UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
|
|
- Teuvo Kinnunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (5) UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) Työjärjestystä on muutettu viimeksi Hallituksen kokoonpano ja jäsenten valinta 1.1 Hallituksen kokoonpano ja jäsenten lukumäärä Yhtiöjärjestyksen mukaisesti hallituksessa on vähintään viisi ja enintään kaksitoista jäsentä, mukaan lukien puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Hallituksen valitsee yhtiökokous, ja hallituksen toimikausi kestää yhden vuoden. Hallitus nimittää keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Hallituksen kokoa ja kokoonpanoa arvioidaan vuosittain hallituksen jäsenten nimitysprosessin yhteydessä. Jäsenten määrän lisääminen suuremmaksi kuin kaksitoista tai pienentäminen alle viiteen edellyttää, että osakkeenomistajat muuttavat yhtiöjärjestystä. 1.2 Hallituksen jäsenten valintaperusteet Hallituksen on täytettävä Suomen listayhtiöihin sovellettavat riippumattomuusvaatimukset. Hallitus seuraa itse jatkuvasti, että se täyttää nämä vaatimukset. Hallituksen jäsenet esittävät hallitukselle riittävät tiedot, jotta hallitus voi arvioida jäsentensä pätevyyden ja riippumattomuuden, sekä ilmoittaa mahdollisista muutoksista näissä tiedoissa. Hallituksen jäsenillä on oltava tehtävien edellyttämä pätevyys ja mahdollisuus käyttää niin paljon aikaa kuin voi kohtuudella edellyttää tässä mainittujen tehtävien hoitamiseksi. Hallituksessa on oltava molempia sukupuolia. 1.3 Hallituksen jäsenten nimitysprosessi Nimitys- ja hallinnointivaliokunta valmistelee varsinaiselle yhtiökokoukselle tehtävän ehdotuksen hallituksen uusiksi tai uudelleen valittaviksi jäseniksi ja hallituksen jäsenten toimikauden palkkioksi ja esittelee kyseisen ehdotuksen varsinaiselle yhtiökokoukselle. Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan ehdotus hallituksen kokoonpanoksi sisällytetään yhtiökokouskutsuun. Nimitys- ja hallinnointivaliokunta esittää hallituksen hyväksyttäväksi myös ehdotuksen hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimityksestä. 1.4 Muiden hallitusten jäsenyydet Hallituksen jäsenen odotetaan työskentelevän muiden julkisten yhtiöiden hallituksissa vain siinä määrin, ettei työskentely yhtiön hallituksen näkemyksen mukaan estä jäsentä käyttämästä riittävästi aikaa ja paneutumasta riittävästi yhtiön asioihin.
2 2 (5) 1.5 Osakeomistus ja kaupankäynti osakkeilla Hallitus tukee jäsentensä ja ylimmän johdon osakeomistusta pitkällä aikavälillä. Hallituksen jäsenten kaupankäyntiin yhtiön osakkeilla sovelletaan yhtiön sisäpiiriohjetta. 1.6 Eläkeikä Nimitys- ja hallinnointivaliokunta ei ilman erityistä syytä suosittele yli 70-vuotiaan henkilön valintaa tai uudelleenvalintaa. 2. Hallituksen tehtävät Hallituksen tehtävänä on edistää yhtiön ja sen kaikkien osakkeenomistajien etua. Hallitus hoitaa sen vastuualueeseen kuuluvia asioita noudattaen Suomen lainsäädäntöä, yhtiön yhtiöjärjestystä sekä Suomen listayhtiöitä koskevia sääntöjä ja määräyksiä. Hallituksen tärkeimmät tehtävät ovat: päättää yhtiön strategisesta suunnasta ja arvioida sitä hyväksyä vuosittain yhtiön liiketoiminta- ja strategiset suunnitelmat ja arvioida niiden toimeenpanoa arvioida ja hyväksyä yhtiön taloudelliset tavoitteet ja tärkeimmät konsernitason suunnitelmat ja toimenpiteet sekä asettaa samalla rajat investoinneille, divestoinneille ja taloudellisille sitoumuksille, joita ei saa ylittää ilman hallituksen lupaa valvoa yhtiön strategiaan ja toimintoihin liittyvien riskien arviointia ja hallintaa varmistaa, että yhtiö on määritellyt sisäisen valvonnan toimintaperiaatteet, sekä seurata valvonnan toimivuutta. Hallituksen muita tehtäviä ovat: nimittää ja erottaa toimitusjohtaja ja hyväksyä toimitusjohtajan toimisuhteen ehdot sekä nimittää muut suoraan toimitusjohtajalle raportoivat johdon jäsenet (muu johto) ja hyväksyä heidän palkitsemisjärjestelmänsä, mukaan lukien palkat, kannustepalkkiot ja osakeperusteiset palkitsemisjärjestelmät, sekä eläkkeet henkilöstövaliokunnan ehdotuksen perusteella. Toimitusjohtajan on kuultava hallituksen ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtajia muun johdon jäsenten erottamistapauksissa valvoa, että yhtiö noudattaa sovellettavia lakeja ja viranomaisvaatimuksia valvoa yhtiön ylimmän johdon seuraajaehdokkaiden etsintää huolehtia siitä, että yhtiö vahvistaa kaikessa toiminnassaan noudatettavat arvot. Hallituksen jäsenten velvollisuutena hallituksen (tai valiokunnan) jäsenen tehtäviä hoitaessaan on aina toimia huolellisesti ja vilpittömässä mielessä sekä käyttää harkintaansa riittävien tietojen pohjalta tavalla, jonka he kohtuudella uskovat olevan yhtiön etujen mukaista. Toimitusjohtaja varmistaa, että hallitus saa riittävät tiedot yhtiön toiminnasta päätöstensä tueksi. Kokouksen asialistalla olevien asioiden ymmärtämisen kannalta tärkeät tiedot toimitetaan hallitukselle kirjallisesti riittävän ajoissa, jotta niiden tarkoituksenmukainen tarkastelu on mahdollista.
3 3 (5) Hallitus arvioi vuosittain toimintaansa ja työskentelytapojaan. Hallitus arvioi kerran vuodessa jäsentensä riippumattomuutta. 3. Hallituksen kokousten aikataulu ja kokousmenettelyt Hallitus kokoontuu vuosittain laadittavan aikataulun mukaisesti. Aikataulu valmistellaan hyvissä ajoin ennen kyseistä kalenterivuotta. Tarvittaessa hallituksen puheenjohtaja kutsuu hallituksen koolle muina ajankohtina. Kokoukset voidaan järjestää myös puhelinkokouksena tai muita teknisiä apuvälineitä käyttäen. Ulkopuoliset hallituksen jäsenet kokoontuvat säännöllisesti ilman, että yhtiön johdon jäseniä on paikalla. Hallituksen jäsenet tapaavat säännöllisesti myös tilintarkastajan ilman, että yhtiön johdon edustajia on paikalla. Hallituksen puheenjohtaja päättää yhdessä johdon kanssa hallituksen kokouksen asialistoista ja menettelyistä. Jokaisella hallituksen jäsenellä on kuitenkin oikeus ehdottaa käsiteltävää asiaa asialistalle. 4. Hallituksen valiokunnat 4.1 Kokoonpanot ja tehtävät Hallitus voi perustaa valiokuntia, päättää niiden koosta ja kokoonpanosta sekä hyväksyä niiden työjärjestykset. Hallitus perustaa vuosittaisessa järjestäytymiskokouksessaan kolme valiokuntaa: tarkastusvaliokunnan, henkilöstövaliokunnan ja nimitys- ja hallinnointivaliokunnan. Hallitus nimittää valiokuntien jäsenet ja puheenjohtajat keskuudestaan nimitys- ja hallinnointivaliokunnan suosituksesta, joka perustuu kunkin valiokunnan tehtäväalueen edellyttämiin pätevyysvaatimuksiin. Yhtiön toimitusjohtajaa ei voi nimittää minkään valiokunnan jäseneksi. 4.2 Työjärjestykset Valiokuntien työjärjestyksissä esitetään kunkin valiokunnan tarkoitus, kokoonpano, toiminta ja tehtävät sekä valiokuntien jäsenten pätevyysvaatimukset. 5. Hallituksen jäsenen yhteydet johtoon ja ulkopuolisiin asiantuntijoihin 5.1 Yhteydenpito johtoon Hallituksen jäsenet pitävät yhteyttä yhtiön johtoon lähinnä toimitusjohtajan välityksellä. 5.2 Yhteydenpito ulkopuolisiin neuvonantajiin Hallituksella ja kaikilla sen valiokunnilla on harkintansa mukaan valta palkata riippumaton oikeudellinen, taloudellinen tai muu neuvonantaja pyytämättä yhtiön yhdenkään johdon jäsenen mielipidettä tai hyväksyntää etukäteen. Hallituksen puheenjohtajalle ja/tai
4 4 (5) toimitusjohtajalle on kerrottava tällaisten neuvonantajien käyttämisestä. Yhtiö järjestää hallitukselle ja kullekin valiokunnalle riittävän rahoituksen hallituksen ja kunkin sen valiokunnan päätöksen mukaisesti siten, että ne pystyvät toimimaan ja maksamaan palkkiot neuvonantajien palveluista sekä tarkastusvaliokunnan ollessa kyseessä, myös tilintarkastajien palveluista. 5.3 Sisäinen raportointi Tarkastusvaliokunta valvoo yhtiössä käytössä olevia valitusten ja ilmoitusten käsittelyprosesseja. Valituksia ja ilmoituksia liittyen kirjanpitoon, sisäiseen valvontaan, tilintarkastukseen tai mahdollisiin lakirikkomuksiin voidaan esittää yhtiölle nimettömänä tai muulla tavoin. 6. Johdon seuraajaehdokkaiden etsiminen Henkilöstövaliokunta valvoo toimitusjohtajan ja johdon muiden edustajien seuraajaehdokkaiden etsintää. Henkilöstövaliokunta raportoi hallitukselle vähintään kerran vuodessa johdon seuraajiin liittyvistä asioista, ja valiokunta ja hallitus keskustelevat säännöllisesti toimitusjohtajan ja muun johdon edustajien seuraajia koskevasta arvioinnista ja tarvittaessa nimityksistä. Lisäksi toimitusjohtaja pitää hallituksen aina tietoisena omasta suosituksestaan johdon jäsenten seuraajiksi odottamattoman hätätapauksen varalta. 7. Hallituksen jäsenen perehdyttäminen Uusi hallituksen jäsen perehdytetään yhtiön toimintaan. Perehdytykseen sisältyy johdon esityksiä, joissa uudelle jäsenelle kerrotaan muun muassa yhtiön liiketoiminnasta, strategisista suunnitelmista ja merkittävistä taloudellisista, kirjanpidollisista ja riskienhallintaan liittyvistä seikoista. Pyynnöstä kaikille hallituksen jäsenille järjestetään jatkuvaa koulutusta. 8. Hallituksen ja osakkeenomistajien välinen yhteydenpito Toimitusjohtaja ja toimitusjohtajan ohjeistamana muut johdon jäsenet edustavat yhtiötä osakkeenomistajiin, sijoittajiin, tiedotusvälineisiin ja muihin sidosryhmiin nähden. Hallituksen jäsenet ohjaavat kolmansien osapuolien tiedustelut yleensä toimitusjohtajalle. Hallitusta edustaa hallituksen puheenjohtaja. Yhtiökokouksessa on oltava läsnä toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja riittävä määrä hallituksen jäseniä. 9. Osakkeenomistajan oikeus saada asia yhtiökokouksen asialistalle Hallitus käsittelee yhdessä nimitys- ja hallinnointivaliokunnan kanssa asiat, joita osakkeenomistajat ehdottavat yhtiökokouksen käsiteltäväksi sillä edellytyksellä, että (i) kyseessä on osakeyhtiölain mukaan yhtiökokoukselle kuuluva asia ja (ii) ehdotus on tehty hallitukselle kirjallisena hyvissä ajoin ennen yhtiökokousta ja joka tapauksessa 15. tammikuuta mennessä tai neljä viikkoa ennen yhtiökokouskutsujen lähettämistä, sen mukaan, kumpi ajankohta on myöhäisempi.
5 5 (5) 10. Hallituksen työjärjestyksen arviointi Nimitys- ja hallinnointivaliokunta ja hallitus arvioivat säännöllisesti tämän työjärjestyksen asianmukaisuutta.
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006.
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006.
HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ TARKASTUSVALIOKUNNANTYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän tarkastusvaliokunnan työjärjestyksen
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän tarkastusvaliokunnan työjärjestyksen
Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS
Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS 1. Yleinen lähtökohta Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian ("Henki-Fennia") Corporate Governance -kuvaus on laadittu 1.1.2016 voimaan
Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS
Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS 1. Yleinen lähtökohta Fennian Corporate Governance -kuvaus on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleeseen Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin
AHLSTROM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS
AHLSTROM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 5.4.2016 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus Ahlstrom Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta on Yhtiön osakkeenomistajien
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia
ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT
ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1 NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT 2 Alma Media Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta ( Toimikunta ) on yhtiön
YIT Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys
1 YIT Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus YIT Oyj:n (jäljempänä "Yhtiö") osakkeenomistajien nimitystoimikunta (jäljempänä Toimikunta ) on Yhtiön osakkeenomistajien
HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA
METSO OYJ HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan, jonka
CAPMAN OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE - OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN
CAPMAN OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE - OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että perustetaan osakkeenomistajien nimitystoimikunta valmistelemaan
1(5) Affecto Oyj OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS. 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus ja tehtävät
1(5) Affecto Oyj OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus ja tehtävät Affecto Oyj:n (jäljempänä "Yhtiö") osakkeenomistajien nimitystoimikunta (jäljempänä "Toimikunta")
16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous
16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka
Ehdotus Aktia Pankki Oyj:n ylimääräiselle yhtiökokoukselle AKTIA PANKKI OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS
Ehdotus Aktia Pankki Oyj:n ylimääräiselle yhtiökokoukselle 21.9.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan tarkoitus Aktia Pankki
HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA
HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättää perustaa pysyvän osakkeenomistajien nimitystoimikunnan valmistelemaan
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien
1(8) Edellä mainitut ehdotukset yhtiöjärjestysmuutoksiksi selityksineen on kuvattu tarkemmin jäljempänä olevassa taulukossa.
1(8) Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elon hallitus ehdottaa 23.4.2018 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että se päättäisi tehdä yhtiön yhtiöjärjestykseen seuraavat muutokset: Hallituksen ja hallintoneuvoston
ADAPTEO OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS
CRAMO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEN HYVÄKSYNNÄLLE EHDOLLINEN LUONNOS ADAPTEO OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1 Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan tarkoitus [Cramo Oyj:n 17.6.2019 pidetty
Omistajaohjauksen periaatteet
Omistajaohjauksen periaatteet 1 Varma omistajana Haluamme tukea ja kannustaa yhtiöitä menestymään, mikä turvaa ja parantaa sijoitustuottojamme pitkällä aikavälillä. Omistajaohjauksen periaatteissa kerromme
SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN MONIMUOTOISUUS- POLITIIKKA
SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN MONIMUOTOISUUS- POLITIIKKA SISÄLTÖ Hallituksen koko 3 Riippumattomuuden arviointi 3 Hallituksen kokoonpano 3 Nimitys- ja palkkiovaliokunnan tehtävät 4 2 SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN
NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ
1(5) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Nordic Aluminium Oyj:n hallituksen kokouksessa
EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 31.3.2011 Copyright Elektrobit Corporation 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO: 1. HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Tilinpäätöksen 31.12.2015 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen (Yhtiökokouksen esityslistan kohta 8)
PIHLAJALINNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 5.4.2018 EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 2018 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen (Yhtiökokouksen esityslistan kohta 8)
NIXU OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
NIXU OYJ PALKKA- JA Nixu Oyj PL 39 (Keilaranta 15), FI-02151 Espoo, Finland Puhelin +358 9 478 1011 Fax +358 9 478 1030 Y-tunnus 0721811-7 Internet www.nixu.fi 2 (5) Palkka- ja palkkioselvitys on yhtenäinen
Corporate Governance -selvitys 2009
Corporate Governance -selvitys 2009 Lokakuu 15, 2009 Janne Seppänen, Markkinavalvontajohtaja, NASDAQ OMX Helsinki Copyright 2009, The NASDAQ OMX Group, Inc. All rights reserved. Sisältö Johdanto Corporate
EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 12.4.2017 Copyright Bittium Corporation Bittium Corporation, Tutkijantie 8, FI-90590 Oulu, FINLAND, +358 40 344 2000, +358 8 343 032 Sisällysluettelo
Kysymyksiä ja vastauksia: Kesko Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018
1 (5) Kysymyksiä ja vastauksia: Kesko Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018 Minkä suuruista osinkoa Keskon hallitus ehdottaa maksettavaksi? Keskon hallitus ehdottaa, että vuodelta 2017 vahvistetun taseen
Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
1 (5) Componenta Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) 2011 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Componenta Oyj:n hallituksen kokouksessa
PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ
2) PwC:n tutkimus Corporate Governance -tietojen esittämisestä listayhtiöissä PwC PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ PwC kävi läpi CG-tietojen esittämisen Päälistan
SIEVI CAPITAL OYJ SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2018
SIEVI CAPITAL OYJ SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 218 Sievi Capital Oyj on julkisesti noteerattu osakeyhtiö, jonka hallinnoinnissa noudatetaan yhtiön yhtiöjärjestystä, Suomen osakeyhtiölakia
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 25.4.2013 klo 14.00 Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4, 00510 Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
CRAMO OYJ:N HALLITUKSEN JA YHTIÖN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
CRAMO OYJ CRAMO OYJ:N HALLITUKSEN JA YHTIÖN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 30.3.2017 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN Hallitus ehdottaa varsinaiselle
Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian hallituksen työjärjestys
Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian hallituksen työjärjestys Työjärjestyksen tarkoitus 1. Tämän työjärjestyksen tarkoituksena on ohjeistaa Fennian hallituksen käytännön työskentelyä. Vakuutusvalvontaviraston
Palkka- ja palkkioselvitys
Palkka- ja palkkioselvitys Altia Oyj ("Altia" tai "yhtiö") on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle 23.3.2018 alkaen. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Tämä Altian palkka- ja palkkioselvitys
VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN HYVÄÄ HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄÄ SEKÄ HYVÄÄ HALLINTOTAPAA KOSKEVA OHJEISTUS 1 (5)
VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN HYVÄÄ HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄÄ SEKÄ HYVÄÄ HALLINTOTAPAA KOSKEVA OHJEISTUS 1 (5) 2 (5) Yleinen lähtökohta Corporate Governance (CG) -työryhmän vuonna 2003 julkaisemat
KESKO OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Kysymyksiä ja vastauksia
1 (5) KESKO OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2019 Kysymyksiä ja vastauksia Minkä suuruista osinkoa Keskon hallitus ehdottaa maksettavaksi? Keskon hallitus ehdottaa, että vuodelta 2018 vahvistetun taseen
HALLITUKSEN PÄÄTÖSEHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE TOKMANNI GROUP OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
HALLITUKSEN PÄÄTÖSEHDOTUKSET 24.3.2017 PIDETTÄVÄLLE TOKMANNI GROUP OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Hallitus on tehnyt seuraavat päätösehdotukset Tokmanni Group Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle,
Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, Helsinki
Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo 11.00 Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien
Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Fingrid Oyj, Läkkisepäntie 21, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät
ETTEPLAN OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
1 (7) ETTEPLAN OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hallitus Hallituksen kokoonpano Etteplan Oyj:n (jäljempänä yhtiö ) hallitus on hyväksynyt osana yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmän säännöstöä tämän hallituksen
ILMARISEN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
1 (5) ILMARISEN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen kokoonpanoa koskevat vaatimukset Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet. Hallitukseen kuuluu 12 varsinaista jäsentä sekä 4 varajäsentä. Hallintoneuvosto
Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 3 Helsingin Satama -konsernin varsinaiset yhtiökokoukset 2017 HEL 2017-000806 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa
KESKINÄISEN VAKUUTUSYHTIÖN FENNIAN HYVÄÄ HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄÄ SEKÄ HYVÄÄ HALLINTOTAPAA KOSKEVA OHJEISTUS
KESKINÄISEN VAKUUTUSYHTIÖN FENNIAN HYVÄÄ HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄÄ SEKÄ HYVÄÄ HALLINTOTAPAA KOSKEVA OHJEISTUS Yleinen lähtökohta Corporate Governance (CG) -työryhmän vuonna 2003 julkaisemat 57
Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.
HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2018 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2018, klo 13.00 Paikka Läsnä Taitotalon kongressikeskus, Valimotie 8, Helsinki Liitteessä 3 luetellut osakkeenomistajat
1. a) Yhtiön nimi: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 16,70 %
Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 16,70 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä: Yhtiön toimialana on harjoittaa
Liitemuistio 1. Palkitsemistiedot. 1. a) Yhtiön nimi b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus. a) Kemira Oyj. b) 16,7 %
Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus a) Kemira Oyj b) 16,7 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä a) Yhtiön toimialana on kemianteollisuus ja muu siihen
Fingrid Oyj:n yhtiökokouskutsu
1 (5) Fingrid Oyj:n yhtiökokouskutsu Fingrid Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 28.3.2018 kello 11.00 yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Läkkisepäntie 21, 00620
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 20.2.2019 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen
SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 20.8.2015
SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 2/2015 SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 20.8.2015 AIKA: 20.8.2015 alkaen klo. 10:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ 27.2.2018 1 JOHDANTO Revenio Group Oyj:n ("Yhtiö", "Revenio") hallinto perustuu voimassaolevaan lainsäädäntöön ja Yhtiön yhtiöjärjestykseen. Revenio noudattaa
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
VALMET CORPORATION HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan osinkona 0,15
Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
Fortum Oyj Pörssitiedote 31.1.2013 klo 9.15 Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Fortum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina huhtikuun 9. päivänä
Hallituksen työjärjestys
Hallituksen työjärjestys Sisällysluettelo Oma Säästöpankki Oyj:n hallituksen työjärjestys 3 Hyväksytty 15.11.2018 3 1. Yleistä 3 2. Hallituksen kokoonpano ja valinta 3 3. Hallituksen tehtävät 3 5. Hallituksen
Tämä työjärjestys on hyväksytty yhtiön hallituksessa 7.1.2010. Hallitus päivittää ja muuttaa työjärjestystä tarvittaessa.
INNOFACTOR OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Yleistä Hallituksen tehtävät ja vastuut määräytyvät osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain, muun lainsäädännön, yhtiöjärjestyksen, Arvopaperimarkkinayhdistys
SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET
SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.
NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU
NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 21. päivänä huhtikuuta 2017 kello 13.00 alkaen osoitteessa
HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
# 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN
TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN
1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN Hallitus ehdottaa 11.4.2017 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 vahvistettavan taseen
Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi
Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestystä lähinnä vuonna 2006 voimaantulleen uuden osakeyhtiölain johdosta seuraavasti: poistetaan
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta
ILMARISEN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
kokouksessa 26.1.2017 1 (5) ILMARISEN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen kokoonpanoa koskevat vaatimukset Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet. Hallitukseen kuuluu 12 varsinaista jäsentä
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2016
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2016 Altia Oyj:n (jatkossa Altia tai yhtiö ) eri toimielinten tehtävät ja velvollisuudet määräytyvät Suomen lain, yhtiökokouksen hyväksymän Altian yhtiöjärjestyksen
HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET 16.3.2016 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE OSINGONJAKOEHDOTUS Digia Oyj:n vapaa oma pääoma oli 31.12.2015 päivätyn taseen mukaan 34.214.777,30 euroa,
TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ
Liite 6 TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ YHTiÖKOKOUKSEN ESITYSLISTAN KOHTA 8 HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON. MAKSUSTA PÄÄTTÄMISESTÄ Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle,
Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki.
BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011 Tämä selvitys Saga Furs Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on annettu 25.11.2011 erillisenä kertomuksena ja julkaistu
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
Osuuskaupan hallintoneuvosto on vahvistanut osuuskaupan sääntöjen mukaan tämän hallituksen työjärjestyksen 26.9.2017. Työjärjestystä on muutettu viimeksi hallituksen kokouksessa 24.8.2017. Tämä työjärjestys
PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen.
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2010 klo 10:00 Paikka: Läsnä: Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina
LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2016 COM(2016) 620 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ja Sveitsin valaliiton välisellä eurooppalaisia satelliittinavigointiohjelmia
PK-hallitusbarometri
PK-hallitusbarometri 7.2.13 Alue N 5 45 4 35 3 25 15 1 5 45 kauppakamari (N = 45) Asema organisaatiossa kauppakamari (N = 45) 45 42 4 35 3 25 15 16 22 1 5 toimitusjohtaja hallituksen puheenjohtaja hallituksen
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä
Kotipizza Group Oyj:n ohjeistuksen mukaan lähiesimiehen esimiehen on hyväksyttävä kaikki yksittäiset palkitsemispäätökset.
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS TILIKAUDELTA 1.2.2017-31.1.2018 Kotipizza Group Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys on kuvaus palkitsemisesta yhtiössä. Selvitystä päivitetään ja tarkistetaan siten, että sen sisältämät
Hallituksen työjärjestys
Hallituksen työjärjestys 1. Yleistä Hallitus toimii voimassa olevan lainsäädännön, yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen mukaisesti. Hallituksen toimintaa säätelevät erityisesti osakeyhtiölaki (kuntalaki),
Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30
Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 KUTSU MARIMEKKO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Marimekko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona
torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki.
BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (6) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN
HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa. Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry
HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry ISÄNNÖITSIJÄN TEHTÄVÄT yhtiön juokseva hallinto laissa ei yksityiskohtaisesti
KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N HALLINTOSÄÄNTÖ
KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N HALLINTOSÄÄNTÖ 1. KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N TAUSTA JA TAVOITTEET Kuntien palvelukeskus KPK ICT Oy (jäljempänä Yhtiö) on kuntatoimijoiden omistama valtakunnallinen
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 27.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen
Palkka- ja palkkioselvitys
HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 6.4.2011 Sisältö 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen 2 1.1 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot vuonna 2010.. 2 2. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän
Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat.
PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2014 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinld Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta
Hallituksen työjärjestys julkistetaan Yhtiön Internet-sivuilla.
1 ZEELAND OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Yleistä Tämä hallituksen työjärjestys on laadittu Zeeland Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) hallituksen toimesta ja se sisältää määräykset ja ohjeet Yhtiön hallituksen
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2016 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,42 euroa osakkeelta ja että
Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.
HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 2/2019 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2019, klo 13.00 Paikka Läsnä Etera-talo, Palkkatilanportti 1, Helsinki Liitteessä 3 luetellut osakkeenomistajat
(6) KONSERNIN HALLINNOINTIPERIAATTEET
5.8.2010 1 (6) KONSERNIN HALLINNOINTIPERIAATTEET Neomarkka Oyj:n hallintoon ja johtamiseen sovelletaan Suomen lakeja ja yhtiön yhtiöjärjestystä. Yhtiö noudattaa myös NASDAQ OMX Helsingin ja Finanssivalvonnan
AHLSTROM OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET 27.3.2013 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
AHLSTROM OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET 27.3.2013 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Voitonjako Yhtiöllä on taseen 31.12.2012 mukaan jakokelpoisia varoja yhteensä 526 131 945,20 euroa. Hallitus
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 Sievi SISÄLLYS: 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN
ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 16.3.2018 klo 10.00 10.50 Paikka: Läsnä: Keilaranta 1, 1 krs., Auditorio, Espoo Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1.
LEMMINKÄINEN OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Paikka Läsnä 25.3.2015 klo 15.00 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman tilat, Salmisaarenranta 11, Helsinki Kokouksessa olivat
Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki
Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien
EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)
PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon
EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 25.3.2010 Copyright Elektrobit Corporation 1 (14) SISÄLLYSLUETTELO: 1. HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten
Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki
Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo 13.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun
KUNTARAHOITUKSEN OMISTAJIEN NIMITYSVALIOKUNNAN EHDOTUKSET VUODEN 2015 VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
9.12.2014 1(5) KUNTARAHOITUKSEN OMISTAJIEN NIMITYSVALIOKUNNAN EHDOTUKSET VUODEN 2015 VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Kuntarahoituksen yhtiökokouksen perustama omistajien nimitysvaliokunta tekee vuoden 2015