Yksilö, perhe vai kulutusyksikkö. Näkökohtia tulonsaajayksikön valinnasta HANNU NURMI

Transkriptio

1 TEEMANUMERO: Tulonjako MIKAEL INGBERG Työvoiman tarjonta ja progressiivinen verotus TUOVI ALLI~N Kotitalouksien tulonjako ja tulonjakopolitiikan vaikutukset RISTO SULLSTRÖM Alimman tuloviidenneksen toimeentulo Suomessa vuonna 1981 JUKKA PEKKARINEN Kotitalouksien varallisuuden jakautuminen Suomessa NANAK KAKWANI Aliravitsemuksen mittaaminen ja toimenpidesuositukset TUOVI ALLI~N Yksilö, perhe vai kulutusyksikkö. Näkökohtia tulonsaajayksikön valinnasta HANNU NURMI James M. Buchanan - KARI PUUMANEN Makroteorian näkymiä julkisen valinnan teoreetikko TOR ERI KSSON Työllisyystutkimustoimikunnan mietintö PEKKA SAURAMO - HEIKKI SOLTTILA Muutama kommentti työllisyystutkimustoimikunnan mietinnöstä

2 KANSANTALOU DELLIN EN AIKAKAUSKIRJA 1987 Yhteiskuntataloudell isen Aikakauski rjan 83. vuosi kerta ISSN Julkaisija: Kansantaloudellinen Yhdistys (ks. takakansi) Päätoimittajat JUKKA PEKKARINEN (vastaava päätoimittaja) ANTTI SUVANTO Toimitussihteeri KAI TORVI Toimitusneuvosto OSMO FORSSELL HANNU HALTTUNEN ERKKI KOSKELA HEIKKI KOSKENKYLÄ VEIKKO REINIKAINEN EERO TUOMAINEN ILARI TYRNI PENTTI VARTIA Toimituksen osoite: Kansantaloudellinen aikakauskirja, EVA, Eteläesplanadi 20, HELSINKI, puh /Kai Torvi Tilaus- ja osoiteasiat: Tuula Torvi, TASKU, Erottajankatu 15-17, HELSINKI, puh lTuula Torvi. Osoitteenmuutoksen yhteydessä pyydetään ilmoittamaan osoitelapussa oleva tilaajakoodi. Kansantaloudellisen Yhdistyksen jäsen asiat: Antti Heinonen, KOP, Taloudellinen tutkimusosasto, Aleksanterinkatu 44, Helsinki, puh Ohjeita kirjoittajille takakannen sisäsivulla. The Finnish Economic Journal is published quarterly by the Finnish Economic Association (Kansantaloudellinen Yhdistys). Manuscripts and editorial correspondence should be addressed to Kansantaloudellinen aikakauskirja, EVA, Eteläesplanadi 20, SF HELSINKI, FINLAND.

3 Kansantaloudellinen aikakauskirja THE FINNISH ECONOMIC JOURNAL LXXXIII vuosikerta nide 1 TEEMANUMERO: Tulonjako Kansantaloudellisen Yhdistyksen kokouksissa pidettyjä esitelmiä Työvoiman tarjonta ja progressiivinen verotus Kotitalouksien tulonjako ja tulonjakopolitiikan vaikutukset Puheenvuoro Alimman tuloviidenneksen toimeentulo Suomessa vuonna 1981 Puheenvuoro Kotitalouksien varallisuuden jakautuminen Suomessa Puheenvuoro Mikael Ingberg Tuovi Allen Risto Suominen Risto Sullström Hannu Uusitalo Jukka Pekkarinen Esko Seppänen Artikkeleita Aliravitsemuksen mittaaminen ja toimenpidesuositukset Nanak Kakwani 67 Katsauksia ja keskustelua Yksilö, perhe vai kulutusyksikkö. Näkökohtia tulonsaajayksikön valinnasta James M. Buchanan - teoreetikko Makroteorian näkymiä julkisen valinnan Työllisyystutkimustoimikunnan mietintö Muutama kommentti työllisyystutkimustoimikunnan mietinnöstä Tuovi Allen Hannu Nurmi Kari Puumanen Tor Eriksson Pekka Sauramo - Heikki Solttila

4 2 Kirjallisuutta Kari Puumanen: Three Essays on Money, Wealth and the Exchange Rate Geoffrey Wyatt: The Economics of Invention. A Study of the Determinants of Inventive Activity English summaries Tieteellisiä kokouksia Eighth International Conference in Input-Output Tecniques, Sapporo, Japani Conference on Employment, Unemployment and Hours of Work Alan C. Stockman Raimo Lovio Pasi Ahde - Osmo Forssell - August Leppä - Heikki Sourama Tuire Santamäki-Vuori Tulevia tieteellisiä kokouksia Toimitukselle saapunutta kirjallisuutta Tietoja julkaistuista keskustelupapereista Ti,etoja hyväksytyistä opinnäytteistä Kirjoittajat Kansantaloudellisen aikakauskirjan palvelukortti

5 Kansantaloudellinen aikakauskirja 1987:1 KANSANTALOUDELLISEN YHDISTYKSEN KOKOUKSISSA PIDETTYJÄ ESITELMIÄ Työvoiman tarjonta ja progressiivinen verotus* MIKAEL INGBERG 1. Aluksi Viime aikoina henkilöverotuksen rakenne on taas kerran nostettu esiin talouspoliittisen keskustelun erääksi tärkeimmäksi kysymykseksi. Laajoja tuloverotuksen uudistuksia on jo toteutettu esimerkiksi USA:ssa, Isossa-Britanniassa ja Tanskassa, kun taas keskustelu on vilkasta Ruotsissa, Norjassa ja myös Suomessa. Keskustelussa on tuloverotuksen uudistamisen tarvetta perusteltu seuraavilla näkökohdilla: 1. Tuloverotuksen lakisääteinen progressio on ajan mittaan kiristynyt voimakkaasti. Efektiivisen progression kehityksestä ei ole selvää tietoa, mutta sekin lienee yleensä kiristynyt. 2. Veropohja on kaventunut monissa maissa. Mahdollisesti tämä on seurausta edellä mainitusta lakisääteisen progression kiristymisestä. Ensiksi veron välttäminen on käynyt entistä tuottoisammaksi ja toiseksi poliittiset paineet lisätä verovähennyksiä ja verovapaita tai aliarvostettuja tulolajeja ovat kasvaneet. 3. Nimenomaan pääomatulojen verotus on monissa maissa erittäin sekava ja epäneutraali, eli verotus kohtaantuu hyvin eri tavalla eri pääomatulolajeihin. 4. Korkean marginaaliveroasteen on entistä enemmän nähty haittaavan työmarkkinoiden toimintaa eli lisäävän palkkainflaatiopaineita, vähentävän työn tarjontaa sekä vähentävän halukkuutta inhimillisen pääoman kar- * Kansantaloudellisen Yhdistyksen kokouksessa pidetty esitelmä. tuttamiseen, eli koulutuksen hankkimiseen. Tässä kirjoituksessa keskityn viimeksi mainitun asiakokonaisuuden tarkastelemiseen. Sen ohella tulen kuitenkin jossain määrin tarkastelemaan muitakin näkökohtia. 2. Tuloverotuksen rakenteesta ja progression kehityksestä Suomen tuloverotuksen pohja on periaatteessa laaja ja nojautuu jossain määrin ns. Haig Simons'n laajaan tulokäsitteeseen. Käytännössä tästä teoreettisesta tulokäsitteestä on kuitenkin tehty niin monta poikkeusta, että tänä päivänä on vaikeata nähdä yhteyttä teorian ja käytännön välillä. Olemme pian sellaisessa tilanteessa, että veroviranomaiset joutuvat vastaamaan kysymykseen, mitä tuloverotuksemme tulo käsite on, Lordi Wrenbury'n sanoilla!»the word income... means such income as is within the Act taxable under the Act.» Käytännössä tuloverotuksemme pitkälle on palkkavero. Vuonna 1983 palkkatulot olivat 73,9 % ja saadut tulonsiirrot - ansioeläkkeet ja sairausvakuutuskorvaukset - 16,6 % veronalaisista tuloista eli yhteensä yli 90 %. Vuonna 1970 vastaavat luvut olivat 80,2 % ja 4,9 % eli yhteensä n. 85 % (katso liitetaulukot Al ja A2). Tämä asia on tärkeätä muistaa tuloverotuksen progressiosta keskusteltaessa. Kuten liitetaulukoista käy ilmi, ei veropohjamme tulojen veronalaisuuden osalta ole ka- 1 Brown & Jackson (1982), s. 289.

6 4 ventunut viime vuosikymmenen aikana. Vuonna 1970 kansantalouden tilinpidon mukaisista kotitaloussektorin kokonaistuloista oli 75 OJo veronalaisia, kun vastaava luku vuonna 1983 oli 81 %. Tulokäsitteen laajuuteen liittyvät oleellisena osana myös tuloista myönnettävät vähennykset. Vuonna 1970 vähennysten osuus veronalaisista tuloista oli 32,2 %, kun vastaava luku vuonna 1983 oli 31,5 %, joten vähennyksien vuoksi veropohjamme ei myöskään ole pidemmällä aikavälillä sanottavasti kaventunut. Näin ollen verotettavan tulon osuus BKT:sta, kotitaloussektorin kokonaistuloista tai muusta vastaavasta kokonaistulokäsitteestä on pysynyt suhteellisen vakaana viimeisten vuoden aikana. Sen sijaan tuloverotuksen progressio on kiristynyt selvästi ainakin siinä mielessä, että keskimääräinen marginaaliveroaste on noussut voimakkaasti. Tätä kehitystä voidaan havainnollistaa monella eri tavalla. Seuraavassa kuviossa on esitetty verovelvollisten jakautuminen eri»marginaaliveroryhmiin» vuosina Laskelma ei ole täysin luotettava, koska se perustuu aggregaattitilastoon, mutta antaa kuitenkin viitteitä kehityksen suunnasta ja lienee siten hyväksyttävä. Kuviosta voidaan todeta se, että kun 4000, ;::::====/ P Verottamattomat Kuvio 1. Verovelvollistenjakautuminen»marginaaliveroryhmiin» (MTR = Marginaaliveroprosentti valtionverotuksessa). Lähde: Tulo- ja varallisuustilasto. kunnallisvero ym. jakoverot otetaan huomioon (eli MTR-Iukuihin lisätään noin 20 prosenttiyksikköä), noin 50 % tai sitä korkeampaa marginaaliveroa»maksavien» verovelvollisten lukumäärä (MTR> 30) on lisääntynyt 1970-luvun puolivälin reilusti alle 0,5 miljoonasta henkilöstä vuoteen 1984 mennessä runsaaseen 1 miljoonaan henkilöön. Pidemmällä aikavälillä tilastovertailuja vaikeuttaa erillisverotusjärjestelmään siirtyminen vuodesta Tehtyjen selvitysten mukaan progression kiristyminen vuodesta 1960 vuoteen 1975 ja nimenomaan vuosina oli erittäin voimakasta Tuloverotus ja työmarkkinat Edellä jo mainittiin, että tuloverotus nykymuodossaan on Suomessa pitkälle työtulojen verotusta. Tästä syystä on syytä kiinnittää erityistä huomiota tuloverotuksen vaikutuksiin nimenomaan työmarkkinoilla. Se tosiasia, että tuloverotus on pitkälle työtulojen verotusta on myös syytä muistaa silloin, kun keskustellaan tuloverotuksen tulonjakovaikutuksista. Tällä toteamuksella en tarkoita sitä, että tuloverotus ei voisi olla merkittävä tulontasaaja myös pääomatulojen suhteen. Todennäköisesti järjestelmä kuitenkin»vuotaa» niin paljon pääomatulojen osalta, että efektiivinen veroaste näiden tulojen osalta keskimäärin jää suhteellisen alhaiseksi. 3 Tuloverotuksen tulonjakovaikutuksista keskusteltaessa on näin ollen ensiksikin syytä hieman tarkastella sitä, miten ansio- tai työtulojen jakautuma syntyy. Seuraavassa taulukossa on esitetty eräs tapa tarkastella tulonjaon syntyä. Taulukon ideana on ansiotulojeh hajontaa disaggregoimalla tarkastella, missä määrin tavallaan luonnolliset tekijät, kuten eri henkilöiden erilainen osallistuminen ansiotyöhön ja eritasoinen koulutus, selittävät vallitsevia tuloeroja. 2 Katso esim. Asplund (1986) tai ETLA (1985). 3 Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä korostaa sanaa keskimäärin. Nimenomaan marginaaliveroasteet voivat olla erittäin korkeita myös pääomatulojen osalta.

7 5 Taulukko 1. Ansiotulojen hajonnan osittaminen (vuoden 1980 verotilasto-otoksen perusteella). Koko otos (N = 9330) Työlliset (N = 6395) 12 kuukautta työssä olleet (N = 44225) Keskiasteen koulutusta saaneet (N = 1160) vuoden ikäiset (N = 102) Lähde: Ingberg (1986). Variaatio- kerroin (keski- hajonta jaettuna keskiarvolla) Ansiotulot keskimäärin, mk/vuosi ,99 0,68 0,62 0,34 0,31 Taulukosta 1 huomaamme, että (i) kun työpanoksen määrän vaikutus poistetaan, vähenee ansiotulojen hajonta otoshenkilöiden keskuudessa kolmanneksella. (ii) kun työpanoksen lisäksi otetaan huomioon investoinnit henkiseen pääomaan (koulutus ja työkokemus, joi\ka korvikemuuttujana voidaan pitää ikää) vähenee hajonta edelleen kolmanneksella. Tästä näkökulmasta katsottuna progressiivisen tuloveron tulonjakovaikutuksen voidaan vähän provosoiden sanoa olevan pääasiallisesti se, että verotuksella vähennetään työpanoksesta ja henkiseen pääomaan kohdistetuista investoinneista johtuvia tuloeroja. Tässä hahmotellun tulonjakonäkökulman lisäksi tuloverotus vaikuttaa työmarkkinoihin monin eri tavoin. Viime aikoina on keskusteltu verotuksen vaikutuksista työn tarjonnan määrään, palkanmuodostukseen, muuttoliikkeeseen, henkisen pääoman karttumiseen jne. Seuraavassa keskityn kuitenkin tarkastelemaan tuloverotuksen vaikutuksia työn tarjontaan melko staattisesti. Tämä tarkoittaa, että verotuksen dynaamiset vaikutukset, esimerkiksi muutto- ja koulutuspäätösten kautta jäävät tarkastelun ulkopuolelle. Tuloverotuksen (staattiset) vaikutukset työmarkkinoilla voidaan jakaa kolmeen toisiinsa liittyvään näkökohtaan, jotka ovat (i) verotus ja työn tarjonta (ii) verotus ja palkanmuodostus sekä (iii) verotus ja harmaat työmarkkinat. Vaikka nämä näkökohdat ovat tuttuja, on ehkä syytä lyhyesti kerrata niitä Verotus ja työn tarjonta Työn tarjontapäätös mallitetaan yleensä ns. kuluttajan valintamallia hyväksi käyttäen. Näin ollen kuluttajan työn tarjontapäätös määräytyy yksinkertaisimmassa malliversiossa seuraavan tyyppisestä maksimointiongelmasta (1) max U = u (c, X-h) c, h n.e. p c = h w+a-t(y) jossa p = kulutuksen hinta c = kulutus X = kuluttajan käytettävissä oleva kokonaisaika h = tarjotun työn määrä w = yksikköpalkka A = eksogeeninen (pääoma)tulo Y = veronalainen tulo (= hw + A) T(') = verofunktio Kun hyötyfunktion ja verofunktion muodot tunnetaan, voimme johtaa työn tarjonnan riippuvuuden bruttopalkasta esimerkiksi seuraavanlaiseksi. w ~ ~~~ hs(w!u,f,a) I I hs(w!u,t,a) Kuvio 2. Tarjotun työpanoksen määrä palkanjunktiona. Kuviossa 1 kutakin bruttopalkan tasoa (w) vastaa tietty tarjotun työpanoksen määrä (hj Oletetaan, että verofunktion muotoa

8 6 muutetaan (esimerkiksi) niin, että marginaalivero alenee alhaisissa palkkaluokissa (w 2 ) ja kiristyy korkeammissa palkkaluokissa (w 1) eli siirrytään verofunktiosta T verofunktioon t. Tällöin voidaan päätellä, että tarjontakäyrä kiertää vastapäivään niin, että korkeapaikkaisten työvoiman tarjonta supistuu (fi l < h), kun taas pienipalkkaisten tarjonta lisääntyy (fi 2 > h 2 ) Tämäntyyppinen lähestymistapa on yleinen tuloverotuksen tarjontavaikutusten empiirisessä tarkastelussa ja sitä on periaatteessa myös käytetty tämän kirjoituksen loppupuolella selostetussa simuloinnissa. On ehkä syytä huomauttaa, että tässä lähestymistavassa bruttopalkkajakaumaa pidetään eksogeenisena Verotus ja palkanmuodostus Yksinkertaisimmissa veroinflaatiomalleissa (ns. neuvottelumalleissa, katso Ingberg (1985» lähtökohtana on, että palkansaaja vaatii palkkakompensaatiota odotetusta hintainflaatiosta ja inflaation aiheuttamasta veroasteen ki-. ristymisestä, ns.»bracket creep'stä». Olettamalla A = 0 budjettirajoitteessa (1) saamme hw-t(hw) (2) C = -~p Differentioimalla yhtälö (2) ajan (t) suhteen ja vaatimalla että kulutustaso säilytetään ennallaan, saadaan 4. l-atr.. (3) w = --p-h l-mtr Tällaisessa malliajattelussa lähdetään yleensä siitä, että työvoiman tarjonta ei muutu, eli että h = O. Tällöin johtopäätöksenä on, että palkkojen nousuvauhdin on oltava hintojen nousuvauhtia nopeampaa, jos tuloverotus on progressiivinen (MTR> ATR). Käytännössä tässä ovat peruselementit, joilla voidaan selittää alussa mainitsemani palkkainflaatiopaine et. 5 4 Katso liite A3. X =! ax = prosenttimuutos. t at 5 Palkkainflaatiomalleista Suomessa, katso Ingberg (1985) ja Asplund (1986). Jotta verotuksen ja palkkamuodostuksen yhteydet saataisiin paremmin kuvatuiksi, olisi myös työvoiman kysyntä otettava analyysiin mukaan. Tällöin ollaankin analyysin peruskehykseksi jo rakentamassa tietyntyyppistä työmarkkinoiden tasapainomallia. Näin ollen tarvitaan edellisen luvun tarjontakäyrän lisäksi kysyntäkäyriä. Oletetaan, että palkkataso määräytyy eri tyyppisten henkilöiden marginaalituotoksen perusteella, eli esimerkiksi että tuotantofunktio on seuraavan muotoinen (4) Q = f(h o, hl, h 2 ) = f (ho)+g (hl)+i (h 2 ) Tällöin bruttopalkkatasot eri työntekijäryhmille ovat (5) W o = f' (h o ), w I = g' (hl), w 2 = i' (h 2 ). Näin ollen kuvion 2 sijaan saadaan seuraavanlainen kuvio w,h s - (wlu,t,a), h 2 h 2 h O li 1 h 1 h Kuvio 3. Tarjottu työpanos ja palkanmuodostus. 9 I (.) Kun nyt edellä hahmotellun kehikon puitteissa toteutetaan verouudistus (T - T), sekä palkkataso että työpanos muuttuvat. Tällöin on myös selvää, että verouudistus, jossa pienipalkkaisten marginaaliveroasteet alenevat ja korkeapaikkaisten nousevat, lisää bruttopalkkaeroja, kun taas nettopalkkojen erot luultavasti pienenevät. Tärkeätä on kuitenkin myös huomata, että kysynnän joustojen ollessa suurempia kuin nolla, verouudistus vaikuttaa myös työvoiman käyttöön suhteellisten bruttopalkkojen muuttuessa. Tätä ilmiötä ei ole

9 7 yleensä voitu ottaa huomioon ainakaan poikkileikkausaineiston perusteella tehdyissä empiirisissä tutkimuksissa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että empiirisissä tutkimuksissa on oletettu työvoiman kysynnän jouston olevan ääretön ja että verotus näin ollen ei ollenkaan vaikuttaisi palkkatasoon Verotus ja»harmaat» työmarkkinat Tavanomaisissa uusklassisissa työn tarjontamalleissa ei sallita kuluttajan vaihtavan palveluksia verotetun sektorin ulkopuolella. Viimeaikaisessa keskustelussa tämä nimenomainen ilmiö on kuitenkin tuotu esiin eräänä korkeisiin marginaaliveroasteisiin liittyvänä, mahdollisesti kasvavana, ongelmana. 6 Vielä tällä hetkellä ongelma ei meillä näytä olevan niin suuri kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa veromoraali tässä suhteessa on mahdollisesti huonompi. Tähän viittaavat seuraavassa taulukossa 2 esitetyt tiedot. Uusklassinen tarjontamalli voidaan tietenkin laajentaa ottamalla huomioon myös ns. harmailla (verovapailla) markkinoilla tapahtuva työnteko. Tällöin perusmalli saa seuraavan muodon (6) max U h],h 2,c n.e. p c = wh] + g(h 2 )-T (wh]) Yhtälössä (6) h] = veronalaisen työn määrä h 2 =»verovapaan» työn määrä g (.) =»verovapaan» työn tuotanto funktio Jos yhtälöön (6) vielä liitetään palkanmuodostusyhtälö (markkinat yön kysyntäfunktio ), eli (7) w = f' (h]) voidaan tilannetta kuvata seuraavalla tavalla Kun tässä mallissa (kuvio 4) kiristetään verotusta (verokiila brutto- ja nettopalkan välillä laajenee), rationaalinen kuluttaja siirtää entistä enemmän resursseja verovapaille 6 Katso esim. Teir (1986), Ruuttu (1986), Koskela (1986). Taulukko 2. Miten usein pimeiden tulojen hankintaan liittyviä tilanteita esiintyy Suomessa ja Ruotsissa (Suomi 1981, Ruotsi 1980). Kotiäiti pitää joidenkin naapuriensa lapsia päivähoidossa ja ansaitsee mk, mitä tuloa hän ei merkitse veroilmoitukseen. Metallimies auttaa naapuria kesämökin viemärin asentamisessa ja saa tästä mk, jota tuloa hän ei merkitse veroilmoitukseen. Lääkäri ottaa mk sarjasta potilaskäyntejä, jota tuloa hän ei merkitse veroilmoitukseensa. Putkimies ja maalari tekevät toisilleen töitä markan edestä ilman että ilmoittavat tuloja verotukseen. Rakennustyömies ansaitsee eri töistä mk ilman kuittia, jota tuloa hän ei merkitse veroilmoitukseen. Mies saa tulonsa kaivinkoneesta ja tekee ojan eräälle maanviljelijäile markalla antamatta tästä kuittia. Tätä tuloa hän ei merkitse veroilmoitukseen. Lähde: Uotila ja Uusitalo (1984). Usein tai melkein aina Suomi OJo Ruotsi % markkinoille ja supistaa vastaavasti markki"' natyönsä määrää. 7 Näitäkään siirtymiä verollisen ja verovapaan työn välillä ei voida yleensä ottaa huomioon poikkileikkausaineistoon perustuvissa ekonometrisissa tutkimuksissa työvoiman tarjonnasta. 4. Työn tarjonnan empiiriset tutkimustulokset Ekonomisteilla on yleensä aika vankka käsitys, että korkea marginaalivero~ste vaikuttaa 7 Huomatkaamme, että kokonaistyöpanoksen määrän muutos ei ole mallista selvästi määriteltävissä, vaan se riippuu markkinat yön ja harmaan työn tuotantofunktioiden suhteellisista joustoista

10 8 w f' (.) g' ( ) w* ~----~~~~ ~----~ -w h 1 h; Verolliset markkinat Verovapaat N markkinat Kuvio 4. Markkinat yön ja»harmaan» työn määräytyminen. negatiivisesti työvoiman tarjontaan. Käytännössä tämän asian osoittaminen on kuitenkin varsin hankala tehtävä. Suomalaisen empiirisen makrotaloustutkimuksen raamatussa, Suomen Pankin BOF3- mallissa, marginaaliveroaste on sisällytetty ainoastaan asuntoinvestointien ja työhönosallistumisasteen määräytymisyhtälöihin. 8 Tietyntyyppisen yleis käsityksen marginaaliveroasteen vaikutuksesta työvoiman tarjontaan saa siten simuloimalla verouudistus BOF3- mallissa käytetyllä työhönosallistumisyhtälöllä. BOF3-mallissa käytetään seuraavantyyppistä spesifikaatiota: LF LE (8) Å log (-) = ao+a 1 Å log (-)+a 2 Å log N N l-m)w Y ( )+a 3 Å log (-/LF)+u P P jossa LF = työvoiman määrä N = työikäisen väestön määrä LE = työllisten määrä m = marginaaliveroaste W = palkkataso (1975 = 100) P = yksityisen kulutuksen hinta (1975 = 100) Y = kotitalouksien muu tulo kuin palkkatulo u = virhetermi 8 Katso Tarkka & Willman (1986) Miten hyvin marginaaliveroaste»sopii» työhönosallistumisasteen yhtälöön BOF3-mallissa sen sijaan on epäselvää. Tekemäni yhtälön (8) estimointi BOF3-mal Iin aineistolla (63:1-81.4) antoi seuraavat tulokset. 9 Taulukko 3. Työhönosallistumisasteen yhtälön estimointitulokset. Kerroin Estimaatti t-arvo a o -0,0009-2,24 a 1 0,5720 9,47 a 2 0,0239 2,40 a 3-0,0020-0,18 R2 = 0,59 D-W = 1,72 Estimointituloksesta on sanottava, että nettoreaalipalkan vaikutus tarjontaan näyttää olevan positiivinen joskin suhteellisen pieni. Suurimman selitys voiman yhtälössä saa ilmeisesti työllisyysaste, mikä voidaan tulkita ns.»discouraged worker» -ilmiöksi. Seuraavassa olen»simuloinut» verouudistuksen vaikutuksia BOF3-mallin työvoiman tarjontaan muuttamalla malliin sisältyne en verojärjestelmän vuoden neljännekseltä alkaen proportionaaliseksi. Siitä lähtien työhönosallistumisyhtälössä käytettiin marginaaliveroasteen sijasta keskimääräistä veroas- 9 Tulokset eroavat hieman BOF3-mallin estimaateista sen vuoksi, että BOF-mallissa käytetään tulomuuttujaa yhden neljänneksen viipeellä, kun estimoimassani mallissa ei käytetty viipeitä.

11 9 % f----"A---t---H--ti.63? 6j4 66/3 70/2 74/1 77/4 81/3 Aika Kuvio 5. BOF3-mallin työhönosallistumisasteen estimoitu kehitys (a) sekä ennustettu työhön osallistumisaste tapauksessa, jossa siirrytään proportionaaliseen verotukseen vuodesta 1974 lähtien (b). tetta. Tämä menettely ei ehkä ole paras mahdollinen tapa kuvata tällaista verouudistusta - onhan periaatteessa progressiivisen veroasteikon muutoksella myös»ylimääräinen tulovaikutus» ns. virtuaalitulon muutoksen kautta - mutta tässä haluankin ainoastaan arvioida verouudistuksen vaikutuksen suuruusluokkaa. Perusmallin mukainen ja vaihtoehtoinen työhönosallistumisaste on piirretty kuvioon 5. Kuten kuviosta 5 huomaamme, verouudistuksen vaikutus on suhteellisen pieni. Vuoden 1974 ensimmäisen neljänneksen työhönosallistumisaste nousee vajaalla 0,2 prosenttiyksiköllä ja jää suurin piirtein tälle uudelle tasolle tarkasteluperiodin loppuun asti. 10 Näin ollen vaikutus työvoiman tarjonnan määrään on luokkaa henkilöä. Tässä vaiheessa on ehkä vielä kerran syytä korostaa sitä, että edellä esitettyä mallikokeilua on käytetty ainoastaan havainnollistamaan sitä ekonomistien uskoa marginaaliveroasteen vaikutuksista työn tarjontaan, mihin edellä viitattiin. Voi nimittäin hyvinkin olla, IO Tämä ilmiö liittyy tietysti siihen, että BOF-mallin vero asteikko on kuvattu logaritmisen funktion avulla, jolloin marginaaliveroaste riippuu lineaarisesti keskimääräisestä veroasteesta. että BOF3-mallin ratkaisu tässä suhteessa ei ole paras mahdollinen. Ymmärtääkseni on nimittäin niin, että verotuksen progression vaikutukset työvoiman tarjontaan eivät ole niinkään tärkeitä työhönosallistumispäätöksessä kuin työtuntien määräytymisessä. Koska BOF3-malliin ei ole sisällytetty yhtälöitä kuvaamaan työtuntien tarjontaa, on luonnollista, että verotuksen vaikutukset ovat pieniä Poikkileikkausanalyysin lähtökohdat ja eräitä estimaatteja Makrotason aikasarja-analyyseissä verojärjestelmän mallittaminen on tahtonut käytännön syistä jäädä hyvin yleiselle tasolle, sikäli kuin sitä on ylipäänsä lainkaan pyritty mallittamaan. Viimeaikainen painopiste työvoiman tarjonnan empiirisessä tutkimuksessa onkin ollut estimointitekniikan kehittämisessä yksilötason mikroaineiston perusteella. On menty siihen suuntaan, että progressiivisen verotuksen aiheuttamat vaikutukset kuluttajan budjettirajoitteeseen on tarkasti mallitettu. Tällaisen analyysin lähtökohdat on pääpiirteittäin havainnollistettu seuraavassa kuviossa.

12 10 h* h Kuvio 6. Kuluttajan budjettirajoite, kun verotus on progressiivinen. Kuviossa 6 verotus on proportionaalinen (marginaalivero m o ) aina tuloon Y o asti (siihen asti maksetaan ainoastaan kunnallisveroa). Tulotasolla Y o kuluttaja alkaa kuitenkin maksaa myös valtion tuloveroaii, jolloin kokonaismarginaalivero on ml (ml> m o ) jne. Kuviosta huomaamme, että kun indifferenssikäyrä oletetaan annetuksi, kuluttajan optimaalisen valintapisteen X voidaan kuvitella syntyvän ikään kuin kuluttajalla olisi ollut tuloa Y I:n verran budjettirajoitteen kaltevuuden ollessa (l-ml)w. Näin ollen ekonometrinen tarkastelu lähtee siitä, että työvoiman tarjonta h* selitetään nimenomaan palkka- ja tulokombinaatiolla «1-ml)w, Y I ) eli estimoidaan yhtälö muodoltaan 12 (9) h* = ao+a l (l-m l )w+a2 YI+bX jossa X = muiden eksogeenisten muuttujien vektori. Tällaiseen budjettirajoitteen kokonaismuotoon perustuvia empiirisiä tutkimuksia on jo tehty maailmassa suhteellisen useita. Seuraaviin taulukoihin olen kerännyt eräitä joustoestimaatteja näistä tutkimuksista. Kuten taulukosta huomataan, PTT:ssä teh- II Aluksi marginaaliveroaste on 6 prosenttia, seuraavassa tuloluokassa 13 prosenttia jne. Kuviossa 6 on esitetty vain ensimmäinen positiivisen marginaaliveron veroluokka, missä marginaaliveroastetta on merkitty m(:llä. (2 Tarkempaa tietoa estimointimenetelmistä, katso esim. Ingberg & Pulli (1986) sekä Blomquist (1983). dyssä tutkimuksessa työn tarjonnan joustoestimaatit ovat keskimääräistä pienempiä. Taulukosta myös huomaa, että estimoitujen joustojen variaatio on suhteellisen suuri. Taulukossa 5 on vastaavasti kerätty eräitä tuloksia miesten tarjonnan joustoista. Kuten taulukosta huomataan, miesten sekä palkkajoustot että tulojoustot ovat (itseisarvoltaan) pienempiä kuin naisten, palkkajoustojen ollessa erittäin lähellä nollaa Eräs simulointikokeilu Jotta saisimme edes jonkinlaisen kuvan siitä, mitä edellä esitetyt joustoestimaatit tarkoittavat käytännössä, esitän seuraavaksi erään simulointikokeilun PTT:n aineistolla. Korostettakoon, että simulointikokeilun tulokset ovat vain suuntaa antavia seuraavista syistä: (1) Tarjontayhtälön estimointi ei ole kovin tarkka, vaikka estimoidut kertoimet yleensä ovat tilastollisesti merkitseviä (niiden varianssit ovat suhteellisen pieniä). Aineiston muokkaamisessa ja tilastollisessa käsittelyssä paljon tärkeätä informaatiota on jouduttu hävittämään. Palkkatietojen epätarkkuuden vuoksi on esimerkiksi ns. palkkayhtälö jouduttu estimoimaan. Tilastoaineisto on kuitenkin suhteellisen suuri, mikä puolestaan lisää tulosten luotettavuutta. (2) Estimointia suoritettaessa on jouduttu tekemään ratkaisuja, jotka eivät ole täysin hyväksyttäviä. Esimerkiksi työttömyysongelmaa ei ole otettu huomioon ja estimoinnit on näin ollen tehty ikään kuin työmarkkinat olisivat tasapainossa. Simultaanisuusongelmaa tarjonnan ja kysynnän välillä ei ole voitu ottaa huomioon. Tämä tarkoittaa, että palkkajakauma on otettu eksogeenisesti annettuna (on oletettu, että kysynnän jousto on ääretön). Tämä viimeksi mainittu seikka esimerkiksi ai~ heuttaa sen, että verouudistuksen tuloeroja kasvattavat vaikutukset tulevat yliarvioiduiksi. (3) Estimoitu tarjontafunktio on lineaarinen sekä nettopalkan että eksogeenisen tulon suhteen. Tämä tarkoittaa, että estimoidut joustot kasvavat nettopalkan ja tulon kasvaessa. Tämä tosiasia selittänee erittäin voimak-

13 Taulukko 4. Joustoestimaatteja naisten työtuntien tarjontajunktiosta eri maissa tehtyjen tutkimusten mukaan. 11 Tutkija Aineisto Kompensoimaton palkkajousto Kompensoitu palkkajousto Tulojousto Hausman (1980) Hausman (1981) Ashworth & Ulph (1981) Jacobsson (1982) Zabalza (1983) Hausman & Ruud (1984) Ingberg & Pulli (1986) USA USA Iso-Brit. Ruotsi Iso-Brit. USA Suomi 0,05 0,91-1,00 0,32-0,63 1,2 1,59 0,78 0,25 0,16 0,44-0,50 0,55-0,84 0,27-0,11-0, ,47-0, ,24-0,14-0,18-0,36-0,05 Taulukko 5. Joustoestimaatteja miesten työtuntien tarjontajunktiosta eri maissa te~tyjen tutkimusten mukaan. Tutkija Aineisto Kompensoimaton palkkajousto Kompensoitu palkkajousto Tulojousto Wales & W oodland (1979) Ashworth & Ulph (1981) Hausman (1981) Hausman (1982) Blomquist (1983) Hausman & Ruud (1984) * Pencavel'n (1984) laskelma. USA Iso-Brit. USA USA Ruotsi USA 0,09 0,14* -0,11-0, ,33 0,29-0,50-0, ,12 0,00-0,17 0,03-0,14 0,08-0,04-0,03-0,10 Taulukko 6. Tuloverojärjestelmän muutoksen vaikutukset naisten työpanoksen tarjontaan, keskimääräiseen veroasteesen ja netto tuloihin. Progressiivinen tulovero Proportionaalinen tulovero Muutos Olo Keskimääräinen veroaste, % Työtunnit keskimäärin Nettotulot keskimäärin, mk Vero kertymä keskimäärin, mk 32, , ,3 12,2 kaat tarjontareaktiot suurituloisten osalta. Näin ollen olettamus lineaarisesta tarjontafunktiosta on mahdollisesti omiaan yliarvioimaan simuloidussa verouudistuksessa tuloeroja kasvattavat vaikutukset. Esitettyäni näitä varauksia esitän seuraavaksi eräitä laskelmia siitä, miten siirtyminen tämän päivän progressiivisesta tuloverojärjestelmästä proportionaaliseen järjestelmään vaikuttaisi työvoiman tarjontaan ja ansio tulojen jakaumaan. Simuloinnin lähtökohtana on, että otos henkilöiden maksamien tuloverojen summa jää muuttumattomaksi. Taulukossa 6 on kerätty eräitä perustuloksia simulointikokeesta. 13 Taulukosta käy ilmi, että vaikutus työvoiman tarjontaan on voimakas. Laskelmien mukaan keskimääräiset työtunnit kasvaisivat jopa 8,3 prosentilla. Kun veroastetta voitaisiin tästä syystä laskea, nettotulojen kasvu olisi vielä tätäkin voimakkaampi, 12,2 prosenttia. Seuraavassa taulukossa on tarkasteltu vaikutukset eri (veronalaisten tulojen) tuloluokissa. 13 Katso Ingberg & Pulli (1986). Otos käsitti 1848 työssä käyvää naista ikäluokissa vuotta.

14 12 Taulukko 7. Tuloverojärjestelmän muutoksen vaikutukset naisten työvoiman tarjontaan, veroasteeseen ja tuloihin eri tuloluokissa, %. Vuositulo Frekv. Työtunnit 0/0 (1) (2) Bruttotulot Verot Nettotulot (1) (2) (1) (2) (1) (2) ,9 0 1, ,1 0 3, ,9 0 6, ,4 0 8, ,7 0 9, ,4 0 17, tai yli 1,6 0 27,9 (1) tarjonta on oletettu kiinteäksi (»impact»-vaikutus) (2) tarjonta muuttuu kiihokevaikutuksen kautta ,1 49,5 33,3-5,3-2,0 3,6 34,6 22,0-4,8 1,0 6,2 18,2 12,7-3,2 5,4 8,0 8,4 5,9-1,2 9,5 9,2 0,5-0,8 1,2 13,5 16,9-14,4-8,3 6,8 28,6 26,9-24,5-12,2 13,7 48,7 Taulukosta 7 huomataan, että tarjontavaikutukset ovat korkeimmissa tuloluokissa erittäin voimakkaita. Eräs syy tähän on ilmeisesti edellä mainittu oletus lineaarisesta tarjontakäyrästä sekä tarjonnan lisäyksen bruttopalkkaa laskevan tasapainovaikutuksen puuttuminen mallista. Mielenkiintoista on kuitenkin huomata, miten kansainvälisesti suhteellisen pienikin joustoestimaatti (ks. taulukko 4) vaikuttaa siihen, että verouudistuksen laskennallinen ns.»impact»-vaikutus eroaa näinkin paljon tilanteesta, jossa myös tarjontavaikutus on otettu huomioon. On huomattava, että miesten osalta työn tarjonnan joustot, joista ei vielä ole Suomesta estimointituloksia käytettävissä, ovat muiden maiden tutkimustulosten mukaan varsin pieniä. Koko kansantalouden tasolla tuloverojärjestelmän muutoksen vaikutukset olisivat siten taulukossa 7 esitettyjä vaikutuksia pienempiä. Kirjallisuus Asplund, R. (1986), Short-run tax-push inflation in Finland, Economic Planning Centre, Helsinki Ashworth, J. & D. Ulph (1981), Estimating labor supply with piecewise linear budget constraints, teoksessa Taxation and labor supply, toim. C. Brown, Allen & Unwin, London. Blomquist, N. (1983), The effects of income taxation on the labor supply of married men in Sweden, lournal of Pub lic Economics. Brown, C. & P. Jackson (1982), Public Sector Economics, Basil Blackwell, Oxford. ETLA (1985), Kansantalouden kehitysnäkymät , Helsinki Hausman, J. (1980), The effects of wages, taxes, and fixed costs on women's labor force participation, lournal of Publie Economics. Hausman, J. (1981), Labor supply teoksessa How taxes affect economic behavior toim. H. Aaron ja l. Pechman, Brookings Institution, Washington D.C. Hausman, J. (1982), The econometrics ofnonlinear budget sets, Fisher-Schultz Lecture for the European Econometric Society Meeting, Dublin. Hausman, J. & P. Ruud (1984), Family labor Supply with taxes, NBER working paper no Ingberg, M. (1985), Näkökohtia veropaineinflaatiosta, Kansantaloudellinen aikakauskirja 1985: 1. Ingberg, JW. (1986), Tulonjakotilastot tutkimustarpeen näkökulmasta, Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos, Raportteja ja artikkeleita, No 55. Ingberg, M. & M. Pulli (1986), Progressive income taxation and the supply of labor: estimation experiments using Finnish data, Muistio. Jacobsson, R. (1982), Three papers on estimation of labor supply responses on Swedish data, muistio, Umeå Universitet. Koskela, E. (1985), Veronkierto ja verojärjestelmän rakenne, Taloustieteellisen Seuran Vuosikirja 1985/1986.

15 13 Ruuttu, H. (1985), Pimeän talouden laajuus maassamme, Taloustieteellisen seuran vuosikirja 1985/1986. Tarkka, J. & A. Willman (1985), The BOF3 quarterly model oj the Finnish economy, Suomen Pankki D:59. Teir, G. (1985), Korkeat marginaaliverot houkuttavat»tee se itse-urakoihin», Helsingin Sanomat Uotila, J. & P. Uusitalo (1984), Työttömyys, laki ja talous, Tammi. Wales, T. & A. Woodland (1979), Labor supply and progressive taxes, The Review of Economic Studies. Zabalza, A. (1981), The CES utility junction, nonlinear budget constraints and labor supply: results on jemale participation and hours, Economic J ournal. Liitetaulukko Al. Vuoden 1983 tulotilastojen vertailu. Tulo- ja Tulonjako- Kansantalouden varallisuustilasto tilasto tilinpito Veronalaisten tulojen osuus KT:n tulokäsitteestä, 0/0 Palkat Yrittäjätulot maataloudesta 4905 metsätaloudesta muu Omaisuustulot korot 84 osingot 511 muut Saadut tulonsiirrot Muut 2313 Yhteensä ,4 39,0 66,7 81,3 1 Liiketulot, ammattitulot, tulot yhtymästä. 2 Kiinteistötulot valtionverotuksessa, muut tulot valtionverotuksessa, vuokratulot, asuntotulo valtionverotuksessa. 3 Ulkomailta saadut tulot. 4 Sisältää laskennallisen nettovuokran omistusasunnoista. Lähteet: KT 1986:6, SVT IXB:49, SVT XLI:6.

16 14 Liitetau/ukko A2. Vuoden 1970 tu/otilastojen vertailu. Tulo- ja varallisuustilasto Kansantalouden tilinpito Veronalaisten tulojen osuus KT:n tulokäsitteestä, 0/0 Palkat Yrittäjätulot maataloudesta metsätaloudesta muu Omaisuustulot korot osingot muut Saadut tulonsiirrot Yhteensä 19647,8 2968, , , ,9 20,5 107,0 551, , , ,4 7913, , , , ,5 4201, , ,5 75,0 28,5 75,0 1 Maatilatalouden tulot valtionverotuksessa. 2 Liike- ja ammattitulo valtionverotuksessa. 3 Vuokratulot, asuntotulo, kiinteistötulot ja muut tulot. Liite A3 c = hw - p T(hw) 3C = p -2{ p(~w + h dw - T'~w ät 3t dt dt - [hw - T(hW)J~~} = 0 (l-t')w~~ + h(l-t')~~ - hw [1 - T~~W)j~ ~~ = 0 (l-t')whi ~ + wh(l-t,)i dw - hw[l - T(hW)]i ~ 0 h at W dh hw p 3t (l-t')h + (l-t')w - (1 - T(wh)). 0 ~p (1-MTR)(6+w) - (l-atr)~ 0 W = 1-ATR P _ 6 1-MTR

17 Kotitalouksien tulonjako ja tu lonjakopol iti i kan vai kutukset * Kansantaloudellinen aikakauskirja 1987:1 TUOVIALLEN 1. Johdanto Useimmat taloudellista hyvinvointia koskevat väittämät perustuvat kysymykseen henkilöllisen tulonjaon tasaisuudesta tai epätasaisuudesta. Tuloerojen supistaminen on tällöin edellytys taloudellisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Nykyaikaisessa hyvinvointivaltiossa, missä kotitalouksien lopulliset tulot muodostuvat työtuloista, pääomatuloista ja erilaisista julkiselta sektorilta saaduista nettotulonsiirroista, tulojen uudelleenjakoa voi tapahtua useassa eri vaiheessa. Mitä aikaisemmin uudelleenjako toteutuu, sitä pysyvämmät vaikutukset politiikalla myös on. Uudelleenjakopolitiikan vaikutukset ovat myös erilaisia, jos tarkastellaan henkilöllistä tulonjakoa pitemmällä aikavälillä eli ns. elinkaarituloja (esim. Burkhauser & Warlick, 1981 ja Osberg, 1984). Ihmiset saavat julkiselta sektorilta nettotulonsiirtoja tiettyinä ajanjaksoina (esim. nuorena koulutuspalvelujen ja vanhempana eläkkeiden muodossa) ja maksavat puolestaan nettomääräisesti veroja joissakin muissa elinvaiheissaan. Jotkut tulonjakopoliittiset toimenpiteet jakavat tuloja saman henkilön elinkaarella eri ajanjaksojen kesken, kun taas toiset muuttavat tulonjakoa samaan sukupolveen kuuluvien henkilöiden ja toiset eri sukupolvien kesken. Nykyinen tietämys antaa mahdollisuuden arvioida uudelleenjakopolitiikan vaikutuksia yleensä vain tiettyinä ajankohtina. On kuitenkin syytä muistaa, että tämä tarkastelutapa saattaa huomattavasti yliarvioida uudelleenjakopolitiikan vaikutuksia (esim. Burkhauser & Warlick, 1981). * Kansantaloudellisen Yhdistyksen kokouksessa pidetty esitelmä. Tutkimus on osa Osuuspankkien Keskusliiton rahoittamaa projektia»tulonja~o Suomessa». Toisaalta tavanomaisessa tulonjakotutkimuksessa ei yleensä kiinnitetä huomiota kuin ns. ensimmäisen kertaluvun tulonjakovaikutuksiin. Toisin sanoen, kun tarkastellaan tulonjakoa ennen ja jälkeen julkisen vallan toimenpiteitä oletetaan yleensä, ettei uudelleenjakopolitiikalla ole mitään vaikutuksia alkuperäiseen, politiikkaa edeltävään tulojakaumaan. Näin ollen varsinainen kohtaanto-ongelma yleensä sivuutetaan (esim. Kakwani, 1986). Tässä kirjoituksessa tullaan tarkastelemaan tulojen uudelleenjakoa varsin suppeasti keskittymällä yksinomaan varsinaisen tulonjakopolitiikan (so. suorien tulonsiirtojen, välittömien verojen ja julkisten hyvinvointipalvelujen) välittömiin, ensimmäisen kertaluvun vaikutuksiin kotitalouksien tuloeroihin ja taloudelliseen hyvinvointiin. Esimerkiksi muiden julkisten menojen ja välillisten verojen tulonjakovaikutukset sekä elinkaariongelma sivuutetaan. Tarkastelu kohdistetaan kahteen ajankohtaan, vuosiin 1976 ja Aineistona on tässä käytetty Tilastokeskuksen keräämiä kotitaloustiedusteluja vastaaviita vuosilta. Jatkossa tullaan pohtimaan muun muassa sellaisia kysymyksiä kuin mitä erilaisten tulonjakopoliittisten toimenpiteiden kohdentumisen perusteella voi sanoa uudelleenjaon onnistumisesta. Minkälainen on uudelleenjako: politiikan kokonaisvaikutus tulonjakoon eli»nettokohtaanto» ja miten se on muuttunut tarkasteluajanjaksolla? Miten tulojen uudelleenjako on toteutunut erilaisten kotitalouksien ja väestöryhmien keskuudessa? Ketkä ovat hyötyneet ja ketkä hävinneet? Missä suunnassa - vertikaalisessa vai horisontaalisessa - tulojen uudelleenjako on ollut tehokkaampaa? Vaikka tässä yhteydessä yleensä puhutaan-

18 16 kin tulonjakopolitiikasta, eivät tulot ja niiden jakautuminen sinänsä voi olla uudelleenjaon lopullinen tavoite. Viime kädessähän julkinen valta pyrkii uudelleenjakopolitiikallaan vaikuttamaan väestön taloudellisen hyvinvoinnin tasoon ja hyvinvoinnin jakautumiseen sekä tasaamaan kotitalouksien välisiä elintasoeroja (ks. Kakwani, 1986). Mitä johtopäätöksiä henkilöllisen tulonjaon muutosten perusteella voi sitten tehdä taloudellisen hyvinvoinnin jakautumiseen? 2. Taloudellinen eriarvoisuus ja uudelleenjakopolitiikan vaikutusten mittaaminen 2.1. Taloudellisen eriarvoisuuden käsitteestä Tavanomaisessa tulonjakotutkimuksessa taloudellisella eriarvoisuudella tarkoitetaan karkeasti ottaen olemassa olevan tulojakauman poikkeamaa ihanteellisesta tai»optimaalisesta» jakaumasta. Tällöin yleensä - useimmiten implisiittisesti - täysin tasainen tulojakauma tulkitaan»optimaaliseksi» (esim. Kakwani, 1986, ss. 57-8). Tulonjakotutkimuksessa yleisimmin käytetyt menetelmät perustuvat tähän lähtökohtaan. Hyvänä esimerkkinä tästä tarkastelutavasta käy tulojakaumien vertailu ns. Lorenz-käyrien avulla. Siinä täysin tasa-arvoista tulojakaumaa kuvaa tilanne, missä p prosenttia tulonsaajista saa myös p prosenttia kaikista tuloista. Useimmat positiiviset eriarvoisuusmitat perustuvat samaan oletukseen. Toisena äärimmäisyytenä voidaan pitää»optimaalisen» tulo- ja hyvinvointijakauman johtamista yksilöllisistä preferensseistä käsin. Tämä edellyttää sekä yksilöiden hyötyfunktioiden tuntemista että oletusta yhteiskunnan hyvinvointifunktion muodosta (esim. Kakwani, 1986, s. 58). Tulonjakotutkimuksessa harvemmin käytetyt normatiiviset eriarvoisuusmitat perustuvat puolestaan tähän lähtökohtaan. Riippumatta siitä, minkälaista tulojakaumaa pidämme ihanteellisena ja tasa-arvoisena, voidaan tulonjakotutkimuksen lähtökohtana pitää sitä tosiseikkaa, että yhteiskunnassa on taloudellista eriarvoisuutta joko enemmän tai vähemmän. Missä määrin ja keiden kesken tulo- ja hyvinvointieroja sitten tulisi tasata? Taloudellisen tasa-arvon lisääntymisen kriteerinä voidaan pitää (ks. Heald, 1983, s. 128) joko sitä, että 1. heikompiosaisten asema on uudelleenjaon seurauksena parantunut absoluuttisesti, 2. heikompiosaisten asema on parantunut suhteellisesti, 3. absoluuttinen ero hyvä- ja huono-osaisten välillä on supistunut 4. tai että hyväosaisten asema on uudelleenjaon seurauksena heikentynyt absoluuttisesti. Kukin näistä kriteereistä antaa erilaisen vastauksen siihen, miten uudelleenjakopolitiikka on vaikuttanut tulonjaon eriarvoisuuteen. Myös erilaiset eriarvoisuusmitat saattavat antaa ristiriitaisen kuvan tuloeroista ja niiden muutoksista uudelleenjakopolitiikan seurauksena. Ne reagoivat eri tavoin tulojakauman eri kohdissa tapahtuviin tulonsiirtoihin (esim. Atkinson, 1970, Kanbur, 1984 ja Kakwani, 1986). Uudelleenjakopolitiikan tulosten arviointi on pitkälti riippuvaista siitä, mitä tavoitteita sille on asetettu. LeGrand (1982, ss ) on eritellyt uudelleenjakopolitiikan tavoitteita sen mukaan, onko julkisen vallan pyrkimyksenä edistää tasa-arvoa 1. julkisten menojen jakautumisessa per capita, 2. lopullisen tulon (ml. julkisten palvelujen tuottama etuus) jakautumisessa, 3. tulonsiirtojen ja julkisten palvelujen käytön jakautumisessa, 4. uudelleenjaon kustannusten jakautumisessa vai 5. lopputulosten (esim. terveydentilan, koulutustason) jakautumisessa. Näistä ensimmäiset neljä ovat varsin tavanomaisia tulonjako- ja hyvinvointitutkimuksen kohteita. Sen sijaan jälkimmäinen, joka ker-

19 17 too jo enemmän hyvinvoinnin jakautumisesta, on harvemmin käsitelty ongelma tässä yhteydessä Taloudellisen eriarvoisuuden mittaamisesta Suurin osa tulonjakotutkimuksessa käytetyistä menetelmistä on ns. positiivisia eriarvoisuusmittoja. Niiden avulla pyritään ainoastaan kuvaamaan tulojakaumaa sekä tiivistämään sen olennaisimmat piirteet yhteen tunnuslukuun. Nämä ovat yleensä erilaisia tilastollisia hajontamittoja, joita voidaan käyttää minkä tahansa muuttujan - ei yksinomaan tulojen - hajonnan kuvaamiseen eikä niillä siten ole mitään luontevaa taloustieteellistä tulkintaa eriarvoisuusmittoina. Positiivisista eriarvoisuusmitoista on tässä käytetty Gini-kerrointa ja Theilin mittaa.! Näistä edellinen perustuu tulojakauman Lorenz-käyrään ja jälkimmäinen on lainattu tulonjakotutkimukseen informaatioteoriasta (esim. Kakwani, 1980 ja 1986, ss sekä Kanbur, 1984, ss ). Normatiivisista eriarvoisuusmitoista on täs- 1 Gini-kerroin voidaan esittää yleisessä muodossa (ks. Kakwani, 1980 ja 1986) seuraavasti n-l 1 n G(k) = -.E (Jl.-Yi)(n+ 1-I)k, n[<pn(k)-n] Jl. 1=1 jossa n on kotitalouksien lukumäärä, Yi tulonsaajan i tulot, Jl. keskitulot ja <Pn(k) = Eik. Kun k = 1 ja <Pn(1) = n(n + 1)/2 saadaan tavanomainen Gini-kerroin 1 2 n n n G = E (n + l-i)yi = LE.E I Yi-yjl ] [2n 2 Jl.]-1 n Jl.n2 1 = 1 J = 1 1 = 1 Theilin mitta voidaan puolestaan esittää yleisessä muodossaan (ks. Shorrocks, 1980, Anand, 1982 ja Kanbur, 1984) seuraavasti T(c) = 1.E (xf-l), kun c*o,1 nc(c-l) 1=1 1 n T(I) = -.E Xi log Xi' kun c = 1 n 1=1 1 n T(O)= -.Elog (1IXi)' kun c=o n 1=1 missä Xi = Y/ Jl.. Tässä on käytetty jälkimmäistä versiota Theilin mitasta (ks. Anand, 1982). 2 sä käytetty Atkinsonin mittaa,2 joka itse asiassa soveltuu paremmin kuvaamaan taloudellisen hyvinvoinnin jakautumista kuin tuloeroja sinänsä. Normatiivisten mittojen parhaana puolena on yleensä pidetty sitä, että niiden yhteydessä tarkastelun taustalla vaikuttavat, yhteiskunnan preferenssejä kuvaavat arvoasetelmat lausutaan eksplisiittisesti julki (esim. Atkinson, 1970 ja Kanbur, 1984, ss ). On kuitenkin syytä muistaa, että myös positiivisten eriarvoisuusmittojen taustalla vaikuttaa tiettyjä arvoarvostelmia ja oletuksia yhteiskunnan hyvinvointifunktion muodosta. Esimerkiksi verrattaessa Gini-kertoimen arvoa kahtena eri ajankohtana, ei yleensä ole kysymys puhtaasta deskriptiosta. Useimmiten taka-ajatuksena on, miten taloudellinen hyvinvointi on muuttunut ja tarvitaanko mahdollisesti julkisen vallan toimenpiteitä eriarvoisuuden vähentämiseksi. Kaikkien edellä mainittujen mittojen yhteydessä on tässä käytetty hyväksi niiden dekomponoituvuusominaisuutta (esim. Shorrocks, 1980 ja Kanbur, 1984, ss ). Ainoastaan Theilin mitta - ja nimenomaan siitä tässä käytetty versio - on täysin eli additiivisesti 2 Atkinsonin mitta perustuu oletukseen utilitaristisesta yhteiskunnan hyvinvointifunktiosta ja ns. tasaisesti jakautuneesta ekvivalentista tulosta y* (esim. Atkinson, 1970, Kanbur, 1984 ja Kakwani, 1986). Se on muotoa A=I- L. Jl. Jos yhteiskunnan hyvinvointi funktio on muotoa n y!-e W(y)=.E--, kun e*1 1=ll-e n = i~,log yi, kun e = 1 saadaan Atkinsonin mitaksi 1 n A(e) = 1-[-;-i~lxl-e]'/(I-e), kun e* 1 = l-exp[j...-.e log xj, kun e= 1 1=1 n jossa Xi = Y/ Jl.. Parametri e kuvaa yhteiskunnan tulonjakoarvostuksia ja sen arvo vaihtelee tässä tapauksessa välillä (0, + (0). Kun e kasvaa, tulonsiirrot jakauman köyhemmässä päässä saavat suuremman painon mitan kokonaisarvossa.

20 18 dekomponoituva (ks. Anand, 1982 ja Kanbur, 1984, s. 422), mikä merkitsee, että mitta on hajoitettavissa kahteen toisistaan riippumattomaan osaan. Näistä toinen kuvaa tulonsaajaryhmien sisäistä eriarvoisuutta IW ja toinen ryhmien välistä eriarvoisuutta I B Gini-kerroin ja Atkinsonin mitta sisältävät näiden lisäksi residuaalitermin, jonka merkitystä on vaikea tulkita. Toisin sanoen, näiden mittojen tapauksessa 1 = I w + I B + R, missä R>O. Eriarvoisuusmittojen dekomponoituvuusominaisuutta voidaan käyttää hyväksi arvioitaessa uudelleenjakopolitiikan vaikutuksia tulo- ja hyvinvointi eroihin. Sen avulla voidaan tarkastella esimerkiksi sitä, missä määrin tulonjaon kokonaiseriarvoisuus on ollut seurausta tulonsaajaryhmien sisäisestä ja missä määrin ryhmien välisestä eriarvoisuudesta. Tämän lisäksi voidaan tutkia sitä, miten uudelleenjakopolitiikka on vaikuttanut näiden tekijöiden väliseen suhteeseen sekä tehdä johtopäätöksiä sen suhteen, missä suunnassa ~ vertikaalisessa vai horisontaalisessa - uudelleenjako on ollut tehokkaampaa. Tässä on nimenomaan Theilin mitta osoittautunut käyttökelpoiseksi. 3 Gini-kerrointa on puolestaan käytetty kunkin tulonsaajaryhmän sisällä vallitsevan eriarvoisuuden muutosten tarkasteluun. Näin voidaan esimerkiksi tutkia sitä, miten uudelleenjakopolitiikka on vaikuttanut jonkun tietyn väestöryhmän keskuudessa vallitseviin tuloeroihin. Atkinsonin mittaa on käytetty yksinomaan arvioitaessa uudelleenjakopolitiikan vaikutuksia taloudellisen hyvinvoinnin jakautumiseen ja siihen tullaan palaamaan tuonnempana. 3 Koska Gini-kerroin ei ole additiivisesti dekomponoituva, ei sen käyttö tässä tapauksessa ole mielekästä. Toisaalta Gini-kertoimen avulla ei voida vertailla tulonsaajaryhmien sisäistä ja välistä eriarvoisuutta, koska edellisen termin arvo Gini-kertoimessa on suurelta osin riippuvainen taustamuuttujan luokkien eli tulonsaajaryhmien lukumäärästä. 3. Uudelleenjakopolitiikan vaikutukset kotitalouksien tuloeroihin 3.1. Empiirisen tarkastelun lähtökohdista Tulonjaon muutoksia ja tulonjakopolitiikan vaikutuksia tarkastellaan tässä nimenomaan kotitaloutta kohti tietoisena kaikista niistä puutteista, joita liittyy kotitalouden käyttämiseen tarkasteluyksikkönä tämän tyyppisessä tutkimuksessa (esim. Kakwani, 1986, ss ). Useimpien tulonjakopoliittisten toimenpiteiden vaikutuksia ei kuitenkaan voi mielekkäällä tavalla jakaa yksittäisille kotitalouden jäsenille. Tämän lisäksi jotkut toimenpiteet ovat selvästi yksittäiseen henkilöön kohdistettuja, kun taas toiset ovat perhekohtaisia. Hyvinvointinäkökulmasta ihanteellisin tarkasteluyksikkö olisi yksittäinen henkilö, mutta tämän valinnan tekee mahdottomaksi käytettävissä oleva aineisto. Saatuja tuloksia voidaankin siten pitää suuntaa-antavina. Uudelleenjakopolitiikan vaikutusten arvioinnissa on lähtökohdaksi otettu kotitalouden valtionveronalaiset tulot, jotka kuvaavat tuotannontekijätuloja paremmin sitä alkuperäistä tulojakaumaa, johon julkisen vallan toimenpiteet kohdistuvat. On kuitenkin syytä huomata, että valtionveronalaisiin tuloihin sisältyvät muun muassa ansioeläkkeet, jotka on usein tulkittu tulonsiirroiksi. Ansioeläkkeitä ei kuitenkaan voi pitää uudelleenjakopolitiikan keinoina samassa mielessä kuin varsinaisia julkisen sektorin kotitalouksille maksamia tulonsiirtoja (esim. kansaneläkkeet, lapsilisät, toimeentuloturva). Ansioeläkkeet voidaan pikemminkin rinnastaa tuotannontekij ätuloihin. Tulonsiirtojen vaikutuksia arvioidaan bruttotulojen ja välittömien verojen vaikutuksia käytettävissä olevien tulojen jakautumisen perusteella. Julkisten hyvinvointipalvelujen käytöstä koituvan etuuden jakautumista tarkastellaan sen sijaan erillisenä ongelmana, liittämättä sitä varsinaiseen tulonjakoprosessiin Muutokset kokonaiseriarvoisuudessa Valtionveronalaisten tulojen jakauma on ko-

21 19 konaistasolla hieman epätasoittunut vuodesta 1976 vuoteen Tulonsiirtojen vaikutuksesta tulo erot ovat tasoittuneet, tosin vuonna 1981 edellistä vuotta enemmän. Välittömän verotuksen tuloeroja tasaava vaikutus on sen sijaan ollut vuonna 1981 pienempi kuin vuonna Yleisesti ottaen voidaan todeta, ettei uudelleenjakopolitiikka ole aiheuttanut kovinkaan radikaalia muutosta tulonjakoon kumpanakaan vuonna (ks. taulukko 1). Taulukko 1. Tulonjaon eriarvoisuuden muutos vuosina 1976 ja 1981; kotitaloutta kohti Tulot Gini-kerroin Theilin mitta Valtionveronalaiset tulot Bruttotulot Käytettävissä olevat tulot Vaikka tulonjakopolitiikalla onkin onnistuttu vähentämään tulonjaon eriarvoisuutta molempina vuosina, on käytettävissä olevien tulojen jakauma silti muuttunut epätasaisemmaksi tarkasteluajanjaksolla. Onko nyt niin, että vaikka uudelleenjako on ollut jatkuvaa, se ei kuitenkaan ole ollut riittävän tehokasta eliminoimaan markkinavoimien ja alkuperäisen resurssien jakauman tuottamaa eriarvoisuutta? Vai onko uudelleenjakopolitiikkaa tietoisesti hillitty 1970-luvun puolivälin jälkeen? Julkisista hyvinvointipalveluista koulutuspalvelut olivat molempina vuosina jakautuneet tasaisimmin, joskin juuri koulutuspalvelujen jakauma on samanaikaisesti tarkasteluperiodilla muuttunut epätasaisemmaksi. Yhtenä syynä tähän saattaa olla se, että suurempituloiset kotitaloudet ovat alkaneet käyttää suhteellisesti enemmän kalliimpia koulutuspalveluja (esim. joitakin korkeakoulupalveluja). Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen jakauma, joka vuonna 1976 oli erittäin epätasainen, on vuoteen 1981 mennessä tasoittunut huomattavasti. Yksi luonnollinen selitys tälle on varmasti se, että kyseiset järjestelmät ovat tänä aikana kehittyneet täyteen mittaansa ja entistä laajemmat väestöryhmät ovat päässeet - lähes tuloistaan riippumatta - osallisiksi näistä palveluista Muutokset tulonsaajaryhmien sisäisessä ja ryhmien välisessä eriarvoisuudessa Kun tarkastellaan tulonjakoa perhekoon mukaan, ovat tuloerot lähtökohtatilanteessa (so. valtionveronalaisten tulojen jakauma) tasoittuneet tarkasteluajanjaksolla ryhmien sisällä, mutta tulonsaajaryhmien väliset tuloerot ovat samalla kasvaneet. Tulonsiirrot ja välittömät verot ovat edelleen tasanneet ryhmien sisäisiä tuloeroja etenkin pienten kotitalouksien keskuudessa molempina vuosina, mutta ryhmien välisiin tuloeroihin uudelleenjaolla ei näytä olleen mainittavaa vaikutusta. Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen jakauma on tasoittunut sekä ryhmien sisällä että eri ryhmien välillä, joskin edellinen jälkimmäistä voimakkaammin. Koulutuspalvelujen jakauman muuttuminen epätasaisemmaksi on tässä tapauksessa ollut seurausta toisaalta tulonsaajaryhmien välisen eriarvoisuuden lisääntymisestä ja toisaalta suurten kotitalouksien keskuudessa tapahtuneesta eriarvoisuuden kasvusta. Ryhmiteltäessä kotitaloudet päämiehen sukupuolen mukaan, näyttää valtaosa veronalaisen tulon jakauman eriarvoisuudesta johtuvan ryhmien sisäisestä eriarvoisuudesta. Sukupuolten välinen eriarvoisuus sinänsä ei näytä olevan kovinkaan merkittävä selittäjä kotitalouksien välisissä tuloeroissa. Tulonsaajaryhmän sisäinen eriarvoisuus on tässä tapauksessa kautta koko uudelleenjakoprosessin selvästi suurempaa niiden kotitalouksien keskuudessa, joissa päämies on nainen. Suurin osa näistä kotitalouksista on yksinhuoltajatalouksia. Tulonsiirtojen vaikutuksesta molempien ryhmien sisäiset tulo erot ovat tasoittuneet likimain samassa suhteessa, mutta ryhmien väliset erot ovat säilyneet ennallaan. Sen sijaan välittömät verot ovat tasanneet tuloeroja enemmän»miestalouksien» keskuudessa ja myös ryhmien väliset tulo erot ovat supistuneet. Ehkä mielenkiintoisinta on kuitenkin tar-