Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh"

Transkriptio

1 Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh

2 Sisäilmatyöryhmän taustaa Kittilässä * Vuonna 2011 aloitti epävirallinen sisäilmatyöryhmä Kokoonpano tekninen johtaja, sivistystoimenjohtaja, kunnan rkm ja terveystarkastaja, sekä kunnanjohtaja Kokoontui aina kun jotain sisäilmaan liittyvää tapahtui

3 Sisäilmatyöryhmän taustaa Kittilässä Ensimmäinen iso projekti oli Kittilän yläkoulun sisäilmaongelmat Alkoi 2010 marraskuussa Kiinteistön kunto selvitetty toukokuussa 2011 Seurauksena iso remontti -> remontti valmistuu 2015 alkupuolella

4 Sisäilmatyöryhmän taustaa Kittilässä Tilanne oli alussa käyttäjien oireilujen vuoksi huolestuttava ja osin hysteerinen Päätettiin tehdä mahdollisimman laajat tutkimukset koko kiinteistöön mm. mikrobit, vocyhdisteet ja rakennetutkimukset, sekä homekoira Homekoiran avulla löydettiin piileviä mikrobikohteita ja nopeutettiin paikallistamista

5 Sisäilmatyöryhmän taustaa Kittilässä Tärkein asia millä vihaiset/ huolestuneet käyttäjät saatiin tyytyväiseksi ja rauhoittumaan oli tiedottaminen Käyttäjille järjestettiin tiedotustilaisuuksia, aina kun tiedettiin uutta. Tiedotustilaisuudet johti sivistystoimenjohtaja. Kerroimme kaikki avoimesti.

6 Sisäilmatyöryhmän taustaa Kittilässä Matkan varrella sähköpostit tukkeutui huolestuneiden käyttäjien viesteistä -> tehtiin päätös että kouluterveydenhuolto ja työterveydenhuolto kerää oireet ja viestit. Oirelistoja käytettiin tutkimuksien lisätietona, jotta osattaisiin kiinnittää huomiota mahdollisiin ongelman aiheuttajiin.

7 Sisäilmatyöryhmä Kittilässä Sisäilmaongelman havaitseminen ja prosessin käynnistäminen Vastuut: lähiesimies ja kiinteistön omistajan edustaja Viestintä: Kiinteistön omistaja tiedottaa esimiehelle: 1. Ilmoitus on otettu vastaan 2. Selvitysten aloittaminen ja alustava aikataulu 3. Tehdäänkö välittömiä toimenpiteitä -> Sovitaan ketkä hoitavat asiaa ja ketkä vastaavat tiedottamisesta kiinteistön käyttäjille Alustavat selvitykset saatu päätökseen, tutkimusvaihe käynnistyy Vastuut: lähiesimies ja kiinteistön omistajan edustaja, tarvittaessa asiantuntijat (tekniset asiantuntijat, työterveyshuolto, ympäristöterveydenhuolto) Viestintä: Kiinteistön omistaja tiedottaa esimiehelle: 1. Alustava arvio ongelmasta ja tarvittavista lisäselvityksistä 2. Kiinteistön käyttäjien edustaja mukaan prosessiin 3. Aikataulutetaan lisäselvitykset ja nimetään yhteyshenkilöt 4. Selvitysten tekemisen vaikutukset työpaikalla tehtävään työhön 5. Milloin ja miten palaute tullaa antamaan käyttäjille Tutkimusvaihe Korjaussuunnittelu Kokonaiskuva muodostunut ja alustava arvio toimenpiteistä tehty Vastuut: lähiesimies ja kiinteistön omistajan edustaja, tarvittaessa asiantuntijat (tekniset asiantuntijat, työterveyshuolto, ympäristöterveydenhuolto) Viestintä: Kiinteistön omistaja tiedottaa esimiehelle: 1. Selvitysten tulokset ja johtopäätökset: Mistä on kysymys? Mitkä tekijät ovat aiheuttaneet koetut haitat/oireet? 2. Ongelman taloudellinen merkitys 3. Alustava suunnitelma korjauksista / toimenpiteistä aikatauluineen 4. Tiedotus sisäilmatyöryhmälle 5. milloin ja miten palaute tullaa antamaan käyttäjille Korjausvaihe ja seuranta Korjaukset / toimenpiteet Vastuut: lähiesimies ja kiinteistön omistajan edustaja Viestintä: 1. Ajankohtainen tieto korjausten etenemisestä, mahdolliset viivästymiset ja niiden syyt 2. Seurantasuunnitelma 3. Tiedotus sisäilmatyöryhmälle Arvio toimenpiteiden vaikuttavuudesta Tiedotus: sisäilmatyöryhmä

8 Sisäilma työryhmän perustaminen Kunnanjohtaja perusti virallisesti tammikuussa 2013 Kittilän kunnan sisäilmatyöryhmän Kokoonpano: tekninen johtaja, kiinteistöjohtaja, työsuojelupäällikkö, työterveyslääkäri, kouluterveyslääkäri ja kouluterveydenhoitaja, terveystarkastaja ja toimialajohtajat.

9 Sisäilma työryhmän perustaminen Kokoontuu noin 5 kertaa vuodessa, aina tarvittaessa Käydään läpi: tehdyt remontit ja tutkimukset Keskeneräiset kohteet Oireilu kartoitus -> lähinnä onko normaalista poikkeavia terveydenhuollon kokemuksien mukaan Mietitään ohjeistuksia ja jaetaan tietoja eri toimijoiden kanssa

10 Sisäilma työryhmän perustaminen Hyödyt: Kaikki sisäilma-asioiden kanssa työskentelevät pohtivat yhdessä asioita. Kaikki puhuvat samaa kieltä ja tietää sen hetkisen tilanteen sisäilma-asioissa Tiedottamisen vastuut on selvillä Mahdollistaa ennalta ehkäisevää toimintaa Tekee ohjeistuksia sisäilma-asioihin liittyen

11 Kittilässä tutkitut kohteet Kittilän yläkoulu Sirkan koulu Sirkan päiväkoti Hammashoitola Useita päiväkoteja Palvelutalo Koivukoti Vanhainkoti ( kesken ) Terveyskeskus ( kesken)

12 LOPUKSI! KIITOS MIELENKIINNOSTA!

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Ulla Ahonen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.12.2014 2.12.2014 1

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta

Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Leena Jormanainen 7.10.2014 1 Sisäilmaryhmän kokoonpano kaupunginjohtaja nimennyt 23.2.2009 TILAKESKUS - Sisäilmatyöryhmän

Lisätiedot

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa 29.10.2014 Hyvä sisäilma ei aiheuta terveyshaittaa ja käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä. Juhani Pirinen, Sisäilmaseminaari 2012 SISÄILMAA

Lisätiedot

Sisäilma-asioita ratkaistaan Porvoossa yhdessä ja avoimesti. Leena Juvakka Työsuojelupäällikkö Porvoon kaupunki

Sisäilma-asioita ratkaistaan Porvoossa yhdessä ja avoimesti. Leena Juvakka Työsuojelupäällikkö Porvoon kaupunki Sisäilma-asioita ratkaistaan Porvoossa yhdessä ja avoimesti Leena Juvakka Työsuojelupäällikkö Porvoon kaupunki Porvoon kaupungin menettelytavat sisäilmaongelmien ratkaisemisessa Sisäilmaongelmien onnistunut

Lisätiedot

MENETTELYTAPA SISÄILMAEPÄILYISSÄ

MENETTELYTAPA SISÄILMAEPÄILYISSÄ MENETTELYTAPA SISÄILMAEPÄILYISSÄ 2.6.2017 MENETTELYTAPA SISÄILMAONGELMIEN RATKAISUSSA Sisäilmaongelmien onnistunut ratkaiseminen edellyttää usein mittavaa yhteistyötä useiden eri toimijoiden kesken sekä

Lisätiedot

Sisäilmaongelman ratkaisumalli

Sisäilmaongelman ratkaisumalli Sisäilmaongelman ratkaisumalli Prosessin tarkoitus Prosessin omistaja (vastuuhenkilö) Prosessin asiakkaat Asiakastarpeet ja - odotukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA

PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA Sivu 1/7 PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA Sivu 2/7 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1 TOIMINTAOHJE SISÄILMAONGELMIEN HALLINTAAN... 3 2 SISÄILMATYÖRYHMÄ... 3 2.1 SISÄILMATYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Koordinoiva sisäilmaryhmä

Koordinoiva sisäilmaryhmä Koordinoiva sisäilmaryhmä Vihdin koordinoiva sisäilmaryhmä Koordinoivan sisäilmaryhmän puheenjohtaja, työsuojelupäällikkö Tilapäällikkö Tilapalvelun kiinteistöjen vastuuhenkilö Työterveyshoitaja Työterveyshuollon

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA

LOPEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA LOPEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA 23.8.2018 Sisällysluettelo 1. TOIMINTAMALLI SISÄILMAONGELMIEN HALLINTAAN... 1 2. SISÄILMATYÖRYHMÄ... 1 3. KOKOUSKÄYTÄNTÖ... 2 4. ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA...

Lisätiedot

TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES

TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES Sipoon kunnan sisäilmaprosessi 1 TERVEYDEN- HUOLTO, TERVEY- DENSUOJELU TILOJEN KÄYTTÄJÄT, KUNTALAISET TYÖSUOJELU, TYÖTERVEYS- HUOLTO TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES TUTKIMUSSUUNNITELMA KUNTOTUTKIMUKSET

Lisätiedot

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä Sisäilmatyöryhmä 10.4.2014 Yhteistyötoimikunta 22.4.2014 Kaupunginhallitus 28.4.2014 Toimintaohjeet sisäilmaongelmissa 2 (12) Sisällys 1.

Lisätiedot

Sisäilmainfo Jyväskylän yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille

Sisäilmainfo Jyväskylän yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille Sisäilmainfo Jyväskylän yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille 20.3.2017 Tilaisuuden avaus ja yliopiston puheenvuoro, Heli Vertamo, tilapalveluinsinööri, Jyväskylän yliopisto Suomen Yliopistokiinteistöt

Lisätiedot

ISS Proko Oy

ISS Proko Oy ISS Proko Oy 6.9.2012 LAPIN YLIOPISTO SISÄILMARYHMÄ SISÄILMARYHMÄN KOKOUS NRO 8 PÖYTÄKIRJA Aika: 6.9.2012 klo 13.00 Paikka: Lapin yliopisto, ravintola Fellin, iso kokoushuone Läsnä: Liite 1 1 Kokouksen

Lisätiedot

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Oulun kaupungin opetuspalveluja hoitavan tiimin palveluesimies. Työterveyslääkärinä vuodesta

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell Rakennusten sisäilmaongelmat Ulla Lignell Kysymykset Millä perusteella ja kuinka usein sisäilmakartoituksia/sisäilmaselvityksiä Vantaan omistamissa kiinteistössä tehdään?- onko esimerkiksi tehty kartoitussuunnitelma

Lisätiedot

KOIVUJÄRVEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA

KOIVUJÄRVEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA Ohessa kuvitteellisen Koivujärven kunnan sisäilmaohjeet. Ne perustuvat todelliseen asiakirjaan. Niissä näkyy paikalliset linjaukset ja painotukset. Niitä ei ole tarkoitettu sellaisenaan kopioitavaksi,

Lisätiedot

Kunnat selättämässä. sisäilmaongelmia, case Loviisa

Kunnat selättämässä. sisäilmaongelmia, case Loviisa Kunnat selättämässä 1 sisäilmaongelmia, case Loviisa Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2018,, Turku LOVIISAN KAUPUNKI, LYHYESTI: - Uusi Loviisa 1.1.2010-> Loviisan kaupunki, Liljendalin, Pernajan ja Ruotsinpyhtään

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Tilaajan ohje sisäilmasto-ongelman selvittämiseen Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen SULVI, Työpajatilaisuus, 28.2.2012, Hki

Lisätiedot

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI Haapajärven kaupungin sisäilmaryhmä SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI SISÄILMARYHMÄN TOIMINTA ON KESKITTYNYT KUNNAN OMISTAMIEN JULKISTEN TILOJEN TERVEYSHAITTOJEN SELVITTÄMISEEN Julkisella tilalla tarkoitetaan

Lisätiedot

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy Sisäympäristöprosessit HUS:ssa Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy HUS-Sisäympäristöohjausryhmä v toimii ns. ohjausryhmänä v työryhmä koostuu v HUS-Työsuojelusta v HUS-Työterveyshuollosta

Lisätiedot

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä Rakennuttajapäällikkö Timo Juolevi / Senaatti-kiinteistöt 4.10.2017 LAPPEENRANNAN POLIISITALON PERUSKORJAUS 2 LAPPEENRANNAN

Lisätiedot

Työsuojelun rooli sisäilmaprosessissa. Jaakko Sohlo, työsuojeluvaltuutettu Jussi Alikoski, työsuojelupäällikkö

Työsuojelun rooli sisäilmaprosessissa. Jaakko Sohlo, työsuojeluvaltuutettu Jussi Alikoski, työsuojelupäällikkö Aihe Puhuja Työsuojelun rooli sisäilmaprosessissa Jaakko Sohlo, Jussi Alikoski, työsuojelupäällikkö Jussi Alikoski Työsuojelupäällikkö, Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut / kaikki palvelualueet

Lisätiedot

Esimies Kiinteistönhoito Tilakeskus

Esimies Kiinteistönhoito Tilakeskus Työtekijän vastuulla ilmoitukseen asti OLOSUHDEHAITTA TYÖPAIKALLA Olosuhdehaitta työpaikalla esim. poikkeava haju Tarkista olosuhteet ja tee sisäympäristöohjeen omat toimenpiteet työpaikalla Olosuhdehaitta

Lisätiedot

SISÄILMATYÖRYHMÄN VIESTINTÄSUUNNITELMA

SISÄILMATYÖRYHMÄN VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄILMATYÖRYHMÄN VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄLLYS 1. VIESTINNÄN ROOLI SISÄILMAONGELMIEN RATKAISEMISESSA... 2 2. VIESTINTÄSUUNNITELMAN TAVOITE... 2 3. VIESTINTÄSUUNNITELMAN TÄYTTÖ JA KÄYTTÖ... 2 4. VIESTINTÄSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Oppilaan sisäilmailmoitus

Oppilaan sisäilmailmoitus Oppilaan sisäilmailmoitus Työkalu kouluterveydenhuollon ja terveysvalvonnan yhteistyölle Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2016 Terveellisempiä ja turvallisempia toimitiloja 20.10.2016 Piritta Hirvonen Taustaa

Lisätiedot

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä Rakennuttajapäällikkö Timo Juolevi / Senaatti-kiinteistöt Tarkastaja Seppo Karhu / Kaakkois-Suomen poliisilaitos 12.9.2017

Lisätiedot

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Timo Murtoniemi. Johtava asiantuntija, FT, Sirate Group Oy

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Timo Murtoniemi. Johtava asiantuntija, FT, Sirate Group Oy ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä Timo Murtoniemi Johtava asiantuntija, FT, Sirate Group Oy Sisäilmatutkimuksissa mukana vuodesta 1999 alkaen Filosofian tohtori, Kuopion yliopisto, Väitöskirja: Mikrobikasvu

Lisätiedot

ISS Proko Oy 3.10.2013

ISS Proko Oy 3.10.2013 ISS Proko Oy 3.10.2013 LAPIN YLIOPISTO SISÄYMPÄRISTÖTYÖRYHMÄ SISÄYMPÄRISTÖTYÖRYHMÄN KOKOUS NRO 14 PÖYTÄKIRJA Aika: 3.10.2013 klo 9.30 Paikka: Lapin yliopisto, Fellin iso kabinetti Läsnä: Liite 1 1 Kokouksen

Lisätiedot

Menettelytapaohjeet ja yleiset periaatteet olosuhdeongelmien ratkaisemiseksi Espoon kaupungin kiinteistöissä

Menettelytapaohjeet ja yleiset periaatteet olosuhdeongelmien ratkaisemiseksi Espoon kaupungin kiinteistöissä Menettelytapaohjeet ja yleiset periaatteet olosuhdeongelmien ratkaisemiseksi Espoon kaupungin kiinteistöissä 9.12.2016 Espoon kaupunki 2016 1 / 8 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 2 2 YLEISET PERIAATTEET

Lisätiedot

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele Koskinen varhaiskasvatusjohtaja Poissa: johtava hallinnon erityisasiantuntija

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele Koskinen varhaiskasvatusjohtaja Poissa: johtava hallinnon erityisasiantuntija SISÄILMATYÖRYHMÄ Aika klo 12.00 13.30 Paikka Sampolan palvelukeskus 4.krs Sompio Läsnä Kristiina Pasula kiinteistöjohtaja, puheenjohtaja Mikko Raunio työsuojeluvaltuutettu Mika Smirnov kiinteistöpäällikkö

Lisätiedot

Jenna Kohtamäki työterveyshoitaja (Attendo) Tuula Airaksinen työterveyshoitaja (Attendo) kaupunginlakimies, muistion laatija

Jenna Kohtamäki työterveyshoitaja (Attendo) Tuula Airaksinen työterveyshoitaja (Attendo) kaupunginlakimies, muistion laatija Aika klo 9.00 10.54 Paikka Sampolan palvelukeskus 4.krs Sompio Läsnä Kristiina Pasula kiinteistöjohtaja, puheenjohtaja Mikko Raunio työsuojeluvaltuutettu Mika Smirnov kiinteistöpäällikkö Jarmo Vakkila

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2. Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 Kiinteistön sisäilmaongelma käyttäjä, työnantaja ja omistaja isojen

Lisätiedot

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen ja Rakentamisen Tietopäivä 2015 2.9.2015 Wallenius Kaisa HS 11.11.13 HS 30.1.15 2 3 Mitä tarkoittaa hyvä

Lisätiedot

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Mari Wefvar työsuojelupäällikkö poissa työterveyshoitaja (Attendo), asiantuntija sisäympäristöasiantuntija

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Mari Wefvar työsuojelupäällikkö poissa työterveyshoitaja (Attendo), asiantuntija sisäympäristöasiantuntija SISÄILMATYÖRYHMÄ Aika kello 13.00-14.35 Paikka Sampolan palvelukeskus, kokoustila Sompio Läsnä Kristiina Pasula Mikko Raunio Mika Smirnov Iiris Laukkanen Hannele Koskinen kiinteistöjohtaja, puheenjohtaja

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Osapuolia kosteus- ja homeongelmatapauksissa Asukas Rakennuk sen omistaja Työn tekijä Työn antaja

Lisätiedot

Siikajoen kunta Toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan

Siikajoen kunta Toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan 1 Siikajoen kunta Toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan Työyhteisötoimikunta 26.5.2014 Kunnanhallitus 2.6.2014 Alkuperäinen hyväksytty 2010 Päivitetty 4/2014 Sisältö 1. Siikajoen kunnan

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat. Kh

Kaupunginhallitus Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat. Kh Kaupunginhallitus 197 19.06.2017 Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat Kh 26.09.2016 255 Kaupunginjohtaja on nimennyt sisäilmatyöryhmään työsuojelupäällikön, yhden työsuojeluvaltuutetun, sosiaali- ja

Lisätiedot

Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus

Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus Jenni Pitkänen, insinööri (ylempi AMK) Tampereen Tilakeskus Liikelaitos, vastaava isännöitsijä Raimo Laaksonen, erityisluokanopettaja Tampereen kaupunki varhaiskasvatus

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Viestinä ja avoimuus

Viestinä ja avoimuus Viestinä ja avoimuus - Ajatuksia sisäilma-asioista viestimiseen Sisäilmapaja 2 Jyväskylä, Agora 25.11.2010 Viestintäpäällikkö Antti Laukkarinen Jyväskylän kaupungin sivistyspalvelut antti.laukkarinen@jkl.fi

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Homekoulu haisee Eero Palomäki vanhempi asiantuntija, arkkitehti SAFA Miksi sisäilmasto-ongelmat ovat usein niin vaikeita ratkaista? Sisäilmasto-ongelmat ovat monimuotoisia ja yksinomaan

Lisätiedot

Toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan

Toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan Toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan 1. Eurajoen kunnan toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan Työpaikan sisäympäristön tila ja sisäilman laatu vaikuttavat työntekijöiden

Lisätiedot

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Hyvinvointia sisäympäristöstä Hyvinvointia sisäympäristöstä Mikä sisäilmasto-ongelma? Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos 11.4.2016 Jari Latvala Milloin sisäilmasto on kunnossa? HAVAITTU/MITATTU SISÄYMPÄRISTÖ Sisäilman laadussa

Lisätiedot

Menettelytapaohjeet ja yleiset periaatteet olosuhdeongelmien ratkaisemiseksi Espoon kaupungin kiinteistöissä

Menettelytapaohjeet ja yleiset periaatteet olosuhdeongelmien ratkaisemiseksi Espoon kaupungin kiinteistöissä Menettelytapaohjeet ja yleiset periaatteet olosuhdeongelmien ratkaisemiseksi Espoon kaupungin kiinteistöissä 6.6.2017 Espoon kaupunki 2017 1 / 9 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 2 2 YLEISET PERIAATTEET ONGELMIEN

Lisätiedot

Yhteistyö sisäilmatyössä

Yhteistyö sisäilmatyössä Yhteistyö sisäilmatyössä Terveet Tilat 2028 työpaja 15.3.2019, kehittämispäällikkö Sivistys, Tuusula Sisäilmatyön periaatteet Tuusulassa Terveet ja turvalliset tilat Yhteistyö Avoimuus Sisäilma-asiat koskettavat

Lisätiedot

Merituulen koulun oppimis- ja työympäristön laadun seurantatyöryhmä

Merituulen koulun oppimis- ja työympäristön laadun seurantatyöryhmä PÖYTÄKIRJA Merituulen koulun oppimis- ja työympäristön laadun seurantatyöryhmä Aika 2.10.2017 klo 15 Paikka Merituulen koulu, Urheilutie 3 Osallistujat Sari Wilhola, sivistys- ja hyvinvointi (15:08 alkaen)

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN TOIMINTAMALLI SISÄILMAONGELMIEN RATKAISEMISESSA

IISALMEN KAUPUNGIN TOIMINTAMALLI SISÄILMAONGELMIEN RATKAISEMISESSA Ohje 1 (7) IISALMEN KAUPUNGIN TOIMINTAMALLI SISÄILMAONGELMIEN RATKAISEMISESSA Taustaa Ihminen viettää lähes 90 prosenttia ajastaan sisätiloissa. Suurimman osan tästä ajasta ihminen viettää yleensä kotonaan,

Lisätiedot

Muistio 2/

Muistio 2/ SISÄILMATYÖRYHMÄ Aika 13.2.2018 kello 9.00 11.00 Paikka Sampolan palvelukeskus 4.krs Sompio Läsnä Kristiina Pasula kiinteistöjohtaja, puheenjohtaja Iiris Laukkanen kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija

Lisätiedot

Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta. Tuula Putus Turun yliopisto

Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta. Tuula Putus Turun yliopisto Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta Tuula Putus Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi Mistä on kysymys? TEHY:n ja Turun yliopiston välillä tutkimusyhteistyösopimus

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kosteus- ja hometalkoiden toimenpideohjelma B 2. Sisäilmaongelmien

Lisätiedot

Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä

Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä AVATER -tutkimushankkeen päätösseminaari 16.11.2016, Tampere 30.11.2016 1 Ohjeistuksen kehittäminen koulujen sisäilmaongelmien hallintaan

Lisätiedot

Imatran kaupungin toimintamalli ja ohjeet sisäilmaongelmien hallitsemiseksi

Imatran kaupungin toimintamalli ja ohjeet sisäilmaongelmien hallitsemiseksi Imatran kaupungin toimintamalli ja ohjeet sisäilmaongelmien hallitsemiseksi 6.3.2017 1 1. Johdanto 2 2. Yleiset periaatteet ongelmien ehkäisemisessä 2 3 Korjaustoimenpiteiden periaatteet 3 4 Väistötilaperiaatteet

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 1 Tavoitteena ohjeistuksen kehittäminen koulujen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Sisem 11.3.2015 Päivi Isokääntä 1. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Sisem 11.3.2015 Päivi Isokääntä 1. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Sisem 11.3.2015 Päivi Isokääntä 1 KÄYTÄNNÖNLÄHEINEN TOIMINTAMALLI PIENILLE JA KESKISUURILLE TYÖPAIKOILLE SISÄILMAONGELMIEN RATKAISEMISEKSI ISOKÄÄNTÄ PÄIVI, REIMAN MARJUT, RAUTIALA SIRPA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen 09.01.2017 Sivu 1 / 1 4885/2016 10.03.02 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäntynen, puh. 043 826 8978 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KUNNAN JA VANHEMPIEN RATKAISUKESKEINEN YHTEISTYÖ. MARKO LILJESTRÖM Porvoon Vanhempainyhdistykset RY

KUNNAN JA VANHEMPIEN RATKAISUKESKEINEN YHTEISTYÖ. MARKO LILJESTRÖM Porvoon Vanhempainyhdistykset RY KUNNAN JA VANHEMPIEN RATKAISUKESKEINEN YHTEISTYÖ MARKO LILJESTRÖM Porvoon Vanhempainyhdistykset RY PORVOON MALLI Porvooseen on muodostettu uusi yhteistyöelin käsittelemään sisäilmaongelmia Ryhmä on toiminut

Lisätiedot

sisäympäristöasiantuntija kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Jarmo Vakkila liikuntapäällikkö poissa terveystarkastaja, asiantuntija

sisäympäristöasiantuntija kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Jarmo Vakkila liikuntapäällikkö poissa terveystarkastaja, asiantuntija SISÄILMATYÖRYHMÄ Aika klo 13.00-13.57. Paikka Sampolan palvelukeskus, kokoustila Sompio Läsnä Ulla Lignell Kristiina Pasula Mikko Raunio Mika Smirnov Iiris Laukkanen Hannele Koskinen Jussi Komokallio Jarno

Lisätiedot

Turvallinen ja hyvinvoiva koulu. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki

Turvallinen ja hyvinvoiva koulu. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki Turvallinen ja hyvinvoiva koulu Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki 10.9.2015 Opas oppilaitoksen tarkastuksista julkaistaan kouluterveyspäivillä 22-23.9.2015 Oppaan laatimiseen

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SISÄILMAOIREKYSELY 2019 KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

VANTAAN KAUPUNGIN SISÄILMAOIREKYSELY 2019 KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA VANTAAN KAUPUNGIN SISÄILMAOIREKYSELY 2019 KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA 1 YLEISTIETOA KYSELYSTÄ 1.1 Miksi sisäilmaoirekysely on tehty? Vantaa kuten koko Suomi haluaa kehittää koulujaan ja päiväkotejaan kohti

Lisätiedot

ISS Proko Oy

ISS Proko Oy ISS Proko Oy 6.10.2015 LAPIN YLIOPISTO SISÄYMPÄRISTÖTYÖRYHMÄ SISÄYMPÄRISTÖTYÖRYHMÄN KOKOUS NRO 26 PÖYTÄKIRJA Aika: 6.10.2015 klo 11.00 Paikka: Lapin yliopisto, D-siipi, 2.krs, 113 neuvottelu Läsnä: Liite

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy

KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI 2018 Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy HANKE Työsuojelurahaston tukema kehittämishanke Korjaussuunnitteluratkaisujen

Lisätiedot

Päivähoidon ja koulun epidemiahoidon ABC

Päivähoidon ja koulun epidemiahoidon ABC Päivähoidon ja koulun epidemiahoidon ABC Alueellinen tartuntatautipäivä 2.2.2016 Miia koskinen Aluehygieniahoitaja Sairaanhoitaja YAMK Käsitteitä Tartuntatauti = tauti, joka aiheuttaja siirtyvät välillisesti

Lisätiedot

TYÖSUOJELU Oppilailta on tullut ilmoituksia oireiluista sekä ala- että yläkoulusta.

TYÖSUOJELU Oppilailta on tullut ilmoituksia oireiluista sekä ala- että yläkoulusta. Pöytäkirja kokous nro 3 1 (2) 23.11.2017 Nissnikun koulun kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä Aika: 5.10.2017 klo 8:00 Paikka: Nissnikun koulu 1. Kokouksen avaaminen 2. Työryhmän roolin läpikäynti Osallistujat:

Lisätiedot

ISS Proko Oy

ISS Proko Oy ISS Proko Oy 14.2.2013 LAPIN YLIOPISTO SISÄILMARYHMÄ SISÄILMARYHMÄN KOKOUS NRO 9 PÖYTÄKIRJA Aika: 14.2.2013 klo 10.00 Paikka: Lapin yliopisto, Fellin iso kabinetti Läsnä: Liite 1 1 Kokouksen avaus Projektipäällikkö

Lisätiedot

sisäympäristöasiantuntija, puheenjohtaja Mika Smirnov kiinteistöpäällikkö poissa Iiris Laukkanen kaupunginlakimies poissa

sisäympäristöasiantuntija, puheenjohtaja Mika Smirnov kiinteistöpäällikkö poissa Iiris Laukkanen kaupunginlakimies poissa SISÄILMATYÖRYHMÄ Aika klo 13.00-15.00 Paikka Sampolan palvelukeskus, kokoustila Sompio Läsnä Ulla Lignell Kristiina Pasula Kirsi Makkonen sisäympäristöasiantuntija, puheenjohtaja kiinteistöjohtaja varatyösuojeluvaltuutettu

Lisätiedot

TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA

TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE 30.11.2017 KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA KUN PERHE TAI OPPILAS OTTAA YHTEYTTÄ TERVEYDENHOITAJAAN SISÄILMAOIRE-EPÄILYN VUOKSI Kuuntele, ota

Lisätiedot

KÄYTÖN TURVAAMISEN TOIMENPITEET SISÄILMAKORJATUSSA KOHTEESSA LASSE KURVINEN RTA3 OHJAAJA PASI HAATAJA, RTA SAVONIA AMK

KÄYTÖN TURVAAMISEN TOIMENPITEET SISÄILMAKORJATUSSA KOHTEESSA LASSE KURVINEN RTA3 OHJAAJA PASI HAATAJA, RTA SAVONIA AMK KÄYTÖN TURVAAMISEN TOIMENPITEET SISÄILMAKORJATUSSA KOHTEESSA LASSE KURVINEN RTA3 OHJAAJA PASI HAATAJA, RTA SAVONIA AMK LÄHTÖTILANNE 2008-2016 AIKAVÄLIN SISÄILMAKYSELYT, SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNISET TUTKIMUKSET

Lisätiedot

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele Koskinen varhaiskasvatusjohtaja Poissa: johtava hallinnon erityisasiantuntija

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele Koskinen varhaiskasvatusjohtaja Poissa: johtava hallinnon erityisasiantuntija SISÄILMATYÖRYHMÄ Aika klo 9.00 10.42 Paikka Sampolan palvelukeskus 4.krs Sompio Läsnä Kristiina Pasula kiinteistöjohtaja, puheenjohtaja Mikko Raunio työsuojeluvaltuutettu Mika Smirnov kiinteistöpäällikkö

Lisätiedot

Monialaisen sisäilmastotyöryhmän toiminta Kankaanpään kaupungissa

Monialaisen sisäilmastotyöryhmän toiminta Kankaanpään kaupungissa Monialaisen sisäilmastotyöryhmän toiminta Kankaanpään kaupungissa 22.1.2015 Lähtökohta toiminnalle 2008 kevät talvella Kangasmetsän koulun pitkään jatkuneet sisäilmasto-ongelmien syyt tulivat esille ja

Lisätiedot

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija SISÄILMATYÖRYHMÄ Aika kello 13.00 14.05 Paikka Sampolan palvelukeskus, kokoustila Sompio Läsnä Kristiina Pasula Mikko Raunio Mika Smirnov Iiris Laukkanen Hannele Koskinen Jussi Komokallio Jarno Moisala

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMATEKIJÖITÄ FYSIKAALISET TEKIJÄT MM. VETO, LÄMPÖTILA, KOSTEUS KEMIALLISET AINEET MM. CO2, CO, ERILAISET

Lisätiedot

Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset. DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö

Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset. DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö YM:n, STM:n ja Suomen Kuntaliiton rahoittama projekti Rakennusten ylläpidon ja korjausten terveysja

Lisätiedot

Terveyden edistäminen. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Terveyden edistäminen. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Terveyden edistäminen Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Lähtökohta Suomi johtavia maita sisäilmahaittojen tutkimuksessa ja ehkäisyssä Silti sisäilmaan liitetty keskustelu,

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Käsitelty työvaliokunnassa 28.8.2007 ja ohjausryhmässä 17.9.2007 Laatijat: viestintäpäällikkö Helinä Mäenpää ja

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA. 12/8/2014 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 1

TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA. 12/8/2014 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 1 TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA 12/8/2014 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 1 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy omistaa, rakennuttaa ja vuokraa tiloja yliopistojen ja korkeakoulujen tarpeisiin pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Korjausrakentamisen asukasviestintä. Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy

Korjausrakentamisen asukasviestintä. Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy Korjausrakentamisen asukasviestintä Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy Agenda Miten korjausrakentamisen viestintä poikkeaa muusta viestinnästä? Korjausrakentamisen viestinnän eteneminen

Lisätiedot

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Toimiva opiskeluterveydenhuolto seminaari 17.9.2015 Toteutuneet tarkastukset toisen asteen oppilaitoksissa

Lisätiedot

Kunnat selättämässä sisäilmaongelmia Lounais-Suomen sisäilmapäivät 2018

Kunnat selättämässä sisäilmaongelmia Lounais-Suomen sisäilmapäivät 2018 Kunnat selättämässä sisäilmaongelmia Lounais-Suomen sisäilmapäivät 2018 Henri Salonen kiinteistöpäällikkö henri.salonen@akaa.fi p. 040 335 3255 Esityksen sisältö - Akaan kaupunki - Sisäilmaongelmien laajuus

Lisätiedot

Nousiaisten vesikriisi Into-päivät Dipoli Kaisa Nivola Ympäristöterveydenhuollon johtaja, Uusikaupunki

Nousiaisten vesikriisi Into-päivät Dipoli Kaisa Nivola Ympäristöterveydenhuollon johtaja, Uusikaupunki Nousiaisten vesikriisi 2018 Into-päivät 7.11.2018 Dipoli Kaisa Nivola Ympäristöterveydenhuollon johtaja, Uusikaupunki Prosessin käynnistyminen Toimittaja soittaa terveyskeskukseen pe 26.1. klo 15:00 voiko

Lisätiedot

OSALLISTAMISTA JA ENNAKOINTIA

OSALLISTAMISTA JA ENNAKOINTIA OSALLISTAMISTA JA ENNAKOINTIA KESÄKUU 2019 Joni Sorjonen Tekninen isännöitsijä Tilakeskus JOENSUUN KAUPUNKI TILAKESKUS Hankkii kaupunkikonsernille tarkoituksenmukaiset toimitilat käyttäjien tarvitsemat

Lisätiedot

SISÄILMASTOVIESTINNÄN TOTEUTUS

SISÄILMASTOVIESTINNÄN TOTEUTUS SISÄILMASTOVIESTINNÄN TOTEUTUS KUNTATASOLLA JA VIESTINNÄN ONNISTUMISEN ARVIOINTI SISÄILMASTO-ONGELMIA KOHDANNEIDEN KESKUUDESSA Mari Lehtonen-Najtre RTA Loppuseminaari, RATEKO, 24.9.15 TUTKIMUKSEN PÄÄSANOMA

Lisätiedot

SISÄILMAKÄSIKIRJA Sisäilmakäsikirjatyöryhmä syyskuu 2018

SISÄILMAKÄSIKIRJA Sisäilmakäsikirjatyöryhmä syyskuu 2018 Sisäilmakäsikirjatyöryhmä syyskuu 2018 Hyväksytty yhteistoimintaryhmä 27.9.2018 51 Kansilehden kuva: Donnerska, Kokkola Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMIJOIDEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT... 4 3 SISÄILMATYÖRYHMÄ...

Lisätiedot

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Jarno Moisala hallintopäällikkö poissa henkilöstön kehittämispäällikkö terveystarkastaja, asiantuntija

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Jarno Moisala hallintopäällikkö poissa henkilöstön kehittämispäällikkö terveystarkastaja, asiantuntija SISÄILMATYÖRYHMÄ Aika kello 13.00 15.00 Paikka Sampolan palvelukeskus, kokoustila Sompio Läsnä Kristiina Pasula Iiris Laukkanen Hannele Koskinen kiinteistöjohtaja, puheenjohtaja kaupunginlakimies, pöytäkirjan

Lisätiedot

Helena Lemminkäinen Johtava konsultti, Kevi Consulting Oy (www.kevicon.fi)

Helena Lemminkäinen Johtava konsultti, Kevi Consulting Oy (www.kevicon.fi) Helena Lemminkäinen Johtava konsultti, Kevi Consulting Oy (www.kevicon.fi) Valt. tri (viestintä), Certified Business Coach Pitkä kokemus viestinnän johtotehtävistä, konsultointiapua viestinnän suunnitteluun,

Lisätiedot

Jupperin Koulu/Kohdekohtainen sisäilmaryhmä, 1. kokous

Jupperin Koulu/Kohdekohtainen sisäilmaryhmä, 1. kokous MUISTIO 1 (5) Jupperin Koulu/Kohdekohtainen sisäilmaryhmä, 1. kokous Aika, klo 8 9 Paikka Paikalla Jupperin koulun ruokasali, Veininkatu 24, 02730 ESPOO Holopainen Jouni, rehtori, Jupperin koulu Heiskanen

Lisätiedot

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen.

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Jukka-Pekka Kärki Rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilmaongelmiin liittyvissä korjaushankkeissa

Lisätiedot

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele Koskinen varhaiskasvatusjohtaja johtava hallinnon erityisasiantuntija

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele Koskinen varhaiskasvatusjohtaja johtava hallinnon erityisasiantuntija SISÄILMATYÖRYHMÄ Aika klo 8.00 10.25. Paikka Sampolan palvelukeskus 4.krs Sompio Läsnä Kristiina Pasula kiinteistöjohtaja, puheenjohtaja Mikko Raunio työsuojeluvaltuutettu Mika Smirnov kiinteistöpäällikkö

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA. Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA. Suomen Yliopistokiinteistöt Oy TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA 6.4.2017 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 1 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy omistaa, rakennuttaa ja vuokraa tiloja yliopistokampuksilla pääkaupunkiseudun ulkopuolella

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakysely

Oppilaiden sisäilmakysely Oppilaiden sisäilmakysely Koulu- ja päiväkotiohjeen koulutuspäivä 28.8.2018 14.9.2018 Professori Juha Pekkanen 1 Tausta Sisäilmaongelmien ratkaisun lähtökohtana on kattava ja asianmukainen rakennustekninen

Lisätiedot

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele Koskinen varhaiskasvatusjohtaja

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele Koskinen varhaiskasvatusjohtaja SISÄILMATYÖRYHMÄ Aika 9.00 11.00 Paikka Sampolan palvelukeskus 4.krs Sompio Läsnä Kristiina Pasula kiinteistöjohtaja, puheenjohtaja Mikko Raunio työsuojeluvaltuutettu Mika Smirnov kiinteistöpäällikkö Iiris

Lisätiedot

Kriisiviestintäohjeen päivitys

Kriisiviestintäohjeen päivitys INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI Kriisiviestintäohjeen päivitys Suunnittelija (viestintä, maakuntauudistus) Johanna Franzén Etelä-Karjalan pelastuslaitos Edellytykset hyvin toimivalle kriisiviestinnälle

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA

TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Valtakunnallinen kampuskehittäjä Tulevaisuuden tilaratkaisuja ja houkuttelevia ympäristöjä kustannustehokkaasti Toimintaamme ohjaavat

Lisätiedot

KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS. Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2

KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS. Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2 KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2 KOHTEEN KUVAUS oppilaita 800, opetushenkilöstöä 85 kiinteistössä toimivat lisäksi päiväkoti, kirjasto,

Lisätiedot

Tilaajan ja asiantuntijapalveluntuottajan työnjako roolijako ja ammattitaito. Juhani Pirinen, TkT FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy

Tilaajan ja asiantuntijapalveluntuottajan työnjako roolijako ja ammattitaito. Juhani Pirinen, TkT FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Tilaajan ja asiantuntijapalveluntuottajan työnjako roolijako ja ammattitaito Juhani Pirinen, TkT FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Tilaaja sisäilmaongelmatilanteessa Kun sisäilmaongelmat alkavat, käyttäjät

Lisätiedot

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele Koskinen varhaiskasvatusjohtaja poissa Terhi Nissinen perusopetusjohtaja poissa

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele Koskinen varhaiskasvatusjohtaja poissa Terhi Nissinen perusopetusjohtaja poissa SISÄILMATYÖRYHMÄ Aika kello 13.00 14.30 Paikka Sampolan palvelukeskus, kokoustila Sompio Läsnä Kristiina Pasula Iiris Laukkanen kiinteistöjohtaja, puheenjohtaja kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66 05.09.2016 Sivu 1 / 1 1285/2016 10.03.02 51 15.8.2016 66 Valtuustoaloite oirekyselyjen tekemiseksi kaikissa Espoon kouluissa koulujen sisäilmaongelmien löytämiseksi ja ratkaisemiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot