille. POHJAVESI (Aimo Kejonen) Pohjaveden esiintyminen Kartta-alueen poikki kulkevassa harjussa on huomattavia määriä pohjavettä.. Kalliokynnykset jakavat harjun pohjaveden useiksi itsenäisiksi pohjavesiesiintymiksi. Vedenhankinnan kannalta edullisimpia kohtia ovat harjun itäpäässä oleva Kumpukangas ja Kalakukkokankaalta luoteeseen jatkuva harjun osa. Kumpukankaan käyttökelpoisuutta vähentää kuitenkin laaja soranotto. Kalakukkokankaan luoteispuolella kohta, jossa harju sivuaa Kakkisenjärveä antaa mahdollisuuden käyttää vedenhankinnassa hyväksi rantaimeytymistä. Kalliossa pohjavesi liikkuu ja varastoituu kallion rakoilleisiin ja rikkonaisiin osiin kuten ruhjeisiin ja murroslinjoihin. Ne näkyvät maastossa ja kartalla kallioreunaisina, suorina tai kulmikkaasti mutkittelevina laaksoina. Kalliopohjaveden hankinta vaatii kuitenkin runsaasti ammattitaitoa ja kalliita erikoistutkimuksia mm. mahdollisten radon- ja arseenihaittojen takia. Moreeni on pääasiassa hiekkamoreenia, jossa pohjavesi liikkuu ja varastoituu kohtalaisesti. Moreenikerros on kuitenkin niin ohut, ettei se kykene varastoimaan suuria pohjavesimääriä. Drumliinit ja kumpumoreenialueet voivat paksuina ja sisältämiensä hiekka- ja sorakerrosten takia muodostaa ja varastoida enemmän vettä kuin pohjamoreeni. Niistäkin kartta-alueella saatavat vesimäärät riittävät vain yksittäistalouksien tarpeisiin. Kartta-alueen rantakerrostumat ovat niin pieniä ja ohuita, ettei niillä ole pohjaveden hankinnan kannalta kovin suurta merkitystä. Ne lisäävät kuitenkin paikallisesti muodostuvia pohjavesimääriä. Hienorakeisista kerrostumista ei saada pohjavettä. Vaikka hienorakeisten kerrostumien alueella on kaivoja tai lähteitä, niistä saatava vesi ei ole peräisin näistä kerrostumista, vaan niiden alla olevista vettä johtavista kerrostumista. Ne ovat yleensä moreenia tai karkearakeisia kerrostumia.

10 9 Pohjaveden laatu Geologian tutkimuskeskuksen ottamat pohjavesinäytteet ovat kemiallisilta ominaisuuksiltaan pääpiirteittäin hyvää talousvettä, joka täyttää Lääkintöhallituksen määrittelemät laatuarvot. Vedet ovat melko happamia. Maakaivovesissä hapen kyllästysaste on toisinaan alhainen. Tämä kuvastuu kohonneina värilukuna ja permanganaattikulutuksena sekä kohonneina rauta- ja mangaanipitoisuuksina, jotka saattavat ylittää hyvän talousveden raja-arvot. Yhden maakaivonäytteen kohonneet kloridi- ja nitraattipitoisuudet osoittavat ihmistoiminnan vaikuttaneen sen veden laatuun. Tarkempia tietoja alueen pohjavesien kemiallisesta laadusta on saatavissa Geologian tutkimuskeskuksen pohjavesiarkisosta. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA Kartta-alueen itäosassa olevan Vuorinen -nimisen pikkujärven länsipuolella on parin neliökilometrin laajuinen kumpumoreenialue. Se koostuu muutaman sadan metrin pituisista ja 3-7 metrin korkuisista, usein louhikkopintaisista selänteistä. Selänteiden pituusakselien suunnat ovat likipitäen pohjois-etelä ja itä-länsi. Selänteiden väliset laaksot ovat soistuneet. Valkeisenkallio on jyrkänteiden rajoittama kalliomäki kartta-alueen pohjoisrajalla Valkeinen -nimisen järven rannalla. Mäen ympärillä on laajoja yhtenäisiä louhikkokenttiä, joita kansanomaisesti kutsutaan pirunpelloiksi. Ne ovat syntyneet pääosin moreenin pintakerroksen sisältämien kivien ja lohkareiden rikastuessa roudan nostamina maan pintaan ja pienemmässä määrin pakkasrapautumisen ja mannerjäätikön sulamisvesien aiheuttaman kulutuksen tuloksena. Louhikossa on nähtävissä roudan synnyttämiä maasaarekkeita ja ainakin yhdessä lohkareessa on pieni hiidenkirnu. Kakkisenjärveen pistävällä Kiviniemellä on roudan aiheuttaman kivien ja lohkareiden lajittelun synnyttämiä lohkarepainanteita ja kivikuoppia. Kivikuopat ovat Kuopion tienoilla harvinaisia, mutta yleisiä Lapissa. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) Suomen kartasto, Vihko , Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Haavisto, Maija (toim.) Maaperäkartan käyttöopas 1 : , 1 : Geologinen tutkimuslaitos. Opas s. Koivisto, Marjatta (päätoim.) Jääkaudet. WSOY. 233 s. ISBN Korsman, K., Koistinen, T., Kohonen, J., Wennerström, M., Ekdahl, E., Honkamo, M., Idman, H. & Pekkala, Y. (toim.) Suomen kallioperäkartta 1: Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Leino, J. (1981). Karttulassa tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Geologinen tutkimuslaitos. Maaperäosasto, raportti P 13,4/81/ s + 3 liitettä. Leino, J. ja Silen, P. (1988). Suonenjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus. Turveraportti s + 6 liitettä. Salonen, Veli-Pekka; Eronen, Matti; Saarnisto, Matti Käytännön maaperägeologia. Kirja-Aurora. Turku, 237 s. Wilkman, W. W. (1935). Suomen geologinen yleiskartta 1: Kivilajikartta. Lehti C 3 Kuopio. Suomen geologinen toimikunta.

11 Wilkman, W. W. (1938). Suomen geologinen yleiskartta 1: Kivilajikartan selitys. Lehti C 3 Kuopio. Suomen geologinen toimikunta. 171 s. 10

12 MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : , painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon , Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : , painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : Maaperäkartta. Vuoteen 2005 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : ja 1 : Vuoteen 2005 mennessä on maastamme kartoitettu 38 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 500 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Karttoja voi myös katsella internetin kautta osoitteessa Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : : ) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen yksikkö PL 96 (Betonimiehenkuja 4) ESPOO Puh Fax Itä-Suomen yksikkö PL 1237 (Neulaniementie 5) KUOPIO Puh Fax Pohjois-Suomen yksikkö PL 77 (Lähteentie 2) ROVANIEMI Puh Fax

VARPAISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VARPAISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3332 11 VARPAISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3332 09 3332 12 3334 03 KIUKONMÄKI PÄLLIKÄS SYVÄRINPÄÄ Lapinlahti Varpaisjärvi 3332 08 3332 11 3334

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TUUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3244 11 TUUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 324409 324412 TUUSJÄRVI PAJUMÄKI 422203 OHTAANNIEMI 422206 RAIVANTAIPALE Tuusniemi 324408 324411 LITMANIEMI

Lisätiedot

MUURATJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MUURATJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3212 01 MUURATJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Espoo 2009 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä

Lisätiedot

TUUPOVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TUUPOVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4241 11 TUUPOVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Espoo 2009 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja

Lisätiedot

LIEVESTUOREEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LIEVESTUOREEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3212 11 LIEVESTUOREEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Espoo 2009 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä

Lisätiedot

YLIVIESKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

YLIVIESKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2431 07 YLIVIESKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Turunen Alavieska 2431 05 2431 08 2431 11 ALAVIESKA NIEMELÄNKYLÄ KANGAS Rautio YLIVIESKA 2431

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PUDASJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3514 10 PUDASJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 351408 TYRÄSUO 351411 ALA-LIVO 353202 KIVARINJOKI A 351407 AITTOJÄRVI 351410

Lisätiedot

OULUNSALON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen

OULUNSALON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2444 08 OULUNSALON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen ISBN 999-999-999-9 URN:NBN:fi-fe999999 Rovaniemi 2001 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Kallioperää peittävä irtaimista

Lisätiedot

YLIKIIMINGIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

YLIKIIMINGIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3422 12 YLIKIIMINGIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouni Pihlaja, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 351107 351110 351301 KIIMINKI HANNUSPERÄ JOLOSKYLÄ 342209 342212 342403

Lisätiedot

AAVASAKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

AAVASAKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA LEHTI 2613 09 AAVASAKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu ja Ulpu Väisänen Rovaniemi 2000 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli

Lisätiedot

JÄNNEVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JÄNNEVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3333 01 JÄNNEVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Siilinjärvi 3331 11 3333 02 3333 05 SIILINJÄRVI TIHVONJÄRVI KESÄMÄKI Muuruvesi 3331 10 3333 01 3333 04

Lisätiedot

PAKINMAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PAKINMAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 02 PAKINMAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3231 12 3233 03 3233 06 KAITAINEN LAHNALAHTI KOLKONTAIPALE 3231 11 3233 02 3233 05 NARILA PAKINMAA TUUSMÄKI

Lisätiedot

PIHLAJALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PIHLAJALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 10 PIHLAJALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3233 08 3233 11 HIISMÄKI MIELOJÄRVI 4211 02 PARKUMÄKI 4 VAR 3233 07 3233 10 KYRSYÄ PIHLAJALAHTI Kallislahti

Lisätiedot

UNNUKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

UNNUKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3243 01 UNNUKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3241 11 3243 02 3243 05 KONNUSVESI LEPPÄVIRTA KURJALA Leppävirta Sorsakoski 3241 10 3243 01 3243 04 SORSAKOSKI

Lisätiedot

6. MAAPERÄN VUOKSI SELLAISENAAN RAKENTAMISEEN SOVELTUMATTOMAT ALUEET KAAKKOIS-PIRKANMAAN SEUTUKUNNAN ALUEELLA Yleistä etoa maaperästä

6. MAAPERÄN VUOKSI SELLAISENAAN RAKENTAMISEEN SOVELTUMATTOMAT ALUEET KAAKKOIS-PIRKANMAAN SEUTUKUNNAN ALUEELLA Yleistä etoa maaperästä 6. MAAPERÄN VUOKSI SELLAISENAAN RAKENTAMISEEN SOVELTUMATTOMAT ALUEET KAAKKOIS-PIRKANMAAN SEUTUKUNNAN ALUEELLA Yleistä etoa maaperästä Maaperä on syntynyt geologisten prosessien tuloksena. Näitä ovat rapautuminen

Lisätiedot

JOUHTENISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JOUHTENISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4224 08 JOUHTENISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 422406 KINAHMO 422409 TEYRISAARI 422412 KOLVANANUURO 422405 KUOREVAARA 422408 JOUHTEHINEN 422411 KONTIOLAHTI

Lisätiedot

LEPPÄVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LEPPÄVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3243 02 LEPPÄVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3241 12 3243 03 3243 06 ORAVIKOSKI LÄNSI-SAAMAINEN TUPPURINMÄKI 3241 11 3243 02 3243 05 KONNUSVESI LEPPÄVIRTA

Lisätiedot

KUKKAROMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KUKKAROMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 06 KUKKAROMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Haapakoski 3241 01 3241 04 3241 07 HAAPAKOSKI KOTAMÄKI RUUHILAMPI Jäppilä 3232 03 3232 06 3232 09 PIEKSÄMÄKI

Lisätiedot

TUUSMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TUUSMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 05 TUUSMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Rantasalmi 3233 03 3233 06 3233 09 LAHNALAHTI KOLKONTAIPALE RANTASALMI 3233 02 3233 05 3233 08 PAKINMAA TUUSMÄKI

Lisätiedot

JUVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JUVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 01 JUVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3231 11 3233 02 3233 05 NARILA PAKINMAA TUUSMÄKI Juva 3231 10 3233 01 3233 04 NÄÄRINKI JUVA PAATELA 3142 12 3144

Lisätiedot

GEOLOGIA. Evon luonto-opas

GEOLOGIA. Evon luonto-opas Evon luonto-oppaan tekemiseen on saatu EU:n Life Luonto -rahoitustukea GEOLOGIA Korkokuva Evon Natura 2000 -alueen pohjois-, itä- ja länsireunoilla maasto kohoaa aina 180 m meren pinnan yläpuolelle asti.

Lisätiedot

SYVÄRINPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SYVÄRINPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 03 SYVÄRINPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3341 10 3343 01 3343 04 YLÄ-VARPANEN JUMINEN ÄLÄNNE 3332 12 3334 03 3334 06 PÄLLIKÄS SYVÄRINPÄÄ KANGASLAHTI

Lisätiedot

KOLARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KOLARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHDET 2713 08 ja 11 KOLARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen ja Tapio Muurinen 271309 271312 273103 ÄKÄSJOKISUU RAUTUVAARA NIESASELKÄ 271308 271311 273102 KOLARI KOLARI

Lisätiedot

LAHNALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LAHNALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 03 LAHNALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Joroinen 3232 10 3234 01 3234 04 SAVUNIEMI JOROINEN TIEMASSAARI 3231 12 3233 03 3233 06 KAITAINEN LAHNALAHTI

Lisätiedot

NILSIÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

NILSIÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 04 NILSIÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3334 02 3334 05 3334 08 REITTIÖ KEYRITTY RUMMAKKO 3334 01 3334 04 3334 07 KONTTIMÄKI NILSIÄ PISA Nilsiä 3333

Lisätiedot

JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS

JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS Pohjois-Euroopan mannerjäätiköiden laajimmat levinneisyydet ja reuna-asemat Jäätiköitymishistorialla keskeinen

Lisätiedot

KONNUSVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KONNUSVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3241 11 KONNUSVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3241 09 3241 12 3243 03 MÄKRÄMÄKI ORAVIKOSKI LÄNSI-SAAMAINEN 3241 08 3241 11 3243 02 SORSAVESI KONNUSVESI

Lisätiedot

KOLKONTAIPALEEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KOLKONTAIPALEEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 06 KOLKONTAIPALEEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Joroinen 3234 01 3234 04 3234 07 JOROINEN TIEMASSAARI VOINSALMI A Rantasalmi 3233 03 3233 06 3233 09 LAHNALAHTI

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PIEKSÄMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 03 PIEKSÄMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Haapakoski 3223 10 3241 01 3241 04 MATARAMÄKI HAAPAKOSKI KOTAMÄKI 3214 12 3232 03 3232 06 PALTANEN PIEKSÄMÄKI

Lisätiedot

TIHUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TIHUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 12 TIHUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Sorsakoski 3241 07 3241 10 3243 01 RUUHILAMPI SORSAKOSKI UNNUKKA Jäppilä 3232 09 3232 12 3234 03 JÄPPILÄ TIHUSNIEMI

Lisätiedot

KYRSYÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KYRSYÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 07 KYRSYÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3233 05 3233 08 3233 11 TUUSMÄKI HIISMÄKI MIELOJÄRVI PA 3233 04 3233 07 3233 10 PAATELA KYRSYÄ PIHLAJALAHTI KA

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PIHTIPUTAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2334 12 + 3312 03 PIHTIPUTAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Muurasjärvi 2343 07 2343 10 3321 01 3321 04 MUURASJÄRVI RAUDANJÄRVI ELÄMÄJÄRVI 2334 09 2334

Lisätiedot

PÄLLIKKÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PÄLLIKKÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3332 12 PÄLLIKKÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3341 07 3341 10 3343 01 HERNEJÄRVI YLÄ-VARPANEN JUMINEN 3332 09 3332 12 3334 03 KIUKONMÄKI PÄLLIKÄS SYVÄRINPÄÄ

Lisätiedot

JÄPPILÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JÄPPILÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 09 JÄPPILÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Haapakoski Sorsakoski 3241 04 3241 07 3241 10 KOTAMÄKI RUUHILAMPI SORSAKOSKI Jäppilä 3232 06 3232 09 3232 12

Lisätiedot

ALA-KAAKAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

ALA-KAAKAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2541 05 ALA-KAAKAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen ja Ulpu Väisänen TORNIO Keminmaa 254103 254106 254109 TORNIO KYLÄJOKI Alatornio KEMINMAA Lautiosaari Röyttä

Lisätiedot

KONTTIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KONTTIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 01 KONTTIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Varpaisjärvi 333211 333402 333405 VARPAISJÄRVI REITTIÖ KEYRITTY 333210 333401 333404 HANNONMÄKI KONTTIMÄKI

Lisätiedot

JUANKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JUANKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3333 08 JUANKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 333306 333309 333312 431103 HALUNA VUOTJÄRVI VIITANIEMI Juankoski 333305 333308 333311 431102 KESÄMÄKI

Lisätiedot

TUHMALAMMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TUHMALAMMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2244 02 TUHMALAMMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Esa Kukkonen ja Martti Korpijaakko 2242 12 2244 03 2244 06 Karstula RANTAKYLÄ KARSTULA AHO-VASTINKI 2242 11 2244 02 2244

Lisätiedot

PUUMALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PUUMALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3143 09 PUUMALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3144 04 3144 07 3144 10 KAIPAALA KERINIEMI KIETÄVÄLÄNVIRTA 3143 06 Puumala 3143 09 3143 12 ROKANSALO PUUMALA

Lisätiedot

PUUPPOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PUUPPOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3212 06 PUUPPOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Espoo 2009 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja

Lisätiedot

RÖYTÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

RÖYTÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2541 02 RÖYTÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen ja Ulpu Väisänen TORNIO Keminmaa 254103 254106 TORNIO KYLÄJOKI Alatornio K Röyttä 254102 254105 RÖYTTÄ ALA-KAAKAMO

Lisätiedot

SELÄNTAUKSEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SELÄNTAUKSEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2334 11+3312 02 SELÄNTAUKSEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 2334 09 2334 12 3312 03 3312 06 ALVAJÄRVI PIHTIPUDAS RÖNNYNKYLÄ Pihtipudas 2334 08 2334 11 3312

Lisätiedot

RÖNNYNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

RÖNNYNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3312 06 RÖNNYNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen I 234310 332101 332104 332107 RAUDANJÄRVI ELÄMÄJÄRVI HIIDENNIEMI 233412 331203 331206 331209 PIHTIPUDAS

Lisätiedot

HUUTOKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HUUTOKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 11 HUUTOKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Jäppilä 3232 09 3232 12 3234 03 JÄPPILÄ TIHUSNIEMI VARKAUS VARKAUS 3232 08 3232 11 MAAVESI HUUTOKOSKI 3234

Lisätiedot

ILOSJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

ILOSJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3312 05 ILOSJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 2334 12 3312 03 3312 06 3312 09 PIHTIPUDAS RÖNNYNKYLÄ LIITONMÄKI Pihtipudas 2334 11 3312 02 3312 05 3312

Lisätiedot

REITTIÖN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

REITTIÖN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 02 REITTIÖN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3332 12 3334 03 3334 06 PÄLLIKÄS SYVÄRINPÄÄ KANGASLAHTI Varpaisjärvi 3332 11 3334 02 3334 05 VARPAISJÄRVI

Lisätiedot

SÄYNEISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SÄYNEISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 10 + 4312 01 SÄYNEISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3334 08 3334 11 4312 02 RUMMAKKO HANKAMÄKI 4312 05 VAIKKO 3334 07 3334 10 4312

Lisätiedot

ISO-NAAKKIMAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

ISO-NAAKKIMAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 01 ISO-NAAKKIMAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen PIEKSÄMÄKI 3214 11 3232 02 3232 05 NISKAKOSKI NAARAJÄRVI PYHITTY 3214 10 3232 01 3232 04 HALKOKUMPU ISO-NAAKKIMA

Lisätiedot

KOPPELON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KOPPELON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4321 06 KOPPELON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 334410 432201 TAPPOJOKI 432204 PUUKARI 432207 LAMPAREVAARA 334312 432103 HIIRIKYLÄ 432106

Lisätiedot

LIKLAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LIKLAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4314 10 LIKLAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 431408 KYLÄNLAHTI 431411 JAMALI 433202 LIEKSA LIEKSA 431407 HATTUSAARI 431410 LIKLAMO 433201

Lisätiedot

KUOPION KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KUOPION KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3242 12 KUOPION KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Kuopio 2005 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä

Lisätiedot

MAAVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MAAVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 08 MAAVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Jäppilä 3232 06 3232 09 3232 12 KUKKAROMÄKI JÄPPILÄ TIHUSNIEMI PIEKSÄMÄKI 3232 05 3232 08 3232 11 PYHITTY MAAVESI

Lisätiedot

Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana

Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana Siikaniemi 26. 27.10. 2010 Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana Salpausselän haasteet ja mahdollisuudet Mari Aartolahti http://fi.wikipedia.org/wiki/salpaussel%c3%a4t Salpausselät Salpausselät

Lisätiedot

MUITTARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MUITTARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2244 04 MUITTARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Esa Kukkonen ja Martti Korpijaakko O 224402 224405 224408 TUHMALAMPI KALMARI KOLKANLAHTI SAARIJÄRVI 224401 224404 224407 PYLKÖNMÄKI

Lisätiedot

PAJUMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PAJUMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3244 12 PAJUMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino Kaavi 3333 07 3333 10 VÄSTINNIEMI KAAVI 4311 01 KAAVI 4311 04 LUIKONLAHTI Luikonlahti 3244

Lisätiedot

VANTTAUSKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VANTTAUSKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3613 09 VANTTAUSKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen ja Tapio Muurinen 361404 361407 361410 KULUSSELKÄ VANTTAUSJÄRVI ISO-KAARNI ISO 361306 TENNILÄ 361309 VANTTAUSKOSKI

Lisätiedot

HIIRIKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HIIRIKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3343 12 + 4321 03 HIIRIKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3344 07 3344 104322 01 HIIDENVAARA TAPPOJOKI 4322 04 PUUKARI 3343 09 3343 12

Lisätiedot

SULKAVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SULKAVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3144 12 SULKAVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Kallislahti 3233 07 3233 10 KYRSYÄ PIHLAJALAHTI 4211 01 KALLISLAHTI 3144 09 3144 12 KYRSYÄNJÄRVI SULKAVA

Lisätiedot

SOPPELAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SOPPELAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3632 09 SOPPELAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen ja Matti Maunu 364104 364107 364110 KEMIJÄRVI ISOKYLÄ PIETARISELKÄ 363206 363209 363212 RUOPSA SOPPELA UNTAMOVAARA

Lisätiedot

KUHMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KUHMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4413 05 KUHMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Häikiö 441303 JUONTO 441306 TIMONIEMI 441309 VARAJOKI 441302 RUUNAKANGAS 441305 KUHMO KUHMO 441308

Lisätiedot

SOTKANNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAA- PERÄ

SOTKANNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAA- PERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3242 10 SOTKANNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAA- PERÄ Aimo Kejonen Espoo 2009 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä

Lisätiedot

SYVÄNNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SYVÄNNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3242 03 SYVÄNNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Kuopio 2005 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä

Lisätiedot

SIMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Ulpu Väisänen

SIMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Ulpu Väisänen MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2543 01 SIMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Ulpu Väisänen 254111 254302 254305 KIRVESAAPA VIANTIENJOKI ALA-JOKIKYLÄ # Maksniemi # Simo 254110

Lisätiedot

VIEREMÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VIEREMÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3342 01 VIEREMÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3324 11 3342 02 3342 05 MARTTISENJÄRVI MANKILANMÄKI KAARAKKALA 3324 10 3342 01 3342 04 SALAHMI VIEREMÄ PYÖREE

Lisätiedot

SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS

SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena.

Lisätiedot

KALMARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KALMARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2244 05 KALMARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Esa Kukkonen ja Martti Korpijaakko 224403 224406 224409 KARSTULA AHO-VASTINKI KANNONJÄRVI 224402 224405 224408 2 TUHMALAMPI

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KONTIOLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4224 11 KONTIOLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 422409 TEYRISAARI 422412 KOLVANANUURO 424203 SUPPURA 422408 JOUHTEHINEN 422411 KONTIOLAHTI Kontiolahti

Lisätiedot

KURKIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KURKIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3242 08 KURKIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Kuopio 2005 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja

Lisätiedot

PEKKALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PEKKALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3613 12 PEKKALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen, Jari Nenonen ja Tapio Muurinen 361407 361410 VANTTAUSJÄRVI ISO-KAARNI 363201 ISO SEVERIVAARA 361309 VANTTAUSKOSKI

Lisätiedot

VERTAALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VERTAALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3212 03 VERTAALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Espoo 2009 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja

Lisätiedot

MAANINGAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MAANINGAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3331 06 MAANINGAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 3332 01 3332 04 3332 07 TUOVILANLAHTI KÄÄNNINNIEMI ALA-PITKÄ Maaninka 3331 03 3331 06 3331

Lisätiedot

VIRTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VIRTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 07 VIRTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen PIEKSÄMÄKI 3232 05 3232 08 3232 11 PYHITTY MAAVESI HUUTOKOSKI 3232 04 3232 07 3232 10 MONTOLA VIRTASALMI SAVUNIEMI

Lisätiedot

Geologiset tekijät matkailukeskusten kestävän kehityksen suunnittelussa

Geologiset tekijät matkailukeskusten kestävän kehityksen suunnittelussa Geologiset tekijät matkailukeskusten kestävän kehityksen suunnittelussa Ulpu Väisänen, Peter Johansson, Kristina Lehtinen, Raija Pietilä, Jukka Räisänen ja Pertti Sarala 1 Johdanto Kasvava matkailu Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

IISVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

IISVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3242 01 IISVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Kuopio 2005 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HYRYNSALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3443 08 HYRYNSALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3443 06 3443 09 ISO TUOMIVAARA HAAPOLA 4421 06 HOIKKA Hyrynsalmi 3443 05 3443 08 LIETEKYLÄ

Lisätiedot

RASIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

RASIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3343 10 + 4321 01 RASIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3343 08 3343 11 4321 02 MUSTOLANMÄKI SAARIMÄKI 4321 05 PAJUKOSKI Rautavaara 3343

Lisätiedot

PIITTISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PIITTISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3613 11 PIITTISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen, Jari Nenonen ja Matti Maunu 361309 VANTTAUSKOSKI 361312 PEKKALA 363103 LISTIMÄ-SUUAS 361308 KUMPUKIVALO

Lisätiedot

RANTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

RANTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 09 RANTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen ja Jukka Leino 3234 04 3234 07 3234 10 TIEMASSAARI VOINSALMI AHVENSALMI Rantasalmi 3233 06 3233 09 3233 12

Lisätiedot

PAJUKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PAJUKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4321 05 PAJUKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 334312 432103 HIIRIKYLÄ 432106 KOPPELO Valtimo 432109 VALTIMO 334311 432102 SAARIMÄKI

Lisätiedot

MONTOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MONTOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 04 MONTOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen PIEKSÄMÄKI 3232 02 3232 05 3232 08 NAARAJÄRVI PYHITTY MAAVESI 3232 01 3232 04 3232 07 ISO-NAAKKIMA MONTOLA VIRTASALMI

Lisätiedot

SOINLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SOINLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3341 05 SOINLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3341 03 3341 06 3341 09 VALKEISKYLÄ KAUPPILANMÄKI SONKAJÄRVI Sonkajärvi 3341 02 3341 05 3341 08 IISALMI

Lisätiedot

HAMINALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HAMINALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3242 09 HAMINALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Kuopio 2005 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä

Lisätiedot

ALA-KEYRITYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

ALA-KEYRITYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 09 ALA-KEYRITYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3343 04 3343 07 3343 10 4321 01 ÄLÄNNE RAUTAVAARA RASIMÄKI Rautavaara 3334 06 3334 09

Lisätiedot

NAARAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

NAARAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 02 NAARAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3214 12 3232 03 3232 06 PALTANEN PIEKSÄMÄKI KUKKAROMÄKI PIEKSÄMÄKI 3214 11 3232 02 3232 05 NISKAKOSKI NAARAJÄRVI

Lisätiedot

HANKAMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HANKAMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 11+4312 02 HANKAMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3334 09 3334 12 4312 03 ALA-KEYRITTY HÖYLÄ 4312 06 YLÄ-LUOSTA 3334 08 RUMMAKKO

Lisätiedot

- Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20).

- Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20). 1 Kartat (kpl 2) - Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20). - Mittakaava kertoo, kuinka paljon kohteita on pienennetty. Mittakaava 1: 20 00 tarkoittaa, että 1 cm kartalla on 20

Lisätiedot

SAARIHOVIN MAAPERÄKARTAN SELITYS

SAARIHOVIN MAAPERÄKARTAN SELITYS MAAPERÄKARTTA 1:20 000 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET SAARIHOVIN 2534 09 MAAPERÄKARTAN SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT JA POHJAVESI Ulpu Väisänen ELOPERÄISET KERROSTUMAT Tapio Muurinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

MUSTIKANKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MUSTIKANKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2334 03 MUSTIKANKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Lestijärvi 2341 10 2343 01 2343 04 LESTIJÄRVI ITÄNIEMI ISO KOTAJÄRVI 2332 12 2334 03 2334 06 LEHTOSENJÄRVI

Lisätiedot

MÄRÄJÄLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MÄRÄJÄLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4332 01 MÄRÄJÄLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 431411 JAMALI LIEKSA 433202 LIEKSA 433205 PUDASJOKI 431410 LIKLAMO 433201 MÄRÄJÄLAHTI

Lisätiedot

Georetki Rautalammilla 11.9. 2011

Georetki Rautalammilla 11.9. 2011 Georetki Rautalammilla 11.9. 2011 Näköala Kilpimäeltä pohjoiseen. Hannu Rönty Hetteisenlampi Liimattalanharjun juurella. GEORETKEN KOHTEET 1. Kilpimäki Kilpimäki on kolmisen kilometriä Rautalammin kirkonkylän

Lisätiedot

Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Jukka Vggngnen

Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Jukka Vggngnen PISSIV RTTA-ALUEEN M Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Jukka Vggngnen ISBN 999-999-999-9 URN:NBN:fi-fe999999 Suomen maankamara koostuu ikivanhasta perusblliosta eli kalliopergstg ja sita peittavista maalajeistsa

Lisätiedot

OLKKA-TORAMOSELÄN MAAPERÄ- KARTAN SELITYS

OLKKA-TORAMOSELÄN MAAPERÄ- KARTAN SELITYS MAAPERÄKARTTA 1:20 000 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET OLKKA-TORAMOSELÄN MAAPERÄ- KARTAN 3612 12 SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT Jari Nenonen & Ulpu Väisänen ELOPERÄISET KERROSTUMAT Tapio Muurinen POHJAVESI Ulpu

Lisätiedot

HUOTARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HUOTARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3341 01 HUOTARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 332311 334102 334105 RUNNI IISALMI SOINLAHTI IISALMI 332310 334101 334104 RUOTAANMÄKI HUOTARI

Lisätiedot

Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.04.2014 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari Hirvonen SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

HÖYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HÖYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 12+4312 03 HÖYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen Rautavaara 3343 07 3343 10 4321 01 RAUTAVAARA RASIMÄKI 4321 04 YÖTTÄJÄ 3334 09 3334

Lisätiedot

KAUPPILANMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KAUPPILANMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3341 06 KAUPPILANMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 3342 01 3342 04 3342 07 VIEREMÄ PYÖREE SONKAKOSKI Vieremä 3341 03 3341 06 3341 09 VALKEISKYLÄ

Lisätiedot

YLÄMYLLYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

YLÄMYLLYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4223 06 YLÄMYLLYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 422401 KÄSÄMÄNSALMI 422404 SOTKUMA 422407 PUNTARIKOSKI Viinijärvi 422303 VIINIJÄRVI 422306 YLÄMYLLY 422309

Lisätiedot

KARSTULAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KARSTULAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2244 03 KARSTULAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Esa Kukkonen ja Martti Korpijaakko O 2331 10 2333 01 2333 04 KIMINKI VASTINKI YLÄ-VIIVAJÄRVI 2242 12 2244 03 2244 06 Karstula

Lisätiedot

Maa-ainesmuodostuma. !. GM200 -kairaus. !. GM50 -kairaus !. KP2 LIITE

Maa-ainesmuodostuma. !. GM200 -kairaus. !. GM50 -kairaus !. KP2 LIITE 526000 527000 528000 LIITE 529000!. AP9 ALAPITKÄ Tutkimuspistekartta!. GM200 -kairaus 7009000!. AP8!. KP_10!. GM50 -kairaus Pohjaveden havaintoputki Maatutkaluotauslinja 7009000 Painovoimamittauslinja

Lisätiedot

JUUAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JUUAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4314 01 JUUAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 431211 VUOKKO 431402 KOJONSELKÄ 431405 PAALASMAA 431210 MATARA Juuka 431401 JUUKA 431404 NAPASELKÄ

Lisätiedot