Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
|
|
- Maija-Liisa Mäkelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä euroa. S e l v i t y s o s a : toimintansa aloittavan Luonnonvarakeskuksen perustamisen valmistelu edellyttää lisävoimavaroja (mm. tietohallinto- ja muut yhteiset järjestelmät) I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Maaseudun kehittäminen 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Valtuus Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2013 saa tehdä ohjelmakauteen kohdistuvia myöntämispäätöksiä eurolla. S e l v i t y s o s a : Valtuus on mitoitettu vuoden 2013 talousarviossa euroksi. Valtuuden määrää lisätään eurolla. Muutokseen sisältyy valtuuden vähentäminen eurolla, mikä vastaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman vireillä olevaa muutosehdotusta ja valtuuden lisääminen eurolla, mikä vastaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman loppuneissa, keskeytyneissä ja toteutumatta jääneistä hankkeista peruuntunutta valtuutta. Peruuntunut valtuus ei sisällä laajakaistahankkeita eikä teknistä apua. Peruuntunut valtuus budjetoidaan uudelleen ohjelman täysimääräisen käytön edistämiseksi. Valtuuden lisäys (milj. euroa) Ohjelma Talousarvio I lisätalousarvioesitys Yhteensä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (ohjelmakausi ) 1 44,320 6,647 50,967 josta laajakaistahankkeet 5,070-5,070 josta tekninen apu 4,608-4,608 Kaikki yhteensä 44,320 6,647 50,967 1) Sisältää osan toimintalinjasta 1, toimintalinjan 3, osan toimintalinjasta 4 ja teknisen avun talousarvio tilinpäätös tilinpäätös :04 Sivu 1
2 62. Valtion rahoitusosuus EU:n osaksi rahoittamasta maaseudun kehittämisestä (arviomääräraha) Valtuus Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2013 saa tehdä ohjelmakauteen kohdistuvia myöntämispäätöksiä eurolla. S e l v i t y s o s a : Valtuus on mitoitettu vuoden 2013 talousarviossa euroksi. Valtuuden määrää vähennetään eurolla. Muutokseen sisältyy valtuuden vähentäminen eurolla, mikä vastaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman vireillä olevaa muutosehdotusta ja valtuuden lisääminen eurolla, mikä vastaa tarvetta budjetoida uudelleen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman loppuneissa, keskeytyneissä ja toteutumatta jääneissä hankkeista peruuntunutta valtuutta. Peruuntunut valtuus ei sisällä teknistä apua. Peruuntunut valtuus budjetoidaan uudelleen ohjelman täysimääräisen käytön edistämiseksi. Valtuuden vähennys (milj. euroa) Ohjelma Talousarvio I lisätalousarvioesitys Yhteensä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (ohjelmakausi ) 1 40,274-1,078 39,196 josta tekninen apu 5,632-5,632 Kaikki yhteensä 40,274-1,078 39,196 1) Sisältää osan toimintalinjasta 1, toimintalinjan 3, osan toimintalinjasta 4 ja teknisen avun talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Maatalous 01. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös Luonnonvarakeskuksen S e l v i t y s o s a : Luonnonvarakeskus on tarkoitus muodostaa nykyisistä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta sekä Metsäntutkimuslaitoksesta. Tarkoituksena on, että Luonnonvarakeskus aloittaa toiminnan Valmistelu edellyttää tutkimuslaitoksen voimavarojen kohdentamista Luonnonvarakeskuksen 2013 talousarvio tilinpäätös tilinpäätös :04 Sivu 2
3 43. Maatalouden ympäristötuki, eläinten hyvinvointia edistävät tuet ja ei-tuotannolliset investoinnit (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä euroa. S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve perustuu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman vireillä olevaan muutosehdotukseen, jossa tavoitteena on tasapainottaa ohjelman rahoitus vastaamaan ohjelmakauden tarvetta. Lisämäärärahan tarpeesta euroa aiheutuu eläinten hyvinvointia edistävien tukien kasvaneesta menekistä. Vuonna 2011 toimenpiteeseen sitoutui noin tilaa ja tukea maksettiin euroa. Keväällä 2012 toimenpiteeseen sitoutui lähes tilaa, joille maksettavan tuen määräksi on arvioitu euroa. Määrärahan lisäyksestä euroa on EU-osuutta ja euroa kansallista osuutta. Vastaavasti vähennetään yhteensä euroa seuraavasti: euroa momentin määrärahasta ja euroa momentin määrärahasta (vähennyksestä on EUosuutta euroa ja kansallista osuutta euroa). Lisämäärärahan tarpeesta euroa perustuu erityisympäristötukisopimusten ja erityisesti luonnonmukaisen tuotannon sopimusten määrän kasvamiseen. Lisäyksestä euroa on EUosuutta ja euroa kansallista osuutta. Ympäristötukijärjestelmän ja muiden järjestelmien vuoden 2013 määrärahojen arvioitu jakautuminen (euroa) 2013 TA 2013 I LTAE Yhteensä 1 Yhteensä, josta EU-osuus valtion osuus kokonaan kansallisesti rahoitettava maatalouden ympäristötuki (enintään) ) Lisäksi käytettävissä on vuodelta 2012 vuodelle 2013 siirtynyttä määrärahaa euroa I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Luonnonhaittakorvaus (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään euroa. S e l v i t y s o s a : Momentin määrärahasta vähennetään ohjelmakaudella käyttämättä jääväksi arvioitua määrärahaa euroa. Määrärahasta euroa on EU-osuutta ja euroa kansallista osuutta I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Luopumistuet ja -eläkkeet (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään euroa. S e l v i t y s o s a : Momentin määrärahasta vähennetään euroa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan sisältyviä, ohjelmakauden sitoumuksista aiheutuvia menoja :04 Sivu 3
4 maatalousmaan ensimmäisestä metsityksestä. Vähennyksestä EU-osuus on euroa ja kansallinen osuus euroa I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Kala-, riista- ja porotalous 01. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös Luonnonvarakeskuksen S e l v i t y s o s a : Luonnonvarakeskus on tarkoitus muodostaa nykyisistä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta sekä Metsäntutkimuslaitoksesta. Tarkoituksena on, että Luonnonvarakeskus aloittaa toiminnan Valmistelu edellyttää tutkimuslaitoksen voimavarojen kohdentamista Luonnonvarakeskuksen 2013 talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Kalakannan hoitovelvoitteet (siirtomääräraha 3 v) Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös siirtomenojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksuperusteisesti. S e l v i t y s o s a : Määrärahan käyttöperusteita on tarkoituksenmukaista laajentaa siten, että määrärahalla toteutettavien hankkeiden toteuttajana voi olla myös muu taho kuin valtion viranomainen tai valtion laitos talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä euroa suurpetojen vuonna 2012 aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen. S e l v i t y s o s a : Vuoden 2012 talousarviossa osoitettiin varoja vuonna 2012 toteutuvien suurpetojen aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen. Vahinkomäärä on tiedossa vasta vuonna Vuonna 2012 suurpetojen aiheuttamien vahinkojen korvaustarve on euroa (vahingot porotaloudelle euroa, vahingot kotieläimille euroa, henkilövahingot euroa ja vahinkojen tarkastuskulut euroa), vahinkojen estämiseen käytettiin euroa eli vuoteen 2012 kohdistuvien varojen tarve on yhteensä euroa. Näitä menoja varten vuoden 2012 talousarviossa oli osoitettu varoja yhteensä euroa. Kun vahingot on tarkoitus korvata täysimääräisesti, lisämäärärahan tarve on euroa. Vuoden 2013 talousarviossa osoitettu :04 Sivu 4
5 määräraha on tarkoitus käyttää vuonna 2013 toteutuvien suurpetojen aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen ja vahinkojen estämistoimien rahoittamiseen I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Elinkeinokalatalouden markkinoinnin ja rakennepolitiikan edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Vuoden 2011 talousarviossa Suomenlahdella ja Saaristomerellä toteutettavaan poistokalastukseen osoitetuista varoista peruutetaan euroa. Määrärahasta on varattu euroa EU:n osarahoittamien hankkeiden valtion rahoitusosuutta varten. S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarpeesta euroa aiheutuu vuosien Euroopan kalatalousrahaston toimintaohjelmassa peruuntuneen määrärahan sekä takaisinperintäpäätöksien ja palautettujen maksujen uudelleen budjetoinnista, jotta toimintaohjelmassa osoitettu EU:n ja kansallinen rahoitusosuus saataisiin täysimääräisesti käytettyä. Vuoden 2010 talousarviossa budjetoidusta euron kolmevuotisesta siirtomäärärahasta on jäänyt käyttämättä ja peruuntunut euroa. Vastaava määräraha budjetoidaan uudelleen. Tämä on kokonaan kansallista rahoitusosuutta. Lisäksi budjetoidaan uudelleen vuosien talousarvioissa budjetoiduista yhteensä euron kolmevuotisista siirtomäärärahoista takaisinperintäpäätöksien ja palautettujen maksujen johdosta euroa. Tästä EU:n osuutta on euroa ja kansallista osuutta euroa. Vuoden 2011 talousarviossa Suomenlahdella ja Saaristomerellä toteutettavaan poistokalastukseen budjetoidusta euron kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan euroa ja budjetoidaan uudelleen vastaava määräraha. Tämä on kokonaan kansallista rahoitusosuutta. Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin tuloarviossa I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Metsätalous 01. Metsäntutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös Luonnonvarakeskuksen S e l v i t y s o s a : Luonnonvarakeskus on tarkoitus muodostaa nykyisistä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta sekä Metsäntutkimuslaitoksesta. Tarkoituksena on, että Luonnonvarakeskus aloittaa toiminnan Valmistelu edellyttää tutkimuslaitoksen voimavarojen kohdentamista Luonnonvarakeskuksen 2013 talousarvio tilinpäätös tilinpäätös :04 Sivu 5
6 41. Metsäpuiden siemenhuolto (siirtomääräraha 2 v) Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Perustelujen täydennys tarvitaan, jotta määrärahaa voidaan myöntää Metsäntutkimuslaitokselle siemenviljelysten perustamista ja metsänjalostusta varten tuotettavien vartteiden ja pistokkaiden tuottamiseen tarvittavan infrastruktuurin ja laitteiston uudistamiseen talousarvio tilinpäätös tilinpäätös :04 Sivu 6
7 Osasto 12 SEKALAISET TULOT 04. Siirrettyjen määrärahojen peruutukset 39. Muut sekalaiset tulot Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa. S e l vitys osa: Momentille budjetoidaan uudelleen vastaavasti lisäystä euroa. Määrärahojen peruutusten perustelut: Momentti Yhteensä euroa euroa 2013 I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös 2011 tilinpäätös :04 Sivu 7
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 208 000 euroa. S
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y
S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta.
Osasto 12 SEKALAISET TULOT 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentilta vähennetään 19 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot Momentilta vähennetään 963 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan muutoksessa
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 600 000 euroa. Momentin perusteluja
HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa
05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus
05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Maaseudun kehittäminen 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 euroa. S e
02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa.
02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 65 000 000 euroa. Selvitysosa: Lisäys johtuu ohjelmakauden 2014 2020 maatalouden ympäristökorvausten, luonnonmukaisen
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 3 060 000 euroa.
Asiakirjayhdistelmä 2014
64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565
Asiakirjayhdistelmä 2016
64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242
Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 549 288 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna
Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 23. Julkisen hallinnon verkkoturvallisuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 177 887 000 euroa.
10. Maaseudun kehittäminen
10. Maaseudun kehittäminen Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten määrä on kasvanut erityisesti
HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään
HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 244/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen
HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 232/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen
HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 75 000
70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus
70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista
HE 324/2018 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 324/2018 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018 MMM/Ohjaus- ja talousyksikkö 25.9.2017 1 MMM:n hallinnonalan määrärahat ja tulot 2018 Määrärahat yht. 2 594 milj. (2 545 M / 2017) Tulot yht. 853 milj.
Asiakirjayhdistelmä 2015
64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 444
HE 171/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 171/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään
HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten
Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Luonnonvaraosasto Ylitarkastaja Jussi Laanikari P
Valtiovarainvaliokunta Maatalousjaosto MaJ 4.11.2015 HE 30/2015 vp MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Luonnonvaraosasto Ylitarkastaja Jussi Laanikari 29.10.2015 P. 040 7336229 Maa- ja metsätalousministeriön
10. Maaseudun kehittäminen
10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla maaseudun elinvoimaisuuden säilymiseen vaikutetaan ohjelmatyön, tutkimus- ja kehittämishankkeiden, yritystukien
Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 02. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 559 000 euroa. Momentin
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään
Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011 Vuoden 2011 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2011 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.
10. Maaseudun kehittäminen
10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 535 888 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 599 903 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna
HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi
HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta
Talousarvioesitys 2016
64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden
HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 185/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen
Talousarvioesitys 2017
64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä
10. Maaseudun kehittäminen
10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä
HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että
Osasto 12 SEKALAISET TULOT 31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala
Osasto 12 SEKALAISET TULOT 31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala 10. Liikenneviraston tulot Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 11 118 000 euroa. Selvitysosa: Tulot ovat EU:n suoran rakentamistuen
HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 233/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä
Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 56 000 euroa. Valtuudet
HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 78/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen
Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 300 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja
Asiakirjayhdistelmä 2014
01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten
Valtiovarainvaliokunnan mietintö 12/1995 vp
VaVM 12/1995 vp- HE 71/1995 vp Valtiovarainvaliokunnan mietintö 12/1995 vp Hallituksen esitys vuoden 1995 toiseksi lisätalousarvioksi Eduskunta on 14 päivänä syyskuuta 1995 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä oheen
HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi
Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 534 003 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna
Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta 2012 235/2012 Vuoden 2012 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2012 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten ja päiväkotien perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Momentille
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään
Asiakirjayhdistelmä 2016
61. Vesien- ja ympäristönhoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 5 842 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) vesien- ja merenhoidon järjestämisestä
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 367/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,
METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008
1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen
Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys
EK 28/1995 vp - HE 71/1995 vp. Eduskunnan kirjelmä hallituksen vuoden 1995 toiseksi lisätalousarvioksi
EK 28/1995 vp - HE 71/1995 vp Eduskunnan kirjelmä hallituksen vuoden 1995 toiseksi lisätalousarvioksi antaman esityksen johdosta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7111995 vp vuoden 1995 toiseksi
III lisätalousarvioesitys 2012
III lisätalousarvioesitys 2012 euroa TULOARVIOT 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT -660 000 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot -220 000 000 02. Yhteisövero, vähennystä -220 000
10. Maaseudun kehittäminen
10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten
10. Maaseudun kehittäminen
10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten
Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 4 423 000 euroa.
Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 143 000 euroa. S e l v i t y s
SISÄLLYS. N:o 996. Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2005 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT.
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2005 N:o 996 SISÄLLYS N:o Sivu 996 Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio... 4585 N:o 996 Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio Eduskunta
METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007
1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 19.9.2016 MMM / Ohjaus- ja talousyksikkö MMM:n määrärahaehdotus 2017 yhteensä 2 545 m (2 560 m /2016) 2 MMM:n määrärahaehdotus 2017 Hallinnonalalle
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Liikenne- ja viestintäministeriö 21. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä
TULLIHALLITUS HUHTUKUU
1/5 TULLILAITOS täydentävä TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TULLIHALLITUS HUHTUKUU 2006 6.10.2006 2/5 21. Toimintamenot (osa EU) (siirtomääräraha 2 v.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 147 832 000
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 30.3.207 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2017 Valtion vuoden
Asiakirjayhdistelmä 2016
51. Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 557 459 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta
Vuoden 2013 talousarvion tilijaottelun laadinta
Valtiokonttori Tiedote 1 (6) Hallinnon ohjaus 4.10.2012 Ministeriöt Vuoden 2013 talousarvion tilijaottelun laadinta Tilijaottelun laadintaprosessi Talousarvion tilijaottelun tuottamisprosessia ja rakennetta
Vuoden 2017 lisätalousarvio. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto
Vuoden 2017 lisätalousarvio Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto 8.6.2017 1 Liikenneverkko (mom. 31.10.77) Uudet käynnistettävät liikennehankkeet (mom.
Talousarvioesitys EU ja kansainväliset järjestöt
92. EU ja kansainväliset järjestöt Valtuus Valtiovarainministeriö voi tehdä EU:n yhteisen kriisinratkaisuneuvoston kanssa sopimuksen lainalimiittijärjestelystä, jonka puitteissa myönnettävien lainojen
Asiakirjayhdistelmä 2015
01. Nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille merkitään nettotuloa 4 467 821 000 euroa. Tuloina otetaan huomioon uusien valtionlainojen nimellisarvot, emissiovoitot,
50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka
50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittämistoimintaa suuntaavat lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014) lisäksi
Talousarvioesitys (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka
50. (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittämistoimintaa suuntaavat lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014)
Vuoden 2009 lisätalousarvio
Vuoden 2009 lisätalousarvio TULOARVIOT Osasto 11 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT -2 620 000 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot -1 620 000 000 01. Tulovero, vähennystä -1 620
Asiakirjayhdistelmä 2015
02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle
Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 6 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan
Asiakirjayhdistelmä 2014
83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta
Purkautuvien rakennerahastovaltuuksien uudelleenbudjetointi
Purkautuvien rakennerahastovaltuuksien uudelleenbudjetointi Sulkemistyökokoukset, kevät 2011 Helsinki 10.5. Joensuu 12.5. Tampere 17.5. Oulu 19.5. Erikoissuunnittelija Päivi Tapanila Työ- ja elinkeinoministeriö
2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky
01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman
40. Kala-, riista- ja porotalous
40. Kala-, riista- ja porotalous S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on budjetoitu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja kala-, riista- ja porotalouden ohjaamiseen tarvittavat menot. Luvussa budjetoitujen