YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 63/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-80 Annettu julkipanon jälkeen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 63/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-80 Annettu julkipanon jälkeen"

Transkriptio

1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 63/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-80 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Loimaan kaupungin keskusjätevedenpuhdistamon ympäristölupa, Loimaa LUVAN HAKIJA Loimaan kaupunki Kauppalankatu LOIMAA LAITOS JA SEN SIJAINTI HAKEMUS JA SEN VIREILLETULO Ympäristölupaa haetaan Loimaan kaupungin Ilmarisen kylässä sijaitsevan jätevedenpuhdistamon paikalle rakennettavalle uudelle puhdistamolle (kiinteistörekisteritunnus ). Hakija on toimittanut hakemuksen ympäristölupavirastoon Loimaan kaupungin (käsittää myös entiset Alastaron ja Mellilän kunnat) sekä Ypäjän kunnan jätevedet on tarkoitus käsitellä vuoden 2015 alusta lähtien Loimaan uudella puhdistamolla. Puhdistamo rakennetaan vuoden 2013 loppuun mennessä. Uuden puhdistamon käyttöönottoon asti jätevedet käsitellään Alastaron, Loimaan ja Ypäjän nykyisillä jätevedenpuhdistamoilla. Lupaa haetaan puhdistamotoimintaan ja käsiteltyjen jätevesien johtamiseen Loimijokeen entisen purkupaikan välittömään läheisyyteen samoin ehdoin, mitkä on edellytetty saavutettavan Loimaan puhdistamolla vuoden 2012 alusta. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 31 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 a ja 5 :n 1 momentin kohta 8

2 TOIMINTAA KOSKEVAT NYKYISET LUVAT JA ALUEEN KAAVOITUS Jätevedenpuhdistamoa koskeva ympäristölupa 2 Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on antamallaan päätöksellä nro 15/2005/1 myöntänyt Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon toiminnalle ympäristöluvan. Lupapäätöstä on osittain muutettu Vaasan hallinto-oikeuden antamalla päätöksellä nro 07/0050/2 ja ympäristölupaviraston antamalla päätöksellä nro 2/2008/1. Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on antamallaan päätöksellä nro 32/2008/1 muuttanut päätöksen nro 15/2005/1 lupamääräykset 1 ja 2 kuulumaan kokonaisuudessaan seuraavasti: "1) Jätevedet on käsiteltävä hakemuksen mukaisesti biologiskemiallisesti tai vastaavalla tavalla. Mikäli viimeistään ei tehdä päätöstä yhteisen jätevedenpuhdistamon rakentamisesta Loimaan seudulle, on Loimaan puhdistamoa tehostettava ja laajennettava vuoden 2011 loppuun mennessä siten, että lupamääräyksen 2) mukaiset, vuoden 2012 alusta alkaen noudatettavat jäteveden käsittelyvaatimukset ovat saavutettavissa kaikissa ennakoitavissa olevissa tilanteissa. Loimaan puhdistamon tehostamista ja laajentamista koskeva suunnitelma on toimitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle vuoden 2009 loppuun mennessä. Mikäli yhteispuhdistamohanke päätetään toteuttaa, yhteispuhdistamoa koskeva ympäristölupahakemus on toimitettava Länsi- Suomen ympäristölupavirastolle vuoden 2009 maaliskuun loppuun mennessä. 2) Puhdistamolla ja sen piirissä olevasta luvan saajan viemäriverkostosta tapahtuvat ohijuoksutukset ja ylivuodot sekä muut poikkeustilanteet mukaan lukien neljännesvuosikeskiarvoina laskettujen, vesistöön johdettavan jäteveden pitoisuuden ja käsittelytehon arvojen on täytettävä seuraavat vaatimukset: Pitoisuus Käsittelyteho enintään vähintään mg/l % BOD 7ATU, O COD Cr, O Fosfori, P 0,6 92 Kiintoaine 35 - Vesistöön johdettavan jäteveden pitoisuusarvojen ja käsittelytehon prosentuaalisten arvojen on lisäksi täytettävä BOD 7ATU - arvon, COD Cr -arvon, kiintoaineen ja fosforin osalta valtioneuvoston asetuksen 888/2006 mukaiset raja-arvot valtioneuvoston asetuksen mukaisesti tarkkailtuna.

3 3 Vesistöön johdettava jätevesi ei saa sisältää haitallisessa määrin raskasmetalleja eikä muita terveydelle tai ympäristölle vaarallisia aineita. Mikäli Loimaan seudulle ei päätetä rakentaa yhteistä jätevedenpuhdistamoa, Loimaan puhdistamolla ja sen piirissä olevasta luvan saajan viemäriverkostosta tapahtuvat ohijuoksutukset ja ylivuodot sekä muut poikkeustilanteet mukaan lukien neljännesvuosikeskiarvoina laskettujen (ammoniumtypen ja kokonaistypen osalta vuosikeskiarvoina laskettujen) vesistöön johdettavan jäteveden pitoisuuden ja käsittelytehon arvojen on täytettävä seuraavat vaatimukset vuoden 2012 alusta alkaen: Pitoisuus Käsittelyteho enintään vähintään mg/l % BOD 7ATU, O COD Cr, O Fosfori, P 0,3 95 Kok. typpi, N - 70 Ammoniumtyppi, NH 4 -N 4 - Kiintoaine 15 - Vesistöön johdettavan jäteveden pitoisuusarvojen ja käsittelytehon prosentuaalisten arvojen on lisäksi täytettävä vuoden 2012 alusta alkaen myös typen osalta valtioneuvoston asetuksen 888/2006 mukaiset raja-arvot valtioneuvoston asetuksen mukaisesti tarkkailtuna." Alastaron jätevedenpuhdistamon toiminnalle on myönnetty ympäristölupa (LOS-2002-Y ). Lupa on voimassa asti. Ypäjän kunnan jätevedenpuhdistamon toiminnalle on myönnetty ympäristölupa (0300Y ). Lupa on voimassa asti. Kaavoitustilanne Loimaan uusi jätevedenpuhdistamo sijaitsee kaavoittamattomalla alueella. Vahvistamattomassa osayleiskaavassa alue on ET-aluetta (yhdyskuntateknisen huollon alue) rajoittuen lännessä V/s alueeseen (virkistysalue, jossa ympäristö tulee säilyttää). Valmisteilla olevassa osayleiskaavassa alue on merkinnällä ET ja V. Noin 200 metrin etäisyydellä on omakotiasutukseen jo asemakaavoitettuja alueita sekä asutuksen laajentamisvarauksia osayleiskaavassa. PUHDISTAMOALUEEN SIJAINTIPAIKKA JA YMPÄRISTÖ Puhdistamo sijaitsee Loimijoen varrella tien päässä puuston suojaamana. Lähimpään asuinrakennukseen on matkaa noin 200 m. Puhdistamo ei sijaitse vedenhankintaan soveltuvalla pohjavesialueella eikä lähistöllä ole muitakaan suojelukohteita.

4 4 Vesialueen yleiskuvaus Loimijoki saa alkunsa Tammelan Pyhäjärvestä ja virtaa Forssan ja Loimaan kautta Huittisiin, jossa se laskee Kokemäenjokeen. Loimijoen vesistöalueen pinta-ala on km 2 ja järvisyys vain 2,8 %. Forssan ja Huittisten välinen osuus on lähes järvetöntä ja voimaperäisesti viljeltyä aluetta. Loimijoen pituus on 114 km ja pudotuskorkeus 54 m. Joessa on kahdeksan säännöstelypatoa, joista kahdella on voimalaitos. Loimijoen keskivirtaama on Loimaalla 8,8 m 3 /s ja Huittisissa 24 m 3 /s. Valuma-alueen vähäjärvisyyden takia virtaamavaihtelut ovat suuria. Alivirtaamat ovat alajuoksullakin vain muutamia kuutiometrejä sekunnissa ylivirtaamien ollessa yli 100 m 3 /s. Vesistön kuormitus Veden laatu Loimijoki on voimakkaasti kuormitettu. Jokeen johdetaan yhteensä kahdeksan kunnan/kaupungin jätevedet sekä teollisuusjätevesiä. Suurimmat pistemäiset jätevesien johtajat ovat Forssan kaupunki, Suomen Sokeri Oy (Jokioisissa) sekä Loimaan ja Huittisten kaupungit. Lisäksi joki on voimakkaimmin hajakuormitettu alue Kokemäenjoen vesistöalueella peltojen valuma-alueosuuden ollessa lähes 40 %. Savisamean Loimijoen sekä sen sivujokien veden ravinnepitoisuudet ovat korkeita. Ravinnetaso määräytyy paljolti hajakuormituksen mukaan. Loimijoen yläjuoksulla Forssan kaupungin jätevesien osuus on kuitenkin alivirtaamilla merkittävä. Happitilanne on nykyisin tyydyttävä tai hyvä. Veden laatu on Forssan alapuolella jopa huono ja joen keski- ja alajuoksulla välttävä. Kokonaisuutena Loimijoki on veden laadultaan yksi heikoimpia vesistöjä Kokemäenjoen vesistöalueella. Vuonna 2007 Loimijoesta määritetyt klorofyllipitoisuudet vaihtelivat kesäkuussa mg/m 3, joten taso oli reheville vesille ominainen (yli 10 mg/m 3 ). Loimijoen levätuotanto on runsasta tai erittäin runsasta. Vähävirtaamaisina hellekausina etenkin joen keskiosassa voi esiintyä selvää leväkukintaa. Pahimmillaan vesi on ollut lähes leväpuuroa, kuten kesällä 1995, jolloin klorofyllipitoisuus oli Loimaan yläpuolella 244 µg/l. Kalasto ja kalastus Kalastustiedustelun tulosten mukaan Loimaan ja Alastaron välisellä jokiosuudella kalasti 27 ruokakuntaa vuonna 2005 eli 9 % kaikista Loimijoella kalastaneista ruokakunnista. Kyseisellä jokiosuudella kokonaissaalis oli noin 830 kg vuonna Runsaimmat saalislajit olivat hauki 40 %, lahna 13 %, ahven 12 % ja särki 9 %. Särkikalojen osuus kokonaissaaliista oli 31 %. Loimijoen ja Alastaron väliseltä jokiosuudelta ei saatu ilmoituksia ravustuksesta tai rapusaaliista. Vuonna 2008 suoritetuissa aistinvaraisissa makutesteissä sekä Loimaan yläpuolisen että alapuolisen alueen kalat arvioitiin hyviksi tai melko hyviksi. Todetut makuvirheet olivat heikkoja ja Loimijoen eri osa-alueiden väliset erot varsin vähäisiä.

5 5 Vesistön muu käyttö Jätevesien välittömällä vaikutusalueella ei ole vedenottamoita. Jätevesien purkualueella tai sen alapuolisella osalla Loimijokea ei ole yleisiä uimarantoja, eikä vesi sovellu hygieenisen laatunsakaan puolesta säännölliseen uimiseen. PUHDISTAMON TOIMINTA Yleiskuvaus puhdistamosta Puhdistamolla käsiteltävät jätevedet Alustavan suunnitelman mukaan nykyisen puhdistamon välittömään läheisyyteen rakennettava Loimaan uusi puhdistamo on kolmilinjainen rinnakkaissaostuslaitos. Laitos on suunniteltu myös typpeä poistavaksi. Ilmastus- ja selkeytysaltaat ovat kattamattomat. Ilmastusaltaat ovat U:n muotoisia. Jokaisessa linjassa on lietteen sisäinen kierrätys. Ilmastusallastilavuus on yhteensä m 3 (vanha puhdistamo m 3 ) ja selkeytyspinta-ala 789 m 3 (vanha puhdistamo 394 m 3 ). Lisäksi on tilavaraus mahdolliselle jälkikäsittely-yksikölle. Puhdistamorakennukseen sijoitetaan lisäksi sakokaivolietteiden vastaanotto, esikäsittely, lietteenkäsittely, kemikaalivarastot, kompressorit ja sähköpääkeskus. Erilliseen valvomorakennukseen tulevat sosiaalitilat, laboratorio, autotalli ja korjaamo. Puhdistamon tarkennettu mitoitus tehdään vuoden 2010 aikana, kun lupahakemuksesta on saatu lainvoimainen päätös. Puhdistamo on tarkoitus rakentaa vuoden 2013 loppuun mennessä. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamolla käsitellään nykyisin Loimaan kaupungin ja Mellilän asutuksen jätevedet. Liittyjämäärä on yhteensä noin asukasta. Lisäksi puhdistamolla käsitellään Koiviston Teurastamo Oy:n sekä Helanderin Teurastamo Oy:n jätevedet. Myös kaatopaikan suotovedet johdetaan puhdistamolle. Uudella puhdistamolla on tarkoitus käsitellä Loimaan kaupungin (käsittää myös entiset Alastaron ja Mellilän kunnat) ja Ypäjän kunnan jätevedet, siirtoviemäreiden varren ja muun puhdistamon toimintaalueen haja-asutuksen jätevesiä sekä teollisuusjätevesiä. Teollisuuslaitoksista merkittävin on HK-Ruokatalo Oy:n Mellilän teurastamo, jossa jätevedet esikäsitellään flotaatiolla. Loimaan kaupungin viemäriverkoston liittyjämäärä oli vuonna 2006, Alastaron 1 790, Mellilän 500 ja Ypäjän eli yhteensä Liittyjämäärän on arvioitu olevan vuonna 2020 yhteensä ja vuonna 2030 yhtensä Liittyjämäärässä on mukana haja-asutusalueiden viemäröinnin tuoma lisä eli noin 480 kiinteistöä muun muassa Metsämaalta ja Kauhanojalta.

6 Energia ja polttoaineet 6 Puhdistamoiden nykyinen tulokuorma on seuraava: Puhdistamo Vesimäärä BOD Fosfori Typpi m 3 /d mg/l kg/d mg/l kg/d mg/l kg/d Alastaro ,5 2, Loimaa ,4 22, Ypäjä ,4 2, Yhteensä ,4 27, Lisäksi viemäröinnin piiriin tulevan haja-asutuksen nykyinen kuormitus on BOD 54 kg/d, fosfori 1,6 kg/d ja typpi 7,2 kg/d. Tulokuormituksen ennuste vuosille 2020 ja 2030 on seuraava: Puhdistamo Vesimäärä BOD Fosfori Typpi m 3 /d mg/l kg/d mg/l kg/d mg/l kg/d Loimaa ,4 31, Loimaa ,5 37, Ennuste on laadittu nykykuorman ja liittyjämäärän kasvuennusteen perusteella. Loimaan puhdistamon sähkönkulutus on nykyisin noin 580 MWh/a. Pääosa energiasta kuluu biolietteen ilmastamiseen ja pumppauksiin. Kompressoreita on mahdollista ohjata liuenneen hapen mittauksen mukaan taajuusmuuttajalla. Uudella puhdistamolla hapetuksen hyötysuhdetta parantavat muun muassa syvät ilmastusaltaat (syvyys 6 m). Lämmitykseen käytettävä polttoöljy varastoidaan maanalaisessa litran lasikuitusäiliössä. Uusi puhdistamo varustetaan vaatimusten mukaisin varastoin. Kemikaalit Fosforin saostamiseen käytetään vuosittain 450 tonnia PIX-105A ferrisulfaattia liuoksena. Liuos tuodaan tonnin säliöautokuormina puhdistamon muovilevytettyyn altaaseen. Muut kemikaalit (polymeerit, vaahdonesto, pesuaineet ym. toiminnassa tarvittavat kemikaalit) varastoidaan omissa pakkauksissaan niille varatuissa tiloissa. PÄÄSTÖT VESISTÖÖN JA PÄÄSTÖJEN VAIKUTUKSET Nykyisen puhdistamon päästöt Loimaan puhdistamon virtaama, BOD 7-ATU, fosfori- ja typpipäästöt vesistöön ja puhdistamon poistoteho vuosikeskiarvoina ovat olleet vuosina seuraavat:

7 7 Q BOD 7-ATU Fosfori N m 3 /d mg/l kg/d % mg/l kg/d % mg/l kg/d % ,6 30,0 96 0,34 1, ,0 39,0 96 0,38 1, ,5 24,0 96 0,35 1, ,2 32,0 96 0,38 1, ,0 52,0 92 0,85 3, ,2 27,0 96 0,43 1, Puhdistamon arvioidut päästöt vesistöön Jätevedet käsiteltiin vuonna 2007 lupaehdot pääosin täyttäen. Vaadittu tulos jäi saavuttamatta ensimmäisellä vuosineljänneksellä fosforin osalta. Valtioneuvoston päätöksen 888/2006 vaatimukset COD cr :n ja kiintoaineen osalta täyttyivät päätöksen mukaan tuloksia tulkiten. Vesistöön päätyvä typpi oli pääosin happea kuluttavana ammoniumtyppenä. Puhdistamolle johdettujen jätevesien päästöt v vesistöön sekä ennuste uudelta puhdistamolta johdettavista päästöistä on esitetty seuraavassa taulukossa: Puhdistamo BOD Fosfori Typpi mg/l kg/d mg/l kg/d mg/l kg/d Alastaro 10,7 5,1 0,27 0,13 30,3 14,4 Loimaa 11,4 40 0,65 2,3 31,0 110 Ypäjä 10,5 3,4 0,77 0,25 25,0 8,2 Haja-asutus 54 1,6 7,2 Yhteensä 102,5 4, Loimaa 2020 <10 42 <0,3 1, Loimaa 2030 <10 50 <0,3 1, Päästötiedot perustuvat vuosien vuosiyhteenvetoon. Haja-asutuksen päästöt vastaavat noin 500 kiinteistön jätevesiä. Nämä jätevedet on tarkoitus ohjata uudelle puhdistamolle siirtolinjojen rakentamisen yhteydessä. Päästöennusteessa on otettu huomioon kiristyvät lupaehdot. Nykyisillä puhdistamoilla päästään hyvään orgaanisen aineen fosforin poistoon. Typenpoistoon ei ole mahdollisuutta. Jäteveden käsittelyn keskittäminen uudelle puhdistamolle pienentää orgaanisen aineen päästöjä vesistöön viemäriverkkoon liittyneen haja-asutuksen päästöjen osuudella. Fosforipäästö putoaa nykyisestä alle puoleen. Typpipäästö puolittuu käyttöön otettavan typenpoiston myötä.

8 8 Vaikutukset vesistöön ja sen käyttöön Loimaan kaupungin jätevesien vaikutukset kohdistuvat Loimijokeen alueella, jonka veden laatu on heikentynyt jo ylempää tulevien jätevesipäästöjen sekä hajakuormituksen yhteisvaikutuksesta välttäväksi. Veden hygieeninen laatu on heikentynyt jo Loimaan yläpuolella, mutta myös Loimaan jätevedet lisäävät fekaalisten kolibakteerien määrää. Vuosien keskiarvona fekaalisten kolibakteerien määrä ylitti Loimaan alapuolella uimiseen soveltuvan veden rajaarvon 500 kpl/dl. Alastaron, Loimaan, Ypäjän ja haja-asutuksen yhteenlasketun vuosien keskimääräisen BOD-päästön vaikutus Loimijoen happipitoisuuteen on erittäin vähäinen. Keskivirtaamalla jätevesien laskennallinen vaikutus on 0,1 mg/l ja keskialivirtaamalla 0,4 mg/l. Vuodelle 2020 ennustetulla BOD-kuormituksella ei ole Loimijoen happipitoisuuteen oleellista vaikutusta. Keskivirtaamalla jätevesien laskennallinen vaikutus on alle 0,1 mg/l ja keskialivirtaamalla 0,15 mg/l. Alastaron, Loimaan, Ypäjän ja haja-asutuksen yhteenlasketun vuosien keskimääräisen fosforipäästön vaikutus Loimijoen fosforipitoisuuteen on pienillä virtaamilla selvä. Keskivirtaamalla jätevesien laskennallinen vaikutus on 4 µg/l ja keskialivirtaamalla 15 µg/l. Vuodelle 2020 ennustetulla fosforipäästöllä on vähäinen vaikutus Loimijoen fosforipitoisuuteen. Keskivirtaamalla jätevesien laskennallinen vaikutus on 2 µg/l ja keskialivirtaamalla 5µg/l. Alastaron, Loimaan, Ypäjän ja haja-asutuksen yhteenlasketun vuosien keskimääräisen typpipäästön vaikutus Loimijoen typpipitoisuuteen on selvästi havaittavissa. Keskivirtaamalla jätevesien laskennallinen vaikutus on 145 µg/l ja keskialivirtaamalla 493 µg/l. Vuodelle 2020 ennustetun typpipäästön laskennallinen vaikutus on keskivirtaamalla 64 µg/l ja keskialivirtaamalla 218 µg/l ja vuodelle 2030 keskivirtaamalla 75 µg/l ja keskialivirtaamalla 254 µg/l. Loimijoen alajuoksulla jätevesien vaikutukset lievenevät. Ravinnetasoon jätevesillä on kuitenkin vaikutusta. Loimaan kaupungin yläpuolinen ja alapuolinen alue Loimijokea kuuluvat virkistyskäyttöluokituksessa välttävään luokkaan, koska vesi ei sovellu uimiseen. Veden laatu ei ole esteenä tärkeimpien saalislajien, hauen, ahvenen ja lahnan viihtymiselle Loimaan ja Alastaron välisellä jokiosuudella. Alueen saaliskaloissa ei ole myöskään esiintynyt makuvirheitä.

9 9 Päästöt ilmaan ja melu Päästöt maaperään ja pohjaveteen Puhdistamoliete ja muut jätteet Puhdistamon toiminnasta ei aiheudu merkittäviä päästöjä ilmaan. Jätevettä ilmastettaessa muodostuu vähäisessä määrin hiilidioksidia, kun jäteveden ja lietteen hiilipitoiset yhdisteet hajoavat hiilidioksidiksi ja vedeksi. Suurin haitta ilmaan ovat hajupäästöt. Prosessissa hajua syntyy välppäyksessä ja lietteenkäsittelyssä. Molemmat toiminnot ovat sisätiloissa ja hajuhaitat ympäristöön jäävät vähäisiksi. Verkostossa, pumppaamolla ja häiriötilanteissa puhdistamolla voi syntyä tilapäisiä hajuhaittoja jäteveden mennessä hapettomaksi. Jätevedenpuhdistamon toiminnan aiheuttamista hajuhaitoista ei ole tullut valituksia Loimaan kaupungin vesihuoltoon. Melumittauksia ei ole tehty, mutta mahdollista meluhaittaa on vähennetty ilmastinputkistoja saneeraamalla. Melua tuottavat kohteet ovat sisätiloissa. Liikenne on vähäistä ja ajoittuu päiväaikaan (klo 8 16). Toiminnasta ei muodostu päästöjä maaperään tai pohjaveteen. Toimintahäiriön sattuessa jätevettä voi tulvia pumppaamon ylivuodosta vesistöön tai maaperään. Pumppaamoilla on käytössä hälytysjärjestelmä toimintahäiriöiden varalta. Pumppaamot liitetään kaukovalvonnan piiriin. Puhdistamon vastaanottokapasiteetin ylittyessä ohitusveden käsitellään mekaanisesti ennen vesistöön johtamista. Puhdistamolla kuivatun lietteen kokonaismäärä on ollut v m 3. Käyttötarkkailun mukaan kuivatun lietteen kuiva-ainetaso oli keskimäärin 12,2 %. Liete on viety kaatopaikalle kompostoitavaksi ja lieteseos varastoitu vanhalle kaatopaikalle myöhempää käyttöä varten. Aiempien vuosien lieteseos on pystytty käyttämään tehokkaasti viherrakentamiseen. Nykyinen lietteenkäsittely on Alastarolla ja Ypäjällä melko vaatimatonta. Vuoden 2009 alusta Alastaron alueen sakokaivolietteet on tuotu Loimaan puhdistamolle. Loimaan puhdistamon lieteprosessissa käsitellään myös Alastaron puhdistamon tiivistetty liete. Kompostointi ja jatkojalostus tapahtuu vanhalla Kirveskallion komposti- ja kypsytysalueella. Lopputuote käytetään kompostiseoksena maataloudessa. Kompostointialueen jätevedet palautetaan puhdistamolle. Loimaan puhdistamolla muodostuu kuivattua lietettä noin m 3 /a. Uuden puhdistamon yhteydessä liete kuivataan nykyistä tehokkaammin, jolloin lieteen tilavuus puolittuu. Puhdistamolla syntyvä välppäjäte 57 t/a ja hiekanerotuksen jäte 30 t/a toimitetaan Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n jätteenkäsittelyasemalle kaatopaikkakäsittelyyn.

10 10 PARAS KÄYTTÖKELPOINEN TEKNIIKKA Jätevedenpuhdistus uudella puhdistamolla tapahtuu nykyaikaisin ja yleisesti hyväksytyin menetelmin sekä parasta mahdollista tekniikkaa käyttäen. LAITOKSEN TOIMINNAN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILU Käyttö- ja päästötarkkailu Nykyisen puhdistamon käyttö- ja päästötarkkailua suoritetaan laaditun ohjelman mukaan. Ohjelma uusitaan rakennettavan puhdistamon käyttöönoton yhteydessä. Nykyinen tarkkailu käsittää laitokselle tulevien ja poistuvien jätevesien tarkkailun. Lisäksi muun muassa Mellilän viemäristä sekä ohjelmassa mainituilta teollisuuslaitoksilta otetaan jaekohtaiset kokoomanäytteet. Näytteet kerätään kerran kuukaudessa automaattisilla näytteenottimilla koko vuorokauden ajalta virtaaman suhteen painotettuina. Näytteistä tehdään seuraavat määritykset: ph, sähkönjohtavuus, BOD 7ATU, kokonaistyppi, kokonaisfosfori, kiintoaine ja COD cr. Lisäksi poistuvasta jätevedestä määritetään liukoinen fosfori, ammoniumtyppi, nitraatti- ja nitriittitypen summa sekä liuennut rauta. Aktiivi- ja palautuslietteistä määritetään kiintoaine (MLSS). Kuivatun lietteen laatu tutkitaan kahdesti vuodessa. Vesistötarkkailu Vesistövaikutuksia seurataan nykyisin Lounais-Suomen ympäristökeskuksen päivittämän Loimijoen yhteistarkkailuohjelman mukaan. Yhteistarkkailun puitteissa otetaan näytteitä koko Loimijoen alueelta sekä viidestä suurimmasta sivu-uomasta. Loimaan alueelta otetaan näytteitä asemalta L9 (Tampere-Turku -tien silta) ennen Loimaata sekä asemalta L11 (Hirvikosken silta), joka sijaitsee jätevesien purkualueen sekä Petäjäjoesta tulevan liittymän alapuolella. Veden laatua seurataan em. paikoista 7 kertaa vuodessa otettavin näyttein. Näytteistä määritetään tavanmukaiset parametrit. Vuonna 2001 päivitetty ohjelma sisältää myös pohjaeläinten, sedimentin ja piilevien tarkkailun. Kalataloustarkkailu Kalataloudellisten vaikutusten tarkkailun osalta laitos kuuluu Loimijoen kalataloudelliseen yhteistarkkailuun. Viimeisin tarkkailuohjelma on Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksen hyväksymä. Ohjelma sisältää kolmen vuoden välein tehtävän kalastustiedustelun, koekalastuksen ja kalojen aistinvaraisen arvioinnin. POIKKEUKSELLISET TILANTEET JA NIIHIN VARAUTUMINEN Vesihuollon valmiussuunnitelmassa on esitetty toimintaa koskevat riskit lähinnä kriisi- ja suuronnettomuustilanteissa. Puhdistamotoimintaan tavallisesti liittyviä riskejä, kuten kuormituspiikkejä, sähkö-

11 LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksesta tiedottaminen 11 katkoksia ja kemikaalionnettomuuksia sekä niihin liittyviä varotoimenpiteitä hakemuksessa ei ole esitetty. Hakemus on ympäristönsuojelulain 38 :n nojalla annettu tiedoksi kuuluttamalla siitä ympäristölupavirastossa ja Loimaan kaupungissa Kuuluttamisesta on ympäristönsuojelulain 38 :n mukaisesti erikseen ilmoitettu tiedossa oleville asianosaisille. Kuulutuksesta on lisäksi tiedotettu Loimaan Lehti -nimisessä sanomalehdessä. Lausunnot Ympäristölupavirasto on ympäristönsuojelulain 36 :n nojalla pyytänyt hakemuksesta lausunnot Lounais-Suomen ympäristökeskukselta, Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinokeskukselta sekä Loimaan kaupungin ympäristönsuojelu- ja terveydensuojeluviranomaisilta. 1) Lounais-Suomen ympäristökeskus on lausunnossaan todennut, että jäteveden käsittelyssä syntyvä liete käsitellään Kuivaskallion kaatopaikalle rakennetulla kompostointialueella, jolla on Loimaan kaupungin ympäristölautakunnan ( 71) myöntämä ympäristölupa. Ympäristölupahakemuksesta ei ilmene, että Loimaan kaupunki olisi ilmoittanut elintarviketurvallisuusvirastolle olevansa lannoitevalmistelain (539/2006) tarkoittama lannoitevalmisteita tai niiden raaka-aineita valmistava toiminnanharjoittaja. Ympäristölupahakemuksessa esitetään, että jätevedenpuhdistamon osalta kyseessä on olemassa oleva toiminta ja toiminnan muutos. Kun kuitenkin hakemuksen mukaan rakennetaan kokonaan uusi puhdistamo ja koska entisen Alastaron kunnan viemärilaitoksen jätevesikuormituksen arvioidaan olevan noin 8 10 % yhteispuhdistamon kokonaiskuormituksesta ja myös Ypäjän kunnan viemärilaitoksen kuormitusosuudeksi arvioidaan 8 10 %, tulisi ympäristölupahakemus ympäristökeskuksen käsityksen mukaan käsitellä uutena toimintana. Tällöin Loimaan, Alastaron ja Ypäjän jätevedenpuhdistamojen voimassa olevat ympäristöluvat on tarvittaessa erikseen tarkistettava ajan tasalle lupamääräysten ja voimassaolon osalta. Hakemuksessa todetaan, että yhteistoimintasopimus Ypäjän kunnan kanssa on valmistelussa. Ympäristökeskuksen Loimaan kaupungilta saaman tiedon mukaan yhteistoimintasopimus on tarkoitus saada kunnallisvaltuustojen hyväksyttäväksi viimeistään lokakuussa Loimaan kaupungin ja Ypäjän kunnan välisen jätevesiyhteistyön muodostumista pidetään hyvin todennäköisenä. Ympäristölupahakemuksessa (hakemuskaavakkeessa ja yhteenvedossa) esitetään, että uusi puhdistamo rakennetaan vuoden 2013 loppuun mennessä ja että lupaa haetaan samoin ehdoin, mitä on edellytetty saavutettavaksi Loimaan puhdistamolla vuoden 2012

12 12 alusta. Kyseiset lupa-arvot ovat hakemuksen mukaan saavutettavissa yhteispuhdistamolla vuoden 2013 lopussa (vuoden 2014 alusta lukien). Hakemuksen liitteen 1 luvussa 1 (Puhdistamo ja sinne johdettavat jätevedet) esitetään edellä sanotusta poiketen, että "Loimaan kaupungin (käsittää myös entisen Alastaron ja Mellilän kunnat) sekä Ypäjän kunnan jätevedet tullaan käsittelemään vuoden 2015 alusta täysin uudella Loimaan puhdistamolla, joka sijaitsee nykyisen puhdistamon välittömässä läheisyydessä." Ympäristökeskuksen tulkinnan mukaan liitteen 1 em. kohdassa on kirjoitusvirhe vuosiluvun osalta. Hakemuksen liitteen 1 luvussa 3 (Puhdistamotiedot) esitetään muun muassa, että "Lisäksi on tilavaraus mahdolliselle jälkikäsittelyyksikölle." Ympäristökeskus tulkitsee Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon voimassa olevan ympäristöluvan määräyksiä 1) ja 2) siten, että "Puhdistamon tehostamisella ja laajentamisella " on tarkoitettu myös jälkikäsittely-yksikön toteuttamista asetettuun määräaikaan mennessä. Ympäristökeskus katsoo, että uuteen jätevedenpuhdistamoon tulee rakentaa jälkikäsittely-yksikkö ensimmäisessä rakennusvaiheessa ja että tätä koskeva määräys tulee kirjoittaa näkyviin lupamääräyksenä. Edellä mainitussa luvussa mainitaan myös, että "Puhdistamon tarkennettu mitoitus tehdään vuoden 2010 aikana, kun lupahakemuksesta on saatu lainvoimainen päätös." Ympäristökeskus on todennut, että Loimaan jätevedenpuhdistamon tehostaminen on jo viivästynyt useita vuosia kuntien välisen jätevesiyhteistyön selvittämisen perusteella ( annetussa ympäristölupapäätöksessä määrättiin puhdistamo tehostettavaksi vuoden 2008 kesäkuun loppuun mennessä siten, että lupamääräyksen 2) mukaiset jäteveden käsittelyvaatimukset saavutetaan vuoden 2009 alusta alkaen) ja että hanke on edelleen viivästymässä. Ympäristökeskus on katsonut, ettei uuden jätevedenpuhdistamon suunnittelun aloittamista voida kytkeä ympäristölupapäätöksen lainvoimaisuuteen, mikäli mahdolliset valitukset eivät koske uuden puhdistamon sijoituspaikkaa, puhdistamossa käsiteltyjen jätevesien purkupaikkaa, jätevedenkäsittelyn prosessiratkaisua tai sitä, että uusi puhdistamo on suunniteltu rakennettavaksi kattamattomana avolaitoksena aktiivilieteyksikköjen ja jälkiselkeyttämöjen osalta. Ympäristökeskus on katsonut, että laitoksen suunnittelu tulee aloittaa välittömästi ympäristölupapäätöksen antamisen ja kuntien välisen jätevesiyhteistyösopimuksen tekemisen jälkeen. Uudelle jätevedenpuhdistamolle ja siinä käsiteltyjen jätevesien johtamiselle Loimijokeen hakemuksen mukaisesti voidaan myöntää ympäristölupa noudattaen soveltuvin osin Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon voimassaolevia lupamääräyksiä ottaen kuitenkin huomioon seuraavat poikkeamat: Nykyisiä lupamääräyksiä 1) ja 2) vastaavat määräykset tulee kirjoittaa muotoon, jossa tiukemmat puhdistusvaatimukset edellytetään saavutettavan uuden puhdistamon toiminnan alusta alkaen ja että jä-

13 13 teveden käsittelyprosessiin määrätään kuuluvaksi myös jälkikäsittely (esimerkiksi hiekkapikasuodatus tai flotaatio). Uuden puhdistamon tulisi olla toiminnassa viimeistään vuoden 2013 alusta alkaen. Tällöin suunnitteluun olisi aikaa yksi vuosi (2010) ja rakentamiseen kaksi vuotta ( ), mitä voitaneen pitää kohtuullisena rakentamisaikana tämän kokoiselle laitokselle. Nykyisessä lupamääräyksessä 2) olevan lauseen "Puhdistamolla ja sen piirissä olevasta luvan saajan viemäriverkosta tapahtuvat ohijuoksutukset ja ylivuodot sekä muut poikkeustilanteet mukaan lukien " ympäristökeskus esittää muutettavaksi muotoon: Puhdistamolla ja sen piirissä olevista viemäriverkoista tapahtuvat ohijuoksutukset ja ylivuodot sekä muut poikkeustilanteet mukaan lukien Ypäjän kunnan viemäriverkostolla ja siirtoviemärillä ei jatkossa tule olemaan erillistä ympäristölupaa, jossa annettaisiin määräyksiä niistä viemäreistä mahdollisesti tapahtuvista ohijuoksutuksista ja ylivuodoista. Muissakin lupamääräyksissä viemäriverkostoa koskevat määräykset on kirjoitettava siten, että ne koskevat myös Ypäjän kunnan viemäriverkostoa. Edellä mainittu vaatimus on otettava huomioon kuntien välisessä jätevesiyhteistyösopimuksessa. Nykyisen lupamääräyksen 8) mukaan: "Kuivatun puhdistamolietteen jatkokäsittely on suoritettava laitoksessa, jonka ympäristönsuojelulain mukaisessa luvassa tai vastaavassa päätöksessä kyseisen lietteen käsittely on hyväksytty." Ympäristökeskus esittää lupamääräyksen täydentämistä muotoon: Kuivatun puhdistamolietteen jatkokäsittely on suoritettava laitoksessa, jonka ympäristönsuojelulain mukaisessa luvassa tai vastaavassa päätöksessä kyseisen lietteen käsittely on hyväksytty ja jonka toiminta ja tuotteet täyttävät lannoitevalmistelain vaatimukset elintarviketurvallisuusviraston hyväksymällä tavalla. Ympäristökeskus pitää puhdistamolietteen aumakompostointia riittämättömänä lietteenkäsittelymenetelmänä tulevaisuudessa. Mikäli nyt käsiteltävänä oleva lupahakemus ratkaistaan Loimaan kaupungin uuden jätevedenpuhdistamon uutena ympäristölupaasiana, ei Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon voimassa oleva ympäristölupapäätös ympäristökeskuksen tulkinnan mukaan edellytä tässä vaiheessa lupamääräysten muuttamista. Päätöksessä puhdistamolle vuoden 2012 alusta alkaen määrätyt tiukemmat käsittelyvaatimukset eivät tule voimaan, kun uusi yhteispuhdistamoa koskeva ympäristölupahakemus on toimitettu määräaikaan ( ) mennessä ympäristölupavirastolle, vaikka lopulliset valtuustopäätökset yhteispuhdistamohankkeen toteuttamisesta ovat vielä tekemättä ja yhteispuhdistus koskee vain nykyisen Loimaan kaupungin (entisen Alastaron kunnan jätevedet mukaan lukien) ja Ypäjän kunnan jätevesiä. Mikäli Loimaan kaupungin uuden keskusjätevedenpuhdistamon suunnittelu ja rakentaminen ei etene suunnitellussa aikataulussa, joudutaan nykyisen puhdistamon osalta vaadittuja tehostustoimenpiteitä arvioimaan uudestaan ja ympäristöluvan määräyksiä muuttamaan. Entisen Alastaron kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristö-

14 14 lupapäätöstä joudutaan muuttamaan, mikäli puhdistamolla ei saavuteta vuoden 2008 alusta lukien tiukennettuja käsittelyvaatimuksia, tai mikäli puhdistamon toiminta jatkuu vuoden 2012 jälkeen. Ypäjän kunnan jätevedenpuhdistamo sijaitsee Hämeen ympäristökeskuksen alueella. 2) Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinokeskus on lausunut että Loimaan seudun jätevesien yhteispuhdistukseen siirtyminen on perusteltu ja kannatettava toimenpide. Viemäröinnin ja puhdistamon suunnittelussa tulee kuitenkin ottaa huomioon riittävällä tavalla mahdolliset häiriö- ja poikkeustilanteet, joiden seurauksena puhdistamon vastaanottokyky voi ylittyä tai puhdistamo ei pysty toimimaan niin kuin sen pitäisi. Näitä tilanteita varten tulee puhdistamattomille jätevesille järjestää riittävä varastointikapasiteetti ja esikäsittely, jotta ohijuoksutuksia jokeen ei tapahdu. Ohijuoksutukset ovat muun muassa kalaston kannalta erittäin haitallisia varsinkin alivirtaamaaikoina, jolloin laimennusolosuhteet ovat heikot. Pienempien virtaamien aikaan joen virtaama saattaa muodostua lähes yksinomaan jätevedestä. Kalaston hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että jokeen johdettava jätevesi on hyvin puhdistettua, eikä aiheuta haittaa kalakannalle. Mikäli ohijuoksutuksia kuitenkin tapahtuu, niistä tulee ilmoittaa työ- ja elinkeinokeskukselle. Hakijalle tulee määrätä euron suuruinen kalatalousmaksu jätevesien johtamisen aiheuttamien kalataloudellisten haittojen ja vahinkojen estämiseksi. Työ- ja elinkeinokeskus käyttää maksun Loimijoella tehtäviin kalaistutuksiin. Hakijalle tulee lisäksi määrätä kalataloudellinen tarkkailuvelvoite. 3) Loimaan kaupungin ympäristölautakunta on todennut, että suunniteltu uusi puhdistamo sijaitsee nykyisessä vahvistamattomassa osayleiskaavassa RT-alueella (yhdyskuntateknisen huollon alue) rajoittuen lännessä V/s alueeseen (virkistysalue, jossa ympäristö tulee säilyttää). Valmisteilla olevassa osayleiskaavassa alue on merkinnällä ET ja V. Noin 200 metrin etäisyydellä on omakotiasutukseen jo asemakaavoitettuja alueita sekä asutuksen laajentamisvarauksia osayleiskaavassa. Liikennöinti puhdistamolle tapahtuu Mäkitalonkatua pitkin omakotiasutuksen läpi. Loimaan kaupungin vesihuoltolaitoksella on ympäristölautakunnan myöntämä ympäristölupa puhdistamolietteen kompostoinnille. Luvan tarkistaminen on vireillä. Puhdistamon piirissä olevaa viemäriverkostoa tulee edelleen kunnostaa siten, että hule- ja vuotovesien joutumien jätevesiviemäriin estetään mahdollisimman tehokkaasti. Sako- ja umpikaivolietteen vastaanotto tullaan hakemuksen mukaan järjestämään puhdistamolla. Puhdistamon toiminnasta nykyiselle ja tulevalle asutukselle aiheutuvat haitat tulee pyrkiä minimoimaan. Puhdistustoimintaa ja viemäröintiä koskeva riskinhallintasuunnitelma

15 Muistutukset ja mielipiteet Hakijan kuuleminen ja vastine 15 tulee toimittaa tiedoksi myös Loimaan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Vesipuitedirektiivin vaikutukset toiminnan vaikutusten seurantaan tulee ottaa huomioon vesistövaikutuksia arvioitaessa ja varsinkin seurantaohjelmia laadittaessa. Loimaan kaupungin vesihuoltoliikelaitoksen tulee hyödyntää parasta käyttökelpoista tekniikkaa siten, että vähennetään jätevesien kuormitusta ja toimia muutenkin siten, että laitoksen ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäiset. Ympäristölautakunta on katsonut, että jätevedenpuhdistamon toiminnot eivät aiheuta terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista tai vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella tai eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :ssä tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Luvan myöntämisedellytyksien täyttyessä ympäristölautakunta puoltaa luvan myöntämistä. 5) Kokemäen-Loimijoen kalastusalue on vaatinut, että luvan saaja velvoitetaan maksamaan vuosittaista kalatalousmaksua euroa. Maksu on ollut pitkään tarkistamatta ja kustannukset ovat nousseet kalavesien hoitotyössä. Kalastusalue käyttää vuositasolla istutustoimintaan varoja euroa. 6) AA ja BB:n kuolinpesän osakas CC on lausunut, että hän yhtenä kuolinpesän osakkaana hallitsee vanhaa rintamamiestaloa osoitteessa Niemenkuja 30. Vanha jätevedenpuhdistamo sijaitsee kahden joen yhtymäkohdan muodostamalla niemekkeellä. Puhdistamon erottaa noin 250 metrin etäisyydellä sijaitsevista asuintaloista kaistale vanhaa metsää. Muistuttaja on tiedustellut, rakennetaanko uusi puhdistamo lähemmäs omakotitaloja, aiheutuuko laitoksesta hajua tai melua, säilyykö vanha metsäkaistale suojapuustona ja mitä tietä laitokselle kulkeva autoliikenne käyttää. Hakija on lausunut, että koska Ypäjän kunnan päätös johtaa Ypäjän kunnan viemäröintialueiden jätevedet Loimaalle puuttuu, hakijalla ei ole ollut oikeutta hakea Ypäjän jätevesien käsittelyyn ja johtamisen ympäristölupaa. Sen sijaan hakijalle tulisi antaa ympäristöluvassa oikeus käsitellä Ypäjän kunnan viemäröintialueiden jätevedet uudistettavassa jätevedenpuhdistamossa ja johtaa ne Loimijokeen lähelle nykyistä purkupaikkaa. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen lausunnon johdosta hakija on lausunut, että se on valmis aloittamaan laitoksen suunnittelun välittömästi ympäristölupapäätöksen antamisen ja kuntien välisen jätevesiyhteistyösopimuksen tekemisen jälkeen. Jäteveden käsittelypro-

16 YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU 16 sessiin ei tulisi määrätä jälkikäsittelyä (esimerkiksi hiekkapikasuodatus tai flotaatio). Jälkikäsittely vaadittaisiin ainoastaan siinä tapauksessa, että esitettyihin lupavaatimuksiin ei päästä. Jätevedenpuhdistamon kuivattu liete käsitellään kompostoimalla se Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran laitoshyväksyntäpäätöksen mukaisesti (päätös lannoitevalmistelain (539/2006) mukaisesta kompostointilaitoksen hyväksynnästä). Koska jätevedenpuhdistusyhteistyön selvittämiseen on kulunut aikaa, hakija pitäytyy lupahakemuksessa esittämässään aikataulussa uudistaa puhdistamo vuoden 2013 loppuun mennessä. Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinokeskuksen lausunnon sekä Kokemäenjoen-Loimijoen kalastusalueen muistutuksen johdosta hakija on todennut, että suunnitellun mukaisesti pistekuormitus tulee kasvamaan nykyisen puhdistamon kohdalla. Kalatalousmaksun oikeellisuuden hakija on jättänyt lupaviranomaisen ratkaistavaksi. CC:n muistutuksen osalta hakija on lausunut, että rakennettava jätevedenpuhdistamo on suunniteltu rakennettavaksi samalle tontille kuin nykyinen puhdistamo. Koska puhdistamo toteutetaan nykytekniikkaa käyttäen, on ilmeistä, ettei haju- ja meluhaitta tule nykyiseen nähden lisääntymään. Puhdistamon viereisen metsäkaistaleen säilymisestä ei ole varmuutta, koska metsä ei kuulu Loimaan kaupungin omistukseen. Kulku jätevedenpuhdistamolle tullaan jatkossakin ohjaamaan nykyistä asemakaavaan merkittyä katua myöten. Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon toiminnalle ympäristöluvan (asemapiirros, liite 1). Puhdistamon asukasvastineluku on nyt yli ja vuonna Puhdistamolla käsitellyt jätevedet saadaan johtaa purkuputkea pitkin Loimijokeen päätöksen liitteestä 1 ilmenevässä purkukohdassa. Puhdistamolla saadaan käsitellä hakemuksen mukaiset Loimaan kaupungin ja Ypäjän kunnan puhdistamoiden toiminta-alueiden ja haja-asutuksen sekä teollisuuden ja kaatopaikan jätevedet ja sakokaivolietteet seuraavien lupamääräysten mukaisesti. Lupamääräykset Jäteveden käsittely ja päästöt vesistöön 1) Jätevedet on käsiteltävä biologis-kemiallisesti tai vastaavalla tavalla ja lupamääräysten edellyttämällä tavalla siten, että lupamääräyksen 2 mukaiset raja-arvot täyttävä puhdistustulos voidaan saavuttaa kaikissa ennakoitavissa olevissa tilanteissa mahdollisimman energiatehokkaasti ja siten, että ympäristöpäästöt, -haitat ja -riskit kokonaisuudessaan ovat mahdollisimman vähäiset.

17 17 Tämän päätöksen lupamääräykset huomioon ottaen tarkennettu puhdistamon yleissuunnitelma on toimitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle mennessä. 2) Puhdistamon puhdistustulosten on ohijuoksutukset ja ylivuodot sekä jäteveden käsittelyä koskevat häiriö- ja poikkeustilanteet mukaan lukien kokonais- ja ammoniumtypen osalta vuosikeskiarvona, muilta osin neljännesvuosikeskiarvoina laskettuina alkaen täytettävä seuraavat vaatimukset: Päästösuure Enimmäispitoisuus Vähimmäispoistoteho mg/l % BOD 7ATU, O COD Cr, O Fosfori, P 0,3 95 Kokonaistyppi, N - 70 Ammoniumtyppi, NH 4 -N 4 - Kiintoaine 15 - Jäteveden käsittelytuloksen on lisäksi täytettävä BOD 7ATU - ja COD Cr - arvojen, fosforin, typen pitoisuuden ja puhdistustehon sekä kiintoaineen osalta valtioneuvoston asetuksen 888/2006 vaatimukset lupamääräyksen 17 mukaisesti tarkkailtuna ja lupamääräyksen 20 mukaisesti raportoituna. Vesistöön johdettava jätevesi ei saa sisältää haitallisessa määrin terveydelle tai ympäristölle vaarallisia aineita. Päästöt ilmaan, haju, ympäristön likaantuminen ja melu 3) Toiminta on uusien viemäreiden ja pumppaamoiden sijoitus, lietteiden, muiden jätteiden ja kemikaalien käsittely ja kuljetukset sekä toimintaan liittyvä muu liikenne ja ennakoitavissa olevat huolto- ja korjaustyöt mukaan lukien toteutettava siten, että haitallisia haju-, pöly- ja muita päästöjä ilmaan, melua ja ympäristön likaantumista aiheutuu mahdollisimman vähän. 4) Toiminnasta aiheutuva melu ei saa ympäristön häiriintyvissä kohteissa ylittää päivällä klo ekvivalenttimelutasoa 55 db (L Aeq ) eikä yöllä klo ekvivalenttimelutasoa 50 db (L Aeq ). Melutasoa määritettäessä on tarvittaessa otettava huomioon melun iskumaisuus tai kapeakaistaisuus melun vaikutusalueella siten kuin melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (993/1992) säädetään. Puhdistamon ja asutuksen välissä on oltava puita ja pensaita kasvava, hajun ja melun leviämistä vähentävä suojavyöhyke. Häiritsevän melun aiheuttamista on vältettävä. Melua aiheuttavat työvaiheet ja toimintaan liittyvä liikenne on pyrittävä keskittämään sellaisiin ajankohtiin, jolloin niistä aiheutuu vähiten haittaa.

18 18 Puhdistamon ja viemäriverkoston käyttö ja hoito 5) Puhdistamolle on pyrittävä johtamaan kaikki sellaiset puhdistamon piirissä olevilla viemäröintialueilla muodostuvat jätevedet, joiden käsittely puhdistamossa on ympäristövaikutukset kokonaisuudessaan huomioon ottaen tarkoituksenmukaista. 6) Puhdistamoa ja sen piirissä olevaa viemäriverkostoa kokonaisuudessaan on käytettävä ja hoidettava siten, että toiminnasta ei aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle, puhdistustulos ja energiatehokkuus ovat mahdollisimman hyvät ja ympäristöpäästöt, -haitat ja -riskit kokonaisuudessaan ovat mahdollisimman vähäiset. Puhdistamolla on oltava asianmukaisen pätevyyden omaava vastuunalainen hoitaja, jonka nimi ja yhteystiedot ovat Lounais-Suomen ympäristökeskuksen, Hämeen ympäristökeskuksen ja Loimaan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen tiedossa. Viemäriverkosto ja sen kunnostus 7) Uudet viemärit on sijoitettava ja rakennettava sekä puhdistamon piirissä olevaa viemäriverkostoa on kunnostettava ja kunnossapidettävä siten, että vuotovesien sekä hule- ja muiden kuivatusvesien joutuminen jätevesiviemäreihin on mahdollisimman vähäistä, sekä siten, että viemäröinnistä pumppaamot mukaan lukien ei aiheudu vesistön eikä pinta- ja pohjaveden pilaantumista eikä muutakaan vältettävissä olevaa haittaa. Ohijuoksutukset ja ylivuodot puhdistamolta ja viemäriverkostosta on pyrittävä estämään mahdollisimman tarkoin. Luvan saajan on mennessä toimitettava Lounais- Suomen ympäristökeskukselle, Hämeen ympäristökeskukselle ja Loimaan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle puhdistamon piirissä olevat viemärit kattava päivitetty viemäriverkoston kunnostussuunnitelma vuosittaisine toteutusaikatauluineen ja kustannusarvioineen sekä kunnostuskohdekohtainen arvio suunnitelman mukaisten toimenpiteiden vaikutuksesta vuotovesien sekä hule- ja muiden kuivatusvesien, ohijuoksutusten ja ylivuotojen määriin. Luvan saajan on vuosittain toimitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle, Hämeen ympäristökeskukselle ja Loimaan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle selvitys edellisen vuoden aikana toteutetuista puhdistamon piirissä olevan viemäriverkoston kunnostustoimenpiteistä ja vuotovesien sekä hule- ja muiden kuivatusvesien, ohijuoksutusten ja ylivuotojen määrän kehittymisestä. 8) Puhdistamon piirissä olevan viemäriverkoston ohijuoksutus- ja ylivuotokohdista tapahtuvia päästöjä on seurattava vähintään sellaisin laittein, jotka rekisteröivät ohijuoksutuksen ja ylivuodon kestoajan

19 Poikkeavat jätevedet 19 summaavasti, tai muulla tavoin siten, että päästöjen määrä voidaan selvittää riittävän luotettavasti. 9) Luvan saajan on osaltaan huolehdittava siitä, että viemäriverkostoon ja puhdistamolle johdettavien tai muulla tavoin toimitettavien teollisuusjätevesien ja muiden talousjätevedestä olennaisesti poikkeavien jätevesien ja lietteiden haitallisuutta vähennetään riittävästi asianmukaisten esikäsittely-, tasaus- tai muiden toimenpiteiden avulla ja asianomaisia sopimuksia ja määräyksiä noudattaen. Sellaiset laitokset, joista jätevesiin saattaa joutua öljyä, rasvaa tai muita puhdistamon tai viemäriverkoston toiminnalle haitallisia aineita, on varustettava riittävillä varolaitteilla tällaisten aineiden viemäriverkostoon pääsyn estämiseksi. Talousjätevedestä poikkeavien jätevesien ja lietteiden johtamisessa viemäriverkostoon ja niiden toimittamisessa suoraan puhdistamolle on otettava huomioon ympäristönsuojeluasetuksen 3 ja 36 :n (muutettu 889/2006) sekä vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen (1022/2006) määräykset. Luvan saajan on oltava riittävästi selvillä talousjätevedestä poikkeavien teollisuus- ja muiden jätevesien laadusta, määrästä ja esikäsittelytoimenpiteistä. Näitä koskevat tiedot ja jäljennökset tehdyistä liittymissopimuksista on toimitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle, Hämeen ympäristökeskukselle ja Loimaan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle puhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun raportoinnin yhteydessä tai muulla, asianomaisten viranomaisten kanssa sovittavalla tavalla. Puhdistamoliete ja muut toiminnassa syntyvät jätteet 10) Toiminnassa on pyrittävä siihen, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Hyötykäyttökelpoiset jätteet on hyödynnettävä mahdollisimman tarkoin ja siten, että menettelystä ei aiheudu vaaraa terveydelle tai ympäristölle. Erilaiset jätteet on pidettävä toisistaan erillään. 11) Kuivatun puhdistamolietteen jatkokäsittely on suoritettava laitoksessa, jonka ympäristönsuojelulain mukaisessa luvassa tai vastaavassa päätöksessä lietteen käsittely on hyväksytty ja jonka toiminta ja tuotteet täyttävät lannoitevalmistelain vaatimukset elintarviketurvallisuusviraston hyväksymällä tavalla. Luvan saajan on osaltaan huolehdittava siitä, että puhdistamolietteen laatu ei rajoita sen hyötykäyttöä, sekä siitä, että lietteestä ei aiheudu pinta- ja pohjavesien pilaantumista. Menettelystä on toimitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle, Hämeen ympäristökeskukselle sekä Loimaan kaupungin ja lietteen mahdollisen muun sijoituskunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle toiminnan valvonnassa tarvittavat tiedot.

20 20 12) Muut hyötykäyttökelpoiset jätteet on kerättävä ja toimitettava hyödynnettäviksi. Vain hyötykäyttöön kelpaamattomat jätteet, joiden kaatopaikkakelpoisuus on selvitetty kaatopaikoista annetun valtioneuvoston päätöksen (861/1997) edellyttämällä tavalla, voidaan toimittaa kaatopaikalle, joka täyttää valtioneuvoston päätöksen vaatimukset ja jonka ympäristöluvassa tai vastaavassa päätöksessä kyseisten jätteiden vastaanotto on hyväksytty. 13) Ongelmajätteet on toimitettava ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä ongelmajätteiden pakkaamisesta ja merkitsemisestä annetun valtioneuvoston päätöksen (659/1996) mukaisesti käsiteltäväksi ja hyödyntämiskelpoiset hyödynnettäväksi laitokseen, jonka ympäristönsuojelulain mukaisessa luvassa tai vastaavassa päätöksessä tällaisen jätteen vastaanotto on hyväksytty. Varastointi 14) Kemikaalit, poltto- ja voiteluaineet sekä lietteet ja muut jätteet on varastoitava ja käsiteltävä laitosalueella siten, että menettelystä ei aiheudu epäsiisteyttä, roskaantumista, pölyämistä, hajuhaittaa, maaperän, pinta- tai pohjavesien pilaantumista eikä muutakaan haittaa ympäristölle. Varastoja, säiliöitä ja putkistoja on tarkkailtava säännöllisesti. Tarvittaessa on ryhdyttävä viipymättä korjaustoimenpiteisiin. Puhdistamoalueella olevilla lastaus- ja purkupaikoilla, varasto- ja säilytysalueilla sekä kulkuteillä on oltava tiivis kestopäällystys sekä asianmukaiset suojalaitteet ja viemäröinnit pohjaveden ja ympäristön pilaantumisen estämiseksi ja alueen siistinä pitämiseksi. Varastosäiliöillä ja -astioilla on oltava asianmukaiset tiiviit suoja-altaat tai vastaavat tilat, joista niihin vuotaneet aineet eivät pääse maaperään eikä pinta- tai pohjavesiin. Vahinkojen varalta puhdistamolla on oltava riittävä määrä imeytysmateriaalia. Riskinhallinta sekä häiriö- ja muut poikkeustilanteet 15) Luvan saajan on toimitettava viimeistään kuusi kuukautta ennen puhdistamon käyttöönottoa Lounais-Suomen ympäristökeskukselle, Hämeen ympäristökeskukselle ja Loimaan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle tarkistettu, toimintaa kokonaisuudessaan koskeva riskinhallintasuunnitelma ja esitys riskien pienentämiseksi tarvittavista toimenpiteistä toteutusaikatauluineen. Riskinhallintasuunnitelma on pidettävä ajan tasalla. Suunnitelmaan tehdyistä olennaisista muutoksista on ilmoitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle, Hämeen ympäristökeskukselle ja Loimaan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 16) Jos viemäriverkostosta tai puhdistamolta on päässyt tai uhkaa päästä ympäristöön öljyä, myrkyllistä ainetta tai muita laadultaan tai määrältään tavanomaisesta poikkeavia päästöjä, luvan saajan on il-

21 21 moitettava siitä viivytyksettä Lounais-Suomen ympäristökeskukselle, Hämeen ympäristökeskukselle sekä Loimaan kaupungin ja tarvittaessa asianomaisen muun kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja ryhdyttävä heti toimenpiteisiin vahinkojen torjumiseksi ja tapahtuman toistumisen estämiseksi. Mikäli päästöstä voi aiheutua vaaraa terveydelle, asiasta on lisäksi ilmoitettava Loimaan kaupungin ja tarvittaessa asianomaisen muun kunnan terveydensuojeluviranomaisille. Käyttö- ja päästötarkkailu 17) Toiminnan käyttö- ja päästötarkkailu, viemäriverkostoon johdettavien teollisuusjätevesien tarkkailu mukaan lukien, on toteutettava hakemuksessa esitetyllä, tämän luvan lupamääräysten edellyttämässä määrin tarkistetulla tavalla. Uusittu tarkkailusuunnitelma on toimitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukelle mennessä. Puhdistamolle tulevan jäteveden näytteet on otettava siten ja sellaisesta kohdasta, että ne antavat mahdollisimman oikean kuvan puhdistamolle tulevasta kuormituksesta teollisuusjätevedet sekä sakokaivo- ja mahdolliset muut lietteet ja jätevedet mukaan lukien. Tarkkailuun sisältyvät vuorokauden kokoomanäytteet on otettava vähintään kerran kuukaudessa tasaisin väliajoin. Näytteenottokertojen lukumäärän on täytettävä myös yhdyskuntajätevesiä koskevan valtioneuvoston asetuksen (888/2006) vaatimukset. Mittaukset, kalibroinnit, näytteiden analysoinnit ja näytteenotot on suoritettava standardimenetelmiä käyttäen sekä soveltuvin osin yhdyskuntajätevesistä annetun valtioneuvoston asetuksen (888/2006) ja puhdistamolietteen käytöstä maanviljelyksessä annetun valtioneuvoston päätöksen (282/1994) mukaisesti. Tarkkailuun on sisällytettävä soveltuvin osin valtioneuvoston asetuksella (889/2006) muutetun ympäristönsuojeluasetuksen liitteen 1 (aineet, joiden päästöt vesiin tai yleiseen viemäriin ovat ympäristöluvanvaraisia) sekä vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen (1022/2006) mukaisten aineiden seuranta. Käyttö- ja päästötarkkailusuunnitelmaa on muutettava Lounais- Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tai tarpeelliseksi katsomalla tavalla, mikäli se luotettavan tuloksen saamiseksi, puhdistamon käytön ohjaamiseksi tai viemärilaitostoiminnan kehittämiseksi muilta osin on tarpeen. Tarkkailusuunnitelmaa voidaan muutoinkin tarkentaa ja muuttaa ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla edellyttäen, että tämä ei heikennä tarkkailun luotettavuutta, kattavuutta tai lupamääräysten noudattamisen valvottavuutta.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 32/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 61 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 32/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 61 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 32/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 61 Annettu julkipanon jälkeen 19.6.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetettujen määräaikojen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 294. Jäteveden johtamista Paroisten jätevedenpuhdistamolta koskevan luvan muuttaminen, Hämeenlinna

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 294. Jäteveden johtamista Paroisten jätevedenpuhdistamolta koskevan luvan muuttaminen, Hämeenlinna LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 44/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 294 Annettu julkipanon jälkeen 27.11.2007 ASIA Jäteveden johtamista Paroisten jätevedenpuhdistamolta koskevan luvan muuttaminen,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 115 Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin 13a kohta

Ympäristönsuojelulain 115 Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin 13a kohta Etelä-Suomi Päätös Nro 42/2011/2 Dnro ESAVI/126/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2011 ASIA Jokioisten kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä nro 18/2010/2 puhdistamon tehostamista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 258

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 258 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 47/27/1 Dnro LSY 27 Y 258 Annettu julkipanon jälkeen 4.12.27 ASIA Toholammin kirkonkylän jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 3/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 304

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 3/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 304 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 3/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 304 Annettu julkipanon jälkeen 11.1.2008 ASIA Saaren jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn tehostamiselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu LÄNSI SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu 29.5.2006 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukaisesta, koetoimintaa Raision kaupungin jätevedenpuhdistamolla

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261 Annettu julkipanon jälkeen 4.12.2007 ASIA Kannuksen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn

Lisätiedot

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät, Kuopio 3.-4.2019 28.3.2019 YSL 29 Luvanvaraisen toiminnan olennainen muuttaminen "Ympäristöluvanvaraisen

Lisätiedot

Päätös. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetetun määräajan pidentäminen, Loimaa

Päätös. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetetun määräajan pidentäminen, Loimaa Päätös Etelä-Suomi Nro 53/2012/1 Dnro ESAVI/214/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 22.3.2012 ASIA HAKIJA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetetun määräajan pidentäminen, Loimaa

Lisätiedot

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 43/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 43/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 43/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen 21.11.2007 ASIA Pihlavan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn tehostamiselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 349

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 349 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 6/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 349 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2008 ASIA Kokemäen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn

Lisätiedot

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 40/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 244. Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten muuttaminen, Laitila

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 40/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 244. Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten muuttaminen, Laitila LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 40/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 244 Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2007 ASIA Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten muuttaminen,

Lisätiedot

Kainuun Ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro: 1297Y puh

Kainuun Ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro: 1297Y puh K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun Ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 87101 Kajaani Dnro: 1297Y0008-121 puh. 08-61631 ASIA Päätös hakemuksesta, joka koskee

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 133. Turengin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen pidentäminen, Janakkala

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 133. Turengin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen pidentäminen, Janakkala LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 28/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 133 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2007 ASIA Turengin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO 2010 1 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2010 Kaupunginvaltuuston hyväksymät Loimaan kaupungin

Lisätiedot

Jokioisten kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä nro 5/2007/1 typen poiston tehostamiselle asetetun määräajan jatkaminen, Jokioinen

Jokioisten kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä nro 5/2007/1 typen poiston tehostamiselle asetetun määräajan jatkaminen, Jokioinen Etelä-Suomi Päätös Nro 18/2010/2 Dnro ESAVI/28/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.5.2010 ASIA Jokioisten kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä nro 5/2007/1 typen poiston tehostamiselle

Lisätiedot

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus hanna.lonngren@ymparisto.fi Pk-mallilupahanke Opas pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-17 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-17 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 44/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-17 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2009 ASIA Kokemäen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätösten nrot 6/2008/1

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 4/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 339

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 4/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 339 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 4/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 339 Annettu julkipanon jälkeen 22.1.2007 ASIA Turun jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemuksen jättämiselle asetetun määräajan

Lisätiedot

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 42/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 266 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 42/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 266 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 42/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 266 Annettu julkipanon jälkeen 21.11.2007 ASIA Luotsinmäen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Pori HAKIJA Porin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen 16.10.2006 ASIA Ähtärin kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä asetettujen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 114 25.02.2013

Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Vastine Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Konnunsuon vankilan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamispäätöksestä Vaasan hallinto-oikeudelle jätettyihin

Lisätiedot

Nro 14/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/218/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

Nro 14/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/218/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 14/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/218/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.3.2011 ASIA Nokian kaupungin Kullaanvuoren jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetetun,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2005/1 Dnro LSY-2003-Y Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemus, Loimaa

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2005/1 Dnro LSY-2003-Y Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemus, Loimaa LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 15/2005/1 Dnro LSY-2003-Y- 433 Annettu julkipanon jälkeen 3.6.2005 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemus, Loimaa LUVAN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 39/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 227

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 39/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 227 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 39/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 227 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2007 ASIA Kankaanpään kaupungin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen

Lisätiedot

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE Puh. (03) 2420 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Länsi-Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 JOENSUUN VESI Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo 1 VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Tuupovaaran taajaman jätevedet puhdistetaan

Lisätiedot

Nro 58/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/227/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

Nro 58/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/227/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 58/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/227/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.6.2010 ASIA Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa typenpoiston tehostamiselle

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 53/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-248 Helsinki Annettu

LÄNSI-SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 53/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-248 Helsinki Annettu LÄNSI-SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 53/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-248 Helsinki Annettu 15.9.2004 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus koetoiminnasta, joka koskee Raisio Yhtymä Oyj:n

Lisätiedot

Päätös. Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös. Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2010 ASIA Sunilan ja Mussalon jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvassa jätevesien lopettamiselle Sunilan puhdistamolta

Lisätiedot

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo 2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,

Lisätiedot

Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain päällekkäisyydet sekä varautuminen häiriötilanteisiin ja raportointi

Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain päällekkäisyydet sekä varautuminen häiriötilanteisiin ja raportointi Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain päällekkäisyydet sekä varautuminen häiriötilanteisiin ja raportointi Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät 3.-4.4.2019 Kuopio Ari Kangas Ympäristöministeriö

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 12/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 29

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 12/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 29 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 12/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 29 Annettu julkipanon jälkeen 7.4.2008 ASIA Tervakosken taajaman yhdyskuntajätevesien johtamiselle Tervajokeen myönnetyn

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 92/2013/1

PÄÄTÖS. Nro 92/2013/1 PÄÄTÖS Nro 92/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.6.2013 ASIA Nokian kaupungin Kullaanvuoren jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan jätevedenkäsittelyn tehostamiselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 3/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 336

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 3/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 336 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 3/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 336 Annettu julkipanon jälkeen 22.1.2007 ASIA Jäteveden johtamista Kaarinan kaupungin Rauvolan jätevedenpuhdistamolta mereen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 43/2009/1 Dnro LSY-2008-Y-338 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 43/2009/1 Dnro LSY-2008-Y-338 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 43/2009/1 Dnro LSY-2008-Y-338 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2009 ASIA Huittisten kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan nro 39/2003/2 jäteveden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 34/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-51. Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettamista koskeva hakemus, Laitila

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 34/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-51. Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettamista koskeva hakemus, Laitila LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 34/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-51 Annettu julkipanon jälkeen 7.7.2009 ASIA Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettamista koskeva hakemus,

Lisätiedot

Päätös. Nro 140/2012/1 Dnro ESAVI/152/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012

Päätös. Nro 140/2012/1 Dnro ESAVI/152/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 Päätös Etelä-Suomi Nro 140/2012/1 Dnro ESAVI/152/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Loimaan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen LAPPEENRANNAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen 1(6) I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMA OSA 1.

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 1031

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 1031 PÄÄTÖS Helsinki 24.7.2008 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2003 Y 96 119 No YS 1031 ASIA Päätös Neste Oil Oyj:n Porvoon jalostamon toiminnasta aiheutuvan melun tarkkailuohjelman muuttamisesta ja jalostamoalueen

Lisätiedot

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 Johanna Kaarlampi tutkija SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 465

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 465 PÄÄTÖS Helsinki 11.4.2008 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2007 Y 63 111 No YS 465 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee Strömsö Property Development

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 131/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 354 Annettu julkipanon jälkeen 9.10.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 131/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 354 Annettu julkipanon jälkeen 9.10.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 131/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 354 Annettu julkipanon jälkeen 9.10.2007 HAKIJA ASIA Finlayson Forssa Oy Veden johtaminen Loimijoesta käytettäväksi

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Haitikeitaan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 51/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/47/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2013

PÄÄTÖS. Nro 51/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/47/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2013 PÄÄTÖS Nro 51/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/47/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2013 ASIA Metsä Board Oyj:n kemihierretehtaan toimintaa koskevan ympäristöluvan määräyksen 6 määräajan

Lisätiedot

Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121)

Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121) POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖKESKUS PL 69, 80101 Joensuu Puh. (013)*1411 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.12.2004 Dnro 0795Y0215 (121) 1 ASIA Ympäristölupa, joka koskee Rääkkylän kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 15 Vantaanjoen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015 HEL 2016-009468 T 11 00 02 Päätösehdotus Tiivistelmä Riihimäen puhdistamo päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015.

Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi Viite: Asia: Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Elintarvikelaitoksen (Puljonki Oy) ympäristöluvan muuttaminen Juuan kunnan lausunto hakemuksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 52/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-126

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 52/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-126 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 52/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-126 Annettu julkipanon jälkeen 26.7.2004 ASIA Rauman kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemuksen jättämiselle

Lisätiedot

Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori

Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori Liite 1: Mitoitusperusteet Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori Mitoitusperusteet Sisältö Liite 1 - Mitoitusperusteet 1 1 JOHDANTO 2 2 LÄHTÖTIEDOT 2

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi 1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus

Lisätiedot

Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kirsti Lahti, VHVSY 1.2.

Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kirsti Lahti, VHVSY 1.2. Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailut Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailuohjelma

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.8.2011 1 ASIA Olostunturin jätevedenpuhdistamon ympäristölupa, Muonio LUVAN HAKIJA Muonion kunta PL 25 99301 MUONIO 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017 1 KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/217 1. YLEISTÄ Loka-joulukuun välisenä aikana puhdistamon kuormitusta ja toimintaa on seurattu vähintään kaksi kertaa kuussa 24 h:n kokoomanäytteistä.

Lisätiedot

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY)

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) Järkivihreä Forssa 19.11.2013 Taina Korpiharju Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) Perustettu 1961 Toimialue Kokemäenjoen ja Karvianjoen vesistöalueet Toimipaikat Tampereella ja Hämeenlinnassa

Lisätiedot

Jälkeen Hakemus on toimitettu ympäristölupavirastoon

Jälkeen Hakemus on toimitettu ympäristölupavirastoon LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 25/2007/1 Dnro LSY-2007-Y-119 Annettu julkipanon Jälkeen 20.6.2007 ASIA HAKIJA Hakemus Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 9/2007/1 täytäntöönpanemiseksi

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 3/2017, 7.3.2017 (5jatur). Puhdistamolle tuleva kuormitus oli orgaanisen aineen osalta keskimääräisellä tasollaan (noin 2000 kg/d), mutta ravinnekuormitukset

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO

PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2018 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 3 2 VIEMÄRÖINTIALUE... 4 3 TULOKUORMITUS... 4 4 PUHDISTUSTULOS JA VESISTÖN KUORMITUS... 5 4.1

Lisätiedot

J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012

J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012 J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012 Etelä-Suomi 11.12.2013 Naantalin kaupunki Kaupunginhallitus PL 43 21101 NAANTALI!/. C:'.?('. ()(/ Viite Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen/

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2007 ASIA Kaltevan jätevedenpuhdistamoa koskevan ympäristölupapäätöksen nro 63/2004/1

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut 1.9.2014 alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntöjen muutokset ovat olleet vireillä tätä suojelusuunnitelmaa laadittaessa. Suojelusuunnitelmassa

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS, JVP Tutkimus: 11/2018, 5.6.2018 (5FORSS). Tarkkailuajankohtana puhdistustulos täytti ympäristöluvan tason lukuun ottamatta lievästi luparajan ylittänyttä orgaanisen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 21/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 40

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 21/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 40 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 21/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 40 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2008 ASIA Paimion kaupungin jätevedenpuhdistamon määräaikaisen ympäristöluvan voimassaoloajan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 63/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 297 Helsinki Annettu

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 63/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 297 Helsinki Annettu LÄNSI SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 63/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 297 Helsinki Annettu 22.12 2008 ASIA Koeluonteisesta toiminnasta JVP Eura Oy:n jätevedenpuhdistamolle annetussa päätöksessä asetetun

Lisätiedot

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008.

Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2009 Dnro PPO 2003 Y 391 111 ASIA LUVAN HAKI JA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Haapaveden Ympäristöpalvelut Oy:n jätevesilietteen

Lisätiedot

Kustavin kunnan Kärtyn jätevedenpuhdistamo, ympäristölupamenettely ja toiminnan lopettamisen johdosta annettavat määräykset, Kustavi

Kustavin kunnan Kärtyn jätevedenpuhdistamo, ympäristölupamenettely ja toiminnan lopettamisen johdosta annettavat määräykset, Kustavi Etelä-Suomi Päätös Nro 18/2012/1 Dnro ESAVI/198/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2012 ASIA LUVAN HAKIJA Kustavin kunnan Kärtyn jätevedenpuhdistamo, ympäristölupamenettely ja toiminnan lopettamisen

Lisätiedot

Lehtoniemen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan määräysten 1 ja 2 mukaisten määräaikojen pidentäminen, Kuopio

Lehtoniemen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan määräysten 1 ja 2 mukaisten määräaikojen pidentäminen, Kuopio Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 99/2012/1 Dnro ISAVI/29/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2012 ASIA Lehtoniemen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan määräysten 1 ja 2 mukaisten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

Hakija Turun Moottorikerho ry, Itäinen Pitkäkatu 21, 20700 TURKU

Hakija Turun Moottorikerho ry, Itäinen Pitkäkatu 21, 20700 TURKU VAASAN HALLINTO-OIKEUS Valitus ympäristöluvasta/ Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoittelurata/liedon Rakennus- ja ympäristölautakunta 101/25.6.2008 (Ympäristönsuojelulain 35 :n

Lisätiedot

Lupaviranomainen on Lounais-Suomen ympäristökeskus. Ympäristönsuojelulain 31 :n 2 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 12 e kohta

Lupaviranomainen on Lounais-Suomen ympäristökeskus. Ympäristönsuojelulain 31 :n 2 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 12 e kohta 1(8) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 22 YLO LOS-2007-Y-1390-111 Annettu julkipanon jälkeen 21.2.2008 ASIA HAKIJA Päätös Merikarvian kunnan ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee

Lisätiedot

LASKUTTAMATTOMAN JÄTEVEDEN OSUUS VIEMÄRIVERKOSTON KOKONAISVIRTAAMASTA % 80 70 60 50 40 30 Kymen Vesi Oy 20 Kotka Anjalankoski Pyhtää 10 0 2003 2004 2005 2006 2007 Jätevesiyksikkö Jätevesiyksikössä huolehditaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Mustaisnevan 27,6 ha:n alueen kuivatusvesien tehostamista koskeva

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä vuosikeskiarvona laskettuna). Nitrifikaatio oli voimakasta.

Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä vuosikeskiarvona laskettuna). Nitrifikaatio oli voimakasta. TAIVASSALON UNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 2/2017, 3.5.2017 (taiva8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana hyvin. Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä

Lisätiedot

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11. Vesikolmio Oy Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.2014 OULU Yleisesittely Vesikolmio Oy on Kalajokilaaksossa toimiva tukkuvesilaitos. Osakkaina ovat Kalajoen, Ylivieskan,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Pohjoisnevan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

Teuvan kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa ammoniumtypen poistoon velvoittavan määräajan pidentäminen

Teuvan kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa ammoniumtypen poistoon velvoittavan määräajan pidentäminen YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 96/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/445/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.8.2011 ASIA HAKIJA Teuvan kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa ammoniumtypen poistoon

Lisätiedot

Valitus koski Äänekosken kaupungin ympäristölautakunnan ( , 32) tekemää otsikossa mainittua ympäristölupaa.

Valitus koski Äänekosken kaupungin ympäristölautakunnan ( , 32) tekemää otsikossa mainittua ympäristölupaa. Ympäristölautakunta 54 24.10.2018 Tiedoksiantoasiat YMPLTK 24.10.2018 54 1. Vaasan hallinto-oikeuden päätös koskien Crystone Oy / Syrjän betonin kiinteän betoniaseman ja betonitehtaan ympäristölupaa koskevaa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

Länsi-Suomen vesioikeuden päätös Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 13 a) kohta

Länsi-Suomen vesioikeuden päätös Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 13 a) kohta YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 111 YLO Dnro LOS-2005-Y-1076-121 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2006 ASIA Päätös Pöytyän kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Riihikosken taajaman

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen 1(5) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 28 YLO LOS-2008-Y-1167-111 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Suominen Kuitukankaat Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta,

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2014

KERTARAPORTTI 25.8.2014 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN KESKUSPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2014, 6.8.2014 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Mereen lähtevän veden BOD7ATU- ja CODCr-arvot sekä fosfori- ja kiintoainepitoisuudet

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 5/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 202. Jokioisten kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemus, Jokioinen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 5/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 202. Jokioisten kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemus, Jokioinen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 5/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 202 Annettu julkipanon jälkeen 22.1.2007 ASIA Jokioisten kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemus, Jokioinen LUVAN

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 4/2017, 26.4.2017 (5JATUR). Tulokuormitus oli orgaanisen aineen osalta noin 20 % pienempi kuin vuoden 2016 keskimääräinen tulokuorma, mutta ravinnekuormitukset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Ympäristölautakunta 13.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Ympäristölautakunta 13.02.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.02.2014 Sivu 1 / 1 460/11.01.00/2014 16 Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö koskien Rinnekoti-säätiön hakemusta Rinnekodin jätevedenpuhdistamon ja jätevesilietteen kompostointialueen

Lisätiedot

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS Ympäristölupaosasto Annettu julkipanon jälkeen TAMPERE Päivämäärä Diaarinumero PIR 2002 Y

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS Ympäristölupaosasto Annettu julkipanon jälkeen TAMPERE Päivämäärä Diaarinumero PIR 2002 Y PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Kihniön kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä asetetun

Lisätiedot

HEINOLAN JÄTEVEDEN- PUHDISTAMO VASTINE YMPÄRISTÖLUPA- HAKEMUKSEEN ANNETUISTA LAUSUNNOISTA JA MUISTU- TUKSISTA

HEINOLAN JÄTEVEDEN- PUHDISTAMO VASTINE YMPÄRISTÖLUPA- HAKEMUKSEEN ANNETUISTA LAUSUNNOISTA JA MUISTU- TUKSISTA Vastaanottaja Heinolan kaupunki Päivämäärä 3.2.2014 Viite 1510001684 HEINOLAN JÄTEVEDEN- PUHDISTAMO VASTINE YMPÄRISTÖLUPA- HAKEMUKSEEN ANNETUISTA LAUSUNNOISTA JA MUISTU- TUKSISTA HEINOLAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojelulain 58 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 6 b

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojelulain 58 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 6 b 1(6) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 35 YLO LOS-2003-Y-1335-111 Annettu julkipanon jälkeen 4.4.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Wipro Infrastructure Engineering Oy:n ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta muutoshakemuksesta,

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA Päätös PIRELY/9/07.04/2011 6.3.2012 Julkinen Nokian kaupunki PL 2 37100 Nokia PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA Nokian kaupunki hakee ympäristölupaa Nokian yhteispuhdistamolle,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 7 a)

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 7 a) Etelä-Suomi Päätös Nro 126/2011/1 Dnro ESAVI/199/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2011 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Hyypiämäen kalkkikivikaivoksen ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot