Hyvä hallinto säätiöissä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvä hallinto säätiöissä"

Transkriptio

1 Perustettu 1988 Hyvä hallinto säätiöissä Avain menestykselliseen, yhteiskunnallista lisäarvoa tuottavaan toimintaan Miltä näyttää säätiöidemme hallinto tänään? Ovatko säätiön vaikuttavuus ja läpinäkyvyys hallituksen agendalla? Mitkä ovat tulevaisuuden haasteet säätiöiden hallinnon ja hallitustyöskentelyn kannalta? Millä tavalla hallituksen tulisi kehittää omaa toimintaansa ja vastuullaan olevan säätiön hallintoa? Interpersonan johdon konsultti Susanne Stenfors on analysoinut säätiöiden hallintoa koskevan kyselytutkimuksen tuloksia ja pyrkii sen perusteella vastaamaan näihin kysymyksiin SUOMESSA ON TÄLLÄ HETKELLÄ yli rekisteröityä säätiötä. Nämä hallitsevat yhdessä apurahoja jakavien eri rahastojen ja yhdistysten kanssa isoa omaisuusmassaa ja täyttävät tärkeän yhteiskunnallisen funktion. Säätiöiden rooli on viime vuosina herättänyt runsaasti keskustelua ja kiinnostus säätiöiden suuria omaisuuksia kohtaan kasvaa samalla kun huomattavasti karumpi taloudellinen tilanne vaikuttaa eri tarkoitusta varten saatavilla olevaan julkiseen rahoitukseen. Mediassa on myös ruodittu tietyissä säätiöissä esille tulleita väärinkäytöksiä, joissa avainhenkilöt ovat käyttäneet säätiön omaisuutta omaksi hyödykseen. Poikkeukset eivät kuitenkaan vahvista sääntöä, vaan useimmissa säätiöissä hallitukset koostuvat säätiön toimintaan aatteellisista syistä osallistuvista henkilöistä, jotka tekevät parhaansa toteuttaakseen säätiön perustajan toiveita. Säätiöt pitävät itse usein matalaa profiilia eikä useinkaan kuule puhuttavan säätiöiden yhteiskunnalle tuottamasta lisäarvosta. Suuren yleisön käsityksiä säätiöistä ohjaa siten pääasiassa media ja usein maalaillaan kuvaa menneisyydessä elävistä, hämäräperäisistä, konservatiivista ja elitistisistä organisaatioista, joilta ajoittain myös puuttuu integriteetti. Hallituksen rooli ja juridinen vastuu säätiön ja sen omaisuuden hallinnosta on laaja-alainen. Liike-yrityksissä toimivien hallitusten tapaan tulee myös säätiön hallituksen kyetä katsomaan eteenpäin ja luoda toiminnalle visiota. Samalla hallituksen tulee valvoa toimintaa, huolehtia sijoituspäätöksissä riskin ja tuoton tasapainottamisesta ja arvioida eri tukihakemuksien tarkoituksenmukaisuutta. Sosiaali- ja terveysalalla toimivien säätiöiden hallituksilla tulee lisäksi olla riittävää liiketoimintaosaamista. Samalla kun nämä säätiöt täyttävät tärkeän yhteiskunnallisen funktionsa, ne joutuvat yhä useammin kilpailemaan vastaavia palveluja tarjoavien isojen yritysten kanssa. Hallitustyöskentelystä tulee näin ollen yhä vaativampi tehtävä säätiön hallituksen jäsenille, jotka usein työskentelevät ilman erillistä korvausta. Interpersona on jo useiden vuosien ajan suorittanut hallintokysymyksiin ja johtamiseen liittyviä toimeksiantoja eri säätiöille ja rahastoille. Päätimme selvittää tarkemmin säätiöiden hallinnon tehokkuutta sekä kehitysmahdollisuuksia ja suoritimme syksyllä 2013 kyselytutkimuksen Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan jäsenten keskuudessa. Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta on apurahoja jakavien säätiöiden, rahastojen ja yhdistysten sidosryhmäorganisaatio. Neuvottelukunnalla on 153 jäsentä. Neuvottelukunta on jo pitkään keskittynyt hallintokysymyksiin ja on mm. julkaissut ohjekirjan Säätiön hyvä hallinto vuonna 2010.

2 Tutkimuksen tulokset Kysely lähetettiin Neuvottelukunnan jäsenorganisaatioiden hallitusten puheenjohtajille ja johtaville toimihenkilöille, yhteensä noin 300 henkilölle. Vastausprosentti oli 49. Kyselyyn osallistuneet säätiöt ja rahastot ovat yleisesti sitä mieltä, että hallinto toimii heillä hyvin. Hallitustyöskentelyn kehittämistarvetta kuitenkin on. Enemmän tulisi fokusoida siihen, mitä säätiö haluaa tulevaisuudessa saavuttaa ja miten se voi valmistautua ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Säätiöiden tulisi myös tehostaa toimintansa yhteiskunnallisen merkityksen säännöllistä ja muodollista arviointia. Kehittämistarpeiden ja -mahdollisuuksien tiedostamiseksi hallituksen tulisi myös arvioida omaa työskentelyään muodollisesti. Vastausten tarkempi analyysi osoittaa, etteivät esim. vastaajien asema säätiössä (hallituksen puheenjohtaja tai johtava toimihenkilö), koulutus tai toimikauden pituus säätiön hallinnossa merkittävästi vaikuta lopputulokseen. Säätiön koolla ei myöskään ole merkittävää vaikutusta vastaajien käsitykseen hallinnon tehokkuudesta. Sen sijaan tapa, millä hallitus valitaan vaikuttaa selvästi puheenjohtajan ja johtavien toimihenkilöiden tyytyväisyyteen säätiön työskentelyyn ja säätiön hallintoon yleisellä tasolla. Parhaimmat arvosanat hallinnosta antoivat sellaisten säätiöiden edustajat, joissa hallituksen nimeää valtuuskunta (hallintoneuvosto tai vastaava). Säätiöt, joissa hallitukset täydentävät itseään tai hallitukset nimeää joku muu taho kuin valtuuskunta saivat huonommat tulokset melkein kaikissa kysymyksissä. Kyselyyn osallistuneista hallituksen puheenjohtajista 59 vastasi toimikautensa kestoon koskevaan kysymykseen. Säätiöissä, joissa hallitukset täydentävät itseään, on jopa 70 %:lla puheenjohtajista takanaan yli kymmenvuotinen toimikausi. Säätiöissä, joissa valtuuskunta tai esim. perustaja nimeää hallituksen, ylittää vain joka kolmannen puheenjohtajan toimikausi 10 vuotta. Kuva 1: Hallituksen puheenjohtajan toimikausi säätiön hallinnossa Vastaajamäärä Alla oleva kuva osoittaa myös, että hallituksen koulutustarve arvioidaan merkittävästi suuremmaksi itseään täydentävissä säätiöissä verrattuna säätiöihin, joissa nimeäminen tapahtuu muun tahon toimesta. Kuva 2: Hallituksen jäsenten koulutustarpeet Vastaajamäärä 2 Kaikissa hallituksissa tarvitaan hyvää jatkuvuuden ja uudistumisen välistä tasapainoa, mutta kysely näyttäisi osoittavan, että hallituksen jäsenten nimeämisestä ja hallitustyöskentelyn valvonnasta vastaavan valtuuskunnan olemassaolo edistäisi hallituksen uusiutumista ja parantaisi näin hallituksen osaamisen tasoa. Itseään täydentävät hallitukset ovat vastuussa vain itselleen. Oman työnsä kriittinen tarkastelu ei aina ole helppoa, joten erityisesti näissä hallituksissa voi olla perusteltua käyttää ulkopuolista apua hallituksen työskentelyn arviointiin ja erityisten kehittämistarpeiden toteamiseen.

3 Muoto vai substanssi? Yhteiskunnallisen lisäarvon tuottaminen edellyttäisi säätiöiltä dynaamisuutta, läpinäkyvyyttä ja aikaansa seuraavaa toimintaa. Monet säätiöt on perustettu aikoja sitten, ja hallinnossa ei ehkä enää ole mukana ketään, joka henkilökohtaisesti tunsi lahjoittajan. Ympäröivä maailmakin näytti erilaiselta kun säännöt säätiön tarkoituksen toteuttamistavasta kirjoitettiin. Säätiön yhteiskunnallisen merkityksen maksimoimiseksi perustajan toivomalla tavalla voi olla tarpeen löytää nykyiseen ympäristöön sopeutettu säätiön sääntöjen tulkintatapa. Selvä enemmistö (87 %) vastaajista katsoo, että heidän säätiönsä säännöt selvästi määrittävät tarkoituksen toteuttamistavan. Lähes yhtä moni (83 %) toteaa heidän hallituksensa säännöllisesti arvioivan tapaa, millä tarkoitus saavutetaan huomioiden silloin myös ympäristössä tapahtuneet muutokset. Kuva 3: Säätiön tarkoituksen toteuttamistavoista löytyy selkeät kirjalliset ohjeet Huonosti 1 % Välttävästi 3 % Hyväksyttävästi 9 % Erinomaisesti 47 % Hyvin 40 % Kuva 4: Hallitus keskustelee säätiön tarkoituksesta ja arvioi säännöllisesti tarkoituksen toteuttamistapoja Huonosti 0 % Välttävästi 4 % Erinomaisesti 31 % Hyväksyttävästi 13 % Hyvin 52 % Hallituksen tulee sekä muodollisesti että sisällöllisesti arvioida, miten hyvin perustajan tahto toteutuu. Säätiön hyvästä hallinnosta annettujen ohjeiden mukaan hallituksen tulee säännöllisin väliajoin arvioida, tuottaako säätiön toiminta yhteiskunnallista lisäarvoa perustamistarkoituksensa mukaisella tavalla. Lähes puolet vastaajista arvioi oman hallituksensa toimintaa tältä osin vain hyväksyttäväksi tai välttäväksi. Tässä on selkeä tarve kehittä hallitustyöskentelyä. Toiminnan vaikuttavuuden säännöllinen arviointi tulisi olla jokaisen säätiön hallituksen agendalla. 3

4 Kuva 5: Hallitus arvioi säännöllisesti säätiön toiminnan tuottamaa yhteiskunnallista lisäarvoa Huonosti 1 % Erinomaisesti 13 % Välttävästi 15 % Hyvin 41 % Hyväksyttävästi 30 % Vastaako mielikuva todellisuutta? Neuvottelukunnan vuonna 2010 julkaisema ohjekirja Säätiön hyvä hallinto toimii erinomaisen hyvin suosituksena myös säätiöissä, jotka eivät ole Neuvottelukunnan jäseniä. Kyselyyn osallistuvista jäsenistä jopa 90 % uskoo heidän säätiönsä noudattavan ohjeita hyvin tai erinomaisesti. Vastausten perusteella uskotaan myös käytännön hallitustyöskentelyn olevan varsin toimivaa, käsiteltävien asioiden hyvin valmisteltuja ja kokousten läpiviennin tehokasta. Vastaajien mielikuva hallituksen työskentelystä on siten hyvin positiivinen. Kuitenkin vain 51 % vastaajista sanoo, että hallitustyöskentelystä on tehty (sisäinen tai ulkopuolinen) muodollinen arviointi. Näistäkin vain alle puolet arvioi hallitustyöskentelyä säännöllisesti. Ohjekirja Säätiön hyvä hallinto suosittelee, että hallitus sisäisesti tai ulkopuolisen tahon avulla arvioisi toimintaansa säännöllisesti. Vastaajien mukaan hallituksen ja johtavien toimihenkilöiden välinen suhde on hyvä ja toimiva. Johtavalla toimihenkilöllä tulee olla hallituksen luottamus ja tuki. Hallituksen tulee säännöllisesti arvioida johtavan toimihenkilön työskentelyä ja antaa hänelle suoraa ja rakentavaa palautetta. Kyselyyn vastanneiden mukaan johtavat toimihenkilöt saavat tukea ja palautetta säätiönsä hallitukselta, mutta vain puolet vastaajista katsoo heidän säätiönsä onnistuneen hyvin tai erinomaisesti johtavien toimihenkilöiden työskentelyn muodollisessa arvioinnissa. Tässäkin löytyy parantamisen tarvetta. Kuva 6: Hallitus ja toimiva johto Arvioi miten hyvin säätiön hallituksen toiminta vastaa seuraavia väitteitä Annettujen vastausten keskiarvot 5 = erinomaisesti 4 = hyvin 3 = hyväksyttävästi 2 = välttävästi 1 = huonosti Hallitusten puheenjohtajien ja johtavien toimihenkilöiden vastaukset eivät tältä osin eroa merkittävästi toisistaan. 4

5 Miten säätiöt käsittelevät intressiristiriitoja ja mediasuhteita? Tietyt tiedotusvälineet ovat aktiivisesti raportoineet eri säätiöissä esiin tulleista väärinkäytöksistä. Kysyimme miten säätiöt käsittelevät sisäisiä intressiristiriitoja sekä suhteita ulkoisiin tiedotusvälineisiin. Alla oleva kuva osoittaa vastaajien uskovan hallituksen jäsenten toimivan oikein tilanteissa, joissa intressiristiriitoja saattaa esiintyä. Monelta säätiöltä puuttuu kuitenkin selviä sääntöjä, joihin tällaisissa tilanteissa voisi tukeutua. Hyvään hallintoon kuuluvia piirteitä ovat avoin viestintä ja säätiön toiminnan läpinäkyvyys. Vastaajien mielestä hallitukset kantavat heidän säätiöissään vastuuta toiminnan läpinäkyvyydestä. Läpinäkyvyyttä ovat parantaneet investoinnit parempiin verkkosivustoihin ja järjestelmiin, joiden ansiosta apurahojen hakijat ja säätiöt helpommin löytävät toisensa ja apurahojen hakuprosessi helpottuu. Monilla säätiöillä ei kuitenkaan ole selviä ohjeita siitä, miten käsitellään ja kuka käsittele median taholta tulevia yhteydenottoja. Tällaiset ohjeet auttaisivat hallitusta ohjeistamaan, miten säätiön ulkoista profiilia voisi parantaa ja samalla myös, miten mahdolliset median puolelta tulevat kysymykset tulisi käsitellä. Kuva 7: Intressiristiriidat ja mediasuhteet Arvioi miten hyvin säätiön hallituksen toiminta vastaa seuraavia väitteitä Annettujen vastausten keskiarvot 5 = erinomaisesti 4 = hyvin 3 = hyväksyttävästi 2 = välttävästi 1 = huonosti Mitkä ovat tulevaisuuden suurimmat haasteet? Tärkein kysymys monissa säätiöissä on riittävien resurssien ja oikean osaamisen varmistaminen sekä hallituksessa että muussa hallinnossa. Monet säätiöt nostivat esille tarpeensa löytää seuraajia avainhenkilöille ja nuorempien resurssien löytäminen koetaan haasteellisena. Jäsenten rekrytointi voi luonnollisesti olla iso haaste monille hallituksille, kun säätiökenttä viime aikoina on saanut osakseen melkoisen määrän negatiivista julkisuutta. Hallitustyöskentely säätiöissä on lisäksi vastuullista työtä, josta ei vielä nykyisinkään yleensä makseta korvauksia. Monet säätiöt kokevat odotetut muutokset toimintaympäristössä tulevaisuuden haasteina, mutta yksittäiset kommentit koskevat valtaosin tulevia lakien ja asetusten muutoksia. Säätiöiden vastauksista näkyy myös investointimarkkinoiden nykyinen haastavuus. Monet säätiöt katsovat, että tarve toimia pitkäjänteisesti ja varmistaa yhteiskunnallinen vaikuttavuus on heidän suurimpia haasteitaan. Kuva 8: Suurimmat tulevaisuuden haasteet hallinnon näkökulmasta Vastausten määrä aiheittain 5

6 Hallituksen ja hallinnon arviointi säätiön menestystekijänä Kysely vahvistaa säätiöiden hallinnon muodollisella tasolla toimivan varsin hyvin. Neuvottelukunnan jäsenet edustavat kuitenkin vain murto-osaa kaikista suomalaisista säätiöistä. Ehdottomasti tärkein ja ehkä myös vaikein kysymys säätiön hallitukselle on arvioida, tuoko säätiö lisäarvoa nyky-yhteiskunnassa perustajan tarkoittamalla tavalla. Tarkoituksen tulee olla hallituksen johtotähti ja visiointikyky sekä taito tehdä tärkeitä strategisia päätöksiä ja muutoksia ovat hallituksen tärkeimpiä ominaisuuksia. Jokainen säätiö on kuitenkin uniikki. Siksi hallinto on sopeutettava säätiön toimintaan, tarkoitukseen ja toimintaympäristöön. Yhteiskunnallisen lisäarvon tuottamisen ja pitkä-aikaisen menestyksekkään tulevaisuuden turvaamisen kannalta on tärkeää, että säätiön hallitus muodollisesti, säännöllisesti ja kriittisesti kysyy itseltään, miten tehokkaasti se toimii ja miten sen työskentelyä voisi kehittää. Säätiön hallinnon ja johtajuuden arviointi Ulkopuolisen tahon ammattimaisesti suorittama säätiön hallinnon, johtajuuden ja hallinnoinnin arviointi antaa säätiön hallitukselle arvokasta palautetta tehdystä työstä. Samalla hallitus saa konkreettisia neuvoja hallinnon ja johtajuuden kehittämiselle. Interpersonalla on oma prosessi säätiön hallinnon ja johtajuuden kartoittamiseksi, joka käsittää valittujen ennalta sovittujen hallituksen ja hallinnon avainhenkilöiden haastatteluja sekä relevantin aineiston läpikäyntiä. Arviointi käsittää: - säätiön tarkoituksen toteuttaminen ja vaikuttavuuden arviointi - strategiatyö ja pitkän tähtäyksen suunnittelu - organisaatiomalli ja vastuunjako - johtamisjärjestelmän tehokkuus - toiminnan läpinäkyvyys ja säätiön profiili - talousohjaus ja riskienhallinta - johtajuus ja henkilöresurssit - sisäiset prosessit ja työskentelymenetelmät Tavoitteena on määrittää mahdolliset hallinnon kehittämistarpeet säätiön tarkoitus ja strategia sekä odotettavissa olevat toimintaympäristön muutokset huomioiden. Arvioinnit räätälöidään säätiön toiminnan ja tarpeiden pohjalta. Arviointi antaa hallitukselle selkeän käsityksen säätiön hallinnon nykytilasta sekä konkreettisen työkalun hallituksen käyttöön. Annamme mielellämme tarjouksen säätiönne arviointityöstä tai keskustelemme tarkemmin säätiöiden ja rahastojen hallintoa ja johtajuutta koskevista kysymyksistä yleisellä tasolla. Yhteyshenkilö: Susanne Stenfors, johdon konsultti s-posti: susanne.stenfors@interpersona.fi puhelin: INTERPERSONA ON SUOMALAINEN, v.1988 perustettu konsulttiyhtiö, joka keskittyy hallinnon ja johtamisen kehittämiseen. Kokeneet konsulttimme ovat toimineet liiketoiminnan eri aloilla ja tavoitteemme on tukea erilaisten organisaatioiden pitkä-aikaista menestymistä paremman hallinnon ja johtamisen avulla. Voidaksemme tuoda lisäarvoa toimeksiantajallemme, tutustumme organisaatioon ja sen toimintaympäristöön sekä pidämme katseemme organisaation tavoitteissa ja sen menestystekijöissä. Toimeksiannot räätälöidään tarpeen mukaan ja voimme tarkastella organisaation johtamista sekä hallintoa kolmella eri tasolla: yksittäisten johtajien tai hallituksen jäsenten suoriutumisen arviointi, johtoryhmän tai hallituksen työskentelyn tehokkuuden kartoittaminen sekä hallintoprosessien ja johtamisjärjestelmän toimivuuden selvittäminen. Arvioinnit johtavat konkreettisiin kehityssuosituksiin henkilö- tai ryhmätasolla sekä ehdotuksiin hallinnon tai johtamisjärjestelmän kehittämiseksi. 6

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management 2008 IBM Corporation IBM Cognos: suorituskyvyn johtamisen asiantuntija IBM osti

Lisätiedot

UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1 (5) UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006. Työjärjestystä on muutettu viimeksi

Lisätiedot

JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI

JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI Copyright Mentorit Oy, 2006. www.mentorit.fi Mittarin käyttöoikeus vain tunnukset lunastaneella. Osittainenkin kopiointi tai muokkaus vain tekijän luvalla. Kyselyn perustana

Lisätiedot

Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet.

Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet. Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet. 22.9.2011 Promenade Research 1 Promenade Research Oy Asiantuntevin

Lisätiedot

KUNNAN TULOKSELLINEN JOHTORYHMÄTYÖSKENTELY

KUNNAN TULOKSELLINEN JOHTORYHMÄTYÖSKENTELY KUNNAN TULOKSELLINEN JOHTORYHMÄTYÖSKENTELY Mitä mieltä kunnanjohtajat ovat omista johtoryhmistään? Yhteenveto kyselyn tuloksista Maaliskuu 2017 BDO Oy Sähköinen kysely johtoryhmätyöskentelyn kehittämisestä

Lisätiedot

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006.

Lisätiedot

1 MIKÄ ON SÄÄTIÖ? 1.1 Peruskäsitteitä

1 MIKÄ ON SÄÄTIÖ? 1.1 Peruskäsitteitä 1 MIKÄ ON SÄÄTIÖ? Säätiö on perustajansa asettama erillisvarallisuus, jota hoitaa erillinen hallinto ja jolla toteutetaan perustajan määräämää hyödyllistä tarkoitusta. Säätiön perustaja laatii säätiön

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

MENESTYVÄ JOHTAJA -kyselyraportti

MENESTYVÄ JOHTAJA -kyselyraportti MENESTYVÄ JOHTAJA -kyselyraportti Viestintä suomalaisessa johtajuudessa 12/2016 Ground Communications Menestyvä Johtaja -kysely Menestyvä Johtaja -kyselyn toteuttivat viestintätoimisto Ground Communications

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE Hallitus 4.2.2019 1 Järvenpään kaupungin sisäisen tarkastuksen ohje Järvenpään kaupunki ja Keravan kaupunki ovat järjestäneet sisäisen tarkastuksen yhteistyösopimuksella

Lisätiedot

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää

Lisätiedot

Suorituskyky- ja riskiperusteinen toimintamalli Liikenteen turvallisuusvirastossa

Suorituskyky- ja riskiperusteinen toimintamalli Liikenteen turvallisuusvirastossa Suorituskyky- ja riskiperusteinen toimintamalli Liikenteen turvallisuusvirastossa 17.9.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Suorituskyky- ja riskiperusteisen toimintamallin tavoitteet Uusi viranomaisuus,

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen

Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen 26.1.2014 Joulukuussa 2013 toteutetun kyselyn tulokset Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen hyödyntämistä ja tietohallintoa koskeva kysely Tomi Dahlberg Karri Vainio Sisältö 1. Kysely, sen toteutus,

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja

Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja Tehokkuus, järjestäytyminen, vaikuttavuuden parantaminen, jne. 1 Webropol-kysely asiantuntijaryhmien jäsenille Lähetettiin AVIen

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalisen median käyttö autokaupassa Autoalan Keskusliitto ry 3/1 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalinen media suomessa Kaikista suomalaisista yli % on rekisteröitynyt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskuksen varainhallintaosasto: Tytäryhteisöjen hallitusten toiminnan arviointi 2010

Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskuksen varainhallintaosasto: Tytäryhteisöjen hallitusten toiminnan arviointi 2010 Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskuksen varainhallintaosasto: Tytäryhteisöjen hallitusten toiminnan arviointi 2010 Digium Oy / Marko Mäkipää 22.11.2010 Sisällysluettelo SISÄLTÖ sivu Arvioinnin

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen tutkimuksen ulkoinen arviointi. Susan Kuivalainen

Eläketurvakeskuksen tutkimuksen ulkoinen arviointi. Susan Kuivalainen Eläketurvakeskuksen tutkimuksen ulkoinen arviointi Susan Kuivalainen Arvioinnin sisältö ETK tilasi ulkoisen arvioinnin tutkimustoiminnastaan keväällä 2013. Arvio tutkimustoiminnasta yleisesti ja painopistealueittain

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

Säätiön nimi on Auramo-säätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki.

Säätiön nimi on Auramo-säätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. AURAMO-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Auramo-säätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Tarkoitus Säätiön tarkoituksena on tukea: korkeatasoista partiojohtajakoulutusta Suomessa,

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri 2015

Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri 2015 Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri 2015 Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri on valtakunnallinen kyselytutkimus, johon vastasi tämän vuoden tammi- ja helmikuun

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen -koulutus

Kasvuun johtaminen -koulutus Kasvuun johtaminen -koulutus Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun

Lisätiedot

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Timo Kietäväinen 9.8.2018 / Kuntajohtajapäivät (Joensuu) Tausta Kuntajohtajien työhyvinvointikysely on toteutettu aikaisemmin Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteistyönä

Lisätiedot

Omistajaohjauksen periaatteet

Omistajaohjauksen periaatteet Omistajaohjauksen periaatteet 1 Varma omistajana Haluamme tukea ja kannustaa yhtiöitä menestymään, mikä turvaa ja parantaa sijoitustuottojamme pitkällä aikavälillä. Omistajaohjauksen periaatteissa kerromme

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Satakunnan alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia

Lisätiedot

YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS)

YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) S I S Ä L T Ö I Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------------------------- 3 II Yritysjohtamisen

Lisätiedot

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet 1 Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnin ja henkilöstön kanssa käsiteltyjen Kunta10 - työhyvinvointikyselyn tulosten pohjalta kaupungissa on havaittu

Lisätiedot

Kirjailijat 2. 2.1 Hyvän hallinnon ohjeet 39 2.2 Yhtiökokous 41

Kirjailijat 2. 2.1 Hyvän hallinnon ohjeet 39 2.2 Yhtiökokous 41 Sisällys Kirjailijat 2 Esipuhe 5 1 Johdanto: suomalainen taloyhtiö 13 1.1 Asunto-osakeyhtiö eilen, tänään ja huomenna 13 1.1.1 Mikä on asunto-osakeyhtiö? 13 1.1.2 Asunto-osakeyhtiölainsäädännön historiaa

Lisätiedot

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Toimitusjohtaja Tero Heikkilä Suomen Isännöintiliitto ry www.isannointiliitto.fi Suomen Isännöintiliitto ry edustaa isännöintitoimialaa.

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE 1 Sisällysluettelo Järvenpään kaupungin sisäisen tarkastuksen ohje... 3 Sisäisen tarkastuksen ohjeen tarkoitus... 3 Sisäisen tarkastuksen tarkoitus... 3

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017 Päiväys 5.4.2017 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017 Pietarsaaren ympäristöterveydenhuolto on toteuttanut kyselytutkimuksen joulu-tammikuussa 2016 2017. Kyselytutkimuksen tarkoituksena oli selvittää,

Lisätiedot

Boardmanin BOARDMAPPING HALLITUSARVIOINTI. Esittelyaineisto

Boardmanin BOARDMAPPING HALLITUSARVIOINTI. Esittelyaineisto Boardmanin BOARDMAPPING HALLITUSARVIOINTI Esittelyaineisto Boardmanin BOARD MAPPING HALLITUSARVIOINTI Board Mapping -hallitusarviointi auttaa hallitusta arvioimaan omaa toimintaansa ja kehittämään sitä

Lisätiedot

Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla

Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla Sisältö Yhteenveto s2 / Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla s3 / Suomen osakemarkkinoiden kasvu ja uudet listautumiset s5 / Aikaisemmat tutkimustulokset s6 Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla

Lisätiedot

BtoB-markkinoinnin tutkimus

BtoB-markkinoinnin tutkimus BtoB-markkinoinnin tutkimus Tiivistelmä tutkimustuloksista Anna-Mari West 19.6.2008 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää markkinointipäättäjien

Lisätiedot

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA Vastaajia oli 18.10.2013 mennessä yhteensä 165. Vastaajat ovat jakautuneet melko epätasaisesti eri koulutusalojen kesken, minkä takia tämän koosteen

Lisätiedot

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2010 17.2.2011 Toteutus: 11-12/2010 Vastaajia yhteensä 9783 Tutkimuksen toteutus Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Esityksen sisältö: Tiivistelmä s. 3-12 Numeeriset

Lisätiedot

SOPIMUSPOHJAISET ASIANTUNTIJAPALVELUT TILAPÄISEEN RESURSSITARPEESEEN (SAP)

SOPIMUSPOHJAISET ASIANTUNTIJAPALVELUT TILAPÄISEEN RESURSSITARPEESEEN (SAP) Sivu 1 (6) SOPIMUSPOHJAISET ASIANTUNTIJAPALVELUT TILAPÄISEEN RESURSSITARPEESEEN (SAP) YLEISTÄ TAUSTA PALVELUILLE Nykytilanne Euroopassa ja Suomessa pakottaa suuret ja erityisesti PKT- yritykset tarkastelemaan

Lisätiedot

neuvonantajaa pk-yrityksiin. Kampanja neuvonantajien käytön lisäämiseksi

neuvonantajaa pk-yrityksiin. Kampanja neuvonantajien käytön lisäämiseksi 10 000 neuvonantajaa pk-yrityksiin Kampanja neuvonantajien käytön lisäämiseksi 10 000 neuvonantajaa tiivistelmä TAUSTA Pk-yritysten osaamisvaje hidastaa yritysten kasvua ja kansainvälistymistä* Ulkopuolisen

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1(5) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Nordic Aluminium Oyj:n hallituksen kokouksessa

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Kainuun alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia kasvumahdollisuuksia

Lisätiedot

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. SÄÄTIÖTUTKIMUS Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. Tutkimusaineisto on koottu TNS Gallup Oy:n internetpaneelissa 0..-.. päivien

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013 KH:n henkilöstöjaosto 56 17.10.2013 Yhteistyötoimikunta 32 12.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 65 28.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 74 18.12.2013 KH:n henkilöstöjaosto 8 13.03.2014 Yhteistyötoimikunta 14 25.03.2014

Lisätiedot

Hyvä hallintotapa - isännöitsijän ja puheenjohtajan yhteistyö

Hyvä hallintotapa - isännöitsijän ja puheenjohtajan yhteistyö Hyvä hallintotapa - isännöitsijän ja puheenjohtajan yhteistyö toimitusjohtaja Mikko Peltokorpi, Matinkylän Huolto Oy hallituksen puheenjohtaja, Suomen Isännöintiliitto ry Taloyhtiön toimielinten roolijako

Lisätiedot

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 AIHE KOETTIIN KIINNOSTAVAKSI YLI TUHAT VASTAAJAA 1008

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskuksen talousja konserniohjausyksikkö: Tytäryhteisöjen hallitusten toiminnan arviointi 2012

Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskuksen talousja konserniohjausyksikkö: Tytäryhteisöjen hallitusten toiminnan arviointi 2012 Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskuksen talousja konserniohjausyksikkö: Tytäryhteisöjen hallitusten toiminnan arviointi 2012 QuestBack Oy Sisällysluettelo SISÄLTÖ sivu Arvioinnin tavoitteet

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN MONIMUOTOISUUS- POLITIIKKA

SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN MONIMUOTOISUUS- POLITIIKKA SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN MONIMUOTOISUUS- POLITIIKKA SISÄLTÖ Hallituksen koko 3 Riippumattomuuden arviointi 3 Hallituksen kokoonpano 3 Nimitys- ja palkkiovaliokunnan tehtävät 4 2 SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja Tavoitteet: hallittu muutos -hanke 1. Toimihenkilöiden

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Maine tulee nostaa hallituksen ja johdon agendalle Hallituksen ja johdon tärkein tehtävä on yrityksen

Lisätiedot

Kolmannen sektorin palkkatyön muutos ja esimiestyön edellytykset

Kolmannen sektorin palkkatyön muutos ja esimiestyön edellytykset Kolmannen sektorin palkkatyön muutos ja esimiestyön edellytykset Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät 17.-18.2.2011, Johtajuus muuttuvassa järjestötyössä työryhmä. Petri Ruuskanen - Timo

Lisätiedot

Poliittinen riski Suomessa. Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset

Poliittinen riski Suomessa. Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset Poliittinen riski Suomessa Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset 16.10.2014 Taustaa tutkimuksesta Aula Research Oy toteutti syys-lokakuussa kyselytutkimuksen poliittisesta riskistä Suomessa Tutkimus

Lisätiedot

Merlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007

Merlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlin Systems Oy Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlinin palvelujen toimittaminen ja Asiakasratkaisuyksikön tehtäväkenttä Merlin Asiakasratkaisut

Lisätiedot

Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 14.11.2011. 1 Nimi ja kotipaikka

Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 14.11.2011. 1 Nimi ja kotipaikka 1/6 Säännöt Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 14.11.2011 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta ry. Delegationen för stiftelser och fonder rf. Yhdistys on

Lisätiedot

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän tarkastusvaliokunnan työjärjestyksen

Lisätiedot

Asiantuntija johtajana vai johtava asiantuntija? - roolin määrittely ja palkitseminen

Asiantuntija johtajana vai johtava asiantuntija? - roolin määrittely ja palkitseminen Asiantuntija johtajana vai johtava asiantuntija? - roolin määrittely ja palkitseminen Henry Uudista ja uudistu messut 28.9.2011 Saara Tarumo, toimitusjohtaja 1 Taustaksi ALEXANDER PAY MANAGEMENT Palkitsemisen

Lisätiedot

Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values

Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values Code Eettiset of ohjeemme Conduct It s all about values JOHDANTO Eettisten ohjeidemme perustana ovat Nordzuckerin arvot, jotka ovat yrityskulttuurimme kulmakivi. Arvot ohjaavat toimintaamme pulmatilanteissa,

Lisätiedot

Peili-johtajuusarvio

Peili-johtajuusarvio Peili-johtajuusarvio Lupa erehtyä = Lupa onnistua Työn sisällölliset vaatimukset ovat kasvaneet kaikissa ammattiryhmissä. Yritykset ja henkilöstö asettavat uusia ja kasvavia vaatimuksia myös johtajuutta

Lisätiedot

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Koulut vastaajaryhmittäin Yleistä Kysely toteutettiin syysloman jälkeisillä kolmella viikolla.

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf. Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf. Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa

Lisätiedot

JÄSENKYSELY 2016 TUTKIMUSTULOKSIA PALKKIOISTA JÄSENKUNNAN PIIRISSÄ

JÄSENKYSELY 2016 TUTKIMUSTULOKSIA PALKKIOISTA JÄSENKUNNAN PIIRISSÄ JÄSENKYSELY 2016 TUTKIMUSTULOKSIA PALKKIOISTA JÄSENKUNNAN PIIRISSÄ Liisa Suvikumpu, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta Innolink Research Oy toteutti Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnalle syksyllä

Lisätiedot

Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen

Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen Ylöjärven Ilves ry Petri Puronaho SPL Tampereen piiri 19.2015 Seuratutoroinnin tavoite Tavoitteena on: Auttaa, tukea ja ohjata seuran pidemmän aikavälin suunnitelman

Lisätiedot

Suomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi

Suomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Suomen Ekonomien hallitukseen 2018-2020 Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Infoa haastattelijalle Nina Juhava, 29.8.2017 5.9.2017 Hallitushaastattelut Hallitushaastattelut 1. Esityö: Tehtävän

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN PALVELUALUEUUDISTUS. Tsr/R.Tajakka

KUOPION KAUPUNGIN PALVELUALUEUUDISTUS. Tsr/R.Tajakka KUOPION KAUPUNGIN PALVELUALUEUUDISTUS Tsr/R.Tajakka 1 1) PALVELUALUEUUDISTUKSEN TAUSTAT JA TAVOITTEET 2 Mitkä ovat uudistuksen tavoitteet? Asiakkaan (ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden) näkökulman entistäkin

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kevät 2013 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely Kysely lähetettiin 190 työnantajalle, joista 93 vastasi. Etelä-Karjalan alueelta vastauksia 36 kpl, Kymenlaakson alueelta 54 kpl. Anonyymeja

Lisätiedot

Ohjausryhmän six-pack

Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän rooli ja vastuu projektien seurannassa? Mitä ohjausryhmän tulisi tehdä ja mitä sen ei tulisi tehdä? Ohjausryhmän merkitys projektin onnistumiseen? Projektipäivät 2016

Lisätiedot

YLIMMÄN JOHDON SUORAHAKUPALVELUITA TARJOAVIEN YRITYSTEN TUNNETTUUS- JA MIELIKUVATUTKIMUS

YLIMMÄN JOHDON SUORAHAKUPALVELUITA TARJOAVIEN YRITYSTEN TUNNETTUUS- JA MIELIKUVATUTKIMUS YLIMMÄN JOHDON SUORAHAKUPALVELUITA TARJOAVIEN YRITYSTEN TUNNETTUUS- JA MIELIKUVATUTKIMUS TIIVISTELMÄ TUTKIMUKSEN KESKEISISTÄ TULOKSISTA 1 Johdanto Ylimmän johdon suorahakupalveluja tarjoavien yritysten

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 2 LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen. Säätiön kotipaikkakunta on Helsinki. 2 Tarkoitus Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu 30.06.2016 15:45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Hallitus 19 8 5 Yhteensä 19 8 5 Vastausprosentti 42.1 Lopettaneet 26.3 Kesken jättäneet

Lisätiedot

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella

Lisätiedot

Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori

Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Oppimisprosessi Kansallisesti sosiaali- ja terveys- ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä johdettu Alueellisiin tarpeisiin räätälöity Lasten ja nuorten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Henkilöstön pätevyyden varmistaminen muutostilanteissa. Tuula Pirhonen Laatupäällikkö, tutkija Evira Tutkimus- ja laboratorio-osasto

Henkilöstön pätevyyden varmistaminen muutostilanteissa. Tuula Pirhonen Laatupäällikkö, tutkija Evira Tutkimus- ja laboratorio-osasto Henkilöstön pätevyyden varmistaminen muutostilanteissa Tuula Pirhonen Laatupäällikkö, tutkija Evira Tutkimus- ja laboratorio-osasto Henkilöstömuutokset < Työntekijä Henkilö jää pois niin että tiedetään

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta ja Lääketieteenkandidaattiseura r.y. luovuttavat säätiölle peruspääomaksi yhteensä 10.000 markkaa.

Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta ja Lääketieteenkandidaattiseura r.y. luovuttavat säätiölle peruspääomaksi yhteensä 10.000 markkaa. Oikeusministeriön päätös hakemukseen, jossa Helsingin kaupungista olevat Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta ja Lääketieteeenkandidaattiseura r.y. ovat pyytäneet lupaa saada 2. päivänä joulukuuta 1965

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Helmikuu 2013 Kristinuskon ydinopit Tutkimustapa Tutkimuksen teki Radio Dei yhteistyössä Kirkon tutkimuskeskuksen kanssa. Kysely osoitettiin sähköpostin välityksellä

Lisätiedot

olla konkurssissa Hallituksen jäsenen ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen

olla konkurssissa Hallituksen jäsenen ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen HALLITUS (1/4) Yhdistyksellä on oltava hallitus Hallituksessa on oltava vähintään kolme jäsentä, joista yksi on puheenjohtaja Puheenjohtajan tulee olla täysi-ikäinen ja täysivaltainen, jonka kotipaikka

Lisätiedot

MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT

MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT TALENTUM Helsinki 2009 Copyright 2009 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Timppa Airaksinen Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1412-1

Lisätiedot

Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki.

Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 SUOMEN METSÄSÄÄTIÖ 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toteuttamistavat 4 Varojen hankinta Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki. Säätiön

Lisätiedot

MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ?

MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ? MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ? Miniopas - Itsearvio Tässä oppaassa on kuvattu hyvän, toimivan ryhmän ominaisuuksia. Arvioi oppaan avulla omien ryhmiesi toimintaa. Verratkaa yhdessä arviointejanne. Millainen

Lisätiedot

KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N HALLINTOSÄÄNTÖ

KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N HALLINTOSÄÄNTÖ KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N HALLINTOSÄÄNTÖ 1. KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N TAUSTA JA TAVOITTEET Kuntien palvelukeskus KPK ICT Oy (jäljempänä Yhtiö) on kuntatoimijoiden omistama valtakunnallinen

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2016 1 (5) 4 Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien tytäryhteisöjen edustajien nimeäminen Pöydälle 29.02.2016 HEL 2016-000721 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää 1 kehottaa

Lisätiedot

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö Keskeiset tulokset Kyselyyn vastanneista 27 prosenttia tuntee työn aiheuttamaa stressiä. Työterveyslaitoksen mukaan neljännes

Lisätiedot