Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA"

Transkriptio

1 Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Selvitysosa: Määrärahan muutoksessa on lisäyksenä otettu huomioon euron siirto momentilta hallitusohjelman Digitalisoidaan julkiset palvelut -kärkihankkeeseen kuuluvaan Julkisen hallinnon paikkatiedon palvelualusta -hankkeen toteuttamiseen. Määrärahan vähennyksenä on otettu huomioon euron siirto momentille käytettäväksi hallinnonalan tuottavuutta edistäviin hankkeisiin I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Luonnonvarakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Selvitysosa: Valtioneuvoston kanslia asetti syksyllä 2016 työryhmän selvittämään keinoja Savonlinnan alueen tukemiseksi Savonlinnan opettajakoulutuslaitoksen toimipisteen lakkauttamisen vuoksi. Hallituksen kehysriihessä linjaamien toimenpiteiden tavoite on edistää aktiivista uudistamista koulutuksen ja osaamisen vahvistamiseen sekä verkostoitumiseen. Määrärahan avulla on tarkoitus uudistaa Luonnonvarakeskuksen toimipisteen toimintamallia Savonlinnan alueella vahvistaen sen toiminnan vaikuttavuutta sekä tukien osaltaan alueen elinvoimaisuutta, elinkeinorakennetta ja elinkeinoelämän kehittämismahdollisuuksia. Yksiköstä muodostuu strateginen toimipiste, joka kehittää toimintatapoja ja uusia liiketoimintamalleja metsäbiotalouden tutkimustulosten siirtämiseksi käytäntöön I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös :37 Sivu 1

2 23. Hallinnolliset järjestelyt (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Selvitysosa: Lisäys on siirtoa momentilta käytettäväksi hallinnonalan tuottavuutta edistäviin hankkeisiin I lisätalousarvio talousarvio Maaseudun kehittäminen 44. Maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen (siirtomääräraha 3 v) Vuoden 2016 kolmannessa lisätalousarviossa myönnetystä kolmivuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan euroa. Selvitysosa: Vuoden 2016 kolmannessa lisätalousarviossa momentille myönnettyä määrärahaa on tarpeen käyttää maataloustuotteiden kysyntää edistäviin toimenpiteisiin, jotka omalta osaltaan turvaavat maataloustuotannon toimintaedellytyksiä. Toimenpiteiden toteuttamiseksi esitetään peruutettavasta määrärahaosuudesta uudelleenbudjetoitavaksi momentille (Kansallinen ruokaketjun kehittäminen) euroa käytettäväksi maatalousmarkkinoita kehittävien ja ruuan arvostusta lisäävien hankkeiden rahoittamiseen. Vastaavasti esitetään uudelleenbudjetoitavaksi momentille (Siirto Maatilatalouden kehittämisrahastoon) euroa, jolla on tarkoitus rahoittaa maataloustuotteiden menekin ja viennin edistämiseen liittyviä kehittämishankkeita. Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin tuloarviossa. Momentti ei sisälly vuoden 2017 talousarvioon I lisätalousarvio 2016 tilinpäätös tilinpäätös :37 Sivu 2

3 20. Maa- ja elintarviketalous 41. EU-tulotuki ja EU-markkinatuki (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Selvitysosa: Hallitus on maaliskuussa 2017 antanut eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän hallituksen esityksen (HE 21/2017) laiksi maataloustuotteiden markkinajärjestelystä annetun lain muuttamisesta. Tarkoituksena on ottaa käyttöön EU:n kokonaan rahoittama koulujakelujärjestelmä lukien. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2016/791 EU:n nykyiset koulumaito- ja kouluhedelmätukiohjelmat yhdistetään koulujakelujärjestelmäksi. Suomen osuus EU:n kokonaan rahoittaman järjestelmän sisältämästä kouluhedelmätuesta on noin euroa ja koulumaitotuesta noin euroa. Momentin määrärahan lisäyksessä on otettu huomioon kouluhedelmätuen osuus, euroa, vähennettynä momentille budjetoitavalla liitännäistoimenpiteiden osuudella, euroa. Tälle momentille jäävä osuus, euroa, käytetään hedelmien ja vihannesten hankintaan syyslukukaudella Momentille jo sisältyneestä koulumaitotuen osuudesta on vähennetty niin ikään momentille budjetoitava maitoon kohdistuvien liitännäistoimenpiteiden osuus euroa. Siten tämän momentin määrärahan lisäykseksi esitetään euroa. Määrärahan arvioitu käyttö (euroa) 2017 TA Lisätalousarvioesitys Yhteensä EU-tulotuki, yhteensä EU-kriisituet yhteensä EU-markkinatuki, josta koulujakelujärjestelmä, josta koulumaitotuki kouluhedelmätuki 1) yksityisen varastoinnin tuki Yhteensä ) Määrärahasta on vähennetty liitännäistoimenpiteiden osuus, jotka on kohdennettu momentille I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös :37 Sivu 3

4 46. EU:n osarahoittama ruokaketjun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 mukaisesti koulujakelujärjestelmän liitännäistoimenpiteisiin. Selvitysosa: Hallitus on maaliskuussa 2017 antanut eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän hallituksen esityksen (HE 21/2017) laiksi maataloustuotteiden markkinajärjestelystä annetun lain muuttamisesta. Tarkoituksena on ottaa käyttöön EU:n kokonaan rahoittama koulujakelujärjestelmä lukien. Määrärahan lisäys tarvitaan EU:n koulujakelujärjestelmän liitännäistoimenpiteisiin kouluvuodelle 2017/2018. Lisäyksestä euroa kohdistuu hedelmiin ja vihanneksiin liittyviin toimenpiteisiin ja euroa maitoon liittyviin toimenpiteisiin. Varsinaisen koulujakelujärjestelmän rahoitus on momentilla (EU-tulotuki ja EUmarkkinatuki). Määrärahan arvioitu käyttö (euroa) TA 2017 Yhteensä Lisätalousarvi o- esitys Yhteensä, mistä EU:n osuus Menekinedistäminen sisämarkkinoilla ja yhteisön ulkopuolella (EY 3/2008) ja (EU 1144/2014) Hunajan tuotannon ja markkinoinnin edistäminen (EU 1308/2013) Tuottajaorganisaatioiden toimintaohjelmat (EU 1308/2013) EU-koulujakelujärjestelmän liitännäistoimenpiteet, josta hedelmiin ja vihanneksiin liittyvät maitoon liittyvät Yhteensä I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös :37 Sivu 4

5 47. Kansallinen ruokaketjun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Selvitysosa: Määrärahan lisäys on tarkoitettu käytettäväksi maatalousmarkkinoita kehittävien ja ruuan arvostusta lisäävien hankkeiden rahoittamiseen I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Siirto Maatilatalouden kehittämisrahastoon (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Selvitysosa: Määrärahan lisäys on tarkoitettu käytettäväksi maataloustuotteiden menekin ja vienninedistämiseen liittyvien kehittämishankkeiden rahoitukseen I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Luonnonvaratalous 44. Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Valtuus Momentin perusteluja täydennetään siten, että valtuutta voidaan käyttää myös kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) nojalla tehtyjen tukipäätösten virheiden korjauksiin. Selvitysosa: Lisämäärärahan tarve aiheutuu vuonna 2016 kestävän metsätalouden tukiin momentille budjetoitujen, mutta käyttämättä jääneiden määrärahojen osoittamisesta uudelleen kestävän metsätalouden tukia koskevan lainsäädännön mukaisten tukien maksamiseen. Määrärahaa jäi käyttämättä yhteensä euroa. Määrärahojen käyttämättä jääminen aiheutui tapahtuneen lakimuutoksen pitkittyneestä siirtymävaiheesta. Hakemusten käsittelyä ja maksamista pitkittivät tietojärjestelmien keskeneräisyys ja sähköisen asioinnin toimimattomuus sekä huomattavasti Suomen metsäkeskuksen resursseja sitonut hakemusten manuaalinen tallennustyö. Ennen vuotta 2017 saapuneiden rahoitushakemusten ja toteutusilmoitusten mukaiset maksatukset edellyttävät, että käyttämättä jäänyttä määrärahaa vastaava lisäys myönnetään vuodelle :37 Sivu 5

6 Lisäksi momentin valtuuden perusteluja muutetaan siten, että valtuutta voidaan käyttää myös kumotun kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain nojalla tehdyissä tukipäätöksissä ilmenevien virheiden korjaamiseen I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Metsähallitus 50. Metsähallituksen eräät julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Selvitysosa: Lisämäärärahan tarve aiheutuu luontomatkailun kehittämishankkeiden toteuttamisesta. Hankkeilla parannetaan Luontoon.fi ja Retkikartta.fi -verkkopalveluja, tuotetaan matkailuyritysten ja -organisaatioiden käyttöön aineistoa retkeilyalueista sekä tuotetaan laadukkaita ja turvallisia reittejä ja palvelutukikohtia retkeilyalueille. Hankkeet toteuttavat hallitusohjelman Biotalouden sekä Terveyden ja hyvinvoinnin painopistealueiden kärkihankkeita I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös :37 Sivu 6

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta.

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta. Osasto 12 SEKALAISET TULOT 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentilta vähennetään 19 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 600 000 euroa. Momentin perusteluja

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa.

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa. 02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 65 000 000 euroa. Selvitysosa: Lisäys johtuu ohjelmakauden 2014 2020 maatalouden ympäristökorvausten, luonnonmukaisen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 244/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot Momentilta vähennetään 963 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan muutoksessa

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys

Lisätiedot

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 185/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 75 000

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 367/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten ja päiväkotien perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 535 888 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 23. Julkisen hallinnon verkkoturvallisuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 177 887 000 euroa.

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 549 288 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Maaseudun kehittäminen 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 euroa. S e

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 300 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

Osasto 12 SEKALAISET TULOT 31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala

Osasto 12 SEKALAISET TULOT 31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Osasto 12 SEKALAISET TULOT 31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala 10. Liikenneviraston tulot Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 11 118 000 euroa. Selvitysosa: Tulot ovat EU:n suoran rakentamistuen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011 Vuoden 2011 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2011 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 56 000 euroa. Valtuudet

Lisätiedot

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 02. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 559 000 euroa. Momentin

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON VARAINHOITOVUODEN 2015 YLIJÄÄMÄN OTTAMINEN TALOUSARVIOON

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON VARAINHOITOVUODEN 2015 YLIJÄÄMÄN OTTAMINEN TALOUSARVIOON EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2016 COM(2016) 227 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON VARAINHOITOVUODEN 2015 YLIJÄÄMÄN OTTAMINEN TALOUSARVIOON FI FI LISÄTALOUSARVIOESITYS

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta 2012 235/2012 Vuoden 2012 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2012 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

S e l v i t y s o s a : Tulot ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja.

S e l v i t y s o s a : Tulot ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja. 03. Valtion nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) S e l v i t y s o s a : Valtion velanhoidon strategisena tavoitteena on velasta aiheutuvien kustannusten minimointi

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä EU ja kansainväliset järjestöt

Asiakirjayhdistelmä EU ja kansainväliset järjestöt 92. EU ja kansainväliset järjestöt S e l v i t y s o s a : Vuosi 2015 on seuraavan EU:n monivuotisen rahoituskehyksen toinen varainhoitovuosi ja vuoden 2014 EU-vaalien jälkeisen Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Liikenne- ja viestintäministeriö 21. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus 70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten määrä on kasvanut erityisesti

Lisätiedot

01. Puolustusministeriö

01. Puolustusministeriö 01. Puolustusministeriö 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 30 916 000 euroa. Selvitysosa: Lisämäärärahantarve aiheutuu momentin määrärahan

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 19.9.2016 MMM / Ohjaus- ja talousyksikkö MMM:n määrärahaehdotus 2017 yhteensä 2 545 m (2 560 m /2016) 2 MMM:n määrärahaehdotus 2017 Hallinnonalalle

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 534 003 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 61. Vesien- ja ympäristönhoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 5 842 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) vesien- ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 444

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10. Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Ylijohtaja Tuija Oivo TEM, työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus

Talousarvioesitys Metsähallitus Talousarvio 63. Metsähallitus 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 1,6 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 0,9 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä oheen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 366 871 000 euroa. Vuonna 2015 uusia rahoituspäätöksiä saa

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla maaseudun elinvoimaisuuden säilymiseen vaikutetaan ohjelmatyön, tutkimus- ja kehittämishankkeiden, yritystukien

Lisätiedot

HE 42/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 42/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi riistanhoitomaksusta

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

METSÄTALOUS - TAE 2016 - Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 1. TAE 2016. Rakennemuutokset

METSÄTALOUS - TAE 2016 - Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 1. TAE 2016. Rakennemuutokset Muistio maa- ja metsätalousvaliokunnan kuulemiseen 6.10.2015 Maa- ja metsätalousministeriö, luonnonvaraosasto Neuvotteleva virkamies Heikki Piiparinen METSÄTALOUS - TAE 2016 - Julkisen talouden suunnitelma

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Metsäneuvos 5.4.2017 Marja Hilska-Aaltonen VALTIONEUVOSTON ASETUS KESTÄVÄN METSÄTALOUDEN RAHOITUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Yleistä

Lisätiedot

HE 71/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan maatalouden interventiorahastosta

HE 71/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan maatalouden interventiorahastosta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maatalouden interventiorahastosta annettua lakia

Lisätiedot

Purkautuvien rakennerahastovaltuuksien uudelleenbudjetointi

Purkautuvien rakennerahastovaltuuksien uudelleenbudjetointi Purkautuvien rakennerahastovaltuuksien uudelleenbudjetointi Sulkemistyökokoukset, kevät 2011 Helsinki 10.5. Joensuu 12.5. Tampere 17.5. Oulu 19.5. Erikoissuunnittelija Päivi Tapanila Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

Kotitalouksien kulutusmenojen arvo 3,2 1,7 2,7 Valtiosektorin ja sosiaaliturvarahastojen toiminnan välituotekäyttö

Kotitalouksien kulutusmenojen arvo 3,2 1,7 2,7 Valtiosektorin ja sosiaaliturvarahastojen toiminnan välituotekäyttö 04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 01. Arvonlisävero Momentille arvioidaan kertyvän 17 030 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu arvonlisäverolakiin (1501/1993). Hallitus

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015. Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT. Osasto 11

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015. Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT. Osasto 11 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015 Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 6 000 000 01. Tulon ja varallisuuden

Lisätiedot

Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta

Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta 130/53/2012 Eduskunta 20.5.2013 Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta 2012 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa valtion tilinpäätöksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

Hankkeen yhteistyökumppanin puheenvuoro

Hankkeen yhteistyökumppanin puheenvuoro Hankkeen yhteistyökumppanin puheenvuoro Tulevaisuuden nautakarjatalous Keski- Suomessa seminaari 10.4.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Maatalous ja maidon- ja lihantuotanto on tärkeä painopiste Keski-Suomen

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 328 970 000 euroa. Vuonna 2016 uusia rahoituspäätöksiä saa

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Kärkihankkeet (1 000 euroa)

Kärkihankkeet (1 000 euroa) Työllisyys ja kilpailukyky PL 24 UM 24.01.01 Ulkoasiainhallinnon toimintamenot 1 796 1 605 1 599 0 5 000 Kärkihanke 1: Kilpailukyvyn vahvistaminen, Toimenpide 1 (ja2) : Team Finland verkoston määräaikainen

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut 30. Sairausvakuutus S e l v i t y s o s a : Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääkeja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden

Lisätiedot

Kannattavuus ja tulevaisuuden näkymät. Kohti Tulevaa hanke

Kannattavuus ja tulevaisuuden näkymät. Kohti Tulevaa hanke Kannattavuus ja tulevaisuuden näkymät Kohti Tulevaa hanke Kotieläin- ja pinta-alatukien/korvausten muutos 2013-2020 Rahoitus Tukityyppi 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Muutos 2013-2015 EU CAP 545

Lisätiedot

HE 61/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 61/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 61/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yritystuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan yritystuesta annettua lakia muutettavaksi siten, että

Lisätiedot

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman

Lisätiedot

Talousarvioesitys EU ja kansainväliset järjestöt

Talousarvioesitys EU ja kansainväliset järjestöt 92. EU ja kansainväliset järjestöt Valtuus Valtiovarainministeriö voi tehdä EU:n yhteisen kriisinratkaisuneuvoston kanssa sopimuksen lainalimiittijärjestelystä, jonka puitteissa myönnettävien lainojen

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32 Eduskunta, valtiovarainvaliokunta 13.10.2015 Budjettineuvos Eero Murto TEM TAE 2016 politiikkalohkoittain (1 000 ) Kotouttaminen; 143 655

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 8-10/2016

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 8-10/2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.11.2016 COM(2016) 713 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 8-10/2016 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 51. Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 557 459 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta

Lisätiedot

90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot

90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot 90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Siviilikriisinhallinta Suomi osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan ulko- ja turvallisuuspoliittisin perustein

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 29. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 900 000 euroa.

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016 ja JTS Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala. Kansliapäällikkö Harri Pursiainen

Talousarvioesitys 2016 ja JTS Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala. Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Talousarvioesitys 2016 ja JTS 2016-2019 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Hallitusohjelman toteuttaminen Hallitusohjelman keskeiset kirjaukset on kiteytetty

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnalle

Perustuslakivaliokunnalle MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 15/2001 vp Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2000 Perustuslakivaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 18 päivänä huhtikuuta 2001 lähettäessään hallituksen

Lisätiedot