SOSTEVLK 78 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Sosiaali- ja terveysjohtaja Leena Kokko, leena.kokko (at)sipoo.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOSTEVLK 78 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Sosiaali- ja terveysjohtaja Leena Kokko, leena.kokko (at)sipoo."

Transkriptio

1 Valtuusto Sosiaali- ja terveysosaston talousarvioylitys / /2012 SOSTEVLK 78 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Sosiaali- ja terveysjohtaja Leena Kokko, leena.kokko (at)sipoo.fi Sosiaali- ja terveysvaliokunta raportoi osavuosikatsauksessa tammielokuu 2011, ettei oman toiminnan osalta ennusteta merkittäviä poikkemia. Menoylityksiä ennustettiin palveluiden ostoon ja avustuksiin, mutta vastaavasti myös tulojen ennustettiin ylittyvän. Osastolla on laadittu uusi ennuste lokakuun 2011 tilanteen perusteella osavuosikatsauksessa havaittujen epävarmuustekijöiden vuoksi. Kymmenen kuukauden toteuman perusteella ylityksiä ennustetaan vanhustyöhön euroa, sosiaalityöhön euroa ja erikoissairaanhoitoon Vanhustyössä ylityksiä ennustetaan euroa, ylitykset johtuvat pääasiassa henkilöstökuluista. Sijaisten tarve on ollut merkittävästi arvioitua suurempaa. Esimerkiksi äitiyslomia on vanhustyössä ollut kymmenen, sijainen on palkattu näistä yhdeksään. Lisäksi vanhustyössä on ollut runsaasti pitkiä sairauslomia, joiden arvioitu kustannusvaikutus on euroa. Kustannusvaikutus yhteensä noin euroa. Osavuosikatsauksen tietojen perusteella vanhustyössä ryhdyttiin sopeuttaviin toimenpiteisiin, mm. Palvelutalo Elsien päiväkeskuksen, ruokasalin ja keittiötilojen siivoussopimus irtisanottiin, yöpartiotoiminnan uudelleenjärjestely käynnistettiin, äitiyslomalle jääneelle esimiehelle ei palkattu sijaista, ei myöskään pitkälle sairauslomalle jääneelle esimiehelle, päiväkeskukseen ei palkattu sijaisia, ostopalveluista vapautuneet kaksi tehostetun palveluasumisen paikkaa jätettiin täyttämättä, hoitotarvikejakelukriteereiden tarkistus käynnistettiin ja uudet kriteerit hyväksyttiin valiokunnan joulukuun kokouksessa. Sosiaalityön ylitykset johtuvat pääasiassa aikuissosiaalityössä toimeentulotuen ja vammaispalveluiden menoista. Toimeentulotukimenot ovat jatkaneet viime vuosien tapaan kasvuaan. Maksettavien tukien määrään vaikuttaa mm. Sipoon korkea vuokrataso. Toimeentulotukea saavat henkilöt/perheet, jotka muuten eivät olisi oikeutettuja tukeen. Myös pitkät matkat ja heikohkot kulkuyhteydet oikeuttavat tukeen aktivoitaessa asiakkaita esim. hakeutumaan koulutukseen, harjoitteluun tai etäällä sijaitsevien palveluiden piiriin. Osavuosikatsauksen jälkeen sosiaalityössä on uudistettu työnjakoa

2 sosiaalityöntekijöiden ja etuuskäsittelijöiden välillä ja lokakuussa eläkkeelle jääneen työntekijän virka hoidetaan osa-aikaisesti tilapäisjärjestelyin. Aikuissosiaalityön ohjeistusta ollaan uudistamassa. Vammaispalveluissa subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan vapaa-ajan osalta laajeni vuoden 2011 alusta 10 tunnista/kk 30 tuntiin/kk. Palvelua hakeneiden palveluun oikeutettujen asiakkaiden määrä on lisääntynyt hiljalleen oltuaan lain ensimmäisen vaiheen tullessa voimaan 16 ja nyt 27. Lisäksi kehitysvammapalveluita tuottavien kuntayhtymien palveluiden piiriin on tullut kolme uutta asiakkuutta syksyn aikana. Sosiaalityössä sekä toimeentulotuki että vammaispalvelut ovat lakisääteisiä palveluja, eikä sopeuttamistoimenpiteitä ole juurikaan mahdollista tehdä. Myös lain asettamissa määräajoissa pysyminen on ollut haasteellista, määräaikoja ei ole aina pystytty noudattamaan. Erikoissairaanhoidon osalta HUS ennustaa vielä euron ylitystä kunnalle aikaisemmin myönnettyjen (KV ) 1,2 milj. euron lisäksi. Erikoissairaanhoidon osalta voidaan todeta, että lopullisesti kustannukset selviävät tammikuun loppupuolella, kun vuoden 2011 tiedot mm. kalliin hoidon tasauksesta saadaan. Tämänhetkisen ennusteen perusteella erikoissairaanhoidon kustannukset HUS:n osalta kasvaisivat 3,9 % vuoden 2010 tilinpäätökseen verrattuna. Osa omaan toimintaan suunnitelluista tehostamistoimenpiteistä viivästyi mm. rakennushankkeiden osalta, mikä aiheutti sen, ettei mm. erikoissairaanhoidon suunniteltuja siirtoja omaksi toiminnaksi voitu toteuttaa. Yleisesti voidaan todeta, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan vuoden 2012 talousarvio sisältää monia toimenpiteitä, joilla tavoitellaan taloudellisia säästöjä peruspalveluiden vahvistamisen ohessa. Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus Sosiaali- ja terveysvaliokunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan vuoden 2011 talousarvion ylitykset, yhteensä euroa, josta vanhustyön osuus on euroa, sosiaalityön euroa ja erikoissairaanhoidon euroa, hyväksytään. Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KH 5 Kunnanhallitus Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Minna-Marja Jokinen Sosiaali- ja terveysvaliokunta on edellä esittänyt perustelut ja selvitykset vuoden 2011 talousarvioylityksille. Kuten edellä on todettu, erikoissairaanhoidon osalta lopullisia tietoja ei vielä ole. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ilmoituksen mukaan

3 tiedot ovat saatavissa vasta Kunnanhallituksen kokoukseen pyritään kuitenkin saamaan jonkinlainen ennakkotieto tilanteesta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan selvitysten lisäksi seuraavassa on lisätietoja kustannusten kehityksestä verrattuna vuoden 2010 vastaavaan ajankohtaan. Osasto kokonaisuudessaan muutos vastaavaan ajankohtaan v palkat ja palkkiot 6,7 % henkilösivukulut 7,5 % palvelujen ostot 7,7 % aineet, tarvikkeet, tavarat -3,2 % Verrattuna vuoteen 2010 henkilöstömenojen kustannuskehitykseen vaikuttaa huomattavasti se, että osastolle myönnettiin 12 uutta virkaa vuodelle 2011 ja että vuodelle 2010 myönnetyistä 10 uudesta virasta osa onnistuttiin täyttämään vasta loppuvuodesta. Sosiaalityö palvelujen ostot 3,2 % Sosiaalityön talousarviossa palvelujen ostot ovat noin 5,3 milj. euroa ja henkilöstömenojen osuus vain noin 1 milj. euroa. Näin ollen palvelujen ostojen kustannuskehityksellä on huomattava merkitys, kuten valiokunnan selvityksessäkin todetaan (vammaispalveluiden menot sekä lastensuojelu). Vanhustyö palkat ja palkkiot 8,2 % henkilösivukulut 9,2 % Kuten valiokunnan selvityksessä todetaan, vanhustyön ylitykset liittyvät nimenomaan sijaishenkilökunnan kustannuksiin. Palkka- ja henkilösivukuluja nostivat uuteen Suvituulen asumisyksikköön palkatut 10 työntekijää. Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy sosiaali- ja terveysvaliokunnan ehdotuksen. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. SOSTEVLK 16 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Sosiaali- ja terveysjohtaja Leena Kokko, leena.kokko (at)sipoo.fi Erikoissairaanhoidon tiedot saatiin Myös oman toiminnan osalta luvut ovat tarkentuneet ennusteen (10+2) jälkeen.

4 HUS:n tilinpäätös kalliinhoidon tasausten, kotikuntatarkistusten ja tilikauden ylijäämän palautuksen jälkeen on 16,893 milj. euroa. Erikoissairaanhoidon budjetti HUS:n osalta lisätalousarvioineen on yhteensä 15,950 milj. euroa eli HUS ylitti talousarvionsa 0,943 milj. euroa. Näin ollen Sipoon kunnan erikoissairaanhoidon kustannukset HUS:n osalta kasvoivat 9,5 % vuoden 2010 tilinpäätökseen verrattuna. HUS:lta on pyydetty lisäselvityksiä lähetteiden ja suoritteiden määristä ja palvelun sisällöstä. Vanhustyössä ylitys on 0,326 milj. euroa, ylitykset johtuvat aiemmin mainituista henkilöstökuluista ja uuden Suvituulen yksikön toiminnan portaittaisesta käynnistymisestä. Sosiaalityössä ylitys on 0,635 milj. euroa, ylitykset johtuivat pääasiassa vammaispalveluista, joissa aiemmin mainittujen lisäksi, tapahtui pieniä ylityksiä useissa toiminnoissa mm. matkustus- ja kuljetuspalveluissa, apuvälineissä ja laitteissa, asunnon muutostöissä sekä työ- ja päivätoiminnassa. Vammaispalvelulaissa määritellään asiakkaille ns. subjektiivisia oikeuksia ja kunta ei voi määrärahojen puutteeseen vedoten evätä palveluja. Vuoden aikana ennustettiin lastensuojelussa syntyvän säästöä, mutta säästö pieneni loppuvuotta kohden lastensuojeluilmoitusten ja kiireellisten sijoitusten lisääntyessä. Alkuvuodesta asiakaspalveluja ostettiin noin 0,07 milj. euroa/kk ja esimerkiksi joulukuussa 0,120 milj. euroa/kk. Terveyden ja sairaanhoidon oma toiminta, ruokapalvelut sekä hallinto ja talous toteutuivat lähes budjetoidusti tehden yhteensä säästöä 0,100 milj. euroa. Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus Sosiaali- ja terveysvaliokunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että vuoden 2011 talousarvion nettoylitys, yhteensä 1,653 milj. euroa, josta erikoissairaanhoidon osuus on 0,792 milj. euroa, vanhustyön osuus on 0,326 milj. euora, ja sosiaalityön osuus 0,535 milj. euroa hyväksytään. Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KH 54 Kunnanhallitus Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut lausunnon, joka koskee ns. lomapalkkavelan kirjaamista vuoden 2011 tilinpäätöksessä. Lausunnon taustalla on vuosilomamääräysten

5 muutos kunnallisissa yleisissä virka- ja työehtosopimuksissa. Virka- ja työehtosopimusten muutoksen seurauksena lomakorvausten laskentaperusteet muuttuivat. Vanhojen sopimusten mukaan vuosiloma määräytyi pääsääntöisesti ns. A-taulukon mukaan ja B-taulukkoa käytettiin mm. lomakorvauksissa. B-taulukossa loman pituus oli lyhyempi, sillä siihen ei sisältynyt vanhaa talvilomapidennystä vastaavaa osuutta. Uusia laskentaperusteita sovelletaan jo vuoden 2011 tilinpäätöksessä niiden henkilöiden osalta, joiden työ- tai virkasuhde kuntaan on jatkunut jälkeenkin. Muutos lisää sosiaali- ja terveysvaliokunnan kustannuksia vuoden 2011 osalta euroa valiokunnan edellä olevan esityksen lisäksi. Näin ollen kokonaisylitys on 1,789 milj. euroa. Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2011 talousarvion nettoylitys, yhteensä 1,789 milj. euroa, hyväksytään. Bengt Wiik ehdotti, että pöytäkirjaan merkitään, ettei kunnanhallituksessa marraskuussa 2011 esitellystä tulosseurantaraportista ilmennyt mainittavia talousarviopoikkeamia, paitsi erikoissairaanhoidon osalta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti Bengt Wiikin ehdotuksen. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. KV 18 Valtuusto Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi

SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi Valtuusto 19 27.02.2012 Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta 15/02.02.00/2012 SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta / Budgetändring 2011/Bildningsutskottet

Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta / Budgetändring 2011/Bildningsutskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 53 14.02.2012 Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta / Budgetändring 2011/Bildningsutskottet 15/02.02.00/2012 SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta/Bildningsutskottet 16.1.2012

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Talousarviomuutokset 2014 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

Puolivuotisraportin mukaan ali-/ylijäämien nettosummat ovat vastuualueittain seuraavat:

Puolivuotisraportin mukaan ali-/ylijäämien nettosummat ovat vastuualueittain seuraavat: Sosiaali- ja terveyslautakunta 85 22.09.2016 Kaupunginhallitus 235 31.10.2016 Talousarviomuutos, sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio 2391/02.02.00/2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 22.09.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen (at) sipoo.fi

SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen (at) sipoo.fi Valtuusto 4 09.09.2013 4 Sipoon vammaispoliittinen ohjelma 2013-2016 577/05.04.00/2012 SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.10.2012 Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin Sosiaali- ja terveyslk 50 11.10.2011 Kunnanhallitus 317 07.11.2011 Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin 351/030.033/2010 SOSTE 50 Sosiaali-

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä TA 2015 toteuma Perusturvajohtaja Markku Kipinä 10.3.2016 Tulosyksiköiden kuukausiseuranta Tulosyksikkö Syyskuu (75,0 %) Marraskuu (91,7 %) Joulukuu (100 %) Tulot Menot Toimintakate Tulot Menot Toimintakate

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5 Sos.- ja terv.lautakunta 12 23.02.2016 Sosiaali- ja terveysosaston talousarvion toteutuma 438/04/041/2014 STL 12 1.TOIMINTAKATTEEN SITOVUUS VALTUUSTOON NÄHDEN Tulosalue Hallinto ja projektit Työllisyyden

Lisätiedot

Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag

Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag Sosiaali- ja terveyslautakunta 180 23.09.2015 Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag 985/02/02/02/2014 SosTe 180 Valmistelija:

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/2018 31 Kokousaika 12.11.2018 kello 18.00 18.07 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo vj Lammela

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus - Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsansanslag

Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus - Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsansanslag Kaupunginhallitus 508 19.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 192 04.11.2015 Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus - Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsansanslag

Lisätiedot

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Kaupunginhallitus 297 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 77 03.12.2012 Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Karviaisessa on

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2017

Tammi-lokakuun tulos 2017 Tammi-lokakuun tulos Eksote Syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 366,8 366,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos 2017

Tammi-marraskuun tulos 2017 Tammi-marraskuun tulos Eksote Marraskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 403,5 403,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Ylityksiä on perusteltu seuraavasti: Sosiaali- ja terveyslautakunnan lisämäärärahaesitys TA Valmistelija: taloussuunnittelija Janne Katajamäki,

Ylityksiä on perusteltu seuraavasti: Sosiaali- ja terveyslautakunnan lisämäärärahaesitys TA Valmistelija: taloussuunnittelija Janne Katajamäki, Kaupunginhallitus 69 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 14 07.03.2016 Määrärahaylityksen myöntäminen vuodelle 2015 62/02.02.00.03/2015 Kaupunginhallitus 29.02.2016 69 Valmistelija: henkílöstö- ja talouspäällikkö.

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Tammi-heinäkuun tulos 2017 Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka. Valmistelijan yhteystiedot Talousjohtaja Jukka Männikkö, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka. Valmistelijan yhteystiedot Talousjohtaja Jukka Männikkö, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2016 1 (5) 147 Tampereen kaupungin talouskatsaus 10/2016 TRE:6590/02.02.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka Valmistelijan yhteystiedot Talousjohtaja Jukka Männikkö,

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.2.217] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/2 Joulukuu 216 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Karviainen valmistautuu tilinpäätöksen 216 loppuun saattamiseen. Jäsenkuntien

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2017

Tammi-elokuun tulos 2017 Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Julkaistu 25.11.2015 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Marraskuun tulos ja ennuste 2017

Marraskuun tulos ja ennuste 2017 Tammi-marraskuun tulos 2017 Marraskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Eksote Jäsenkuntatuotot Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muut suoritt. myyntituotot -425-180 -400 122,2-400 -400 Yleishallinnon maksut Tuet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Tammi-toukokuun tulos 2017

Tammi-toukokuun tulos 2017 Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan talousarvio 2017 / Social- och hälsovårdsutskottets budget 2017

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan talousarvio 2017 / Social- och hälsovårdsutskottets budget 2017 Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk 64 27.09.2016 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan talousarvio 2017 / Social- och hälsovårdsutskottets budget 2017 1591/02.02.00/2016 SOSTEVLK 64 Sosiaali- ja

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 17 Asianro 1343/02.02.00/2017 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden talousarvio 2017 / kehittämisrahan hakeminen kaupunginhallitukselta Vuoden talousarvion

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen toimintatulojen alitukset ja toimintamenojen ylitykset

Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen toimintatulojen alitukset ja toimintamenojen ylitykset Sosiaali- ja terveyslautakunta 18 11.02.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen toimintatulojen alitukset ja toimintamenojen ylitykset 164/331/2011 SOTE 18 Kaupungin rahatoimisto

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen talousarviot yhteen

Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen talousarviot yhteen Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen talousarviot yhteen 1.1.2013 - Talousarviossa jo lähtökohtaisesti epävarmuustekijöitä sote-yhdistymisestä johtuen - Kompromisseja kustannusten kohdentamisessa - Suurin

Lisätiedot

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 7.2.218] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Joulukuu 217 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Joulukuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle (ohm. 120)

Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle (ohm. 120) Perusturvalautakunta 73 25.08.2016 Kunnanhallitus 167 12.09.2016 Perusturvalautakunta 85 29.09.2016 Kunnanhallitus 207 17.10.2016 Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Huhtikuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Huhtikuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Huhtikuu 2013 Julkaistu 21.5.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :13:25

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :13:25 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 14.10.2019 13:13:25 Muut suoritt. myyntituotot Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :12:57

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :12:57 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 4.10.2017 11:12:57 Korvaukset kunnilta ja kyltä Muut suoritt. myyntituotot -702-640 -560-12,5-560 -560

Lisätiedot

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Julkaistu 22.6.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj.

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. :n arvosta vuodelle 2019. Hyötyjen jakautuminen vuosien välillä

Lisätiedot

Liitteet 1 raportti valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen tammielokuu

Liitteet 1 raportti valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen tammielokuu Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 7/2015 1 (7) Kunnanhallitus, 141, 21.09.2015 Kunnanvaltuusto, 33, 28.09.2015 Kunnanhallitus, 219, 07.12.2015 Kunnanvaltuusto, 53, 14.12.2015 53 Käyttötalouden vuoden 2015

Lisätiedot

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 29 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Kuntayhtymän valtuusto 29 Kuntayhtymän

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE 16.09.2014 146 Valmistelijat talouspäällik

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Julkaistu 27.7.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :29:45

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :29:45 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 11.10.2016 7:29:45 Korvaukset kunnilta ja kyltä Muut suoritt. myyntituotot -691-400 -640 60,0-640 -640

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 689/02.02.00/2014 164 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015 Sosiaali ja terveyskeskuksen johtoryhmä: Tilaajan arvio Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 12/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 151 19.11.2018 161 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.6.216] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Toukokuu 216 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2016

Tammi-lokakuun tulos 2016 Tammi-lokakuun tulos Eksote Tammi-lokakuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 376,0 375,7 0,3 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2018

Tammi-heinäkuun tulos 2018 Tammi-heinäkuun tulos 28 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 255,8 255,8, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 265,8 26,9-3,9 453,9

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (6) 52 Eräiden vuoden 2017 talousarvioon merkittyjen määrärahojen ylittäminen, toimintakatteen alittaminen ja määrärahan siirtäminen HEL 2018-000497 T 02 02 00 Päätös

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT TALOUS 31.12.2013 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS -liikelaitos TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN ENSIHOITO Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteuma Poikkeama Ed.vuoden talousarvio muutokset

Lisätiedot

KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi

KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi Valtuusto 83 14.12.2015 Sipoon kunnan sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen 1297/02.07.00/2015 KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Tot 2016 Ta 2017 Muutos Ta+m 2017 Tot 2017 Erotus Toteuma- (ta-käytt)%

Tot 2016 Ta 2017 Muutos Ta+m 2017 Tot 2017 Erotus Toteuma- (ta-käytt)% Loimaa Sivu 1 20172210 Sosiaalityön hallinto Muut suoritteiden myyntitu 79 79 Sosiaalitoimen maksut 100 400 400 400 100 400 400 400 Tuet ja avustukset 118 785 75 000 75 000 23 055,74 51 944 30,7 745 1

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2018

Tammi-elokuun tulos 2018 Tammi-elokuun tulos Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0-12,0-14,0-16,0 BUDJETTIERO, MILJ. EUR Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma - 0,0

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.9.2019 Yleistilanne Tulokertymä hieman parantunut Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Alkuperäiset tilinpäätösasiakirjat ovat nähtävänä kokouksessa.

Alkuperäiset tilinpäätösasiakirjat ovat nähtävänä kokouksessa. Kaupunginhallitus 191 27.05.2013 Kaupunginvaltuusto 76 17.06.2013 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen tilinpäätös vuodelta 2012 275/02.02.01/2013 Yhtymähallitus 26.3.2013 26 Kuntalain 68 :ssä on säädetty

Lisätiedot

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0,

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0, 00002110 TOIMEENTULOTUKI (04) Tuet ja avustukset 258.712 296.446 267.000 3,2-9,9 267.000 3,2-9,9 267.000 267.000 267.000 Muut toimintatuotot 31.858 30.000 20.000-37,2-33,3 20.000-37,2-33,3 20.000 20.000

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-maaliskuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 24010100 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 215.248,46 215.248,46 100,0 265.400 200.181,63 75,4 MAKSUTUOTOT 252.345,99 252.345,99 100,0 258.200

Lisätiedot

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 171.667 188.800 124.174 240.400 51.600 27,3 MAKSUTUOTOT 334.754 349.800 167.477 298.200-51.600-14,8 TUET JA

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 213.176,00 213.176,00 100,0 240.400 215.248,46 89,5 3320 MAKSUTUOTOT 259.758,90 259.758,90

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI

RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI 1 RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI Hallituksen alainen toiminta Suunnittelu- ja kehittämisyksikkö Yhteiset palvelut Toiminta sopeutuu talousarvion 2007 voimavaroihin vähentämällä

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.6.215] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Huhtikuu 215 HUHTIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Huhtikuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: lastensuojelun

Lisätiedot