Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA"

Transkriptio

1 Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriö johtaa toiminta-ajatuksensa mukaisesti uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön politiikkaa osana valtioneuvostoa ja EU:n yhteistä päätöksentekoa. Ministeriön vision mukaan Suomi on uusiutuvia luonnonvaroja kestävästi, monipuolisesti ja tehokkaasti hyödyntävä yhteiskunta, jossa ihminen ja luonto voivat hyvin. Ministeriön uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön politiikkaan sisältyy myös elintarvikkeiden laatu ja turvallisuus sekä eläinten ja kasvien terveys. Toimenpiteillään ministeriö luo edellytyksiä maaseudun elinkeinojen ja virkistystoimintojen kehittämiseen. Tavoitteen toteuttamiseksi vaikutetaan myös EU:n tasolla tapahtuvaan päätöksentekoon. Maa- ja metsätalousministeriön toimialan jakautuminen politiikkasektoreihin sekä niiden menot, milj. euroa (suluissa on viittaus lukuun, jossa määrärahat on budjetoitu) 2006 varsinainen talousarvio 2007 esitys Muutos 2006/2007 Maaseudun kehittäminen (30.10) 195, ,755-83,236 Maatalous (30.20) 2 071, ,824 23,793 Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu (30.30) 43,949 43,770-0,179 Kala-, riista- ja porotalous (30.40) 58,328 58,741 0,413 Vesitalous (30.50) 27,898 23,826-4,072 Metsätalous (30.60 ja 63) 162, ,003-6,937 Maanmittaus ja paikkatietojen yhteiskäyttö (30.70) 54,876 55,113 0,237 Hallinto ja muut (30.90 ja 91) 88,448 88,242-0,206 Yhteensä 2 703, ,274-70,187 Ympäristöä ja luonnonsuojelua koskeva yhteisölainsäädäntö säätelee myös suomalaisten luonnonvarojen käyttöä. EU:n politiikat määrittävät tällä hetkellä erityisesti maatalouden, elintarvikkeiden turvallisuuden ja laadun sekä kalatalouden tavoitteita. Vuodesta 2007 lukien myös maaseudun kehittämisen tavoitteet määritellään EU:n strategiassa ja sen pohjalta laaditussa kansallisessa strategiassa. Lisäksi paikkatietojen yhteiskäytössä EU vaikuttaa toimintalinjoihin. Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan vaikuttaminen tapahtuukin pitkälti EU-politiikkojen ja säädösvalmistelun yhteydessä. Suomen EU-politiikoilla tulee olla suunta ja niiden tulee olla vaikuttavia. Uudella ohjelmakaudella EU:n laajenemisen johdosta Suomen osuus EU:n maaseudun kehittämisvaroista supistuu noin 30 prosentilla. Tätä vähennystä korvataan lisäämällä valtion rahoitusta. Lisäksi on käytettävissä EU:n suorien tukien leikkauksesta maaseudun kehittämiseen palautettavat määrärahat. EU:n säädösten mukaan maaseudun kehittämisen eri osa-alueille (ns. linjoille) on osoitettava tietty vähimmäisosuus EU:n kehyksestä, mikä rajoittaa merkittävästi ohjelmien vapaata rakentamista. Suomessa lähtökohtana on ollut suunnilleen nykytasoinen maaseudun kehittämistoiminta. Maaseudun kehittämisohjelman rahoitus kaudella ) ja kaudella , milj. euroa EU:n osuus Kansallinen osuus Yhteensä 1) Ohjelmakausi sisältää osarahoitteisten maaseudun kehittämisohjelmien lisäksi seuraavan kansallisen rahoituksen, joka siirtyy ohjelmakaudella rahoitettavaksi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta: Pomo+-ohjelma, kansallinen tekninen apu ja kansallinen Leader-verkostoyksikkö, ympäristötuen kansallisesta lisäosasta EU-osarahoitteiseen ympäristötukeen siirtyvä määrä, ympäristötuen koulutus sekä tavoite 1 -alueen ulkopuolella kansallisesti rahoitetut maatalouden investointituet ja nuorten viljelijöiden aloitustuki. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Nykyinen kausi Uusi kausi 2) Nykyinen kausi Nykyinen kausi Uusi kausi Uusi kausi Linja 1 3) Linja 2 4) Linja Osa linjasta 4 (Leader) 5) Tekninen apu YHTEENSÄ Linja 1 varhaiseläke ( ) Linja 2 pellonmetsitys ( ) KAIKKI YHTEENSÄ josta linja 4 (Leader) josta modulaatiovarat Muutos edellisestä kaudesta Toimintalinjan 1 tavoitteena on maa- ja metsätalousalan kilpailukyvyn parantaminen tukemalla muun muassa ammatillista koulutusta ja tiedotusta, nuorten viljelijöiden maatalouden harjoittamisen aloittamista, maatalouden investointeja, maa- ja metsätaloustuotteiden jalostukseen ja markkinointiin liittyviä investointeja sekä innovatiivista yhteistyötä maaja metsätalous- sekä elintarvikealalla. Toimintalinjan 2 tukijärjestelmät kuten luonnonhaittakorvaukset, maatalouden ympäristötuet, eläinten hyvinvointia edistävät tuet sekä ei-tuotannolliset investoinnit liittyvät ympäristön ja maaseudun tilan parantamiseen. Toimintalinjan 3 tavoitteena on maaseutualueiden elämänlaadun ja maaseudun elinkeinoelämän monipuolistaminen tukemalla maatilojen monialaistamista, mikroyritysten perustamista ja kehittämistä, matkailuelinkeinon edistämistä, elinkeinoelämän ja maaseutuväestön peruspalvelujen kehittämistä, kylien kehittämistä, maaseutuperinnön säilyttämistä ja edistämistä sekä näitä toimia tukevaa koulutusta ja tiedotusta. Toimintalinja 4 liittyy paikallisten kehittämisstrategioiden mukaisesti kaikilla toimintalinjoilla toteutettavaan Leader-toimintatapaan. Tekninen apu sisältää myös kansallisen maaseutuverkoston toiminnan. Linjoihin 1. ja 2. sisältyvät toimenpiteet kohdistuvat lähinnä maatalous -politiikkasektoriin, muut lähinnä maaseudun kehittäminen -politiikkasektoriin. Seuraavassa on toimialan politiikkasektoreiden toimintaympäristön kuvausta, maa- ja metsätalousministeriön asettamat alustavat toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2007 ja perustelu määrärahamuutokselle 2006/2007 sekä hallinnonalan toiminnalliset tulostavoitteet. Muut alustavat tulostavoitteet ja perustelut on esitetty lukuja momenttiperusteluissa. Maaseudun kehittäminen Toimintaympäristö Väestön väheneminen maaseutualueilla on viime vuosina hieman tasaantunut. Väestö keskittyy kuitenkin edelleen entistä harvempiin alueellisiin kasvukeskuksiin ja maaseudulta muuttavat erityisesti nuoret, koulutetut, työikäiset ja naiset. Tämä heikentää huoltosuhdetta ja vaikeuttaa maaseudun elinvoiman säilyttämistä. Hyvinvointia kuvaavat mittarit (muun muassa väestö, työllisyysaste) osoittavat kaupunkien ja kaupunkien läheisen maaseudun olevan lähes samalla tasolla, kun taas harvaan asuttu ja ydinmaaseutu jäävät keskiarvon alapuolelle. Maaseudun elinkeinorakenne on moni- 2) Mukaan lukien modulaatiovarat. 3) Ilman varhaiseläkejärjestelmää. 4) Ilman pellonmetsitystä. 5) Vain yhteishankkeet ja hallintoraha (Leader-toimintatapa sisältyy linjojen 1, 2 ja 3 rahoitusosuuksiin). Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 puolistunut erityisesti pienyritysvaltaisen ja monimuotoisen yritystoiminnan johdosta. Kaikista aktiivitiloista noin kolmanneksella harjoitetaan myös muuta yritystoimintaa kuin alkutuotantoa. Toimintaympäristön muutosta kuvaavat tunnusluvut Maaseudun väestön osuus koko maan väestöstä (%) 6) Harvaan asuttu maaseutu 11,0 10,9 10,7 10,6 Ydinmaaseutu 15,3 15,2 15,2 15,1 Kaupunkien läheinen maaseutu 15,5 15,6 15,8 15,9 Maaseutu yhteensä 41,8 41,7 41,7 41,6 Vaikuttavuustavoitteet Maaseudun kehittämisen politiikkasektorilla ensisijaiseksi tavoitteeksi asetetaan maaseudun elinvoiman lisääminen kestävällä tavalla. Tähän vaikutetaan edistämällä maaseutualueiden tasapainoista kehitystä suhteessa koko maan kehitykseen. Erityinen haaste on harvaan asutun ja ydinmaaseudun väestökehityksen tasapainottuminen ja työllisyyden paraneminen etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Tunnusluvut Väkiluvun muutos (%) Hidastuu Harvaan asuttu maaseutu -1,31-1,16-1,05-1,09 Ydinmaaseutu -0,39-0,30-0,10-0,20 Määrärahojen muutokset Määrärahat supistuvat 83,2 milj. euroa (-42 %), mikä johtuu siitä, että EU-osarahoitteisen ohjelmatoiminnan maksatukset painottuvat nykyisen ohjelmakauden viimeiseen vuoteen, eli vuoteen Myös maaseutuneuvonnan määrärahat supistuvat suhteellisen paljon (-25 %). Maatalous Toimintaympäristö Maailmankaupan vapautuminen ja EU:n laajeneminen ovat lisänneet kilpailua markkinoilla. Kiristyneen kilpailun vaikutukset heijastuvat maataloustuotteiden hintatasoon, sillä Suomen hintataso ei voi merkittävästi poiketa keskeisten kilpailijamaiden hintatasosta. Maataloustuotteiden hintataso määräytyy pitkälti kotimaisen elintarviketeollisuuden kilpailukyvyn perusteella. Lisäksi EU on keväällä 2005 alentanut huomattavasti maksamiensa vientitukien tasoja, mikä on supistanut Suomessa maksettavia vientitukia noin 29 %. Vuonna 2006 Suomessa käyttöön otettu EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus poisti pääosin tukien ja tuotannon välisen kytkennän EU:n suorissa tuissa, joiden osuus viljelijätuista on 30 %. Uudistuksessa ympäristönäkökohtien sekä elintarvikkeiden laatuun ja turvallisuuteen liittyvien tekijöiden huomioon ottaminen asetettiin EU:n suorien tukien saannin edellytykseksi. Uudella ohjelmakaudella vuodesta 2007 lähtien nämä ns. täydentävät ehdot ovat myös maatalouden ympäristötuki- ja luonnonhaittakorvausjärjestelmien tukiehtona. Viljelijöiden täydentäviä ehtoja koskevan tietämyksen lisäämiseksi otetaan vuonna 2007 käyttöön uusi tilaneuvontajärjestelmä. EU:n sokerialan uudistukseen liittyen otetaan käyttöön myös uusia sokerialan rakenneuudistustoimenpiteitä, jotka EU rahoittaa keräämällä maksuja tuotantoa jatkavalta sokeriteollisuudelta. EU:n suorien tukien osittaisen irrottamisen tuotannosta arvioidaan keskipitkällä aikavälillä lisäävän tuotannon markkinasuuntautuneisuutta ja alueellista keskittymistä, vähentävän tuotantoa ja nopeuttavan maatilojen rakennekehitystä. Ympäristöön ja huoltovarmuuteen liittyvien näkökohtien vuoksi on tärkeää, että likimain nykyisensuuruinen peltoala 6) Tunnusluvut on esitetty päivitetyn uuden maaseudun kolmijakoluokittelun mukaan. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 säilyy viljelykuntoisena jatkossakin. Elintarvikekäytöstä vapautuvasta peltoalasta on kuitenkin mahdollista siirtää osa peltobioenergiantuotantoon. Etelä-Suomen kansallisen tuen kausi päättyy vuoden 2007 lopussa. Tuen jatko edellyttää komission hyväksyntää. Pohjoisen tuen alueella tukijärjestelmä on pitkäaikainen. EU arvioi kuitenkin vuoden 2007 aikana pohjoisen tuen kehittämistarpeita. Maatalouden ravinnepäästöt maaperään, vesistöihin ja ilmaan vähenevät uusien, tarkennettujen tuotantomenetelmien ja -suositusten ja -määräysten seurauksena. Kansallisen energia- ja ilmastostrategian päästörajoitusten mukaisesti maatalousperäisten energialähteiden tuotanto ja käyttö lisääntyvät lähivuosina. Toimintaympäristön muutoksen tunnusluvut Yksikkö Kehitysarvio 2007 Tukea saaneiden tilojen määrä kpl laskee (v nousun jälkeen) Väheneminen edellisestä vuodesta % 1,8 1,9 3,3 jatkuu melko nopeana Tilojen keskimääräinen peltopintaala ha 31,8 32,7 34,2 kasvaa Pellonkäyttö Maatalouskäytössä yht., josta ha nykyinen taso elintarvikkeiden ja rehujen tuotannossa oleva ala ha supistuu hitaasti energiakäytössä oleva ala ha kasvaa olennaisesti kesantona oleva ala ha kasvaa hitaasti Tuotantomäärät Maitomäärä milj. ltr 2 399, , laskee hitaasti Lihantuotanto yhteensä, josta milj. kg 373,6 379,5 378 naudanlihan tuotanto milj. kg 95,8 93,3 87 laskee hitaasti sianlihan tuotanto milj. kg 193,2 198,5 204 kasvaa kulutuksen tahdissa siipikarjanlihan tuotanto milj. kg 83,7 87,0 87 kasvaa kulutuksen tahdissa Kananmunien tuotanto milj. kg 56,2 58,0 58 laskee hitaasti Viljasato yhteensä milj. kg 3 791, , laskee hitaasti Maataloustulo (kokonaistasolla) milj , ,0 917,8 laskee Vaikuttavuustavoitteet Tavoitteena on maataloustuotannon jatkuminen koko Suomessa ja kotimaisen elintarvikeketjun tarvitseman laadukkaan raaka-aineen tuottaminen, maatalouden kannattavuuden turvaaminen sekä maataloustuotannon ravinnekuormituksen vähentäminen. Tavoitteena on myös energiantuotantoon käytetyn peltoalan kasvu. Tunnusluvut arvio 2006 arvio 2007 tavoite 1. Maataloustulo euroa/tila nousee 2. Kirjanpitotilojen työansio euroa/tunti 7) 4,1 4,5 3,7 3,7 nousee Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 3. Kannattavuuskerroin 8) neljäsosalla suurempi kuin 0,73 0,74 0,66 0,66 nousee neljäsosalla pienempi kuin 0,21 0,23 0,17 0,17 nousee 4. Omavaraisuus % maito, neste liha kananmunat ruis Valtakunnallinen typpitase, kg H/ ha 9) <55 <54 <53 <52 <51 6. Valtakunnallinen fosforitase, kg P/ ha <8,2 <8,0 <7,8 <7,6 <7,4 7. Maatalouden kasvihuonekaasupäästöt, milj. tonnia hiilidioksidia/ekvivalenttia 10) <5,74 <5,63 <5,6 <5,6 <5,5 8. Energiakasveilla % pellosta 0 0,2 0,4 0,5 1,0 Määrärahojen muutokset Määrärahat kasvavat 23,8 milj. euroa (+1 %) muun muassa EU:n sokerialan rakenneuudistuksen johdosta. Käytettävissä olevien määrärahojen taso säilyy kuitenkin suunnilleen edellisvuoden tasolla, kun vuonna 2006 käytettävissä oli talousarviomäärärahojen lisäksi maatalouden ympäristötukeen edelliseltä vuodelta siirtynyt 62,7 milj. euroa ja vuonna 2007 on käytössä 44,5 milj. euroa vuodelta 2006 siirtyvää määrärahaa eri tarkoituksiin. Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu Toimintaympäristö Turvallisuustavoitteet suomalaisessa elintarvikeketjussa rakentuvat EU:n yhteisen politiikan perustalle. Elintarvikkeiden turvallisuus ja eläinten hyvinvointi on kytketty osaksi yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteita. Tavoitteiden toteutuminen varmistetaan täydentävien ehtojen valvonnalla. EU:n laajeneminen, lisääntyvä maailmankauppa sekä ilmastonmuutoksen vaikutukset tuovat sisämarkkinakauppaan uusia riskejä, jotka liittyvät eläin- ja kasvitautien leviämiseen sekä elintarvikkeiden ja maatalouden tuotantopanosten turvallisuuteen. Kriisinhallinnan tarve kasvaa, mikä todettiin lintuinfluenssan osalta taudin levittyä Aasiasta Eurooppaan ja Afrikkaan. Vaikuttavuustavoitteet eläinten ja kasvien terveys sekä maatalouden tuotantopanosten turvallisuus ja laatu säilyy edelleen hyvänä, eläinten hyvinvointi paranee, 7) Työtuntiansio lasketaan vähentämällä kokonaistuotosta kaikki kustannukset (sisältää oman pääoman 5 % korkovaatimuksen) ja jakamalla saatu euromäärä tehdyillä työtunneilla. Kirjanpitotilojen työtuntiansio on MTT:n ennuste vuodelle 2005 ja ) Kannattavuuskerroin osoittaa, kuinka suuri osa oman työn palkkavaatimuksesta ja oman pääoman korkovaatimuksesta on saavutettu. Oman työn palkkavaatimus oli vuonna ,3 euroa, vuonna ,7 euroa ja vuonna ,3 euroa tunnilta sekä oman pääoman korkovaatimus oli 5 prosenttia. 