VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 2 (17)"

Transkriptio

1 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) 22 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Krister Koskela kiitti seurakuntaneuvostoa muistamisesta hänen 60-vuotispäivänään. Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 23 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 16 jäsentä, ja se on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Seurakuntaneuvoston ohjesäännön 2. pykälän mukaan kutsu kokoukseen on toimitettava jäsenille viimeistään kolme päivää ennen kokousta. Tämän kokouksen kutsu ja esityslista on lähetetty seurakuntaneuvoston jäsenille Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 24 Pöytäkirjan tarkastus, nähtävänäolo ja siitä ilmoittaminen Seurakuntaneuvoston kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa, jonka puheenjohtaja allekirjoittaa ja sihteeri varmentaa. Seurakuntaneuvoston ohjesäännön 6. pykälän mukaan pöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksen valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa tai, jos kokous niin päättää, seurakuntaneuvosto kokouksessaan. Käytetyn vuorojärjestyksen mukaan pöytäkirjantarkastajina ovat Arja Höykinpuro ja Tuulikki Kouhi. Pöytäkirja tarkastetaan Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikana Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Arja Höykinpuro ja Tuulikki Kouhi. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Tuulikki Kouhi ja Tarja Launonen. 25 Työjärjestyksen hyväksyminen Kokouksen asioiden käsittelyjärjestykseksi hyväksytään seurakuntaneuvoston jäsenille lähetetyn esityslistan mukainen järjestys. Kokouksen asioiden käsittelyjärjestykseksi hyväksyttiin seurakuntaneuvoston jäsenille lähetetyn esityslistan mukainen järjestys. Lisäasiana käsiteltäväksi hyväksyttiin pykälässä 36 oleva asia.

2 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) 26 Operatiivisen johtoryhmän esittäytyminen Vaasan suomalaisen seurakunnan työalojen johtavista viranhaltijoista ja vastaavista aluepapeista muodostettu operatiivinen johtoryhmä vastaa seurakunnan operatiiviseen johtamiseen liittyvien asioiden koordinoinnista ja valmistelusta sekä muista seurakuntaneuvoston ja strategisen johtoryhmän sille asettamista valmistelutehtävistä. Operatiivinen johtoryhmä hoitaa ja koordinoi myös suhteita yhteistyötahoihin. Puheenjohtajan kutsusta operatiivinen johtoryhmä tulee esittäytymään seurakuntaneuvostolle. Kaikilla operatiivisen johtoryhmän jäsenillä ei ole mahdollisuutta tulla esittäytymään tähän kokoukseen muiden samanaikaisten työtehtävien vuoksi, mutta heidät kutsutaan esittäytymään myöhemmin. Seurakuntaneuvosto antaa kokoukseen kutsutuille operatiivisen johtoryhmän jäsenille läsnäolo- ja puheoikeuden pykälän ajaksi. Seurakuntaneuvosto kuulee lyhyet työalojen ja aluetyön esittelyt ja merkitsee ne tiedoksi. Seurakuntaneuvosto antoi kokoukseen kutsutuille operatiivisen johtoryhmän jäsenille Tuula Alholle, Outi Klapurille, Tuomo Klapurille, Jaana Lyyskille, Sari Mäenpäälle, Jukka Niemelle ja Riitta Pohjanpalolle läsnäolo- ja puheoikeuden pykälän ajaksi. Seurakuntaneuvosto kuuli paikalla olleiden operatiivisen johtoryhmän jäsenten esittäytymiset sekä lyhyet työalojen ja aluetyön esittelyt ja merkitsi ne tiedoksi.

3 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) 27 Lausunto I seurakuntapastorin virkaan ilmoittautuneista Vaasan suomalaisen seurakunnan I seurakuntapastorin virka tuli avoimeksi, kun Outi Klapuri sai viranhoitomääräyksen Vaasan suomalaisen seurakunnan III kappalaisen virkaan. Viran täyttämisessä käytettiin avointa hakumenettelyä yhteistyössä tuomiokapitulin kanssa. Ilmoittautumisaika virkaan päättyi klo 16. Seurakuntaneuvosto asetti kokouksessaan seurakuntapastorin viran täyttämistä valmistelemaan työryhmän ja antoi työryhmän tehtäväksi haastatella hakijat ja antaa hakijoista lausunto seurakuntaneuvostolle. Työryhmään seurakuntaneuvosto valitsi viranhaltijoista vastaavan aluepapin Jukka Niemen ja nuorisotyönjohtaja Kari Hietamäen sekä luottamushenkilöistä Olli Aution, Arja Höykinpuron, Tuulikki Kouhin, Kai Niemelän ja Erkki Tepon. Työryhmän kokoonkutsujaksi ja puheenjohtajaksi seurakuntaneuvosto nimesi Kari Hietamäen ja sihteeriksi Anja Paavolan. Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli pyytää kirkkolain 6. luvun 11. pykälän 2. ja 3. momentin nojalla lausunnon seurakuntapastorin viranhoitomääräyksestä. Kirkkolain 6. luvun 17. pykälän nojalla papin virkoja täytettäessä voidaan määrätä enintään 6 kuukauden koeaika. Seurakuntapastorin osalta koeajan määrää tuomiokapituli. Seurakunnan on lausunnossaan tarvittaessa tehtävä esitys koeajasta, mikäli seurakunta sitä haluaa. Seurakuntapastorilta vaaditaan myös rikosrekisterilain 6. pykälän 2. momentin tarkoittama rikosrekisteriote, mikäli ko. papille määräytyvä työala sitä edellyttää. Pappien virantoimitusvelvollisuutta koskevan kirkkoherran päätöksen mukaan avoinna olevan seurakuntapastorin viran haltijan työala on varhaisnuoriso-, nuoriso- ja koulutyö, joten seurakuntapastoriksi määrättävän on esitettävä rikosrekisterilain 6. pykälän 2. momentin tarkoittama rikosrekisteriote. Pappien virantoimitusvelvollisuutta koskevassa kirkkoherran päätöksessä I seurakuntapastori on nimetty Keskikaupungin alueelle. Seurakuntapastorin palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 601 mukaisesti, ja peruspalkka on 2 616,26 euroa. Määräaikaan mennessä kiinnostuksensa ilmaisivat Henrika Hyttinen-Koponen, Niina Hytönen, Tarja Itkonen, Klaus Kallioranta, Tuomo Komulainen, Erkki Lavanti, Riku Lähteenkorva, Jani Muikku, Risto Ojala, Laura Pekkola, Helena Ronkainen, Mari Saikkonen, Kristoffer Seppänen, Jaakko Tölli, Jenna Utriainen ja Marko Vanhanen (liite 1). Ilmoittautuneista Henrika Hyttinen-Koposella, Riku Lähteenkorvalla, Jani Muikulla, Mari Saikkosella, Jaakko Töllillä ja Jenna Utriaisella on pappisvihkimys. Muilla hakijoilla ei vielä ole pappisvihkimystä, vaan heillä on teologian maisterin tutkinto tai lähes valmis teologian maisterin tutkinto. Hakemusasiakirjojen perusteella työryhmä päätti kutsua haastateltaviksi Henrika Hyttinen-Koposen, Riku Lähteenkorvan, Jani Muikun, Laura Pekkolan, Kristoffer Seppäsen ja Jenna Utriaisen. Haastatteluun kutsumisen perusteena työryhmä piti sitä, että haastatteluun kutsuttavat ovat kiinnostuneet nuorisotyöstä ja että he ovat tuoneet sen esiin myös hakemuksessaan. Haastattelut pidettiin Haastattelujen perusteella työryhmä päätti yksimielisesti ehdottaa seurakuntaneuvostolle, että Vaasan suomalaisen seurakunnan I seurakuntapastorin virkaan esitetään Jenna Utriaista.

4 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) Haastattelun perusteella Jenna Utriaisen valintaa puoltaa hänen hyvä soveltuvuutensa nuorisotyöhön. Hänen valintaansa puoltavat myös hänen antamansa vastaukset isossa työyhteisössä työskentelemisestä, yhteistyön ja yhteistyökyvyn merkityksestä, esimiestyön toimivuudesta sekä erilaisuuden ja erilaisten mielipiteiden huomioon ottamisesta. Lausuntonaan seurakuntaneuvosto esittää Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulille, että viranhoitomääräys Vaasan suomalaisen seurakunnan I seurakuntapastorin virkaan annetaan Jenna Utriaiselle. Seurakuntaneuvosto perustelee lausuntoaan työryhmän esittämillä näkemyksillä. Seurakuntaneuvosto esittää, että viranhoitomääräyksen saajalle määrätään 6 kuukauden koeaika. Seurakuntapastorin palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 601 mukaisesti, ja peruspalkka on 2 616,26 euroa. Viranhoitomääräyksen saaneen on esitettävä rikosrekisterilain 6. pykälän 2. momentin tarkoittama rikosrekisteriote. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti.

5 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) 28 Diakoniatyöntekijä Tuula Alhon irtisanoutuminen Diakoniatyöntekijä Tuula Alho jätti irtisanoutumisilmoituksen, jonka mukaan hän irtisanoutuu diakoniatyöntekijän toistaiseksi voimassa olevasta työsuhteesta alkaen. Seurakuntaneuvosto valitsi kokouksessaan Tuula Alhon virkasuhteeseen alkaen Vaasan suomalaisen seurakunnan 5. diakonian virkaan. Tuula Alho ottaa diakonian viran vastaan vasta alkaen, koska hän hoitaa määräaikaisesti diakoniajohtajan virkaa asti. Seurakuntaneuvosto merkitsee tiedoksi diakoniatyöntekijä Tuula Alhon irtisanoutumisen. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen.

6 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) 29 Diakoniatyöntekijän tehtävän haettavaksi laittaminen Diakoniatyöntekijän toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa ollut Tuula Alho irtisanoutui työsuhteestaan alkaen, koska hänet valittiin virkasuhteeseen Vaasan suomalaisen seurakunnan 5. diakonian virkaan. Diakoniatyöntekijän tehtävä tulee siten avoimeksi. Diakoniatyöntekijän tehtävää hoitaa määräaikaisesti asti seurakuntaneuvoston päätöksen mukaisesti Anna-Maija Mäki. Diakoniatyöntekijän tehtävään valittavalla suositellaan olevan diakonian virkaan vaadittava kelpoisuus tai muu soveltuva koulutus. Diakonian viran kelpoisuusvaatimuksena on piispainkokouksen hyväksymä diakonian virkaan kelpoistava tutkinto. Lisäksi vaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Kirkkolain 6. luvun 13. pykälän mukaan työsuhteeseen, joka liittyy kirkon jumalanpalveluselämään, diakoniaan, kasvatukseen, opetukseen tai sielunhoitoon, on kelpoinen vain ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen. Työsopimuslain 4. luvun mukaan työnantaja ja työntekijä voivat sopia työnteon aloittamisesta alkavasta, enintään neljän kuukauden pituisesta koeajasta. Palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 501 mukaan, ja peruspalkka on 2 156,59 euroa. Työsuhteeseen valittavan on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista. Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniatyön johtokunnan johtosäännön mukaan johtokunta antaa seurakuntaneuvostolle lausunnon työalansa viranhaltijoita ja työntekijöitä valittaessa ja esittää seurakuntaneuvostolle sopiviksi katsomansa henkilöt valittaviksi virkoihin ja työsuhteisiin. Seurakuntaneuvosto päättää 1 laittaa diakoniatyöntekijän tehtävän haettavaksi klo 16 mennessä 2 määrätä työsuhteeseen otettavalle työnteon aloittamisesta alkavan neljän kuukauden koeajan 3 julkaista hakuilmoituksen Vaasan suomalaisen seurakunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, kirkon rekrytointipalvelussa sekä Lapuan hiippakunnan, TE-toimiston ja seurakunnan verkkosivuilla ja lyhennetyn hakuilmoituksen ilmestyvässä Kotimaa-lehdessä 4 asettaa diakoniatyöntekijän valintaa valmistelemaan työryhmän, johon se valitsee vs. diakoniajohtajan ja diakoniatyöstä vastaavan papin sekä luottamushenkilöistä diakoniatyön johtokunnan puheenjohtajan Erkki Tepon sekä 2 3 muuta luottamushenkilöä. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä kohdat 1, 2 ja 3 ja päätti valita 4. kohdassa tarkoitettuun työryhmään vs. diakoniajohtajan ja diakoniatyöstä vastaavan papin sekä luottamushenkilöistä diakoniatyön johtokunnan puheenjohtajan Erkki Tepon ja seurakuntaneuvoston jäsenet Ilkka Garaisin, Anniina Halosen ja Mauri Öljymäen. Työryhmän kokoonkutsujaksi seurakuntaneuvosto nimesi vs. diakoniajohtajan.

7 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) 30 Diakoniajohtaja Sirpa Tirrin irtisanoutuminen Diakoniajohtaja Sirpa Tirri irtisanoutui jättämällään ilmoituksella diakoniajohtajan virasta alkaen. Seurakuntaneuvosto merkitsee tiedoksi diakoniajohtaja Sirpa Tirrin irtisanoutumisen. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen.

8 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) 31 Diakoniajohtajan viran haettavaksi laittaminen Diakoniajohtajan viran haltija Sirpa Tirri irtisanoutui Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniajohtajan virasta alkaen, joten virka tulee avoimeksi. Diakoniajohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on piispainkokouksen hyväksymä diakonian virkaan kelpoistava tutkinto tai soveltuva korkeakoulututkinto sekä alan työkokemus. Lisäksi vaatimuksena on suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito. Virkasuhteeseen on kelpoinen vain ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen. Kirkkolain 6. luvun 17. pykälän mukaan virkasuhteeseen otettaessa voidaan määrätä virantoimituksen aloittamisesta alkavasta enintään kuuden kuukauden koeajasta. Diakoniajohtajan tehtävänä on mm. johtaa, kehittää, arvioida ja toteuttaa yhdessä diakoniatyön johtokunnan kanssa diakoniatyötä seurakunnassa, toimia muiden diakonian viranhaltijoiden ja diakoniatyöntekijöiden esimiehenä, valmistella diakoniatyön johtokunnassa käsiteltävät asiat ja toimia niiden esittelijänä sekä vastata diakoniatyön sisäisestä ja ulkoisesta tiedotuksesta. Palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 601 mukaan, ja peruspalkka on 2 616,26 euroa. Virkasuhteeseen valittavan on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista. Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniatyön johtokunnan johtosäännön mukaan johtokunta antaa seurakuntaneuvostolle lausunnon työalansa viranhaltijoita ja työntekijöitä valittaessa ja esittää seurakuntaneuvostolle sopiviksi katsomansa henkilöt valittaviksi virkoihin ja työsuhteisiin. Seurakuntaneuvosto päättää 1 laittaa diakoniajohtajan haettavaksi klo 16 mennessä 2 määrätä virkasuhteeseen otettavalle virantoimituksen aloittamisesta alkavan kuuden kuukauden koeajan 3 julkaista hakuilmoituksen Vaasan suomalaisen seurakunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, kirkon rekrytointipalvelussa sekä Lapuan hiippakunnan, TE-toimiston ja seurakunnan verkkosivuilla ja lyhennetyn hakuilmoituksen ilmestyvässä Kotimaa-lehdessä 4 asettaa diakoniajohtajan valintaa valmistelemaan työryhmän, johon se valitsee kirkkoherran, diakoniatyöstä vastaavan papin ja hallintokappalaisen sekä luottamushenkilöistä diakoniatyön johtokunnan puheenjohtajan Erkki Tepon sekä 2 3 muuta luottamushenkilöä. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä kohdat 1, 2 ja 3 ja päätti valita 4. kohdassa tarkoitettuun työryhmään kirkkoherran, diakoniatyöstä vastaavan papin ja hallintokappalaisen sekä luottamushenkilöistä diakoniatyön johtokunnan puheenjohtajan Erkki Tepon, seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajan Olli Aution, seurakuntaneuvoston jäsenen Juha Silanderin ja seurakuntaneuvoston varajäsenen Veera Linnan. Työryhmän kokoonkutsujaksi seurakuntaneuvosto nimesi kirkkoherran ja sihteeriksi Anja Paavolan.

9 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) 32 Toimipisteohjaajien ja Crossin järjestyksenvalvojan ottaminen vuodeksi 2015 Kasvatustyön johtokunta esitti kokouksessaan seurakuntaneuvostolle, että toimipisteohjaajiksi valitaan ajaksi ja Kalevi Mäki-Maunus (10 t/vk) ja Juho Suihkonen (25 32 t/vk) sekä Crossin järjestyksenvalvojaksi ajaksi ja Jouni Vainio (10 t/vk). Kasvatustyön johtokunnan esitykseen sisältyvät myös toimipisteohjaajien tehtävät ja työpaikat seuraavasti: Kalevi Mäki-Maunus, työpaikkana Suvilahden seurakuntakoti Suvilahden seurakuntakoti ja koulu, poika- ja PSA-kerhot Palosaaren seurakuntatalo, poika- ja PSA-kerhot Onkilahden koulu, poikakerho/sählykerho PSA-autojen ja -ratojen huolto- ja korjaustehtävät Osallistuminen poikaleireille tarvittaessa Toiminnan suunnittelu ja valmistelu Osallistuminen erilaisiin tapahtumiin tarvittaessa Juho Suihkonen, työpaikkana Suvilahden seurakuntakoti Suvilahden seurakuntakoti ja koulu Huutoniemen seurakuntakeskus Vanhan Vaasan pappila Palosaaren seurakuntatalo Metsäkallion seurakuntakoti Ristinummen sählykerho Osallistuminen varhaisnuorten leireille ja retkille tarvittaessa Toiminnan suunnittelu ja valmistelu Jouni Vainio, työpaikkana nuorisotila Cross Nuorisotila Crossin järjestyksenvalvonta yhdessä nuorisotyönohjaajien kanssa Avointen ovien illat keskiviikkoisin ja nuorten ilta perjantaisin Osallistuminen erikseen sovittuna nuorisotyön tapahtumien, retkien ja leirien toteutukseen, järjestelyihin ja erityisesti järjestyksenvalvontaan Vuoden 2008 alusta alkaen toimipisteohjaajien palkkauksessa siirryttiin soveltamaan tuntipalkkajärjestelmää. Työsopimuslain mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Määräaikaisuuden perusteena voi olla mm. sijaisuus tai työn kausiluonteisuus. Määräaikaisuuden perusteen tulee olla yksilöitävissä ja selkeästi todettavissa. Jos työnantajalla on pysyvä työvoiman tarve, määräaikaisten palvelussuhteitten käyttöä ei voida pitää sallittuna. Tarkoitus ei ole kuitenkaan rajoittaa määräaikaisten palvelussuhteiden käyttämistä silloin, kun työnantajan todelliset tarpeet sitä edellyttävät. Työn voidaan katsoa olevan kausiluonteista, jos sitä tehdään vain tiettynä aikana vuodesta. Rajana on pidetty noin 9 10 kuukautta vuodessa.

10 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) Seurakuntaneuvosto päättää ottaa Kalevi Mäki-Maunuksen ja Juho Suihkosen toimipisteohjaajiksi ja Jouni Vainion Crossin järjestyksenvalvojaksi ajaksi ja määräaikaiseen työsuhteeseen kasvatustyön johtokunnan esittämien viikkotuntimäärien, työtehtävien ja työpaikkojen mukaisesti. Määräaikaisuuden peruste on tehtävien kausiluonteisuus. Heidän palkkauksensa määräytyy käyttöön otetun heitä koskevan tuntipalkkajärjestelmän mukaan siten, että Kalevi Mäki-Maunuksen tuntipalkka on 12,15 euroa/tunti, Juho Suihkosen tuntipalkka 13,90 euroa/tunti ja Jouni Vainion tuntipalkka 12,15 euroa/tunti. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen.

11 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) 33 Edustajien lähettäminen luottamushenkilötapaamisiin ja Kirkkopalvelut ry:n yhdistyksen kokoukseen Agricola/Seurakuntaopisto ja Lapuan hiippakunta järjestävät rakennemuutoksen johtamisen ja toteutuksen seminaarin Haapaniemen hiippakuntakartanossa Kuortaneella. Ensimmäiseen päivään kutsutaan kirkkoherroja, talousjohtoa ja ylempää esimiestasoa. Toinen päivä on tarkoitettu näiden lisäksi myös luottamushenkilöille. Osallistumismaksu on koko ajalta 200 euroa ja perjantailta 60 euroa. Seminaariin tulee ilmoittautua kuukautta ennen seminaaria. Lapuan hiippakunta järjestää Lapuan hiippakunnan seurakuntien yhteistyötapaamisen helatorstaina klo Ähtärin kirkossa. Tilaisuudessa esitellään Lapuan hiippakunnan yhteistyösuuntien kartoitusprojektin yhteenveto. Yhteistyötapaamiseen kutsutaan seurakunnan luottamushenkilöitä, johtavia viranhaltijoita ja muita viranhaltijoita, joiden työhön rakennemuutoksen valmistelu ja toteuttaminen liittyvät. Ilmoittautumisia pyydetään mennessä. Kouvolan kirkkopäivien yhteydessä pidetään luottamushenkilötapaaminen Kouvolan kaupungintalon valtuustosalissa. Luottamushenkilötapaamiseen ei ole erillistä ilmoittautumista. Osallistumismaksuna toimii kirkkopäivien päivä-, viikonloppu- tai tilaisuuslippu. Kouvolan kirkkopäivien yhteydessä pidetään myös Kirkkopalvelut ry:n yhdistyksen kokous, johon voi osallistua yksi edustaja kustakin jäsenseurakunnasta tai jäsenyhteisöstä. Kokous pidetään klo Kouvolan seurakuntakeskuksessa. Seurakuntia pyydetään ilmoittamaan edustajansa mennessä. Seurakuntaneuvosto valitsee edustajat Haapaniemen hiippakuntakartanossa Kuortaneella pidettävään rakennemuutoksen johtamisen ja toteutuksen seminaariin, Ähtärin kirkossa pidettävään Lapuan hiippakunnan seurakuntien yhteistyötapaamiseen, Kouvolassa pidettävään luottamushenkilötapaamiseen ja Kouvolassa pidettävään Kirkkopalvelut ry:n yhdistyksen kokoukseen. Seurakuntaneuvosto päätti valita edustajiksi Haapaniemen hiippakuntakartanossa Kuortaneella pidettävään rakennemuutoksen johtamisen ja toteutuksen seminaariin Helle Pellisen ja Mauri Öljymäen Ähtärin kirkossa pidettävään Lapuan hiippakunnan seurakuntien yhteistyötapaamiseen Olli Aution, Krister Koskelan, Tuulikki Kouhin ja Mauri Öljymäen Kouvolassa pidettäville kirkkopäiville ja kirkkopäivien yhteydessä pidettävään luottamushenkilötapaamiseen ja Kouvolassa pidettävään Kirkkopalvelut ry:n yhdistyksen kokoukseen Olli Aution.

12 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) 34 Vuoden 2015 talousarvion vastuuhenkilöt Yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessaan antamien talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman täytäntöönpano-ohjeiden mukaan määrärahojen käytöstä ja niiden riittävyydestä vastaavat nimetyt työalojen vastuuhenkilöt. Vastuuhenkilöiden tulee tarkistaa toimintasuunnitelmansa vastaamaan hyväksyttyä talousarviota. Vastuuhenkilö suorittaa työalansa laskujen asiallisen tarkastuksen ja myös tiliöinnin silloin, kun taloustoimisto ei ole tehnyt sitä etukäteen laskun saapumisvaiheessa. Vastuuhenkilöt nimeää seurakunnassa seurakuntaneuvosto. Seurakuntaneuvoston nimeämää vastuuhenkilöä sitoo yleensä kustannuspaikan loppusumma. Työntekijäkokouksessa käsiteltiin alustavasti ehdotus vuoden 2015 talousarvion vastuuhenkilöiksi ja lähetettiin ehdotus seurakuntaneuvoston hyväksyttäväksi. Seurakuntaneuvosto Jumalanpalveluselämä Huutoniemen aluetyö Palosaaren aluetyö Keskikaupungin aluetyö Hautaan siunaaminen Muut kirkolliset toimitukset Muut seurakuntatilaisuudet Evankelioimistyö Tiedotustoiminta Radio- ja televisiotyö Tiedotustoiminnan kampanjat Musiikkitoiminta Krister Koskela Krister Koskela, Tuuli Kela (erityismessut) Jukka Niemi (Anne Bexar) Outi Klapuri (Sami Saharinen) Arto Lehtineva (Maaria Perälä) Krister Koskela Krister Koskela Krister Koskela Maaria Perälä (Arto Lehtineva) Sari Mäenpää (Tuomo Klapuri) Tuomo Klapuri (Jukka Niemi) Sari Mäenpää (Tuomo Klapuri) Leena Lohikoski-Ojala (Arto Ristolainen) Keskikaupungin alueen mus.toim Katariina Korkman, Johanna Välimäki (Leena Lohikoski-Ojala, Arto Ristolainen) Huutoniemen alueen mus.toim Leena Lohikoski-Ojala (Jukka Niemi) Palosaaren alueen mus.toim Johanna Välimäki, Valtteri Tuomisto (Leena Lohikoski-Ojala) Lasten ja nuorten mus.toiminta Tuija Niemistö (Leena Lohikoski- Ojala) Yhteinen musiikkitoiminta Tuija Niemistö (Arto Ristolainen) Musiikkikoulu Johanna Välimäki (Leena Lohikoski-Ojala) Päiväkerhotyö Jaana Lyyski (Monika Heinonen) Pyhäkoulutyö Monika Heinonen (Jaana Lyyski) Huutoniemen varhaisnuorisotyö Tomi Hakkarainen (Kristiina Brisk-Mosander, Arja-Riitta Iilahti) Keskikaupungin varhaisnuorisotyö Arja-Riitta Iilahti (Kristiina Brisk- Palosaaren varhaisnuorisotyö Varhaisnuorten leirit Mosander, Tomi Hakkarainen) Kristiina Brisk-Mosander (Tomi Hakkarainen, Arja-Riitta Iilahti) Kristiina Brisk-Mosander, Tomi Hakkarainen, Arja-Riitta Iilahti

13 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) Pienoisautorata Tomi Hakkarainen, Kristiina Brisk-Mosander (Kari Hietamäki) Ilon askeleet Arja-Riitta Iilahti (Kari Hietamäki) Siniset partiotytöt I srk-pastori (Kari Hietamäki) Siniset partiopojat I srk-pastori (Kari Hietamäki) Rippikoulutyö Terhi Nissilä (Sanna Rahko) Nuorisotyö Kari Hietamäki (I srk-pastori) Nuorisotoimisto Kari Hietamäki (I srk-pastori) Varsinainen nuorisotyö Mikko Matkoski (I srk-pastori) Nuorison musiikkitoiminta Tiia Tervonen (Kari Hietamäki) Nuorisotoiminnan projektit Kari Hietamäki (I srk-pastori) Eräkerho Kaltion toiminta Kari Hietamäki (Arto Lehtineva) Nuoret aikuiset Suvi-Orvokki Kunnasto (Sami Saharinen) Erityisnuorisotyö Tiia Tervonen (Kari Hietamäki) Perhekerhotyö Monika Heinonen, Jaana Lyyski (Anne Bexar) Avioparityö Anne Bexar (Monika Heinonen) Oppilaitostyö Sami Saharinen (I srk-pastori) Yleinen diakoniatyö diakoniajohtaja, Tuula Alho (Maaria Perälä) Päihde- ja kriminaalityö Erja Kahl-Huhtamäki (diakoniajohtaja, Tuula Alho) Näkövammais- ja kuurojentyö Sanna Ala-Välkkilä, (diakoniajohtaja, Tuula Alho) Lähimmäispalvelu Tiina Vähämaa (diakoniajohtaja, Tuula Alho) Maahanmuuttajatyö Sami Saharinen (Gina Rivera) Palveleva puhelin Anne Kinnunen (Tuija Latvala) Yhteiskuntatyö Eija Kasari, Eva Thölix (Maaria Perälä) Sielunhoito Krister Koskela Lähetystyö Riitta Pohjanpalo (Tuuli Kela) Ystävyysseurakuntatyö Outi Klapuri (diakoniajohtaja, Tuula Alho) Muu seurakuntatyö Krister Koskela Seurakuntaneuvoston käyttövarat Krister Koskela Kirkkoherran käyttövarat Krister Koskela Seurakuntaneuvosto nimeää vuoden 2015 talousarvion vastuuhenkilöt työntekijäkokouksen ehdotuksen mukaisesti. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen.

14 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) 35 Henkilöstöasia

15 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) 36 Henkilöstöasia

16 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (17) 37 Ilmoitusasiat Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirje A1/2015. Vuoden 2015 talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman täytäntöönpano-ohje. Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätökset kirkkoherra Krister Koskelan vuoden 2014 jäljellä olevasta vuosilomasta ja vapaaaikasuunnitelmasta helmi-, maalis-, huhti- ja toukokuulle Kirkkohallitukselle annetut tilastot vuodelta Strategisen johtoryhmän kokousten pöytäkirjat ja Kasvatustyön johtokunnan kokouksen pöytäkirja Kirkkoherran päätösluettelot ja Seurakuntaneuvosto merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen. Puheenjohtaja ilmoitti, että uudet luottamushenkilöt siunataan tehtäväänsä vauvakirkossa klo 10 Vaasan kirkossa ja että ansiomerkit jaetaan kirkkokahvien yhteydessä. 38 Muut asiat Puheenjohtaja muistutti klo 17 pidettävästä luottamushenkilöiden ja työntekijöiden ideointi-illasta, jossa mm. esitellään työalat. Veera Linna kehotti seurakuntaneuvoston jäseniä tutustumaan joka on juuri avattu Vaasassa kesällä 2015 pidettäviä suviseuroja varten. 39 Muutoksenhakuohjeet Seurakuntaneuvosto antoi muutoksenhakuosoituksen (liite 2). 40 Kokouksen päättäminen Kokous päätettiin Ilkka Garaisin pitämään rukoukseen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10) 173 Kokouksen avaus Puheenjohtaja käytti puheenvuoron, jossa hän mm. kertasi kuluneena vuonna käsiteltyjä asioita, ja avasi kokouksen. 174 Kokouksen

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 2 (8)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 2 (8) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 2 (8) 178 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 179 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (10) 122 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (10) 122 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 2 (10) 122 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 123 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 2 (17)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 2 (17) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 2 (17) 108 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 109 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 2 (11) 137 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 2 (11) 137 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 2 (11) 137 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 138 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 2 (15)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 2 (15) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 2 (15) 20 Kokouksen avaus Puheenjohtaja käytti puheenvuoron, jossa hän referoi piispa Tapio Luoman kirkollisen johtamisen foorumissa pitämää puhetta. Puheenvuoronsa

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 2 (14)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 2 (14) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 2 (14) 16 Kokouksen avaus Puheenjohtaja kiitti Vaasan Seudun Rauhanyhdistystä vierailukutsusta ja onnitteli yhdistystä uuden toimitalon johdosta. 17 Kokouksen

Lisätiedot

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 8.8.2019 1 (7) KOKOUSTIEDOT Aika 8.8.2019 klo 15.00 kokous (kahvit 14.30 alkaen) Paikka Seurakuntakeskus Aatoksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT KN 82 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 83 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 2 (13)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 2 (13) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 2 (13) 41 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 42 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 2 (11)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 2 (11) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 2 (11) 107 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 108 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2013 2 (7) 141 Puheenjohtaja käytti avauspuheenvuoron ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2013 2 (7) 141 Puheenjohtaja käytti avauspuheenvuoron ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2013 2 (7) 141 Kokouksen avaus Puheenjohtaja käytti avauspuheenvuoron ja avasi kokouksen. 142 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 2 (13) 78 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 2 (13) 78 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 2 (13) 78 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 79 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 2 (12)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 2 (12) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 2 (12) 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 2 (16)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 2 (16) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 2 (16) 37 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 38 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012

SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012 Kokousaika 11.4.2012 klo 18.00 20.55 Kokouspaikka srk-talo, Nikkilä Läsnä: Tuomas Alaterä Raila Degerholm Heidi Heikkilä Harry Hänninen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 Kirkkoneuvosto Aika 14.5.2019 klo 16.45-18.25 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Taponen Auvo varapuheenjohtaja Hiidenkari Tiina Jauhiainen Juha Kiukkonen Sirpa Lamberg Juha Mylly Joona

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 AIKA To 27.4.2017 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3/26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalo 3.krs kokoushuone, Rauhankatu 14 Läsnä Jarmo Vainio Hannu Fagerlund Jonni Levaniemi Leena Murtonen Paula

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 2 (12)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 2 (12) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 2 (12) 94 Kokouksen avaus Seurakuntaneuvosto tutustui ennen kokoustaan klo 17 alkaen Vaasan Seudun Rauhanyhdistyksen kutsumana Söderfjärdenin suviseura-alueeseen

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2014 2 (14)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2014 2 (14) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2014 2 (14) 150 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 151 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Paikka Pieni seurakuntasali, Koulukatu 26 PROTOKOLL Plats Lilla församlingssalen, Skolhusgatan 26. Ärendet berett av Behandlat

PÖYTÄKIRJA Paikka Pieni seurakuntasali, Koulukatu 26 PROTOKOLL Plats Lilla församlingssalen, Skolhusgatan 26. Ärendet berett av Behandlat VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 31.5.2018 klo 16.00 Sivu 1 / 6 Sisällys Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus... 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 2 Esityslistan hyväksyminen... 2 Kiinteistöpäällikön viran

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon kerhohuone. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45. Tervetuloa!

Lisätiedot

EURAJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2019 Kirkkoneuvosto. johtava kappalainen, vs. kirkkoherra. vt. talouspäällikkö, sihteeri

EURAJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2019 Kirkkoneuvosto. johtava kappalainen, vs. kirkkoherra. vt. talouspäällikkö, sihteeri 1 EURAJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2019 Kirkkoneuvosto Aika Keskiviikko 17.7.2019 klo 15.30 16.26 Paikka Seurakuntakeskus Luvia Bunkkeri Jäsenet läsnä Samu Repo Harri Lehtinen Kristiina Isokorpi Marja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Paikka Vaasanpuistikko 3 E V krs. PROTOKOLL Plats Vasaesplanaden 3 E V vån YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO GEMENSAMMA KYRKORÅDET

PÖYTÄKIRJA Paikka Vaasanpuistikko 3 E V krs. PROTOKOLL Plats Vasaesplanaden 3 E V vån YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO GEMENSAMMA KYRKORÅDET VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 4.4.2018 klo 18.00 Sivu 1 / 6 Sisällys Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus... 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 2 Esityslistan hyväksyminen... 2 Anomus palkattomasta virkavapaasta,

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO 16.4.2014 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2014 Sivu 2 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/15

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/15 SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/15 Kirkkoneuvosto Laatimispäivämäärä 02.07.2015 KOKOUSTIEDOT Aika 09.07.2015 kello 16.30 (kahvi 16.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen. Muut läsnäolijat Seija Suokunnas sihteeri Sanna Kuitunen, Taina Kujanen, Eeva-Maria Pyykkönen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen. Muut läsnäolijat Seija Suokunnas sihteeri Sanna Kuitunen, Taina Kujanen, Eeva-Maria Pyykkönen Kokousaika torstai 21.2.2019 klo 18-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen varapuheenjohtaja Ville Honkasaari, poistui klo 19.32, 16 Ida Maula Tiia

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto 116-125 Aika Tiistai 30.11.2016 kello 17.30 17.55 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen, poistui kokouksesta 122

Lisätiedot

3 77 Keskustan alueseurakuntaan sijoitetun lastenohjaajan valinta

3 77 Keskustan alueseurakuntaan sijoitetun lastenohjaajan valinta JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 1 AIKA PAIKKA Sivu / ke 28.11.2018 klo 17.00. Kahvitarjoilu kokouksen päätteeksi. Ravintola Sauma, Vapaudenkatu 57, Jyväskylä Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 73 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 2

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 2 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 2 50 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 51 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 7/ 2017 Kirkkoneuvosto 68-77

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 7/ 2017 Kirkkoneuvosto 68-77 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 7/ 2017 Kirkkoneuvosto 68-77 Aika Tiistai 30.5.2017 kello 16.00 17.10 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67 Aika Tiistai 16.5.2017 kello 16.00 17.05 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika tiistai 10.4.2018 klo 18-19.25 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen, estynyt Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous Kokouksen avaus 3

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous Kokouksen avaus 3 TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2018 1(9) Aika 8.11.2018 klo 17.30 (kahvit klo 17 alkaen) Paikka Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Käsiteltävät asiat 83 Kokouksen avaus 3 84 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23 Aika Torstai 19.1.2017 kello 16.00 16.55 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Kytölä Reijo

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 17.2.2015 klo 17.00 19.40 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika klo 18.00 19.10 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalo, Rauhan sali, Rauhankatu 14 Läsnä Jarmo Vainio Hannu Fagerlund Jonni Levaniemi Leena Murtonen Paula

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 7/2017 Kirkkoneuvosto 1 (9)

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 7/2017 Kirkkoneuvosto 1 (9) Kirkkoneuvosto 1 (9) Aika: Keskiviikko 27.9.2017 kello 16.30-17.38 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Kaisa Rönkä puheenjohtaja Seppo Eerola jäsen Onni Hämäläinen Jukka Lemmetyinen Ville

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 13.3.2017 klo 17.30 18.07 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 2 (16)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 2 (16) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 2 (16) 56 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 57 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

ESITYSLISTA 1 (11) Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto

ESITYSLISTA 1 (11) Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 1 (11) KOKOUSKUTSU Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto Aika maanantai 3. kesäkuuta 2019 klo 18 Paikka Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 b, 2. kerros Lisätietoja Henna

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 3/2018 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTO 3/2018 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 3/2018 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 22.2.2018 sivu 23. Kemin kirkon korjauksen ohjausryhmä... 2 24. Nuorisotyönohjaajan virka... 3 25. Kirkonkirjojen pidon

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 1 (5) AIKA keskiviikko klo 17.00-18.30 PAIKKA Aseman Pysäkki, kokoontumistila, Hannikaisenkatu 29 Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Työjärjestyksen hyväksyminen 90 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika keskiviikko 25.10.2017 klo 18-20.05 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5) Kirkkovaltuusto 6.8.2018 1(5) Aika Maanantaina 6.8.2018 klo 18.00 18.37 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho Hanhisalo, Jorma, varapuheenjohtaja Hellsten, Jaana Hänninen, Jyrki

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 (5) AIKA torstai klo 17.00 PAIKKA Palokan kirkko, opintosali, Rovastintie 8 Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Työjärjestyksen hyväksyminen 90 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 9/2014 09.12.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 9/2014 09.12.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 08.12.2014 klo 17.00 19.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 AKAA Päätöksentekijät Lindström Sari kirkkoherra Haavisto Tuija

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen tai aluesihteerille p

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen tai aluesihteerille p JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3 / 2018 1 AIKA 30.8.2018 klo 17.00- PAIKKA Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 27

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2015 1 AIKA klo 18 20.15 PAIKKA Tikkakosken pappila, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Työjärjestyksen

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kappelineuvosto 18.5.2015

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kappelineuvosto 18.5.2015 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA maanantai 18.5.2015 klo 18.00 20.25 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x ) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 2 (17)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 2 (17) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 2 (17) 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon kuuluu puheenjohtajan

Lisätiedot

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 17-18.35 Paikka: Virastotalon kokoushuone Läsnä: Kari Mantere, pj Matti Antila Eija Harmanen Henry Hautala Heli Kurikka Heikki Lintala Maija-Liisa

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali.

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali. KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 16.00 18.05 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Ainali Päivi Kenttälä

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.50 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. 73 Hartikainen

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN Pöytäkirja SEURAKUNTA Nro 6/2017

HÄMEENLINNA-VANAJAN Pöytäkirja SEURAKUNTA Nro 6/2017 1 HÄMEENLINNA-VANAJAN Pöytäkirja 3.10.2017 SEURAKUNTA Nro 6/2017 DIAKONIATYÖN JOHTOKUNTA Kokousaika Tiistai 3.10.2017 klo 17.30 19.45 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalo, 3. krs kokoushuone, Rauhankatu 14

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 28.10.2014 kello 18.00 19.45 Paikka: Rusk seurakuntakeskuksen (Vanhatie 7, 21290 Rusko) kokoustilassa Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen,

Lisätiedot

Kiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 9/2017 Kirkkoneuvosto

Kiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 9/2017 Kirkkoneuvosto Esityslista/pöytäkirja 9/2017 Kirkkoneuvosto Kokousaika Maanantai 28.8.2017 klo 16 17.18 Kokouspaikka Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8 A 74700 Kiuruvesi Saapuvilla olleet jäsenet Häyrynen Mirita

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 2 (17)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 2 (17) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 2 (17) 59 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 60 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja Krister

Lisätiedot

Kokousaika: tiistai 8.9.2015 klo 18-20 Kokouspaikka: Hauhon Pappila Läsnä: Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen.

Kokousaika: tiistai 8.9.2015 klo 18-20 Kokouspaikka: Hauhon Pappila Läsnä: Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Kokousaika: tiistai 8.9.2015 klo 18-20 Kokouspaikka: Hauhon Pappila Läsnä: Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa, poissa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66 LAURITSALAN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 (6) Hallituskatu 15, PL 1018 53301 LAPPEENRANTA PUH. 05 6126401, 6126406 Aika Keskiviikkona 16.4.2008 klo 17.30 18.25 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Keskuskatu 1.

Lisätiedot

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto PÖYTÄKIRJA Nro 6/2015 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 16.6.2015 klo 17 18.05 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Miettinen Marko, puheenjohtaja Haverinen

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika torstai 27.10.2016 klo 18-19.25 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko Nurminen

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Läsnä Loimalahden leirikeskuksen kerhohuone Jarmo Vainio Hannu Fagerlund Jonni Levaniemi Paula Paavola Jaana Rusko-Laitinen

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA/ 2013-03 PÖYTÄKIRJA

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA/ 2013-03 PÖYTÄKIRJA Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantaina klo 17.00 18.20. Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuoneessa läsnä / poissa Osanottajat Ylikangas Kimmo, kirkkoherra Grönlund Reino, jäsen Hartikainen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 Kirkkoneuvosto Aika 19.6. 2018 klo 17.20 18.30 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja, puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo Elo Joonas Puusaari Seija Rantala Hannu Stenberg-Salonen Heli Virtanen

Lisätiedot

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (9) KIRKKONEUVOSTO Kokous Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (9) KIRKKONEUVOSTO Kokous Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 1 (9) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 26.11.2014 klo 16.39-19.34, tauko klo 18.50-19.00 Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone KN 136 KOKOUKSEN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2015 1 AIKA klo 17.30 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika torstai 13.9.2018 klo 19-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen, poissa

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Terhi Takkiselle, puh tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Terhi Takkiselle, puh tai sähköpostitse JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2014 1 AIKA PAIKKA Sivu / 9.6.2014 klo 18.00 (Huom! Muuttunut aika) Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie, 40900 Säynätsalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 27 Kokouksen

Lisätiedot

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (6) KIRKKONEUVOSTO Kokous Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (6) KIRKKONEUVOSTO Kokous Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 (6) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 9.1.2013 klo 16.00-19.50 Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone KN 1 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Pöytäkirja nähtävillä: Pöytäkirja on nähtävillä Orimattilan seurakunnan kirkkoherranvirastolla

Pöytäkirja nähtävillä: Pöytäkirja on nähtävillä Orimattilan seurakunnan kirkkoherranvirastolla ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Kirkkotie 23 16200 Artjärvi PÖYTÄKIRJA4/2018 ARTJÄRVEN KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 6.6.2018 klo 17.00 Paikka Artjärven seurakuntakoti, Kirkkotie 23, 16200 Artjärvi

Lisätiedot

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ (8) KIRKKONEUVOSTO Kokous Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ (8) KIRKKONEUVOSTO Kokous Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 1 (8) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 10.4.2013 klo 16.00-19.30 Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone KN 60 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 61 SIHTEERIN VALINTA

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5/

PÖYTÄKIRJA 5/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 5/2012 5.6.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 36 ILMOITUSASIAT 2 37 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 11.10.2017 klo 17-18.15 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Huostila Anja, jäsen Huostila Mari, jäsen Kanerva Esa, varajäsen

Lisätiedot

3/40 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelmat LIITE. 3/41 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa.

3/40 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelmat LIITE. 3/41 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa. AIKA 08.06.2014 klo 17:00 PAIKKA Sivu / Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/37 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/38

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 3/2012 10.4.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 23 ILMOITUSASIAT 2 24 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 3.5.2018 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA 3/2018 Aika: Torstai 3.5.2018 klo 19.30-20.20 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 150 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 13/2014 KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen Ellen

Lisätiedot

78 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen.

78 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen. MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 7/2019 Aika ja paikka tiistaina 18.6.2019 klo 18.00 20.10 Pihlavan kirkon seurakuntasali Läsnä: Heilimä Janne, pj Frangén Aija-Mari

Lisätiedot

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkovaltuusto

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkovaltuusto Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 14 Aika tiistai 10.12.2013 klo 18.30 19.56 Paikka Seurakuntakeskus, Taavetti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/ (17)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/ (17) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2015 2 (17) 159 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 160 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, puheenjohtaja Lehtomäki Elina varapj., puheenjohtaja Raskinen Marjatta jäsen

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, puheenjohtaja Lehtomäki Elina varapj., puheenjohtaja Raskinen Marjatta jäsen ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 1/2017 Sivu 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstaina 5.1.2017 klo 15.00-18.48 Paikka Myllykosken kirkon seurakuntasalo Läsnä et Heinonen Heikki kirkkoherra,

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen.

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 / 2014 1 AIKA 12.02.2014 klo 16.30 18.25 PAIKKA Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4 (alakerran kokoushuone). Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 19.12.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Seurakuntatalo, toimitusten huone 1. Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 1.6.2017 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 27

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen!

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 22.2.2018 klo 19.30 tai heti, kun kirkkovaltuuston kokous on päättynyt talossa. Tervetuloa!

Lisätiedot

LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Jäsenet Leppänen Risto puheenjohtaja

LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Jäsenet Leppänen Risto puheenjohtaja LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 56 Paikka: Seurakuntatalo, Mestarinsali Kokousaika: 26.4.2018 klo 19.40 20.10 Jäsenet Leppänen Risto puheenjohtaja Lehti Eliisa varapuheenjohtaja Johto Kaisa Jokila

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (6) Kirkkoneuvosto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (6) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 (6) A S I A L U E T T E L O: 55. Kokouksen avaus 56. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 57. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 58. Ääntenlaskijoiden valinta 59.

Lisätiedot

4 48 Lausunto luottamushenkilöorganisaatiota tarkastelevan työryhmän loppuraportista (liite)

4 48 Lausunto luottamushenkilöorganisaatiota tarkastelevan työryhmän loppuraportista (liite) JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2018 1 AIKA 11.10.2018 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Neulaskodilla, Pihkatie 4, Keljonkangas Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1.

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1. Sivu 1 Seurakuntaneuvoston kokous pidetään 12.1.2014 Lapinlahden seurakuntatalossa. Ennen kokousta klo 18-19 on uuden seurakuntaneuvoston perehdytystilaisuus, jossa kirkkoherran johdolla käsitellään seurakuntaneuvoston

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 5/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Keskiviikko 13.9.2017 klo 18 18.24 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Aika Tiistai 21.3.2017 kello 16.00 17.05 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

jäsen, varapuheenjohtaja yleisen seurakuntatyön pastori, esittelijä, sihteeri kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja

jäsen, varapuheenjohtaja yleisen seurakuntatyön pastori, esittelijä, sihteeri kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA Pöytäkirja 1/2018 Aika 18.1.2018 klo 18.00-20.00 Paikka Seurakuntakeskus, Arkki, Kirkkotanhuantie 1 Kutsuttu: Jorma Rienoja Marja Erkkilä Risto Holma

Lisätiedot

3/61 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelma Liitteet. 3/62 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa.

3/61 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelma Liitteet. 3/62 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa. AIKA 09.06.2016 klo 18.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/57 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/58 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/59

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 6/2017 Seurakuntatyön johtokunta 1(6)

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 6/2017 Seurakuntatyön johtokunta 1(6) Seurakuntatyön johtokunta 1(6) Aika: Keskiviikko 15.11.2017 klo 17.00-17.46 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Pirjo Romppanen puheenjohtaja Jouko Koivukoski varapuheenjohtaja Antero

Lisätiedot

3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30

3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30 3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1 Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30 Jäsenet Posti Timo pj Elonsalo Raimo Erkkilä Pentti Harinen Ari poissa Hickey Hanna-Leena Kaurila

Lisätiedot