Osteomyeliitti on bakteerien aiheuttama

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osteomyeliitti on bakteerien aiheuttama"

Transkriptio

1 Suusairaudet TAINA MÄKI, KIRSI HÖÖK, RIITTA SUURONEN JA CHRISTIAN LINDQVIST Alaleuan osteomyeliitti kasvokipujen harvinainen syy Pitkäaikaisten kasvokipujen syyn selvittäminen voi olla hyvin vaikeaa. Yhtenä erotusdiagnostisena vaihtoehtona on alaleuan osteomyeliitti, erityisesti sen ns. diffuusi muoto. Oikeaan diagnoosiin pääseminen saattaa vaatia eri alojen lääkäreiden ja hammaslääkäreiden yhteistyötä. Esittelemme melko tuntemattoman osteomyeliitin yhtenä vaihtoehtona pitkäaikaisten kasvokipujen taustalla. Osteomyeliitti on bakteerien aiheuttama luun tulehdus, joka alkaa luun ydin osista ja leviää sitten korteksiin, luukalvoon ja mahdollisesti ympäröiviin pehmytkudoksiin. Tautiin liittyy tyypillisiä eriasteisia tulehdusoireita. Leukojen alueella osteomyeliittiä esiintyy tavallisimmin alaleuassa. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että alaleuassa on huonompi verenkierto, tiheämpi luumassa ja paksumpi korteksi kuin yläleuassa. Suurin osa alaleuan osteomyeliiteistä saa alkunsa hampaiston ja pehmytkudosten tulehduksista, mutta toisinaan etiologia jää epäselväksi (Eyrich ym. 2003). Alaleuan osteomyeliittejä on eri muotoja (taulukko 1). Akuutti ja krooninen osteomyeliitti Akuuttiin osteomyeliittiin johtava prosessi alkaa bakteerien invaasiolla luuhun. Kehittynyttä tulehdusreaktiota seuraavat verisuonten supistuminen ja verenkierron vähentyminen, iskemia ja lopulta nekroosi. Samalla alkaa muodostua myös märkää. Kun sitä kerääntyy tarpeeksi paljon, se voi läpäistä luukalvon ja levitä ympäröiviin pehmytosiin aiheuttaen absesseja, fisteleitä sekä verenkiertonsa menettäneitä luu saarekkeita eli Duodecim 2005;121: TAULUKKO 1. Osteomyeliittien luokittelu. Akuutti suppuratiivinen osteomyeliitti Krooninen suppuratiivinen osteomyeliitti Vastasyntyneen osteomyeliitti Diffuusi sklerosoiva osteomyeliitti Fokaalinen sklerosoiva osteomyeliitti Garrén osteomyeliitti sekvestereitä. Märkä saattaa myös levitä luukalvon alla luun pintaa pitkin ja aiheuttaa osteomyeliitin nopean leviämisen. Etiologia Osteomyeliitin aiheuttajista tavallisimpia ovat streptokokit, peptostreptokokit ja stafylokokit. Myös Eikenella- ja Actinomyces-lajien bakteereita on löydetty osteomyeliittipotilailta. Bakteerit ovat siis hyvin samantyyppisiä kuin hammasperäisissä infektioissa. Useimmiten kyseessä on sekainfektio. Suurin osa kaikista leukojen alueen osteomyeliiteistä aiheutuu hampaiston ja pehmytkudosten tulehduksista, traumoista tai kirurgisista toimenpiteistä. Yleisin syy on hammasperäinen infektio. Terve henkilö sairastuu harvoin osteomyeliittiin. Altistava tekijä onkin luun tai koko elimistön vastustuskyvyn heikke- 2345

2 neminen. Luun vastustuskykyä heikentävät mm. solunsalpaaja- ja sädehoito sekä infektiot, kuten tuberkuloosi, aktinomykoosi ja syfilis. Koko kehon vastustuskykyä heikentävät puolestaan mm. huono ravitsemus, alkoholismi, diabetes, leukemia, HIV-infektio, sirppisoluanemia ja osteopetroosi (Hudson 1993). On myös esitetty, että tiettyjen vasta-aineiden puutteellisella tuotannolla saattaa olla tärkeä rooli osteomyeliitin kehittymisessä (Nordin ym. 1995). Oirekuva ja diagnostiikka Akuutti osteomyeliitti leviää luussa nopeasti, ja sen aiheuttamat tulehdusoireet ovat voimakkaat. Taudin alkuvaiheen tyypillisimpiä oireita ovat kova kipu, kuume sekä ihon ja limakalvojen tunnottomuus (Paatsama ym. 2003). Tässä vaiheessa infektio on vielä luun ydinosassa. Taudin edettyä luukalvon läpi pehmytkudoksiin hampaat alkavat heilua, syöminen vaikeutuu ja potilaalla esiintyy pahoinvointia. Oireisiin liittyy myös turvotusta, punoitusta, palpaatioarkuutta, märkävuotoa ientaskuista sekä fisteli- ja absessimuodostusta. Osalla potilaista suun avaaminen vaikeutuu ja lähes kaikilla todetaan suurentuneita imusolmukkeita (Hudson 1993) (taulukko 2). Perusröntgentutkimuksista ei ole suurta apua akuutin osteomyeliitin varhaisdiagnostiikassa. Ensimmäiset muutokset ilmaantuvat noin 8 10 päivän kuluttua. Taudin alkuvaiheessa havaittava muutos on luun tiheyden vähäinen pieneneminen, joka näkyy röntgenkuvissa tummentumisena. Taudin edetessä kuvissa alkaa näkyä akuutille muodolle tyypillinen luun hajoaminen. Sairaan alueen keskelle jää luusekvestereitä. Tulehduksen edetessä nähdään kirkastuma-alueiden yhtymistä toisiinsa, alaleuan basaalisen tiiviin luun häviämistä samoin kuin hampaiden juuria ympäröivien lamina durien katkeilua. Vähäinen uudisluun muodostus saattaa myös näkyä röntgentutkimuksissa (Rosberg 2001). Osteomyeliitti voi kroonistua akuutista tai olla alun perin sekundaaristi tai primaaristi kroonista muotoa (van Merkesteyn ym. 1997). Kroonisen osteomyeliitin oireet ovat hyvin samankaltaisia kuin akuutin mutta lievempiä. TAULUKKO 2. Alaleuan osteomyeliitin yleisimmät kliiniset oireet. Kasvokipu, korva- ja hammassärky Turvotus, kuumoitus ja punoitus kasvoissa Leuan huomattava palpaatioarkuus Tunnottomuus kasvojen alueella Suunavaamisvaikeudet Hampaiden heiluminen, märkävuoto ikenistä Leukaluun paljastuminen suussa, luusekvesterit Kuume, yleisoireet Suurentuneet imusolmukkeet leuan alla ja kaulassa Krooninen osteomyeliitti voi aiheuttaa vain hyvin vähäisiä kliinisiä oireita. Varsinkin sekundaarisesti kroonisessa muodossa esiintyy ajoittaista akutisoitumista, märkävuotoa, fisteleitä ja turvotusta (Shakenovsky ym. 1986). Nekroottiset alueet ympäröityvät granulaatiokudoksella ja erottuvat muusta luusta. Radiologisesti nämä alueet näkyvät erikokoisina, selkeinä kirkastumavyöhykkeiden rajaamina sekvestereinä. Primaaristi kroonisessa muodossa luustruktuuri näkyy röntgenkuvassa varjostumana, jossa on kirkastumaläiskiä. Luun sisäosissa tapahtuu tiiviin skleroottisen luun muodostusta. Tähän muotoon liittyy hyvin runsas uudisluun muodostus (Shakenovsky ym. 1986). Röntgenkuvauksen lisäksi diagnostiikassa voidaan käyttää myös tietokonetomografiaa (TT) ja magneettikuvausta (MK). TT-kuvauksen etuna on, että sillä saadaan näkyviin leesion tarkka sijainti, infektion laajuus ja myös pehmytkudosleesiot. TT-kuvauksella nähtävät muutokset jaetaan osteolyyttisiin, skleroottisiin, sekamuotoihin ja sekvesterimuotoihin (Yoshiura ym. 1994). MK:lla saadaan tarkempia kuvia luu- ja pehmytkudosleesioiden suhteesta kuin TT:llä, varsinkin luuytimen muutoksista. Se helpottaa erityisesti taudin alkuvaiheen diagnosointia (Reinert ym. 1999). Hoito Sekä akuutin että kroonisen osteomyeliitin hoito noudattaa leukainfektioiden hoidon yleisiä periaatteita ja perustuu antibioottilääkitykseen ja kirurgiaan (van Merkesteyn ym. 1997). Tärkeätä on huolehtia myös mahdollisen taustalla olevan sairauden asianmukaisesta hoidosta. Kirurginen 2346 T. Mäki ym.

3 hoito koostuu heiluvien hampaiden poistoista sekä mahdollisten absessien dreneerauksesta. Märkänäytteestä tulisi määrittää taudinaiheuttajabakteerit ja niiden antibioottiherkkyys, jos se on mahdollista (Paatsama ym. 2003). Biopsiat luusta, granulaatiokudoksesta ja fisteleistä sattavat olla aiheellisia. Poistettujen hampaiden lähettäminen viljelyyn antaa usein tarkemman diagnostisen tuloksen. Antibiooteista penisilliini on säilyttänyt asemansa osteomyeliitin hoidossa. Uudemmista antibiooteista on havaittu tehokkaiksi mm. klindamysiini, osa kefalosporiineista, vankomysiini ja siprofloksasiini. Näihin antibiootteihin voidaan tehon lisäämiseksi yhdistää metronidatsoli tai klavulaanihappo (Hudson 1993). Kroonisen osteomyeliitin konservatiivinen hoito onnistuu huonommin kuin akuutin, koska nekroottisten luukappaleiden ympärillä oleva sidekudos estää tehokkaasti lääkkeiden pääsyn alueelle (van Merkesteyn ym. 1997). Kroonisessa osteomyeliitissä käytetään samoja antibiootteja kuin akuutissa. Lääkehoidon lisäksi kirurginen hoito on välttämätöntä (van Merkesteyn ym. 1997). Kirurgisten toimenpiteiden laajuus riippuu taudin levinneisyydestä. Leikkaushoidon tarkoituksena on poistaa kaikki infektoitunut ja nekrotisoitunut kudos. Toimenpiteet vaihtelevat sekvestereiden poistoista ja dekortikaatioista aina radikaaleihin resektioihin. Lapsipotilaiden osalta kirurgisen hoidon tarvetta tulee harkita tarkoin, jottei leukojen kasvu ja kehitys häiriintyisi. Lapsilla sekvesterit saattavat resorboitua itsestään antibioottihoidon aikana (Ord ja el-attar 1987). Diffuusi sklerosoiva osteomyeliitti TAULUKKO 3. Diffuusin sklerosoivan osteomyeliitin yleisimmät kliiniset oireet. Kasvokipu, hammassärky Turvotus leuan alueella Kasvojen ihon, suun limakalvojen ja ikenien tunnottomuus Paineen tunne leuassa ja hampaissa Suunavaamisvaikeudet Uusiutumisvaiheet Etiologia. Diffuusi sklerosoiva osteomyeliitti (DSO) on paikallinen tulehduksellinen tila, jota esiintyy ilmeisesti yksinomaan alaleuassa. Se on melko harvinainen, eikä sen etiologiasta ole varmaa tietoa. Suurin osa tutkijoista uskoo, että kyseessä on bakteeriperäinen tauti tai bakteeritoksiinien aiheuttama immunologinen reaktio, joka aiheuttaa kroonisen tulehduksen (Montonen ja Lindqvist 2003). Vaikka kliiniset ja radiologiset löydökset viittaavat infektio peräisyyteen, histologiset ja mikrobiologiset löydökset eivät tätä aina tue. Usein bakteeriviljelyt antavat negatiivisen tuloksen ja luunäytteissä näkyy vain reaktiivisia muutoksia. Infektio ei myöskään täysin selitä taudin kroonista toistuvaa luonnetta, märkämuodostuksen puuttumista ja resistenssiä tavanomaiselle hoidolle. Myös oireiden spontaania häviämistä ja jopa luurakenteen normaalistumista on raportoitu (van Merkesteyn ym. 1990). Nämä ristiriitaiset tulokset ovat johtaneet hypoteesiin, Y D I N A S I A T Pitkäaikaisten kasvokipujen syytä on joskus vaikea diagnosoida. Yksi erotusdiagnostinen vaihtoehto on alaleuan osteomyeliitti, erityisesti sen ns. diffuusi muoto. Osteomyeliitille tyypillisiä ovat leukojen alueen kovat kivut, jotka eivät selity tavanomaisilla hammaslääketieteellisillä syillä (karies tai pulpiitti). Osteomyeliitin diagnoosi perustuu pääasiassa kliinisiin ja radiologisiin löydöksiin. Hoito perustuu lääkitykseen ja kirurgiseen hoitoon ja lisäksi esimerkiksi ylipainehappihoitoon. Kuitenkin useimpien potilaiden kivut palaavat hoitojen jälkeen, ja säännölliset käynnit alan spesialisteilla ovat tarpeen. Alaleuan osteomyeliitti kasvokipujen harvinainen syy 2347

4 KUVA 1. Ortopantomografiakuva 43-vuotiaan naisen leuasta. Tauti diagnosoitiin vuonna 1990, jolloin oli todettavissa selkeitä osteomyeliittimuutoksia vasemmalla alaleuan nousevan haaran alueella. KUVA 2. Alueelle tehtiin nk. dekortikaatioleikkaus (ulkoinen korteksi poistettiin) ja lisäksi luuhun tehtiin verenkierron parantamiseksi läpiporauksia, jotka näkyvät kirkastumapisteinä. KUVA 3. Patologinen murtuma leuassa kaksi vuotta diagnoosin teon jälkeen. KUVA 4. Alaleuasta poistettiin osteomyeliitin tuhoama alue vuonna Alaleuan symmetrian säilyttämiseksi asennettiin titaaninen nk. rekonstruktiolevy. jonka mukaan kyse olisi kroonisesta tendoperiostiitista, joka johtuu puremalihasten hyperaktiivisuudesta ja aiheuttaa luun hyperplasiaa. Tätä väitettä tukee se, että tavallisimpia esiintymiskohtia alaleuassa ovat juuri masseter- ja digastricuslihaksen kiinnityskohdat, sekä se, että rentoutushoidoilla on saatu hyviä tuloksia (van Merkesteyn ym. 1990, Groot ym. 1992). Oirekuva ja diagnostiikka. Diagnoosi perustuu pääasiassa kliinisiin ja radiologisiin löydöksiin. DSO:n pääasiallinen oire on kova, toistuva kipu alaleuassa. Tavanomaiset hammaslääketieteelliset syyt (karies, pulpiitti, parodontiitti) eivät selitä oireita. Usein hampaat ovat vitaalit. Muita tyypillisiä löydöksiä ovat turvotus, paineen tunne, tunnottomuus ja suunavaamisvaikeudet. Oireita esiintyy kaikenikäisillä, ja ne ovat voineet kestää vuosia (Montonen ja Lindqvist 2003). Taudille ominaista ovat ajoittaiset akuutit pahenemisvaiheet, jotka vaihtelevat intensiteetiltään. Pahenemisvaiheiden aikana esiintyy usein lievää kuumeilua ja laskon suurenemista (van Merkesteyn ym. 1988). Selkeiden tulehduksen merkkien kuten märkämuodostuksen ja fisteleiden puuttuminen erottaa DSO:n akuutista ja kroonisesta osteomyeliitistä (Eyrich ym 2003) (taulukko 3). Natiiviröntgenkuvassa ei oireiden alkuvaiheessa näy poikkeavaa, mutta vähitellen alkaa näkyä mm. sekä osteolyyttisiä että diffuusirajaisia skleroottisia alueita ja periostaalista uudisluun muodostusta (van Merkesteyn ym. 1988, Montonen ja Lindqvist 2003). Ajan myötä skleroosi käy luurakenteessa hallitsevammaksi piirteeksi (Montonen ja Lindqvist 2003). Myös isotooppitutkimuksia sekä TT:tä ja MK:ta voidaan käyttää hyväksi tautia diagnosoitaessa ja taudin levinneisyyttä määritettäessä. Mikrobinäytteet ovat usein negatiivisia tai edustavat useimmiten suun tai ihon normaalia bakteerikantaa (van Merkesteyn ym. 1988, Montonen ja Lindqvist 2003). On esitetty, että DSO kuuluisi osana SAPHO-oireyhtymään (synoviitti, akne, pustuloosi, hyperostoosi, osteiitti) (Kahn ym. 1994) T. Mäki ym.

5 KUVA 5. Koska tauti edelleen aktivoitui nivellisäkkeen alueella vuonna 1995, tämäkin alue jouduttiin poistamaan. Alaleuka nivelineen rekonstruoitiin uudella levyllä. KUVA 6. Seitsemän vuoden kuluttua taudin diagnosoinnista leukaan siirrettiin mikrovaskulaarinen fibulasiirre ja se kiinnitettiin rekonstruktiolevyyn. KUVA 7. Luusiirteeseen on asetettu implantit, joiden varaan on tehty proteettiset kruunut. Tämä oireyhtymä on ihon ja tukielimistön harvinainen monimuotoinen sairaus. Siihen liittyvät iho-oireet eivät aina ilmene muiden oireiden kanssa samanaikaisesti, vaan ne voivat esiintyä jopa vuosia muita oireita aikaisemmin tai niiden jälkeen. Sitä potevilla ilmenee alaleuassa usein täsmälleen DSO:n kaltaisia radiologisia muutoksia: luun paksuuntumista, lyyttisiä ja skleroottisia muutoksia sekä periostaalisia reaktioita (Valleala ym. 2000). Muita erotusdiagnostisesti tärkeitä vaihtoehtoja, jotka on syytä muistaa diagnoosiin pyrittäessä, ovat esimerkiksi osteo sarkooma, Ewingin sarkooma, fibroottinen dysplasia ja hyvänlaatuiset tuumorit (Eyrich ym 2003). Hoito. Diffuusiin sklerosoivaan osteomyeliittiin ei ole vielä löydetty pysyviin tuloksiin johtavaa hoitoa, vaan useimpien potilaiden kivut palaavat hoitojen jälkeen (Ogawa ym. 2001). Taudin alkuvaiheessa pitkäaikaisesta antibioottihoidosta saattaa olla apua. Myös kortikosteroidien on todettu helpottavan kipuja (Montonen ja Alaleuan osteomyeliitti kasvokipujen harvinainen syy Lindqvist 2003). Viime vuosina on tutkittu luun resorptiota estävien bisfosfonaattien vaikutuksia DSO:n aiheuttamaan kipuun. Näitä lääkkeitä on käytetty totunnaisesti mm. Pagetin taudin ja osteoporoosin hoitoon. Kliinisissä tutkimuksissa niiden on todettu helpottavan DSO:sta aiheutuvaa kipua erityisesti pitkällä aikavälillä. Näyttöä on saatu ainakin dinatriumklodronaatista (Jokinen ym. 1988, Montonen ym. 2001, Sugata ym. 2003) ja pamidronaatista (Soubrier ym. 2001). Kirurgisen hoidon tarkoituksena on poistaa mahdolliset infektiofokukset ja tuhoutunut luu. Dekortikaatiossa poistetaan kortikaalista luuta sairaalta alueelta. Toimenpide voidaan tehdä intra- tai ekstraoraalisesti. Dekortikaation yhteydessä voidaan luuhun tehdä läpiporauksia verenkierron parantamiseksi. Jos tällä toimenpiteellä ei saavuteta toivottuja tuloksia, on suositeltavaa tehdä radikaalimpi leikkaus, jolloin saatetaan joutua poistamaan suurempi osa alaleuan luusta (Montonen ym. 1993). Toimenpiteestä seuraavan massiivisen kudospuutoksen ja 2349

6 toimintahäiriön vuoksi resektioita on kuitenkin syytä tehdä vain erittäin vaikeissa ja hoitoresistenteissä tapauksissa (Montonen ja Lindqvist 2003). Kudospuutosta on mahdollista korjata mikrovaskulaarisella siirteellä, johon voidaan myöhemmin asettaa implantit ja niiden varaan proteettiset kruunut purennan parantamiseksi (kuvat 1 7). Ylipainehappihoitoa käytetään edellisten lisäksi edistämään paranemista erityisesti niillä potilailla, jotka eivät reagoi standardihoitoihin. Sen kohde ei ole nekroottinen kudos vaan ympärillä oleva vielä terve kudos. Tavoitteena on edistää haavan paranemista ja kudosten revaskularisaatiota (Aitasalo ym. 1998). Happihoidon on osoitettu edistävän fibroblastien erilaistumista ja kollageenin synteesiä sekä stimuloivan angiogeneesiä. Muita mahdollisia vaikutuksia ovat leukosyyttien fagosytoimiskyvyn lisääntyminen ja estävä vaikutus bakteereihin (Vudiniabola ym. 2000). Ylipainehappihoidosta on kliinisen kokemuksen perusteella apua osteomyeliittipotilaille. Uusimpien hypoteesien valossa on kokeiltu hoitomenetelmiä, joilla tähdätään puremalihasten rentouttamiseen: fysioterapiaa,»myofeedbackia», purentakiskoa sekä lihasrelaksantteja, kuten diatsepaamia. Kirjallisuudessa on esitetty useita potilastapauksia, joissa tavanomainen hoito ei ole tehonnut mutta oireita on saatu selkeästi lievitetyksi lihasrentoutushoidoilla, ja osa potilaista on tullut jopa täysin oireettomiksi (van Merkesteyn ym. 1990, Groot ym. 1992). Lopuksi Vaikka osteomyeliitti on hyvin harvinainen tauti, se on syytä pitää mielessä, jotta voitaisiin välttää siitä johtuvien neuropaattisten kiputilojen syntyminen. Osteomyeliitin aiheuttamat kivut voidaan sekoittaa myös leukanivel- ja purentalihasperäisiin toimintahäiriöoireisiin, ja toisaalta diagnoosin tekoa vaikeuttaa se, että taudissa voi olla pitkiäkin oireettomia kausia. Mahdollisimman aikaisin tehty kliininen ja radiologinen diagnoosi ja eri hoitomuotojen yhdistäminen ovat keskeisiä seikkoja. Säännöllinen seuranta alan spesialisteilla on välttämätöntä taudin luonteen ja mahdollisten pahenemisvaiheiden vuoksi. Koska taudin bakteeriperäisyyttä ei voida sulkea pois, korostuu myös koko hampaiston perushoidon ja hammaslääkärin suorittamien säännöllisten suututkimusten merkitys. Kirjallisuutta Aitasalo K, Niinikoski J, Grénman R, Virolainen E. A modified protocol for early treatment of osteomyelitis and osteoradionecrosis of the mandible. Head Neck 1998;20: Eyrich GKH, Baltensperger MM, Bruder E, Graetz KW. Primary chronic osteo myelitis in childhood and adolescence: a retrospective analysis of 11 cases and review of the literature. J Oral Maxillofac Surg 2003;61: Groot RH, Ongerboer de Visser BW, van Merkesteyn JPR, Speelman JD, Bras J. Changes in masseter inhibitory reflex responses in patients with diffuse sclerosing osteomyelitis of the mandible. Oral Surg Oral Med Oral Pathol 1992;74: Hudson JW. Osteomyelitis of the jaws: a 50-year perspective. J Oral Maxillofac Surg 1993;51: Jokinen J, Lindqvist C, Elomaa I, Tasanen A. Treatment of recurrent diffuse sclerosing osteomyelitis of the mandible with clodronate. European Association for Cranio-Maxillo-Facial Surgery, 9 th Congress, Athens, Greece: 1988, s Kahn MF, Hayem F, Hayem G, Grossin M. Is diffuse sclerosing osteomyelitis of the mandible part of the synovitis, acne, pustulosis, hyperostosis, osteitis (SAPHO) syndrome? Analysis of seven cases. Oral Surg Oral Med Oral Pathol 1994;78: van Merkesteyn JPR, Groot RH, van den Akker HP, Bakker DJ, Borgmeijer- Hoelen AMMJ. Treatment of chronic suppurative osteomyelitis of the mandible. Int J Oral Maxillofac Surg 1997;26: van Merkesteyn JPR, Groot RH, Bras J, Bakker DJ. Diffuse sclerosing osteomyelitis of the mandible: clinical radiographic and histologic findings in twenty-seven patients. J Oral Maxillofac Surg 1988;46: van Merkesteyn JPR, Groot RH, Bras J, McCarrol RS, Bakker DJ. Diffuse sclerosing osteomyelitis of the mandible: a new consept of its etiology. Oral Surg Oral Med Oral Pathol 1990;70: Montonen M, Iizuka T, Lindqvist C, Hallikainen D. Decortication in the treatment of diffuse sclerosing osteomyelitis of the mandible. Retrospective analysis of 41 cases beteween 1969 and Oral Surg Oral Med Oral Pathol 1993;75:5 11. Montonen M, Kalso E, Pylkkären L, Lindström BM, Lindqvist C. Disodium clodronate in the treatment of diffuse sclerosing osteomyelitis (DSO) of the mandible. Int J Oral Maxillofac Surg 2001;30: Montonen M, Lindqvist C. Diagnosis and treatment of diffuse sclerosing osteomyelitis of the jaws. Atlas Oral Maxillofacial Surg Clin N Am 2003;15: Nordin U, Wannfors K, Colque-Navarro P, Möllby R, Heimdahl A. Antibody response in patients with osteomyelitis of the mandible. Oral Surg Oral Med Oral Pathol Oral Radiol Endod 1995;79: Ogawa A, Miyate H, Nakamura Y, Shimada M, Seki S, Kudo K. Treating chronic diffuse sclerosing osteomyelitis of the mandible with saucerization and autogenous bone grafting. Oral Surg Oral Med Oral Pathol Oral Radiol Endod 2001;91: T. Mäki ym.

7 Ord RA, el-attar A. Osteomyelitis of the mandible in children clinical presentations and review and managment. Br J Oral Maxillofac Surg 1987;25: Paatsama J, Suuronen R, Lindqvist C. Leukojen alueen infektiot. Kirjassa: Meurmann ym. toim. Therapia Odontologica, hammaslääketieteen käsikirja. Helsinki: Academica-Kustannus Oy, 2003, s Reinert S, Widlitzek H, Venderink DJ. The value of magnetic resonance imaging in the diagnosis of mandibular osteomyelitis. Br J Oral Maxillofac Surg 1999;37: Rosberg J. Akuutti osteomyeliitti. Kirjassa: Rosberg, Hammaslääketieteellinen radiologia. Oulu: Oulun yliopistopaino 2001, s Shakenovsky BN, Ripamonti U, Lownie JF. Chronic osteomyelitis of the jaws. Int J Oral Maxillofac Surg 1986;15: Soubrier M, Dupost JJ, Ristori JM, Sauvezie B, Bussière JL. Pamidronate in the treatment of diffuse sclerosing osteomyelitis of the mandible. Oral Surg Oral Med Oral Pathol Oral Radiol Endod 2001;92: Sugata T, Fujita Y, Myoken Y, Kiriyama T. Successful management of severe facial pain in patients with diffuse sclerosing osteomyelitis (DSO) of the mandible using disodium clodronate. Int J Oral Maxillofac Surg 2003;32: Valleala H, Montonen M, Lindqvist C, Kahn MF, Konttinen YT. Tuntematon SAPHO. Duodecim 2000;116: Vudiniabola S, Pirone C, Williamson J, Goss AN. Hyperbaric oxygen in the therapeutic management of osteoradionecrosis of the facial bones. Int J Oral Maxillofac Surg 2000;29: Yoshiura K, Hijiya T, Ariji E, ym. Radographic patterns of osteomyelitis in the mandible. Plain film/ct correlation. Oral Surg Oral Med Oral Pathol 1994;78: TAINA MÄKI, HLL taina.maki@fimnet.fi KIRSI HÖÖK, HLL Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitos, suu- ja leukakirurgian oppiala PL 41, Helsingin yliopisto RIITTA SUURONEN, LT, HLL, professori Solu- ja kudosteknologiakeskus Regea, Tampereen yliopiston lääketieteen laitos ja TYKS Biokatu Tampere CHRISTIAN LINDQVIST, LKT, HLL, professori Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitos, suu- ja leukakirurgian oppiala PL 41, Helsingin yliopisto ja HUS:n suu- ja leukasairauksien klinikka, kirurginen toimiala Kirurginen sairaala PL 263, HUS Alaleuan osteomyeliitti kasvokipujen harvinainen syy

SAPHO-oireyhtymä (synoviitti, akne, pustuloosi,

SAPHO-oireyhtymä (synoviitti, akne, pustuloosi, Tapausselostus Heikki Valleala, Marjut Montonen, Christian Lindqvist, Marcel-Francis Kahn ja Yrjö T. Konttinen SAPHO-oireyhtymä (synoviitti, akne, pustuloosi, hyperostoosi, osteiitti) on harvinainen, joskin

Lisätiedot

Päänsärky, purenta ja TMD. 26.5.2016 Taru Kukkula Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Porin perusturva, Suun terveydenhuolto

Päänsärky, purenta ja TMD. 26.5.2016 Taru Kukkula Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Porin perusturva, Suun terveydenhuolto Päänsärky, purenta ja TMD 26.5.2016 Taru Kukkula Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Porin perusturva, Suun terveydenhuolto Etiologia Epäselvä, monitekijäinen Useita etiologialtaan ja patologialtaan erilaisia

Lisätiedot

Luusairaudet 30.10.2012 H4. 1. Osteomyeliitti 29.10.2012 ICD10 = K10.21. Luennon tavoite. Luusairauksia. Osteomyeliitit. Osteomyeliitin synty

Luusairaudet 30.10.2012 H4. 1. Osteomyeliitti 29.10.2012 ICD10 = K10.21. Luennon tavoite. Luusairauksia. Osteomyeliitit. Osteomyeliitin synty Luennon tavoite Luusairaudet 30.10.2012 H4 Dosentti Irja Ventä Suukirurgian erikoishammaslääkäri Yliopistonlehtori Perehtyä leukaluissa ilmeneviin yleisimpiin luusairauksiin Oppia osteomyeliitin vaiheet

Lisätiedot

HAMMAS- JA PURENTAPERÄISET KIVUT 26.5.2016 PROTETIIKAN JA PURENTAFYSIOLOGIAN EHL SHEILA NIEMI

HAMMAS- JA PURENTAPERÄISET KIVUT 26.5.2016 PROTETIIKAN JA PURENTAFYSIOLOGIAN EHL SHEILA NIEMI HAMMAS- JA PURENTAPERÄISET KIVUT 26.5.2016 PROTETIIKAN JA PURENTAFYSIOLOGIAN EHL SHEILA NIEMI TMD Purentaelimistön toimintahäiriöt (temporomandibular disorders, TMD) on yhteisnimitys leukanivelten, puremalihasten,

Lisätiedot

LEUKAMURTUMAT JA INFEKTIOT

LEUKAMURTUMAT JA INFEKTIOT LEUKAMURTUMAT JA INFEKTIOT Alueellinen päivystyskoulutus 12.12.2014 Tero Soukka Osastonylilääkäri, dosentti Suu- ja leukakirurgi TYKS Suu- ja leukasairauksien klinikka Hammaslääkäripäivystäjän rooli Hyvä

Lisätiedot

IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP

IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP Esitiedot Yli 70 v. mies. PSA normaali 1.4. Nopeasti alkaneet virtsavaivat ja kystoskopiassa koko prostaattinen uretra ahtautunut tuumorinomaisesti.

Lisätiedot

Crmo Eli Toistuva Pitkäaikainen Monipesäkkeinen Osteomyeliitti

Crmo Eli Toistuva Pitkäaikainen Monipesäkkeinen Osteomyeliitti www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Crmo Eli Toistuva Pitkäaikainen Monipesäkkeinen Osteomyeliitti Versio 2016 1. MIKÄ ON CRMO? 1.1 Mikä se on? Toistuva pitkäaikainen monipesäkkeinen osteomyeliitti

Lisätiedot

Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet, joiden perusteella myyntilupien ehdot on muutettava

Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet, joiden perusteella myyntilupien ehdot on muutettava Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet, joiden perusteella myyntilupien ehdot on muutettava Tieteelliset päätelmät Ottaen huomioon arviointiraportin, jonka lääketurvatoiminnan riskinarviointikomitea

Lisätiedot

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1b Tietoa sairauden esiintyvyydestä Vuonna

Lisätiedot

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä ADACOLUMN -HOITO tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä www.adacolumn.net SISÄLTÖ Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön puolustusjärjestelmä ja IBD...10

Lisätiedot

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus https://www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON PFAPA? 1.1 Mikä se on? PFAPA on lyhenne englannin

Lisätiedot

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy

Lisätiedot

Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa. Eila Lantto HUS-Kuvantaminen

Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa. Eila Lantto HUS-Kuvantaminen Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa Eila Lantto HUS-Kuvantaminen Roche Oy (koulutusmatka, luentopalkkio) Kuvantamisen rooli diagnostiikassa ja seurannassa (EUS, ERCP ei käsitellä) Kuvantamismenetelmän

Lisätiedot

Yleistä. tarkoittaa endometriumin rauhasten ja stroomasolujen muodostamia pesäkkeitä kohdun ulkopuolella. yleinen tauti, 1-71

Yleistä. tarkoittaa endometriumin rauhasten ja stroomasolujen muodostamia pesäkkeitä kohdun ulkopuolella. yleinen tauti, 1-71 Endometrioosi LK Heikkilä Maija, LK Jutila Topi, LK Myllylä Hanna, LK Pietarinen Johanna, LK Puumala Pasi, LK Vallasto Inari, LK Visuri Sofia, Prof Ryynänen Markku Johdanto Yleistä tarkoittaa endometriumin

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN. Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus

LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN. Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus Lymfosytoosin määritelmä veren lymfosyyttien määrä >3.5 x 10 9 /l lymfosyyttien kohonnut %-osuus erittelyjakaumassa voi johtua joko

Lisätiedot

INFLECTRA SEULONTAKORTTI

INFLECTRA SEULONTAKORTTI Demyelinoiva sairaus Jos potilaalla on aiempi tai äskettäin puhjennut demyelinioiva sairaus, anti-tnf-hoidon hyödyt ja haitat on arvioitava huolellisesti ennen INFLECTRA -hoidon aloitusta. INFLECTRA -hoidon

Lisätiedot

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunipuutokset Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunijärjestelm rjestelmän n toiminta Synnynnäinen immuniteetti (innate) Välitön n vaste (tunneissa)

Lisätiedot

XGEVA. (denosumabi) POTILASOPAS

XGEVA. (denosumabi) POTILASOPAS XGEVA (denosumabi) POTILASOPAS SISÄLLYS Sisällysluettelo 2 Miksi saat XGEVAa 3 Ennen XGEVA-hoitoa sekä hoidon aikana 5 Raskaus ja imetys 8 XGEVAn haittavaikutukset 8 Mitä on hyvä muistaa 10 Anna tämä kortti

Lisätiedot

TERVEYS 2000. Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä SUUN TERVEYS

TERVEYS 2000. Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä SUUN TERVEYS TERVEYS 2000 Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä SUUN TERVEYS T2250 SUUNTERVEYS (muuttujat lihavoituna) Tutkittavan numero 2) Päivämäärä..200 3) Tallentaja: SUUT_ANTIB 5) Antibioottisuojaus:

Lisätiedot

Kirurgian runkokoulutus Helsinki, 5.2.2016. Spondylodiskiitti. Jyrki Kankare Ortopedian ja traumatologian klinikka Töölön sairaala HYKS - HUS.

Kirurgian runkokoulutus Helsinki, 5.2.2016. Spondylodiskiitti. Jyrki Kankare Ortopedian ja traumatologian klinikka Töölön sairaala HYKS - HUS. Kirurgian runkokoulutus Helsinki, 5.2.2016 Spondylodiskiitti Jyrki Kankare Ortopedian ja traumatologian klinikka Töölön sairaala HYKS - HUS Ortopediset selkäsairaudet Degeneratiiviset prolapsi stenoosi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 117 LAUSUNTO KORVATULEHDUSTEN HOITOA KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-575 Esityslistan asia TJA/8 TJA Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan,

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

Luutuumorit IAP Turku Tom Böhling HUSLAB/Peijas-Hyvinkää ja HY

Luutuumorit IAP Turku Tom Böhling HUSLAB/Peijas-Hyvinkää ja HY Luutuumorit IAP Turku 7.5.2010 Tom Böhling HUSLAB/Peijas-Hyvinkää ja HY Luutuumori tiimi älä tee diagnoosia yksin Ortopedi Radiologi Onkologi Geneetikko ja Patologi -kliiniset tiedot/löydökset -natiivi-rtg,

Lisätiedot

Muut nimet: Mixed connective tissue disease =MCTD, sekamuotoinen sidekudostauti, epäspesifinen/määrittelemätön sidekudostauti

Muut nimet: Mixed connective tissue disease =MCTD, sekamuotoinen sidekudostauti, epäspesifinen/määrittelemätön sidekudostauti Muut nimet: Mixed connective tissue disease =MCTD, sekamuotoinen sidekudostauti, epäspesifinen/määrittelemätön sidekudostauti Vuonna 1972 amerikkalainen reumatologi Gordon Sharp kuvasi uuden sidekudostaudin

Lisätiedot

INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA

INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA Sairaalainfektio-ohjelma (SIRO) INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA Allison McGeer ym., 1991 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 14/2005 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C11

Lisätiedot

ASPIRAATIOPNEUMONIA. LL, evl, Teemu Keskiväli

ASPIRAATIOPNEUMONIA. LL, evl, Teemu Keskiväli ASPIRAATIOPNEUMONIA LL, evl, Teemu Keskiväli ASPIRAATIO = vetää henkeen/keuhkoon Aspiraatin sisältö voi olla peräisin suun / nielun alueelta, ylä-gi kanavasta tai esim. vierasesine tai verta. Terveillä

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Päivi Jussila, HLL Suun terveyden tutkimusyksikkö Suun tutkimukseen kutsuttiin 3150 henkilöä, jotka asuivat 100 km säteellä Oulusta

Lisätiedot

Novartis Finland Oy. Aclasta-potilasopas osteoporoosin hoidossa

Novartis Finland Oy. Aclasta-potilasopas osteoporoosin hoidossa Novartis Finland Oy Aclasta-potilasopas osteoporoosin hoidossa Tämä potilasopas on tarkoitettu osteoporoosia sairastaville potilaille, joilla on suurentunut luunmurtumariski ja jotka saavat Aclasta-hoitoa.

Lisätiedot

Heiluuko hampaasi vai puuttuuko kokonaan?

Heiluuko hampaasi vai puuttuuko kokonaan? Stick Techin kuitulujitteiset hoitoratkaisut www.sticktech.com Stick, everstick Heiluuko hampaasi vai puuttuuko kokonaan? Kysy miellyttävästä, hampaitasi säästävästä hoitoratkaisusta hammaslääkäriltäsi.

Lisätiedot

HYGIENIAHOITAJAN ROOLI TOIMENPITEISIIN LIITTYVIEN INFEKTIOIDEN SELVITYKSESSÄ JAANA VATANEN HYGIENIAHOITAJA, HYKS PEIJAS

HYGIENIAHOITAJAN ROOLI TOIMENPITEISIIN LIITTYVIEN INFEKTIOIDEN SELVITYKSESSÄ JAANA VATANEN HYGIENIAHOITAJA, HYKS PEIJAS HYGIENIAHOITAJAN ROOLI TOIMENPITEISIIN LIITTYVIEN INFEKTIOIDEN SELVITYKSESSÄ JAANA VATANEN HYGIENIAHOITAJA, HYKS PEIJAS TOIMENPITEISIIN LIITTYVÄT INFEKTIOT Edeltävä polikliininen toimenpide Edeltävä sairaalahoitojakso

Lisätiedot

Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa

Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa Vatsa 4: maksa 1. Akuutti maksan vajaatoiminta 2. Hepatiitti B ja C: tartunta, taudinkulku ja näiden vertailu 3. Kroonisen hepatiitin syyt 4. Maksakirroosin syyt, oireet ja hoito 5. Maksabiopsian aiheet

Lisätiedot

Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Hellävarainen vallankumous IBD-tautien hoidossa Sisältö Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön

Lisätiedot

Leikkauspotilaan hampaiston ja leukojen statuksen arviointi. KIRURGIAN RUNKOKOULUTUSTILAISUUS 4.2.2011 Suu- ja leukakirurgian EHL, LL Satu Yli-Petäys

Leikkauspotilaan hampaiston ja leukojen statuksen arviointi. KIRURGIAN RUNKOKOULUTUSTILAISUUS 4.2.2011 Suu- ja leukakirurgian EHL, LL Satu Yli-Petäys Leikkauspotilaan hampaiston ja leukojen statuksen arviointi KIRURGIAN RUNKOKOULUTUSTILAISUUS 4.2.2011 Suu- ja leukakirurgian EHL, LL Satu Yli-Petäys Hoitokriteerit Leukakirurgia Kiireellisen hoidon kriteerit,

Lisätiedot

Valkovuoto ja kutina nuorilla naisilla

Valkovuoto ja kutina nuorilla naisilla Valkovuoto ja kutina nuorilla naisilla Sirpa Vilska YTHS Suomen koulu- ja nuorisolääketieteen yhdistys Turku 25.10.2007 Sisältö Fysiologiaa Kutinan ja valkovuodon syyt Dianostiikka Hoito Fysiologiaa vaginan

Lisätiedot

AKNE JA ROSACEA. Anita Remitz AKNEN ETIOLOGIA

AKNE JA ROSACEA. Anita Remitz AKNEN ETIOLOGIA AKNE JA ROSACEA Anita Remitz AKNEN ETIOLOGIA Perinnöllinen taipumus hormonaaliset muutokset ulkoiset syyt (öljy ja klooriakne) jotkut lääkkeet (steroidit, antikonvulsantit) 1 2 AKNEN PATOFYSIOLOGIA Akne

Lisätiedot

Tekonivelinfektion antibioottihoito. Teija Puhto LT, sis. ja inf. el vs.oyl, Infektioiden torjuntayksikkö OYS

Tekonivelinfektion antibioottihoito. Teija Puhto LT, sis. ja inf. el vs.oyl, Infektioiden torjuntayksikkö OYS Tekonivelinfektion antibioottihoito Teija Puhto LT, sis. ja inf. el vs.oyl, Infektioiden torjuntayksikkö OYS Antibiootin valinta Perusta on adekvaatit näytteet Leikkauksessa otetut syvät näytteet golden

Lisätiedot

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus TUBERKULOOSI On Mycobacterium tuberculosis bakteerin aiheuttama infektio. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus Hoitona käytetään usean lääkkeen

Lisätiedot

UNIAPNEAPOTILAAN KISKOHOITO

UNIAPNEAPOTILAAN KISKOHOITO UNIAPNEAPOTILAAN KISKOHOITO Laatija: Jarkko Vuoriluoto, TYKS/Suu- ja leukasairauksien klinikka Nämä ohjeet perustuvat ensisijaisesti Uniapnea (obstruktiivinen uniapnea aikuisilla)- suositukseen ja sen

Lisätiedot

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely Jaro Karppinen, professori, OY Mistä selkäkipu johtuu? Vakava tai spesifi Vakava tauti Spesifinen tauti välilevytyrä spondylartropatiat traumat ym. Epäspesifi

Lisätiedot

Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta. Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska

Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta. Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska Hevosen hengitysteiden anatomiaa Hengitystietautien merkitys hevostaloudelle jalkavaivojen

Lisätiedot

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Nainen huolehdi rintojesi terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn seulontatutkimuksen

Lisätiedot

rosacea Tietoja aikuisten iho-ongelmasta

rosacea Tietoja aikuisten iho-ongelmasta rosacea Tietoja aikuisten iho-ongelmasta ROSACEA. Noin 2 10 prosenttia aikuisväestöstä sairastaa rosaceaa (ruusufinni). Se on krooninen ihosairaus, joka aiheuttaa punoitusta, pieniä näppylöitä ja tulehduksellista

Lisätiedot

KIVULIAAN POTILAAN KOKONAISVALTAINEN ARVIOINTI JA TUTKIMINEN PALETTI-HANKE KOULUTUSILTAPÄIVÄ 20.3.14

KIVULIAAN POTILAAN KOKONAISVALTAINEN ARVIOINTI JA TUTKIMINEN PALETTI-HANKE KOULUTUSILTAPÄIVÄ 20.3.14 KIVULIAAN POTILAAN KOKONAISVALTAINEN ARVIOINTI JA TUTKIMINEN PALETTI-HANKE KOULUTUSILTAPÄIVÄ 20.3.14 KIVUN ESIINTYVYYKSIÄ Syövän yhteydessä Kipua ensioireena 11 44 %:lla Kipua loppuvaiheessa 76 90 %:lla

Lisätiedot

HIV ja tuberkuloosi Hoidon erityiskysymykset. Matti Ristola HYKS Infektiosairauksien klinikka

HIV ja tuberkuloosi Hoidon erityiskysymykset. Matti Ristola HYKS Infektiosairauksien klinikka HIV ja tuberkuloosi Hoidon erityiskysymykset Matti Ristola HYKS Infektiosairauksien klinikka Tuberkuloosi HIV-potilaiden kuolinsyynä Afrikassa: obduktiotutkimus Obduktio 108 HIV-potilaasta Botswanassa

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 kohtusyöpä munasarjasyöpä kohdunkaulasyöpä ulkosynnyttimien syöpä gynekologisten syöpien hoito on HUS-alueella keskitetty NKL:lle KOHTUSYÖPÄ naisten 3. yleisin syöpä; 800-900

Lisätiedot

Suoliston alueen interventioradiologiaa

Suoliston alueen interventioradiologiaa Suoliston alueen interventioradiologiaa Erkki Kaukanen, radiologi, KYS rtg Toimenpideradiologia = endovasculaariset tekniikat akuutti ja krooninen suoliston iskemia visceraalialueen aneurysmat suoliston

Lisätiedot

PD-hoidon komplikaatiot

PD-hoidon komplikaatiot Sisäinen ohje 1 (5) PD-hoidon komplikaatiot Peritoniitti eli vatsakalvon tulehdus: Peritoniitin yleisin aiheuttaja on staphylococcus aureus. Staphylococcus epidermiksen osuus on pienempi. Harvinaisempia

Lisätiedot

Sidekudosoireyhtymät. Perinnölliset sidekudosoireyhtymät. Marfanin oireyhtymä (s. 284) Luusto. Silmät. Perinnölliset sidekudoksen sairaudet 24.8.

Sidekudosoireyhtymät. Perinnölliset sidekudosoireyhtymät. Marfanin oireyhtymä (s. 284) Luusto. Silmät. Perinnölliset sidekudoksen sairaudet 24.8. Sidekudosoireyhtymät Perinnölliset sidekudosoireyhtymät Sirpa Kivirikko Perinnöllisyyslääkäri, dos 24.08.2012 Marfanin oireyhtymä Ehlers-Danlos oireyhtymä Osteogenesis imperfekta Perinnölliset sidekudoksen

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 25 BROMOKRIPTIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON MERKITYKSELLISIIN KOHTIIN TEHTÄVÄT MUUTOKSET 4.2 Annostus ja antotapa

Lisätiedot

Lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät

Lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät Lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät Mihin lääkkeettömiä kivunhoitomenetelmiä tarvitaan? Lääkehoidon tueksi ei välttämättä korvaajaksi! Krooninen kipu on monimuotoinen ja vaikea ongelma ei ole olemassa yhtä

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Jokaisen naisen on syytä pitää huolta rintojensa terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn

Lisätiedot

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3. C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Epidemiologia N. 10%:lla suomalaisista on keuhkoahtaumatauti Keuhkoahtaumatauti

Lisätiedot

POTILAAN HYGIENIAOPAS

POTILAAN HYGIENIAOPAS POTILAAN HYGIENIAOPAS Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala Sisältö SISÄLLYSLUETTELO Hygienia sairaalassa. 2 Käsihygienia.. 3 Käsien pesu 4 Käsien desinfektio... 5 Yskimishygienia.. 6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

VASKULIITEISTA MISTÄ SAIRAUS JOHTUU? ESIINTYVYYS

VASKULIITEISTA MISTÄ SAIRAUS JOHTUU? ESIINTYVYYS Muut nimet: Churg-Straussin oireyhtymä, Churg-Straussin syndrooma, allerginen granulomatoottinen vaskuliitti, allerginen granulomatoottinen verisuonitulehdus, Churg-Straussin tauti, Morbus Churg-Strauss

Lisätiedot

Hammaskivun hoito on yleensä syyn mukainen. Kuhlefelt, Marina.

Hammaskivun hoito on yleensä syyn mukainen. Kuhlefelt, Marina. https://helda.helsinki.fi Hammaskivun hoito on yleensä syyn mukainen Kuhlefelt, Marina 2018 Kuhlefelt, M, Kontio, R & Ruokonen, H 2018, ' Hammaskivun hoito on yleensä syyn mukainen ' Sic! Lääketietoa Fimeasta,

Lisätiedot

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis Soluseinätön bakteeri Beetalaktaamiantibiootit (mm. penisilliini) eivät tehoa Herkkiä

Lisätiedot

Kolmoishermosärky eli Trigeminusneuralgia

Kolmoishermosärky eli Trigeminusneuralgia Kolmoishermosärky eli Trigeminusneuralgia Kolmoishermo eli nervus trigeminus on kasvojen alueen kolmihaarainen tuntohermo. Kummallakin puolen kasvoja on oma kolmoishermo. Kolmoishermosärky on tämän hermon

Lisätiedot

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi?

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? Tuija Leino THL Kerron tässä alkavasta rokotusohjelmasta rokotteesta Miksi otettu ohjelmaan? Miltä taudilta suojaudutaan? Miksi otettu ohjelmaan

Lisätiedot

Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco

Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco tiedottaa 20/2015 17.8.2015 Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco hyväksyjä: Roberto Blanco pvm: 17.8.2015 Ohje tilaajille ja kuvausyksiköille Selkärangan

Lisätiedot

SUU- JA LEUKAKIRURGIA

SUU- JA LEUKAKIRURGIA 2009-2011 SUU- JA LEUKAKIRURGIA Vastuuhenkilö: Prof. Christian Lindqvist KLL/Leukakirurgian klinikka, Kirurginen sairaala, Kasarmikatu 11-13, PL 263, 00029 HUS, Puh. (09 )471 88441, christian.lindqvist@hus.fi

Lisätiedot

Neotigason ja psoriaasin hoito

Neotigason ja psoriaasin hoito Neotigason ja psoriaasin hoito Tärkeää! Naiset: Neotigason on teratogeeninen eli sikiövaurioita aiheuttava eikä sitä saa missään» tapauksessa käyttää jos olet raskaana tai suunnittelet raskautta. Raskauden

Lisätiedot

Syöpähoitojen vaikutukset suun alueella. Syövän ilmeneminen suun alueella. Kemoterapian haittavaikutukset. Syöpäpotilaan suunhoito

Syöpähoitojen vaikutukset suun alueella. Syövän ilmeneminen suun alueella. Kemoterapian haittavaikutukset. Syöpäpotilaan suunhoito Syöpäpotilaan suunhoito Syöpäpotilaan suunhoito Anna-Maija Matela Erikoistuva hammaslääkäri, parodontologia PKS-SEHYK (10/2014-3/2016 HUS Kirurginen sairaala) annamaija.matela@hel.fi SISÄLTÖ Syövän ja

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017)

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) 1 2 Keston mukaan selkäkipu jaetaan akuuttiin (alle 6 vkoa), subakuuttiin

Lisätiedot

Nuoruusiän Spondylartriitti Ja Entesiittiin Liittyvä Niveltulehdus (Spa-Era)

Nuoruusiän Spondylartriitti Ja Entesiittiin Liittyvä Niveltulehdus (Spa-Era) www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Nuoruusiän Spondylartriitti Ja Entesiittiin Liittyvä Niveltulehdus (Spa-Era) 1. MIKÄ ON NUORUUSIÄN SPONDYLARTRIITTI JA ENTESIITTIIN LIITTYVÄ NIVELTULEHDUS

Lisätiedot

Akuutti vatsa raskauden aikana. Panu Mentula LT, erikoislääkäri HYKS Vatsaelinkirurgian klinikka

Akuutti vatsa raskauden aikana. Panu Mentula LT, erikoislääkäri HYKS Vatsaelinkirurgian klinikka Akuutti vatsa raskauden aikana Panu Mentula LT, erikoislääkäri HYKS Vatsaelinkirurgian klinikka Akuutti vatsa Äkillisesti alkanut tai voimistuva tunteja tai päiviä kestävä vatsakipu Tila saattaa vaatia

Lisätiedot

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi.

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. idslofi04.12/06.2 Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. Galderma Nordic AB. Box 15028, S-167 15 Bromma. Sweden Tel +46 8 564 355 40, Fax +46 8 564 355 49. www.galdermanordic.com

Lisätiedot

Hammasimplanteilla. Esite potilaille

Hammasimplanteilla. Esite potilaille Hammasimplanteilla TURVALLISESTI ESTEETTINEN LOPPUTULOS Esite potilaille Hyvä lukija Hampaiden implanttihoito tehdään noudattaen luonnon esimerkkiä. Omien hampaidesi toiminta palautuu täydellisesti samalla

Lisätiedot

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015 Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa

Lisätiedot

19th January 2008 EHL Pertti Väisänen 19th January 2008 EHL Pertti Väisänen

19th January 2008 EHL Pertti Väisänen 19th January 2008 EHL Pertti Väisänen When to do surgical treatment instead of conservative periodontal treatment? TALLINNA 19th, January 2008 Kroonisen aikuisparodontiitin etiologia Plakin kerääntyminen Subgingivaalisen plakin kypsyminen

Lisätiedot

COPYRIGHT MARTINE VORNANEN. Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty!

COPYRIGHT MARTINE VORNANEN. Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty! COPYRIGHT MARTINE VORNANEN Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty! PAPILLAN JA ULKOISTEN SAPPITEIDEN KASVAIMET MARTINE VORNANEN PSHP LABORATORIOKESKUS ULKOISTEN SAPPITEIDEN

Lisätiedot

Palmoplantaarinen pustuloosi PPP-opas

Palmoplantaarinen pustuloosi PPP-opas Palmoplantaarinen pustuloosi PPP-opas Palmoplantaarinen pustuloosi, PPP, on rakkuloiva kämmenten ja jalkapohjien ihosairaus. Yleisin sairastumisikä on 30 50 ikävuoden vaiheilla, vaikka poikkeuksiakin on.

Lisätiedot

Sarkoomien onkologiset hoidot onko sarkoomatyypillä väliä? Paula Lindholm TYKS, syöpätautien klinikka

Sarkoomien onkologiset hoidot onko sarkoomatyypillä väliä? Paula Lindholm TYKS, syöpätautien klinikka Sarkoomien onkologiset hoidot onko sarkoomatyypillä väliä? Paula Lindholm TYKS, syöpätautien klinikka Pehmytkudos- ja luusarkoomissa eri hoito-ohjelmat pehmytkudossarkoomissa yleensä kirurgia ensin Onkologinen

Lisätiedot

Tässä linkki ilmaisiin käsite- ja miellekartta ohjelmiin, voit tehdä kartan myös käsin Ota muistiinpanot mukaan tunnille

Tässä linkki ilmaisiin käsite- ja miellekartta ohjelmiin, voit tehdä kartan myös käsin Ota muistiinpanot mukaan tunnille Eevi Jacksen 2016 Tässä linkki ilmaisiin käsite- ja miellekartta ohjelmiin, voit tehdä kartan myös käsin Ota muistiinpanot mukaan tunnille pinnallisia syviä munasarjakystia = endometrioomia Video erinäköisistä

Lisätiedot

Lasten panoraamatutkimukset miten pienille?

Lasten panoraamatutkimukset miten pienille? Lasten panoraamatutkimukset miten pienille? HLT, EHL (hampaiston oikomishoito), dos., Janna Waltimo-Sirén, Hammaslääketieteen laitos, Helsingin yliopisto Leukojen panoraamatomografiatutkimus (PTG) antaa

Lisätiedot

Proteesikomplikaatoiden SPECT- ja PET/CT. Jukka Kemppainen

Proteesikomplikaatoiden SPECT- ja PET/CT. Jukka Kemppainen Proteesikomplikaatoiden SPECT- ja PET/CT Jukka Kemppainen Proteesikirurgiasta n. 8% proteesien laitoista on revisioita Näistä 70% tehdään irtoamisen takia Toiseksi tärkein revisioiden syy on tulehdus 1/3

Lisätiedot

SUU JA YLEISSAIRAUDET

SUU JA YLEISSAIRAUDET SUU JA YLEISSAIRAUDET YLEISLÄÄKÄRIPÄIVÄT 29.11.2012 Scandic Marina Congress Center EHL, LL Tanja Ketola-Kinnula Apulaisylihammaslääkäri Lohjan suun terveydenhuolto SUU INFEKTIOFOKUKSENA TAUSTALLA NE TAVALLISET

Lisätiedot

OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO. 18.11.2014 Anna-Mari Koski

OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO. 18.11.2014 Anna-Mari Koski OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO 18.11.2014 Anna-Mari Koski Luennon rakenne 1. Osteoporoosilääkityksen indikaatiot 2. Lääkehoidon valinta 3. Lääkehoidon kesto Osteoporoosin kokonaisvaltainen hoito Kalsium D- vitamiini

Lisätiedot

Ritva Kaikkonen Animagi Hevosklinikka Oulu Killeri 15.12.2014

Ritva Kaikkonen Animagi Hevosklinikka Oulu Killeri 15.12.2014 Ritva Kaikkonen Animagi Hevosklinikka Oulu Killeri 15.12.2014 Normaalia korkeampi elimistön lämpötila (37-38.3C normaali) Normaalilämmössä yksilöllistä variaatiota, selvitä hevosesi normaalilämpö säännöllisillä

Lisätiedot

HOITOON LIITTYVIEN INFEKTIOIDEN TORJUNTA

HOITOON LIITTYVIEN INFEKTIOIDEN TORJUNTA HOITOON LIITTYVIEN INFEKTIOIDEN TORJUNTA 1. VIRTSAKATETRI-INFEKTION EHKÄISY 2. KANYYLI-INFEKTION EHKÄISY 3. KEUHKOKUUMEEN EHKÄISY 4. KÄSIHYGIENIA 5. MIKROBILÄÄKKEET 1 VIRTSAKATETRI-INFEKTION EHKÄISYKEINOJA

Lisätiedot

TARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina

TARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina TARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina ELIMISTÖN PUOLUSTUSKYKY Immuniteetti eli vastutuskyky on elimistön kyky suojautua tarttuvilta taudeilta Jos tauteja aiheuttavat mikrobit uhkaavat elimistöä, käynnistyy

Lisätiedot

www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro PAPA-oireyhtymä Versio 2016 1. MIKÄ ON PAPA-OIREYHTYMÄ? 1.1 Mikä se on? PAPA on lyhenne englannin sanoista "Pyogenic Arthritis, Pyoderma gangrenosum and Acne",

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Spondylartropatioiden moderni kuvantaminen

Spondylartropatioiden moderni kuvantaminen Spondylartropatioiden moderni kuvantaminen Antti Lamminen osastonylilääkäri HUS Kuvantaminen, HYKS Meilahden sairaala Kuvantamislöydökset ovat aina olleet oleellisessa roolissa selkärankareuman ja muiden

Lisätiedot

Apuaineet: Yksi gramma sisältää 1,56 mg metyyliparahydroksibentsoaattia (E 218) ja 0,17 mg propyyliparahydroksibentsoaattia (E 216), ks. kohta 4.4.

Apuaineet: Yksi gramma sisältää 1,56 mg metyyliparahydroksibentsoaattia (E 218) ja 0,17 mg propyyliparahydroksibentsoaattia (E 216), ks. kohta 4.4. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI REGRANEX 0,01 % geeli 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi gramma geeliä sisältää 100 μg bekaplermiiniä*. * Rekombinantti-DNA-tekniikalla tuotettu ihmisen BB-verihiutalekasvutekijä

Lisätiedot

SUU-RTG -muuttujat, lisätietoja

SUU-RTG -muuttujat, lisätietoja SUU-RTG -muuttujat, lisätietoja 1. Yleistä 1.1 Ohjelmassa ennen tulkitsemista valmiina olleet oletustiedot ja muuttujien väliset loogiset yhteydet Tavanomaisesta käytännöstä poiketen alla mainituissa muuttujissa

Lisätiedot

Suomen koulu- ja opiskeluterveyden yhdistyksen 50-vuotisjuhlaseminaari 11.10.2013

Suomen koulu- ja opiskeluterveyden yhdistyksen 50-vuotisjuhlaseminaari 11.10.2013 Suomen koulu- ja opiskeluterveyden yhdistyksen 50-vuotisjuhlaseminaari 11.10.2013 Puhutaan suusta Suun terveydenhuolto yhteistyössä Johtajahammaslääkäri Anne Komulainen Mitä lääkärin on hyvä pitää mielessä

Lisätiedot

Sisältö. 1. Vääriä uskomuksia 2. Luentomateriaali 3. Hyödyllisiä linkkejä

Sisältö. 1. Vääriä uskomuksia 2. Luentomateriaali 3. Hyödyllisiä linkkejä Suun hyvinvointi Aineiston on koonnut Sari Kyytinen, Ehkäisevän suun terveydenhuollon osatoiminnasta vastaava hammaslääkäri, Palokan th ky sari.kyytinen@palokkatk.fi Sisältö 1. Vääriä uskomuksia 2. Luentomateriaali

Lisätiedot

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 8.3.2019 SH KATJA ORANEN HELSINGIN SAIRAALA / SUURSUON SAIRAALA, AKUUTTI PÄIHDEKUNTOUTUSOSASTO 12 Suursuon sairaala os. 12 Akuutti päihdekuntoutusosasto

Lisätiedot

Dira Eli Interleukiini-1-Reseptorin Salpaajan Puute

Dira Eli Interleukiini-1-Reseptorin Salpaajan Puute www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Dira Eli Interleukiini-1-Reseptorin Salpaajan Puute Versio 2016 1. MIKÄ ON DIRA? 1.1 Mikä se on? DIRA on lyhenne sanoista "Deficiency of IL-1-Receptor Antagonist"

Lisätiedot

RINTATULEHDUS JOHANNA KOIVISTO KÄTILÖ, IBCLC

RINTATULEHDUS JOHANNA KOIVISTO KÄTILÖ, IBCLC RINTATULEHDUS JOHANNA KOIVISTO KÄTILÖ, IBCLC YKSIN, KAKSIN VAI KOLMISIN? Tiehyttukos Rintatulehdus Hiivatulehdus 17.10.2017 2 Tiehyttukos? Rintatulehdus? 17.10.2017 3 17.10.2017 4 TIEHYTTUKOS VAI RINTATULEHDUS?

Lisätiedot

Suun sairaudet yleissairauksien hoidossa. Urpo Silvennoinen Ylihammaslääkäri/LKS HLT, Suukirurgi

Suun sairaudet yleissairauksien hoidossa. Urpo Silvennoinen Ylihammaslääkäri/LKS HLT, Suukirurgi Suun sairaudet yleissairauksien hoidossa Urpo Silvennoinen Ylihammaslääkäri/LKS HLT, Suukirurgi Sydän tai aivoinfarktin syy? Tupakka Korkea verenpaine Keskivartalolihavuus II tyypin diabetes Kohonnut kolesteroli

Lisätiedot

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Tämä selkokielinen esite on tehty osana opinnäytetyötä Kansallinen rokotusohjelma tutuksi selkokielinen esite maahanmuuttajille. Opinnäytetyön toimeksiantaja on MARJAT-hanke.

Lisätiedot

Valtakunnallinen erikoishammaslääkärikuulustelu

Valtakunnallinen erikoishammaslääkärikuulustelu Valtakunnallinen erikoishammaslääkärikuulustelu 20.10.2017 Hampaiston oikomishoito... 2 Kliininen hammashoito/parodontologia... 3 Kliininen hammashoito/protetiikka ja purentafysiologia... 4 Suu- ja leukakirurgia

Lisätiedot

Vanhusten virtsatieinfektio. TPA Tampere: Vanhuksen virtsatieinfektio

Vanhusten virtsatieinfektio. TPA Tampere: Vanhuksen virtsatieinfektio Vanhusten virtsatieinfektio 1 Perustieto Termit Oireeton bakteriuria Vti pitkäaikaishoidossa Oireet ja määritelmä Diagnoosi Haasteet Syventävä tieto Hoito TPA: virtsatieinfektio 2 Bakteriuria eli bakteerikasvu

Lisätiedot