Ikäihmisten osallisuus ja toimijuus Palvelurakenteiden ja - prosessien kehittäminen Gerontologisen osaamisen vahvistaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikäihmisten osallisuus ja toimijuus Palvelurakenteiden ja - prosessien kehittäminen Gerontologisen osaamisen vahvistaminen"

Transkriptio

1 Ikäihmisten osallisuus ja toimijuus Palvelurakenteiden ja - prosessien kehittäminen Gerontologisen osaamisen vahvistaminen

2 Vanhustyön hyvien käytäntöjen levittäminen ja juurruttaminen Kuntien hyviä vanhustyön käytäntöjä esitellään eri tilaisuuksissa ja -sivustolla Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne Kuntien kehittämisjaksot (3 kk) ja kehittämistehtävät Vanhustyön esimiehille johtajuutta tukeva kehittämisrakenne (6 x 2 pvä) Gerontologisen osaamisen lisääminen Geriatrin ja sosiaalityöntekijän konsultaatio ja kehittävä asiakastyö kuntien kehittämistiimeille

3 Hyvä käytäntö vahvistaa työyhteisöjen ja yksilöiden toimintakykyä. Hyvä käytäntö ei ole esine, tavara tai tekniikka, jonka voi ottaa hyllystä sovellettavaksi. Hyvä käytäntö on sidottu aikaan ja paikkaan, yksilöllinen ja kollektiivinen käytäntö, jonka asemia neuvotellaan jatkuvasti horisontaalisesti ja vertikaalisesti. Robert Arnkil (2009): Siltoja yli kinkkisen virran. Hyvien käytäntöjen leviäminen työyhteisössä.

4 Hyvän käytännön tunnuspiirteet Mikä on hyvä käytäntö? Hyvä käytäntö on sosiaali- tai terveysalan käytäntö, joka on koettu toimintaympäristössään toimivaksi ja arvioitu asiakkaalle hyvää tuottavaksi on eettisesti hyväksyttävä perustuu mahdollisimman monipuoliseen tietoon vaikuttavuudesta ja/tai toimivuudesta kuvataan niin, että lukija pystyy arvioimaan, millaiseen tietoon käytännön toimivuus perustuu ja millainen tieto siitä puuttuu tiivistetään riittävän selkeästi ja yksityiskohtaisesti mutta tarpeeksi yleistettävästi niin, että käytännön käyttöönotto on mahdollista

5 - tietopankki ja tuotteet - kuntien hyvät käytännöt

6 Enontekiön kunta: Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon saumattoman palveluketjun, sosiaalityön osuudesta: omaishoidon kehittäminen Inarin kunta: Ikäihmisten palveluiden arviointijärjestelmän suunnittelu ja käyttöönotto sekä RAI-indeksin toimivuuden arviointi ja mahdollinen käyttöönotto Lisäksi Inari kehittää (kehittäjätnt th Maarit Kirjarinta ja sosiaalityöntekijä Mikko Keränen, kumpikin 50 % työaika) kotihoidon prosesseja muistisairaiden ikäihmisten näkökulmasta ja nimenomaan sosiaalityön osuutta siinä

7 Sodankylä: Etsiä muualta kehitetyistä "seniorisyyni" ennaltaehkäisevien terveystarkastuksien toteuttamismalleista Sodankylän paikallisiin toimintatapoihin parhaiten soveltuva ja saada se juurrutettua käytäntöön toimivaksi. Lisäksi Sodankylä hakenut sosiaalityön kehittämisosuudesta tukea Sodankylän vanhusten kotihoidon prosessien kehittämiseen

8 Utsjoen kunta: Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisien toimintamallien kehittäminen seniori- ja vanhustyössä luomalla Utsjoen kuntaan hoitotyön organisaatio ja johtamismalli.

9 Geriatri Pirkko Jäntti Verkko-. Paperi-, puhelin- ja videokonsultaatio kaikille 16 mukana olevalle kunnalle Kemijärvi ja Salla 4 pv/kk kehittävää asiakastyötä ja vastaanottopalvelua

10 Mikä on vanhustyön tulevaisuus haasteet? Mitä ikäihmiset itse toivovat palveluilta ja millaisen vanhuuden me itse haluamme? Mitä ovat palvelutarpeet, miten ne muuttuvat ja miten niihin pystytään vastaamaan? Varjosta valoon vanhustyössä mitä voimme tehdä?

11 Miksi kehitetään?? Mitä on kehittäminen?? Miten kehitetään?

12 Syvällistä pohtimista erilaisista näkökulmista muutosta ja muutostarvetta (esim. väestörakenne, kulttuuriset käsitykset, yhteisöllisyys, perhe jne.) Miksi organisaatio on olemassa ketä, keitä varten? Onko organisaatio olemassa itseään vai asiakkaita varten tätäkin voi tänä päivänä kysyä vanhustyössä Mikä on toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot Muutospaineisiin vastaamista organisaation taloudellisen, tuloksellisen ja vaikuttavan toimintakyvyn säilyttämiseksi ja parantamiseksi huomioiden asiakkaiden tarpeet, työn laatu ja olemassa olevat resurssit

13 Jatkuva muutos sisäinen /ulkoinen jatkuva olemassa olon taistelu Pyritään vastaamaan ajoissa, ennakoiden (oikea aika, oikea paikka, oikeat välineet) organisaatiota kohtaaviin muutoksiin asiakkaiden tarpeiden mukaisesti yhteisesti hyväksyttyjen/sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi

14 Ennakoidaan tulevaa vahvat ja heikot singnaalit, tilastot, ennusteet, indikaattorit Tutkimustiedon hyödyntäminen (esim. omaishoito yhteistyönä tukimalli) Strategiat, kehittämisohjelmat Työkalut (esim. prosessien mallintaminen, 10-askelta jne.)

15 Vanhuspalvelujen kehittäminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa niin sisällöllisesti kuin rakenteellisestikin

16 Väestökehitys, palvelutarpeiden kasvu mm. muistisairaiden määrien kasvu Lakiuudistuksia mm. Ikälaki Valviran ja AVI:n valvonta Vanhustyön rakennemuutos - laitoshoidosta kohti avohoitoa - Ennaltaehkäisevän vanhustyön painottaminen - Henkilöstön koulutustaso ja ammattitaidon tehokas hyödyntäminen, saatavuus

17 suuret ikäluokat tulevat palvelujen piiriin reilu palvelutarpeiden kasvu vielä kasvua raukenee hiljalleen 2040 vuoteen mennessä

18 Vähintään keskivaikeasti muistisairaiden ihmisten arvioitu määrä vuosina 2010, 2015 ja 2020 väestötilaston ja esiintyvyyslukujen perusteella arvioituna. Sarakkeet 2010M, 2015M ja 2020M kuvaavat muistisairaiden määrää. Ikäryhmä (esiintyvyys %) M M M (4,2) (10,7) (35,0) Yhteensä Lähde: KANSALLINEN MUISTIOHJELMA Tavoitteena muistiystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2012:10. Helsinki.

19 Tavoitteena muistiystävällinen Suomi Ohjelman tavoitteet - Aivoterveyden edistäminen - Oikeat asenteet aivoterveyteen, muistisairauksien hoitoon ja kuntoutukseen - Hyvän elämänlaadun varmistaminen muistisairaille ihmisille ja heidän läheisilleen oikea-aikaisen tuen, hoidon, kuntoutuksen ja palvelujen turvin - kattavan tutkimustiedon ja osaamisen vahvistaminen

20 - Diagnosoimaton muistipotilas on yhteiskunnalle kaikkein kallein potilas!

21 Mutta! Kuinka päästä niihin käsiksi? APTEEKKI farmaseutti ATERIA - PALVELU DEMENTIANEUVOJA L = lääkärin lähete/lausunto tarvitaan asian/palvelun hakemiseksi JALKAHOITO OMAHOITO- VÄLINEJAKELU KOTIHOITO/-KSH -siivous,pyykki - kauppa-asiat - hälytyspalvelut - lääkityksen seuranta JÄRJESTÖJEN JA YKSITYISET PALVELUT: - kotipalvelu - Senioripysäkki -omaishoitoyhdistykset -fysioterapia -lääkärit RAVINTO- NEUVONTA ravitsemusterapeut ti HAMMASHOITO L TERVEYDEN- L L HOITAJA L Perhe OMAISHOIDON TUESTA VASTAAVA VETERAANI- KUNTOUTUS avo/laitos VETERAANI- TOIMISTO L L L FYSIOTERAPIA Terveyskeskuslääkäri L KULJETUS- PALVELUT VANHUSPALVELUJEN SOSIAALITYONTEKIJÄ PÄIVÄ- TOIMINTA L L L L L L L L LAH-hoitojaksot L L APUVÄLINEET asunnon muutostyöt apuvälineyksikkö/ toimintaterapeutti KELA: -lääkekorvaukset L - hoitotuki - asumistuki - sopeutumisvalmennus - kuntoutus L INVAPARKKIOIKEUS Poliisi ERIKOISLÄÄKÄRI Pkl:n MUISTIHOITAJA MAISTRAATTI edunvalvonta VEROTTAJA: -kotitalousvähennys - veronmaksukyvyn PANKKI vähennys - valtuutus - juristit Ulla Eloniemi-Sulkava

22 Emme pysty vastaamaan palvelutarvekasvuun vanhoilla palvelukonsepteilla

23 Ainoa mahdollisuus asenne- /kulttuurinen muutos ja aito yhteistyö - tietoa ja taitoahan meillä on (hyödynnetäänkö arjessa riittävästi esim. lähihoitajien, sosionomien, geronomien jne. osaamista, onko ymmärretty muistitiedon tarve?). Mutta onko yhteistyö tahdosta /asenteesta kiinni?

24 TUTKIMUKSEN LOPPURAPORTTI: Eloniemi- Sulkava U, Saarenheimo M, Laakkonen M-L, Pietilä M, Savikko N, Pitkälä K. Omaishoito yhteistyönä. Iäkkäiden dementia-perheiden tukimallin vaikuttavuus. Geriatrisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishanke. Tutkimusraportti 14. Vanhustyön keskusliitto. Gummerus Kirjapaino Oy 2006.

25

26

27

28 Päätulokset Yhteistyömalli mahdollisti pariskuntien pidemmän asumisen yhdessä kotona. Yhteistyön ansiosta perheet kokivat saavansa tarpeitaan vastaavia palveluita. Puolisohoitajien hyvinvointi ja elämänhallinta paranivat. Perhelähtöisesti räätälöidyt ja koordinoidut palvelut maksoivat vähemmän/ perhe/ henkilövuosi kuin räätälöimättömät, koordinoimattomat palvelut. Perheiden näkökulmasta intervention oleellisimpia toimintatapoja olivat perheiden autonomian kunnioittaminen, psykologinen tuki, käytännön apu ja hienovarainen ohjaus, tuen ja palveluiden jatkuvuus sekä koordinaattorin luotettavuus.

29 Resurssien kohdentaminen asiakaslähtöisesti tehokkaasti ja taloudellisesti Palveluiden myöntämiselle kriteerit, edellyttää kaikkia toimijoita mukaan ja sovittua vastuun jakoa eri toimijoiden kesken ( koko kunta ikääntyvien asialle ) toimintakykyarviot tärkeitä (palvelujen saannin oikeudenmukaisuus, tasavertaisuus jne.)

30 STM Ikäihmisten palveluiden laatusuositus (2008) Luonnos iäkkään henkilön sosiaali- ja terveyspalvelujen saannin turvaamiseksi Ikälaki, Vanhuspalvelulaki

31 KEHITTÄMISEN TYÖKALUJA

32 Toiminnan hallintaa ja systemaattisuutta Palvelujen tasapuolisuutta, tasavertaisuutta Laadun varmistusta Menetelmiä ennustettavuutta riskien hallintaa Yhteisiä, kaikkien tiedossa olevia toimintakäytännöt

33 Näkymätön näkyväksi - Toimivat hyvät käytännöt kehittämistä vaativat kohdat, pullon kaulat Tunnistetaan, kuvataan ja dokumentoidaan ydinprosessit Analysoidaan ja arvioidaan ydinprosesseja ottamalla huomioon organisaation tavoitteet ja sen toimintaympäristön muutokset Tunnistamalla ja vastuuttamalla prosessien omistajat Ottamalla työntekijät ja ulkoiset sidosryhmät mukaan ydinprosessien suunnitteluun ja kehittämiseen

34 Varmistamalla, että ydinprosessit tukevat toiminnat tavoitteita Kohdentamalla resurssit prosesseille sen mukaan miten tärkeitä ne ovat kotihoidon tavoitteiden toteutumiselle Prosesseja tulee kehittää jatkuvasti ja sopeuttaa ne mitattuun tehokkuuteen, tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteen

35 Asiakkaiden tyytyväisyys Palvelun, prosessin läpimenoaika Palveluiden kustannukset Asiakkaan kanssa käytetyn välittömän työajan osuus kokonaistyöajasta (KOTOSA hanke 2009 kotihoidossa keskimääräinen välitön työaika asiakkaan kanssa %, mitä se on tänä päivänä kun aika menee kirjaamiseen, raportointiin jne.)

36 Työntekijäkohtainen työajanseuranta KUNTA Kalvola Yhteens ä Hämeenlinna Sodankylä Pihtipudas Rautalampi Viitasaari Vaihteluväli min. % koko % koko % koko % koko % koko % koko % koko Asiakkaan kotona tapahtuvat tehtävät 72,3 62,4 51,4 51,7 43,7 46,6 51, Kodin ulkopuolella asiakkaan kanssa tapahtuva toiminta 0,0 3,2 8,6 0,6 5,2 1,1 3, Hoito- ja palvelusuunnitelman kirjaaminen asiakkaan kotona 3,3 1,8 1,6 1,6 1,5 1,3 1, Välitön asiakastyö Asiakkaan asioiden tai aterioiden toimittaminen ilman asiakasta 4,2 6,8 10,0 9,2 15,7 4,7 9, Kokoukset 0,0 4,0 2,0 3,0 4,4 1,4 2, Matkat 13,5 10,6 8,7 9,1 16,0 12,8 11, Hoito- ja palvelusuunnitelman kirjaaminen muualla kuin asiakkaan kotona 6,7 0,4 7,1 5,4 3,8 5,9 4, Koulutus 0,0 0,7 0,8 5,7 0,3 5,0 2, Yhteistyö omaisten ja muiden kumppanien kanssa 0,0 2,1 3,7 2,0 2,0 5,9 3, Muu (tauot, raporttien kirjoittaminen ym. toimistotyö, KOTOSA-tilastointi 0,0 8,1 6,0 11,7 7,6 15,3 9, KOTOSA hanke ,0 (STM, THL) ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,

37

38 prosessi on sujuva asiakkaan näkökulmasta palvelu hopasun mukaista tarvittaessa palvelun, hoidon tehostaminen > Tärkeää tietää/sopia kuka vastaa prosessin kokonaisuudesta? Ikääntyminen ja palvelut/reija Heinola

39 Keskeistä ei ole prosessikuvauksen aikaansaaminen, vaan SIITÄ SEURAAVA MUUTOS, YHTEISESTI HYVÄKSYTYT TOIMINTAKÄYTÄNNÖT TIEDETÄÄN MITÄ KUKIN TOIMIJATAHO PROSESSISSA TEKEE, MISTÄ OSASTA VASTAA, VASTUUHENKILÖT ON TIEDOSSA - TYYTYVÄINEN KOTONA ASUVA IKÄIHMINEN - ASIAKKAAN TOIMINTAKYKY SÄILYY TAI PARANEE - LAITOSHOIDON TARVE SIIRTYY - ASIAKKAAN TURVALLISUUDENTUNNE - ITSENÄISYYS JA ITSEMÄÄRÄMISOIKEUS - KATTAVUUSTAVOITTEIDEN SAAVUTTAMINEN

40 PALVELUPROSESSI ON SUJUVA ASIAKKAAN KANNALTA PALVELU HPS:N MUKAISTA TARVITTAESSA PALVELUN,HOIDON TEHOSTAMINEN, LOPETTAMINEN KUKA VASTAA PROSESSIN KOKONAISUUDESTA??

41 Välttämättä mallinnuksessa/kehittämisessä ei tarvita erillistä mallinnusohjelmaa, vaan - muitakin työpajamalleja on esim. vanha liimalapputekniikka, erilaiset dialogiset menetelmä Alkukehittämiseen, toimeenpanoon ja arviointiin on erilaisia niihin soveltuvia menetelmiä

42 Tavoitteellista ja systemaattista etenemistä tukeva työpaja- ja työryhmätyöskentelyn menetelmä toimeenpanoon ja arvointiin Pohjana Key Component Profile-menetelmä

43 10 askelta toimeenpanoon ja arviointiin (KCP sovellus) 1. Määritellään kehittämistavoitteet 2. Määritellään tavoitteiden asettelussa käytetyt käsitteet 3. Määritellään tavoitetila missä ollaan ESIM. vuonna 2015? Määritellään onnistumisen kriteerit, joiden mukaan arvioidaan tavoitteiden saavuttamista 5. Laaditaan toimintasuunnitelma: määritellään toimeenpanovaiheet, vastuuhenkilöt, seuranta ja arviointi

44 6. Laaditaan aikataulu 7. Toimeenpano 8. Väliarviointi mahdollisuudet toiminta suunnitelman muutos 9. Toimeenpano 10. Loppuarviointi

45 Open Space Paneeli Käsitekartta Gallery Walk Väittely Kalanruoto Roolipeli Vaativa Oppimispäiväkirja Itsereflektio Ryhmä Yksilö Case opetus Porinaryhmät Aktivoivat kirjoitustehtävät Luento Lukupiiri Learning Cafe Aivoriihi Akvaario Kumuloituva ryhmä Mind map Vuokaavio Helppo Kommentointi Oheislukemistot 45

46 Oppaita ja toimijoita muistisairaan hoidon kehittämisessä

47 Suomen Muistiasiantuntijoiden KOTONA PARAS hanke Muistipalveluiden kehittämiseen käytettiin 10 askelta ja ROHTO menetelmiä Kokoontumisia noin 5 8 kertaa, yksi kirjaa asiat ylös, avoin keskustelu, kaikki toimijat mukana Käydään systemaattisesti kaikki 10 askelta työryhmän kanssa läpi Tuloksena jaetut vastuut, toimenkuvien selkeytyminen, toimintakäytäntöjen ja asenteiden muutos Yhteisesti sovitut käytännöt kunnan muistisairaiden hoidossa ja palvelujen kehittämisessä Mikään ei ole pysyvää, joten edellyttää jatkuvaa palvelujen kokonaisvaltaista arviointia ja niiden perusteella toiminnan uudelleen suuntaamista

48 Täydennyskoulutukset - Muistihoitajan tai koordinaattorin opinnot (25 ov) haku 3.9. mennessä (toteuttaa Palmenia ja muistiasiantuntijat) - Muistiasiantuntija Diploma koulutus (30 op.) menossa 3/2012 5/ Tutkimus- ja kehittämistyö, koulutukset, kehittämishankkeet - Memo-lehti - ALVA toiminta = alueellinen toiminta, aluevastaavat: Lappi mh Tarja Niittymäki puh , tarja.niittymaki@sodankyla.fi - - Toiminnanjohtaja Maisa Toljamo puh , maisa.toljamo@muistiasiantuntijat.fi

49 Dementia- ja muistibarometrit Erilaiset selvitykset nykytilasta Erilaisia seurantakyselyjä (esim. ensimmäisen vuoden seurantakysely muistisairauden kokemisesta jne.) Muistisairaiden hoitopolkujen kuvaukset Lapin kunnissa Hankkeet Koulutukset mm. arvot ja etiikka muistityössä Räätälöivät koulutuksia tarpeen mukaan Nina Siira-Kuoksa puh

50 Paranna Suunnittele Arvioi Toteuta 50

Välitehtävät ja niiden läpikäynti 11.-12.6.2012 Rovaniemi, Skandic-hotelli

Välitehtävät ja niiden läpikäynti 11.-12.6.2012 Rovaniemi, Skandic-hotelli Välitehtävät ja niiden läpikäynti 11.-12.6.2012 Rovaniemi, Skandic-hotelli Kuvaa joku oman kuntasi vanhustyön muutosprosessi mitä hyvää, mitä kehitettävää? - miten se mielestäsi meni? - mitä olisi i voinut

Lisätiedot

MUISTIKOORDINAATTORIN TYÖ HELSINGIN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSSA HILKKA HELLÉN TERVEYDENHOITAJA, MUISTIKOORDINAATTORI 17.2.2012

MUISTIKOORDINAATTORIN TYÖ HELSINGIN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSSA HILKKA HELLÉN TERVEYDENHOITAJA, MUISTIKOORDINAATTORI 17.2.2012 MUISTIKOORDINAATTORIN TYÖ HESINGIN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSSA HIKKA HEÉN TERVEYDENHOITAJA, MUISTIKOORDINAATTORI 17.2.2012 Kotihoidon tilastoa v.2010 Asiakkaita 17 091 Käyntejä 2 043 649 Vakanssirakenne 7/2011

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Sosiaali- ja terveysvaliokunta, Eduskunta 2.6.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Hallintovaliokunta Urho Möller, vs. kuntayhtymän johtaja, talousjohtaja

Hallintovaliokunta Urho Möller, vs. kuntayhtymän johtaja, talousjohtaja Hallintovaliokunta 10.5.2017 Urho Möller, vs. kuntayhtymän johtaja, talousjohtaja 10.5.2017 1 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Väestö 31.12.2016 Alavieska 2 639-48 Nivala 10 889 +13 Sievi 5 069-55 Ylivieska

Lisätiedot

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3. Vanhuspalvelulain valvonta Sirkka Jakonen Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.2014 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi! Vanhuspalvelulailla pyritään turvaamaan

Lisätiedot

Ikääntyvät kaupunkilaiset. jaotteluja. Haasteita

Ikääntyvät kaupunkilaiset. jaotteluja. Haasteita Ikääntyvät kaupunkilaiset Hyvää ja turvallista ikääntymistä ei ole mahdollista saavuttaa hallinnollisin toimin ja ohjelmin Mutta Yhteiskuntapolitiikkaa ja lainsäädäntöä tarvitaan Haasteita ikäihmisten

Lisätiedot

äänitorvi Pori 15.9.2009 Vanhusasia valtuutettu ikää

äänitorvi Pori 15.9.2009 Vanhusasia valtuutettu ikää Ikää ääntyvien äänitorvi Pori 15.9.2009 Vanhusasia valtuutettu ikää ääntyvien asialla Pauliina Takala Vanhusasiavaltuutettu Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Terveiset Telkänpes npesän palvelutalosta

Lisätiedot

JOHTAMISEN KEHITTÄMISRAKENNE VANHUSTYÖN ESIMIESTEN SEMINAARIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ

JOHTAMISEN KEHITTÄMISRAKENNE VANHUSTYÖN ESIMIESTEN SEMINAARIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ JOHTAMISEN KEHITTÄMISRAKENNE VANHUSTYÖN ESIMIESTEN SEMINAARIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 2.-3.4.2012 VANHUSTYÖN JOHTAMISEN KEHITTÄMISRAKENNE Osallistuminen seminaarityöskentelyyn 6 x 2 pv Kuntien kehittämistehtävät

Lisätiedot

Uuden sairaalan toimintamalli ja lähipalvelujen kehittäminen 15.4.2015

Uuden sairaalan toimintamalli ja lähipalvelujen kehittäminen 15.4.2015 Uuden sairaalan toimintamalli ja lähipalvelujen kehittäminen Juha Kinnunen, Sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen Sisältö Kaksi alueellisen kehittämisen tukijalkaa Sote-laki Uusi sairaala Alueellinen

Lisätiedot

Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi

Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEET STM:SSÄ Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään terveyttä ja

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Länsi-Pohjan ja Lapin kuntien sosiaali- ja terveysjohdon ja sairaanhoitopiirien seminaari, 26.5.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan

Lisätiedot

Muistisairaan ihmisen kotona asumisen edellytykset

Muistisairaan ihmisen kotona asumisen edellytykset Muistisairaan ihmisen kotona asumisen edellytykset TERVE-SOS 2010: Toimiva arki IKÄÄNTYVÄN ARKI Ulla Eloniemi-Sulkava Gerontologian dosentti, FT, esh Vanhustyön keskusliitto ry, Tampereen yliopisto Yhteistyö,

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM. Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien verkosto 5.4.2016 kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Pakaste 2 - hanke, vanhustyön koorinaattori Inga Mukku

Pakaste 2 - hanke, vanhustyön koorinaattori Inga Mukku 23.1.2014 1 Pitkäjänteisesti Lapin eri kunnissa, kuntien, oppilaitosten, yhdistysten yksittäin hakemilla rahoituksilla Systemaattista hyvien käytäntöjen jakamista ei ole ollut Aikaisemmin kehittämistoiminta

Lisätiedot

Geriatrisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishanke 2002-2006

Geriatrisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishanke 2002-2006 OMAISHOITO YHTEISTYÖNÄ VAIKUTTAVA KUNTOUTUSMALLI DEMENTIAPERHEIDEN TUKEMISEEN Kuntouttava työ RAI -seminaari johtajille Helsingissä FT Ulla Eloniemi-Sulkava Vanhempi tutkija, Vanhustyön keskusliitto ry

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEET STM:SSÄ Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään

Lisätiedot

Ihmiskeskeisyys, yhteisöllisyys ja hoidon jatkuvuus - yleislääkärin työkalut. Kaisu Pitkälä Yleislääketieteen ja avoterveydenhuollon professori

Ihmiskeskeisyys, yhteisöllisyys ja hoidon jatkuvuus - yleislääkärin työkalut. Kaisu Pitkälä Yleislääketieteen ja avoterveydenhuollon professori Ihmiskeskeisyys, yhteisöllisyys ja hoidon jatkuvuus - yleislääkärin työkalut Kaisu Pitkälä Yleislääketieteen ja avoterveydenhuollon professori Perusterveydenhuolto on lähellä ihmisen arkea ja siellä tiedetään

Lisätiedot

Palvelujärjestelmän integraation tavoitteista ja käsitteistä

Palvelujärjestelmän integraation tavoitteista ja käsitteistä SOSIAAI- JA 1 Palvelujärjestelmän integraation tavoitteista ja käsitteistä Sosiaali- ja terveydenhuollon uudet yhteen sovitetut järjestämismallit Stakes 22.10.2007 Juha Teperi SOSIAAI- JA 2 Mitä palveluintegraatiolla

Lisätiedot

Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti,

Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti, Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti, 29.08.2016 Anja Noro THT, dosentti, projektipäällikkö Jäsennys Sote-reformi Sote- ja maakuntauudistus Vanhuspalvelut valmistautuvat

Lisätiedot

Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija

Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija Väestökehitys - painopiste ennaltaehkäisevään työhön, hyviä vuosia kotona

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä 2008-2015

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä 2008-2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä 2008-2015 Petteri Jääskeläinen Mikkeli 9.12.2010 DM 629213 01-2010 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Ohjelma edistää uudenlaisten

Lisätiedot

Päämäärä. Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras..

Päämäärä. Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras.. Päämäärä Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras.. Miksi Muistisairaiden ihmisten määrä nousee Suomessa yli 120 000 muistisairasta,

Lisätiedot

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9.

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9. Muistibarometri 2015 Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä Kuntamarkkinat 14.9.2016 Olli Lehtonen Keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta sairastavien määrä Suomessa

Lisätiedot

Ikääntymiseen varautumisen toimenpideohjelma. Ikääntyminen on mahdollisuus 13.12.2011

Ikääntymiseen varautumisen toimenpideohjelma. Ikääntyminen on mahdollisuus 13.12.2011 Ikääntymiseen varautumisen toimenpideohjelma Ikääntyminen on mahdollisuus 13.12.2011 Historiallisen hyvä tilanne Kansainvälisissä vertailuissa kuulumme 5-15 parhaan joukkoon Kattavuudessa aadussa Saatavuudessa

Lisätiedot

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala Lapin toiminnallisen osakokonaisuuden tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEET

Lisätiedot

Ikäihmisten tarpeet ja toiveet

Ikäihmisten tarpeet ja toiveet YEISÄÄKETIETEEN OPPIAA Ideaklinikka Ikäihmisten tarpeet ja toiveet Jaakko Valvanne Geriatrian professori 11.2.2015 Toimintakyvyn heikentyminen on yleistä ikäännyttäessä 5. Elämän loppuvaiheessa olevat

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY 14.06.2018 Perustettu 1.1993 Jäsenmäärä 136 Tarkoitus ja tavoite: Yhdistyksestä: - toimii muistisairauksien haittavaikutusten vähentämiseksi ja valvoo näistä sairauksista

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot

Alatyöryhmien kuulumiset ja aikaansaannokset

Alatyöryhmien kuulumiset ja aikaansaannokset Alatyöryhmien kuulumiset ja aikaansaannokset Ikäihmisten neuvonnan, ohjauksen ja hyvinvointia edistävän työn kehittäminen Kokoontunut kolme kertaa Kansalliset linjaukset vanhuspalvelulaissa, Laatusuosituksessa

Lisätiedot

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15 Johtaminen työryhmän I kokous Maanantaina 9.9.2013 klo 13-15 Hankkeen rooli Hankekunnan rooli Sitoutuminen työskentelyyn Tiedon välittäminen omassa organisaatiossa Oman nykytilan analysointi ja kuvaaminen

Lisätiedot

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI 21.9.2016 Toiminta-alue Suomen maakunnista suurin kattaen 30 prosenttia koko maan pinta-alasta 21 kuntaa, seutukuntia 6 Kaksi asukasta

Lisätiedot

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3. POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.2010 Seinäjoki Ikäkasteen toiminta-alue IKÄKASTE- ÄLDRE-KASTE koostuu kuudesta osahankkeesta

Lisätiedot

Vanhustyö uudistuu - kaikki mukaan

Vanhustyö uudistuu - kaikki mukaan YLEISLÄÄKETIETEEN OPPIALA GeroMetron seminaari Katse kehittämiseen Vanhustyö uudistuu - kaikki mukaan Jaakko Valvanne 19.1.2015 YLEISLÄÄKETIETEEN OPPIALA - ja vanhus keskiöön! Onko tarvetta uudistua? Palvelujärjestelmän

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena

Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena Case: Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen/ Vantaa Matti Lyytikäinen Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja, Vantaa 16.3.2011 Hankkeen lähtökohdat

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaari 7.10.2014 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Hankejohtaja Katariina

Lisätiedot

Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1

Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1 Marika Silvenius Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 1 Selvityksessä mukana olevat 21 Lapin kuntaa 1. Enontekiö 12. Ranua 2. Inari 13. Rovaniemi 3. Kemi 14. Salla 4. Kemijärvi 15. Savukoski, 5. Keminmaa

Lisätiedot

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE 7.5.2015 Kotihoidon toimintakykyä edistävällä työotteella hidastetaan vanhusten riippuvuutta ja siirtymistä laitoshoitoon Yhteiskehittely:

Lisätiedot

Sodankylän vanhustyö ja POSKE:n seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hankkeeseen osallistuminen (SODEKE aluetiimi)

Sodankylän vanhustyö ja POSKE:n seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hankkeeseen osallistuminen (SODEKE aluetiimi) Sodankylän vanhustyö ja POSKE:n seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hankkeeseen osallistuminen (SODEKE aluetiimi) Seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hankkeen aloitusseminaari Rovaniemellä 24.1.2008

Lisätiedot

Asiakkaiden tarpeet ja palveluintegraatio

Asiakkaiden tarpeet ja palveluintegraatio Asiakkaiden tarpeet ja palveluintegraatio Juha Teperi Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.2.2016 Esityksen rakenne Palveluintegraatio - miksi? Palveluintegraatio kuinka? Esimerkit: Arkkitehtuuri

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

Mobiili kotihoito. Toiminnanohjausjärjestelmän j j käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa 1101330 1.10.13 30.9.14

Mobiili kotihoito. Toiminnanohjausjärjestelmän j j käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa 1101330 1.10.13 30.9.14 Mobiili kotihoito Toiminnanohjausjärjestelmän j j käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa 1101330 1.10.13 30.9.14 14 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Ikälaissa 13, 14, 19, 21 14 19 21 ikääntyneen henkilön tulee

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Case Tampere Tampere myllää perusteellisesti vanhuspalvelunsa (Yle 18.9.2013) Asiakkaalle

Lisätiedot

Hyvän hoidon kriteeristö. Mitä, missä, milloin? / Ala-Härmä

Hyvän hoidon kriteeristö. Mitä, missä, milloin? / Ala-Härmä Hyvän hoidon kriteeristö Mitä, missä, milloin? 2.6.2016 / Ala-Härmä Muistiliiton muistiohjelmatoiminta 2013-2020 Anita Pohjanvuori, Asiantuntija Muistiohjelmatoiminta, Muistiliitto ry Kansallinen muistiohjelma

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Millaisia palveluja vanhoille suomalaisille? Lappi 28.11.2014 28.11.2014 Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Muutosten tuulia 2014 Vanhoja ihmisiä on vuosi vuodelta enemmän Hyvinvoivia vanhoja

Lisätiedot

Vanhuspalvelut Inarissa ennaltaehkäisevä työ ja kuntoutus

Vanhuspalvelut Inarissa ennaltaehkäisevä työ ja kuntoutus Vanhuspalvelut Inarissa ennaltaehkäisevä työ ja kuntoutus t Vanhuspalveluiden rakennemuutos aluetyöpaja Rovaniemellä Inari kuntana Pinta-alaltaan lt Suomen suurin kunta 17 321 km² (= Salla, Kemijärvi,

Lisätiedot

Muistiohjelman eteneminen

Muistiohjelman eteneminen Kansallinen muistiohjelma: tavoitteena muistiystävällinen Suomi Pirkanmaan kunnille tehdyn kyselyn tuloksia Kirsti Kuusterä Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta Sihteeri, STM:n muistiohjelman

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 7.4.2017 1 Toimenpiteet Kotiin vietävien palvelujen kehittäminen Laajan kotikuntoutuksen mallin käyttöön ottaminen ja kehittäminen Yhteinen

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS 14.10.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Hankkeen tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen palveluprosessimallin luominen, jossa

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä) MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014

Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Arja Kumpu, Ikääntyneiden palvelujen johtaja 3.4.2014 Kirjoita tähän nimi dian perustyyli -tilassa 2 Risto- hankkeen ja Kotona kokonainen elämä hankkeiden tavoitteet

Lisätiedot

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki

Lisätiedot

Eettiset kysymykset liittyen uusiin terveydenhuollon menetelmiin

Eettiset kysymykset liittyen uusiin terveydenhuollon menetelmiin Eettiset kysymykset liittyen uusiin terveydenhuollon menetelmiin Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri ritva.halila@stm.fi www.etene.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE ETENE perustettu

Lisätiedot

Mobiili- kotihoito. Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa

Mobiili- kotihoito. Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa Mobiili- kotihoito Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa 1.10.13-30.9.14 Tieran Mobiili kotihoito Tiera on kuntatoimijoiden omistama valtakunnallinen yhteistyöverkosto Tiera

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito RAI-seminaari 24.3.2011 Kirsi Kiviniemi TtT, kehittämispäällikkö Sisältö Ihmislähtöisen asumisen sekä hoidon ja huolenpidon yhdistäminen Iäkäs ihminen Asuminen

Lisätiedot

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.

Lisätiedot

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen palveluissa Edellytykset yy ja haasteet Inari 20.9.2013 Mirja Laiti Työkalupakin arviointia Kokonaisuudessaan erinomainen työväline henkilöstön

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi

Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi AVI verkostopäivä 17.11.2015 Helsinki Anita Pohjanvuori Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta v v Muistisairaiden ihmisten ja

Lisätiedot

Pakaste 2 hankkeen vanhustyön osion geriatripalvelut Lapin alueella. Pirkko Jäntti, Inga Mukku, Marika Trast

Pakaste 2 hankkeen vanhustyön osion geriatripalvelut Lapin alueella. Pirkko Jäntti, Inga Mukku, Marika Trast Pakaste 2 hankkeen vanhustyön osion geriatripalvelut Lapin alueella Pirkko Jäntti, Inga Mukku, Marika Trast Geriatrin palvelut Mitä tarjottiin? Verkko-, paperi-, puhelin- ja videokonsultaatioita kaikille

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa

Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa Elämä kotona muistisairaan ihmisen tukemisen uudet mahdollisuudet Ulla Eloniemi-Sulkava, Dosentti, FT, erikoissairaanhoitaja Muistisairaudet ja

Lisätiedot

Ikäkaste Äldre-kaste. Teknologia ikäihmisten palveluissa ja palvelujärjestelmässä - esimerkkejä Ikäkasteesta THL

Ikäkaste Äldre-kaste. Teknologia ikäihmisten palveluissa ja palvelujärjestelmässä - esimerkkejä Ikäkasteesta THL Ikäkaste Äldre-kaste Teknologia ikäihmisten palveluissa ja palvelujärjestelmässä - esimerkkejä Ikäkasteesta THL 11.4.2011 Vuokko Lehtimäki, projektijohtaja, Pikassos Oy www.ikakaste.fi Ikäkaste Äldre-kaste

Lisätiedot

IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA Ohjausryhmä

IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA Ohjausryhmä IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA 2013-2014 Ohjausryhmä 11.2.2014 Hankkeen tapahtumia: kokoukset, palaverit ym. Tarkennettu toimintasuunnitelma: 11/ 2013 ja toimintaraportti

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

ehkäisemällä ongelmia ennalta ja syrjäytymistä

ehkäisemällä ongelmia ennalta ja syrjäytymistä 9.2.2012 1 Strategiset päämäärät Kaste-ohjelma Tavoitteet Keinot lisätä osallisuutta ja vähentää ehkäisemällä ongelmia ennalta ja syrjäytymistä puuttumalla niihin mahdollisimman varhain lisätä terveyttä

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänhallinnan ja

Ikäihmisten elämänhallinnan ja Ikäihmisten elämänhallinnan ja hyvinvoinnin tukeminen (IKÄEHYT) 1.3.2011 31.8.2013 Hyvinvoinnin Lappi http://some.lappia.fi/blogs/ikaehyt/ Esitys päivitetty 30.1.2012 Hankkeen tausta Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista

Lisätiedot

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ikäihmisten palvelujen kehittämistä linjaavat Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sn Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 18.1.2017 Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

HYVINVOINTIPOLITIIKALLE UUSI SUUNTA

HYVINVOINTIPOLITIIKALLE UUSI SUUNTA HYVINVOINTIPOLITIIKALLE UUSI SUUNTA SOSIAALIFOORUMI TAMPERE 17.5.2008 Marja Vuorinen Järjestöpäällikkö, PsL Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto 1917 Valtakunnallinen

Lisätiedot

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset 23.10.2018 Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas 1.11.2016-31.12.2018 POHJANMAAN PALVELUOHJAUS KUNTOON - perustiedot Hanke kuuluu kansalliseen

Lisätiedot

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Epäily muisti-ongelmasta ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Muistiasiakkaan (+65) palvelupolku Keski-Pohjanmaalla LUONNOS 13.3.2015 Asiakas ja läheiset Ennakoiva työ Daalia/Ikäneuvola/palveluohjaus/infot

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä) RANUA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 4 093 21,8 % (930 hlöä) 3 254 3 040 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 904 (22 %) 1

Lisätiedot

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Ohjausryhmä 20.9.2016 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät Toiminnalliset

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 Keski-Pohjanmaa Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 SenioriKaste Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Tavoitteena on kehittää vanhustyön palveluja ja toimintatapoja,

Lisätiedot

SenioriKaste. Johtajat

SenioriKaste. Johtajat SenioriKaste Johtajat 2.11.2015 Hanketyöskentely Hanke tukee kuntien omaa kehittämistyötä Järjestämällä mm. kaikille yhteisiä työkokouksia (vertaistuki ja hyvien käytäntöjen jakaminen), seminaareja, koulutuksia

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat

Lisätiedot

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä MUISTIO 18.1.2008 klo.9.30-11.30 Aluetiimin palaveri Sodankylässä Läsnä: Puheenjohtaja: Maarit Kairala Inga Mukku Raija Pöyliö Arja Ojuva Sinikka Savukoski Tarja Niittymäki Riitta Nordberg Pirkko Maranen

Lisätiedot

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan:

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan: 3.3.1 Miten eri maissa lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävät palvelut tuotetaan eri hallintokuntien kuten sosiaali-, terveys- ja koulutoimen yhteistyöllä? Koko: 100 000 Aikajänne: 3/2016

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä Aloitusseminaari Johtajaylilääkäri Pirjo Laitinen-Parkkonen Hyvinkään kaupunki

Kotona kokonainen elämä Aloitusseminaari Johtajaylilääkäri Pirjo Laitinen-Parkkonen Hyvinkään kaupunki Kotona kokonainen elämä Aloitusseminaari 6.9.2013 Johtajaylilääkäri Pirjo Laitinen-Parkkonen Hyvinkään kaupunki ARVON TUOTTAMINEN ASIAKKAALLE Ikääntyvän mielekäs elämä ja hyvinvointi on laajempi kokonaisuus

Lisätiedot

Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne

Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 1 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne Vastuuhenkilöt Inga Mukku, Eija Jumisko, Riitta Kettunen, Marjaana Seppänen ja Asta Niskala Koulutuksen kolme keskeistä teemaa, joiden kautta jokaista sisältöaluetta

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE LIITE 3 1(7) VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE Kanta-Kauhavan kotihoito K u n t a y h t y m ä K a k s i n e u v o i n e n I k ä i h m i s t e n p a l v e l u t K o t i h o i t o K a n t a - K a u h a v a 3 /

Lisätiedot

Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa. Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2.

Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa. Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2. Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2.2013 Rakenne ja ihminen/vanhus Palvelurakenteet ja niiden uudistaminen

Lisätiedot

Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Sote-uudistuksesta Mikä uudessa sote-mallissa on sosiaalihuollon näkökulmasta hyvää? Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Kansalaisen PARAS Toteutuuko terveyspalvelujen saatavuus, tasa arvo ja oikeudenmukaisuus Tilausfunktion" selkiyttämisestäkö turva?

Kansalaisen PARAS Toteutuuko terveyspalvelujen saatavuus, tasa arvo ja oikeudenmukaisuus Tilausfunktion selkiyttämisestäkö turva? 1 Kansalaisen PARAS Toteutuuko terveyspalvelujen saatavuus, tasa arvo ja oikeudenmukaisuus Tilausfunktion" selkiyttämisestäkö turva? Juha Kinnunen, Professori Terveyshallinnon ja talouden laitos Kuopio

Lisätiedot