HOPS ja tuutorointi kandivaiheessa. Anna-Kaarina Hakala Esitys perustuu tutkintorakennetyöryhmän hyväksymään ohjeeseen

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HOPS ja tuutorointi kandivaiheessa. Anna-Kaarina Hakala Esitys perustuu tutkintorakennetyöryhmän hyväksymään ohjeeseen"

Transkriptio

1 HOPS ja tuutorointi kandivaiheessa Anna-Kaarina Hakala Esitys perustuu tutkintorakennetyöryhmän hyväksymään ohjeeseen

2 Tuutorointi kandivaiheessa järästäytyminen Fyysikkokilta jakaa opiskelijat fuksiryhmiin eli tuutorryhmiin ensimmäisenä opiskeluvuonna. Jokaiselle uudelle opiskelijalle nimetään opettajatuutor ja fyysikkokillan puolesta isohenkilö. Tuutorin voi tarvittaessa vaihtaa esim. pääainevalinnan yhteydessä, jolloin tuutori valitaan pääaineen mukaan. Kansliassa, opintoneuvojalla ja www-sivulla on lista tuutoreista.

3 Tuutorointi kandivaiheessa Tuutorryhmä- ja yksittäistapaamiset Tuutorryhmillä on yhteistapaamisia tuutorinsa kanssa kolmen vuoden ajan, vähintään kerran lukukaudessa. Ylimääräisiä tapaamisia voidaan järjestää tarvittaessa. Jokaisella opiskelijalla on ryhmätapaamisten lisäksi henkilökohtainen tuutortapaaminen vähintään kerran vuodessa.

4 Tuutorointi kandivaiheessa Ryhmä- ja yksittäistapaamisten oganisointi Fyysikkokillan nimeämät isohenkilöt johdattelevat tuutorryhmät ryhmätapaamisiin. Osasto voi järjestää myös yhteistapaamisia koko vuosikurssille. Osaston kanslia muistuttaa opiskelijoita yksittäistapaamisista FK:n sähköpostiosoitteella. Opiskelijoiden tulee seurata myös osaston www-sivun ajankohtaistietoja 1. vk:n opiskelijoiden 1. yksittäistapaaminen tuutorin kanssa voisi olla 1. vk:n syyslukukauden lopussa Opiskelija ottaa yhteyttä tuutoriinsa sähköpostitse ja sopii tapaamisajasta. Myös tutkinto-ohjelman kanslia voi varata opiskelijalle tapaamisajan tuutorin kanssa opiskelijan toivomuksesta.

5 Ryhmätuutorointi kandivaiheessa 1. syksy Tutustuminen Opiskelu Teknillisessä korkeakoulussa Opintojen ohjaus TKK:lla Osaston esittely Henkilökohtaisen opintosuunnitelman teko 2. syksy Pääaineiden esittely Pääainehaku Vahvistetun, moduulitasoisen opintosuunnitelman teko ja hyväksymisprosessi Opinnot ulkomailla 2. kevät - Kandidaattiseminaari ja kandidaatintyö 3. syksy - Maisteriopinnot 3. kevät - Kandidaatiksi valmistuminen - Työelämä

6 Henkilökohtainen tuutorointi kandivaiheessa Henkilökohtaisissa tapaamisissa tarkastellaan opiskelijan opintojen etenemistä ja keskustellaan tästä opiskelijan omahopsin, vahvistetun HOPSin ja opintosuoritusten perusteella. Opiskelija päivittää henkilökohtaista opintosuunnitelmaansa wwwtopissa. Opintosuunnitelmaa tarkastellaan vuosittaisissa henkilökohtaisissa tuutortapaamisissa yhdessä opettajatuutorin kanssa. Henkilökohtaisesta kurssitason omahopsista ja Hyväksytystä moduulitason vahvistetusta HOPSista lisää erillisessä kalvosarjassa.

7 Henkilökohtainen tuutorointi kandivaiheessa keskustelunaiheet Tuutori ja opiskelija arvioivat yhdessä opiskelijan mahdollisuuksia valmistua asetetussa tavoite-ajassa. Tapaamisten pääpainon onkuitenkin hyvä olla opintojen etenemisen tarkastelussa. Tavoitteena ontukea opiskelijan opintojen suunnitelmallista etenemistä sekä havaita mahdolliset opintojen hidastumisen syyt ajoissa. Opiskelija tulisi tarvittaessa ohjata eteenpäin ja tarjota lisäohjausta.

8 Henkilökohtainen tuutorointi kandivaiheessa Merkintä opintorekisteri Oodiin Osasto kanslia kerää ja säilyttää tiedot tuutoropettajasta sekä pakollisista vuosittaisista henkilökohtaisista tuutortapaamisista. Opiskelija voi myös vaihtaa tuutoria. Vaihdosta tulee tehdä ilmoitus tutkinto-ohjelman kansliaan. Opiskelija toimittaa todistuksen henkilökohtaisista tuutortapaamisista tutkintoohjelman kansliaan. osoite: Fysiikan talo, Otakaari 3 II kerros, huoneet 258 tai 260

OPINTOJEN OHJAUS Tuutorointi ja HOPS- käytännöt lukuvuonna Raportti

OPINTOJEN OHJAUS Tuutorointi ja HOPS- käytännöt lukuvuonna Raportti OPINTOJEN OHJAUS Tuutorointi ja HOPS- käytännöt lukuvuonna 2005-2006 Raportti 12.5.2005 Tämä selvitys on laadittu Teknillisen korkeakoulun tutkintorakennetyöryhmän toimeksiannosta. Työryhmä on asetettu

Lisätiedot

Johanna Bovellán

Johanna Bovellán 5.6.2009 Johanna Bovellán Ohjaus tiedekunnassa: kanslia, opintoneuvoja, opettajat, opettajatuutorit Ohjaus killassa: ISOhenkilöt, opiskelijatuutorit (jo pidemmällä opinnoissaan olevia opiskelijoita) Tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

Vahvistettu eli hyväksytty moduulitasoinen HOPS. Anna Kaarina Hakala 1.2.2007

Vahvistettu eli hyväksytty moduulitasoinen HOPS. Anna Kaarina Hakala 1.2.2007 Vahvistettu eli hyväksytty moduulitasoinen HOPS Anna Kaarina Hakala 1.2.2007 Moduulitasoinen HOPS Vahvistettu HOPS tehdään ja tallennetaan Oodin ehopstyökalulla. Työkalu ei ole vielä valmis. Tällä hetkellä

Lisätiedot

TUUTOROINNIN TOTEUTUS ENGissä

TUUTOROINNIN TOTEUTUS ENGissä Insinööritieteiden korkeakoulu/ Opinto- ja opiskelijapalvelut, 27.1.2012, päivitetty 4.4.2014/ VR TUUTOROINNIN TOTEUTUS ENGissä Opiskelija Opintotuutori Opettajatuutori Opintoneuvojat, kilta Opinto- ja

Lisätiedot

Opettajatuutorin opas

Opettajatuutorin opas Opettajatuutorin opas 2013-2014 Opettajatuutori, olet saanut haastavan ja antoisan tehtävän. Pääset luotsaamaan uudet opiskelijat alkuun kohti diplomi-insinööriksi valmistumista. Opettajatuutorointi kestää

Lisätiedot

CHEM opiskelijoiden ohjaus, tuki/valmennus ja akateeminen ohjaus

CHEM opiskelijoiden ohjaus, tuki/valmennus ja akateeminen ohjaus CHEM opiskelijoiden ohjaus, tuki/valmennus ja akateeminen ohjaus päivitetty 21.9.2017 päivitykset merkitty punaisella Bachelor s Programme level Määritelmä ja käsitteitä Yliopistoissa ohjauksella voidaan

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Historian tutkinto-ohjelma Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa Historian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden ohjaukseen.

Lisätiedot

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu Uraryhmä toiminta Taiteiden tiedekunnassa - Uraryhmä aloitti syksyllä 2010 - Osallistujia 6-8

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Tuotantotalouden pääaineinfo

Tuotantotalouden pääaineinfo Tuotantotalouden pääaineinfo 1.4.2014 Klo 9-11 Sali 4301+02 Maija Eronen Opintoneuvoja, LUT Tuotantotalous tuta.opintoneuvoja@lut.fi Agenda 9:15-9:40 Yleisinfo (4301-02) Miksi pääaine valitaan? Miten pääaine

Lisätiedot

3. Vuosikurssin info. Kaisa Leinonen 2016

3. Vuosikurssin info. Kaisa Leinonen 2016 3. Vuosikurssin info Kaisa Leinonen 2016 KANDIDAATIN TUTKINTO Millä mallilla on kandidaatin tutkielma? Huomioi ns. valmistumisprosessiin tarpeeksi aikaa! http://www.oulu.fi/ktk/opinnaytetyot MITÄ KURSSEJA

Lisätiedot

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa AHOT-käytännöt Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 2 Sisältö Reunaehtoja Aiempien tutkintojen hyväksilukeminen Aiempien / muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Muun osaamisen tunnustaminen

Lisätiedot

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet)

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) Nimi: Täytetty..2015 Tämä lomake on tarkoitettu opiskelijoille, jotka suorittavat sekä kandidaatin että maisterin tutkinnon. Tässä

Lisätiedot

TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi

TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi Pentti Hietala Tay/TKT 23.8.2016 Mitä? Jokaisella aloittavalla opiskelijalla on HOPSopettaja l. omaopettaja

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Filosofian tutkinto-ohjelma Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa Filosofian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden

Lisätiedot

OPISKELIJAN NIMI: OPISKELIJANUMERO:

OPISKELIJAN NIMI: OPISKELIJANUMERO: OPISKELIJAN NIMI: OPISKELIJANUMERO: RYHMÄ: SYNTYMÄAIKA: OPETTAJATUUTORI: AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMISTA HAETAAN SEURAAVASTI (YHTEISET PAKOLLISET OPINNOT) PO110015 ÄIDINKIELI 4 PO110021 RUOTSI 1 PO110033

Lisätiedot

OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT

OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT 1 Opiskelijapalvelut Opintojen ohjaus -tiimimme ja opiskelijoiden asiakaspalvelutiimimme auttavat ja tukevat sinua kaikissa mahdollisissa opiskeluun liittyvissä asioissa.

Lisätiedot

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op 29.8.2012 Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala MIKÄ ON TAITOSALKKU? 1/2 Taitosalkku on 6 op:n opintokokonaisuus, joka on osa liiketoimintaosaamisen perusteita

Lisätiedot

USKONTOTIETEEN HOPS. Humanistinen tiedekunta

USKONTOTIETEEN HOPS. Humanistinen tiedekunta USKONTOTIETEEN HOPS Humanistinen tiedekunta ORIENTOIVIEN OPINTOJEN HOPS (2 op) Jakson aikana opiskelija hankkii valmiudet opintojensa aloittamiseen ja tutkintonsa suunnitteluun sekä tutustuu opiskeluympäristöönsä

Lisätiedot

WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje Teknillisen korkeakoulun opiskelijalle

WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje Teknillisen korkeakoulun opiskelijalle WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje Teknillisen korkeakoulun opiskelijalle 08.09.2010 Henkilökohtainen opintosuunnitelma eli HOPS on opintojen ja oppimisen suunnittelun työkalu. HOPSissa laaditaan suunnitelma

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat Opintojen ohjaus Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat 29.8.2017 Opiskelu yliopistossa Yliopisto-opintoihin kuuluu olennaisena osana akateeminen vapaus ja toisaalta myös vastuu omista opinnoista ja niiden

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Puh: Pääaine: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Minut valittiin ranskan kielen opiskelijaksi vuonna.

Lisätiedot

OodiHOPS-työkalun käyttöohje opiskelijalle

OodiHOPS-työkalun käyttöohje opiskelijalle TEKNILLINEN KORKEAKOULU Opintoasiain toimisto/hp OodiHOPS-työkalun käyttöohje opiskelijalle 28.8.2009 Mikä HOPS on ja miksi se tehdään? Henkilökohtainen opintosuunnitelma eli HOPS on opintojen ja oppimisen

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9

Lisätiedot

LUT Highway. Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot mennessä. Elokuu 2018 LUT Highway 2

LUT Highway. Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot mennessä. Elokuu 2018 LUT Highway 2 Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot 31.5.2019 mennessä 2 väyläohjelma Ohjelmassa aloittaa opiskelijoita Kauppatiede 39 Tuotantotalous 26 Tietotekniikka 14 Energiatekniikka 3 Ympäristötekniikka

Lisätiedot

Opetussuunnitelman rakenteesta opiskelija näkee opintojen sijoittumisen eri lukuvuosille.

Opetussuunnitelman rakenteesta opiskelija näkee opintojen sijoittumisen eri lukuvuosille. 1 OPETUSSUUNNITELMAN KÄYTTÖOHJE 1. Miksi opiskelijan tulee tutustua jo heti opintojen alussa koulutusohjelmansa sisältöön ja rakenteeseen? Opiskelijan tulee ymmärtää koulutusohjelmansa rakenne ja sen merkitys

Lisätiedot

OPINTO-OHJAUS OPINTO-OHJAUS JA OPISKELIJATUUTOROINTI - KASVOT JA KANSSAKULKIJAT

OPINTO-OHJAUS OPINTO-OHJAUS JA OPISKELIJATUUTOROINTI - KASVOT JA KANSSAKULKIJAT OPINTO-OHJAUS OPINTO-OHJAUS JA OPISKELIJATUUTOROINTI - KASVOT JA KANSSAKULKIJAT ESITYKSEN SISÄLTÖ Tässä esityksessä keskitytään kuvaamaan opiskelijatuutoritoimintaa opinto-ohjauksen osana. TAMKin OPINTO-OHJAUS

Lisätiedot

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valtti-hanke

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valtti-hanke Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 10.11.2011 Valtti-hanke Tuutoroinnin tavoite: - Opintojen tehokas käynnistyminen - Opintojen sujuva eteneminen ja oppimisen syventäminen, tieteellisen ajattelun kehittyminen

Lisätiedot

Tutkinnon rakenne. Kemian tekniikan korkeakoulu CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Heli Järvelä

Tutkinnon rakenne. Kemian tekniikan korkeakoulu CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Heli Järvelä Tutkinnon rakenne Kemian tekniikan korkeakoulu CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC 5.9.2017 Heli Järvelä Ohjelma 5.9.2017 9:00 9:30 Tavoitteet /Jouni 9:30 10:15 Tutkinnon rakenne & sisältö 10:30 11:15

Lisätiedot

OPISKELIJAN NIMI: OPISKELIJANUMERO:

OPISKELIJAN NIMI: OPISKELIJANUMERO: OPISKELIJAN NIMI: OPISKELIJANUMERO: RYHMÄ: SYNTYMÄAIKA: OPETTAJATUUTORI: AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMISTA HAETAAN SEURAAVASTI (YHTEISET PAKOLLISET OPINNOT) PO110015 ÄIDINKIELI 4 Hakemus hyväksytään

Lisätiedot

Insinööritieteiden korkeakoulu

Insinööritieteiden korkeakoulu Insinööritieteiden korkeakoulu Tutkinnonuudistuksen tilanne 18.4.2013 Koostanut Pertti Jokela Juha Paavolan ja Markku Kuuvan esityksistä Kaksivaiheinen tutkinto Kandidaatti 180 op, 3 vuotta Diplomi-insinööri

Lisätiedot

LuK-HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op)

LuK-HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op) LuK-HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op) Aloitusluento to 28.8.2013 klo 10-12(-14) Teija Kujala Kurssin sisältö Kurssille ilmoittautuminen Kurssin tavoitteet

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

Maahanmuutto Opiskelu

Maahanmuutto Opiskelu - Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan

Lisätiedot

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/5 SÄHKÖ- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN OPINTO-OPAS 2003-2004, luvut 1 10 ( (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/estopas2003/index.htm) (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/tltopas2003/index.htm)

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

Teknillistieteellisten alojen opintoprosessien seuraaminen, arviointi ja kehittäminen

Teknillistieteellisten alojen opintoprosessien seuraaminen, arviointi ja kehittäminen Teknillistieteellisten alojen opintoprosessien seuraaminen, arviointi ja kehittäminen Peda-forum 21.5.2008 Opintojenseuranta hanke 2005-2008 Opintoprosessien seurantahanke Mukana kaikki teknillistieteelliset

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

LuK-HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op)

LuK-HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op) LuK-HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op) Vuonna 2016 aloittaneet opiskelijat pe 15.9.2017 klo 14-16 Kjell Lemström Yhteenveto Kurssin luennot & suorittaminen

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

Johdatus opiskeluun II ELEC-A0110

Johdatus opiskeluun II ELEC-A0110 Johdatus opiskeluun II ELEC-A0110 Päivän ohjelma Opintotuki Opintojen suunnittelu, HOPS Saavutettava Aalto Opintojen seuranta Ergonomia Opintotuki Opintotuki ja Aalto-yliopiston opintotukipalvelut Opintotuki

Lisätiedot

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet)

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) Nimi: Täytetty..2016 Tämä lomake on tarkoitettu opiskelijoille, jotka suorittavat sekä kandidaatin että maisterin tutkinnon. Tässä

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Opintojen ohjaus Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Taustaa Opintojen ohjaaminen on strategisesti yksi kriittisimmistä prosesseistamme. Laadukkaalla ohjausprosessilla

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan talotekniikkaa!

Tervetuloa opiskelemaan talotekniikkaa! Tervetuloa opiskelemaan talotekniikkaa! Talotekniikan insinöörikoulutus tarjoaa sinulle mielenkiintoiset ja monipuoliset työmahdollisuudet sekä hyvät valmiudet ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen. 20.6.2017

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

TIEY1 Opintojen ohjatt sttnnitelt 2op

TIEY1 Opintojen ohjatt sttnnitelt 2op TIEY1 Opintojen ohjatt sttnnitelt 2op (== LtK-vaiheen HOPS -ohjats == opetajattttoroint) [HOPS = Henkilökohtainen OPintoSttnnitelma] Ktrssin verkkosivtt: www.tta.f/sis/te/opettt/ Heikki Hyyrö 29.8.2017

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU JA HOPS

OPINTOJEN SUUNNITTELU JA HOPS OPINTOJEN SUUNNITTELU JA HOPS Jari Haimi ym. Lentävässä Lähdössä 2016 Mikä on HOPS? Henkilökohtainen opintosuunnitelma eli jokaisen opiskelijan oman opiskelun strategia, taktiikka ja toimeenpanosuunnitelma

Lisätiedot

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta 7 Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta Yliopisto julkaisee yleisoppaan, jokaista tiedekuntaa varten oman opinto-oppaan sekä kieliopintoja varten on erillisen

Lisätiedot

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen 1.8.2012 aloittaneille opiskelijoille Tampereen yliopiston hallituksen 13.6.2012 hyväksymän ja 1.8.2012 voimaan tulevan tutkintosäännön 33 2 momentin mukaan

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan LVI-talotekniikkaa!

Tervetuloa opiskelemaan LVI-talotekniikkaa! Tervetuloa opiskelemaan LVI-talotekniikkaa! Talotekniikan insinöörikoulutus tarjoaa sinulle mielenkiintoiset ja monipuoliset työmahdollisuudet sekä hyvät valmiudet ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen.

Lisätiedot

TUTKIJALINJAN HAKULOMAKE (HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA)

TUTKIJALINJAN HAKULOMAKE (HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA) TUTKIJALINJAN HAKULOMAKE (HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA) Täytetty..2002 Tässä suunnitelmassa olevia tietoja käsitellään luottamuksellisina. Lomakkeisiin tulevat pääsemään käsiksi muutama tutkijalinjan

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

URHEILIJOIDEN OHJAUS. Jonna Miettinen

URHEILIJOIDEN OHJAUS. Jonna Miettinen URHEILIJOIDEN OHJAUS Jonna Miettinen URHEILIJOIDEN OHJAUKSEN ERITYISPIIRTEIDEN KARTOITTAMINEN Urheilijoiden ohjaus käsitteenä vieras tutkimuskohde Akatemiaoppilaitoksissa syntynyt tarve tutkimustiedolle

Lisätiedot

Täydennyskoulutusohjelman esittely

Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma 70 op Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 ohjelman Lahdessa klo 15.45 alkaen Koulutuspäällikkö Tuuli Ikäheimonen Ohjelman sisältö KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma

Lisätiedot

Digitaalisuus osana opintojen-ohjausta. Virpi Riissanen ja Mari Martinmaa Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu 16.8.

Digitaalisuus osana opintojen-ohjausta. Virpi Riissanen ja Mari Martinmaa Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu 16.8. Digitaalisuus osana opintojen-ohjausta Virpi Riissanen ja Mari Martinmaa Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu 16.8.2017 Aikataulu klo 13:15 aloitus klo 13:30 learning cafe 10min. sähköisen opinto-ohjauksen

Lisätiedot

Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa

Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea heidän

Lisätiedot

Opintojen suunnittelu ja HOPS Riikka Leikola

Opintojen suunnittelu ja HOPS Riikka Leikola Opintojen suunnittelu ja HOPS Riikka Leikola Mitä kurssilla tehdään? Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Opiskelukäytännöt IT-harjoitus ja kirjastoharjoitus VP1 Ohjaustapaaminen Kansainvälistymistyöpajat

Lisätiedot

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia) HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.

Lisätiedot

ehops WebOodissa Opiskelijan ohjeet (TUTA)

ehops WebOodissa Opiskelijan ohjeet (TUTA) ehops WebOodissa Opiskelijan ohjeet (TUTA) 1 JOHDANTO ehops on WebOodista löytyvä työkalu, jolla opiskelijan on mahdollista tehdä tutkintorakenteensa kurssisuorituksien yhteyteen. Se ei korvaa opinto-opasta,

Lisätiedot

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Pääaineinfo 17.4.2018 Tervetuloa! Omaohjaaja Ulla Laakkonen

Lisätiedot

TKT50004 Akateemiset taidot, 1 op

TKT50004 Akateemiset taidot, 1 op TKT50004 Akateemiset taidot, 1 op Aloitusluento 1. vuoden opiskelijoille pe 7.9.2018 klo 14-16 Kjell Lemström SISÄLTÖ Vanha / uusi järjestelmä Kurssille ilmoittautuminen Kurssin tavoitteet Kurssin toteutus

Lisätiedot

TKT50004: Akateemiset taidot (1 op)

TKT50004: Akateemiset taidot (1 op) TKT50004: Akateemiset taidot (1 op) Vuonna 2017 aloittaneet opiskelijat ke 12.9.2017 klo 14-16 Kjell Lemström Yhteenveto Kurssin luennot & suorittaminen Vanha vs. uusi tutkintojärjestelmä Miten 1. vuosi

Lisätiedot

Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne

Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne Tutkinnon uudistus Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin tutkintojen tavoitteet ja rakenne HUOM: tämä kalvosarja ei edusta mitään virallista kantaa. Se perustuu Nevanlinnan vetämässä tavoitetyöryhmässä

Lisätiedot

Tuutorointi- ja Tampereella. Ryhmätyöskentelyn tuotokset

Tuutorointi- ja Tampereella. Ryhmätyöskentelyn tuotokset Tuutorointi- ja Vertaistuutorointityörenkaiden yhteistapaaminen 6.4.2006 Tampereella Ryhmätyöskentelyn tuotokset VERTAIS- JA OPETTAJATUUTOREIDEN KESKINÄISET ODOTUKSET JA ROOLIT (1) Työtiimi opiskelija-

Lisätiedot

BJ20A1700 Johdatus kemiantekniikan opiskeluun HOPS

BJ20A1700 Johdatus kemiantekniikan opiskeluun HOPS BJ20A1700 Johdatus kemiantekniikan opiskeluun HOPS 17.9.2013 Ritva Tuunila Opintojen suunnittelu - Hops HOPS eli henkilökohtainen opinto/opiskelusuunnitelma tarkoittaa opiskelijan tekemää suunnitelmaa

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info 10.4.2019 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään

Lisätiedot

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

LUKUJÄRJESTYSPOHJA 2015-2016 Tekniikan ja luonnontieteiden TkK-tutkinto-ohjelma, Teknis-luonnontieteellinen opintosuunta

LUKUJÄRJESTYSPOHJA 2015-2016 Tekniikan ja luonnontieteiden TkK-tutkinto-ohjelma, Teknis-luonnontieteellinen opintosuunta LUKUJÄRJESTYSPOHJA 2015-2016 Tekniikan ja luonnontieteiden TkK-tutkinto-ohjelma, Teknis-luonnontieteellinen opintosuunta Seuraavilla sivuilla on esitetty mallilukujärjestys teknis-luonnontieteellisen 1.

Lisätiedot

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen

Lisätiedot

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia) HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.

Lisätiedot

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä

Lisätiedot

Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava

Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava 29.8.2012 29.8.2012 Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1 2op) Pakollinen opintojakso kandidaatintutkinnossa

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat Master s Programme in Information Networks

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat Master s Programme in Information Networks Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat Master s Programme in Information Networks Infotilaisuus 4.12.2014 DI-tutkinnonuudistuksen aikataulu Uudet DI-ohjelmat aloittavat 1.8.2015 Vanha tutkinto valmiiksi

Lisätiedot

Muoti. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kandidaattiohjelma Muodin pääaine Perehdytys klo 9

Muoti. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kandidaattiohjelma Muodin pääaine Perehdytys klo 9 Muoti Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kandidaattiohjelma Muodin pääaine Perehdytys 28.8. klo 9 Tervetuloa opiskelemaan! Muodin pääaineessa opiskelija perehtyy kolmivuotisen, taiteen kandidaatin

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4.

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. Koulutusohjelmakohtainen aineisto Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Taiteen kandidaatin tutkinto ->2014 Taiteen kandidaatin tutkinto 2014-> Kandidaatin tutkinto 180

Lisätiedot

Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä

Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä Luennon sisältö Kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkinto tutkinnon rakenne Tutkinto-ohjelman osaamistavoitteet Täydentävät

Lisätiedot

Info Ulkomaan vaihto-opinnot. LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma

Info Ulkomaan vaihto-opinnot. LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Info 18.4.2018 Ulkomaan vaihto-opinnot LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Kaija Huotari Opintojen ohjaaja, maisteriopiskelijat Kirsti Tiainen Opintojen ohjaaja, kandidaattiopiskelijat

Lisätiedot

Aino Nordling. Opintokoordinaattori

Aino Nordling. Opintokoordinaattori 26.1.2017 Aino Nordling Opintokoordinaattori OPINTOJEN SUUNNITTELU JA HOPS Mukana keskustelemassa hallintotieteiden alumneja ILTAPÄIVÄN OHJELMA Mikä HOPS on ja mitä sen teossa tulee ottaa huomioon? Vaihto,

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka. Infotilaisuus

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka. Infotilaisuus Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka Infotilaisuus 10.11.2014 DI-tutkinnonuudistuksen aikataulu Uudet DI-ohjelmat aloittavat 1.8.2015 Vanha tutkinto valmiiksi 31.10.2016

Lisätiedot

Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena

Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena Valtin seminaari 10.11.2011 Ryhmän synty Opintopsykologipalvelujen ylisuuri kysyntä. Mahdollisuus päästä käsittelemään asioitaan nopeammin ryhmässä.

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot 26.8.2014 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä Luennon sisältö Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) tutkinnot,

Lisätiedot

Opiskelijan perustietolomake

Opiskelijan perustietolomake Opiskelijan perustietolomake 11.5.2010 Opiskelijarekisteri / Jaana Sälekari 11.5.2010 1 Perustietolomake on nyt yksisivuinen Perustietolomakkeet löytyvät kolmella kielellä opiskelijarekisterin tukisivuilta

Lisätiedot

Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle

Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle Anne Mähönen 15.9.2016 SISÄLTÖ OPISKELIJAPALVELUT... 1 1. Tiedätkö, kuinka saat tarvittaessa

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA. Opintoihin orientoitumisen luento

OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA. Opintoihin orientoitumisen luento OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA Opintoihin orientoitumisen luento 27.8.2014 Odotukset opiskelulle Keskustele pienessä ryhmässä: Mitä odotat tulevilta luokanopettajaopinnoiltasi? Millaisia taitoja

Lisätiedot

LUKUJÄRJESTYSPOHJA 2015 2016

LUKUJÄRJESTYSPOHJA 2015 2016 LUKUJÄRJESTYSPOHJA 2015 2016 Tekniikan ja luonnontieteiden TkK-tutkinto-ohjelma, Biotekniikan opintosuunta Seuraavilla sivuilla on esitetty mallilukujärjestys Biotekniikan 1. vuosikurssin opiskelijoille.

Lisätiedot

Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen opinto-ohjauksen suunnitelma

Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen opinto-ohjauksen suunnitelma Jyväskylän ylipisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Käsitelty laitoksen opetuksen kehittämistyöryhmässä 13.2.2017 Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen opinto-ohjauksen suunnitelma 1 Opinto-ohjauksen

Lisätiedot

TKT50004 Akateemiset taidot, 1 op

TKT50004 Akateemiset taidot, 1 op TKT50004 Akateemiset taidot, 1 op Aloitusluento 1. vuoden opiskelijoille pe 8.9.2017 klo 14-16 Kjell Lemström SISÄLTÖ Vanha / uusi järjestelmä Kurssille ilmoittautuminen Kurssin tavoitteet Kurssin toteutus

Lisätiedot

Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu. Leikola

Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu. Leikola Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu Leikola 4.1.2019 Verkkopalvelut TOP 3 WebOodi (oodi.aalto.fi/a) ilmoittautumiset, kurssikuvaukset, suoritukset MyCourses (mycourses.aalto.fi) Kurssien kotisivut,

Lisätiedot

Sinulle avoin yliopisto!

Sinulle avoin yliopisto! Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 keskiviikkona 14.8.2013 Joensuu torstaina 15.8. Kuopio torstaina 22.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:

Lisätiedot

Opiskelu monimuoto-opinnoissa jaksottuu lähi- ja etäopiskelujaksoihin sekä harjoitteluihin.

Opiskelu monimuoto-opinnoissa jaksottuu lähi- ja etäopiskelujaksoihin sekä harjoitteluihin. Tietoa uusille terveydenhoitajaopiskelijoille (MONIMUOTOKOULUTUS) Onnittelut opiskelupaikasta! Tiedotteessa on kuvattu tammikuussa alkavien opintojen sisältöä ja monimuotototeutusta. Ennen koulutuksen

Lisätiedot

Johdatus opiskeluun ti Oppimispalvelut Virpi Riissanen ja Mari Martinmaa

Johdatus opiskeluun ti Oppimispalvelut Virpi Riissanen ja Mari Martinmaa Johdatus opiskeluun ti 5.9.2017 Oppimispalvelut Virpi Riissanen ja Mari Martinmaa Ohjelma 9:15-9:30 ajankohtaiset asiat, orientaatioviikko ja orientaatiokurssi (oppimistehtävät ja portfolio) Virpi Riissanen

Lisätiedot

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot