Hallitus LAUSUNTO HELSINGIN UUDEN YLEISKAAVAN EHDOTUKSESTA 427/ /2012. Hallitus 19

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallitus LAUSUNTO HELSINGIN UUDEN YLEISKAAVAN EHDOTUKSESTA 427/ /2012. Hallitus 19"

Transkriptio

1 Hallitus LAUSUNTO HELSINGIN UUDEN YLEISKAAVAN EHDOTUKSESTA 427/ /2012 Hallitus 19 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Sini Puntanen p , ryhmäpäällikkö Johanna Vilkuna p , liikennesuunnittelija Reetta Koskela p Helsingin kaupunki on pyytänyt HSL:n lausuntoa Helsingin uuden yleiskaavan ehdotuksesta mennessä. Yleiskaavan laatiminen on tullut vireille päivätyllä osallistumisja arviointisuunnitelmalla. Yleiskaavan työohjelma ja tavoitteet hyväksyttiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa Yleiskaavan visio hyväksyttiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa Kaavaluonnos oli nähtävillä Yleiskaavaehdotus on valmisteltu luonnoksen pohjalta. Yleiskaavaluonnosta tarkennettiin yleiskaavaehdotukseksi kaavaluonnoksesta saadun palautteen, vaikutusten arviointien, maankäyttötarkastelujen ja selvitysten pohjalta. Uusi yleiskaava valmistellaan siten, että Helsingin kaupunginvaltuusto voi tehdä siitä päätöksen vuonna Yleiskaava koskee koko Helsingin aluetta lukuun ottamatta Östersundomia, jonne ollaan laatimassa kuntien yhteistä yleiskaavaa. Yleiskaavaehdotuksen aineisto on nähtävillä internetissä osoitteessa kohdassa Ajankohtaiset kaavat/nähtävänä nyt. Lisätietoa yleiskaavan valmistelusta löytyy myös internet-sivuilta osoitteessa Tiivistelmä HSL toteaa, että Helsingin yleiskaavaehdotuksessa esitetty seudun ydinalueen tiivistäminen, nykyrakenteeseen tukeutuminen ja kantakaupungin laajen-taminen parantavat kestävän liikkumisen toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä Helsingin seudulla. Yleiskaavaehdotus tukee Helsingin seudun MAL-tavoitteita, ja HSL kannattaa yleiskaavaehdotuksen hyväksymistä. HSL toteaa kuitenkin, että tarkempaan suunnitteluun ja toteutuksen ajoitukseen liittyy vielä paljon seudullisia liikenteellisiä kysymyksiä. HSL korostaa, että kaupunkibulevardivyöhykkeiden jatkosuunnittelussa tulee hakea ratkaisuja selvityksissä esille nousseisiin kriittisiin kysymyksiin. Näitä ovat mm. haittojen minimointi kantakaupunkiin suuntautuvalle bussiliikenteelle ja tavaraliikenteelle sekä valtakunnallisesti tärkeiden lentoasema- ja satamayhteyksien toimivuuden turvaaminen. Tarkemmassa suunnittelussa tarvi-taan vielä sekä liikennejärjestelmän verkollisia tarkasteluja että myös tarkempaa suunnittelua yksittäisten

2 bulevardijaksojen osalta. Samanaikainen seudullisen joukkoliikennejärjestelmän sekä siihen tiiviisti liittyvän liityntäpysäköinnin kehittäminen ovat välttämättömiä liikennejärjestelmän toimivuuden näkökulmasta. Raideliikenteeseen perustuva joukkoliikennejärjestelmä tukee seudun visiota maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämisestä. Pikaraitioteillä on yleiskaavan joukkoliikennejärjestelmässä merkittävä rooli. Jatkoselvityksissä on katsottava, mitkä yhteydet toimivat kustannustehokkaasti pikaraitioteinä, ja missä järjestyksessä ja aikataulussa yhteyksiä tulee toteuttaa. Pikaraitiotieliikenteen palvelutason ja kustannustehokkuuden kannalta on erittäin tärkeää, että pikaraitioteillä saavutetaan riittävän korkea nopeustaso. Pikaraitiotieliikenteen hyvä palvelutaso on myös edellytys bulevardisoinnille asetettujen kaupunkirakenteellisten tavoitteiden toteutumiselle. Kattava joukkoliikenneverkosto vaatii panostuksia myös bussiliikenteeseen. HSL painottaa, että Mannerheimin aseman seudulliset vaikutukset tulee selvittää ennen kuin aseman perustamisesta tehdään päätös. Mannerheimin aseman myötä lähijunaliikenteen asemien pysäkkiväli jäisi tavoitetta lyhyemmäksi, ja vaikutukset kalustotarpeeseen ja kierrosaikoihin voivat olla huomattavat. Kaavaehdotuksen mukainen joukkoliikennejärjestelmä vaatii paljon jatkosuunnittelua myös varikkojen osalta. HSL korostaa, että seudullisesti ja valtakunnallisesti merkittävän Ilmalan junavarikon toimintaedellytykset tulee varmistaa. Raitioliikenteessä Koskelan varikon laajennushanke on välttämätön kantakaupungin raitioverkoston laajentamiselle. Pikaraitioliikenteen säilytysvarikoille on tarpeen varata riittävät tilat kaupunkibulevardien läheisyydestä. Yleiskaavan tarkempaan suunnitteluun ja toteutuksen ajoitukseen liittyy seudullisia liikenteellisiä kysymyksiä, kuten kaupunkibulevardit, seudullinen pika-raitiotieverkko, liityntäpysäköinti sekä mahdollinen ajoneuvoliikenteen hinnoit-telussa eteneminen, joita tulee käsitellä seuraavan HLJ-suunnitelman (HLJ 2019) laadinnassa. Helsingin yleiskaavaehdotus Uusi yleiskaava mahdollistaa Helsingin kasvun. Yleiskaava varmistaa edellytykset riittävälle asuntotuotannolle ja elinkeinoelämän toimintaedellytykset. Yleiskaavaluonnoksessa on varauduttu vähimmillään asukkaaseen ja työpaikkaan vuoteen 2050 mennessä. Ehdotus on työstetty marraskuussa 2014 valmistuneesta kaavaluonnoksesta. Kaavan perusratkaisut on säilytetty ennallaan: Helsingistä esitetään tiivistä kaupunkia, jonka useita keskuksia yhdistää raideliikenne. Kantakaupunki laajenisi kaupunkibulevardeiksi muutettujen moottoritiemäisten väylien varsille. Helsinki olisi edelleen vihreä kaupunki, jonka vahvuuksia olisivat kaupunkimetsät ja kulttuuriympäristöt. Uudesta rakentamisesta karkeasti ottaen kolmannes on sijoitettu kaupunkibulevardien varsille laajenevaan kantakaupunkiin, kolmannes täydennysrakentamisena erityisesti raideliikenteen solmukohtiin ja kolmannes uusille rakentamisalueille, kuten Malmin lentokentälle. Rakentamisalueiden rajoja on paikoin tarkistettu kaavaluonnoksesta

3 saadun palautteen ja lisäselvitysten perusteella. Kaupunkia tiivistetään kaikkialla, erityisesti raideliikenteen asemien ja solmukohtien sekä merkittävien pysäkkien ympäristöissä. Kantakaupungin lisäksi esikaupunkien keskustoja kehitetään toiminnoiltaan sekoittuneina, tiiviinä palvelujen, työpaikkojen ja asumisen urbaaneina keskittyminä. Raideliikenteellä hyvin saavutettavat keskustat muodostavat keskenään verkoston ja mahdollistavat siten palvelujen hyvän saavutettavuuden. Liikenteen osalta yleiskaavassa nostetaan kävely- ja pyöräily- sekä joukkoliikennesaavutettavuus keskeiseen asemaan. Joukkoliikennejärjestelmän perustana on laajeneva raideliikenneverkko nopeine runkoyhteyksineen. Joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn merkitys korostuu kaavaluonnoksen kasvavissa keskustoissa. Pyöräilyn laatukäytävät muodostavat sujuvan verkoston pidemmille pyörämatkoille. Yleiskaavakartta muodostuu 100 x 100 metrin ruuduista. Tarkoitus on korostaa yleiskaavan yleispiirteisyyttä. Pääkartalla esitetään vain alueen pääkäyttötarkoitusta kuvaava merkintä. Muut aluetta koskevat määräykset ovat sanallisia. Yleiskaavan keskeinen ohjausväline on mitoitus. Tiiviimmin rakennettaviksi osoitetaan raideliikenteen asemat, keskeiset pysäkin ja solmukohdat. Mitoitus perustuu voimakkaammin tiivistettävillä alueilla siihen, että pysäköintiä ei enää ole maantasossa 1-kerroksisena ratkaisuna näillä alueilla. Kaavan valmistelussa on tehty viranomaisyhteistyötä eri työvaiheissa erilaisten seminaarien ja teematyöryhmien muodossa sekä noudattaen yleisiä viranomaisyhteistyön käytäntöjä. Yleiskaavan toteuttamisen vaikutuksia on arvioitu koko suunnittelutyön ajan. Luonnosvaiheen jälkeen vaikutusten arviointia on täydennetty taloudellisten vaikutusten ja kaupunkibulevardien seudullisten vaikutusten arvioinneilla sekä Hämeenlinnanväylän kaupunkibulevardin liikenteellisellä toimivuustarkastelulla. Yleiskaava koskee koko Helsingin aluetta lukuun ottamatta Östersundomia, jonne ollaan laatimassa kuntien yhteistä yleiskaavaa. Yleiskaava 2002:n voimaantulon jälkeen hyväksyttyjen osayleiskaavojen osalta Helsingin uusi yleiskaava on oikeusvaikutukseton. Ehdotus (SR) Hallitus päättää antaa asiasta seuraavan lausunnon: Yleiskaavan tavoitteet Helsingin uusi yleiskaavaehdotus on visiomainen ja tavoitteellinen suunnitelma yhdyskuntarakenteen kehittämiseksi, joka tukee Helsingin seudun MAL-tavoitteita. Maankäytön ja liikenteen yhteensovittamisen lähtökohdaksi on yleiskaavassa asetettu raideliikenneverkosto ja hyvän joukkoliikennesaavutettavuuden varmistaminen, sekä kävelyn ja pyöräilyn voimakkaan lisääntymisen mahdollistaminen. HSL toteaa, että seudun ydinalueen tiivistäminen, nykyrakenteeseen tukeutuminen ja kantakaupungin laajentaminen parantavat kestävän liikkumisen toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä. Kaavan toteutuessa yhä useammalla on aiempaa suurempi mahdollisuus valita aina tarkoituksenmukaisin kulkumuotonsa.

4 Yleiskaavaprosessin aikana on valmistunut seudun maankäyttösuunnitelma sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma. HSL:n hallitus teki HLJ liikennejärjestelmäpäätöksen Seudun muut kunnat hyväksyivät liikennejärjestelmäpäätöksen päätöksentekoelimissään touko-kesäkuun 2015 aikana. HSL kannattaa yleiskaavaehdotuksen hyväksymistä. HSL toteaa kuitenkin, että tarkempaan suunnitteluun ja toteutuksen ajoitukseen liittyy seudullisia liikenteellisiä kysymyksiä, joita tulee käsitellä myös seuraavan HLJ-suunnitelman laadinnassa. Kävely ja pyöräily HSL toteaa, että kaavassa on paljon hyviä tavoitteita ja kaavaratkaisuja kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden kehittämiseksi ja kilpailukyvyn lisäämiseksi. Asemanseutujen ja muiden joukkoliikenteen solmukohtien kehittäminen aiempaa tiiviimmiksi, elävämmiksi ja paremmin palveleviksi on hyvä tavoite. Keskustojen kehittäminen kävelykaupungeiksi lisää kestävien kulkumuotojen houkuttelevuutta. HSL pitää erittäin hyvänä, että yleiskaavakarttaan on lisätty pyöräliikenteen baanaverkko. Pääpyöräilyverkon huomioiminen näkyvästi jo yleiskaavassa edistää osaltaan laadukkaan ja yhtenäisen verkon muodostumista koko seudulle. Baanaverkko sisältää seudullisen pääpyöräilyverkon keskeisiä yhteyksiä, joiden saumattomasta liittymisestä naapurikuntien verkkoon tulee pitää huoli tarkemmassa suunnittelussa. HLJ suunnitelmassa on tunnistettu pyöräilyn kilpailukyvyn kannalta keskeiset yhteydet, joiden ensisijainen toteuttaminen tulisi huomioida toteuttamisohjelmassa. HLJ:n pohjalta on vuoden 2016 aikana käynnistymässä selvitys, jossa tunnistetaan seudulliselta verkolta keskeisiä kehittämistarpeita. Seudulliset linjaukset ja selvitykset sekä pyöräverkon seudullinen yhdistävyys on tärkeää huomioida yleiskaavan toteuttamisohjelmassa. Pyöräpysäköinnin lisääminen ja kehittäminen sekä nykyisten että tulevien asemien ja pysäkkien yhteyteen on tärkeää pyöräilyn edistämisessä. Tämä tulee ottaa mm. pikaratikoiden jatkosuunnittelussa yhdeksi keskeiseksi suunnittelukysymykseksi. Kaupunkibulevardit Kantakaupungin laajenemisessa yleiskaava tukeutuu voimakkaasti kaupunkibulevardeihin. Rakentamispotentiaalia on osoitettu huomattavasti kaupunkibulevardeiksi muutettavien nykyisten Kehä I:n sisäpuolisten moottoriteiden ja moottoritiemäisten katujen varteen. Kaupunkibulevardit ovat tärkeä osa yleiskaavan kaupunkirakenteellista kokonaisratkaisua ja seudun ydinalueen tiivistämistä, millä on myönteisiä liikenteellisiä vaikutuksia. Bulevardeihin liittyvä liikennejärjestelmän kehittäminen tukee HLJ 2015:n mukaista kulkumuotojen keskinäistä priorisointia. Kaupunkibulevardien liikenneratkaisut vaativat vielä paljon jatkosuunnittelua sekä bulevardijaksojen toteutuksen vaiheistamisen ja ajoituksen pohdintaa myös seudullisena yhteistyönä HLJ-työn puitteissa.

5 Kaupunkibulevardien suunnittelu ei HLJ prosessin aikana ollut sillä tarkkuudella, että ne olisi voitu huomioida suunnitelman valmistelussa. Bulevardisoinnin edellyttämiä liikennejärjestelmän kehittämistoimenpiteitä ajoneuvo- ja joukkoliikenneverkossa tai liityntäpysäköinnissä ei siten ole sisällytetty HLJ suunnitelmaan. Vuoden 2015 aikana Helsingin Kaupunkisuunnitteluvirasto teki kaksi uutta selvitystä kaupunkibulevardeista: Kaupunkibulevardien seudulliset vaikutukset -selvitys sekä Hämeenlinnanväylän kaupunkibulevardi -liikenneselvitys. HSL pitää selvitysten tekemistä erittäin tärkeänä ja hyvänä. Seudullisessa tarkastelussa tuodaan monipuolisesti ja avoimesti esiin bulevardien hyötyjä ja haittoja eri näkökulmista. Liikenteellisinä hyötyinä nousivat esille muun muassa tieliikennesuoritteen ja henkilöauton kulkutapaosuuden pieneneminen sekä joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn osuuksien kasvu. Hämeenlinnanväylän liikenneselvitys selkeyttää yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa esiin nousevia kysymyksiä ja valintoja. Hämeenlinnanväylän selvityksessä tarkasteltiin ajoaikojen kehitystä bulevardiratkaisussa. Henkilöautojen lisäksi myös bussien ajoaikojen arvioitiin nousevan. Ruuhkamatka-aikojen luotettavuus heikkeni liikennejärjestelyjen kuormittuessa lähelle välityskyvyn rajaa. HSL korostaa, että bulevardivyöhykkeiden ja -jaksojen jatkosuunnittelussa tulee hakea ratkaisuja kaupunkibulevardiselvitysten tuloksissa nousseisiin kriittisiin kysymyksiin. Näitä ovat haittojen minimointi kantakaupunkiin suuntautuvalle bussiliikenteelle ja tavaraliikenteelle sekä valtakunnallisesti tärkeiden lentoasema- ja satamayhteyksien (Länsisatama ja Eteläsatama) toimivuuden turvaaminen. Kaupunkibulevardien ulkopuolella Kehä I -vyöhykkeellä tulee hakea ratkaisuja ruuhkautumisen hallintaan, esimerkiksi tutkimalla liittymien riittävää välityskykyä tällä vyöhykkeellä. Seudullisen työssäkäyntialueen näkökulmasta on erittäin tärkeää hakea ratkaisuja, jotka turvaavat seudullisen ja valtakunnallisen bussiliikenteen palvelutason. Kaupunkibulevardien tarkemmassa suunnittelussa tarvitaan siten vielä liikennejärjestelmän verkollisia tarkasteluja että myös tarkempaa suunnittelua yksittäisten bulevardisoitavien jaksojen osalta. Bulevardien toteutuksessa kannattaa edetä vaiheittain saatavien oppien perusteella. Kaupunkibulevardien joukkoliikenteen perusratkaisuna on pikaraitiotieverkon kehittäminen, lausunnossa on käsitelty tätä asiaa tarkemmin kohdassa Joukkoliikenne. Pikaraitiotieliikenteen ja myös bussiliikenteen nopeustason tulee olla riittävä, jotta joukkoliikenne on käyttökelpoinen vaihtoehto bulevardijaksoilla. Jalankulku- ja pyöräyhteydet asemille ja pysäkeille vaativat tarkkaa väyläkohtaista suunnittelua. Kaupunkibulevardien ympäristövaikutusten, kuten melu ja ilmanlaatu, hallitsemisen keinoja tulee edelleen selvittää määrätietoisesti. Kaupunkibulevardien ilmanlaatuvaikutukset ja -ratkaisut tulee olla vahvasti esillä vietäessä kaavaratkaisuja lähemmäksi toteutusta. HSL edistää omalta osaltaan vahvasti bussiliikenteen päästöjen vähentämistä. Bulevardiselvityksissä nostettiin esiin myös liikenneturvallisuushaasteet. Jatkosuunnittelussa bulevardien ja rinnakkaisen katuverkon liikenneturvallisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

6 Logistiikan toimivuuteen ja huoltovarmuuteen kantakaupungissa voidaan vaikuttaa myös Helsingin kaupungin laatimalla citylogistiikasta toimenpideohjelmalla. Sen toteutuksella tulee pyrkiä parantamaan ja selkiyttämään huolto- ja jakeluliikenteen järjestelyjä ja pysäköintiä kantakaupungissa. Uudenmaan ELY-keskuksen ja Liikenneviraston tekeillä olevassa selvityksessä arvioidaan Helsingin seudun tieverkkoa valtakunnallisen liikenteen näkökulmasta ja tehdään luokitus valtakunnallisesti tai seudullisesti tärkeiksi tiejaksoiksi. Tämän pohjalta on tarkoituksena tehdä suositus tieverkon hallinnolliseksi luokitteluksi. Helsingissä tehtävillä suunnitteluratkaisuilla on osaltaan vaikutusta valtakunnallisen liikenteen suuntautumiseen ja siten väylien tarkoituksenmukaiseen luokitteluun. Keskeisimpiä suunnitteluratkaisuja ovat Länsisataman rooli tavaraliikenteen määräpaikkana sekä suunniteltujen kaupunkibulevardien palvelutaso. Bulevardisoinnin edellyttämät väylien hallinnolliset muutokset tulee selvittää ja sopia yhdessä valtion viranomaisten kanssa. Mahdollisen väylän hallinnollisen luokan muutoksen tulee olla selvillä viimeistään asemakaavoitusvaiheessa. Asemakaavoituksessa tulee lisäksi selvittää väylien rakenteelliset ja toiminnalliset muutostarpeet. Joukkoliikenne ja pikaraitiotieverkko Raideliikenteeseen perustuva joukkoliikennejärjestelmä tukee seudun visiota maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämisestä. Pikaraitioteillä on yleiskaavan joukkoliikennejärjestelmässä merkittävä rooli. HSL pitää erittäin hyvänä, että yleiskaavassa suunniteltu kaupungin tiivistäminen tukee joukkoliikenteeseen panostamista ja parantaa osaltaan joukkoliikenteen kilpailukykyä autoliikenteeseen verrattuna. Yleiskaavassa osoitettujen pikaraitiotieverkon tilavarausten pohjalta on jatkoselvityksissä katsottava, mitkä yhteydet käytännössä toimivat kustannustehokkaasti pikaraitioteinä, ja missä järjestyksessä ja aikataulussa yhteyksiä tulee toteuttaa. Yleiskaavan tausta-aineistoksi laaditussa raideliikenteen verkkoselvityksessä potentiaalisimmaksi kehittämispoluksi tunnistettiin vaiheittain kehitettävä maanpäällinen pikaraitiotieverkko. Osa verkon yhteyksistä kuormittui liikenne-ennusteissa kuitenkin heikosti. Jatkosuunnittelussa on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota investointien realistisuuteen ja kytkeytymiseen maankäytön kehittämiseen. Toteutuspolun suunnittelu ja vaiheistuksen ajoitus ovat myös HLJ-suunnittelussa käsiteltäviä asioita. Pikaraitioteiden kustannustehokkuuden ja joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että pikaraitioteillä saavutetaan riittävän korkea nopeustaso. Riittävän nopeustaso turvaa joukkoliikenteen käyttökelpoisuuden ja on edellytys myös bulevardisoinnille asetettujen kaupunkirakenteellisten tavoitteiden onnistumiselle. Tämä edellyttää pikaraitioliikenteen priorisointia liikenteen tilanjaossa ja liikennevaloissa muiden liikennemuotojen edelle. Tähän priorisointiin on sitouduttava jo yleiskaavan hyväksymisen yhteydessä tiedostaen, että se pidentää muiden liikennemuotojen matka-aikoja.

7 Vaikka joukkoliikennejärjestelmä muuttuu raideliikennepainotteisemmaksi, kattava joukkoliikenneverkosto vaatii panostuksia myös bussiliikenteeseen. Seudullisen ja valtakunnallisen bussiliikenteen sujuvuudesta ja luotettavuudesta on huolehdittava paikallisen lisäksi. Joukkoliikennettä tulee kehittää kokonaisuutena, jossa eri liikennemuodot täydentävät toisiaan. Etenkin poikittaisyhteyksien kehittämisessä on hyvä hyödyntää polkuajatusta runkoverkon kehittämisessä, jossa runkobussilinja voi edeltää raitiolinjaa. HSL:n tavoitteena on laajentaa joukkoliikenteen runkoverkkoa, ja kuntien sitoutuminen yhteistyöhön on erittäin tärkeää. Etenkin bussiliikenteen runkolinjojen ja merkittävimpien tavanomaisten bussilinjojen sujuvuus on turvattava vastaavin etuuksin kuin pikaraitiotielinjojenkin. Kasvavat liikennemäärät katuverkolla tulevat hidastamaan bussiliikenteen sujuvuutta ja luotettavuutta. Bussiliikenteelle tulee varata omia kaistoja ja erilaisia sujuvuutta parantavia infrajärjestelyitä ja valoetuuksia ruuhkautuvissa liittymissä. Yleiskaavaehdotuksessa on esitetty uuden lähijunaliikenteen aseman, Man-nerheimin aseman, perustamista Hämeenlinnanväylän ja rantaradan risteys-kohtaan. Näin sijoitettuna asema tarjoaa vaihtoyhteydet Hämeenlinnanväylän pikaraitiotielinjalta ja busseista raideliikenteeseen. Yleiskaavan tausta-aineistoksi laaditun raideliikenteen verkkoselvityksen tarkasteluissa uuden aseman perustaminen onkin näyttänyt perustellulta. On kuitenkin huomattava, että Mannerheimin asema lyhentäisi asemaväliä Espoon kaupunkiradalla ja käytännössä siis hidastaisi Espoon kaupunkiradan ja Kehäradan junaliikennettä. Nykytilanteessa uuden aseman perustaminen vaikuttaisi sekä kalustotarpeeseen että kierrosaikaan. Helsingin ratapihan ahtaudesta johtuen matka-aikojen piteneminen linjoilla voisi olla huomattavasti suurempaa kuin pysähdykseen kuluva aika, jolloin aseman perustamisella voi olla yllättävän suuria negatiivisia yhteiskuntataloudellisia vaikutuksia. Mannerheimin asemaa ei ole esitetty HLJ suunnitelmassa. HSL painottaa, että ennen lopullista päätöstä siitä, onko Mannerheimin asema järkevä perustaa, tulee selvittää aseman seudulliset vaikutukset. Varikot ja terminaalit Varikot ovat keskeinen osa joukkoliikennejärjestelmää. Kaavaehdotuksen mukainen joukkoliikennejärjestelmä vaatii paljon suunnittelua ja jatkotyötä myös varikkojen osalta. Varikkojen sijoittamisella liikenteellisesti toimiviin sijainteihin voidaan säästää merkittävästi joukkoliikenteen kustannuksia ja vähentää ympäristövaikutuksia. HSL korostaa, että seudullisesti ja valtakunnallisesti merkittävän Ilmalan junavarikon toimintaedellytykset tulee varmistaa riittävällä aluevarauksella. Ilmalan varikon ja sinne johtavien yhteyksien toiminta myös yöaikaan on turvattava tulevaisuudessa. Alueen kaavoituksessa tulee ottaa huomioon, ettei uusi maankäyttö vaaranna varikon toimintaa.

8 Raitioliikenteessä Koskelan varikon laajennushanke on välttämätön kantakaupungin raitioverkoston laajentamiselle. Koskelan varikon kapasiteetti ei kuitenkaan riitä laajennushankkeen jälkeenkään uusien pikaraitiotieyhteyksien tarpeisiin. Pikaraitioliikenteen säilytysvarikoille on tarpeen varata riittävät tilat kaupunkibulevardien läheisyydestä. Suunniteltu pikaraitiotieverkosto kasvattaa Helsingin raitiotieverkoston pituuden ja vaunumäärän noin kaksinkertaiseksi nykyiseen verrattuna. Terminaalien tilavaraukseen tulee kaavoituksessa kiinnittää erityistä huomiota. Terminaalien sijainti ja kapasiteetti pitää suunnitella yhdessä HSL:n kanssa ottamalla huomioon joukkoliikenneverkon rakenne ja eri linjastokokonaisuuksien roolit osana seudullista joukkoliikennejärjestelmää. Pysäköinti HSL pitää yleiskaavan pysäköintitavoitteita pysäköintiratkaisujen tiivistämiseksi ja laskentaohjeiden päivittämiseksi hyvinä. Auton omistuksesta on tavoitteena siirtyä yhä enemmän auton käyttöön, jolloin pysäköintipaikkojen tarve vähenee. Yhteiskäyttöautojen pysäköintimahdollisuuksia tulee parantaa, jotta uudet palvelut voivat kehittyä. Myös täydennysrakentamiseen liittyvään pysäköintiongelmaan sekä yleisemmin pysäköinnin tehostamiseen tulee hakea aktiivisesti ratkaisuja. Pysäköintipaikkonormeja on tarpeen uudistaa, ja ohjata niiden avulla maankäytön tehokkuutta tavoitteiden mukaiseksi. Pääkaupunkiseudun kunnat ovat päässeet tässä työssä hyvään alkuun vuonna 2015 valmistuneen selvityksen myötä linjaamalla toimisto - ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa. Autojen liityntäpysäköinnin järjestämisessä on tärkeää, että auton voi jättää parkkiin mahdollisimman lähellä lähtöpaikkaa ja kulkea pidemmän matkan joukkoliikenteellä. HLJ 2015:n tavoitteena on, että seudun ydinalueella panostetaan pyöräpysäköintiin ja autoliitynnän painopiste on kauempana ytimestä. On myös Helsingin etu, että liityntäpysäköinti järjestetään ruuhka-alueen ulkopuolella. Jotta liityntäpysäköintiä toteutuu vaikutusten kannalta otollisimpiin sijainteihin, on tärkeää että rakennuskustannuksiin osallistuvat kaikki liityntäpysäköinnistä hyötyvät. HSL:n vetämässä liityntäpysäköinnin kustannus- ja vastuujakopilotissa on syksyn 2015 aikana kehitetty HLJ 2015 mukaista kustannusjakoa sovellettavaksi seudulla yksittäisissä hankkeissa. On tärkeää, että seuraavaksi mallin mukainen kustannusjako otetaan todella käyttöön. Kaupunkibulevardien myötä liityntäpysäköinnin rooli muuttuu yhä tärkeämmäksi, joten Helsingin aktiivinen rooli kustannusjakokysymyksessä on keskeinen. Uuden raideverkon rakentuessa voi syntyä tarvetta uudelle liityntäpysäköinnille myös Helsingissä, mutta se sijoittuu Kehä I -vyöhykkeen ulkopuolelle. Yleiskaavan toteuttamisesta

9 Kaupunkibulevardiselvityksissä tulee esiin, että kaupunkibulevardien toimivuus on vahvasti kytköksissä joukkoliikenteen palvelutasoon ja ajoneuvoliikenteen hinnoitteluun. Joukkoliikennejärjestelmän kehittäminen sekä siihen tiiviisti liittyvän liityntäpysäköinnin kehittäminen ovat välttämättömiä liikennejärjestelmän toimivuuden näkökulmasta. Yleiskaavan hyvien tavoitteiden saavuttaminen edellyttää muun muassa muutosta liikkumisessa ja kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen entistä vahvempaa roolia. HSL toteaa, että liikkumisen muutoksen tueksi tarvitaan paitsi tiivistä, toimivaa yhdyskuntarakennetta ja paljon uutta liikenteen infrastruktuuria myös kehittyneitä liikkumispalveluja ja liikkumisvalintoihin vaikuttavia tehokkaita ohjauskeinoja, kuten hinnoittelua. Helsingin liikenteen kasvun hallinta on tärkeää myös koko seudun liikennejärjestelmän toimivuuden kannalta. HLJ 2015 valmistelun yhteydessä havaittiin, että seudun kasvaessa voimakkaasti tarvitaan uudenlaisia ohjauskeinoja, kuten ajoneuvoliikenteen hinnoittelua, jotta liikkumisen sujuvuus voidaan varmistaa ja samalla myös vahvistaa liikennejärjestelmän rahoituspohjaa. HLJ päätöksen jälkeen on valmisteltu HSL:n johdolla ajoneuvoliikenteen hinnoittelun selvitystä, joka valmistuu helmikuussa Selvityksen valmistumisen jälkeen seudulla tulee muodostaa yhteinen tahtotila siitä, edetäänkö kohti hinnoittelun toteuttamista. Yleiskaavan hyvien tavoitteiden konkretisointi edellyttää myös määrätietoista yhteistyötä sekä viranomaisten että julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Lähipalveluiden tulee olla kävellen ja työpaikkojen joukkoliikenteellä helposti saavutettavissa. Toimitiloja tulee olla saatavilla etenkin raideliikennepysäkkien läheltä. Yleisesti tulee tavoitella sitä, että palveluverkot tukeutuvat ja ovat sopusoinnussa runkoverkkoon ja liityntäyhteyksiin perustuvan joukkoliikenneverkon kanssa. HSL toteaa, että ensisijaista on kehittää nykyrakenteeseen tukeutuvia alueita. Olemassa olevien vanhojen kaupunginosien lisärakentamisen potentiaali on tunnistettu kaavassa. Lisärakentamisen mahdollisuuksien tarkempi selvittäminen erityisesti raideliikenneasemien ympäristössä on hyvin tärkeää. Potentiaalisimpien alueiden kehittämisellä voidaan vaikuttaa kustannustehokkaasti koko seudun liikennejärjestelmän kehittymiseen ja kannattavuuteen. Yleiskaavan luonnosvaiheen jälkeen on tehty taloudellisten vaikutusten arviointia, jossa pääpaino on kuitenkin ollut teknis-taloudellisessa analyysissä kaupunkitaloudellisen analyysin sijaan. HSL on kehittämässä taloudellisten vaikutusten arviointia liikennejärjestelmäsuunnittelun tarpeisiin, jotta liikennehankkeiden vaikutusten arviointi suunnittelun ja päätöksenteon tarpeisiin olisi aiempaa laaja-alaisempaa. HSL tekee erittäin mielellään yhteistyötä taloudellisten vaikutusten arvioinnin kehittämisessä. Kaupunkibulevardien lisäksi keskeisiä jatkosuunnittelukysymyksiä ovat joukkoliikenteen runkoyhteyksien toteutustavat ja -aikataulut. HLJ suunnitelmassa on esitetty investointiohjelma, johon myös Helsingin yleiskaavan toteuttamisohjelman tulee liikennejärjestelmäinvestointien osalta pohjautua. Yleiskaavan tarkempaan suunnitteluun ja toteutuksen ajoitukseen liittyy seudullisia liikenteellisiä kysymyksiä, kuten

10 kaupunkibulevardit, seudullinen pikaraitiotieverkko, liityntäpysäköinti sekä mahdollinen ajoneuvoliikenteen hinnoittelussa eteneminen, joita tulee käsitellä seuraavan HLJ-suunnitelman (HLJ 2019) laadinnassa. Päätös Täytäntöönpano Hallitus päätti hyväksyä ehdotuksen. Lausunto lähetetään Helsingin kaupungin kirjaamoon osoitteeseen: Helsingin kaupunki, kirjaamo

Hallitus LAUSUNTO HELSINGIN UUDEN YLEISKAAVAN LUONNOKSESTA 427/ /2012. Hallitus 38

Hallitus LAUSUNTO HELSINGIN UUDEN YLEISKAAVAN LUONNOKSESTA 427/ /2012. Hallitus 38 Hallitus 38 03.03.2015 LAUSUNTO HELSINGIN UUDEN YLEISKAAVAN LUONNOKSESTA 427/07.70.701/2012 Hallitus 38 Esittelijä Valmistelija 2270 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Sini Puntanen p. 040

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat Luottamushenkilöiden seminaari, Aulanko 5.-6.9.2013 Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja Sini Puntanen, liikennejärjestelmäosaston johtaja seudun

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Luottamushenkilöseminaari 26.8.2014 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikenteen tavoitteet (HLJ-toimikunta

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE

HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE Hallitus 12 13.02.2018 HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE 59/08.00.00.00/2017 Hallitus 12 Esittelijä Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla

Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa tuotu esiin liityntäpysäköinnin kehittämistarpeet erityisesti rautatieasemilla Pirkanmaan maakuntakaavassa 2040 tavoitteena

Lisätiedot

Joukkoliikenne liikennejärjestelmän runkona: HLJ 2015 ja MAL-sopimusmenettely

Joukkoliikenne liikennejärjestelmän runkona: HLJ 2015 ja MAL-sopimusmenettely Joukkoliikenne liikennejärjestelmän runkona: HLJ 2015 ja MAL-sopimusmenettely Paikallisliikennepäivät 17.-18.9.2015 Jyväskylä Osaston johtaja Sini Puntanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen

Lisätiedot

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma RIL Liikennesuunnittelun kehittyminen Helsingissä 25.9.2014 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Liikennejärjestelmällä on ensisijassa palvelutehtävä Kyse on ennen kaikkea

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa KAUPUNKISUUNNITTELULLA PAREMPAA ILMANLAATUA JA ILMASTOA, HSY 18.1.2018 Osaston johtaja Sini Puntanen, HSL Helsingin

Lisätiedot

Keravan yleiskaavaehdotus 2035

Keravan yleiskaavaehdotus 2035 Hallitus 69 24.05.2016 LAUSUNTO KERAVAN YLEISKAAVA 2035 -EHDOTUKSESTA 153/07.70.701/2015 Hallitus 69 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Sini Puntanen p. 040 501 3362,

Lisätiedot

HELSINGIN UUSI YLEISKAAVA HELSINGIN YLEISKAAVA

HELSINGIN UUSI YLEISKAAVA HELSINGIN YLEISKAAVA HELSINGIN UUSI YLEISKAAVA HELSINGIN YLEISKAAVA Helsingin uusi yleiskaava aikataulu ja rakenne 2012 Työohjelma ja lähtökohdat 2013 Yleiskaavan VISIO 2050 2014 Yleiskaavaluonnos 2015 Yleiskaavaehdotus 2016

Lisätiedot

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Anni Sinnemäki Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto 24.11.2016 Yleiskaava www.yleiskaava.fi Menestyvät kaupungit ovat kasvavia kaupunkeja Vuoteen

Lisätiedot

Liikenteen tavoitteet

Liikenteen tavoitteet HLJ 2015 -liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnos Sini Puntanen 1 Liikenteen tavoitteet Saavutettavuus sujuvuus Matka- ja kuljetusketjut ovat sujuvia ja luotettavia lähelle ja kauas. Joukkoliikenteen kilpailukyky

Lisätiedot

Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella

Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 8.10.2015 Ruut-Maaria Rissanen Pirkanmaan liitto Käynnissä Pirkanmaan maakuntakaava kokonaismaakuntakaavan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (7) 701 Liikenne- ja viestintäministeriön selvityspyyntö Helsingin ja Espoon kaupunkiraitiotien (Raide-Jokeri) suunnittelutilanteesta HEL 2013-006172 T 08 00 02

Lisätiedot

Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot

Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot Älykäs ja oikeudenmukainen autoilu -seminaari 15.10.2013 Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto 5.11.2009 HLJ 2011 -suunnitelma Laadintaprosessi ja aikataulu Syyskuu 2009 HLJ 2011:n puiteohjelma, YTV:n hallitus 13.6.2008 Liikennejärjestelmäsuunnitelmat

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2011-luonnos HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2011-luonnos HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2011-luonnos 26.10.2010 HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Liikennejärjestelmäsuunnitelmat Neljä Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaa

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2015

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2015 Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2015 KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi, osaston johtaja Sini Puntanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Helsingin seudun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Tähänastisia seurantakohteita: Tampereella seurattiin indikaattoreita ja pari hanketta Kaupunkiseudun aiesopimus 2011-2012 Kulkutapajakauman kehitys

Lisätiedot

Maakuntakaavan laadinta

Maakuntakaavan laadinta Hallitus 117 23.08.2011 LAUSUNTO UUDENMAAN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSESTA 42/07/70/700/2011 hall 117 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Suoma Sihto p. 4766 4260,

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2011 22.4.2010 Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Liikennejärjestelmäsuunnitelmat Neljä Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaa (PLJ

Lisätiedot

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen MAL 2019 Tieliikenneseminaari 20.3.2019 Sini Puntanen Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnittelu on kehittynyt vaiheittain Joukkoliikenteen merkitys suunnittelussa kasvanut 35% 30% 23% 35% Ratahankkeet

Lisätiedot

Helsingin seudun Maankäyttösuunnitelma MASU. Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja

Helsingin seudun Maankäyttösuunnitelma MASU. Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun Maankäyttösuunnitelma MASU Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja 20.5.2014 1 Helsingin seudun maankäyttösuunnitelman, asuntostrategian ja liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelun

Lisätiedot

Hallitus

Hallitus Hallitus 8 22.01.2013 HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN LAUSUNTO HELSINGIN YLEISKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMASTA SEKÄ YLEISKAAVAN LÄHTÖKOHDISTA JA TYÖOHJELMASTA 427/07/70/701/2012

Lisätiedot

Hallitus 82 05.05.2015 LAUSUNTO KERAVAN YLEISKAAVA 2035 -LUONNOKSESTA 153/07.70.701/2015. Hallitus 82

Hallitus 82 05.05.2015 LAUSUNTO KERAVAN YLEISKAAVA 2035 -LUONNOKSESTA 153/07.70.701/2015. Hallitus 82 Hallitus 82 05.05.2015 LAUSUNTO KERAVAN YLEISKAAVA 2035 -LUONNOKSESTA 153/07.70.701/2015 Hallitus 82 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Sini Puntanen p. 040 501 3362,

Lisätiedot

CASE RUUHKAMAKSUT. Kaisa Leena Välipirtti. Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010

CASE RUUHKAMAKSUT. Kaisa Leena Välipirtti. Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010 CASE RUUHKAMAKSUT Kaisa Leena Välipirtti Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010 Tienkäyttömaksuista Käyttäjäperusteisista liikenteen hinnoittelumalleista ja älykkäistä tiemaksujärjestelmistä maininta hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.02.2016 Sivu 1 / 1 5734/2014 10.02.01 60 Lausunnon antaminen Helsingin uuden yleiskaavan ehdotuksesta Valmistelijat / lisätiedot: Marianne Kaunio, puh. 043 825 3492 Essi Leino, puh.

Lisätiedot

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa 29.3.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Saavutettavuus joukkoliikenteellä, kävellen tai pyörällä 2008 Vyöhyke: I II III

Lisätiedot

Yleistä yleiskaavaluonnoksesta

Yleistä yleiskaavaluonnoksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 7 22.01.2015 Kunnanhallitus 90 02.03.2015 Kunnan lausunto Helsingin yleiskaavaluonnoksesta 1018/10.02.01/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 22.01.2015 7 Helsingin nykyinen

Lisätiedot

Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet

Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet 22.12.2016 1 Ennusteiden taustat ja analyysit 2 Yleistä Tuusulan liikennemallilla on tuotettu yleiskaavaehdotuksen mukainen ennuste vuodelle 2040 Yleiskaavaehdotuksen

Lisätiedot

Yleiskaavaluonnoksen liikenteelliset vaikutukset. Tiina Hulkko Yleiskaavatoimikunta

Yleiskaavaluonnoksen liikenteelliset vaikutukset. Tiina Hulkko Yleiskaavatoimikunta Yleiskaavaluonnoksen liikenteelliset vaikutukset Tiina Hulkko Yleiskaavatoimikunta 10.6.2019 Yleiskaavan liikenteeseen liittyvät tavoitteet Kaupungin kasvu ohjataan ensisijaisesti keskustoihin ja joukkoliikennevyöhykkeille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 412 V Kaj / Vt Kati Peltolan aloite kevyen- ja joukkoliikenteen lisäämisestä Pöydälle HEL 2011-007005 T 08 02 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2015 Jatkotyöt

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2015 Jatkotyöt Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2015 Jatkotyöt KUUMA-johtokunta 23.9.2015 Osaston johtaja Sini Puntanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HLJ 2015 -linjaukset viitoittavat tietä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 07.05.2014 Sivu 1 / 1 1049/10.03.01/2014 58 Vastauksen antaminen valtuustoaloitteeseen koskien moottoriteiden bulevardisoinnin selvittämistä Valmistelijat / lisätiedot: Marianne

Lisätiedot

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Pekka Normo, kaavoituspäällikkö Maakuntakaava Yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,

Lisätiedot

Malminkartanon infohetki

Malminkartanon infohetki Malminkartanon infohetki kirjastolla 14.9. klo 16-16.45 Tervetuloa puheenjohtajana vuorovaikutussuunnittelija Tiina Antila-Lehtonen Malminkartano uudistuu viihtyisät ulkotilat ja uusia asukkaita arkkitehti

Lisätiedot

HELSINGIN UUSI YLEISKAAVA JA ELINKEINOALUEET

HELSINGIN UUSI YLEISKAAVA JA ELINKEINOALUEET HELSINGIN UUSI YLEISKAAVA JA ELINKEINOALUEET Anne Karlsson johtava yleiskaavasuunnittelija 4.3.2013 HELSINGIN YLEISKAAVA Suunnittelu- ja selvityshankkeet: tarkasteluja eri mittakaavatasolla koko Helsingin

Lisätiedot

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden taustalla Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman (2012), visio ja strategiset tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hyväksyä

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hyväksyä Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 3 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaohjeet (aasia) HEL 2015-010558 T 08 01 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut päättää

Lisätiedot

Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen. Sini Puntanen, HSL

Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen. Sini Puntanen, HSL Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen Sini Puntanen, HSL 1.11.2018 Nuoret: hyvä joukkoliikenne vähentää auton omistamisen tarvetta 15-29-vuotiaat: Jos asuinalueellani on tulevaisuudessa hyvät joukkoliikennepalvelut,

Lisätiedot

Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10

Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10 Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10 Maija Rekola, asiantuntija, liikennejärjestelmä, Väylä Maija Rekola Liityntäpysäköinnin merkitys nousussa

Lisätiedot

LAUSUNTO LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖLLE KOSKIEN OIKEUDENMUKAISTA JA ÄLYKÄSTÄ LIIKENNETTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTIA

LAUSUNTO LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖLLE KOSKIEN OIKEUDENMUKAISTA JA ÄLYKÄSTÄ LIIKENNETTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTIA Hallitus 78 15.04.2014 LAUSUNTO LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖLLE KOSKIEN OIKEUDENMUKAISTA JA ÄLYKÄSTÄ LIIKENNETTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTIA 201/00.02.020/2012 Hallitus 78 Esittelijä Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Väliraportista saadut lausunnot Jatkosuunnittelu Masto+ LJ -työryhmä 27.3.2014 TYÖ- SUUNNI- TELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LUONNOS EHDOTUS Väliraportista saadut lausunnot JATKOSUUNNITTELU

Lisätiedot

Näkökulmia kaupunkirakenteeseen ja tutkimustietoon yleiskaavan valmistelussa

Näkökulmia kaupunkirakenteeseen ja tutkimustietoon yleiskaavan valmistelussa Näkökulmia kaupunkirakenteeseen ja tutkimustietoon yleiskaavan valmistelussa Rikhard Manninen Yleiskaavapäällikkö Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 4.5.2016 Strategia ja visio Väestöprojektio ja mitoitus

Lisätiedot

Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017

Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Anna Pätynen ja Jari Rantsi (8.12.2017) Kestävän kaupunkiliikkumisen edistäminen on osa ratkaisua, jolla vähennetään liikenteestä aiheutuvia

Lisätiedot

Yleiskaavaluonnoksen jälkeen tapahtunutta

Yleiskaavaluonnoksen jälkeen tapahtunutta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 6 21.01.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin yleiskaavaehdotuksesta 1018/10.02.01/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.01.2016 6 Helsingin nykyinen yleiskaava (Yleiskaava

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/3 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA Liikenneviraston linjaukset

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/3 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA Liikenneviraston linjaukset HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/3 1 b 3 LAUSUNTO LIIKENNEVIRASTON RAPORTTILUONNOKSESTA LIIKENNEOLOSUHTEET 2035 Kslk 2010-1622 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee antaa asiasta kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Maanalainen yleiskaava

Maanalainen yleiskaava Maanalainen yleiskaava Maanalaisen yleiskaavan muutoksen suunnitteluperiaatteet www.hel.fi/ksv Sisällys 1. Johdanto 2. Yleiset suunnitteluperiaatteet 2.1 Edistetään monipuolista maanalaisten tilojen hyödyntämistä

Lisätiedot

HSL:n tavaraliikennetutkimusten tulosseminaari 3.4.2014

HSL:n tavaraliikennetutkimusten tulosseminaari 3.4.2014 HSL:n tavaraliikennetutkimusten tulosseminaari 3.4.2014 Suvi Rihtniemi HSL:n toimitusjohtaja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia HSL tarjoaa kattavat liikkumismahdollisuudet

Lisätiedot

Espoon liikenneverkkovisio. Petri Suominen Soukan palvelutalo

Espoon liikenneverkkovisio. Petri Suominen Soukan palvelutalo Espoon liikenneverkkovisio Petri Suominen Soukan palvelutalo 16.4.2015 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHTIA 16.4.2015 2 Tavoitteet Ohjaa liikenneverkon strategista suunnittelua ja palvelee maankäytön kehityskuvaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/2015 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/2 27.10.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 24/2015 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/2 27.10.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 24/2015 1 (5) 2 Länsisataman liikenneyhteyksien vaihtoehtoiset ratkaisut (a-asia) HEL 2014-002250 T 08 00 00 Hankenro 0923_18 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut

Lisätiedot

http://billingsgazette.com/entertainment/enjoy/501blog/article_134369c7-5022-5b5e-b019-018d0f39a613.html Liikennejärjestelmänäkökulma liikkumisen ohjauksen seudulliseen yhteistyöhön LIVE-tilaisuus 18.4.2012

Lisätiedot

Citylogistiikka. Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki

Citylogistiikka. Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki Citylogistiikka Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki Turun seudun liikennejärjestelmätyö Suunnittelua ohjaavat linjaukset Suunnittelua ohjaava linjaus: Tie ja katuverkon Priorisoidaan

Lisätiedot

TIEMAKSUT. Mahdollisuus edesauttaa seudun kestävää kasvua

TIEMAKSUT. Mahdollisuus edesauttaa seudun kestävää kasvua Osaston johtaja Sini Puntanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä TIEMAKSUT Mahdollisuus edesauttaa seudun kestävää kasvua 11.2.2016 Taustaa Helsingin seutu on selvittänyt, olisiko seudulla edellytyksiä

Lisätiedot

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään?

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Liikenneilta 22.9.2016 Niko Setälä Kaupunkisuunnitteluvirasto 22.9.2016 Tavoitteita joukkoliikenteen suunnittelussa 2 Kaupunki kasvaa Kaupungin kasvaessa myös

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA HLJ 2015:N PUITEOHJELMA

HELSINGIN SEUDUN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA HLJ 2015:N PUITEOHJELMA Hallitus 138 02.10.2012 HELSINGIN SEUDUN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA HLJ 2015:N PUITEOHJELMA 337/07/70/700/2012 hall 138 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Suoma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 5581/2015 08.00.00 8 Espoon liikenneverkon kehittämisohjelma Valmistelijat / lisätiedot: Markku Antinoja, puh. 050 344 8046 Juhani Lehikoinen, puh. 046

Lisätiedot

KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA

KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA 26.11.2012 Yleiskaavan aloituspamaus 14.1.2013 Väestönkasvu 21.1.2013 Asuminen 4.2.2013 Liikenne 25.2.2013 Virkistys- ja vapaa-aika 4.3.2013 Elinkeinot ja kilpailukyky

Lisätiedot

Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla

Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Kehittämissuunnitelma Kuva: Jouko Aaltonen Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Tavoitteena: parantaa matkaketjujen

Lisätiedot

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Juha Saarikoski projektijohtaja, Raide-Jokeri projekti, HKL Raide Jokeri Helsingin ja Espoon yhteinen hanke Itäkeskuksen ja Keilaniemen välinen poikittainen pikaraitiolinja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TO/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TO/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2017 1 (5) 2 HKL:n johtokunnan lausunto / Liikenne-ja viestintäministeriön sidosryhmäkuuleminen liikenteen päästövähennyksistä HEL 2017-003764 T 00 01 06 Lausuntoehdotus

Lisätiedot

Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040

Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040 Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040 Seutufoorumi 27.11.2013 Kimmo Kurunmäki seutusuunnittelupäällikkö Lähtökohtia Rakennesuunnitelmalle 2040 Seutustrategia 2020 Vetovoimainen Tampereen

Lisätiedot

Uudella yleiskaavalla resurssiviisaaseen kaupunkiin yleiskaavapäällikkö Mari Siivola Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa HSYn

Uudella yleiskaavalla resurssiviisaaseen kaupunkiin yleiskaavapäällikkö Mari Siivola Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa HSYn Uudella yleiskaavalla resurssiviisaaseen kaupunkiin yleiskaavapäällikkö Mari Siivola Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa HSYn seminaari 18.1.2018 Vantaa on rakennettu yleiskaavoilla

Lisätiedot

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö MAL 2019 Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö 9.10.2019 Esityksen sisältö Miltä näyttää vuonna 2019? Mitä MAL-suunnitelman toimenpiteillä

Lisätiedot

Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) aiesopimuksen seurantakokous 2.5.2013

Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) aiesopimuksen seurantakokous 2.5.2013 Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) aiesopimuksen seurantakokous 2.5.2013 Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen seuranta Aiesopimuskauden ensimmäinen seurantaraportti on koottu Seurattavat

Lisätiedot

MASU , ASTRA ja HLJ jälkiarviointi

MASU , ASTRA ja HLJ jälkiarviointi MASU 2050 -, ASTRA 2025 - ja HLJ 2015 - jälkiarviointi Henrik Helenius, liikennesuunnittelija / KUUMA-seutu KUUMA-johtokunta 9.3.2016 Jälkiarvioinnin toteutus MASU 2050 -, ASTRA 2025 - ja HLJ 2015 -yhteisvalmistelua

Lisätiedot

KOHTI KAUPUNKIBULEVARDEJA - TILANNEKATSAUS

KOHTI KAUPUNKIBULEVARDEJA - TILANNEKATSAUS 8.10.2015 KOHTI KAUPUNKIBULEVARDEJA - TILANNEKATSAUS RIL-tulevaisuuden kaupunkiliikenne 01.10.2015 Anna Pätynen & Pihla Melander www.yleiskaava.fi 8.10.2015 Nykyinen kaupunkirakenne 8.10.2015 Kantakaupunki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 84 Hernesaaren raitiotien yleissuunnitelma HEL 2016-014135 T 08 00 02 Hankenumero 0855_11 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle Hernesaaren raitiotien

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YHTEINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA -MASU

HELSINGIN SEUDUN YHTEINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA -MASU 29.4.2013 HELSINGIN SEUDUN YHTEINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA -MASU Suunnittelualue 1,3 miljoonaa asukasta (2012) 0,7 miljoonaa työpaikkaa (2010) 0,7 miljoonaa asuntoa (2011) 29.4.2013 Yhteinen maankäyttösuunnitelma

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntakaavaehdotus. Liikenteellinen arviointi

Uudenmaan maakuntakaavaehdotus. Liikenteellinen arviointi Uudenmaan maakuntakaavaehdotus Liikenteellinen arviointi 30.1.2012 Taustaa Arviointi on jatkotyö Uudenmaan maakuntakaavaluonnoksen liikennearvioinnille. Tarkastelut on tehty vuoden 2035 ennusteskenaariossa.

Lisätiedot

Hallitus MAL 2019 SUUNNITTELUN TILANNEKATSAUS 59/ /2017. Hallitus 86

Hallitus MAL 2019 SUUNNITTELUN TILANNEKATSAUS 59/ /2017. Hallitus 86 Hallitus 86 13.06.2017 MAL 2019 SUUNNITTELUN TILANNEKATSAUS 59/08.00.00.00/2017 Hallitus 86 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelijat Osastonjohtaja Sini Puntanen, p. 040 501 3362, ryhmäpäällikkö

Lisätiedot

Helsingin seudun pysäköintipoliittinen työpaja 19.4.2010. Työpajan keskeiset tulokset. Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun pysäköintipoliittinen työpaja 19.4.2010. Työpajan keskeiset tulokset. Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun pysäköintipoliittinen työpaja 19.4.2010 Työpajan keskeiset tulokset Helsingin seudun liikenne Työpajan tavoite Tunnistaa, mitkä pysäköintiin liittyvät asiat ovat strategisesti tärkeitä

Lisätiedot

Ääniympäristön laadun huomioiminen Helsingin yleiskaavassa

Ääniympäristön laadun huomioiminen Helsingin yleiskaavassa Ääniympäristön laadun huomioiminen Helsingin yleiskaavassa Teema: Meluntorjunta kaupunkirakenteen tiivistyessä ja täydennysrakentamisessa Valtakunnalliset meluntorjuntapäivät 22.-23.3.2017 Jyväskylä Helsingin

Lisätiedot

Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie

Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie Valtion näkökulma Liikenne ja maankäyttö 9.10.2019, johtava asiantuntija/ Helsingin seutu Esityksen sisältö o Vihdintien (seututie

Lisätiedot

HSL OTE TARKASTAMATTOMASTA PÖYTÄKIRJASTA. Hallitus 44 29.03.2011 HLJ 2011 - LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄÄTÖS 2080/00101101212010.

HSL OTE TARKASTAMATTOMASTA PÖYTÄKIRJASTA. Hallitus 44 29.03.2011 HLJ 2011 - LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄÄTÖS 2080/00101101212010. HSL OTE TARKASTAMATTOMASTA PÖYTÄKIRJASTA Hallitus 44 29.03.2011 HLJ 2011 - LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄÄTÖS 2080/00101101212010 Hallitus 44 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja

Lisätiedot

MAL 2019 puiteohjelman valmistelu, liikenneasiat

MAL 2019 puiteohjelman valmistelu, liikenneasiat MAL 2019 puiteohjelman valmistelu, liikenneasiat HSYK 11.10.2016 Ennakkoaineisto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lähtökohdat puiteohjelman laatimiseen Edellisen MAL-suunnittelukierroksen jälkiarviointi,

Lisätiedot

Case Metropolialue MAL-verkosto 2.10.2014

Case Metropolialue MAL-verkosto 2.10.2014 Case Metropolialue MAL-verkosto 2.10.2014 Mari Randell, Helsingin kaupunki, asunto-ohjelmapäällikkö 3.10.2014 1 Helsingin seudun maankäyttösuunnitelma, MASU 2050 Helsingin seudun asuntostrategia 2025 Helsingin

Lisätiedot

HLJ luonnos. HSL:n hallitus HSYK Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HLJ luonnos. HSL:n hallitus HSYK Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HLJ 2015 -luonnos HSL:n hallitus 21.10.2014 HSYK 14.10.2014 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HLJ 2015 -linjaukset Nostetaan kestävien kulkutapojen palvelutasoa Raide-

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p.

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p. Hallitus 163 23.11.2010 JOUKKOLIIKENTEEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET VUONNA 2009 393/07/71/711/2010 hall 163 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p. 4766 4330,

Lisätiedot

Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall. MAL verkosto Oulu 13.11.2012

Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall. MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Valtakunnallisen alueluokittelun (VALHEA-malli) 2 tarkentaminen raideliikenteen osalta menetelmän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.02.2015 Sivu 1 / 1 1049/10.03.01/2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 58 7.5.2014 208 11.8.2014 Valtuusto 111 8.9.2014 Valtuusto 123 29.9.2014 Valtuusto 135 20.10.2014 Valtuusto 146 17.11.2014

Lisätiedot

Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä. Taneli Nissinen

Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä. Taneli Nissinen Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä Taneli Nissinen Case Vihdintie Lähtökohdat Tavoitteet Suunnitteluperiaatteet Kaavarunko 2 Lähtökohdat Yleiskaava 2016 Lainvoimainen 5.12.2018

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (9) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (9) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2015 1 (9) 1 Kaupunkisuunnittelulautakunnan esitys Helsingin uudeksi yleiskaavaksi (Kaupunkikaava - Helsingin uusi yleiskaava) (a-asia) Pöydälle 20.10.2015 HEL 2012-012586

Lisätiedot

Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu

Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu Östersundomin liikennejärjestelmäselvitys Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu 31.3.2017 Maankäytön rakenne Pohjoinen metrolinjaus Molemmissa vaihtoehdoissa merkittävä osa maankäytöstä ja erityisesti

Lisätiedot

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus 10.10.2017 Niko Setälä 10.10.2017 1 Sisältö 1. Kalasataman raitioteiden tavoitteet 2. Ehdotettava raitiotien linjaus ja liikennöinti 3. Tarkasteltuja

Lisätiedot

Saavutettavuustarkastelut

Saavutettavuustarkastelut HLJ 2011 Saavutettavuustarkastelut SAVU Saavutettavuustarkastelut SAVU Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman HLJ 2011 jatkotyönä tehdyissä saavutettavuustarkasteluissa (SAVU) on kehitetty analyysityökalu,

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVALUONNOKSEN KAUPALLISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI

HELSINGIN YLEISKAAVALUONNOKSEN KAUPALLISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI HELSINGIN YLEISKAAVALUONNOKSEN KAUPALLISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖOHJELMA Työn tausta Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa on käynnissä Helsingin uuden yleiskaavan laatiminen. Työn suunnittelua ohjaava

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

Päivittämistarpeen taustalla

Päivittämistarpeen taustalla Päivittämistarpeen taustalla Strategisten painopisteiden hahmottaminen Laajan toimenpidejoukon jäsentäminen ja selkeämpien kehittämiskokonaisuuksien muodostaminen niiden sisällä erilaisia ja eri toteuttamis-

Lisätiedot

Lähtökohdat ja tavoitteet Keran suunnittelulle

Lähtökohdat ja tavoitteet Keran suunnittelulle Lähtökohdat ja tavoitteet Keran suunnittelulle 19.6.2017 Tilaisuuden kulku Alkusanat tilaisuuden puheenjohtaja, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Kai Lintunen Kaupunkisuunnittelulautakunnan asettamat

Lisätiedot

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71. OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 K a u n i a i n e n K v & K h G r a n k u l l a S t f & S t s Anl. p 12-06- 2014 Hallitus 81 15.04.2014 CNo! 9 RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.710/2013

Lisätiedot

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä 6.11.2012 Liikennejärjestelmäsuunnitelman käynnistäminen 1. Aiempi LJ-suunnitteluhistoria 2. Perusteet/tarve suunnittelun käynnistämiselle MAL-aiesopimus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 04.02.205 Sivu / 4940/0.03.0/204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 74 0.2.204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 3 2..205 Espoon liikenneverkkovisio, pöydälle 0.2.204, pöydälle 2..205

Lisätiedot

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne Tampereen kestävän liikkumisen ideointikeskustelu 20.11.2014 Tampereen kestävä kaupunkiliikenne 20.11.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen on välttämätöntä

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA

HELSINGIN YLEISKAAVA HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi ja miten yleiskaava tehdään Marja Piimies 26.11.2012 HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi yleiskaava on tarpeen tehdä Toimintaympäristön muuttuminen Väestö kasvaa - kaavavaranto on loppumassa

Lisätiedot

Pysäköinti liityntänä joukkoliikenteeseen - periaatteita ja pilotteja

Pysäköinti liityntänä joukkoliikenteeseen - periaatteita ja pilotteja Pysäköinti liityntänä joukkoliikenteeseen - periaatteita ja pilotteja Liikenne ja maankäyttö 2015, 8.10.2015 Sini Puntanen, Osaston johtaja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Helsingin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot