30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala"

Transkriptio

1 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna tekemät maksupäätökset. S e l v i t y s o s a : EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ja kalastuspolitiikan toteuttamiseksi Suomen osuuden Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) arvioidaan olevan yhteensä euroa. Kun tästä tuloutetaan talousarvion ulkopuoliseen Maatalouden interventiorahastoon euroa, momentille arvioidaan tuloutuvan euroa. Maidontuotannon maakiintiön ylityksen rahoittamiseksi tuottajilta perittävät maksut tuloutetaan tälle momentille. Koska komissio vähentää maksuja vastaavasti Suomelle suoritettavia maataloustukirahaston osuuksia, maksuilla ei ole vaikutusta momentin tulokertymään. Tulokertymässä ei ole otettu huomioon Ahvenanmaan tuloja sen toimivaltaan kuuluvien tehtävien osalta. Arvio maataloustukirahaston tuloista Yhteensä milj. Vastaavia menoja momenteilla Talousarvioon EU-tulotuki 539, EU-markkinatuki 6, Puutarhatalouden erityistoimenpiteet 2, Hunajantuotanto 0, Menekinedistäminen 1, Eläinlääkintä ETY 424/90 0, Kasvinsuojelutoimien tukeminen ETY 1256/1999 0, Yhteensä 549,288 Maatalouden interventiorahastoon 4,500 Kaikki yhteensä 553,788 Maatalouden interventiorahastossa 2013 talousarvio talousarvio tilinpäätös Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU:lta Momentille arvioidaan kertyvän euroa. Tuloarvio on budjetoitu maksuperusteisena. S e l v i t y s o s a : Tulokertymä sisältää maaseuturahaston välimaksut, jotka liittyvät Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelman menoihin momenteilla , , ja Maaseuturahastosta arvioidaan tuloutuvan euroa. Kun tästä tuloutetaan Maatilatalouden kehittämisrahastoon euroa, momentille arvioidaan kertyvän euroa Sivu 1

2 Arvio eri ohjelmien tulokertymästä (milj. euroa) Ohjelma talousarvioon MAKERAan yhteensä Vastaavia menoja momenteilla Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet ja kehittämishankkeet 76,600 27, , ja MAKERA Maatalouden ympäristötuki, eläinten hyvinvointia edistävät tuet ja ei-tuotannolliset investoinnit 107, , Luonnonhaittakorvaus 119, , Luopumis- ja pellonmetsitystuki 0,400 0, Yhteensä maaseuturahasto 304,500 27, , talousarvio talousarvio tilinpäätös Elinkeinokalatalouden kehittämiseen saatavat tulot EU:lta Momentille arvioidaan kertyvän euroa. Tuloarvio on budjetoitu maksuperusteisena. S e l v i t y s o s a : Euroopan kalatalousrahastosta (EKTR) arvioidaan tuloutuvan ohjelmakauden tuloja yhteensä euroa. Ohjelmakautta koskevia menoja on momentilla EU:lta saatavien tulojen mitoituksessa on otettu huomioon myös Ahvenanmaan osuus talousarvio talousarvio tilinpäätös EU:lta saatavat muut tulot Momentille arvioidaan kertyvän euroa. S e l v i t y s o s a : Momentin tuloina on otettu huomioon EU:lta maa- ja metsätalousministeriön tehtäväalueelle saatavat muut kuin momenteille , ja sekä laitosten rahoittamiin hankkeisiin EU:sta tuloutuvat tulot. Tulot kertyvät EU-säädösten mukaisesti. Tulot ja vastaavat menot Tulot Menot Momentti Kalastuksen valvonta, Neuvoston asetus (EY) 1224/2009 sekä komission täytäntöönpanoasetus 404/ Momentille tuloutuvat EU:n edellyttämiin kalastuksen valvonnan vuoden 2012 menoihin kohdistuvat Neuvoston asetukseen ja komission täytäntöönpanoasetukseen perustuvat EU:n osuudet. EU:n tukikelpoisiksi luettavista menoista EU:n rahoitusosuus on enintään %, jotka tuloutuvat vuonna Vuonna 2013 tuloutuu vuoden 2012 menoihin perustuvia saman komission täytäntöönpanoasetuksen mukaisia EU:lta saatavia tuloja euroa Sivu 2

3 2013 talousarvio talousarvio tilinpäätös 20. Valtion osuus totopeleistä saadusta tulosta Momentille arvioidaan kertyvän euroa. Totopelien tuottojen käyttämisestä annetun lain (1055/2001) mukaisten käyttötarkoitusten lisäksi valtion osuutena saadusta tulosta voidaan käyttää euroa hevostalouden tutkimukseen. Tuloarvio on budjetoitu suoriteperusteisena. S e l v i t y s o s a : Tulot perustuvat arpajaislakiin (1047/2001). Totopeleistä arvioidaan kertyvän valtion osuutena euroa. Vähennys euroa johtuu siitä, että valtion osuutta totopelien tuotoista supistetaan. Vastaavasti hevosalalle suoraan jäävä osuus totopelien osuutena kasvaa. Tuloja vastaavasti myönnetään määrärahoja euroa momentilla hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen sekä euroa momentilla Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskukselle hevostalouden tutkimukseen talousarvio talousarvio tilinpäätös (31.) Lihantarkastuksen toimintatulot 2011 tilinpäätös 32. Kasvinjalostusmaksut Momentille arvioidaan kertyvän euroa. S e l v i t y s o s a : Tulot kertyvät kasvinjalostustoiminnan edistämisestä annetun lain (896/1977) mukaisina maksuina. Jalostettujen lajikkeiden siementavarasta suoritettavia maksuja arvioidaan kertyvän euroa, mitä vastaavasti menoja on momentilla Tulojen mitoituksessa on vähennyksenä huomioitu viime vuosina pysyvästi laskeneet kasvinjalostustoiminnasta perityt maksut. Lisäksi momentille arvioidaan kertyvän euroa puutarhakasvien jalostusmaksutuloja, joita vastaavat menot on merkitty momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Vesioikeudelliset kalatalousmaksut Momentille arvioidaan kertyvän euroa. S e l v i t y s o s a : Tulot kertyvät vesilain (587/2011) 3 luvun 14 ja 22 :n sekä ympäristönsuojelulain (86/2000) 44 :n nojalla määrätyistä kalatalousmaksuista sekä muista vastaavista maksuista. Vastaavia menoja on merkitty momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Sivu 3

4 41. Tenojoen kalastuslupamaksut Momentille arvioidaan kertyvän euroa. S e l v i t y s o s a : Tulot kertyvät Tenojoen kalastuspiirin yhteisestä kalastussäännöstä Norjan kuningaskunnan kanssa tehdyn sopimuksen (Sops 94/1989) 5 artiklan ja kalastussäännön 2 :n mukaisista kalastuslupamaksuista. Vuoden 2011 tulokertymää vastaavista menoista valtiolle kuuluva osuus on merkitty momentille sekä kalastuskunnille ja muille yksityisille vesialueen omistajille kuuluva osuus momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Hirvieläinten metsästysmaksut Momentille arvioidaan kertyvän euroa. S e l v i t y s o s a : Tulot kertyvät valtion lukuun myytävistä hirvieläimistä sekä riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain (616/1993) 4 :n mukaisista pyyntilupamaksuista saatavina tuloina. Aikuisen hirven pyyntilupamaksu on 120 euroa ja hirvenvasan 50 euroa riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun valtioneuvoston asetuksen (491/2007) 2 :n mukaan. Maksujen taso säilyy ennallaan. Vastaava meno on momentilla talousarvio talousarvio tilinpäätös Viehekalastusmaksut Momentille arvioidaan kertyvän euroa. S e l v i t y s o s a : Tulot perustuvat kalastuslain (286/1982) 88 :ään. Viehekalastusmaksu on edelleen kalenterivuodelta 29 euroa ja seitsemän vuorokauden kalastusjaksolta 7 euroa. Vuonna 2011 maksettiin kpl läänikohtaisia viehekalastusmaksuja kalenterivuodeksi ja kpl seitsemän vuorokauden pituiselle jaksolle. Kun kalenterivuotta koskevia viehekalastusmaksuja arvioidaan kertyvän vuonna 2013 vähintään ja seitsemän vuorokauden kalastusjaksokohtaisia maksuja vähintään suoritusta, kokonaiskertymäksi tulee yhteensä euroa. Vuoden 2012 arvioitua tulokertymää vastaavat menot vähennettyinä valtiolle maksun kannosta vuonna 2012 koituviksi arvioiduilla menoilla jaetaan vuonna 2013 kalavesien omistajille. Tämä meno on merkitty momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Kalastuksenhoitomaksut Momentille arvioidaan kertyvän euroa. S e l v i t y s o s a : Tulot perustuvat kalastuslain (286/1982) 88 ja 91 c :iin. Kalastuksenhoitomaksu on edelleen kalenterivuodelta 22 euroa ja seitsemän vuorokauden kalastusjaksolta 7 euroa. Vuonna 2011 maksettiin kpl kalastuksenhoitomaksuja Sivu 4

5 kalenterivuodeksi ja kpl seitsemän vuorokauden pituiselle jaksolle. Kun kalenterivuotta koskevia kalastuksenhoitomaksuja arvioidaan kertyvän vuonna 2013 vähintään kpl ja seitsemän vuorokauden maksuja kpl, momentille arvioidaan kertyvän yhteensä euroa. Lisäksi momentille arvioidaan kertyvän euroa kalastuksenhoitomaksurekisterin osoiteja nimitietojen myynnistä saatavina tuloina. Kalatalouden edistämiseen käytettävä meno on merkitty momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Riistanhoitomaksut Momentille arvioidaan kertyvän euroa. S e l v i t y s o s a : Tulot perustuvat riistanhoitomaksuista ja pyyntilupamaksuista annetun lain (616/1993) 1 :ään. Riistanhoitomaksua esitetään korotettavaksi 30 eurosta 33 euroon. Riistanhoitomaksun suorittavien henkilöiden määrän arvioidaan säilyvän nykytasolla Riistatalouden edistämiseen varattu määräraha on merkitty momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan muut tulot Momentille arvioidaan kertyvän euroa. S e l v i t y s o s a : Tulokertymässä otetaan huomioon ne hallinnonalan tulot, joita varten ei ole erillistä tulomomenttia tai joita ei oteta huomioon nettoutettavina tuloina talousarvio talousarvio tilinpäätös Sivu 5

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 535 888 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 534 003 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 599 903 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

Osasto 12 SEKALAISET TULOT

Osasto 12 SEKALAISET TULOT Osasto 12 SEKALAISET TULOT S e l v i t y s o s a : Osaston tuloarviot vuosina 2005 2007 v. 2005 tilinpäätös 1000 v. 2006 varsinainen talousarvio 1000 v. 2007 esitys 1000 Muutos 2006 2007 1000 % 24. Ulkoasiainministeriön

Lisätiedot

Osasto 12 SEKALAISET TULOT

Osasto 12 SEKALAISET TULOT Osasto 12 SEKALAISET TULOT S e l v i t y s o s a : Osaston tuloarviot vuosina 2005 2007 v. 2005 tilinpäätös 1000 v. 2006 1000 v. 2007 1000 Muutos 2006 2007 1000 % 24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala

Lisätiedot

Osasto 12 SEKALAISET TULOT

Osasto 12 SEKALAISET TULOT Osasto 12 SEKALAISET TULOT S e l v i t y s o s a : Osaston tuloarviot vuosina 2010 2012 v. 2010 tilinpäätös 1000 v. 2011 varsinainen talousarvio 1000 v. 2012 esitys 1000 Muutos 2011 2012 1000 % 24. Ulkoasiainministeriön

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kalastuslakia. Esityksen mukaan kalenterivuodelta

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018 MMM/Ohjaus- ja talousyksikkö 25.9.2017 1 MMM:n hallinnonalan määrärahat ja tulot 2018 Määrärahat yht. 2 594 milj. (2 545 M / 2017) Tulot yht. 853 milj.

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot Momentilta vähennetään 963 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan muutoksessa

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kalastuslain sekä riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 1 ja 4 :n muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kalastuslain sekä riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 1 ja 4 :n muuttamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kalastuslain sekä riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 1 ja 4 :n muuttamisesta Esityksellä toteutetaan kalastuslain sekä riistanhoitomaksusta

Lisätiedot

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta.

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta. Osasto 12 SEKALAISET TULOT 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentilta vähennetään 19 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 600 000 euroa. Momentin perusteluja

Lisätiedot

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa.

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa. 02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 65 000 000 euroa. Selvitysosa: Lisäys johtuu ohjelmakauden 2014 2020 maatalouden ympäristökorvausten, luonnonmukaisen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 59/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kalastuslain 88 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kalenterivuodelta perittävää kalastuksenhoitomaksua korotettavaksi

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Maaseudun kehittäminen 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 euroa. S e

Lisätiedot

HE 42/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 42/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi riistanhoitomaksusta

Lisätiedot

Osasto 12 SEKALAISET TULOT

Osasto 12 SEKALAISET TULOT Osasto 12 SEKALAISET TULOT S e l v i t y s o s a : Osaston tuloarviot vuosina 2014 2016 v. 2014 tilinpäätös 1000 v. 2015 varsinainen talousarvio 1000 v. 2016 esitys 1000 Muutos 2015 2016 1000 % 24. Ulkoasiainministeriön

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.3.2017 COM(2017) 150 final 2017/0068 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 3 060 000 euroa.

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2014

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.1.2015 COM(2015) 19 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 11-12/2014 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 208 000 euroa. S

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2015 BKTL:n muutosten mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2015 BKTL:n muutosten mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2014 COM(2014) 307 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2015 BKTL:n muutosten mukaisesti (vuosia 2014

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2016 BKTL:n muutosten mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2016 BKTL:n muutosten mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.5.2015 COM(2015) 320 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2016 BKTL:n muutosten mukaisesti (vuosia 2014

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla maaseudun elinvoimaisuuden säilymiseen vaikutetaan ohjelmatyön, tutkimus- ja kehittämishankkeiden, yritystukien

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 74/06 Dnro 3644/01/

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 74/06 Dnro 3644/01/ MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 74/06 Dnro 3644/01/2006 8.9.2006 Voimassaoloaika 13.9.2006 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Maaseutuelinkeinojen rahoituslaki (329/1999, muut. 44/2000) 11 4 mom.

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2015

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2016 COM(2016) 65 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 11-12/2015 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN JA EI- TUOTANNOLLISIA

Lisätiedot

Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta

Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 2.5.2019 LAUSUNTOPYYNTÖ 269377 730/01.02/2019 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Osasto 12 SEKALAISET TULOT

Osasto 12 SEKALAISET TULOT Osasto 12 SEKALAISET TULOT S e l v i t y s o s a : Osaston tuloarviot vuosina 2015 2017 v. 2015 tilinpäätös 1000 v. 2016 varsinainen talousarvio 1000 v. 2017 esitys 1000 Muutos 2016 2017 1000 % 24. Ulkoasiainministeriön

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvion tilijaottelun laadinta

Vuoden 2013 talousarvion tilijaottelun laadinta Valtiokonttori Tiedote 1 (6) Hallinnon ohjaus 4.10.2012 Ministeriöt Vuoden 2013 talousarvion tilijaottelun laadinta Tilijaottelun laadintaprosessi Talousarvion tilijaottelun tuottamisprosessia ja rakennetta

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten

Lisätiedot

Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen

Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen Liitteenä on maksamista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0068 (COD) 7881/17 AGRI 181 AGRIFIN 36 CODEC 527 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10

Varainhoito-osasto Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10 Varainhoito-osasto 15.9.2010 Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2010 maatalouden ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen

Lisätiedot

HE 118/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta

HE 118/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kalastuslakia. Kalenterivuotta koskevaa kalastonhoitomaksua korotettaisiin

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menojen kehityksestä. Varojärjestelmä nro 6-7/2015

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menojen kehityksestä. Varojärjestelmä nro 6-7/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.7.2015 COM(2015) 371 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menojen kehityksestä Varojärjestelmä nro 6-7/2015 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

40. Kala-, riista- ja porotalous

40. Kala-, riista- ja porotalous 40. Kala-, riista- ja porotalous S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on budjetoitu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja kala-, riista- ja porotalouden ohjaamiseen tarvittavat menot. Luvussa budjetoitujen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Luonnonvaraosasto Ylitarkastaja Jussi Laanikari P

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Luonnonvaraosasto Ylitarkastaja Jussi Laanikari P Valtiovarainvaliokunta Maatalousjaosto MaJ 4.11.2015 HE 30/2015 vp MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Luonnonvaraosasto Ylitarkastaja Jussi Laanikari 29.10.2015 P. 040 7336229 Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten määrä on kasvanut erityisesti

Lisätiedot

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 244/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset:

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset: MÄÄRÄYS Pvm 13.6.2014 Dnro 3641/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom. ja 18 2 mom. Vastaavat EU-säännökset:

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.3.2016 COM(2016) 159 final 2016/0086 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 251757 1(2) mmm.fi 9.4.2018 730/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 Jt\ mmm.pi LAUSUNTOPYYNTÖ 244207 1(2) 23.11.2017 1881/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LUONNON HAITTAKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN

Lisätiedot

Varainhoito-osasto /22/2007 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus

Varainhoito-osasto /22/2007 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus Varainhoito-osasto 26.9.2007 747/22/2007 Tukien maksatusyksikkö TE-keskusten maaseutuosastot Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus Liitteenä on maksatusta koskeva Maaseutuviraston

Lisätiedot

40. Kala-, riista- ja porotalous

40. Kala-, riista- ja porotalous 40. Kala-, riista- ja porotalous S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on budjetoitu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja kala-, riista- ja porotalouden ohjaamiseen tarvittavat menot. Luvussa budjetoitujen

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 19.9.2016 MMM / Ohjaus- ja talousyksikkö MMM:n määrärahaehdotus 2017 yhteensä 2 545 m (2 560 m /2016) 2 MMM:n määrärahaehdotus 2017 Hallinnonalalle

Lisätiedot

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 232/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 6-7/2017

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 6-7/2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.7.2017 COM(2017) 409 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 6-7/2017 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.4.2018 C(2018) 2420 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 26.4.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 907/2014 muuttamisesta maksumääräaikojen noudattamatta jättämisen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista. Varojärjestelmä No 7-8/2014

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista. Varojärjestelmä No 7-8/2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2014 COM(2014) 546 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista Varojärjestelmä No 7-8/2014 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 67/02 Dnro 2725/524/

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 67/02 Dnro 2725/524/ MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 67/02 Dnro 2725/524/2002 18.9.2002 Voimassaoloaika 25.9.2002 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 233673 1(2) mmm.fi 25.4.2017 872/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1988 vp. - HE n:o 191 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksj kasvinjalostustoiminnan edistämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kasvinjalostustoiminnan edistämisestä annetun

Lisätiedot

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

40. (30.41 ja 30.42) Kala-, riista- ja porotalous

40. (30.41 ja 30.42) Kala-, riista- ja porotalous S e l v i t y s o s a : 40. (30.41 ja 30.42) Kala-, riista- ja porotalous Kalatalous: Vesipuitedirektiivin toimeenpanon ennakoidaan parantavan jo nyt hyvänä pidettävää kalavesien tilaa. Näin ollen vesiluonnon

Lisätiedot

Kalatalouden rahoituksen käyttö:

Kalatalouden rahoituksen käyttö: Työvoima- ja elinkeinokeskus Kalatalouden rahoituksen käyttö: kalatalouden edistämisen rahoittaminen Mari Nykänen, Keski-Suomen TE-keskus 3.3.2009 Kalastuslain uudistamishankkeen rahoitusjaoston kokous

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2013 COM(2013) 224 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO FI FI LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 valkuais- ja öljykasvipalkkion käsittelyssä

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 27.2.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 9-10/2014

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 9-10/2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.10.2014 COM(2014) 671 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 9-10/2014 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.3.2014 COM(2014) 175 final 2014/0097 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksessa (EY) N:o 73/2009 säädettyjen suorien tukien mukautusasteesta

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) Ämmm.R /01.02/2016. Jakelussa mainitut

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) Ämmm.R /01.02/2016. Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ 223642 1 (2) Ämmm.R 10.10.2016 1580/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA

Lisätiedot

Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä

Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä Varainhoito-osasto 21.11.2013 Tukien maksatusyksikkö Dnro 2456/54/2013 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 uuhipalkkion

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015. 445/2015 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015. 445/2015 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015 445/2015 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2016

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.12.2016 COM(2016) 807 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 11-12/2016 FI FI SISÄLLYSLUETTELO 1.

Lisätiedot

HE 71/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan maatalouden interventiorahastosta

HE 71/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan maatalouden interventiorahastosta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maatalouden interventiorahastosta annettua lakia

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta /2014 Laki. maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta /2014 Laki. maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta 2014 27/2014 Laki maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista Annettu Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus 70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista

Lisätiedot

40. Kala-, riista- ja porotalous

40. Kala-, riista- ja porotalous 40. Kala-, riista- ja porotalous S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on budjetoitu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja kala-, riista- ja porotalouden ohjaamiseen tarvittavat menot. Luvussa budjetoitujen

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission delegoitu asetus,

LIITTEET. asiakirjaan. Komission delegoitu asetus, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.201 C(201) 10 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakiran Komission delegoitu asetus, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.12.2013 COM(2013) 887 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 10-11/2013 FI FI 1. Johdanto...3 2.

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2011

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2011 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.2.2012 COM(2012) 62 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 11-12/2011 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. LAUSUNTOPYYNTÖ 224586 1(2) 7.11.2016 1708/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnan mietintö 12/1995 vp

Valtiovarainvaliokunnan mietintö 12/1995 vp VaVM 12/1995 vp- HE 71/1995 vp Valtiovarainvaliokunnan mietintö 12/1995 vp Hallituksen esitys vuoden 1995 toiseksi lisätalousarvioksi Eduskunta on 14 päivänä syyskuuta 1995 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 242844 1(2) mmm.fi 24.10.2017 1726/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

40. Kala-, riista- ja porotalous

40. Kala-, riista- ja porotalous 40. Kala-, riista- ja porotalous S e l v i t y s o s a : Tässä luvussa on budjetoitu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja kala-, riista- ja porotalouden ohjaamiseen tarvittavat menot. Luvussa budjetoitujen

Lisätiedot

Muistio MAAKUNTAUUDISTUKSESSA SIIRRETTÄVIIN TEHTÄVIIN KYTKEYTYVÄT TALOUSARVION MOMENTIT JA PERIAATTEET NIIDEN KÄSITTELEMISEKSI

Muistio MAAKUNTAUUDISTUKSESSA SIIRRETTÄVIIN TEHTÄVIIN KYTKEYTYVÄT TALOUSARVION MOMENTIT JA PERIAATTEET NIIDEN KÄSITTELEMISEKSI Muistio VM037:02/2016 1 (7) MAAKUNTAUUDISTUS 13.10.2016 Ohjaus- ja rahoitusjärjestelmää valmisteleva ryhmä MAAKUNTAUUDISTUKSESSA SIIRRETTÄVIIN TEHTÄVIIN KYTKEYTYVÄT TALOUSARVION MOMENTIT JA PERIAATTEET

Lisätiedot

HE 47/2010 vp. luovutuksen varainsiirtoverosta vapauttamisesta luovuttaisiin. Maatalouden rakennetuista annetun lain mukaiseen kiinteistön hankkimista

HE 47/2010 vp. luovutuksen varainsiirtoverosta vapauttamisesta luovuttaisiin. Maatalouden rakennetuista annetun lain mukaiseen kiinteistön hankkimista HE 47/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan varainsiirtoverolakia muutettavaksi. Lakiin

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten

Lisätiedot

Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta 2012

Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta 2012 Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta VALTIOKONTTORI Ulkoasu ja taitto Anitta Heiskanen/VM-julkaisutiimi Valtiovarainministeriölle Valtion talousarviosta annetun asetuksen

Lisätiedot