Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA"

Transkriptio

1 S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ovat tällä hetkellä suurten globaalien haasteiden edessä. Kansainvälinen kilpailu kiristyy edelleen sekä elintarvike- että metsäsektorilla samalla kun toiminnan ympäristövaikutuksille asetetaan yhä tiukempia vaatimuksia. Ilmastonmuutos, vesistöjen rehevöityminen sekä luonnon monimuotoisuuden kaventuminen ovat esimerkkejä maailmanlaajuisista ympäristöongelmista, joiden ratkaisemisessa maa-, metsä- ja kalatalouden menetelmien kehittäminen on ratkaisevassa asemassa. Toimialan elinkeinojen menestyminen perustuu korkeatasoiseen ja laaja-alaiseen osaamiseen sekä innovaatioiden nopeaan hyödyntämiseen. Tietovarantojen ja niitä hyödyntävien tietojärjestelmien merkitys toimialalla vahvistuu. Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan vaikuttaminen tapahtuu pitkälti EU-politiikkojen ja säädösvalmistelun yhteydessä. Vuonna 2009 muutoksia tapahtuu seuraavissa asiakokonaisuuksissa: EU:n maatalouspolitiikassa (ns. terveystarkastus) ja kansallisen maatalouden pohjoisen tuen kehittämisessä. Määrärahat politiikkasektoreittain Maa- ja metsätalousministeriön toimialan jakautuminen politiikkasektoreihin sekä niiden menot, milj. euroa (suluissa on viittaus lukuun, jossa määrärahat on budjetoitu) 2008 varsinainen talousarvio 2009 varsinainen talousarvio Muutos 2008/2009 Hallinto ja muut (30.01) 103, ,810 7,739 Maaseudun kehittäminen (30.10) 121, ,245-3,250 Maatalous (30.20) 2 229, ,404 4,440 Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu (30.30) 44,471 46,638 2,167 Kala-, riista- ja porotalous (30.40) 59,997 59,989-0,008 Vesitalous (30.50) 29,682 33,540 3,858 Metsätalous (30.60 ja 63) 164, ,024 10,953 Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri (30.70) 60,224 65,873 5,649 Yhteensä 2 812, ,523 31,548 Vaikuttavuustavoitteet politiikkasektoreittain Maaseudun kehittäminen Maaseudun elinvoiman säilyminen kestävällä tavalla, maaseudun säilyminen kilpailukykyisenä asuinympäristönä, yritysten sijoituspaikkana ja asukkaiden työllistäjänä ja harvaan asutun ja ydinmaaseudun väestökehityksen tasapainottuminen, työllisyyden parantuminen ja elinkeinotoiminnan monipuolistuminen. Tunnusluvut ) Arvio Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Väkiluvun muutos (%) Harvaan asuttu maaseutu -1,16-1,05-1,09-1,23-1,18 Hidastuu Ydinmaaseutu -0,30-0,10-0,20-0,17-0,11 Hidastuu Määrärahojen muutokset Määrärahat supistuvat 3,3 milj. euroa (-3 %), mikä johtuu pääosin EU-osarahoitteisen hanketoiminnan ohjelmakauden vaihtumisesta. Uuden kauden maksatukset eivät ole vielä päässeet täyteen vauhtiin. Maaseutuneuvonnan määrärahat kasvavat 2 %. Maatalous Maataloustuotannon jatkuminen koko Suomessa, kotimaisen elintarvikeketjun tarvitseman laadukkaan raaka-aineen tuottaminen ja suomalaisen ruoan arvostuksen lisääminen, maatalouden kannattavuuden turvaaminen, maataloustuotannon ravinnekuormituksen vähentäminen ja maatalousperäisen bioenergiatuotannon lisääminen. Tunnusluvut arvio 2008 arvio 2009 arvio 1. Maatalouden kannattavuuden turvaaminen Maataloustulo (kokonaistasolla), milj. euroa ennallaan Maataloustulo euroa/tila nousee Kirjanpitotilojen työansio euroa/ tunti 2) 3,4 3,4 3,7 4,8 4,8 nousee Kannattavuuskerroin 3) 25 %:lla tiloista yli 0,72 0,67 0,73 0,73 0,73 nousee 25 %:lla tiloista alle 0,20 0,09 0,24 0,24 0,24 nousee 2. Raaka-aineiden tuottaminen Omavaraisuus % maito, neste liha kananmunat ruis Ravinnekuormituksen vähentäminen Valtakunnallinen typpitase, kg N/ha 4) 53 <47 <54 <52 <50 <48 1) Arvio. 2) Työtuntiansio lasketaan vähentämällä kokonaistuotosta kaikki kustannukset (sisältää oman pääoman 5 % korkovaatimuksen) ja jakamalla saatu euromäärä tehdyillä työtunneilla. Kirjanpitotilojen työtuntiansio on MTT:n ennuste vuodelle 2006 ja Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Valtakunnallinen fosforitase, kg P/ha 7,5 <6,7 <6,8 <5,9 <5,9 <5,8 Maatalouden kasvihuonekaasupäästöt, milj. tonnia hiilidioksidia/ ekvivalenttia <7,4 <7,4 <7,3 <7,3 <7,2 <7,1 4. Bioenergiatuotannon lisääminen Energiakasveilla % pellosta 0,2 0,4 0,7 0,8 1,3 1,3 Määrärahojen muutokset Määrärahat kasvavat hieman (4,4 milj. euroa 0 %). Vienti- ja sisämarkkinatuki supistuu 14,2 milj. euroa (-2 %) markkinoiden edullisen hintakehityksen johdosta. Korkotukilainojen korkotukimenot kasvavat 4,9 milj. euroa (+9 %) lainakannan kasvaessa. Puutarhatalouden ja sokerituotannon erityistoimenpiteisiin osoitetaan lisävaroja 9,7 milj. euroa (40 %). Maatilatalouden kehittämisrahastoon siirretään 6,9 milj. euroa enemmän (+30 %) kuin vuonna Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu eläinten ja kasvien terveys sekä maatalouden tuotantopanosten turvallisuus ja laatu säilyy edelleen hyvänä, eläinten hyvinvointi paranee, elintarvikevälitteiset ja eläinten ja ihmisten välillä leviävät tautitapaukset vähenevät ja vieraiden aineiden esiintyminen elintarvikkeissa pysyy nykyisellä hyvällä tasolla, alkuperä- ja tuotantotapamerkinnät ovat luotettavia ja kuluttajien tiedonsaanti elintarvikkeista ja niiden ominaisuuksista paranee ja muuntogeenisten tuotteiden käyttöönotto on hallittua. Määrärahojen muutokset Määrärahojen taso kasvaa hieman palkkatason nousun johdosta. Kala-, riista- ja porotalous kala- ja riistakantoja hyödynnetään kestävästi ja monipuolisesti, elinkeinokalatalouden kannattavuus paranee, vapaa-ajan kalastuksen harjoittaminen tapahtuu kestävän käytön sallimissa rajoissa, kalavarojen hoito on tehokasta, tarpeeseen perustuvaa ja suunnitelmallista, rajoitetaan riistaeläinten aiheuttamia vahinkoja ja porotalouden kannattavuutta parannetaan ja poromäärät mitoitetaan laidunten kestävän käytön mukaan. Määrärahojen muutokset Läänikohtaista kalenterivuodeksi tarkoitettua viehekalastusmaksua on tarkoitus korottaa kahdella eurolla ja seitsemän vuorokauden maksua yhdellä eurolla elinkustannusindeksin nousua vastaavasti. Määrärahan mitoituksessa on uuden riistavahinkolain toimeenpanosta aiheutuvina lisämenoina otettu huomioon 0,450 milj. euroa. Vesitalous Tavoitteena on yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä vesitalous. Vesistöjen ja niiden valuma-alueiden hoidossa tavoitteena on vesistöjen hyvä käytettävyys ja tila sekä riskien hallinta. Vesihuollon edistämisessä pyritään alueellisen yhteistyön, erityistilanteisiin varautumisen sekä maaseudun vesihuollon parantamiseen. Ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi parannetaan tulvariskien hallintaa ja varautumista pitkäaikaiseen kuivuuteen. 3) Kannattavuuskerroin osoittaa, kuinka suuri osa oman työn palkkavaatimuksesta ja oman pääoman korkovaatimuksesta on saavutettu. Esim. vuonna 2006 oman työn palkkavaatimus oli 12,4 euroa tunnilta ja oman pääoman korkovaatimus oli 5 prosenttia. Seurataan kannattavuuskirjanpitotilojen osalta. 4) Typpi- ja fosforitase kuvaavat peltohehtaarille käytetyistä panoksista tulevien ja lopputuotteisiin sitoutuneiden ravinnemäärien erotusta. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Määrärahojen muutokset Määrärahojen taso laskee. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri kiinteistö- ja maastotietojärjestelmä turvaavat osaltaan yksityisen maanomistuksen sekä kiinteistöjä ja maastoa koskevan tiedon saatavuuden, kiinteistöjä ja maastoa koskevat tiedot ja tietopalvelut ovat valtakunnallisesti kattavia, ajantasaisia ja riittävän laadukkaita ja niiden laaja ja monipuolinen käyttö yhteiskunnassa helpottaa kansalaisten arkea, tehostaa hallintoa ja edistää elinkeinoelämän kilpailukykyä (tietovarantojen hyödyntämisessä hakukertojen kasvu vähintään 3 % edellisvuodesta) ja paikkatietoa keräävillä ja ylläpitävillä organisaatioilla on käytettävissään menetelmiä ja palveluita, jotka mahdollistavat tehokkaan yhteiskäytön ja poistavat tarpeettoman päällekkäisen tiedonkeruun. Määrärahojen muutokset Määrärahojen taso nousee maanmittaustehtävien johdosta. Metsätalous metsien puuntuotannollinen käyttöaste on korkea, metsien puuntuotannollinen tila on hyvä, metsien monimuotoisuus säilyy ja metsätalouden kannattavuus säilyy korkealla tasolla. Tavoitteisiin pyritään toteuttamalla hallitusohjelman mukaisesti Kansallista metsäohjelmaa ja siihen liittyvää Etelä- Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaa (METSO). Lisäksi kotimaisen puun saatavuutta edistetään puun myyntitulojen väliaikaisella verohuojennuksella, ensiharvennushakkuiden väliaikaisella verovapaudella sekä korotetulla metsävähennyksellä. Tunnusluvut toteutuma toteutuma toteutuma tavoite tavoite tavoite 5) 1) Metsien korkea puuntuotannollinen käyttöaste Ainespuun hakkuukertymän nostaminen kestävien hakkuumahdollisuuksien tasolle, milj. m³ 6) 53,5 51,7 58, ) Metsien hyvä puuntuotannollinen tila Taimikoiden ja nuorten kasvatusmetsien pintaalasta on laadultaan hyviä tai tyydyttäviä, % 7) - 69,3 71, Nuoren metsän hoidon määrä, ha/v 8) Kunnostusojitusten määrä, ha/v ) Metsien monimuotoisuus Solmittujen metsätalouden ympäristötukisopimusten määrä, ha ) Kansallinen metsäohjelma 2015:n tavoitteet. 6) Sisältää teollisuuskäytön mitat täyttävän runkopuun. 7) Perustuu valtakunnan metsien 10. inventoinnin tietoihin. Tiedot on laskettu kahden vuoden liukuvana keskiarvona ja ne ovat saatavilla vuodesta 2006 lähtien. 8) Sisältää taimikonhoidon ja nuoren metsän kunnostuksen. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 4) Metsätalouden kannattavuus Yksityismetsätalouden liiketuloksen säilyminen korkealla tasolla, euroa/ha (vuoden 2007 rahanarvossa) 97,6 88,0 135, Määrärahojen muutokset Määrärahojen taso nousee Kansallinen metsäohjelma 2015:n ja Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (METSO) toteuttamisen johdosta. Hallinto ja muut Kasvu aiheutuu lähinnä Maaseutuviraston alueellistamisesta ja tietojärjestelmistä. Maa- ja metsätalousministeriön asettamat hallinnonalan toiminnallisen tuloksellisuuden alustavat tavoitteet vuodelle 2009 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan sektoritutkimusta kohdennetaan sektoritutkimuksen neuvottelukunnan tutkimusohjelmiin, joiden sisältö tarkentuu esiselvitysten pohjalta vuoden 2008 loppuun mennessä. Talousarvioesitys on laadittu tukemaan hallinnonalan virastojen ja laitosten tuottavuusohjelmien toteuttamista. Hallinnonalan henkilöstökiintiö supistuu 80 henkilötyövuodella vuonna Tuottavuusohjelmien sisältöä ja toimenpiteitä tarkistetaan vuoden 2009 aikana hyväksytyn valtiontalouden kehyspäätöksen johdosta. Hallinnonalan virastot ja laitokset siirtyvät vuoden 2009 loppuun mennessä käyttämään Valtiokonttorin palvelukeskuksen talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita. Osallistutaan valtion aluehallinnon kehittämiseen. Hallinnonalan virastot ja laitokset ottavat huomioon valtion tietohallinnon kehittämisen periaatteet ja hankkivat IT-palvelukeskuksen palveluja. Maa- ja metsätalousministeriön pääluokassa alueiden kehittämiseen vaikuttavat määrärahat tai määrärahan osat ovat seuraavat: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma vuoksiksi eräiltä osin ( ja 62). Elinkeinokalatalouden toimintaohjelma Kainuun hallintokokeilun osalta ( ). Metsäluonnon hoidon edistäminen ( ). Sukupuolten välinen tasa-arvo Maa- ja metsätalousministeriön pääluokan menoista noin 90 % on siirtomenoja, joilla tuetaan eri politiikkasektoreiden vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista. Pääsääntöisesti tukien myöntämisperusteena ei ole saajan sukupuoli. Tuottavuusohjelman vaikutukset Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla toteutetaan hallituksen linjausten mukaisesti tuottavuustoimia, joiden yhteenlaskettu henkilöstötarvetta vähentävä vaikutus vuonna 2009 on 83 henkilötyövuotta. Hallinnonalan valtuudet momenteittain, milj. euroa varsinainen varsinainen talousarvio talousarvio EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) myöntämisvaltuus 63,300 63, Valtion rahoitusosuus EU:n osaksi rahoittamasta maaseudun kehittämisestä (arviomääräraha) myöntämisvaltuus 69,400 69,400 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (siirtomääräraha 2 v) myöntämisvaltuus 92,094 86, Maatalouden ympäristötuki ja tuotantoeläinten hyvinvointituki (siirtomääräraha 2 v) myöntämisvaltuus 90,000 30, Luonnonhaittakorvaus (siirtomääräraha 2 v) myöntämisvaltuus 25,000 8, Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki (arviomääräraha) korkotukivaltuus 285, , Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (arviomääräraha) myöntämisvaltuus 68,900 72,430 Hallinnonalan määrärahat vuosina v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v varsinainen talousarvio 1000 Muutos % 01. Hallinto Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Maaseutuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Lautakuntien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Tietojärjestelmien kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 2 v) Yhteistutkimukset (siirtomääräraha 3 v) Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Bioenergiatuotannon avustukset (siirtomääräraha 3 v) Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (siirtomääräraha 2 v) Maaseudun kehittäminen Valtionapu maaseudun elinkeinojen kehittämiseen (siirtomääräraha 3 v) Hevostalouden edistäminen totopeleistä valtion osuutena kertyvillä varoilla (arviomääräraha) Valtionapu 4H-toimintaan (kiinteä määräraha) EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v varsinainen talousarvio 1000 Muutos % 62. Valtion rahoitusosuus EU:n osaksi rahoittamasta maaseudun kehittämisestä (arviomääräraha) Maaseudun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Maatalous Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (siirtomääräraha 2 v) EU-tulotuki ja EU-markkinatuki (arviomääräraha) Satovahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v) Maatalouden ympäristötuki, tuotantoeläinten hyvinvointituki ja ei-tuotannolliset investoinnit (siirtomääräraha 2 v) Luonnonhaittakorvaus (siirtomääräraha 2 v) Luopumistuet ja -korvaukset ja pellonmetsitystuki (siirtomääräraha 2 v) Markkinoinnin ja tuotannon kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) Laatujärjestelmien kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Puutarhatalouden ja sokerintuotannon erityistoimenpiteet (siirtomääräraha 3 v) Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki (arviomääräraha) Siirto interventiorahastoon (kiinteä määräraha) Siirto Maatilatalouden kehittämisrahastoon (siirtomääräraha 2 v) Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) (02.) Lihantarkastustoiminnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Eläinlääkintähuolto (arviomääräraha) Eräät korvaukset (arviomääräraha) Kala-, riista- ja porotalous Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v varsinainen talousarvio 1000 Muutos % 20. Kalakannan hoitovelvoitteet (siirtomääräraha 2 v) Hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (arviomääräraha) Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 2 v) Porotalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) Metsästyksen ja riistanhoidon edistäminen (siirtomääräraha 2 v) Kalatalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) Tenojoen kalastuslupamaksut ja viehekalastusmaksut (arviomääräraha) Elinkeinokalatalouden markkinoinnin ja rakennepolitiikan edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Kalataloudelliset rakentamis- ja kunnostushankkeet (siirtomääräraha 3 v) Vesitalous Vesivarojen käytön ja hoidon menot (siirtomääräraha 3 v) Vesihuoltolaitteiden rakentamisen korkotuki (arviomääräraha) Vesihuollon ja tulvasuojelun tukeminen (siirtomääräraha 3 v) Eräät valtion maksettavaksi määrätyt korvaukset (arviomääräraha) Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v) (77.) Vesistö- ja vesihuoltotyöt (siirtomääräraha 3 v) Metsätalous Metsäntutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Metsäpuiden siemenhuolto (siirtomääräraha 2 v) Valtionapu metsätalouden edistämisja valvontaorganisaatioille (siirtomääräraha 2 v) Eräät korvaukset (arviomääräraha) Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (arviomääräraha) Metsäluonnon hoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Eräät metsätalouden valtionavut (siirtomääräraha 2 v) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v varsinainen talousarvio 1000 Muutos % 83. Lainat puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (siirtomääräraha 3 v) Metsähallitus Metsähallituksen eräät julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v) Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri Maanmittauslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Geodeettisen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot (arviomääräraha) Yhteensä Henkilöstön kokonaismäärä 9) Hallinto S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokkaperusteluissa on esitetty toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet, joita hallinto tukee ja seuraa. Tässä luvussa on budjetoitu maa- ja metsätalousministeriön toimialan hallinnosta maa- ja metsätalousministeriön, Maaja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike) ja Maaseutuviraston (Mavi) sekä valituslautakuntien menot. Osana valtion palvelukeskushanketta mainitut virastot hankkivat talous- ja henkilöstöhallinnon peruspalvelut Valtiokonttorin palvelukeskukselta. Maatalous- ja maaseutupolitiikan sekä kalastuspolitiikan toimeenpanotehtäviä valtion aluehallinnossa hoitavat työvoima- ja elinkeinokeskukset. Työvoima- ja elinkeinokeskusten maaseutuosastojen toimintamenot on budjetoitu työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan momentille Lääninhallitukset vastaavat eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä elintarviketurvallisuuden valvonnasta (toimintamenot momentilla ). Tullilaitos suorittaa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan edellyttämiä tarkastustehtäviä (toimintamenot momentilla ). Maa- ja metsätalousministeriön toimialan vesitaloustehtäviä varten on voimavaroja ympäristöministeriön pääluokassa. 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös eräiden Suomen tekemien kalastusta koskevien sopimusten valvonnasta aiheutuvien menojen sekä kalastuslain (286/1982) 14 :n mukaisten korvausten sekä eläinkoelautakunnan menojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriö tukee pääluokkaperusteluissa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista johtamalla ja ohjaamalla maatalous- ja kalastuspolitiikan toimeenpanoa, varmistamalla elintarvikkeiden turvallisuutta ja laatua, määrittelemällä metsäpolitiikan ja maaseudun kehittämisen suuntaviivat sekä huolehtimalla 9) Lisäksi pääluokan 30 määrärahoja (mom , , 62 ja 63, ja 47, , 42, 51, 62 ja 77, ja 31, ja ) voidaan käyttää 591 henkilötyövuotta vastaavasti tilapäisluonteisiin tehtäviin palkattavien määräaikaisten henkilöiden palkkaamiseen valtion virastoihin tai laitoksiin. Lisäksi hallinnonalan tehtäviä hoitaa toisten pääluokkien henkilöstömäärissä: TEM, TE-keskukset: noin 705 EU:n maatalous-, maaseutu- ja kalastuspolitiikan toimeenpanotehtävissä, YM: 234 vesivarojen käyttö- ja hoitotehtävissä, VM: 40 läänineläinlääkäriä, UM: 6 erityisasiantuntijaa, VM: noin 50 tullilaitoksessa tarkastustehtävissä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 vesitalouden ja kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuriin liittyvistä tehtävistä. Maa- ja metsätalousministeriö asettaa toiminnalleen vuoden 2009 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti seuraavat tulostavoitteet: Toiminnan tuloksellisuus Valtionhallinnon rakennemuutoksiin, tuottavuuteen ja tehtävien alueellistamiseen liittyen ministeriön konserniohjausta kehitetään. Taloudellisuus Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenojen ja henkilöstön jakautuminen tehtävittäin vuosina 2007, 2008 ja 2009 (varsinaiset talousarviot) htv milj. htv milj. htv milj. Maaseudun kehittäminen ja maatalous 130 7,2 85 5,4 94 6,2 Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu 50 3,2 56 3,9 54 4,0 Kala-, riista- ja porotalous 40 3,3 38 4,5 37 5,2 Vesitalous ja maanmittaus 25 1,7 25 1,7 26 1,8 Metsätalous 28 2,2 29 2,1 29 2,2 Keskitetyt tukitehtävät 77 8,9 68 9,1 56 7,8 Yhteensä , , ,2 Toiminnallinen tehokkuus Ministeriön toimintatapoja kehitetään ja tuottavuutta parannetaan. Momentin mitoituksessa on otettu huomioon 6 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi ja yhden henkilötyövuoden siirtyminen momentilta Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) 2007 toteutuma 2008 budjetoitu 2009 varsinainen talousarvio Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Kalataloustietojen keruun ja kalastuksen valvonnan menot ovat yhteensä euroa, missä lisäystä on euroa. Vastaavasti EU-osuuksien tuloutuksia on otettu huomioon momentilla Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon kertamenona euroa lohiasetuksen toimeenpanon edellyttämän lohien laskentalaitteen hankkimista varten. Tenojoen kalastuslupamaksutuloista vuonna 2008 valtiolle kuuluvana osuutena on otettu huomioon euroa. Tenojoen kalastuslupatuloista vuonna 2009 kertyväksi arvioitu tulo on merkitty momentille Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

11 Muutosten tukeminen vuodelta Siirto momentilta (1 htv) 45 Tuottavuustoimet -240 Palkkojen tarkistukset 93 Kalatalouden valvontamenojen lisäys ja lohilaskuri (kertameno euroa) 353 Ahvenanmaan maakunnan tukitehtävien hoitomenojen siirto momentille Muutosten tukeminen tuottavuustoimenpiteiden säästöistä vuonna Tasomuutos -111 Siirto momentilta Yhteensä talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (Tike) on palveluyksikkö, joka huolehtii sille laissa määrätyistä tilasto-, rekisteri- ja tietohallintotehtävistä ja tietohallinnon asiantuntijapalveluista sekä hoitaa maa- ja metsätalousministeriön ja sen hallinnonalan tukitehtäviä sen mukaan kuin maa- ja metsätalousministeriö on määrännyt. Tike tukee vuodelle 2009 maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista tuottamalla luotettavaa ja ajankohtaista tietoa maatalouden, maaseudun ja maaseutuympäristön tilasta ja muutoksista sekä tarjoamalla hallinnon käyttöön tehokkaita ja luotettavia tietojärjestelmäpalveluita. Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2009 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen Tikelle alustavasti seuraavat tulostavoitteet: Toiminnallinen tuloksellisuus Toiminnallinen tehokkuus Toimintamenot palvelukokonaisuuksittain 2007 tilinpäätös 2008 budjetoitu 2009 talousarvio Menot Tulot Menot Tulot Menot Tulot Htv Htv Htv Tilastoviranomaistehtävät Palvelutehtävät Maksullinen toiminta Yleishallinto Yhteensä Tulossopimuksessa määritetään tarkemmin voimavarojen jakaminen Tiken toiminnoille. Talousarvioesityksen valmistelussa on perustana seuraava voimavarojen jakautuminen tietotekniikkapalveluille vuonna 2009: Tietotekniikkapalvelut euroa Htv MMM Mavi Evira Yhteinen Yhteensä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 11

12 Tuottavuuden tunnuslukuja Toteutuma Arvio Tavoite Tuottavuus HTP/raportti 0,51 0,60 0,60 Suoran tiedonkeruun osuus tietomäärästä, % HTP/1 000 solua 0,29 0,25 0,29 Tiken hallinnon osuus, % kokonaiskustannuksista Tiken kehittämisen osuus, % kokonaiskustannuksista 1 1,5 1,5 Momentin mitoituksessa on otettu huomioon 6 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimenpiteiden johdosta. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) 2007 toteutuma 2008 budjetoitu 2009 varsinainen talousarvio Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Tuottavuustoimet -276 Palkkojen tarkistukset 372 Siirto momentille (1 htv) -45 Tietojärjestelmien ostopalveluiden lisäys 316 Yhteensä talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Maaseutuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. S e l v i t y s o s a : Maaseutuviraston (Mavi) tehtävänä on EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten toimenpiteiden, yhteisön osaksi rahoittamien maaseudun kehittämistoimien ja näitä täydentävien kansallisten toimenpiteiden hallinto- ja toimeenpanotehtävät. Mavi tukee osaltaan pääluokkaperusteluissa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista seuraavasti: Suorittamalla tukijärjestelmien ja muiden toimenpiteiden suunnittelu-, ohjaus- ja toimeenpanotehtäviä. Toimeenpanemalla Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman täysimääräisesti vuonna Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2009 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti Maville seuraavat tulostavoitteet: CAP:in terveystarkastuksen muutosten toimeenpano (muutokset tilatukeen ja muihin suoriin tukiin, täydentäviin ehtoihin, modulaatioon ja tukirajoitteisiin sekä maitokiintiöiden siirtymäkauden vaikutus). 141-ratkaisun sika- ja siipikarjatukien tuotannosta irrottamisen sekä rakennemuutoskorvauksen toimeenpano. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 12

13 Pohjoisen tuen muutosten toimeenpano. Valmistautuminen LFA-alueiden uudelleenmäärittelyyn toimeenpanon osalta. Tuotokset ja laadunhallinta Tietoturvajärjestelmät sertifioidaan vuonna Maaseutuvirasto kehittää sähköisiä asiointipalveluja vaiheittain tarjoamalla viljelijöille pinta-alatukien sähköisiä hakupalveluja. Kun määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon 4 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimenpiteiden johdosta, yhden henkilötyövuoden siirto momentilta , yhden henkilötyövuoden siirto momentilta ja yhden henkilötyövuoden siirto momentille , Maaseutuviraston henkilöstökiintiö on 207 henkilötyövuotta. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) 2007 toteutuma 2008 budjetoitu 2009 varsinainen talousarvio Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta - siirtynyt seuraavalle vuodelle Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Tuottavuustoimenpiteet -160 Palkkojen tarkistukset -246 Siirto momentilta (1 htv) 37 Siirto momentilta (1 htv) 65 Siirto momentille (-1 htv) -46 Siirto momentilta Siirto momentilta (sähköinen asiointi) 600 Muutosten tukeminen tuottavuustoimenpiteiden säästöistä vuonna Kertamenon poistaminen Alueellistaminen Ostopalvelujen laajeneminen ja kustannusten nousu Tietojärjestelmien kehittäminen Tason muutos -540 Yhteensä T ä y d e n t ä v ä n e s i t y k s e n ( H E / v p ) s e l v i t y s o s a : Lisäys talousarvioesityksen euroon nähden on euroa, missä on otettu vähennyksenä huomioon euroa yhden henkilön palkkaus- ja muiden menojen siirtona momentille sekä lisäyksenä euroa yhden henkilön palkkaus- ja muiden menojen siirtona momentilta talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Lautakuntien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan ja eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnan menoihin. S e l v i t y s o s a : Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta käsittelee muutoksenhakuviranomaisena maaseutuelinkeinohallinnon, lähinnä työvoima- ja elinkeinokeskusten maaseutuosastojen sekä riistanhoitopiirien ja kalastusalueiden päätöksistä tehtyjä valituksia ja ns. prosessuaalisia kanteluja. Valituslautakunta on antanut päätöksiä seuraavasti: 315 kpl v. 2004, 410 kpl v. 2005, 359 kpl v ja 378 kpl v Jaksolla valitusasian keskimääräinen käsittelyaika valituslautakunnassa on ollut 5,6 kk. Tavoitteena on myös jatkossa pitää tämä käsittelyaika noin 6 kuukaudessa. EU:n ja kansallisten maatalousoikeudellisten säädösten määrällä ja moniportaisuudella sekä tiheällä muuttuvuudella on kuitenkin vaikutuksensa valitusasioiden vaikeusasteeseen ja käsittelyaikaan. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 13

14 Valituslautakunnan päätöksistä voi hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta, kuitenkin tukiasioissa yleensä vain valitusluvalla. Eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnan tehtävänä on antaa asiantuntijalausuntoja eläinlääkintään liittyvissä hoitovirhekysymyksissä. Arviolautakunta antoi vuonna 2007 yhteensä 26 lausuntoa. Määrärahan arvioitu käyttö Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta Eläinlääkintävahinkojen arviolautakunta Yhteensä Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa palkkojen tarkistuksina talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Tietojärjestelmien kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää maa- ja metsätalousministeriön tietojärjestelmien kehittämisestä ja ministeriön hallinnonalan yhteisistä tietohallinnon kehittämishankkeista aiheutuvien menojen maksamiseen ja enintään 15 henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahan arvioitu käyttö Maataloushallinnon järjestelmät Elintarvike- ja terveyshallinnon järjestelmät Yhteiset järjestelmät ja hallinnonalan yhteiset tietohallintohankkeet Mavin ja Eviran yhteinen IT-infrastruktuuri Muutosten tukeminen tuottavuustoimenpiteiden säästöistä vuonna Yhteensä Määrärahan käyttö kohdistuu pääosin käynnissä oleviin hankkeisiin. Maataloushallinnon hankkeet koskevat ensisijaisesti EU-säädösmuutosten vaatimia järjestelmämuutoksia. Elintarvikehallinnon hankkeet painottuvat yleisen eläinrekisterikokonaisuuden ja elintarvikkeiden valvontatietojen hallintajärjestelmän kehittämiseen. Yhteinen ITinfrastruktuuri tukee maataloushallinnon ja elintarvikehallinnon prosessien, palveluiden ja tietojärjestelmien yhteentoimivuutta. Tuottavuusohjelman edellyttämiä vaikutuksia on mahdollista saada aikaan tietojärjestelmiä kehittämällä, tarkoitukseen osoitettavien varojen kohdentamisesta päätetään erikseen. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomiooon euroa siirtona momentilta ja vähennyksenä euroa siirtona momentille (Valtion IT-palvelukeskus) talousarvio talousarvio tilinpäätös Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) niiden kulutusmenojen maksamiseen, jotka aiheutuvat yhteistyöstä kansainvälisten järjestöjen puitteissa, solmituista kansainvälisistä ja valtioiden välisistä sopimuksista ja muusta alan kansainvälisestä yhteistyöstä 2) maa- ja metsätalousministeriön toimialan lähialueyhteistyöhankkeisiin ja niiden valmistelusta ja hallinnoinnista aiheutuviin kustannuksiin sekä kansainvälisen taloudellis-teknologisen yhteistyön edistämiseen tähtäävien soveltuvuustutkimusten yms. selvitysten hankkimiseen 3) kansainväliseen toimintaan liittyviin valtionapuihin ja 4) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkausmenojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta myöntöpäätösperusteisena talousarvio talousarvio tilinpäätös Yhteistutkimukset (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) lähinnä eri virastojen, laitosten tai muiden organisaatioiden yhteistyönä suoritettavasta, maa- ja metsätalousministeriön toimialan strategista ohjaamista ja kehittämistä tukevasta tutkimuksesta sekä organisaatioiden arvioinnista aiheutuvien menojen maksamiseen 2) tutkimushankkeiden asiantuntija-arvioinneista aiheutuvien menojen maksamiseen ja Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 14

15 3) valtionapuihin ja menoihin, jotka aiheutuvat määräaikaisen enintään 80 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : Määrärahalla tuotetaan tutkimustietoa pääluokkaperusteluissa todettuja vaikuttavuustavoitteita ja toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteita tukevan päätöksenteon tueksi. Määrärahalla rahoitetaan hallitusohjelman perusteella uudistettavan sektoritutkimuksen ohjausjärjestelmän mukaisia, valtioneuvoston määrittämien aihepiirien tutkimusohjelmia. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä euroa maatalouden vesiensuojelua tehostavan pilottihankkeen kertaluonteisena menona ja lisäyksenä euroa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (METSO) tutkimus- ja selvitystarpeista aiheutuvina menoina talousarvio talousarvio tilinpäätös Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä euroa siirtona momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Bioenergiatuotannon avustukset (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) bioenergiaa tuottavien laitosten perustamista edistäviin soveltaviin tutkimus-, selvitys-, koulutus- ja tiedotushankkeisiin ja uutta tutkimustietoa ja teknologiaa soveltaviin pilottihankkeisiin 2) maatilakokoluokkaa suurempien keskitettyjen biomassasta, lannasta, elintarviketeollisuuden ja kaupan eloperäisistä jätteistä ja sivutuotteista sekä haja-asutuksen ja yhdyskuntien lietteistä bioenergiaa tuottavien laitosten investointien tukemiseen sekä EU:n energiapalveludirektiivin toteuttamiseen maatilasektorilla 3) valtakunnallisen bioenergiakoordinaation ja -neuvonnan järjestämiseen ja 4) enintään 15 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisena maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan kokonaishenkilöstömäärää lisäämättä ja muihin kulutusmenoihin. Avustusta voidaan myöntää yrityksille, valtion laitoksille, kunnille ja muille yhteisöille. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : Avustuksen tavoitteena on lisätä maatilapohjaisten bioenergian raaka-aineiden, elintarviketeollisuuden ja kaupan eloperäisten jätteiden ja sivutuotteiden sekä haja-asutuksesta peräisin olevien lietteiden sekä yhdyskuntalietteiden käyttöä bioenergian tuotannossa. Bioenergian tuottamisen ja käytön edistämiseksi käynnistetään pilottihankkeita, joiden tuloksena lähivuosina arvioidaan syntyvän 6 10 suurehkoa biokaasulaitosta erityisesti alueilla, joissa on kotieläinkeskittymiä ja niistä aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Avustusta myönnetään myös muuta bioenergiaa tuottaville maatilakokoluokkaa suuremmille investoinneille ja EU:n energiapalveludirektiivin mukaisten energiansäästötoimien toteuttamiseen maatiloilla. Bioenergiaan liittyvän toiminnan lisääntyessä korostuu valtakunnallisen koordinaation ja neuvonnan tarve kokonaiskuvan saamiseksi bioenergiasektorista ja toiminnan ohjaamiseksi tavoitteiden suuntaan talousarvio II lisätalousarvio 2008 talousarvio Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää maa- ja metsätalousministeriön toimialaan liittyvien jäsenmaksujen ja vapaaehtoisten rahoitusosuuksien maksamiseen muissa maissa ja Suomessa toimiville kansainvälisille organisaatioille sekä muihin kansainvälisistä sitoumuksista aiheutuviin maksuihin. S e l v i t y s o s a : Momentin määräraha on muutettu kaksivuotiseksi siirtomäärärahaksi talousarvio talousarvio tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 15

16 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten määrä on kasvanut erityisesti kaupunkien läheisellä maaseudulla. Muuta yritystoimintaa harjoittavien maatilojen suhteellinen osuus on lisääntynyt. Kaupunkien läheisen maaseudun kehitysero suhteessa harvaan asuttuun ja ydinmaaseutuun on kuitenkin edelleen hieman kasvanut. Kehityssuunnan arvioidaan jatkuvan. Toimintaympäristön muutosta kuvaavat tunnusluvut Maaseudun väestön osuus koko maan väestöstä arvio arvio/v Harvaan asuttu maaseutu 10,9 10,7 10,6 10,4-0,2 Ydinmaaseutu 15,2 15,2 15,1 15,0-0,1 Kaupunkien läheinen maaseutu 15,2 15,4 15,5 15,6 +0,2 Maaseutu yhteensä 41,3 41,3 41,2 41,0-0,1 Maaseudun säilymistä asuttuna ja elinvoimaisena tuetaan maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla muun muassa maaseudun yritys-, tutkimus- ja kehittämishankkeiden ja maaseudun neuvonnan avulla. Tavoitteena on, että maaseutumaisilla seutukunnilla tarjotaan kattavat, maaseutuyritysten tarpeita vastaavat neuvontapalvelut (ml. bioenergianeuvonta) kansallisin tai EU:n osarahoittamin toimin. Näin luodaan maaseudun kehittämiselle vankka osaamispohja. Voimavaroja suunnataan erityisesti harvaan asutulle ja ydinmaaseudulle. Lisäksi maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksen antamia mahdollisuuksia hyödynnetään. Keskeisten toimenpiteiden vaikuttavuustavoitteet Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2009 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti maaseudun kehittämisen politiikkasektorille seuraavat pääluokkaperusteluissa esitettyjä tarkentavat toimenpiteiden vaikuttavuustavoitteet: ohjelmakaudella luodaan vähintään uutta yritystä, ohjelmakaudella luodaan vähintään uutta työpaikkaa, ohjelmakaudella koulutetaan vähintään henkilöä ja vuoden 2009 loppuun mennessä on laadittu tai päivitetty vähintään n kyläsuunnitelmaa. Ohjelmakaudelle asetetut tavoitteet ylitettiin, kun on vaikutettu yli uuden yrityksen perustamiseen, yli uuden työpaikan luomiseen sekä yli koulutetun osaamisen lisääntymiseen. Yli puolet uusista yrityksistä ja uusista työpaikoista sijaitsee harvaanasutulla ja ydinmaaseudulla. Ohjelmien toteuttaminen päättyi tavoite 1- ohjelmien ja Leader+-yhteisöaloiteohjelman osalta vuoden 2008 lopussa. Lisäksi on laadittu lähes kyläsuunnitelmaa. Suomessa harjoitettu maaseutupolitiikka on OECD:n maatutkinnan mukaan onnistunut melko hyvin yhdenmukaistamaan maaseutualueita koskevia sektoripolitiikkoja ja toisaalta kohdistamaan erityisiä ohjelmia edistämään maaseudun kehittämistä ja kilpailukykyä. Näissä ohjelmissa on onnistuttu myös antamaan paikallista sisältöä EU:n maaseudun kehittämisvaroille. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman avulla edistetään kaudella maaseutualueiden kasvua, työllisyyttä ja kestävää kehitystä. Ohjelmalla pyritään maaseudun peruselinkeinojen säilymiseen ja niiden monipuolistamiseen, muun yritystoiminnan kehittämiseen ja paikallisen omaehtoisen toiminnan vahvistamiseen. Ohjelman tuloksia seurataan jatkuvalla arvioinnilla. Ohjelman toimintalinjojen 1, 3 ja 4 toimenpiteet sekä tekninen apu rahoitetaan pääosin tämän luvun määrärahoin ja toimintalinjan 2 toimenpiteet luvun määrärahoin. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 16

17 Kansallisen maaseutupolitiikan tavoitteeksi on vuosien maaseutupoliittisessa erityisohjelmassa asetettu elinkeinojen ja työn uudistaminen, osaamisen tason nostaminen, peruspalvelujen ja asumisen kehittäminen sekä maaseudun toimintarakenteiden vahvistaminen. Kansallisesti rahoitetaan muun muassa valtakunnallisia maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeita, erityisesti laajoja toimialakohtaisia verkostohankkeita sekä maaseutuprofessuureja. Kansallisen maaseutupolitiikan pidemmän aikavälin linjaukset sisällytetään vuonna 2008 laadittavaan maaseutupoliittiseen selontekoon ja viidenteen kokonaisohjelmaan. Neuvontajärjestöjen yritysneuvonnalla kehitetään maaseudun yrittäjyyttä, lisätään liiketoimintaosaamista sekä sukupolven- ja muita omistajanvaihdoksia. Kansallisilla totopelivaroilla edistetään hevostaloutta, erityisesti kotimaista hevoskasvatusta. 4H-toiminta vahvistaa erityisesti maaseudun ja kaupungin välistä vuorovaikutusta lisäämällä lasten ja nuorten kiinnostusta maaseutuun sekä maaseudun ammatteihin ja metsään. Toiminnassa toteutuvat myös uuden nuorisolain edellyttämän ja valtioneuvoston v hyväksymän lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämissuunnitelman vuosille asetetut tavoitteet erityisesti yrittäjyyskasvatuksen ja yrittäjyyden edistämisen osalta. 50. Valtionapu maaseudun elinkeinojen kehittämiseen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) maaseudun neuvontajärjestöjen valtionavustuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (244/2002) mukaisesti yleisavustuksena neuvontaan ja tutkimukseen myönnettävien valtionapujen maksamiseen lähinnä valtakunnallista, koko maan kattavaa neuvontaa harjoittaville rekisteröidyille yhdistyksille ja muille yhteisöille. Erikseen haettaessa määrärahaa saadaan myöntää myös erityisavustuksena 2) vuonna 2004 Loimaalle perustetun maatalousmuseon vuokra- ja muihin toimintamenoihin enintään euroa. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : Valtionavulla turvataan tasokkaan sekä alueellisesti ja sisällöllisesti kattavan neuvonnan tarjonta, joka omalta osaltaan luo edellytyksiä maataloustuotannon harjoittamiselle koko Suomessa. Alueellinen neuvontajärjestö tavoittaa vuosittain yli 40 % maatiloista (laskutettujen asiakkaiden määrä). Valtionavun käytön alustavat tavoitteet: 1. Maaseutuyritysten kilpailukyvyn sekä tuotteiden, toiminnan ja palvelujen laadun parantaminen keskitytään asiantuntija-avun antamiseen taloudellisten laskelmien ja taloussuunnitelmien tekemisessä sekä analysoinnissa, yrityskokonaisuuden johtamisessa ja maatilojen omistajanvaihdossuunnitelmissa. 2. Ympäristön ja maaseudun tilan parantaminen maataloustuotannon ravinnekuormituksen vähentämiseksi tehdään viljelysuunnitelmia tiloille sekä keskitytään hyvien viljelymenetelmien neuvontaan. 3. Maaseudun elinkeinojen monipuolistaminen neuvonnan painopistealueina ovat energiantuotanto, maaseutumatkailu, urakointi ja muu palveluyrittäjyys. Neuvonta kattaa yrityksen elinkaaren perustamisesta sukupolvenvaihdokseen. maatalouden energiatuotannon lisäämiseksi neuvonnassa keskitytään tuotantotekniikoiden sekä tuotannon kannattavuuden, tukimahdollisuuksien ja markkinointikanavien esittelyyn sekä energiakartoituksiin, joissa selvitetään tilatason mahdollisuudet sekä bioenergian tuotantoon että energian säästöön. Määrärahan käyttöön liittyvät tavoitteet sovitaan tarkemmin tulossopimuksissa. V a l t i o v a r a i n v a l i o k u n t a : Momentille on esitetty euron määrärahaa, joka on euroa pienempi kuin viime vuonna. Maaseudun elinkeinojen neuvontaa tekevät pääasiassa suomen- ja ruotsinkieliset maaseutukeskukset sekä erikoisneuvontajärjestöt. Neuvontajärjestöt ovat yhteistyössä maaseudun muiden toimijoiden kanssa edistäneet elinkeinotoiminnan kehitystä ja yritystoiminnan monipuolistumista maaseudulla. Maaseutukeskusten palveluista ovat hyötyneet vuosittain yli tilaa ja maaseutuyritystä. Valiokunta pitää tärkeänä valtion nykyisen rahoitusosuuden (noin 20 prosenttia) säilymistä. Sen tarkoituksena on turvata kattavat neuvontapalvelut koko maassa. Erityisesti maatilat tarvitsevat tulevaisuutensa suunnitteluun, osaamisen kehittämiseen ja toiminnan tehostamiseen keskittyviä palveluja. Näin voidaan myös valmistautua paremmin EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tuomiin uusiin vaikeisiinkin haasteisiin. Valiokunta pitää merkittävänä neuvontajärjestöjen roolia EU:n osaksi rahoittaman Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimeenpanossa. Kansallisin Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 17

18 toimin voidaan vaikuttaa ohjelman täysimääräiseen hyödyntämiseen. Erittäin tärkeää on nuorten viljelijöiden neuvonta ja tukeminen yritystoiminnan aloittamisessa ja kehittämisessä. Toimintaympäristön jatkuvasti muuttuessa myös viljelijöiden jaksamiseen tulee kiinnittää entistäkin enemmän huomiota. Valiokunta nostaa lisäksi esiin hevostalouden, joka on maaseudun ja kaupunkitaajamien kehittyvä elinkeino. Suomen Hevostietokeskus ry edistää hevosalan kehittymistä sekä tuottaa neuvonta- ja siihen liittyviä tukipalveluja sekä yrittäjille ja harrastajille että alan neuvonta- ja koulutusorganisaatioille. Valiokunta lisää edellä olevan perusteella momentille euroa maaseudun neuvontajärjestöille neuvonnan rahoittamiseen, josta osoitetaan euroa Pro Agrialle kohdennettuna Suomen Hevostietokeskus ry:lle. S u o m e n m a a t a l o u s m u s e o. Momentin määrärahasta esitetään käytettäväksi enintään euroa vuonna 2004 Loimaalle perustetun maatalousmuseo Saran vuokra- ja muihin toimintamenoihin. Valtiovarainvaliokunta on vuosittain lisännyt määrärahaa siten, että se on ollut yhteensä euroa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kustannustason nousun vuoksi valtionavun tarve olisi kuitenkin euroa vuonna Opetusministeriön asettama työryhmä on valiokunnan toiveen mukaisesti selvittänyt mahdollisuudet maatalousmuseon siirtämiseen opetusministeriön alaisuuteen, johon museotoiminta on muutenkin pääosin sijoitettu. Työryhmä ehdotti maatalousmuseon nimeämistä valtakunnalliseksi erikoismuseoksi ja siirtämistä opetusministeriön hallinonalalle vuoden 2011 alusta. Valiokunta lisää momentille euroa maatalousmuseon vuokra- ja muihin menoihin talousarvio talousarvio tilinpäätös Hevostalouden edistäminen totopeleistä valtion osuutena kertyvillä varoilla (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) arpajaislain (1047/2001) 18 :ssä tarkoitetusta valtion osuudesta suoritettavien avustusten maksamiseen, totopelien tuottojen käyttämisestä hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen annetun lain (1055/2001) mukaisesti ja 2) hevostalousneuvottelukunnan sekä hevostalouslain (796/1993) mukaisten menojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Totopeleistä arvioidaan valtion osuutena kertyvän euroa, jota vastaava tulo on merkitty momentille Kun valtion osuudesta käytetään momentilla myönnettäviä määrärahoja vastaavasti Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen hevostalouden tutkimukseen euroa, valtion osuudesta jää tälle momentille euroa käytettäväksi hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen. Määrärahan arvioitu käyttö Avustus hevostalousjärjestöjen toiminnan tukemiseen Avustus totopelilaitteiden linja-, huolto- ja asennuskuluihin Avustus hevoskasvatukseen Palkintotuki ja muut avustukset Avustus raviratojen korjaus- ja korvausinvestointeihin Hevostalousneuvottelukunnan menot Yhteensä talousarvio talousarvio tilinpäätös Valtionapu 4H-toimintaan (kiinteä määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää maaseudun neuvontajärjestöjen valtionavustuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (244/2002) mukaisesti 4H-toiminnan tukemiseen. S e l v i t y s o s a : 4H-toiminta edistää maaseudun elinvoimaisuutta ja vetovoimaisuutta asuinympäristönä tarjoamalla monipuolista harrastus- ja palvelutoimintaa, työllistämällä nuoria ja tarjoamalla heille mahdollisuuksia yrittäjyyden kokeilemiseen omalla kotiseudulla. Erilaiset käytännön taitoja edellyttävät metsä-, luonto- ja ympäristöasiat ovat toiminnan painopistealueita. Määrärahan käyttöön liittyvät vuoden 2009 tavoitteet sovitaan tarkemmin tulossopimuksessa. 4H-neuvontajärjestössä on yhteensä yli 300 valtionavustusta saavaa yhdistystä, joiden toiminta kattaa noin 90 % Suomen kunnista. V a l t i o v a r a i n v a l i o k u n t a : 4H-järjestön ydintehtävänä on tukea lasten ja nuorten tasapainoista kehitystä ja kasvamista vastuuseen edistämällä nuorten omatoimisuutta ja arjen taitoja, yrittäjyyttä ja työelämävalmiuksia, yhteistyötaitoja, kansainvälisyyttä sekä luonnon ja ympäristön kunnioittamista. Toiminnassa on mukana nuorisojäsentä ja aikuisjäsentä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 18

01. (30.90 ja 91) Hallinto

01. (30.90 ja 91) Hallinto 01. (30.90 ja 91) Hallinto S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokkaperusteluissa on esitetty toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet, joita hallinto tukee

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten

Lisätiedot

Talousarvioesitys Hallinto

Talousarvioesitys Hallinto 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokkaperusteluissa on esitetty toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet, joita hallinto tukee ja seuraa niiden

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ovat tällä hetkellä suurten globaalien haasteiden

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriö johtaa toiminta-ajatuksensa mukaisesti uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön politiikkaa

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ovat suurten globaalien haasteiden edessä.

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla maaseudun elinvoimaisuuden säilymiseen vaikutetaan ohjelmatyön, tutkimus- ja kehittämishankkeiden, yritystukien

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ovat suurten globaalien haasteiden edessä.

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten määrä on kasvanut erityisesti

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ovat suurten globaalien haasteiden edessä.

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot Momentilta vähennetään 963 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan muutoksessa

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018 MMM/Ohjaus- ja talousyksikkö 25.9.2017 1 MMM:n hallinnonalan määrärahat ja tulot 2018 Määrärahat yht. 2 594 milj. (2 545 M / 2017) Tulot yht. 853 milj.

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 549 288 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 600 000 euroa. Momentin perusteluja

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ja hallinnonalan tehtävät ovat suurten globaalien

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Toimialan toimintaympäristö Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ja hallinnonalan tehtävät ovat suurten globaalien muutosten ja haasteiden

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Maaseudun kehittäminen 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 euroa. S e

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ja hallinnonalan tehtävät ovat suurten globaalien

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Toimialan toimintaympäristö Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ja hallinnonalan tehtävät ovat suurten globaalien

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 19.9.2016 MMM / Ohjaus- ja talousyksikkö MMM:n määrärahaehdotus 2017 yhteensä 2 545 m (2 560 m /2016) 2 MMM:n määrärahaehdotus 2017 Hallinnonalalle

Lisätiedot

01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus

01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokkaperusteluissa on esitetty toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet, joita hallinto

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Toimialan toimintaympäristö Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ja hallinnonalan tehtävät ovat suurten globaalien

Lisätiedot

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta.

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta. Osasto 12 SEKALAISET TULOT 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentilta vähennetään 19 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 535 888 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan toiminnalla turvataan kotimaisen ruuan tuotanto

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriö johtaa toiminta-ajatuksensa mukaisesti uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön politiikkaa

Lisätiedot

Dnro 2975/06/2008

Dnro 2975/06/2008 17.12. Dnro 2975/06/ Jakelussa mainitut Viite Valtion talousarvio 2009 ja asetus valtion talousarviosta, 11 Asia MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN TOIMIALAN YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET SEKÄ HALLINNONALAN

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 02. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 346 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) eläinlääkintävahinkojen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Toimialan toimintaympäristö Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan toiminnalla turvataan kotimaisen ruuan tuotanto

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 3 060 000 euroa.

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan toiminnalla

Lisätiedot

/06/2006

/06/2006 20.12.2006 5238/06/2006 Jakelun mukaan Viite Valtion talousarvio 2007 ja asetus valtion talousarviosta, 11 Asia MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN TOIMIALAN YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET SEKÄ HALLINNONALAN

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriö johtaa toiminta-ajatuksensa mukaisesti uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön politiikkaa

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 599 903 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus

Talousarvioesitys Metsähallitus Talousarvio 63. Metsähallitus 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 1,6 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 0,9 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 2,2 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 2,5 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta julkisen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 208 000 euroa. S

Lisätiedot

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa.

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa. 02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 65 000 000 euroa. Selvitysosa: Lisäys johtuu ohjelmakauden 2014 2020 maatalouden ympäristökorvausten, luonnonmukaisen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta 2012 235/2012 Vuoden 2012 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2012 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

/06/2007

/06/2007 28.12.2007 3488/06/2007 Jakelun mukaan Viite Valtion talousarvio 2008 ja asetus valtion talousarviosta, 11 Asia MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN TOIMIALAN YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET SEKÄ HALLINNONALAN

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus 70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista

Lisätiedot

Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa

Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa MTT:n monimuotoisuusseminaari 2006 MONIMUOTOISUUS MAATALOUDEN OHJAUKSESSA 5.4.2006 Tutkimusjohtaja Ilkka P. Laurila ilkka.p.laurila@mtt.fi Mitä pelloilla

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 61. Vesien- ja ympäristönhoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 5 842 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) vesien- ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Toiminnallisen tuloksellisuuden osalta pääluokkaperustelun tavoite tarkoittaa, että

Toiminnallisen tuloksellisuuden osalta pääluokkaperustelun tavoite tarkoittaa, että 01. Hallinto ja tutkimus S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tehtäviä hoitavat pääluokassa 30 budjetoiduin varoin maa- ja metsätalousministeriö, Luonnonvarakeskus, Elintarviketurvallisuusvirasto,

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 534 003 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 75 000

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

Uusi ohjelmakausi

Uusi ohjelmakausi Uusi ohjelmakausi 2014-2020 Maaseutufoorumi 21.2.2012 Rovaniemi Sivu 1 22.2.2012 Eurooppa 2020-strategia = talous- ja työllisyysstrategia, joka perustuu kolmeen toisiaan täydentävään prioriteettiin 1.

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Ministeriön vision mukaan Suomi on uusiutuvia luonnonvaroja kestävästi, monipuolisesti ja tehokkaasti hyödyntävä yhteiskunta,

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Dnro 2922/031/2009

Dnro 2922/031/2009 9.12.2009 Dnro 2922/031/2009 Jakelussa mainitut Viite Valtion talousarvio 2010 ja asetus valtion talousarviosta, 11 Asia MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN TOIMIALAN YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET

Lisätiedot

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maatilojen investointi- ja aloitustuet uudella ohjelmakaudella Sanna Koivumäki Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun kehittämisyksikkö Neuvoston ja parlamentin

Lisätiedot

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan toiminnalla turvataan kotimaisen ruuan tuotanto

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on nuorisolain mukaan vastuu nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä. Tavoitteena on edistää nuorisolain kohderyhmään

Lisätiedot

29.40.02 ARKISTOLAITOS

29.40.02 ARKISTOLAITOS 8.2.2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2014 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 20 997 000 euroa.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousesitys HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 229 000 euroa. 1)

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Ministeriön vision mukaan Suomi on uusiutuvia luonnonvaroja kestävästi, monipuolisesti ja tehokkaasti hyödyntävä yhteiskunta,

Lisätiedot

Maaseutuohjelman tulevaisuus

Maaseutuohjelman tulevaisuus Maaseutuohjelman tulevaisuus Hämeessä on hyvät eväät Ruokaketjun kehittämisseminaari 12.1.2018 Minna-Mari Kaila MMM MAASEUTUALUEET TUOVAT SUOMELLE TULOJA EU:STA 95 % SUOMESTA MAASEUTUA EU-osarahoitteista

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot