SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova
|
|
- Reijo Uotila
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus ( ) Putin haluttu keskustelukumppani G20-huippukokouksessa Putin ja pääministeri Abe keskustelivat rauhansopimuksesta Putin vakuutti tukeaan Uzbekistanin uudelle johtajalle Duumanvaalien kampanjointi vaisua Parnas julkaisi kirjoituksen Yhtenäisen Venäjän kytköksistä rikollisuuteen Levada-keskus lisätty ulkomaisten agenttien listalle Vararahastoa jouduttiin käyttämään jo kolmannen kerran tänä vuonna Yhdysvallat laajensi Venäjän vastaisia pakotteitaan Putin isännöi Kaukoidän talousfoorumia Vladivostokissa Putin: Venäjä voi ohjata kaasunviennin itään, jos Euroopan viennissä tulee ongelmia Venäjä kielsi tuontielintarvikkeiden julkiset hankinnat FIFA-valmistelujen budjettia leikattu, mutta viivästykset ja rahoitusongelmat jatkuvat 1. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka Presidentti Putin tapasi G20-huippukokouksen yhteydessä Kiinan Hangzhoussa muun muassa presidentit Obaman, Xi Jinpingin ja Hollanden sekä liittokansleri Merkelin ja pääministeri Mayn. Presidentti Obaman kanssa käyty keskustelu Syyriasta ei tuonut läpimurtoa. Liittokansleri Merkelin ja presidentti Hollanden kanssa käyty keskustelu ei lähentänyt näkemyseroja Ukrainan kriisin ratkaisusta. Presidentti Putin tapasi lisäksi mm. Intian, Turkin, Egyptin, Etelä- Afrikan ja Brasilian johtoa. (kaikki mediat) Presidentti Putin ja Japanin pääministeri Abe tapasivat 2.9. Vladivostokissa. Keskusteluaiheina olivat muun muassa maidenvälinen talousyhteistyö ja maidenvälisen rauhansopimuksen solmimiseen liittyvät asiat. Japanin tavoitteena on solmia rauhansopimus Venäjän kanssa ja edesauttaa näin Neuvostoliiton toisen maailmasodan lopulla miehittämien Kuriilien saarten palauttamista Japanille. Pääministeri Abe luonnehti keskusteluja hyviksi ja toivoa antaviksi. Venäläisten asiantuntijakommenttien mukaan Japanin tavoitteet eivät ole täysin selvät, mutta suhteiden merkittävä kohentuminen tulevaisuudessa herättänee huolta sekä Yhdysvalloissa että Kiinassa. Presidentti Putin tapasi Vladivostokissa myös Etelä-Korean presidentin Park Geun-hyen. (kaikki mediat) Venäjän presidentin Vladimir Putin on valmis jatkamaan keskustelua Ukrainan presidentti Porošenkon kanssa. Putin totesi G20-huippukokouksen lehdistötilaisuudessa, ettei hänellä ole muutakaan vaihtoehtoa kuin keskustella myös Ukrainan presidentin Petro Porošenkon kanssa. Keskusteluiden tulisi kuitenkin tuottaa tuloksia eikä niitä tulisi käydä vain keskustelujen itsensä vuoksi. Presidentti Putin oli todennut elokuussa Krimin jännitteiden kasvaessa, ettei näe ns. Normandian formaatissa (Venäjä, Ukraina, Saksa, Ranska) käytyjä keskusteluja tarpeellisina. (Tass) Sanomalehdet Kommersant ja RBK kirjoittavat Turkin omaksuneen uuden roolin Syyrian konfliktissa Venäjän suostumuksella. Venäjä ja Iran eivät ole protestoineet kovinkaan voimakkaasti
2 Turkin hyökkäystä Syyrian puolelle, minkä perusteella voidaan olettaa maiden päässeen yhteisymmärrykseen operaatiosta ennen sen aloittamista. Turkki on onnistunut sotilasoperaatiossaan ajamaan Isis-terroristijärjestön taistelijat pakoon ja estänyt samalla yhtenäisen, eri kurdijärjestöjen muodostaman rintaman syntymisen lähellä eteläistä raja-aluettaan. Vastineeksi Venäjän suostumukselle Turkin sotilasoperaatiolle Turkin arvioidaan pehmentäneen kantaansa Syyrian presidenttiä al-assadia kohtaan ja hyväksyvän hänet osaksi Syyrian poliittista transitioprosessia. (RBK, Kommersant) Presidentti Putin vieraili Uzbekistanissa vakuuttaen tukeaan Uzbekistanin pääministerille ja vt. presidentille Shavkat Mirzijojeville. Putin ylisti Uzbekistanin edesmenneen presidentin Islam Karimovin roolia maidenvälisten suhteiden ankkurina ja Karimovin merkitystä vakauden säilyttäjänä Uzbekistanissa. Mirzijojev puolestaan ilmaisi Uzbekistanin johdon syvän kiitollisuuden Venäjän ystävyyden johdosta ja vahvisti Uzbekistanin pitävän Venäjää liittolaisenaan ja strategisena kumppanina. (Tass, RG) Venäjä ja Kiina järjestävät yhteiset merisotaharjoitukset Etelä-Kiinan merellä. Asiantuntijoiden mukaan maat harjoittelevat nyt ensimmäistä kertaa yhdessä tällä konfliktiherkällä alueella, missä useiden alueen maiden intressit kohtaavat. Presidentti Putin antaman lausunnon mukaan harjoitukset eivät vaikuta muiden maiden intresseihin ja ne ovat hyödyksi sekä Venäjän että Kiinan turvallisuudelle. (NG) Venäjä järjestää mittavat sotaharjoitukset Eteläisessä sotilaspiirissä. Kavkaz-2016-harjoitus kestää saakka ja siihen osallistuu yli sotilasta kaikista puolustushaaroista. Asiantuntijat pitävät mahdollisena, että harjoitukset ovat vastaus elokuussa kiristyneeseen tilanteeseen Krimillä. Venäjä väitti tuolloin Ukrainan yrittäneen sabotaasi-iskua Krimillä, jonka Venäjän turvallisuuspalvelu FSB sai kuitenkin estettyä. (Kommersant) 2. Sisäpolitiikka ja ihmisoikeudet Duumanvaalien kampanjointi vaisua ja kiinnostus vaaleihin edelliskertaa vähäisempi. Levada-keskuksen tutkimuksen mukaan vain 46 prosenttia venäläisistä on kiinnostuneita vaaleista ja vain 9 prosenttia seuraa kampanjointia tarkoin. Luvut ovat laskeneet vuoden 2011 duumanvaaleista. Hitaasti käynnistyneen kampanjoinnin pääteemoiksi ovat nousseet sosiaaliset kysymykset kuten eläkkeet, kunnallispalvelut, terveydenhoito sekä istuvan hallituksen ja pääministeri Medvedevin kritisointi. Myös kovemmat otteet korruptionvastaisessa taistelussa saavat kannatusta. Krimtematiikkaa ei ole noussut vaaleissa erityisen keskeiseen rooliin. Yhtenäisen Venäjän kannatus on pääkaupungissa muuta maata alhaisempaa, ja tuoreen Levada-keskuksen kyselytutkimuksen mukaan puolueen kannatus olisi laskenut koko maassa lähelle kolmeakymmentä prosenttia. Laskevan kannatuksen tilanteessa presidentti Putinin vastaanotti Yhtenäisen Venäjän ehdokkaita, mikä uutisoitiin laajasti venäläismediassa. (RBK, Kommersant, Vedomosti) Oppositiopuolue Parnas julkisti kirjoituksen Yhtenäisen Venäjän kytköksistä rikollisuuteen. Parnas-puolueen varapuheenjohtaja Ilja Jašin julkisti kirjoituksen "Rikollinen Venäjä" valtapuolue Yhtenäisen Venäjän sisällä esiintyvästä rikollisuudesta. Avoimiin lähteisiin perustuvassa kirjoituksessa nostetaan nimeltä esiin Yhtenäisen Venäjän kuvernöörien ja kaupunginjohtajien korruptiotapauksia sekä puolueen korkeiden edustajien ympärillä käytyjä rikosjuttuja. Kirjoituksen pääteesi on puolueen toimiminen "yksittäisten rikollisten ja rikollisryhmien sosiaalisen nousun hissinä" sekä väylänä näiden integroitumiseksi politiikkaan. Pian kirjoituksen julkaisun jälkeen propagandistinen NTV-kanava esitti Parnas-puolueesta paljastusfilmin, jossa puoluetta syytettiin ohjeiden saamisesta lännestä. Parnas on törmännyt myös kampanjointiongelmiin alueilla, samoin liberaaliopposition toinen pääpuolue Jabloko. Oppositiohahmo Aleksei Navalnyi on ilmoittanut tukevansa vaaleissa Parnasia, eikä kehota kannattajiaan boikotoimaan vaaleja. (Nezavisimaja Gazeta, NTV, Golosinfo.org)
3 Itsenäinen vaalitarkkailuliike Golos mediahyökkäyksen kohteena, alueilla ongelmia äänestyksen videovalvonnan takaamisessa. Vahvan propagandistinen ja sensaatiohakuinen NTVkanava esitti itsenäisestä vaalitarkkailuliike Golosista paljastusfilmin. Filmissä Golos leimattiin Yhdysvaltojen rahoittamaksi ja sen päämääriä ajavaksi toimijaksi, perusteluna mm. salaa kuvatut videonpätkät Golosin työntekijöiden tapaamisista läntisten diplomaattien kanssa. Golos-liike ylläpitää mm. kansalaisten suoraa puhelinlinjaa sekä päivittää vaalien väärinkäytöksistä ajantasaista "rikekarttaa". Vaalien alla alueilla on ollut ongelmia vaalitarkkailuun vaadittujen videokuvauslaitteistojen hankinnassa. Aluehallintojen pelkona on, etteivät ne saa korvausta kalliista hankinnoista. Päätös varustaa äänestyspisteet videokameroilla oli seurausta vuoden 2011 joukkomittaisista väärennöksistä duumanvaaleissa. Videokameroita on tarkoitus asentaa ympäri Venäjää. (NTV, Vedomosti, Kommersant) Levada-keskus on lisätty ulkomaisten agenttien listalle. Venäjän oikeusministeriö tutki elokuussa ilman erillisilmoitusta Levada-keskuksen kirjanpidon sen jälkeen, kun keskus oli julkaissut puolueiden kannatuskyselyn, jossa Yhtenäisen Venäjän suosio oli selvässä laskussa. Levada joutui tutkinnan alaiseksi jo vuonna 2013, mutta luopui silloin kaikesta ulkomaisesta rahoituksesta välttääkseen agenttilistalle joutumisen. Heinäkuussa 2016 ns. anti-maidan-ryhmän johtaja, duuman edustaja Dmitri Sablinin vaati tutkinnan uudelleenaloittamista. Mielipidetiedusteluja ja sosiologista tutkimusta tuottavaa keskusta on pidetty Venäjän viimeisenä riippumattomana ja luotettavana mielipidetiedusteluiden teettäjänä. Levadan johtaja Lev Gudkov kertoi Dožd- tv-kanavalle antamassaan haastattelussa päätöksen tekevän järjestön toiminnan mahdottomaksi. Vuonna 2012 voimaanastuneen lainsäädännön mukaan kaikkien ulkomaista rahoitusta saavien, poliittista toimintaa harjoittavien järjestöjen on rekisteröidyttävä ulkomaisten agenttien listalle. Listalla on tällä hetkellä 141 järjestöä. (Kaikki mediat). Beslanin äitejä pidätettiin terrori-iskun muistotilaisuudessa. Viisi Beslanin iskujen uhrien äitiä joutui 1.9. terrori-iskun muistotilaisuudessa poliisin pidättämiksi paljastettuaan päällysvaatteidensa alla olleet t-paidat, joihin oli painettu teksti: "Putin Beslanin pyöveli". Poliisi ja siviilipukuiset miehet painostivat paikalla olleita tiedotusvälineitä olemaan kuvaamatta naisia. Mediatietojen mukaan naiset saivat kukin ruplan sakot laittomasta mielenilmauksesta sekä poliisin vastustamisesta. He aikovat valittaa tuomiosta. Presidentin alainen ihmisoikeusneuvosto on aikeissa valittaa yleisen syyttäjän virastoon naisten laittomasta pidätyksestä. Vuonna 2004 kouluvuoden avajaisjuhlallisuuksiin Pohjois-Ossetian Beslanin kaupungissa tehdyssä iskussa kuoli 334 ihmistä, joista 186 lapsia. (Novaja Gazeta, Meduza, Interfax, Slon.ru). Venäjän korkein oikeus: Neuvostoliitto ei syyskuussa 1939 miehittänyt Puolaa yhteistyössä Natsi-Saksan kanssa. Tuomioistuin vahvisti permiläisen Vladimir Luzginin aiemmin saaman ruplan sakkotuomion VKontakte-kirjoituksesta, jossa hän kritisoi Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan solmimaa Molotov-Ribbentrop-sopimusta ja yhteistyötä Puolan miehityksen yhteydessä. Tuomio perustuu vuonna 2014 hyväksyttyyn lakiin, joka kieltää natsismin puolustamisen ja jota on kritisoitu historiantutkimusta häiritseväksi. (Novaja Gazeta, Meduza) Mielisairaalaan suljettu krimiläinen tataarijohtaja ja venäläismiehityksen vastustaja Ilmi Umerov pääsi pois pakkohoidosta. Krimin miehitystä vastustanut Ilmi Umerov passitettiin kesäkuussa mielisairaalaan simferopolilaisen tuomioistuimen päätöksellä. Tuomio herätti kaikuja Neuvostoliiton aikaisesta käytännöstä luokitella poliittisia toisinajattelijoita mielisairaiksi. Yhdysvallat, Euroopan Union, ETYJ ja Ukraina sekä useat ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet Umerovin vapauttamista. Umerov siirrettiin 7.9. pois mielisairaalasta, mutta hän on yhä pidätettynä. (Radio Svoboda)
4 3. Talous Venäjän talouskasvu /2016 Ennuste 2016 BKT:n kasvu % -3,7 % -0,9 % -0,6 % Reaalipalkka % -8,9 % 0,0 % -1,5 % Inflaatio % 12,9 % 7,2 % 5,8 % Vähittäiskauppa, % -10,1 % -5,7 % -2,7 % Teollisuustuotanto % -3,4 % 0,4 % 0,0 % Investoinnit % -8,4 % -4,4 % -3,1 % Vienti % -33,0 % -28,7 % -15,0 % Tuonti % -37,0 % -8,9 % -7,0 % Brentin keskihinta 51$/bll 38$/bll 40$/bll Budjetin yli/alijäämä -2,6 % -3,3 % -3,0 % Lähteet: Rosstat ja talouskehitysministeriön perusskenaario Vararahastot mrd. USD Vararahasto 32,2 Hyvinvointirahasto 72,2 Keskuspankin kulta- ja valuuttavarannot 395,0 Lähteet: Venäjän keskuspankki ja finanssiministeriö Ruplan kurssi EUR/RUB 72,40 USD/RUB 64,38 Lähde: Venäjän keskuspankki Raakaöljyn hinta Brent USD/bll 47,05 Urals USD/bll 44,76 Lähde: Neste Oil Vararahastoa jouduttiin käyttämään jo kolmannen kerran vuoden 2016 aikana. Finanssiministeriö myi elokuussa jo kolmannen kerran tänä vuonna valuuttaa vararahastosta federaation budjetin alijäämän kattamiseksi. Määrä oli sama kuin huhti- ja toukokuussa, 390 miljardia ruplaa (5,4 miljardia euroa). Vararahasto pieneni ruplamääräisesti 18 prosenttia 2,1 biljoonaan ruplaan ja dollarimääräisesti 15,7 prosenttia 32,2 miljardiin dollariin. Keskuspankin perusskenaarion mukaan budjetin alijäämä tulevana vuonna on 3,5 prosenttia BKT:sta, mikä edellyttää yhteensä 2,4 biljoonan ruplan nostoa vararahastosta. Budjettimenot ovat yleensä suurimmillaan vuoden viimeisellä neljänneksellä. Asiantuntijan mukaan Venäjällä on kolme vaihtoehtoa vararahaston ehtyessä: rahan painaminen, eläkeiän nostaminen ja luotonoton kasvattaminen. (Nezavisimaja Gazeta) Budjetin alijäämää voi pienentää hallintoa tehostamalla. Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tatjana Golikovan mukaan vuoden 2016 budjetin alijäämää voi pienentää noin biljoonalla ruplalla (14 miljardia euroa). Golikova kertoi virastonsa löytäneen epäkohtia vuoden 2015 federaation budjetista erityisesti huonosta suunnittelusta, eläkerahastojen vajeesta ja valtionlaitosten talletusten kasvusta. Valtion investointiohjelmista 1,6 biljoonaa ruplaa (22 miljardia euroa) olisi voinut käyttää tehokkaammin. (Vedomosti)
5 Valtionyritysten maksamiin osinkoihin vaaditaan korotuksia. Finanssiministeriö on valmistellut asetusehdotusta, jossa vaaditaan valtionyritysten IFRS:n mukaisesta nettotuloksesta maksettavien osinkojen nostamista 25 prosentista 50 prosenttiin. Finanssiministeriön laskelmien mukaan osinkojen korotus toisi vuosien budjettiin 675 miljardin ruplan (9,4 miljardin euron) lisätulot. Erityisesti Gazprom on kritisoinut ehdotusta, joka Gazpromin mukaan vaarantaa sen tulevat investoinnit. (Vedomosti) Elokuun inflaatio nollassa. Elokuun inflaatio oli 0 prosenttia ensimmäisen kerran sitten syyskuun Pääasiallinen syy oli vihannesten ja hedelmien hintojen lasku 8,9 prosentilla. Elintarvikkeiden hinnat laskivat 0,6 prosenttia. Kulutustavaroiden hinnat nousivat 0,6 prosenttia ja palvelujen 0,3 prosenttia. Talouskehitysministeriö laski vuoden 2016 inflaatioennusteensa 6,5 prosentista 5,8 prosenttiin. Inflaatiota vastaan taisteleva keskuspankki ei kuitenkaan välttämättä laske ohjauskorkoaan seuraavassa pidettävässä korkokokouksessaan, sillä se indikoi kommenteissaan odottaneensa elokuussa deflaatiota. (Vedomosti) Autoteollisuus sinnittelee eteenpäin. Vakavissa velkavaikeuksissa oleva autovalmistaja Avto- VAZ kertoi 85 miljardin ruplan (lähes 1,2 miljardia euroa) pääomituksesta, joka sisältää 25 miljardin ruplan osakeannin. Pääomituksen myötä velkataakan arvioidaan laskevan 20 miljardiin ruplaan, mutta asiantuntijat ennustavat velkojen kasvavan negatiivisen kassavirran myötä. Venäjän henkilöautomarkkinoiden kuihtuessa Ford ja Nissan vievät Venäjällä valmistettuja komponentteja muiden maiden tuotantolaitoksiinsa. Fordin tavoitteena on kolminkertaistaa komponenttien vienti Venäjältä EU-alueelle kolmen vuoden sisällä. Ford vie nykyisellään Venäjän laitoksiltaan esimerkiksi kevytmetallivanteita ja sytytystulppia Saksaan ja Iso-Britanniaan. Nissan alkaa valmistaa Pietarin tehtaallaan puskureita vietäväksi Eurooppaan tehtailleen. (Vedomosti, Kommersant) Ulkoiset taloussuhteet Kaukoidän talousfoorumi Vladivostokissa. Presidentti Putinin isännöimään ja järjestyksessään toiseen Kaukoidän talousfoorumiin Vladivostokissa osallistuivat mm. Etelä-Korean presidentti ja Japanin pääministeri. Japanista, Etelä-Koreasta ja Kiinasta osallistui suuri määrä yrityksiä. Presidentti Putin painotti puheessaan liike-elämän yhteistyötä alueen kehittämiseksi. Putin kertoi Venäjän tarjoamista eduista Kaukoitään sijoittaville yrityksille ja suunnitelmista logististen yhteyksien kehittämiseksi. Ulkomaiset sijoittajat ovat kuitenkin edenneet varovaisesti ja suunnitelmista on harvemmin siirrytty konkreettisiin hankkeisiin. Foorumin myötä uutisoitiin mm. kiinalaisten yritysten sijoituksista alueen maataloustuotantoon, japanilaisen Mitsuin sijoituksista vesivoimayhtiö RusHydroon ja japanilaisen JBIC-kehityspankin sijoituksesta hiiliterminaalin rakentamiseen Nahodkan satamaan. (Vedomosti, Kommersant, Venäjän Presidentin verkkosivut) Yhdysvallat laajensi Venäjän vastaisia pakotteitaan. Yhdysvaltain valtiovarainministeriö julkaisi 1.9. pakotelistalle lisättyjen 17 henkilön ja 20 yhtiön nimet. Listalla on 11 krimiläistä viranomaista ja seitsemän yhtiötä, jotka ovat mukana Kertšinsalmen siltahankkeessa. Listattujen yhtiöiden joukossa on mm. Rotenbergin Stroigazmontaž-yhtiön tytäryhtiö SGM-Most, joka on siltahankkeen pääurakoitsija. Lisäksi listalle on lisätty mm. Krimillä toimivia puolustusteollisuuden yhtiöitä ja useita Gazpromin tytär- tai muuten siihen omistussuhteessa olevia yhtiötä, mm. Gazprom Media ja Gazprombankin paikallishaaroja. Gazpromin mukaan pakotteet eivät vaikuta sen liiketoimintaan. (Rossiiskaja Gazeta, Kommersant) Venäjä salli charterlennot Turkkiin. Venäjä muutti päätöstään charterlentojen rajoittamisesta Venäjältä Turkkiin. Liikenneministeri Maksim Sokolovin mukaan Turkki on vahvistanut lentokenttien turvallisuutta Venäjän vaatimusten mukaisesti. Ensimmäiset charterlennot Antalyaan aloitettiin 3.9. Matkatoimistot eivät ole lisäämässä lentoja suuressa määrin, sillä sesonkia on jäljellä vain 1,5 kuukautta eikä matkojen kysynnästä ole takeita. Turkissa vierailevien venäläisturistien määrä onkin tänä vuonna jäämässä kahdeksasosaan viimevuotisesta. Vuonna 2014 turistimatkoja Turkkiin tehtiin 4,2 miljoonaa, vuonna ,46 miljoonaa. Presidentti Putin vakuutti presi-
6 dentti Erdoganille G20 -kokouksen yhteydessä, että aiemmin tehdyt päätökset toimeenpannaan. Charterlentojen palauttaminen oli yksi näistä päätöksistä. (Interfax, Gazeta.ru, Vedomosti) Mongolia harkitsee Euraasian talousliiton jäsenyyden hakemista. Euraasian talouskomission puheenjohtaja Tigran Sarkisian tapasi Mongolian Moskovan suurlähettilään, joka totesi maansa harkitsevan vapaakauppasopimuksen solmimista tai jopa talousliiton jäsenyyden hakemista. Euraasian talousliiton ja Mongolian välinen työryhmä selvittää suhteiden tiivistämisestä. (Euraasian talouskomission verkkosivut) Sääntely Viktor Vekselbergin yhtiöiden pääkonttoreissa etsintöjä. Venäjän lainvalvontaviranomaiset ovat tehneet etsintöjä Renova- ja T-Plus yhtiöiden toimistoihin ja takavarikoineet asiakirjoja. Venäjän tutkintakomitean mukaan Renova holdingyhtiöön kuuluva T-Plus -energiayhtiö on maksanut Komin tasavallan johdolle 12,2 miljoonaa dollaria lahjuksia, jotta johto vahvistaisi yhtiölle mahdollisimman edulliset lämpöenergia- ja sähköenergiatariffit. Lahjussyyte liittyy virastaan pidätetyn Komin tasavallan entisen päämiehen Vjatšeslav Gaizerin kauteen. Tapauksen johdosta on pidätettyinä yhteensä 15 henkilöä. Renova omistaa 65 prosenttia T-Plus yhtiöstä, joka on Venäjän suurimpia yksityisiä energiayhtiöitä. Renovan hallintoneuvoston puheenjohtaja ja omistaja on Viktor Vekselberg, joka on Forbesin mukaan Venäjän neljänneksi rikkain mies. (RBK, Vedomosti, BBC Russkaja služba) Venäjä perustaa lisää nopean reagoinnin kyberturvallisuuskeskuksia. Kasperskyn laboratorioiden kehittämiä ns. CERT-keskuksia (Computer Emergency Response Team) perustetaan kyberhyökkäysten estämiseksi mm. ydinvoimaloihin ja energia-alan laitoksiin. Venäjä hyödyntää tässä kokemuksia USA:sta, jossa on jokaisen tärkeän alan oma CERT. Voi kuitenkin olla, etteivät suurimmat yhtiöt halua jakaa tietoa kriittisestä infrastruktuuristaan Kasperskylle. Venäjällä tärkeimpien kohteiden turvallisuudesta vastaa useampi organisaatio, pääasiassa federaation tekninen ja vientivalvontapalvelu (FSTEK) sekä federaation turvallisuuspalvelu (FSB). Valtiollisia ja yksityisiä CERT-keskuksia on Venäjällä myös useita. (Kommersant) Opetus- ja tiedeala Putin erotti opetus- ja tiedeministeri Dmitri Livanovin. Hänen tilalleen nimitettiin presidentinhallinnossa työskennellyt Olga Vasiljeva. Erottamista perusteltiin sillä, että koulutusalan uudet prioriteettihankkeet edellyttävät uusia lähestymistapoja, uusia valtuuksia ja joissakin tapauksissa myös uusia ihmisiä. Erottaminen on yhdistetty lähestyviin duumanvaaleihin, sillä Livanov on ollut hallituksen epäsuosituin ministeri ja saanut viime aikoina negatiivista julkisuutta opetus- ja tiedeministeriön ehdotettua opettajien palkkojen alentamista. Livanov on nimitetty presidentin erityisedustajaksi Venäjän ja Ukrainan kauppa- ja taloussuhteisssa. Vasiljeva on historian professori, jonka tutkimukset ovat käsitelleet erityisesti Venäjän ortodoksisen kirkon historiaa. Presidentinhallinnossa hän toimi yhteiskunnallisten hankkeiden osaston varajohtajana. (Interfax, Vedomosti) Energia Putin: Venäjä voi ohjata kaasunviennin itään, jos Euroopan viennissä tulee ongelmia. Presidentti totesi Kaukoidän talousfoorumissa, että Gazprom suunnittelee Länsi-Siperian kaasukenttien yhdistämistä kehittyvään Kaukoidän infrastruktuuriin. Suunnitelmat liittyvät sekä Kaukoidän energiantarpeeseen että Gazpromin pyrkimyksiin laajentaa vientiään Aasiaan. Kaasuvirran kääntäminen itään päin edellyttäisi kuitenkin Kaukoidän putki-infrastruktuurin huomattavaa parantamista. Aasian vienti puolestaan nojaa pitkälti Siperian Voima -putkihankkeeseen, joka ei ole edennyt aikataulussa. (Interfax)
7 Gazprom pyrkii allekirjoittamaan sopimuksen Nord Stream 2 -putkilinjojen laskusta ennen vuoden loppua. Yhtiön mukaan hanke etenee aikataulussa ja putkien toimitus voi alkaa jo syyskuussa. Gazprom on nyt käyttänyt hankkeeseen 400 miljoonaa euroa ja kulut kasvanevat miljoonalla vuoden loppua kohti (vuosien arvioitu kokonaiskustannus miljoonaa euroa). (Vedomosti) Jamal LNG saa rahoitusta Japanista. Japanilaispankki JBIC ilmoitti Vladivostokin talousfoorumissa viimeistelevänsä sopimusta strategisesta kumppanuudesta Novatekin kanssa. JBIC tulee rahoittamaan Jamal LNG -nesteytetyn maakaasun tuotantohanketta 400 miljoonalla dollarilla. Novatek omistaa hankkeesta määräävät 50,1 prosenttia, Kiinan CNPC ja Ranskan Total kumpikin 20 prosenttia ja Silkkitierahasto vajaa 10 prosenttia. Aiemmin kuluvana vuonna hanke sai 12 miljardin dollarin rahoituksen Kiinasta. Nyt koossa on noin 18,5 miljardia arviolta 27 miljardin kokonaiskustannuksista. Hanke on kärsinyt rahoitusvaikeuksista, sillä Novatek on Yhdysvaltain toimialakohtaisten pakotteiden alla. (Vedomosti) Gazpromin pääjohtaja Aleksei Miller: Turkish Stream voisi tuoda kaasua Eurooppaan Kreikan kautta. Turkin ja Venäjän suhteiden lämmettyä neuvottelut Turkish Stream -kaasuputkesta jatkuvat. Gazpromin toimitusjohtajan Aleksei Millerin mukaan osapuolet eivät ole keskustelleet putken rakentamisesta Bulgarian halki. Millerin mukaan Turkish Streamin kaasua voitaisiin tuoda Eurooppaan Kreikan kautta. Hanke liikahti eteenpäin, kun Gazprom ilmoitti saaneensa ensimmäiset luvat putken rakentamiseksi Turkin viranomaisilta. (Interfax, Vedomosti) Putin Rosneftin ja Bašneftin yksityistämisestä. Presidentin mukaan valtio voi myydä 19,5 prosentin osuuden öljy-yhtiö Rosneftista vielä tänä vuonna. Arviolta 11 miljardin dollarin kauppasumma tilkitsisi kuluvan vuoden budjettivajetta. Aiemmin hallitus päätti lykätä toisen öljy-yhtiön, Bašneftin, yksityistämistä. Rosneft oli ilmoittautunut halukkaaksi ostajaksi, mikä herätti keskustelua valtionyhtiöiden oikeudesta osallistua yksityistämiseen. Putinin mukaan se, että Rosneft ostaisi enemmistöosuuden Bašneftista, ei ole paras mahdollinen vaihtoehto, mutta ketään ostajaehdokasta ei syrjitä. Budjetin kannalta tärkeintä on, kuka maksaa suurimman kauppahinnan. Talouskehitysministeri Uljukajev vahvisti, että laillisia esteitä Rosneftin osallistumiselle yksityistämiseen ei ole. Bašneftin hiljattain julki tulleen pitkän aikavälin kehityssuunnitelman mukaan yhtiö aikoo kaksinkertaistaa tuotantonsa vuoteen 2025 mennessä. (Vedomosti, Interfax) Venäjä ja Saudi-Arabia sopivat yhteistyöstä öljymarkkinoiden tasapainottamiseksi. Venäjän ja Saudi-Arabian energiaministerien yhteisessä tiedotteessa todetaan, että maat pyrkivät yhteistyössä vakauttamaan markkinoita ja takaamaan pitkän aikavälin kestävän investointitason. Sopimuksen toimeenpanemiseksi luodaan työryhmä, joka tapaa ensi kerran Moskovassa lokakuussa. Venäjän energiaministeri Aleksandr Novak luonnehti sopimusta historialliseksi ja totesi maiden suhteiden lähestyvän strategista kumppanuutta. Ministerit kutsuivat myös muut öljyntuottajamaat liittymään sopimukseen. Asiantuntijat epäilivät tuoreeltaan sopimuksen vaikuttavuutta, jos muita suuria tuottajamaita ei saada mukaan. Novakin mukaan Venäjä ja Saudi-Arabia keskustelevat tuotantotason jäädyttämisestä. Viimekeväinen yritys jäädyttää öljyn tuotantotaso kaatui erityisesti Iranin vastustukseen. (TASS) Rosatom on valmis rakentamaan 16 ydinvoimalayksikköä Saudi-Arabiaan. Rakennuskustannukset olisivat noin 100 miljardia dollaria ja aikajänne vuoteen Maat ovat solmineet hallitustenvälisen sopimuksen yhteistyöstä ydinenergian rauhanomaisessa käytössä vuonna (Interfax) Koulutus ja tiede Venäjän uusi opetus- ja tiedeministeri vaihtaa ministeriön avainhenkilöitä. Ministeri Olga Vasiljeva erotti kolme varaministeriä ja neljä osastopäällikköä, jotka vastasivat tiedotuspolitiikasta, omaisuudesta ja henkilöstöstä ml. lasten ja nuorten kasvatuspolitiikasta. Vasiljeva on otta-
8 nut nuorisopolitiikan välittömään valvontaansa. Ministerin uusi lehdistöpäällikkö on Andrei Jemeljanov, joka on tätä ennen työskennellyt yhteiskunnallisten hankkeiden osastolla presidentinhallinnossa, jossa myös Vasiljeva työskenteli ennen nimitystään ministeriksi. Aiemmin Vasiljeva työskenteli kulttuuriministeriössä ja pääministerin hallinnossa. Hän on koulutukseltaan historian opettaja ja erikoistunut Venäjän ortodoksikirkon 1900-luvun historiaan. Venäjän kansantalouden ja valtionpalveluksen akatemiassa hän vastaa valtion ja tunnustuskuntien suhteista. (Vedomosti, RBK) Mikä estää Venäjän nousun tieteen suurvallaksi? Nobelin palkinto on mennyt venäläisille tutkijoille viimeksi kuusi vuotta sitten, vaikka nuorten venäläisten "innovaattoreiden" hankkeita on lukemattomia. Ideoita on, mutta hyvin harva idea päätyy tuotteeksi kaupan hyllylle. Syitä tähän ovat mm. tieteenharjoittamisen hajanaisuus sekä tutkimusrahoituksen ja raportoinnin byrokratia. Ulkomaisia tutkijoita on käytännössä mahdotonta palkata venäläisiin tutkimushankkeisiin. Viime aikoina Venäjä on tehnyt paljon tieteen elvyttämiseksi mm. lisännyt apurahoja, nuorten tutkijoiden tukia ja perustanut kansainvälisiä tutkimusinstituutteja. Tällä ei kuitenkaan vielä tehdä Venäjästä tieteen suurvaltaa. Myös kaikkeen uuteen varovaisesti suhtautuvaa mentaliteettia olisi muokattava. (Argumenti i fakti) Maatalous, metsätalous ja elintarvikkeet Venäjä kielsi tuontielintarvikkeiden julkiset hankinnat. Venäjä on rajoittanut syyskuun alusta lähtien lukuisten ulkomailla valmistettujen elintarvikkeiden julkisia hankintoja. Rajoitukset perustuvat päivättyyn hallituksen asetukseen nro 832 ja koskevat muun muassa lihaa, kalajalosteita, äyriäisiä, maitoa ja maitotuotteita, sokeria ja suolaa. Rajoituksia perustellaan tarpeella suojella kotimaan markkinoita ja tukea kotimaisia tuottajia. Rajoitukset koskevat valtion ja kuntien hankintoja silloin kun tarjouskilpailuun on tullut vähintään kaksi sen ehdot täyttävää kotimaista tarjousta. (Venäjän hallitus, Inferfax) Vehnän vientitulli poistuu kahdeksi vuodeksi. Venäjän hallitus on luopumassa vehnän vientitullista kesään 2018 saakka. Vehnän vientitulli on ollut voimassa helmikuun 2015 alusta lähtien. Tällä hetkellä tullia maksetaan 50 prosenttia kuorman tullausarvosta vähennettynä 6500 ruplalla mutta kuitenkin vähintään kymmenen ruplaa tonnilta. Johtuen vehnän alhaisesta maailmanmarkkinahinnasta tullia on viime aikoina maksettu vain sen vähimmäismäärä. Venäjän viljaliiton presidentti Arkadi Zlotševski toivoo vientitullin poiston vilkastuttavan viljan vientiä, kun viejät uskaltautuvat tekemään pidempiä sopimuksia. (RIA Novosti) Venäjällä on havaittu ennätysmäärä afrikkalaista sikaruttoa. Venäjällä on todettu tänä vuonna syyskuun alkuun mennessä 145 afrikkalaisen sikaruton tautitapausta kesysioissa. Määrä on yli kolminkertainen verrattuna viime vuoden tilanteeseen. Elokuun lopussa afrikkalaista sikaruttoa tavattiin Krasnodarin piirissä eläimen sikalassa ja Rjazanin alueella sijaitsevassa suursikalassa. Moskovan alue johtaa tällä hetkellä koko Venäjän tartuntatilastoa, sillä alueen kotieläintiloilla todettiin elokuun 2016 aikana yhteensä 23 afrikkalaisen sikaruton tautipurkausta. (Rosselhoznadzor, IA Regnum) Kaukoidän talousfoorumissa suuria metsätaloussuunnitelmia. Metsätalouden kehittäminen oli yksi syyskuun 2016 alussa pidetyn Kaukoidän talousfoorumin teemoista. Tilaisuudessa esiintyneen federaation metsätalousviraston johtajan Ivan Valentikin mukaan Kaukoidässä olisi potentiaalia miljoonan kuution vuotuisiin hakkuisiin nykyisen 20 miljoonan kuution asemesta. VEBkehityspankki haluaa muodostaa alueelle metsätalousklusterin rahoittamistaan metsäteollisuuden hankkeista ja rakennuttaa jopa sellu- ja paperitehtaan. Usean ministeriön yhteistyönä kehitetään nyt mekanismia, jolla alueen metsäteollisuuteen investoivat yritykset voivat saada metsänvuokrasopimuksia ilman huutokauppamenettelyä. Myös ns. prioriteetti-investointien vähimmäisarvoa halutaan laskea Kaukoidän osalta. (Metsätalousvirasto, Vedomosti, TASS)
9 Urheilu Venäjä järjestää "varjoparalympialaiset". Kansainvälinen paralympiakomitea IPC päätti elokuussa sulkea Venäjän Riossa järjestettävistä paralympialaisista doping-sääntörikkeiden vuoksi. Venäläisurheilijat ja valtionjohto ovat arvostelleet päätöstä poliittisesti motivoituneeksi ja urheilijat ovat vedonneet tapauskohtaisen käsittelyn puolesta. Presidentti Putin kutsui päätöstä moraalittomaksi ja epähumaaniksi ja lupasi järjestää venäläisurheilijoille korvaavat, palkinnoiltaan vastaavat kilpailut. (Interfax, RBK) FIFA-valmistelujen budjettia on leikattu, mutta viivästykset ja rahoitusongelmat jatkuvat. Vuoden 2018 jalkapallon maailmamestaruuskisoja varten rakennetaan 12 stadionia 11 kaupunkiin. Alun perin budjetin oli määrä olla noin 22 miljardia dollaria ennätyksellisen suuri maailmanmestaruuskisoille mutta vain vajaa puolet huippukalliiden Šotsin olympialaisten budjetista. Ruplan kurssin heikkenemisen ja leikkausten jälkeen budjetti on pienentynyt noin 10 miljardiin dollariin. Useiden stadionhankkeiden on raportoitu olevan myöhässä. Eniten huomiota on saanut Pietarin Zenit-areena, jonka rakentaminen aloitettiin jo Standardit muuttuivat kisaisännyyden varmistuttua ja hankkeen kustannukset ovat ylittäneet budjetin jo viisinkertaisesti. Hankkeelle on siirretty kaupungin budjettivaroja muun muassa sairaala-, lastentarha ja kouluhankkeista. Pääurakoitsijaa vaihdettiin elokuussa ja entinen urakoitsija on haastanut kaupungin päättäviä elimiä oikeuteen. Lehdistössä spekuloidaan Pietarin kuvernöörin kohtalolla ja huhujen mukaan hänet voitaisiin siirtää stadionsotkun vuoksi nykyisestä tehtävästään duumanvaalien jälkeen. (RBK, the Moscow Times)
Kääntyykö Venäjä itään?
Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %
Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011
Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Suomen Moskovan suurlähetystö 1 Venäjän markkinatilanne maailmantalouden epävarmuudessa Maailman talous ajaantumassa taantumaan, miten se vaikuttaa Venäjän taloustilanteeseen?
Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014
Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Siperian talvi jatkuu koko vuoden 2015 Sanktiot eivät poistu vuoden 2015 aikana ja öljyn hinta jää 70-80 dollariin, minkä seurauksena: Venäjän
Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?
Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5
Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki
BOFIT - BLOGI Venäjän keskuspankki ilmoitti jo vuonna 2010 virallisesti vähentävänsä asteittain ruplan kurssin ohjausta, ja vuonna 2012 keskuspankki ilmoitti, että täyden kellutuksen edellyttämät valmistelut
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 26.8.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (1.8.-26.8.2016) Jännitteet lisääntyivät Krimillä, Venäjä syytti Ukrainaa sabotaasista Venäjä suostui 48 tunnin tulitaukoon
Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND
Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 Esityksen rakenne 1. Venäjän talouden kansallisia erikoispiirteitä 2. Tämän hetken talouskehitys 3.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 24.10.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 24.10.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 17. 24.10.2013 Venäjän talouskehitys hidastuu edelleen. Yhä suurempi osa Venäjän budjettimenoista luokitellaan salaisiksi. LNG-viennin vapauttamista
Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä
Venäläisten matkailu Suomeen kesä-heinäkuu 6.8. Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui kesäkuussa noin 233 000 ja heinäkuussa
Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä
Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä Venäjän BKT kasvoi enää 1.4% (1-6/2013) Vuonna 2007 kasvu oli 8.5% Kari Liuh to Kari Liuhto Venäjän kaupan professori Turun kauppakorkeakoulu Turun kauppakorkeakoulun alumnitapaaminen
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 18.7.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 18.7.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 4. 17.7.2013 Venäjä nousi maailman viidenneksi suurimmaksi taloudeksi. Autojen kierrätysmaksu hiertää Venäjän ja EU:n välejä. Valuuttakontrollia
Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa
Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 16.9.2010 1 Venäjän talous supistui vuonna 2009 voimakkaasti, mutta nousu on jo alkanut 50 40 30 20
Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.
Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.2011 Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT)
PUTININ PERINTÖ Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan haasteet uudelle presidentille
PUTININ PERINTÖ Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan haasteet uudelle presidentille Maanpuolustuskorkeakoulu, Strategian laitos Majuri Juha Mäkelä EHDOKKAAT 2.3.2008 PRESIDENTIN VAALISSA Gennadi Zjuganov
Venäjän kehitys. Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki
Venäjän kehitys Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki 7.4.2016 Pekka Sutela 1 Talous: Ennustajat ovat yksimielisiä lähivuosista Kansantulon supistuminen jatkuu vielä tänä vuonna Supistuminen vähäisempää
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 11.9.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 11.9.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (28.8.-10.9.2015) Venäjä kiistää valmistautuvansa taisteluihin Syyriassa Presidentti Putin vieraili Kiinassa ja osallistui
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.5.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.5.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (8.5. 21.5.2015) Kerry ja Nuland vierailivat Venäjällä. Useiden alueiden kuvernöörit pyrkivät jatkokaudelle ennenaikaisissa
Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa. Sanna Kurronen Lokakuu 2014
Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa Sanna Kurronen Lokakuu 2014 Onko Putinin onni kääntynyt? Rahoitussektorin kautta pakotteet purevat Talouskasvua ei ole Rupla kärsii nyt Venäjän heikkoudesta ja öljyn
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 16.5.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 16.5.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (22.4.-12.5.2016) Venäjä juhli 71. voitonpäivää perinteisillä paraateilla. Putin ja Japanin pääministeri Abe keskustelivat
Venäjän kasvu vaatii muutakin kuin energiaa
Venäjän kasvu vaatii muutakin kuin energiaa BOFIT Venäjä-tietoisku 13.5.213 Ohjelma Tilaisuuden avaus Seppo Honkapohja, pankinjohtaja Venäjän kasvu hidastuu Iikka Korhonen, tutkimuspäällikkö Venäjä hakee
Venäjä ei nopeasti nouse. Sanna Kurronen Maailskuu 2015
Venäjä ei nopeasti nouse Sanna Kurronen Maailskuu 2015 Talous on lamassa Talous supistuu selvästi vuonna 2015 ja yhä 2016 Venäjän talous supistuu tänä vuonna noin neljä prosenttia ja edelleen hieman vuonna
Öljyn hinnan romahdus
Samu Kurri Suomen Pankki Öljyn hinnan romahdus Hiekkaa vai öljyä maailmantalouden rattaisiin? 21.5.215 Julkinen 1 Teemat Hinnan laskun välittömät seuraukset Vaikutukset talouden toimijoihin Markkinat,
Mitä Venäjälle kuuluu?-
Mitä Venäjälle kuuluu?- Kypsyneen Putinismin aikakausi 03.06.2013 Journalistiseminaari, Oulu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS Hanna Smith Aleksanteri Instituutti, Helsingin yliopisto Putinismin
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 6.2.2015 Moskova. Lavrov: Venäjä kiitollinen Kiinalle ja Intialle Ukraina-linjansa ymmärtämisestä
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 6.2.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (23.1.-5.2.2015) Putin: "Naton legioona" hyödynsi taisteluiden taukoamisen uudelleenryhmittäytymiseen Ukrainassa Lavrov:
Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009
Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Suuri mahdollisuus Sijainti Täydentävä tuotantorakenne Naapurin tuntemus Rakennemuutostarve
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova 10.6.2014 Moskovan suurlähetystön uutiskatsaus (27.5. 9.6.2016) Peskov: Venäjää käsitellään Saksassa vastustajana. Ulkoministeri Soini tapasi ulkoministeri Lavrovin Moskovassa.
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (24.5-5.6. 2014)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 6.6.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (24.5-5.6. 2014) Putin tapaa länsimaiden johtajia Ranskassa. Putin kiistää väitteet Kaakkois-Ukrainan liittämisestä Venäjään
Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä
Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä 1) Venäjä yhä tärkeä Suomen taloudelle 2) Sanktiot eivät ole pääsyy Venäjän-vientimme laskuun 3) Venäjä suuri mahdollisuus, muttei lähitulevaisuudessa 4) Venäjän
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 18.12.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 18.12.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 5. 18.12.2013 Eri näkemyksiä siitä, tuleeko Venäjän syödä vai säästää. Kolme pankkia on menettänyt toimilupansa joulukuussa. Laki julkisen
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 12.10.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 12.10.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (25.9. 8.10.2015) Venäjä on jatkanut ilmaiskuja Syyriassa kohdistaen iskuja niin ISIS:tä kuin maltillisia kapinallisia
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.4.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.4.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (8.4. 21.4.2016) Nato-Venäjä-neuvosto kokoontui ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun 2014. Keskustelun aiheena oli mm. Ukraina.
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (6-19.6. 2014)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 19.6.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (6-19.6. 2014) ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKA Lavrov: Venäjä ei halua Ukrainan kriisin vaikuttavan Suomen ja Venäjän
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 19.2.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 19.2.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (5.2. - 18.2.2016) Medvedev: Länsi ja Venäjä ovat luisuneet uuteen kylmään sotaan. Venäjä torjuu Merkelin ehdotuksen Syyrian
Ruplan kurssi RUB 1.1.2013 3.7.2013 RUB/EUR 40,23 43,05 RUB/EUR RUB/USD 30,37 32,95 RUB/USD
Suomen suurlähetystö Moskova Talousuutisia Moskovasta 20.6. 3.7.2013 Budjettitulot vähenevät vuosina 2014-2016 Vararahastoista varoja infrastruktuurihankkeisiin Hallitukselta uusi yksityistämisohjelma
Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva
Venäjän turvallisuuspolitiikka
Venäjän turvallisuuspolitiikka aktiivista puolustusta käsiohjauksessa Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori YTT Katri Pynnöniemi Maanpuolustuskorkeakoulu ja Helsingin yliopisto MTS 14.12.2017
Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja
Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut
Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014
Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa
Venäjä missä mennään, mihin on varauduttava? Asiantuntija Timo Laukkanen Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK foorumi, Kouvola, 28.01.
Venäjä missä mennään, mihin on varauduttava? Asiantuntija Timo Laukkanen Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK foorumi, Kouvola, 28.01.2014 Venäjä edelleen tärkeä Suomelle Viennistä 8,5% (v/v-muutos 1-10/2014:
Venäjä nousee vai nouseeko katsaus Venäjän talousnäkymiin ja matkailuun
Venäjä nousee vai nouseeko katsaus Venäjän talousnäkymiin ja matkailuun Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy % 2 VENÄJÄN OSUUS SUOMEN ULKOMAANKAUPASTA 30,0 25,0 20,0 Tuonti v. 2016: 6,1 Mrd 15,0 11,2%
Venäjän-kaupan uusi normaali
Venäjän-kaupan uusi normaali 20.4.2018 Joensuu @JaanaRekolainen @SVKK_FRCC Suomalais-Venäläinen kauppakamari Missiomme on edistää yritysten kasvua ja liiketoimintaa Suomen ja Venäjän välisessä kaupassa.
Raakaöljyn hinnan laskun taloudellisista vaikutuksista
Raakaöljyn hinnan laskun taloudellisista vaikutuksista EU-EDUNVALVONTAPÄIVÄ Energiateollisuus Paavo Suni, ETLA Kalastajatorppa 13.2. 2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Raakaöljyn hinta päivittäin, Brent,
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Talousuutisia Moskovasta 10.5.2013
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA Talousuutisia Moskovasta 10.5.2013 Venäjä jatkaa talouspoliittista linjaansa; hallituksen ryhdyttävä toimiin talouskasvun elvyttämiseksi Hallituksen jäsenet eivät saa pitää
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 4.12.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 4.12.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 21.11. 4.12.2013 Talouskehitysministeriö alensi jälleen talouden kasvuennusteitaan. Ruplan kurssi alhaisimmillaan neljään vuoteen. Laki LNG-viennin
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova. Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova 21.10.2016 Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus 7. 20.10.2016 Putin peruutti Ranskan vierailunsa Syyrian tilanteen takia. Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet kireät Yhdysvaltojen
Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet
Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 5.12.2014 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 5.12.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (21.11. 4.12.2014) Putin puolusti linjapuheessaan Krimin liittämistä Venäjään historiallisista näkökohdista. Venäjä ja
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.7.2015 Moskova. Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (26.6. 17.7.2015)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.7.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (26.6. 17.7.2015) Putin isännöi Ufassa BRICS-ryhmän, Shanghain yhteistyöjärjestön ja Euraasian talousliiton huippukokoukset.
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (24.4. 7.5.2015)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 7.5.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (24.4. 7.5.2015) Venäjä tukee Etyjin tarkkailumission laajentamista Ukrainassa. Kiinan ja Venäjän välinen huippukokous
Makrokatsaus. Huhtikuu 2016
Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Talousuutisia Moskovasta 14. maaliskuuta 2013
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA Talousuutisia Moskovasta 14. maaliskuuta 2013 Keskuspankin johtaja vaihtuu kesällä Kulutustuotteiden tuonti piristyi alkuvuonna Palvelu-alat kasvavat teollisuutta nopeammin
Venäjän talouden näkymät
Venäjän talouden näkymät Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta Journalistiseminaari Helsinki 9.1.1 Vesa Korhonen Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 1 1 Talous 1 16... Talouteen kasautunut rasitteita.
Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK
Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat
Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015
Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015 Laaja valtakunnallinen otanta Kyselyyn vastasi lähes 1700 kauppakamarien jäsenyritystä eri
MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen
MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen Georgi Alafuzoff: Venäjä vallankumouksen tai isojen muutosten edessä...venäjä on historiallisessa käännekohdassa, joka murtaa nykyisen korruptioon
Öljymarkkinoiden näkymät. Lauri Kärnä, Senior Advisor, Neste Oil
Öljymarkkinoiden näkymät Lauri Kärnä, Senior Advisor, Neste Oil Öljyn hinta näytti olevan asettumassa 100-110 usd/bbl:iin Vuosikymmenen alku oli varsin tasainen, kunnes 2014 alkoi tapahtua 2 Vaikkakin
Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia
Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat
Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät
Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät Pekka Sutela 04.04. 2008 www.bof.fi/bofit SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Venäjä Maailman noin 10. suurin talous; suurempi kuin Korea, Intia
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.1.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.1.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (18.12.2015-21.1.2016) Lavrov: poliittinen prosessi Syyriassa voi alkaa tammikuun aikana. Venäjä ja Yhdysvallat neuvottelivat
KAUPPAPOLITIIKAN UUDET SUUNTAUKSET
KAUPPAPOLITIIKAN UUDET SUUNTAUKSET Aiempaa näkyvämpi osa EU:n ulkoista toimintaa; kauppapolitiikan politisoituminen Aiempaa enemmän esillä EU:n kilpailukykypolitiikassa johtuen globaaleista arvoketjuista
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.12.2015 Moskova. Venäjä irtisanoo Venäjän ja Ukrainan välisen vapaakauppasopimuksen 1.1.2016 alkaen.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.12.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (4.12. 17.12.2015) Venäjä irtisanoo Venäjän ja Ukrainan välisen vapaakauppasopimuksen 1.1.2016 alkaen. Venäjä on nimennyt
SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103
KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 14.8.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 14.8.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (18.7.-12.8.2015) Venäjän ulkoministeriö vaatii Ukrainaa pidättymään tulituksesta ja kovasanaisesta retoriikasta. Venäjä
Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät
Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011
Lokakuun matkailutilastoissa luodaan katsaus koko pääkaupunkiseutuun
Pekka Mustonen Lokakuun matkailutilastoissa luodaan katsaus koko pääkaupunkiseutuun Helsingin matkailutilastojen kuukausittaista kehitystä kuvaava artikkelisarja keskittyy tällä kertaa lokakuun matkailulukuihin
Aasian taloudellinen nousu
Aasian taloudellinen nousu Iikka Korhonen Suomen Pankki 27.4.2011 Maailmantalouden painopiste siirtyy itään Japanin ja myöhemmin Etelä-Korean taloudellinen nousu antoi ensisysäyksen modernin Aasian taloudelliselle
BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013
BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 18.11.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (21.10. 17.11.2016) Venäjällä riemuittiin Donald Trumpin vaalivoitosta. Peskov: Trumpilla ja Putinilla samanlainen näkemys
Energialähteet: ulkopolitiikka, talous ja ympäristö
Energialähteet: ulkopolitiikka, talous ja ympäristö Taustaa: Energia ulkosuhteissa Onnistuneen energiapolitiikan keskeisimmät kriteerit ovat saatavuus (ulkosuhteet), hinta (talous) ja ympäristö Talouden
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA. Talousuutisia Moskovasta 11. 24.5.2012
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA Talousuutisia Moskovasta 11. 24.5.2012 Venäjä sai uuden hallituksen, talouspolitiikan päätavoitteet pysynevät samoina. Medvedevin seitsemän käskyä uudelle hallitukselle. EU:n
Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit
Talouden näkymät ja riskit. Reijo Heiskanen Pääekonomisti
Talouden näkymät ja riskit Reijo Heiskanen Pääekonomisti Maailmantalouden kasvuennusteessa pientä laskupainetta, mutta iso kuva pitkälle ennallaan Maailmantalouden kasvu uhkaa jäädä hieman aiempia arvioita
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 8.6.2015 Moskova. Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (22.5. 4.6.2015)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 8.6.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (22.5. 4.6.2015) Presidentti Putinin allekirjoittama laki luokittelee rauhanajan erityisoperaatioissa kaatuneiden tiedot
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 23.10.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 23.10.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (9. 22.10.2015) Syyrian presidentti Bashar al-assad vieraili Moskovassa. Venäjä suunnittelee eri aselajien yhteistoiminnan
Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa?
Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa? Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät Lahdessa, 13.11.2014 Kristi Raik, Ulkopoliittinen
Venäjän osakemarkkinoiden näkymät vuodelle 2012
Venäjän osakemarkkinoiden näkymät vuodelle 2012 Petri Pöllänen salkunhoitaja Sijoitus Invest 16.11.2011 UB konserni Perustettu vuonna 1986 Kotimainen, pankkiryhmistä riippumaton avainhenkilöiden omistama
Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus
VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia
Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 27.4.218 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 217 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Suomen
Kasvuedellytyksiä ja julkista taloutta tulee edelleen vahvistaa
Suomen Pankki Kasvuedellytyksiä ja julkista taloutta tulee edelleen vahvistaa Tiedotustilaisuus 1 Euroalueen rahapolitiikka jatkuu taloutta tukevana ja hintakehitystä kiihdyttävänä 2 Euroalueen kasvu-
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 6.6.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 6.6.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 30.5. 5.6.2013 Ulkomaiset investoinnit lisääntyneet alkuvuonna, kotimaisia leikataan Keskisuuret venäläiskaupungit pärjäävät liiketoimintaympäristövertailussa
Miksi Ukraina on Suomelle tärkeä?
Miksi Ukraina on Suomelle tärkeä? Suomi ei ole Ukraina, mutta molemmat sijaitsevat Venäjän länsirajalla. Ukraina ei ole kaukana: etäisyys Kiova-Helsinki sama kuin Helsinki-Utsjoki. Mikäli Venäjä onnistuu
VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen
Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 2.3.217 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 216 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Suomen tavaraviennin
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14761/15 LIMITE PUBLIC PV CONS 68 RELEX 984 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3430. istunto (ULKOASIAT),
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 7.11.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 7.11.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 25.10. 6.11.2013 Venäjän sijoitus parani Maailmanpankin Doing business -vertailussa. Kansainvälinen valuuttarahasto varoittaa Venäjää pankkisektorin
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 23.9.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (9. 22.9.2016) Yhtenäinen Venäjä sai perustuslaillisen enemmistön uuteen duumaan. Puolue jyräsi myös 18.9. järjestetyissä
VENÄJÄN FEDERAATION HALLITUS
[Venäjän federaation vaakuna] VENÄJÄN FEDERAATION HALLITUS ASETUS n:o 625 MOSKOVASSA 25. päivänä kesäkuuta 2015 Muutokset Venäjän federaation hallituksen 7. elokuuta päivättyyn asetukseen n:o 778 Venäjän
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (9. - 23.5.2014)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 26.5.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (9. - 23.5.2014) Putin: suhteiden rakentaminen Ukrainan tuleviin vallanpitäjiin vaikeaa. Putin vieraili Kiinassa. Rogozin
Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin tammi-marraskuu vuonna 2017
13.12.2017 Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin tammi-marraskuu vuonna 2017 Vuosi 2017 keskeisiä tapahtumia Öljyntuottajamaiden järjestö Opec sekä 11 muuta öljyntuottajamaata vähensivät tuotantoaan
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille
Taloudellisen tilanteen kehittyminen
#EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja
Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset
Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Kysymys: Puolue 170 = Itsenäisyyspuolue 171 = Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 172 = Suomen Keskusta 173 = Kansallinen Kokoomus 174 = Köyhien Asialla
Taneli Dobrowolski 3.9.2015 TALOUSTAANTUMA. Tilastojen valossa
Taneli Dobrowolski 3.9.2015 TALOUSTAANTUMA Tilastojen valossa Rupla liukastelee öljyssä 130 Raakaöljyn keskihinta (Brent, USD) 90 Ruplan keskikurssi (RUB/EUR) 120 1 0 90 80 70 60 80 70 60 50 72,8 50 40
Venäjän paluu suurvallaksi
Dosentti Alpo Juntunen Raja- ja merivartiokoulu 25.8. Venäjän paluu suurvallaksi 0 1 Alue ja luonnonolot Venäjän federaatio on laajuudeltaan maailman suurin valtio. Laajuus on 17 075 000 neliökilometriä.
Suora lähetys Moskovasta: VENÄJÄ TÄNÄÄN JA HUOMENNA. Marja Manninen Yle Uutiset, Moskova
Suora lähetys Moskovasta: VENÄJÄ TÄNÄÄN JA HUOMENNA Marja Manninen Yle Uutiset, Moskova Katsaus taaksepäin Neuvostoliiton romahdus 1991 Taloudellinen, poliittinen ja sosiaalinen kaaos Demokratian nousu
Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä
Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne 14.11.2012 Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä VYR:in kysely syksyn sadosta 8.11.2012 Viljojen kokonaissato kasvaa ennusteen mukaan edellisvuoteen
I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?
Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä
Venäjän talouden uusi aika
Venäjän talouden uusi aika BOFIT Venäjä-tietoisku 29.5.2012 Ohjelma Venäjän kulutusvetoinen kasvu jatkuu Iikka Korhonen, tutkimuspäällikkö Onko Venäjän valtiontalous kestävällä pohjalla? Vesa Korhonen,