Ajankohtaista lainsäädännöstä ja vesiosuuskunnan mallisäännöt - Oppaita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista lainsäädännöstä ja vesiosuuskunnan mallisäännöt - Oppaita"

Transkriptio

1 Ajankohtaista lainsäädännöstä ja vesiosuuskunnan mallisäännöt - Oppaita Valtakunnalliset Vesiosuuskuntapäivät Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys

2 Ovatko sään ääri-ilmiöt uusi normaali? Kuivuus: SYKE

3 Yle Hämeen Sanomat : Yhtiö suositteli myös, että astian-ja pyykinpesukoneita käytettäisiin vasta yöllä kulutuksen tasaamiseksi Vesihuolto kehotti asukkaita välttämään nurmikoiden kastelua ja autojen pesua vesijohtovedellä

4 Vesihuoltolaitoksen/kunnan vastuut vesihuollosta Vesihuoltolain 6 :n mukaan kiinteistönomistaja tai - haltija vastaa kiinteistönsä vesihuollosta sen mukaan kuin tässä laissa ja muussa laissa säädetään Vesihuoltolaitos vastaa verkostoonsa liitettyjen kiinteistöjen vesihuoltopalvelujen saatavuudesta häiriötilanteessa (vesihuoltolain 15 a ) Kunnalla järjestämisvelvollisuus laissa mainituissa tilanteissa, esim. suurehko asukasjoukko (6 ) Vesihuoltoverkostojen ulkopuolella vesihuollosta ja sen kustannuksista vastaa kiinteistön omistaja tai haltija

5 Vesihuoltolaitos vesihuoltolain mukaan 3 3 kohta Vesihuoltolaitoksella tarkoitetaan laitosta, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta kunnan hyväksymällä toiminta-alueella Kunta tekee päätöksen vesihuoltolaitoksen toimintaalueesta (=hyväksyy sen vesihuoltolain 8 :n mukaisesti)

6 Vesihuoltolain muutos Siirtymäsäännökset Tiedot verkostojen sijainnista sähköiseen muotoon viimeistään Toiminta-alueet, taajamat sekä vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston piiriin saatettavat alueet kartalle viimeistään (kunta) Suunnitelma häiriötilanteisiin varautumisesta viimeistään Liittämisvelvollisuus lain voimaantuloon mennessä hyväksytyllä toiminta-alueella (jossa laitos on ryhtynyt toimenpiteisiin) toimi niin kuin ennen uutta lakia asti Laitos huolehtii huleveden viemäröinnistä nykyisellä toiminta-alueellaan niin kuin ennen uutta lakia siihen saakka, kun kunta tekee uuden 17 a :n mukaisen päätöksen laissa ei määräaikaa

7 MMM:n kirje ELY-keskuksille vesihuoltolain mukaisen valvonnan tehostamisesta ELY-keskusten raporttien mukaan (kesäkuu 2018) häiriötilannesuunnitelmien tilanne oli selvillä 48 %:lla vesihuoltolaitoksista ja suunnitelma puuttui 27 %:lta laitoksista Alle puolet vesihuoltolaitoksista on ottanut käyttöön vesihuollon tietojärjestelmän (VEETI) Kaikki kunnat eivät olleet esittäneet vesihuoltolaitosten toiminta-alueita tietoverkossa vesihuoltolain mukaisesti (noin 300 vesihuoltolaitoksen kohdalla oli epäselvyyttä) Lisäksi kirjeessä viitattiin siihen, että verkostotietojen saattamista sähköiseen muotoon tulisi vauhdittaa

8 Kysely vesihuoltolaitoksille MMM:n ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen toimeksianto Pöyry Finland Oy:lle Laaditaan valtakunnallinen selvitys, jonka perusteella laaditaan toimintamalli, jolla vahvistetaan vesihuoltolaitosten edellytyksiä noudattaa vesihuoltolain velvoitteita. Kyselyllä tiedustellaan vesihuoltolaitoksilta haasteista ja ongelmista, joita vesihuoltolain velvoitteiden täyttämisessä on koettu Kyselyllä selvitetään myös konkreettisia toimenpiteitä, jotka laitoksilla nähdään tehokkaina, kun lain edellyttämiä velvoitteita yritetään täyttää Kysely lähetettiin VASTAUKSET mennessä

9 Uutinen Tuomio vesivarkaudesta Vastaajat kävivät itse avaamassa tonttiliittymänsä sen jälkeen, kun vesihuoltolaitos oli laittanut venttiilin kiinni maksamattomien laskujen takia Käräjäoikeuden mukaan varkauden tunnusmerkit täyttyivät, kun vastaajat olivat anastaneet vettä Rangaistus: 30 päiväsakkoa

10 Keski-Uusimaa

11 JULKAISUJA JA OPPAITA

12 Vesiosuuskunnan uudet mallisäännöt Osuuskuntalaki (421/2013) tuli voimaan Pellervon osuuskunnan perustajan opas valmistui 2015, mukana osuuskunnan mallisäännöt, Pellervon verkkosivulla linkissä Vesiosuuskunnan mallisäännöt valmistuivat 2018 ja tarkistettiin PRH:ssa 2019 Ne on ladattavissa mm. Pellervon verkkosivulta ja Vesilaitosyhdistyksen sivulta osiosta Hallinto ja talous >ohjeet ja julkaisut >ladattavat julkaisut

13 Mallisääntöjen valmistelu Uudet mallisäännöt valmisteltiin vuosina Valmistelu tapahtui työryhmässä, johon kuuluivat Anne Kontkanen, Osuustoimintakeskus Pellervo ry, Vesa Arvonen, Suomen vesihuolto-osuuskunnat ry (SVOSK), Joni Vihanta, Kannuksen vesiosuuskunta, ja Anneli Tiainen, Suomen Vesilaitosyhdistys ry (VVY) Mallisääntöjen tarkoituksena auttaa sääntöjen laatimisessa, kun osuuskuntaa perustetaan. Lisäksi mallisääntöjä tarvitaan, kun olemassa oleva vesiosuuskunta päivittää tai muuttaa sääntöjään Kunkin sääntömääräyksen jälkeen on selostusosa, jossa kerrotaan tarkemmin sen sisällöstä

14 Vesihuoltolaitoksen kirjanpito, tilinpäätös ja verotus (Jukka Hämäläinen, Nettomaster Oy) Oppaassa on esillä mm. tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatiminen Osakeyhtiötä ja osuuskuntaa koskevia erityiskysymyksiä Vesihuoltolain erityissäännökset taloudesta ja esitettävistä tiedoista Jaksottaminen (poistot) Omaisuuserien arvostaminen Verotus Toiminnan ja talouden vuosisuunnittelu ja aikataulut

15 Vesihuoltolaitoksen maksuja koskevat ohjeet ja suositukset Julkaisu Vesihuoltolaitoksen maksuja koskevat ohjeet ja suositukset valmistui 2001 ja uudistettiin 2017 Laatimisesta vastasi työryhmä, joka koostui VVY:n, Kuntaliiton ja vesilaitosten edustajista. Julkaisussa käsitellään vesihuoltolaitosten liittymis-, perus ja käyttömaksun perusteita Mukana myös taksan ja palveluhinnaston mallit

16 Esillä Vesihuoltolaitosten maksuja koskevissa ohjeissa ja suosituksissa (2017) Korostetaan hinnoittelun (perusmaksu ja käyttömaksu) alueellisia eroja (vesihuoltolain 19 2 momentti), joten aluekertoimella huomioidaan vesihuoltoverkostojen rakennuskustannuksiin vaikuttavat alueelliset tekijät Uudenlainen määrittelyperuste huleveden viemäröinnin maksulle Uusi suositus/tavoite jaettaessa kustannuksia käyttöja perusmaksuille on 50/50 (oppaan s. 31) Entistä enemmän asiaa kustannusten kattamisesta eri maksuilla

17 Opas vesihuoltotoimintojen yhdistämiseen Oppaan tarkoituksena oli koota yhteen vesihuoltolaitosten yhdistymistä palvelevaa ohjeistusta Oppaan laadinnassa on käytetty taustamateriaalia jo toteutuneista yhdistymisistä Oppaan ensimmäinen osio käsittelee laitosten hallinnollista ja taloudellista yhdistämistä Toinen osio keskittyy operatiivisten toimintojen yhdistämisen kuvaukseen, jossa on hyviä käytäntöjä jo yhdistyneiden laitosten kokemusten pohjalta.

18 Lisätietoja: Ratamestarinkatu 7 B HELSINKI Puhelin Sähköposti vvy@vvy.fi

Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin

Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin POHJOIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. -20.11. 2014 Oulu Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain ja

Lisätiedot

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2014 Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Lainsäädännön muutoksen keskeiset tavoitteet (VHL,

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki Vesihuoltolain tarkistaminen Alueellinen vesihuoltopäivä Kouvola 19.3.2015 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita vesihuoltolaista

Ajankohtaisia asioita vesihuoltolaista Ajankohtaisia asioita vesihuoltolaista Valtakunnalliset Vesiosuuskuntapäivät 29. 30.1.12.2016 Aulanko Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Ajankohtaista lainsäädännössä Vesihuoltolain

Lisätiedot

Vesiosuuskunnan mallisäännöt ja muuta ajankohtaista

Vesiosuuskunnan mallisäännöt ja muuta ajankohtaista Vesiosuuskunnan mallisäännöt ja muuta ajankohtaista Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät 27. -28.1.2017 Tampere Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesiosuuskunnan mallisääntöjen uudistaminen

Lisätiedot

Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset

Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät 24. 25.10.2014 Siilinjärvi Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön

Lisätiedot

Uudet suositukset liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdoiksi ja vesihuoltolaitoksen yleisiksi toimitusehdoiksi

Uudet suositukset liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdoiksi ja vesihuoltolaitoksen yleisiksi toimitusehdoiksi Uudet suositukset liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdoiksi ja vesihuoltolaitoksen yleisiksi toimitusehdoiksi Alueellinen vesihuoltopäivä 17.3.2016 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys

Lisätiedot

Veden hinnan määräytymisperusteet

Veden hinnan määräytymisperusteet Veden hinnan määräytymisperusteet Seminaari 5.11.2015 Säätytalo, Helsinki Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain muutoksista 1.9.2014 Muutoksia maksuja ja taloutta koskeviin

Lisätiedot

Vesihuoltolain uudet säännökset

Vesihuoltolain uudet säännökset Vesihuoltolain uudet säännökset Uudenmaan vesihuollon kehittämispäivä 17.3.2015 Eriika Melkas Lainsäädäntöneuvos, OTT Maa- ja metsätalousministeriö Vesihuoltolain muutokset 2014 voimaan 1.9.2014 muutosten

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Ulvila 8.5.2014 Kari Nykänen 1 Vesiosuuskuntatoimintaa määrittävät keskeiset lait laki Osuuskuntalaki 1.1.2014 Vesihuolto- 1.9.2014 Vesiosuuskunnat OSUUSKUNTALAKI MÄÄRITTELEE

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE 20601324 SÄKYLÄN KUNTA SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIERON VALMIS 20.06.2017 FIANRY FIANRY FIERON LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET

VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 5.6.2014 YLEISTÄ Valmistelu alkanut jo 2008 Lakiesitys annettu eduskunnan hyväksyttäväksi 16.1.2014 Voimaantulo esityksen mukaan 1.9.2014 Tavoitteena

Lisätiedot

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma Pudasjärven kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma 12.10.2015 Vesihuollon termejä Vesihuolto; vesihuollolla tarkoitetaan veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi sekä

Lisätiedot

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Vesiosuuskuntien rakentaminen ja kehittäminen vesihuoltolain näkökulmasta Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Siilinjärvi Kunnonpaikka 24 25.10.2014 Jarmo Siekkinen

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Siikalatvan Vesihuolto Oy SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25086 Raportti 1 (5) Sisällysluettelo

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27744 LOIMAAN VEDEN TOIMINTA-ALUE LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Muutoslista ARY ARY MHAN LUONNOS 18.06.2015 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti Työ: E23868.10 Turku 28.01.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax

Lisätiedot

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen häiriötilanteisiin varautuminen

Vesihuoltolaitoksen häiriötilanteisiin varautuminen Vesihuollon kehittämispäivä 14.3.2016, Kirkonkranni, Seinäjoki Vesihuoltolaitoksen häiriötilanteisiin varautuminen Riina Liikanen Vesihuoltopoolin valmiuspäällikkö, TkT Vesihuoltolaki 15 a (22.8.2014/681)

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013 RAUMAN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu Jätevesiviemäröinti Työ: E23455.20 Turku 27.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN

VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN Suomen Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2013 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys 1 KUNTARAKENNELAKI 1.7.2013 (ent.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset

Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset Vesihuoltolakiopas 2015 Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset Lain säätelyä riskien hallinnasta on tarkennettu Vesihuoltolaitoksen taloushallinto tulee jatkossa eriyttää muista toiminnoista riippumatta

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen häiriötilanteisiin varautuminen

Vesihuoltolaitoksen häiriötilanteisiin varautuminen Vesihuolto 2015-2040 Haasteet Pirkanmaalla 22.10.2015, Pirkanmaan ELY-keskuksen auditorio Vesihuoltolaitoksen häiriötilanteisiin varautuminen Riina Liikanen Vesihuoltopoolin valmiuspäällikkö, TkT Vesihuoltolaki

Lisätiedot

Uudistunut vesihuoltolainsäädäntö HE 218/2013 vp

Uudistunut vesihuoltolainsäädäntö HE 218/2013 vp Vesihuoltolain uudistus, SVOSK, Kouvola 1.12.2014 OTT Antti Belinskij, yliopistotutkija, Itä-Suomen yliopisto (vv. lainsäädäntöneuvos, maa- ja metsätalousministeriö) Uudistunut vesihuoltolainsäädäntö HE

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

Vesihuoltolain tulevat muutokset..

Vesihuoltolain tulevat muutokset.. Ajankohtaista hajaasutuksen vesihuollosta Vesihuoltoinsinööri Ari Heiskanen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 20.03.2013 Vesihuoltolain tulevat muutokset.. Toiminta-alueilla esitettävä taajamat (tilastollinen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VESIHUOLLOSSA

AJANKOHTAISTA VESIHUOLLOSSA AJANKOHTAISTA VESIHUOLLOSSA LOUNAIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄ 2016 RAUMA 16.11.2016 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN KUULUMISIA YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET Edellytykset biotalouteen ja ruokaan

Lisätiedot

Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus

Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät Kemi 16.11.2016 Arto Seppälä Aiheita Lapin vesihuollon tila Vesihuollon rahoitus Ajankohtaista vesihuoltolain siirtymäsäännöksissä Maakuntauudistus

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuoltolaitoksen toimintaalue Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Toiminta-alueen vahvistaminen Toiminta-alueen aiheuttamat velvoitteet Toiminta-alueen rajaamisen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E25781 RAASEPORIN VEDEN TOIMINTA-ALUE RAASEPORIN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 10.09.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS 20.06.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen Esityksen sisältö Hankkeen taustaa Vastamäen tilanne vesihuollon näkökulmasta Alkuperäinen tavoite Tilanne

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/ Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Vesihuolto 2015-2040 seminaari Pirkanmaan ELY-keskus 22.10.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Vesihuollon kehittämisvelvollisuus Kunnan on

Lisätiedot

Häiriötilanteisiin varautuminen vesilaitoksilla

Häiriötilanteisiin varautuminen vesilaitoksilla STM:N VALMIUSSEMINAARI 27.5.2016 Häiriötilanteisiin varautuminen vesilaitoksilla Riina Liikanen Vesihuoltopoolin valmiuspäällikkö, TkT 26.5.2016 2 Vesihuoltolaitoksen jatkuvuudenhallinta Valmius toimia

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti MARTTILAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25969.10 Turku, 22.11.2012 PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen varautumisopas

Vesihuoltolaitoksen varautumisopas Alueellinen vesihuoltopäivä 17.3.2016 Mikkeli Vesihuoltolaitoksen varautumisopas Riina Liikanen Vesihuoltopoolin valmiuspäällikkö, TkT Vesihuoltolaki 15 a (22.8.2014/681) Vesihuoltolaitoksen palvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7183/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7183/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) 45 Asianro 7183/14.05.00.01/2013 Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan tarkistetun vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen hyväksyminen ja liittäminen

Lisätiedot

Vesiosuuskuntia koskeva lainsäädäntö ja velvoitteet. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesiosuuskuntia koskeva lainsäädäntö ja velvoitteet. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesiosuuskuntia koskeva lainsäädäntö ja velvoitteet Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Lainsäädännön velvoitteet Vesiosuuskunnan hallinto Vesihuoltolain velvoitteet

Lisätiedot

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013 SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Raasepori Työ: E25781 Turku 10.09.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

Vesihuollon häiriötilannesuunnitelman laatiminen. Vesa Arvonen

Vesihuollon häiriötilannesuunnitelman laatiminen. Vesa Arvonen Vesihuollon häiriötilannesuunnitelman laatiminen Vesa Arvonen Esityksen sisältö Vesihuollon häiriötilanne Häiriötilannesuunnitelma Mikä? Miksi? Miten? Häiriötilannesuunnitelman malli Vesihuollon häiriötilanne

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 681/2014 Laki. vesihuoltolain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 681/2014 Laki. vesihuoltolain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2014 681/2014 Laki vesihuoltolain muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vesihuoltolain

Lisätiedot

Vesihuollon historiaa

Vesihuollon historiaa Vesihuollon historiaa Ensimmäinen maaseudun yhteinen vesijohto otettiin käyttöön Ilmajoella 1872 Ensimmäiset vesiosuuskunnat 1900-luvun alussa Toiminta vilkkainta Pohjanmaalla Ensimmäinen vesiosuuskunta

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27372 LOHJAN KAUPUNGIN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUE LOHJAN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 17.03.2015 ARY ARY MHAN LAUSUNNOILLE 24.02.2015 ARY ARY

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti 2(5) 1. LÄHTÖKOHDAT Hirvihaaran kylässä todettiin kiinteistökohtaiset vedenhankintaratkaisut ongelmaisiksi huonojen pohjavesivarojen johdosta.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8304/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8304/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) 30 Asianro 8304/14.05.00.01/2017 Pieksänkosken vesiosuuskunnan vesijohto- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa

Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa Alueellinen vesihuoltopäivä Mikkeli 17.3.2016 Johtava asiantuntija Vesa Rautio Etelä-Savon ELY-keskus Sisältö Häiriö- ja erityistilanteiden varautumissuunnittelu

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

Kannanottoja "Tulevaisuuden kestävä vesihuolto" -selvitykseen

Kannanottoja Tulevaisuuden kestävä vesihuolto -selvitykseen Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Kannanottoja "Tulevaisuuden kestävä vesihuolto" -selvitykseen Valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta tehdyn strategisen selvitys- ja tutkimushankkeen

Lisätiedot

Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen

Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen Kuntamarkkinat 9.9.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Maankäyttö- ja rakennuslain sekä vesihuoltolain muutokset Lakimuutokset tulivat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7183/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7183/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 45 1.3.2017 108 Asianro 7183/14.05.00.01/2013 Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan tarkistetun vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN Hanna Yli-Tolppa Mäntsälän Vesi VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN: - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden laajentaminen haja-asutusalueille

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3750/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3750/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 44 1.3.2017 107 Asianro 3750/14.05.00.01/2013 Pohjois-Soisalon vesisosuuskunnan tarkistetun vesijohtoverkoston toiminta-alueen hyväksyminen

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Kyselyn loppuun on koottu ne vesihuoltolain pykälät, joihin kyselyssä on viitattu. Hulevesien viemäröinnistä vastaa, kpl

Kyselyn loppuun on koottu ne vesihuoltolain pykälät, joihin kyselyssä on viitattu. Hulevesien viemäröinnistä vastaa, kpl Hulevesikysely 2017 on selvittänyt elokuussa 2015 ja keväällä 2016 hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Kysely tehtiin myös keväällä 2017, koska asiaan liittyen on

Lisätiedot

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Raportti 10.3.2017 Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Toiminta-alueen päivitys 2017 2030 JOKIOISTEN KUNTA, VESIHUOLTOLAITOS Keskuskatu 29 A 31600 Jokioinen vaihde 03 41821 fax 03 438 4025 jokioisten.kunta@jokioinen.fi

Lisätiedot

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus, 22.5.2015 Aiheita Vesihuoltolaki Viemäristä vapautukset,

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26705.10. Turku 3.12.2013

NOUSIAISTEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26705.10. Turku 3.12.2013 NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26705.10 Turku 3.12.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle?

Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle? Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle? Kuntamarkkinat, 12.9.2013, Helsinki Henna Luukkonen, projekti-insinööri Kuntien tehtävät vesihuollon järjestämisessä Vesihuollon yleinen kehittäminen» Vesihuollon

Lisätiedot

RAPORTTI 16X D711C KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys

RAPORTTI 16X D711C KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys RAPORTTI KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE... 3 3 TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMISEN PERIAATTEET KOUVOLASSA... 4 4 KOUVOLAN

Lisätiedot

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti AURAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25339.10 Turku 07.05.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi

Lisätiedot

Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty

Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutusohjelma - lakipäivä SYKE 7.5.2018 Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty Lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Ohjeistus koskien kuntien ja laitosten välisiä hulevesisopimuksia

Ohjeistus koskien kuntien ja laitosten välisiä hulevesisopimuksia Ohjeistus koskien kuntien ja laitosten välisiä hulevesisopimuksia Vesiyhdistyksen syysseminaari Helsinki 5.11.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Hulevesien hallinnan kokonaisuus Hulevesien hallinta

Lisätiedot

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Sisältö Lainsäädäntöä ja taustaa Tukimuodot Investointituet Lainatakaukset Neuvonta ja asiantuntija-apu

Lisätiedot

VEETI-neuvottelupäivä vesihuoltolaitoksille Minna Hanski, MMM

VEETI-neuvottelupäivä vesihuoltolaitoksille Minna Hanski, MMM VEETI-neuvottelupäivä vesihuoltolaitoksille 25.9.2018 Minna Hanski, MMM Vesihuollon tiedonhallinnan kehittäminen: Hankkeen tausta ja tavoitteet Kentän ongelmat Laitosten kustannusten kattaminen, tuet ja

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEETJA HULEVESIVIEMÄRÖINNIN ALUEET

VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEETJA HULEVESIVIEMÄRÖINNIN ALUEET VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEETJA TYÖNUMERO: E26101 PARKANON KAUPUNKI PARKANON VESILAITOS POHJOIS-PARKANON VESIOSUUSKUNTA VEDENHANKINNAN, JÄTEVESIENKÄSITTELYN JA HULEVESIEN VIEMÄRÖINNIN VER- KOSTOALUEET

Lisätiedot

Vesi-isännöinti ratkaisuna pienehköjen laitosten resurssipulaan. Suomen Vesi-isännöinti. Puhdasvesi-risteily

Vesi-isännöinti ratkaisuna pienehköjen laitosten resurssipulaan. Suomen Vesi-isännöinti. Puhdasvesi-risteily Vesi-isännöinti ratkaisuna pienehköjen laitosten resurssipulaan Suomen Vesi-isännöinti Puhdasvesi-risteily 2016 22.-23.9.2016 Sisällysluettelo 1. Vesihuoltolaitosten käsitteistä 2. Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho 1 Hulevesikysely 2016 teki jäsenlaitoksilleen elokuussa 2015 kyselyn, jolla kartoitettiin hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Koska syksyn 2015 aikana julkaistiin

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa

Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevedet haltuun Lounais-Suomessa - seminaari Turku 17.9.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Hulevesien hallinta lainsäädännössä Hulevesien hallinnasta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 116 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

Vesihuoltolain muutokset ja niiden vaikutukset vesihuolto-osuuskuntien toimintaan

Vesihuoltolain muutokset ja niiden vaikutukset vesihuolto-osuuskuntien toimintaan Vesihuoltolain muutokset ja niiden vaikutukset vesihuolto-osuuskuntien toimintaan Osuuskuntailta 17.11.2014 Ravintola Liisanpuisto Lainsäädännön muutokset Vesihuoltolain muutokset voimaan 1.9.2014 hallituksen

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.12.2014 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014 YLITORNION KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26364 Oulu, 9.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 Oulu Puhelin 010 2414 600 Telefax 010 2414

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE TYÖNUMERO: E26705.10 NOUSIAISTEN KUNTA KUNNAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista ARY ARY VKOL VALMIS 17.9.2014 ARY ARY VKOL LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesihuolto 2014 3.6.2014, Helsinki Projekti-insinööri Henna Luukkonen Suomen Kuntaliitto Vesiosuuskunnat,

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.03.2015 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

Vesihuollon tietojärjestelmä Veeti

Vesihuollon tietojärjestelmä Veeti Vesihuollon tietojärjestelmä Veeti Vesihuoltopäivä 18.11.2015 Jyrki Laitinen Suomen ympäristökeskus SYKE Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on toteuttaa tietojärjestelmä, josta viranomaiset saavat

Lisätiedot

Vesihuollon tietojärjestelmä Veeti

Vesihuollon tietojärjestelmä Veeti Vesihuollon tietojärjestelmä Veeti Alueellinen vesihuoltopäivä 17.3.2016, Mikkeli Jyrki Laitinen Suomen ympäristökeskus SYKE Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on toteuttaa tietojärjestelmä, josta

Lisätiedot

Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010 MYNÄMÄEN KUNTA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vedenjakelun ja viemäröinnin verkostoalueet Työ: 21984YV Turku 29.01.2010 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401

Lisätiedot

Vuosi 2018 vesihuoltoalalla. Puhdistamolietteiden peltokäytön riskit pieniä, mutta jatkotutkimuksia tarvitaan. Uutiskirje 1/5

Vuosi 2018 vesihuoltoalalla. Puhdistamolietteiden peltokäytön riskit pieniä, mutta jatkotutkimuksia tarvitaan. Uutiskirje 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Vuosi 2018 vesihuoltoalalla Vesilaitosyhdistyksen kiteyttämä katsaus päättyvän vuoden tapahtumiin vesihuoltoalalla. Kirjoitusta voivat jäsenlaitokset

Lisätiedot

Kunnan tehtävät vesihuollossa: Vesihuollon kehittäminen ja järjestäminen. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät vesihuollossa: Vesihuollon kehittäminen ja järjestäminen. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät vesihuollossa: Vesihuollon kehittäminen ja järjestäminen Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon kehittäminen kunnan tehtävänä Vesihuollon

Lisätiedot

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Sisältö Lainsäädäntöä ja taustaa Tukimuodot Investointituet Lainatakaukset Neuvonta ja asiantuntija-apu

Lisätiedot

Osuustoiminnan perusarvoja:

Osuustoiminnan perusarvoja: Osuustoiminnan perusarvoja: omatoimisuus, omavastuisuus, demokratia, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus sekä eettiset arvot, kuten rehellisyys, avoimuus, yhteiskunnallinen vastuu ja muista ihmisistä

Lisätiedot

Vesihuolto taajamien ulkopuolella. Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto

Vesihuolto taajamien ulkopuolella. Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto Vesihuolto taajamien ulkopuolella Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto Vesihuoltolain 10 Vesihuoltolaki 10 (22.8.2014/681) [HE 218/2013] (Kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen verkostoon) Vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1585/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1585/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (1) 62 Asianro 1585/14.05.00.01/2019 Kuopion Vesi Liikelaitoksen vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen laajentaminen Pajuniemen (Nilsiä) alueelle 1.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, , Kemi. Venlan vuoden 2015 tunnusluvut

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, , Kemi. Venlan vuoden 2015 tunnusluvut 3.11.216 Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, 16.-17.11.216, Kemi Venlan vuoden 215 tunnusluvut Mika Rontu apulaisjohtaja 3.11.216 1 Mika Rontu Vuoden 215 raportin tunnusluvut VEDEN- JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY

Lisätiedot

Miten sammutusveden jakelu/toimittaminen otetaan huomioon vesijohtoverkoston suunnittelussa - Ei vastausta

Miten sammutusveden jakelu/toimittaminen otetaan huomioon vesijohtoverkoston suunnittelussa - Ei vastausta Sammutusvesisuunnitelman liitetiedot SASTAMALA YHTEYSTIEDOT Vesihuollosta vastaava organisaatio, yhteystietoineen Sastamalan Vesi liikelaitos Jorma Tuomisto p. 050 517 0957 jorma.tuomisto@sastamala.fi

Lisätiedot

Hyvät vesihuoltopalvelut

Hyvät vesihuoltopalvelut Lounais-Suomen vesihuollon kehittämisohjelma 2014 2020 Hyvät vesihuoltopalvelut VISIO 2020 Asukkaat ja elinkeinojen harjoittajat ovat tyytyväisiä vesihuoltopalveluihin Lounais-Suomessa Kehittämisohjelmassa

Lisätiedot

Maksuja koskevat ohjeet ja suositukset. Vesihuoltomaksut Venlaan. Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Maksuja koskevat ohjeet ja suositukset. Vesihuoltomaksut Venlaan. Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Maksuja koskevat ohjeet ja suositukset Vuonna 2017 ilmestyneessä pdfjulkaisussa on yleisiä suosituksia vesihuoltolaitosten maksuista ja

Lisätiedot