VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 2 (17)"

Transkriptio

1 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 16 jäsentä, ja se on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Seurakuntaneuvoston ohjesäännön 2. pykälän mukaan kutsu kokoukseen on toimitettava jäsenille viimeistään kolme päivää ennen kokousta. Tämän kokouksen kutsu ja esityslista on lähetetty seurakuntaneuvoston jäsenille Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjan tarkastus, nähtävänäolo ja siitä ilmoittaminen Seurakuntaneuvoston kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa, jonka puheenjohtaja allekirjoittaa ja sihteeri varmentaa. Seurakuntaneuvoston ohjesäännön 6. pykälän mukaan pöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksen valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa tai, jos kokous niin päättää, seurakuntaneuvosto kokouksessaan. Käytetyn vuorojärjestyksen mukaan pöytäkirjantarkastajina ovat Matias Mäkynen ja Jari Nieminen. Pöytäkirja tarkastetaan Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikana Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Matias Mäkynen ja Jari Nieminen. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Tiina Mäki ja Jari Nieminen. 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kokouksen asioiden käsittelyjärjestykseksi hyväksytään seurakuntaneuvoston jäsenille lähetetyn esityslistan mukainen järjestys. Kokouksen asioiden käsittelyjärjestykseksi hyväksyttiin seurakuntaneuvoston jäsenille lähetetyn esityslistan mukainen järjestys. Lisäasioina käsiteltäviksi hyväksyttiin pykälissä olevat asiat.

2 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) 5 Uusien viranhaltijoiden ja työntekijöiden esittäytyminen Puheenjohtajan kutsusta Vaasan seurakuntayhtymän hallintopäällikkö Emma Södergård sekä Vaasan suomalaisen seurakunnan diakonian viranhaltija Tiina Vähämaa ja diakoniatyöntekijä Tuula Kivinen tulevat esittäytymään seurakuntaneuvostolle. Seurakuntaneuvosto antaa kokoukseen kutsutuille Emma Södergårdille, Tiina Vähämaalle ja Tuula Kiviselle läsnäolo- ja puheoikeuden pykälän ajaksi ja kuulee lyhyet esittäytymiset sekä merkitsee ne tiedoksi. Seurakuntaneuvosto antoi kokoukseen kutsutuille Emma Södergårdille, Tiina Vähämaalle ja Tuula Kiviselle läsnäolo- ja puheoikeuden pykälän ajaksi ja kuuli lyhyet esittäytymiset sekä merkitsi ne tiedoksi.

3 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) 6 Juha Silanderin ero Vaasan suomalaisen seurakunnan luottamustoimista Seurakuntaneuvoston ja Isonkyrön rovastikunnan rovastikuntaneuvoston jäsen sekä julistustyön johtokuntaan valittu seurakuntaneuvoston edustaja Juha Silander pyytää eroa luottamustoimista alkaen, koska hänet on valittu Vaasan seurakuntayhtymän talousjohtajan virkaan. Siirtyessään seurakuntayhtymän viranhaltijaksi Juha Silander menettää vaalikelpoisuutensa seurakunnan luottamustoimeen. Kirkkolain 23. luvun 6. pykälän mukaan luottamushenkilön vapauttamisesta, eron myöntämisestä, pidättämisestä tai erottamisesta luottamustoimesta päättää se toimielin, joka on valinnut luottamushenkilön. Seurakuntavaaleilla, hiippakuntavaltuuston jäsenten vaaleilla tai kirkolliskokousedustajien vaaleilla valitun luottamushenkilön osalta päätöksen tekee kuitenkin se toimielin, jonka jäsen luottamushenkilö on. Seurakuntaneuvosto myöntää eron Juha Silanderille seurakuntaneuvoston ja rovastikuntaneuvoston jäsenyydestä sekä seurakuntaneuvoston edustajana toimimisesta julistustyön johtokunnassa alkaen.

4 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) 7 Uuden jäsenen kutsuminen Juha Silanderin tilalle seurakuntaneuvostoon, jäsenen valinta Isonkyrön rovastikunnan rovastikuntaneuvostoon ja seurakuntaneuvoston edustajan valinta julistustyön johtokuntaan Seurakuntaneuvoston ja Isonkyrön rovastikunnan rovastikuntaneuvoston jäsen ja julistustyön johtokuntaan valittu seurakuntaneuvoston edustaja Juha Silander pyytää eroa seurakunnan luottamustoimista alkaen, koska hän siirtyy Vaasan seurakuntayhtymän viranhaltijaksi. Kirkkolain 23. luvun 7. pykälässä säädetään, että jos seurakuntavaaleilla, hiippakuntavaltuuston jäsenten vaaleilla tai kirkolliskokousedustajien vaaleilla valittu luottamushenkilö kuolee, menettää vaalikelpoisuutensa, hänelle myönnetään ero tai hänet pidätetään taikka erotetaan luottamustoimesta, hänen tilalleen kutsutaan varajäsen tai varaedustaja. Muuhun luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö. Seurakuntaneuvosto 1 kutsuu Juha Silanderin tilalle seurakuntaneuvoston jäseneksi hänen edustamaltaan ehdokaslistalta ensimmäisen varajäsenen Tiina Mäen alkaen 2 valitsee jäsenen Isonkyrön rovastikunnan rovastikuntaneuvostoon alkaen rovastikuntaneuvoston jäljellä olevaksi toimikaudeksi 3 valitsee seurakuntaneuvoston edustajan julistustyön johtokuntaan alkaen johtokunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Seurakuntaneuvosto päätti 1 kutsua Juha Silanderin tilalle seurakuntaneuvoston jäseneksi hänen edustamaltaan ehdokaslistalta ensimmäisen varajäsenen Tiina Mäen alkaen 2 valita Mauri Öljymäen Isonkyrön rovastikunnan rovastikuntaneuvoston jäseneksi ja Miika Häkkisen hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen alkaen rovastikuntaneuvoston jäljellä olevaksi toimikaudeksi 3 valita Tuulikki Kouhin seurakuntaneuvoston edustajaksi julistustyön johtokuntaan alkaen johtokunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

5 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) 8 Isonkyrön rovastikunnan yhteistoiminnan vuoden 2016 toiminta- ja taloussuunnitelman vahvistaminen Isonkyrön rovastikunnan rovastikuntaneuvosto käsitteli kokouksessaan Isonkyrön rovastikunnan yhteistoiminnan vuoden 2016 toiminta- ja taloussuunnitelman ja päätti lähettää sen Vaasan suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvoston vahvistettavaksi. Talousarvion perustana ovat seurakuntien rovastikuntarahastoon maksama maksu, joka on 0,07 euroa/läsnäoleva seurakuntalainen, sekä rovastikunnan seurakunnissa kannetut kolehdit. Rovastikuntaneuvoston johtosäännön mukaan rovastikuntaneuvoston tehtävänä on laatia vuosittain määräaikaan mennessä rovastikunnallisen yhteistoiminnan toiminta- ja taloussuunnitelmat. Rovastikunnallisen yhteistoimintasopimuksen mukaan toiminta- ja taloussuunnitelman vahvistaa lääninrovastin seurakunnan kirkkovaltuusto/seurakuntaneuvosto. Seurakuntaneuvosto vahvistaa Isonkyrön rovastikunnan yhteistoiminnan toimintaja taloussuunnitelman vuodelle 2016.

6 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) 9 Toimipisteohjaajien ottaminen Nuorisotyönjohtaja Kari Hietamäki ehdottaa, että Kalevi Mäki-Maunus jatkaisi toimipisteohjaajana ajan Hänen työaikansa olisi 10 t/vk. Kalevi Mäki-Maunuksen työtehtävät muodostuvat varhaisnuorten kerhojen ja perheiden toimintailtojen ohjauksesta, varhaisnuorten leireille osallistumisesta ja pienoissähköautoratojen kunnossapidosta. Lisäksi nuorisotyönjohtaja Kari Hietamäki ehdottaa, että uudeksi toimipisteohjaajaksi otettaisiin ajaksi Teemu Laakso. Hän on valmistumassa yhteisöpedagogiksi (AMK) noin puolen vuoden kuluttua. Hänen työaikansa olisi 10 t/vk. Teemu Laakson työtehtävät muodostuvat varhaisnuorten kerhojen ja perheiden toimintailtojen ohjauksesta, varhaisnuorten leireille osallistumisesta ja pienoissähköautoratojen toiminnan ohjauksesta ja kunnossapidosta. Työsopimuslain mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Määräaikaisuuden perusteena voi olla mm. sijaisuus tai työn kausiluonteisuus. Määräaikaisuuden perusteen tulee olla yksilöitävissä ja selkeästi todettavissa. Jos työnantajalla on pysyvä työvoiman tarve, määräaikaisten palvelussuhteitten käyttöä ei voida pitää sallittuna. Työn voidaan katsoa olevan kausiluonteista, jos sitä tehdään vain tiettynä aikana vuodesta. Rajana on pidetty noin 9 10 kuukautta vuodessa. Vuoden 2008 alusta alkaen toimipisteohjaajien palkkauksessa siirryttiin soveltamaan tuntipalkkajärjestelmää toimipisteohjaajia varten erikseen määriteltyjen perusteiden mukaisesti. Kalevi Mäki-Maunukselle määriteltiin tuntipalkka, joka vastasi hänelle tuolloin maksettua kuukausipalkkaa. Sopimusten mukaisten korotusten jälkeen Kalevi Mäki-Maunuksen tuntipalkka on tällä hetkellä 12,20 euroa. Teemu Laakson tuntipalkka määräytyy vuonna 2008 laaditun palkkataulukon mukaan. Uudelle toimipisteohjaajalle, jolla on tehtävään soveltuva opistotasoinen koulutus ja alle kahden vuoden työkokemus, maksetaan 10,10 euron tuntipalkka. Kasvatustyön johtokunnan johtosäännön 2. pykälän 5. kohdan mukaan kasvatustyön johtokunta antaa seurakuntaneuvostolle lausunnon työalansa viranhaltijoita ja työntekijöitä valittaessa ja esittää seurakuntaneuvostolle sopiviksi katsomansa henkilöt valittaviksi virkoihin ja työsuhteisiin. Esityslistan lähettämisen jälkeen nuorisotyönjohtaja Kari Hietamäki ilmoitti sähköpostitse, että Crossissa järjestyksenvalvojana toiminut Jouni Vainio on lopettanut työnsä alkaen eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Nuorisotyönjohtaja Kari Hietamäki ehdottaa, että Jouni Vainion työtehtäviin kuulunut järjestyksenvalvonta Crossissa yhdistettäisiin toimipisteohjaajaksi ehdotetun Teemu Laakson työtehtäviin. Kari Hietamäen mukaan Teemu Laakson työtehtävät muuttuisivat entistä enemmän ammatillista osaamista edellyttäviksi. Teemu Laakson työaika olisi t/vk ja hänen ensisijainen työpaikkansa olisi nuorisotila Cross (Kauppapuistikko 4).

7 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) Seurakuntaneuvosto päättää ottaa Kalevi Mäki-Maunuksen ja Teemu Laakson toimipisteohjaajiksi ajaksi määräaikaiseen työsuhteeseen nuorisotyönjohtajan ehdottamien viikkotuntimäärien (Kalevi Mäki-Maunus noin 10 t/vk ja Teemu Laakso noin t/vk) ja työtehtävien mukaisesti. Määräaikaisuuden peruste on tehtävien kausiluonteisuus. Heidän palkkauksensa määräytyy käyttöön otetun toimipisteohjaajia koskevan tuntipalkkajärjestelmän mukaan. Kalevi Mäki-Maunuksen tuntipalkka on 12,20 euroa/tunti. Teemu Laakson tuntipalkka on 10,10 euroa/tunti, vaikka hänellä ei ole vielä tässä vaiheessa tehtävään soveltuvaa opistotasoista koulutusta. Teemu Laakson on esitettävä rikosrekisterilain 6. pykälän 2. momentin tarkoittama rikosrekisteriote.

8 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) 10 Nuorisotyönohjaajien virantoimitusvelvollisuudet Kasvatustyön johtokunta käsitteli kokouksessaan nuorisotyönohjaajien virantoimitusvelvollisuuksia ja päätti esittää seurakuntaneuvostolle virantoimitusvelvollisuutta koskevan asiakirjan hyväksymistä. Kasvatustyön johtokunnan kokouksen pöytäkirjan mukaan nuorisotyönohjaajia on kuultu. Nuorisotyönohjaajat käsittelivät asiaa kasvatustyöntekijöiden kokouksessa ja hyväksyivät sen allekirjoituksin. Kirkkolain 6. luvun 37. pykälän mukaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen voi, varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi, päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää. Kirkkolain ko. pykälän mukaan viranhaltijoita kuullaan ennen heitä koskevan päätöksen tekemistä. Hallintolain 34. pykälän mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Nuorisotyönjohtajan johtosäännön 4. pykälän 8. kohdan mukaan nuorisotyönjohtajan tehtävänä on laatia esitys viranhaltijoiden virantoimitusvelvollisuudesta seurakuntaneuvoston hyväksyttäväksi. Seurakuntaneuvosto hyväksyy nuorisotyönohjaajien virantoimitusvelvollisuudet vuosiksi (liite 1).

9 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) 11 Seurakuntapastori Eva Thölixin koulutusanomukset Seurakuntapastori Eva Thölix anoo pääsyä pastoraalitutkintoon kuuluviin Sana ja elämä sekä Spiritualiteetti ja jumalanpalveluselämä -koulutuksiin, jotka järjestää Kirkon koulutuskeskus. Sana ja elämä -opintokokonaisuus pidetään ja Järvenpäässä, ja sen osanottomaksu on 414 euroa ja matkakulut noin 260 euroa. Spiritualiteetti ja jumalanpalveluselämä -opintokokonaisuus pidetään Järvenpäässä, ja sen osanottomaksu on 384 euroa ja matkakulut noin 130 euroa. Pastoraalitutkinto on työuran alkuvaiheeseen papeille suunniteltu tutkinto, jonka tavoitteena on syventää niitä tietoja ja kehittää niitä taitoja, joita pappi tarvitsee kirkon työssä. Pastoraalitutkinnon suorittamiseen kuluu keskimäärin noin 3 4 vuotta. Seurakuntaneuvosto hyväksyi kokouksessaan vuosien henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämisen koulutussuunnitelman, jossa vuodeksi 2016 talousarvioon varattu koulutusmääräraha käytettiin lähes kokonaan koulutussuunnitelmaa hyväksyttäessä. Vuoden 2016 koulutussuunnitelmassa Eva Thölixillä ei ole muita koulutuksia, koska hänen virkasuhteensa jatkuminen varmistui vasta koulutussuunnitelman hyväksymisen jälkeen. Vuosittain koulutussuunnitelmaan hyväksytyistä koulutuksista osa peruuntuu mm. osanottajien vähyyden vuoksi. Kun työnantaja on myöntänyt viranhaltijalle/työntekijälle anomuksesta virka- tai työvapaata työtehtävien hoidon kannalta tarpeelliseen ammatillisen osaamisen kehittämiseen, se voi maksaa vapaan ajalta palkkaa osaksi tai kokonaan. Vaasan seurakuntayhtymässä vuonna 2008 käyttöön otettujen ja vuonna 2012 täydennettyjen yhtenäisten periaatteiden mukaan pastoraalitutkintoon kuuluva koulutus on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellista ammatillisen osaamisen kehittämistä, jota varten myönnetään palkallinen virka- tai työvapaa ja maksetaan kurssimaksu ja matkat. Päivärahoja ei makseta. Seurakuntaneuvosto pitää seurakuntapastori Eva Thölixin pastoraalitutkintoon kuuluvaa Järvenpäässä ja pidettävää Sana ja elämä -opintokokonaisuutta ja Järvenpäässä pidettävää Spiritualiteetti ja jumalanpalveluselämä -opintokokonaisuutta työtehtävien hoidon kannalta tarpeellisena ammatillisen osaamisen kehittämisenä ja hyväksyy ne lisäykseksi vuoden 2016 koulutussuunnitelmaan.

10 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) 12 Kappalainen Maaria Perälän anomus Kappalainen Maaria Perälä anoo Namibiaan suuntautuvaa opintomatkaa varten euron avustusta. Lisäksi Maaria Perälä anoo, että hän voisi tehdä opintomatkasta yhdeksän päivää työajalla. Anomuksessaan hän ilmoittaa, että matkasta noin 2/3 on ammatillista tutustumista lähetystyöhön ja sikäläisen kirkon jumalanpalveluselämään, nuoriso- ja musiikkityöhön. Matkan alustava hinta, joka sisältää matkat, majoituksen, aamiaiset, päivälliset ja opastuksen, on euroa. Maaria Perälä ilmoittaa anomuksessaan aikomuksestaan osallistua Namibiaan suuntautuvalle kulttuuripainotteiselle opintomatkalle, jonka Suomen Lähetysseura ja Espoon ja Tampereen hiippakunnat yhdessä järjestävät. Matkanjohtajana ja oppaana toimii Namibiassa pitkään työskennellyt MuT Sakari Löytty. Matka on tarkoitettu ensisijaisesti seurakuntien työntekijöille Espoon ja Tampereen hiippakunnissa. Maaria Perälän mukaan matka antaa virikkeitä seurakuntatyöhön, lähetyspiirien ja diakoniapiirien kannustamiseen ja myös uutta inspiraatiota draaman käyttöön seurakunnassa. Maaria Perälän anomuksen mukaan opintomatkalla tutustutaan Namibian evankelisluterilaisen kirkon kahteen hiippakuntaan ja kirkon toimintaan seurakunnissa, hiippakuntatasolla, kirkon laitoksissa ja muissa toimintayksiköissä. Erityisesti perehdytään Namibian kirkkojen nuoriso- ja musiikkityöhön. Matkalla on myös vahva kulttuurinen aspekti. Yhtenä punaisena lankana matkan aikana on Lähetysseuran musiikki- ja taidekoordinaattorin Päivi Mattilan kirjoittaman musiikkinäytelmän tärkeillä paikoilla käyminen. Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli antoi vuonna 1992 määräyksen ulkomaille tehtävistä matkoista. Määräys on edelleen voimassa. Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin seurakuntamatkoista ja seurakunnan edustamisesta ulkomailla antaman määräyksen mukaan seurakunnan edustaminen ulkomailla tarkoittaa kirkkoneuvoston/seurakuntaneuvoston päätöksen perusteella ulkomaille lähinnä ystävyysseurakuntaan erityisestä syystä tehtävää matkaa. Kirkkoherran toimimisesta matkanjohtajana tai seurakunnan edustajana ulkomailla virka-aikana päättää tuomiokapituli kirkkoneuvoston/seurakuntaneuvoston lausunnon perusteella. Muiden pappien osallistumisesta päättää kirkkoherra. Kirkkoherran päätöksestä annetaan tieto tuomiokapitulille. Tuomiokapitulin päätös on seurakuntia ja pappeja sitova määräys. Kappalainen Maaria Perälän anoma matka voidaan luokitella lähinnä koulutukseksi. Anomuksessa käytetty ilmaus työajalla tehtävästä matkasta on epämääräinen. Kirkon yleinen virka- ja työehtosopimus ei tunne tällaista käsitettä. Sen sijaan Kirkon yleinen virka- ja työehtosopimus määrittelee virkamatkan ja koulutukseksi katsottavan ammatillisen osaamisen kehittämisen. KirVESTES:n mukaan virkamatka on sellainen matka, jonka viranhaltija työnantajan määräyksestä tekee hoitaakseen tehtäviään virkapaikan ulkopuolella. Virkamatkasta ei tässä tapauksessa ole kysymys. Kirkkoherran tekemän pappien virantoimitusvelvollisuutta koskevan päätöksen mukaan kappalainen Maaria Perälän päätehtävänä on seurakuntatyö Keskikaupungin alueella ja vastuualueina diakoniatyö ja evankelioimistyö. Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen 83. pykälässä määrätään ammatillisen osaamisen kehittämisestä maksettavista etuuksista. Kun työnantaja on määrännyt viranhaltijan osallistumaan työtehtävien hoidon kannalta välttämättömään ammatillisen osaamisen kehittämiseen, osallistumisen ajalta saadaan varsinainen palkka sekä korvataan Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti matkakustannukset ja muut osallistumisesta välittömästi aiheutuneet kohtuulliset kustannukset.

11 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) Kun työnantaja on myöntänyt viranhaltijalle anomuksesta virkavapaata työtehtävien hoidon kannalta tarpeelliseen ammatillisen osaamisen kehittämiseen, se voi maksaa vapaan ajalta palkkaa osaksi tai kokonaan yhteensä enintään 30 kalenteripäivän ajalta kalenterivuodessa. Lisäksi voidaan kohtuullisessa määrin korvata koulutuksesta välittömästi aiheutuneita kustannuksia. Maaria Perälän anoma opintomatkaa ei voida luokitella välttämättömäksi ammatillisen osaamisen kehittämiseksi, vaan kysymys on tarpeellisesta ammatillisen osaamisen kehittämisestä. Seurakuntaneuvosto hyväksyi kokouksessaan vuosien henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämisen koulutussuunnitelman, jossa vuodeksi 2016 talousarvioon varattu koulutusmääräraha käytettiin lähes kokonaan koulutussuunnitelmaa hyväksyttäessä. Vuoden 2016 koulutussuunnitelmassa Maaria Perälälle hyväksyttiin työtehtävien hoidon kannalta välttämättömäksi ammatillisen osaamisen kehittämiseksi Diakonian teologia -koulutus, jota varten hänelle myönnettiin 737 euroa koulutusmääräraha. Koulutussuunnitelmaa vuodelle 2016 valmisteltaessa jouduttiin koulutusanomuksia karsimaan lähes euron verran, koska anomuksia tuli liikaa myönnettyyn koulutusmäärärahaan ( euroa) nähden. Koska vuodelle 2016 myönnetty koulutusmääräraha on käytetty, seurakuntaneuvostolla ei ole tällä hetkellä käytettävissä enää koulutusmäärärahaa. Maaria Perälälle seurakuntaneuvosto hyväksyi vuoden 2016 koulutussuunnitelmaan yhden koulutuksen. Vuoden 2016 koulutussuunnitelmaa valmisteltaessa pääsääntönä oli, että jokaiselle hyväksyttäisiin vain yksi koulutus. Aiemmin seurakuntaneuvosto myönsi Maaria Perälälle välttämättömäksi henkilöstökoulutukseksi vuosiksi raamattuteologisen erityiskoulutuksen, johon sisältyi vuonna 2014 tehty opintomatka Turkkiin. Kahdeksan päivän opintomatkaa varten Maaria Perälälle myönnettiin palkallinen virkavapaa ja matkan kuluista korvattiin euroa. Vuonna 2010 seurakuntaneuvosto hyväksyi Maaria Perälän Japaniin suuntautuneesta 10 päivän matkasta neljä päivää tehtäväksi työaikana. Matka-avustusta ei tuolloin myönnetty. Seurakuntaneuvosto päättää hylätä kappalainen Maaria Perälän Namibiaan suuntautuvaa opintomatkaa varten anoman avustuksen. Sen sijaan seurakuntaneuvosto päättää, että Maaria Perälälle voidaan myöntää palkallinen virkavapaa ajaksi opintomatkalle osallistumista varten. Seurakuntaneuvosto perustelee päätöstään sillä, ettei Namibiaan tehty opintomatka liity kiinteästi Maaria Perälän työtehtäviin ja ettei seurakuntaneuvostolla ole käytettävissään enää koulutusmäärärahaa. Seurakuntaneuvosto katsoo myös, että tällainen anomus olisi pitänyt jättää aiemmin, jotta anomus olisi voitu käsitellä vuoden 2016 koulutussuunnitelman laatimisen yhteydessä.

12 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) 13 Pastori Teija Pitkäsen viranhoitomääräys Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli päätti määrätä istunnossaan pastori Teija Pitkäsen hoitamaan Vaasan suomalaisen seurakunnan seurakuntapastorin tehtävää ajan Määräaikaisuuden peruste on sijaisjärjestely. Seurakuntaneuvosto merkitsee tiedoksi Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksen.

13 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) 14 Henkilöstöasia

14 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) 15 Kari Uusikylän ero Vaasan suomalaisen seurakunnan luottamustoimesta Yhteisen kirkkovaltuuston jäsen ja kasvatustyön johtokunnan puheenjohtaja Kari Uusikylä anoo eroa kasvatustyön johtokunnan jäsenyydestä alkaen paikkakunnalta muuton vuoksi. Kirkkolain 23. luvun 6. pykälän mukaan luottamushenkilön vapauttamisesta, eron myöntämisestä, pidättämisestä tai erottamisesta luottamustoimesta päättää se toimielin, joka on valinnut luottamushenkilön. Seurakuntavaaleilla, hiippakuntavaltuuston jäsenten vaaleilla tai kirkolliskokousedustajien vaaleilla valitun luottamushenkilön osalta päätöksen tekee kuitenkin se toimielin, jonka jäsen luottamushenkilö on. Seurakuntaneuvosto myöntää eron Kari Uusikylälle kasvatustyön johtokunnan jäsenyydestä alkaen.

15 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) 16 Jäsenen ja puheenjohtajan valinta kasvatustyön johtokuntaan Kasvatustyön johtokunnan jäsen ja puheenjohtaja Kari Uusikylä anoo eroa kasvatustyön johtokunnan jäsenyydestä alkaen paikkakunnalta muuton vuoksi. Kirkkolain 23. luvun 7. pykälässä säädetään, että jos seurakuntavaaleilla, hiippakuntavaltuuston jäsenten vaaleilla tai kirkolliskokousedustajien vaaleilla valittu luottamushenkilö kuolee, menettää vaalikelpoisuutensa, hänelle myönnetään ero tai hänet pidätetään taikka erotetaan luottamustoimesta, hänen tilalleen kutsutaan varajäsen tai varaedustaja. Muuhun luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö. Johtokuntien johtosääntöjen mukaan seurakuntaneuvosto valitsee johtokuntiin toimikaudekseen puheenjohtajan ja seitsemän muuta jäsentä sekä henkilökohtaiset varajäsenet. Kirkkolain 23. luvun 8. pykälän mukaan kirkollisissa toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Seurakuntaneuvosto valitsee jäsenen ja puheenjohtajan kasvatustyön johtokuntaan alkaen johtokunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Seurakuntaneuvosto päätti valita kasvatustyön johtokunnan puheenjohtajaksi kasvatustyön johtokunnan nykyisen jäsenen Jari Niemisen, kasvatustyön johtokunnan jäseneksi kasvatustyön johtokunnan nykyisen varajäsenen Markku Virkkilän ja Markku Virkkilän henkilökohtaiseksi varajäseneksi Jukka Bergströmin alkaen johtokunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

16 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17) 17 Ilmoitusasiat Kirkkohallituksen yleiskirjeet 26 31/2015 ja 1/2016. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet A9 A12/2015. Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätös kirkkoherra Krister Koskelan vuosilomasta ja vapaa-ajasta. Palosaaren Gerbyn alueneuvoston kokouksen pöytäkirja Keskikaupungin alueneuvoston kokouksen pöytäkirja Diakoniatyön johtokunnan kokouksen pöytäkirja Julistustyön johtokunnan kokouksen pöytäkirja Kasvatustyön johtokunnan kokouksen pöytäkirja Rovastikuntaneuvoston kokouksen pöytäkirja Kirkkoherran päätösluettelot , ja Seurakuntaneuvosto merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi. Puheenjohtaja muistutti seurakuntaneuvoston jäseniä pidettävästä Jäsen 360 -työkalun infotilaisuudesta ja toimitettavista hiippakuntavaltuuston jäsenten ja kirkolliskokousedustajien vaaleista. 18 Muutoksenhakuohjeet Seurakuntaneuvosto antoi muutoksenhakuosoituksen (liite 2). 19 Kokouksen päättäminen Kokous päätettiin Merja Piipposen pitämään rukoukseen ja virteen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10) 173 Kokouksen avaus Puheenjohtaja käytti puheenvuoron, jossa hän mm. kertasi kuluneena vuonna käsiteltyjä asioita, ja avasi kokouksen. 174 Kokouksen

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 2 (8)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 2 (8) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 2 (8) 178 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 179 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 2 (17)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 2 (17) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 2 (17) 108 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 109 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011

SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011 Kokousaika 1.11.2011 klo 18.00 21.18 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä Juha Ilonen, puheenjohtaja (puheenjohtajana

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 12.12.2016 Sivu 112 Kokousaika Torstai 15.12.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kovanen

Lisätiedot

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 12.11.2015 klo 16.30 Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Vasaesplanaden 3 E V vån

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 12.11.2015 klo 16.30 Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Vasaesplanaden 3 E V vån VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 12.11.2015 klo 16.30 Sivu 1 181 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 182 Pöytäkirjantarkastajien valinta 183 Yhteistyötoimikunnan pöytäkirja 3/2015 184 Henkilöstöasia 185

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 14.1.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 14.1.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 14.1.2014 klo 17.00 18.45 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1 Päätöksentekijät Partanen Ensio, vs. kirkkoherra Ahlfors Sirpa Vaittinen

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24.3.2011 N:o 3/2011 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32

LAUKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24.3.2011 N:o 3/2011 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32 Kokousaika Tiistai 29.3.2011 kello 16.30 18.29 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät/läsnä Henkilökohtaiset varajäsenet Hytönen Pauliina Kallio

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2

Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2 Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2 Aika 07.01.2015 klo 19:00 Paikka Suoraman seurakuntakeskus Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvallan toteaminen

Lisätiedot

Liisa Ilonen-Teivonen jäsen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen jäsen

Liisa Ilonen-Teivonen jäsen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen jäsen Kokousaika keskiviikko 6.5.2015 klo 18-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko Nurminen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 15.8.2013

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 15.8.2013 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 15.8.2013 klo 17.00 18.15 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Partanen Ensio, vs. kirkkoherra Ahlfors

Lisätiedot

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015. Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena Hynninen Kati Jumppainen Pauli Laitinen Pertti (vpj) Paatsola Pauli

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015. Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena Hynninen Kati Jumppainen Pauli Laitinen Pertti (vpj) Paatsola Pauli Päivämäärä KIRKKONEUVOSTO 7.5.2015 1 Sivu KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 6.5.2015 klo 17.00 18.00 Paikka Majakan takkahuone, Ahlströminkatu 19 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 2 (12)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 2 (12) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 2 (12) 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

97. KOKOUKSEN AVAUS Kokous aloitetaan alkuhartaudella, jonka jälkeen puheenjohtaja julistaa kokouksen avatuksi.

97. KOKOUKSEN AVAUS Kokous aloitetaan alkuhartaudella, jonka jälkeen puheenjohtaja julistaa kokouksen avatuksi. SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA Kirkkoneuvosto 6/2016 Kokous 7.6.2016 Aika Tiistai 7.6.2016 klo 7.30 17.30 METSÄRETKEN AIKANA n. 13.30 Paikka lähtö Savonlinnan seurakuntakeskukselta klo 7.30

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014 AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hjerppe Ilkka Jaakkola Riitta Jokinen Kaarina

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Raskinen Marjatta jäsen

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Raskinen Marjatta jäsen ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 4/2015 Sivu 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstaina 9.4.2015 klo 17.00-19.12 Paikka Inkeroisten seurakuntatalo Läsnä et Heinonen Heikki kirkkoherra, pj.

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 10/2011

SEURAKUNTANEUVOSTO 10/2011 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 10/2011 Kokousaika 14.12.2011 klo 17.30 19.17 Kokouspaikka Ravintola Nygårds, Vantaan Sotungissa Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 2 (18)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 2 (18) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 2 (18) 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja toivotti uuden seurakuntaneuvoston jäsenet ja erityisesti ensimmäistä toimikauttaan aloittavat jäsenet tervetulleiksi.

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen. 46 Kokouksen osallistujien sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja avasi kokouksen. 46 Kokouksen osallistujien sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Perustettavan Salon seurakunnan järjestelytoimikunta Aika: 15.10.2008 klo 18.00-19.10 Paikka: Seurakuntatalo, Keskisali, Kirkkokatu 6, Salo Osallistujat: 45 Kokouksen avaus Pöytäkirja Esityslista 5/2008

Lisätiedot

KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja

KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (6) KOKOUSAIKA 19.5.2015 klo 17 18.20 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Seurakuntatalo klo

Seurakuntatalo klo N:o 1/2015 Sivu 1 Seurakuntatalo 28.1.2015 klo 18-19.58 Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Hanna-Maria Laukkanen Jari Leskinen Antero, poissa, varajäsen

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8.8.2012 N:o 7/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8.8.2012 N:o 7/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71 Kokousaika Keskiviikko 8.8.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo

Lisätiedot

Nurmijärven seurakunta Esityslista 1

Nurmijärven seurakunta Esityslista 1 Nurmijärven seurakunta Esityslista 1 Aika: Tiistai 8.12.2015 klo 16.00 Paikka: Sääksin leirikeskus, Sääksjärventie 144, 05250 Kiljava KOKOUKSEN OSALLISTUJAT... 2 KN 128 KOKOUKSEN AVAAMINEN... 3 KN 129

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 11.11.2015 KUULUTUS

KIRKKONEUVOSTO 11.11.2015 KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 11.11.2015 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 16.11.2015-17.12.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2010 1(8) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2010 1(8) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2010 1(8) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Aaltonen Pirjo jäsen

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 6/2013

SEURAKUNTANEUVOSTO 6/2013 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 6/2013 Kokousaika klo 14.00-15.05 Kokouspaikka Seurakuntatalo, Iso Kylätie 1 Läsnä: Georg Bergström Juha Ilonen, puheenjohtaja Kaarlo Kuntsi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2012 / 2012. Ilmoitustaulun hoitaja

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2012 / 2012. Ilmoitustaulun hoitaja 1 KOKOUSAIKA Maanantai 28.5.2012 klo 17.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Isopappila Läsnä: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Nordfors Heimo varapuheenjohtaja Hätönen Tarja jäsen Kivimäki Liisa jäsen Peltomäki

Lisätiedot

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika maanantai 4.3.2013 klo 17.30 Paikka Mikaelinkirkon takkahuone, Emännänpolku 1. Läsnä Häkkänen Martti, puh. johtaja Ihalainen Hannu

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017. Läsnä Hannila Kerttu kirkkovaltuuston varajäsen A-M Siiran tilalla. kirkkovaltuuston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017. Läsnä Hannila Kerttu kirkkovaltuuston varajäsen A-M Siiran tilalla. kirkkovaltuuston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKOVALTUUSTO p. 08-561 4500 Aika Torstaina 21.9.2017 klo 20.58-21.20 Paikka Kokkokankaan seurakuntakeskus, Sali Läsnä Hannila Kerttu kirkkovaltuuston

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 3/2014 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 3/2014 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 3/2014 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous 8.9.2014 Aika maanantaina 8.9.2014 klo 17 19.10 Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie

Lisätiedot

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014. Ahonen Kauko Aro Jorma Hämäläinen Marja-Muusa Laitinen Pertti Matero Anneli Pulkkinen Sinikka

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014. Ahonen Kauko Aro Jorma Hämäläinen Marja-Muusa Laitinen Pertti Matero Anneli Pulkkinen Sinikka Päivämäärä KIRKKONEUVOSTO 5.2.2014 1 Sivu KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 4.2.2014 klo 16.00 16.16 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Hannun sali Ahonen Kauko Aro Jorma Hämäläinen Marja-Muusa Laitinen Pertti

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2013 2 (7) 141 Puheenjohtaja käytti avauspuheenvuoron ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2013 2 (7) 141 Puheenjohtaja käytti avauspuheenvuoron ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2013 2 (7) 141 Kokouksen avaus Puheenjohtaja käytti avauspuheenvuoron ja avasi kokouksen. 142 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 2 (11) 137 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 2 (11) 137 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 2 (11) 137 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 138 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Aaltonen Pirjo jäsen

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali.

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali. KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1(7) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Ainali Päivi jäsen Hartikainen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 7/2014 04.11.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 7/2014 04.11.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 04.11.2014 klo 17.00 19.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1 Päätöksentekijät Lindström Sari kirkkoherra Haavisto Tuija Hämäläinen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 15/2014 Kirkkoneuvosto 27.11.2014 168. KOKOUSAIKA torstaina 27. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 15/2014 Kirkkoneuvosto 27.11.2014 168. KOKOUSAIKA torstaina 27. päivänä marraskuuta 2014 168 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 15/2014 KOKOUSAIKA torstaina 27. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali JÄSENET Sari Heiskanen 189-195 Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

Hauhon seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään pappilassa tiistaina 24.3.2015 klo 17.30.

Hauhon seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään pappilassa tiistaina 24.3.2015 klo 17.30. HAUHON SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO KOKOUSKUTSU/ASIALISTA Hauhon seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään pappilassa tiistaina 24.3.2015 klo 17.30. Kokouksessa käsiteltävät asiat: 1. Seurakunnan

Lisätiedot

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8 /2014 Aika: maanantai 3.11.2014 klo 18 18.55, 19.00 19.28 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2015 SIVU 52/2015. Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone. LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2015 SIVU 52/2015. Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone. LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2015 SIVU 52/2015 AIKA Tiistai 11.8.2015 klo 18 21.25 PAIKKA Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja Aakula Kari jäsen Hjerppe Ilkka Jokinen

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 8

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 8 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 25.11.2015 klo 17-18.45 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

ESITYSLISTA kokous 1/2016 1-14 Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 sivu 1 (9)

ESITYSLISTA kokous 1/2016 1-14 Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 sivu 1 (9) Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 sivu 1 (9) Aika keskiviikko 20.1.2016 klo 18. - kahvitarjoilu 17.30 alkaen Paikka Vantaan seurakuntayhtymän virasto, yhteisen kirkkoneuvoston kokoushuone, Unikkotie 5 (4. krs),

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2014 / 2014

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2014 / 2014 1 KOKOUSAIKA Maanantai 26.5.2014 17.00 KOKOUSPAIKKA Isopappila SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET: pj Erkki Malmberg,.khra (x) vpj Heimo Nordfors (x) j Tarja Hätönen (x) j Liisa Kivimäki (x) j Taina Pusa (x) vj

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31 24.08.2011 31 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 24. päivänä elokuuta 2011 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Eskelinen Sanna Haataja Markku Huttunen Markku Huuskonen

Lisätiedot

PERTUNMAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 KIRKKONEUVOSTO Sivu 1/8 Markunkuja 2 19430 Pertunmaa 22.1.2015

PERTUNMAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 KIRKKONEUVOSTO Sivu 1/8 Markunkuja 2 19430 Pertunmaa 22.1.2015 KIRKKONEUVOSTO Sivu 1/8 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 22.1.2015 klo 18.00 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat Paikka Seurakuntakoti, Pertunmaa Hannu Niskanen Raili Toivonen

Lisätiedot

28 Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen Pekka Räisäsen paikkakunnalta muutto

28 Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen Pekka Räisäsen paikkakunnalta muutto VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 29.9.2015 klo 18.00 Sivu 1 28 Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen Pekka Räisäsen paikkakunnalta muutto Yhteisen kirkkovaltuuston jäsen Pekka Räisänen on kirjeellä 26.5.2015

Lisätiedot

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 17-18.35 Paikka: Virastotalon kokoushuone Läsnä: Kari Mantere, pj Matti Antila Eija Harmanen Henry Hautala Heli Kurikka Heikki Lintala Maija-Liisa

Lisätiedot

Kirkkovaltuuston pj Pulli Veikko x

Kirkkovaltuuston pj Pulli Veikko x HATTULAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Kokous N:o 11-2015 Aika 09.12.2015 kello 18.00 19.30 Paikka Virastotalo Läsnä Puheenjohtaja Järvinen Virpi Varapuheenjohtaja Lilja Lasse J Jäsenet Ahonen Arto,

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 1/2016 Seurakuntaneuvosto 14.1.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 14.1.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, srksali 2 Kustaantie 22,

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 15.5.2014 N:o 6/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 9.5.2014 Sivu 57. Torstai 15.5.2014 kello 15.45 Huom!

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 15.5.2014 N:o 6/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 9.5.2014 Sivu 57. Torstai 15.5.2014 kello 15.45 Huom! KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 9.5.2014 Sivu 57 Kokousaika Kokouspaikka Torstai 15.5.2014 kello 15.45 Huom! Aika ja paikka Laukaan kirkko Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto

Lisätiedot

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 30.10.2017 klo 17.55 18.40 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen

Lisätiedot

varajäsen jäsen jäsen

varajäsen jäsen jäsen 120 Aika: 19.11.2015 klo 18.15-20.45 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Mari-Anne Subtil Duarte

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika torstai 27.10.2016 klo 18-19.25 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko Nurminen

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 8/ 2012 17.10.2012

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 8/ 2012 17.10.2012 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 Aika Keskiviikko 17.10.2012 klo 12.00 12.45 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen Hannu

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011. Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011. Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011 Kokousaika 4.10.2011 klo 18.00 21.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana Georg

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10 TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10 Kokouspaikka Seurakuntakoti Läsnäolleet jäsenet Kauko Kenttä puheenjohtaja :t 1-4 Maija-Stiina Rahkonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Paikka Bank & Pocket Food & Wine, Hovioikeudenpuistikko 11, Vaasa. PROTOKOLL Plats Bank & Pocket Food & Wine, Hovrättsesplanaden 11, Vasa

PÖYTÄKIRJA Paikka Bank & Pocket Food & Wine, Hovioikeudenpuistikko 11, Vaasa. PROTOKOLL Plats Bank & Pocket Food & Wine, Hovrättsesplanaden 11, Vasa VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 18.12.2018 klo 16.30 Sivu 1 /8 Sisällys Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus...2 Pöytäkirjantarkastajien valinta...2 Esityslistan hyväksyminen...2 Työnantajaedustajien palkkaryhmän

Lisätiedot

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 9/2017

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 9/2017 Aika: to 14.9.2017 klo 16.30 Paikka: Virastotalo, sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 177 KOKOUKSEN AVAUS 178 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 179 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 180 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU

KOKOUSKUTSU KOKOUSKUTSU 30.12.2016 LAITILAN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto AIKA: Torstaina 12.1.2017 kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, kokous alkaa klo 18.00 PAIKKA: Seurakuntatalo / kahvio, Pappilantie 1 Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon taukohuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Aika 9.2.2016 klo 18:00- Siivikkalan seurakuntatalo. Käsiteltävät asiat

Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Aika 9.2.2016 klo 18:00- Siivikkalan seurakuntatalo. Käsiteltävät asiat Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Aika klo 18:00- Paikka Siivikkalan seurakuntatalo Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2 Nimenhuuto ja kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 10/2011 Sivu 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika tiistaina klo 17.00 20.10 Paikka Anjalan seurakuntatalo Läsnä et Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina

Lisätiedot

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien)

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013 KOKOUSAIKA Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSPAIKKA Asialuettelo: Kirkon seurakuntasali, Pilpalantie 1, Loppi 1 Kokouksen

Lisätiedot

Paavalin seurakunta. Seurakuntaneuvosto

Paavalin seurakunta. Seurakuntaneuvosto 10.10.2012 1 (6) Paavalin seurakunta. Seurakuntaneuvosto Pöytäkirja Nro 7/2012 Kokousaika: Tiistai 28.8.2012 klo 18 Paikka: Paavalinkirkko, Kirkkoherranvirasto, neuvotteluhuone, Sammatintie 5, 00550 Helsinki

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(6) Seurakuntaneuvosto

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(6) Seurakuntaneuvosto ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/2015 Aika ja paikka Ke 15.4.2015 klo 19.00-20.24, Korian seurakuntasali, Alakouluntie 23 Tutustumis- ja suunnitteluilta sekä kahvit

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 2 (16)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 2 (16) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 2 (16) 56 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 57 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

Rasa Markku jäsen Timonen Antti jäsen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Kulmala Minna sihteeri

Rasa Markku jäsen Timonen Antti jäsen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Kulmala Minna sihteeri 1 KOKOUSAIKA Maanantai 21.3.2011 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Virasto Läsnä: Hätönen Tarja jäsen Kivimäki Liisa jäsen Malmberg Erkki puheenjohtaja Nordfors Heimo varapuheenjohtaja Peltomäki Eveliina jäsen Pusa

Lisätiedot

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 6.1.2015 klo 12.00-13.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 2 (17)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 2 (17) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 2 (17) 77 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 78 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 27.5.2014 N:o 7/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 22.5.2014 Sivu 69

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 27.5.2014 N:o 7/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 22.5.2014 Sivu 69 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 22.5.2014 Sivu 69 Kokousaika Tiistai 27.5.2014 kello 16.30-17.04 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kuokkanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2 / 2012 13.3.2012 ---------------------------------------------------------------------------------------------------------

PÖYTÄKIRJA 2 / 2012 13.3.2012 --------------------------------------------------------------------------------------------------------- Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2 / 2012 13.3.2012 --------------------------------------------------------------------------------------------------------- 13 TYÖALOJEN TOIMINTAKERTOMUKSET VUODELTA 2011

Lisätiedot

Aika: Tiistai 1.11.2011 klo 17.00 Paikka: Nurmijärven seurakuntakeskus, Kirstaantie 5-7, 01900 Nurmijärvi.

Aika: Tiistai 1.11.2011 klo 17.00 Paikka: Nurmijärven seurakuntakeskus, Kirstaantie 5-7, 01900 Nurmijärvi. Sivu 1 / 9 Aika: Tiistai 1.11.2011 klo 17.00 Paikka: Nurmijärven seurakuntakeskus, Kirstaantie 5-7, 01900 Nurmijärvi. Sisältö Kokouksen osallistujat... 2 KN 175 Kokouksen avaaminen... 3 KN 176 Kokouksen

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa)

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 Aika Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) Paikka Läsnä Kirkko ja Maria Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 AIKA To 27.4.2017 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3/26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kokouksen avaus ja alkuhartaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen ja vs. kirkkoherra toimitti alkuhartauden.

Kokouksen avaus ja alkuhartaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen ja vs. kirkkoherra toimitti alkuhartauden. TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON ESITTELYLISTA-PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kokousaika Tiistai 9.2.2016 klo 18.00.-18.50. Kokouspaikka Tyrnävän seurakuntatalo Läsnä Veli-Matti Hietikko Jussi-Pekka Honkanen -

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 30.3.2011 29 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Kaitila-Juntunen

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (10) 122 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (10) 122 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 2 (10) 122 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 123 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

Läsnä: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja, kirkkoherra. varajäsen (Anneli Ruisniemen varajäsen)

Läsnä: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja, kirkkoherra. varajäsen (Anneli Ruisniemen varajäsen) Aika: Tiistai 09.02.2016 klo 19.15 20.31 Paikka: Seurakuntakodin kokoushuone Läsnä: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja, kirkkoherra Lea Honkanen Anita Kamppi Leena Koivula Tellervo Kuusiranta Yrjö Rautiainen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2013 / 2013

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2013 / 2013 1 KOKOUSAIKA Maanantai 4.3.2013 17.00 KOKOUSPAIKKA Isopappila SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET: pj Erkki Malmberg, khra (X) vj Heikki Uusitalo (Heimo Nordfors) (X) j Tarja Hätönen (X) j Liisa Kivimäki (X) j Eveliina

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2012

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2012 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2012 Kokousaika 4.12.2012 klo 18.00 19.26 Kokouspaikka Porvoossa, Wanha Laamanni, Vuorikatu 17 Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen tai aluesihteerille p

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen tai aluesihteerille p JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3 / 2018 1 AIKA 30.8.2018 klo 17.00- PAIKKA Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 27

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 Kokousaika 29.10.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 28 Kokouksen avaus 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12.6.2012 N:o 6/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 7.6.2012 Sivu 61

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12.6.2012 N:o 6/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 7.6.2012 Sivu 61 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 7.6.2012 Sivu 61 Kokousaika Tiistai 12.6.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo

Lisätiedot

PERTUNMAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 KIRKKOVALTUUSTO Sivu 1/7 Markunkuja 2 19430 Pertunmaa 29.1.2015

PERTUNMAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 KIRKKOVALTUUSTO Sivu 1/7 Markunkuja 2 19430 Pertunmaa 29.1.2015 KIRKKOVALTUUSTO Sivu 1/7 Torstaina 29.1.2015 klo 18.00 Seurakuntakoti, Pertunmaa Nikkinen Marjatta Hatara Anna-Liisa Hämäläinen Miia Judén Kaija Kangasniemi-Lehrbäck Outi Kilpinen Esko Lind Seija Mattila

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012

SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012 Kokousaika 11.4.2012 klo 18.00 20.55 Kokouspaikka srk-talo, Nikkilä Läsnä: Tuomas Alaterä Raila Degerholm Heidi Heikkilä Harry Hänninen

Lisätiedot

KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 1(5) Kellolahdentie 8, 70460 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2016 p. 040 4848 379 SEURAKUNTANEUVOSTO 21.4.

KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 1(5) Kellolahdentie 8, 70460 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2016 p. 040 4848 379 SEURAKUNTANEUVOSTO 21.4. KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 1(5) Aika 19.4.2016 klo 16.30-17.05 (tarjoilu 16.00) Paikka Pyhän Johanneksen kirkon takkahuone, Kellolahdentie 8 Kokoonpano ja läsnäolo Mäkinen Aulikki

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika keskiviikko 25.10.2017 klo 18-20.05 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai klo 18.00 18.35 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015 NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) ASIALISTA 1/2015 Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4 3 Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksen sihteerin

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 (10) A S I A L U E T T E L O: 135. Kokouksen avaus 136. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 137. Pöytäkirjantarkastajien valinta 138. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 11 / 2015. KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 1 (9) Valkeakosken seurakuntatalo, Valkeakoskenkatu 27, Valkeakoski

SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 11 / 2015. KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 1 (9) Valkeakosken seurakuntatalo, Valkeakoskenkatu 27, Valkeakoski SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 11 / 2015 Sivu 1 (9) Kokousaika Tiistai 20.10.2015 kello 17:00 19:50 Kokouspaikka Valkeakosken seurakuntatalo, Valkeakoskenkatu 27, Valkeakoski Läsnä Antola, Markku

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2013 Kirkkoneuvosto 23.04.2013

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2013 Kirkkoneuvosto 23.04.2013 46 KOKOUSAIKA Tiistaina 23.4.2013 klo 19.00 20.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Lemettinen Maiju Haukkala Pentti Hietala Heikki Kangasluoma Pentti Koskiahde Markku Kuntsi

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 Aika tiistai 14.1.2014 klo 18.00 19.00 Paikka Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo puheenjohtaja Ilkka Raninen valtuutetut

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

ROVANIEMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kirkkoneuvosto 16.2.2016 17.2.2016. kirkkoneuvoston kokoushuone, Rauhankatu 70 A

ROVANIEMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kirkkoneuvosto 16.2.2016 17.2.2016. kirkkoneuvoston kokoushuone, Rauhankatu 70 A Kirkkoneuvosto 1622016 1722016 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika ti 1622016 klo 1700-1855 Paikka Läsnä kirkkoneuvoston kokoushuone, Rauhankatu 70 A jäsenet: Kari Yliräisänen vt kirkkoherra, pj (poissa :t 23

Lisätiedot

PL HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012

PL HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 2.5.2012 1 (6) PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Kokousaika: Tiistai 8.5.2012 kello 18.00 Paikka: Kallion kirkon Kappelisali, Itäinen papinkatu 2. Käynti

Lisätiedot

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/ SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/ SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 NEUVOSTO 14.1.2019 NEUVOSTON KOKOUS Aika Ma 14.1.2019 klo 17.50 18.15 Paikka Kauniaisten kirkko, yläkerran seurakuntasali Läsnä Aro Ville varajäsen: Tapani Ala-Reinikan

Lisätiedot