9) Typpi- ja fosforitase kuvaavat peltohehtaarille käytetyistä panoksista tulevien ja lopputuotteisiin sitoutuneiden ravinnemäärien erotusta. 10) Maatalouden kasvihuonekaasujen toteutuneet päästötiedot ovat MTT:n ja Tilastokeskuksen laskemia. Aiemmasta laskentatavasta poiketen ne eivät sisällä maatalousmaan hiilidioksidipäästöjä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 elintarvikevälitteiset ja eläinten ja ihmisten välillä leviävät tautitapaukset vähenevät ja vieraiden aineiden esiintyminen elintarvikkeissa pysyy nykyisellä hyvällä tasolla, ja alkuperä- ja tuotantotapamerkinnät ovat luotettavia ja muuntogeenisten tuotteiden käyttöönotto on hallittua. Määrärahojen muutokset Määrärahojen taso säilyy ennallaan. Kala-, riista- ja porotalous Toimintaympäristö Kala- ja riistakantojen arvioidaan säilyvän elinvoimaisina, porotaloudessa laidunten kestävyydessä on elpymistä. Kalastuksessa ammatinharjoittajien määrän arvioidaan vähenevän, toisaalta vapaa-ajan kalastajien ja metsästäjien lukumäärät ovat edelleen suhteellisen korkealla tasolla. Vaikuttavuustavoitteet kala- ja riistakantojen kestävä ja monipuolinen hyödyntäminen, porolaidunten kestävän käytön mukaan mitoitettu kannattava porotalous, elinkeinokalatalouden kannattavuuden parantaminen, vapaa-ajan kalastuksen lisääntyminen kestävän käytön sallimissa rajoissa, kalavarojen tehokas, tarpeeseen perustuva ja suunnitelmallinen hoito, ja riistaeläinten aiheuttamien vahinkojen rajoittaminen. Määrärahojen muutokset Määrärahojen taso säilyy ennallaan. Vesitalous Toimintaympäristö Yhdyskuntien ja yhteiskunnan tärkeiden toimintojen tulvariskien hallintaa ja vesistöjen käytettävyyttä parantavien hankkeiden tarve ja kysyntä kasvaa. Tähän vaikuttaa osaltaan myös valmisteilla oleva EU:n tulvadirektiivi. Kuntarajat ylittävää yhteistyötä ja erityistilanteisiin varautumista palvelevia vesihuoltohankkeita on runsaasti vireillä eri puolella Suomea. Hankkeet tukevat myös vesihuollon rakenteellista kehitystä kohti suurempia toiminnallisia yksiköitä. Valtion tuen kysyntä on edelleen suuri. Vaikuttavuustavoitteet Tavoitteena on yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä vesitalous. Vesistöjen hoidossa tavoitteena on vesistöjen hyvä käytettävyys ja hyvä riskien hallinta myös poikkeuksellisissa vesitilanteissa. Vesihuollon edistämisessä pyritään alueellisen yhteistyön, erityistilanteisiin varautumisen sekä maaseudun vesihuollon parantamiseen. Tavoitteena on myös vaikuttaa yhdyskuntapoliittisiin ratkaisuihin, jotta ne olisivat tulvariskien hallinnan ja vesihuollon välttämättömyyspalvelujen saatavuuden kannalta kestäviä. Määrärahojen muutokset Määrärahojen taso alenee. Metsätalous Toimintaympäristö Metsätalouden kannattavuutta kuvaava yksityismetsätalouden nettotulos on viime vuosina reaalisesti heikentynyt, koska hakkuukertymä ei ole kasvanut odotusten mukaisesti ja puun hinnat ovat kuusitukkia lukuun ottamatta reaalisesti laskeneet. Vuoden 2007 hakkuukertymään vaikuttavat ennen kaikkea puun hintakehitys ja puun tuonnin kehitys Venäjältä. Metsätalouden kannattavuuteen kiinnitetään erityistä huomiota vuonna 2006 valmistuvissa uusituissa hyvän metsänhoidon suosituksissa. Metsähakkeen käyttö on kohonnut Kansallisen metsäohjelma 2010:n tavoitteiden mukaisesti (v. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 2005 2,99 milj. m 3 ) ja käytön ennustetaan kasvavan myös vuonna Energiapuun talteenoton kannattavuus nuorista metsistä on kuitenkin pitkälti valtion tukien varassa. Metsäsektorin työllisyys on laskenut, mutta jonkin verran hitaammin kuin on ennakoitu. Tulevaisuudessa metsäsektorilla voi olla ongelmana työvoiman saatavuus, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Lähivuosina myös metsänomistajien keski-iän nousu ja kaupunkilaismetsänomistajien määrän lisääntyminen tulee jatkumaan. Nämä lisäävät metsäneuvontapalveluiden ja metsätyöpalveluiden tarvetta, kun metsänomistajien omatoimisuus metsätöissä vähenee. Toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten takia kansallista metsäohjelmaa tarkistetaan. Tarkistustyö saadaan valmiiksi vuonna Tarkistettu ohjelma on tarkoitus ulottaa metsäsektorin pitkäjänteisyyttä korostaen vuoteen Vuonna 2007 tehdään myös päätös kansallista metsäohjelmaa täydentävän Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) jatkamisesta ja luonnonsuojelulain mukaisesta luonnonsuojeluohjelmasta. Vaikuttavuustavoitteet Hakkuukertymän nouseminen kansallisen metsäohjelman tavoitteeseen (63 68 milj. m 3 ) lisäisi kantorahatuloja ja parantaisi metsätalouden kannattavuutta. Tällä hetkellä kestävien hakkuumahdollisuuksien käyttöaste on hieman yli 80 prosenttia. Valtio voi vain välillisesti vaikuttaa hakkuukertymän lisäämiseen, mutta valtio voi sen sijaan konkreettisesti vaikuttaa metsätalouden kestävyyteen. Tämä edellyttää, että huolehditaan pitkäjänteisesti metsänhoito- ja metsänparannustöiden toteuttamisesta, metsäsuunnittelusta, metsänomistajien neuvonnasta ja metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä, jolloin hakkuut voidaan tehdä metsätalouden kestävyyttä vaarantamatta. Maa- ja metsätalousministeriö asettaa metsäpolitiikan lähivuosien tärkeimmiksi yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteiksi metsien korkean puuntuotannollisen käyttöasteen, metsien hyvän puuntuotannollisen tilan, metsien monimuotoisuuden, ja metsätalouden kannattavuuden. Tavoitteisiin pyritään toteuttamalla hallitusohjelman mukaisesti kansallista metsäohjelmaa ja siihen liittyvää Etelä- Suomen metsien monimuotoisuusohjelmaa. Määrärahojen muutokset Määrärahojen taso laskee 6,9 milj. euroa (-4,3 %), minkä vuoksi kansallisessa metsäohjelmassa asetettujen tavoitteiden saavuttaminen vaikeutuu. Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen vähenee 5 milj. eurolla, mikä vähentää valtion tuella rahoitettavien metsänhoitotöiden suoritemääriä ja työllisyysvaikutusta. Valtionapu metsätalouden edistämis- ja valvontaorganisaatioille pienenee 1,39 milj. eurolla. Maanmittaus ja paikkatietojen yhteiskäyttö Toimintaympäristö Maanmittaustehtävät ovat osa valtion peruspalvelutehtävää, jolla ylläpidetään valtakunnallista kiinteistö- ja maastotietojärjestelmää. Nämä järjestelmät ovat perustana monissa yhteiskunnan ydintoiminnoissa ja niihin liittyvissä tietojärjestelmissä. Maanmittausalan palveluihin ja tuotteisiin kohdistuu jatkuvasti paikkatieto- ja paikannustekniikan käytön lisääntymisen, tieto- ja sisältöteollisuuden yleisen laajenemisen sekä tiedonsiirtoteknologian kehittymiseen perustuvien tietovarantojen käytön lisääntymisen luomia muutostarpeita. Kansallisten tietovarantojen ja palveluiden merkitys virallisina ja luotettavina tietolähteinä korostuu. Euroopan unionin alueella otetaan käyttöön yhtenäiset koordinaattijärjestelmät ja karttaprojektiot. Paikkatietojen harmonisointiin tähtäävä INSPIRE-direktiiviehdotus tulee vaikuttamaan Suomen kansallisen paikkatietostrategian toimenpanoon. Vaikuttavuustavoitteet kiinteistö- ja maastotietojärjestelmä turvaavat osaltaan yksityisen maanomistuksen pysyvyyden ja maastotiedon oikeellisuuden, kiinteistöjä ja maastoa koskevat tiedot ovat valtakunnallisesti kattavia, ajantasaisia ja niitä hyödynnetään laajasti yhteiskunnassa (tietovarantojen hyödyntämisessä hakukertojen kasvu vähintään 3 % edellisvuodesta), ja Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 toimialan tietovarantojen monipuolinen käyttö helpottaa kansalaisten arkea, tehostaa hallintoa ja edistää elinkeinoelämän kilpailukykyä. Määrärahojen muutokset Määrärahojen taso säilyy ennallaan. Hallinto ja muut Määrärahojen mitoituksessa on otettu huomioon Maaseutuviraston perustaminen sekä Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen ja maa- ja metsätalousministeriön tehtävien vastaavat muutokset. Määrärahojen taso alenee hieman toimintojen supistamisen johdosta. Maa- ja metsätalousministeriön asettamat hallinnonalan toiminnallisen tuloksellisuuden alustavat tavoitteet vuodelle Maa- ja metsätalousministeriön hallinnon kehittämisen ja toimintojen alueellistamisen tavoitteista ja toimenpiteistä tekemän päätöksen perusteella lukien kootaan maatalouden ja maaseudun kehittämisen suunnittelu-, ohjaus- ja toimeenpanotehtäviä maa- ja metsätalousministeriöstä ja niihin liittyviä talous- ja tietohallintotehtäviä Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta Maaseutuvirastoon. Ministeriön tehtävät keskitetään hallintopoliittisten linjausten mukaisesti yhteiskuntapolitiikan strategisiin kysymyksiin ja kansainvälisiin asioihin. Tietopalvelukeskuksen tehtävät keskitetään entistä kohdennetummin maaseutuelinkeinotilaston tuottamiseen ja tietohallinnan asiantuntijatehtäviin hallinnonalalla. Maa- ja metsätalousministeriön tekemän päätöksen mukaan Maaseutuviraston sijaintipaikkakunta on Seinäjoki ja palvelukeskustehtävien sijaintipaikka on Pori. 2. Hallinnonalan virastoissa ja laitoksissa toimeenpannaan ja tarkistetaan tuottavuusohjelmia voimavaroja kohdennetaan painopistealueille, toimintatapoja ja toimintojen järjestämistä tehostetaan, tarkistetaan vuosille laaditut strategiset henkilöstösuunnitelmat, ja kehitetään seurantaa ja arviointia, ohjausta ja johtamista, muun muassa sitä tukevaa laskentatointa. 3. Luonnonvarojen kestävän käytön edistäminen ja ilmastopolitiikka Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaramittareiden perusteella uusiutuvien luonnonvarojen tila on Suomessa yleisesti ottaen hyvä ja käyttö kestävän kehityksen mukaista: maataloudesta ja vesiviljelystä vesiin aiheutuvaa kuormitusta vähennetään, maatalouden aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä pienennetään, metsävarojen määrä on säilynyt runsaana valtakunnan metsien inventoinnin mukaan, uusiutuvien energialähteiden (puu, maatalouden biomassa, biokaasu, bioetanoli, biodiesel) tuotantoa ja käyttöä edistetään, useimmat taloudellisesti tärkeät kalakannat ovat jo tehokkaasti hyödynnettyjä eikä niiden saaliita ole enää mahdollista lisätä, porotaloutta harjoitetaan lähtökohtaisesti ekologisen kantokyvyn rajoissa, laidunten kuluneisuus on paikoittainen ongelma, joskin tilanne on hieman parantunut etenkin pohjoisissa paliskunnissa, ja metsästys mitoitetaan riistakantojen mukaiseksi. Useimpien riistalajien kannat ovat vahvat. Maa- ja metsätalousministeriön pääluokassa alueiden kehittämiseen vaikuttavat määrärahat tai määrärahan osat ovat seuraavat: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma vuosiksi (toimintalinjoihin 1, 3 ja 4 liittyvät kehittämismäärärahat), mom ja 62. Komissio hyväksynee ohjelman vuoden 2006 loppuun mennessä. Metsäluonnon hoidon edistäminen (mom ). Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 Hallinnonalan määrärahat vuosina v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 10. Maaseudun kehittäminen Valtionapu maaseudun elinkeinojen kehittämiseen (siirtomääräraha 3 v) Hevostalouden edistäminen totopeleistä valtion osuutena kertyvillä varoilla (arviomääräraha) Valtionapu 4H-toimintaan (kiinteä määräraha) EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Valtion rahoitusosuus EU:n osaksi rahoittamasta maaseudun kehittämisestä (arviomääräraha) Maaseudun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Maatalous Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Torjunta-ainetarkastukset (arviomääräraha) Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (siirtomääräraha 2 v) EU-tulotuki (arviomääräraha) Satovahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v) Maatalouden ympäristötuki (siirtomääräraha 2 v) Luonnonhaittakorvaus (siirtomääräraha 2 v) Luopumistuet ja -korvaukset ja pellonmetsitystuki (siirtomääräraha 2 v) Markkinoinnin ja tuotannon kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) Laatujärjestelmien kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Puutarhatalouden ja sokerintuotannon erityistoimenpiteet (arviomääräraha) Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki (arviomääräraha) Siirto interventiorahastoon (kiinteä määräraha) Siirto Maatilatalouden kehittämisrahastoon (siirtomääräraha 2 v) Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 21. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Eläinlääkintähuolto (arviomääräraha) Eräät korvaukset (arviomääräraha) Kala-, riista- ja porotalous Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Kalakannan hoitovelvoitteet (siirtomääräraha 2 v) Hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (arviomääräraha) Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 2 v) Porotalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) Metsästyksen ja riistanhoidon edistäminen (siirtomääräraha 2 v) Kalatalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) Tenojoen kalastuslupamaksut ja viehekalastusmaksut (arviomääräraha) Elinkeinokalatalouden markkinoinnin ja rakennepolitiikan edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Kalataloudelliset rakentamis- ja kunnostushankkeet (siirtomääräraha 3 v) Vesitalous Vesivarojen käytön ja hoidon menot (siirtomääräraha 2 v) Vesihuoltolaitteiden rakentamisen korkotuki (arviomääräraha) Avustukset yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin (siirtomääräraha 3 v) Eräät valtion maksettavaksi määrätyt korvaukset (arviomääräraha) Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v) Vesistö- ja vesihuoltotyöt (siirtomääräraha 3 v) Metsätalous Metsäntutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Metsäpuiden siemenhuolto (kiinteä määräraha) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

11 v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 42. Valtionapu metsätalouden edistämisja valvontaorganisaatioille (siirtomääräraha 2 v) Eräät korvaukset (arviomääräraha) Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (arviomääräraha) Metsäluonnon hoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Eräät metsätalouden valtionavut (siirtomääräraha 2 v) Lainat puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (siirtomääräraha 3 v) Metsähallitus Metsähallituksen eräät julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v) Maanmittaus ja paikkatietojen yhteiskäyttö Maanmittauslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Geodeettisen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot (arviomääräraha) (71.) Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos (72.) Elintarvikevirasto (73.) Kasvintuotannon tarkastuskeskus 90. Hallinto Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Tietojärjestelmien kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Maaseutuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 2 v) Yhteistutkimukset (siirtomääräraha 3 v) Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 11

12 v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 91. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta ja eläinlääkintävahinkojen arviolautakunta Lautakuntien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Yhteensä Henkilöstön kokonaismäärä 11) Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla maaseudun elinvoiman lisäämiseen vaikutetaan ohjelmatyön, yritystukien, tutkimus- ja kehittämishankkeiden samoin kuin maaseudun neuvonnan avulla. Maaseutualueiden ja erityisesti harvaan asutun ja ydinmaaseudun tasapainoinen kestävä kehitys edellyttää paitsi voimavarojen suuntaamista näille alueille myös maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksen antamien mahdollisuuksien hyödyntämistä. Ohjelmakaudella arvioidaan tähän mennessä syntyneen runsaat uutta työpaikkaa, näistä vajaa puolet naisille. Uusista työpaikoista noin 60 prosenttia sijaitsi harvaan asutulla ja ydinmaaseudulla. Uusia yrityksiä on syntynyt yli 4 000, joista noin puolet sijaitsee harvaan asutulla tai ydinmaaseudulla. Yli työpaikkaa on uudistettu. Näistä 60 prosenttia sijaitsi harvaanasutulla tai ydinmaaseudulla. Ohjelmien rahoitus ja toteuttaminen jatkuu vuoden 2008 loppuun saakka (alueellista maaseudun kehittämisohjelmaa ALMAa lukuun ottamatta). Ohjelmakautta varten on laadittu kansallinen maaseudun kehittämisstrategia, jota toteutetaan Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Ohjelmalla edistetään maaseutualueiden kasvua, työllisyyttä ja kestävää kehitystä vaikuttamalla maaseudun peruselinkeinojen säilymiseen ja niiden monipuolistamiseen, muun yritystoiminnan kehittämiseen ja paikallisen omaehtoisen toiminnan vahvistamiseen maaseudun elinvoiman ja elämänlaadun lisäämiseksi. Maaseudun kehittämisohjelman linjojen 1, 3 ja 4 toimenpiteet sekä tekninen apu rahoitetaan pääosin tämän luvun määrärahoin ja linjan 2 toimenpiteet luvun määrärahoin. Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista. Kansallisen maaseutupolitiikan painopisteet määritellään vuosille laadittavassa maaseutupoliittisessa erityisohjelmassa. Vuosien erityisohjelmassa tavoitteiksi oli asetettu elinkeinojen ja työn uudistaminen, osaamisen tason nostaminen, peruspalvelujen ja asumisen kehittäminen sekä maaseudun toimintarakenteiden vahvistaminen. Kansallista rahoitusta kohdennetaan erityisohjelman mukaisiin toimenpiteisiin mm. valtakunnallisina maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeina, erityisesti laajoina toimialakohtaisina verkostohankkeina, sekä kahdeksan maaseutuprofessuurin rahoitukseen. Maaseudun neuvontajärjestöjen työtä maatilatalouden ja maaseudun muun yritystoiminnan kehittämiseksi ja elinvoimaisen maaseudun säilyttämiseksi tuetaan valtionavulla. Neuvontajärjestöt tukevat omalta osaltaan hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelman tavoitteita erityisesti yritysten liiketoimintaosaamisen sekä sukupolvenvaihdoksia ja muita hallittuja omistuksen siirtoja varten tarvittavan yritysneuvonnan osalta. 4H-toiminnalla edistetään erityisesti maaseudun ja kaupungin välisen vuorovaikutuksen vahvistamisen tavoitetta. Kansallisilla totopelivaroilla edistetään hevostaloutta, erityisesti kotimaista hevoskasvatusta. 11) Lisäksi pääluokan 30 määrärahoja (mom ja 62, ja 47, , 42, 51, 62 ja 77, ja ) voidaan käyttää 332 henkilötyövuotta vastaavasti tilapäisluonteisiin tehtäviin palkattavien määräaikaisten henkilöiden palkkaamiseen valtion virastoihin tai laitoksiin. Lisäksi hallinnonalan tehtäviä hoitaa toisten pääluokkien henkilöstömäärissä: KTM, TE-keskukset: noin 705 EU:n maatalous-, maaseutu- ja kalastuspolitiikan toimeenpanotehtävissä, YM: 242 vesivarojen käyttö- ja hoitotehtävissä, SM: 26 läänineläinlääkäriä, UM: 7 erityisasiantuntijaa, VM: noin 40 tullilaitoksessa tarkastustehtävissä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 12

13 Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2007 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti maaseudun kehittämisen politiikkasektorille seuraavat vaikuttavuustavoitteet, joilla varmistetaan ohjelmakauden tavoitteiden toteutumista, joiden maksatus jatkuu vuoden 2008 loppuun: maaseudun yritystoiminta vahvistuu (ohjelmakaudella yli uutta yritystä, joista 50 % harvaanasutulla ja ydinmaaseudulla) työllisyys paranee (ohjelmakaudella vähintään uutta työpaikkaa, joista 50 % harvaanasutulla ja ydinmaaseudulla) osaaminen vahvistuu (ohjelmakaudella vähintään koulutettua), ja kylätoiminta aktivoituu (vuoden 2007 loppuun mennessä vähintään kyläsuunnitelmaa). Toiminnallinen tuloksellisuus ohjelmakauden ohjelmien maksatukset edistyvät N+2 säännön mukaisesti siten, että ne toteutuvat mahdollisimman täysimääräisesti vuoden 2008 aikana, Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma pyritään aloittamaan mahdollisimman pian ohjelmakauden alkupuolella. 50. Valtionapu maaseudun elinkeinojen kehittämiseen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää maaseudun neuvontajärjestöjen valtionavustuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (244/2002) mukaisesti yleisavustuksena neuvontaan ja tutkimukseen myönnettävien valtionapujen maksamiseen lähinnä valtakunnallista, koko maan kattavaa neuvontaa harjoittaville rekisteröidyille yhdistyksille ja muille yhteisöille. Määrärahaa saa käyttää myös vuonna 2004 Loimaalle perustetun maatalousmuseon vuokra- ja muihin toimintamenoihin enintään euroa. Erikseen haettaessa määrärahaa saadaan myöntää myös erityisavustuksena. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : Valtionapuinen neuvonta tukee pääluokkaperusteluissa esitettyjen vaikuttavuustavoitteiden toteuttamista turvaamalla tasokkaan sekä alueellisesti ja sisällöllisesti kattavan neuvonnan tarjonnan, joka omalta osaltaan luo edellytyksiä maataloustuotannon harjoittamiselle koko Suomessa. Alueellisella neuvontajärjestöllä on vuosittain n asiakaskontaktia (laskutettujen asiakkaiden määrä). Määrärahaa suunnataan siten, että voidaan turvata kattavat ja korkealaatuiset neuvontakokonaisuudet. Neuvontajärjestöjen ohjauksella suunnataan toimintaa em. tavoitteisiin pääsemiseksi. Maaseudun elinkeinoneuvonnalle asetetaan alustavasti kolme avaintulosaluetta ja niille seuraavat tulostavoitteet: 1. Maaseutuyritysten kilpailukyvyn sekä tuotteiden, toiminnan ja palvelujen laadun parantaminen Maatalouden tuottavuuskasvun ja perheviljelmien kannattavuuden turvaamiseksi neuvonta panostaa taloudellisten laskelmien ja taloussuunnitelmien tekemiseen sekä analysointiin. Tavoitteena on mm. laatia liiketaloussuunnitelma kaikille omistajanvaihdosta suunnitteleville tiloille. Neuvonta toteuttaa suurimman osan alkutuotannon laatukoulutuksesta ja sertifioinnin neuvonnasta. 2. Ympäristön ja maaseudun tilan parantaminen Maataloustuotannon ravinnekuormituksen vähentämiseksi neuvontajärjestöt tekevät kattavasti viljelysuunnitelmia tiloille. 3. Maaseudun elinkeinojen monipuolistaminen Maatalouden energiatuotannon lisäämiseksi neuvonnassa panostetaan tuotantotekniikoiden sekä tuotannon kannattavuuden, tukimahdollisuuksien ja markkinointikanavien esittelyyn talousarvio talousarvio tilinpäätös Hevostalouden edistäminen totopeleistä valtion osuutena kertyvillä varoilla (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää arpajaislain (1047/2001) 18 :ssä tarkoitetusta valtion osuudesta suoritettavien avustusten maksamiseen, totopelien tuottojen käyttämisestä hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen annetun lain (1055/2001) mukaisesti ja hevostalousneuvottelukunnan sekä hevostalouslain (796/1993) mukaisten menojen maksamiseen. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 13

14 S e l v i t y s o s a : Totopeleistä arvioidaan valtionosuutena kertyvän euroa, jota vastaava tulo on merkitty momentille Kun valtion osuudesta käytetään momentilla myönnettäviä määrärahoja vastaavasti Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskukselle hevostalouden tutkimukseen euroa, valtion osuudesta jää tälle momentille euroa käytettäväksi hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen. Määrärahan arvioitu jakautuminen Avustus hevostalousjärjestöjen toiminnan tukemiseen Avustus totopelilaitteiden linja-, huolto- ja asennuskuluihin Avustus hevoskasvatukseen Palkintotuki ja muut avustukset Avustus raviratojen korjaus- ja korvausinvestointeihin Hevostalousneuvottelukunnan menot Yhteensä talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Valtionapu 4H-toimintaan (kiinteä määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää maaseudun neuvontajärjestöjen valtionavustuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (244/2002) mukaisesti 4H-toiminnan tukemiseen. S e l v i t y s o s a : 4H-toiminta edistää maaseudun elinvoimaisuutta mm. palvelutarjonnan, yrittäjyyden, ympäristökasvatuksen, asuinympäristön viihtyisyyden sekä metsä- ja luonto-osaamisen edistämisen avulla. 4H-neuvontajärjestössä on yhteensä yli 300 valtionavustusta saavaa yhdistystä, joiden toiminta kattaa noin 90 % Suomen kunnista. 4H-neuvonnan tavoitteista sovitaan tarkemmin neuvonnan ja maa- ja metsätalousministeriön välisissä tulossopimuksissa talousarvio talousarvio tilinpäätös Vuonna 2007 saa tehdä ohjelmakauteen kohdistuvia myöntämispäätöksiä yhteensä eurolla. Mikäli vuosien myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä ohjelmakauteen kohdistuvia myöntämispäätöksiä vuonna Määrärahaa saa käyttää EU:n ohjelmakauden tavoite 1-ohjelmia ja Leader+ -yhteisöaloiteohjelmaa toteuttavien hankkeiden sekä ohjelmien toteutukseen liittyvän teknisen avun Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston ohjausosastosta (EMOTR-O) maksettavan EU-rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahaa saa myös käyttää EU:n ohjelmakauden Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa toteuttavien hankkeiden ja sen toteutukseen liittyvän teknisen avun Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavan EU-rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahaa saa yhdessä vastinrahoitusmomentin määrärahojen kanssa käyttää EMOTR:n ohjausosaston (EMOTR-O) osarahoittamien tavoite 1- ja Leader+-ohjelmien toteuttamiseen ja maaseuturahaston osarahoittaman Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toteuttamiseen tarvittavan enintään 101 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen teknisen avun varoin. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin määrärahasta euroa Kainuun maakuntaan. S e l v i t y s o s a : Määräraha on osaksi alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa tietoyhteiskuntaohjelmaa ja yrittäjyyden politiikkaohjelmaa. Määrärahasta arvioidaan käytettävän euroa tavoite 1-ohjelmissa, euroa Leader+ -yhteisöaloiteohjelmassa ja euroa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Vuonna 2005 käytössä olleesta 62,366 milj. euron myöntämisvaltuudesta käytettiin 52,717 milj. euroa, joten vuodelle 2006 siirtyi valtuutta käytettäväksi 9,649 milj. euroa. Vuodelle 2005 osoitetusta 60,574 milj. euron määrärahasta maksettiin 52,884 milj. euroa. 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 14

15 Myöntämisvaltuuksien käytöstä aiheutuvat menot, milj. euroa Ennen vuotta 2007 tehdyt sitoumukset 40,488 17, (ohjelmakausi ) Vuoden 2007 sitoumukset 7,912 18,270 13,050 12,268 - (ohjelmakausi ) Yhteensä 48,400 36,207 13,050 12,268 - Myöntämisvaltuuden ja määrärahan käyttö eri ohjelmiin, milj. euroa Ohjelma Ohjelmakauden rahoituskehys valtuutena Budjetoitu valtuutta ohjelmakautena Myöh. vuodet yhteensä Myöntämisvaltuusvuosi Myöntämisvaltuus v Käytetty määrärahaa v Budjetoitu määrärahaa v Määräraha v Alueellinen maaseudun kehittämisohjelma (EMOTR-T) 116, ,266-77,779 35,771 - Tavoite 1, Itä-Suomi 77,601 79,300-40,318 13,574 17,072 josta Kainuu 11,795 12,377-6,070 2,045 2,595 Tavoite 1, Pohjois- Suomi 50,055 51,375-24,770 8,904 11,012 Leader+ -yhteisöaloiteohjelma (EMOTR- O) 56,379 57,599-27,246 12,613 12,404 Ohjelmakausi yhteensä 300, , ,113 70,862 40,488 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (ohjelmakausi ) 12) 395,550-51, ,912 josta tekninen apu 18,000-2, ,125 Kaikki yhteensä 695, ,540 51, ,113 70,862 48,400 Momentin teknisen avun määrärahaa käytetään myös momenttien ja osalta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toteutukseen liittyvän teknisen avun EU:n rahoitusosuuden maksamiseen. Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti määrärahasta rahoitetaan EMOTR-O:n osuutta. Momentin menoihin liittyvät tulot on merkitty momentille sekä valtion rahoitusosuus momentille Momentin nimike on muutettu talousarvio lisätalousarvio 2006 talousarvio tilinpäätös Valtion rahoitusosuus EU:n osaksi rahoittamasta maaseudun kehittämisestä (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Vuonna 2007 saa tehdä ohjelmakauteen kohdistuvia myöntämispäätöksiä yhteensä eurolla. Mikäli vuosien myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä 12) Sisältää osan linjasta 1, linjan 3, osan linjasta 4 ja teknisen avun. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 15

16 ohjelmakauteen kohdistuvia myöntämispäätöksiä vuonna Määrärahaa saa käyttää EU:n ohjelmakauden Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastosta (EMOTR) ja Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) rahoitettavien tavoite 1- ja tavoite 2-ohjelmia sekä Leader+ - ja Interreg III-yhteisöaloiteohjelmia toteuttavien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahaa saa myös käyttää EU:n ohjelmakauden Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) rahoitettavan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa toteuttavien hankkeiden ja sen toteutukseen liittyvän teknisen avun sekä Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) rahoitettavien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös tekniseen apuun yhteisön tukiedellytysten mukaisesti yhdessä momenteilla ja olevien EU-osuuksien kanssa sekä alueellisen maaseudun kehittämisohjelman, Pohjois-Suomen tavoite 1 -ohjelman ja Leader+-yhteisöaloiteohjelman osalta kokonaan kansallisesti rahoitettavana osuutena sisältäen myös maaseudun kehittämistoimenpiteiden arviointiin tarvittavat varat. Määrärahaa saa käyttää kansallisena teknisenä apuna enintään 50 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen ohjelmakauteen liittyviin tehtäviin. Määrärahaa saa käyttää myös neuvoston asetuksen (EY/1290/2005) artiklan 31 (sääntöjenmukaisuuden tarkastaminen) ja 33 (maaseuturahastoa koskevat erityiset säännökset), neuvoston asetuksen (EY 1260/1999) artiklan 30 (tukikelpoisuus) ja artiklan 39 (varainhoitoa koskevat oikaisut) ja neuvoston asetuksen (ETY 2082/1993) artiklan 24 (tuen vähentäminen, pidättäminen ja peruuttaminen) mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. Myöntämisvaltuuksien käytöstä valtiolle aiheutuvat menot, milj. euroa Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin määrärahasta euroa Kainuun maakuntaan. S e l v i t y s o s a : Määräraha on osaksi alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa tietoyhteiskuntaohjelmaa ja yrittäjyyden politiikkaohjelmaa. Momentin määrärahassa ja valtuudessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa siirtona momentilta Määrärahasta arvioidaan käytettävän euroa Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston ohjausosaston (EMOTR-O) hankkeiden valtion rahoitusosuutena, euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeiden valtion rahoitusosuutena ja euroa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) valtion rahoitusosuutena. Lisäksi määrärahasta arvioidaan käytettävän euroa teknisen avun kokonaan kansallisesti rahoitettavana osuutena sekä euroa yhteisön varoista sidottujen hankkeiden maksatusten korjaamiseen. Euroopan aluekehitysrahaston osalta osallistutaan kaudella alueellinen kilpailukyky ja työllisyys-, Euroopan alueellinen yhteistyö (tavoite 3) tavoitteita ja Euroopan naapuruus- ja kumppanuusinstrumenttien rajayhteistyöosiota (ENPI CBC) toteuttavien hankkeiden rahoitukseen. Vuonna 2005 käytössä olleesta 83,415 milj. euron myöntämisvaltuudesta käytettiin 67,269 milj. euroa, joten vuodelle 2006 siirtyi valtuutta käytettäväksi 16,146 milj. euroa. Vuodelle 2005 osoitetusta 83,248 milj. euron määrärahasta maksettiin 76,030 milj. euroa. Lisäksi vuodelle 2006 siirtyi käytettäväksi vuoden 2004 kolmevuotista siirtomäärärahaa 26,806 milj. euroa. Ennen vuotta 2007 tehdyt sitoumukset 30,831 23, (ohjelmakausi ) Vuoden 2007 sitoumukset 9,169 19,574 14,125 13,532 - (ohjelmakausi ) Yhteensä 40,000 42,700 14,125 13,532 - Myöntämisvaltuuden ja määrärahan käyttö eri ohjelmiin, milj. euroa Ohjelma Ohjelmakauden rahoituskehys valtuutena Budjetoitu valtuutta ohjelmakautena Myöh. vuodet yhteensä Myöntämisvaltuusvuosi Myöntämisvaltuus v Käytetty määrärahaa ohjelmakautena Budjetoitu määrärahaa v Määräraha v Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 16

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla maaseudun elinvoimaisuuden säilymiseen vaikutetaan ohjelmatyön, tutkimus- ja kehittämishankkeiden, yritystukien

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriö johtaa toiminta-ajatuksensa mukaisesti uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön politiikkaa

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten määrä on kasvanut erityisesti

Lisätiedot

10. Maaseudun kehittäminen

10. Maaseudun kehittäminen 10. Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus 70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot Momentilta vähennetään 963 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan muutoksessa

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 549 288 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2018 MMM/Ohjaus- ja talousyksikkö 25.9.2017 1 MMM:n hallinnonalan määrärahat ja tulot 2018 Määrärahat yht. 2 594 milj. (2 545 M / 2017) Tulot yht. 853 milj.

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 600 000 euroa. Momentin perusteluja

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Ministeriön vision mukaan Suomi on uusiutuvia luonnonvaroja kestävästi, monipuolisesti ja tehokkaasti hyödyntävä yhteiskunta,

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Maaseudun kehittäminen 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 euroa. S e

Lisätiedot

/06/2006

/06/2006 20.12.2006 5238/06/2006 Jakelun mukaan Viite Valtion talousarvio 2007 ja asetus valtion talousarviosta, 11 Asia MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN TOIMIALAN YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET SEKÄ HALLINNONALAN

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Ministeriön vision mukaan Suomi on uusiutuvia luonnonvaroja kestävästi, monipuolisesti ja tehokkaasti hyödyntävä yhteiskunta,

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 535 888 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 19.9.2016 MMM / Ohjaus- ja talousyksikkö MMM:n määrärahaehdotus 2017 yhteensä 2 545 m (2 560 m /2016) 2 MMM:n määrärahaehdotus 2017 Hallinnonalalle

Lisätiedot

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta.

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta. Osasto 12 SEKALAISET TULOT 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentilta vähennetään 19 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ovat tällä hetkellä suurten globaalien haasteiden

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 444

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 3 060 000 euroa.

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 208 000 euroa. S

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriö johtaa toiminta-ajatuksensa mukaisesti uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön politiikkaa

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maatilojen investointi- ja aloitustuet uudella ohjelmakaudella Sanna Koivumäki Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun kehittämisyksikkö Neuvoston ja parlamentin

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Uusi ohjelmakausi

Uusi ohjelmakausi Uusi ohjelmakausi 2014-2020 Maaseutufoorumi 21.2.2012 Rovaniemi Sivu 1 22.2.2012 Eurooppa 2020-strategia = talous- ja työllisyysstrategia, joka perustuu kolmeen toisiaan täydentävään prioriteettiin 1.

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 599 903 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa.

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa. 02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 65 000 000 euroa. Selvitysosa: Lisäys johtuu ohjelmakauden 2014 2020 maatalouden ympäristökorvausten, luonnonmukaisen

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön toimiala kattaa maaseudun kehittämisen, maatalouden, elintarvikkeiden turvallisuuden ja laadun,

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ovat tällä hetkellä suurten globaalien haasteiden

Lisätiedot

10. (30.10, 20, osa ja 40, osa) Maaseudun kehittäminen

10. (30.10, 20, osa ja 40, osa) Maaseudun kehittäminen S e l v i t y s o s a : 10. (30.10, 20, osa ja 40, osa) Maaseudun kehittäminen Toimintaympäristö Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on edelleen vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ovat suurten globaalien haasteiden edessä.

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma Kainuun maaseuturahoitus kaudella ; Oulu

Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma Kainuun maaseuturahoitus kaudella ; Oulu Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma 2014-2020 Kainuun maaseuturahoitus kaudella 2014 2020; Oulu 25.2.2015 Sivu 1 26.2.2015 Toiminnan visio Kainuun maaseutu tarjoaa turvallisen, toimivan, viihtyisän

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ovat suurten globaalien haasteiden edessä.

Lisätiedot

Talousarvioesitys (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka

Talousarvioesitys (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 50. (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittämistoimintaa suuntaavat lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014)

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 534 003 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma

Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma 2014-2020 Kainuun maaseuturahoitus kaudella 2014 2020; Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Toiminnan arvopohja Kehitysmyönteisyys - Asiakas- ja kuluttajalähtöisyys

Lisätiedot

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 MAASEUTURAKENTAMISEN SUUNNITTELUN AJANKOHTAISPÄIVÄ 3.2.2009 EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 C-G Mikander, Maaseutuvirasto Sivu 1 4.2.2009 EU:n maaseutupolitiikka

Lisätiedot

Maaseutuohjelman tulevaisuus

Maaseutuohjelman tulevaisuus Maaseutuohjelman tulevaisuus Hämeessä on hyvät eväät Ruokaketjun kehittämisseminaari 12.1.2018 Minna-Mari Kaila MMM MAASEUTUALUEET TUOVAT SUOMELLE TULOJA EU:STA 95 % SUOMESTA MAASEUTUA EU-osarahoitteista

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ovat suurten globaalien haasteiden edessä.

Lisätiedot

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto Sivu 1 syys 2007 Kehittämisen lähtökohdat Ohjelmallista toimintaa: Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka

50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittämistoimintaa suuntaavat lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014) lisäksi

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseutuohjelman mahdollisuudet Satakunnassa 2014-2020 Maakunnallinen infotilaisuus Noormarkussa 12.2. 2015 Ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Kolme

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013

EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013 EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013 ylitarkastaja Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriö Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari 24.11.2005 Hki, Messukeskus EU

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ja hallinnonalan tehtävät ovat suurten globaalien

Lisätiedot

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet BIOKAASU JA BIODIESEL Uusia mahdollisuuksia maatalouteen - seminaari 15.11.2007 Juha S. Niemelä Keski-Suomen TE-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Toimialan toimintaympäristö Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ja hallinnonalan tehtävät ovat suurten globaalien

Lisätiedot

Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa

Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa MTT:n monimuotoisuusseminaari 2006 MONIMUOTOISUUS MAATALOUDEN OHJAUKSESSA 5.4.2006 Tutkimusjohtaja Ilkka P. Laurila ilkka.p.laurila@mtt.fi Mitä pelloilla

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto 2.3.2017 EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ -TAVOITETTA 2014 2020 TOTEUTTAVIEN RAJAT YLITTÄVÄN YHTEISTYÖN OHJELMIEN VUODEN 2017 VALTION RAHOITUSOSUUDEN

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Maaseudun kehittäminen, maa- ja elintarviketalous Tampere 26.1.2018 Osastopäällikkö Minna-Mari Kaila Maa-

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö

Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima 21.8.2018 Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö Yli 70 % Suomen EU:lta saamasta rahamäärästä maaseudun ja maatalouden rahoituksen

Lisätiedot

Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella

Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella 1.1.2017 Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta 2014-2020 Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 mahdollistaa yritysten tukemista maaseudulla.

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Toimialan toimintaympäristö Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ja hallinnonalan tehtävät ovat suurten globaalien

Lisätiedot

14. Maatilatalouden rakenteen ja maaseudun kehittäminen

14. Maatilatalouden rakenteen ja maaseudun kehittäminen 14. Maatilatalouden rakenteen ja maaseudun kehittäminen Maatilatalouden kehittämisrahaston (MAKERA) varoista saa käyttää enintään 600 000 euroa rahaston maksuliikenteen, kirjanpidon ja perimistehtävien

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta 2012 235/2012 Vuoden 2012 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2012 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tavoitteista tuloksiin 1 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti, sosiaalisesti

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 30.3.207 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2017 Valtion vuoden

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 28.3.2019 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2019 Valtion

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 EU-rahoitusinstrumentit ja luonnon monimuotoisuus seminaari 27.10.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutuohjelman tavoitteet

Lisätiedot

/06/2007

/06/2007 28.12.2007 3488/06/2007 Jakelun mukaan Viite Valtion talousarvio 2008 ja asetus valtion talousarviosta, 11 Asia MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN TOIMIALAN YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET SEKÄ HALLINNONALAN

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimialan toimintaympäristö Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ja hallinnonalan tehtävät ovat suurten globaalien

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 366 871 000 euroa. Vuonna 2015 uusia rahoituspäätöksiä saa

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013. Lapin ELY-keskus/Maaseutu ja energia

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013. Lapin ELY-keskus/Maaseutu ja energia Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 Sivu 1 20.6.2011 Kehittämisen lähtökohdat Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013 toteutetaan koko maassa Ahvenanmaata

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto

Lisätiedot

Missä mallissa markkinat ja maatalous vuonna 2020? Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT

Missä mallissa markkinat ja maatalous vuonna 2020? Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Missä mallissa markkinat ja maatalous vuonna 2020? Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT e-mail: jyrki.niemi@mtt.fi Tausta Esiteltävät tulokset perustuvat Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 talousarvioksi (teemana maataloustulo ja kannattavuus)

Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 talousarvioksi (teemana maataloustulo ja kannattavuus) MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Maatalousneuvos Esa Hiiva Valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston asiantuntijakuuleminen 2.10.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 talousarvioksi (teemana maataloustulo

Lisätiedot

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 valtiosihteeri Risto Artjoki/ ylijohtaja Heimo Hanhilahti MMM 12.2.2014 Tampere ja 18.2.2014 Oulu Valmistelun

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020 Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR 2009-2014 Hankkeiden lukumäärä hylätty 22 keskeytetty 6 kesken 36 hyljesietopalkkiot

Lisätiedot

01. (30.90 ja 91) Hallinto

01. (30.90 ja 91) Hallinto 01. (30.90 ja 91) Hallinto S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokkaperusteluissa on esitetty toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet, joita hallinto tukee

Lisätiedot

Hankkeen yhteistyökumppanin puheenvuoro

Hankkeen yhteistyökumppanin puheenvuoro Hankkeen yhteistyökumppanin puheenvuoro Tulevaisuuden nautakarjatalous Keski- Suomessa seminaari 10.4.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Maatalous ja maidon- ja lihantuotanto on tärkeä painopiste Keski-Suomen

Lisätiedot

Talousarvioesitys (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka

Talousarvioesitys (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 50. (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittämistoimintaa suuntaavat lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014)

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys ja alueosasto 10.3.2016 EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ TAVOITETTA 2014 2020 TOTEUTTAVIEN RAJAT YLITTÄVÄN YHTEISTYÖN OHJELMIEN VUODEN 2016 VALTION RAHOITUSOSUUDEN

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus

Talousarvioesitys Metsähallitus Talousarvio 63. Metsähallitus 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 1,6 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 0,9 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta

Lisätiedot

Voimassa oleva maaseutuohjelman. rahoitusosuus 1) EU:n. % kehyksestä

Voimassa oleva maaseutuohjelman. rahoitusosuus 1) EU:n. % kehyksestä Maaseutuohjelman toteutuma toimenpiteittäin/alatoimenpiteittäin (sitoumukset ja maksut 31.12.2018 mukaan milj. euroina) Toimenpiteet Voimassa oleva maaseutuohjelman 1) Sidottu 4) Maksettu (takaisinperinnät

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvion tilijaottelun laadinta

Vuoden 2013 talousarvion tilijaottelun laadinta Valtiokonttori Tiedote 1 (6) Hallinnon ohjaus 4.10.2012 Ministeriöt Vuoden 2013 talousarvion tilijaottelun laadinta Tilijaottelun laadintaprosessi Talousarvion tilijaottelun tuottamisprosessia ja rakennetta

Lisätiedot