Näkökulmia anoreksian ja bulimian esiintyvyyteen ja riskitekijöihin
|
|
- Kimmo Hiltunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Näkökulmia anoreksian ja bulimian esiintyvyyteen ja riskitekijöihin Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2001;117(8): Anna Keski-Rahkonen, Hans Wijbrand Hoek ja Janet Treasure Katsaukset Anoreksian esiintyvyys nuorilla naisilla on 0,2 0,8 %. Bulimian esiintyvyys nuorilla naisilla on noin 1 % ja miehillä noin 0,1 %. Syömishäiriöt ovat todennäköisesti paljon yleisempiä kuin edellä mainitut luvut kertovat, sillä vain pieni osa syömishäiriöpotilaista hakeutuu hoitoon. Syömishäiriöiden etiologia on tuntematon ja todennäköisesti monitekijäinen. Syömishäiriöiden ajatellaan syntyvän perimän ja ympäristön yhteisvaikutuksesta. Syömishäiriöiden yleistyminen voi myös liittyä kulttuurivälitteiseen epidemiaan. Anoreksia on ilmeisesti vanha sairaus: sen klassiset kuvaukset ovat 1800-luvulta, mutta hieman mielikuvitusta käyttäen anoreksiatapauksia on löydetty mm. pyhimysten joukosta esimerkkinä Italian kansallispyhimys Sienan Pyhä Katariina (Bell 1985) ja jopa kivikaudelta. Vaikka anoreksia helposti liitetään nykyiseen laihuutta suosivaan länsimaiseen kulttuuriin, tapauksia on löydetty liki kaikkialta, mistä niitä on huomattu etsiä: länsimaitten ja Japanin lisäksi esimerkiksi Kiinasta, Intiasta, arabimaista, Karibian saarilta ja Oseaniasta. Anoreksian diagnostiset kriteerit ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä, ja tämän vuoksi häiriön esiintyvyyden muutoksia on vaikea selvittää. Theanderin (1970) Etelä-Ruotsissa suorittamat tutkimukset anoreksian esiintyvyydestä luvulla päätyivät määrään 0,1 0,4/ Mukaan laskettiin vain vaikeat, sairaalahoitoa vaatineet tapaukset. Hollannissa todettiin perusterveydenhuollon asiakasta kattaneissa tutkimuksissa anoreksian vuosittaiseksi ilmaantuvuudeksi luvulla 8,0 8,4/ (Hoek ym. 1995). Rochesterin alueella Minnesotassa anoreksian ilmaantuvuus oli 8,2/ /v aikavälillä , naisilla 14,6 ja miehillä 1,8 (Lucas ym. 1991). Vuosina kokonaisilmaantuvuus oli 8,3/ /v ja naisilla määrä oli 15,0 ja miehillä 1,5 (Lucas ym. 1999). Luotettavimpien tutkimusten mukaan anoreksian esiintyvyys on nuorilla naisilla 0,2 0,8 % (keskimäärin 0,28 %) (van Hoeken ym. 1998). Epätyypillistä anoreksiaa sairastavia on useimmissa tutkimuksissa löydetty huomattavasti enemmän. Häiriön ilmaantuvuus on jonkin verran suurentunut viimeisten 50 vuoden aikana. On epävarmaa, johtuuko tämä paremmista diagnoosi- ja hoitomahdollisuuksista eli sairauden toteamisen helpottumisesta vai suureneeko anoreksiatapausten absoluuttinen määrä esimerkiksi laihuutta ihannoivan muodin tai jonkin muun ulkoisen tekijän vuoksi. Bulimia erotettiin itsenäiseksi sairaudeksi vasta parikymmentä vuotta sitten (Russell 1979). Sen aiemmasta esiintymisestä ei ole luotettavia tietoja, mutta bulimialle tunnusomainen käyttäytyminen ei ole uutta ihmiskunnan historiassa. Antiikin roomalaisten asunnoissa oli vomitorium-huoneita mässäilypitojen jälkeistä tyhjentäytymistä varten. Oksentaminen ja peräruiskeet ovat ikivanhoja lääkintäkeinoja: lääketieteen isä Hippokrates kehotti oksentamaan kahtena peräkkäisenä päivänä kuukaudessa terveyden ylläpitämiseksi (Nasser 1997). Nykyisessä muodossaan bulimia on pääasiassa naisten sairaus.
2 Koska bulimiaa on tutkittu systemaattisesti vasta lyhyen aikaa, tiedot sen esiintyvyydestä vaihtelevat suuresti. Varhaiset 1980-luvun tutkimukset keskittyivät ryhmiin, joissa tämä häiriö oli hyvin yleinen. Bulimian ilmaantuvuuden ilmoitettiin olevan naispuolisten yhdysvaltalaisten yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa 4,2 sataa henkilöä kohti vuodessa (Drewnowski ym. 1988). Muissa tutkimuksissa saadut ilmaantuvuusluvut eivät ole näin suuria. Hollantilaisessa väestöpohjaisessa tutkimuksessa bulimian vuotuiseksi ilmaantuvuudeksi todettiin 11,5/ (Hoek ym. 1995), Rochesterissa Minnesotassa määräksi saatiin 13,5/ , naisilla 26,5 ja miehillä 0,8 (Soundy ym. 1995). Bulimian esiintymishuippu ajoittuu naisilla vuoden ikään (Hoek ym. 1995, Soundy ym. 1995). Luotettavimman arvion mukaan häiriön elinaikainen esiintyvyys on lukuisien myöhempien tutkimuksien perusteella nuorten naisten keskuudessa noin 1 % ja miehillä noin 0,1 % (van Hoeken ym. 1998). Kouluterveystutkimuksen mukaan bulimian esiintyvyys on suomalaisilla vuotiailla tytöillä 1,8 % ja pojilla 0,3 % (Kaltiala-Heino ym. 1999). Esitetyt luvut ovat kansainvälisiä vertailulukuja suurempia: mahdollisesti bulimia on yleistymässä Suomessa aiempaa nuoremmilla. Syömishäiriöt ovat todennäköisesti paljon yleisempiä kuin edellä mainitut luvut kertovat, sillä epidemiologisissa kyselytutkimuksissa syömishäiriöistä kärsivät jättävät usein vastaamatta, mikä vääristää ilmaantuvuus- ja esiintyvyyslukuja. Lisäksi lukuisissa väestöpohjaisissa tutkimuksissa on havaittu, että vain pieni osa syömishäiriöpotilaista hakeutuu hoitoon oireittensa vuoksi ja että usein hyvinkin vakavasti sairaat anoreksia- ja bulimiapotilaat jäävät hoidon ulkopuolelle (mm. Fairburn ja Beglin 1990). Ymmärretäänkö syömishäiriöiden biologista taustaa? Syömishäiriöiden etiologia on tuntematon ja todennäköisesti monitekijäinen. Joukko tutkijoita on viime aikoina luonnostellut erityisesti bulimiaa selittävää serotonergista etiologista hypoteesia, joka puutteistaan huolimatta on herättänyt kiinnostusta (Kaye ym. 1998). Serotoniinijärjestelmän aktivaatio vähentää ruoan kulutusta, ja synapsin serotoniinipitoisuuden pieneneminen taas lisää syömistä ja painon nousua. Lisäksi serotoniinijärjestelmällä on tunnetusti yhteyksiä mielialaan, impulsiivisuuteen ja pakko-oireisiin sekä moniin neuroendokriinisiin järjestelmiin. Alipainoisilla anorektikoilla on todettu selkäydinnesteen serotoniinin aineenvaihduntatuotteen 5-hydroksiindolietikkahapon (5-HIAA) pienentyneitä pitoisuuksia, anoreksiasta toipuneilla taas suurentuneita. Bulimiaa sairastavilla on todettu normaaleja ja taudista toipuneilla taas suurentuneita 5-HIAApitoisuuksia. Terveillä laihduttajilla puolestaan on todettu serotoniinin esiasteen tryptofaanin pieniä pitoisuuksia. Buliimikoilla tryptofaaniton ruokavalio on lisännyt mielialahäiriöitä ja ylensyömistä. Laihduttaminen saattaa tuoda esiin piileviä, mahdollisesti perinnöllisiä syömishäiriön puhkeamiseen johtavia poikkeavuuksia serotoniinijärjestelmässä. Tämän mallin mukaan siis bulimiapotilaan serotoniinijärjestelmä on epävakaa tai sen säätely on puutteellinen. Täydellisyyden tavoittelu, pakonomaisuus ja syömisen rajoittaminen liittyisivät siten lisääntyneeseen serotoniinitransmissioon. Laihduttamalla aikaansaatu synaptisen serotoniinin väheneminen lievittää näitä oireita mutta toisaalta altistaa ahminnalle, masennukselle ja mielialan muutoksille. Laihduttaminen ja ruokavalion säätely toimisivat siis näillä henkilöillä opittuna keinona säädellä keskushermoston serotoniinipitoisuutta ja siten mielialaa. Mitä tiedetään syömishäiriöiden periytyvyydestä? Syömishäiriöiden ajatellaan syntyvän perimän ja ympäristön yhteisvaikutuksesta. Kaksostutkimusten perusteella perimän roolia anoreksian ja bulimian synnyssä pidetään
3 merkittävän suurena, vaikka myös ympäristötekijät ovat tärkeitä (Bulik ym. 2000). Ainakin 10 %:lla syömishäiriöpotilaista on anoreksiaa tai bulimiaa sairastava lähisukulainen (Lilenfeld ym. 1998, Strober ym. 2000). Yleisesti arvellaan, että syömishäiriöiden syntyyn osallistuu monia geenejä, joiden yksittäiset vaikutukset ovat vähäisiä. Syömishäiriöiden viimeaikainen yleistyminen viittaa siihen, että syömishäiriöille altistava ympäristövaikutus on voimistunut tai että muuttuneet elinolosuhteet ovat nostaneet esiin aiemmin piilevinä pysyneitä tai eri lailla ilmentyneitä geenejä. On mahdollista, että oireilu, joka nykyään kanavoituu naisilla painon ja ulkomuodon kontrollointiin syömishäiriöinä, on aiemmin saanut ilmiasun muulla tavalla. Voi olla, että syömishäiriöissä ei periytyvää ole oireilun ilmiasu vaan esimerkiksi oireilulle altistava persoonallisuuden rakenne. Syömishäiriöiden genetiikasta on erittäin niukasti tietoa. Parhaillaan on käynnissä ainakin kaksi suurta kansainvälistä syömishäiriöiden geenitutkimusta. Yhdysvaltalaisessa Price Foundation - tutkimuksessa (Kaye ym. 2000) käydään läpi koko ihmisen genomi ja etsitään alueita, joilta todennäköisimmin löytyy syömishäiriöiden ehdokasgeenejä. Eurooppalaisessa Factors in Healthy Eating -projektissa taas keskitytään tutkimaan, ovatko tietyt tunnetut ruokahalua säätelevät tai psyykkisiin sairauksiin liittyvät geenialueet (mm. 5-HT2A- ja 5HT2C-reseptorigeenien polymorfismit) myös syömishäiriögeenejä (Collier ym. 1997, Sorbi ym. 1998). Anoreksia ja syntymän aikaiset tekijät Myös perinataalisilla tekijöillä saattaa olla osuutta anoreksian syntyyn. Tuoreessa ruotsalaistutkimuksessa todettiin hyvin ennenaikaisen synnytyksen (ennen 32. raskausviikkoa) lisäävän kolminkertaisesti anoreksian riskiä täysaikaisiin tyttövauvoihin verrattuna; myös imukuppi- ja pihtisynnytyksiin liittyvät pään alueen hematoomat lisäsivät anoreksian riskiä (Cnattingius ym. 1999). Persoonallisuustekijät ja ihmissuhteet Anoreksian ja bulimian tunnettuja yhteisiä riskitekijöitä ovat perfektionistinen persoonallisuus ja hauras itsetunto, joka ilmenee negatiivisena minäkuvana. Nämä piirteet ovat myös yleisiä anorektikkojen sukulaisilla ja viittaavat siihen, että perfektionistinen persoonallisuus, pakko-oireet ja anoreksia ilmentävät saman genotyypin eri ilmiasujen jatkumoa (Lilenfeld ym. 1998). Ihmissuhderistiriidoissa bulimiapotilaat ovat usein konfliktin aiheuttajia tai siihen suoraan osallisia ja anorektikot puolestaan jäävät yleensä sivustakatsojiksi. Tämä heijastaa persoonallisuuseroja: bulimiapotilaat ovat useammin epävakaita, impulsiivisia tai huomiohakuisia, anorektikot taas vetäytyviä ja ujoja (Schmidt ym. 1997). Syömishäiriöistä kärsivillä on yleensä suppeampi sosiaalinen tukiverkosto kuin terveillä verrokeilla. Anorektikot saavat lähi-ihmissuhteistaan vähemmän tukea mutta ovat tyytyväisiä tilanteeseensa. Myös bulimiapotilaat saavat vähemmän tukea kuin verrokit mutta ovat tilanteeseen tyytymättömiä ja toivovat lähipiiriltään parempaa tukea. Syömishäiriöpotilaat kuitenkin odottavat kokonaisuudessaan läheisiltään vähemmän henkistä ja aineellista tukea kuin terveet (Tiller ym. 1997). Sairastuttavatko äidit tyttärensä?
4 Perhetekijät ja syömishäiriöt kietoutuvat toisiinsa monin tavoin. Syömishäiriöitä sairastavien vanhemmat ovat itsekin usein täydellisyyden tavoittelijoita, ja toisinaan he asettavat liian suuria suoritustavoitteita lapselleen. Usein ajatellaan, että dominoivat, ylihuolehtivat ja tunnekyvyttömät äidit sairastuttavat tyttärensä anoreksiaan tai bulimiaan. Perhetutkimuksissa tästä ei kuitenkaan ole saatu vakuuttavaa näyttöä: syömishäiriöpotilaat ovat peräisin hyvin erilaisista perheistä ja yleensä pikemminkin tavallisista kuin hyvin erikoisista perheistä (Eisler 1995). Syömishäiriöiden perheittäisestä kasautumisesta on kuitenkin näyttöä. Anoreksiaa ja bulimiaa sairastavien naispuolisilla lähisukulaisilla on yli kymmenkertainen riski sairastua syömishäiriöihin verrattuna terveiden verrokkien lähisukulaisiin (Strober ym. 2000). Tämä voi viitata häiriöiden merkittävään periytyvyyteen. Hyvin ongelmallinen ryhmä ovat ne syömishäiriöitä sairastavat naiset, joilla on lapsia. Anorektikkoäideillä on todettu olevan taipumus ruokkia lapsiaan tavallista niukemmin ja suhtautua lasten syömiseen rajoittavammin (Russell ym. 1998, Waugh ja Bulik 1999). Ei kuitenkaan ole selkeää näyttöä siitä, että näitten äitien lapset sairastuisivat muita helpommin syömishäiriöihin. Laukaisevatko vaikeat elämän-tapahtumat syömishäiriön? Erilaiset vaikeat elämänolosuhteet ja -tapahtumat, kuten psyykkinen tai fyysinen sairaus, kuolema tai avioero perhepiirissä, voivat toimia stressitekijöinä, jotka edistävät syömishäiriön puhkeamista (Schmidt ym. 1997, Fairburn ym. 1999, Gowers ja North 1999). Ruotsalaistutkimuksessa tuli esiin, että anorektikkojen perheissä oli esiintynyt enemmän kuolemantapauksia kuin verrokkiperheissä (Nilsson ym. 1998). Restriktiivisen anoreksian puhkeamista edeltää useammin vaikea elämäntapahtuma kuin bulimian tai muun psyykkisen häiriön ilmaantumista (Schmidt ym. 1999). Vaikeista elämäntapahtumista aiheutuvan stressin on ajateltu olevan myös bulimian riskitekijä. Tutkimuksessa, jossa vertailtiin 102:ta väestöstä seulottua bulimiapotilasta ja 204:ää tervettä verrokkia, 71 % bulimiapotilaista oli kokenut merkittävän tai vaikean elämäntapahtuman vuotta ennen oireilun alkua. Verrokeista sellaisen oli kokenut vain 47 % samana ajanjaksona. Yleisiä bulimiaa edeltäviä stressitekijöitä olivat muutto, vakava sairaus lähipiirissä, raskaus, perherakenteen muutos, seksuaalinen hyväksikäyttö ja fyysinen väkivalta (Welch ym. 1997). Seksuaalinen hyväksikäyttö ja syömishäiriöt Sukupuolisesti hämmentävät tai loukkaavat tilanteet ja tapahtumat edeltävät anorektikoilla oireilun alkua merkitsevästi useammin kuin bulimiapotilailla (Schmidt ym. 1997). Seksuaalista hyväksikäyttöä tai fyysistä väkivaltaa on arvioitu kohdistuneen 30 %:iin anoreksiapotilaista, mikä on pienempi osuus kuin psykiatrisilla potilailla yleensä (Connors ja Morse 1993). Buliimikkoihin on kohdistunut seksuaalista hyväksikäyttöä useammin kuin terveisiin verrokkeihin mutta ei useammin kuin muista psyykkisistä häiriöistä kärsiviin (Connors ja Morse 1993). Lapsuudenaikainen seksuaalinen hyväksikäyttö on bulimian epäspesifinen riskitekijä, erityisesti sellaisen, johon liittyy muuta psyykkistä oireilua (Wonderlich ym. 1997). Seksuaalinen hyväksikäyttö voi olla psyykkisten häiriöiden yleinen riskitekijä, mutta se ei ole anoreksian tai bulimian itsenäinen riskitekijä (Welch ja Fairburn 1994). Muiden psyykkisten sairauksien ja päihdeongelmien yhteys syömishäiriöihin
5 Muut psyykkiset sairaudet, etenkin mieliala-, ahdistuneisuus- ja persoonallisuushäiriöt sekä päihdeongelmat, ovat varsin yleisiä syömishäiriöpotilailla (Halmi ym. 1991, Herzog ym. 1996). Pitkäaikaisesta masennuksesta, vakavasta masennustilasta tai paniikkihäiriöstä kärsivät nuoret ovat muita samanikäisiä alttiimpia sairastumaan syömishäiriöön. Pitkäaikainen masennus ja pakkooireinen persoonallisuushäiriö ennustivat Zaiderin ym. (2000) tutkimuksessa psyykkisistä häiriöistä parhaiten syömishäiriöalttiutta nuorilla. Wade ym. (2000) totesivat anoreksiaa sairastavia kaksosia tutkiessaan, että anoreksian ja anoreksiapotilaiden masennuksen syntyyn vaikuttavat yhteiset geneettiset riskitekijät. Nilssonin ym. (1998) ruotsalaisessa tutkimuksessa todettiin anorektikkojen lähisukulaisilla enemmän masennusta ja autistisia häiriöitä kuin verrokeilla. Masennuksen yleisyys syömishäiriöperheissä on havaittu monissa tutkimuksissa, mutta autismin esiintymisestä näissä perheissä on muualla raportoitu ainoastaan yksittäistapauksia. Fairburn ym. (1997) totesivat bulimiapotilaitten vanhemmilla enemmän psyykkistä oireilua kuin muista psykiatrisista häiriöistä kärsivien verrokkien vanhemmilla. Eri tutkimuksissa on sekä havaittu anoreksian kasautumista alkoholia runsaasti käyttäviin perheisiin (Halmi ym. 1991) että kiistetty tämä (Schuckit ym. 1996, Nilsson ym. 1998). Bulimia on hieman keskimääräistä yleisempi päihteistä riippuvaisilla ja heidän omaisillaan (Holderness ym. 1994, Schuckit ym. 1996). Bulimiapotilaitten vanhemmilla on todettu useammin alkoholin ja muiden päihteitten käyttöä kuin muista psykiatrisista häiriöistä kärsivillä verrokeilla (Fairburn ym. 1997). Lilenfeldin ym. (1998) mukaan syömishäiriöt ja niitä yleisesti komplisoivat muut psyykkiset häiriöt (vakava masennus, ahdistuneisuushäiriöt, alkoholin ja huumeiden väärinkäyttö) välittyvät perheissä toisistaan riippumatta: huumeita käyttävien bulimiapotilaitten omaiset käyttävät usein huumeita, kun taas raittiitten buliimikkojen omaiset ovat yleensä raittiita. Painoon ja laihduttamiseen liittyviä riskitekijöitä Bulimian itsenäisiä riskitekijöitä ovat ilmeisesti laihdutusalttiuteen liittyvät tekijät, jotka eivät ole merkittäviä anoreksian synnyssä. Bulimiapotilaat ovat usein olleet lapsena ylipainoisia, ja heitä on kiusoiteltu verrokkeja useammin painon, ulkomuodon ja syömisen tähden. Lisäksi buliimikon kuukautiset alkavat aiemmin kuin anoreksiapotilaiden; varhainen naiseksi kehittyminen voi olla rasite, joka luo osaltaan tarvetta laihduttaa. Bulimiapotilaiden vanhemmat ovat useammin ylipainoisia kuin anorektikkojen vanhemmat (Fairburn ym. 1999). Ovatko syömishäiriöt kulttuurivälitteisiä sairauksia? Viime aikoina syömishäiriöepidemia on saanut myös feministisiä ja yhteiskunnallisia tulkintoja. On arvioitu, että syömishäiriöiden globaali lisääntyminen liittyy naisten tapaan reagoida kulttuurin murrokseen eri puolilla maailmaa. Länsimaissa naisen rooli on mullistunut viimeisten sadan vuoden aikana, ja suuri osa ei-länsimaisista yhteiskunnista on samanlaisen muutoksen kourissa (globalisaatio). Tämä merkitsee muutoksia naisten asemassa: heidän toivotaan osallistuvan aktiivisesti perheen elättämiseen käymällä töissä. Työnteon ja äitiyden yhteen sovittaminen on kuitenkin useimmiten hankalaa. Perinteiset arvomallit ja modernin yhteiskunnan vaatimukset törmäävät toisiinsa niin lännessä kuin kehitysmaissakin. Maailmantalouden muutokset markkinataloutta suosivaan suuntaan korostavat koulutusta ja suorituskeskeisyyttä. Toisaalta epävarmassa taloudellisessa tilanteessa vaaditaan herkimmin juuri naisten paluuta työelämästä perinteiseen naisen rooliin. Kehitysmaissa kehitysodotukset eivät välttämättä täyty ja erityisesti naiset joutuvat kärsimään toiveiden ja toteutumien epäsuhdasta, joka usein johtaa konfliktiin
6 vallitsevan poliittisen järjestelmän ja tapakulttuurin kanssa. Nämä tekijät johtavat naisen epävarmuuteen roolistaan ja paikastaan. Roolinmuutos on eri aikoina saanut eri ilmiasuja. Nykyään sen aiheuttama epävarmuus saattaa ilmetä teiniraskauksina, lihavuutena, syömishäiriöinä, uskonnollisina ja ideologisina ääriliikkeinä. Anorektikon voidaan katsoa mukautuvan yhteiskunnan laihuutta ylistävään ideaaliin mutta toisaalta kapinoivan laihduttamalla naiseutensa pois. Buliimikko heijastaa oireilullaan heilahtelua kaaoksen ja kontrollin välillä. Tiedotusvälineet esittelevät vuoroin rasvaisia herkkuruokia, vuoroin tiukkoja laihdutusohjeita ihannevartalon saavuttamiseksi, ja satelliittilautaset levittävät näitä yhteen sovittamattomia ideaaleja kaukaisiinkin maailmankolkkiin. Kun syömishäiriöt ovat toistuvasti otsikoissa prinsessojen ja kuuluisuuksien tautina, voidaan julkisuuden katsoa toimivan myös niitä levittävänä tekijänä. Laihduttaminen ja tyhjentäytyminen on myös opittua käytöstä, joka voi levitä ystävältä ystävälle tai esimerkiksi aikakauslehtien tai television välityksellä (Field ym. 1999). Jopa hyvää tarkoittavat informatiiviset artikkelit syömishäiriöistä saattavat opettaa nuorelle naiselle uusia epäasianmukaisia laihdutuskeinoja esimerkiksi laksatiivien käytön. Kulttuurisessa selitysmallissa syömishäiriöiden ajatellaan siis olevan yksi inhimillisen ahdistuksen mahdollisista purkautumiskanavista. Ahdistus liittyy kulttuurin murrokseen ja johtuu yksilön hämärtyneestä suhteesta yhteisöön, yksilön kyvyttömyydestä ymmärtää vallitsevaa järjestelmää ja vaikeuksista sopeutua siihen. Yksilön syömisen kaaos heijastaa yhteiskunnan kaaosta. Kulttuurin murros on monitahoinen ilmiö, joka voidaan jakaa perinteisen perheyhteisön hajoamiseen, perinteisen yhteiskuntajärjestyksen ja siihen liittyvien sukupuoliroolien muutokseen sekä perinteisten kansallisten ja kulttuurirajojen hämärtymiseen ylikansallisen kaupan ja tiedonvälityksen vuoksi (Nasser 1997). * * * Kirjoitus pohjautuu Suomen Akatemian tukeman Update on eating disorders -teemapäivän luentoihin Lapinlahden sairaalassa Anna Keski-Rahkonen kiittää Euroopan unionin viidettä puiteohjelmaa ja Yrjö Jahnssonin säätiötä, jotka ovat tukeneet hänen työskentelyään. ANNA KESKI-RAHKONEN, LL, sairaalalääkäri anna.keski-rahkonen@helsinki.fi HYKS:n psykiatrian klinikka PL 320, HUS ja Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitos PL 41, Helsingin yliopisto HANS WIJBRAND HOEK, professor Parnassia Psycho-Medisch Centrum Albardastraat 100 NL VZ Den Haag The Netherlands JANET TREASURE, professor Department of Psychiatry Thomas Hunt House Guy's Hospital Campus London SE1 9RT The United Kingdom Kirjallisuutta Bell RM. Holy anorexia. Chicago: University of Chicago Press, Bulik CM, Sullivan PF, Wade T, Kendler KS. Twin studies of eating disorders: a review. Int J Eat Disord 2000;27:1 20. Connors ME, Morse W. Sexual abuse and eating disorders. A review. Int J Eat Disord 1993;13:1 11.
7 Cnattingius S, Hultman C, Dahl M, Sparén P. Very preterm birth, birth trauma, and the risk of anorexia nervosa among girls. Arch Gen Psychiatry 1999;56: Collier DA, Arranz MJ, Li T, Mupita D, Brown N, Treasure J. Association between 5-HT2a gene promoter polymorphism and anorexia nervosa. Lancet 1997;350:412. Drewnowski A, Yee DK, Krahn DD. Bulimia in college women: incidence and recovery rataes. Am J Psychiatry 1988;145: Eisler I. Family models of eating disorders. Kirjassa: Szmukler G, Dare C, Treasure J. Handbook of eating disorders: theory, treatment and research. Chichester: Wiley 1995, s Fairburn CG, Beglin SJ. Studies of the epidemiology of bulimia nervosa. Am J Psychiatry 1990;147: Fairburn CG, Cooper Z, Doll HA, Welch SL. Risk factors for anorexia nervosa. Three integrated case-control comparisons. Arch Gen Psychiatry 1999;56: Fairburn CG, Welch SL, Doll HA, Davies BA, O'Connor MA. Risk factors for bulimia nervosa. A community-based case-control study. Arch Gen Psychiatry 1997;54: Field AE, Camargo CA Jr, Taylor CB, Berkey CS, Colditz GA. Relation of peer and media influences to the development of purging behaviors among preadolescent and adolescent girls. Arch Pediatr Adolesc Med 1999;153: Gowers SG, North C. Family functioning and adolescent anorexia nervosa. Br J Psychiatry 1999;175: Halmi KA, Eckert E, Marchi P, Sampugnaro V, Apple R, Cohen J. Comorbidity of psychiatric diagnoses in anorexia nervosa. Arch Gen Psychiatry 1991;48: Herzog DB, Nussbaum KM, Marmor AK. Comorbidity and outcome in eating disorders. Psychiatr Clin North Am 1996;19: Hoek HW, Bartelds AIM, Bosveld JJF, ym. The impact of urbanization on the detection rates of eating disorders. Am J Psychiatry 1995; 152: Holderness CC, Brooks-Gunn J, Warren MP. Co-morbidity of eating disorders and substance abuse, review of the literature. Int J Eat Disord 1994;16:1 34. Kaltiala-Heino R, Rissanen A, Rimpelä M, Rantanen P. Bulimia and bulimic behavior in middle adolescence: more common than thought? Acta Psychiatr Scand 1999;100:33 9. Kaye W, Gendall K, Strober M. Serotonin neuronal function and selective serotonin reuptake inhibitor treatment in anorexia and bulimia nervosa. Biol Psychiatry 1998;44: Kaye WH, Lilenfeld LR, Berrettini WH, ym. A search for susceptibility loci for anorexia nervosa: methods and sample description. Biol Psychiatry 2000;47:
8 Lilenfeld LR, Kaye WH, Greeno CG, ym. A controlled family study of anorexia nervosa and bulimia nervosa. Arch Gen Psychiatry 1998; 55: Lucas AR, Beard, CM, O'Fallon WM, Kurland LT. 50-year trends in the incidence of anorexia nervosa in Rochester, Minnesota: a population-based study. Am J Psychiatry 1991;148: Lucas AR, Crowson CS, O'Fallon WM, Melton LJ. The ups and downs of anorexia nervosa. Int J Eat Disord 1999;26: Nasser M. Culture and weight consciousness. London: Routledge, Nilsson EW, Gillberg C, Råstam M. Familial factors in anorexia nervosa: a community-based study. Compr Psychiatry 1998;39: Russell GFM. Bulimia nervosa: an ominous variant of anorexia nervosa. Psychol Med 1979;9: Russell GF, Treasure J, Eisler I. Mothers with anorexia nervosa who underfeed their children: their recognition and management. Psychol Med 1998;28: Schmidt U, Tiller J, Blanchard B, Andrews B, Treasure J. Is there a specific trauma precipitating anorexia nervosa? Psychol Med 1997; 27: Schmidt U, Troop N, Treasure J. Events at the onset of eating disorders: correcting an "age old" myth. Int J Eat Disord 1999;25:83 8. Schuckit MA, Tipp JE, Anthenelli RM, Bucholz KK, Hesselbrock VM, Nurnberger JI Jr. Anorexia nervosa and bulimia nervosa in alcohol-dependent men and women and their relatives. Am J Psychiatry 1996;153: Sorbi S, Nacmias B, Tedde A, Ricca V, Mezzani B, Rotella CM. 5-HT2A promoter polymorphism in anorexia nervosa. Lancet 1998;351:1785. Soundy TJ, Lucas AR, Suman VJ, Melton LJ. Bulimia nervosa in Rochester, Minnesota from 1980 to Psychol Med 1995;25: Strober M, Freeman R, Lampert C, Diamond J, Kaye W. Controlled family study of anorexia nervosa and bulimia nervosa: evidence of shared liability and transmission of partial syndromes. Am J Psychiatry 2000;157: Theander S. Anorexia nervosa: a psychiatric investigation of 94 female patients. Acta Psychiatr Scand 1970, Supplement 214. Tiller J, Sloane G, Schmidt U, Troop N, Power M, Treasure J. Social support in patients with anorexia nervosa and bulimia nervosa. Int J Eat Disord 1997;21:31 8. van Hoeken D, Lucas AR, Hoek HW. Epidemiology. Kirjassa: Hoek HW, Treasure JL, Katzman M, toim. Neurobiology in the treatment of eating disorders. Chichester: Wiley 1998.
9 Wade TD, Bulik CM, Neale M, Kendler KS. Anorexia nervosa and major depression: shared genetic and environmental risk factors. Am J Psychiatry 2000;157: Waugh E, Bulik CM. Offspring of women with eating disorders. Int J Eat Disord 1999;25: Welch SL, Fairburn GC. Sexual abuse and bulimia nervosa: three integrated case control comparisons. Am J Psychiatry 1994;151: Welch SL, Doll HA, Fairburn GC. Life events and the onset of bulimia nervosa: a controlled study. Psychol Med 1997;27: Wonderlich SA, Brewerton TD, Jocic Z, Dansky BS, Abbott DW. Relationship of childhood sexual abuse and eating disorders. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 1997;36: Zaider TI, Johnson JG, Cockell SJ. Psychiatric comorbidity associated with eating disorder symptomatology among adolescents in the community. Int J Eat Disord 2000;28:58 67.
Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen
Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;
Jaana Ruuska LT, psykiatrian- ja nuorisopsykiatrian el TAYS, nuorisopsykiatrian klinikka
Jaana Ruuska LT, psykiatrian- ja nuorisopsykiatrian el TAYS, nuorisopsykiatrian klinikka 1. anoreksia nervosa (laihuushäiriö) 2. bulimia nervosa (ahmimishäiriö) 3. binge eating disorder (BED) 4. ED-NOS
DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1
DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 Depressio ja itsetuhoisuus kansantauteja jo nuoruusiässä? Terveyskirjasto
Ai sairastaako pojatkin? Katsaus poikien ja miesten syömishäiriöihin
Ai sairastaako pojatkin? Katsaus poikien ja miesten syömishäiriöihin Rasmus Isomaa Toiminnanjohtaja, Fredrika-klinikka, Pietarsaari Kehityspsykologian dosentti, Åbo Akademi 2 Rasmus Isomaa Morton, 1689
Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen
Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihderiippuvuuden synty Psyykkinen riippuvuus johtaa siihen ettei nuori koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Sosiaalinen
Suomalaisten mielenterveys
Suomalaisten mielenterveys LT, dosentti Jaana Suvisaari Yksikön päällikkö, Mielenterveysongelmat ja päihdepalvelut -yksikkö 18.2.2013 Suomalaisten mielenterveys / Jaana Suvisaari 1 Suomalaisten mielenterveys
MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA. Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto
MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto 1 Yleisyys Sisältö Maailmalla Suomessa Riskitekijät Sosiaaliluokka, siviilisääty
(Lasten ja nuorten) syömishäiriöt ja niiden ennaltaehkäisy. Katri Mikkilä kehittämiskoordinaattori Syömishäiriöliitto - SYLI ry
(Lasten ja nuorten) syömishäiriöt ja niiden ennaltaehkäisy Katri Mikkilä kehittämiskoordinaattori Syömishäiriöliitto - SYLI ry Syömishäiriö... ei ole pelkästään tyttöjen/nuorten naisten sairaus. ei ole
SYÖMISHÄIRIÖIDEN YLEISYYS JA PAINON HAHMOTTAMINEN SYÖMISHÄIRIÖN TAUSTATEKIJÄNÄ
SYÖMISHÄIRIÖIDEN YLEISYYS JA PAINON HAHMOTTAMINEN SYÖMISHÄIRIÖN TAUSTATEKIJÄNÄ Syömishäiriöpäivät Jyväskylä 23.1.2013 Taustaa Syömishäiriöiden vähentäminen Mielenterveyden ja itsetunnon edistäminen Syömishäiröiden
Hullu on hullu vaikka voissa paistais? Opas parempaan mielenterveyskieleen työkalu toimittajille
Hullu on hullu vaikka voissa paistais? Opas parempaan mielenterveyskieleen työkalu toimittajille 1 Työryhmä: Inkeri Aalto, viestintäjohtaja, Mielenterveyden Keskusliitto ry Cajsa Björkman, tiedottaja,
X-kromosominen periytyminen. Potilasopas. TYKS Perinnöllisyyspoliklinikka PL 52, 20521 Turku puh (02) 3131 390 faksi (02) 3131 395
12 X-kromosominen periytyminen TYKS Perinnöllisyyspoliklinikka PL 52, 20521 Turku puh (02) 3131 390 faksi (02) 3131 395 FOLKHÄLSANS GENETISKA KLINIK PB 211, (Topeliusgatan 20) 00251 Helsingfors tel (09)
Pakko-oireisen häiriön epidemiologiaa. Esiintyvyys Oheissairastavuus Ennuste
Pakko-oireisen häiriön epidemiologiaa Esiintyvyys Oheissairastavuus Ennuste Prevalenssilukuja Authors Number Age prevalence (%) M/F(% or n) Flament et al. 1988, USA 5596 14-18 1,9* 11M/9F Lewinsohn et
Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue
Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue 1 Alkavat yleensä nuoruusiässä Suurin osa sairastuu ennen 25v ikää Laihuushäiriö on kolmanneksi yleisin
Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto
Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Nuorten psyykkiset häiriöt Mielialahäiriöt Ahdistuneisuushäiriöt Tarkkaavaisuushäiriöt Käytöshäiriöt Todellisuudentajun häiriöt Syömishäiriöt Päihdeongelmat Mielialahäiriöt
Psykoositietoisuustapahtuma
Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,
Perinnöllisyys harvinaisten lihastautien aiheuttajana. Helena Kääriäinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tampere
Perinnöllisyys harvinaisten lihastautien aiheuttajana Helena Kääriäinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tampere 17.11.2011 Mistä lihastauti aiheutuu? Suurin osa on perinnöllisiä Osassa perimä altistaa
VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS
VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että
Bulimian eli ahmimishäiriön esiintyvyys
Katsaus Bulimian tunnistaminen ja somaattiset komplikaatiot Anna Keski-Rahkonen ja Aila Rissanen Bulimian eli ahmimishäiriön tunnistaminen on haaste käytännön lääkärille, koska oireilu pyritään usein salaamaan.
Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi
Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Jyrki Tuulari 8.2.2012 psykologi Välittäjä 2013/Pohjanmaa-hanke Itsemurhayritys Itsemurhayritykseen päätyy jossakin elämänvaiheessa ainakin 3-5 % väestöstä Riski on
GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY
GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN Markus Jokela, Psykologian laitos, HY Akateeminen tausta EPIDEMIOLOGIA - PhD (tekeillä...) UNIVERSITY COLLEGE LONDON PSYKOLOGIA -Fil. maisteri -Fil. tohtori KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINE
Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014
Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence
Omaisyhteistyön seminaari. Anna Maija Saukkonen 30.1.2013
Omaisyhteistyön seminaari Anna Maija Saukkonen 30.1.2013 PD-palliaation kohteena Bunting-Perry L 2006 Parkinsonin-tauti/yleistä 2/3 yli 70-vuotiaita Etenevä hermosolujen kuolema SN ja laajaalaisemminkin
Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys. RutiiNiksi pilottikoulutus
Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys RutiiNiksi pilottikoulutus 24.2.2014 1 Alkoholin yhteys parisuhdeväkivallan seurauksiin? (Aineistona vuoden 2005 naisuhritutkimus, Piispa & Heiskanen 2009) 24.2.2014
Vallitseva periytyminen. Potilasopas. Kuvat: Rebecca J Kent www.rebeccajkent.com rebecca@rebeccajkent.com
12 Vallitseva periytyminen Muokattu allamainittujen instanssien julkaisemista vihkosista, heidän laatustandardiensa mukaan: Guy's and St Thomas' Hospital, London, United Kingdom; and the London IDEAS Genetic
Syömishäiriöt ohimenevä kiusa vai ikuinen riesa?
Anna Keski-Rahkonen SUOMEN LÄÄKETIETEEN SÄÄTIÖ 50 VUOTTA Syömishäiriöt ohimenevä kiusa vai ikuinen riesa? Noin 7 % suomalaisnaisista sairastaa syömishäiriön ennen 30. ikävuottaan. Laihuushäiriön esiintyvyys
Mitä kaksoisdiagnoosilla tarkoitetaan? Miksi mielenterveyspotilaat käyttk muita useammin päihteitp
Kaksoisdiagnoosipotilaan hoito tänäät ään Kaksoisdiagnoosi: Epidemiologiaa ja merkitys hoidon kannalta PEKKA HEINÄLÄ Päihdelääketieteen yhdistyksen vuosikokousseminaari 9.-10.2006 Aulanko Mitä kaksoisdiagnoosilla
Huono-osaisuuden periytyminen: Mitä annettavaa on geneettiset tekijät huomioivilla tutkimusmenetelmillä?
Huono-osaisuuden periytyminen: Mitä annettavaa on geneettiset tekijät huomioivilla tutkimusmenetelmillä? Antti Latvala Sosiaalilääketieteen päivät 28.11.2012 Esityksen teemat Miksi ja miten huomioida geneettisten
Nuorten ylipainon syitä jäljittämässä
SALVE Päätösseminaari 21.11.2012 Nuorten ylipainon syitä jäljittämässä Väestötutkimuksia lihavuuden vaara- ja suojatekijöistä Pohjois-Suomen syntymäkohortissa 1986 Anne Jääskeläinen, TtM Nuorten ylipainon
Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa?
Annina Ropponen TerveSuomi-seminaari 24.5.202 Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Ergonomia ja kaksoset? Pysyvä työkyvyttömyys?? Tutkimusryhmä
Psyykkisten rakenteiden kehitys
Psyykkisten rakenteiden kehitys Bio-psykososiaalinen näkemys: Ihmisen psyykkinen kasvu ja kehitys riippuu bioloogisista, psykoloogisista ja sosiaalisista tekijöistä Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta
Pitkäaikaissairaudet ja psyyke
Lasten ruoka allergiat ja psyyke Ayl Liisa Viheriälä HYKS, Lasten ja nuorten sairaala. Lastenpsykiatrian konsultaatioyksikkö 19.4.2007 Pitkäaikaissairaudet ja psyyke psyykkiseen kehitykseen ja hyvinvointiin
Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen?
Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? 12.2.2015 Tutkija Minna Pietilä Eloisa ikä -ohjelma Vanhustyön keskusliitto 1 Mielenterveyden edistämisen, ongelmien ehkäisyn ja varhaisen
Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP
Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Lähteet Mueser et al. 2003. Integrated treatment for dual disorders: a guide to effective practice. Guilford
Peittyvä periytyminen. Potilasopas. Kuvat: Rebecca J Kent www.rebeccajkent.com rebecca@rebeccajkent.com
12 Peittyvä periytyminen Muokattu allamainittujen instanssien julkaisemista vihkosista, heidän laatustandardiensa mukaan: Guy's and St Thomas' Hospital, London, United Kingdom; and the London IDEAS Genetic
Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä?
Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä? Professori Jouko Miettunen Elinikäisen
Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015
Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Iäkkäiden mielenterveysoireiden ilmenemiseen vaikuttavia tekijöitä Keskushermoston rappeutuminen Muut
Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski
+ Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen
Mitä tehdä? Solja Niemelä. Työelämäprofessori (psykiatria ja päihdelääketiede) Oulun yliopisto
Kannabista käyttävä nuori Mitä tehdä? Solja Niemelä Työelämäprofessori (psykiatria ja päihdelääketiede) Oulun yliopisto Ylilääkäri Psykiatrian tulosalue, Lapin sairaanhoitopiiri Oletko koskaan käyttänyt
NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja
NUORTEN MASENNUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Kirsi Ylisaari Nuorisopsykiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Psykoterapeutti Nuorisopsykiatrian poliklinikka, EPSHP Diagnoosi ja kliininen
Lataa Masennus. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Masennus Lataa Luettu Kuunnella E- kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi
Lataa Masennus Lataa ISBN: 9789516563186 Sivumäärä: 416 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.83 Mb Masennus-kirja käsittelee masennustilaan vaikuttavia psykologisia, biologisia ja sosiaalisia tekijöitä, sairauden
Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen
Liite I 3 Aine: Propyyliheksedriini Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen ottamista kauppanimi Saksa Knoll AG Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany Eventin 4 Aine Fenbutratsaatti
Paha, hullu vai normaali? Riittakerttu Kaltiala-Heino Professori, vastuualuejohtaja TaY lääketieteen laitos TAYS nuorisopsykiatrian vastuualue
Paha, hullu vai normaali? Riittakerttu Kaltiala-Heino Professori, vastuualuejohtaja TaY lääketieteen laitos TAYS nuorisopsykiatrian vastuualue 2 Raju väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö 3 Nuoruusikä
Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito
Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Sinikka Luutonen Psykiatrian dosentti, geriatrian erikoislääkäri Turun yliopisto ja VSSHP/Psykiatrian tulosalue Sidonnaisuudet toiminut luennoitsijana terveydenhuollon
Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016
Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa
Nuoret tarvitsevat apua aikaisemmin
Nuoret tarvitsevat apua aikaisemmin KAIKISTA MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖISTÄ ALKAA 50 % ennen14. ikävuotta ja 75 % ennen24. ikävuotta Lähde: Lifetime prevalence and age-of onset distributions of DSM-IV disorders
Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria
Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Esityksen keskiössä Voivat olla vakavia sairauksia. Kuolema, kehityksen pysähdys ja perheen ongelmat.
PERHEPOHJAISEN HOIDON PERIAATTEET JA TOTEUTUS
PERHEPOHJAISEN HOIDON PERIAATTEET JA TOTEUTUS JAANA SUOKAS LT, DOSENTTI, PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI PSYKOTERAPEUTTI, NUORISOLÄÄKETIETEEN ERITYISPÄTEVYYS OYL, HUS/HYKS SYÖMISHÄIRIÖYKSIKKÖ 1.4.2019 PERHEPOHJAISEN
Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu
Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN SAIRAUDET (TULES) Professori Jaro Karppinen TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖ Tuki- ja liikuntaelimistöön kuuluvat
Tupakkariippuvuuden neurobiologia
Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry 7 s Nikotiinin valtimo- ja laskimoveripitoisuudet
Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa. Satu Lehto Helsingin Yliopisto Järvenpäätalo
Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa Satu Lehto Helsingin Yliopisto 23.5.2012 Järvenpäätalo Aikaisempia tutkimuksia Ystävyyssuhteet (Efrat, 2009; Fitzerald, Fitzgerald and Aherne, 2012)
SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA
SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA Urheilijalle enemmän terveitä harjoituspäiviä www.terveurheilija.fi HOITO Erityisen tärkeää on varhainen puuttuminen ja aktiivisen hoito-otteen luominen MITÄ TEHDÄÄN
PSYKIATRISTEN SAIRAUKSIEN ESIINTYVYYS SUOMESSA: SAIRASTETAANKO TÄÄLLÄ ENEMMÄN?
PSYKIATRISTEN SAIRAUKSIEN ESIINTYVYYS SUOMESSA: SAIRASTETAANKO TÄÄLLÄ ENEMMÄN? Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Kliinisen lääketieteen laitos, psykiatria Terveystieteiden laitos Oulun yliopisto
Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa
Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa 4.6.2019 Vankien mielenterveys- ja päihdepalvelut / Mika Rautanen, oikeuspsykiatrian erikoislääkäri, vs. ylilääkäri 1 PSYKIATRINEN
Keräilypakko ja vaaratilanteet: miten tunnistaa ja toimia? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatria Helsinki
Keräilypakko ja vaaratilanteet: miten tunnistaa ja toimia? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatria Helsinki 20.9.2017 Pakko-oireisen kirjon häiriöt tavallisesti on katsottu dysmorfisen ruumiinkuvahäiriön,
Seurakuntatyö ja #metoo Papiston päivät. Tanja Auvinen Etunimi Sukunimi
11.10.2018 Seurakuntatyö ja #metoo Papiston päivät Tanja Auvinen SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ JA SEN EHKÄISEMINEN SUOMESSA Seksuaalinen häirintä lainsäädännössä Mitä on seksuaalinen häirintä? Seuraukset Mitä
AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu
AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-päivät 13.10.2010 Helsinki Anu Berg, PsT anu.berg@eksote.fi Masennus on yleistä aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen noin
Mitä elämäntyytyväisyysakkunasta
Mitä elämäntyytyväisyysakkunasta avautuu? ma professori Heli Koivumaa-Honkanen Oulun yliopisto, psykiatrian klinikka Lapin sairaanhoitopiiri Depressiofoorumi 8.10.2007 Elämäntyytyväisyys elämän onnea aina
SCOFF - syömishäiriötyyppisen käyttäytymisen seula -
SCOFF syömishäiriötyyppisen käyttäytymisen seula Suomen koulu, nuoriso ja opiskeluterveydenhuollon yhdistyksen kevätkokous 23.4.2009 Lea Hautala, TtM, TY, nuorisopsykiatrian yksikkö leahau@utu.fi SISÄLTÖ
Lähisuhdeväkivalta ja päihteet 28.01.2010 tekijä
Lähisuhdeväkivalta ja päihteet 28.01.2010 tekijä Turun yliopisto Sosiaalitieteiden laitos Väkivalta ja päihteetp huono suomalainen viinapää (Verkko) ajatus väkivaltatyv kivaltatyöstä päihdehuollon piirissä
Varhainen vuorovaikutus, päihteet ja mielenterveys
Varhainen vuorovaikutus, päihteet ja mielenterveys LT, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Mirjami Mäntymaa Tays, lasten traumapsykiatrian yksikkö Tampere 12.10.2011 Geenit ja ympäristö Lapsen kehitykseen
Lisääntyvätkö nuorten mielenterveyden häiriöt?
Lisääntyvätkö nuorten mielenterveyden häiriöt? Riittakerttu Kaltiala-Heino Professori, vastuualuejohtaja TaY lääketieteen laitos TAYS nuorisopsykiatrian vastuualue Tays nuorisopsykiatrian palveluiden kysyntä
Mitä pinnan. alla? Tunnista läheisesi syömishäiriö. Tiia-Maria Hahtola. Mitä on. Häiriintynyt. syöminen?
Mitä pinnan alla? Tunnista läheisesi syömishäiriö Tiia-Maria Hahtola Mitä on Häiriintynyt syöminen? 1 Häiriintynyt syöminen Oireesta muodostuu häiriö, kun se alkaa joko omissa tai lähiympäristön silmissä
Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys
Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys Vankien mielenterveys- ja päihdepalvelut seminaari 04.06.2019 Jouko Lönnqvist, LKT, psykiatrian professori (emeritus), HY Mielenterveys > < Päihteet Mielenterveyden
Kerronpa tuoreen esimerkin
Mielenterveyskuntoutuja työnantajan kannalta työmielihanke Inkeri Mikkola Kerronpa tuoreen esimerkin 1 TYÖNANTAJAN NÄKÖKULMA kustannuspaineet yhteistyökyky pysyvyys työyhteisön asenteet TYÖNANTAJAN TOIVE
Pakko-oireisen häiriön tunnistaminen ja kliininen kuva. Tanja Svirskis LT, kliininen opettaja, HY/HYKS Peijas
Pakko-oireisen häiriön tunnistaminen ja kliininen kuva Tanja Svirskis LT, kliininen opettaja, HY/HYKS Peijas Pakko-oireinen häiriö (OCD) Pakkoajatukset ovat toistuvasti mieleen tunkeutuvia, epämiellyttäviä
Mielenterveys Suomessa. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Mielenterveys Suomessa Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1.11.2010 1 Mielenterveyskuntoutuksen lähtökohdat eri aikoina (Nordling 2010) - työ kuntouttaa (1960-luku) -
Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta
Kehitysvammaisena eläminen Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Yleistä kehitysvammaisuudesta Vaikeus oppia ja ymmärtää uusia asioita Kehitysvammaisuudessa on asteita ja ne vaihtelevat lievästä syvään Syitä
ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS & ALUEELLISEN HYTE-TYÖN VAIKUTTAVUUS
ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS & ALUEELLISEN HYTE-TYÖN VAIKUTTAVUUS Sinikka Bots 07 02 2017 HUS HyTe _SB ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS 07 02 2017 HUS HyTe _SB HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN
Agatha Christie: Where is the body? Aila Rissanen Syömishäiriöyksikkö Psykiatrian klinikka 00290 HYKS
Agatha Christie: Where is the body? Aila Rissanen Syömishäiriöyksikkö Psykiatrian klinikka 00290 HYKS Agatha Christie Päämäärätietoinen Johdonmukainen Viettelevästi johdatteleva Where Is the Body? Sooma
Haasteita ja mahdollisuuksia
Haasteita ja mahdollisuuksia Klaus Lehtinen Psykiatrian toimialuejohtaja TAYS 10.3.2010 1 Muut Liikuntaelins. Vammat Hengitys Neurologia Psykiatria Syöpä Sydän ja veris. Psykoosit Vaikeat persoonallisuushäiriöt
MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S
MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S. 100-108 (Mitä mielenterveys on?) Mieti parisi kanssa, miten määrittelisit mielenterveyden. Mielenterveys Raja mielen terveyden ja sairauden välillä on liukuva, sopimusvarainen
Vahingoittavaan seksuaalikäyttäytymiseen syyllistyvät nuoret
Vahingoittavaan seksuaalikäyttäytymiseen syyllistyvät nuoret 13.4.2018 Marja Työläjärvi Apulaisylilääkäri TAYS EVA-yksikkö Historiallista taustaa Ilmiötä havainnoitu vasta 1970- ja 1980-luvuilta lähtien
301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen
301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen Vastaus: hyvin vähän Tietoakin on ollut vaikea hankkia, nyt on juuri uusi kirja julkaistu Tavallisimmin
Mielenterveyden häiriöt
Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet
KANSAINVÄLINEN KATSAUS AJANKOHTAISEEN YMPÄRISTÖSAIRAUSTUTKIMUKSEEN
KANSAINVÄLINEN KATSAUS AJANKOHTAISEEN YMPÄRISTÖSAIRAUSTUTKIMUKSEEN Suomen Ympäristösairauskeskus perustettiin viime vuonna ajantasaisen ympäristösairaustiedon asiantuntijakeskukseksi. Tavoitteena on ajantasaisen,
Ikääntyneisiin kohdistuva kaltoinkohtelu ja lähisuhdeväkivalta Päivi Helakallio. Copyright Suvanto ry 2015
Ikääntyneisiin kohdistuva kaltoinkohtelu ja lähisuhdeväkivalta Päivi Helakallio VANHUSTYÖN ASIANTUNTIJUUS Ensi- ja turvakotien liitto ry Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Vanhustyön keskusliitto ry
Harvinaissairauksien yksikkö. Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta. Taustaa. Alfa-tryptasemia. 21/03/16 /ms
Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta Taustaa EDS potilasyhdistys ja yksittäinen potilas ovat lähestyneet HYKS harvinaissairauksien yksikköä ja pyytäneet lausuntoa, minkälainen sairaus Ehlers-Danlos
Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori
Lihavuus Suomessa Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori 28.12.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lihavuus 70-80 % ylimääräisestä energiasta varastoituu rasvana. Loput varastoituu proteiineina ja niihin
Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014
Voimaperheet Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 LASTENPSYKIATRIAN TUTKIMUSKESKUS Cumulative incidence in 2010 (%) 900 000 14,0 800 000 12,9 700 000 12,0 600 000 10,0 500 000 8,0 12,3 ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA
MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON. Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys
MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys FYYSINEN VÄKIVALTA Voi olla esimerkiksi tönimistä, liikkumisen estämistä, lyömistä, läimäyttämistä, hiuksista repimistä,
SSRI-lääkkeet lasten depressioissa ja ahdistuneisuushäiriöissä. Mauri Marttunen professori HYKS, HY tutkimusprofessori THL, MIPO, LAMI
SSRI-lääkkeet lasten depressioissa ja ahdistuneisuushäiriöissä Mauri Marttunen professori HYKS, HY tutkimusprofessori THL, MIPO, LAMI Mielialahäiriöt (ICD-10) Masennustilat Yksittäinen masennusjakso Toistuva
PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN
PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN Marianne Isopahkala Pre-eklampsiaan sairastuneelle MITÄ PRE-EKLAMPSIA ON? Pre-eklampsiasta on käytetty vanhastaan nimityksiä raskausmyrkytys ja toksemia.
Psykososiaaliset ja fyysiset poikkeamat kasvun haasteet
Psykososiaaliset ja fyysiset poikkeamat kasvun haasteet Snellman symposiumi 8.9.2011 Hanna Ebeling Lastenpsykiatrian professori, Oulun yliopisto Lastenpsykiatrian klinikka, OYS Lapsen kehitykselle erityisiä
Syömishäiriöt. Tietoisuuspäivä Tampereen kaupunki, Tipotien sosiaali- ja terveysasema Juha-Matti Väänänen Vastaamo.
Syömishäiriöt Tietoisuuspäivä Tampereen kaupunki, Tipotien sosiaali- ja terveysasema 16.5.2017 24.7.2017 Juha-Matti Väänänen Vastaamo.fi 1 Sisältö Syömishäiriöt Anoreksia Nervosa Bulimia Nervosa Ahmimishäiriö
KOIN SEN OLEVAN ÄLYKKÄIDEN TYTTÖJEN SAIRAUS
KOIN SEN OLEVAN ÄLYKKÄIDEN TYTTÖJEN SAIRAUS Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Lahdensivu, 3.11.2010 Elina Lampikoski OPINNÄYTETYÖ Hoitotyön koulutusohjelma Hämeenlinna Työn nimi
KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA. Pekka Saarnio
KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA Pekka Saarnio terapeuttivaikutus, asiakkaan ja terapeutin välinen yhteistyösuhde sekä asiakkaan hoitoa koskevat odotukset (N = 327/33) terapeutin motiivit hakeutua alalle (N =
ELÄMÄNHALLINTA JA HYVINVOINTI: ASENNETTA ARKILIIKUNTAAN! Taina Hintsa, psykologi, PsT Persoonallisuuden, työn ja terveyden psykologian dosentti
ELÄMÄNHALLINTA JA HYVINVOINTI: ASENNETTA ARKILIIKUNTAAN! Taina Hintsa, psykologi, PsT Persoonallisuuden, työn ja terveyden psykologian dosentti SISÄLTÖ 1. OLOSUHTEET JA HYVINVOINTI 2. TEMPERAMENTTI JA
TRANSDIAGNOSTINEN KBT (CBT-E)
SYÖMISHÄIRIÖIDEN HOITO TÄNÄÄN TRANSDIAGNOSTINEN KBT (CBT-E) 15.4.2019 / Kati Rantanen /sairaanhoitaja / HUS Syömishäiriöyksikkö TRANSDIAGNOSTINEN KBT (CBT-E) Kognitiivis-behavioraalinen terapia = KBT pohjautuu
Mies uhrina kyselytutkimuksen valossa missä ovat väkivallan ehkäisemisen todelliset haasteet
Mies uhrina kyselytutkimuksen valossa missä ovat väkivallan ehkäisemisen todelliset haasteet eli Tuhansien iskujen maa Miesten kokema väkivalta Suomessa Markku Heiskanen Yhdistyneiden Kansakuntien yhteydessä
Eloisa mieli -tutkimus/ Kommenttipuheenvuoro 25.9.2014. Marja Saarenheimo, FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto/eloisa ikä
Eloisa mieli -tutkimus/ Kommenttipuheenvuoro 25.9.2014 Marja Saarenheimo, FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto/eloisa ikä 1 Asenteet Ilmentävät tunne- ja arvopohjaista suhtautumista johonkin sosiaaliseen
KATSAUS KAIRON KATULAPSIIN JA LASTEN OIKEUKSIIN
Päivi Arvonen KATSAUS KAIRON KATULAPSIIN JA LASTEN OIKEUKSIIN Kuka on katulapsi? Lapsi joka asuu kadulla ja on vailla vakinaista asuntoa on katulapsi. Myös lasta, joka joutuu vieeämään päivät kadulla elantoa
Kausi-influenssa lähestyy, miten suojaat potilaasi ja itsesi? Hannu Syrjälä
Kausi-influenssa lähestyy, miten suojaat potilaasi ja itsesi? Hannu Syrjälä 30.9.2016 Kausi-influenssalöydökset PPSHP:ssä 2014-16 (Nordlab) 140 120 116 100 86 94 80 75 2014 60 40 20 16 18 27 42 36 39 29
Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU
Itsemurhat Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health ITSETUHOINEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ITSEMURHA
Maestro masennuksen ennaltaehkäisyä stressinhallintaa oppimalla
THL Opiskelijoiden terveys ja hyvinvointi: Mitä voimme tehdä yhdessä 5.6.2013 Riitta Pelkonen, osastonhoitaja HYKS nuorisopsykiatrian avohoidon klinikka 11.6.2013 1 Maestro masennuksen ennaltaehkäisyä
Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö
Nikotiiniriippuvuus Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö 8.2.2016 1 Miksi nikotiiniriippuvuus on tärkeä asia? Tupakan nikotiini aiheuttaa fyysistä riippuvuutta. Tupakkariippuvuuteen
Omaisen hyvinvointi tutkimusten valossa
Omaisen hyvinvointi tutkimusten valossa Valtakunnallinen omaisseminaari Seinäjoki 9.10.2008 Eija Stengård, PsT WHO:n mielenterveysalan yhteistyökeskus Stengård, E. (2005). Journey of Hope and Despair.
Masennus ja samanaikaissairastavuus
Masennus ja samanaikaissairastavuus nuorilla 1 Antti lastenpsykiatrian erikoislääkäri, perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy Kansankatu 9, 96100 Rovaniemi toimisto@lapinperheklinikka.fi www.lapinperheklinikka.fi
Kaupunkikehitys ja sosiaalinen tasa-arvo. Aulikki Kananoja 25.5.2007 Perjantaiyliopisto
Kaupunkikehitys ja sosiaalinen tasa-arvo Aulikki Kananoja 25.5.2007 Perjantaiyliopisto Fyysinen ja sosiaalinen ympäristö Rikotun katulampun vaikutus ( Ann Power) Helsingissä vertailtiin kahta eri tavoin
Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri
Positiivisten asioiden korostaminen Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Krooninen sairaus - Pitkäaikainen sairaus = muuttunut terveydentila, mikä ei korjaannu yksinkertaisella kirurgisella toimenpiteellä
Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö
Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia Google Scholars löysi hakulauseella how to deal with ADHD child in exercise miljoonia osumia. Yleisiä