Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Terveyslautakunta Tja/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Terveyslautakunta Tja/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) 256 Lausunto Päivi Lipposen kirjeestä kaupunginhallitukselle Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä yhtenäiskouluissa HEL T Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan, esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon: Kaupunginhallituksen asettama sosiaali- ja terveysjaosto päätti ensi vuonna toimintansa aloittavan sosiaali- ja terveysviraston perhe- ja sosiaalipalvelujen osaston rakenteesta. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toimintoja on kunnissa perinteisesti johdettu ja toteutettu yhtenä kokonaisuutena, niin myös Helsingissä. Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa haetaan nyt uudenlaista, laajaalaisempaa palvelukokonaisuutta lasten ja nuorten kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin sekä heidän perheidensä tukemisessa. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toiminnotkin sijoittuvat ensi vuonna perhe- ja sosiaalipalvelujen osastoon, mutta toimintoina ne sijoittuvat eri yksiköihin. Kouluterveydenhuolto on jatkossa osa lapsiperheiden hyvinvoinnin ja terveyden -yksikköä, joka huolehtii kouluterveydenhuollon palvelujen järjestämisestä perusopetusta antavien koulujen oppilaille. Opiskeluterveydenhuollon palvelut järjestetään jatkossa nuorten palvelut -yksikössä ja kohdennetaan lukion, ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opiskelijoille. Nuorten palveluissa ja aikuissosiaalityössä on tarjolla myös opiskelun ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille tarkoitettuja palveluja. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon eriyttämiselle perinteisestä toimintamallista on esitetty seuraavia perusteita: 1. Lainsäädännöllinen peruste - Kouluterveydenhuolto on osa perusopetuslain mukaista oppilashuollon palvelua ja opiskeluterveydenhuolto on osa ammatillisesta koulutuksesta annetun lain ja lukiolain mukaista opiskelijahuoltoa. Kouluterveydenhuolto- ja opiskeluterveydenhuolto on eriytetty uudessa terveydenhuoltolaissa eri pykäliin, kun ne vielä kansanterveyslaissa olivat yhtenä kokonaisuutena. 2. Helsingin tämän hetkinen nuorten tilanne

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) - Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille ei ole tällä hetkellä Helsingissä selkeää palveluyksikköä. Tämä lienee myös osasyynä siihen, etteivät palvelut 9400:lle koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevalle vuotiaalle nuorelle ole kehittyneet riittävästi. Esimerkiksi terveydenhuoltolain edellyttämä terveysneuvonta ja terveystarkastukset eivät nyt toteudu. Uudessa virastossa nuorten palvelut nostetaan esiin. Oma yksikkö varmistaa nuorten palvelujen monipuolisen kehittämisen. 3. Yhteistyö selkiintyy opetusviraston kanssa - Opetusvirastossa on suomenkielisellä puolella erikseen perusopetuslinja ja nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja. Oppilashuolto hoidetaan linjakohtaisesti. Nyt myös sosiaali- ja terveystoimesta löytyvät yhteistyökumppanit. Tämä merkitsee myös ajansäästöä, kun yhteistyötapaamisiin kutsutaan oikeat henkilöt. Sosiaali- ja terveysviraston jatkovalmistelun aikana tullaan selvittämään yhteistyössä opetusviraston kanssa kouluterveydenhuollon ja oppilashuollon järjestämistavat. Lisäksi selvitetään tarkemmin, miten yhtenäiskouluissa koulu- ja opiskeluterveydenhuolto on organisoitu ja miten yhtenäiskouluissa työskentelevien terveydenhoitajien viikkotyöaika jakautuu eri opetustasojen kesken. Lisäksi on tarpeen selvittää, kuinka moni oppilas tilastollisesti jatkaa samassa koulussa peruskoulusta lukioon. Tarkemman selvityksen jälkeen perhe- ja sosiaalipalvelut -osastossa tehdään päätökset uusista toimintamuodoista ja työntekijöiden sijoittumisista. Joissakin kouluissa tämä voisi mahdollisesti tarkoittaa sitä, että sama terveydenhoitaja voisi toimia sekä peruskoulussa että lukiossa, jos se arvioidaan asiakasnäkökulmasta tarkoituksenmukaiseksi. Lopuksi terveyslautakunta toteaa, että asetus neuvolatyöstä, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta (338/2011) säätelee koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toimintaa. Vaikka hallinnollinen organisointimuoto muuttuu, niin kaikilla terveydenhoitajilla ja lääkäreillä on käytössä yhteiset työn sisältöjä linjaavat ohjeet, jotka perustuvat asetuksen velvoitteisiin. Työn jatkuvuutta tukee myös sähköinen potilaskertomus. Terveysvaikutusten arviointi: Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon perustehtävänä on tukea jokaisen koululaisen ja opiskelijan mahdollisimman tervettä kasvua ja kehitystä ja sekä toimia oppilashuollossa moniammatillisesti ja perhekeskeisesti

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) varhaisen puuttumisen periaatteella. Lisäksi koulu- ja opiskeluterveydenhuollon tehtävänä on koulujen ja oppilaitosten terveydellisten olojen valvonta. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toiminnan sisältöjä kehitetään koko ajan vastaamaan lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin haasteisiin. Esittelijä Lisätiedot toimitusjohtaja Matti Toivola Marketta Kupiainen, hallintoylihoitaja, puhelin: marketta.kupiainen(a)hel.fi Päätösehdotus päättänee antaa kaupunginhallitukselle seuraavan, esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon: Kaupunginhallituksen asettama sosiaali- ja terveysjaosto päätti ensi vuonna toimintansa aloittavan sosiaali- ja terveysviraston perhe- ja sosiaalipalvelujen osaston rakenteesta. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toimintoja on kunnissa perinteisesti johdettu ja toteutettu yhtenä kokonaisuutena, niin myös Helsingissä. Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa haetaan nyt uudenlaista, laajaalaisempaa palvelukokonaisuutta lasten ja nuorten kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin sekä heidän perheidensä tukemisessa. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toiminnotkin sijoittuvat ensi vuonna perhe- ja sosiaalipalvelujen osastoon, mutta toimintoina ne sijoittuvat eri yksiköihin. Kouluterveydenhuolto on jatkossa osa lapsiperheiden hyvinvoinnin ja terveyden -yksikköä, joka huolehtii kouluterveydenhuollon palvelujen järjestämisestä perusopetusta antavien koulujen oppilaille. Opiskeluterveydenhuollon palvelut järjestetään jatkossa nuorten palvelut -yksikössä ja kohdennetaan lukion, ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opiskelijoille. Nuorten palveluissa ja aikuissosiaalityössä on tarjolla myös opiskelun ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille tarkoitettuja palveluja. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon eriyttämiselle perinteisestä toimintamallista on esitetty seuraavia perusteita: 1. Lainsäädännöllinen peruste - Kouluterveydenhuolto on osa perusopetuslain mukaista oppilashuollon palvelua ja opiskeluterveydenhuolto on osa ammatillisesta koulutuksesta annetun lain ja lukiolain mukaista opiskelijahuoltoa. Kouluterveydenhuolto- ja opiskeluterveydenhuolto on

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) eriytetty uudessa terveydenhuoltolaissa eri pykäliin, kun ne vielä kansanterveyslaissa olivat yhtenä kokonaisuutena. 2. Helsingin tämän hetkinen nuorten tilanne - Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille ei ole tällä hetkellä Helsingissä selkeää palveluyksikköä. Tämä lienee myös osasyynä siihen, etteivät palvelut 9400:lle koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevalle vuotiaalle nuorelle ole kehittyneet riittävästi. Esimerkiksi terveydenhuoltolain edellyttämä terveysneuvonta ja terveystarkastukset eivät nyt toteudu. Uudessa virastossa nuorten palvelut nostetaan esiin. Oma yksikkö varmistaa nuorten palvelujen monipuolisen kehittämisen. 3. Yhteistyö selkiintyy opetusviraston kanssa - Opetusvirastossa on suomenkielisellä puolella erikseen perusopetuslinja ja nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja. Oppilashuolto hoidetaan linjakohtaisesti. Nyt myös sosiaali- ja terveystoimesta löytyvät yhteistyökumppanit. Tämä merkitsee myös ajansäästöä, kun yhteistyötapaamisiin kutsutaan oikeat henkilöt. Sosiaali- ja terveysviraston jatkovalmistelun aikana tullaan selvittämään yhteistyössä opetusviraston kanssa kouluterveydenhuollon ja oppilashuollon järjestämistavat. Lisäksi selvitetään tarkemmin, miten yhtenäiskouluissa koulu- ja opiskeluterveydenhuolto on organisoitu ja miten yhtenäiskouluissa työskentelevien terveydenhoitajien viikkotyöaika jakautuu eri opetustasojen kesken. Lisäksi on tarpeen selvittää, kuinka moni oppilas tilastollisesti jatkaa samassa koulussa peruskoulusta lukioon. Tarkemman selvityksen jälkeen perhe- ja sosiaalipalvelut -osastossa tehdään päätökset uusista toimintamuodoista ja työntekijöiden sijoittumisista. Joissakin kouluissa tämä voisi mahdollisesti tarkoittaa sitä, että sama terveydenhoitaja voisi toimia sekä peruskoulussa että lukiossa, jos se arvioidaan asiakasnäkökulmasta tarkoituksenmukaiseksi. Lopuksi terveyslautakunta toteaa, että asetus neuvolatyöstä, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta (338/2011) säätelee koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toimintaa. Vaikka hallinnollinen organisointimuoto muuttuu, niin kaikilla terveydenhoitajilla ja lääkäreillä on käytössä yhteiset työn sisältöjä linjaavat ohjeet, jotka perustuvat asetuksen velvoitteisiin. Työn jatkuvuutta tukee myös sähköinen potilaskertomus.

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Esittelijä Terveysvaikutusten arviointi: Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon perustehtävänä on tukea jokaisen koululaisen ja opiskelijan mahdollisimman tervettä kasvua ja kehitystä ja sekä toimia oppilashuollossa moniammatillisesti ja perhekeskeisesti varhaisen puuttumisen periaatteella. Lisäksi koulu- ja opiskeluterveydenhuollon tehtävänä on koulujen ja oppilaitosten terveydellisten olojen valvonta. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toiminnan sisältöjä kehitetään koko ajan vastaamaan lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin haasteisiin. Valtuutettu Päivi Lipponen on lähettänyt kirjeen kaupunginhallitukselle Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä yhtenäiskouluissa. "Kirje Helsingin kaupunginhallitukselle Helsingin kouluterveydenhuoltoa kehitetään. Kiire edistää uudistusta saattaa synnyttää ongelmia. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon pilkkominen eri organisaatioiksi ja eri hallinnon aloille ei ole toimiva ratkaisu kaikilta osin. Ennen täysi-ikäisyyttä lapset ja nuoret kuuluvat perheeseen. Kun nuori siirtyy kouluasteelta toiseen, on tärkeätä, kouluterveydenhuolto jatkuu nuoren elämässä ilman katkosta. Näin taatan se, että tieto nuoren kehityksestä ja kouluterveydenhuollon pitkäyhteistyö lapsen ja hänen perheensä kanssa jatkuu ja kantaa murrosvaiheen yli. Helsingissä oman ryhmänsä muodostavat yhtenäiskoulut, joissa peruskoulu ja lukio toimivat yhdessä. Koulun terveydenhoitajan vastaanotolla käyvät alakoululaiset, yläkoululaiset, lukiolaiset ja aikuislukiolaiset. Nyt on vaarana, että toimiva ja hyviä tuloksia tehnyt palvelu pirstoutuu. Lukiolaisilla ja aikuislukiolaisilla ei siis enää olisi oikeutta käydä terveydenhoitajan vastaanotolla. Heille järjestyisi toisen terveydenhoitajan vastaanotto, joka tapahtuisi ilmeisesti muutamana sovittuna ajankohtana, sillä kyseiset oppilasmäärät eivät ole kovin suuria Helsingin yhtenäiskouluissa. Nyt tehtävässä organisaatiomuutoksessa pyritään parantamaan palvelua. On kuitenkin tärkeätä, että samalla ei pureta ja heikennetä toimivaa järjestelmää. Terveyslautakunnalta pyydetään lausuntoa kaupunginhallitukselle mennessä.

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Esittelijä Lisätiedot toimitusjohtaja Matti Toivola Marketta Kupiainen, hallintoylihoitaja, puhelin: marketta.kupiainen(a)hel.fi

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2013 1 (6) 1061 Valtuutettu Sari Näreen toivomusponsi kiertävän neurologin vakanssista HEL 2012-017407 T 00 00 03 Päätös päättää merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (8) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (8) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2013 1 (8) 727 Opiskeluterveydenhuoltoa koskeva selvitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Pöydälle HEL 2012-003830 T 03 00 01 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (7) 51 Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite lasten ja nuorten terveystottumuksien selvittämisestä HEL 2011-009198 T 00 00 03 Päätös Tarkastamaton pöytäkirja päätti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 14 LAUSUNTO TOIVOMUSPONNESTA LASTEN OPPIMISVAIKEUKSIEN VARHAISESTA TUNNISTAMISESTA JA TUKI- JA KUNTOUTUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Terke 2009-2636 Esityslistan asia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (7) 530 V Sj / Vt Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite lasten ja nuorten terveystottumuksien selvittämisestä päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 163 V 26.2.2014, Stj / Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite työttömien ja työterveyshuollon ulkopuolella olevien terveystarkastuksista Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Kouluterveydenhuollon tehtävät terveydellisten olojen valvonnassa

Kouluterveydenhuollon tehtävät terveydellisten olojen valvonnassa Kouluterveydenhuollon tehtävät terveydellisten olojen valvonnassa Helsingin kaupunki / Sosiaali- ja terveysvirasto Kouluterveydenhuolto & Lasten ja nuorten lääkäripalvelut 2015 Kouluterveydenhuoltoa ohjaavia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) 47 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto aloitteesta erityistuen vahvistamisesta peruskouluissa ja päiväkodeissa HEL 2012-015502 T 00 00 03 Päätös päätti antaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (7) 85 Stj / Valtuutettu Sari Näreen aloite aistiherkkien lasten perheiden omasta tukimallista päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (14) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (14) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2013 1 (14) 1281 Selvitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle neuvolatoiminnan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon mitoituksista HEL 2012-003830 T 03 00 01 Päätös päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (7) 275 Lausunto aloitteesta aivotoiminnan ja aistitasapainon häiriöitä sairastavien lasten perheiden tukimallista HEL 2012-013151 T 00 00 03 Päätös päätti antaa

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 11.12.2012 207 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten terveyspalvelut ovat kaikille Lasten ja nuorten ehkäisevillä terveyspalveluilla edistetään lasten, nuorten ja perheiden terveyttä

Lisätiedot

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL

Lisätiedot

Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015

Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015 Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015 Ansa Sonninen, terveydenhuollon ylitarkastaja 13.12.2017 Itä-Suomen aluehallintovirasto, tekijän nimi ja osasto 18.12.2017

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen. Oppilas- ja opiskelijahuollon nykytila lainsäädännössä

Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen. Oppilas- ja opiskelijahuollon nykytila lainsäädännössä TAUSTAMUISTIO 1 (6) 2.11.2009 Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen Oppilas- ja opiskelijahuollon nykytila lainsäädännössä Oppilas- ja opiskelijahuollosta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2013 1 (6) 847 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle opiskelijavalintarekisterilain ja koulutusta koskevien lakien sekä yhteishakuasetuksen muutoksesta HEL 2013-009462

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/1 11.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/1 11.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) 190 Oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveysviraston perhepalvelujen johtajan viran täyttämisestä HEL 2012-014880 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä esityslistalta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 119 Valtuutettu Tomi Sevanderin aloite psykiatristen sairaanhoitajien toiminnasta Helsingin poliisilaitoksen moniammatillisessa työryhmässä Puheenjohtajan ehdotuksesta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 74 LAUSUNTO ALOITTEESTA NUORTEN PALVELUJEN KESKITTÄMISESTÄ YHDELTÄ LUUKULTA ANNETTAVIKSI Terke 2010-3082 Esityslistan asia TJA/9 TJA Terveyslautakunta päätti antaa

Lisätiedot

Perusturvatoimen palveluverkko. Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto

Perusturvatoimen palveluverkko. Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Perusturvatoimen palveluverkko Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Palveluverkon kehittämisen tavoitteita Toiminta on laadukasta ja perustuu todettuun hyötyyn potilaalle tai asiakkaalle Asiakasystävällisyys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 97 Sosiaali- ja terveysviraston viranhaltijoiden hankintavaltuuksien täydentäminen HEL 2012-016716 T 00 01 00 Päätös päätti täydentää kaupunginhallituksen sosiaali-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 51 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto aloitteesta kaupungin mielenterveysohjelman uusimisesta HEL 2012-014529 T 00 00 03 Päätös päätti antaa seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) Opetuslautakunta OTJ/6 30.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) Opetuslautakunta OTJ/6 30.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) 184 Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön laina-anomus HEL 2012-012276 T 02 05 03 00 Päätös päätti antaa Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön 245 000 euron suuruisesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 7/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 7/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 7 Toimintasääntö opetusviraston perusopetuslinjan ja hallinto- ja kehittämiskeskuksen toimintaryhmistä HEL 2015-000162 T 00 01 00 Päätös Perusopetuslinjan hallinto Hallinto-

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnan sivistysvaliokunta pyytää ehdotuksesta lausuntoa

Lisätiedot

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli + opas. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluterveydenhuollon verkosto

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli + opas. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluterveydenhuollon verkosto Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli + opas Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluterveydenhuollon verkosto 28.10.2015 Toteutuneet tarkastukset toisen asteen oppilaitoksissa Milloin oppilaitoksessa

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Toimiva opiskeluterveydenhuolto seminaari 17.9.2015 Toteutuneet tarkastukset toisen asteen oppilaitoksissa

Lisätiedot

RAJAPINNOISTA YHDYSPINTOIHIN teemaseminaari Kouluterveydenhuolto

RAJAPINNOISTA YHDYSPINTOIHIN teemaseminaari Kouluterveydenhuolto RAJAPINNOISTA YHDYSPINTOIHIN teemaseminaari 23.4.2018 Kouluterveydenhuolto Jaakko Pitkänen Yleislääketieteen el, lastenpsykiatrian evl, Lastenneuvola- ja kouluterveydenhuoltotyön erityispätevyys Koululääkäri,

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Maire Kolimaa, neuvotteleva virkamies STM 25.05.11 Opiskeluterveydenhuolto kansanterveyslakiin vuonna 1977 kunnan velvollisuudeksi, terveyskeskukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun

Lisätiedot

OMAOLO. ODA-projekti Eliisa Roine

OMAOLO. ODA-projekti Eliisa Roine OMAOLO ODA-projekti 7.5.2018 Eliisa Roine 21.11.2018 Projekti pähkinänkuoressa Hallitusohjelman ja Sotetieto hyötykäyttöön strategian kärkihanke Sosiaali- ja terveyspalvelujen perinteisen toimintamallin

Lisätiedot

Oppilashuollon lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä Helsinki, Paasitorni. Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Oppilashuollon lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä Helsinki, Paasitorni. Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilashuollon lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä 30.11.2011 Helsinki, Paasitorni Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Oppilashuollon määritelmä perusopetuslaissa Perusopetuslaki (628/1998) 31 a 1 ja 2 mom.

Lisätiedot

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12. THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.2009 1.12.2009 A Pouta 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lisätiedot

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Lasten mielenterveysongelmien ehkäisy ja hyvinvoinnin tukeminen kouluterveydenhuollossa (3/2017) 318/54/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö, OKM167/050/2017, 6.7.2017.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (7) 183 Stj / Valtuutettu Sari Näreen aloite erityistuen vahvistamisesta peruskouluissa ja päiväkodeissa päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa

Lisätiedot

Kokemuksia laajoista terveystarkastuksista Lahdessa Hannele Poutiainen

Kokemuksia laajoista terveystarkastuksista Lahdessa Hannele Poutiainen Kokemuksia laajoista terveystarkastuksista Lahdessa 9.10.2014 Hannele Poutiainen Lahti: lapsiystävällinen, ympäristökaupunki Lahdessa on yli 100 000 asukasta Päijät-Häme on yli 200 000 asukkaan maakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (6) 433 Valtuutettu Päivi Storgårdin toivomusponsi ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön kehittämisestä Imatran mallin mukaisesti HEL 2014-013762 T 00 00 03 Päätös

Lisätiedot

Turvallinen ja hyvinvoiva koulu. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki

Turvallinen ja hyvinvoiva koulu. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki Turvallinen ja hyvinvoiva koulu Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki 10.9.2015 Opas oppilaitoksen tarkastuksista julkaistaan kouluterveyspäivillä 22-23.9.2015 Oppaan laatimiseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2017 1 (6) 822 V 27.9.2017, Valtuutettu Tuomas Rantasen aloite koulupsykologien ja -kuraattorien Wilman käyttöoikeuksien laajentamisesta HEL 2017-003505 T 00 00 03 Päätös

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön

Lisätiedot

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto Hallituksen esitykset annettu 6.6.2013 Oppilas- ja opiskelijahuolto Janne Öberg HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilasja opiskelijahuoltoa

Lisätiedot

Arjen arkki/ Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus

Arjen arkki/ Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Arjen arkki/ Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Tavoitealueet, IJKK 1. Malli oppilaitosten ja kuntien yhteistyöstä opiskelijahuollon järjestämisessä 2. Oppilaitos hyvinvoivana oppimisympäristönä,

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (6) 65 Valtuutettu Johanna Nuortevan aloite perhevalmennuksen käynnistämisestä murrosikäisten nuorten vanhemmille Päätös Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 18/2016 1 (6) 4 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palvelukokonaisuuksia seuraavan tason organisaatio HEL 2016-011067 T 00 01 00 Päätösehdotus päättää kasvatuksen ja koulutuksen

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistuu Sosiaali- ja terveystoimen näkökulma Aluehallintoylilääkäri Aira A. Uusimäki Terveydenhuollon erikoislääkäri, LT

Nuorisolaki uudistuu Sosiaali- ja terveystoimen näkökulma Aluehallintoylilääkäri Aira A. Uusimäki Terveydenhuollon erikoislääkäri, LT Nuorisolaki uudistuu Sosiaali- ja terveystoimen näkökulma 1.9.2016 Aluehallintoylilääkäri Aira A. Uusimäki Terveydenhuollon erikoislääkäri, LT 1 Tietoa nuorista Tutkimustietoa lapsista ja nuorista ( Kouluterveyskyselyt,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (5) 185 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Petra Malinin ym. talousarvioaloitteesta koskien sosiaalialan työn kehittämisresurssien

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (7) 294 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto Mari Rantasen ym. valtuustoaloitteesta omaishoitajien henkilökohtaisen budjetin käyttöönoton selvittämisestä HEL

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 167. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 167. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.06.2014 Sivu 1 / 1 2420/00.01.01/2014 167 Sivistystoimen toimialan sekä lautakuntien ja johtokuntien johtosääntöjen muuttaminen (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh.

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (7) 269 Vastuullisen alkoholinkäytön toimenpideohjelman loppuraportti HEL 2015-001770 T 06 01 02 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteenä 1 olevan vastuullisen alkoholinkäytön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (8) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (8) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (8) 75 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palvelukokonaisuuksia seuraavan tason organisaatio HEL 2016-011067 T 00 01 00 Päätös päätti kasvatuksen ja koulutuksen

Lisätiedot

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM SUOMEN TERVEYDENHOITAJALIITTO RY Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry, Finlands Hälsovårdarförbund FHVF rf on terveydenhoitajien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2017 1 (5) 565 Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön sr perusopetuksen järjestämisluvan siirtäminen Suomen Diakoniaopisto Oy:lle HEL 2017-003955 T 12 00 01 Päätös totesi

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtioneuvoston asetuksen (338/2011) toimeenpanoa koskeva selvitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtioneuvoston asetuksen (338/2011) toimeenpanoa koskeva selvitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle 18.09.2013 Sivu 1 / 1 2710/06.00.00/2012 89 Valtioneuvoston asetuksen (338/2011) toimeenpanoa koskeva selvitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Valmistelijat / lisätiedot: Raija Vanhatalo, puh. (09)

Lisätiedot

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä

Lisätiedot

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA. Neuvolapalvelut

LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA. Neuvolapalvelut LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA Neuvolapalvelut Toiminta Suunnitelma vuodelle 2011 Suunnitelman toteutuminen Toimenpiteet 2012 Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli. Anna-Mari Juutinen

Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli. Anna-Mari Juutinen Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Anna-Mari Juutinen 7.9.2016 Digitaalinen ja monialainen palveluintegraatio Hyvinvoinnin integroidun toimintamalli / Kuopio Integraattori-malli: tietoa

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (7) Päätöshistoria Opetuslautakunta 24.01.2017 9 HEL 2016-009634 T 00 00 03 Lausunto Opetuslautakunta antoi valtuutettu Vuorjoen ym. aloitteesta varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Opiskelukyvyn palapeli, Vanha Ylioppilastalo 24.5.2011 Opetushallitus Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Opiskelijahuolto-

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan yhteistyö lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyssä

Perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan yhteistyö lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyssä Perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan yhteistyö lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyssä Terveydenhoitaja Päivi Muhonen ja lääkäri Satu Kotiaho /Saarikka 16.5.2017 Historiaa Ensimmäiset koulutarkastukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Nuorisolautakunta Kepo/1 29.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Nuorisolautakunta Kepo/1 29.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) 103 Nuorisolautakunnan lausunto valtuutettu Tenkulan ym. valtuustoaloitteesta etsivän nuorisotyön tehostettujen kokeilujen toteuttamisesta HEL 2012-012539 T

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuolto ja sen kehittäminen. Susanna Fagerlund-Jalokinos

Opiskeluterveydenhuolto ja sen kehittäminen. Susanna Fagerlund-Jalokinos Opiskeluterveydenhuolto ja sen kehittäminen Susanna Fagerlund-Jalokinos Opiskeluterveydenhuoltoa säätelee Terveydenhuoltolaki (1326/2010) ja Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) 188 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Riikka Henttosen ym. talousarvioaloitteesta palvelupaikasta väkivaltaa kokeneille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (5) 8 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle Helsingin Kristillisen koulun ylläpitäjän pankkilainan takausta koskevasta hakemuksesta HEL 2012-014727 T 02 05 03

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen 09.01.2017 Sivu 1 / 1 4885/2016 10.03.02 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäntynen, puh. 043 826 8978 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (8) 228 Katsaus hallinto- ja tukipalvelujen resurssien riittävyyteen sosiaalija terveysvirastossa HEL 2013-004547 T 01 00 02 01 Päätös päätti merkitä tiedoksi seuraavan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (5) 209 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mirka Vainikan ym. työelämään tutustumisjaksojen saamista lukioihin koskevasta valtuustoaloitteesta

Lisätiedot

ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS 9.2.2015 NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA

ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS 9.2.2015 NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS 9.2.2015 NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Ilomantsin terveyskeskuksen neuvolatoiminta on osa ehkäisevän työyksikön toimintaa. Ehkäisevässä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 169 V 26.2.2014, Sj / Valtuutettu Mirka Vainikan aloite työelämän tutustumisjaksojen saamisesta lukioihin HEL 2013-009008 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Kouluympäristön monialainen tarkastaminen - malli oppilaitosympäristön ja -yhteisön monialaiseen tarkastamiseen

Kouluympäristön monialainen tarkastaminen - malli oppilaitosympäristön ja -yhteisön monialaiseen tarkastamiseen Kouluympäristön monialainen tarkastaminen - malli oppilaitosympäristön ja -yhteisön monialaiseen tarkastamiseen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2016 Miksi oppilaitokset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 31 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Holopaisen ym. aloitteesta vieraan kielen oppimisen varhaistamisesta HEL 2016-012068 T 00

Lisätiedot

Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL 3513 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 7.12.2017 Puistolanraitin ala-asteen koulun johtokunnan kokous Aika Keskiviikko 7.12.2017 klo 18.00 Paikka Raitin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (5) 335 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite kuntouttavasta hoitotyöstä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen

Lisätiedot