Suurelle valiokunnalle

Transkriptio

1 YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN LAUSUNTO 4/2012 vp Valtioneuvoston selvitys hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta kansallisesta ja EUpolitiikasta Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta on 3 päivänä helmikuuta 2012 lähettänyt valtioneuvoston selvityksen hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta kansallisesta ja EU-politiikasta (E 149/2011 vp) ympäristövaliokunnalle mahdollisia toimenpiteitä varten. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, maa- ja metsätalousministeriö - neuvotteleva virkamies Penina Blankett, ympäristöministeriö - tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro, Riistaja kalatalouden tutkimuslaitos - kalastusbiologian professori Sakari Kuikka ja kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen, Helsingin yliopisto. Lisäksi kirjallisen lausunnon ovat antaneet: Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Lapin liitto Kalatalouden Keskusliitto Suomen Ammattikalastajaliitto SAKL ry Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry Suomen luonnonsuojeluliitto ry Tornio-Muoniojokiseura ry WWF Suomi. VALTIONEUVOSTON SELVITYS Eduskunnan suuri valiokunta on kokouksessa hyväksymässään lausumassa (SuVX 113/2011 vp) edellyttänyt viitaten perustuslain 97 ja 47 :ään, että valtioneuvosto toimittaa suurelle valiokunnalle sekä maa- ja metsätalousvaliokunnalle mennessä kattavan selvityksen hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta kansallisesta ja EU-politiikasta. Selvityksessä tulee käsitellä mm. arviota Itämeren lohikantojen tilasta ja kalastuksenkestävyydestä sekä hallituksen käsitystä lohenkalastuksen eri intressiryhmien etujen arvioinnista ja yhteensovittamisesta. Maa- ja metsätalousministeriö on pyynnöstään saanut lisäaikaa selvityksen antamiseen saakka. Maa- ja metsätalousministeriö on toimittanut eduskunnalle selvityksen, jossa on arvioitu Itämeren luonnonlohikantojen tilaa, Itämeren lohenkalastuksen kestävyttä, kansallista ja EU:n lohipolitiikkaa sekä kirjattu lohenkalas- E 149/2011 vp Versio 1.1

2 tusta koskevia kansallisia linjauksia ja uusia aloitteita. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Yleistä Valiokunta tarkastelee maa- metsätalousministeriön lohiselvitystä oman toimialansa kannalta keskittyen luonnonlohikantojen tilaan ja monimuotoisuuden säilyttämiseen sekä vesi- ja ympäristönsuojelulakien perusteella tehtäviin lohen velvoiteistutuksiin. Valiokunta viitaten aikaisempaan lausuntoonsa valtioneuvoston kirjelmästä EU:n Itämeren lohenhoitosuunnitelmasta (YmVL 14/2011 vp U 53/2011 vp) uudistaa siinä esittämänsä kannanotot Itämeren lohikantojen suojelun tehostamistarpeesta ja korostaa edelleen sitä, että useiden Itämeren luonnonvaraisten lohikantojen tila on tällä hetkellä heikko. Itämeren alkuperäisistä noin 100 lohikannasta on jäljellä enää noin 30 kantaa. Valiokunta toteaa, että Itämerellä harjoitettu lohipolitiikka ei ole toistaiseksi riittänyt takaamaan luonnonlohikantojen hyödyntämistä kestävän kalastuksen periaatteiden mukaisesti, eikä kalastuksen säätelyssä ja valvonnassa ole päästy riittävän hyviin tuloksiin luonnonkantojen suojelun näkökulmasta. Lohikannat ovat heikentyneet viimeisen 20 vuoden aikana murto-osaan aikaisemmasta, ja samoin myös saaliit. Valiokunta katsoo, että selvityksessä esitetyt lohipolitiikan kansalliset linjaukset ja uudet aloitteet ovat oikeansuuntaisia, mutta kestävän lohenkalastuksen saavuttamisen kannalta riittämättömiä. Lisäksi selvityksessä on koko Itämeren lohikantojen tilan arviointia koskien selkeitä puutteita. Merkittävä puute selvityksessä on lisäksi se, ettei siinä oteta konkreettisesti kantaa uusien lohipolitiikan linjausten suhteesta tämänhetkisiin ongelmallisiin lohenkalastusta koskeviin säätelypoliittisiin linjauksiin ja käytäntöihin. Valiokunta pitää tärkeänä, että eri kalastajaryhmiä kohdellaan tasavertaisesti. Itämeren lohikantojen tila Valiokunta toteaa, että kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) on ilmaissut huolensa Itämeren luonnonlohikantojen tilasta ja geneettisestä monimuotoisuudesta. Myös Itämeren suojelukomissio (HELCOM) on kiinnittänyt huomiota Itämeren lohikantojen huonoon tilaan. Itämereen laskevien jokiemme lohikannat on määritelty Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnissa uhanalaisuusluokkaan vaarantunut. Määritelmän mukaan loheen kohdistuu suuri uhka keskipitkällä aikavälillä hävitä luonnosta minkä tahansa uhanalaisuuskriteerin perusteella määriteltynä. ICES:n tieteellisen neuvonannon mukaan useisiin Itämeren heikkoihin luonnonlohikantoihin ei saisi nykytilanteessa kohdistua lainkaan kalastusta, jotta lohikantojen elpyminen voitaisiin taata. Huomattava osa Itämeren lohen geneettisestä muuntelusta on jo aiemmin peruuttamattomasti menetetty lukuisten lohikantojen häviämisen takia. Valiokunta korostaa, että ministeriön selvityksessä ei ole riittävästi käsitelty luonnonlohikantojen geneettisen monimuotoisuuden turvaamista ja sen vaatimia toimenpiteitä. Geneettiseltä kannalta kutukannan koon kehitys kuvaa tilannetta paremmin kuin selvityksessä esitetty poikastuotanto. Lohikannat Etelä-Itämeren joissa ovat yleisesti arvioituna selvästi pienempiä ja heikommassa tilassa verrattuna pohjoisempiin jokiin. Etelä-Itämeren lohikantoihin kohdistuvaa kalastuspainetta tulisi ICES-neuvonannon mukaan huomattavasti pienentää. Myös Suomenlahteen laskevien jokien lohikannat ovat erittäin heikkoja. Venäjän ja Viron lohikantoihin ei tulisi kohdistaa lainkaan kalastusta. Pohjanlahteen laskevien suurempien luonnonlohijokien kannat ovat yleisesti ottaen parhaassa tilassa Itämeren alueella. Useat kannat ovat lähellä ns. MSY-tasoa (Maximum Sustai- 2

3 nable Yield), mutta nekin ovat kuitenkin saavuttaneet MSY-tason enimmäkseen vain prosentin todennäköisyydellä. Näitäkin parhaassa tilassa olevia lohikantoja koskien ICES-neuvonanto toteaa, että lohen kalastuskuolevuutta ei tulisi lainkaan lisätä nykytasosta. Nousulohimäärät ovat viime vuodet olleet laskussa sekä Pohjanlahden lohijoilla sekä Suomessa että Ruotsissa. Esimerkiksi Itämeren merkittävimmän luonnonlohijoen, Tornionjoen, nykytiedolla arvioitu tarvittava kutukalamäärä MSY-tason saavuttamiseksi suurella varmuudella tulisi olla lohta, jolloin nykyisen jokikalastuksen vallitessa nousulohia tulisi olla noin Vuosien arvioitu nousukalamäärä on Tornionjoella vaihdellut ja välillä sekä kutukalamäärä ja välillä. Pohjanlahden lohijoista heikoimmassa tilanteessa ovat Simojoki Suomessa sekä Ricleån, Öreälven, Råneälven, Sävarälven ja Lödgeälven Ruotsissa. Simojoen kannan uusi elpyminen ei todennäköisesti käynnisty nykyisen kalastuskuolevuuden vallitessa. Näitä lohikantoja kalastetaan myös Suomen rannikkokalastuksessa, ja tässä mielessä Suomen rannikkokalastuksen säätelyllä on suuri merkitys heikkojen pienten kantojen tilaan. Voimakkaiden kantojen ehdoilla mitoitetussa nykyisessä Itämeren lohenkalastuksessa pienten kantojen todennäköisyys menettää peruuttamattomasti kannan elinkyvylle tärkeitä geneettisiä ominaisuuksia tai riski koko kannan häviämiseen on suuri. Geneettisissä tutkimuksissa eri lohikannat erottuvat toisistaan, ja jokaisella niistä on perinnöllistä merkitystä, vaikka esimerkiksi Tornionjoen lohella on huomattava geneettinen muuntelu verrattuna moneen muuhun pienempään lohikantaan. Omiin erityisiin jokiolosuhteisiin sopeutuneita pieniäkin luonnonkantoja voidaan kuitenkin tarvita tulevaisuudessa esimerkiksi ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Ilmastonmuutoksen aiheuttama Itämeren lämpeneminen saattaa edellyttää lohikannoilta sellaisia perinnöllisiä yhdistelmiä, joita Itämeren pienet kannat tuovat. Lohikiintiöiden asettaminen Itämeren lohen suurinta sallittua saalismäärää meressä (TAC, total allowable catch, suurin sallittu saalis) säädellään EU:ssa vuosittain annettavalla ns. kiintiöasetuksella. Tällä EU:n asetuksella säädetään vuotuiset TAC:t, jotka jaetaan jäsenvaltioille suhteellisen vakauden periaatteen mukaisesti jäsenvaltiokohtaiseksi lohikiintiöksi. Valiokunta toteaa, että Itämeren lohen TAC:t ovat olleet viime vuosina yli kaksinkertaisia ICES:n kestävän kalastuksen mukaisiin enimmäissaalissuosituksiin verrattuina. 1 Itämeren lohikiintiöitä ei ole virallisten tilastojen mukaan saatu kalastettua täyteen viime vuosina. Suomen lohikiintiöstä on viime vuosina kalastettu noin puolet. Tilanne on ollut ICES:n arvion mukaan sellainen, että jos koko Itämerelle säädetty lohikiintiö olisi saatu kalastettua, ei emokaloja olisi jäänyt juurikaan jäljelle. Valiokunta toteaa, että TAC:n ja kiintiöiden asettamisella ei ole ollut viime vuonna käytännössä juurikaan lohenkalastusta ohjaavaa vaikutusta. Maa- ja metsätalousministeriön selvityksessä on käsitelty yleisellä tasolla vaikuttamista EU:n lohipolitiikkaan, mutta selvityksessä ei ole mainintoja Suomen tavoitteista vuosittaisissa EU:n lohikiintiöitä koskevissa neuvotteluissa. Valiokunta huomauttaa, että Suomi ajoi esimerkiksi syksyllä 2011 vuoden 2012 kiintiöitä koskevissa neuvotteluissa komission esitykseen verrattuna huomattavasti suurempia lohikiintiöitä ja pidättäytyi lopulta äänestyksestä neuvoston kiintiöpäätöstä koskien. Vuoden 2012 lohen saaliskiintiö ylittää kaksinkertaisesti ICES:n tieteellisesti määritellyn kestävän kalastuksen tason siitä huolimatta, että lohikiintiötä pienennettiin 51 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Kaikkien muiden Itämeren kiintiöityjen kalalajien kuin lohen saaliskiintiö 1 ICES:n suosittama lohenkalastuskiintiö Itämeren pääaltaalle ja Pohjanlahdelle vuodelle 2010 oli lohta, mutta kiintiöksi päätettiin poliittisella tasolla lohta. Vuoden 2011 suositus oli lohta, mutta kiintiöksi päätettiin lohta. Vuoden 2012 suositus oli lohta, ja kiintiöksi päätettiin noin lohta. 3

4 noudatti sen sijaan vuonna 2012 varsin tarkoin ICES:n tieteellistä suositusta. Valiokunta pitää keskeisenä sitä, että tulevissa kiintiöpäätöksissä niin Suomen kuin muiden Itämeren valtioiden osalta noudatetaan ICES:n tieteellisiin tutkimuksiin perustuvia suosituksia lohikiintiöiden koolle. Samalla tulee huolehtia siitä, että ICES:n tieteellisen neuvonannon tietopohja on riittävä. Selvityksessä hallituksen lohipolitiikasta on esitetty, että maa- ja metsätalousministeriö selvittää pikaisesti, olisiko mahdollista säädellä lohen rannikkokalastusta kalastajakohtaisilla lohikiintiöillä. Valiokunta pitää myönteisenä kalastajakohtaisten kiintiöiden käyttöönoton pikaista selvittämistä ja sitä, että järjestelmään suunnitellaan sisällytettäväksi lohiin kiinnitettävä tunnistemerkki kiintiöiden valvontaa varten. Valiokunta kuitenkin korostaa sitä, että tulevaisuudessa asetettavien EU:n lohikiintiöiden tulee olla ICES:n suositusten mukaisia. Lohen sekakantakalastus Lohen kalastus on merialueella avomerellä ja rannikolla tapahtuvaa sekakantakalastusta, jossa pyynnin kohteena on yleensä samanaikaisesti sekä vahvojen että heikkojen lohikantojen kaloja. Itämeren pääaltaalla tarvitaan avomerellä tapahtuvan lohen siimakalastuksen lopettamista, mutta kaikessa lohenkalastuksessa tarvitaan tiukkoja säätelytoimia. Sekakantakalastus tuottaa erityisiä ongelmia lohenkalastuksen säätelylle koko Itämeren osalta ja on uhkana luonnonlohikantojen monimuotoisuudelle. Avomerellä tapahtuva Itämeren lohenkalastus tulee jatkossa lopettaa, jotta heikkoja lohikantoja voidaan elvyttää tehokkaasti. Erityinen ongelma on tutkijoiden mukaan tällä hetkellä Puolassa harjoitettu lohen siimakalastus, joka on ilmeisesti huomattavasti suurempaa kuin Puolan kiintiöt. Puolan ilmoittama tilastoitu lohisaalis on ollut suhteettoman pieni suhteessa maan kalastuslaivaston pyyntiponnistukseen. Lisäksi on vahva epäily siitä, että Puolan kalastuksessa tapahtuu virheellistä lohisaaliin kirjaamista meritaimensaaliiksi. Valiokunta pitää täysin välttämättömänä Puolan salakalastuksen tiukempaa valvontaa ja samalla sen nopeaa lopettamista. Ruotsi on päättänyt lopettaa ruotsalaisten harjoittaman lohen sekakantakalastuksen avomerellä pysyvästi vuoden 2012 loppuun mennessä. Vastaisuudessa lohen kaupallinen pyynti Ruotsissa tapahtuisi vain rysillä kutujokien suualueilla ja joissa. Valiokunta toteaa, että Itämeren lohikantojen kestävän kalastuksen tason ja luonnonlohikantojen tavoitetasojen saavuttaminen edellyttää lukuisia kansallisia toimenpiteitä. Valiokunta pitää tärkeänä, että myös Suomi lopettaa oman lohta koskevan avomerikalastuksensa. Useita heikkoja lohikantoja pyydetään sekakantakalastuksena myös Suomen rannikkokalastuksessa, ja tässä mielessä myös Suomen rannikkokalastuksen säätelyn tiukentamisella on tärkeä merkitys pienten kantojen toipumiselle. Tavoitteena tulee olla sekakantakalastuksen vähentäminen. Vapaa-ajankalastuksessa arvioidaan saatavan noin 20 prosenttia lohisaaliista. Valiokunta korostaa, että lohen ammattikalastussaaliiden lisäksi on selvitettävä nykyistä tarkemmin muun kuin ammattikalastuksen lohisaaliit rannikolla erityisesti verkko- ja rysäkalastuksen osalta sekä rajoitettava tehokkaasti tätä ei-ammattimaista meripyyntiä. Osa näistä lohista päätyy todennäköisesti säädösten vastaisesti myyntiin. Tähän harmaaseen kalastukseen sisältyy tällä hetkellä mitä ilmeisimmin valvonnallisia ongelmia. Lisäksi vapaa-ajankalastusta joissa tulee säädellä tehokkaasti kantojen tilan mukaisesti. Lohenpoikasten merikuolleisuus Post-smolttikuolevuudella tarkoitetaan lohenpoikasten merivaelluksen ensimmäisen vuoden aikaista kuolevuutta. Lohenpoikasten postsmolttikuolevuus on kasvanut jyrkästi viimeisen 20 vuoden aikana. Esimerkiksi Perämeren jokien luonnonpoikasista palaa tällä hetkellä takaisin arvioiden mukaan vain noin neljännes verrattuna 1990-luvun alun tilanteeseen. Syitä post-smolttien eloonjäännin vaihteluun ei vielä täysin tunneta. Vaihtelun tärkeimpinä taustatekijöinä pidetään Itämeren ekosysteemissä tapahtuvia muutoksia, jotka vaikuttavat poikasten selviytymismahdollisuuksiin merivaelluksen alussa. Uusien tutkimustulosten mukaan sekä kasva- 4

5 neet harmaahyljekannat että Selkämeren silakkakannan poikastuotannon alentunut määrä voivat osaltaan selittää Itämeren pohjoisten lohikantojen kasvanutta post-smolttikuolevuutta. Hylkeiden vaikutuksia lohikantoihin tulee selvittää edelleen, koska hyljekannat ovat kasvaneet. Valiokunta pitää tärkeänä, että post-smolttikuolevuuden syistä saadaan nopeasti lisää tutkimustietoa. Post-smolttikuolevuuden kasvun haitallisia vaikutuksia voidaan kuitenkin lyhyellä tähtäimellä vähentää vain säätelemällä kalastusta nykyistä voimakkaammin luonnonkantojen elvyttämiseksi. Lohi-istutukset Lohisaaliista yhä suurempi prosentuaalinen osuus on nykyisin luonnonlohta, koska viljeltyjen lohenpoikasten selviytyminen Itämeressä on tällä hetkellä jopa luonnonpoikasiakin huomattavasti alhaisemmalla tasolla. Valiokunta katsoo, että heikosti tuottavia lohi-istutuksia tulee pyrkiä suunnitelmallisesti vähentämään pitkällä aikavälillä luontaista lisääntymistä ja jokivaelluksen aikaista eloonjääntiä parantavilla suunnitelmallisilla toimilla kutujoissa ja kutujokien suualueilla nousuesteiden poistamisella tai ohittamisella, lisääntymiselinympäristöjen kunnostuksella sekä veden laadun parantamiseen tähtäävillä toimilla. Valiokunta pitää keskeisenä lohi-istutuksia koskevien linjausten tarkentamista pitkällä tähtäimellä siten, että velvoiteistutuksista siirrytään suunnitelmallisesti kohti lohikantojen luontaista elinkiertoa oikeuskäsittelyt mahdollistavan riittävän pitkän siirtymäajan puitteissa siellä missä se on mahdollista. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen valtion varoilla suorittamia lohen ns. sopimuskasvatusistutuksia tulee myös arvioida uudelleen huonojen istutustulosten takia. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa on selvitetty lohikantojen rakennettuihin jokiin palauttamista mallinnustutkimuksen avulla. Tulokset osoittavat, että lohikannan palauttamiseen on hyvät mahdollisuudet ainoastaan, jos syönnösja kutuvaelluksen kalastusta vähennetään nykyisestä tasosta kauttaaltaan ja samalla kalojen vaellus joessa ylä- ja alavirtaan pystytään aikaansaamaan kohtuullisin tappioin. Valtioneuvoston hyväksymän kansallisen kalatiestrategian 2 mukaan vaelluskalojen kestävän käytön ja hoidon varmistaminen sekä kalojen kulun turvaaminen edellyttää monilta osin nykyistä tehokkaampia kalastuksensäätelytoimenpiteitä. Vaelluskalakantojen elvyttäminen on hidasta ja pitkäjänteistä työtä, joka vaatii onnistuakseen muutoksia lohenkalastuksen säätelypolitiikkaan. Valiokunta toteaa lisäksi, että vaelluskaloista meritaimen on nykyään erittäin uhanalainen. Johtopäätökset Valiokunnalle toimitetun selvityksen perusteella arvioituna Itämeren lohikantojen tilaan ja kalastuksen säätelyyn liittyy monimuotoisuuden suojelun kannalta arvioituna enemmän ongelmia ja muutostarpeita kuin maa- ja metsätalousministeriön selvityksessä esitetään. Ministeriön selvityksessä on esitetty 11 toimenpidettä, joiden pitkäjänteisenä tavoitteena on luonnonlohikantojen vahvistaminen ja hyödyntäminen kestävän enimmäistuoton mukaisesti siten, että kantojen geneettinen monimuotoisuus turvataan. Valiokunta pitää esitettyjä tavoitteita ja toimenpiteitä oikeansuuntaisina, mutta riittämättöminä nykyisen huolestuttavan kehityssuunnan kääntämisessä. Valiokunta korostaa tarvetta muuttaa lohipolitiikkaa nopeasti siihen suuntaan, että lohenkalastuksen sekakantakalastusta säädellään tehokkaasti koko Itämeren alueella eikä pelkästään avomerikalastusta Itämeren pääaltaalla. Avomerikalastuksen kieltäminen nopeasti olisi kuitenkin keskeinen askel kohti kestävää lohenkalastusta. Jäljellä olevien luonnonvaraisten lohikantojen kutunousun kasvattamisesta jokiin on huolehdittava siten, että saavutetaan kasvava emokalamäärä ja säilytetään Itämeren luonnonlohikantojen jäljellä oleva monimuotoisuus. Tämä edellyttää koko Itämeren aluetta koskevan lohi- 2 Valtioneuvoston periaatepäätös

6 politiikan muuttamista. Valiokunta huomauttaa, että lohen luontaisen poikastuotannon kasvattaminen nykyistä suuremmaksi tehostaa lohikantojen säilymistä koko Itämeren mittakaavassa ja on myös ammattimaisen rannikkokalastuksen säilymisen edun mukaista. Valiokunta korostaa lopuksi sitä, että tarvitaan pikaisesti kansallinen laajapohjaisesti valmisteltu tutkimustietoon pohjautuva kokonaisvaltainen lohistrategia, jonka avulla kansallista lohipolitiikkaa muutetaan kestävämpään suuntaan ottaen huomioon ekologiset lähtökohdat, alueelliset ja sosiaalis-ekonomiset puitteet sekä lohen istutuspolitiikan hallittu muuttaminen. Kansallinen lohistrategia tulee kytkeä kiinteästi yhteen kansallisen kalatiestrategian tavoitteiden ja toimenpiteiden kanssa. Lausunto Lausuntonaan ympäristövaliokunta ilmoittaa, että se yhtyy asiassa valtioneuvoston kantaan selvityksen tavoitteiden osalta, mutta pitää valtioneuvoston selvitystä monilta osin riittämättömänä ja puutteellisena Itämeren luonnonlohikantojen monimuotoisuuden suojelun kannalta arvioituna. Helsingissä 21 päivänä maaliskuuta 2012 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. Martti Korhonen /vas jäs. Christina Gestrin /r Antti Kaikkonen /kesk Pauli Kiuru /kok Jukka Kärnä /sd Jari Lindström /ps Martti Mölsä /ps Sirpa Paatero /sd Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Jaakko Autio. vjäs. Sari Palm /kd (osittain) Anni Sinnemäki /vihr Mirja Vehkaperä /kesk Juha Väätäinen /ps Susanna Huovinen /sd (osittain) Inkeri Kerola /kesk Anne-Mari Virolainen /kok. 6