Eurakosken terveysasemasta luopuminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eurakosken terveysasemasta luopuminen"

Transkriptio

1 Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Eurakosken terveysasemasta luopuminen 228/ /2015 Petu Terveyspalveluiden vastuualueella on valmisteltu muutosta palveluverkkoon siten, että Eurakosken terveysasemasta (os. Eurakoskentie 45, Kiukainen) palvelupisteenä luovuttaisiin vuoden loppuun 2015 mennessä. Suun terveydenhuollon palvelut Valmistelu liittyy suun terveydenhuollon toimintaedellytysten parantamiseen. Kyse on siitä, että Euran terveyskeskuksen saneeraus- ja lisärakentamishankkeessa on suun terveydenhuollon toimitilat mitoitettu siten, että Eurakoskella työskentelevät hammaslääkäri ja hammashoitaja mahtuvat siirtymään samaan toiminnalliseen kokonaisuuteen. Terveydenhuoltolain 10 :n mukaan kunnan on järjestettävä terveydenhuoltopalvelut alueellaan lähellä asukkaita, paitsi jos palveluiden alueellinen keskittäminen on perusteltua palvelujen laadun turvaamiseksi. Suun terveydenhuollossa suurempi toimintayksikkö pystyy laadukkaammin turvaamaan palvelut myös mm. äkillisissä henkilökunnan poissaolotilanteissa. Erityisesti suun terveydenhuollossa, jossa toimitaan pääosin työpareina, työjärjestelyjen tarve on toistuvaa ja mahdollisuudet järjestelyjen tekemiseksi isommassa yksikössä ovat paremmat. Tämä tukee palvelujen laatua ja saatavuutta. Myös rekrytointi suurempiin yksiköihin tulee olemaan helpompaa, koska saatavilla on kollegan tuki ja toimitilat ovat yhdenvertaiset. Aikataulun mukaisesti Euran terveyskeskuksen suun terveydenhuollon toimitilat valmistuvat loppusyksystä Eurakosken toimipisteen lakkauttamisesta tarvitaan kesäkuun loppuun mennessä, jotta voidaan säästyä tarpeettomilta vuokrakustannuksilta ja irtisanoa Eurakosken tilojen vuokrasopimus vuokrasopimuksen mahdollistamalla tavalla päättyväksi vuoden 2015 lopussa. toimitilasta tarvitaan ajoissa myös siksi, että voidaan mahdollisimman kustannustehokkaasti organisoida Eurakoskelta laitteiden purku, siirto ja asennus Euran terveyskeskukseen siten, että erityisasentajat voivat tehdä asennustyöt samassa yhteydessä, kun Euran vastaavat erityislaitteet puretaan väistötiloista ja asennetaan uudistettuihin toimitiloihin. Vuokrakustannuksia säästyy runsaat euroa vuodessa. Lastenneuvolapalvelut ja terveydenhoitajan sairasvastaanotto aikuisväestölle Suun terveydenhuollon siirto pois Eurakoskelta merkitsisi sitä, että neuvola- ja sairasvastaanottopalvelussa työskentelevän terveydenhoitajan ei olisi enää työturvallisuus näkökohtien vuoksi eikä myöskään

2 vuokrakiinteistöstä johtuvista taloudellisista tekijöistä johtuen mahdollista jatkaa työskentelyään yksin toimitilassa. Valmistelussa on ensisijaisesti pyritty löytämään korvaavat tilat lastenneuvolatoiminnalle ja terveydenhoitajan ajanvarauksella toimivalle aikuisväestön sairasvastaanotolle Eurakosken taajamasta. Käytännössä kuitenkaan vesipisteellistä katutason tilaa, jossa potilas- ja työturvallisuuden varmistamiseksi toimisi myös muita sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä ei ole alueelta osoitettavissa ilman, että jouduttaisiin tekemään merkittäviä rakennusteknisiä uudistuksia tai siirtämään muita toimintoja pois. Näin ollen valmistelussa on päädytty lopulta esitykseen, jossa lastenneuvolavastaanottoa ja aikuisväestön ajanvarauksella toimivaa sairasvastaanottoa pitävä terveydenhoitaja siirtyisi työskentelemään Panelian terveysasemalle. Jo vuosien ajan Eurakoskella asuvat äitiysneuvola-asiakkaat on otettu vastaan pääsääntöisesti Panelian terveysasemalla. Lisäksi potilasturvallisuuden vuoksi lastenneuvola asiakkaat on vastaanotettu Panelian terveysasemalla niillä neuvolakerroilla, joihin on liittynyt lapsen rokottaminen. Tämä järjestely siitä syystä, että rokotukseen liittyy mahdollisuus allergiseen reaktioon, jossa tilanteessa terveydenhoitaja on katsonut lääkärin läsnäolon potilasturvallisuuden vuoksi perustelluksi. Näin ollen lastenneuvolavastaanoton siirtäminen Eurakoskelta Paneliaan ei käytännössä merkitsisi väestön palveluhakeutumisen näkökulmasta täysin uutta tilannetta. Määrällisesti lastenneuvolakäyntejä toteutui Eurakosken terveydenhoitajalla 136 käyntiä vuonna Terveydenhoitajan loma-ajat huomioiden neuvolan ja kouluvastaanoton mahdollisia vastaanottopäiviä on vuodessa laskennallisesti 215 päivää. Näin ollen Eurakoskella oli vuonna 2014 keskimäärin 0,63 lastenneuvolakäyntiä päivässä. Vuotta aikaisemmin eli vuonna 2013 keskimääräinen asiakasmäärä päivässä neuvola- ja kouluvastaanotossa oli 0,76 käyntiä/päivä. Asiakastilastojen tarkastelun pohjalta on päädytty esitykseen, että myös Eurakosken sairasvastaanoton asiakkaat ohjattaisiin vuoden 2016 alusta lukien Panelian terveysaseman asiakkaiksi. Aikuisväestölle tarkoitetulla terveydenhoitajan ajanvarauksella toimivalla sairasvastaanotolla suoritetaan mm. ompeleiden poistoja, kirjoitetaan sairauslomatodistuksia, annetaan rokotuksia ja tehdään haavahoitoja. Näitä sairasvastaanoton käyntejä Eurakosken terveydenhoitajalla oli 365 kappaletta vuonna Loma-ajat huomioiden keskimääräiseksi asiakasmääräksi päivässä muodostui 1.69 asiakasta /päivä. Vuotta aikaisemmin vuonna 2013 käyntimäärä oli suurempi ollen 493 käyntiä vuodessa tarkoittaen 2,29 asiakaskäyntiä päivässä. Vuodesta 2013 vuoteen 2014 sairasvastaanoton väheneminen selittynee sillä, että vuonna 2014 siirryttiin sairausvastaanotossa ajanvarauskäytäntöön eli luovuttiin jonottamiseen perustuvasta avoimesta vastaanottomallista. Valmistelussa on huomioitu erityisesti toimintakyvyltään merkittävästi heikentyneet vanhusasiakkaat ja muut toimintarajoitteiset asiakkaat, jotka tarvitsevat säännöllisesti terveydenhuollon palveluja ja joilla ei ole mahdollista liikkumiseen liittyvien esteiden vuoksi hakeutua etäämpänä

3 sijaitseviin palvelupisteisiin. Näillä asiakkailla täyttyy kriteerit saada joko säännöllistä tai tilapäistä kotihoitoa, johon sisältyvät myös palvelutarpeen mukaiset terveyspalvelut kotikäynteinä suoritettuna. Tämän asiakasryhmän palvelutarpeet tunnistetaan kotihoidon hoito- ja palvelusuunnitelmien päivittämisen yhteydessä. Valmistelu- ja lisätiedot: perusturvajohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäki, puh Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että Euran kunta päättää irtisanoa Lännen Lähivakuutusyhdistyksen kanssa solmitun vuokrasopimuksen koskien kiinteistöä osoitteessa Eurakoskentie 45 päättyväksi ja oikeuttaa perusturvalautakunnan siirtämään suun terveydenhuollon toimipisteen Euran terveyskeskukseen saneeraus- ja lisärakentamishankkeen valmistumisaikataulun mukaisesti ja oikeuttaa perusturvalautakunnan kohdistamaan lastenneuvolapalvelujen ja aikuisväestön sairausvastaanoton henkilöstöresurssit Eurakosken terveysasemalta Panelian terveysasemalle. Lisäksi perusturvalautakunta toteaa, että tämä palveluverkossa tapahtuva muutos tulee ottaa erityisesti huomioon Ikäkeskuksen antamassa palveluohjauksessa ja arvioida muutoksen vaikutus kotihoidon piirissä olevien asiakkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmien päivityksen yhteydessä. Perusturvajohtaja täsmensi vielä kokouksessa valmisteluesitystään korostaen, että kouluterveydenhuollon palvelut säilyvät Kiukaisissa ennallaan. Khall Perusturvalautakunta: ehdotus hyväksyttiin. Sosiaali- ja terveyspalveluiden ohjaus kuuluu apulaiskunnanjohtajan virkavapauden aikana talousjohtajan tehtäviin. Talousjohtaja lausuntonaan puoltaa perusturvalautakunnan esityksen hyväksymistä sekä toiminnallisin että taloudellisin perustein. Valmistelu ja lisätiedot: Talousjohtaja Kari Rupponen, puh hyväksyä perusturvalautakunnan esityksen. Khall Kunnanhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

4 Lännen Vakuutusyhdistyksen kanssa on käyty neuvotteluja ja yhtiö esittää uudeksi vuokratasoksi /kk. jatkaa asian käsittelyä Khall Kunnanhallitus hyväksyy perusturvalautakunnan ehdotuksen sillä muutoksella, että vuokrasopimus irtisanotaan päättyväksi viimeistään Lännen Vakuutusyhdistyksen kanssa on käyty neuvotteluja ja yhtiö esittää uudeksi vuokratasoksi /kk. jatkaa asian käsittelyä Khall 190 Kunnanhallitus hyväksyy perusturvalautakunnan ehdotuksen sillä muutoksella, että vuokrasopimus irtisanotaan päättyväksi viimeistään Suun terveydenhuollon palveluntuottajana Euran kunnassa toimii Attendo Terveyspalvelut Oy. Palveluntuottajan edustajat ovat ilmoittaneet, että Eurakoskella työskentelevä hammaslääkäri siirtyy työskentelemään marraskuun 2015 aikana Attendon toiseen toimipisteeseen. Palveluntuottajan näkemys on yhdenmukainen perusturvakeskuksen kanssa siinä, että kokoaikaisen hammaslääkärin rekrytoinnissa onnistuminen tulee olemaan todennäköisempää Euran uudistettuun hammashoitolaan Eurakosken toimipisteen sijaan. Viitaten kunnanhallituksen talousarvioseminaarissa käytyyn jatkovalmistelua linjaavaan keskusteluun ja asiassa aiemmin perusturvalautakunnan asiassa tekemään yksimieliseen päätökseen ehdotetaan kunnanhallitukselle, että se oikeuttaa aikuis- ja lastenneuvolan vastaanoton siirtämisen Eurakosken terveysasemalta Painelian terveysasemalle vuoden 2015 loppuun mennessä ja suun terveydenhuollon palvelujen siirtämisen Euran terveyskeskuksen suun terveydenhuollon yksikköön remontin valmistumisen määrittämällä asennusaikataululla. Lisäksi ehdotetaan, että tekniset palvelut oikeutetaan valmistelemaan Eurakosken toimipisteen käytössä olleen tilan vuokrasopimuksen purkamisen irtisanomisajan puitteissa.

5 Valmistelu ja lisätiedot: Perusturvajohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäki, puh perusturvalautakunnan esityksen mukaisesti siirtää suun terveydenhuollon palvelut Eurakoskelta Euran terveyskeskukseen remontin valmistumisaikataulun puitteissa, päättää, että aikuis- ja lastenneuvolan vastaanotto siirtyy vuoden 2015 loppuun mennessä Eurakoskelta Panelian terveysasemalle, oikeuttaa tekniset palvelut valmistelemaan Eurakosken palvelupisteen käytössä olevan tilan vuokrasopimuksen purkamisen irtisanomisajan puitteissa. Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.

EURAN KUNTA Pöytäkirja 11/2015 1 (13)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 11/2015 1 (13) EURAN KUNTA Pöytäkirja 11/2015 1 (13) Kunnanhallitus Aika 22.06.2015 klo 19:00-20:55 Paikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Helander-Nieminen Eija jäsen Lehtonen Harri puheenjohtaja Lähteenmäki

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/2015 1 (15)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/2015 1 (15) EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/2015 1 (15) Perusturvalautakunta Aika 12.05.2015 klo 15:30-17:40 Paikka Jokimutkan palvelukeskus, Kiukainen Saapuvilla olleet jäsenet Mattila Aimo Kreula Jaakko Paavilainen Hannu

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 9/2015 1 (18)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 9/2015 1 (18) EURAN KUNTA Pöytäkirja 9/2015 1 (18) Kunnanhallitus Aika 01.06.2015 klo 16:00-17:40 Paikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Helander-Nieminen Eija Kyllöinen Päivi Lehtonen Harri Lähteenmäki Simo

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 18/ (47)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 18/ (47) EURAN KUNTA Pöytäkirja 18/2015 1 (47) Kunnanhallitus Aika 02.11.2015 klo 16:00-20:11 Paikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Helander-Nieminen Eija jäsen Kyllöinen Päivi jäsen Lehtonen Harri puheenjohtaja

Lisätiedot

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä Sosiaali- ja terveyslautakunta 90 15.10.2009 Kaupunginhallitus 437 09.11.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 100 19.11.2009 Terveyskeskuksen sivutoimipisteiden sulkeminen 5568/14/149/2009 SOTER 90 Käynnit

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 18.01.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 15 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN SAIRAANHOITAJA- LÄÄKÄRIVASTAANOTTOJEN KESKITTÄMISSUUNNITELMA

RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN SAIRAANHOITAJA- LÄÄKÄRIVASTAANOTTOJEN KESKITTÄMISSUUNNITELMA RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN SAIRAANHOITAJA- LÄÄKÄRIVASTAANOTTOJEN KESKITTÄMISSUUNNITELMA Perusturvalautakunta 25.11.2014 ( 111): Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä on käsitellyt Riihimäen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108 0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 23.03.2016 Sivu 1 / 1 1125/2016 02.02.00 36 terveystoimen investointiesitys vuosille 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 19.04.2017 Sivu 1 / 1 1702/2017 02.02.00 45 terveystoimen investointiesitys vuosille 2018-2022 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p. 040 330 6002)

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p. 040 330 6002) LOPEN KUNNAN TERVEYSPALVELUT Kunnanhallitus 25.4.2016 ( 78): Lopen kunnanhallitus keskusteli kokouksessaan 30.3.2016 kohdassa muut asiat Lopen kunnan terveyspalveluista. Keskustelun pohjana oli kuntalaiskeskustelu

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 65 23.08.2016 Kunnanhallitus 205 05.09.2016 Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille 2017-2019 Petu 23.08.2016 65 Vaalijalan kuntayhtymä pyytää 31.8.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4235/10.03.02/2014 80 Matinkylän terveysaseman tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen, puh. 046 877 1914 Heli Yli-Knuuttila, puh. 046 877 2627

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 28.3.218] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 218 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Helmikuu 218 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 218 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 20.09.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 115 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Perusturvalautakunta 7 28.01.2016 Kunnanhallitus 43 15.02.2016 Kunnan vastaus aluehallintovirastolle selvityspyyntöön ESAVI/4431/05.07.03/2015, Kirkkonummen kunnan suun terveydenhuollon kuukausikohtainen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Vanhusneuvosto 29.05.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 10 Klaukkalan terveysaseman toiminnan esittely / asiantuntijasairaanhoitaja Merja Tuominen 11 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Kunnanhallitus 228 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 47 24.09.2013 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2014-2017 143/00.01.02/2013

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (8) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (8) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2013 1 (8) 727 Opiskeluterveydenhuoltoa koskeva selvitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Pöydälle HEL 2012-003830 T 03 00 01 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 18.03.2014

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 15.11.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 143 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Puheenjohtajistotoimikunta 10.10.2011 / 43

Puheenjohtajistotoimikunta 10.10.2011 / 43 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Suoriteperusteinen laskutus peruspalvelukeskus Aavassa 168/02.00.00/2013 Kunnanhallitus 121 Kunnanhallitus 7.5.2012: Peruspalvelukeskus Aava on valmistellut suoriteperusteisen

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150 14.12.2016 Sivu 1 / 1 4904/2016 06.01.00 150 Ison Omenan neuvolapoli: Espoon terveydenhoidon neuvolan ja HUS erikoissairaanhoidon Jorvin äitiyspoliklinikan yhteistyön kehittäminen, kokeilu ajalle 2.1.2017-31.12.2018

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (6) 164 Sosiaali- ja terveysviraston tekstinkäsittelytoiminnan siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL 2016-013648

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (5) 496 V Stj / Valtuutettu Kati Peltolan aloite terveysasemapalvelujen saamisesta Koskelan vanhustenkeskuksesta HEL 2012-015136 T 00 00 03 Päätös päätti esittää

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset

Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset Kaupunginhallitus 7.5.2015 1 Miksi selvitystyöhön ryhdyttiin? Kaupungin talous ei kestä nykyisellä mallilla jatkamista enää pitkään Kuntaliitosten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Lautakunta toivoo, että kaupunki vielä harkitsee päätöstään hammaslääkärin laitteiden siirtämisestä pois Houtskarista.

Lautakunta toivoo, että kaupunki vielä harkitsee päätöstään hammaslääkärin laitteiden siirtämisestä pois Houtskarista. 5 11.03.2015 40 16.04.2015 18 11.05.2015 69 11.06.2015 29 25.11.2015 8 04.02.2016 15 21.03.2016 Houtskarin hammashoito 1770/05.08.01/2014 11.03.2015 5 Lautakunta toteaa, että kaupunginvaltuusto pienensi

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

Mikä on terveydenhuollon peruspalvelua ja mikä erikoispalvelua?

Mikä on terveydenhuollon peruspalvelua ja mikä erikoispalvelua? Mikä on terveydenhuollon peruspalvelua ja mikä erikoispalvelua? Antti Turunen 26.1.2017 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Käsitteet ovat epämääräisiä Peruspalvelussa potilas voi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (7) 61 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto valtuutettu Kati Peltolan ym. valtuutettujen aloitteesta terveysasemapalvelujen saamisesta Koskelan vanhustenkeskuksesta

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Riitta Pylvänen projektipäällikkö

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Riitta Pylvänen projektipäällikkö Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus 12.10.2017 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 16.10.2017 Valinnanvapauskokeilun toteutus Jyväskylässä Kolme palvelutuottajaa hyväksytty (Mehiläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 449/00.04.01/2012 150 Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Tiivistelmä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen ilmoitusjärjestelmä. Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan

Sairauspoissaolojen ilmoitusjärjestelmä. Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Yhteistoimintaelin 19 13.10.2014 Kunnanhallitus 267 27.10.2014 Kunnanhallitus 13 18.01.2016 Sairauspoissaolojen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Palvelusuunnitelman kuvaus Perusturvan toimialan hallintopalvelut huolehtii toimialan yleisistä toimintaedellytyksistä

Palvelusuunnitelman kuvaus Perusturvan toimialan hallintopalvelut huolehtii toimialan yleisistä toimintaedellytyksistä Savonlinnan kaupunki TA 2017 Toimiala Toimielin Tulosalue Vastuuhenkilö Perusturva Perusturvalautakunta Hallinto perusturvajohtaja Palvelusuunnitelman kuvaus Perusturvan toimialan hallintopalvelut huolehtii

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan Anne Koskela Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 7) Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 PERUSTIEDOT 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Helsinki 2. Johtava hammaslääkäri / vastaaja * 3. Päivämäärä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta/euran kunnan lausunto

Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta/euran kunnan lausunto Kunnanhallitus 147 08.09.2014 Perusturvalautakunta 74 30.09.2014 Kunnanhallitus 173 06.10.2014 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta/euran kunnan

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja

Lisätiedot

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN MUUTOKSET 2013 2015 JA REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ...

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus. Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys

Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus. Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus Säännökset hoitopaikan valintaoikeudesta sisältyvät terveydenhuoltolain

Lisätiedot

1.5.2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki antaa mahdollisuuden valita terveysasema, jolta saa tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut:

1.5.2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki antaa mahdollisuuden valita terveysasema, jolta saa tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut: Hyvä hämeenlinnalainen! 1.5.2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki antaa mahdollisuuden valita terveysasema, jolta saa tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut: Terveydenhuoltolaki Luku 6 47 Henkilö voi

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ TERVEYSLAUTAKUNTA Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ TERVEYSLAUTAKUNTA Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle. HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 145 PSYKIATRIAN MALMIN POLIKLINIKAN TARVESELVITYS Terke 2011-698 Esityslistan asia TJA/8 TJA Käsittely Päätösehdotus Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Lisätiedot

1. Valtuutettu Veijo Oinosen aloite Aluehallintovirastolle selvittämään Ensihoidon palvelutasopäätöstä rautavaaralaisten osalta

1. Valtuutettu Veijo Oinosen aloite Aluehallintovirastolle selvittämään Ensihoidon palvelutasopäätöstä rautavaaralaisten osalta Kunnanvaltuusto 10 11.05.2015 Kunnanhallitus 132 25.05.2015 Kunnanhallitus 146 08.06.2015 Perusturvalautakunta 21 20.01.2016 Valtuutettujen aloitteet/valtuutettu Veijo Oinosen valtuustoaloite 11.5.2015

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi 1.4.2019 Jaako Taina, Roslakka Titta, Inna Miia, Mälkiä Pia EKSOTE 1 15.4.2019 Sisältö: - hallinnollinen sijainti Eksoten organisaatiossa - ohjaavaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS Nykytila Uudistus Ylilääkäri Tiina Hetemaa, LT Yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri JOKA TOINEN SUOMALAINEN KERTOO HAKEUTUVANSA ENSISIJAISESTI TERVEYSKESKUKSEEN

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Sisällys TEKNINEN LAUTAKUNTA 7/2015. Aika: Paikka: Kunnantalo, kahvio

Sisällys TEKNINEN LAUTAKUNTA 7/2015. Aika: Paikka: Kunnantalo, kahvio REISJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 7/2015 PÖYTÄKIRJA Aika: 18.00-18.50 Paikka: Kunnantalo, kahvio Läsnä: Puurula Aaro, pja Mattila Johannes, 1. vpja Niskakoski Ahti, j Saaranen Jarno, j Hirvinen Tiina,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (6) 256 Lausunto Päivi Lipposen kirjeestä kaupunginhallitukselle Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä yhtenäiskouluissa HEL 2012-012641 T

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Sami Suikkanen, 7.3.2017 Yleistä uudistuksesta Uudistusta koskevat lait ovat tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Lakiluonnosten lähtökohtana

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Kunnanhallitus 88 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 29.05.2017 Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Viitasaaren kaupunginhallitus 03.04.2017 80

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon ensihoidon sopeutus ja talousraami vuodelle 2014, lausunto

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon ensihoidon sopeutus ja talousraami vuodelle 2014, lausunto Kunnanhallitus 243 07.10.2013 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon ensihoidon sopeutus ja talousraami vuodelle 2014, lausunto 240/05.00.00/2013 Kunnanhallitus 243 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 198 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta julkisella liikenteellä

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 22.03.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 41 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 17.02.2016 Sivu 1 / 1 259/2016 06.00.00 25 Selvitys aluehallintovirastolle hoitoonpääsyn toteutumisesta Espoon perusterveydenhuollossa ja suun terveydenhuollossa Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen,

Lisätiedot

Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa

Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus, 26.4.2018 Oulu Sari Korento Omaisuusjärjestelyjen vaikutuksia kuntiin Lakisääteiset kuntayhtymät (shp), erityishuoltopiirit

Lisätiedot

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI Salon kaupunki / Sosiaalityön palvelut Versio 1.1 Tehdaskatu 2 Päivämäärä: 14.8.2018 24100 SALO Laatija: Paula Markula puh. 02 7781/ Keskus Hyväksyjä:

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme Valinnanvapaus Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! 12.1.2017 perusturvajohtaja Eeva Halme Asiakas voi valita nykyistä yksilöllisemmin Suoran valinnan palveluissa

Lisätiedot

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri, EMBA osastopäällikkö sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 21.9.2015

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Finlands framgång skapas lokalt Yhteistyössä Kuntaliitto & Maakuntien tilakeskus: Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Kuntamarkkinat 12.- 13.9.2018 Kuntaliitto, Toinen linja 14 Tilapalvelupäällikkö,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin 24.08.2016 Sivu 1 / 1 1206/2016 00.01.03 97 Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eija-Inkeri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 23/2017 1 (5) 5 Palvelusetelin käyttöönotto lasten ja aikuisten toimintaterapian järjestämisessä HEL 2017-012928 T 06 00 00 Päätösehdotus päättää, että palveluseteli on 2.3.2018

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04. Kunnanhallitus 51 20.03.2017 Kunnanhallitus 85 24.04.2017 Kunnanhallitus 123 05.06.2017 Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04.01/2016 Kunnanhallitus 20.03.2017 51 Kunnanvaltuusto on tehnyt 24.5.2016 periaatepäätöksen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4727/00.01.03/2014 96 Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Niina Savikko, puh. 043 825 3353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 163 V 26.2.2014, Stj / Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite työttömien ja työterveyshuollon ulkopuolella olevien terveystarkastuksista Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.04.2013 Sivu 1 / 1 1381/00.01.03/2013 121 Sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys Espoon kaupunginhallitukselle, toimintavuosi 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Unto Ahvensalmi, puh.

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

SAMMATIN KUNTA ASIALISTA 12/ LEIKKILÄNTIEN VESIOSUUSKUNNAN ANOMUS/VESIHUOLTOAVUSTUS

SAMMATIN KUNTA ASIALISTA 12/ LEIKKILÄNTIEN VESIOSUUSKUNNAN ANOMUS/VESIHUOLTOAVUSTUS ASIALISTA 12/2008 KUNNANHALLITUS **************************************************************************************************************** Kokousaika ja paikka 10.11.2008 KLO 17:00 JOHTOKESKUS Kokouksen

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 46 21.05.2015 Kaupunginhallitus 244 08.06.2015. Vanhustyön henkilöstöjärjestelyt 1636/01.01.01/2015 SOSLA 21.05.

Sosiaalilautakunta 46 21.05.2015 Kaupunginhallitus 244 08.06.2015. Vanhustyön henkilöstöjärjestelyt 1636/01.01.01/2015 SOSLA 21.05. Sosiaalilautakunta 46 21.05.2015 Kaupunginhallitus 244 08.06.2015 Vanhustyön henkilöstöjärjestelyt 1636/01.01.01/2015 SOSLA 21.05.2015 46 Kaupunginvaltuuston 2.3.2015 hyväksymä Ikäystävällinen Uusikaupunki

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 241 OIKAISUVAATIMUS TERVEYSKESKUSMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1165 Esityslistan asia TJA/23 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

Palvelukortti Rantasalmi, suunnitelmakausi 2013-2015

Palvelukortti Rantasalmi, suunnitelmakausi 2013-2015 Perusterveyden-huolto Palvelukuvaus Palvelujen sisältö, resurssit ja kehittämistarve Vastaanottotoiminta Neuvolatoiminta Lääkärien ja hoitajien vastaanottopalvelut: kiireetön ja puolikiireellinen hoito

Lisätiedot

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 8.2.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 8.2.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 56 LAUSUNTO ALOITTEESTA KISKON JA NURMIJÄRVEN KLINIKOIDEN TARPEELLISUUDEN ARVIOINNISTA Terke 2010-3083 Esityslistan asia TJA/16 TJA Terveyslautakunta päätti antaa

Lisätiedot

15 Sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys kaupungin- ja kunnanhallituksille toimintavuodelta 2014

15 Sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys kaupungin- ja kunnanhallituksille toimintavuodelta 2014 Mäntyharju Pöytäkirja 3/2015 1 (9) Aika 30.06.2015, klo 16:07-16:58 Paikka Villa Aurora, Tervaniementie 2 Käsitellyt asiat 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan tarkastus 14 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle (ohm. 120)

Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle (ohm. 120) Perusturvalautakunta 73 25.08.2016 Kunnanhallitus 167 12.09.2016 Perusturvalautakunta 85 29.09.2016 Kunnanhallitus 207 17.10.2016 Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.03.2013 Sivu 1 / 1 5100/06.00.00/2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 15.5.2012 Kaupunginhallitus 85 4.3.2013 51 Valtuustoaloite Espoon terveydenhoitopalvelujen saatavuuden ja laadun parantamiseksi

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014

TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014 TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014 Asiakkaan valinnan mahdollisuudet laajenevat edelleen 1.5.2011 alkaen on ollut mahdollista valita hoidosta vastaava terveysasema oman kunnan tai yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot 6.5.2015 Päivi Sillanaukee STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

Yhtymähallitus 83 07.05.2013 Yhtymähallitus 93 21.05.2013 Yhtymähallitus 112 30.05.2013. Hallinnon tilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen

Yhtymähallitus 83 07.05.2013 Yhtymähallitus 93 21.05.2013 Yhtymähallitus 112 30.05.2013. Hallinnon tilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen Yhtymähallitus 83 07.05.2013 Yhtymähallitus 93 21.05.2013 Yhtymähallitus 112 30.05.2013 Hallinnon tilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen 660/02.08.03.01/2012 Yhall 07.05.2013 83 Valmistelija: Valmistelija:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 64 Terveyskeskuksen tilinpäätös 2012 HEL 2013-002843 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi terveyskeskuksen vuoden 2012 tilinpäätöksen. Lisätiedot virastopäällikkö

Lisätiedot