Muonion kunta Sosiaalilautakunta Liite 1 Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muonion kunta Sosiaalilautakunta Liite 1 Kunnanhallitus"

Transkriptio

1 Sosiaalilautakunta Liite 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 Talousarvion sitovuus Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille on hyväksytty valtuustossa edellyttää lautakunnilta ja osastoilta, että nämä pysyvät hyväksytyn talousarvion toiminnallisissa ja taloudellisissa tavoitteissa. Aiemmilta vuosilta kertyneen alijäämän kattamiseksi odotetaan tuottavuutta parantavia ja taloudellisia säästöjä tuovia toimintoja kaikissa hallintokunnissa. Kunnan talousarvio 2016 on laadittu kuntalain 110 :n mukaisesti. seuraa tarkasti vuoden aikana taloudellisen tilanteen kehitystä ja talousarvion toteutumista. Tarvittaessa hallitus antaa hallintokunnille lisäohjeita talousarvion täytäntöönpanosta. Valtuuston hyväksymä talousarviokirja on saatavilla sähköisenä sisäisessä verkossa kansiossa jaetut /talousarvio 2016 ja kunnan kotisivuilla talousosiossa. Paperisen kirjan voi pyytää tarvittaessa kirjaamosta. Talousarvio on sitova ohje kunnan talouden hoitamista varten talousarviovuonna. Määrärahoja ei saa käyttää muihin kuin talousarviossa osoitettuihin tarkoituksiin eikä enempää kuin niihin on osoitettu käytettäväksi. Talousarvion täytäntöönpanossa ja toteuttamisessa korostetaan lautakuntien merkitystä. Talousarvio antaa lautakunnille merkittävästi päätösvaltaa ja vastuuta. Määrärahojen riittäminen ja toiminnan taloudellisuus riippuvat siitä, miten lautakunnat hoitavat tehtävänsä. Talousarviossa on käyttötalousosa, tuloslaskelma, investointi- ja rahoitusosa. Talousarvion sitovuustasolla tarkoitetaan sitä tasoa, jolla valtuusto käsittelee ja hyväksyy talousarvion. Talousarvion sitovuus määräytyy siten seuraavasti: - Käyttötalousosan sitovuustaso on tehtävätason toimintakate-taso eli nettotaso. Tehtävätasoja ovat: vaalit, tarkastustoimi, yleishallinto, maaseututoimi, elinkeinotoimi, lomatoiminta, sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö ja kotipalvelu, vammaispalvelu, terveystoimi, sivistystoimen hallinto, varhaiskasvatus, perusopetus, toisen asteen koulutus, aikuiskoulutus ja vapaa sivistystyö, kulttuuritoimi, kirjastotoimi, nuorisotoimi, liikuntatoimi, teknisen toimen hallinto, alueiden käyttö, kiinteistönhoito ja vesihuoltolaitos. - Tuloslaskelmaosan sitovia tasoja ovat verotulot, valtionosuudet ja rahoituserät nettotasolla. - Investointiosa on sitova hankkeittain nettotasolla. - Rahoitusosan sitovia tasoja ovat antolainat ja ottolainat nettotasolla.

2 2 Käyttösuunnitelman tarkistaminen Määrärahan muutokset Tulojen kertyminen Lautakuntien on tarkistettava käyttösuunnitelmat talousarviovuoden helmikuun loppuun mennessä. Määrärahan puitteissa tehtävät käyttösuunnitelman muutokset on toimitettava aina kirjanpitoon tallennettaviksi. Kuntalain 110 :n mukaan talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana. Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin ja tuloarvioihin (toisin sanoen miten muutos katetaan). Vastaavasti toiminnallisia tavoitteita tai tuloarvioita koskevissa muutosesityksissä on selvitettävä muutoksen vaikutus määrärahoihin. Huomioitavaa on, että muutosesitys on tehtävä vain sitovuustason nettotason muuttuessa. Kukin hallintokunta on omalta osaltaan vastuussa kunnan maksuvalmiuden hoidosta. Laskutus hoidetaan keskitetysti yleishallinnosta myyntireskontra ohjelmalla. Hallintokuntien on huolehdittava laskutustiedot (laskun saaja ja tiliöinti merkintä mahdollisine arvonlisämerkintöineen) välittömästi tulon synnyttyä reskontranhoitajalle. Reskontranhoitaja hoitaa perinnän yhteistyössä perintäyhtiön kanssa. Hallintokuntien tulee huolehtia siitä, että erilliset tehtäväkohtaiset valtioavut ja osuudet haetaan asianmukaisesti ja ajallaan. Talousarvion ja asetettujen tavoitteiden toteutuminen Hallintokuntien vastuuhenkilöiden tulee seurata säännöllisesti talousarvion ja asetettujen tavoitteiden toteutumista. Talousarvioon laadittujen toiminnallisten tavoitteiden toteutumista varten on jaetuissa/toimintakertomukset 2016 kansiossa kunkin tehtäväalueen toiminnallisten tavoitteiden seurantakehikko, jota on täydennettävä talousarviovuoden aikana, erityisesti erikseen mainittuihin talousarvioseurannan määräaikoihin mennessä. Talousarvion toteutumisesta raportoidaan lautakunnalle vähintään neljännesvuosittain huhtikuussa (ajalta ), heinä-elokuussa (ajalta ) lokakuussa (ajalta ) sekä marras-joulukuussa (sisältäen ennusteen koko vuodelle).

3 3 Laskujen käsittely Lopullinen tavoitteiden toteutuminen käsitellään lautakunnissa viimeistään seuraavan vuoden helmikuun aikana. Täydennetyt tiedot liitetään vuoden 2016 toimintakertomukseen. Mahdolliset lisämäärärahat on käsiteltävä lautakunnissa viimeistään marraskuun aikana. Raportoinneissa annetaan selvitys merkittävistä poikkeamista tavoitteiden toteutumisessa, määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisessa sekä toteutumaennuste loppuvuodelle. Raportit annetaan tiedoksi taloussihteerille ja kunnanhallitukselle. Taloussihteeri antaa talousraportit kunnanhallitukselle ja tarkastuslautakunnalle huhti toukokuussa (toteutuma ), heinä-elokuussa (toteutuma ) ja loka-marraskuussa (toteutuma sekä tilinpäätösarvio 2016). Raportit annetaan myös tiedoksi valtuustolle. Laskun tarkastaja vastaa siitä, että tavara tai palvelu on toimitettu ja on tilauksen mukainen. Lasku tiliöidään tililuettelon mukaisille tileille, esim. tarvikeostot aineet, tarvikkeet ja tavarat tileille ja palvelujen ostot tililuettelon mukaisille palveluiden ostojen tileille jne. Toimielimen nimeämien laskujen hyväksyjien tulee seurata määrärahojen riittävyyttä. Laskujen hyväksyjien on huolehdittava myös siitä, että maksujen suorittamiseen käytetään vain kyseiseen tarkoitukseen varattuja määrärahoja. Määrärahojen hyväksyjien on ryhdyttävä välittömästi toimenpiteisiin havaitessaan poikkeamia asetetuista tavoitteista ja määrärahojen käyttösuunnitelmista. Kunnalla on käytössä sähköinen laskunkierto. Laskujen hyväksymisprosessin yhteydessä on tarkistettava huolellisesti kirjausten oikeellisuus (tili, kustannuspaikka ja arvonlisävero). Tavaran/palvelun toimittajille tarjotaan ensisijaisesti verkkolaskutuksen yhteystiedot: Nimi Muonion kunta Y-tunnus Verkkolaskuosoite TE Operaattori Tieto Oyj Välittäjän tunnus Kaikki paperilaskut tulee tilata osoitteeseen Muonion kunta, PL 25, Muonio. Tavaran toimitusosoite voi olla oma toimipiste (esim. Muonion kirjasto). Yleishallinnossa skannataan laskut niille kuuluville tarkastajille. Laskun tarkastaja ja hyväksyjä eivät voi olla sama henkilö. Jokainen hallintokunta tarkistaa talousarviovuosittain, että laskun tarkastajat ja hyväksyjät ja heidän varahenkilönsä ovat ajan tasalla ja hyväksyttää tarvittavat muutokset vuoden ensimmäisessä lautakunnan kokouksessa.

4 4 Palkat, kokouspalkkiot ja matkat Kaikki työsuoritukset, jotka ovat palkanluonteisia, maksetaan palkanlaskennan kautta (ohjelma laskee henkilösivukulut ja ennakonpidätykset). Kunnan vakiintuneet palkanmaksupäivät ovat kuukauden 15. pvä ja viimeinen päivä. Kokouspalkkiot maksetaan neljännesvuosittain voimassa olevan luottamuspalkkiosäännön mukaan. Palkkioiden maksamista varten palkanlaskentaan tulee toimittaa mahdollisimman pian Kokouspalkkiolistat tai kokouspöytäkirjan ensimmäinen sivu, josta ilmenee kokouspäivä, kokousaika, osallistuneet, poissaolevat, varajäsenet sekä kulloinenkin kokouksen esittelijä, puheenjohtaja ja sihteeri/pöytäkirjanpitäjä. Hyväksyjän tulee allekirjoittaa ja tiliöidä kokousasiakirja. Menotileinä käytetään 4040 tai Kokousasiakirjaan liitetään kokoukseen osallistuvan mahdolliset kokousmatkat, ts. ajetut kilometrit, lisämatkustajat kilometrimäärineen. Kokoukseen osallistuneen tulee allekirjoittaa kokousmatka.. Työllistämistämistuen alaisten työsopimukset säilytetään palkanlaskennan arkistossa. Hallintokuntien on huolehdittava, että työllistämistuella palkattujen henkilöiden lomat pidetään ennen kuin työllistämistukipäätös loppuu. Työsuhteiset työllistetyt kirjataan ao. kustannuspaikalle menotilille Määräaikaiseen työsopimukseen on merkittävä, että työsuhteen päättyessä ennen määräaikaa palkka erääntyy maksettavaksi työsuhteen päättymistä seuraavana palkanmaksupäivänä. Sijaisten palkat kirjataan seuraaville menotileille: 4006 sairaus- ja äitiyslomasijaiset 4008 vuosiloma- ja muut sijaiset Palkanmaksuun liittyvä aineisto työsopimus, verokortti, tilinumero ja tiedot uudesta työntekijästä/viranhaltijasta - tulee toimittaa välittömästi työ-/virkasuhteen alettua palkanlaskijalle. Tiedot palkanmaksun keskeytyksistä tulee toimittaa palkanlaskentaan. Työsopimukseen tulee aina merkitä virkaehtosopimuksen hinnoittelutunnus, talousarviomenokohta ja kenen sijaisuutta työntekijä hoitaa. Työsopimuslomake on A Jaetut tiedostot kansion Lomakkeet kansiossa. Työsopimuslomakkeen kaikki kohdat tulee täyttää. Työtodistus on annettava välittömästi työsuhteen päätyttyä. Sen laatii ja allekirjoittaa henkilö, joka on allekirjoittanut työsopimuksen. Työtodistuslomake on myös Lomakkeet kansiossa.

5 5 Päätökset virkavapauksista, työlomista ja vuosilomista on toimitettava tiedoksi palkanlaskentaan henkilöstöhallinto-ohjelmaan tehtäviä merkintöjä varten, joita käytetään henkilöstöraporttia laadittaessa. Ko. päätökset koskevat myös koulutusta ja lyhyitä sairauslomia (mukaan lukien omailmoitusmenettely) sekä tilapäistä hoitovapaata (lapsi sairastuu äkillisesti ja vaatii hoidonjärjestämistä). Virka- ja työvapaahakemus lomake on Lomakkeet kansiossa. Virkavapauksiin ja työlomiin liittyvät lääkärintodistukset on toimitettava palkanlaskentaan, joista haetaan Kelan korvausta. Matkalaskut toimitetaan palkanlaskentaan maksettavaksi. Matkat tulee suorittaa kunnalle edullisinta tapaa käyttäen. Matkalaskuihin on aina merkittävä matkan tarkoitus, koulutusmatkoihin tulee liittää mukaan koulutuspäivän ohjelma. Laskuttajan, tarkastajan sekä hyväksyjän tulee allekirjoittaa matkalaskut. Ne tiliöidään menotilille 4420, päivärahat menotilille 4425 ja ko. kustannuspaikalle. Vuoden 2016 aikana kunnassa otetaan käyttöön sähköinen matkalaskujen käsittelyohjelma Travel ja ESS itseasiointipalveluohjelma (mm. palkalliset ja palkattomat poissaolot, työsopimukset). Ohjelmien käyttöönottokoulutuksesta tiedotetaan erikseen. MUONION KUNNANHALLITUS Sirpa Hartojoki kunnanjohtaja Merja Hietala taloussihteeri

Muonion kunta Sosiaalilautakunta Liite 2 Kunnanhallitus

Muonion kunta Sosiaalilautakunta Liite 2 Kunnanhallitus 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017 Talousarvion sitovuus Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2018 2019 on hyväksytty valtuustossa 12.12.2016. edellyttää hallintokunnilta,

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. KÄYTTÖSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2017 19.12.2016. Valtuusto on hyväksynyt talousarvion käyttötalousosan

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT

Lisätiedot

Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Hailuodon kunta Talousarvion 2016 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Käsittely Kunnanhallitus 1.2.2016 12 2 3 1 Käyttösuunnitelmat Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2016 (16.12.2015 67). Valtuusto

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-

Lisätiedot

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2018 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2017 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Palvelualueille noudatettavaksi TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Khall 16.1.2017 6 Käyttösuunnitelmat Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2017 (21.12.2016 79). Valtuusto on hyväksynyt

Lisätiedot

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 535 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :13:25

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :13:25 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 14.10.2019 13:13:25 Muut suoritt. myyntituotot Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :12:57

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :12:57 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 4.10.2017 11:12:57 Korvaukset kunnilta ja kyltä Muut suoritt. myyntituotot -702-640 -560-12,5-560 -560

Lisätiedot

VUODEN 2008 PALVELUSOPIMUKSET/TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2008 PALVELUSOPIMUKSET/TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Khall 28.1.2008 liite nro 3 IIN KUNTA VUODEN 2008 PALVELUSOPIMUKSET/TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Iin kunnan kehittämissuunnitelmaan, Kuntastrategia 2013, kirjatut kunnan strategiset päämäärät ja

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muut suoritt. myyntituotot -425-180 -400 122,2-400 -400 Yleishallinnon maksut Tuet

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :29:45

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :29:45 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 11.10.2016 7:29:45 Korvaukset kunnilta ja kyltä Muut suoritt. myyntituotot -691-400 -640 60,0-640 -640

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA Kh

MYNÄMÄEN KUNTA Kh MYNÄMÄEN KUNTA Kh 14.1.2019 1 Vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 9

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 9 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 9 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 2/ (8) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

Muonion kunta Esityslista/ 2/ (8) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen Muonion kunta Esityslista/ 2/2014 1 (8) Tarkastuslautakunnan kokous Aika ti klo 16.00 Paikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Timo Liikavainio varajäsen Pentti Reponiemi

Lisätiedot

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. YLEISTÄ Kunnanhallitus lähettää hallintokunnille valtuuston 20.12.2009 :n 65 kohdalla hyväksymän vuoden 2011 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosiksi

Lisätiedot

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 25.1.2016 Kh 25.1.2016 1 Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET NOUSIAISTEN KUNTA 22.12.2015 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion 7.12.2015 89. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt talousarvion

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt talousarvion LIITE 1, khall 18.1.2016 6 Kunnanhallitus 18.1.2016 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 1. Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2015 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2016.

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA Hallituksen vahvistamana voimaan 1.1.2017, päivitetty 16.3.2017 Sisällys 1. TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAN

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 3.11.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017 Toteutuma lokakuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin lokakuun kirjauksista 3.11.2017. Lokakuun

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI 2/5 11.1.2016

KAUHAVAN KAUPUNKI 2/5 11.1.2016 KAUHAVAN KAUPUNKI 1/5 Kauhavan kaupungin vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 14.12.2015 talousarvion vuodelle 2016. Hallintokuntien tulee noudattaa

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE Vuoden 2017 Talousarvion täytäntöönpano-ohje Julkaisija: Vihdin kunta 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Yleistä Sitovuus Talousarvio on tärkein

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 9.1.2017 1 Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 15. tammikuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 15 Kaavamuutos kiinteistöllä Kesäranta 576-404-3-130 ja Kesäranta II 576-404-3-158...

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.3.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Erkin Haussi, Nikkolantie 114 Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Lahti Tapani, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Kunnanvaltuusto 5.4.2006, 17 Voimaantulo 1.5.2006 SISÄLLYSLUETTELO I Luku: Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala 2 2 Taloudellisuus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 23.2.2012, kello 18.00 19.30 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seppälän nuorisotalo Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Talousarvio 2015 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 15.12.2014 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011

VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Teknisen lautakunnan valvontajaosto 18 30.03.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMAN TARKISTAMINEN VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Kaupunginvaltuusto on 7.12.2010

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 20.10.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017 Toteutuma syyskuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin syyskuun kirjauksista 19.10.2017.

Lisätiedot

Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014. Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Hallintokunnat

Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014. Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Hallintokunnat Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014 1 Hallintokunnat Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 1. Yleistä Valtuusto on kokouksessaan 16.12.2013 102 hyväksynyt talousarvion vuodelle

Lisätiedot

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 HALSUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 13.2.2018 Sisällys 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERUSTEET... 2 Kuntalain keskeiset määräykset kunnan talouden hoitoon... 2 Kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 19.6.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 Toteutuma toukokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin toukokuun kirjauksista 19.6.2017.

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 13/2006 KOKOUSAIKA Perjantaina 10.11.2006 kello 9.00-10.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 4/2013 1 (6) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Ritva-Liisa Ahoniemi, Paula Muotka, Rainer Määttä, Pentti Reponiemi

Muonion kunta Esityslista/ 4/2013 1 (6) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Ritva-Liisa Ahoniemi, Paula Muotka, Rainer Määttä, Pentti Reponiemi Muonion kunta Esityslista/ 4/2013 1 (6) Tarkastuslautakunnan kokous Aika ke 19.6.2013 klo 16-16.30 Paikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Matti Varis Katja Muotka Jari

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KUHMOISTEN KUNTA 8.9.2014 1 Lautakunnat Hallintokunnat VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talousarvioesityksen laadinnan perusteet Kuntalain 65 :n mukaan

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Kaupunginvaltuuston seminaari 05.-06.21.2013 Ari Hirvensalo Talousjohtaja Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Vapaa-aikalautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA. Tiistai kello Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Vapaa-aikalautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA. Tiistai kello Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Tiistai 4.2.2014 kello 18.30 20.35 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. TALOUSARVION SITOVUUS... 2 3. ORGANISAATIO... 2 4. HENKILÖSTÖN TÄYTTÖLUPAMENETTELY... 2 5. KÄYTTÖSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN... 3 6. LASKUJEN

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS I / 2014

OSAVUOSIKATSAUS I / 2014 1 LUUMÄEN KUNTA OSAVUOSIKATSAUS I / 2014 30.4.2014 Kh 26.5.2014 145 Kv 9.6.2014 32 2 Sisällysluettelo: Yleistä...3 Tuloslaskelma..4 Käyttötalousosa Kunnanhallitus 8 Perusturvalautakunta 15 Koululautakunta.17

Lisätiedot

klo Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET

klo Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET KUHMOISTEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Sivistyslautakunta Sivu 21 KOKOUSAIKA 28.2.2012 klo 17.00-19.00 KOKOUSPAIKKA Kuntala SAAPUVILLA OLLEET Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET Korpela Heljä Mäkinen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ohje

Sisäisen valvonnan ohje RANNIKKO-POHJANMAAN SOSIAALI- JA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ KUST-ÖSTERBOTTENS SAMKOMMUN FÖR SOCIAL- OCH PRIMÄRHÄLSOVÅRD Sisäisen valvonnan ohje Rannikko-Pohjanmaan kuntayhtymä 0 SISÄLLYS 1. Sisäisen

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 Sisällys VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET... 1 1. Yleistä... 1 2. Hyvän hallinnon, talouden ja valvonnan toteuttaminen... 1 3. Talousarvion sitovuustasot... 2 4. Hankintavaltuudet ja hankintojen

Lisätiedot

VÖYRIN KUNTA. Palkkiosääntö

VÖYRIN KUNTA. Palkkiosääntö VÖYRIN KUNTA Palkkiosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.10.2012, 58 Astuu voimaan 1.1.2013 VÖYRIN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2 1 SOVELTAMISALA Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

KUHMOISTEN KUNTA Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 14.1.2015

KUHMOISTEN KUNTA Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 14.1.2015 1 KUHMOISTEN KUNTA Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 14.1.2015 Hallintokunnat VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. Yleistä Valtuusto on kokouksessaan 16.12.2014 84 hyväksynyt talousarvion vuodelle

Lisätiedot

Lallukka Anuriikka. Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja

Lallukka Anuriikka. Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 2/2019 12 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 07.02.2019 Aika 07.02.2019 klo 18:03-19:12 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Alatalo Liisa Joukanen Jukka Kangas

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 11.4.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUULTA 2018 Toteutuma huhtikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin huhtikuun kirjauksista 7.5.2018.

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 10.2.2011, kello 18.00 19.25 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalon kahvio Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

Talousarvio 2017 Täytäntöönpano-ohjeet

Talousarvio 2017 Täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio 2017 Täytäntöönpano-ohjeet 1 / 7 Sisällys I TALOUSARVIO... 2 Talousarvion sitovuus... 2 Tuloslaskelmaosa... 2 Rahoitusosa... 2 Käyttötalousosa... 2 Investointiosa... 2 Talousarvion seuranta...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2016 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1/7 POLVIJÄRVEN KUNTA 16.1.2017 HALLINTOKUNNAT VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Polvijärven valtuusto on 13.12.2016 hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019

Lisätiedot

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Tarkastuslautakunta 2009-2012 15.04.2010 1 KOKOUSAIKA Torstaina 15.04.2010 klo 15.00 19.12 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 6.6.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2018 Toteutuma toukokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin toukokuun kirjauksista 6.6.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 1.12.2008 279 Valtuusto 16.12.2008 73 2 UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä

Lisätiedot

Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Reisjärven kunta Kunnanhallitus 6.9.2017 151 LIITE 1 Valtuusto 19.9.2017 LIITE 5 67 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA

PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA Järjestelytoimikunnan hyväksymä 16.9.2008 Valtuuston vahvistama 12.11.2008 Astuu voimaan 1.1.2009 Valtuusto muuttanut 17.6.2009 Valtuusto muuttanut 12.12.2012 Valtuusto

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 21.9.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018 Toteutuma elokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin elokuun kirjauksista 21.9.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

Kunnanhallitus Voimaantulopäivä

Kunnanhallitus Voimaantulopäivä Kunnanhallitus 12.12.2017 Voimaantulopäivä 1.6.2017 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt 21.11.2017 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 10.11.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 101 Ympäristölautakunnan vuoden 2016 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman,

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja toiminnassa on noudatettava

Lisätiedot

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä. Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä. Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala 1 TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Tässä säännössä annetaan kaupungin kaikille toiminnoille yhteiset taloussuunnittelua,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015

KIHNIÖN KUNTA Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015 Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 07.09.2015 klo 17.00 Kunnanviraston kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi Helena

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 5.4.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018 Toteutuma helmikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin helmikuun kirjauksista 4.4.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot