KERTARAPORTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KERTARAPORTTI"

Transkriptio

1 s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 4/2017, (5JATUR). Tulokuormitus oli orgaanisen aineen osalta noin 20 % pienempi kuin vuoden 2016 keskimääräinen tulokuorma, mutta ravinnekuormitukset olivat noin 20 % korkeammat. Puhdistustulokset olivat muutoin lupaehtojen mukaisella tasolla, mutta typenpoisto on heikentynyt merkittävästi. Helmikuun huoltotöiden jälkeen heikentynyt nitrifikaatio oli nyt hiipunut kokonaan ja typpeä poistui lähinnä lietteeseen sitoutumalla (typenpoistoteho 48 %). Lietekuormitus oli eri linjoilla 0,076-0,08 kg BOD / kg MLSS * d, mikä on hieman korkea tehokkaan nitrifioinnin kannalta, mutta korkean prosessilämpötilan ansiosta nitrifioinnin ei pitäisi tarvita korkeampia lietepitoisuuksia. Raportin liitteenä on kuvaaja lietepitoisuuksien kehityksestä viimeisen viiden viime vuoden ajalta. Jotta olosuhteeet nitrifioinnin käynnistymiselle olisivat suotuisat tulisi aktiivilietealtaiden happipitoisuus nostaa koko altaiden osalta vähintään tasolle 2 mg/l. Vasta kun ammoniumtypen jäännöspitoisuus laskee tasolle < 2 mg/l, voidaan alkaa taas laskea aktiivilietealtaiden alkupäiden happipitoisuutta kokonaistypenpoiston tehostumista tavoitellen. Esa Tuominen Tutkimusinsinööri LIITTEET Kuormituslaskelma, liite 1 Prosessitiedot, liite 2 Näytepäiväkirjatiedot, liite 3 JAKELU Hämeen ELY-keskus/Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Janakkalan kunta/janakkalan Vesi/Liisa Piirtola Janakkalan Vesi/Jätevedenpuhdistamo Katuosoite Postiosoite Puhelin Sähköposti Alv.rek./Enn.pid.rek. Patamäenkatu 24 PL 265 (03) Y TAMPERE TAMPERE *(03) esa.tuominen@kvvy.fi

2 Liite 1 s. 1 (2) PUHDISTAMO: JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Kunta: 165 Janakkala Hoitaja: Jätevedenpuhdistamo Ympäristökeskus: 30 Hämeen ympäristökeskus LUPAPÄÄTÖS: ESAVI ESAVI/8686/2014 TUTKIMUS: 4/2017, (5JATUR). Näytteet kerätty: Puhdistamokäynti: Näytt.kerääjä: E. Mäkinen Näytt.ottaja: Esa Tuominen VESIMÄÄRÄT Käsitelty m³/d 5776 (Tuleva 5776 m³/d) Ohitukset m³/d 0,0 Vesistöön m³/d 5776 NÄYTTEET / SELITE Tunnus NäyteNro Näytteen nimi / Näytteen keräystapa N Puhdistamolle tuleva vesi / automaatilla virtaamalla painottaen N Puhdistamolta lähtevä vesi / automaatilla virtaamalla painottaen Käsit. = Käsitelty, Käs/vesist. = Käsitelty = Vesistöön johdettu, Käs.teho = Käsittelyteho, Kok.teho = Kokonaisteho. PITOISUUDET Määritys Yksikkö N1 N2 Raja Tavoite Tuleva vl/puhd Käs/vesist. alkaliteetti mmol/l 3,4 ph 7,2 7,6 sähkönjohtavuus ms/m 79,2 74,1 CODCr mg/l BHK7 (ATU) mg/l 300 7,9 15 kokonaisfosfori mg/l 7,7 0,32 0,4 liukoinen fosfori mg/l 0,058 Kokonaistyppi mg/l Ammoniumtyppi mg/l 22 4 kiintoaine mg/l liuennut rauta mg/l 0,57 öljyt ja rasva mg/l 57 veden lämpötila C 11,8 Nitraattityppi mg/l 0,62 TEHOT Määritys Yksikkö N1 Kok.teho Raja Tavoite vs. N2 CODCr % BHK7 (ATU) % kokonaisfosfori % Kokonaistyppi % Ammoniumtyppi % kiintoaine % Nitrifikaatioaste % 50

3 Liite 1 s. 2 (2) KUORMITUKSET Määritys Yksikkö N1 N2 Raja Tavoite Tuleva vl Käs/vesist. CODCr kg/d BHK7 (ATU) kg/d kokonaisfosfori kg/d 44 1,8 Kokonaistyppi kg/d Ammoniumtyppi kg/d 130 kiintoaine kg/d

4 Liite 2 s. 1 (1) PUHDISTAMO: JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO TUTKIMUS: 4/2017, (5JATUR). Käsitelty jätevesi: 5776 m³/d KEMIKAALIEN KÄYTTÖ Ferrisulfaatti, Fe2(SO4)3 (Kemwater PIX-105): 1050 kg/d = 182 g/m³. polymeeri (): 13,9 kg/d = 2,41 g/m³. LIETETIEDOT Lietteen poisto: Ilmastuksesta Palautusliete: 9952 m³/d Palautussuhde: 172 % Ylijäämäliete: 224 m³/d Lieteikä: 13 d Ilmastusallas Linja-1 Linja-2 Linja-3 Käytössä (K/E) K K K Lämpötila (C-ast) 11,7-11,8 11,7-11,8 11,7-11,8 Happipit. (mg/l) 1,0-2,9 1,0-2,3 0,8-3,9 Laskeuma (ml/l,1/2h) lietepitoisuus (g/l) 7,56 7,21 7,18 Lieteindeksi (ml/g) Tilakuormitus 0,58 0,58 0,58 Lietekuormitus 0,076 0,080 0,080 Palautus Linja-1 Linja-2 Linja-3 Käytössä (K/E) K K K Laskeuma (ml/l,1/2h) lietepitoisuus (g/l) 16,7 14,5 13,1 Lieteindeksi (ml/g) Jälkiselkeytys Linja-1 Linja-2 Linja-3 Käytössä (K/E) K K K Näkösyvyys (cm) Pintakuorma (m/h) 0,36 0,32 0,32

5

6 Janakkalan jätevedenpuhdistamon aktiivilietelinjojen lietepitoisuus linjoittain v Linja 1 Linja 2 Linja Lietepitoisuus mg/l

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 3/2017, 7.3.2017 (5jatur). Puhdistamolle tuleva kuormitus oli orgaanisen aineen osalta keskimääräisellä tasollaan (noin 2000 kg/d), mutta ravinnekuormitukset

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 10/2018, 11.10.2018 (5JATUR). Tarkkailuajankohtana Janakkalan jätevedenpuhdistamon prosessissa todetiin joitain poikkeamia. Tulopumppaamossa todettiin

Lisätiedot

Puhdistusprosessi toimi tehokkaasti, vaikka prosessilaitteiden kanssa oli lieviä ongelmia. Ilmastusaltaissa oli runsaasti rasvaa.

Puhdistusprosessi toimi tehokkaasti, vaikka prosessilaitteiden kanssa oli lieviä ongelmia. Ilmastusaltaissa oli runsaasti rasvaa. s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 7/2016, 26.7.2016 (5JATUR). Puhdistusprosessi toimi tehokkaasti, vaikka prosessilaitteiden kanssa oli lieviä ongelmia. Ilmastusaltaissa oli runsaasti rasvaa.

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 4/2016, 29.4.2016 (5jatur). Puhdistamolle tuleva jätevesivirtaama oli tarkkailuajankohtana yli kaksinkertainen kuivan ajan tasoon verrattuna johtuen laimentavista

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS, JVP Tutkimus: 11/2018, 5.6.2018 (5FORSS). Tarkkailuajankohtana puhdistustulos täytti ympäristöluvan tason lukuun ottamatta lievästi luparajan ylittänyttä orgaanisen

Lisätiedot

Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset.

Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset. s. 1 (1) FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS, JVP Tutkimus: 20/2017, 25.10.2017 (5FORSS). Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset. Ville

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 11/2016, 23.11.2016 (5kanka). Kankaanpään jvp:lle tulevan jäteveden tulovirtaama oli kasvanut lokakuun tarkkailukertaan (27.10.2016) verrattuna 90%, mutta oli

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (2) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 3/2017, 22.3.2017 (5KANKA). Kankaanpään jvp:n prosessi toimi tarkkailuajankohtana lumien sulamisesta johtuvista hule/vuotovesistä huolimatta kohtuullisen vakaasti

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) POMARKUN KUNTA, JVP Tutkimus: 2/2018, 18.4.2018 (5POMAR). Pomarkun jvp:n tarkkailunäytteenotto epäonnistui tulevan veden näytteenottimen toimintahäiriön vuoksi. Puhdistamolta kuitenkin otettiin

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 4/2016, 20.4.2016 (5kanka). Kankaanpään jätevedenpuhdistamolle tuli tarkkailuajankohtana lähes yhtä suuri jätevesivirtaama kuin maaliskuun tarkkailun (31.3.2016)

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) EURUUN AUPUNI, JAAONSUON JVP Tutkimus: 2/2017, 15.2.2017 (5EU). Puhdistamolle tuli maltillinen virtaama (1722 m³/d) ja tuleva kuormitus oli hieman keskimääräistä pienempää. Vuoden 2016 keskimääräiseen

Lisätiedot

KERTARAPORTTI Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie Oravi

KERTARAPORTTI Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie Oravi ORAVIN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 2.7.2017 (4484). Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie 776 58130 Oravi ORAVIN VESIOSUUSKUNNAN PANOSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU 2.7.2017 OLOSUHTEET

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) EURUUN AUPUNI, JAAONSUON JVP Tutkimus: 10/2015, 8.10.2015 (5keukk). euruun jvp:lle tuli tarkkailuajankohtana 1550 m³/d jätevesivirtaama, mikä on selvästi vuosikeskiarvoa vähäisempi (v. 2014 keskiarvo

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI TAIVASSALON UNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 3/2017, 30.8.2017 (taiva8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana hyvin. Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) EURUUN AUPUNI, JAAONSUON JVP Tutkimus: 9/2016, 22.9.2016 (5keukk). euruun Jaakonsuon jvp:n prosessi toimi tarkkailuajankohtana kaikilta osin huomattavasti paremmin kuin edeltävillä tarkkailukerroilla.

Lisätiedot

Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä vuosikeskiarvona laskettuna). Nitrifikaatio oli voimakasta.

Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä vuosikeskiarvona laskettuna). Nitrifikaatio oli voimakasta. TAIVASSALON UNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 2/2017, 3.5.2017 (taiva8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana hyvin. Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 2.10.2015

KERTARAPORTTI 2.10.2015 s. 1 (1) KEURUUN KAUPUNKI, JAAKONSUON JVP Tutkimus: 9/2015, 16.9.2015 (5keukk). Tulokset syyskuun puhdistamotarkkailusta. Lähtevän veden laatu oli hyvä. Laitos nitrifioi täysin ja tulostaso oli kaikkiaan

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 10/2016, 10.10.2016 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO s. 1 (1) TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 28.12.2016 (776c). Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO C776 TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO s. 1 (1) TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 8.9.2014 (776c). Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO C776 TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 1/2017, 17.1.2017 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana kohtalaisesti. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2014

KERTARAPORTTI 25.8.2014 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN KESKUSPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2014, 6.8.2014 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Mereen lähtevän veden BOD7ATU- ja CODCr-arvot sekä fosfori- ja kiintoainepitoisuudet

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 20.11.2015

KERTARAPORTTI 20.11.2015 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 11/2015, 3.11.2015 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana kohtalaisesti. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2015

KERTARAPORTTI 25.8.2015 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2015, 11.8.2015 (uki8). Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tarkistanut 21.11.2012 päätöksellä nro 186/2012/1 (Dnro ESAVI/15/04.08/2010)

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet otettiin 17.-18.7.

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet otettiin 26.-27.9.

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto helmikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto helmikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto helmikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto toukokuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto toukokuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto toukokuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto huhtikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto huhtikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto huhtikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

JANAKKALAN KESKUSJÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2015

JANAKKALAN KESKUSJÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2015 Vesiosasto/ET 14.3.216 Kirjenumero 326/16 Janakkalan Vesi Harvialantie 7 B, 2.krs 142 Turenki JANAKKALAN KESKUSJÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 215 SISÄLTÖ 1. PERUSTIEDOT...

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016 Vastaanottaja Mäntsälän Vesi Oy Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti Päivämäärä 18.10.2016 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016 OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016 Päivämäärä

Lisätiedot

Levin Vesihuolto Oy Teppo, Hannu PL SIRKKA. *Fosfori liukoinen. *Typpi SFS-EN ISO :2005 / ROI SFS-EN ISO :1998 / ROI

Levin Vesihuolto Oy Teppo, Hannu PL SIRKKA. *Fosfori liukoinen. *Typpi SFS-EN ISO :2005 / ROI SFS-EN ISO :1998 / ROI JÄTEVESITUTKIMUS Testausseloste 1 (2) Raporttinumero: 055722 Analyysit Vrk-virtaama *Kiintoaine GF/C *Biologinen hapenkulutus BOD7 / ATU *Kemiallinen hapenkulutus, CODCr *Fosfori *Fosfaattifosfori *Fosfaattifosfori

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017 Vastaanottaja Nivos Vesi Oy Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti Päivämäärä 1.8.2017 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017 OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017 Päivämäärä 1.8.2017

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO

PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2018 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 3 2 VIEMÄRÖINTIALUE... 4 3 TULOKUORMITUS... 4 4 PUHDISTUSTULOS JA VESISTÖN KUORMITUS... 5 4.1

Lisätiedot

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen

Lisätiedot

Talvivaara Projekti Oy

Talvivaara Projekti Oy 16.3.2009 Talvivaara Projekti Oy Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008 Osa III Päästötarkkailu Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008, Osa III Päästötarkkailu 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 PROSESSIN YLIJÄÄMÄVEDET

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2016

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2016 Vastaanottaja Nivos Vesi Oy (ent. Mäntsälän Vesi Oy) Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti 4/2016 ja vuosiyhteenveto Päivämäärä 22.2.2017 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2017

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2017 Vastaanottaja Nivos Vesi Oy Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti 4/2017 ja vuosiyhteenveto Päivämäärä 22.2.2018 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2017 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN

Lisätiedot

BIOLOGINEN FOSFORIN- JA TYPENPOISTO

BIOLOGINEN FOSFORIN- JA TYPENPOISTO BIOLOGINEN FOSFORIN- JA TYPENPOISTO ORIMATTILA Vääräkosken jätevedenpuhdistamo VÄÄRÄKOSKEN PUHDISTAMO Puhdistamon allastilavuuksia: tulevan veden tasausallas V= 300 m 3 sakokaivolieteallas V= 50 m 3 ilmastusallas

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 1/2017

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 1/2017 Vastaanottaja Nivos Vesi Oy Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti 1/2017 Päivämäärä 19.4.2017 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 1/2017 OSAVUOSIRAPORTTI 1/2017 Päivämäärä

Lisätiedot

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 JOENSUUN VESI Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo 1 VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Tuupovaaran taajaman jätevedet puhdistetaan

Lisätiedot

sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016

sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016 18 25 15 2 Sade, mm 12 9 6 15 1 5 Keskilämpötila, o C 3-5 sade 2-215 sade 216 lämpötila 2-215 lämpötila 216 Liite 1 Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry JAKSORAPORTTI Yhdistelmätaulukko

Lisätiedot

Janakkalan jätevedenpuhdistamon kuormitus- ja käyttötarkkailun vuosiyhteenveto 2017

Janakkalan jätevedenpuhdistamon kuormitus- ja käyttötarkkailun vuosiyhteenveto 2017 Janakk k ka ku a uo ala or an rm n m jä mit ät tu v te us vu ev s- uo ve ja os ed a si de k iy e kä yh n äy hte np yt ee pu ttö en uh öt n hd ta nv di ar ve H R 2 st rk eto He RA 2 nr ta kk o enri AP 2

Lisätiedot

PIETARSAAREN VESI ALHEDAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON YHTEENVETORAPORTTI VUOSI Tiia Sillanpää Joni Virtanen

PIETARSAAREN VESI ALHEDAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON YHTEENVETORAPORTTI VUOSI Tiia Sillanpää Joni Virtanen PIETARSAAREN VESI ALHEDAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON YHTEENVETORAPORTTI VUOSI 2016 Tiia Sillanpää Joni Virtanen Pietarsaari 2017 1 Sisällysluettelo 2 JOHDANTO...3 3 YLEISKUVAUS...3 3.1 Prosessikuvaus...3 3.2

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 SISÄLTÖ

LEMPÄÄLÄN KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 SISÄLTÖ Pantone 3 Vesiosasto/ET 28.4.217 Kirjenumero 55/17 Lempäälän kunta Tekninen toimisto PL 36 3751 LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 216 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018

Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018 Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 218 Ville Juusela RAPORTTI 219 nro 279/19 Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto

Lisätiedot

ORIVEDEN TÄHTINIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2017

ORIVEDEN TÄHTINIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2017 Vesiosasto/VJ 7.2.218 Kirjenumero 288/18 Oriveden kaupunki Tekninen toimisto PL 7 3531 ORIVESI ORIVEDEN TÄHTINIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 217 SISÄLTÖ 1. PERUSTIEDOT...

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2017 SISÄLTÖ

LEMPÄÄLÄN KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2017 SISÄLTÖ Vesiosasto/ET 14.2.218 Kirjenumero 29/18 Lempäälän kunta Tekninen toimisto PL 36 3751 LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 217 SISÄLTÖ 1. PERUSTIEDOT...

Lisätiedot

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

Pietarsaaren Veden Alhedan jätevedenpuhdistamon yhteenvetoraportti 2017

Pietarsaaren Veden Alhedan jätevedenpuhdistamon yhteenvetoraportti 2017 Pietarsaaren Veden Alhedan jätevedenpuhdistamon yhteenvetoraportti 2017 Tiia Sillanpää Eeva-Kaarina Aaltonen Pietarsaari 2018 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 2 2. YLEISKUVAUS... 2 2.1 Prosessikuvaus... 2 2.2

Lisätiedot

7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA

7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA 7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA 1 / 3 YLEISTÄ Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolella annettiin 11.6.2003

Lisätiedot

Tyskaholmenin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan edellyttämä raportti viikonvaihteen

Tyskaholmenin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan edellyttämä raportti viikonvaihteen Kemiönsaaren Vesi Vretantie 19 25700 Kemiö 3. 2. 2016 ELY-keskus Heikki Elomaa Jyrki Lammila Tyskaholmenin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan edellyttämä raportti viikonvaihteen 4-7. 12. 2015 tapahtumista

Lisätiedot

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo 2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,

Lisätiedot

Virtain kaupungin keskusjätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018

Virtain kaupungin keskusjätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018 Virtain kaupungin keskusjätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018 Ville Juusela RAPORTTI 2019 nro 578/19 Virtain kaupungin keskusjätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON NELJÄNNESVUOSI- YHTEENVETO LOKA-JOULUKUU JA VUOSIYHTEENVETO 2015

HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON NELJÄNNESVUOSI- YHTEENVETO LOKA-JOULUKUU JA VUOSIYHTEENVETO 2015 NELJÄNNESVUOSIYHTEENVETO VUOSIYHTEENVETO 29.1.2016 HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON NELJÄNNESVUOSI- YHTEENVETO LOKA-JOULUKUU JA VUOSIYHTEENVETO 2015 1 YLEISTÄ Heinolan jätevedenpuhdistamo on kaksilinjainen

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNGIN KESKUSJÄTEVEDENPUHDIS- TAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2013 SISÄLTÖ

VIRTAIN KAUPUNGIN KESKUSJÄTEVEDENPUHDIS- TAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2013 SISÄLTÖ Vesiosasto/HKO 11.8.2014 Kirjenumero 615/14 Virtain kaupunki Vesihuoltolaitos PL 85 34801 VIRRAT VIRTAIN KAUPUNGIN KESKUSJÄTEVEDENPUHDIS- TAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2013 SISÄLTÖ

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 21 Heidi Ilmanen 25.2.211 Nro 238-11-73 2 (15) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (21) Sisällys

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 29 Heidi Ilmanen 6.7.21 Nro 238-1-3443 2 (14) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (29) Sisällys

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 211 Nina Leino 26.3.212 Nro 238-12-1412 2 (15) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (211)

Lisätiedot

Kartanokylpylä Kaisankodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto ja vesistövaikutusten

Kartanokylpylä Kaisankodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto ja vesistövaikutusten Raportti 14/2016 Kartanokylpylä Kaisankodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto ja vesistövaikutusten tarkkailu 2015 Jari Männynsalo Raportti 14/2016 Kartanokylpylä Kaisankodin

Lisätiedot

ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 212 Laura Lehtniemi 4.2.213 Nro 29-13-613 2 (13) LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

Lisätiedot

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu

Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Nummi-Pusulan kunta Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu Luonnos 82125149 12.5.2009 Nummi-Pusulan kunta Saukkolan jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 12 Laura Lehtniemi 28.2.13 Nro 238-13-1121 2 (15) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (12)

Lisätiedot

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 Johanna Kaarlampi tutkija SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

Oriveden Tähtiniemen jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018

Oriveden Tähtiniemen jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018 Oriveden Tähtiniemen jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 218 Ville Juusela RAPORTTI 219 nro 631/19 Oriveden Tähtiniemen jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto

Lisätiedot

JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016

JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 Pantone 3 Vesiosasto/ET 18.5.217 Kirjenumero 62/17 Janakkalan Vesi Harvialantie 7 B, 2.krs 142 Turenki JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 216 SISÄLTÖ 1. PERUSTIEDOT...

Lisätiedot

Kankaanpään jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018

Kankaanpään jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018 Kankaanpään jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018 Ville Juusela RAPORTTI 2019 nro 358/19 Kankaanpään jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018

Lisätiedot

Espoon seurakuntayhtymä, Kellonummen hautausmaan jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015.

Espoon seurakuntayhtymä, Kellonummen hautausmaan jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015. Raportti 15/2016 Espoon seurakuntayhtymä, Kellonummen hautausmaan jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Jari Männynsalo Raportti 15/2016 Espoon seurakuntayhtymä, Kellonummen

Lisätiedot

Virtain kaupungin keskusjätevedenpuhdistamon kuormitus- ja käyttötarkkailun vuosiyhteenveto 2017

Virtain kaupungin keskusjätevedenpuhdistamon kuormitus- ja käyttötarkkailun vuosiyhteenveto 2017 k k ke ku es uo sk or ku rm us m sjä mit ät tu v te usvu ev - uo ve ja os V ed a si Vir de k iy rta en kä yh a n äy hte ain np yt ee n pu ttö en k uh öt n ka hd ta nv au dis ar ve H R 2 up st rk eto He

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Oravin vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2016.

Lähetämme oheisena Oravin vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2016. Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie 776 58130 Oravi 27.2.2017 Tiedoksi (email): Jyri Rautiainen Etelä-Savon ELY-keskus Savonlinnan kaupungin ympäristölautakunta/ Matti Rautiainen

Lisätiedot

Hyvinkään Vesi, Kaukasten jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015

Hyvinkään Vesi, Kaukasten jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Raportti 10/2015 Hyvinkään Vesi, Kaukasten jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Jari Männynsalo Raportti 10/2015 Hyvinkään Vesi, Kaukasten jätevedenpuhdistamon käyttö- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2017 1 (5) 8 Vantaanjoen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2016 HEL 2017-003570 T 11 00 02 Päätösehdotus Tiivistelmä Riihimäen puhdistamo päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017 1 KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/217 1. YLEISTÄ Loka-joulukuun välisenä aikana puhdistamon kuormitusta ja toimintaa on seurattu vähintään kaksi kertaa kuussa 24 h:n kokoomanäytteistä.

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 29 Mirva Levomäki 17.6.21 Nro 22-1-2848 2 (18) KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (29) Sisällys

Lisätiedot

Espoon kaupungin kiinteistönhoito-liikelaitos, Kuusikodin vanhainkodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015

Espoon kaupungin kiinteistönhoito-liikelaitos, Kuusikodin vanhainkodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Raportti 20/2016 Espoon kaupungin kiinteistönhoito-liikelaitos, Kuusikodin vanhainkodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Jari Männynsalo Raportti 20/2016 Espoon

Lisätiedot

TERVON KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN JAKSOYHTEENVETO TAMMI-KESÄKUULTA 2015

TERVON KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN JAKSOYHTEENVETO TAMMI-KESÄKUULTA 2015 1 / 3 Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen 72210 TERVO C 776 4.9.2015 Tiedoksi: Pohjois-Savon ELY-keskus Tervon kunta/pekka Puranen, Esko Tossavainen Tervon ympäristölautakunta/ilkka Pursiainen

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin jätevedenpuhdistamon ja purkuvesistön velvoitetarkkailun vuosiyhteenveto vuodelta 2012

Viitasaaren kaupungin jätevedenpuhdistamon ja purkuvesistön velvoitetarkkailun vuosiyhteenveto vuodelta 2012 Viitasaaren kaupungin jätevedenpuhdistamon ja purkuvesistön velvoitetarkkailun vuosiyhteenveto vuodelta 2012 Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus Tutkimusraportti 44 / 2013 Heikki Veijola Ympäristöntutkimuskeskus,

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen (email) 72210 TERVO C 776 16.8.2012 Tiedoksi (email): Pohjois-Savon ELY-keskus Tervon kunta/pekka

Lisätiedot

Pietarsaaren Veden Alhedan jätevedenpuhdistamon yhteenvetoraportti vuodelta 2018

Pietarsaaren Veden Alhedan jätevedenpuhdistamon yhteenvetoraportti vuodelta 2018 Pietarsaaren Veden Alhedan jätevedenpuhdistamon yhteenvetoraportti vuodelta 2018 Pia Vesisenaho ja Heli Jutila Pietarsaari 2019 Vesisenaho Pia & Jutila Heli 2019: Pietarsaaren Veden Alhedan jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Oravin vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2013.

Lähetämme oheisena Oravin vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2013. 1 / 16 Oravin vesiosuuskuntac 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie 776 58130 Oravi 30.1.2014 Tiedoksi (email): Jyri Rautiainen Etelä-Savon ELY-keskus Savonlinnan kaupungin ympäristölautakunta/ Matti Rautiainen

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Varkauden Kangaslammin kaupunginosan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon

Lähetämme oheisena Varkauden Kangaslammin kaupunginosan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2 / 15 Keski-Savon Vesi Oy C 1407 Janne Särkkä (email) Borginkatu 9 78300 VARKAUS 26.1.2018 Tiedoksi (email): Keski-Savon Vesi Oy /Tero Hatva Keski-Savon Vesi Oy/Arto Koponen Varkauden kaupunki/karita

Lisätiedot

ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 213 Laura Lehtniemi 16.9.214 Nro 29-14-675 2 (14) LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN TYSKAHOLMENIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN TYSKAHOLMENIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN TYSKAHOLMENIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 213 versio 2 Heidi Ilmanen 24.3.214 Nro 325-14-134 2 (23) KEMIÖNSAAREN VEDEN TYSKAHOLMENIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO. Jälkiselkeytyksen tulojärjestelyjen tutkiminen

FCG Finnish Consulting Group Oy KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO. Jälkiselkeytyksen tulojärjestelyjen tutkiminen FCG Finnish Consulting Group Oy KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Jälkiselkeytyksen tulojärjestelyjen tutkiminen 21.9.2009 FCG Finnish Consulting Group Oy Jälkiselkeytyksen tulojärjestelyjen tutkiminen I

Lisätiedot

S- J L u...

S- J L u... Pantone 300 Or PL 35 O JÄ K S 1. 2. 3. 4. 5. 6. LII Lii Lii Lii rive L 7 5301 OR ÄT KÄ SIS P Y T K 4.1 4.2 4.3 L T ITTE ite 1 ite 2 ite 3 eden 1 O RIV TE ÄYT SÄ PER YLE TUL KÄS 1 2 3 LIET TUL EET 1. T

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan jätevedenpuhdistamon ja purkuvesistön velvoitetarkkailun vuosiyhteenveto vuodelta 2012

Pihtiputaan kunnan jätevedenpuhdistamon ja purkuvesistön velvoitetarkkailun vuosiyhteenveto vuodelta 2012 Pihtiputaan kunnan jätevedenpuhdistamon ja purkuvesistön velvoitetarkkailun vuosiyhteenveto vuodelta 2012 Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus Tutkimusraportti 45 / 2013 Heikki Veijola Ympäristöntutkimuskeskus,

Lisätiedot

Vihdin kirkonkylän puhdistamon vuoden 2017 kuormitustarkkailun yhteenveto

Vihdin kirkonkylän puhdistamon vuoden 2017 kuormitustarkkailun yhteenveto Vihdin kirkonkylän puhdistamon vuoden 2017 kuormitustarkkailun yhteenveto Vihdin Vesi Marja Valtonen Tutkimusraportti 660/2018 Laatija: Marja Valtonen Tarkastaja: Eeva Ranta Hyväksyjä: Anne Liljendahl

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 213 Heidi Ilmanen 6.3.214 Nro 238-14-1217 2 (18) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (213)

Lisätiedot

TUS L u...

TUS L u... Pantone 3 Or Te PL 35 O JÄ K V S 1. 2. 3. 4. 5. 6. LII Lii Lii Lii rive ekni L 7 531 OR ÄT KU VU SIS P Y T K 4.1 4.2 4.3 L T ITTE ite 1 ite 2 ite 3 eden inen 1 O RIV TE UO UO SÄ PER YLE TUL KÄS 1 2 3

Lisätiedot

Meltolan jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailu

Meltolan jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailu IMATRAN VESI Meltolan jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailu Osavuosiyhteenveto I/2017 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31063P003 Osavuosiyhteenveto I/2017 1 (14) Nieminen Jenni Sisällysluettelo

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 28 Nina Leino 28.4.29 Nro 22-9-1647 2 (15) KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (28) Sisällys

Lisätiedot