Yliopistokirjastojen yhteinen SVY-hanke: Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma , toimintavuoden 2004 raportointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yliopistokirjastojen yhteinen SVY-hanke: Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma , toimintavuoden 2004 raportointi"

Transkriptio

1 Yliopistokirjastojen yhteinen SVY-hanke: Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma , toimintavuoden 2004 raportointi Hankkeen nimi Koordinaatioyliopisto Verkostossa mukana olevat yliopistot Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma Helsingin yliopisto Suomen yliopistokirjastot 1. Taustaa Informaatiolukutaito Informaatiolukutaito tarkoittaa kykyä tunnistaa tiedontarve, hakea ja paikantaa tietoa, sekä löydetyn tiedon kriittistä ja eettistä arviointia ja käyttöä. Akateemisissa opinnoissa ja työelämässä hyvät tiedonhankinnan ja tietotekniikan taidot tehostavat ja nopeuttavat työskentelyä mutta myös edistävät tulosten laatua. OPM:n Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa pidetään tärkeänä, että kirjastot ovat informaatiolukutaidon osalta mukana yhteistyössä opetus- ja opiskelumenetelmien kehittämisessä, huolehtien näin omalta osaltaan siitä, että korkeakoulusta valmistuneilla on hyvä informaatiolukutaito (s. 55). Nykyisellään ylipistokirjastojen antama tiedonhankintataitojen opetus tavoittaa vain osan opiskelijoista ja on suurelta osin koordinoimatonta. Tilanne vaihtelee yliopistoittain ja oppiaineittain. Samalla kun joissakin yliopistoissa näiden taitojen opetus on minimaalista, joissakin yliopistoissa on edetty jo huomattavasti pidemmälle. Valtakunnallinen informaatiolukutaidon opintosuunnitelma hanke käynnistyi vuonna Keskeisiä tavoitteita hankkeessa ovat informaatiolukutaidon opintosuunnitelman laatiminen, tiedonhankinnan opetuksen kehittäminen sekä yliopistojen välisen verkoston luominen. Tavoitteena on myös edistää informaatiolukutaidon integroimista osaksi akateemisia opintoja. Aikaisemmat hankkeet Valtakunnallinen hanke on luontevaa jatkoa yliopistokirjastojen aikaisemmille informaatiolukutaitoon liittyville yhteistyöhankkeille, kuten Helsingin yliopiston Opiskelijakirjaston koordinoimille Informaatiolukutaidon hallinnan standardointi ja Tiedonhaun- ja hallinnan oppimateriaalit - avoin kehittäminen ja yhteinen käyttö hankkeille ( ja ) sekä Kuopion yliopiston kirjaston koordinoimalle TieDot, Tieteellisen tiedonhankinnan verkko-opetushanke Opiskelijakirjaston koordinoimissa hankkeissa on mm. käännetty informaatiolukutaidon amerikkalaiset osaamistavoitteet suomenja ruotsin kielille sekä kartoitettu yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoissa olevia tiedonhallinnan verkko-opetusmateriaaleja. Kartoituksen perusteella on koottu www-sivusto 1 Saatavissa

2 kirjastojen avoimista digitaalisista oppimateriaaleista tiedonhallintataitojen oppimateriaalien yhteiskäytön edistämiseksi. Lisäksi näiden oppimateriaalien sisällöistä on tehty ydinainesanalyysi. Kuopion yliopiston koordinoima TieDot-hanke on sen sijaan keskittynyt ensisijaisesti tuottamaan tieteenalakohtaisia tiedonhankinnan verkko-opetusmateriaaleja 7 yliopiston yhteishankkeena. 2. Hankeorganisaatio Suunnittelija FM Anne Lehto aloitti suunnittelijana hankkeessa Ohjausryhmä Hankkeen ohjausryhmän nimitti Helsingin yliopiston rehtori ja siihen kuuluvat seuraavat jäsenet: - Puheenjohtaja Kaisa Sinikara, tieto- ja kirjastopalvelujohtaja, Helsingin yliopisto - Maija-Leena Huotari, professori, Helsingin yliopisto alkaen Johanna Tevaniemi, informaatikko, Tampereen yliopiston kirjasto, ( asti ylikirjastonhoitaja Mirja Iivonen) - Arja Juntunen, palvelupäällikkö, Kuopion yliopiston kirjasto alkaen Anne Buttler, koulutuspoliittinen sihteeri, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ( asti Eeva Kaunismaa) - Anne Nevgi, tutkijalehtori, Helsingin yliopisto - Jarmo Saarti, kirjastonjohtaja, Kuopion yliopiston kirjasto - Janne Sariola, opetusteknologiapäällikkö, Helsingin yliopisto, - Eero Sormunen, professori, Tampereen yliopisto - Sihteeri Anne Lehto, suunnittelija, Helsingin yliopisto Ohjausryhmä piti vuoden 2004 aikana 3 kokousta, joista yksi kokous järjestettiin kolmipisteisenä videoneuvotteluna Helsingin, Kuopion ja Tampereen yliopistojen välillä. Yhdyshenkilöt yliopistokirjastoissa Verkostoitumisen tehostamiseksi pyydettiin yliopistokirjastoja hankkeen käynnistyttyä nimeämään informaatiolukutaidon yhdyshenkilö (IL-yhdyshenkilö). Yhdyshenkilöt edustavat 28 yliopisto- tai tiedekuntakirjastoa ja verkostolle on perustettu oma sähköpostilista: IL-yhdyshenkilo@helsinki.fi, listaa hallinnoi hankkeen suunnittelija Anne Lehto. Yhdyshenkilöt ovat toimineet paikallisina koordinaattoreina ja tiedon välittäjinä. 3. Hankkeen keskeisimmät tulokset ja miten niitä voisi hyödyntää laajemmin Yliopistokirjastojen tiedonhankinnan koulutuksen tilanne keväällä 2004 Taustatietojen keräämiseksi hankkeessa toteutettiin huhtikuussa 2004 kysely yliopistokirjastojen IL-yhdyshenkilöille kirjastojen tiedonhankinnan opetuksen tilanteen kartoittamiseksi. Kyselyssä saatiin myös tietoa siitä, miten yliopistokirjastot olivat osallistuneet yliopistonsa tutkintorakenneuudistustyöhön. Vastauksista koottu yhteenveto on saatavissa verkossa osoitteessa Yliopistokirjastojen vastauksista kävi ilmi, että hankkeelta toivottiin toisaalta yleisiä strategisia linjauksia ja tukea, toisaalta käytännön työvälineitä tiedonhankinnan opetukseen. Suositus yliopistoille informaatiolukutaidon huomioimiseksi uusissa tutkintorakenteissa Hankkeen käynnistys sijoittui ajankohtaan, jolloin yliopistojen tutkintorakenneuudistustyö kaksiportaista Bolognan mallin mukaista tutkintorakennetta varten oli jo melko pitkällä. 2

3 Oppiaineet olivat tehneet ydinainesanalyyseja. Informaatiolukutaito yhdessä TVT-taitojen kanssa mahdollistaa opintojen menestyksekkään suorittamisen mutta ei varsinaisesti ole minkään oppiaineen ydinainesta lukuun ottamatta ehkä informaatiotutkimusta. Näin ollen hankkeen ohjausryhmä piti tärkeänä, että yliopistojen tutkintorakenneuudistustyötä tekeviä tahoja muistutetaan informaatiolukutaidon merkityksestä yliopisto-opiskelussa ja laati suosituksen yliopistoille informaatiolukutaidon oppiainesten sisällyttämiseksi uusiin tutkintorakenteisiin. Opintosuunnitelmasuositus laadittiin määrittelemään informaatiolukutaidon keskeiset elementit ja kehittämään informaatiolukutaidon oppiainesten sisältöä yliopistoissa minimitasolla. Opintosuunnitelmasuosituksen sisällyttäminen kaikkien yliopistojen opintoihin edistäisi osaltaan tutkintojen vertailtavuutta ja opintosuoritusten siirrettävyyttä yliopistosta toiseen. Suositus muokattiin yliopistokirjastojen johtajien kommenttien pohjalta ja se lähetettiin alakohtaisille tutkintorakenneuudistuskoordinaattoreille Lisäksi suositus lähetettiin tiedoksi myös mm. yliopistokirjastojen johtajille, IL-yhdyshenkilöille, Suomen virtuaaliyliopistoon, HY:n opetuksesta vastaaville varadekaaneille, w5w-hankkeelle sekä OPM:n edustajille. Suoraa johtopäätöstä suosituksen vaikuttavuudesta yliopistoissa ei voida vetää, koska monet muutkin yliopistoissa meneillään olevat yhteistyöhankkeet ovat vaikuttaneet tiedonhankinnan opetuksen asemaan uusissa tutkintorakenteissa. Lisäksi monissa yliopistoissa ja tiedekunnissa tilanne uusien tutkintorakenteiden osalta on vielä joiltakin osin suunnitteilla. Kirjastot ovat olleet huolissaan resursseistaan tiedonhankinnan nykyistä kattavampaan opetukseen. Yliopistokirjastojen johtajilta marraskuussa saadun palautteen perusteella suurin osa vastanneista kirjastoista (11/13) oli sitä mieltä, että he olivat saaneet suosituksesta tukea yliopistonsa sisäisiä neuvotteluja varten. Käytännön toimeenpano on kuitenkin ratkaistava kunkin yliopiston sisällä, jossa myös neuvottelut resursoinnista käydään. Suositus käännätettiin myös ruotsiksi ja englanniksi. Yhteisen oppimateriaalitietokannan tuottamista ei ohjausryhmä pitänyt keskeisenä ensimmäisenä hankevuotena, koska toisaalta yhteisen oppimateriaalin määrä todettiin pieneksi, jotta tietokannan toteutus olisi järkevää. Toiminnan rationalisointia päällekkäisen työn välttämiseksi ei pidetty akuuttina toisaalta siksi, että yliopistokirjastot pitävät tärkeänä oppimateriaalin räätälöimistä omalle organisaatiolle sopivaksi. Toisaalta sopimuskäytäntöjen kirjo eri yliopistoissa sekä muilta hankkeilta saatu palaute (esim. TieDot-hanke sekä MatTaprojekti) tekivät osaltaan oppimateriaalivarannon yksioikoisen kehittämisen haasteelliseksi. Lisäksi yliopistoilla oli jo valmiiksi meneillään sekä valtakunnallisia (kuten TieDot-hanke) että paikallisia (esim. HY:n Akateemiset Verkkotaidot -hanke) projekteja oppimateriaalin tuottamiseksi. Lisäksi meneillään on digitaalisen oppimateriaalin hallinnointiin liittyviä hankkeita, jotka täytyy ottaa huomioon esimerkiksi metadataratkaisuissa, jotta oppimateriaalivarannosta olisi hyötyä myös pidemmällä aikajänteellä. Www-sivut Hankkeen suunnittelija laati www-sivut, jotka julkaistiin osoitteessa pääosin suomenkielisinä. Sivustolle on koottu aineistoja ja linkkejä tarjolla oleviin tiedonhankinnan oppimateriaaleihin sekä muuta hyödyllistä tietoa ja linkkejä kansainvälisiin informaatiolukutaidon sivustoihin erityisesti kirjastojen tiedonhankinnan kouluttajia varten. Sivustoa kannattaa markkinoida jatkossa entistä tehokkaammin. Tiedonhankinnan opettajien koulutuksen tukeminen Suunnittelija on ollut mukana suunnittelemassa HY:n tiedonhankinnan kouluttajien vertaisverkostona toimivan ns. opintorenkaan opinto-ohjelmaa, jossa lähtökohtana on ollut koulutusten laajempi hyödynnettävyys. Niinpä vierailijaluennot ovat olleet avoimia muidenkin kirjastojen henkilökunnalle ja ne on videoitu ja sijoitettu hankkeen www-sivulle 3

4 jossa ne ovat valtakunnallisen verkoston hyödynnettävissä. Tiedonhankinnan opettajien pedagogiset valmiudet Hankkeessa on nostettu esiin kirjaston kouluttajien pedagogisten taitojen merkitys. Opetuksen ja kirjastojen kouluttajien määrän todennäköisesti lisääntyessä, kasvaa tarve pedagogiseen koulutukseen edelleen nykyisestä. Tilanteen kartoittamiseksi on hankkeessa loppuvuodesta 2004 kerätty yhteen tietoja yliopistokirjastojen opetusta antavan henkilökunnan lukumäärästä sekä heidän pedagogisesta koulutustaustastaan. Vastaukset on saatu 26 yliopisto/tiedekuntakirjastosta noin 230 henkilön osalta. Vastausten perusteella voidaan todeta, että kirjastojen kouluttajilla on melko monipuolista pedagogista koulutusta. Kasvatustieteen arvosanoja on kolmasosalla. TieVie (5ov) tai sitä vastaavan ope.fi II-koulutuksen on suorittanut joka neljäs tiedonhankinnan opettaja, muutamat myös laajemman ohjaajatason (10 ov) koulutuksen. Lisäksi noin 5 % tiedonhankinnan opetusta antavasta kirjastohenkilökunnasta on suorittanut opettajan pedagogiset opinnot ja opetusharjoittelun. Vastauksista käy yleisesti ilmi, että kouluttajina työskentelevät pitävät jatkuvaa kouluttautumista tärkeänä. Vain noin kolmanneksella ei ole mitään pedagogista koulutusta. Monissa vastauksissa korostettiin käytännön kokemuksen tuomia valmiuksia, pelkkä teoreettinen koulutus ei ole riittävä. Kooste kirjastohenkilöstön pedagogisesta koulutuksesta julkaistaan hankkeen verkkosivuilla. Kansainvälinen toiminta Eurooppalainen informaatiotaitoja edistävä EnIL-verkosto Hanke on tehnyt yhteistyötä Eurooppalaisen EnIL-verkoston kanssa. Syksyllä 2004, toteutettiin Suomen osalta kansainvälinen informaatiolukutaitoa mittaava verkkokysely. Kysely käännettiin hankkeessa suomeksi ja osittain hankkeen koordinoimana myös ruotsiksi Suomen ruotsinkielisten yliopistojen toimesta. Kyseessä oli pilottikysely, jonka tarkoituksena on antaa palautetta jatkotyöskentelyä varten. Yhteiset oppisisällöt eri Euroopan maissa myös tiedonhankintataitojen/informaatiolukutaidon osalta ovat tutkintojen vertailtavuuden edellytys. Kysely toteutettiin nyt ainakin 7 Euroopan maassa ja Suomesta siihen saatiin mennessä toiseksi eniten vastauksia Kreikan jälkeen eli yhteensä 272 suomenkielistä ja 37 ruotsinkielistä vastausta. Kyselyn tiedotus ja markkinointi yliopistoissa toteutettiin kirjastojen IL-yhdyshenkilöiden kautta. Varsinainen kyselylomake sijaitsi palvelimella Italiassa ja hankkeen suunnittelija toimi Suomen osalta kyselyn koordinaattorina. Kyselylomakkeen toiminnalliset virheet tulivat esiin kyselyn alkuvaiheessa palautteena HY:n tietojenkäsittelytieteen laitoksen opettajalta ja niistä raportoitiin Italiaan. Pohjoismainen Nordinfolit-yhteistyö Hanketta esiteltiin pohjoismaisen Nordinfolit-verkoston seminaarissa Växjössä Yhteistyö pohjoismaisen Nordinfolit-verkoston kanssa on jatkunut informaatiolukutaitoon liittyvän kesäkoulun suunnittelussa. 4. Millä toimenpiteillä hanke on tukenut Suomen virtuaaliyliopiston yhteistyötä ja virtuaaliyliopiston kehittämistä? Hanke oli mukana posteriesityksenä Valtakunnallisilla virtuaaliyliopistopäivillä Hankkeen suunnittelija on osallistunut useisiin Suomen virtuaaliyliopiston järjestämiin työseminaareihin, joissa on pohdittu mm. Suomen virtuaaliyliopiston tulevaisuutta, TieVie 2 Saatavissa: 4

5 koulutuksen jatkoa sekä JOO-opiskeluun liittyviä kysymyksiä. Hanke on yhtäältä omalta osaltaan välittänyt tietoa SVY:n toiminnasta ja palveluista yliopistokirjastoille ja toisaalta se on SVY:n järjestämissä tilaisuuksissa tuonut esiin yliopistokirjastojen näkökulmaa. Hanke on myös osallistunut käynnistyneeseen HY:n TVT-ajokorttiprojektiin, jossa tavoitteena on kehittää pedagogisesti hyvin suunniteltu pääosin verkossa toteutettava TVTopintokokonaisuus uusille opiskelijoille, jossa informaatiolukutaidon osuus (tiedonhankinnan perusteet) on mukana yhtenä moduulina. Valtakunnallisen hankkeen intressinä ei ole tuottaa aineistoja vain HY:n kirjastoja varten vaan sen tarkoitus on hyödyntää tuotettua aineistoa myös laajemmin valtakunnallisella tasolla sekä saada kokemusta erilaisten lähtötasotestien ja näyttökokeiden toiminnallisuudesta erityisesti tiedonhankinnan taitojen mittaamisessa. TVTajokorttiprojektissa käytetään sisällöntuotantotyökaluna HY:ssa kehitettyä ApuMattia, jonka osalta on esitetty kiinnostusta laajempaan hyödyntämiseen. ApuMatissa on käytössä Creative Commons-lisenssimalli. TVT-ajokortti on tulossa kaikkien HY:n 11 tiedekunnan opintoohjelmaan syksyllä 2005, joitakin ainelaitoksia lukuun ottamatta. 5. Rahoitus ja tuloslaskelma Hankkeen kulut Käytettävissä ollut hankemääräraha vuonna 2004 summa OPM:n myöntämä hankerahoitus * Hankemäärärahojen kohdentuminen Palkat ja palkkiot Muut kulut - koneet ja laitteet tarvikkeet matkat ja majoitus 3 086** - muut palvelut Yhteensä ** Jäljellä (siirtyy seuraavalle toimintavuodelle) ** * HY:n yleiskustannukset 5% vähennetty OPM:n myöntämästä alkuperäisestä summasta. **Arvio , kaikkia kuluja ei ole vielä laskutettu hankkeelta. 6. Yhteystiedot Hankkeen koordinointi: Helsingin yliopisto Vastuuhenkilö: tietopalvelujen kehitysjohtaja ( alkaen: tieto- ja kirjastopalvelujohtaja) Kaisa Sinikara puh , fax , sähköposti: kaisa.sinikara@helsinki.fi Yhteyshenkilö: suunnittelija Anne Lehto puh , fax , sähköposti: anne.ma.lehto@helsinki.fi 5

6 Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma hankkeen toimintasuunnitelma vuosille Hankkeen koordinointi: Helsingin yliopisto Vastuuhenkilö: tieto- ja kirjastopalvelujohtaja Kaisa Sinikara puh , fax , sähköposti: Yhteyshenkilö: suunnittelija Anne Lehto puh , fax , sähköposti: Hankkeen www-sivut: Suomenkieliset www-sivut: Ruotsinkieliset www-sivut: Englanninkieliset www-sivut: 1. Tavoitteet Hankkeen tavoitteena toimintakaudella on tehostaa yliopistokirjastojen tiedonhankintataitojen opettajien verkostotoimintaa opetuksen kehittämiseksi, edistää tiedonhankintataitojen opetuksen integrointia oppiaineiden opetukseen, tukea kirjastojen opetusta antavan henkilökunnan pedagogista ja tietoteknistä koulutusta sekä luoda konkreettisia apuvälineitä yliopistokirjastojen tiedonhankintataitojen opetukseen. Yliopistoissa toiminnan arviointiin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Myös tiedonhankintataitojen/informaatiolukutaidon opetuksen tulee pystyä osoittamaan, mitä tuloksia sen avulla saavutetaan. Erityisesti oppimistulosten arviointiin tullaan kiinnittämään huomiota ja kehittämään osaamisen näyttämisen välineitä eri vaiheessa opintoja oleville opiskelijoille. Yhtenä tavoitteena on muodostaa verkostotyöskentelystä vakiintunut toimintatapa myös hankkeen päätyttyä. Suomen yliopistokirjastoilla on useita kehittämisryhmiä mutta tiedonhankinnan opettajien osalta ei verkostorakennetta ole ollut. 2. Toiminnan kuvaus ja vaiheistus Vuonna 2005 hankkeen kohderyhmäksi otetaan selkeämmin koko yliopistokirjastojen verkosto ja erityisesti yliopistokirjastoissa työskentelevät informaatiolukutaidon opettajat, joille tuotetaan yhteisiä palveluja. Työryhmätyöskentely Hanke käynnistää vuoden 2005 alusta kaksi arviointiin liittyvää työryhmää. 6

7 Toinen ryhmä kehittää yhteisiä mittareita tiedonhankinnan taitojen mittaamiseen opintojen eri vaiheisiin. Toinen ryhmä keskittyy kouluttajien pedagogisten ja verkkotaitojen vahvistamiseen sekä hyvien käytänteiden jakamisen ja opetuksen integroinnin edistämiseen. TYÖRYHMÄ 1) Osaamisen näyttämisen välineet Ryhmä laatii näyttökokeita eri vaiheessa opintoja olevien opiskelijoiden tietojen ja taitojen arvioimiseksi yliopistokirjastojen yhteiseen käyttöön. Tähän voi sisältyä esim. esitietojen mittaus, jolla opiskelija saa palautteen omasta lähtötasoosaamisestaan. Kirjastot voivat hyödyntää lähtötasotietoja siten, että koulutusresurssit voidaan paremmin kohdentaa niille, jotka ensisijaisesti tarvitsevat ohjausta. Varsinaisen näyttökokeen tai osaamisen näyttämisen tavoitteena on antaa palautetta oppimisesta sekä oppijalle itselleen että koulutuksen järjestäjälle (kirjastolle) ja laajemmin koko yliopistolle. Eri vaiheessa opintoja suoritettujen taitojen ja tietojen arvioinnin tulokset ovat erityisen keskeisiä tiedonhankinnan koulutuksen kehittämiselle. JÄSENET: 1. Pirkko Fagervik, Turun yliopiston kirjasto 2. Outi Klintrup, Oulun yliopiston kirjasto 3. Olli Mäkinen, Tritonian tiedekirjasto 4. Teodora Oker-Blom, Viikin tiedekirjasto 5. Virpi Palmgren, Teknillisen korkeakoulun kirjasto 6. Laura Parikka, Joensuun yliopiston kirjasto 7. Maarit Putous, Kuopion yliopiston kirjasto 8. Marcus Sandberg, Svenska handelshögskolans bibliotek 9. Teija Tuomi, Teatterikorkeakoulun kirjasto 10. Anne Lehto, sihteeri ylioppilaskuntien edustajat (1-2, mukana 2. tapaamisesta alkaen) TYÖRYHMÄ 2) Kirjastojen kouluttajien pedagogisten ja verkkotaitojen tukeminen Työryhmä keskittyy pedagogisten käytäntöjen kehittämiseen, integroimisen edistämiseen ja hyvien käytänteiden jakamiseen. Lähtökohtana on pedagogisten taitojen vahvistaminen suhteutettuna kirjastotyöhön. Pohdintaan voidaan ottaa mukaan myös opetuksen arviointi ja laatukysymykset. JÄSENET: 1. Eva Costiander-Huldén, Åbo Akademis bibliotek 2. Liisa Halttunen, Jyväskylän yliopiston kirjasto 3. Tua Hindersson-Söderholm, Svenska handelshögskolans bibliotek 4. Leena Järveläinen, Turun yliopiston kirjasto 5. Paula Kangasniemi, Lapin yliopiston kirjasto 6. Sari Koski, HY/oik.tdk.kirjasto (muissa tehtävissä tammi-maaliskuu) 7. Heikki Laitinen, Kuopion yliopiston kirjasto 8. Mari Lankinen, Helsingin kauppakorkeakoulun kirjasto 9. Anna Lind, MpKK kurssikirjasto 10. Eija Nevalainen, HY Opiskelijakirjasto 11. Päivi Seppä-Lassila, Turun kauppakorkeakoulu 12. Marja Talikka, Lappeenrannan teknillisen yliopiston kirjasto 13. Johanna Tevaniemi, Tampereen yliopiston kirjasto 14. Terttu Turunen, HY Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto 15. Anne Lehto, sihteeri ylioppilaskuntien edustajat (1-2, mukana 2. tapaamisesta alkaen) 7

8 Suunnittelija on mukana molempien ryhmien työskentelyssä. Ryhmien työskentely käynnistyy tammi-helmikuun vaihteessa pidettävillä starttipalavereilla, joissa ryhmät suunnittelevat tulevaa toimintaa ja konkretisoivat toiminnan tavoitteita. Ensimmäisessä palaverissa päätetään myös seminaarien ajankohdat ja perehdytään verkostotyöskentelyyn sekä jaetaan tehtäviä ryhmän jäsenten kesken. Työryhmien palavereissa maalis-huhtikuussa tehdään työskentelyn väliraportointi ja jatketaan seminaarien valmistelua. Käynnistysvaiheen työskentelyn perusteella työryhmät voivat tehdä ohjausryhmälle esityksen rekrytointisuunnitelmaksi tarvittavia osahankkeita varten. Esimerkiksi informaatiolukutaitoa mittaavan testin suunnittelu ja toteutus voidaan teettää osahankkeena aihetta kartoittaneen työryhmän esityksen perusteella. Toukokuussa tai mahdollisesti alkusyksystä järjestetään kummankin aihealueen yksipäiväinen seminaari tai vaihtoehtoisesti työryhmien yhteinen kaksipäiväinen seminaari, jolloin myös ryhmien välinen vuorovaikutus voi tehostua. Seminaarien kohderyhmänä on ensisijaisesti yliopistokirjastojen kouluttajina toimiva henkilökunta mutta ne ovat avoimia myös muille. Seminaarien ohjelma rakentuu ulkopuolisista asiantuntija-alustuksista sekä työpajatyöskentelystä. Työryhmän jäsenet voivat toimia työpajojen vetäjinä. Tavoitteena on verkostojen työskentelyn jatkaminen seminaarien jälkeen. Esimerkiksi yhteisten arviointimittareiden käytännön soveltuvuuden seuranta ja kehitystyö sekä hyvien käytänteiden jakamisen jatkaminen integroinnin vahvistamisesta ovat vielä hankkeen päätyttyäkin ajankohtaisia. Alakohtaisten kehittämisryhmien perustaminen Arviointiin ja tiedonhankinnan opetuksen laadun yleiseen kehittämiseen tähtäävien verkostojen työskentelyn käynnistyttyä on todennäköistä, että ilmenee tarvetta myös tieteenalakohtaiseen oppimateriaali- ja koulutusyhteistyöhön. Tavoitteena on muodostaa myöhemmin alakohtaisia tiedonhankinnan opetuksen ja oppimateriaalin kehittämisryhmiä. Hankkeen toiminnan painopiste on kuitenkin ensin peruskysymysten ratkaisuissa. Siirryttäessä tieteenalakohtaiseen problematiikkaan tarvitaan kontekstin mukaan tuomiseen konkreettiset operationaaliset keinot. Tavoitteena on verkostojen työskentelyn jatkaminen seminaarien jälkeen. Esimerkiksi yhteisten arviointimittareiden käytännön soveltuvuuden seuranta ja kehitystyö sekä hyvien käytänteiden jakamisen jatkaminen integroinnin vahvistamisesta ovat vielä hankkeen päätyttyäkin ajankohtaisia. Oppimateriaalitietokanta ja SVY-yhteistyö Hanke on mukana Suomen virtuaaliyliopiston ja yliopistokirjastojen oppimateriaalitietokannan kehittämisyhteistyössä. Hanke osallistuu valtakunnallisten virtuaaliyliopistopäivien maaliskuuta 2005 työpajan suunnitteluun ja toteutukseen. Www-sivujen kehittäminen Hankkeen www-sivustoa kehitetään edelleen kansalliseksi informaatiolukutaidon varannoksi. Työryhmille perustetaan omat sivut, joilla tiedotetaan ryhmien ajankohtaisista aiheista ja tehdään toimintaa läpinäkyväksi. Www-sivuston avulla luodaan näkyvyyttä kansalliselle toiminnalle myös suhteessa kansainväliseen informaatiolukutaitoa edistävään verkostoon. Yhteistyö muiden hankkeiden ja verkostojen kanssa Hanke tekee yhteistyötä edelleen muiden paikallisten, valtakunnallisten sekä kansainvälisten informaatiolukutaitoa sekä tieto- ja viestintätekniikan käyttöä edistävien verkostojen kanssa ja seuraa alan kehitystä. 8

9 3. Hankeorganisaatio Suunnittelija FM Anne Lehto. Ohjausryhmä Hankkeen ohjausryhmään kuuluvat alkaen seuraavat jäsenet: - Puheenjohtaja Kaisa Sinikara, tieto- ja kirjastopalvelujohtaja, Helsingin yliopisto - Anne Buttler, koulutuspoliittinen sihteeri, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta - Maija-Leena Huotari, professori, Helsingin yliopisto - Arja Juntunen, palvelupäällikkö, Kuopion yliopiston kirjasto - Anne Nevgi, tutkijalehtori, Helsingin yliopisto - Jarmo Saarti, kirjastonjohtaja, Kuopion yliopiston kirjasto - Janne Sariola, opetusteknologiapäällikkö, Helsingin yliopisto, - Eero Sormunen, professori, Tampereen yliopisto - Johanna Tevaniemi, informaatikko, Tampereen yliopiston kirjasto - Sihteeri Anne Lehto, suunnittelija, Helsingin yliopisto Yhdyshenkilöt yliopistokirjastoissa Yliopistokirjastojen nimeämät IL-yhdyshenkilöt jatkavat toimintaansa informaatiolukutaidon paikallisina koordinaattoreina ja tiedon välittäjinä. Yhdyshenkilöverkostossa on tapahtunut joitakin henkilövaihdoksia. Päivitetty lista jäsenistä löytyy hankkeen www-sivulta Verkoston sähköpostilistan IL-yhdyshenkilo@helsinki.fi käyttöä pyritään tehostamaan. Työryhmät vuonna 2005 Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma-hankkeen ohjausryhmä päätti kokouksessaan , että vuonna 2005 perustetaan kaksi valtakunnallista työryhmää. Toinen työryhmä keskittyy yhteisten informaatiolukutaidon arviointikäytäntöjen kehittämiseen ja toinen ryhmä kehittää informaatiolukutaidon opettajien koulutusta ja pedagogisia valmiuksia ja edistää informaatiolukutaitojen integrointia oppiaineisiin. Työryhmiin on ilmoittautunut mennessä yhteensä 23 henkilöä 18 eri tiedekunta- tai yliopistokirjastosta. Lisäksi muutama kirjasto on ilmoittanut informaatikkojen virkajärjestelyjen takia voivansa nimetä jäsenensä ryhmiin vasta myöhemmin keväällä. Ohjausryhmän kokouksessa sovittiin, että työryhmien jäseneksi tulevat myös ylioppilaskuntien edustajat, jotka nimetään myöhemmin. 4. Kytkentä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategiaan Koska kyseessä on Suomen yliopistokirjastojen yhteinen hanke, on sen kytkentä luontevinta tehdä yliopistokirjastojen johtajien yhteistyönä tekemään Suomen Yliopistokirjastojen verkoston strategiaan , jota laadittaessa on otettu huomioon koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategian painopisteet. Tässä strategiassa mainitaan samaan tapaan kuin OPM:n Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa , että Tiedonhankinta- ja tiedonhallintataitojen opetuksella kirjastot omalta osaltaan huolehtivat siitä, että yliopistoista valmistuvilla on hyvä akateeminen informaatiolukutaito. Kirjastot tuottavat eri tieteenaloille tiedonhankinnan ja -hallinnan oppimateriaaleja. 3 Saatavissa: 9

10 5. Suunnitelma hankkeen seurannasta ja arvioinnista Suomen yliopistokirjastojen verkoston toimintaa koordinoi neuvosto, joka koostuu yliopistokirjastojen johtajista. Neuvosto osaltaan arvioi käynnistämiensä hankkeiden tuloksia ja merkitystä verkoston toiminnan kannalta. Neuvoston työvaliokunnan edustajat ovat mukana informaatiolukutaidon opintosuunnitelma -hankkeen ohjausryhmässä. Arvioinnin tueksi ja toiminnan kehittämiseksi kannattaa jatkossakin kerätä palautetta yliopistokirjastoilta. Myös työryhmien järjestämien seminaarien työpajoissa voidaan kerätä osallistujilta palautetta esimerkiksi työryhmien kehittämistä oppimistulosten arvioinnin mittareista. 6. Hankkeen budjetti Budjetti vuodelle 2005 Käytettävissä oleva hankemääräraha vuonna 2005 summa OPM:n myöntämä hankerahoitus * Vuodelta 2004 siirtyvä rahoitus ** Yhteensä ** Hankemäärärahojen käyttösuunnitelma Palkat ja palkkiot suunnittelijan palkka sivukuluineen osahankkeet Muut kulut - koneet ja laitteet tarvikkeet matkat ja majoitus koulutus asiantuntijapalvelut muut ostopalvelut Yhteensä * HY:n yleiskustannukset 5% vähennetty OPM:n myöntämästä alkuperäisestä summasta. **Arvio , kaikkia kuluja ei ole vielä laskutettu hankkeelta. Budjetti vuodelle 2006 Käytettävissä oleva hankemääräraha vuonna 2006 summa OPM:n myöntämä hankerahoitus * Yhteensä

11 Hankemäärärahojen käyttösuunnitelma Palkat ja palkkiot suunnittelijan palkka sivukuluineen ** Muut kulut - koneet ja laitteet tarvikkeet matkat koulutus asiantuntijapalvelut muut ostopalvelut Yhteensä *Arvio, jonka perustana vuoden 2005 myöntö vähennettynä HY:n yleiskustannusosuudella 5 %. Vuodelle 2006 myönnetyn hankemäärärahan virallista suunnitelmaa ei vielä kirjattu. **Arvio, perustuu vuodelle 2005 budjetoituun kustannukseen, johon lisätty 2 %. Hankkeen tarkempi budjetti vuodelle 2006 voidaan laatia sen jälkeen kun myönnetyn hankemäärärahan virallinen suunnitelma on kirjattu kirjanpitoon. Suurin menoerä on vuonna 2006 suunnittelijan palkka, jonka jälkeen kuluja aiheutuu mahdollisesta oppimateriaalituotannosta ja näihin liittyvistä ohjelmistoratkaisuista. Myös yliopistokirjastojen tiedonhankinnan kouluttajien kouluttautumista ja verkostotyöskentelyä pyritään edelleen tukemaan. 11

Kirjastojen uudet haasteet organisaatioiden tiedonhallinnassa: Informaatiolukutaidon ops: yliopistokirjastojen yhteinen SVY hanke 2004 2006

Kirjastojen uudet haasteet organisaatioiden tiedonhallinnassa: Informaatiolukutaidon ops: yliopistokirjastojen yhteinen SVY hanke 2004 2006 Kirjastojen uudet haasteet organisaatioiden tiedonhallinnassa: Informaatiolukutaidon ops: yliopistokirjastojen yhteinen SVY hanke 2004 2006 Erikoiskirjastojen päivä 3.2.2005 Helsinki Suunnittelija: Anne

Lisätiedot

Yliopistokirjastojen yhteinen SVY-hanke: Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma , toimintavuoden 2005 raportointi

Yliopistokirjastojen yhteinen SVY-hanke: Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma , toimintavuoden 2005 raportointi Yliopistokirjastojen yhteinen SVY-hanke: Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma 2004-2006, toimintavuoden 2005 raportointi Hankkeen nimi Koordinaatioyliopisto Verkostossa mukana olevat yliopistot Informaatiolukutaidon

Lisätiedot

Informaatiolukutaidon opintosuunnitelmalla lisää laatua ja vertailtavuutta tutkintoihin

Informaatiolukutaidon opintosuunnitelmalla lisää laatua ja vertailtavuutta tutkintoihin Informaatiolukutaidon opintosuunnitelmalla lisää laatua ja vertailtavuutta tutkintoihin Anne Lehto Suomen yliopistokirjastot käynnistivät vuonna 2004 yhteisen hankkeen, jonka tavoitteena on tuottaa informaatiolukutaidon

Lisätiedot

Kansallinen informaatiolukutaito IL ops: yliopistokirjastojen yhteinen SVY hanke

Kansallinen informaatiolukutaito IL ops: yliopistokirjastojen yhteinen SVY hanke Kansallinen informaatiolukutaito IL ops: yliopistokirjastojen yhteinen SVY hanke 2004 2006 Kirjastopäivät 16.6.2005 Tampereen yliopisto Anne Lehto, suunnittelija HY, anne.ma.lehto@helsinki.fi Esityksen

Lisätiedot

Yliopistokirjastojen yhteinen SVY-hanke: Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma 2004-2006, Toimintavuoden 2006 raportointi

Yliopistokirjastojen yhteinen SVY-hanke: Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma 2004-2006, Toimintavuoden 2006 raportointi Yliopistokirjastojen yhteinen SVY-hanke: Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma 2004-2006, Toimintavuoden 2006 raportointi Hankkeen nimi Koordinaatioyliopistot Verkostossa mukana olevat yliopistot Koordinaattori/

Lisätiedot

Kuinka ohjata opiskelijoita informaatiolukutaitoon?

Kuinka ohjata opiskelijoita informaatiolukutaitoon? Kuinka ohjata opiskelijoita informaatiolukutaitoon? VVYOP 05 Workshop: Verkko ohjausta opintopolun eri vaiheissa Anne Lehto, suunnittelija Informaatiolukutaidon ops hanke anne.ma.lehto@helsinki.fi Esityksen

Lisätiedot

valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II

valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II ti 22.3.2005 klo 14.00-16.00 ke 23.3.2005 klo 14.15-16.15 Työseminaarin

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kirjasto

Jyväskylän yliopiston kirjasto Page 1 of 23 Kysely tiedonhankinnan opetuksesta, marraskuu 2005 Vastaa seuraaviin kysymyksiin tiedonhankinnan opetuksen tilanteen kartoittamiseksi maamme yliopistoissa syksyllä 2005, kun Suomen yliopistoissa

Lisätiedot

Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee Peda-forum-päivät

Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee Peda-forum-päivät Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee Peda-forum-päivät 25.8.2010 Helsingin yliopiston kirjasto Päivi Helminen, Kati Syvälahti, Maija Halminen 31.8.2010 1 Työpajan tavoite Tavoitteena on

Lisätiedot

Informaatiolukutaidon opettaminen

Informaatiolukutaidon opettaminen Informaatiolukutaidon opettaminen KIRJASTOPEDAGOGIIKKA KIRJASTOAMMATTILAINEN OPPIMISEN OHJAAJANA koulutus kirjastohenkilökunnalle 2.11.2005 Tritonia, Vaasa Anne Lehto, suunnittelija, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Malleja tvt:n opetuskäytön koulutuksista Itä-Suomessa ja Kuopiossa

Malleja tvt:n opetuskäytön koulutuksista Itä-Suomessa ja Kuopiossa Malleja tvt:n opetuskäytön koulutuksista Itä-Suomessa ja Kuopiossa VY- päivät 22.-23.3.05 Ulla Ritvanen Kuopion yliopisto / Oppimiskeskus Esityksen sisältö Hankkeen esittely Koulutusten suunnittelu ja

Lisätiedot

IL-SUOSITUKSEN TILANNE

IL-SUOSITUKSEN TILANNE IL-SUOSITUKSEN TILANNE Riitta-Liisa Karjalainen / Kaija Kivikoski Amk-kirjastojen Pedagogiikka-työryhmä Leena Järveläinen Yo-kirjastojen Informaatiolukutaitoverkosto STKS:n IL-seminaari, 29.11.2012 ESITYKSEN

Lisätiedot

Mittaamisen vaikeus. KOKEMUKSET JAKOON informaatiolukutaidon kipupisteet STKS:n seminaari, Helsinki

Mittaamisen vaikeus. KOKEMUKSET JAKOON informaatiolukutaidon kipupisteet STKS:n seminaari, Helsinki Mittaamisen vaikeus KOKEMUKSET JAKOON informaatiolukutaidon kipupisteet 2.12.2005 STKS:n seminaari, Helsinki Anne Lehto, suunnittelija, Helsingin yliopisto anne.ma.lehto@helsinki.fi http://www.helsinki.fi/infolukutaito

Lisätiedot

Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen

Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Torus-verkosto www.torus.oulu.fi Oulun yliopisto Historian laitos suunnittelija & koordinaattori Anita Honkala anita.honkala@oulu.fi Mikä

Lisätiedot

Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta

Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta Niina Oikarinen niina.oikarinen@oulu.fi Alustuksen aiheet Kehittämishanke

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA Mirja Laitinen Tietopalvelupäällikkö, pedagoginen johtaja 4.10.2016 Tiedonhankinnan ja hallinnan opetuksen tavoitteet OPS2017 Rehtorin linjaukset:

Lisätiedot

It-Peda - verkosto TieVie - Turku. Lauri.Saarinen

It-Peda - verkosto TieVie - Turku. Lauri.Saarinen It-Peda - verkosto 6.9.2002 TieVie - Turku Lauri.Saarinen Lauri.Saarinen@hkkk.fi Mikä IT-Peda? IT-Peda -verkosto on Suomen yliopistojen opetusteknologiayksikköjen (tai vastaavien) verkosto, joka on aloittanut

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien kouluttajien täydennyskoulutushanke

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien kouluttajien täydennyskoulutushanke Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien kouluttajien täydennyskoulutushanke Paula Vaskuri Opetuksen kehittämisyksikkö Oulun yliopisto Taustaa suomen ja saamen kielen ja logopedian laitoksen suomen kielen

Lisätiedot

Anne Lehto & Pirkko Fagervik & Christina Flemming & Kirsi Luukkanen & Eija Nevalainen & Maarit Putous & Katri Rintamäki & Helena Silvennoinen-Kuikka

Anne Lehto & Pirkko Fagervik & Christina Flemming & Kirsi Luukkanen & Eija Nevalainen & Maarit Putous & Katri Rintamäki & Helena Silvennoinen-Kuikka Yliopistokirjastojen informaatiolukutaidon opetuksen suunnittelu rakenteellisen kehittämisen prosesseissa: katsauksessa Itä-Suomen yliopisto, Helsingin yliopisto, Turun korkeakoulut ja Tritonia. Anne Lehto

Lisätiedot

INFORMAATIOLUKUTAITO OPETUSSUUNNITELMISSA SeAMK:ssa

INFORMAATIOLUKUTAITO OPETUSSUUNNITELMISSA SeAMK:ssa INFORMAATIOLUKUTAITO OPETUSSUUNNITELMISSA SeAMK:ssa - sitkeyttä, suunnittelua ja sopivasti sattumaa Kohti Jupiteria? IL-OPSiin / Tieteiden talo Informaatikko Leena Elenius Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Maija Mikkilä 26.7.2012 1 Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Toteuttajaverkosto: Kotka Hamina Pyhtää Virolahti-Miehikkälä Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Opetusyhteistyön tiivistäminen ja yhteinen verkko-opetus

Opetusyhteistyön tiivistäminen ja yhteinen verkko-opetus Opetusyhteistyön tiivistäminen ja yhteinen verkko-opetus Mari Suonio ja kumppanit 19.5.2017 Taustaa Toimiva, vakiintunut malli valtakunnallisille verkkokursseille olemassa Noin 3000 op ja 13-10 verkkokurssia

Lisätiedot

TIEDONHALLINTATAITOJEN OPETUS OSANA YLIOPISTO-OPETUSTA. TieVie-hankkeen esittelyä Eija Suikkanen Turun yliopiston kirjasto

TIEDONHALLINTATAITOJEN OPETUS OSANA YLIOPISTO-OPETUSTA. TieVie-hankkeen esittelyä Eija Suikkanen Turun yliopiston kirjasto TIEDONHALLINTATAITOJEN OPETUS OSANA YLIOPISTO-OPETUSTA TieVie-hankkeen esittelyä Eija Suikkanen Turun yliopiston kirjasto Hankkeeni lähtökohta kirjasto ja yliopisto tänään tiedonlähteiden määrä kasvanut,

Lisätiedot

Suomen virtuaaliyliopisto ja sen palvelut. Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö

Suomen virtuaaliyliopisto ja sen palvelut. Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö Suomen virtuaaliyliopisto ja sen palvelut Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö 28.4.2006 Sisältö Mikä SVY on? Mitä SVY tekee? Mitä hyötyä SVY:stä on minulle? Mistä SVY:n löytää? Mikä

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Kirjastopalvelut näkyviksi

Kirjastopalvelut näkyviksi Kirjastopalvelut näkyviksi Tiedonhankinnan opetus osaksi opiskelua Kaisu Clarot 29.11.2007 Taustaa Osa opintojen ohjaus hanketta, jota veti Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelut yksikkö Hankkeen

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus 2.10. 2007 Ohjelma 13.15-13.25 Tervetuloa ja tavoite 13.25 YPE opintojen esittely 13.40 TVT 8 op opintojen esittely 13.55 Koulutusten kytkennät ja suorittamismallit

Lisätiedot

Suomen virtuaaliyliopiston vakinaistettu toiminta yliopistojen. palveluksessa. Julian Lindberg TieVie -asiantuntijakoulutus

Suomen virtuaaliyliopiston vakinaistettu toiminta yliopistojen. palveluksessa. Julian Lindberg TieVie -asiantuntijakoulutus Suomen virtuaaliyliopiston vakinaistettu toiminta yliopistojen palveluksessa Julian Lindberg TieVie -asiantuntijakoulutus 27.04.2007 Sisältö: Hieman historian havinaa Missä ollaan tällä hetkellä? Mitä

Lisätiedot

SUOMEN YLIOPISTOKIRJASTOJEN NEUVOSTON KOKOUS

SUOMEN YLIOPISTOKIRJASTOJEN NEUVOSTON KOKOUS KOKOUSMUISTIO 15.8.2002 Irma Reijonen SUOMEN YLIOPISTOKIRJASTOJEN NEUVOSTON KOKOUS Aika: Maanantai 17.6.2002 kello 13.30 17.00 Paikka: Åbo Akademin kirjasto, Tuomiokirkkokatu 2-4 Osallistujat: Eeva-Liisa

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa OSAAMISEN TUNNISTAMINEN (muk. Jäntti 2007) OPPIMISTEOT JA OSAAMISTAVOITTEET: OPPIMISTULOKSINA ARVIOINTI opiskelija opettaja arvioija

Lisätiedot

Organisatorinen muutos

Organisatorinen muutos Organisatorinen muutos 22.11.2001 TieVie-kouluttajakoulutus Helsingin yliopisto Projektipäällikkö Janne Sariola Teemat Lähtökohtia Miksi strategia? Mitä? Sisällöt Miten? Toimenpiteet Miksi? Strategisen

Lisätiedot

TieVie-asiantuntijakoulutus: Organisatorinen muutos verkkojakso Sini Lehto Opetusteknologiakeskus

TieVie-asiantuntijakoulutus: Organisatorinen muutos verkkojakso Sini Lehto Opetusteknologiakeskus TieVie-asiantuntijakoulutus: Organisatorinen muutos verkkojakso 29.8.-2.10.2005 Sini Lehto Opetusteknologiakeskus Organisatorinen muutos verkkojakson tavoitteet Saat perustiedot tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

TRITONIA 2012 KALVOT VUOKKO PALONEN & MARITA AHOLA

TRITONIA 2012 KALVOT VUOKKO PALONEN & MARITA AHOLA TRITONIA 2012 KALVOT VUOKKO PALONEN & MARITA AHOLA TRITONIA 2010- Vaasan yliopisto Vaasan ammattikorkeakoulu ÅA i Vasa Åbo Akademi Tritonia, Vaasan tiedekirjasto 2001- ja oppimiskeskus 2004-2010- 3 yliopistoa

Lisätiedot

TVT- OPETUSKÄYTÖN STRATEGIA

TVT- OPETUSKÄYTÖN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON LIIKUNTA- JA TERVEYSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN TVT- OPETUSKÄYTÖN STRATEGIA Kimmo Suomi, professori Jorma Tynjälä, yliassistentti TieVie -koulutuksen aloitusseminaari Oulun yliopisto 7.5..2004

Lisätiedot

Merja Ruotsalainen, projektipäällikkö. Oulun yliopisto, opetuksen kehittämisyksikkö Pentti Kaiteran katu 1, PL 8000

Merja Ruotsalainen, projektipäällikkö. Oulun yliopisto, opetuksen kehittämisyksikkö   Pentti Kaiteran katu 1, PL 8000 TieVie-suunnitteluryhmän kokous Aika: to 22.9.2005 klo 11.30-18.00, pe 23.9. klo 8.30-15.30 Paikka: Oulun yliopisto, Tiedekirjasto telluksen ryhmätyötila. Asialista - Peltolan Hannun terveiset 12.9.2005

Lisätiedot

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Jukka Kola Professori, Vararehtori Valtakunnalliset opintoasiainpäivät 11.-12.10.2012 Helsingin yliopisto 18.10.2012 1 Opetustoiminnan johtaminen

Lisätiedot

Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta

Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta Keväällä 2016 käynnistyivät koulutusohjelmat: - Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä (60

Lisätiedot

FUN Suomen yliopistokirjastojen verkosto. Paikka: Oikeustieteellinen tiedekunta, Cal 2111, 2. krs, Calonia, Caloniankuja 3, Turun yliopisto, Turku

FUN Suomen yliopistokirjastojen verkosto. Paikka: Oikeustieteellinen tiedekunta, Cal 2111, 2. krs, Calonia, Caloniankuja 3, Turun yliopisto, Turku FUN Suomen yliopistokirjastojen verkosto Esityslista Kokous 4/2018 Aika: 13.12.2018 klo 10-16 Paikka: Oikeustieteellinen tiedekunta, Cal 2111, 2. krs, Calonia, Caloniankuja 3, Turun yliopisto, Turku Osallistujat:

Lisätiedot

Työpaja Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta / LSuominen

Työpaja Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta / LSuominen Hops-ohjausohjaus maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa Työpaja 18.8.2011 Leena Suominen ja Outi Vlk Valkama www.helsinki.fi/yliopisto 8.9.2011 1 Hops periaatteet HY:ssä (hops-työryhmän loppuraportti

Lisätiedot

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Viisi opintoviikkoa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä vuodesta 2000 lähtien http://ok.helsinki.fi/opefi Pauliina Kupila ja Mari Jussila Opetusteknologiakeskus

Lisätiedot

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

Opettajankoulutuksen valinnat ennakoivaa tulevaisuustyötä (OVET) -kehittämishanke

Opettajankoulutuksen valinnat ennakoivaa tulevaisuustyötä (OVET) -kehittämishanke Selection to Finnish Teacher Education Anticipatory Work for Future Key Project Opettajankoulutuksen valinnat ennakoivaa tulevaisuustyötä (OVET) -kehittämishanke CC0 OVET-hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena

Lisätiedot

Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs, Huone C222

Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs, Huone C222 Kansallinen elektroninen kirjasto ESITYSLISTA 3/2008 1 (5) OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 3/2008 Aika 15.9.2008 klo 12.00 15.00 Paikka Läsnä Esittelijä Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs,

Lisätiedot

Osaaminen ammattikorkeakoulukirjastossa

Osaaminen ammattikorkeakoulukirjastossa Osaaminen ammattikorkeakoulukirjastossa Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät, Joensuu 1.10.2009 Osaaminen ammattikorkeakoulukirjastossa Osaamisen kehittämisen organisointi Koulutustarpeet ja koulutus Tulevaisuus

Lisätiedot

Tiedonhankinnan opintopolkua raivaamassa

Tiedonhankinnan opintopolkua raivaamassa Tiedonhankinnan opintopolkua raivaamassa STKS:n Informaatiolukutaitoryhmän seminaari 27.11.2008 Mirja Laitinen Jyväskylän yliopiston kirjasto Polun raivausta Yleiset taustat metsän koko Kronologinen katsaus

Lisätiedot

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelmaan osallistuvat kaikki Pirkanmaan toisen asteen oppilaitokset, lukiot ja ammatillinen koulutus, nuorisoasteen- ja aikuiskoulutus.

Lisätiedot

TieVie asiantuntijakoulutus Teknologinen muutos -verkkojakso

TieVie asiantuntijakoulutus Teknologinen muutos -verkkojakso TieVie asiantuntijakoulutus Teknologinen muutos -verkkojakso 16.8. - 26.9.2004. Teknologinen muutos -verkkojakson tarkoituksena on kartoittaa ajatuksia korkeakoulujen tulevaisuuden toimintakentästä ja

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Kilda-projektin tilannekatsaus: tulokset ja tavoitteet 2015. Kilda-projektin ohjausryhmän kokous 8.9.2015 Marja-Liisa Seppälä

Kilda-projektin tilannekatsaus: tulokset ja tavoitteet 2015. Kilda-projektin ohjausryhmän kokous 8.9.2015 Marja-Liisa Seppälä Kilda-projektin tilannekatsaus: tulokset ja tavoitteet 2015 Kilda-projektin ohjausryhmän kokous 8.9.2015 Marja-Liisa Seppälä RDA-käyttöönotto Käännös kopioitu RDA toolkitin julkaisualustalle -> julkaiseminen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston kirjasto 1

Helsingin yliopiston kirjasto 1 Helsingin yliopiston kirjasto 1 TIETEELLINEN TIETO KUULUU KAIKILLE Suomessa tieteelliset kirjastot ovat avoinna kaikille ja tarjoavat esteettömän pääsyn tieteellisen tiedon lähteille. Helsingin yliopiston

Lisätiedot

Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmästä. Tommi Jauhiainen Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous

Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmästä. Tommi Jauhiainen Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmästä Tommi Jauhiainen 9.12.2011. Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmä Ryhmä piti järjestäytymiskokouksensa 15.6.2011.

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

Tilaston sovellukset ja sudenkuopat

Tilaston sovellukset ja sudenkuopat Tilaston sovellukset ja sudenkuopat 24.1.-13.3.2012 Tilastoista tietoa - tilastovalmennusta yleisille kirjastoille Markku Laitinen, Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut markku.laitinen@helsinki.fi

Lisätiedot

Strategian toimeenpano Janne Sariola

Strategian toimeenpano Janne Sariola Strategian toimeenpano 23.11.2001 Janne Sariola Teemat Toimeenpano: Mitkä toiminta-alueet alueet valitaan? Vaihtoehtoisia toimintoja kuinka tvt-opetuskäytön kehittäminen organisoituu? Mahdollisuuksia kehittämistyöhön

Lisätiedot

Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto

Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto Informaatikot Oulussa muodostavat asiantuntijaryhmän Vastaava informaatikko 5 informaatikkoa 1 pääkirjastossa 2 aluekirjastoissa 2 kombikirjastoissa Koulukirjaston

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, IEA sekä opetus- ja kulttuuriministeriö

Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, IEA sekä opetus- ja kulttuuriministeriö Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, IEA sekä opetus- ja kulttuuriministeriö 2018 Tieto- ja viestintäteknologia sekä monilukutaito ovat merkittävässä asemassa opiskelussa, työelämässä kuin

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

VIRTUAALIKAMPUS KIRJASTON HANKKEENA. Outi Klintrup Oulun yliopiston kirjasto TieVie-lähiseminaari, Oulu

VIRTUAALIKAMPUS KIRJASTON HANKKEENA. Outi Klintrup Oulun yliopiston kirjasto TieVie-lähiseminaari, Oulu VIRTUAALIKAMPUS KIRJASTON HANKKEENA Outi Klintrup Oulun yliopiston kirjasto TieVie-lähiseminaari, Oulu 24.9.2004 Virtuaalikampus-hanke yhteistyönä Tarkoitus: edistää langattoman teknologian sovelluksia

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmien toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden

Lisätiedot

Tule tule hyvä tieto!

Tule tule hyvä tieto! Tule tule hyvä tieto! Jyväskylän kirjastojen ja kaupungin opetuspalvelujen suunnitelma informaatiolukutaidon edistämisestä IV Valtakunnalliset koulukirjastopäivät Kuopiossa 25.-26.4.2012 - Koulukirjastot

Lisätiedot

Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014

Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014 Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu AMK-KOULUTUKSESTA JA PEDAGOGISESTA KEHITTÄMISESTÄ VASTAAVIEN VARAREHTOREIDEN TYÖPAJA TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014 Työpajan osallistujat

Lisätiedot

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Hotel Arthur 9.5.2014 Vaskivuoren lukion rehtori Eira Kasper Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki YANZU 言 祖 Kiinan kieltä lukioissa Kansainvälistymisen

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Sivu 1/7 Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Diaarinumero: 51/575/2016 1. PERUSTIEDOT Hakija (koulutuksen järjestäjä) Hakijan virallinen sähköpostiosoite

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

eamk-verkkototeutusten laatukriteerit: toteutus

eamk-verkkototeutusten laatukriteerit: toteutus 1 (5) eamk-verkkototeutusten laatukriteerit: toteutus Kohderyhmä ja käyttäjät Arviointi Muistiinpanot Käyttäjät ja heidän tarpeensa huomioidaan suunnittelussa ja tuotantovaiheessa sekä toteutuksen aikana.

Lisätiedot

Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma - hankkeen päätösseminaari

Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma - hankkeen päätösseminaari Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma - hankkeen päätösseminaari 08/06 Kolmivuotinen Informaatiolukutaidon opintosuunnitelma -hanke on päättymässä ja perjantaina 3.11 oli aika kokoontua hankkeen päätösseminaariin.

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä

Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä Ideapaperi työryhmän työskentelystä Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.2005 Jyväskylän

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen

Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen 15.3.2010 Aija Rinkinen opetusneuvos Opetushallitus Valtioavustuksen jakautuminen ja toimijat, tehostettu ja erityinen tuki I Aalto ( 2008 2009) - Kuntia mukana

Lisätiedot

Suomen yliopistokirjastojen neuvosto. Paikka: Turun yliopisto, Lemminkäisenkatu 3 A, kokoushuone 203 (2 krs.)

Suomen yliopistokirjastojen neuvosto. Paikka: Turun yliopisto, Lemminkäisenkatu 3 A, kokoushuone 203 (2 krs.) Suomen yliopistokirjastojen neuvosto Muistio Neuvoston kokous 4/2014 Aika: 4.12.2014 klo 10-16 Paikka: Turun yliopisto, Lemminkäisenkatu 3 A, kokoushuone 203 (2 krs.) Osallistujat: Tua Hindersson-Söderholm,

Lisätiedot

Keski-Suomen kirjastojen ekstranet. Maakuntakirjastokokous 19.3.2008/HM

Keski-Suomen kirjastojen ekstranet. Maakuntakirjastokokous 19.3.2008/HM Keski-Suomen kirjastojen ekstranet Maakuntakirjastokokous 19.3.2008/HM Taustaa Maakuntakirjastotoiminnan kehittämistyöryhmässä syntyi idea kirjastojen asiantuntijapankista jo vuonna 2002 Maakuntakirjastokokousten

Lisätiedot

Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009

Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 1.1 Valkeakoski-opiston tietostrateginen visio...1 2 NYKYTILA JA TAVOITE...1 2.1 Tekniset valmiudet...1 2.1.1 Tavoite...1 2.2 Henkilökunnan

Lisätiedot

Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti.

Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti. Jyväskylän yliopistosta valmistuvat ovat vastuullisia, akateemisia asiantuntijoita, jotka muuttavat maailmaa. Koulutustarjontamme on vetovoimaista, monialaista ja vastaa globaaleihin osaamistarpeisiin.

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Puhuja? Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut CSC JA PALVELUT. Avointen yliopistojen neuvottelupäivät Soile Pylsy, CSC

Puhuja? Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut CSC JA PALVELUT. Avointen yliopistojen neuvottelupäivät Soile Pylsy, CSC -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avointen yliopistojen neuvottelupäivät 12.-13.10.2011 Soile Pylsy, CSC CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Puhuja? Soile Pylsy, asiantuntija

Lisätiedot

Työn kehittäminen vertaisryhmässä Informaatikkotiimi. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastopäivät Elina Kauppila

Työn kehittäminen vertaisryhmässä Informaatikkotiimi. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastopäivät Elina Kauppila Työn kehittäminen vertaisryhmässä Informaatikkotiimi Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastopäivät 30.11.2016 Elina Kauppila Tiimin lähtötilanne toimeksianto kirjaston johdolta tavoitteena luoda pohja systemaattiseen

Lisätiedot

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian

Lisätiedot

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA INSSI-seminaari 30.03.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulujen vastuu 1) Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisessa korkeakouluissa

Lisätiedot

Nelli-opetus Helsingin yliopiston kirjastoissa

Nelli-opetus Helsingin yliopiston kirjastoissa Nelli-opetus Helsingin yliopiston kirjastoissa Nicola Nykopp 19.5. 2005 Humanistisen tiedekunnan kirjasto Kouluttavat kirjastot Helsingin Yliopistolla useita kirjastoja, joista useimmat ovat järjestäneet

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2015 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

Suomen virtuaaliyliopiston yhteistyömalli. Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö 9.11.2005

Suomen virtuaaliyliopiston yhteistyömalli. Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö 9.11.2005 Suomen virtuaaliyliopiston yhteistyömalli Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö 9.11.2005 Sisältö Suomen virtuaaliyliopisto pähkinänkuoressa Suomen virtuaaliyliopiston yhteistyömalli

Lisätiedot

AIKUISTEN MAAHANMUUTTAAJIEN KOTOUTUMISKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

AIKUISTEN MAAHANMUUTTAAJIEN KOTOUTUMISKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET AIKUISTEN MAAHANMUUTTAAJIEN KOTOUTUMISKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET OPH 2012 PERUSTEISTA KÄYTÄNTÖÖN Kristel Kivisik ja Sari Liski Työryhmä opetusneuvos Leena Nissilä, OPH, pj opetusneuvos Liisa

Lisätiedot

LiikuntaKasVissa saatuja kokemuksia ja hyviä käytänteitä yliopistojen välisestä yhteistyöstä

LiikuntaKasVissa saatuja kokemuksia ja hyviä käytänteitä yliopistojen välisestä yhteistyöstä LiikuntaKasVissa saatuja kokemuksia ja hyviä käytänteitä yliopistojen välisestä yhteistyöstä Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin Vokke seminaari

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Syksy 2017 Tanja Välisalo tinyurl.com/hytk-tvt2017 Sisältö 1. Mitä teknologiataitoja tarvitsen?

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

Strategia vuosille Tarkistetut tavoitteet Strategiset päämäärät:

Strategia vuosille Tarkistetut tavoitteet Strategiset päämäärät: 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2017 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op)

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 15.1.2014 31.5.2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi 2 KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN

Lisätiedot

Kielelliset. linjaukset

Kielelliset. linjaukset Kielelliset linjaukset 1 1 Aaltoyliopiston kielelliset linjaukset Aalto-yliopiston kielelliset periaatteet Aallossa käytetään kolmea työkieltä: suomea, ruotsia ja englantia Kaikki voivat osallistua keskusteluun

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen katselmus

Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Teemat. Osaamisen kohottaminen

Teemat. Osaamisen kohottaminen Teemat Strategian toimeenpano 23.11.2001 Toimeenpano: Mitkä toiminta-alueet valitaan? Vaihtoehtoisia toimintoja kuinka tvt-opetuskäytön kehittäminen organisoituu? kehittämistyöhön Keskustelua JANNE SARIOLA

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

SUKUPUOLENTUTKIMUKSE STA TYÖELÄMÄÄN

SUKUPUOLENTUTKIMUKSE STA TYÖELÄMÄÄN SUKUPUOLENTUTKIMUKSE STA TYÖELÄMÄÄN Aino-Maija Hiltunen, Outi Pajala & Tuija Saresma Sukupuolentutkimuksen verkosto Hilma 26.8.2010 klo 13.30-15 Pedaforum, Lapin yliopisto, LS 18 TYÖPAJAN RAKENNE INTRO:

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Tieteiden ja teknologian historian verkkoopetushanke:

Tieteiden ja teknologian historian verkkoopetushanke: Tieteiden ja teknologian historian verkkoopetushanke: Torus www.torus.oulu.fi Oulun yliopisto koordinaattori & verkko-opettaja Anita Honkala Taustatietoja monitieteinen yhdeksän yliopiston verkosto: OY,

Lisätiedot

Minne menet virtuaaliyliopisto? Hannu Peltola

Minne menet virtuaaliyliopisto? Hannu Peltola Minne menet virtuaaliyliopisto? Hannu Peltola TieVie-lähiseminaari Jyväskylä 12.2.2004 Sisältö Esittely Virtuaaliyliopiston tavoitteet Virtuaaliyliopiston toiminta 2001-2003 Kehittämisyksikön toiminta

Lisätiedot