Valtuustoaloite jätehuolto-ohjeistuksen muuttamiseksi Viitasaaren alueella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuustoaloite jätehuolto-ohjeistuksen muuttamiseksi Viitasaaren alueella"

Transkriptio

1 Viitasaaren kaupunginhallitus Valtuustoaloite jätehuolto-ohjeistuksen muuttamiseksi Viitasaaren alueella 679/003/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus Keskustan ja kristillisten valtuustoryhmä on jättänyt seuraavan aloit teen: "Jätelain 32. :ssä velvoitetaan kunta järjestämään jätehuolto muiden kuin vaa ral lis ten jätteiden osalta 1. kohdan mukaisesti "vakinaisessa asunnossa, va paa-ajan asunnossa, asuntolassa ja muussa asumisessa syntyvä jäte, mukaan lukien sako- ja umpikaivoliete". Viitasaari on ulkoistanut jätehuollon viranomaisvastuun Sydän-Suomen Jäte lau ta kun nal le ja palvelutehtävät Sammakkokangas Oy:lle. Viitasaari on aiem min itsenäisesti huolehtinut jätteiden lajittelun ja keräyksen esi mer kil lises ti aluekeräyspisteitä hyödyntäen sekä taajama- että taajaman ul ko puo li silla alueilla. Jätelain 34. :ssä kerrotaan Kunnan jätehuoltopalveluja koskevat laa tu vaa timuk set Kunnan on jätehuollon järjestämisessä huolehdittava siitä, että: 1) käytettävissä on tarpeen mukaan kiinteistöittäinen jätteenkuljetus; 2) käytettävissä on riittävästi vaarallisen jätteen ja muun jätteen alueellisia vas taan ot to paik ko ja, jotka ovat vaivattomasti jätteen tuottajien saa vu tet tavis sa; 3) käytettävissä on riittävän monipuoliset muut jätehuoltopalvelut, kuten etu si ja jär jes tyk sen mukainen mahdollisuus jätteen erilliskeräykseen; 4) jätteen keräys ja kuljetus järjestetään ja mitoitetaan siten, että ne vas taavat mahdollisimman hyvin syntyvän jätteen määrää ja laatua; 5) jätteenkuljetuksen ja jätteen alueellisen vastaanoton järjestelyistä tie do tetaan riittävästi ja riittävän usein. Laissa ei kielletä kuntaa järjestämästä jätteiden keräystä nykyisen, kes ki tetyn mallin mukaisesti. Jätelain 34 :n 2. kohdan mukaan kunnan on huo lehdit ta va vain, että "muun jätteen alueellisia vastaanottopaikkoja on käy tet tävis sä riittävästi ja että ne ovat vaivattomasti jätteen tuottajien saa vu tet ta vissa." Viitasaarelaiset ovat vuosien mittaan oppineet lajittelemaan hyvin jätteensä. Nyt päätetyt lajittelumuutokset sekajätteen ja poltettavan jätteen yh dis tä mises tä heikentävät lajittelua ja poltettavan jätteen sekaan päätyy pa la mat to mia materiaaleja, jotka aiheuttavat ennen polttoa tai polton jälkeisissä tuh kan

2 käsittelyssä ylimääräisiä kustannuksia. Päätetyt muutokset ovat Vii ta saa ren osalta askel takaisinpäin, muille kunnille ne ovat kenties edistystä. Kotitalouden jätteestä noin kolmasosa on biojätettä. Ekologisesti olisi jär kevää, jos biojäte kompostoitaisiin kotikompostoreissa. Käytännössä toi mi vien kompostorien hankintahinta on kohtuullisen korkea ja niiden toi mi vuus vaatii viitseliäisyyttä. Biojätteen kompostointi isommissa yksiköissä on taloudellisesti ja toiminnallisesti järkevämpää. Lisäksi niiden toiminta on sitä kannattavampaa, mitä enemmän niissä on kompostoitavaa massaa. Valtuus to aloi te ei ole kotikompostointia vastaan, sillä se on ehdottomasti suo sitel ta va tapa huolehtia biojätteistä ja tuottaa multaa omaan käyttöön. Kai kil le ei vain ole tarvetta tai aktiivisuutta kotikompostointiin ja pienillä mää ril lä kompostoreiden toiminta on huono. Mikäli Viitasaaren keskustan jokaiseen kiinteistöön on hankittava erillinen jä te as tia biojätteelle ja sekajätteelle, merkitsee se satojen eurojen kus tan nusta kiinteistöä kohden investointeina ja kohoavina jätemaksuina. Varsinkin, jos kompostoria ei ole, jäteastia on tyhjennettävä hajuhaittojen vuoksi usein, vaikka se ei olisi täysi. Jos taas biojätteet kerättäisiin nykymallin mu kaan erillisiin aluekeräyspisteisiin, voitaisiin päästä edellä mainituista tur his ta tyhjennyksistä ja hajuhaitoista. Keskitetty keräys merkitsee edul li sem pia kuljetuskustannuksia ja pienempää jätelaskua. Jätelain 41 :n mukaan "Jätteen luovuttaminen kiinteistöittäiseen jät teen kulje tuk seen tai alueelliseen vastaanottopaikkaan Kiinteistön haltijan tai muun jätteen haltijan on luovutettava 32 :n mu kaises ti kunnan vastuulle kuuluva jäte alueella järjestettyyn kiinteistöittäiseen jät teen kul je tuk seen tai kunnan järjestämään alueelliseen vas taan ot to paikkaan." Sydän-Suomen jätelautakunnan antamassa jätehuollon uudessa oh jeis tuk sessa mainitaan, että "aluekeräyspisteen käyttö on mahdollista vain taa jama-alu een ulkopuolisilla kiinteistöillä, jotka sijaitsevat jätteenkuljetusreitin ul ko puo lel la". Ohjeistus koskee Bio-ja sekajätettä. Tämä valtuustoaloite mer kit see esitystä tuon kohdan muuttamiseksi Viitasaaren osalta niin, että taa ja man aluekeräyspisteissä säilytetään edelleen keskitetty bio- ja se ka jätteen keräys. Samalla luovutaan velvollisuudesta hankkia kiinteistökohtaiset, eril li set bio- ja sekajäteastiat. Tämä poistaa myös kiinteistökohtaiset il moitus vel vol li suu det Sammakkokangas Oy:lle liittymisestä järjestelmään ja mah dol li sis ta muutoksista jätteiden keräyksessä. Laskutus voidaan hoitaa en ti sen mallin mukaisesti. Tämä edellä esitetty muutos jätehuolto-ohjeistukseen ei vaaranna jätteiden uu sio käyt töä eikä kierrätystä." Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Kahilainen ja teknisen toimen toi mi ala-

3 joh ta ja Tapani Savolainen ovat valtuustoaloitteen pohjalta toimittaneet kaupun gin hal li tuk sel le ja -valtuustolle seuraavan selvityksen jä te huol to-oh jeistuk ses ta, johon liittyvät määräykset Viitasaaren tekninen lautakunta on hyväk sy nyt kokouksessaan : "Viitasaaren tekninen lautakunta on hyväksynyt kokouksessa kunnalliset jätehuoltomääräykset Viitasaaren ja Pihtiputaan osalle. Voi massa olevan hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta toimii: 3. jä te lais sa tarkoitettuna kunnan jätehuollon järjestämisestä vastaavana vi ran omai se na Viitasaari ja Pihtipudas poikkeavat jätekuljetusjärjestelmän osalta muista Sy dän-suo men jätelautakunnan alueen kunnista; Kannonkoski, Kinnula, Kivi jär vi, Saarijärvi ja Uurainen. Näiden kuntien jätehuoltoviranomainen on Sydän-Suomen jätelautakunta, joka hyväksyi näiden kuntien jä te huol to määräyk set Viitasaari ja Pihtipudas ovat Sammakkokangas Oy:n osakkaina ja toiminnassa mukana siltä osin, kun Sammakkokangas toi mii Viitasaaren ja Pihtiputaan jätteiden loppusijoituspaikkana. Miksi uudet jätteen käsittelyohjeet laadittiin? Suurin yksittäinen peruste oli uuden kuntien yhteisesti omistamien jä te yhtiöi den ja siten myös kuntien yhteisen energialaitoksen Riikinvoima Oy:n ra ken ta mi nen ja valmistuminen vuoden vaihteessa 2016/2017. Tämä ai heuttaa energiaksi menevän jakeen kuljetusten ja keräysten uu del leen or ga ni soinnin. Uusia ohjeita ryhdyttiin valmistelemaan yhteistyössä kaikkien Sam makko kan gas Oy:n toiminnassa mukana olevien kuntien yhteistyönä, ja me net telyl lä haluttiin turvata yhtenäiset ohjeet koko toiminta-alueelle. Yh te näi sil lä ohjeilla halutaan varmistaa myös tasalaatuinen lajittelu kaikkien kun tien alueella. Viitasaaren ja Pihtiputaan malli olla vain osaksi Sammakkokangas Oy:n toimin nas sa mukana, on mahdollistanut sen, että jätteen keräys ja kuljetukset on voitu kilpailuttaa Viitasaaren teknisen lautakunnan toimesta. Pienenä toimi ja na alue ei ole kiinnostanut valtakunnallisia yrityksiä ja jätteiden ke räysja kuljetustoiminta on pysynyt paikallisten yrittäjien järjestämänä ko ko järjestelmän toiminta-ajan. Tekninen lautakunta kilpailutti jä te kul je tuk set syksyllä 2016 ja saadut tarjoukset hyväksyttiin teknisessä lautakunnassa Valtuustoaloitteessa mainittu tieto siitä, että Viitasaari on ulkoistanut jä tehuol lon viranomaisvastuun Sydän-Suomen Jätelautakunnalle ja pal ve lu tehtä vät Sammakkokangas Oy:lle, on virheellinen. Voimassa olevan hal lin tosään nön mukaan Viitasaaren tekninen lautakunta toimii jätelaissa tar koi tettu na kunnan jätehuollon järjestämisestä vastaavana viranomaisena. Omakoti- ja loma-asutuksen osalla kiinteistökohtainen keräys ei koske la sia, kartonkia, metallia, eikä keräyspaperia. Biojäte voidaan kompostoida kiinteis tö koh tai ses ti, tai toimittaa aluekeräyspisteisiin. Energiaksi ohjattava seka jä te kerätään kiinteistökohtaisesti.

4 Kiinteistökohtainen keräys on nykyistä toimintamallia tasapuolisempi, koska asukas maksaa vain oman kiinteistönsä energiaksi menevästä jätteestä. Toi sin kuin aluekeräyspisteen kautta tapahtuvassa mallissa, jossa maksu kiin teis töl le perustuu kiinteistössä asuvan henkilömäärän mukaan. Maksu alue ke räys pis teen käytössä on kaikkien jätettä tuottavien henkilöiden, olipa hän tunnollinen lajittelija vähän jätettä tuottava tai ei, keskiarvohinta. Jätteen lajittelussa oleellisia muutoksia ei ole tehty lukuun ottamatta entisen se ka jät teen ja polttokelpoisen jakeen osalta, jotka nyt ovat sekajäte (energiak si). Energiaksi menevää sekajätettä ei viedä, eikä ole lupakaan viedä, enää kaatopaikan penkkaan. Muiden jätteiden lajittelu ja hyödyntäminen, joka on jätelain mukainen velvoite, ei ole aiemmasta muuttunut. Kiinteistökohtaisia astioita voi olla myös yhteisenä ns. kimppa-astioina. Kimp pa-as tian käytöstä on ohjeet ja rajoitukset jätehuoltomääräyksissä. Biojätteen osalla taajaman kiinteistöjen omistajilla on mahdollisuus valita oma tai esim. naapurin kanssa yhteinen kompostori, tai toimittaa kom pos toita va jae muutamien aluekeräyspisteiden biojäteastiaan. Biojätteen alue keräys pis teel le viemisestä laskutetaan erikseen. Haja-asutuksen alueella bio jätteen kiinteistökohtaista kompostointia toivotaan erityisesti, koska bio jät teen kuljettaminen harvaan asutulla alueella talvikaudella on teknisesti ja ta loudel li ses ti haastavaa. Viitasaarella ja Pihtiputaalla noudatetaan asuin- ja loma-asutuksen kiin teistö jen kohdalla osittain ns. kunnan järjestämää jätteen kuljetusta ja osittain kiin teis tön haltijan järjestämää jätteenkuljetusta. Aluekeräyspisteiden keräys jär jes tel mä on kunnan järjestämää jätteenkuljetusta ja muu osuus kiinteis tö jen järjestämää jätteenkuljetusta. Haja-asutusalueella kunnan jär jes tämät aluekeräyspisteet toimivat nykyisen järjestelmän mukaisesti. Myös haja-asu tus alu eel la kiinteistökohtainen sekajäteastia omakotiasukkaille on suo si tel ta vaa, mutta usein yksityistiet ja pihatiet ovat mm. kelirikon aikaan huo nos ti jätepakkaaja-auton kantavia ja tällöin on järkevää käyttää alue keräys pis te rat kai sua. Aluekeräyspisteen käytöstä peritään kiinteistökohtainen mak su. Myös loma-asutuksen kiinteistöillä voi olla kiinteistökohtainen tai useam man lomakiinteistön yhteinen sekajäteastia. Jätehuollon asioissa jätehuoltoviranomainen Viitasaarella ja Pihtiputaalla on Viitasaaren tekninen lautakunta, joka päättää valtaosan näitä kuntia kos kevis ta jätehuollon asioista. Sydän-Suomen jätelautakunta käytännössä päät tää Viitasaarta ja Pihtipudasta koskevissa asioissa vain Sam mak ko kan gas Oy:n jätekeskukseen toimitettavien jätteiden vastaanottomaksun hinnat. Teknisen lautakunnan, jätelain ja jätehuoltomääräyksien tärkeimpinä ta voittei na on jätteiden mahdollisimman suuri uudelleen käyttö ja kierrätys, sen jäl keen jätteen hyödyntäminen esim. energiaksi siten, että kaatopaikan penk-

5 kaan päätyy mahdollisimman vähän jätettä. Jätteiden keräämisen ja hyö dyntä mi sen tulee olla kohtuuhintaista ja maksujen kohdentua mah dol li sim man hyvin sille, joka jätettä tuottaa. Jätteiden lajittelun ja jätteistä huo leh ti mi sen tulee olla myös kuntalaisille mahdollisimman selkeää ja käy tän nöl lis tä." Lisätiedot: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Kahilainen, puh , teknisen toimen toimialajohtaja Tapani Savolainen, puh Ehdotus Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää merkitä jätehuolto-ohjeistuksesta saadun sel vityk sen tiedoksi ja toteaa, että aihetta muutoksiin ei teknisen lautakunnan jäte huol to vi ran omai sen toimivallassaan tekemään päätökseen kun nal li set jätehuoltomääräykset ole sekä saattaa asian edelleen tiedoksi kau pun gin val tuus tol le. Päätös Hyväksyttiin. Muutoksenhaku Toimenpiteet Muutoksenhakukielto Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas Tekninen lautakunta 22 22.02.2017 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas 661/003/2016 Tekninen lautakunta 22.02.2017

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK Ympäristölautakunta 26 21.02.2017 Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1:164 228/54.544/2016 YMPLTK 10.05.2016 74 Asia Alueellinen jätehuoltoviranomainen kehotti 23.2.2016 kiin

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta

Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta Kaavoitus- ja 18 02.03.2017 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 89 20.03.2017 Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta 687/11.01.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 02.03.2017 18 Ympäristöpäällikkö

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen Ympäristölautakunta 17 01.03.2017 Ympäristölautakunta 35 05.04.2017 Ympäristövaliokunta 7 14.06.2017 Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen 51/11.03.02/2017 YMPLTK 01.03.2017 17 Asia ja sen käsittely

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

LAUSUNTO SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNNAN LUONNOKSESTA YLEISIKSI JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSIKSI

LAUSUNTO SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNNAN LUONNOKSESTA YLEISIKSI JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSIKSI Saarijärven seudun jätelautakunta 52 17.11.2015 Kaupunginhallitus 213 14.12.2015 LAUSUNTO SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNNAN LUONNOKSESTA YLEISIKSI JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSIKSI JÄTELTK 52 1 Jätehuoltomääräysten uudistamisen

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

Lausunto kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmästä / Päijät-Hämeen jätelautakunta

Lausunto kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmästä / Päijät-Hämeen jätelautakunta Tekninen lautakunta 166 13.12.2016 Lausunto kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmästä / Päijät-Hämeen jätelautakunta 1707/14.06.00/2016 Tekla 13.12.2016 166 Valmistelija: rakennuspäällikkö Ari Matteinen,

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA... 2 1 Jätemaksun perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan:

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan: Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan: Sydän-Suomen jätelautakunta Yleiset jätehuoltomääräykset LUONNOS http://www.saarijarvi.fi/sites/saarijarvi.fi/files/atoms/files/ehdotus_kunnallisiksi_jatehuoltoma

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Sakokaivoliete 10,29 / m3 ( nyt kunnassa 8,5 / m3 ) Umpikaivoliete 6,40 / m3 ( nyt kunnassa 4,5 / m3 )

Sakokaivoliete 10,29 / m3 ( nyt kunnassa 8,5 / m3 ) Umpikaivoliete 6,40 / m3 ( nyt kunnassa 4,5 / m3 ) Tekninen lautakunta 107 08.11.2016 Kunnanhallitus 273 10.11.2016 Lausuntopyyntö sako- ja umpikaivolietteiden taksaesityksestä 1.1.2017 alkaen 7/14.06/2013 TEKLA 08.11.2016 107 Alueellinen jätehuoltojaosto

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

LAUSUNTO SOPIMUKSESTA JA JOHTOSÄÄNNÖSTÄ KOSKIEN UUSIEN OSAKASKUNTIEN LIITTYMISTÄ JÄTELAUTAKUNTAAN

LAUSUNTO SOPIMUKSESTA JA JOHTOSÄÄNNÖSTÄ KOSKIEN UUSIEN OSAKASKUNTIEN LIITTYMISTÄ JÄTELAUTAKUNTAAN Saarijärven seudun jätelautakunta 19 09.09.2014 Saarijärven seudun jätelautakunta 18 03.03.2015 Kaupunginhallitus 64 30.03.2015 LAUSUNTO SOPIMUKSESTA JA JOHTOSÄÄNNÖSTÄ KOSKIEN UUSIEN OSAKASKUNTIEN LIITTYMISTÄ

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus: Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Hallintosäännön muuttaminen KH

Kaupunginhallitus Hallintosäännön muuttaminen KH Kaupunginhallitus 115 13.05.2019 Hallintosäännön muuttaminen KH 13.05.2019 115 Tausta Äänekosken kaupungissa toteutettiin keväällä 2017 kaupungin hallin to sään nön mittava uudistaminen. Tarkoituksena

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh Kaupunginhallitus 10 17.10.2016 Kaupunginvaltuusto 16 07.11.2016 Kaupunginhallitus 12 21.11.2016 Kaupunginhallitus 7 22.11.2016 Kaupunginvaltuusto 8 12.12.2016 Tekninen lautakunta 10 16.01.2017 Tekninen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 23 16.06.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Someron kaupungissa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 23 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen jatkaa

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 18 16.06.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Loimaan kaupungissa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 18 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen jatkaa

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu.

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu. Tekninen lautakunta 53 13.10.2011 Jätemaksutaksan hyväksyminen 1.1.2012 alkaen 428/32.321/2011 Tekn.ltk 53 Nykyisin voimassa olevan jätelain 28 :n mukaan kunnalla on oikeus kan taa jär jes tä mäs tään

Lisätiedot

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere Valtuusto 10.12.2018 aloite valtuutettu Alapere 1. Liikuntapalvelunpäällikönviran hoidon järjestely. Eli asian josta tein aloitteen 23.4 ja 27.8.2018 valtuustossa. Aloitteeseen Liikuntapalvelunpäällikön

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Hulevesimaksun käyttöönotto

Hulevesimaksun käyttöönotto Hulevesimaksun käyttöönotto KARA 0 Valmistelijat: tekninen johtaja Nina Kujala, p. 044 7809 331, ta louspääl lik kö Hanna Ekholm-Kippo, p. 044 7809 313, suun nit te lu in si nöö ri Minna Väisänen, p. 044

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN

TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN Kaupunginhallitus 91 30.03.2016 Kaupunginhallitus 304 19.12.2016 Yhteistyötoimikunta 3 03.01.2017 Kaupunginhallitus 14 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 4 30.01.2017 Kaupunginhallitus 256 21.08.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet

Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet Kaupunginhallitus 398 06.11.2017 Kaupunginhallitus 410 20.11.2017 Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet 945/00.01.01.00/2017 Kaupunginhallitus 06.11.2017 398 johtaja Riitta Luotio

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017

Lisätiedot

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 Isojoen, Karijoen, Kaskisten, Kauhajoen, Kristiinankaupungin, Kurikan (Jurvan osalta), Närpiön ja Teuvan yhteinen jätelautakunta on

Lisätiedot

Saarijärven seudun jätelautakunta JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYSTEN UUDISTAMINEN

Saarijärven seudun jätelautakunta JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYSTEN UUDISTAMINEN Saarijärven seudun jätelautakunta 52 17.11.2015 JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYSTEN UUDISTAMINEN JÄTELTK 52 1 Jätehuoltomääräysten uudistamisen yleiset perusteet Kunnalliset jätehuoltomääräykset ovat paikallisia, sitovia

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

426/61.612/2013 TL 355

426/61.612/2013 TL 355 Tekninen lautakunta 355 10.11.2015 Kaupunginhallitus 543 23.11.2015 Tekninen lautakunta 374 25.11.2015 Kaupunginhallitus 581 07.12.2015 Kaupunginvaltuusto 134 14.12.2015 Tekninen lautakunta 62 15.03.2016

Lisätiedot

Jätehuollon järjestäminen / Periaatepäätös jätehuollon toimintamallista

Jätehuollon järjestäminen / Periaatepäätös jätehuollon toimintamallista Kaupunginhallitus 50 13.02.2017 Jätehuollon järjestäminen / Periaatepäätös jätehuollon toimintamallista 541/02.07.00/2016 KH 50 Tämänhetkinen tilanne Jätelaissa (646/2011 muut.) ja erityisesti sen 5 luvussa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS matsku 2 HTEEN- JA VÄHENNSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 2 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo 0 h-tä suu-ri h-tä suu-ri htä suuri 4 1 h-teen-las-ku 0 5 Mi-tä puut-tuu?

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Lausunto kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen asettamisesta

Lausunto kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen asettamisesta Kunnanhallitus 111 24.08.2015 Lausunto kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen asettamisesta 29/00.01/2012 Kh 24.08.2015 111 Valtiovarainministeriön on kirjeellään

Lisätiedot

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016

Lisätiedot

SOPIMUS JÄTELAUTAKUNNAN UUSIEN OSAKASKUNTIEN LIITTYMISESTÄ

SOPIMUS JÄTELAUTAKUNNAN UUSIEN OSAKASKUNTIEN LIITTYMISESTÄ Saarijärven seudun jätelautakunta 19 09.09.2014 Saarijärven seudun jätelautakunta 18 03.03.2015 Saarijärven seudun jätelautakunta 33 26.05.2015 Saarijärven seudun jätelautakunta 41 09.06.2015 SOPIMUS JÄTELAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin lausunto seudullisen jätehuoltoviranomaisen vuoden 2019 talousarvioesityksestä

Ylöjärven kaupungin lausunto seudullisen jätehuoltoviranomaisen vuoden 2019 talousarvioesityksestä Tekninen lautakunta 75 22.08.2018 Ylöjärven kaupungin lausunto seudullisen jätehuoltoviranomaisen vuoden 2019 talousarvioesityksestä 307/00.04.01/2018 TEKLTK 22.08.2018 75 Yhdyskuntatekniikan päällikkö

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Rautatie on mahdollisuus

Rautatie on mahdollisuus Rautatie on mahdollisuus Pam flet ti Suo men rau ta teis tä ja liikennepolitiikasta Raideryhmä Suomes sa 22.5.2005 Olisi paljon helpompaa ministeriölle, jos RHK suostuisi ottamaan roiston roolin ja ehdottamaan,

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot