SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova
|
|
- Juuso Toivonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus ( ) Nato-Venäjä-neuvosto kokoontui ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun Keskustelun aiheena oli mm. Ukraina. Venäjä ja Yhdysvallat kiistelivät julkisuudessa kahdesta Itämerellä sattuneesta sotilaskoneiden kohtaamisesta. Presidentti Putin vastasi vajaan neljän tunnin ajan kansalaisten kysymyksiin mm. taloudesta, asumisesta ja terveysasioista. Terrorismi- ja ekstremismilainsäädäntöön esitetään kristystä. Nuorisolle perustettu oma sotilasorganisaatio "Junarmija". Venäjän valtion omaisuusviraston johtaja Dergunova erotettu. Kudrin suunnittelemaan talousuudistuksia. Haagin käräjäoikeus kumosi pysyvän välitystuomioistuimen Jukostuomion. Ulkomainen omistus uutisaggregaateissa rajoitetaan 20 prosenttiin. Öljyntuottajamaat eivät Dohassa järjestetyssä kokouksessa päässeet sopimukseen tuotannon jäädyttämisestä. Novak: venäläisyhtiöt jatkavat porauksia arktisilla merialueilla. 1. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka Nato-Venäjä neuvosto kokoontui ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun Vedomosti-lehden mukaan suurlähettilästason kokous päättyi ilman tuloksia. Venäjän Natosuurlähettilään Aleksander Gruškon mukaan Venäjää ei haittaa säännöllisen dialogin puuttuminen Naton kanssa, koska Venäjä pitää yhteyttä Naton jäsenmaiden kanssa. Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin mukaan Natolla ja Venäjällä on syviä erimielisyyksiä. Suurimmat erimielisyydet koskevat Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumia. (Gazeta.ru, NG, RG, TASS, Vedomosti) Japanin pääministeri Shinzo Aben vierailua Venäjälle odotetaan tapahtuvaksi 6.5. Ulkoministeri Lavrov vieraili Japanissa Venäjän valtionmedia on vierailujen alla uutisoinut Venäjän rakentavan uutta sotilaallista infrastruktuuria Japanin ja Venäjän suhteissa kiistanalaisille Kuriilien saariryhmän saarille Iturupille ja Kunashirille. (Interfax, Izvestia) Syyrian rauhanneuvottelut Genevessä keskeytyivät. Mediatietojen mukaan YK:n tukemat rauhanneuvottelut keskeytettiin sen jälkeen, kun Saudi-Arabian tukemat Syyrian oppositioryhmät päättivät keskeyttää osallistumisensa neuvotteluihin. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama korosti puhelinkeskustelussa Venäjän presidentti Putinin kanssa, että Syyrian hallitusta tulee painostaa lopettamaan opposition vastainen hyökkäysoperaatio. (NG, RT)
2 Kommersant-lehden mukaan Venäjän ja Iranin näkemykset Syyriasta ovat erkaantumassa toisistaan. Venäjä ja Yhdysvallat painottavat kansallista sovintoa ja poliittista prosessia, kun taas Iranin ensisijainen pyrkimys on pitää presidentti al-assad vallassa. Iranin parlamentin puhemies Ali Larijani vieraili Moskovassa Iranin puolustusministeri Hossein Deghanin on määrä osallistua turvallisuuskonferenssiin Moskovassa Interfax-tietotoimiston mukaan Deghani saattaa käydä keskusteluja aseostoista, Irania kiinnostavat mm. Su-30SM lentokoneet ja T-90-panssarivaunut. Venäjä toimitti Iranille ensimmäisen erän S-300- ilmatorjuntaohjusjärjestelmästä (Kommersant, Interfax) Putin ja Merkel kävivät puhelinkeskustelun Ukrainan tilanteesta Molemmat korostivat Minskin sopimuksen toimeenpanon tärkeyttä. Samana päivänä myös Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov keskusteli Ukrainan ulkoministerin Pavlo Klimkinin kanssa. Nezavisimaja Gazetan mukaan Itä-Ukrainan separatistialueiden johtajat olisivat siirtäneet paikallisvaaleja heinäkuun 24. päiväksi. (Interfax, NG, TASS) Venäjän perustuslakituomioistuin on ensimmäistä kertaa päättänyt olla noudattamatta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen (ECHR) päätöstä. ECHR:n mukaan Venäjän laki, joka kieltää vankien äänestämisen, on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastainen. RBK:n mukaan Venäjän perustuslakituomioistuimen tekemästä päätöksestä saattaa tulla ennakkotapaus, jota noudatetaan jatkossa politisoituneiden oikeuskäsittelyiden kohdalla. (Kommersant, MK, NG, Novye Izvestia, RBK, RG, Vedomosti) Ulkoministeri Sergei Lavrov vierailee Armeniassa keskustelemassa Vuoristo-Karabahin tilanteesta Sanomalehti Kommersantin mukaan presidentti Putin on vedonnut Armenian ja Azerbaidzhanin presidentteihin jotta maat jatkaisivat neuvotteluja konfliktin ratkaisemiseksi. Myös Kollektiivisen turvallisuusjärjestön varaulkoministerit tapasivat Armeniassa. Kokouksen aiheeksi ilmoitettiin ulkopoliittisten toimintojen koordinaatio. (Kommersant, NG, RIA) Presidentti Putin keskusteli palestiinalaisjohtaja Abbasin kanssa vakuuttaen Venäjän valmiutta tukea Lähi-idän rauhanneuvotteluja. Presidentti Putinin tapasi Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun Gazeta.ru julkaisun mukaan Venäjä haluaa olla aiempaa suuremmassa roolissa poliittisen ratkaisun aikaan saamisessa Lähi-idän rauhanprosessissa. (Gazeta.ru, Izvestia, RG, TASS) Venäjän, Kiinan ja Intian ulkoministerit tapasivat Moskovassa Kommersant-lehden mukaan kyseinen kolmen maan formaatti on menettämässä merkitystään, toisten mukaan taas RIC-formaatti tasapainottaa maiden kahdenvälisiä suhteita, erityisesti Kiinan ja Intian välisiä suhteita. (Kommersant, NG) Venäjän asevoimat kiistävät tiedot, joiden mukaan venäläiset lentokoneet olisivat ohittaneet vaarallisen läheltä yhdysvaltalaisen tiedustelukoneen. Venäjän puolustusministeriön mukaan venäläisen Su-27-koneen ja yhdysvaltalaisen tiedustelukoneen kohtaaminen Itämeren yllä tapahtui täysin kaikkien kansainvälisten sääntöjen mukaisesti. Sanomalehti Vedomostin mukaan raportointi vaarallisista ohituksista venäläisten lentokoneiden ja yhdysvaltalaisten sotalaivojen välillä lisääntyi Nato-Venäjä neuvoston kokousta edeltävänä aikana. (Interfax, NG, RG, Vedomosti, RT) Kreml tukee Venäjän puolustusministeriön kantaa välikohtauksesta venäläisen SU-24- pommikoneen ja yhdysvaltalaisen hävittäjän USS Donald Cookin välillä Itämerellä. Venäjän puolustusministeriön mukaan venäläiskoneen lentäjät noudattivat kaikkia kansainvälisiä turvallisuusmääräyksiä ja käänsivät koneen poispäin Yhdysvaltojen laivasta. Pentagonin mukaan
3 venäläiskoneet lähestyivät laivaa alle kymmenen metrin etäisyydeltä. Pentagon kuvaili tapausta hyökkäyksen jäljittelyksi. Ulkoministeri Kerryn on tarkoitus keskustella tapauksesta ulkoministeri Lavrovin kanssa. (Interfax, RIA) Venäjän tutkintakomitean johtaja Aleksandr Bastrykinin mukaan Yhdysvallat ja sen liittolaiset käyvät Venäjää vastaan hybridisotaa, joka on nyt edennyt avoimen vastakkainasettelun vaiheeseen. Bastrykinin mukaan sotaa käydään poliittisella, taloudellisella, juridisella sekä informaatiotasolla. Yhdysvallat panostaa hankkeisiin, jotka pyrkivät demokratian lisäämiseen Venäjän naapurimaissa. Hankkeissa on kyse "informaatio- ja ideologisesta aseesta", jolla pyritään lietsomaan Venäjä-vastaisuutta. Venäläistutkijat ovat liittäneet Bastrykinin kommentit duumassa käsiteltävänä olevaan lakiehdotukseen, jonka hyväksyminen kiristäsi huomattavasti Venäjän terrorismi- ja ekstremismilainsäädäntöä. (Kommersant, RIA) Venäjän ja Yhdysvallat neuvottelevat kyberturvallisuusyhteistyöstä, joka on ollut jäissä Krimin laittomasta liittämisestä lähtien. Maat pyrkivät määrittämään periaatteita koskien kybersodankäyntiä. (NG) 2. Sisäpolitiikka ja ihmisoikeudet Presidentti Putin vastasi vajaan neljän tunnin ajan kansalaisten kysymyksiin. Presidentin "suoraan linjaan" soittaneita kansalaisia huolestuttivat laskeva elintaso, ruoan ja energian hinnannousu, teiden kunto, lääkkeiden saatavuus, kunnallistekniikan kysymykset, asuntokannan peruskorjaus sekä syrjäisten alueiden terveydenhoito. Presidentti Putin kommentoi keskustelun aikana tiukkaan sävyyn ex-kuvernöörien korruptiotutkintoja. Lisäksi Putin totesi keskustelleensa Tšetšenian päämies Kadyrovin kanssa tämän kovasta retoriikasta oppositiopoliitikkoja kohtaan ja myönsi olevansa osasyyllinen siihen, että Kadyrov katsoo voivansa käyttää kovaa kieltä. Vaaliteema oli esillä useissa kysymyksissä. Yhtenäinen Venäjä on Putinin mukaan maata tasapainottava toimija, jolla pitkästä vallassaolosta johtuen on myös suuri vastuu maan tilanteesta. Vaaleissa se ei saa mitään etuoikeuksia, mikä Putinin mukaan nähtiin mm. viime syksyn Irkutskin kuvernöörivaaleissa, joissa Yhtenäisen Venäjän kandidaatti hävisi kommunistien ehdokkaalle. Putinin mukaan Venäjän puoluejärjestelmän toimivuus näkyy siinä, että Novosibirskissä, Jekaterinburgissa ja Karjalassa vaaleissa ovat voittaneet muiden puolueiden edustajat. Putin ei suostunut kommentoimaan mahdollista ehdokkuuttaan vuoden 2018 presidentinvaaleissa. Putinin kommentoi myös tuoretta päätöstään kansalliskaartin perustamisesta. Pääsyy perustamiselle on Venäjän aselupajärjestelmän ja koko yksityisen turvasektorin hallinnan keskittäminen yhdelle toimijalle sekä toiminnan tehokkuuden parantaminen. Suoran linjan jälkeen mediassa levisi tieto, että spontaaniksi kansalaiskohtaamiseksi rakennettua tapahtumaa olisi harjoiteltu etukäteen muutamaa päivää aiemmin. Presidentin tiedottaja Dmitri Peskov kiisti väitteet. (Rossija 1, kremlin.ru, Dožd) Terrorismi- ja ekstremismilainsäädäntöön esitetään mittavaa kiristystä. Duuman käsittelyyn on tuotu lakipaketti terrorismilainsäädännön merkittävästä kiristämisestä, minkä seurauksena mm. avunanto rinnastuisi varsinaiseen terroritekoon ja tuomittavien alaikäraja laskisi kuudestatoista vuodesta neljääntoista. Toteutuessaan lakimuutokset merkitsisivät muun muassa elinikäistä vankeustuomiota kansainvälisestä terrorismista sekä muiden maksimituomioiden merkittävää nostoa. Lakimuutos antaisi mahdollisuuden evätä Venäjän kansalaisuus terrorismiin syyllistyneiltä kaksoiskansalaisilta sekä viiden vuoden maastapoistumiskieltoa henkilöille, jotka ovat saaneet virallisen varoituksen terroritekoja, sotaa tai kansanmurhaa lietsovista teoista. Mediassa on arvioitu maastapoistumiskiellon kattavan muun muassa ekstremistisistä lausunnoista syytetyt bloggarit ja kansalaisaktivistit. Presidentin alainen ihmisoikeusneuvosto on kritisoinut lakipakettia ja on aikeissa toimittaa duumalle korjausehdotuksensa. Paketin arvioidaan menevän läpi vielä ke-
4 vätkaudella. Viime vuonna Venäjällä tuomittiin 544 ihmistä ekstremismilainsäädännön perusteella. Määrä kasvoi 30 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Terrorismirikoksista tuomittiin 110 henkeä. (Vedomosti, RBK, Rossiskaja Gazeta, Dožd) Nuorisolle perustettu oma sotilasorganisaatio "Junarmija". Yleisvenäläinen lasten ja nuorten sotilaallinen järjestö "Junarmija" (Nuorarmeija) aloittaa toimintansa 1.9. Järjestö perustettiin varapuolustusministeri Nikolai Pankovin aloitteesta ja Putinin tuella, ja se toimii puolustusministeriön alaisuudessa. Järjestön tärkeimpänä tavoitteena on nuorison patrioottinen kasvatus. Alussa mukana ovat pilottialueet eri puolilta Venäjää, myöhemmin järjestön on tarkoitus laajentaa toimintansa ympäri maata. Junarmijan yksiköt sijoitetaan lähelle armeijan pysyviä tukikohtia, armeijan instituutteja ja koulutuslaitoksia sekä armeijan urheilukomplekseja. (Rossiskaja Gazeta, Vedomosti) Venäjän valtion omaisuusviraston johtaja Dergunova erotettu. Pääministeri Medvedev vapautti virallisesti valtion omaisuusviraston Rosimuštšestvon johtajan Olga Dergunovan tehtävistään. Tietojen mukaan hän on palaamassa entisen työnantajansa VTB-pankin palvelukseen. Erottamisen yhdeksi syyksi on uutisotsikoissa nostettu Dergunovan luvaton matka kesämökille Suomeen. Venäjän valtion keskeisissä tehtävissä työskentelevien ja salaisen tiedon kanssa toimivien virkamiesten on sovittava erikseen esimiestensä kanssa ulkomaanmatkoistaan. Erottamisen todellisiksi syiksi on lehdistössä nostettu Dergunovan ja hallituksen ristiriidat valtionomaisuuden yksityistämispolitiikasta. (Vedomosti, Kommersant) Yhtenäinen Venäjä hakee vaaleissa nostetta uusilla kasvoilla. Uutistietojen mukaan Yhtenäinen Venäjä pyrkii uudistamaan vaalilistojen kärkinimiä. Puolueen uusiksi vetureiksi ennakoidaan ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharovaa sekä Krimin yleistä syyttäjää Natalija Poklonskajaa. Yli 40 Yhtenäisen Venäjän nykyistä duumaedustajaa ei ole aikeissa lähteä ehdolle tulevissa vaaleissa. Uutistietojen mukaan kolme Liberaalidemokraattisen puolueen duumaedustajaa on asettunut ehdolle Yhtenäisen Venäjän esivaaleissa. Venäjän kommunistipuolueen Moskovan osaston uutisoidaan aikovan kutsua vaaliväittelyihinsä myös duuman ulkopuolisten oppositiopuolueiden edustajia. (Gazeta.ru, RBK, Vedomosti, Kommersant) Demokraattisen koalition esivaalisuunnitelma rakoilee videokohun jälkimainingeissa. Duuman ulkopuolisista oppositiopuolueista koostuva, Parnas-puolueen johtama Demokraattinen koalitio valmistautuu järjestämään esivaalit Yhtenäisen Venäjän tapaan. Mediatietojen mukaan Parnasin varapuheenjohtaja Ilja Jašin ei ole aikeissa ottaa osaa esivaaleihin. Jašin ilmoitti päätöksestään sen jälkeen, kun Parnas päätti olla erottamatta puolueen johtajaa Mihail Kasjanovia vaalilistan kärjestä. Mediassa tilanteen on arvioitu johtuvan NTV-tv-kanavan julkaisemasta paljastusvideosta, jossa Kasjanoviksi väitetty henkilö harrastaa seksiä Parnasin poliittisen neuvoston jäsen Natalija Pelevinaksi väitetyn henkilön kanssa sekä haukkuu kovin sanoin oppositiotoverinsa. Toisten arvioiden mukaan Jašinin päätöksen takana ovat ristiriidat Kasjanovin sekä oppositioaktivisti Aleksei Navalnyin kannattajien välillä. Myös Navalnyin korruptionvastaisen säätiön lakimies Ivan Ždanov on jättäytynyt esivaaleista johtuen konfliktista Mihail Kasjanovin kanssa. Väitettyä videopaljastusta Kasjanovista on seurannut myös Rossija-1 kanavalla lähetetty filmi oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin väitetyistä yhteyksistä Iso-Britannian turvallisuuspalveluihin. Navalnyi on ilmoittanut aikovansa haastaa kanavan oikeuteen perättömistä syytöksistä. (RBK, Vedomosti, Gazeta.ru, Dožd)
5 3. Talous Venäjän talouskasvu Ennuste 2016 BKT:n kasvu % 0,6 % -3,7 % -0,3 % Reaalipalkka % 1,3 % -8,9 % -2,9 % Inflaatio % 11,4 % 12,9 % 7,0 % Vähittäiskauppa, % 2,5 % -10,1 % -3,3 % Teollisuustuotanto % 1,7 % -3,4 % -0,6 % Investoinnit % -2,5 % -8,4 % -3,1 % Vienti % -5,5 % -33,0 % -15,0 % Tuonti % -9,2 % -37,0 % -10,0 % Urals-öljyn keskihinta 98$/bll 51$/bll 40$/bll Budjetin yli/alijäämä -0,5 % -2,6 % -5,1 % Lähteet: Rosstat ja talouskehitysministeriö Vararahastot mrd. USD Vararahasto 50,6 Hyvinvointirahasto 73,2 Keskuspankin kulta- ja valuuttavarannot 388,0 Lähteet: Venäjän keskuspankki ja finanssiministeriö Ruplan kurssi RUB EUR/RUB 75,01 USD/RUB 66,03 Lähde: Venäjän keskuspankki Raakaöljyn hinta USD/bll Brent USD/bll 43,35 Urals USD/bll 40,05 Lähde: Neste Oil Kudrin suunnittelemaan talousuudistuksia. Entinen finanssiministeri Aleksei Kudrin vahvisti ryhtyvänsä strategisen tutkimuskeskuksen hallituksen puheenjohtajaksi ja ottavansa vastaan presidentti Putinin tarjouksen olla kehittämässä Venäjän vuoden 2018 jälkeistä kehitysstrategiaa. Hän sanoi tarttuvansa julkishallinnon, koulutuksen, terveydenhuollon ja oikeuslaitoksen ongelmiin. Vedomostin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Venäjällä on keskusteltu kyseisistä uudistuksista 1990-luvun alusta lähtien. Kudrin totesi Venäjän olevan kuitenkin nyt valmis muutokseen, sillä ilman uudistuksia maata uhkaa pitkittyvä taantuma. (Vedomosti) Moody's: noin 10 prosenttia pankeista menettää toimilupansa vuoden aikana. Luottoluokituslaitos Moody'sin mukaan 10 prosenttia pankeista joutuu selvitystilaan ja menettää toimilupansa seuraavien 12 kuukauden aikana. Keskuspankki on tehostanut valvontaansa ja jatkaa väärinkäytöksiin ja huonoon hallintoon syyllistyneiden pankkien siivousta. Moody's olettaa talletussuojan ulkopuolella olevien velkojien tulevan kärsimään huomattavia tappiota pankkien selvitystilaan asettamisen vuoksi. Pääasiassa kaatuneet pankit ovat olleet pieniä, mutta äskettäin pankki-
6 lisenssin menettäneiden joukossa on myös keskisuuria pankkeja (Vnešprombank, Probusinessbank, Nota Bank). Vuoden 2014 alusta 190 pankkia on menettänyt toimilupansa. Maaliskuun lopussa Venäjällä oli 711 pankkia. (TASS) Ulkomaisia pankkeja ei tarvita yksityistämisjärjestelyissä. Hallitus pitää valitsemiaan venäläisiä investointipankkeja VTB Capitalia ja Sberbank CIB:tä täysin pätevinä järjestämään valtionyritysten yksityistämistä. Varapääministeri Arkadi Dvorkovitšin mukaan kansainvälisten investointipankkien ei pidä osallistua "keinotekoisesti" järjestelyihin. UBS, Credit Suisse, UniCredit, Citi ja Raiffaisenbank ovat tehneet tarjouksen yksityistämisprosessiin osallistumisesta. Hallitus suunnittelee ainakin Rosneftin, Bašneftin, Alrosan ja VTB:n ja Sovkomflotin osittaista myyntiä tänä vuonna. (Interfax) Budjetin tasapainottaminen oleellista rahoitusmarkkinoiden vakauden kannalta. Keskuspankki varoittaa kasvavan budjetin alijäämän lisäävän epävakautta rahoitus- ja valuuttamarkkinoilla. Velan kasvattaminen vähentää valtiontalouden hoidon uskottavuutta, mikä kasvattaa pääomanvientiä, heikentää ruplan kurssia, lisää inflaatiopaineita ja rajoittaa talouskasvua. Tilapäinen budjettivaje ei ole ongelma, mutta hallituksella pitäisi olla keskipitkän tähtäimen strategia budjetin tasapainottamiseksi. Finanssiministeriön mukaan vararahaston rajojen tullessa vastaan luotonoton kasvu on ennen pitkää välttämätöntä. Kotimaisilta markkinoilta on saatavissa vain lyhytaikaista velkaa 9-10 prosentin korolla. Finanssiministeriön mukaan budjetin alijäämä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä oli 3,7 prosenttia BKT:sta. (Vedomosti, Interfax) Taloudelliset ulkosuhteet Venäjä kutsuu yhteistyöhön Euraasian talousliiton kanssa. Duuman puhemies Sergei Naryškin tarjosi muille valtioille laajempaa yhteistyötä Euraasian talousliiton kanssa puhuessaan Moskovassa pidetyssä kansainvälisessä RosInvest -konferenssissa. Erityisesti yhteistyöformaattina nousi esille vapaakauppa-alueiden perustaminen. (Interfax) Lääkkeiden yhteismarkkinoiden käynnistyminen kangertelee. Euraasian talousliiton alueella lääkkeiden ja lääketieteellisten tuotteiden yhteismarkkinat astuvat voimaan Kuitenkin yhteismarkkinoiden toimeenpano kansallisella tasolla on vielä kesken. Euraasian hallitustenvälisen neuvoston kokouksessa pääministeri Medvedev kehotti talousliiton jäsenmaita kiinnittämään huomiota yhteisten sääntöjen valmisteluun ja sopimaan kiistoista, jotta yhteismarkkinat voisivat toimia täysipainoisesti kuluvan vuoden lopulla. (Interfax, Venäjän hallituksen verkkosivut). Haagin käräjäoikeus kumosi pysyvän välitystuomioistuimen Jukos-tuomion. Vuonna 2014 langetettu välitystuomioistuimen päätös määräsi Venäjän maksamaan ennätykselliset 50 miljardin dollarin korvaukset öljy-yhtiö Jukosin entisille enemmistöosakkeenomistajille. Käräjäoikeus kumosi tuomion Venäjän valituksen perusteella. Osakkeenomistajat ilmoittivat valittavansa käräjäoikeuden päätöksestä. Asiantuntija-arvioiden mukaan prosessi kestänee vielä ainakin 2 4 vuotta. Osakkeenomistajat ovat hakeneet Venäjän valtionomaisuuden jäädytyksiä ulkomailla, viimeisimmäksi Intiassa. Ranska jäädytti hiljattain Venäjän avaruusalan valtionyhtiö Roskosmoksen saatavia, mutta Roskosmos sai jäädytyksen kumottua oikeudessa. (TASS, Interfax) Sääntely Kotimainen tuotanto korvaamaan elektroniikkakomponenttien tuontia. Hallitus ja Venäjän presidentin alainen sotateollisuuskomitea valmistelevat ohjelmaa elektroniikkakomponenttien tuonnin korvaamisesta kotimaisella tuotannolla. Teollisuus- ja kauppaministeriö puolestaan val-
7 mistelee GLONASS-navigointijärjestelmän siirtämistä käyttämään 1 3 vuoden kuluessa pelkästään kotimaisia komponentteja. (Izvestija) Ulkomainen omistus uutisaggregaateissa rajoitetaan 20 prosenttiin. Lakiesitys, joka rinnastaa uutisia kokoavat sivustot, uutisaggregaatit, muihin tiedotusvälineisiin, on läpäissyt duuman ensimmäisen kuulemisen. Esityksen mukaan ulkomaisen omistuksen osuus uutisaggregaateissa voisi olla korkeintaan 20 prosenttia kuten muissakin tiedotusvälineissä. Ne velvoitettaisiin myös valvomaan välittämiensä tietojen oikeellisuutta. Esitys koskee uutisaggregaatteja, joilla on yli miljoona päivittäistä käyttäjää. Tiedotusvälinerekisteriä ylläpitää ja niiden toimintaa valvoo federaation viestinnän, tietotekniikan ja joukkotiedotuksen valvontalaitos Roskomnadzor. (The Moscow Times, Vedomosti). Ulkomaisten tavaroiden kriteerejä ja listaa tarkistetaan julkisissa hankinnoissa. Talouskehitysministeriö, teollisuus- ja kauppaministeriö ja antimonopolivirasto ovat saaneet pääministeri Medvedeviltä toimeksiannon käydä syksyyn mennessä läpi lista julkisten hankintojen ulkopuolelle suljetuista ulkomaisista tavaroista ja määritellä rajoituksille uudet kriteerit. Teollisuus- ja kauppaministeriö on maaliskuussa esittänyt 420 tuotetta käsittävän listan laajentamista 70 uudella nimikkeellä, pääasiassa koneenrakennuksen tuotteilla. Talouskehitysministeriö on esittänyt asteittaista luopumista rajoituksista. Varaministeri Jelinin mukaan rajoitukset alentavat kotimaisten tuotteiden laatua ja ovat nostaneet hankintasopimusten hintoja jopa 40 prosentilla. (Vedomosti) Ulkomaisten ohjelmistojen täyskielto vastatuulessa. Viestintäministeriö vastustaa talouskehitysministeriön huhtikuista esitystä ulkomaisten ohjelmistojen ja laitteiden hankintakiellosta. Kielto kattaisi hankinnat valtion ja kuntien virastoihin ja laitoksiin sekä puolustuksen ja turvallisuuden tarpeisiin. Kielto koskisi myös ohjelmistojen ja laitteiden huoltoa. Asiantuntijoiden mukaan siirto ei edes onnistuisi viittä vuotta lyhyemmällä siirtymäajalla; pikaisesti toteutettuna se halvaannuttaisi esim. veroviranomaisen ja eläkerahaston toiminnan. Pääministeri Medvedev allekirjoitti marraskuussa 2015 asetuksen, jonka mukaan valtionelinten ja -laitosten on erikseen perusteltava ulkomaisten ohjelmien ja laitteiden hankinta alkaen. ( RBK) Ympäristömaksu 36 tuoteluokalle. Pääministeri Medvedev allekirjoitti asetuksen, jossa määritellään ympäristömaksu 36 tuoteluokalle. Uudistus toteutetaan asteittain vuosien aikana. Kuluvana vuonna maksuvelvollisiksi tulevat paperin, paristojen, renkaiden ja hehkulamppujen tuottajat. (Rossiiskaja Gazeta) Teollisuus Huhtamäki investoi 8 miljoonaa lisäkapasiteettiin. Huhtamäki laajentaa Moskovan alueen tuotantolaitoksensa kapasiteettia, minkä myötä yritys vahvistaa johtoasemaansa kananmunapakkausten valmistajana. Lisäkapasiteetti otetaan käyttöön toukokuussa Moskovan alueen tuotantolaitos on valmistanut kuitupakkauksia ja tarjoilupakkauksia jo yli 10 vuotta. (Huhtamäki OYJ) Henkilöautojen myynnin pohja näkyvissä? Maaliskuussa Venäjällä myytiin henkilöautoa, mikä on 10 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden maaliskuussa. Vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä myynti supistui 16,9 prosenttia. Asiantuntijat ovat erimielisiä siitä onko henkilöautojen myynnin romahduksen pohja löytynyt. Yksi asiantuntija ennustaa kuluvan vuoden aikana myynnin supistuvan vielä 5-10 prosenttia ja toinen arvioi myynnin nousevan 5 prosenttia. (Vedomosti)
8 Energia Öljyntuottajamaat eivät päässeet sopimukseen tuotannon jäädyttämisestä. Dohassa järjestettyyn tuottajien kokoukseen osallistui 16 maata, jotka yhdessä edustavat noin puolta globaalista tuotannosta. Iran perui osallistumisensa viime hetkellä. Venäjän energiaministeri Novakin mukaan Venäjä odotti kokoukselta tuloksia, mutta niitä ei saatu, sillä Saudi-Arabia ja muut Persianlahden maat muuttivat aiempia kantojaan. Saudi-Arabialle on tärkeää, että kaikki tuottajamaat sitoutuvat sopimukseen, Iran taas haluaa nostaa tuotantonsa neljään miljoonaan barreliin päivässä ennen kuin voisi sitoutua tuotannon rajoituksiin. Ennen kokousta toiveet sopimuksen syntymisestä nostivat raakaöljyn hintaa mutta tuloksettoman kokouksen jälkeen hinta lähti jälleen laskuun. Sberbankin arvion mukaan hinta voisi laskea 35 dollariin, mutta ei enää helmikuun pohjalukemiin. Ruplan kurssi lähti laskuun öljyn hinnan pudotessa. (TASS, Kommersant, RBK) Gazprom sopi Engien ja E. Onin kanssa pitkäaikaisten kaasusopimusten ehtojen muuttamisesta. Yhtiöt sopivat uusista hinnoitteluehdoista välimiesmenettelyn ulkopuolella. Gazprom on ollut haluton muuttamaan pitkien kaasuntoimitussopimustensa ehtoja markkinalähtöisemmiksi, mutta on markkinatilanteen muuttuessa joutunut tekemään myönnytyksiä. Sekä Engie, että E. On ovat Gazpromin kumppaneita Nord Strem 2 -hankkeessa. (Kommersant) Novak: venäläisyhtiöt jatkavat porauksia arktisilla merialueilla. Energiaministeri vakuutti, että työ arktisilla merialueilla jatkuu, vaikkakaan ei samalla intensiteetillä kuin öljynhinnan ollessa korkeampi. Venäjän lainsäädännön mukaan vain valtionyhtiöt Rosneft ja Gazprom voivat toimia arktisilla merialueilla. (TASS) Media: Gazprom suunnittelee Nord Stream 2:n rakennustöiden aloittamista huhtikuussa Yhtiö on aiemmin tiedottanut rakennustöiden alkavan vuoden 2018 aikana, mutta tarkempaa ajankohtaa ei ole ilmoitettu. Hankkeen on suunniteltu valmistuvan vuoden 2019 loppuun mennessä, samaan aikaan kun Venäjän ja Ukrainan välinen kaasun kauttakulkusopimus umpeutuu. (Interfax) Hiiliteollisuuden työntekijät protestoivat ilmastosopimusta vastaan. Pääministeri Medevedev allekirjoitti päätöslauselman, jolla hyväksytään Pariisin ilmastosopimus. Sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi Venäjällä on suunniteltu muun muassa hiilivapaan vyöhykkeen perustamista Siperiaan ja hiiliveron lanseeraamista. Teollisuuden liitot ja työntekijät ovat protestoineet mahdollisia ilmastotoimia vastaan ja argumentoineet niiden aiheuttavan työttömyyttä ja teollisuuden rapautumista. Ilmastosopimuksen vastustajat ovat muun muassa lähettäneet kirjeen presidentti Putinille, olleet yhteydessä paikallisviranomaisiin ja järjestäneet mielenilmauksen Krasnojarskin alueella. (Nezavisimaja Gazeta) Rosneft ja Statoil suunnittelevat yhteisporauksia. Yhtiöt voisivat aloittaa poraukset Ohotan merellä, Venäjän Kaukoidän merialueilla heinäkuussa. Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen pakotteet kieltävät länsiyhtiöitä toimittamasta teknologiaa Venäjän offshore-hankkeisiin, jotka toteutetaan yli 150 metrin syvyydessä. Suunnitellut yhteisporaukset toteutettaisiin tätä matalammalla merialueella. Porausten arvellaan nostavan Rosneftin arvoa mahdollista tulevaa yksityistämistä silmälläpitäen. (Izvestija) Krimin sähköistäminen jatkuu. Krimin ja Venäjän välille avattiin huhtikuussa kolmas voimalinja. Neljännen voimalinjan tulisi valmistua ennen vappua, minkä myötä sähkönvälityskapasiteetti Venäjältä tulisi olemaan yhteensä 800 MW. Venäjän energiaministeri Novakin mukaan tämä riittäisi kattamaan niemimaan sähköntarpeen kesäkaudella. (Ria Novosti)
9 Maatalous, metsätalous ja elintarvikkeet Elintarvikepakotteista Venäjälle enemmän haittaa kuin hyötyä. Elintarvikkeiden tuontikielto on ollut vastapakotteena tehoton toimi, arvioi presidentinhallinnon alainen kansantalouden ja julkishallinnon instituutti RANEPA tuoreessa raportissaan. RANEPAn mukaan pakotteista on ollut enemmän haittaa Venäjälle itselleen kuin elintarvikkeita Venäjälle vieneille maille. Venäjän elintarviketuonti pakotteiden alaisista maista on laskenut 66 prosenttia, kun taas pakotteiden alaisten maiden elintarvikevienti on vähentynyt vain seitsemän prosenttia. Venäjällä pakotteet ovat johtaneet elintarvikkeiden merkittävään hinnannousuun ja inflaation kiihtymiseen. (Vedomosti) Kokonaishakkuut lisääntyivät, laittomat hakkuut vähenivät vuonna Venäjällä hakattiin vuonna 2015 yhteensä 205 miljoonaa kuutiota puuta, mikä on prosentin enemmän kuin vuonna Metsätalousviraston johtaja varaministeri Ivan Valentikin mukaan kasvulukuja selittää osittain harmaan talouden tulo tilastoinnin piiriin, mikä on osoitus puutavaran seurantajärjestelmän vaikuttavuudesta. Laittomat hakkuut vähentyivät Valentikin mukaan kahdeksan prosenttia ja niiden aiheuttama taloudellinen haitta 20 prosenttia vuonna (Metsätalousvirasto) Metsäpalokausi alkanut vähäisin tappioin. Venäjällä on tilastoitu vuoden 2016 alusta lukien 446 metsäpaloa hehtaarin alalla, mikä on vain 3,7 prosenttia vuodentakaisesta paloalasta. Luonnonvara- ja ympäristöministeri Sergei Donskoi uskoo marraskuussa 2015 voimaan tulleen kulotuskiellon pienentäneen metsäpaloriskiä. Kulotuskieltoa on tosin noudatettu heikosti erityisesti Kaukoidässä, jossa on jo syttynyt lukuisia metsäpaloja varomattoman tulenkäsittelyn seurauksena. Metsätalousvirasto on varautunut tulevaan metsäpalokauteen patistamalla erityisesti riskialueita nostamaan palontorjuntavalmiutensa vaaditulle tasolle. Virasto on tehnyt 21 alueen kanssa sopimuksen, jolla sammutustöiden johtaminen voidaan tarvittaessa siirtää aluehallinnolta Metsätalousviraston operatiivisen esikunnan vastuulle. (Lesonline) Urheilu Meldoniumista kiinni jääneiden urheilijoiden rangaistukset lievenemässä. Maailman antidopingtoimisto WADA on suositellut, että meldoniumin käytöstä kiinni jääneitä urheilijoita ei rangaistaisi, jos testissä havaittu määrä on ollut vähäinen eli alle mikrogramma millilitraa kohti. Meldoniumin käytöstä on jäänyt kiinni noin 40 venäläisurheilijaa. (Kommersant)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 16.5.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 16.5.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (22.4.-12.5.2016) Venäjä juhli 71. voitonpäivää perinteisillä paraateilla. Putin ja Japanin pääministeri Abe keskustelivat
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 18.7.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 18.7.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 4. 17.7.2013 Venäjä nousi maailman viidenneksi suurimmaksi taloudeksi. Autojen kierrätysmaksu hiertää Venäjän ja EU:n välejä. Valuuttakontrollia
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 19.2.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 19.2.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (5.2. - 18.2.2016) Medvedev: Länsi ja Venäjä ovat luisuneet uuteen kylmään sotaan. Venäjä torjuu Merkelin ehdotuksen Syyrian
Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009
Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Suuri mahdollisuus Sijainti Täydentävä tuotantorakenne Naapurin tuntemus Rakennemuutostarve
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 6.2.2015 Moskova. Lavrov: Venäjä kiitollinen Kiinalle ja Intialle Ukraina-linjansa ymmärtämisestä
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 6.2.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (23.1.-5.2.2015) Putin: "Naton legioona" hyödynsi taisteluiden taukoamisen uudelleenryhmittäytymiseen Ukrainassa Lavrov:
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 12.10.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 12.10.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (25.9. 8.10.2015) Venäjä on jatkanut ilmaiskuja Syyriassa kohdistaen iskuja niin ISIS:tä kuin maltillisia kapinallisia
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (6-19.6. 2014)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 19.6.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (6-19.6. 2014) ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKA Lavrov: Venäjä ei halua Ukrainan kriisin vaikuttavan Suomen ja Venäjän
Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja
Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.5.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.5.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (8.5. 21.5.2015) Kerry ja Nuland vierailivat Venäjällä. Useiden alueiden kuvernöörit pyrkivät jatkokaudelle ennenaikaisissa
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.1.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.1.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (18.12.2015-21.1.2016) Lavrov: poliittinen prosessi Syyriassa voi alkaa tammikuun aikana. Venäjä ja Yhdysvallat neuvottelivat
Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014
Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Siperian talvi jatkuu koko vuoden 2015 Sanktiot eivät poistu vuoden 2015 aikana ja öljyn hinta jää 70-80 dollariin, minkä seurauksena: Venäjän
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 25.9.2015 Moskova. Putin tapaa pyynnöstään presidentti Obaman.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 25.9.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (11.9. 24.9.2015) Putin tapaa pyynnöstään presidentti Obaman. Venäjä on kasvattanut läntisten tiedustelutietojen mukaan
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 23.10.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 23.10.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (9. 22.10.2015) Syyrian presidentti Bashar al-assad vieraili Moskovassa. Venäjä suunnittelee eri aselajien yhteistoiminnan
Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki
BOFIT - BLOGI Venäjän keskuspankki ilmoitti jo vuonna 2010 virallisesti vähentävänsä asteittain ruplan kurssin ohjausta, ja vuonna 2012 keskuspankki ilmoitti, että täyden kellutuksen edellyttämät valmistelut
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 8.6.2015 Moskova. Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (22.5. 4.6.2015)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 8.6.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (22.5. 4.6.2015) Presidentti Putinin allekirjoittama laki luokittelee rauhanajan erityisoperaatioissa kaatuneiden tiedot
Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin vuonna 2015
Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin vuonna 2015 Keskeisiä tekijöitä öljymarkkinoilla Globaalista lamasta aiheutui noin 2,5 miljoonan barrelin ylituotanto. Raakaöljyn hinta oli alhaalla. Opecin päätös
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.12.2015 Moskova. Venäjä irtisanoo Venäjän ja Ukrainan välisen vapaakauppasopimuksen 1.1.2016 alkaen.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.12.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (4.12. 17.12.2015) Venäjä irtisanoo Venäjän ja Ukrainan välisen vapaakauppasopimuksen 1.1.2016 alkaen. Venäjä on nimennyt
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 7.3.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 7.3.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (18.2. 3.3.2016) Venäjän valtionmedian mukaan 27.2. alkanut tulitauko näyttää pääosin pitävän Syyriassa. MID: Venäjä ei
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (24.5-5.6. 2014)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 6.6.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (24.5-5.6. 2014) Putin tapaa länsimaiden johtajia Ranskassa. Putin kiistää väitteet Kaakkois-Ukrainan liittämisestä Venäjään
Kääntyykö Venäjä itään?
Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 5.2.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 5.2.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (22.1. 4.2.2016) Venäjä syyttää Turkkia kansainvälisten sitoumustensa rikkomisesta. Kreml tyrmäsi syytökset Putinin sekaantumisesta
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Talousuutisia Moskovasta 14. maaliskuuta 2013
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA Talousuutisia Moskovasta 14. maaliskuuta 2013 Keskuspankin johtaja vaihtuu kesällä Kulutustuotteiden tuonti piristyi alkuvuonna Palvelu-alat kasvavat teollisuutta nopeammin
Venäjän talouden näkymät
Venäjän talouden näkymät Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta Journalistiseminaari Helsinki 9.1.1 Vesa Korhonen Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 1 1 Talous 1 16... Talouteen kasautunut rasitteita.
Venäjä missä mennään, mihin on varauduttava? Asiantuntija Timo Laukkanen Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK foorumi, Kouvola, 28.01.
Venäjä missä mennään, mihin on varauduttava? Asiantuntija Timo Laukkanen Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK foorumi, Kouvola, 28.01.2014 Venäjä edelleen tärkeä Suomelle Viennistä 8,5% (v/v-muutos 1-10/2014:
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 23.1.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 23.1.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (20.12. 22.1.2015) Kreml: Sota päättyy vain Ukrainan sisäisen dialogin kautta. Venäjä isännöi Syyria-kokouksen tammikuun
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.7.2015 Moskova. Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (26.6. 17.7.2015)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.7.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (26.6. 17.7.2015) Putin isännöi Ufassa BRICS-ryhmän, Shanghain yhteistyöjärjestön ja Euraasian talousliiton huippukokoukset.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova 10.6.2014 Moskovan suurlähetystön uutiskatsaus (27.5. 9.6.2016) Peskov: Venäjää käsitellään Saksassa vastustajana. Ulkoministeri Soini tapasi ulkoministeri Lavrovin Moskovassa.
Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa?
Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa? Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät Lahdessa, 13.11.2014 Kristi Raik, Ulkopoliittinen
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 3.10.2014 Moskova. Uljukajev: talouskehitysministeriö pitää kiinni vuoden 2014 BKTennusteestaan.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 3.10.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (19.9.-2.10.2014) Venäjä syyttää Ukrainaa Donetskin alueelta löytyneistä joukkohaudoista. Tieto venäläisjoukkojen osallistumisesta
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 20.10.2014 Moskova. Putin kommentoi IVY-maiden huippukokouksessa EU-lähentymisen vaikutuksia osallistujamaille.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 20.10.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (3.10.-16.10.2014) Putin kommentoi IVY-maiden huippukokouksessa EU-lähentymisen vaikutuksia osallistujamaille. Putin
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 11.9.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 11.9.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (28.8.-10.9.2015) Venäjä kiistää valmistautuvansa taisteluihin Syyriassa Presidentti Putin vieraili Kiinassa ja osallistui
Mitä Venäjälle kuuluu?-
Mitä Venäjälle kuuluu?- Kypsyneen Putinismin aikakausi 03.06.2013 Journalistiseminaari, Oulu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS Hanna Smith Aleksanteri Instituutti, Helsingin yliopisto Putinismin
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 24.10.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 24.10.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 17. 24.10.2013 Venäjän talouskehitys hidastuu edelleen. Yhä suurempi osa Venäjän budjettimenoista luokitellaan salaisiksi. LNG-viennin vapauttamista
Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015
Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA. Talousuutisia Moskovasta 11. 24.5.2012
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA Talousuutisia Moskovasta 11. 24.5.2012 Venäjä sai uuden hallituksen, talouspolitiikan päätavoitteet pysynevät samoina. Medvedevin seitsemän käskyä uudelle hallitukselle. EU:n
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 14.8.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 14.8.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (18.7.-12.8.2015) Venäjän ulkoministeriö vaatii Ukrainaa pidättymään tulituksesta ja kovasanaisesta retoriikasta. Venäjä
Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät
Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät Pekka Sutela 04.04. 2008 www.bof.fi/bofit SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Venäjä Maailman noin 10. suurin talous; suurempi kuin Korea, Intia
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 4.12.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 4.12.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 21.11. 4.12.2013 Talouskehitysministeriö alensi jälleen talouden kasvuennusteitaan. Ruplan kurssi alhaisimmillaan neljään vuoteen. Laki LNG-viennin
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 5.12.2014 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 5.12.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (21.11. 4.12.2014) Putin puolusti linjapuheessaan Krimin liittämistä Venäjään historiallisista näkökohdista. Venäjä ja
Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?
Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5
Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa
Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 16.9.2010 1 Venäjän talous supistui vuonna 2009 voimakkaasti, mutta nousu on jo alkanut 50 40 30 20
Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa. Sanna Kurronen Lokakuu 2014
Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa Sanna Kurronen Lokakuu 2014 Onko Putinin onni kääntynyt? Rahoitussektorin kautta pakotteet purevat Talouskasvua ei ole Rupla kärsii nyt Venäjän heikkoudesta ja öljyn
Aasian taloudellinen nousu
Aasian taloudellinen nousu Iikka Korhonen Suomen Pankki 27.4.2011 Maailmantalouden painopiste siirtyy itään Japanin ja myöhemmin Etelä-Korean taloudellinen nousu antoi ensisysäyksen modernin Aasian taloudelliselle
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 19.9.2014 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 19.9.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (3.-18.9.2014) Venäjän johto ilmoittanut tulitauon kestäneen Ukrainassa rikkomuksista huolimatta, rauhanprosessissa edetty
PUTININ PERINTÖ Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan haasteet uudelle presidentille
PUTININ PERINTÖ Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan haasteet uudelle presidentille Maanpuolustuskorkeakoulu, Strategian laitos Majuri Juha Mäkelä EHDOKKAAT 2.3.2008 PRESIDENTIN VAALISSA Gennadi Zjuganov
MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016
EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.216 Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun aasialaisten yöpymiset kasvavat kovaa vauhtia
Moskova Venäjän ja Yhdysvaltain suhteet "heikoimmat sitten kylmän sodan" Presidentinvaalit Krimin liittämisen vuosipäivänä ?
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova 21.3.2017 Moskovan suurlähetystön uutiskatsaus (17.2.-17.3.2017) Venäjän ja Yhdysvaltain suhteet "heikoimmat sitten kylmän sodan" Venäjä hyväksyi Itä-Ukrainan separatistialueiden
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (9. - 23.5.2014)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 26.5.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (9. - 23.5.2014) Putin: suhteiden rakentaminen Ukrainan tuleviin vallanpitäjiin vaikeaa. Putin vieraili Kiinassa. Rogozin
Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014
Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 18.12.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 18.12.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 5. 18.12.2013 Eri näkemyksiä siitä, tuleeko Venäjän syödä vai säästää. Kolme pankkia on menettänyt toimilupansa joulukuussa. Laki julkisen
Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa
Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus
14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat
Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä
Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä 11.12.2012 Jouni Vihmo TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut
BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013
BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki
MTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala. 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta
MTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta Aiheena mm. 1. Cap 2020 Mitä hyvää Mitä huonoa Mitä euroina 2. Katsaus markkinoihin Euroopassa Suomessa CAP 2020 ja muu EU-politiikka
MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen
MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen Georgi Alafuzoff: Venäjä vallankumouksen tai isojen muutosten edessä...venäjä on historiallisessa käännekohdassa, joka murtaa nykyisen korruptioon
Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011
Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Suomen Moskovan suurlähetystö 1 Venäjän markkinatilanne maailmantalouden epävarmuudessa Maailman talous ajaantumassa taantumaan, miten se vaikuttaa Venäjän taloustilanteeseen?
Venäjän kehitys. Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki
Venäjän kehitys Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki 7.4.2016 Pekka Sutela 1 Talous: Ennustajat ovat yksimielisiä lähivuosista Kansantulon supistuminen jatkuu vielä tänä vuonna Supistuminen vähäisempää
Makrokatsaus. Huhtikuu 2016
Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015 13.5.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne 2007-2013 TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto
SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103
KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2015 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan
Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät
Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (10.4. 23.4.2015)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 24.4.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (10.4. 23.4.2015) Venäjä on huolestunut Suomen ja Ruotsin lähentymisestä Naton kanssa. Putin: "Kansantasavaltojen" itsenäisyyden
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (24.4. 7.5.2015)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 7.5.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (24.4. 7.5.2015) Venäjä tukee Etyjin tarkkailumission laajentamista Ukrainassa. Kiinan ja Venäjän välinen huippukokous
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 25.3.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 25.3.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (6.3.-23.3.2015) Krimin Venäjään liittämisen vuosipäivää juhlittiin näyttävästi Putinin johdolla. Patrušev: Suomalaiset
Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät
Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista
Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009
Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009
Venäjä ei nopeasti nouse. Sanna Kurronen Maailskuu 2015
Venäjä ei nopeasti nouse Sanna Kurronen Maailskuu 2015 Talous on lamassa Talous supistuu selvästi vuonna 2015 ja yhä 2016 Venäjän talous supistuu tänä vuonna noin neljä prosenttia ja edelleen hieman vuonna
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 9.10.2013 MOSKOVA
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 9.10.2013 MOSKOVA Talousuutisia Moskovasta 26.9. 9.10.2013 Yksityisen kulutuksen osuus bruttokansantuotteesta on kasvanut. Työn tuottavuus Venäjällä jopa puolta alempi kuin kehittyneissä
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 20.2.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 20.2.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (6.2.-19.2.2015) Venäjä katsoo Minskin tulitaukosopimuksen pitäneen Debaltsevosta huolimatta, torjuu suunnitelmat Ukrainan
Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014
Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 % 100 Viennin jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 2005 2014 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007
Öljyn hinnan romahdus
Samu Kurri Suomen Pankki Öljyn hinnan romahdus Hiekkaa vai öljyä maailmantalouden rattaisiin? 21.5.215 Julkinen 1 Teemat Hinnan laskun välittömät seuraukset Vaikutukset talouden toimijoihin Markkinat,
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Talousuutisia Moskovasta 10.5.2013
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA Talousuutisia Moskovasta 10.5.2013 Venäjä jatkaa talouspoliittista linjaansa; hallituksen ryhdyttävä toimiin talouskasvun elvyttämiseksi Hallituksen jäsenet eivät saa pitää
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 26.8.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (1.8.-26.8.2016) Jännitteet lisääntyivät Krimillä, Venäjä syytti Ukrainaa sabotaasista Venäjä suostui 48 tunnin tulitaukoon
Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 15.10.2010 2010/0195(COD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden
Moskova Ulkoministeri Tillersonin vierailu Moskovaan ei tuonut läpimurtoa
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova 21.4.2017 Moskovan suurlähetystön uutiskatsaus (18.3.-20.4.2017) Ulkoministeri Tillersonin vierailu Moskovaan ei tuonut läpimurtoa Venäjä tuomitsi Yhdysvaltojen tekemän risteilyohjusiskun
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.11.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.11.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 25.10. 6.11.2013 Talouden kasvu hidastui edelleen. Veropetosten tutkintaa koskeva uudistus heikentäisi liiketoimintaympäristöä. TIR-carnet-tullimenettely
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 9.3.2015 Moskova. Venäjä suhtautuu toiveikkaasti Minskin sopimusten toimenpanoon.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 9.3.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (20.2. 5.3.2015) Venäjä suhtautuu toiveikkaasti Minskin sopimusten toimenpanoon. Putin: Venäjän ja Kyproksen läheiset suhteet
Venäjä ei Putinin mukaan aio puuttua Ukrainan tilanteeseen. Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs vaihtuu olympialaisten jälkeen.
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (24.1.-6.2.2014) Venäjä ei Putinin mukaan aio puuttua Ukrainan tilanteeseen. Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs vaihtuu olympialaisten jälkeen. Liberaali televisiokanava
Keski-Aasia. - Stanit muutoksessa
Keski-Aasia - Stanit muutoksessa Kuva: Afghanistan and Central Asia Research Information Indiana University, Bloomington, Indiana 2 Keski-Aasia - stanit muutoksessa Kazakstan, Kirgistan, Tadžikistan, Turkmenistan,
Maailmantalouden voimasuhteiden muutos. Kadettikunnan seminaari 11.4.2013 Jaakko Kiander Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Maailmantalouden voimasuhteiden muutos Kadettikunnan seminaari 11.4.2013 Jaakko Kiander Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Ennakoitua nopeampi muutos Jo pitkään on odotettu, että Kiinan ja Intian talouksien
Viron talousnäkymat. Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009
Viron talousnäkymat Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009 Haavoittuvuudet: enimmäkseen täysmyytti tai sitten historiaa Kuinka haavoittuva on Viron talous? Olettehan kuulleet vielä viime aikoinakin
UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA. Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova
UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova MISTÄ KAIKKI ALKOI? JA MIKSI? Taustalla syvä tyytymättömyys korruptioon ja taloustilanteeseen Lähtölaukauksena EU sopimuksen kariutuminen
Ruplan kurssi RUB 1.1.2013 3.7.2013 RUB/EUR 40,23 43,05 RUB/EUR RUB/USD 30,37 32,95 RUB/USD
Suomen suurlähetystö Moskova Talousuutisia Moskovasta 20.6. 3.7.2013 Budjettitulot vähenevät vuosina 2014-2016 Vararahastoista varoja infrastruktuurihankkeisiin Hallitukselta uusi yksityistämisohjelma
Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Huhtikuu 2016 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne hyvin tyydyttävä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonna
Venäjän turvallisuuspolitiikka
Venäjän turvallisuuspolitiikka aktiivista puolustusta käsiohjauksessa Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori YTT Katri Pynnöniemi Maanpuolustuskorkeakoulu ja Helsingin yliopisto MTS 14.12.2017
TALOUSENNUSTE 13.10.1999
TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta
11.6.2013 B7-0254/1 1 Johdanto-osan 7 viite ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013 ja 18. helmikuuta 2013 annetut Euroopan unionin neuvoston päätelmät Malista, ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013, 18. helmikuuta
Venäjän talouskehitys:
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA Talousuutisia Moskovasta 13. helmikuuta 2013 Inflaatio kiihtyi 7,1 %:iin Puheet valuuttasodasta lisäävät valuuttaspekulaatiota Gazpromin markkina-arvo on vuodessa laskenut
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Korot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki
Korot ja suhdanteet Pasi Kuoppamäki 24.4. 2018 Vahvaa talouskasvua 2017 Odotukset ja ennusteet korkealla alkuvuonna 2018 2 Tuoreimmat tilastot kertovat kasvun hidastumisesta euroalueella Yritysten luottamusta
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu 2015. 26.2.2015, Lasse Krogell
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu 2015 26.2.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Vuosi Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto
Talouden näkymät ja riskit. Reijo Heiskanen Pääekonomisti
Talouden näkymät ja riskit Reijo Heiskanen Pääekonomisti Maailmantalouden kasvuennusteessa pientä laskupainetta, mutta iso kuva pitkälle ennallaan Maailmantalouden kasvu uhkaa jäädä hieman aiempia arvioita
Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus
ENERGIA JA ITÄMERI -SEMINAARI 16.7.2009 Energiayhteyksien rakentaminen ja ympäristö
ENERGIA JA ITÄMERI -SEMINAARI 16.7.2009 Energiayhteyksien rakentaminen ja ympäristö Tapio Pekkola, Manager for Baltic and Nordic Organisations, Nord Stream Miksi Nord Stream? - Energiaturvallisuutta varmistamassa
Taneli Dobrowolski 3.9.2015 TALOUSTAANTUMA. Tilastojen valossa
Taneli Dobrowolski 3.9.2015 TALOUSTAANTUMA Tilastojen valossa Rupla liukastelee öljyssä 130 Raakaöljyn keskihinta (Brent, USD) 90 Ruplan keskikurssi (RUB/EUR) 120 1 0 90 80 70 60 80 70 60 50 72,8 50 40
Suomen arktinen strategia
Liite 1 Suomen arktinen strategia EU-asioiden alivaltiosihteeri Jukka Salovaara Talousneuvosto 18.1.2011 Miksi Arktinen Strategia Arktisen merkitys kasvaa EU saa vahvemman arktisen ulottuvuuden (laajentuminen)
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne: