Kouvolan Veden yhtiöittäminen ja kaupungin kunnallisteknisten toimintojen rakennejärjestelyjen selvitysten tarkastelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kouvolan Veden yhtiöittäminen ja kaupungin kunnallisteknisten toimintojen rakennejärjestelyjen selvitysten tarkastelu"

Transkriptio

1 Kouvolan Veden johtokunta Kouvolan Veden yhtiöittäminen ja kaupungin kunnallisteknisten toimintojen rakennejärjestelyjen selvitysten tarkastelu 32/ /2013, 2811/ /2013 Vejo 39 KPMG Oy on laatinut Kouvolan Veden yhtiöttämisestä selvityksen vuonna 2012, joka on päivitetty kaksi kertaa vuoden 2013 kuluessa. Laadituissa selvityksissä on tullut esiin, että Vesilaitoksen yhtiöittäminen on taloudellisesti ja toiminnallisesti suositeltava toimenpide. Kouvolan Kaupungin vesihuoltoa (Elimäen, Jaalan, Kouvolan, Kuusankosken ja Valkealan alueella) on hoitanut kuntaliitoksesta 2009 lähtien nykyisessä laajuudessa Liikelaitos Kouvolan Vesi. Alueen vesihuollon järjestämisen ja kehittämisen haasteet ovat korjausvelan osalta verkostotietojärjestelmän ajantasallesaattamisessa sekä saneerausten rahoituksen järjestämisessä. Jatkotarkasteluna kaupunki on tilannut KPMG:ltä vuoden 2013 syksyllä kaupungin teknisten toimintojen rakennejärjestelyjen ja pääoman hallinnan arvioinnin, joka on valmistunut (KPMG ). Raportti on toimitettu sähköpostilla johtokunnan jäsenille etukäteen. Raportissa on todettu mm. seuraavaa: Yhtiöittämisen osalta: Kouvolan Veden yhtiöittämisellä on merkittävä taloudellinen vaikutus kaupungille eikä tämän toimeksiannon yhteydessä ole löydetty sellaista taloudellista tekijää ettei yhtiöittämistä pitäisi olettaa tehtäväksi "Lisäksi KPMG:n on nähnyt Bioenergian luontevampana osana Kouvolan Veden toimintaketjua. KPMG:n suositus selvityksessä on, että Kymen Bioenergia eriytetään KSS -konsernista osapuolten yhteisen näkemyksen mukaisesti ja toiminta liitetään vesilaitostoiminnan oheen. Rakentajatehtävien (suppeassa) siirrossa on esitetty huomioitavaksi: Henkilöstömäärä on vähäinen ja eläköitymässä muutaman vuoden sisällä, rakentajien käyttö Kouvolan Veden rakentamistehtävissä siirron jälkeen lisäkoordinoinnin vaiva vs. yhdistämisen hyöty. Taloudellisesti ei merkittävää vaikutusta. Kouvolan Vedellä on kannustin kilpailuttaa tältäkin osin onko siirrosta hyötyä. Selvityksessä todetaan, että järjestelyjen tuloksena muodostuvaan rakentajatehtävät sisältävään kokonaisuuteen ei kohdistune sellaisia kilpailu- tai hankintaoikeudellisia muutoksia verrattuna nykytilanteeseen, jotka suoranaisesti estäisivät järjestelyjen toteuttamisen, mutta tämä tulee kuitenkin varmistaa jatkoanalyyseissä." Selvityksen suositukset:

2 Kouvolan Vesi yhtiöitetään, saadaan merkittävä taloudellinen hyöty KB Oy sijoitetaan Kouvolan Veteen, erillään KSS -konsernista Veden rakentajatehtävien siirto KSS Rakennukseen (suppea), selkiyttää toimintaa eikä varsinaista estettä. Lisäksi selvityksessä on tuotu esiin, "että Kouvolan Veden rakentajatehtävien siirrossa ei välttämättä ole nähtävissä merkittäviä toiminnallistaloudellisia hyötyjä." Jatkoselvityksenä yhtiöittämiseen liittyen Kaupunki on tilannut loppuvuodesta 2013 KPMG:ltä lisäselvityksen, jossa on pyydetty liikelaitoksen yhtiöittämisen toteuttamiseen liittyvien pääomien ja verotuksen hallinnan selvityksiä ja tarvittavia toimenpiteitä (KPMG ). KPMG:n laatiman yhtiöittämiseen liittyvän jatkoselvityksen pohjalta on esityksessä päädytty Kouvolan Veden ja KB Oy:n siirtämiseen samaan yhtiöön. Toimenpiteellä tavoitellaan taloudellista hyötyä sekä sitä, että Biolaitoksen tappiollinen toiminta, tekniset haasteet ja puhdistamoa kuormittavat ongelmat voidaan ratkaista. Järjestelyssä on nähty, että yhden toimijan kautta saadaan toimintaa läpikäytyä tehokkaammin, ja vesilaitoksen ohjauksessa optimointi on helpommin hoidettavissa. Kouvolan Veden yhtiöittämissuunnitelman päivitys on: Oheismateriaalina nro 1. Samalla kaupunki on päättänyt jatkaa omana työnä selvitystä teknisten toimintojen järjestämisestä KSS Rakennukseen suppealla ja laajalla vaihtoehdolla. Kouvolan Veden henkilöstölle on järjestetty työpaikkakokous Kouvolan Veden mahdollisesta yhtiöittämisestä ja kaupungin kunnallisteknisten toimintojen rakennejärjestelyistä. Työpaikkakokouksen muistio on: Oheismateriaalina nro 2. Vesihuoltolaitoksen näkökulmasta laajassa kunnallisteknistenjärjestelyiden riskinä on vedenjakelun ja -laadun turvaaminen. Liikelaitos Kouvolan Vesi on pyytänyt Suomen Vesilaitosyhdistykseltä lausunnon liittyen kunnallisteknisten toimintojen järjestelyyn. Lausunnossa on pyydetty arvioimaan kuvatun mukaisen toiminnan mahdollisia etuja tai haittoja. Suomen Vesilaitosyhdistys on lausunnossa todennut mm. seuraavaa: "Lainsäädännössä ei aseteta rajoituksia vesihuoltolaitoksen organisaatiomuodolle. Vesihuoltolain mukaiset vastuut ja terveyden- ja ympäristönsuojelulainsäädännön vaatimukset ovat samat riippumatta siitä, millä tavoin vesihuoltolaitos on organisoitu.

3 Vesihuoltotoimintaa säännellään melko tarkasti lainsäädännössä. Vesihuoltolainsäädännön muutokset tulevat voimaan mahdollisesti jo Vesihuoltolainsäädännön muuttuessa vesihuoltolaitoksen toiminnan läpinäkyvyyttä ollaan lisäämässä. Läpinäkyvyyden tarkoituksena on mm. turvata se, että asiakas tietää, mistä vesihuoltopalvelun hinta muodostuu.tämä koskee myös vesihuoltoa harjoittavan yhteisön sisäisiä tuloja ja kustannuksia. Vesihuoltolaitoksen talouden eriyttämisvaatimukset ja velvollisuudet antaa taloutta koskevaa tietoa lisääntyä. Lakiehdotuksen mukaan läpinäkyvyyden ja avoimuuden vaatimukset ovat samat riippumatta siitä, minkä alan toimijan kanssa vesihuoltolaitos on samassa organisaatiossa tai missä yhteisömuodossa se toimii. Näin ollen vesihuoltolaitoksen tulee antaa tietoja myös yhteisistä tehtävistä, joihin se osallistuu taloudellisesti arvotettavalla panoksella. Vesihuoltolain 18 :n mukaan maksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle. Maksujen tulee myös olla kohtuulliset ja tasapuoliset. Tämä tarkoittaa, että lain mukaan vesihuollon maksuilla ei voi subventoida muita toimintoja, vaikka siihen voikin sisältyä enintään kohtuullinen tuotto omistajan sijoittamalle pääomalle. Vesihuoltolain mukaan ei ole myöskään sallittua se, että vesihuollon maksuissa kerättäisiin vesihuollon asiakkailta rahoitusta jollekin muulle samassa yhtiössä tai konsernissa harjoitetulle toiminnalle. On tärkeää, että vesihuollon vastuukysymykset on yksiselitteisesti järjestetty myös häiriötilanteissa, mukaan lukien niiden edellyttämät käyttöja päivystystehtävät ja että vesihuoltolaitoksen palvelut ovat käytettävissä ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä. Laitoksilla tulee olla päivystysja varallaolojärjestelmät, jotta häiriötilanteissa toimenpiteisiin voidaan ryhtyä välittömästi. Päivystyksessä ja varallaolossa voi tulla eteen sellaisia tilanteita, että on ryhdyttävä välittömästi esim. korjaustöihin. On tärkeää, että päivystävällä henkilöstöllä on riittävä osaaminen vesijohtojen ja laitoskohteiden korjaustöihin. Vesihuollon maksupolitiikkaa ja taloutta säännellään laissa, joten mahdollisuudet käyttää vesihuollon maksutuloja pitkällä aikavälillä Bioenergian kustannusten kattamiseen ja toiminnan mahdollisiin tappioihin ovat epävarmat. Lopputuloksena voi jopa olla, että ns. liikaa perittyjä maksutuloja joudutaan palauttamaan asiakkaille. Vesihuoltolaitoksen organisaatiomuutoksissa on tärkeää, että muutos on perusteltu vesihuoltolaitoksen toiminnan ja talouden kannalta. Lähtökohtana tulee olla vesihuollon asiakkaan etu. Yhtiönä tai kunnallisena liikelaitoksena vesihuoltolaitos voisi keskittyä ydintehtäviinsä. Lisäksi se välttyisi tilanteilta, jotka ovat ristiriidassa vesihuoltoa koskevan lainsäädännön kanssa." Yhtiöittämisen kautta vesilaitoksen tulee voida selvittää toiminnan tervehdyttämisen kannalta tarvittavat toimet koko Biolaitoksen prosessin ja sopimusten osalta. Ettei yhdistymisen seurauksena mahdollisten biolaitoksen tappiollisen toiminnan kattaminen vesimaksuilla muodostu uuden vesihuoltolain mukaan ongelmalliseksi.

4 Ote yhteistyöryhmän kokouksen ja 21 asioiden käsittelyn kulusta: "Henkilöstöjohtajan ehdotus: Jatketaan Kouvolan Veden mahdollista yhtiöittämistä koskevaa yhteistoimintamenettelyä. Asian käsittely: Vesihuoltojohtaja kertoi lyhyesti henkilöstölle pidetyn työpaikkakokouksen kulusta. Työntekijät suhtautuvat myönteisesti yhtiöittämiseen, mutta aikataulua pidettiin kuitenkin kiireisenä. PTYTESsopimusta on käyty henkilöstön kanssa läpi. JHL:n pääluottamusmies halusi vielä tarkennusta yhtiöittämisen yhteydessä yhtiön palvelukseen mahdollisesti siirtyvän henkilöstön määrään. Vesihuoltojohtajan mukaan, mikäli toteutetaan ainoastaan Kouvolan Veden yhtiöittäminen, niin koko henkilöstö siirtyisi mukaan lukien hallinnon henkilöstö. KTN:n pääluottamusmies Ilkka Liikanen pyysi työpaikkakokouksen pöytäkirjaan korjauksena, että hän on esittänyt sitä, että myös suppeampi vaihtoehto selvitettäisiin. Yhteistyöryhmän päätös: Käsiteltiin Kouvolan Veden mahdollista yhtiöittämisen vaikutuksia ja vaihtoehtoja. Mahdollinen henkilöstön siirtosopimus käsitellään myöhemmin. Todettiin asiaa koskeva yhteistoimintavelvoite täytetyksi." "Henkilöstöjohtajan ehdotus: Jatketaan kunnallisteknisten toimintojen mahdollisia rakennejärjestelyjä koskevaa yhteistoimintamenettelyä. Asian käsittely: Talous- ja rahoitusjohtaja kertoi tehdystä SWOT-analyysista ja totesi, että keskittäminen KSS Rakennus Oy:öön näyttää Kouvolan kaupungin kannalta edelleen taloudellisesti edullisemmalta vaihtoehdolta. JHL:n pääluottamusmiehen mukaan henkilöstön mielestä toimintojen keskittäminen teknisen tuotannon liikelaitokseen on parempi vaihtoehto. Teknisen tuotannon liikelaitoksen johtaja kertoi käyneensä laajennetussa

5 johtoryhmässä keskustelua ja heidän mielestään muutoksen suuruus olisi pienempi henkilökunnalle, jos siirto tehtäisiin teknisen tuotannon liikelaitokseen. Vesihuoltojohtajan mielestä suppeampi vaihtoehto, jossa ainoastaan investoinnit ja saneeraukset keskitettäisiin teknisen tuotannon liikelaitokseen, olisi parempi vaihtoehto kuin laaja vaihtoehto. Suppea vaihtoehto koskisi neljää henkilöä ja laaja vaihtoehto henkilöä. Yhteistyöryhmän päätös: Päätettiin jatkaa molempien vaihtoehtojen selvittämistä. Seuraavaan kokoukseen pyydetään tarvittaessa toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen. Teknisen tuotannon liikelaitoksen johtaja, vesihuoltojohtaja ja kehittämispäällikkö poistuivat kokouksesta klo 8.24 tämän asian käsittelyn jälkeen." Lisätietoja: Vesihuoltojohtaja Timo Kyntäjä, puh , timo.kyntaja(a)kouvola.fi Vesihuoltojohtajan ehdotus: Ehdotus annetaan johtokunnan käsittelyn pohjalta kokouksessa. Kouvolan Veden johtokunnan päätös: Kouvolan Veden yhtiöittämisjärjestelyn osalta johtokunta esittää kaupunginhallitukselle, että järjestelyssä edetään valmistelun pohjalta ja Kouvolan kaupunki ostaa Kymen Bioenergia Oy:n osakkeet ja vesihuollon toimintaa jatketaan yhtiössä, joka nimetään Kouvolan Vesi osakeyhtiöksi. Järjestelyn jälkeen toteutetaan toimintojen tervehdyttämiseksi tarvittavat selvitykset ja niiden mukaiset toimenpiteet. Kunnallisteknisten toimintojen osalta johtokunta näkee, että mikäli toiminnot yhdistettäisiin suppean vaihtoehdon mukaisena Tekniseen Tuotantoon, niin saavutettaisiin toiminnallista ja taloudellista etua kaupungin toiminnassa. Lisäksi menettelystä on olemassa palvelusopimus ja toimiva käytäntö. Tältä pohjalta hyödynnetään markkinaehtoisuuteen suuntautuvaa toimintaa. Kunnallisteknisten järjestelyn osalta laajassa vaihtoehdossa nousisi esiin kysymys toiminnan riskienhallinnan toteutumisesta riittävällä tasolla. Lisäksi tavoiteltu kustannushyöty on saavutettavissa yhtiöittämisen kautta sekä markkinoiden hyödyntämisen jatkamisella. Laajan vaihtoehdon mukaisessa järjestelyssä olisi kysymyksessä myös isot henkilöstö vaikutukset. Johtokuntaa näkee, että laaja vaihtoehto ei toiminnallisesti eikä kokonaistaloudellisesti tue kokonaisuuden osalta toimintaa. Vaihtoehto ei siksi ole mahdollinen nykyisessä tilanteessa.

6 Kunnossapidon järjestelyiden osalta johtokunta esittää, että kunnossapito säilytettäisiin Kouvolan Vedessä, perusteena on mm. selostusosassa ja VVY:n lausunnossa todetut seikat. Ja mahdollinen kunnallisteknisten toimintojen järjestely toteutetaan suppean vaihtoehdon mukaisena.

Keskiviikkona kello 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto, Savonkatu Kouvola

Keskiviikkona kello 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto, Savonkatu Kouvola Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2014 53 Kouvolan Veden johtokunta 15.04.2014 Aika 15.04.2014 klo 16:30-18:02 Paikka Kouvolan Veden neuvotteluhuone, Savonkatu 16 Läsnä Luettelon mukaan Pykälät 36-41 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Kouvolan Veden toiminnan mahdollista yhtiöittämistä koskevan yhteistoimintamenettelyn jatkaminen

Kouvolan Veden toiminnan mahdollista yhtiöittämistä koskevan yhteistoimintamenettelyn jatkaminen Kouvolan Veden toiminnan mahdollista yhtiöittämistä koskevan yhteistoimintamenettelyn jatkaminen 2811/02.02.01/2013 Khkj 17.02.2014 9 Ote Kouvolan kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirjasta 11.11.2013

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Kouvolan Veden johtokunta Aika klo 16:30-18:51

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Kouvolan Veden johtokunta Aika klo 16:30-18:51 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 2/2014 22 Kouvolan Veden johtokunta 27.02.2014 Aika 27.02.2014 klo 16:30-18:51 Paikka Kouvolan Veden neuvotteluhuone, Savonkatu 16 Läsnä Luettelon mukaan Pykälät 15-23 Allekirjoitukset

Lisätiedot

LUONNOS 31.10.2013. Kouvolan kaupungin teknisten toimintojen rakennejärjestelyjen ja pääoman hallinnan analyysi

LUONNOS 31.10.2013. Kouvolan kaupungin teknisten toimintojen rakennejärjestelyjen ja pääoman hallinnan analyysi 31.10.2013 kaupungin teknisten toimintojen rakennejärjestelyjen ja pääoman hallinnan analyysi kaupungin rakennejärjestelyt Vaihtoehtojen läpikäynti Otsikoissa on yliviivattu toimeksiannossa alun perin

Lisätiedot

Keskiviikkona kello 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto, Savonkatu 16, Kouvola

Keskiviikkona kello 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto, Savonkatu 16, Kouvola Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 6/2014 83 Kouvolan Veden johtokunta 17.06.2014 Aika 17.06.2014 klo 16:30-17:37 Paikka Kouvolan Veden neuvotteluhuone, Savonkatu 16 Läsnä Luettelon mukaan Pykälät 51-57 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015 Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa Kouvolan Vesi Oy laadukasta vesihuoltoa Kouvolassa 77 vuotta Vesihuoltolaitos toimittaa asiakkailleen korkealaatuista terveydellisten vaatimusten mukaista puhdasta

Lisätiedot

Keskiviikkona kello 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto, Savonkatu 16, Kouvola

Keskiviikkona kello 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto, Savonkatu 16, Kouvola Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 5/2014 69 Kouvolan Veden johtokunta 14.05.2014 Aika 14.05.2014 klo 16:30-18:10 Paikka Kouvolan Veden neuvotteluhuone, Savonkatu 16 Läsnä Luettelon mukaan Pykälät 42-50 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

Keskiviikkona klo. 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto, Savonkatu 16, Kouvola

Keskiviikkona klo. 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto, Savonkatu 16, Kouvola Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 11/2013 198 Kouvolan Veden johtokunta 27.11.2013 Aika 27.11.2013 klo 15:35-17:35 Paikka Läsnä Kenkäveron kokoushuone, Pursialankatu 6, 50100 Mikkeli Luettelon mukaan Pykälät

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN

VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN Suomen Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2013 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys 1 KUNTARAKENNELAKI 1.7.2013 (ent.

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Tekninen lautakunta 44 15.03.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / valmistelu, aikataulu KH 30.01.2017 23 Kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015, mutta suurelta osin lakia

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27744 LOIMAAN VEDEN TOIMINTA-ALUE LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Muutoslista ARY ARY MHAN LUONNOS 18.06.2015 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2018 1 (1) 232 Asianro 2172/00.00.01.02/2018 Kuopion kaupungin, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Varkauden kaupungin ja Siilinjärven kunnan työterveyshuoltojen yhtiöittäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 414 19.12.2016 20 Asianro 8773/14.05.00/2016 Vesihuollon yhteistyöselvitys Kuopion ja Siilinjärven välillä Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.12.2016

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

OPAS VESIHUOLTOTOIMINTOJEN YHDISTÄMISIIN

OPAS VESIHUOLTOTOIMINTOJEN YHDISTÄMISIIN OPAS VESIHUOLTOTOIMINTOJEN YHDISTÄMISIIN HANKKEEN TAUSTAA Vesihuoltolaitosten yhdistymisen taustalla voi olla useita syitä ja usein syyt voivat olla enemmän poliittisia kuin vesihuoltolähtöisiä Erilaisia

Lisätiedot

Kouvolan Veden johtokunnan selvitys toimintojen tehostamisesta sekä käyttötalousmenojen vähentämisestä

Kouvolan Veden johtokunnan selvitys toimintojen tehostamisesta sekä käyttötalousmenojen vähentämisestä 29.8.2014 Kouvolan Vesi Kouvolan Veden johtokunnan selvitys toimintojen tehostamisesta sekä käyttötalousmenojen vähentämisestä Kaupunginhallituksen 16.6.2014 182 pyynnön mukaisesti. Kaupunginhallitus on

Lisätiedot

PORVOON SAARISTON VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN LIIKETOIMINNAN OSTAMINEN LIIKETOIMINTAKAUPALLA

PORVOON SAARISTON VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN LIIKETOIMINNAN OSTAMINEN LIIKETOIMINTAKAUPALLA Kaupunginhallitus 351 30.11.2015 PORVOON SAARISTON VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN LIIKETOIMINNAN OSTAMINEN LIIKETOIMINTAKAUPALLA 1043/13.138/2015 KH 30.11.2015 351 Valmistelija ja lisätietoja: kaupunginlakimies

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Sami Suikkanen, 7.3.2017 Yleistä uudistuksesta Uudistusta koskevat lait ovat tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Lakiluonnosten lähtökohtana

Lisätiedot

Ote Kouvolan kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirjasta 11.11.2013 75. Arvioinnissa on käyty seuraavia vaihtoehtoja:

Ote Kouvolan kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirjasta 11.11.2013 75. Arvioinnissa on käyty seuraavia vaihtoehtoja: Kaupunginhallituksen 9 17.02.2014 konsernijaosto Kaupunginhallitus 137 19.05.2014 Kaupunginvaltuusto 40 09.06.2014 Kouvolan Veden toiminnan yhtiöittäminen 2811/02.02.01/2013 Khkj 17.02.2014 9 Ote Kouvolan

Lisätiedot

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 296 07.12.2015 Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 576/14.142/2015 Khall 296 Juuan kunnan vesihuoltolaitos on ollut kirjanpidossa laskennallisesti

Lisätiedot

Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus

Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät Kemi 16.11.2016 Arto Seppälä Aiheita Lapin vesihuollon tila Vesihuollon rahoitus Ajankohtaista vesihuoltolain siirtymäsäännöksissä Maakuntauudistus

Lisätiedot

TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA

TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN 2019-2021 TALOUSSUUNNITELMA Tampereen Vesi Liikelaitoksen johtokunta 7.9.2017 1 2 TAMPEREEN VESI Tampereen Vesi tuottaa toiminta-alueensa vesihuoltopalvelut

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E25781 RAASEPORIN VEDEN TOIMINTA-ALUE RAASEPORIN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 10.09.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS 20.06.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2014 Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Lainsäädännön muutoksen keskeiset tavoitteet (VHL,

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Sisältö 1 HALLINTO... 1 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TUOTTAMAT PALVELUT... 1 2.1 Talousvesi... 1 2.2 Jätevesi... 1 3 VEDEN KULUTUS JA MYYNTI...

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1. Kaupunginhallituksen konsernijaosto 19.01.2015. Aika 19.01.2015 klo 13:00-13:50. Kokoushuone Aimo, 2.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1. Kaupunginhallituksen konsernijaosto 19.01.2015. Aika 19.01.2015 klo 13:00-13:50. Kokoushuone Aimo, 2. Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 19.01.2015 Aika 19.01.2015 klo 13:00-13:50 Paikka Läsnä Kokoushuone Aimo, 2. kerros Luettelon mukaan Pykälät 1-4 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä 12.11.2016 Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä KEMIN VESI OY Kemin Vesi vastaa Kemissä Vedenjakelusta Jäteveden

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 LUOVUTUSKIRJA 2 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Vastaanottaja 2. TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN Tekninen lautakunta 28 21.04.2015 Tekninen lautakunta 37 26.05.2015 Tekninen lautakunta 63 27.11.2015 Kunnanhallitus 188 30.11.2015 Valtuusto 69 07.12.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset Kaupunginhallitus 283 22.05.2017 Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset 973/00.00.01.10/2015 KH 283 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin

Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin POHJOIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. -20.11. 2014 Oulu Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain ja

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Ulvila 8.5.2014 Kari Nykänen 1 Vesiosuuskuntatoimintaa määrittävät keskeiset lait laki Osuuskuntalaki 1.1.2014 Vesihuolto- 1.9.2014 Vesiosuuskunnat OSUUSKUNTALAKI MÄÄRITTELEE

Lisätiedot

Huhtasuon elinkaarihankkeen valtuuston päätöksen täytäntöönpanoa koskevan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen sekä sopimusten hyväksyminen

Huhtasuon elinkaarihankkeen valtuuston päätöksen täytäntöönpanoa koskevan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen sekä sopimusten hyväksyminen Huhtasuon elinkaarihankkeen valtuuston päätöksen täytäntöönpanoa koskevan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen sekä sopimusten hyväksyminen Aikaisemmat Tilapalvelun johtokunta 31.5.2011/53 käsittelyt

Lisätiedot

Veden hinnan määräytymisperusteet

Veden hinnan määräytymisperusteet Veden hinnan määräytymisperusteet Seminaari 5.11.2015 Säätytalo, Helsinki Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain muutoksista 1.9.2014 Muutoksia maksuja ja taloutta koskeviin

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI TURUN VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTIÖITTÄMISEN VAIKUTUKSET KAUPUNGIN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN KANNALTA Pöyry Finland Oy

TURUN KAUPUNKI TURUN VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTIÖITTÄMISEN VAIKUTUKSET KAUPUNGIN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN KANNALTA Pöyry Finland Oy TURUN KAUPUNKI 101001055 TURUN VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTIÖITTÄMISEN VAIKUTUKSET KAUPUNGIN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN KANNALTA 8.12.2015 Pöyry Finland Oy TYÖN SISÄLTÖ Lähtökohta Vesihuoltolain asettamat puitteet

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/ Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

Toivakan vesihuollon yhtiöittäminen taloudellinen mallinnus

Toivakan vesihuollon yhtiöittäminen taloudellinen mallinnus Toivakan vesihuollon yhtiöittäminen taloudellinen mallinnus 2.10.2015 2.10.2015 Page 1 Oman vesihuollon yhtiöittäminen 2.10.2015 Page 2 Taustatiedot Vesihuollon tuloslaskelma TP 2014 ja TA 2015, tase TP

Lisätiedot

6 16.02.2015. Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset

6 16.02.2015. Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 16.02.2015 Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset 952/00.00.01.12/2014

Lisätiedot

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari 8.5.2018 Helsinki ALUKSI 4 ERILAISTA VUOKRAMALLIA Tilakeskuksen omistamat kiinteistöt Kuntien omistamat kiinteistöt Muiden

Lisätiedot

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...

Lisätiedot

Ajankohtaista lainsäädännöstä ja vesiosuuskunnan mallisäännöt - Oppaita

Ajankohtaista lainsäädännöstä ja vesiosuuskunnan mallisäännöt - Oppaita Ajankohtaista lainsäädännöstä ja vesiosuuskunnan mallisäännöt - Oppaita Valtakunnalliset Vesiosuuskuntapäivät 1. -2.2.2019 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Ovatko sään ääri-ilmiöt

Lisätiedot

Uudet suositukset liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdoiksi ja vesihuoltolaitoksen yleisiksi toimitusehdoiksi

Uudet suositukset liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdoiksi ja vesihuoltolaitoksen yleisiksi toimitusehdoiksi Uudet suositukset liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdoiksi ja vesihuoltolaitoksen yleisiksi toimitusehdoiksi Alueellinen vesihuoltopäivä 17.3.2016 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys

Lisätiedot

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN KYSYMYS Mahdollistaako esitetty järjestelmä tavoitteellisen johtamisen ja ohjauksen - toisaalta valtio/maakunta ja toisaalta maakunta/palveluntuottajat akselilla sekä siitä,

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto

Lisätiedot

KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN

KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN Kuninkaantien työterveyden Kuninkaantien työterveyden Kuninkaantien työterveyden 29 23.05.2013 19 10.04.2014 25 26.05.2016 KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN

Lisätiedot

Keskiviikkona klo 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto, Savonkatu 16, Kouvola

Keskiviikkona klo 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto, Savonkatu 16, Kouvola Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 10/2013 183 Kouvolan Veden johtokunta 29.10.2013 Aika 29.10.2013 klo 16:30-18:25 Paikka Kouvolan Veden neuvotteluhuone, Savonkatu 16 Läsnä Luettelon mukaan Pykälät 95-104 Allekirjoitukset

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 3

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 3 LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 3 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat KÄSITELLYT ASIAT Aika Paikka Ossi Stenholm Kati Fonsell -Laurila Eino Järvinen Jaana

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 0 POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen taustaa 3. Sopimuksen tarkoitus 4. Yhtiön osakepääoma, osakkeiden

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2019 ltjk 5.10.2016 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset saamiset kirjataan tilinpäätöksen mukaisesti.

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset saamiset kirjataan tilinpäätöksen mukaisesti. Kaupunginhallitus 306 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 86 12.12.2017 Liikelaitoksen perustamispäätös - Hangon Vesi 1695/62.621/2017 KH 27.11.2017 306 Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 23.5.2017 37,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 304 19.08.2014 Kaupunginhallitus 374 28.10.2014 Valtuusto 45 06.11.2014. Pudasjärven kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen

Kaupunginhallitus 304 19.08.2014 Kaupunginhallitus 374 28.10.2014 Valtuusto 45 06.11.2014. Pudasjärven kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen Kaupunginhallitus 304 19.08.2014 Kaupunginhallitus 374 28.10.2014 Valtuusto 45 06.11.2014 Pudasjärven kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen 498/11.30/2014 KH 19.08.2014 304 Kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE 20601324 SÄKYLÄN KUNTA SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIERON VALMIS 20.06.2017 FIANRY FIANRY FIERON LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014)

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta, 105, 18.11.2015 Kunnanhallitus, 210, 07.12.2015 Kunnanvaltuusto, 50, 14.12.2015 50 Taseyksikön perustaminen / vesi- ja viemärilaitos KNGDno-2015-939

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 99 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuus palvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n Turvapalvelujen hoidettavaksi

Lisätiedot

Espoon kaupungin omistajapolitiikka

Espoon kaupungin omistajapolitiikka Espoon kaupungin omistajapolitiikka ESPOON KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA 2016 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tausta... 3 2 Omistajapolitiikan päämäärä... 3 3 Omistajapolitiikan tavoitteet... 4 4 Ohjausperiaatteet...

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014 Kokousaika Torstai 5. kesäkuuta 2014 kello 18.00 21.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

PÖYRY MANAGEMENT CONSULTING OY

PÖYRY MANAGEMENT CONSULTING OY PÖYRY MANAGEMENT CONSULTING OY Kuntakonsernin teknisen sektorin rakenteen ja toiminnan kehittäminen Valittujen toimintojen rakennevaihtoehtojen kuvaus ja arvonmääritys Tiivistelmä 52X117750 VASTUUVAPAUSLAUSEKE

Lisätiedot

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina).

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina). Konserni- ja suunnittelujaosto 7 10.02.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 23 14.04.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 36 12.05.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 42 02.06.2015 Kaupunginhallitus 240

Lisätiedot

Keskiviikkona klo 9-15 Tekniikka- ja ympäristötalo, os. Valtakatu Kuusankoski

Keskiviikkona klo 9-15 Tekniikka- ja ympäristötalo, os. Valtakatu Kuusankoski Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 Liikelaitosten johtokunta 23.11.2016 Aika 23.11.2016 klo 09:00-09:44 Paikka Lautakuntahuone, Tekniikka- ja ympäristötalo Valtakatu 33 45700 Kuusankoski Läsnä Luettelon

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 2 LUOVUTUSKIRJA 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja Pohjois-Savon

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja 1 (5) 19.11. SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Kuntalain 2 a :ssä määritellyn yhtiöittämisvelvoitteen mukaan kunnan hoitaessa lain 2 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa

Lisätiedot

LAUSUNTO ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMASTA

LAUSUNTO ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMASTA LAUSUNTO ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMASTA 2017 2019 817/13.130/2016 KH 10.10.2016 312 Valmistelu ja lisätiedustelut: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 0405141133, jari.kettunen@porvoo.fi

Lisätiedot

Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen

Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen Kuntamarkkinat 9.9.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Maankäyttö- ja rakennuslain sekä vesihuoltolain muutokset Lakimuutokset tulivat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16 25.02.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 16 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuuspalvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n Turvapalvelujen hoidettavaksi (Kh/Kv) Valmistelijat

Lisätiedot

OPAS VESIHUOLTOTOIMINTOJEN YHDISTÄMISIIN

OPAS VESIHUOLTOTOIMINTOJEN YHDISTÄMISIIN OPAS VESIHUOLTOTOIMINTOJEN YHDISTÄMISIIN Laissa on määritelty kunnalle vesihuollon järjestämis- ja kehittämisvastuu. Ei ole kuitenkaan määritelty millaisella organisaatiolla vesihuoltoa hoidetaan. asemakaava-alueilla

Lisätiedot

Kemijärven kaupunginhallituksen kokouksessa :ssä 48 käsiteltiin asiaa:

Kemijärven kaupunginhallituksen kokouksessa :ssä 48 käsiteltiin asiaa: _ Kemijärven kaupunki Tilintarkastus 2017 Tarkastuslautakunnan toimeksianto: Tarkl 17.10.2017 51 Pyydetään tilintarkastajaa selvittämään kaupunginhallituksen päätöksen 8.2.2016 : 48 lainmukaisuus. Lisäksi

Lisätiedot

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma Pudasjärven kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma 12.10.2015 Vesihuollon termejä Vesihuolto; vesihuollolla tarkoitetaan veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi sekä

Lisätiedot

Hyvät vesihuoltopalvelut

Hyvät vesihuoltopalvelut Lounais-Suomen vesihuollon kehittämisohjelma 2014 2020 Hyvät vesihuoltopalvelut VISIO 2020 Asukkaat ja elinkeinojen harjoittajat ovat tyytyväisiä vesihuoltopalveluihin Lounais-Suomessa Kehittämisohjelmassa

Lisätiedot

TAUSTAMUISTIO. Täydentämään HSY:n ja Kauniaisten kaupungin välistä Hulevesisopimusta (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)

TAUSTAMUISTIO. Täydentämään HSY:n ja Kauniaisten kaupungin välistä Hulevesisopimusta (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) TAUSTAMUISTIO Täydentämään HSY:n ja Kauniaisten kaupungin välistä Hulevesisopimusta (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 19.1.2018 Sisällysluettelo Yleistä 2 1 Sopijapuolet 2 2 Sopimuksen kohde 2

Lisätiedot

Keskiviikkona klo 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto Savonkatu 16, Kouvola

Keskiviikkona klo 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto Savonkatu 16, Kouvola Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2013 60 Kouvolan Veden johtokunta 14.05.2013 Aika 14.05.2013 klo 16:30-17:35 Paikka Kouvolan Veden neuvotteluhuone, Savonkatu 16 Läsnä Luettelon mukaan Pykälät 35-43 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 16:45-18:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014)

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014) APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014) Raahen kaupungin ja Raahen Satama Oy:n välillä KH 4.11.2014 KV 10.11.2014 2 SISÄLLYS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA...3 OSAPUOLET...3 TAUSTA JA TARKOITUS...3

Lisätiedot

Keskiviikkona kello 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto, Savonkatu 16, Kouvola

Keskiviikkona kello 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto, Savonkatu 16, Kouvola Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 7/2014 94 Kouvolan Veden johtokunta 19.08.2014 Aika 19.08.2014 klo 16:30-18:21 Paikka Kouvolan Veden neuvotteluhuone, Savonkatu 16 Läsnä Luettelon mukaan Pykälät 58-66 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Toimintojen vahvistaminen rakennejärjestelyn avulla; Napapiirin Veden yhtiöittäminen. Rovaniemen Energia Oy:n hallituksen lausunto 27.3.

Toimintojen vahvistaminen rakennejärjestelyn avulla; Napapiirin Veden yhtiöittäminen. Rovaniemen Energia Oy:n hallituksen lausunto 27.3. Toimintojen vahvistaminen rakennejärjestelyn avulla; Napapiirin Veden yhtiöittäminen Rovaniemen Energia Oy:n hallituksen lausunto 27.3.2007 Kh:n lausuntopyyntö rakennejärjestelystä Kaupunginhallitus on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (6) 175 Terveyslautakunnan lausunto aloitteesta selvityksestä TyöterveysPlus:n perustamiseksi HEL 2012-004356 T 00 00 03 Päätös päätti antaa aloitteesta seuraavan,

Lisätiedot

Vesihuoltolain uudet säännökset

Vesihuoltolain uudet säännökset Vesihuoltolain uudet säännökset Uudenmaan vesihuollon kehittämispäivä 17.3.2015 Eriika Melkas Lainsäädäntöneuvos, OTT Maa- ja metsätalousministeriö Vesihuoltolain muutokset 2014 voimaan 1.9.2014 muutosten

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto

Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto Vesi ja yhdyskuntien kehitys-seminaari, 17.2.2012, Tampere Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto TkT Riina Liikanen 17.2.2012 1 Esiintyjän nimi Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto Perustettu v. 2003

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki Vesihuoltolain tarkistaminen Alueellinen vesihuoltopäivä Kouvola 19.3.2015 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 39 02.02.2015. 39 Asianro 6694/00.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 39 02.02.2015. 39 Asianro 6694/00.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 39 Asianro 6694/00.01.00/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle energiatoimintojen yhtiöittämistä koskevassa asiassa / Kalevi Kauhanen Kaupunginlakimies Vesa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle

Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle 11.12.2017 Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija, tukipalvelut Tanja Penninkangas, vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto Sisältö Tausta Työryhmän raportti, kevät

Lisätiedot

26 Tampereen Veden liittymis- ja käyttösopimuksen ehtojen sekä vesihuoltolaitoksen yleisten toimitusehtojen muuttaminen

26 Tampereen Veden liittymis- ja käyttösopimuksen ehtojen sekä vesihuoltolaitoksen yleisten toimitusehtojen muuttaminen Tampere Pöytäkirja 5/2017 1 (12) Aika 20.04.2017, klo 15:31-18:22 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus 25 Läsnäolo-

Lisätiedot

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Siikalatvan Vesihuolto Oy SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25086 Raportti 1 (5) Sisällysluettelo

Lisätiedot

RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1

RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1 RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1 Rahoitus- ja toteutusmallien arviointi 1. Hankeen lähtökohtien määrittely 2. Vaihtoehtoiset

Lisätiedot

VESIHUOLLON TALOUS OSANA VARAUTUMISTA

VESIHUOLLON TALOUS OSANA VARAUTUMISTA VESIHUOLLON TALOUS OSANA VARAUTUMISTA Suomen Vesi-isännöinti Luennoitsija: Simo Heininen Materiaalin tuottaja: Marianne Siurua Miten vesihuoltolaitos yhdistää teknisen ja taloudellisen riskienhallinnan?

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo. Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,

Lisätiedot

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA lukien toistaiseksi 1 (5) Sijoituspalveluyrityksille MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA Rahoitustarkastus antaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain

Lisätiedot