Toimintojen vahvistaminen rakennejärjestelyn avulla; Napapiirin Veden yhtiöittäminen. Rovaniemen Energia Oy:n hallituksen lausunto 27.3.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintojen vahvistaminen rakennejärjestelyn avulla; Napapiirin Veden yhtiöittäminen. Rovaniemen Energia Oy:n hallituksen lausunto 27.3."

Transkriptio

1 Toimintojen vahvistaminen rakennejärjestelyn avulla; Napapiirin Veden yhtiöittäminen Rovaniemen Energia Oy:n hallituksen lausunto

2 Kh:n lausuntopyyntö rakennejärjestelystä Kaupunginhallitus on kokouksessaan ,443, perustanut ohjausryhmän, jonka tehtävänä on ollut laatia selvitys Napapiirin Veden ja kaupungin yhtiöiden yhteistyön lisäämisestä sekä vesiliiketoiminnan mahdollisesta yhtiöittämisestä. Ohjausryhmä on saanut työnsä valmiiksi Konsulttina on toiminut PricewaterhouseCoopers Oy. Loppuraportti esiteltiin kaupunginhallitukselle Kaupunginhallitus , 97 : Kaupunginhallitus kuuli PricewaterhouseCoopersin konsultti Kai Työppöstä, Napapiirin Veden toimitusjohtaja Paavo Pulkkista sekä Rovaniemen Energia Oy:n toimitusjohtaja Veikko Leivonniemeä. Kaupunginhallitus merkitsi loppuraportin tiedoksi ja lähetti sen strategia ja budjettitoimikunnan valmisteltavaksi sekä pyytää lausunnot tekniseltä johtokunnalta ja Rovaniemen Energia Oy:ltä mennessä.

3 Energiayhtiön osuus rakennejärjestelyssä 1/2 Rovaniemen Energia Oy Pääosa Rovaniemen kaupungin energialiiketoiminnoista yhtiöitettiin vuonna 2003 Rovaniemen Energia Oy:öön. Energia Oy on keskittynyt paikallisiin liiketoimintoihin; yhdistettyyn sähkön ja lämmöntuotantoon sekä lämmön ja sähkönjakeluun. Sähkön vähittäismyyjänä Rovaniemellä toimii Energiapolar Oy, josta Energia omistaa n. 14 %. Sähköverkkoliiketoiminta eriytettiin vuoden 2007 alussa tytäryhtiöön sähkömarkkinalain edellyttämällä tavalla. Yhtiön hallituksen strategiaprosessissa määrittelemän vision mukaisesti Energia on vuonna 2010 johtava lämpö, energia ja vesiratkaisujen toimittaja Lapissa. Vision toteutuminen Edellyttää nykyisten liiketoimintojen ulottamista koko Lapin alueelle. Edellyttää Napapiirin Veden liittämistä osaksi Energia konsernia.

4 Energiayhtiön osuus rakennejärjestelyssä 2/2 Napapiirin Vesi Rovaniemen kaupungin vesihuoltotoiminta muutettiin liikelaitokseksi vuonna Yksikön tehtäviin kuului vesihuollon lisäksi jätehuoltotoiminnat. Maalaiskunnassa vesihuollosta vastasi Napapiirin Vesi. Vuonna 2004 kaupungin asettama työryhmä selvitti vesiliiketoiminnan kehittämisvaihtoehtoja. Vaihtoehtoja olivat Rovaniemen Veden ja Energian yhdistäminen, Rovaniemen Veden yhtiöittäminen sekä kaupungin ja maalaiskunnan vesitoimintojen yhdistäminen, joka kuntaliitoksen seurauksena myös sitten toteutettiin. Napapiirin Vesi niminen liikelaitos on vuoden 2006 alusta lukien vastannut kaupungin vesiliiketoiminnoista. Rovaniemen Energian ja Napapiirin Veden vahvistaminen rakennejärjestelyllä Viime vuosina toteutetut energia ja vesiliiketoimintojen järjestelyt ovat parantaneet Energian ja Napapiirin Veden toimintaedellytyksiä ja mahdollistaneet vuosittain merkittävän ja vakaan tuloutuksen kaupungille. Koska tulevat lähivuodet ovat tuomassa mukanaan mittavia uusia haasteita, olisi kaupungin aktiivisten toimenpiteiden jatkaminen yhdistämällä energia ja vesitoiminnot samaan konserniin luonteva, rationaalinen ja toimintaedellytyksiä parantava vaihtoehto. Rovaniemen Energia Oy:n lausunto Lausunnolla oleva, eri vaihtoehtoja tutkineen ohjausryhmän raportti antaa selkeän kuvan eri vaihtoehtojen toteutuksesta ja vaikutuksista kaupungin asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi. Lausunnossaan yhtiö pitäytyy tarkastelemaan vain vaihtoehtoa, jossa Napapiirin Vesi liitetään osaksi Rovaniemen Energia Oy:n konsernia.

5 Rakennejärjestelyn tavoitteet Energian tytäryhtiövaihtoehdossa Vesihuoltomaksujen hintataso säilytetään Vesihuoltoon kohdistuu kasvava investointitarve, mikä tulee aiheuttamaan paineita vesihuoltomaksuihin. Järjestelyllä saavutettavien hyötyjen ansiosta tätä painetta voidaan tulevaisuudessa helpottaa. Palveluiden saatavuus ja laatu säilyy Järjestelyllä ei ole välitöntä vaikutusta palveluiden laatuun ja saatavuuteen Rovaniemellä. Yhtiön mahdollinen laajentuminen uusille alueille voi parantaa näissä kunnissa palveluiden laatua ja saatavuutta. Mahdolliset laajentumiset edellyttävät yhteistyötä muiden kuntien kanssa. Omistajaohjaus voidaan yhtenäistää Omistajaohjauksen keskittäminen systematisoi tavoitteiden asettamista ja seurantaa. Yhteistyö teknisen toimen kanssa vesihuollon osalta hoidetaan yhteistoimintasopimuksen puitteissa. Valittu omistajastrategia korostuu Paikallisuus ja kuntaomisteisuus korostuvat, kun energia ja vesihuoltotoiminnat yhdistetään. Parantaa edellytyksiä osallistua muiden Lapin kuntien infrastruktuuritoimintojen mahdollisiin uudelleenjärjestelyihin myös yhteistä omistusta edellyttävät ratkaisut ovat mahdollisia. Henkilöstöpolitiikka Henkilöstön vähetessä luontaisen poistuman kautta on mahdollisuus toteuttaa rotaatio ja tehtävien uudelleenjärjestely. Tuloutustaso Lähtökohtana on tuloutustason pitäminen vähintään nykytasolla ottaen huomioon vesihuoltolain hinnoittelun kohtuullisuusvaatimukset. Kustannustason nousu on kuitenkin huomioitava tuotteiden hinnoittelussa. Yhteisyrityksessä on mahdollista saavuttaa hyötyjä tuottavuuden ja tehokkuuden lisääntymisellä. Tuloutustaso määritellään yhtiöittämisen yhteydessä.

6 Energia konsernin näkökulma Vakaata kassavirtaa tuovan liiketoiminnan osuus kasvaa Vesiliiketoiminta on monopolitoimintaa, kuten sähkönsiirto. Yhteinen piirre on pääomaintensiivisyys ja siitä johtuva jatkuva investointitarve. Yhdistämällä monopolitoiminnot voidaan kehitettyjä hinnoittelun ja toiminnan suunnittelun menetelmiä sekä työkaluja hyödyntää laajemmin. Paikallisuus ja itsenäisyys korostuvat Kokoamalla pääomaintensiivinen palvelutuotanto yhteen paikalliset arvot ja valittu omistajapolitiikka nousevat selvästi esiin. Vesiliiketoimintaa jatketaan tytäryhtiössä vahvistuvana tulosyksikkönä Strateginen suunnittelu, johtamisjärjestelmä, hallinto ja tukipalvelut, asiakaspalvelu sekä muut toiminnot, joissa tunnistetaan synergiamahdollisuuksia, käydään läpi ja niille asetetaan selkeät ja yhteiset kehittämistavoitteet. Henkilöstön siirto osakeyhtiöön toteutetaan solmittavan henkilöstösopimuksen mukaisesti. Sopimuksella vahvistetaan henkilöstön asema muutostilanteessa. Vesiliiketoiminnan julkisuuskuva säilytetään ja sitä pyritään edelleen vahvistamaan. Mahdollisuudet laajentaa toiminta aluetta monipuolistuvat Yhteisyrityksessä syntyy kokonaisuus, joka voi toteuttaa ja edetä Energian strategisen vision suuntaan hyödyntäen laajempaa tuotekokonaisuutta ja osaamista. Yhtiömuoto mahdollistaa kumppanuusmallit ja on luonnollinen malli toimia oman kunnan rajojen ulkopuolella. Neuvotteluvoima vahvistuu Syntyy merkittävä toimija, jolla on vahva neuvotteluasema lähialueiden ja kuntien tulevissa infrastruktuurihankkeissa. Turvataan osaavat johto ja asiantuntijaresurssit Toimialan osaajat ovat siirtymässä eläkeikään. Poistuma on merkittävä haaste toiminnan henkilöstöresurssien suunnittelussa. Yhteisyrityksessä on mahdollista toteuttaa keskitettyä henkilöstöpolitiikkaa rekrytoinnissa, sijoittamisessa ja koulutuksessa. Laajempi palvelukonsepti antaa mahdollisuuden tehtävien kiertoon. Johdon ja taloushallinnon niukat resurssit vahvistuvat. Kustannussäästöt Luodaan mahdollisuudet saavuttaa kustannussäästöjä johdon, tukipalveluiden, tietojärjestelmien, asiakaspalvelun sekä hallinnon kuluissa.

7 Yhtiöittämisen toteutus Tavoitteena yhtiöittämisen toteutus 2008 alussa Yhtiöoikeudellinen päätöksenteko, tytäryhtiön perustaminen ja liiketoimintakaupan dokumentointi Uusien sisäisten sopimusten laadinta Organisaatiorakenteen ja johtamisjärjestelmän päivittäminen Ulkoisten ja sisäisen viestinnän suunnittelu ja toteutus Muutosten toteuttaminen tieto ja raportointijärjestelmiin

8 Yhtiöittämisen toimenpiteet Rovaniemen Energia Oy perustaa tytäryhtiön Napapiirin Vesi Oy Napapiirin Vesi Oy ostaa liiketoimintakaupalla Rovaniemen kaupungin vesiliiketoiminnot ja niihin kuuluvan käyttöomaisuuden. Kauppa toteutetaan liiketoimintakokonaisuuden käyvällä arvolla. Napapiirin Vesi Oy maksaa kauppahinnan Rovaniemen kaupungille osittain yhtiöön sijoitetuilla varoilla ja osittain ottamalla vastattavakseen emoyhtiön myöntämän lainan. Emoyhtiö, Energia puolestaan hakee tarvitsemansa määrän lisärahoitusta rahoituslaitoksilta tai/ja ottaa vastattavakseen kaupungin myöntämää lainaa. Napapiirin Vesi Oy vastaa vesiliiketoiminnan kehittämisestä ja laajentamisesta Lapin alueella konsernin strategian mukaisesti.

9 Loppulausunto Rovaniemen Energia Oy:n hallitus pitää vaihtoehdoista Napapiirin Veden yhtiöittämisvaihtoehtoa Energia konserniin toteuttamiskelpoisena. Vaihtoehdossa on mahdollisuudet toteuttaa kaupungin asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Asiakasnäkökulmasta katsottuna kaavailtu rakennejärjestely on hyväksyttävissä. Mainittu rakennejärjestely mahdollistaa synergiahyötyjen toteutuksen. Ajallisesti järjestely on toteutettavissa aikaisintaan vuoden 2008 alusta lukien. Reunaehtoja toteutukselle: Järjestelyllä ei tule vaarantaa Rovaniemen Energia konsernin muun toiminnan kehittämistä ja investointien toteutusta. Vesiliiketoiminnan tuloutus kaupungille tulee olla kohtuullinen. Henkilöstösopimuksessa ei tule hyväksyä parempia ehtoja kuin emoyhtiön henkilöstöllä on.

Toimintojen vahvistaminen rakennejärjestelyn avulla

Toimintojen vahvistaminen rakennejärjestelyn avulla Rovaniemen Energia Oy ja Napapiirin Vesi Toimintojen vahvistaminen rakennejärjestelyn avulla en alustava työsuunnitelma elokuu 2006 Alustava kokonaisaikataulu 2 4/2006 5/2006 11/2006 3-6/2007 Kaupungin

Lisätiedot

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Kaupunginhallitus 2.9.2019 liite nro 2 (1/9) Kaupunginvaltuusto 16.9.2019 liite nro 6 (1/9) Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Proavera Oy vahvassa, positiivisessa kehitysvaiheessa. Yhtiön tulostavoite

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Napapiirin Vesi Rovaniemen Energia Oy PROJEKTI ROWE. Napapiirin Veden yhtiöittämisselvitys. Ohjausryhmän raportti 2/2007

Rovaniemen kaupunki Napapiirin Vesi Rovaniemen Energia Oy PROJEKTI ROWE. Napapiirin Veden yhtiöittämisselvitys. Ohjausryhmän raportti 2/2007 Rovaniemen kaupunki Napapiirin Vesi Rovaniemen Energia Oy PROJEKTI ROWE Napapiirin Veden yhtiöittämisselvitys Ohjausryhmän raportti 2/2007 Raportin sisältö Sisältö: 1. Projektin esittely sivu 3 2. Toimialan

Lisätiedot

Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen

Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen 21.5.2015 Konsernin rakenne Lappeenrannan kaupungin 100 % omistama energiayhtiö. Lappeenrannan Energia -konserni hankkii ja myy kaukolämpöä, maakaasua, sähköä

Lisätiedot

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTAKONSERNI Valtuustoinfo 25.8.2014

MÄNTSÄLÄN KUNTAKONSERNI Valtuustoinfo 25.8.2014 MÄNTSÄLÄN KUNTAKONSERNI Valtuustoinfo 25.8.2014 1 Hankkeen tausta ja organisoituminen Mäntsälän kunnanvaltuusto 20.6.2012 hyväksyi kuntastrategian tarkennuksen, jossa asetettiin tavoitteet 2012. Strategiassa

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo Omistajaohjauksen antaminen Lappeenrannan Energia Oy:lle yhteisyrityksen perustamista ja sähkönmyyntiliiketoimintojen kauppaa koskevassa asiassa sekä asiaan liittyvän vakuusjärjestelyn käsitteleminen Liittyy

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet

Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet Kaupunginhallitus 166 03.04.2017 Kaupunginhallitus 186 10.04.2017 Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet 973/00.00.01.10/2015 KH 166 Valmistelija/lisätiedot: Strategia-

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen Poliittinen ohjausryhmä 20.4.2017 Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut Valmistelun ohjeistus maakuntien toimijoille Talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Maakuntien talous ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 1 25.1.2017 Mikko Salmenoja Mitä on hyvä oivaltaa? Kunkin maakunnan oma taloushallinto ja HR on keskeinen toiminnallinen kokonaisuus, joille yhteinen

Lisätiedot

OPAS VESIHUOLTOTOIMINTOJEN YHDISTÄMISIIN

OPAS VESIHUOLTOTOIMINTOJEN YHDISTÄMISIIN OPAS VESIHUOLTOTOIMINTOJEN YHDISTÄMISIIN HANKKEEN TAUSTAA Vesihuoltolaitosten yhdistymisen taustalla voi olla useita syitä ja usein syyt voivat olla enemmän poliittisia kuin vesihuoltolähtöisiä Erilaisia

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo Omistajaohjauksen antaminen Lappeenrannan Energia Oy:lle yhteisyrityksen perustamista ja sähkönmyyntiliiketoimintojen kauppaa koskevassa asiassa sekä asiaan liittyvän vakuusjärjestelyn käsitteleminen Liittyy

Lisätiedot

PÖYRY MANAGEMENT CONSULTING OY

PÖYRY MANAGEMENT CONSULTING OY PÖYRY MANAGEMENT CONSULTING OY Kuntakonsernin teknisen sektorin rakenteen ja toiminnan kehittäminen Valittujen toimintojen rakennevaihtoehtojen kuvaus ja arvonmääritys Tiivistelmä 52X117750 VASTUUVAPAUSLAUSEKE

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina).

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina). Konserni- ja suunnittelujaosto 7 10.02.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 23 14.04.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 36 12.05.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 42 02.06.2015 Kaupunginhallitus 240

Lisätiedot

Rakenteen lähtötilanne ja suunnitellut kaupat

Rakenteen lähtötilanne ja suunnitellut kaupat Mäntsälän kunnan rakennejärjestelyn suunniteltu toteutus ja verotus 11.08.2014 / Mäntsälä Risto Walden, Kauppat.lisensiaatti risto@bilanssi.fi / 050-585 3655 Rakenteen lähtötilanne ja suunnitellut kaupat

Lisätiedot

INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE

INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI INFOTILAISUUS HENKILÖSTÖLLE Päijät-Hämeen henkilöstö- ja talouspalvelukeskus - HETA 25.11.2011 Roope Rauhalinna Katrina Harjuhahto-Madetoja FCG Finnish

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 20.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2019... 1 - KUPtalousarvio2019alustava...

Lisätiedot

HAAPAVEDEN ENERGIA JA VESI. LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen

HAAPAVEDEN ENERGIA JA VESI. LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen HAAPAVEDEN ENERGIA JA VESI LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 9.3.2017 HAAPAVEDEN ENERGIA OY Kaupunki omistaa 100 % Energia ostetaan Vapolta, sopimus on voimassa 12/2025 saakka Kaukolämmön hinta edullinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (5) 169 V 25.2.2015, Yhtiöittämisistä johtuvat vuoden 2014 talousarviomäärärahojen ylitykset esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto päättää oikeuttaa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle

Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle 11.12.2017 Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija, tukipalvelut Tanja Penninkangas, vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto Sisältö Tausta Työryhmän raportti, kevät

Lisätiedot

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä. SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,

Lisätiedot

OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA

OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA KONSERNIRAKENNE Kaupunginvaltuusto Päättää talousarviossa verot, määrärahat ja tavoitteet KONSERNIJOHTO, Hallitus ja kaupunginjohtajat -vastaavat valmistelusta, täytäntöönpanosta

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016 ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016 Sisältö 1. Riskienhallintasuunnitelman perusteet... 3 2. Tilaliikelaitoksen merkittävimmät riskit... 3 2.1 Riskien toteutuminen 2016...

Lisätiedot

Palvelukeskusvalmistelun tilanne

Palvelukeskusvalmistelun tilanne Palvelukeskusvalmistelun tilanne Sähköisen tietohallinnon neuvottelukunta 23.2.2017 Urpo Karjalainen 1 13.12.2016 ICT palvelukeskus maakunnille 2 13.12.2016 Lähtökohdat ja tavoitteet Palvelukeskusten perustamisella

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 414 19.12.2016 20 Asianro 8773/14.05.00/2016 Vesihuollon yhteistyöselvitys Kuopion ja Siilinjärven välillä Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.12.2016

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Omistajapolitiikka ja ohjaus Oulussa KV koulutus

Omistajapolitiikka ja ohjaus Oulussa KV koulutus Omistajapolitiikka ja ohjaus Oulussa KV koulutus 29.11.2012 Marja Kariniemi, kehittämispäällikkö Konsernipalvelut Esityksen sisältö - Mitä tarkoittaa omistajapolitiikka ja ohjaus? - Mistä omistuksista

Lisätiedot

OPAS VESIHUOLTOTOIMINTOJEN YHDISTÄMISIIN

OPAS VESIHUOLTOTOIMINTOJEN YHDISTÄMISIIN OPAS VESIHUOLTOTOIMINTOJEN YHDISTÄMISIIN Laissa on määritelty kunnalle vesihuollon järjestämis- ja kehittämisvastuu. Ei ole kuitenkaan määritelty millaisella organisaatiolla vesihuoltoa hoidetaan. asemakaava-alueilla

Lisätiedot

Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n perustaminen (Kj)

Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n perustaminen (Kj) Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 10800-2011 (011, 70) Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n perustaminen (Kj) Tiivistelmä: - Kh 446 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 26.9.2011 64: Apulaiskaupunginjohtaja

Lisätiedot

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana

Lisätiedot

Osaamisen kehittymisen arviointi. Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6.

Osaamisen kehittymisen arviointi. Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6. Osaamisen kehittymisen arviointi Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6.2012 Helsinki Helsingin Energia Yksi Suomen suurimmista energiayrityksistä.

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen konsernijaosto Yhteisen verkonrakennusyhtiön muodostaminen 1425/ /2015 KONSJA 80

Kaupunginhallituksen konsernijaosto Yhteisen verkonrakennusyhtiön muodostaminen 1425/ /2015 KONSJA 80 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 80 21.12.2015 Yhteisen verkonrakennusyhtiön muodostaminen 1425/14.01.00.05.00/2015 KONSJA 80 Valmistelija/lisätiedot: Toimitusjohtaja Reijo Kolehmainen puh. 040 548

Lisätiedot

Liikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus. Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen

Liikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus. Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen Liikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen Tampereen liikelaitokset ja tytäryhteisöjä Tampereen Raitiotie Oy Konsernin avainlukuja 5 liikelaitosta:

Lisätiedot

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä 12.11.2016 Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä KEMIN VESI OY Kemin Vesi vastaa Kemissä Vedenjakelusta Jäteveden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat

Lisätiedot

Kuntien 6. ilmastokonferenssi Alustus paneelikeskustelu, energian tuotanto ja käyttö murroksessa - omistajapolitiikka avainkysymys

Kuntien 6. ilmastokonferenssi Alustus paneelikeskustelu, energian tuotanto ja käyttö murroksessa - omistajapolitiikka avainkysymys Kuntien 6. ilmastokonferenssi Alustus paneelikeskustelu, energian tuotanto ja käyttö murroksessa - omistajapolitiikka avainkysymys 3.5.2012 Juha Lindholm Oma henkilökuva lyhyesti: DI, ikä 58 Energia-alalla

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Nimi ja tehtävät Vakka-Suomen Vesi LIIKELAITOS on KUNTALAIN MUKAINEN Uudenkaupungin

Lisätiedot

Omistajaohjaus kuntakonsernissa

Omistajaohjaus kuntakonsernissa Omistajaohjaus kuntakonsernissa Johtava lakimies, varatuomari Pirkka-Petri Lebedeff Suomen Kuntaliitto Omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa Kuntamarkkinat Helsinki 14.9.2011 Esityksen pääkohdat

Lisätiedot

Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi

Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi Kirjanpito- ja palkkahallinnon organisointi Hallinto- ja taloustyöryhmän loppuraportti 10.4.2015: Sote-kuntayhtymä (käynnistystiimi) ja Joensuun kaupunki PK Sote-alueen keskuskaupunkina käynnistävät neuvottelut

Lisätiedot

Poliittiset tekijät Ekonomiset tekijät Sosiaaliset tekijät Energiayhtiöt Teknologiset tekijät Ekologiset tekijät

Poliittiset tekijät Ekonomiset tekijät Sosiaaliset tekijät Energiayhtiöt Teknologiset tekijät Ekologiset tekijät 1 Poliittiset tekijät Viranomaisvalvonta rajoittaa siirtohinnoittelua Maaseudun sähkönjakelun toimitusvarmuuden nosto lisää investointeja ja siirtohintojen erot kasvavat Hajautetun tuotannon ja uusiutuvan

Lisätiedot

Kestävä Kerava -konsultointi. Julia 2030 -yhteisseminaari Jussi Nikula Gaia Consulting Oy 12.4.2010

Kestävä Kerava -konsultointi. Julia 2030 -yhteisseminaari Jussi Nikula Gaia Consulting Oy 12.4.2010 Kestävä Kerava -konsultointi Julia 2030 -yhteisseminaari Jussi Nikula Gaia Consulting Oy 12.4.2010 1 Gaia lyhyesti Liiketoiminnan periaatteet Kestävät ratkaisut Syvällistä ja monialaista asiantuntemusta

Lisätiedot

Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010

Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010 Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010 1. OHJELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO Ohjelma on formaatiltaan pikemmin toimenpideohjelma kuin strateginen ohjelma. Tämän vuoksi täytäntöönpano on perustunut niihin yksittäisiin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 22/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/2 1.6.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 22/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/2 1.6.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 22/2015 1 (5) 2 Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen HEL 2015-005879 T 00 00 00 Päätösehdotus päättää hyväksyä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmiin

Lisätiedot

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 13.10.2014. Liikelaitos Salon Kaukolämmön yhtiöittäminen 1046/00.01.00.03.00/2014

Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 13.10.2014. Liikelaitos Salon Kaukolämmön yhtiöittäminen 1046/00.01.00.03.00/2014 Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 13.10.2014 Liikelaitos Salon Kaukolämmön yhtiöittäminen 1046/00.01.00.03.00/2014 Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 Valmistelija: Liikelaitos Salon

Lisätiedot

LIIKUNTAYHTEISÖN PERUSTAMINEN

LIIKUNTAYHTEISÖN PERUSTAMINEN LIIKUNTAYHTEISÖN PERUSTAMINEN Toiminnan siirtäminen Raahen Seudun Uimahallisäätiölle LOPPURAPORTTI Raahen kaupunki BDO Oy Alpo Ronkainen 13.6.2016 Page 1 TOIMEKSIANTO Tämä raportti perustuu Raahen kaupungin

Lisätiedot

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Kuntien ICT-muutostukiohjelma Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Ossi Korhonen 11.12.2014 ICT-muutostukiprojekteissa nyt mukana yhteensä 135 kuntaa ICT-muutostuki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (6) 1147 Seure Henkilöstöpalvelut Oyn omistuspohjan laajentaminen HEL 2011-007823 T 00 01 05 Päätös päätti hyväksyä Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n osakassopimuksen

Lisätiedot

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Alueiden kehittäminen Kasvupalvelut Maahanmuuttaja palvelut Liikenne palvelut Pelastus- ja turvallisuus Alueiden käyttö Luonnon suojelu Vesi- ja kalatalous

Lisätiedot

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen koulutuksen opinnot on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka tarvitsevat

Lisätiedot

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle 15. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle Yhtiön tytäryhtiön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.05.2014 576 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää hyväksyä Helsingin Energia -liikelaitoksen

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Keskiviikkona kello 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto, Savonkatu 16, Kouvola

Keskiviikkona kello 9:00-15:00 Kouvolan Veden toimisto, Savonkatu 16, Kouvola Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 6/2014 83 Kouvolan Veden johtokunta 17.06.2014 Aika 17.06.2014 klo 16:30-17:37 Paikka Kouvolan Veden neuvotteluhuone, Savonkatu 16 Läsnä Luettelon mukaan Pykälät 51-57 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2014 1 (5) 182 Helsingin Satama Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 16.12.2014 HEL 2014-014178 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa edustamaan

Lisätiedot

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari 28.10.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Projektin ensisijaisena tavoitteena on yhteisesti suunnitella ja arvioida alueellisen ja paikallisen tason tietojärjestelmäarkkitehtuurin

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja 1 (5) 19.11. SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Kuntalain 2 a :ssä määritellyn yhtiöittämisvelvoitteen mukaan kunnan hoitaessa lain 2 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa

Lisätiedot

Arvioinnin tuloksia: Helen Oy:n ja Helsingin Satama Oy:n omistajaohjaus

Arvioinnin tuloksia: Helen Oy:n ja Helsingin Satama Oy:n omistajaohjaus Arvioinnin tuloksia: Helen Oy:n ja Helsingin Satama Oy:n omistajaohjaus Johtava tuloksellisuustarkastaja Minna Tiili Helsingin kaupungin tarkastusvirasto Arvioinnin pääkysymys Onko Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset Kaupunginhallitus 283 22.05.2017 Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset 973/00.00.01.10/2015 KH 283 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,

Lisätiedot

SÄHKÖLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ

SÄHKÖLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (6) Arkistoitu: TeamWare/Arkisto/Sähkölaitos/Säännöt SÄHKÖLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ Sähkölaitoksella on johtokunnan hyväksymä yleisorganisaatio. Sähkölaitoksella on seitsemän yksikköä (liiketoiminta-aluetta),

Lisätiedot

Uudenmaan TAHE-palvelukeskuksen liiketoiminta- ja toteutussuunnitelma

Uudenmaan TAHE-palvelukeskuksen liiketoiminta- ja toteutussuunnitelma Taloushallinnon palveluiden toteutussuunnitelma Palveluiden tuotantomallien ja prosessien suunnittelu 1.9.2018-31.12.2018 Palvelukohtaisten tuotantomallien ja prosessien toteutussuunnitelmat Ostolaskut,

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN 2020-2023 2 Linjaukset / Toimintakatevaade Toimintakatevaade määritetään kaupunkitasoisesti; Vuoden 2020 menot vuoden 2019

Lisätiedot

Hyvälaatuinen talousvesi ja tehokkaasti puhdistetut jätevedet ovat hyvinvointimme perusta.

Hyvälaatuinen talousvesi ja tehokkaasti puhdistetut jätevedet ovat hyvinvointimme perusta. Hyvälaatuinen talousvesi ja tehokkaasti puhdistetut jätevedet ovat hyvinvointimme perusta. 26.9.2014 1 Yli 90 % suomalaisista on vesihuoltolaitosten vesijohtoverkostojen piirissä. Yli 80 % on viemäriverkostojen

Lisätiedot

73 Esitys Tampereen Vesi Liikelaitoksen vuoden 2017 talousarvion investointiraamin korottamisesta

73 Esitys Tampereen Vesi Liikelaitoksen vuoden 2017 talousarvion investointiraamin korottamisesta Tampere Pöytäkirja 12/2017 1 (8) Aika 10.11.2017, klo 15:30-16:05 Paikka Ahlmanin kartano Käsitellyt asiat 71 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 72 Pöytäkirjan tarkastus 73 Esitys Tampereen Vesi

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi Kunnanhallitus 142 19.06.2017 Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi 2017-2021 383/010/2017 Kunnanhallitus 19.06.2017 142 Juridinen tausta Hallintosäännön

Lisätiedot

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Palvelustrategia Miksi palvelustrategiaa tarvitaan? Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Kuntatalous => tuloksellisuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen

Lisätiedot

Metsähallituksen uusi toimintamalli

Metsähallituksen uusi toimintamalli Metsähallituksen uusi toimintamalli 17.2.2011 Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Liikelaitos METSÄHALLITUS -KONSERNI nykyisellään PÄÄJOHTAJA Metsähallituksen yhteiset konserniyksiköt

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI TURUN VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTIÖITTÄMISEN VAIKUTUKSET KAUPUNGIN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN KANNALTA Pöyry Finland Oy

TURUN KAUPUNKI TURUN VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTIÖITTÄMISEN VAIKUTUKSET KAUPUNGIN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN KANNALTA Pöyry Finland Oy TURUN KAUPUNKI 101001055 TURUN VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTIÖITTÄMISEN VAIKUTUKSET KAUPUNGIN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN KANNALTA 8.12.2015 Pöyry Finland Oy TYÖN SISÄLTÖ Lähtökohta Vesihuoltolain asettamat puitteet

Lisätiedot

Talous ja omistajaohjaus

Talous ja omistajaohjaus Talous ja omistajaohjaus Kaupunginvaltuuston perehdytyskoulutus 30.5.2017 Jukka Weisell Talouden kolme tasoa Oulun kaupunki: Liikelaitokset Rahastot Oulu-konserni: Tytäryhteisöt om. >50 % Osakkuusyhtiöt

Lisätiedot

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyöryhmä 18.2.2013 HUOM! Tämän toimintasuunnitelman on tarkoitus kuvata strategiatyöryhmän työtä ja tavoitteita, ei vielä itse strategiaprosessin yksityiskohtia.

Lisätiedot

Pori-konserni ja sen johtaminen. Esa Lunnevuori

Pori-konserni ja sen johtaminen. Esa Lunnevuori Pori-konserni ja sen johtaminen Esa Lunnevuori Kunnallisesta toiminnasta Viime vuosina on toteutettu merkittävä ja syvälle käynyt toiminnan muutos Emokunnan lähipiiriin on rakennettu mittava kuntakonserni

Lisätiedot

Virastojen ja vapaa-ajan palvelujen tuki. toimistoissa sosiaali- ja terveysasemilla harrastus-, kulttuuri- ja liikuntatiloissa kirjastoissa

Virastojen ja vapaa-ajan palvelujen tuki. toimistoissa sosiaali- ja terveysasemilla harrastus-, kulttuuri- ja liikuntatiloissa kirjastoissa Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimintasääntö 1 Organisaatio Ateria- ja puhtauspalvelutoiminta on organisoitu liiketoiminta-alueille asiakaslähtöisesti. Liiketoiminta-alueita ovat lasten ja nuorten palveluiden

Lisätiedot

HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY

HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY Seppo Mustonen HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY Pohjois-Suomen Hallituspartnerit ry Jäsenet 91 kpl PKyritykset Hallituspartnerien tarkoituksena on edistää ammattimaista ja eettisesti korkeatasoista Suomessa

Lisätiedot

Tekniset tukitoiminnot ovat tällä hetkellä seuraavalla tavalla hajanaiset:

Tekniset tukitoiminnot ovat tällä hetkellä seuraavalla tavalla hajanaiset: Kaupunginhallitus 121 20.04.2015 Kaupunginhallitus 128 06.06.2016 Kaupungin teknisten tukipalvelujen uudelleenorganisointi 2125/00.01.03/2015 Kaupunginhallitus 20.04.2015 121 Valmistelija Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Elinvoimainen Ylivieska 2021

Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021- kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana keskuksena. Kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017

Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Tilannekatsaus Johtokunta 26.4.2017 Arvot Strategian toteuttaminen perustuu Rovaniemen kaupungin yhteisiin arvoihin Osallisuus Luovuus Turvallisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (5) 88 Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen HEL 2015-005879 T 00 00 00 Esitys esitti kaupunginhallitukselle seuraavaa: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa vesa.voutilainen@jkl.fi Taustaksi yhtiöittämiselle Maakuntalain mukaan maakuntavaltuusto päättää konsernirakenteesta

Lisätiedot

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö POWEST vuosikatsaus 2004 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat tukevat sen osakkaiden voimantuotantoa ja energian hankintaa. Lisäksi Powest panostaa kehitystoimintaan, joka on teknisesti

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

Metsähallituksen uudelleenorganisointi

Metsähallituksen uudelleenorganisointi Metsähallituksen uudelleenorganisointi Keskustelutilaisuus Metsähallitusta koskevasta lainsäädäntöuudistuksesta. Eduskunnan kansalaisinfo 8.10.2015 Vilppu Talvitie, MMM Metsähallitus Metsähallitus hallinnoi

Lisätiedot

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa 18.4.2017 Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi KoJon tavoite tuottaa sisältöä ja linjauksia uuden maakunnan

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä

Lisätiedot

Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat palvelevat sen osakkaiden energianhankintaa. Osakkaat toimialoittain

Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat palvelevat sen osakkaiden energianhankintaa. Osakkaat toimialoittain POWEST VUOSIKATSAUS 2012 VUOSIKATSAUS 2010 PoWEST 2 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat palvelevat sen osakkaiden energianhankintaa. Osakkaat toimialoittain Metsäteollisuus 62 % Energiayhtiöt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Palmia-liikelaitoksen jk Tj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Palmia-liikelaitoksen jk Tj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 2 Lausuntopyyntö: Palmia-liikelaitoksen toiminta- ja hallintomallien järjestäminen HEL 2014-001702 T 00 01 00 Lausuntoehdotus Esittelijän perustelut Taustavalmistelusta

Lisätiedot

92 Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimintasääntö alkaen. Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimintasääntö

92 Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimintasääntö alkaen. Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimintasääntö 92 Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimintasääntö 1.4.2016 alkaen 04.04.2016 Dno TRE: 1792 /00.02.00/2016 päätti Tampereen kaupunginvaltuusto on 26.11.2008 hyväksynyt Tampereen kaupungin liikelaitosten

Lisätiedot

SOPIMUS ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA SOPIMUS ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA [pp.kk.2018] 1. Osapuolet Tämän sopimuksen Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymän (Y-tunnus: 2389832-7) purkamisesta (jäljempänä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/4 28.04.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/4 28.04.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2014 1 (5) 512 Mitox Oy:n omistuksesta luopuminen HEL 2014-002606 T 02 07 01 Päätös päätti Korjattu 26.5.2014 AV. Päätös julkinen. myydä kaupungin omistamat Mitox -nimisen

Lisätiedot

Konsernirakenne. POPmaakunta

Konsernirakenne. POPmaakunta Konsernirakenne Pohjois-Pohjanmaan maakunnan konsernirakenne LOPULLINEN päätös rakenteesta on saatava maakuntavaltuustossa alkuvuodesta 2019 JOTTA muu valmistelu pystytään toteuttamaan hallitusti ja tehokkaasti

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Miksi asiakkuusstrategia? Asiakkuusstrategian lähtökohtina ovat hallitusohjelmassa esitetyt linjaukset sekä Hallintopolitiikan suuntaviivat

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET

MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET Ohje - Sivu 1/5 MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET 2017-2019 Hyväksytty: Kh 12.6.2017 / 7 Ohje - Sivu 2/5 Mäntsälän kunnan hankintojen strategiset tavoitteet 2017-2019 1. Johdanto 1.1

Lisätiedot