TYÖN MUOTOILU - TEHTÄVÄN RÄÄTÄLÖINTI TYÖYHTEISÖSSÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖN MUOTOILU - TEHTÄVÄN RÄÄTÄLÖINTI TYÖYHTEISÖSSÄ"

Transkriptio

1

2 TYÖN MUOTOILU - TEHTÄVÄN RÄÄTÄLÖINTI TYÖYHTEISÖSSÄ

3 Työn muotoilu Työn muotoilu auttaa jaksamaan Elämänvaiheeseen soveltuvaa työn muotoilua on harjoitettava työntekijän koko urakaaren ajan eikä vain senioreiden leipiintymisen estäjänä. Tämä havaittiin Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän (PKKY) kehittämishankkeessa, jossa etsittiin keinoja henkilöstön hyvinvoinnin, jaksamisen ja sitoutumisen sekä organisaation tuottavuuden parantamiseksi. Työn muotoilua voidaan hyödyntää työllistymisen, työssä pysymisen ja työhön palaamisen tukemisessa. (http://www.tsr.fi/tutkimustietoa/tata-tutkitaan/hanke?h=09462)

4 TYÖNTEKIJÖIDEN PALAUTETTA JA KOMMENTTEJA Edistää työpaikan toimivuutta töiden fiksumpi jakautuminen. Kun työnkuva on (aikaisempaa) selkeämpi, uusien työntekijöiden perehdyttäminen on helpompaa. Työtehtävät selkeytyvät ja tehtävänkuvat kirkastuvat. On saanut miettiä ajan kanssa omaa työnkuvaa ja sitä myötä kuormittavia tekijöitä, työvuoron kiireisimpiä kohtia yms. Hyvä, että joku paneutuu tähän asiaan. Ei vain tuuppaa ihmisiä töihin. Työporukka on alkanut nähdä ryhmän erilaisuuden voiman. Tuntee tulevansa kuulluksi ja pääsee vaikuttamaan. Nyt on enemmän aikaa perustehtävälle mihin on palkattu. Työrajoitteisten työllistymismahdollisuus, suuri sosiaalinen merkitys

5 Työyhteisöt lyhyesti Mukana ollut 9 työnantajaa ja 8 työyhteisöä Toimialoja: Linnanmäki Särkänniemi Ylöjärven kaupunki / työllisyyspalvelut Autismisäätiö Mainio Vire Oy Hoiva Sofia Oy logistiikka-, verkkokauppa- ja varastoalan yritys (Oy) Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy AD/HD-liitto

6 CASE AUTISMISÄÄTIÖ VALLILAN VALMENNUSKESKUS

7 Miksi mukaan? Autismisäätiöllä on ollut jo aiemmin työsuhteissa oman kohderyhmän edustajia. Nyt haluttiin kokeilla RATKO-mallin toimivuutta. Palveluiden kilpailutuksessa huomioidaan kohderyhmän työllistäminen yhtenä kriteerinä. RATKO mallissa työyhteisö lähtee muotoilemaan perustehtävän kautta tukitehtäviä

8 KUINKAS SE SITTEN MENIKÄÄN?

9 Perustehtävä ja siitä irrotettavat tukitehtävät Ohjaaminen asiakkaiden työtehtävien ohjaaminen tilaustöiden vastaanotto tilaustöiden hankinta valmiiden tilaustöiden toimittaminen tilaajalle työtehtävien suunnittelu yksilökeskustelut asiakkaiden kanssa ulko-oven avaaminen ovikellon soidessa yhteydenpito toisiin pajoihin/yksiköihin, asiakkaiden vanhemmat tai esimiehille puhelimitse ja sähköpostitse tukena asiakkaille viikko-ohjelman noudattamisessa (ohjaaminen ryhmiin tai muihin pajoihin) kirjaaminen Sofiaan läsnäolot lounas ja välipala muistiot (päivittäiset kirjaukset) asiakastietojen päivittäminen ruokailuissa/tauoilla/päivän päättyessä avustaminen tai saattaminen taukovalvonta 3.kerroksessa vikailmoitusten/korjauspyyntö tekeminen (tietokoneet ja kalusteet) tilavaraukset luokkatiloihin sähköpostikalenterin kautta teknisenä tukena toimiminen toisille työntekijöille työharjoittelijan tai vaihto-oppilaan ohjaaminen uuden työntekijän/työharjoittelijan/vaihto- Ruokaan liittyvät tehtävät maanantaisin tukkutuotteiden purkaminen ja lämpötilojen merkitseminen, lähetyslistan tarkistaminen esimerkkiruokailu (valvonta, ohjaaminen) kerran/kaksi kertaa viikossa ruoan esille laitto koko ruokailun ajan (lisääminen) ylimääräisen ruuan laittaminen biojätteeksi ruoka-astioiden pintapuolinen puhdistus (huuhtelu) esimerkkiannoksen punnitseminen ja laittaminen ruoan lämpötilan mittaaminen asiakkaiden ohjaaminen listan täyttämisessä asiakkaiden ohjaaminen ruuan ottamisessa seuraavan viikon ruokailijoiden ilmoittaminen ruokailijalistojen tulostaminen Keittiön perjantaisiivous asiakkaan ohjaaminen siivoamisessa tai tiskaamisessa ruokailutilan siivoaminen tai astioiden tiskaaminen keittiön siivoaminen (jääkaappi, tasot)

10 RATKO-työpaja henkilöstölle Mukana esimies Sami Niemi, vastaava ohjaaja Niina Heinonen työvalmentajat Satu Harjunpää, Pekka Sievistö ja Anne Marttinen sekä ohjaaja Johanna Trast

11 Tavoite kirkastetaan ja laitetaan näkyville Toive, että työyhteisö pystyisi tunnistamaan ja erottelemaan tukitehtävät tämän hetkisten tehtävien joukosta. Työpajassa tarkoitus kiteyttää uutta, perustehtävän toteutumista hyödyttävää tehtäväkuvaa

12 Ennakkotehtävän ja pajan tuotokset

13 ..alkavat ryhmittyä

14 ..tehtäväkokonaisuuksiksi

15 Erilaisia tehtäviä ja erilaisille tekijöille.. - assarin - taideassarin - siistijän - ruokahuoltajan - toimistosihteerin - vertaisohjaajan - vaksin tehtäviä

16 Siistijä ja ruokahuoltaja..? Työryhmä valitsi sen tehtävän, josta pystyttiin työvalmentajien avulla rakentamaan valmis tehtävänkuva ja sen koettiin olevan erityisen hyödyllinen. Ruokahuoltaja valikoitui myös, koska talo hyötyisi keittiöalan koulutuksen saaneen osaamisesta (nykyinen henkilöstö koostuu pääosin sosiaalialan koulutuksen saaneista) keittiöalan ammattiosaaja luultavasti löytyisi joko Autismisäätiön tai yhteistyökumppaneiden kautta

17 Jatko Työpajan lopuksi tehtiin jatkosuunnitelma: miten edetään, kuka tekee ja mitä, missä aikataulussa? Työyhteisö loi lopullisen työnkuvan. Tehtävälle tehtiin työn vaativuuden arviointi IMBA ja/tai Melba

18 Työn ja tekijän yhteensovittaminen Työkyvyn arviointimenetelmä (IMBA/Melba) on työkalu, jonka avulla voidaan tarkastella työelämän erilaisia fyysisiä ja psykososiaalisia vaativuustekijöitä ja suhteuttaa ne henkilön taitoihin

19 TYÖSSÄ SUORIUTUMINEN Työn vaativuus Taidot Profiilien vertailu Mahdollinen havainto toimintatarpeesta Työn ja/tai työympäristön mukauttaminen Taitojen kohentaminen

20 Tältä työtehtävä lopulta näyttää... Kello: Työtehtävä: Ohje: 8:00 Henkilökunnan aamukahvien keittäminen 8:00 Kuorman purkaminen 8:30 8:30 Kahvitauko 8:40 Keitä henkilökunnalle 2 pannullista kahvia ja kannullinen kuumaa vettä Mittaa lämpötilat 8:40 8:55 8: :5 Astiapesukoneen sisäpesu Astianpesukoneen käynnistys Mikrot Huuhtele koneen sisäosat vesisuihkulla, pese hankaussienellä, jossa pesuainetta ja huuhtele. Pyyhi kostealla siivousliinalla ulkopinnat ja tarkista pesuaineiden määrä Laita astianpesukoneen osat paikoilleen ja käynnistä kone Muista avata vesihana. Laita lasilautaset ja kuvut pesukoneeseen, pyyhi mikro siivousliinalla sisä- ja ulkopuolelta. 9:5 Termospullot Harjaa sisäpuolelta ja huuhtele kunnolla. Pyyhi 9:30 termarit ulkopuolelta. 9:30 Astioiden pesu Tiskaa astiat astianpalautus kärrystä

21 Kiitos! Projektikoordinaattori Pauli Leinonen Puh:

22 Melba vaativuuden arviointi kertoo työstä Sosiaaliset märitteet Päämäärätietoisuus Johtaminen Vuorovaikutustaidot Taito arvioida muita Arvioinnin vastaanottaminen Ryhmätyöskentely Työskentelytapaa kuvaavat määritteet Pitkäjänteisyys Taito arvioida itseä Epäonnistumisen sieto Järjestelmällisyys Täsmällisyys Omatoimisuus Huolellisuus Vastuullisuus

23 Vertailuprofiili kertoo yhteensopivuudesta (esimerkki ei samasta työstä) Sosiaaliset märitteet Päämäärätietoisuus Johtaminen Vuorovaikutustaidot Taito arvioida muita Arvioinnin vastaanottaminen Ryhmätyöskentely Työskentelytapaa kuvaavat määritteet Pitkäjänteisyys Taito arvioida itseä Epäonnistumisen sieto Järjestelmällisyys Täsmällisyys Omatoimisuus Huolellisuus Vastuullisuus Miten ratkaistaan? Esim. tarvitsee yksityiskohtaiset ohjeet hygieniaohjeiden noudattamiseen.

24 Kahvilatyöntekijä Vaativuusprofiili Arvioija/ Lisenssi nro: Tämä lomake on tarkoitettu vain IMBA-koulutuksen harjoitteluun. Arvioija (avainpätevyydet)/ Lisenssi nro: Tämä lomake on tarkoitettu vain IMBA-koulutuksen harjoitteluun. Pvm: imbatyö Pvm: melbatyö profiiliarvot Avainpätevyydet profiiliarvot Asento Kognitiiviset määritteet o Istuma-asento 0 o Suunnitelmallisuus o Seisoma-asento o Oivallus o Polviasento/kyykkyasento o Tarkkaavaisuus o Makuuasento 0 o Keskittyminen o Taivutusasento 2 o Oppiminen/muistaminen o Käsivarsien kohoasento 2 o Ongelmanratkaisu Liikkuminen o Sopeutuminen o Käveleminen erilaisilla alustoilla 3 o Käsitteellinen ajattelu o Kiipeäminen 0 Sosiaaliset märitteet o Konttaaminen /ryömiminen 0 o Päämäärätietoisuus Kehonosien liikkeet o Johtaminen o Pään /kaulan liikkeet o Vuorovaikutustaidot o Vartalon liikkeet 2 o Taito arvioida muita o Käsivarsien liikkeet 3 o Arvioinnin vastaanottaminen o Käsien /sormien otteet 2 o Ryhmätyöskentely o Jalkojen /jalkaterien liikkeet 2 Työskentelytapaa kuvaavat määritteet Tieto o Pitkäjänteisyys o Näkeminen 2 o Taito arvioida itseä o Kuuleminen 0 o Epäonnistumisen sieto o Äänen muodostus /puhuminen 0 o Järjestelmällisyys o Kosketus /tuntoaisti 2 o Täsmällisyys o Asento- ja liikeaisti 0 o Omatoimisuus o Eleet /Ilmeet 0 o Huolellisuus o Haistaminen/maistaminen o Vastuullisuus

25 o Äänen muodostus /puhuminen 0 o Järjestelmällisyys o Kosketus /tuntoaisti 2 o Täsmällisyys o Asento- ja liikeaisti 0 o Omatoimisuus o Eleet /Ilmeet 0 o Huolellisuus o Haistaminen/maistaminen o Vastuullisuus o Tekstin ymmärtäminen 2 Psykomotoriset määritteet o Laskeminen o Tarmokkuus o Tekstin tuottaminen o Hienomotoriikka Raajojen ja vartalon yhteistoiminta o Reaktionopeus o Esineiden nostaminen 2 Akateemiset taidot / Kommunikaatio o Esineiden kantaminen 2 o Tekstin ymmärtäminen o Esineiden työntäminen /vetäminen o Laskeminen o Fyysinen kestävyys 2 o Tekstin tuottaminen o Tasapaino o Puhuminen o Hienomotoriikka 2 Ympäristön olosuhteet E K o Ilma 0 o Ääni /melu 0 o Värinä /tärinä o Valo 0 o Märkyys /lika 0 o Kaasut /höyryt/pölyt 0 o Nesteet /kiinteät aineet Työturvallisuus E K o Tapaturma-alttius 0 o Työsuojeluvälineiden käyttö Työn järjestelyt <3 <6 <8 >8 o Työaika E K o Vuorotyö 0 o Yövuoro 0 o Urakka- /tulospalkkaus 0 o Pakkotahtinen työ 0 o Erillinen työpaikka 0 o Työskentely yhteisessä tilassa Tähän kirjoituspohjalle voit vapaasti muokata tekstiä sekä siirtää tähän tekstiä muista yhteensopivista ohjelmista. Tämä sivu on muilta osin lukittu ja profiili muodostuu tietolomakkeille merkittyjen arvuíointien perusteella. huomaa! Määritteiden vieressä olevien keltaisten neliöiden kautta pääset siirtymään vaativuusarviointiesi tietolomakkeille siirtääksesi tietoa sieltä tähän kenttään.

26 profiiliarvot Avainpätevyydet profiiliarvot Asento Kognitiiviset määritteet o Istuma-asento 3 o Suunnitelmallisuus o Seisoma-asento o Oivallus o Polviasento/kyykkyasento 0 o Tarkkaavaisuus o Makuuasento o Keskittyminen o Taivutusasento o Oppiminen/muistaminen o Käsivarsien kohoasento o Ongelmanratkaisu Liikkuminen o Sopeutuminen o Käveleminen erilaisilla alustoilla o Käsitteellinen ajattelu o Kiipeäminen Sosiaaliset märitteet o Konttaaminen /ryömiminen 0 o Päämäärätietoisuus Kehonosien liikkeet o Johtaminen o Pään /kaulan liikkeet 3 o Vuorovaikutustaidot o Vartalon liikkeet 2 o Taito arvioida muita o Käsivarsien liikkeet o Arvioinnin vastaanottaminen o Käsien /sormien otteet o Ryhmätyöskentely o Jalkojen /jalkaterien liikkeet Työskentelytapaa kuvaavat määritteet Tieto o Pitkäjänteisyys o Näkeminen o Taito arvioida itseä o Kuuleminen 3 o Epäonnistumisen sieto o Äänen muodostus /puhuminen 3 o Järjestelmällisyys o Kosketus /tuntoaisti 3 o Täsmällisyys o Asento- ja liikeaisti 3 o Omatoimisuus o Eleet /Ilmeet 3 o Huolellisuus o Haistaminen/maistaminen 3 o Vastuullisuus Jirka Taitoprofiili Arvioija: Tämä lomake on tarkoitettu vain IMBA-koulutuksen harjoitteluun. Arvioija : Tämä lomake on tarkoitettu vain IMBA-koulutuksen harjoitteluun. Pvm: imba hlö Pvm: melba hlö

27 o Kuuleminen 3 o Epäonnistumisen sieto o Äänen muodostus /puhuminen 3 o Järjestelmällisyys o Kosketus /tuntoaisti 3 o Täsmällisyys o Asento- ja liikeaisti 3 o Omatoimisuus o Eleet /Ilmeet 3 o Huolellisuus o Haistaminen/maistaminen 3 o Vastuullisuus o Tekstin ymmärtäminen 3 Psykomotoriset määritteet o Laskeminen 3 o Tarmokkuus o Tekstin tuottaminen 3 o Hienomotoriikka Raajojen ja vartalon yhteistoiminta o Reaktionopeus o Esineiden nostaminen Akateemiset taidot / Kommunikaatio o Esineiden kantaminen o Tekstin ymmärtäminen o Esineiden työntäminen /vetäminen o Laskeminen o Fyysinen kestävyys 2 o Tekstin tuottaminen o Tasapaino 2 o Puhuminen o Hienomotoriikka Ympäristön olosuhteet E K o Ilma 0 o Ääni /melu 0 o Värinä /tärinä 0 o Valo 0 o Märkyys /lika o Kaasut /höyryt/pölyt o Nesteet /kiinteät aineet Työturvallisuus E K o Tapaturma-alttius 0 o Työsuojeluvälineiden käyttö 0 Työn järjestelyt <3 <6 <8 >8 o Työaika 2 E K o Vuorotyö 0 o Yövuoro 0 o Urakka- /tulospalkkaus 0 o Pakkotahtinen työ 0 o Erillinen työpaikka o Työskentely yhteisessä tilassa

28 2 ok 2 4 Suunnitelmallisuus Oivallus Tarkkaavaisuus Keskittyminen Oppiminen/muistaminen Ongelmanratkaisu Käsitteellinen 4 Päämäärätietoisuus Vuorovaikutustaidot Taito Arvioinnin Ryhmätyöskentely Pitkäjänteisyys Taito Epäonnistumisen Järjestelmällisyys Täsmällisyys Omatoimisuus Huolellisuus Vastuullisuus 4 Tarmokkuus Asento ok Istuma-asento -3 Seisoma-asento 0 Polviasento/kyykkyasento Makuuasento - Taivutusasento Käsivarsien kohoasento Työn vaativuuden ja henkilön taitojen vertailuprofiili Kahvilatyöntekijä Jirka Arvioijat: pvm: Tämä lomake on tarkoitettu vain IMBA-koulutuksen harjoitteluun. imbatyö Tämä lomake on tarkoitettu vain IMBA-koulutuksen harjoitteluun. imba hlö Tämä lomake on tarkoitettu vain IMBA-koulutuksen harjoitteluun. melba hlö Tämä lomake on tarkoitettu vain IMBA-koulutuksen harjoitteluun.melbatyö vaativuus alle taitojen vaativuus yli taitojen vaativuus alle taitojen vaativuus yli taitojen Avainpätevyydet: Kognitiiviset määritteet Liikkuminen Sopeutuminen Käveleminen erilaisilla alustoilla ajattelu 2 Kiipeäminen Sosiaaliset märitteet Konttaaminen /ryömiminen 0 Kehonosien liikkeet Johtaminen Pään /kaulan liikkeet Vartalon liikkeet arvioida muita Käsivarsien liikkeet vastaanottaminen Käsien /sormien otteet Jalkojen /jalkaterien liikkeet Työskentelytapaa kuvaavat Tieto määritteet Näkeminen Kuuleminen arvioida itseä Äänen muodostus /puhuminen sieto Kosketus /tuntoaisti Asento- ja liikeaisti Eleet /Ilmeet Haistaminen/maistaminen Tekstin ymmärtäminen Laskeminen Psykomotoriset määritteet Tekstin tuottaminen

29 o Omatoimisuus Huolellisuus Vastuullisuus 4 Tarmokkuus Reaktionopeus 4 Tekstin Laskeminen Tekstin Asento- ja liikeaisti Eleet /Ilmeet Haistaminen/maistaminen Tekstin ymmärtäminen Laskeminen Tekstin tuottaminen o Psykomotoriset määritteet Raajojen ja vartalon yhteistoiminta Hienomotoriikka Esineiden nostaminen Esineiden kantaminen Akateemiset taidot / Esineiden työntäminen /vetäminen Kommunikaatio Fyysinen kestävyys ymmärtäminen Tasapaino Hienomotoriikka tuottaminen Ympäristön olosuhteet 0 Puhuminen Ilma 0 Tähän kirjoituspohjalle voit vapaasti muokata tekstiä sekä siirtää tähän tekstiä muista Ääni /melu 0 yhteensopivista ohjelmista. o o o o Värinä /tärinä Valo 0 Tämä sivu on muilta osin lukittu. Vertailuprofiili muodostuu taito- ja vaativiuusarviointien tietolomakkeille tallentamiesi arvojen perusteella. Märkyys - /lika o o o o Kaasut /höyryt/pölyt Nesteet /kiinteät aineet - 0 huomaa! Määritteiden vieressä olevien sinisten ja keltaisten neliöiden kautta pääset siirtymään taitoja vaativuusarviointiesi tietolomakkeille siirtääksesi tietoa sieltä raporttiin. Työturvallisuus 0 Tapaturma-alttius 0 Työsuojeluvälineiden käyttö Työn järjestelyt Työaika Vuorotyö 0 Yövuoro 0 Urakka- /tulospalkkaus 0 Pakkotahtinen työ 0 Erillinen työpaikka - Työskentely yhteisessä 0 tilassa

30 Työn vaativuuden ja henkilön taitojen vertailu Kahvilatyöntekijä Jirka Arvioijat: Tämä lomake on tarkoitettu vain IMBA-koulutuksen harjoitteluun. Tämä lomake on tarkoitettu vain IMBA-koulutuksen harjoitteluun. pvm: imbatyö imba hlö melba hlö melbatyö Arvioijat (Avainpätevyydet): Tämä lomake on tarkoitettu vain IMBA-koulutuksen harjoitteluun. Tämä lomake on tarkoitettu vain IMBA-koulutuksen harjoitteluun. 32 /46 määritteen kohdalla henkilön taidot arvioitiin riittäviksi tai työn asettamaa vaativuutta korkeammaksi. /46 määritteen kohdalla työn vaativuus arvioitiin hieman yli henkilön taitojen 2 /46 määritteen kohdalla työn vaativuus arvioitiin merkittävästi yli henkilön taitojen Avainpätevyydet: 0 /29 määritteen kohdalla henkilön taidot arvioitiin riittäviksi tai työn asettamaa vaativuutta korkeammaksi. 0 /29 määritteen kohdalla työn vaativuus arvioitiin hieman yli henkilön taitojen 0 /29 määritteen kohdalla työn vaativuus arvioitiin merkittävästi yli henkilön taitojen Käveleminen erilaisilla alustoilla ja käsivarsien liikkeet: Näissä työn vaativuus nousee selkeästi yli henkilön taitojen. Kävelyä erilaisilla alustoilla tulee, kun työssä asioidaan talon ulkopuolella erilaisissa sääolosuhteissa. Toimenpide-ehdotus: Henkilön työnkuvaan ei kuulu asiointi talon ulkopuolella yksin. Taitoarvioinnissa tuli esille suunnistamisen sekä tilan/paikan hahmottamisen vaikeus, joka vaikeuttaa myös asioimisen talon ulkopuolella yksin. Polviasento/kyykkyasento: Polviasentoa ei voi ottaa ja kyykkyasennon voi ottaa hetkellisesti. Toimenpide-ehdotus: Työn järjestelyissä huomioidaan, että kyykkyasento minimoidaan. Esimerkiksi tarjoilukärryy ei lastata allimmalle tasolle ja astianpesukone on hy vä olla yli lattiatason. Käsivarsien kohoasento molemilla käsillä: taito jää alle työn vaativuuden. Asentoa tarvitaan tiskikoneen tyhjennyksessä. Toimenpide-ehdotus: Asennot mahdollisesti onnistuvat, kun niitä harjoittelee. Tavarat on pieniä ja kevyitä, joten ne voi tehdä aika hyvin yhdellä kin kädellä. Käsivarsien liikkeet: Henkilön taitotaso jää huomattavasti työn vaativuuden alapuolelle. Liikkeitä tulee keittiötyössä paljon: astioiden ottamiset ja laittamiset astiakaapista sekä muiden tarvikkeiden ja tuotteiden käsittely. Työssä joutuu pääosin koko päivän käyttämään käsiä eri asennoissa vartalon etupuolella ja ajoittain sivuilla. Tulee myös kiertoliikkeitä käsi - ja kyynärvarsiin kun esim, pyyhitään pöytiä, taitellaa servettejä yms. Pyyhintä rätin kuvaksi väätäminen on hidasta, koska vasemman kämmen ei aukea kunnolla. Toimenpide-ehdotus: Rätin kuivaamiseen olisi hyvä olla siihen tarkoitettu laite. Tuolien siirtäminen ja nostaminen/laskeminen alas vaatisi käsikätistä toimintaa. Tässä tehtävässä tarvitsee työtoverin apua tai se on rajattava tehtävistä pois kokonaan. Leipomisessa tulee käden kiertoliikettä, r anteiden, kyynärvarsien kiertoa. Näissä tehtävissä pitää arvioida ja löytää parhaat tavat työskennellä ja varata riittävästi aikaa. Jalkojen/jalkaterien liikkeet: Tavaroiden asettaminen kahvilan alahyllyille vaatii polvien notkistamista. Henkilö pystyy suorittamaan liikkeen, mutta kankeasti. Hankaluutena myös tasapainon säilyttäminen. Toistuva tai nopeatahtinen liike ei ole mahdollista. Toimenpide-ehdotus: Vältetään laittamasta alahyllyille tavaroita, joita tarvitaan usein. Tarvittaessa vaihdetaan astioiden ja tavaroiden järjesty stä siten, että notkistamista ei tarvita toistuvasti. Taivutusasento yli 30 astetta menee yli henkilön taitojen. Toimenpide-ehdotus: Liike ei voi olla jatkuvaa/toistuvaa. Jos työtehtävässä tarvitaan tällaista liikettä jatkuvasti, on huolehdittava tauotuksesta. Henkilö pystyy käyttämään vastenta kättä tukena/nojautuu sen va raan.

31 mutta kankeasti. Hankaluutena myös tasapainon säilyttäminen. Toistuva tai nopeatahtinen liike ei ole mahdollista. Toimenpide-ehdotus: Vältetään laittamasta alahyllyille tavaroita, joita tarvitaan usein. Tarvittaessa vaihdetaan astioiden ja tavaroiden järjesty stä siten, että notkistamista ei tarvita toistuvasti. Taivutusasento yli 30 astetta menee yli henkilön taitojen. Toimenpide-ehdotus: Liike ei voi olla jatkuvaa/toistuvaa. Jos työtehtävässä tarvitaan tällaista liikettä jatkuvasti, on huolehdittava tauotuksesta. Henkilö pystyy käyttämään vastenta kättä tukena/nojautuu sen va raan. Näkemisen alueella taito menee yli työn vaativuuden asiakkaan vasemmanpuoleisen näkökenttäpuutoksen takia. Kahvilassa on liikuteltava kuljetuskärryjä, joten tilaa on hyvä pystyä hahmottamaan molemminpuolin jotta vältytään törmäyksiltä. Toimenpide-ehdotus: Henkilöä on ohjattava seuraamaan ympäristöä liikkuessaan. Näkökenttäpuutos on korvattava pään liikkeillä. Työssä vaaditaan esineiden nostamista eri korkeuksille, esimerksi astioita ja tuotteita hyllytettässä. Henkilön taidot jäävät alle työn vaativuuden nostossa vyötäron tasolta silmien korkeudelle ja pään yläpuolelle. Hän saa nostettua kädet, mutta taakat eivät voi olla kovin painavia eivätkä liikkeet toistuvia. Vasemmalla kädellä ei pysty tarttumaan pieniin tai vaikean muotoisiin esineisiin. Kahvilassa ei luultavas ti ole kovin raskaita tuotteita. Poikkeuksena mahdolliset kuormien purkamiset. Toimenpide-ehdotus: Pyritään järjestämään kahvila siten, että ylähyllyjä ei tarvitse käyttää jatkuvasti. Tuotteet ja tavarat, joiden nostamista vaaditaan usein, asetetaan sopivalle korkeudelle. Esineiden nostaminen ja kantaminen kahvilatyössä on mahdollista yhdellä kädellä, kun apuna toimii toinen käsi, johon voi tukeutua tarpeen vaatiessa. Henkilö ei osallistu raskaiden esineiden nostamiseen ainakaan alussa. Fyysinen kunto saattaa nousta työssä saatavan harjoituksen tuloksena. Kahvilatyön kantamisen vaade nousee yli henkilön taitojen. Työtehtäviin kuuluu mm. kaupassa käynti. Yleensä kahvilassa kuljetetaan tuotteita ja esineitä kärryllä. Henkilö pystyy kantamaan oikealla kädellä tavaroita ja esineitä keskitasoisesti joitakin aikoja, tasaisell a alustalla. Kahdella kädellä tarttuminen saattaa tuottaa hankaluuksia. Toimenpide-ehdotus: Pyritään käyttämään kuljetusvaunua kantamisen sijaan. Kaupassakäynti siis rajataan työtehtävien ulkopuolelle myös eksymistaipumuksen takia. Henkilö harjoittelee kantamisotteita myös vasemmalla kädellä, jotta alkaisi saada käsien kantovoimat käyttöön tarvittaessa. Hienomotoriikka vasemmassa kädessä alle työnvaativuuden. Toimii apukätenä. Käksikätistä hienomotoriikka vaativat työtehtävät eivät onnistu. Tällainen on mm. servettien taittelu. Toimenpide-ehdotus: Useimmat kahvilan työtehtävät voidaan suorittaa yksikätisestikin ja/ tai apuvälineiden avulla vasemman käden toimiessa apukätenä. Yksikätisesti toimiminen saattaa joissakin tehtävissä hidastaa työtahtia, esimerki ksi servettien taittelua. Työ ei tällöin saa olla kovin kiireistä/pakkotahtista, ja apua täytyy olla tarvittaessa tarjolla. Johtopäätökset: Asiakas pystyisi tekemään kahvilatyöntekijän työtä, joka ei ole kiireistä eikä vaadi asioimista talon ulkopuolella. Työn aloittaminen vaatii pitkän perehdyttämisen, sillä samalla on pystyttävä löytämään vaihtoehtoisia tapoja tehdä joitakin työteh täviä. Henkilö saattaa hyötyä erilaisista apuvälineistä ja työolosuhteiden järjestelyistä, joita voidaan arvioida yksilökohtaisesti. Kahvila ssa täytyy olla valmiutta pohtia uudelleen mm. hyllyjen järjestystä. Työaika 6 tuntia tai alle ja säännöllinen työaika, ei vuorotyötä, eikä yövuoroja. Henkilön fyysinen kunto ja fyysiset taidot kehittynevät harjoittamisella pikku hiljaa. Työpaikalla on hyvä olla työpari, joka voi auttaa tarvittaessa esim. isompien tavaroiden käsittelyssä ja kuorman purussa.

KESKITY OLEELLISEEN TYÖN MUOTOILU TULOKSEN PARANTAJANA

KESKITY OLEELLISEEN TYÖN MUOTOILU TULOKSEN PARANTAJANA KESKITY OLEELLISEEN TYÖN MUOTOILU TULOKSEN PARANTAJANA Työpajan sisältö 1. Mitä työn muotoilu on? 2. Työn muotoilu Ratko-mallilla. 3. Case esimerkki työn muotoilusta. 6.9.2016 http://ratko.fi/ Job creation

Lisätiedot

Työelämän edellyttämän psykososiaalisen osaamisen. tunnistaminen ja arvioiminen. Fyysisten kuormitustekijöiden sekä työturvallisuuskysymysten

Työelämän edellyttämän psykososiaalisen osaamisen. tunnistaminen ja arvioiminen. Fyysisten kuormitustekijöiden sekä työturvallisuuskysymysten Työelämän edellyttämän psykososiaalisen osaamisen tunnistaminen ja arvioiminen Millaista osaamista työelämässä tarvitaan? Mitä työtehtävissä, työyhteisössä ja työympäristössä toimiminen edellyttävät? Miten

Lisätiedot

TYÖNANTAJA-CASEJA OSAAMISEN HYÖDYNTÄMISESTÄ

TYÖNANTAJA-CASEJA OSAAMISEN HYÖDYNTÄMISESTÄ TYÖNANTAJA-CASEJA OSAAMISEN HYÖDYNTÄMISESTÄ Osaaminen käyttöön seminaari 16.11.2015 Minna Tarvainen Minna.tarvainen@vamlas.fi Case Linnanmäki Yhteistyön taustaa Työnantajalla halu kantaa sosiaalista vastuuta

Lisätiedot

YHDENVERTAISEN TYÖLLISTÄMISEN ASIALLA jo VUODESTA 1889

YHDENVERTAISEN TYÖLLISTÄMISEN ASIALLA jo VUODESTA 1889 YHDENVERTAISEN TYÖLLISTÄMISEN ASIALLA jo VUODESTA 1889 Ilmiöitä ja kysymyksiä työn arjessa 1. Tarvitaanko kaikkeen töiden tekemiseen sataprosenttista työkykyä? 2. Mihin kaikkeen työaika tarkalleen kuluukaan?

Lisätiedot

VAIHTOEHTOISEN TYÖLLISTYMISEN VAHTI-HANKE

VAIHTOEHTOISEN TYÖLLISTYMISEN VAHTI-HANKE VAIHTOEHTOISEN TYÖLLISTYMISEN VAHTI-HANKE Kaikille sopiva työnhakemisen ja työn tekemisen mahdollisuus Hankkeessa kehitetään vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä edistävää Vahti-palvelua. Tavoitteena

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUDEN ASIALLA jo VUODESTA 1889

YHDENVERTAISUUDEN ASIALLA jo VUODESTA 1889 YHDENVERTAISUUDEN ASIALLA jo VUODESTA 1889 Ilmiöitä ja kysymyksiä työn arjessa 1. Mitä työkyky käsitteenä tarkoittaa? 2. Tarvitaanko kaikkeen töiden tekemiseen aina sataprosenttista työkykyä? 3. Millaisia

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Tämä on lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, joka sisältää esiopetuksen oppimissuunnitelman sekä mahdollisen tehostetun eli varhaisen tai

Lisätiedot

PÄÄ, OLKAPÄÄ, PEPPU, POLVET, VARPAAT - ERGONOMIAOHJEISTUSTA VANHEMMILLE

PÄÄ, OLKAPÄÄ, PEPPU, POLVET, VARPAAT - ERGONOMIAOHJEISTUSTA VANHEMMILLE PÄÄ, OLKAPÄÄ, PEPPU, POLVET, VARPAAT - ERGONOMIAOHJEISTUSTA VANHEMMILLE Tekijät: Ritva Paukku, Lotta-Maria Stenholm & Iina Toukonen Fysioterapian opinnäytetyö, Turun AMK (2015) Hyvä vanhempi, Luet parhaillaan

Lisätiedot

Rakennusalan työterveys käytännön esimerkkejä Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari Tampereella 20.11.

Rakennusalan työterveys käytännön esimerkkejä Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari Tampereella 20.11. Rakennusalan työterveys käytännön esimerkkejä Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari Tampereella 20.11.2007 Minna Savinainen, tutkija Työterveyshuollon tutkimus ja kehittäminen

Lisätiedot

JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos

JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos 30.10.2015 Työhyvinvointikysely 2015 Taustatiedot Palvelussuhde: 50,0 % Määräaikainen 50,0 % 50,0 % Toistaiseksi voimassaoleva 50,0

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot

Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot Suomen Yrittäjät 30.6.2010 30.6.2010 1 Yritysten määrä kokoluokittain 2008 Pienyritykset (10-49 hlöä); 14 570; 5,5 % Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä); 2

Lisätiedot

Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta

Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Työsuojelutarkastaja Päivi Laakso Työsuojelun vastuualue, ESAVI Työsuojelun

Lisätiedot

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi 1. Tavoitteet Aktiivisen varhaisen tuen toimintamallin on tarkoituksena toimia työvälineenä esimiehille asioiden puheeksi ottamisessa

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

Lyhyt käyttöohje Cafitesse 110

Lyhyt käyttöohje Cafitesse 110 Lyhyt käyttöohje Cafitesse 110 B-2170 Merkkivalojen selitys Keltainen merkkivalo (1) Alilämpötilan näyttö Punainen merkkivalo (2) Tyhjän säiliön näyttö STOP MAHDOLLISET VIAT Jos laite ei toimi moitteettomasti,

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy T-Media Oy T-Media tarjoaa parhaat palvelut maineen ja sidosryhmäsuhteiden johtamiseen. Palvelemme asiakkaitamme

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Herättelevät kysymykset ammattikuljettajalle Terveenä ja hyvinvoivana jo työuran alussa POHDI OMAA TERVEYSKÄYTTÄYTYMISTÄSI VASTAAMALLA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: TYÖ Kuinka monta tuntia

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

Ergonomia työterveyden edistäjänä

Ergonomia työterveyden edistäjänä Ergonomia työterveyden edistäjänä Työterveyslaitoksen koulutus 2016 Mika Nyberg, TtM, tft, erityisasiantuntija mika.nyberg@ttl.fi, Työterveyslaitos, Tampere Työterveyshuolto - Ergonomia Ergonomia on ihmisen

Lisätiedot

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden

Lisätiedot

1/8. Työnantajan opas

1/8. Työnantajan opas 1/8 Työnantajan opas 1. Kirjautuminen... 3 2. Käyttäjät... 3 2.1. Käyttäjäprofiilit... 3 3. Työjärjestys ohjelman käyttöä aloitettaessa... 4 4. Työkohteet... 5 4.1. Kohteet... 5 5. Työtehtävät... 6 5.1.

Lisätiedot

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ Tuija Vidgren 23.2.2015 GeroMetro verkosto (Socca) Käytäntötutkimuksen päivässä esittelemässä vanhustyöhön liittyviä

Lisätiedot

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta Art. Nr. 22421 Move & Twist Iloinen toimintapeli, jossa pienet leppäkertut yrittävät kiivetä kukan vartta pitkin ylös päästäkseen kauniin kukan luo. Tehtävästä suoriutumiseen leppäkertut tarvitsevat kuitenkin

Lisätiedot

Paja 3, Tampere

Paja 3, Tampere Paja 3, Tampere 3.12.2015 Aikataulu 9.15-9.30 Aamukahvit 9.30-9.45 Tervetuloa 9.45-11.30 Kotitehtävän purku 11.30-12.15 Lounas 12.15-13.30 Työskentelyä 13.30-14.00 Pajojen arviointi 14.00 14.15 Kahvi 14.15-14.30

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI

MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI Maskun kunnalle työkykyinen ja jaksava henkilöstö on tärkeä. Esimiehen tehtäviin kuuluu tukea työntekoa sekä kehittää työoloja. Varhaisen tuen malli auttaa esimiestä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Fysioterapia työterveyshuollossa TYÖNÄKÖ JA TYÖYMPÄRISTÖN FYSIKAALISET TEKIJÄT JA TYÖTILOJEN SUUNNITTELU YHTEISTYÖ 17.2

Fysioterapia työterveyshuollossa TYÖNÄKÖ JA TYÖYMPÄRISTÖN FYSIKAALISET TEKIJÄT JA TYÖTILOJEN SUUNNITTELU YHTEISTYÖ 17.2 Fysioterapia työterveyshuollossa TYÖNÄKÖ JA TYÖYMPÄRISTÖN FYSIKAALISET TEKIJÄT JA TYÖTILOJEN SUUNNITTELU YHTEISTYÖ 17.2 Kuva: ttl.fi Taustaa: Sosiaali- ja terveysministeriön asettama neuvottelukunta on

Lisätiedot

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI!

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! Miesten jumppaopas HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! TÄSMÄLIIKUNTAA KESKIVARTALOON 2-3 kertaa viikossa 15 min. päivässä HARJOITTELE KEHOLLESI HYVÄ PERUSTA rankasi pysyy hyvässä ryhdissä ja löydät

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

Käytä sitä kättä. Opas pareettisen yläraajan terapeuttiseen harjoitteluun. Lisätietoa: www.aivoliitto.fi www.sydänliitto.fi. www.kaypahoito.

Käytä sitä kättä. Opas pareettisen yläraajan terapeuttiseen harjoitteluun. Lisätietoa: www.aivoliitto.fi www.sydänliitto.fi. www.kaypahoito. Oppaan ovat tuottaneet fysioterapeuttiopiskelijat Lasse Hytönen ja Petteri Lemmetyinen opinnäytetyönä Mikkelin Ammattikorkeakoulussa Savonlinnassa yhteistyössä Kruunupuisto Punkaharjun Kuntoutuskeskuksen

Lisätiedot

VAUVAN MOTORISTA KEHITYSTÄ TUKEVA KÄSITTELY - OHJEET VANHEMMILLE

VAUVAN MOTORISTA KEHITYSTÄ TUKEVA KÄSITTELY - OHJEET VANHEMMILLE VAUVAN MOTORISTA KEHITYSTÄ TUKEVA KÄSITTELY - OHJEET VANHEMMILLE Vauvan motorista kehittymistä voidaan edistää kiinnittämällä huomio lapsen asentoon sekä monipuoliseen ja tarkoituksenmukaiseen käsittelyyn.

Lisätiedot

TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN HYVINVOINTI RASKAUDEN AIKANA

TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN HYVINVOINTI RASKAUDEN AIKANA TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN HYVINVOINTI RASKAUDEN AIKANA Haitallisen fyysisen kuormituksen ennaltaehkäisy Tekijät: Henna Lindberg, Eveliina Niemi-Langinen & Nelli Parviainen Fysioterapian opinnäytetyö,

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

Millainen maailmani pitäisi olla?

Millainen maailmani pitäisi olla? Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta

Lisätiedot

Esioppilaan oma sivu PIIRRÄ OMA KUVASI. Karstulan kunta/lapsen esiopetussuunnitelma. Missä asioissa olet hyvä/taitava? Mitä leikkejä leikit mieluiten?

Esioppilaan oma sivu PIIRRÄ OMA KUVASI. Karstulan kunta/lapsen esiopetussuunnitelma. Missä asioissa olet hyvä/taitava? Mitä leikkejä leikit mieluiten? Esioppilaan oma sivu NIMESI: Mitä leikkejä leikit mieluiten? PIIRRÄ OMA KUVASI Mikä saa sinut iloiseksi? Missä asioissa olet hyvä/taitava? Mitä haluaisit oppia eskarissa? Keskustelun teemat Vanhempien

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet:

Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet: 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osallistuu tuote- tai asiakasvastuualueen toimenpide-

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet:

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet: Niskahartiajumppa Useimmat meistä kärsivät jossain vaiheessa matkan varrella niskahartiaseudun vaivoista. Syitä vaivoihin voi olla useita, huonot tai toispuoleiset työasennot, huono tyyny, huono nukkuma-asento,

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2013 Itä-Suomen yliopisto

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2013 Itä-Suomen yliopisto Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Itä-Suomen yliopisto 8.0.0 Yhkan hallintopalvelukeskus verrattuna tiedekuntaan Työhyvinvointikysely Taustatiedot Kampus Joensuu % Kuopio % Savonlinna 7% Muu % Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi Tutkimuksen toteutus ja keskeisiä tuloksia Osa 3. Yhteisten työpaikkojen tapausten ominaisuuksia TOT -tapauksiin 1999-2004 (n=171) (tapaus=menehtynyt)

Lisätiedot

Metos IoLiving. Kattava lämpötilanseurantajärjestelmä.

Metos IoLiving. Kattava lämpötilanseurantajärjestelmä. Metos IoLiving Kattava lämpötilanseurantajärjestelmä helpottamaan keittiön työtäsi vaivatonta elintarviketurvallisuuden omavalvontaa varmistamisessa www.metos.com Metos IoLiving Helposti heti käyttöön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Esityslista 17/2014 1 (5) Päätöshistoria 22.04.2014 469 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310

Lisätiedot

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Valmennuksen sisältö Mitä stressi on? Mielen ja tunteiden johtaminen Itsensä johtaminen stressin hallinnan työkaluna

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä

Hyvinvointia työstä Hyvinvointia työstä www.ttl.fi/sujuva Julkaistu 11.05.2015 1 Inhimilliset virheet ja niiden vähentäminen työpaikoilla Sujuvaa työtä, vähemmän virheitä -tutkimushankkeen tuloksia Vuokko Puro, Henriikka

Lisätiedot

Street workout Aloittelijan opas

Street workout Aloittelijan opas Street workout Aloittelijan opas Street workout on liikuntamuoto, jossa käytetään omaa kehonpainoa vastuksena. Laji on vapaamuotoista kehonpainoharjoittelua. Kehonpainoharjoittelu sopii kaikille lähtötasosta

Lisätiedot

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA Hankkeen esittely ja alkukyselyn tulokset Yhteistyö tuo aina mahdollisuuden uusille "ikkunoille" tulevaan. Osaaminen vahvistuu ja näkökulmat

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Raija Jääskelä, Julkishallinnon ryhmä Kokkolan toimipaikka, Torikatu 40, 67100 Kokkola raija.jaaskela@avi.fi Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

KTO etaitava. 1. Viikko. KTO alkuperehdyttämisen kysymykset Työssäoppimispaikkasi, lapsiryhmäsi, työpaikkaohjaajasi ja (ryhmäsi)yhteystiedot?

KTO etaitava. 1. Viikko. KTO alkuperehdyttämisen kysymykset Työssäoppimispaikkasi, lapsiryhmäsi, työpaikkaohjaajasi ja (ryhmäsi)yhteystiedot? KTO etaitava 1. Viikko KTO alkuperehdyttämisen kysymykset Työssäoppimispaikkasi, lapsiryhmäsi, työpaikkaohjaajasi ja (ryhmäsi)yhteystiedot? Kerro alkutunnelmia työssäoppimisestasi KTO perehdyttämisen kysymykset

Lisätiedot

Siivoustyön ergonomia Kirsi Pietilä Työfysioterapeutti Mehiläinen Työelämäpalvelut

Siivoustyön ergonomia Kirsi Pietilä Työfysioterapeutti Mehiläinen Työelämäpalvelut Siivoustyön ergonomia Kirsi Pietilä Työfysioterapeutti Mehiläinen Työelämäpalvelut Turvallisen ja terveellisen työn edistäminen Tieto hyvistä työasennoista ja -tavoista (perehdytys, harjoittelu, kertaus)

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

Esimerkkejä Kaks` Kättä työpajan puuosastolla tehtävistä asiakas- ja tilaustöistä

Esimerkkejä Kaks` Kättä työpajan puuosastolla tehtävistä asiakas- ja tilaustöistä Kaks` Kättä työpaja ry puuosasto Puualan perustutkinto, puuseppä Esimerkkejä Kaks` Kättä työpajan puuosastolla tehtävistä asiakas- ja tilaustöistä levykaappeja (toimistokaapit, vaatekaapit) kirjahyllyt

Lisätiedot

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia.

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Mitä voin yrittäjänä hyötyä? Turvallisuus ei ole stabiili asia, joka voidaan käyttöönottaa tai saavuttaa. Se on luotava ja ansaittava

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

VAASAN KOTIHOIDON PALVELUKUVAUS (Sotela 02.02.2016 12)

VAASAN KOTIHOIDON PALVELUKUVAUS (Sotela 02.02.2016 12) VAASAN KOTIHOIDON PALVELUKUVAUS (Sotela 02.02.2016 12) Kotihoidon palveluja toteutetaan asiakaslähtöisesti ja toimintakykyä edistävällä työotteella, joka tukee asiakkaiden itsenäistä selviytymistä, omatoimisuutta

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUOPISKELIJAN HARJOITTELUPOLKU

AMMATTIKORKEAKOULUOPISKELIJAN HARJOITTELUPOLKU Vantaan kaupunki Perhepalvelut Vantaan Praksis Lasten suojelun Praksis Heidi Tondi Laura Kivistö 14.01.2010 AMMATTIKORKEAKOULUOPISKELIJAN HARJOITTELUPOLKU 1. YHTEYDENOTTO Opiskelija / oppilaitos ottaa

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2016-2017 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyväksytty henkilöstöjaostossa 25.4.2016 Sisällys 1 Työhyvinvointiohjelma... 2 2 Työhyvinvoinnin tekijöiden tehtävät ja vastuut... 3 3 Työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma...

Lisätiedot

Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ

Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ Vantaan korvaavan työn toimintatapa Tuunattu työ Tuunattu työ mitä se on? Sairauden tai tapaturman vuoksi työntekijä voi olla tilapäisesti kykenemätön tekemään vakituista työtään, mutta pystyy terveyttään

Lisätiedot

Tietoa ja työvälineitä. Työn riskien arviointi Vaaratekijäkortit

Tietoa ja työvälineitä. Työn riskien arviointi Vaaratekijäkortit Tietoa ja työvälineitä Tietoa ja www.tapiola.fi Työn riskien arviointi Vaaratekijäkortit TYÖN RISKIEN ARVIOINNIN SUUNNITTELU Yritys: Suunnitelman tekijät: Päiväys: Lähtötiedot: Aiemmin tehdyt selvitykset,

Lisätiedot

TIES406 Tietotekniikan opintojen aktivointi

TIES406 Tietotekniikan opintojen aktivointi TIES406 Tietotekniikan opintojen aktivointi Auri Kaihlavirta 1.6.2011 1. Tapaaminen 1.6. klo 16-18 Varajohtajan terveiset Kurssin esittely Tavoite Läsnäolo Suoritustavat Esittäytyminen HOPS 1 Opintojen

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille (FTS) Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille (FTS) Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille (FTS) Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Työskentelyn käynnistyminen - Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen

Lisätiedot

Työllistyjä osana työyhteisöä ja sen reunalla työyhteisöjen näkökulmia työllistämiseen

Työllistyjä osana työyhteisöä ja sen reunalla työyhteisöjen näkökulmia työllistämiseen Työllistyjä osana työyhteisöä ja sen reunalla työyhteisöjen näkökulmia työllistämiseen Ratko hanke, VAMLAS ry Työyhteisön näkökulma osatutkimus Erikoistutkija Outi Hietala, Kuntoutussäätiö Kuntoutuspäivät

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Työelämälähtöisen koulutuksen toteu1aminen ja työhönvalmennus

Työelämälähtöisen koulutuksen toteu1aminen ja työhönvalmennus Työelämälähtöisen koulutuksen toteu1aminen ja työhönvalmennus Taitoja työhön ja elämään Miiko Taka Amma)llinen erityisope4aja, Bovallius- amma;opisto Pauliina Jääskeläinen Työhönvalmentaja, Bovallius-

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.6.2010 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Saunapalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Perustehtävä kirkkaaksi, prosessit toimiviksi asiakaslähtöisen liiketoiminnan kehittäminen Case Tampereen Ateria

Perustehtävä kirkkaaksi, prosessit toimiviksi asiakaslähtöisen liiketoiminnan kehittäminen Case Tampereen Ateria Perustehtävä kirkkaaksi, prosessit toimiviksi asiakaslähtöisen liiketoiminnan kehittäminen Case Tampereen Ateria Kjy, ravintolapalveluverkoston tapaaminen 27.11.2008 tj. Tarja Alatalo Esityksen sisältö

Lisätiedot

Minna Savinainen Ergonomialla tuki-ja liikuntaelimistön sairaudet hallintaan elintarviketeollisuudessa

Minna Savinainen Ergonomialla tuki-ja liikuntaelimistön sairaudet hallintaan elintarviketeollisuudessa Ergonomialla tuki-ja liikuntaelimistön sairaudet hallintaan elintarviketeollisuudessa Työpajat 2014 Minna Savinainen, TtT, tft, erikoistutkija minna.savinainen@ttl.fi, Työterveyslaitos, Tampere Työterveyshuolto

Lisätiedot

tuntee tiimin ja ryhmän syntyprosessin ymmärtää oman roolin merkityksen tiimi- ja ryhmätyössä

tuntee tiimin ja ryhmän syntyprosessin ymmärtää oman roolin merkityksen tiimi- ja ryhmätyössä 1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto PAKOLLISET TUTKINNON OSAT MONIAMMATILLINEN TYÖ Näytön antaja: Näytön arvioija: Paikka ja aika: TIIMI- JA RYHMÄTYÖTAIDOT kykenee työskentelemään tiimissä

Lisätiedot

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa

Lisätiedot

Koukun Helmen kotiateriapalvelu

Koukun Helmen kotiateriapalvelu Koukun Helmen kotiateriapalvelu Palveluksessanne! 2015 Tampereen Voimia Koukun Helmi Koukun Helmen keittiössä ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa maukkaita aterioita kotiateriapalvelun asiakkaille.

Lisätiedot

Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin

Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Tiina Myllymäki Projektivastaava / Työhönvalmentaja 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti (2015 2017)

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN KEHITYSKESKUSTELU

HENKILÖKOHTAINEN KEHITYSKESKUSTELU 1 (6) HENKILÖKOHTAINEN KEHITYSKESKUSTELU Työntekijä Nimike Esimies Keskustelun päivämäärä Kehityskeskusteluun valmistautuminen: - Mitkä ovat tehtävät ja vastuut? - Mitä on aiemmin sovittu? Miten tavoitteet

Lisätiedot

treeniohjelma: Lämmittely

treeniohjelma: Lämmittely treeniohjelma: Lämmittely HARJOITTELE NÄIN: Treenaa kolmesti viikossa vaikkapa maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, niin keho ehtii palautua treenien välillä. Harjoitus koostuu aina lämmittelystä

Lisätiedot

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

Kysely tutkimuspäiväkodeille tammikuussa Tuulikki Venninen

Kysely tutkimuspäiväkodeille tammikuussa Tuulikki Venninen Kysely tutkimuspäiväkodeille tammikuussa 2010 1. Lapset tulevat t kuulluksi k Oletko valmis kuulemaan lapsia? Työskenteletkö tkö niin, että se mahdollistaa kuulemisen? Onko tiimisi yleisenä toimintatapana

Lisätiedot

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm

Lisätiedot

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja & Erika Niemi Mitä osallisuus tarkoittaa? Kohtaamista, kunnioittavaa vuorovaikutusta, äänen antamista, mielipiteiden

Lisätiedot

Mekaniikan jatkokurssi Fys102

Mekaniikan jatkokurssi Fys102 Mekaniikan jatkokurssi Fys10 Syksy 010 Jukka Maalampi LUENTO 9 Paine nesteissä Nesteen omalla painolla on merkitystä Nestealkio korkeudella y pohjasta: dv Ady dm dv dw gdm gady paino Painon lisäksi alkioon

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS 2015-2013 Työhyvinvointikysely Taustatiedot Sukupuoli: 10 8 69.0 % 72.5 % 6 4 31.0 % 27.5 % 2 Nainen

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja ergonomia

Työhyvinvointi ja ergonomia Työhyvinvointi ja ergonomia Tuloksia Petra- hankkeesta Työfysioterapeutti Paula Hämäläinen, Mamk Työhyvinvointi Työhyvinvointi Työntekijän fyysinen ja psyykkinen olotila, joka perustuu työn, työympäristön

Lisätiedot

Henkilöturvallisuus räjähdysvaarallisissa työympäristöissä Työvälineet riskien tunnistamiseen ja henkilöturvallisuuden nykytilan arviointiin

Henkilöturvallisuus räjähdysvaarallisissa työympäristöissä Työvälineet riskien tunnistamiseen ja henkilöturvallisuuden nykytilan arviointiin Työvälineiden tausta Nämä työvälineet ovat syntyneet vuosina 2006 2008 toteutetun Henkilöturvallisuus räjähdysvaarallisessa ympäristössä (HenRI) - hankkeen tuloksena. (http://www.vtt.fi/henri). HenRI-hanke

Lisätiedot

Huomioithan, että työelämässä kullakin työpaikalla on omat erilliset kirjaamisohjeensa, joita tulee siellä noudattaa.

Huomioithan, että työelämässä kullakin työpaikalla on omat erilliset kirjaamisohjeensa, joita tulee siellä noudattaa. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi- ja toimintakyky Fysioterapian koulutusohjelma FYSIOTERAPIAPROSESSI Tämä ohje on tarkoitettu fysioterapeuttiopiskelijoille fysioterapiaprosessin kuvaamisen tueksi

Lisätiedot

Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä. Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry

Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä. Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi 1. Jäljellä olevan työkyvyn selvittäminen 2. Nuorten työ-

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot