Mihin potilasryhmiin lääkekustannukset kasautuvat?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mihin potilasryhmiin lääkekustannukset kasautuvat?"

Transkriptio

1 Mihin potilasryhmiin lääkekustannukset kasautuvat? Leena K Saastamoinen, FaT Jouko Verho, VTT Kelan tutkimusosaston seminaari

2 Mitä tiedettiin? Lääkekustannusten lähes jatkuva kasvu. Lääkekustannusten säästöpaineet huolimatta korvausmenojen notkahduksesta

3 Lääkekorvaukset ja -kustannukset Korvaukset euroa Kustannukset euroa

4 Mitä tiedettiin? Terveydenhuollon kustannukset ovat epätasaisesti jakautuneet: pieni osa potilaista tuottaa suuren osan kustannuksista. Myös lääkekustannukset epätasaisesti jakautuneet muissa maissa. Tietoa Suomen lääkekustannusten jakautumisesta ei ollut. Tieto suhteellisen vanhaa, ei koko väestöä edustavia otoksia. 4

5 Mikä oli tavoite? Tarkastella kustannusjakaumaa Suomessa. Ehdottaa uusia kustannusten hillintäkeinoja kustannusten jakauman ja potilaiden ominaisuuksien perusteella. 5

6 Miten tehtiin? 50 %:n satunnaisotos Suomen väestöstä. Otoksen yli 15-vuotiaille kaikki lääkeostot vuodelta Määriteltiin kaksi ryhmää: 5 % väestöstä, jolla on korkeimmat lääkekustannukset -> Korkean kustannuksen ryhmä, kustannukset vähintään 1527 e/vuosi. Loput 95 % väestöstä -> Matalan kustannuksen ryhmä Analyyseissä ei ollut mukana niitä, joilla ei ollut lääkekustannuksia. 6

7 Mitä saatiin selville? Lääkekustannukset ovat Suomessakin vinosti jakautuneet. 5 % väestöstä tuottaa lähes puolet lääkekustannuksista ja lähes 60 % lääkekorvauksista. 7

8 Total cost (million eur) Tutkimusosasto Lääkekustannusten jakauma Percentile

9 Mitä saatiin selville? ryhmien väliset erot Naisia 54 % matala- ja 56 % korkeakustannusryhmässä. Miesten keskimääräiset kustannukset jonkin verran korkeammat korkeakustannusryhmässä ja matalammat matalakustannusryhmässä. Miehet tuottivat kuitenkin matalammat kokonaiskustannukset. 9

10 Mitä saatiin selville? ryhmien väliset erot Korkeakustannusryhmän potilaat selvästi vanhempia. Puolet korkeakustannusryhmästä ja neljännes matalakustannusryhmästä yli 65-vuotiaita. Yli 75-vuotiaita 26 % vs. 10 %. 10

11 Lääkkeiden lukumäärä Lääkkeiden lkm Korkeakustannus, % Matalakustannus, % <1 11

12 Lääkkeiden lukumäärä Keskimäärin 4,3 lääkettä/matalakustannusryhmäläinen 11,0 lääkettä/korkeakustannusryhmäläinen Korkeakustannusryhmässä yli puolet kustannuksista vähintään 11 lääkettä käyttäviltä. 12

13 Sairastavuus Erityiskorvaus tai rajoitettu peruskorvaus 91 % korkeakustannusryhmäläisistä 30 % matalakustannusryhmäläisistä Korvausprosentti Korkeakustannusryhmällä 85 % Matalakustannusryhmällä 56 % 13

14 Mistä suurin osa kustannuksista tulee? Matalakustannusryhmä Peruskorvatut ostot 61 % kustannuksista Korkea verenpaine 12 % Diabetes 6 % Astma 6 % Psykoosit 2 % Glaukooma 2 % 14

15 Mistä suurin osa kustannuksista tulee? Korkeakustannusryhmä Peruskorvatut ostot 27 % kustannuksista Syövät 12 % Diabetes 8 % Reuma 8 % Psykoosit 8 % Astma 6 % MS-tauti 5 % Alzheimerin tauti 5 % 15

16 Korkeakustannusryhmässä enemmän Psoriasis (171 vs.0) Dialyysihoitoa edellyttävä uremia (256 vs.1) Elinsiirron tai kudossiirron jälkitila (280x) Munuaisten vajaatoimintaan liittyvä vaikea anemia (210x) MS-tauti (55x) Parkinsonin tauti (29x) Alzheimerin tauti (23x) 16

17 Päätelmät 5 % väestöstä tuottaa lähes puolet lääkekustannuksista. Potilaat, joille kustannukset kasaantuvat, ovat vanhempia, käyttävät useampia lääkkeitä, ja sairastavat enemmän pitkäaikaissairauksia kuin muu väestö. Osa korkeakustannuksisista potilaista käyttää vain 1-2 hyvin kallista lääkettä, mutta lähes puolet käyttää yli 10 lääkettä vuodessa. 17

18 Päätelmät Suuri lääkemäärä + korkeat lääkekustannukset Kustannusten alentaminen juustohöylämenetelmien sijaan potilaskohtaisin menetelmin? Lääkehoidon seuranta / lääkehoidon arviointi Rationaalisen lääkkeiden määräämisen edistäminen 18

19 Pohdinta Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että lääkkeitä käytetään ja määrätään epärationaalisesti ja lääkehoidon seuranta on puutteellista. Lääkekorvaustyöryhmä toisensa jälkeen ehdottaa, että rationaalisen lääkkeiden määräämisen / lääkehoidon edistäminen voisi olla relevantti keino myös kustannusten säästämiseen. Asian edistäminen/resursointi/poliittinen tahto jää aina puolitiehen. 19

20 20

21 Jatkotutkimus Lääkeostojen sisällön selvittäminen Yksi kallis osto vai monta edullista ostoa? Lääkkeiden vaihdot Lääkehoidon ongelmia? 21

kehittämisvaihtoehtoja

kehittämisvaihtoehtoja Lääkekorvausjärjestelmän kehittämisvaihtoehtoja Alustavia tuloksia simuloinneista Katri Aaltonen, Hilkka Ruuska, Jaana Martikainen Kela, Seminaari 9.6.2011 Esityksen sisältö Tausta Aineisto ja menetelmät

Lisätiedot

Kenelle kannattaisi tehdä lääkityksen arviointeja?

Kenelle kannattaisi tehdä lääkityksen arviointeja? Kenelle kannattaisi tehdä lääkityksen arviointeja? Fimean moniammatillisen verkoston työpaja 6.2.2014 Leena K Saastamoinen, FaT, erikoistutkija Kelan tutkimusosasto Kenelle? Iäkkäille? Lääkekaton ylittäjille?

Lisätiedot

Terveys ja kuntoutus numeroina 2014

Terveys ja kuntoutus numeroina 2014 Terveys ja kuntoutus numeroina 2014 Voit hakea Kelan tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Sisältö Lääkärin- ja hammaslääkärin palkkiot Tutkimus ja hoito Matkakorvaus sairaus- ja kuntoutusmatkoista Lääkekorvaukset

Lisätiedot

KELAN ETUUDET NUMEROINA 2016

KELAN ETUUDET NUMEROINA 2016 KELAN ETUUDET NUMEROINA 2016 KOTI JA PERHE TERVEYS JA KUNTOUTUS OPISKELU JA ASEVELVOLLISUUS TYÖTTÖMYYS ELÄKKEELLE Hakemukset ja liitteet www.kela.fi/asiointi Puhelinpalvelu ma pe klo 8 18 Asevelvollisen

Lisätiedot

Väestön mielipiteitä lääkehoidoista

Väestön mielipiteitä lääkehoidoista Väestön mielipiteitä lääkehoidoista - kommenttipuheenvuoro Lääkehoidon päivän seminaari 15.3.2016 Katri Aaltonen Kelan tutkimus katri.aaltonen@kela.fi Yleisiä ajatuksia kyselystä Ajankohtainen Säästötoimet

Lisätiedot

Kela lääketutkimuksen rahoittajana

Kela lääketutkimuksen rahoittajana Kela lääketutkimuksen rahoittajana Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015 Jaana Martikainen Kelan tutkimusosasto Kela rahoittaa lääkkeisiin liittyvää tutkimusta Kelan tutkimusosaston omana

Lisätiedot

KELAN ETUUDET EUROINA 2017

KELAN ETUUDET EUROINA 2017 KELAN ETUUDET EUROINA 2017 KOTI JA PERHE TERVEYS JA KUNTOUTUS OPISKELU JA ASEVELVOLLISUUS TYÖTTÖMYYS ELÄKKEELLE PERUSTOIMEENTULOTUKI Hakemukset ja liitteet www.kela.fi/asiointi Puhelinpalvelu Asevelvollisen

Lisätiedot

Miten lääkkeitä korvataan ja

Miten lääkkeitä korvataan ja Miten lääkkeitä korvataan ja kenelle? Jaana Harsia-Alatalo Proviisori Terveysosasto/lääkeryhmä 1 Miksi ja kenelle lääkkeitä korvataan? Historiaa. Sairausvakuutuslain mukainen lääkekorvausjärjestelmä tuli

Lisätiedot

Lääkkeiden korvattavuus

Lääkkeiden korvattavuus Sosiaaliturvan abc toimittajille 26.5.2011 Lääkkeiden korvattavuus Suomessa Päivi Kaikkonen yliproviisori Kela Terveysosasto 1 Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas,

Lisätiedot

ALKUOMAVASTUU KÄYTTÖÖN 1.1.2016. 11.12.2015 Ari Jansen/ Apteekkariliitto 1

ALKUOMAVASTUU KÄYTTÖÖN 1.1.2016. 11.12.2015 Ari Jansen/ Apteekkariliitto 1 ALKUOMAVASTUU KÄYTTÖÖN 1.1.2016 11.12.2015 Ari Jansen/ Apteekkariliitto 1 LÄÄKEKORVAUKSIIN ALKUOMAVASTUU 1.1.2016 Kelan korvaamista lääkkeistä saa sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen vasta, kun lääkekustannukset

Lisätiedot

Lääkehoidon rahoitus lääkkeiden käytön ohjauksessa. Jaana Martikainen, Kela, tutkimusosasto Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi, Kuopio, 10.9.

Lääkehoidon rahoitus lääkkeiden käytön ohjauksessa. Jaana Martikainen, Kela, tutkimusosasto Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi, Kuopio, 10.9. Lääkehoidon rahoitus lääkkeiden käytön ohjauksessa Jaana Martikainen, Kela, tutkimusosasto Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi, Kuopio, 10.9.2015 Lääkkeiden kaksikanavainen julkinen rahoitus Osaoptimointi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tarvetekijät ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon tarvetekijät ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen Sosiaali- ja terveydenhuollon tarvetekijät ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen Unto Häkkinen ja Maria Vaalavuo 19.12.2013 19.12.2013 Unto Häkkinen 1 Tutkimuksen tavoite Tutkimukseen perustuvat kriteerit

Lisätiedot

Biosimilaari mitä tarkoittaa diabeetikolle? Järjestöpäivät Irene Vuorisalo, erityisasiantuntija

Biosimilaari mitä tarkoittaa diabeetikolle? Järjestöpäivät Irene Vuorisalo, erityisasiantuntija Biosimilaari mitä tarkoittaa diabeetikolle? Järjestöpäivät 6.5.2017 Irene Vuorisalo, erityisasiantuntija 1 Miksi biosimilaarit ovat juuri nyt merkityksellisiä? Vaihto alkuperäisvalmisteesta biosimilaariin

Lisätiedot

Kuntien valtionosuusuudistus: VATT:n tutkijaryhmän ehdotus

Kuntien valtionosuusuudistus: VATT:n tutkijaryhmän ehdotus Kuntien valtionosuusuudistus: VATT:n tutkijaryhmän ehdotus Antti Moisio GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) VM:n työryhmä Tausta: valtionosuusuudistus 2010 Esitys uudesta valtionosuusjärjestelmästä

Lisätiedot

Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat

Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Proviisori Jaana Harsia-Alatalo Kelan terveysosaston lääkekorvausryhmä 17.2.2010 Suomen lääkekorvausjärjestelmä: Mitä korvataan? Kela korvaa lääkkeitä,

Lisätiedot

Sairaanhoitokorvaukset vuosina

Sairaanhoitokorvaukset vuosina Tilastokatsaus Lisätietoja: 02.05.2012 Raija Pajunen, puh. 020 634 1361, etunimi.sukunimi@kela.fi Sairaanhoitokorvaukset vuosina 1986 2011 Sairausvakuutus maksoi 1 811,4 milj. euroa sairaanhoitokorvauksia

Lisätiedot

Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP

Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP Sopimusohjauksen kehysseminaari 29.4.2015 Mitä suomalaiset sairastavat? Suomessa suurta alueellista vaihtelua Sairastavuudessa Kuolleisuudessa

Lisätiedot

Lääke ja raskaus -pilottihanke: Raskaudenaikainen lääkkeiden käyttö

Lääke ja raskaus -pilottihanke: Raskaudenaikainen lääkkeiden käyttö Tiedosta hyvinvointia 1 Lääke ja raskaus -pilottihanke: Raskaudenaikainen lääkkeiden käyttö LÄÄKEHOITO JA RASKAUS -seminaari Lääkelaitos Tiedosta hyvinvointia 2 Tavoite Tarkastella raskaudenaikaisen lääkkeiden

Lisätiedot

Apteekkien taksan uudistus ehdotettujen mallien vaikutukset sairausvakuutusmenoihin

Apteekkien taksan uudistus ehdotettujen mallien vaikutukset sairausvakuutusmenoihin Apteekkien taksan uudistus ehdotettujen mallien vaikutukset sairausvakuutusmenoihin 27.6.2011 Jaana Martikainen, Hilkka Ruuska Kela, tutkimusosasto Nykyinen taksa Tukkuhinta (euroa) Vähittäishinta 0 9,25

Lisätiedot

Kela ja lääkekorvaukset

Kela ja lääkekorvaukset Kela ja lääkekorvaukset 1 Korvausjärjestelmä ja lääkkeen korvattavuus 2 Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas, turvallinen, tarkoituksenmukainen ja taloudellinen lääkehoito

Lisätiedot

Potilaiden lääkitys ja NordDRG-tuotteistuksen kehittäminen 2012 25.11.2011. Mikko Rotonen, HUS Tietotekniikka

Potilaiden lääkitys ja NordDRG-tuotteistuksen kehittäminen 2012 25.11.2011. Mikko Rotonen, HUS Tietotekniikka Potilaiden lääkitys ja NordDRG-tuotteistuksen kehittäminen 2012 Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä. 25.11.2011 Mikko Rotonen, HUS Tietotekniikka Esityksen sisältö 1. Lääkityksen merkitys hoitokustannuksista

Lisätiedot

Sosiaalista turvaa sairauden aikana. Sos.tnt Riitta Björninen/TAYS

Sosiaalista turvaa sairauden aikana. Sos.tnt Riitta Björninen/TAYS Sosiaalista turvaa sairauden aikana Sos.tnt Riitta Björninen/TAYS Toimeentulo sairauden aikana Kelan sairauspäiväraha korvaa ansionmenetystä sairausloman ajalla: 16-67- vuotiaille työssä käyville, yrittäjille,

Lisätiedot

Lääkkeiden hintalautakunta

Lääkkeiden hintalautakunta Lääkkeiden hintalautakunta kehittämispäällikkö Lauri Vuorenkoski, THL 21.4.2010 ylijohtaja Marina Erhola 1 Lääkkeiden priorisointi avohoidossa Suomessa lääkkeitä priorisoidaan avohoidossa lääkekorvausjärjestelmän

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Kaikille pakolliset tutkinnon osat HOITO JA HUOLENPITO

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Kaikille pakolliset tutkinnon osat HOITO JA HUOLENPITO Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma Kaikille pakolliset tutkinnon osat HOITO JA HUOLENPITO Näyttötutkinnon suorittaja: Tutkintotilaisuuden paikka ja aika: Työpaikka ja työpaikkakoodi: Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Lääkekorvausten tarpeellisuuden seuranta. Lääkehoidon päivä

Lääkekorvausten tarpeellisuuden seuranta. Lääkehoidon päivä Lääkekorvausten tarpeellisuuden seuranta Lääkehoidon päivä 19.3.2015 Sisältö Lääkekustannusten tarpeellisuus ja lääkekorvausten tarpeellisuuden seuranta Lääkemääräyskooste lääkäreille Tutkimus- ja tilastopalvelut

Lisätiedot

Apteekkien SV-ohjeet Muutokset (lisätty teksti on punaisella ja poistettu teksti on yliviivattu)

Apteekkien SV-ohjeet Muutokset (lisätty teksti on punaisella ja poistettu teksti on yliviivattu) 5.3.7 Kustannukset, joita ei pidetä tarpeellisina tai joiden korvaamisesta on annettu erillinen ohje Seuraavissa tilanteissa kustannuksia ei voida pitää sairausvakuutuslain mukaisina tarpeellisina sairaanhoidon

Lisätiedot

Miten päätetään lääkkeen korvattavuudesta tai sen päättymisestä?

Miten päätetään lääkkeen korvattavuudesta tai sen päättymisestä? Miten päätetään lääkkeen korvattavuudesta tai sen päättymisestä? Tolkkua lääkekorvauksista, Kela 28.9.2011 Johtaja Lauri Pelkonen, Hila 28.9.2011 HILA 1 Lääkekorvausjärjestelmä Lääkekorvausjärjestelmän

Lisätiedot

LEENA K. SAASTAMOINEN FaT Erikoistutkija, Kelan tutkimusosasto

LEENA K. SAASTAMOINEN FaT Erikoistutkija, Kelan tutkimusosasto KATRI AALTONEN Proviisori Tutkija, Kelan tutkimusosasto LEENA K. SAASTAMOINEN FaT Erikoistutkija, Kelan tutkimusosasto PITKÄVAIKUTTEISTEN INSULIINIANALOGIEN JA GLIPTIINIEN KÄYTTÖ yleistyy diabeteksen hoidossa

Lisätiedot

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä FaT, tutkija Johanna Jyrkkä Lääkehoitojen arviointi -prosessi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus,

Lisätiedot

Kelan lääkerekisterit ja niiden käyttö

Kelan lääkerekisterit ja niiden käyttö 40 vuotta Kelan lääkerekisterit ja niiden käyttö Tutkimuspäällikkö, Kela 14.10.2005 40 vuotta Sairausperusteisia etuuksia Oikeudet erityiskorvattaviin lääkkeisiin Reseptitiedosto Vammaisetuudet Kuntoutus

Lisätiedot

APTEEKKIEN SV-OHJEET Muutokset 1.1.2011. Ohjeeseen muutettu: Kelan toimistosta > Kelasta. Apteekissa valmistetut lääkkeet

APTEEKKIEN SV-OHJEET Muutokset 1.1.2011. Ohjeeseen muutettu: Kelan toimistosta > Kelasta. Apteekissa valmistetut lääkkeet Ohjeeseen muutettu: Kelan toimistosta > Kelasta Apteekissa valmistetut lääkkeet Apteekissa valmistettujen lääkkeiden korvaamisessa noudatetaan soveltuvin osin, mitä lääkkeiden korvaamisesta säädetään (SVL

Lisätiedot

Sitra, Kela ja Oulun kaupunki Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö

Sitra, Kela ja Oulun kaupunki Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö Sitra, Kela ja Oulun kaupunki Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö Tiivistelmä 11.3.2015 Tiivistelmä Tässä selvityksessä tarkasteltiin Oulun kaupungin, Kelan ja työterveyshuollon rahoituskanavat ylittävää

Lisätiedot

Paljonko ikääntyneiden omaishoito säästää palvelumenoja?

Paljonko ikääntyneiden omaishoito säästää palvelumenoja? Paljonko ikääntyneiden omaishoito säästää palvelumenoja? Sari Kehusmaa, tutkija, Kelan tutkimusosasto Esityksen sisältö 1. Kuinka yleistä omaisten apu on? 2. Mitä omaisten apu pitää sisällään? Vaikutuksia

Lisätiedot

1.1 Esitys laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta

1.1 Esitys laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta Lausunto 26.11.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta stv@eduskunta.fi Diabetesliitto kiittää mahdollisuudesta lausua sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltävinä oleviin hallituksen esityksiin

Lisätiedot

Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015

Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 2 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2014 3 Ennuste 2014 Kelan sopeutumisvalmennus Kela järjestää sopeutumisvalmennusta

Lisätiedot

BIOLÄÄKETIETEEN LÄPIMURROT

BIOLÄÄKETIETEEN LÄPIMURROT BIOLÄÄKETIETEEN LÄPIMURROT Jussi Huttunen Tampere 20.4.2016 LÄÄKETIETEEN MEGATRENDIT Väestö vanhenee ja sairauskirjo muuttuu Teknologia kehittyy - HOITOTEKNOLOGIA - tietoteknologia Hoito yksilöllistyy

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala

Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala 2017 Pitkäaikaissairaan terveys- ja hoitosuunnitelma

Lisätiedot

LÄÄKITYKSEN TARKISTUSPALVELUSTA APUA LÄÄKITYSHUOLIIN. Charlotta Sandler Farmaseuttinen johtaja, FaT. Apteekkaripäivät

LÄÄKITYKSEN TARKISTUSPALVELUSTA APUA LÄÄKITYSHUOLIIN. Charlotta Sandler Farmaseuttinen johtaja, FaT. Apteekkaripäivät LÄÄKITYKSEN TARKISTUSPALVELUSTA APUA LÄÄKITYSHUOLIIN Charlotta Sandler Farmaseuttinen johtaja, FaT Apteekkaripäivät 20.4.2017 19.4.2017 Esittäjän nimi 1 MONI IKÄÄNTYNYT TARVITSEE TUKEA LÄÄKEHOIDON HALLINTAAN

Lisätiedot

Insert Firstname Lastname via > Home > FCG > Header/Footer > Footer Page 1

Insert Firstname Lastname via > Home > FCG > Header/Footer > Footer Page 1 Insert Firstname Lastname via > Home > FCG > Header/Footer > Footer 16.2.2017 Page 1 Miksi ryhmittelyn pitää olla kliinisesti mielekäs, jotta se antaa kuvan potilaiden terveysongelmista? Esimerkkinä Diabetes

Lisätiedot

Jouko Verho Omavastuukaton vaikutus lääkekulutukseen

Jouko Verho Omavastuukaton vaikutus lääkekulutukseen Nettityöpapereita 40/2012 Jouko Verho Omavastuukaton vaikutus lääkekulutukseen Kelan tutkimusosasto Kirjoittaja Jouko Verho, VTT, erikoistutkija Kelan tutkimusosasto etunimi.sukunimi@kela.fi Kirjoittaja

Lisätiedot

Kelan rooli soten rahoituksessa?

Kelan rooli soten rahoituksessa? Kelan rooli soten rahoituksessa? Näkökulmia muun muassa kustannusten hillintään Hennamari Mikkola, tutkimusprofessori, Tieto- ja viestintäyksikön päällikkö Sote ja talous, THL 27.4.2017 2 Arviot Kelan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

eapr -ryhmittely: prosessijohtamista tukeva perusterveydenhuollon tuotteistus

eapr -ryhmittely: prosessijohtamista tukeva perusterveydenhuollon tuotteistus eapr -ryhmittely: prosessijohtamista tukeva perusterveydenhuollon tuotteistus Tuotteistus/potilasryhmitys terveydenhuollossa! Tuotteistuksella ymmärretään monentasoisia asioita yksittäiset toimenpiteet

Lisätiedot

Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 16A

Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 16A Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 16A Apteekkikirje 16 A 30.1.2004 Lääkevalmisteiden erityiskorvattavuus Lääkkeiden hintalautakunta päättää lääkevalmisteiden erityiskorvattavuudesta

Lisätiedot

Ajankohtaista lääkekorvauksista. Jaana Martikainen Lääketutkimustiimin päällikkö Tolkkua lääkekorvauksista 28.9.2011

Ajankohtaista lääkekorvauksista. Jaana Martikainen Lääketutkimustiimin päällikkö Tolkkua lääkekorvauksista 28.9.2011 Ajankohtaista lääkekorvauksista Jaana Martikainen Lääketutkimustiimin päällikkö Tolkkua lääkekorvauksista 28.9.2011 Terveydenhuoltomenot 1995 2009 vuoden 2009 hinnoin, miljoonaa euroa (Lähde: Terveydenhuollon

Lisätiedot

Diabeetikon sosiaaliturva. Laura Tuominen-Lozić Järjestösuunnittelija Suomen Diabetesliitto ry

Diabeetikon sosiaaliturva. Laura Tuominen-Lozić Järjestösuunnittelija Suomen Diabetesliitto ry Diabeetikon sosiaaliturva Laura Tuominen-Lozić Järjestösuunnittelija Suomen Diabetesliitto ry Diabeetikon sosiaaliturva = sosiaali- ja terveysturvaa Julkisella vallalla perustuslaillinen velvollisuus taata

Lisätiedot

AbbVie Parkinsonin taudin hoitoketjuanalyysi

AbbVie Parkinsonin taudin hoitoketjuanalyysi AbbVie Parkinsonin taudin hoitoketjuanalyysi Yhteenveto loppuraportista 7.4.2017 FIDUO170150a/04.2017 Sisällys 1 Johdanto ja yhteenveto 2 Parkinsonin taudin taustaa ja taudin esiintyvyys Projektin tavoitteena

Lisätiedot

Miten uudet lääkkeet tulevat avohoitoon

Miten uudet lääkkeet tulevat avohoitoon Miten uudet lääkkeet tulevat avohoitoon Elina Asola yliproviisori Lääkkeiden hintalautakunta Sosiaali- ja terveysministeriö 12.10.2016 1 12.10.2016 2 12.10.2016 3 Lääkkeiden kokonaismyynti vuonna 2015

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ (HE

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ (HE Kansaneläkelaitos Lausunto 24.10.2016 Kela 40/010/2016 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Lausuntopyyntö 18.10.2016 LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ (HE 184/2016 vp) LAEIKSI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN, LÄÄKELAIN

Lisätiedot

3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt

3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt 3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt ja ostot Suorakorvausmenettely koskee Suomessa asuvia, sairausvakuutuslain mukaan vakuutettuja henkilöitä. Lisäksi suorakorvausmenettely koskee

Lisätiedot

Lääkkeiden koneellinen annosjakelu

Lääkkeiden koneellinen annosjakelu Lääkkeiden koneellinen annosjakelu Lotta Heikari proviisori, Keljon apteekki Vanhustyön avopalveluohjaajat Jyväskylä 17.3.2006 (Suomen Apteekkariliiton aineiston pohjalta) Sisältö Lääkkeiden koneellinen

Lisätiedot

Ruotsin kustannusperusteinen lääkekorvausjärjestelmä Suomeen?

Ruotsin kustannusperusteinen lääkekorvausjärjestelmä Suomeen? Ruotsin kustannusperusteinen lääkekorvausjärjestelmä Suomeen? Simulointi- ja vertailututkimuksen tuloksia Katri Aaltonen 6.6.2012 MIKSI? Suomen lääkekorvausjärjestelmä on monimutkainen. Suomen lääkekorvausjärjestelmä

Lisätiedot

LÄÄKEPOLIITTINEN ILTAPÄIVÄ Kuopion yliopisto 25.1.2007. Ylijohtaja, professori Hannes Wahlroos Lääkelaitos

LÄÄKEPOLIITTINEN ILTAPÄIVÄ Kuopion yliopisto 25.1.2007. Ylijohtaja, professori Hannes Wahlroos Lääkelaitos LÄÄKEPOLIITTINEN ILTAPÄIVÄ Kuopion yliopisto 25.1.2007 Ylijohtaja, professori Hannes Wahlroos Lääkelaitos 2 Lääkepolitiikan tarve? Proaktiivinen vs. reaktiivinen ote AD HOC vs. strategiset linjaukset ja

Lisätiedot

Asia: Hallituksen esitys sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Asia: Hallituksen esitys sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta LAUSUNTO 10.8.2012 Sosiaali ja terveysministeriö PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Viite: Lausuntopyyntö 27.6.2012 (STM:024:00/2012) Asia: Hallituksen esitys sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 28.01.2013 (STM084:00/2011). Lääkekorvausjärjestelmän kehittämistyöryhmän loppuraportti.

Lausuntopyyntö 28.01.2013 (STM084:00/2011). Lääkekorvausjärjestelmän kehittämistyöryhmän loppuraportti. Lausunto 11.3.2013 Viite: Lausuntopyyntö 28.01.2013 (STM084:00/2011). Lääkekorvausjärjestelmän kehittämistyöryhmän loppuraportti. Suomen Diabetesliitto ry:n lausunto lääkekorvausjärjestelmän kehittämistyöryhmän

Lisätiedot

Mitä lääkehoitojen kokonaisarviointien vaikuttavuudesta tiedetään? - Sic!

Mitä lääkehoitojen kokonaisarviointien vaikuttavuudesta tiedetään? - Sic! Page 1 of 6 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 TEEMAT Mitä lääkehoitojen kokonaisarviointien vaikuttavuudesta tiedetään? Saija Leikola / Kirjoitettu 29.6.2012 / Julkaistu 7.9.2012 Lääkehoidon kokonaisarvioinnin

Lisätiedot

Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa 27.4.2017 Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Ulkomailla opiskelu ja oikeus sairaanhoitoon a) Opiskelijan tilapäinen

Lisätiedot

Henrietta Linde 5.2.2013. Proviisori

Henrietta Linde 5.2.2013. Proviisori Henrietta Linde 5.2.2013 Proviisori Sähköinen lääkemääräys (eresepti) Kansallinen Terveysarkisto (KanTa) on yhteinen nimitys terveydenhuollon valtakunnallisille tietojärjestelmä-palveluille, joita ovat

Lisätiedot

Matemaatikot ja tilastotieteilijät

Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matematiikka/tilastotiede ammattina Tilastotiede on matematiikan osa-alue, lähinnä todennäköisyyslaskentaa, mutta se on myös itsenäinen tieteenala. Tilastotieteen tutkijat

Lisätiedot

Poliittisen osallistumisen eriytyminen

Poliittisen osallistumisen eriytyminen Poliittisen osallistumisen eriytyminen Hanna Wass akatemiatutkija, yliopistonlehtori hanna.wass@helsinki.fi Twitter: @hanna_wass Seminaari- ja kuulemistilaisuus valtioneuvoston demokratiapoliittisesta

Lisätiedot

/1. MTTTP5, luento Normaalijakauma (jatkuu) Binomijakaumaa voidaan approksimoida normaalijakaumalla

/1. MTTTP5, luento Normaalijakauma (jatkuu) Binomijakaumaa voidaan approksimoida normaalijakaumalla 17.11.2016/1 MTTTP5, luento 17.11.2016 3.5.5 Normaalijakauma (jatkuu) Binomijakaumaa voidaan approksimoida normaalijakaumalla likimain Jos X ~ Bin(n, p), niin X ~ N(np, np(1 p)), kun n suuri. 17.11.2016/2

Lisätiedot

Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 4A

Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 4A Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 4A Apteekkikirje 4 A 21.1.2002 Klopidogreelin toimittaminen peruskorvattuna Valtioneuvosto on 15.11.2001 antanut merkittäviä

Lisätiedot

Yksityissektori ja sairaanhoitovakuutus - miten Kela tukee asiakasta?

Yksityissektori ja sairaanhoitovakuutus - miten Kela tukee asiakasta? Yksityissektori ja sairaanhoitovakuutus - miten Kela tukee asiakasta? Hennamari Mikkola, Terveysturvan tutkimuksen päällikkö Kelan tutkimusosaston seminaari 9.6.2011 Toimintaympäristön haasteet Sairausvakuutuksen

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksen päätös

Kansaneläkelaitoksen päätös Kansaneläkelaitoksen päätös lääketieteellisistä edellytyksistä, jotka sairauden tulee rajoitetusti erityiskorvattavan lääkkeen erityiskorvaamiseksi täyttää. Annettu Helsingissä 31.12.2004 Kansaneläkelaitos

Lisätiedot

Perhevapaiden käyttö ja suorat kustannukset yrityksille. Sami Napari (Etla) Perhevapaiden kustannukset seminaari, Helsinki 7.5.

Perhevapaiden käyttö ja suorat kustannukset yrityksille. Sami Napari (Etla) Perhevapaiden kustannukset seminaari, Helsinki 7.5. Perhevapaiden käyttö ja suorat kustannukset yrityksille Sami Napari (Etla) Perhevapaiden kustannukset seminaari, Helsinki 7..27 Taustaa Tutkimustieto perhevapaiden käytöstä ja kustannuksista yrityksille

Lisätiedot

Seinäjoki: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi

Seinäjoki: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi Seinäjoki: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi VK ESH:n laskennalliset kustannukset HILMO- tietojen* perusteella eri sairaaloiden hinnoin vuotta kohti Hilmo 2005-2007 * Etelä- Pohjanmaan

Lisätiedot

Soini: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi

Soini: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi Soini: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi VK ESH:n laskennalliset kustannukset HILMO- tietojen* perusteella eri sairaaloiden hinnoin vuotta kohti Hilmo 2005-2007 * Etelä- Pohjanmaan SHP

Lisätiedot

Hannus- Kurkela- Palokangas. Paljon palveluita käyttävät asiakkaat Oulun yhteispäivystyksessä

Hannus- Kurkela- Palokangas. Paljon palveluita käyttävät asiakkaat Oulun yhteispäivystyksessä Hannus- Kurkela- Palokangas Paljon palveluita käyttävät asiakkaat Oulun yhteispäivystyksessä Taustaa: - Tarkoituksena on selvittää millaisia ovat Oulun yhteispäivystyksen paljon palveluita käyttävät oululaiset

Lisätiedot

Äänekoski. Paljon erikoissairaanhoidon palveluita käyttävät potilaat. Psykiatria F00-F99. Toteuttajat: Medfiles Oy. Proper Oy.

Äänekoski. Paljon erikoissairaanhoidon palveluita käyttävät potilaat. Psykiatria F00-F99. Toteuttajat: Medfiles Oy. Proper Oy. Äänekoski Paljon erikoissairaanhoidon palveluita käyttävät potilaat Psykiatria F00-F99 Toteuttajat: Medfiles Oy www.medfiles.eu Proper Oy www.proper.fi 1 (8) Tausta Tässä raportissa tarkastellaan paljon

Lisätiedot

Töysä: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi

Töysä: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi Töysä: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi VK ESH:n laskennalliset kustannukset HILMO- tietojen* perusteella eri sairaaloiden hinnoin vuotta kohti Hilmo 2005-2007 * Etelä- Pohjanmaan SHP

Lisätiedot

Lääkkeiden kustannusvaikuttavuustiedon hyödyntäminen sairaalassa

Lääkkeiden kustannusvaikuttavuustiedon hyödyntäminen sairaalassa Lääkkeiden kustannusvaikuttavuustiedon hyödyntäminen sairaalassa Toivo Naaranlahti KYSin apteekki 31.10.2012 1 Sisältö lääkepolitiikka sairaalan lääkekustannukset kilpailutus kustannusvaikuttavuus nykytila/tulevaisuus

Lisätiedot

Kurikka: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi

Kurikka: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi Kurikka: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi VK ESH:n laskennalliset kustannukset HILMO- tietojen* perusteella eri sairaaloiden hinnoin vuotta kohti Hilmo 2005-2007 * Etelä- Pohjanmaan

Lisätiedot

Kauhava: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi

Kauhava: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi Kauhava: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi VK ESH:n laskennalliset kustannukset HILMO- tietojen* perusteella eri sairaaloiden hinnoin vuotta kohti Hilmo 2005-2007 * Etelä- Pohjanmaan

Lisätiedot

Alajärvi: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi

Alajärvi: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi Alajärvi: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi VK ESH:n laskennalliset kustannukset HILMO- tietojen* perusteella eri sairaaloiden hinnoin vuotta kohti Hilmo 2005-2007 * Etelä- Pohjanmaan

Lisätiedot

Alavus: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi

Alavus: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi Alavus: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi VK ESH:n laskennalliset kustannukset HILMO- tietojen* perusteella eri sairaaloiden hinnoin vuotta kohti Hilmo 2005-2007 * Etelä- Pohjanmaan

Lisätiedot

Evijärvi: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi

Evijärvi: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi Evijärvi: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi VK ESH:n laskennalliset kustannukset HILMO- tietojen* perusteella eri sairaaloiden hinnoin vuotta kohti Hilmo 2005-2007 * Etelä- Pohjanmaan

Lisätiedot

Ylistaro: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi

Ylistaro: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi Ylistaro: Erikoissairaanhoidon kustannusten ja käytön analyysi VK ESH:n laskennalliset kustannukset HILMO- tietojen* perusteella eri sairaaloiden hinnoin vuotta kohti Hilmo 2005-2007 * Etelä- Pohjanmaan

Lisätiedot

r = 0.221 n = 121 Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit.

r = 0.221 n = 121 Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit. A. r = 0. n = Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit. H 0 : Korrelaatiokerroin on nolla. H : Korrelaatiokerroin on nollasta poikkeava. Tarkastetaan oletukset: - Kirjoittavat väittävät

Lisätiedot

Väestön hoitotarpeiden ennustaminen Terveyderihuollon ikävakioitu kustannusvertailu

Väestön hoitotarpeiden ennustaminen Terveyderihuollon ikävakioitu kustannusvertailu TERVEYDENHUOLLON 25. ATK-PAIVAT Kuopio, Hotelli Scandic 31.5-1.6.1999 LT erikoistutkija Riitta Luoto Kansanterveyslaitos Väestön hoitotarpeiden ennustaminen Terveyderihuollon ikävakioitu kustannusvertailu

Lisätiedot

Sitra, Kela ja Oulun kaupunki Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö

Sitra, Kela ja Oulun kaupunki Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö Sitra, Kela ja Oulun kaupunki Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö Tiivistelmä 12.3.2015 Nordic Healthcare Group (NHG) lyhyesti NHG on Suomen johtava terveys- ja sosiaalipalvelujen kehittämiseen erikoistunut

Lisätiedot

Kuka maksaa viulut, jos terveydenhuollon monikanavarahoitus puretaan? Elise Kivimäki

Kuka maksaa viulut, jos terveydenhuollon monikanavarahoitus puretaan? Elise Kivimäki Kuka maksaa viulut, jos terveydenhuollon monikanavarahoitus puretaan? Elise Kivimäki 5.3.2014 Terveydenhuoltomenot vuosina 1995 2011 vuoden 2011 hinnoin, milj. euroa 18 000 16 000 14 000 12 000 10 000

Lisätiedot

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut 30. Sairausvakuutus S e l v i t y s o s a : Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääkeja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden

Lisätiedot

Palveluntuottajien vuosiraportti

Palveluntuottajien vuosiraportti 2015 Palveluntuottajien vuosiraportti Kela 19.7.2016 1 Kela Sisällön suunnittelu Anneli Louhenperä, Leena Penttinen Riikka Peltonen, Leena Poikkeus Tuulikki Karhu, Marjaana Pajunen Veli-Matti Vaden, Seija

Lisätiedot

ADUCATE LHKA ADVANCED LÄÄKEHOIDON ARVIOINTI JA KOKONAISARVIOINTI

ADUCATE LHKA ADVANCED LÄÄKEHOIDON ARVIOINTI JA KOKONAISARVIOINTI ADUCATE LHKA ADVANCED LÄÄKEHOIDON ARVIOINTI JA KOKONAISARVIOINTI Jokaisen potilaan lääkehoito tulee suunnitella yksilöllisesti. LHA + LHKA = LH Lääkehoidon kokonaisarvioinnilla edistetään rationaalisen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1385. Valtioneuvoston asetus. Senaatti-kiinteistöistä. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2003

SISÄLLYS. N:o 1385. Valtioneuvoston asetus. Senaatti-kiinteistöistä. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2003 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2003 N:o 1385 1391 SISÄLLYS N:o Sivu 1385 Senaatti-kiinteistöistä... 4599 1386 vuodelta 2003 maksettavasta pohjoisesta tuesta annetun

Lisätiedot

KARSTULA. Paljon erikoissairaanhoidon palveluita käyttävät potilaat. Toteuttajat: Medfiles Oy Proper Oy

KARSTULA. Paljon erikoissairaanhoidon palveluita käyttävät potilaat. Toteuttajat: Medfiles Oy  Proper Oy KARSTULA Paljon erikoissairaanhoidon palveluita käyttävät potilaat Toteuttajat: Medfiles Oy www.medfiles.eu Proper Oy www.proper.fi Tausta Tässä raportissa tarkastellaan paljon erikoissairaanhoidon palveluita

Lisätiedot

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10. Mikko Syvänne Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.2010 1 Klassiset valtimotaudin riskitekijät Kohonnut veren kolesteroli Kohonnut

Lisätiedot

Valtio rahalla ohjaamassa valtionosuusjärjestelmän kehittämismahdollisuudet?

Valtio rahalla ohjaamassa valtionosuusjärjestelmän kehittämismahdollisuudet? Valtio rahalla ohjaamassa valtionosuusjärjestelmän kehittämismahdollisuudet? Unto Häkkinen CHESS/THL 14.11.2014 14.11.2014 1 Pelkistetty esitys rahavirroista Yksitynen- /kolmassektori Tuottamisvastuussa

Lisätiedot

Lääkkeet osana suomalaista terveydenhoitoa. Tuomas Nurmela viestintäjohtaja

Lääkkeet osana suomalaista terveydenhoitoa. Tuomas Nurmela viestintäjohtaja Lääkkeet osana suomalaista terveydenhoitoa Tuomas Nurmela viestintäjohtaja Terveydenhuoltoon vaikuttavia muutoksia yhteiskunnassa Potilaiden tieto- ja vaatimustason nousu Valinnanvapauden kasvu terveydenhuollossa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 134/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia. Lakiin lisättäisiin

Lisätiedot

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen uudessa terveydenhuollon mallissa Liisa-Maria Voipio-Pulkki/ Terveyspalveluryhmä Sosiaali- ja terveysministeriö Mikä on uusi terveydenhuollon malli? Työ on vielä

Lisätiedot

LÄPIVALAISUSSA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LÄÄKE- JA MATKAKUSTANNUKSET

LÄPIVALAISUSSA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LÄÄKE- JA MATKAKUSTANNUKSET TYÖPAPERI 06.10.2017 LÄPIVALAISUSSA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LÄÄKE- JA MATKAKUSTANNUKSET Tietopakettiraportointi yhdisti sosiaali- ja terveydenhuollon matkojen sekä lääkkeiden kustannus-, asiakas-

Lisätiedot

Suomalaisten sairaudet

Suomalaisten sairaudet Tiina K.M. Jaatinen Jari Raudasoja Suomalaisten sairaudet Sanoma Pro Oy Helsinki Tiedustelut Sanoma Pro Oy, Helsinki puh. 020 391 000 sähköposti: asiakaspalvelu@sanomapro.fi www.sanomapro.fi Kustantaja:

Lisätiedot

Kaaoksen hallinta (perus)terveydenhuollossa. 17.4.2013 Klas Winell

Kaaoksen hallinta (perus)terveydenhuollossa. 17.4.2013 Klas Winell Kaaoksen hallinta (perus)terveydenhuollossa 17.4.2013 Klas Winell Rakennuspalikat Omien resurssien analyysi Kohdeväestön analyysi Nykyisen toiminnan määrä, laatu, vaikuttavuus ja terveyshyöty analyysi

Lisätiedot

HE 97/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslakia muutettavaksi siten, että lääkekorvausjärjestelmää

HE 97/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslakia muutettavaksi siten, että lääkekorvausjärjestelmää Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta 292661 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslakia muutettavaksi

Lisätiedot

Lääketietoa ammattilaisille (ilmestyy helmikuu 2012, WSOYpro)

Lääketietoa ammattilaisille (ilmestyy helmikuu 2012, WSOYpro) Lääketietoa ammattilaisille (ilmestyy helmikuu 2012, WSOYpro) Tiina Koskinen - Alli Puirava - Johanna Salimäki - Pauli Puirava - Raimo Ojala I LÄÄKEHOIDON KÄYTÄNNÖT JA PERUSTEET 1. LÄÄKEHUOLLON ORGANISOINTI

Lisätiedot

Fimea ja Moniammatillinen verkosto ikäihmisten lääkkeiden käytön järkeistämiseksi. Pertti Happonen

Fimea ja Moniammatillinen verkosto ikäihmisten lääkkeiden käytön järkeistämiseksi. Pertti Happonen Fimea ja Moniammatillinen verkosto ikäihmisten lääkkeiden käytön järkeistämiseksi Pertti Happonen valvoo ja kehittää lääkealaa väestön terveydeksi Organisaatio 31.8.2012 Ylijohtaja Sinikka Rajaniemi Strateginen

Lisätiedot

MR-Lääketilasto Reseptilääkkeiden tilastotietopalvelu

MR-Lääketilasto Reseptilääkkeiden tilastotietopalvelu MR-Lääketilasto Reseptilääkkeiden tilastotietopalvelu on tuotteistanut tilastotiedon helposti hyödynnettävään muotoon. Palvelumme avulla voit valita tilastoon haluamasi lääkkeet, lääkeryhmät, indikaatiot,

Lisätiedot

Lääkehoidon kokonaisarviointi iäkkäillä

Lääkehoidon kokonaisarviointi iäkkäillä Lääkehoidon kokonaisarviointi iäkkäillä Paula Timonen Proviisori LHKA paula.timonen@prodosis.fi Turvallinen lääkehoito Vaatii tietoa, ammattitaitoa, asennetta, suunnitelmallisuutta, sitoutumista ja seurantaa

Lisätiedot