1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa"

Transkriptio

1 Jätelautakunta Jätteenkuljetuksen järjestäminen Loimaan kaupungissa 74/ /2015 JÄTELK 18 Forssan kaupungin jätelautakunta teki ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen jatkaa Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteis toi min ta-alu eel la kunnan vastuulla olevan jätteen keräilyä kiin teistön haltijan järjestämänä jätteenkuljetuksena. Tehty päätös ei kos kenut jätehuoltomääräysten perusteella erilliskerättävää bio jä tet tä eikä kunnan vastuulla olleita sako- ja umpikaivolietteitä, joista teh tiin erillinen päätös ( 24). Tällä hetkellä biojätteitä sekä sako- ja umpikaivolietteitä koskevat päätökset ovat lainvoimaisia. Jätelautakunnan tekemästä päätöksestä valitettiin Hämeen lin nan hallinto-oikeuteen, joka palautti asian vi ranomai sen uudelleen valmisteltavaksi. Päätöksen palauttamisen en sisi jai nen syy oli asian riittämätön perustelu. Hallinto-oikeus muistutti, et tä perusteluista tulee näkyä päätöksen perustuvan sellaiseen jä telain edellyttämään tarkasteluun, josta jätelaissa kiinteistön haltijan jär jes tä mäl le jätteenkuljetukselle asetetut edellytykset voidaan to deta. Valmistelua varten jätelautakunta pyysi ELY-keskuksilta, Suomen kun ta lii tol ta, alueen kunnilta, jätealan toimijoilta etujärjestöineen, Loimi-Hä meen Jätehuolto Oy:ltä ja Jätelaitosyhdistykseltä sekä kuntien tek ni sil tä johtajilta, kuntien ympäristönsuojeluviranhaltijoilta ja kuntien ympäristöterveysvalvonta viranomaisilta uudelleen lausuntoja siitä, millä tavoin jätehuolto tulisi kunnan alueella hoitaa. Lausunnoissa pyydetiin ottamaan perustellusti kantaa eri tyi sesti jä te lais sa kuljetusjärjestelmälle asetettuihin laatuvaatimuksiin ja eri tyi ses ti siihen 1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa 2. onko koko kunnan alueella tarjolla jätteen kuljetuspalveluja kat tavas ti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin. Koko alueella toimivat yrittäjät, Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy sekä eri etujärjestöt toimittivat koko aluetta koskevan lausunnon, josta teh ty kooste on esityslistan asian nro 15 liitteenä 2. Loimi-Hämeen Jä tehuol to Oy otti lausunnossaan kantaa myös yrittäjien toimintaan. Yrittä jien lausuntoon toimittamat vastineet on myös liitetty koos tee seen. Loimi-Hämeen Jäteyhtiö Oy:n toimitti lausuntonsa liitteenä myös

2 kun ta koh tai sen koosteen omassa asiakasrekisterissä olevista tiedois taan. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n toimittama kooste esi tellään kokouksessa. Lausuntopyyntöjen lisäksi alueen kuljetusyrittäjiltä ja Loimi-Hämeen Jä te huol to Oy:ltä pyydettiin jätehuoltopalveluiden järjestämiseen, hin noit te luun ja palvelujen tarjoamiseen liittyviä tietoja. Kyselyt pyydettiin 16 ammattimaisesti jätteenkuljetusta alueella harjoit ta val ta yrittäjältä ja kyselyihin vastasi näistä 14. Palautetut vastaus lo mak keet ja kooste mm. hintatiedoista esitellään kokouksessa. Koko aluetta koskevien lausuntojen lisäksi myös alueen kunnilta, tek ni sil tä johtajilta, kuntien ympäristönsuojeluviranhaltijoilta sekä ym pä ris tö ter veys val von nal ta on pyydetty lausunnot. Lausuntojen, kannanottojen ja muiden tiedossa olevien seikkojen pe rus teel la tehty yhteinen jätehuoltoviranomaisen laatima arvio järjes tel män vaatimusten täyttymisestä on esityslistan asian nro 15 liittee nä 1. Kuntakohtaiset arviot LOIMAA Ympäristöpäällikkö ja kaupunginhallitus Loimaan kaupunki muistuttaa, että teknisen lautakunnan antama aiem pi lausunto on edelleen voimassa. Lausunnon selostusosan mukaan kiinteistön haltijan järjestämä jätteen kuljetusmalli on toimiva ja ko ko kaupungin alueen kattava ja Loimaan alueella toimii riittävästi laa duk kai ta palveluja tarjoavia yrityksiä. Myös kiinteistön haltijan järjes tä mä jätteen kuljetus on osoittautunut hinnaltaan kil pai lu ky kyi seksi verrattuna valtakunnan tason keskiarvoihin. Kaupunginhallitus toteaa lausunnossaan että jätelautakunnan päätös tä ei ole tarvetta kuljetusjärjestelmän osalta muuttaa, koska ny kyisel lä kiinteistönhaltijan järjestelmällä jätteenkuljetuksella jätelain 35 ja 37 :n mukaiset edellytykset täyttyvät. Kaupungin lausunnon mukaan useamman jätteenkuljetuspalveluja tuot ta van yrityksen malli luo paremmat edellytykset kilpailulle pal velun laadun ja hinnan osalta. Kiinteistön haltijan järjestämä jätteen kul je tus mal li on toimiva ja koko kaupungin alueen kattava. Loimaan alu eel la toi mii riittävästi laadukkaita palveluja tarjoavia yrityksiä. Loimaan kaupunki kuitenkin edellyttää, että nykyistä ns. paikkaavaa jät teen kul je tus ta jatketaan. Loimaan ympäristösihteerin mukaan kuljetuspäätöstä ei ole syystä muut taa, vaan perusteluja parantaa. Ympäristösihteerin mukaan jä-

3 te lain edellytykset kiinteistön haltijan järjestämälle keräykselle kyllä täyt ty vät. Ympäristöterveysvalvonta Liedon kunnan ympäristöterveyspalveluiden viranhaltijalausunnon mu kaan terveydensuojeluviranomaisen tietoon ei ole tullut, että asumi ses sa syntyneen jätteen kuljetus tai siihen liittyvät seikat olisivat ai heut ta neet tilanteita, joista on aiheutunut tai saattanut aiheutua hait taa tai vaaraa ihmisen terveydelle. Yhteenveto alueella toimivien yrittäjien vastauksista Tarjolla tulee olla jätteen kuljetuspalveluja kattavasti ja luo tet tavas ti se kä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin. Alueella toimii yli kaksi jätteenkuljetusyritystä. Yrittäjät ovat il moit taneet noudattavansa tyhjennyksissä jätehuoltomääräyksiä. Palvelu on jatkuvaa ja poikkeuksia syntyy silloin, kun asiakas jättää maksut mak sa mat ta, jolloin tyhjennyksiin voi tulla katkoksia. Yrittäjät eivät vastuksiensa mukaisesti ole rajanneet kaupungin si sällä alueita, joilla palvelua tarjoavat. Yhdellä yrityksellä ei il moit ta mansa mukaan puhelinpalvelua ole. Tyhjennyksissä noudatetaan tyh jennys vä le jä, mutta loma-asunnoille tarjotaan myös yh tey den ot to jen perusteella tiheämpää tyhjennysväliä. Alueiden yrittäjillä on tarjolla sekä samansuuruista hinnoittelua että as tia ko koon perustuvaa hinnoittelua. Yrittäjien mukaan heidän toimin nois saan ei ole ollut katkoksia. Hinnat alueella vaihtelivat 6,89 ja 15,81 euron keskihintojen välillä. Jätteenkuljetuksen tulee edistää jätehuollon yleistä toimivuutta kun nas sa ja tukea jätehuollon alueellista kehittämistä, se ei saa ai heut taa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Alueiden yrittäjien mukaan jätehuollossa ei ole ollut tilanteita, joista oli si ollut suoraa tai välitöntä vaaraa ihmisillä tai ympäristölle. Mikäli kul je tus yrit tä jä on havainnut jatkuvaa ylitäyttöä, on yrittäjä ollut pu heli mit se yhteydessä asiakkaaseen oikean tyhjennysvälin tai astiakoon löy tä mi sek si. Yritykset ilmoittivat, että yleensä näistä tilanteista on en nak ko tie to. Kimppa-astioilla ei ole ilmentynyt erityisiä ongelmia tai ros kaan tu mista. Joillakin levähdysalueilla ja hyötypisteillä roskaantumista on ilmen nyt joskus aiemmin, niissä nyt tilanne on parantunut.

4 Jätteenkuljetusjärjestelmän vaikutusten voidaan arvioida ole van ko ko nai suu te na arvioiden myönteisiä ottaen erityisesti huo mioon vai ku tuk set kotitalouksien asemaan sekä yritysten ja vi ranomais ten toi min taan. Alueiden yrittäjät markkinoivat ja tarjoavat palveluja puhelimitse, ko tisi vu jen kautta, paikallisissa lehdissä ja muissa julkaisuissa sekä valta kun nal li ses sa puhelinpalvelussa. Markkinointia ja yh tey den ot to kana via tarjottiin myös osallistumalla paikallisiin tapahtumiin sekä tu kemal la paikallisia urheilu ym. seuroja. Puhtaat, ehjät autot il moi tet tiin tärkeäksi markkinointikeinoksi. Kaikki yrittäjät ilmoittivat ottavansa uusia asiakkaita koko ajan vastaan ja kaikki yritykset ilmoittivat, että kaikki niiden asiakkaidensa jätteet kuljetetaan jätehuoltomääräysten mukaisiin käsittely- tai vastaan ot to paik koi hin. Käytössä tulee olla tarpeen vaatiessa kiinteistöittäinen jä te huolto (=oma astia tai jätehuoltomääräysten mukainen kimppa) Kaikilla yrityksillä on käytössä kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen mu kai set palvelut, mikäli asiakkailla esiintyy niille tarvetta. Alueiden yritykset ilmoittivat, että kaikki jätteet kuljetetaan LHJ:n vastaan ot toon punnitukseen ja tilastoitavaksi. Käytettävissä olevat jätehuoltopalvelut ovat monipuolisia ja käytet tä vis sä on etusijajärjestyksen mukainen mahdollisuus jät teen eril lis ke räyk seen. Yritykset ilmoittivat tarjoavansa asiakkailleen eril lis ke räys mah dol lisuut ta sekajätteen määrän vähentämiseksi. Yritykset markkinoivat toimintaansa mm. olemalla yhteydessä isännöit si jöi hin ja osallistuen julkisiin tarjouskilpailuihin. Osa yrittäjistä ker too keräävänsä lähinnä yrityksiltä erilliskeräilynä syn ty paik ka la jitel tu ja jätejakeita esim. keräyskartonkia, keräyspaperia, metallia, lasia tai energiajätettä, jotka toimitetaan hyötykäyttöön. Jätteen kuljetus ja keräys on mitoitettu mahdollisimman hyvin syn ty vän jätteen määrälle. Yritykset ilmoittivat opastavansa asiakkaita oikean kokoisten as tioiden valintaan sekä tyhjennysvälin muutoksiin. Yritykset ilmoittivat ole van sa asiakkaaseen yhteydessä, mikäli poikkeava tilanne jatkuu pit kään, jotta saadaan tyhjennysvälit tai astiakoko sopiviksi. Tyhjien as tioi den kerrottiin olevan harvinaisia asutuissa kiinteistöissä, vapaa-ajan asun nois sa saattaa olla tyhjä astia silloin tällöin, jolloin kul-

5 jet ta jat merkitsevät poikkeavuudet ajonopastusjärjestelmään, jonka pe rus teel la ollaan asiakkaaseen tarvittaessa yhteydessä. Tyh jen nykset hoidetaan kuitenkin huomioiden jätehuoltomääräykset. Kaikki yritykset ilmoittivat keräilynsä olevan mielestään logistisesti teho kas ta, keräysreittejä arvioidaan säännöllisesti sekä tarvittaessa jär jes tel lään niitä uudelleen kuormaustehokkuuden optimoimiseksi. Yri tyk set ilmoittivat niillä olevan mahdollisuuksia kerätä samalla käyn ti ker ral la jaetulla kalustolla kahta jätejaetta, jos kiinteistöjä velvoi tet tai siin lajittelemaan esim. lasi- ja metallilajikkeet. Kaikki yritykset ilmoittivat niillä olevan erikokoisilla astioilla eri tyh jennys hin ta, koska jätteen paino vaihtelee astiakoon mukaan. Alueella toimivien kuljetusyrittäjien lausunnot: Lassila & Tikanoja Oyj:n lausunto: Lassila & Tikanoja Oyj on sitoutunut tarjoamaan palveluita kaikkien yh teis toi min ta-alu een kuntien osalta kattavasti, luotettavasti sekä koh tuul li sin ja syrjimättömin ehdoin. Lassila & Tikanoja Oyj ilmoittaa jä te mak sun perusteet asiakkaalle jätelain 85 :n mukaisesti. Kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetus kokonaisuutena lisää ko ti ta louk sien päätäntävaltaa valita jätteenkuljetusyritys kokemansa pal ve lun laadun ja hinnan perusteella. Lassila & Tikanoja Oyj toi mittaa jätehuoltoviranomaisille lain mukaiset tiedot jät teen kul je tus re kiste rin ylläpitoa varten. Jätehuoltoviranomaisen riippumattomuus jä tehuol toa hoitavista yrityksistä on tärkeää ja toteutuu paremmin kiinteis tö hal ti jan järjestämässä jätteenkuljetuksessa kuin kunnan kil pailut ta mas sa järjestelmässä. Lassila & Tikanoja Oyj:n kanta on, että kiinteistönhaltijan järjestämä jät teen kul je tus tulisi säilyttää vähintään nykyisessä laajuudessa. Kun nan järjestämä ns. paikkaava kiinteistökohtainen aluekeräys ei tue tehokasta keräystä ja on tarpeeton jätehuollon kattavaan jär jestä mi seen. Kuljetus ja Jätehuolto Mäkiö Oy:n lausunto: Kuljetus ja Jätehuolto Mäkiö Oy:n mielestä jätelautakunnan tulisi säilyt tää kiinteistönhaltijan järjestemä jätteenkuljetus. Alueella toimii usei ta eri jät teen kul je tus yri tyk siä, joten palveluja on saatavissa to della kattavasti ja luo tet ta vas ti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin eh doin. Lisäksi kiin teis tön hal ti jan järjestämässä jätteenkuljetuksessa ei tu le kerralla iso ja asiakkaiden vaihdoksia kuljetusyrityksille. Näistä seuraa usein on gel mia kuljetusten toimivuuden kannalta. Kiinteistönhaltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa voidaan myös

6 ke rä tä samalla kertaa yritysten jätteitä. Tällä on suuri merkitys lo gistii kan kannalta. Mahdollisessa Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n järjestämässä kil pai lutuk ses sa on myös vaa ra, että markkinat keskittyvät pienten alan toimi joi den joutuessa lo pet ta maan toimintansa menetettyään vuo sien varrella hank ki man sa asiakkaat yhdessä yössä. Paikkaava järjestelmä Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja on Fors san kaupungintalolla järjestetyssä tilaisuudessa esittänyt, että kun tien tulisi ilmaista, haluaako se, että ns. kuntien paikkaavaa jär jes tel mää ylläpidetään vai että järjestelmän aktiivinen ylläpito lopetetaan. Loimi-Hä meen Jätehuolto Oy:n mukaan päätös on niin merkittävä, et tä sen toteuttamisessa jätehuoltoviranomaisen tulee lau ta kun ta so pimuk sen 8 :n mukaisesti kuulla yhteistoiminta-alueen kuntia kes keisis sä jätehuoltoa koskevissa ratkaisuissa. Jätehuoltoviranomainen on lähettänyt kunnille lau sun topyyn nön, jossa se on asiaa tiedustellut. Loimaan kaupunginhallitus on lausunnossaan ilmoittanut, että paikkaa va järjestelmää tulee Loimaan alueella jatkaa. Asiaa on pyydetty vie lä tarkentamaan mahdollisen aluerajauksen osalta. Loimaan kaupungin vastaus asiaan esitellään kokouksessa. Kaikkia vastauksia ei ole ollut käytettävissä esityslistan lautakunnan jä se nil le toimittamiseen mennessä, joten päätösehdotus tehdään kokouk ses sa. (MR) Jätehuoltopäällikkö: Jätelautakunta päättää asias ta kokouksessa teh tä vän päätösehdotuksen mukaisesti. Päätös: Jätehuoltopäällikön kokouksessa tekemän ehdotuksen mukai ses ti jätelautakunta pani asian pöydälle lisäselvityksiä varten.

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 23 16.06.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Someron kaupungissa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 23 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen jatkaa

Lisätiedot

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 19 16.06.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Punkalaitumen kunnassa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 19 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen

Lisätiedot

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 16 16.06.2015 Jätelautakunta 48 29.09.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Ypäjän kunnassa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 16.06.2015 16 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet Yykaakoo A opettajan oppaan liitteet Kopiointipohjat. Laskemisen tukimateriaali 2 a. Kymppiruudukot 2 b. Pistenapit 3 c. Lukunapit 4 d. Geometriset tasokuviot 5 e. Rahat 6 2. Ruutupohjia 7 a. Ruutupohja

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

Sako ja umpikaivolietteiden jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Haminan kaupungin alueella

Sako ja umpikaivolietteiden jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Haminan kaupungin alueella Kymen jätelautakunta 3 28.01.2016 Sako ja umpikaivolietteiden jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Haminan kaupungin alueella 7629/14.06.00/2015 Kyjäte 3 Jätelaki (646/2011) velvoittaa kunnan järjestämään

Lisätiedot

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 22 16.06.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Urjalan kunnassa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 22 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen jatkaa

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 161 06.10.2015 Ympäristölautakunta 222 26.11.2015 MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 26 16.06.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Sastamalan kaupungissa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 26 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen Ympäristölautakunta 17 01.03.2017 Ympäristölautakunta 35 05.04.2017 Ympäristövaliokunta 7 14.06.2017 Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen 51/11.03.02/2017 YMPLTK 01.03.2017 17 Asia ja sen käsittely

Lisätiedot

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ. TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteiset jätehuoltomääräykset

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteiset jätehuoltomääräykset Jätelautakunta 9 03.03.2015 Jätelautakunta 9 28.04.2015 Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteiset jätehuoltomääräykset 149/14.06.00/2015 JÄTELK 03.03.2015 9 Kunnat voivat antaa

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle)

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 43 22.02.2017 59 22.03.2017 Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) RAKYL

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk. 26.10.2015 101) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus

Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk. 26.10.2015 101) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus Ympäristölautakunta 121 14.12.2015 Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk. 26.10.2015 101) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus 492/600/2015 Ympäristölautakunta 14.12.2015 121 Muutoksenhakija: Omistaja:

Lisätiedot

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä. Sos. ja terv.ltk. 34 10.06.2015 Oppilas- ja opiskeluhuollon lain mukaiset oppilashuollon palvelut Juuassa 557/22.222/2014 Stltk 34 Laki oppilas ja opiskelijahuollosta on astunut voimaan elokuussa 2014.

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015 Perusturvalautakunta 15 21.01.2015 Perusturvalautakunta 68 27.05.2015 Perusturvalautakunta 96 23.09.2015 Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti

Lisätiedot

LAUSUNTO SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNNAN LUONNOKSESTA YLEISIKSI JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSIKSI

LAUSUNTO SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNNAN LUONNOKSESTA YLEISIKSI JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSIKSI Saarijärven seudun jätelautakunta 52 17.11.2015 Kaupunginhallitus 213 14.12.2015 LAUSUNTO SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNNAN LUONNOKSESTA YLEISIKSI JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSIKSI JÄTELTK 52 1 Jätehuoltomääräysten uudistamisen

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

Ympäristöpäällikkö on tehnyt 21.10.2011 179 seuraavan viranhaltijapäätöksen:

Ympäristöpäällikkö on tehnyt 21.10.2011 179 seuraavan viranhaltijapäätöksen: Ympäristölautakunta 147 21.12.2011 Lausunto Pirkko Käckin valituksesta Kuopion hallinto-oikeudelle ympäristöpäällikön päätöksestä 21.10.2011 179 koskien talousjätteen aluekeräyspisteen käyttömaksua vuodelta

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 1/2016 2. Kymen jätelautakunta 28.01.2016. Osallistujat. Jäsenet Peltola Pulla puheenjohtaja

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 1/2016 2. Kymen jätelautakunta 28.01.2016. Osallistujat. Jäsenet Peltola Pulla puheenjohtaja Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 1/2016 2 Kymen jätelautakunta 28.01.2016 Osallistujat Jäsenet Peltola Pulla puheenjohtaja Jaakkola Allan Hongisto Mikko varapuheenjohtaja jäsen Kansikas Jari jäsen saapui klo

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Sivistyslautakunta 144 07.10.2014 Sivistyslautakunta 179 09.12.2014 Sivistyslautakunta 24 03.03.2015 Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen 708/02.08.00/2015 SIVLTK 07.10.2014

Lisätiedot

23 17.02.2015 42 19.05.2015

23 17.02.2015 42 19.05.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 17.02.2015 42 19.05.2015 KATSELMUS KIINTEISTÖJEN KOTIRANTA 407-6:44 JA KEMINSEUTU 407-7:52 RAJALLA/LAUSUNTO VAASAN HALLINTO-OIKEUDELLE/VASTINE

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen. Perusturvalautakunta 88 22.10.2014 Perusturvalautakunta 75 03.09.2015 Perusturvalautakunta 110 21.10.2015 Perusturvalautakunta 143 16.12.2015 ASUMISPALVELUJEN- JA HOITOTYÖN ESIMIEHEN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen Kunnanhallitus 144 27.05.2013 Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen 170/10/2013 Kunnanhallitus 144 Ranuan kunnan henkilökuljetuksista on järjestetty tarjouskilpailu. Ky sees sä on EU-kynnysarvot

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu.

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu. Tekninen lautakunta 53 13.10.2011 Jätemaksutaksan hyväksyminen 1.1.2012 alkaen 428/32.321/2011 Tekn.ltk 53 Nykyisin voimassa olevan jätelain 28 :n mukaan kunnalla on oikeus kan taa jär jes tä mäs tään

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä Korkein hallinto oikeus Muita päätöksiä Etusivu» Päätöksiä» Muita päätöksiä» Muupaatos» Muu päätös 1440/2014 Muu päätös 1440/2014 Moottorikelkkailureitin reittisuunnitelman hyväksymistä Nilsiässä koskeva

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Metalliromu Ky:n ympäristölupahakemus jätteen ammattimaiselle hyödyntämiselle ja tilapäiselle varastoinnille

Päijät-Hämeen Metalliromu Ky:n ympäristölupahakemus jätteen ammattimaiselle hyödyntämiselle ja tilapäiselle varastoinnille Ympäristölautakunta 50 01.09.2015 Päijät-Hämeen Metalliromu Ky:n ympäristölupahakemus jätteen ammattimaiselle hyödyntämiselle ja tilapäiselle varastoinnille 601/11.01.00/2015 YMPLTK 50 1.9.2015 ASIA Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

Pihlan paikkamäärän katkaisuhoidon ja kuntoutuksen sekä palveluasumisen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain.

Pihlan paikkamäärän katkaisuhoidon ja kuntoutuksen sekä palveluasumisen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain. Sosiaali- ja terveyslautakunta 84 28.08.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 155 12.12.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 25 11.02.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 48 01.04.2015 Lapin aluehallintoviraston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 24.09.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 159 12.12.2014. Seniorineuvolan toimintasuunnitelma 1.1.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 24.09.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 159 12.12.2014. Seniorineuvolan toimintasuunnitelma 1.1. Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 24.09.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 159 12.12.2014 Seniorineuvolan toimintasuunnitelma 1.1.2015 351/00.01.02/2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.09.2014 110

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33

Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33 Sivistysvaliokunta 33 23.04.2019 Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/00.01.05/2019 SivVal 33 Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen positiivisen dis kri minaa tion edistämiseksi vuosille 2019 2020 Haettu/

Lisätiedot

Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu

Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 2/2013 1 Yhteistyötoimikunta 28.08.2013 Aika 28.08.2013 klo12:05-13:50 Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu Käsitellyt

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot