Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon ensihoidon sopeutus ja talousraami vuodelle 2014, lausunto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon ensihoidon sopeutus ja talousraami vuodelle 2014, lausunto"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon ensihoidon sopeutus ja talousraami vuodelle 2014, lausunto 240/ /2013 Kunnanhallitus 243 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän lausuntopyyntö : Kesäkuussa pidetyssä palvelusopimusneuvottelussa saatujen ohjeiden mukaisesti on ensihoitopalvelun sopeuttamiseen vuodelle 2014 haettu mahdollisia malleja. Omistajakunnat asettivat tavoitteeksi TA2013 jäsenkuntien maksuosuuksien kasvuksi 1,5 % verrattuna vuoden talousarvioon. Ensihoidon toisen (tammi-kesäkuu) osavuosikatsauksen käyttöastetietojen sekä palvelutasopäätöksen toteutumistietojen valossa on tilaajajohtajille sekä kuntajohtajille esitetty eri mahdollisuuksia vähentää koko alueen ensihoidon maksuosuuksia. Mahdollisia muutoksia ovat:. Padasjoen yöllisen varallaolon lopettaminen. Heinolan toisen ensihoitoyksikön (H+P) yöaikaisen valmiuden vähentäminen. Iitin yöaikaisen valmiuden vähentäminen,. Kärkölä/Hämeenkosken päiväaikaisen yksikön valmiusajan vähentäminen. Lahden yhden päiväyksikön valmiusajan vähentäminen Alustavissa neuvotteluissa Lahden yksikön valmiusajan vähentäminen on noussut mahdolliseksi sopeuttamistoimenpiteeksi. Päijät-Hämeen sosiaali-ja terveysyhtymän ensihoitokeskus on valmistellut edelleen kaksi vaihtoehtoista mallia vuodelle 2014 ensihoidon järjestämiseksi. Molemmissa malleissa pyritään väestölle tarjoamaan valtuuston hyväksymän palvelutasopäätöksen edellyttämä ensihoidon taso. Kaikissa sopeutusmalleissa on kuitenkin riskinä, ettei palvelutasopäätökseen alueella päästä vuonna Malli 1 TA ,5 % Lähtökohtana on kaikkien ensihoidon yksiköiden valmiusaikojen ja asemapaikkojen säilyminen vuoden 2013 tilanteessa. Omistajakunnat sitoutuvat mallissa 1 antamaan ensihoitokeskukselle luvan lyhyt- ja väliaikaisesti vähentää yöaikaista valmiutta kunnissa niin, että palvelutasopäätöksen tavoittamisprosentit tai potilaiden turvallisuus eivät vaarannu. Ensihoitokeskus toimii valmiuden väliaikaisessa vähentämisessä tasapuolisesti kuntia kohtaan. Mallissa 1 ensihoitojärjestelmä sopeuttaa

2 toimintakulujaan (-4,2 %) verrattuna 2013 tilinpäätösennusteen mukaisiin jäsenkuntien maksuosuuksiin. Malli 2 TA2013+1,2 % Tässä mallissa Lahden kaupungin alueelle sijoitetun yhden ensihoidon yksikön, jonka toiminta-aika on 12 tuntia seitsemänä päivänä viikossa, toiminta-aikaa vähennetään 8 tuntiin viitenä päivänä viikossa. Henkilöstön supistukset voidaan toteuttaa ilman yhteistoimintamenettelyä heti vuoden 2014 alusta lähtien. Säästövaikutus on vuodelle Mallissa 2 ensihoitojärjestelmä sopeuttaa toimintakulujaan (-6,9 %) verrattuna 2013 tilinpäätösennusteen mukaisiin jäsenkuntien maksuosuuksiin. Lausuntopyyntö Päijat-Hämeensosiaali-ja terveysyhtyma pytää jäsenkuntien kaupungin- ja kunnanhallituksilta lausuntoa kahden esitetyn mallin pohjalta siitä, minkälaiset sopeuttamistojmenp kaupunki/kunta on valmis hyväksymään vuoden 2014 ensihoidon toiminnan ja rahoituksen perusteeksi. Lausunto pyydetään toimittamaan mennessä. Nastolan perusturvalautakunta : Vuotta 2014 koskevassa palvelusopimusneuvottelussa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän jäsenkunnat asettivat ensihoidon osalta tavoitteeksi vuoden 2013 TA ja siihen kasvua + 1,5 %. Ensihoidon toisen osavuosikatsauksen käyttöastetietojen sekä palvelutasopäätöksen toteutumistietojen valossa on tilaajajohtajille sekä kuntajohtajille esitetty eri mahdollisuuksia vähentää koko alueen ensihoidon maksuosuuksia. Tässä vaiheessa mahdollisia muutoksia olivat: Padasjoen yöllisen varallaolon lopettaminen Heinolan toisen ensihoitoyksikön yöaikaisen valmiuden vähentäminen Iitin yöaikaisen valmiuden vähentäminen Kärkölä/ Hämeenkosken päiväaikaisen yksikön valmiusajan vähentäminen Lahden yhden päiväyksikön valmiusajan vähentäminen Perusturvalautakunta käsitteli em. ehdotuksia kokouksessaan ja päätti, ettei se hyväksy Iitin osalta ensihoidosta ja sairaankuljetuksesta tehtyjä ehdotuksia vuodelle Lisäksi lautakunta edellytti, että säästötoimia läpikäytäessä selvitetään yhtymän oman toiminnan kustannustehokkuus ensihoidossa ja sairaankuljetuksessa. Jatkoneuvotteluissa Lahden yksikön valmiusajan vähentäminen on noussut mahdolliseksi sopeuttamistoimenpiteeksi. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän ensihoitokeskus on valmistellut edelleen kaksi vaihtoehtoista mallia vuoden 2014 ensihoidon

3 järjestämiseksi. Molemmissa malleissa pyritään väestölle tarjoamaan valtuuston hyväksymän palvelutasopäätöksen edellyttämä ensihoidon taso. Kaikissa sopeutusmalleissa on kuitenkin riskinä, ettei palvelutasopäätökseen päästä vuonna Malli 1 TA ,5 % Lähtökohtana on kaikkien ensihoidon yksiköiden valmiusaikojen ja asemapaikkojen säilyminen vuoden 2013 tilanteessa. Omistajakunnat sitoutuvat mallissa 1 antamaan ensihoitokeskukselle luvan lyhyt- ja väliaikaisesti vähentää yöaikaista valmiutta kunnissa niin, että palvelutasopäätöksen tavoittamisprosentit tai potilaiden turvallisuus eivät vaarannu. Ensihoitokeskus toimii valmiuden väliaikaisessa vähentämisessä tasapuolisesti kuntia kohtaan. Mallissa 1 ensihoitojärjestelmä sopeuttaa toimintakulujaan ( - 4,2 %) verrattuna tilinpäätösennusteen mukaisiin jäsenkuntien maksuosuuksiin. Malli 2 TA ,2 % Tässä mallissa Lahden kaupungin alueelle sijoitetun yhden ensihoidon yksikön, jonka toiminta-aika on 12 tuntia seitsemänä päivänä viikossa, toiminta-aikaa vähennetään 8 tuntiin viitenä päivänä viikossa. Henkilöstön supistukset voidaan toteuttaa ilman yhteistoimintamenettelyä heti vuoden 2014 alusta lähtien. Säästövaikutus on vuodelle Mallissa 2 ensihoitojärjestelmä sopeuttaa toimintakulujaan ( - 6,9%) verrattuna 2013 tilinpäätösennusteen mukaisiin jäsenkuntien maksuosuuksiin. Em. mallit eivät enää sisällä esim. Iitin osalta yöaikaisen valmiuden muutoksia. Päijät - Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä pyytää nyt jäsenkuntien kaupungin- ja kunnanhallituksilta lausuntoa kahden esitetyn mallin pohjalta siitä, minkälaiset sopeuttamistoimenpiteet kaupunki/kunta on valmis hyväksymään vuoden 2014 ensihoidon toiminnan ja rahoituksen perusteeksi. Lausunto pyydetään toimittamaan mennessä. Lausuntopyynnön liiteaineisto on esityslistan oheismateriaalina. Ehdotus: (perusturvajohtaja) Perusturvalautakunta antaa seuraavan lausunnon ensihoidon totetuttamisesta ja raamista vuodelle Iitin ja Nastolan perusturvalautakunnan lausunto Iitin ja Nastolan kuntien yhteinen perusturvalautakunta on kuntayhtymän

4 esittämän mallin 2 kannalla, jossa ensihoidon kustannusraami vuodelle 2014 on TA ,2 %. Malli kuitenkin edellyttää, että Lahdessa hyväksytään valmiusajan vähentäminen. Lisäksi todetaan, että nykymuotoinen ensihoidon järjestäminen nosti kuntien kustannuksia merkittävästi aiempaan verrattuna. Liitteen mukaan Lahtea lukuun ottamatta yksiköiden käyttöasteasteet vaihtelevat noin % välillä. Tähän liittyen edellytetään, että ensihoidon yksiköitä ja osaamista suunnataan myös muihin sosiaali- ja perusterveydenhuollon tehtäviin. Keskeistä on kartoittaa peruspalvelukeskus Aava-liikelaitoksen viranhaltijoiden kanssa mahdolliset yhteistyön muodot. Ensihoidon yksiköiden alemmat käyttöasteet mahdollistavat erikseen sovittavat lisätehtävät. Kokonaisuutena kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset eivät saa nousta, vaan eri toimijoiden / tulosalueiden tulee yhdessä pyrkiä mahdollisimman hyvään tuottavuuteen ja taloudellisuuteen. Ensihoidon järjestäminen siirtyi kuntayhtymän tehtäväksi vuoden 2013 alusta. Uutena kuntayhtymän toimintana ensihoidosta tarvitaan kuntiin raportointia, josta selviää palvelutason toteutuminen, talous sekä yhteistyön muodot ja niiden kehittäminen muiden toimijoiden kanssa (esim. Aava; myös maakunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma linjaa ensihoidon ja peruspalvelujen yhteistyötä). Tärkeää on arvioida riippumattomasti toiminnan sujuvuus ja taloudellisuus (esim. logistiikka, pelastuslaitoksen ja yhtymän työvoimaresurssin käyttö ja yhteen sovittaminen sekä työnjako). Lautakunta on jo edellisessä päätöksessään edellyttänyt myös yhtymän oman toiminnan kustannustehokkuuden selvittämistä. Kuntien vuonna 2012 antamissa ensihoidon palvelutasopäätöslausunnoissa on edellytetty säännöllistä kuntaraportointia sekä ensihoidon yhteistyötä muiden sosiaali- ja terveystoimen toimijoiden kanssa. Päätös: Perusturvalautakunta: Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. LIsäksi lautakunta totesi, että on tärkeää arvioida riippumattomasti ja ulkopuolisen toimesta toiminnan sujuvuus ja taloudellisuus. Mikäli malli 2 toteutetaan, tulee seurata mitä toteutus vaikuttaa ympäristökuntien palvelujen saatavuuteen ja saavutettavuuteen. Kunnanhallitus : Lausuntopyynnön pvm liiteaineisto on esityslistan oheismateriaalina. Ehdotus Hallinto- ja talousjohtaja:

5 Kunnanhallitus antaa lausuntonaan ensihoidon toteuttamisesta ja raamista vuodelle 2014 perusturvalautakunnan lausunnon tarkennettuna niin, että se katsoo, että pelastuslaitoksen tulee hoitaa sairaankuljetus kokonaisuudessaan, eikä sosiaali- ja terveysyhtymällä olisi omaa sairaankuljetustoimintaa. Kustannuksien keventämiseksi voidaan käyttää yksityisiä sairaankuljetuksen palveluita erityisesti siirtokuljetuksissa, jolloin pelastuslaitoksen kalusto vapautuu hälytysajoihin. Lisäksi kunnanhallitus kyseenalaistaa, onko vaativan tason sairaankuljetusyksikkö ollut tehokkaassa käytössä. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi hallinto- ja talousjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2.

Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2. Iitin kunta Pöytäkirja 20/2013 494 Kunnanhallitus 07.10.2013 Aika Maanantai 07.10.2013 klo 17:30-19:52 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Poissa Salonen Jarkko Pitkänen Jyrki Drockila

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Kunnanhallitus 228 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 47 24.09.2013 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2014-2017 143/00.01.02/2013

Lisätiedot

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 49 24.09.2013 Kunnanhallitus 260 21.10.2013 Kunnanvaltuusto 56 12.11.2013 Kunnanhallitus 238 13.10.2014

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS Heinolan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

PALVELUSOPIMUS Heinolan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä PALVELUSOPIMUS 2016 Hyväksytty Heinolan sosiaali- ja terveyslautakunnassa / 201 ja ympäristö- ja rakennuslautakunnassa / 201 Hyväksytty n hallituksessa / 201, PUITESOPIMUS 2016 SOPIJAOSAPUOLET Tilaaja

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS Orimattilan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

PALVELUSOPIMUS Orimattilan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä PALVELUSOPIMUS 2016 Orimattilan kaupunki Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hyväksytty Orimattilan perusturvalautakunnassa / 201 Hyväksytty Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä Heinonen Sinikka varapuheenjohtaja

Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä Heinonen Sinikka varapuheenjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 7/2013 1 Tarkastuslautakunta 18.11.2013 Aika Maanantai 18.11.2013 klo 18:00-20:30 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS Läntinen perusturvapiiri. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

PALVELUSOPIMUS Läntinen perusturvapiiri. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä PALVELUSOPIMUS 2016 Läntinen perusturvapiiri Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hyväksytty Läntisen perusturvapiirin perusturvalautakunnassa / 201, Hyväksytty Päijät-Hämeen sosiaali-

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 148 Kunnanhallitus 20.05.2013

Lisätiedot

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.30 18.30 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, Kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

/ /2014

/ /2014 25.08.2014 Sivu 1 / 1 1111 2583/02.02.02/2014 44 Kårkulla samkommunin taloussuunnitelma vuosille 2015-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Juha Lappalainen, puh. 050 575 2392

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 169/00.04.00/2014 KH 22.09.2014 211 Asian valmistelija: Merja Olenius, kunnanjohtaja, gsm 044 743 2217 Sosiaali-

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Puheenvuoro kuntapäättäjien seminaarissa Jouni Mutanen Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Toiminta alkoi 1.1.2007. Kolmen toimialan organisaatio, jossa on

Lisätiedot

PALVELUTASOPÄÄTÖS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄSSÄ ALKAEN

PALVELUTASOPÄÄTÖS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄSSÄ ALKAEN PALVELUTASOPÄÄTÖS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.5.2017 ALKAEN Hyväksytty valtuustossa x.x.2017 Ensihoitokeskus Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Ensihoitopalvelun

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 65 23.08.2016 Kunnanhallitus 205 05.09.2016 Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille 2017-2019 Petu 23.08.2016 65 Vaalijalan kuntayhtymä pyytää 31.8.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Lausunto ensihoidon palvelutasopäätöksestä 446/ /2014. Kunnanhallitus 259

Kunnanhallitus Lausunto ensihoidon palvelutasopäätöksestä 446/ /2014. Kunnanhallitus 259 Kunnanhallitus 259 03.11.2014 Lausunto ensihoidon palvelutasopäätöksestä 446/05.00.00/2014 Kunnanhallitus 259 Terveydenhuoltolaki (1326/2010) ja STM:n asetus ensihoitopalveluista (340/2011) siirsivät ensihoidon

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017

Lisätiedot

66 SAIRAANHOITAJAN TOIMEN TÄYTTÄMINEN 3 67 TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA VUOSILLE 2009-2012 4

66 SAIRAANHOITAJAN TOIMEN TÄYTTÄMINEN 3 67 TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA VUOSILLE 2009-2012 4 Perusturvalautakunta KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 5/2008 Kokousaika 21.05.2008 klo 14.00 16.30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone Käsittellyt asiat Asia no 65 JÄRJESTÄYTYMISASIAT 2 66 SAIRAANHOITAJAN TOIMEN

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 1 26.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33 Iitin kunta Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta 23.09.2015 Aika Keskiviikko 23.09.2015 klo 18:00-19:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

1. Valtuutettu Veijo Oinosen aloite Aluehallintovirastolle selvittämään Ensihoidon palvelutasopäätöstä rautavaaralaisten osalta

1. Valtuutettu Veijo Oinosen aloite Aluehallintovirastolle selvittämään Ensihoidon palvelutasopäätöstä rautavaaralaisten osalta Kunnanvaltuusto 10 11.05.2015 Kunnanhallitus 132 25.05.2015 Kunnanhallitus 146 08.06.2015 Perusturvalautakunta 21 20.01.2016 Valtuutettujen aloitteet/valtuutettu Veijo Oinosen valtuustoaloite 11.5.2015

Lisätiedot

PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014

PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014 Kunnanhallitus 68 27.04.2015 Kunnanhallitus 76 11.05.2015 PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014 Kuntayhtymän hallitus 24 11.3.2015 Kuntayhtymän hallitus 32 9.4.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta Perusturvalautakunta 59 05.09.2017 Kunnanhallitus 281 02.10.2017 Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta 2018-2020 Petu 05.09.2017 59 Vaalijalan kuntayhtymä pyytää 15.09.2017

Lisätiedot

Ensihoidon kelakorvausten kohdistamisen selvityspyyntö Sysmästä

Ensihoidon kelakorvausten kohdistamisen selvityspyyntö Sysmästä Ensihoidon kelakorvausten kohdistamisen selvityspyyntö Sysmästä Tilanne 20.9.2018 Salla Terho/Paula Ryynänen Tausta lyhyesti Ensihoidon kustannusten jakoperusteiden uudistaminen on ollut vuosien 2012-2018

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta PETUR 30.09.2014 66 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali-

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 4/2016 Kokousaika: 5.9.2016 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 449/00.04.01/2012 150 Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Tiivistelmä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Kuntayhtymien omistajaohjauksen haasteet. PHHyky työvaliokunnan pj, Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen, Hollolan kunta

Kuntayhtymien omistajaohjauksen haasteet. PHHyky työvaliokunnan pj, Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen, Hollolan kunta Kuntayhtymien omistajaohjauksen haasteet PHHyky työvaliokunnan pj, Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen, Hollolan kunta PÄIJÄT-HÄME/TAUSTA 1. Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri 1991 Erikoissairaanhoidon vastuu/15

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Poissa Heinonen Sinikka varapuheenjohtaja

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Poissa Heinonen Sinikka varapuheenjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 9/2015 1 Tarkastuslautakunta 21.10.2015 Aika Keskiviikko 21.10.2015 klo 18:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Ikonen Veikko Laaksonen

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 18.09.2014 Kaupunginhallitus 375 29.09.2014 Kaupunginhallitus 383 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 61 13.10.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 13.11.2014 Lausunnon antaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen

Lisätiedot

LAKIEHDOTUKSET. Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta

LAKIEHDOTUKSET. Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta 59 LAKIEHDOTUKSET Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuoltolain (1326/2010) 3 :n 4 kohta, muutetaan 39 :n 1 ja 3 momentti, 40 :n 1 momentin 1 kohta,

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kantola Heikki hallinto- ja talousjohtaja, 22

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kantola Heikki hallinto- ja talousjohtaja, 22 Iitin kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 11.05.2015 Aika Maanantai 11.05.2015 klo 19:00-20:11 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Ikonen

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 18.10.2016 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 4/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.05 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Tulevaisuussuunnittelua

Tulevaisuussuunnittelua Tulevaisuussuunnittelua LSHP:n ensihoitokeskus: - Ensihoitopalvelu - Siirtokuljetustoiminta Laadukasta, alueellisesti johdettua ensihoitoa osana terveydenhuollon päivystyspalveluita, asiakkaan tarpeisiin

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA

LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA Kunnanhallitus 150 10.03.2008 Kunnanhallitus 249 28.04.2008 Valtuusto 53 14.05.2008 Kunnanhallitus 373 18.06.2008 Valtuusto 90 27.08.2008 LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

31/ /2013 Saap Iitin kunta. Iitin, Kärkölän, Lahden ja Nastolan edustajien kunta ja palvelurakennetapaaminen

31/ /2013 Saap Iitin kunta. Iitin, Kärkölän, Lahden ja Nastolan edustajien kunta ja palvelurakennetapaaminen 31/00.01.00/2013 Saap. 13.5.2013 Iitin kunta Iitin, Kärkölän, Lahden ja n edustajien kunta ja palvelurakennetapaaminen Muistio Aika 7.5.2013 klo 18:00 19:55 Paikka n kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta Khall. 02.10.2017 151 liite nro. 2 Sopimus D/1117/00.04.01.02.00/2017 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Päivystys 2016 Messu- ja kongressikeskus Paviljonki Jyväskylä 16.- 17.11.2016 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 23.11.2016 1 Tältäkö tulevaisuuden sairaalaverkko näyttää?

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN KATSAUS PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ

KUNTAYHTYMÄN KATSAUS PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ KUNTAYHTYMÄN KATSAUS 25.9.2018 PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ KUNTAYHTYMÄN ORGANISAATIO 1.1.2019 ALK. Vammais HENKILÖSTÖ- MÄÄRÄ M (v.2018 ta) Yhtymän johto Strateginen kehittäminen

Lisätiedot

Tässä dokumentissa on kuvattu Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen näkemys ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen valmisteluun 13.10.2014.

Tässä dokumentissa on kuvattu Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen näkemys ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen valmisteluun 13.10.2014. HEINOLAN KAUPUNKI Kir i2a ro PELASTUSLAITOS PÄIJÄT-HÄME 10-10- 2014 A i anyn w 7ehtäväluo4dtus ENS I HO I T O Tässä dokumentissa on kuvattu Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen näkemys ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Työvaliokunnan puheenjohtaja, kunnanjohtaja Päivi Rahkonen avasi kokouksen.

1 Kokouksen avaus Työvaliokunnan puheenjohtaja, kunnanjohtaja Päivi Rahkonen avasi kokouksen. MUISTIO Hyvinvointikuntayhtymä Työvaliokunta 2018/5 27.9.2018 Aika Keskiviikko 26.9.2018 kello 14 16.20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen sali, Lahti Osallistujat Työvaliokunta Kunnanjohtaja Päivi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Ensihoitopalvelujen tuottaminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lohjan sairaanhoitoalueella

Espoon kaupunki Pöytäkirja Ensihoitopalvelujen tuottaminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lohjan sairaanhoitoalueella 18.08.2016 Sivu 1 / 1 3362/2016 00.04.01.00 29 Ensihoitopalvelujen tuottaminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lohjan sairaanhoitoalueella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Karhu, puh. 09 816

Lisätiedot

Puheenjohtajistotoimikunta 10.10.2011 / 43

Puheenjohtajistotoimikunta 10.10.2011 / 43 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Suoriteperusteinen laskutus peruspalvelukeskus Aavassa 168/02.00.00/2013 Kunnanhallitus 121 Kunnanhallitus 7.5.2012: Peruspalvelukeskus Aava on valmistellut suoriteperusteisen

Lisätiedot

PÄIJÄTHÄME panuusmalliksi 2015 HEI 1 A 16.10.2014

PÄIJÄTHÄME panuusmalliksi 2015 HEI 1 A 16.10.2014 PELASTUSLAITOS Esitys ensihoidon kump- PÄIJÄTHÄME panuusmalliksi 2015 HEI 1 A 16.10.2014 Kirjaan;:; 29.10-2014 Päijät-Hämeen kunnat Asfanu Ero iehtåväl okltus Päijät -Hämeen pelastuslaitoksen esitys ensihoitopalvelun

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11/2011. Perusturvalautakunta

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11/2011. Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11/2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 18.08.2011 klo 17.30 18.18 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo Heinilä

Lisätiedot

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Toimitusjohtaja Eetu Salunen 30.3.2017 Jäsenkunnat ja väestö Väestörakenne 31.12.2016 Väestö 0-6 7-14 15-64 65-74 75-84 85 - KOKO MAA 5 503 297 7,5 % 8,8 % 62,9 % 11,8

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 39 07.10.2016 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 07.10.2016 39

Lisätiedot

Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta. Reklamaatiokirje on esityslistan oheismateriaalina.

Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta. Reklamaatiokirje on esityslistan oheismateriaalina. Kunnanhallitus 213 19.08.2013 Kunnanhallitus 237 16.09.2013 Kunnanhallitus 262 21.10.2013 Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta 23/00.02.00/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano

Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano Kaavoitustoimikunta 9 11.03.2013 Kaavoitustoimikunta 30 09.09.2013 Kunnanhallitus 241 07.10.2013 Kunnanhallitus 321 16.12.2013 Kunnanvaltuusto 1 28.01.2014 Kaavoitustoimikunta 8 25.03.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Talousarvio Toimitusjohtaja Eetu Salunen

Talousarvio Toimitusjohtaja Eetu Salunen Talousarvio 2019 Toimitusjohtaja Eetu Salunen 14.11.2018 Palveluiden saatavuus on turvattava myös 2019 Palvelurakenne uudistuu Etulinja: Sujuvampi neuvonta ja yhteydensaanti Palvelut uudistuvat alkuvuonna.

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 21/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 21/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 21/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 08.11.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.11.2016 kello 19.30 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone 253 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kuntakohtainen palvelusopimus vuodelle 2019

Kuntakohtainen palvelusopimus vuodelle 2019 Liite nro 15 Hallitus 14.12.2018 Kuntakohtainen palvelusopimus vuodelle 2019 Sopijaosapuolet Palvelusopimuksen tausta Haminan kaupunki Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, Kymsote Kymsoten

Lisätiedot

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kunnanhallitus 139 01.06.2015 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä 270/00.01.00/2013

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ TA19 Työvaliokunta 13.3.2019 11.3.2019 Paula Ryynänen TA19, talousjohtajan arvio TP18 TA19 TPE19 TA vaje Toimintatuotot 732,5 727,1 723,9-3,3 JK-tulot 623,7 621,5 621,5 Muut toimintatuotot 108,8 105,6

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 14.11.2011 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27 Valtuusto 17.6.2014 27 1. VUODEN 2013 ARVIOINTIKERTOMUS Tark.ltk. 13.5.2014 16 Liite 1 Laadittiin vuoden 2013 arviointikertomus. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 28.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2018... 1 - : Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS /13.

Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS /13. Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta 8 17.10.2017 ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS 2018-2020 76/13.130/2017 IUALPEL 17.10.2017 8 Valmistelu: Olavi Liljemark Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 7.0.06 Kunnanhallitus 339 3.0.06 Kunnanhallitus 365 07..06 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus 144 16.06.2014 193/00.04.01/2014. Kunnanhallitus 144. Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Kunnanhallitus 144 16.06.2014 193/00.04.01/2014. Kunnanhallitus 144. Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Kunnanhallitus 144 16.06.2014 Lausuntopyyntö Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän jäsenkunnille kuntayhtymän vuoden 2015 ja talousarvion vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman valmisteluperusteista 193/00.04.01/2014

Lisätiedot

Valtuusto. Olle Gull. Gösta Willman. Vaasa, hallintojohtajan virkahuone klo Olle Gull, hallintojohtaja

Valtuusto. Olle Gull. Gösta Willman. Vaasa, hallintojohtajan virkahuone klo Olle Gull, hallintojohtaja Esityslista sivu 1(10) nro 1/2016 Elin: Valtuusto Aika: Maanantai 6.6.2016, klo 13 Paikka: Vaasan keskussairaala, auditorio Merihanhi,Y3 Päätöksentekijät Katso liite 2 Läsnäolijat: Poissaolijat: Asiantuntijat:

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista Kunnanhallitus 69 26.03.2012 Kunnanvaltuusto 14 11.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 17/10/101/2012 KH 69

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04. Kunnanhallitus 51 20.03.2017 Kunnanhallitus 85 24.04.2017 Kunnanhallitus 123 05.06.2017 Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04.01/2016 Kunnanhallitus 20.03.2017 51 Kunnanvaltuusto on tehnyt 24.5.2016 periaatepäätöksen,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 20.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2019... 1 - KUPtalousarvio2019alustava...

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus OIVA. 2.4.2009 Peruspalvelukeskuksen johtaja Eeva Halme

Peruspalvelukeskus OIVA. 2.4.2009 Peruspalvelukeskuksen johtaja Eeva Halme Peruspalvelukeskus OIVA 2.4.2009 Peruspalvelukeskuksen johtaja Eeva Halme Päijät-Hämeen peruspalveluiden tuottajat 1.1.2007 Läntinen perusturvapiiri Heinola Lahti Kunta kahdeksikko= PHSOTEY:n peruspalvelukeskus

Lisätiedot

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana.

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana. Sivistyslautakunta 6 27.01.2015 Sivistyslautakunta 10 24.02.2015 Kunnanhallitus 75 16.03.2015 Liikuntastrategia 2015-2017 Sivltk 6 Liikunta-vap.ajanohjaaja Juuan kunnan liikuntastrategian luonnos vuosille

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS 2011. Orimattilan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

PALVELUSOPIMUS 2011. Orimattilan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä PALVELUSOPIMUS 2011 Orimattilan kaupunki Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hyväksytty Artjärven sosiaalilautakunnan ja Orimattilan perusturvalautakunnan yhteiskokouksessa 18.11. 2010,

Lisätiedot

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus 16.5.2017 Lasse Ilkka STM 1 17.5.2017 Aikataulu HE 15/2017 eduskunnassa: maakuntalaki, sotejärjestämislaki, voimaanpanolaki, jne Ensihoitoa koskevat

Lisätiedot

ENSIHOIDON KUSTANNUSTENJAKO 2016 ALKAEN

ENSIHOIDON KUSTANNUSTENJAKO 2016 ALKAEN ENSIHOIDON KUSTANNUSTENJAKO 2016 ALKAEN Kuntakokous 7.10.2015 Talousjohtaja Elisa Kusmin Ensihoidon kustannukset /asukas eri shp:t vuoden 2014 talousarviossa 2 Yhtymävaltuuston käsittely 27.11.2013 34

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 29. helmikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 8 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman raportointi... 20 9 Muutokset

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Ristola Päivi ruokapalveluemäntä, asiantuntija 48

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Ristola Päivi ruokapalveluemäntä, asiantuntija 48 Iitin kunta Pöytäkirja 6/2014 1 Tarkastuslautakunta 09.06.2014 Aika Maanantai 09.06.2014 klo 18:00-20:05 Paikka Saapuvilla Iitin lukio Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Ikonen Veikko Laaksonen Kyllikki

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 19 20.01.2014 Kunnanhallitus 29 28.01.2014 Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/02.05.00/2013 Kunnanhallitus 20.01.2014 19 Suunnitelman mukaisella poistamisella tarkoitetaan pysyvien vastaavien

Lisätiedot