VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (11)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 2 (11)"

Transkriptio

1 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (11) 107 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 108 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 16 jäsentä, ja se on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Seurakuntaneuvoston ohjesäännön 2. pykälän mukaan kutsu kokoukseen on toimitettava jäsenille viimeistään kolme päivää ennen kokousta. Tämän kokouksen kutsu ja esityslista on lähetetty seurakuntaneuvoston jäsenille Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 109 Pöytäkirjan tarkastus, nähtävänäolo ja siitä ilmoittaminen Seurakuntaneuvoston kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa, jonka puheenjohtaja allekirjoittaa ja sihteeri varmentaa. Seurakuntaneuvoston ohjesäännön mukaan pöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksen valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa tai, jos kokous niin päättää, seurakuntaneuvosto kokouksessaan. Käytetyn vuorojärjestyksen mukaan pöytäkirjantarkastajina ovat Merja Piipponen ja Riitta Pääjärvi-Myllyaho. Pöytäkirja tarkastetaan Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikana Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Merja Piipponen ja Riitta Pääjärvi-Myllyaho. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Merja Piipponen ja Erkki Teppo. 110 Työjärjestyksen hyväksyminen Kokouksen asioiden käsittelyjärjestykseksi hyväksytään seurakuntaneuvoston jäsenille lähetetyn esityslistan mukainen järjestys. Kokouksen asioiden käsittelyjärjestykseksi hyväksyttiin seurakuntaneuvoston jäsenille lähetetyn esityslistan mukainen järjestys.

2 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (11) 111 Lausunto VI seurakuntapastorin viran sijaisuuden ja määräaikaisen seurakuntapastorin viran hakijoista Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli myönsi istunnossaan Vaasan suomalaisen seurakunnan VI seurakuntapastorille Markku Joensuulle palkatonta virkavapautta ajaksi Tuomiokapituli määräsi samassa istunnossaan Riikka Uuksulaisen hoitamaan VI seurakuntapastorin virkaa ajaksi , mutta myönsi hänelle palkatonta virkavapautta ko. ajaksi. Seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan , että IV kappalainen Maaria Perälä hoitaa Vaasassa pidettävien lähetysjuhlien pääsihteerin tehtäviä ajan Vaasan suomalaiseen seurakuntaan tarvitaan siten seurakuntapastori sijaiseksi ajaksi ja määräaikainen seurakuntapastori virkaa perustamatta ajaksi Määräaikaisuuden peruste on molemmissa tapauksissa sijaisuus. Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulista saadun ohjeen mukaan seurakuntapastorin sijaisuus ja määräaikainen seurakuntapastorin virka laitettiin haettavaksi. Haussa päätettiin ottaa huomioon myös papiksi vihittävät. Kaksi seurakuntapastorin sijaisuutta oli haettavana klo 16 mennessä. Hakuilmoitus julkaistiin Kotimaa-lehdessä. Ilmoitus julkaistiin myös kirkon rekrytointipalvelussa ja Lapuan hiippakunnan, TE-toimiston ja seurakunnan internetsivuilla. Kokouksessaan seurakuntaneuvosto asetti seurakuntapastorin sijaisuuden ja määräaikaisen seurakuntapastorin viran täyttämistä valmistelemaan työryhmän ja antoi työryhmän tehtäväksi haastatella hakijat ja antaa hakijoista lausunto seurakuntaneuvostolle. Työryhmään seurakuntaneuvosto valitsi kirkkoherra Krister Koskelan ja seurakuntapastori Anne Bexarin sekä seurakuntaneuvoston jäsenet Tuulikki Kouhin, Kai Niemelän ja Erkki Tepon. Työryhmän kokoonkutsujaksi seurakuntaneuvosto nimesi Krister Koskelan ja sihteeriksi hallintosihteeri Anja Paavolan. Pappien työnjaon mukaan toisen sijaisuuden työalana on rippikoulutyö ja toisen työaloina lähetystyö sekä jumalanpalvelus- ja musiikkityö tavanomaisten papin tehtävien lisäksi. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä toisen kotimaisen kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito. Palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 601 mukaisesti. Sijaisten on esitettävä rikosrekisterilain 6. pykälän 2. momentin tarkoittama rikosrekisteriote ennen sijaisuuden vastaanottamista. Kirkkolain 6. luvun 11. pykälän 2. momentin mukaan tuomiokapituli antaa sopivalle papille viranhoitomääräyksen seurakunnan seurakuntapastorin virkaan toistaiseksi. Jollei asian kiireellisyys muuta vaadi, seurakunnalle on varattava tilaisuus antaa lausunto viran erityisistä tarpeista ennen viran täyttämiseen ryhtymistä sekä virkaan ilmoittautuneista ennen viranhoitomääräyksen antamista. 3. momentissa säädetään edelleen, että kun seurakunnan kirkkoherran, kappalaisen tai seurakuntapastorin avoinna olevaan virkaan tai seurakunnan papin virkaan muutoin tarvitaan väliaikaista hoitajaa, tuomiokapituli määrää virkaa hoitamaan sitä haettavaksi julistamatta virkaan sopivan hiippakunnan papin siten kuin 2. momentissa säädetään. Lausuntopyynnössään Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli pyytää lausuntoa 15 sijaisuuksiin ilmoittautuneesta (liite 1). Hakijoista kolmella on pappisvihkimys. Seurakuntaneuvoston asettama työryhmä päätti kutsua haastatteluun Suvi-Orvokki Heinikosken, Riku Lähteenkorvan, Jenny Kärjen (ent. Mäkelä), Tuula Paulin, Tiina Penttisen, Johanna Talvitien ja Eva Thölixin. Haastattelut pidettiin Tuula Paul ilmoitti ennen haastattelua, ettei hän voi esteen vuoksi saapua haastatteluun.

3 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (11) Työryhmä päätti antaa seurakuntaneuvostolle seuraavan lausunnon esitettäväksi Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulille: (Lausunto on poistettu, koska se sisältää henkilöarviointia.) Seurakuntaneuvosto antaa Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulille asettamansa työryhmän valmistelun mukaisen lausunnon. Virkojen tehtäväkohtainen palkka määräytyy vaativuusryhmän 601 mukaisesti. Valittujen on esitettävä rikosrekisterilain 6. pykälän 2. momentin tarkoittama rikosrekisteriote ennen sijaisuuden vastaanottamista. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen.

4 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (11) 112 Asia, joka sisältää arkaluonteista tietoa

5 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (11) 113 Edustajien lähettäminen Lapuan hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivään Seurakuntaneuvosto merkitsi kokouksessaan tiedoksi pidettävän Lapuan hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivän ja päätti, että edustajat valitaan seuraavassa kokouksessa. Lapuan hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä pidetään klo Jyväskylän kristillisessä opistossa. Neuvottelupäivä on tarkoitettu kirkkovaltuustojen ja -neuvostojen, kappeli-, seurakunta- ja alueneuvostojen jäsenille sekä kirkkoherroille. Osallistumismaksu on 55 euroa. Neuvottelupäivään ilmoittaudutaan seurakunnittain mennessä. Neuvottelupäivien aiheina ovat mm. uusi virkasuhdelainsäädäntö ja uusi seurakuntayhtymämalli. Seurakuntaneuvosto valitsee edustajat Jyväskylän kristillisessä opistossa pidettävään neuvottelupäivään. Edustajien osallistumismaksut sekä matkakustannukset korvataan seurakuntaneuvoston määrärahasta. Seurakuntaneuvosto päätti valita edustajiksi Jyväskylän kristillisessä opistossa pidettävään neuvottelupäivään Sini Horttanaisen ja Raija Kujanpään. Edustajien osallistumismaksut sekä matkakustannukset korvataan seurakuntaneuvoston määrärahasta.

6 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (11) 114 Edustajien lähettäminen valtakunnallisille jumalanpalveluspäiville Valtakunnalliset jumalanpalveluspäivät järjestetään Seinäjoen Areenassa. Teemoina päivillä ovat yhteisöllisyys, osallisuus ja vieraanvaraisuus. Mukana ovat mm. kirkkoherra Fredrik Modéus Ruotsin Helgeandin seurakunnasta ja suurin osa piispoista. Päivien osallistumismaksu on 85 euroa. Hintaan sisältyvät pääsy kaikkiin tilaisuuksiin, kahvit jokaisena päivänä sekä lounas ja Parahat pirot -illallinen keskiviikkona. Jumalanpalveluspäivät järjestävät kirkkohallitus, Lapuan hiippakunta ja Seinäjoen seurakunta. Seurakuntien toivotaan lähettävän päiville työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja seurakuntalaisia. Ilmoittautuminen tapahtuu Etelä-Pohjanmaan matkailun osoitteessa Seurakuntaneuvosto valitsee edustajat Seinäjoen Areenassa pidettäville jumalanpalveluspäiville. Edustajien osallistumismaksut sekä matkakustannukset korvataan seurakuntaneuvoston määrärahasta. Seurakuntaneuvosto päätti valita edustajiksi Seinäjoen Areenassa pidettäville jumalanpalveluspäiville Krister Koskelan, Tuulikki Kouhin ja Kai Niemelän. Edustajien osallistumismaksut sekä matkakustannukset korvataan seurakuntaneuvoston määrärahasta.

7 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (11) 115 Muutos ja lisäys vuoden 2013 kehittämissuunnitelmaan Erityisdiakonian viranhaltija Erja Kahl-Huhtamäki ja seurakuntapastori Eija Kasari anovat lupaa osallistua työparina vertaisryhmätoiminnan koulutukseen, joka järjestetään , , ja Tampereella. Koulutuksen järjestää Kriminaalihuollon Tukisäätiö, ja sen kokonaiskustannukset ovat 652 euroa hengeltä. Eija Kasari anoo pääsyä ko. koulutukseen hänelle vuoden 2013 kehittämissuunnitelmaan hyväksytyn Some-seminaarin sijaan. Seurakuntaneuvosto hyväksyi kokouksessaan vuosien henkilöstön kehittämissuunnitelman, jossa vuodeksi 2013 talousarvioon varattu koulutusmääräraha käytettiin kokonaisuudessaan kehittämissuunnitelmaa hyväksyttäessä. Kehittämissuunnitelmassa Eija Kasarille hyväksyttiin välttämättömäksi henkilöstökoulutukseksi Kangasalla pidettävä Some-saminaari, jota varten hyväksyttiin 287 euron määräraha. Kehittämissuunnitelmaan hänelle hyväksyttiin myös työnohjaus. Erja Kahl-Huhtamäellä ei ole vuoden 2013 kehittämissuunnitelmassa mitään koulutusta. Joitakin kehittämissuunnitelmaan hyväksytyistä koulutuksista on peruuntunut kehittämissuunnitelman hyväksymisen jälkeen. Kirkon henkilöstön kehittämissopimuksen henkilöstökoulutusta koskevissa määräyksissä lähdetään siitä, että työnantaja järjestää ja hankkii harkintansa mukaan henkilöstölleen koulutusta, jonka tavoitteena on pitää yllä ja parantaa työntekijöiden ammatillisia valmiuksia toimia työssään ja työyhteisössään. Työntekijän henkilöstökoulutukseen osallistumisoikeus tai -velvollisuus, koulutusajan palkallisuus ja muut mahdollisesti maksettavat korvaukset määräytyvät työnantajan tekemän koulutustarpeita koskevan arvioinnin perusteella. Koulutustarpeita arvioitaessa lähtökohtana pidetään työntekijöiden virka- ja työtehtäviä ja seurakunnan toiminnan strategisia tavoitteita. Koulutustarpeiden arviointi ja sen mukaiset taloudellisia etuuksia koskevat päätökset on tehtävä ennen työntekijän henkilöstökoulutukseen osallistumista. Jos työnantaja pitää työntekijän osallistumista koulutukseen hänen tehtäviensä hoidon kannalta välttämättömänä, työntekijä määrätään osallistumaan koulutukseen. Lähtökohtana on silloin, ettei työntekijä selviä tehtävistään asianmukaisesti ilman koulutusta. Tällaisen koulutuksen ajalta työntekijä saa varsinaisen palkkansa ja hänelle korvataan matkakustannukset Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti sekä muut koulutuksesta välittömästi aiheutuneet kohtuulliset kustannukset. Seurakuntaneuvosto pitää erityisdiakonian viranhaltijan Erja Kahl-Huhtamäen ja seurakuntapastori Eija Kasarin osallistumista , , ja Tampereella pidettävään vertaisryhmätoiminnan koulutukseen heidän tehtäviensä hoidon kannalta välttämättömänä ja määrää heidät osallistumaan ko. koulutukseen. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen.

8 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (11) 116 Muutokset vuoden 2013 vuosilomiin Seurakuntaneuvosto teki päätöksen kokouksessaan viranhaltijoiden ja työntekijöiden vuoden 2013 vuosilomista. Vuosilomiin on päätöksen jälkeen tullut joitakin muutoksia. Ulla Järvenpää anoo vuoden 2013 hyväksytyn vuosilomansa (20 vuosilomapäivää) pidettäväksi (20 vuosilomapäivää). Myöhemmin pidettäväksi jää 18 vuosilomapäivää. Tarja Kultin vuosilomasta siirtyi sairausloman takia Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen 108. pykälän 2. momentin perusteella myöhemmin pidettäväksi 5 vuosilomapäivää, jotka hän pitää Leena Lohikoski-Ojalan vuosilomasta siirtyi sairausloman takia Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen 108. pykälän 1. momentin perusteella myöhemmin pidettäväksi 6 vuosilomapäivää, joista hän piti yhden vuosilomapäivän Myöhemmin pidettäväksi jää yhteensä 20 vuosilomapäivää. Riitta Pohjapalo anoo aiemmin hyväksytyn vuosilomajaksonsa (5 vuosilomapäivää) siirtämistä pidettäväksi (6 vuosilomapäivää). Myöhemmin pidettäväksi jää 9 vuosilomapäivää. Marttina Rahja anoo aiemmin hyväksytyn vuosilomansa lisäksi vuosilomaa ajaksi (2 vuosilomapäivää). Myöhemmin pidettäväksi jää 5 vuosilomapäivää. Sirpa Tirri anoo aiemmin hyväksytyn vuosilomansa lisäksi vuosilomaa ajaksi (5 vuosilomapäivää). Myöhemmin pidettäväksi jää 4 vuosilomapäivää. Seurakuntaneuvosto myöntää vuosilomien muutokset anomusten mukaisesti. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen.

9 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (11) 117 Martta ja Artturi Mäkisen avustusrahastosäätiön ilmoitus Martta ja Artturi Mäkisen avustusrahastosäätiön hallituksen puheenjohtaja ilmoitti nuorisotyönjohtaja Kari Hietamäelle lähettämässään sähköpostiviestissä, että Vaasan suomalainen seurakunta on edelleen Martta ja Artturi Mäkisen avustusrahastosäätiön avustuksensaajien joukossa. Viestissään Hannu Mitts pyytää ilmoittamaan säätiölle avustuksen käytön kohteen. Seurakuntaneuvoston päätöksen mukaan lahjoitusvarojen käytöstä päättää kasvatustyön johtokunta. Seurakuntaneuvosto 1 kiittää Martta ja Artturi Mäkisen avustusrahastosäätiötä ilmoituksesta ja merkitsee sen tiedoksi 2 antaa kasvatustyön johtokunnalle tehtäväksi ilmoittaa säätiölle avustuksen käytön kohteen. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen.

10 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (11) 118 Ilmoitusasiat Kirkkohallituksen yleiskirjeet 10 11/2013. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirje A12/2013. Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin kirje, joka koskee yhteistyökartoituksen käynnistämistä Lapuan hiippakunnassa. Ohjausryhmän muodostavat lääninrovastit sekä tuomiokapitulin henkilöstöstä lakimiesasessori Jussi Lilja, hiippakuntadekaani Juha Muilu ja talouspäällikkö Keijo Rintamäki. Konsulttina toimii Olavi Vuori. Kurinpitoasiamies Mikael Juujärven päätös kurinpitovaatimuksen tekemättä jättämisestä. Talousarvion toteutumavertailu Yhteisen kirkkoneuvoston päätös seurakuntien varhaisnuorisotyön ja nuorisotyön palkkioista ja korvauksista. Kirkkoherran päätösluettelot Seurakuntaneuvosto merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen Unkarin Szegediin tehdylle ystävyysseurakuntamatkalle osallistuneet seurakuntaneuvoston jäsenet Arja Höykinpuro, Tuulikki Kouhi, Raija Kujanpää, Tiina Mäki ja Erkki Teppo toivat terveiset matkalta. Unkarilaisten vastavierailua on suunniteltu vuodeksi Muutoksenhakuohjeet Seurakuntaneuvosto antoi muutoksenhakuosoituksen (liite 2). 120 Kokouksen päättäminen Kokous päätettiin Merja Piipposen pitämään rukoukseen ja virteen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10) 173 Kokouksen avaus Puheenjohtaja käytti puheenvuoron, jossa hän mm. kertasi kuluneena vuonna käsiteltyjä asioita, ja avasi kokouksen. 174 Kokouksen

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2013 2 (7) 141 Puheenjohtaja käytti avauspuheenvuoron ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2013 2 (7) 141 Puheenjohtaja käytti avauspuheenvuoron ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2013 2 (7) 141 Kokouksen avaus Puheenjohtaja käytti avauspuheenvuoron ja avasi kokouksen. 142 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 2 (8)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 2 (8) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 2 (8) 178 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 179 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 2 (16)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 2 (16) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 2 (16) 56 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 57 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 2 (11) 137 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 2 (11) 137 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 2 (11) 137 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 138 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO 16.4.2014 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2014 Sivu 2 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen

Lisätiedot

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 30.10.2017 klo 17.55 18.40 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 7/ 2017 Kirkkoneuvosto 68-77

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 7/ 2017 Kirkkoneuvosto 68-77 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 7/ 2017 Kirkkoneuvosto 68-77 Aika Tiistai 30.5.2017 kello 16.00 17.10 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika torstai 27.10.2016 klo 18-19.25 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko Nurminen

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon kerhohuone. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45. Tervetuloa!

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika tiistai 10.4.2018 klo 18-19.25 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen, estynyt Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 AIKA To 27.4.2017 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3/26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KOKOUSAIKA 24.9.2014 klo 18-18.45 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67 Aika Tiistai 16.5.2017 kello 16.00 17.05 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 (6) KIRKKONEUVOSTO 1/

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 (6) KIRKKONEUVOSTO 1/ SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 (6) Aika Keskiviikko 15.1.2014 klo 10.00-11.25 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen Hannu

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika keskiviikko 25.10.2017 klo 18-20.05 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: 20.5.2013 klo 17.30-18.00 Paikka: Seurakuntatalo Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kesola Anneli Luukkaala

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Paikka Vaasanpuistikko 3 E V krs. PROTOKOLL Plats Vasaesplanaden 3 E V vån YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO GEMENSAMMA KYRKORÅDET

PÖYTÄKIRJA Paikka Vaasanpuistikko 3 E V krs. PROTOKOLL Plats Vasaesplanaden 3 E V vån YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO GEMENSAMMA KYRKORÅDET VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 4.4.2018 klo 18.00 Sivu 1 / 6 Sisällys Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus... 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 2 Esityslistan hyväksyminen... 2 Anomus palkattomasta virkavapaasta,

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2014 2 (14)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2014 2 (14) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2014 2 (14) 150 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 151 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 17-18.35 Paikka: Virastotalon kokoushuone Läsnä: Kari Mantere, pj Matti Antila Eija Harmanen Henry Hautala Heli Kurikka Heikki Lintala Maija-Liisa

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen. Muut läsnäolijat Seija Suokunnas sihteeri Sanna Kuitunen, Taina Kujanen, Eeva-Maria Pyykkönen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen. Muut läsnäolijat Seija Suokunnas sihteeri Sanna Kuitunen, Taina Kujanen, Eeva-Maria Pyykkönen Kokousaika torstai 21.2.2019 klo 18-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen varapuheenjohtaja Ville Honkasaari, poistui klo 19.32, 16 Ida Maula Tiia

Lisätiedot

Kiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 9/2017 Kirkkoneuvosto

Kiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 9/2017 Kirkkoneuvosto Esityslista/pöytäkirja 9/2017 Kirkkoneuvosto Kokousaika Maanantai 28.8.2017 klo 16 17.18 Kokouspaikka Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8 A 74700 Kiuruvesi Saapuvilla olleet jäsenet Häyrynen Mirita

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Aika Tiistai 21.3.2017 kello 16.00 17.05 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Paikka Pieni seurakuntasali, Koulukatu 26 PROTOKOLL Plats Lilla församlingssalen, Skolhusgatan 26. Ärendet berett av Behandlat

PÖYTÄKIRJA Paikka Pieni seurakuntasali, Koulukatu 26 PROTOKOLL Plats Lilla församlingssalen, Skolhusgatan 26. Ärendet berett av Behandlat VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 31.5.2018 klo 16.00 Sivu 1 / 6 Sisällys Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus... 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 2 Esityslistan hyväksyminen... 2 Kiinteistöpäällikön viran

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5) Kirkkovaltuusto 6.8.2018 1(5) Aika Maanantaina 6.8.2018 klo 18.00 18.37 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho Hanhisalo, Jorma, varapuheenjohtaja Hellsten, Jaana Hänninen, Jyrki

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo Kurun kappelineuvosto 8.5.2018-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 8.5.2018 klo 18.00 19.00 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja, läsnä

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Sunnuntai klo 19.00-19.50 Paikka: Seurakuntakeskuksen kahvio Läsnä: Kalle Peltokangas, pj Pirkko Ahola Ulla Akonniemi Hannu Hautoniemi Sanni-Maiju

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika klo 18.00 19.10 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalo, Rauhan sali, Rauhankatu 14 Läsnä Jarmo Vainio Hannu Fagerlund Jonni Levaniemi Leena Murtonen Paula

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 2 (17)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 2 (17) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 2 (17) 108 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 109 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika maanantai 7.11.2011 klo 17.30 Paikka Mikaelinkirkon takkahuone, Emännänpolku 1, Helsinki Läsnä Poissa Häkkänen Martti, puh.johtaja

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012

SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012 Kokousaika 11.4.2012 klo 18.00 20.55 Kokouspaikka srk-talo, Nikkilä Läsnä: Tuomas Alaterä Raila Degerholm Heidi Heikkilä Harry Hänninen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kirkkoneuvosto 15.4.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kirkkoneuvosto 15.4.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen ,Aika 15.4.2014 klo 17.30 - Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Kangas Anja varajäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 2 (12)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 2 (12) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 2 (12) 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 11.10.2017 klo 17-18.15 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Huostila Anja, jäsen Huostila Mari, jäsen Kanerva Esa, varajäsen

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (10) 122 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (10) 122 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 2 (10) 122 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 123 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen tai aluesihteerille p

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen tai aluesihteerille p JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3 / 2018 1 AIKA 30.8.2018 klo 17.00- PAIKKA Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 27

Lisätiedot

Asiat: Liitteet: 1/ 82, 1-2/ 83, 1/ 84, 1-5/ 86, 1/ 87.

Asiat: Liitteet: 1/ 82, 1-2/ 83, 1/ 84, 1-5/ 86, 1/ 87. 107 Aika: 15.10.2015 klo 18.15-19.25 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Mari-Anne Sorva Valto

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Tiistai 12.2.1.2015 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Heikki Kilpeläinen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 21.8.2017 klo 17.00 17.48 Paikka Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 63 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Puronvarsi-Syrjälä Tuula. Poissa: Lahtinen Helena, Luoma Riitta, Nyrhilä Jaakko, Panula Aaro, Rajala Lasse, Ylitalo Teppo

Puronvarsi-Syrjälä Tuula. Poissa: Lahtinen Helena, Luoma Riitta, Nyrhilä Jaakko, Panula Aaro, Rajala Lasse, Ylitalo Teppo 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 29.1.2013 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Äystö Leena, pj Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Joutsiniemi Juha Kangasluoma Pentti Kontola

Lisätiedot

KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2018 1(5) Ampujanpolku 2, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 9/2018 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2018 1(5) Ampujanpolku 2, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 9/2018 p SEURAKUNTANEUVOSTO KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2018 1(5) Aika 12.12.2018 klo 16.30 17.05 (tarjoilu kokouksen jälkeen vapaaehtoisten kiitosjuhlassa klo 18.00) Paikka Pyhän Johanneksen kirkon takkahuone, Ampujanpolku

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 10/2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 10/2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 10/2017 Kokousaika tiistai 31.10.2017 klo 16.30-20.14 Kokouspaikka Iltarusko, Sirkkusentie 1, Läsnä Muut osallistujat Ala-Hemmilä, Arto, jäsen, poissa Breilin, Oskar varapj., Koivunen,

Lisätiedot

Naukkarinen Eila, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hintikka Raimo, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja. Allekirjoitukset Harri Romar Ari Lehto

Naukkarinen Eila, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hintikka Raimo, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja. Allekirjoitukset Harri Romar Ari Lehto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 26.4.2016 Sivu 41 Kokousaika Tiistai 26.4.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kovanen Eeva-Liisa Kuokkanen Margit

Lisätiedot

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 9/2017

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 9/2017 Aika: to 14.9.2017 klo 16.30 Paikka: Virastotalo, sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 177 KOKOUKSEN AVAUS 178 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 179 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 180 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 1/2017

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 1/2017 Kurun kappelineuvosto 10.1.2017-1- Kokousaika Kokouspaikka Tiistai 10.1.2017 klo 17.44 18.54 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja, läsnä

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto Aika: klo Osallistujat Päätöksen tekijät

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto Aika: klo Osallistujat Päätöksen tekijät 76 Aika: 27.8.2015 klo 19 20.50 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Marttila Raija Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Mari-Anne

Lisätiedot

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ (8) KIRKKONEUVOSTO Kokous Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ (8) KIRKKONEUVOSTO Kokous Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 1 (8) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 10.4.2013 klo 16.00-19.30 Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone KN 60 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 61 SIHTEERIN VALINTA

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 3/2012 10.4.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 23 ILMOITUSASIAT 2 24 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2017. Keskiviikko klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2017. Keskiviikko klo Kurun kappelineuvosto 13.9.2017-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.9.2017 klo 17.30 19.10 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

1 ( 6 ) 8/2008 29.10.2008

1 ( 6 ) 8/2008 29.10.2008 1 ( 6 ) Aika Keskiviikko klo 18.30 19.00 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Tervo puheenjohtaja Johanna Hopeasaari Paavo Hurstinen Hannu Jolulan varajäsen Raija Hörkkö

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika torstai 13.9.2018 klo 19-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen, poissa

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto 116-125 Aika Tiistai 30.11.2016 kello 17.30 17.55 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen, poistui kokouksesta 122

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 2/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet poissa Muut osallistujat (KJ 8:7 ) Tiistai 21.2.2017 klo 18 18.17 Seurakuntatalon monitoimisali,

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka: Ti 30.1.2018 klo 18.30 seurakuntatalo Asialista: asiat 1 8 (1-8 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

PL HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012

PL HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 2.5.2012 1 (6) PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Kokousaika: Tiistai 8.5.2012 kello 18.00 Paikka: Kallion kirkon Kappelisali, Itäinen papinkatu 2. Käynti

Lisätiedot

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkovaltuusto

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkovaltuusto Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 14 Aika tiistai 10.12.2013 klo 18.30 19.56 Paikka Seurakuntakeskus, Taavetti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 28 Kokouksen avaus 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 31 Ääntenlaskijoiden valinta 32 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2017 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2017 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 4. päivä tammikuuta klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Pöytäkirja nähtävillä: Pöytäkirja on nähtävillä Orimattilan seurakunnan kirkkoherranvirastolla

Pöytäkirja nähtävillä: Pöytäkirja on nähtävillä Orimattilan seurakunnan kirkkoherranvirastolla ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Kirkkotie 23 16200 Artjärvi PÖYTÄKIRJA4/2018 ARTJÄRVEN KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 6.6.2018 klo 17.00 Paikka Artjärven seurakuntakoti, Kirkkotie 23, 16200 Artjärvi

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 7/2017 Kirkkoneuvosto 1 (9)

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 7/2017 Kirkkoneuvosto 1 (9) Kirkkoneuvosto 1 (9) Aika: Keskiviikko 27.9.2017 kello 16.30-17.38 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Kaisa Rönkä puheenjohtaja Seppo Eerola jäsen Onni Hämäläinen Jukka Lemmetyinen Ville

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali.

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali. KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 16.00 18.05 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Ainali Päivi Kenttälä

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 7. päivänä joulukuuta 2011 klo 19.00

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 7. päivänä joulukuuta 2011 klo 19.00 7.12.2011 44 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 7. päivänä joulukuuta 2011 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto (8) Uudenkaupungin seurakuntakeskus, Koulukatu 6, kirjasto.

Kirkkoneuvosto (8) Uudenkaupungin seurakuntakeskus, Koulukatu 6, kirjasto. Kirkkoneuvosto 7. 1.2015 1 (8) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 7.1.2015 klo 17.30 18.05 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus, Koulukatu 6, kirjasto. Läsnä Esa Mierlahti kirkkoherra, puheenjohtaja

Lisätiedot

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: 9.2.2011 kello 18.15-22.00 Paikka: Läsnä. Seurakuntakoti, Runeberginkatu 39 A Naukkarinen Auvo, puheenjohtaja Ahokas Lari Akaan-Penttilä Aulikki

Lisätiedot

jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen

jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen Aika: 28.1.2016 klo 18.15 20.00 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Maria-Anne Sorva Valto Vaasvainio

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Murto Eija vs. kirkkoherra, pj., Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Mörsäri Sirkku. Raskinen Marjatta jäsen

Läsnä jäsenet Murto Eija vs. kirkkoherra, pj., Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Mörsäri Sirkku. Raskinen Marjatta jäsen ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 1/2013 Sivu 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstaina 17.1.2013 klo 17.00 19.14 Paikka Myllykosken seurakuntatalo Läsnä et Murto Eija vs. kirkkoherra, pj.,

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 Kirkkoneuvosto Aika 14.5.2019 klo 16.45-18.25 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Taponen Auvo varapuheenjohtaja Hiidenkari Tiina Jauhiainen Juha Kiukkonen Sirpa Lamberg Juha Mylly Joona

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 17.2.2015 klo 17.00 19.40 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka YHTEINEN Asialista Aika Keskiviikko 4.2.2015 klo 17.30 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka ASIALISTA Lappeen seurakuntatalo,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 20.11.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen Järvenpää

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 2 (13)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 2 (13) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 2 (13) 41 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 42 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 9/2014 09.12.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 9/2014 09.12.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 08.12.2014 klo 17.00 19.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 AKAA Päätöksentekijät Lindström Sari kirkkoherra Haavisto Tuija

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/15

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/15 SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/15 Kirkkoneuvosto Laatimispäivämäärä 02.07.2015 KOKOUSTIEDOT Aika 09.07.2015 kello 16.30 (kahvi 16.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Lisätiedot

3 / 37 Korpilahden alueseurakunnan syyskauden toiminnan esittely

3 / 37 Korpilahden alueseurakunnan syyskauden toiminnan esittely Sivu 1 / 6 AIKA To 6.10.2016 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 / 34 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 6/ (6)

Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 6/ (6) Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 6/ 1 (6) 28.12. n kokous Aika Torstai 28.12. klo 19.18 20.22 Paikka Pappila, Valtakatu 13, Kannus Läsnä Pajukoski Teija, puheenjohtaja Niemikorpi Antero, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5 / (5) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5 / (5) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5 /2016 1 (5) KOKOUSAIKA 10.8.2016 klo 17-19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Kuosmanen Seppo kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Harjunen Salme Pitkäsen varajäsen läsnä Miettinen Matti Pyykkösen varajäsen läsnä

Harjunen Salme Pitkäsen varajäsen läsnä Miettinen Matti Pyykkösen varajäsen läsnä KUOPION JÄRVI-KUOPION SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2018 1 (5) Juankoskentie 13 B, 73500 JUANKOSKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (5) Aika Tiistai 19.6.2018 klo 17.00-18.08 Paikka Osallistujat Järvi-Kuopion seurakunta,

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 03/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 03/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Torstai 27.04.2017 kello 18.00-19.00 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Eronen Juha jäsen x Härmälä Irja jäsen x Julkunen

Lisätiedot

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (6) KIRKKONEUVOSTO Kokous Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (6) KIRKKONEUVOSTO Kokous Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 (6) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 9.1.2013 klo 16.00-19.50 Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone KN 1 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 150 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 13/2014 KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen Ellen

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 2 (13) 78 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 2 (13) 78 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 2 (13) 78 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 79 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 9 ) KIRKKONEUVOSTO 4/

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 9 ) KIRKKONEUVOSTO 4/ SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 9 ) Aika Keskiviikko 23.4.2014 klo 10.00 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Virkkunen vs. kirkkoherra, puheenjohtaja, poissa 39-40

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen.

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1 / 5 AIKA To klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Työjärjestyksen

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/ KIRKKONEUVOSTO

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/ KIRKKONEUVOSTO YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2015 20 Aika Maanantaina 9.3.2015 klo 16.30 Paikka Läsnä Lagus Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta Jukka Hautala, saapui klo 16.57 ja poistui klo 18.35 46

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23 Aika Torstai 19.1.2017 kello 16.00 16.55 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Kytölä Reijo

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja nro 2 Perheasiain neuvottelukeskuksen johtokunta

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja nro 2 Perheasiain neuvottelukeskuksen johtokunta 16.2.2016 1 Kokousaika Tiistai 16.2.2016, klo 18.00 20.30 Kokouspaikka Perheasiain neuvottelukeskus, Rauhankatu 14, 3. krs, Hämeenlinna Läsnä Heiskanen Kari Kannisto Heli Suoranta Kirsti Syyrakki Sara

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalo 3.krs kokoushuone, Rauhankatu 14 Läsnä Jarmo Vainio Hannu Fagerlund Jonni Levaniemi Leena Murtonen Paula

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5/

PÖYTÄKIRJA 5/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 5/2012 5.6.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 36 ILMOITUSASIAT 2 37 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Kokousaika: tiistai 8.9.2015 klo 18-20 Kokouspaikka: Hauhon Pappila Läsnä: Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen.

Kokousaika: tiistai 8.9.2015 klo 18-20 Kokouspaikka: Hauhon Pappila Läsnä: Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Kokousaika: tiistai 8.9.2015 klo 18-20 Kokouspaikka: Hauhon Pappila Läsnä: Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa, poissa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2010 1(8) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2010 1(8) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2010 1(8) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Aaltonen Pirjo jäsen

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.56 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj., poistui kokouksesta

Lisätiedot

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8 /2014 Aika: maanantai 3.11.2014 klo 18 18.55, 19.00 19.28 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kirkkoneuvosto Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja ( 50-56, 58-60) Ahvenjärvi Seppo jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kirkkoneuvosto Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja ( 50-56, 58-60) Ahvenjärvi Seppo jäsen Aika 12.4.2016 klo 17.30 18.10 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja ( 50-56, 58-60) Ahvenjärvi Seppo Elo Joonas Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja (pj 57) Lehtonen Riitta

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2016. Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2016. Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru Kurun kappelineuvosto 30.9.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Perjantai 30.9.2016 klo 18.00 22.27 Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1(5) Seurakuntaneuvosto

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1(5) Seurakuntaneuvosto ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2018 Aika ja paikka Ma 20.8.2018 klo 18 Elimäen Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, kulmakamari (käynti Härmävaarantien puolelta), kahvit

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kerimäen kappeliseurakunnan kappelineuvosto 15.4.2015 Sivu 19

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kerimäen kappeliseurakunnan kappelineuvosto 15.4.2015 Sivu 19 kappelineuvosto 15.4.2015 Sivu 19 Kokousaika: Keskiviikko 15.4.2015 klo 16.30 18.50 Kokouspaikka: Kerimäen seurakuntakoti Saapuvilla olleet jäsenet: Lamberg Jani, puheenjohtaja Hannonen Tapani, vara puh.joht.

Lisätiedot