Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän.
|
|
- Helena Riikka Saarinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LOKA-MARRAS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän.
2 IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Ei oikoteitä - tuloksiin tarvitaan pitkän linjan työtä Evankeliointi ja ihmisten auttaminen uuteen elämään sisälle ei ole helppoa kotimaassa eikä lähetysmaissa. Jokaisen ihmisen kohdalla on tehtävä pitkän linjan työtä. Kun aloitimme katutyön lähes 20 vuotta sitten, tutustuimme samalla armottomaan alamaailmaan ja päihteisiin. Näiden lasten, nuorten ja perheiden auttamiseksi tarvitaan poikkeuksellisen paljon vaivannäköä ja kärsivällisyyttä. Tässä numerossa on joitakin esimerkkejä siitä, kuinka uurastus on palkittu vuosia myöhemmin. Joka vuosi saamme pelastettua kymmeniä ihmisiä kadulta ja päihderiippuvuudesta. Kiitos teille, ystävät, tuestanne! Työkentällämme on kaikkina näinä vuosina ollut mullistuksia ja erilaisia vaikeuksia. Elämme tällä hetkellä uudenlaisten ongelmien ja epävarmuuden aikaa. Omat tavoitteemme ovat pysyneet kuitenkin koko ajan samoina: Toimimme näissä maissa lasten, nuorten ja perheiden hyväksi ja teemme kussakin tilanteessa sen, minkä voimme. Ukrainassa turvakotimme on varautumassa vaikeaan talveen. Olemme hankkineet puuhellan ja lämmittimen. Varastoimme ruokatarvikkeita, jotta voimme tarvittaessa auttaa hädässä olevia ihmisiä yhteistyössä seurakuntien kanssa. Itä-Ukrainan sota-alueilta on paennut yli miljoona ihmistä niin Venäjälle kuin muualle Ukrainaan. - Järjestämme ylimääräisen keräyksen pian luvun alun mullistusten myötä Venäjän ja Itä-Euroopan kaduille ajautui satojatuhansia lapsia ja nuoria. Emme voineet olla huomaamatta ongelmaa ja tekemättä jotakin. Jospa voisimme pelastaa edes muutaman lapsen, ajattelimme. Herra rohkaisi meitä monin tavoin alkamaan tämän työn. Syksyllä 1995 ensimmäinen katupartiomme alkoi kiertää Moskovan asemilla uusi työmuoto: Katulapset ja päihdekuntoutus Pienestä kokeilusta kasvoi suurin työmuotomme. Olemme näinä vuosina auttaneet kymmeniätuhansia lapsia ja nuoria, tuhannet ovat pelastuneet. Meillä on kuusi turvakotia, soppakeittiöitä, avustuspartioita ja muuta toimintaa. Katutyön kautta toimintaan tuli mukaan automattisesti päihdekuntoutus. Alle 10-vuotiaatkin haistelivat liimaa, heidän vanhempansa olivat alkoholisteja, katunuoret ajautuivat huumeidenkäyttäjiksi. Meillä on tällä hetkellä neljä kuntoutuskeskusta ja olemme avaamassa vielä yhtä. Tämä on ensimmäinen kuvamme kadulta, kun työmme siellä alkoi 1990-luvun puolivälissä. Koira vartioi emäntäänsä tämän nukkuessa eikä antanut kenenkään tulla lähelle. Tyttö löytyi myöhemmin menehtyneenä samasta paikasta.
3 Osa kesäleiriläisistä. Odessan alueen kylätyö jatkuu aktiivisesti: Lapset kokoontuivat leirille Ainutlaatuisten kaupunkiin Huolimatta Itä-Ukrainan sotatilasta, joka on heijastunut myös Odessan alueelle, työntekijämme ja seurakuntien tiimi ovat jatkaneet lasten ja nuorten evankeliointityötä kylissä. Suurimmassa kylässä koulun kesäleiri annettiin tiimimme järjestettäväksi. Yhteensä 70 lasta oli leirillä, jolla oli uteliaisuutta herättävä nimi: Ainutlaatuisten kaupunki. Viikon ajan opetimme lapsille pelein ja lauluin ja puhein, että jokainen on ainutlaatuisen arvokas Jumalan silmissä. Järjestimme myös toisen leirin, kun saimme käyttöömme sitä varten talon. Mukaan mahtui 20 lasta. Äidit pyytämällä pyysivät, että juuri heidän lapsensa pääsisi sinne. Työmme alkuaikoina vanhemmat suhtautuivat meihin niin epäluuloisesti, että kun kutsuimme lapsia lyhyihinkin tapahtumiin, meiltä haluttiin allekirjoitettu todistus lasten turvallisuudesta. Nyt, huolimatta levottomuuksista ja ampumavälikohtauksista, joita tällä alueella on ollut, vanhemmat uskoivat heidät meille viikoksi! Köyhien perheiden lapsille sellaiset asiat kuin trampoliini ja puhallettava uima-allas olivat ennenkokemattomia asioita. Leirin jälkeen osa lapsista ja nuorista pääsi käymään Odessassa evankelisessa seurakunnassa. Kaikki oli heille uutta ja mielenkiintoista.
4 UFA Natasha Slobodjan Mission Possiblen katupartio Ufassa jatkaa aktiivisesti työtään. Olemme löytäneet sieltä monia lapsia, jotka ovat karanneet lastenkodeista. He uskovat, että kadulla on vapaus ja helppoa rahaa. Mutta mitä kaiken tämän takana on? Kadulla oleva lapsi on rikollisille ja hyväksikäyttäjille otollinen kohde. Huumeiden levitys lasten ja nuorten kautta on tavallista - ja he itsekin kokeilevat niitä. Näin he jäävät koukkuun. Moni yliannoksen ottanut on löytänyt itsensä teho-osastolta. Hyvä, jos he jäävät henkiin. Hyvä, jos ei tule vakavia seurauksia...
5 Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän Meillä on yli sadan nimen lista nuorista, joita olemme auttaneet vuosia sitten, mutta joihin olemme menettäneet yhteyden. Muistamme heitä rukouksissa jatkuvasti. Välillä Jumala rohkaisee meitä ja näyttää, että yhdelläkin kerralla, kun olemme auttaneet jotakuta, voi olla suuri vaikutus koko tämän lapsen tai nuoren elämän suuntaan. Kesällä saimme kohdata useita listalla olevia nuoria! Neljä vuotta sitten viranomaiset toivat Maksimin meille turvahuoneistoomme toivottomana tapauksena. Hän oli puolikuollut, koditon, sukulaiset olivat hänet hylänneet, hän käytti huumeita, varasteli, oli saanut tuomioita. Teimme hänen hyväkseen sen minkä voimme. Kun hän taas lähti omille teilleen, emme pitkään kuulleet hänestä. - Mutta sitten hän tuli jälleen luoksemme - tällä kertaa tarjoamaan meille apuaan! Hänellä oli työtä ja oma firma perusteilla! Hän lainaa nyt käyttöömme varusteita ja tuo luoksemme apua tarvitsevia nuoria. Katjan, joka on kuvassa äitinsä ja pikku tytärten kanssa, tapasimme vuonna Hän oli käynyt läpi kaiken mahdollisen: isä oli vankilassa, isäpuoli väkivaltainen. Katjalla oli vammoja pieksämisistä, hän oli sisäisesti ja ulkoisesti särkynyt. Hän pakeni kadulle, ja sieltä löysimme hänet ja otimme omaan kotiimme asumaan pariksi kuukaudeksi. Sieltä hänet siirrettiin kaupungin turvakotiin. Katja joutui kuitenkin kiusatuksi ja yritti jopa itsemurhaa. Hän ajautui käyttämään huumeita, teki abortteja, jopa kaksoset seitsemännellä kuukaudella, joutui syvään masennukseen, koki hermoromahduksen, näki hallusinaatioita... inhimillisesti katsottuna hänkin oli toivoton tapaus. Mutta Jumala kuuli rukoukset ja auttoi häntäkin nousemaan. Tänään hän on naimisissa ja pienten kaksostyttöjen äiti! Tällaiset tapaukset rohkaisevat meitä, ja varmasti myös teitä, rakkaat ystävät, jotka autatte meitä auttamaan ja rukoilette työmme puolesta! Katja tuli äitinsä ja lastensa kanssa tervehtimään auttajiaan esittelypisteeseen. Kun lapset synnyttävät lapsia, tarvitaan apua, ei tuomitsemista Aljona (kuvassa vauvansa kanssa) asuu yhdessä monivuotisen asiakkaamme kanssa. Vuonna 2006 autoimme tämän surkeassa kunnossa olevan kadun pojan lastenkotiin. Sieltä hän kuitenkin karkasi, alkoi käyttää huumeita ja tehdä rikoksia. Hän tutustui nuoreen Aljonaan, ja parille syntyi tyttövauva. Isä jatkaa huumeiden käyttöä, tulee ja menee. Aljona yrittää kaikesta huolimatta huolehtia lapsesta. Autamme häntä monin tavoin, kuten useita muita teiniäitejä, joille huolenpito, tuki ja rakkaus on erittäin tärkeää.
6 Jekaterinburgin katutiimimme työ toi hedelmää kymmenen vuoden kuluttua Entinen narkomaani Igor kertoo elämänmuutoksestaan: Jumala muuttaa mahdottomat asiat mahdollisiksi! Mission Possiblen maatila ja kuntoutuskeskus Jaroslavlissa. Nimeni on Igor, olen syntynyt Jekaterinburgissa v Haluan kertoa teille Jumalan armosta, joka tuli elämääni ilman että mitenkään olisin ansainnut sitä. Yhdeksänvuotiaana menin mukaan katupoikien jengiin, jossa opin haistelemaan liimaa. Se tuntui hyvältä, ja pian elin aivan samanlaista elämää kuin hekin. Vähän vanhempana aloin käyttää heroiinia ja juoda. 25-vuotiaana olin siinä jamassa, etten milloinkaan nähnyt selvää päivää. Olin joko humalassa tai ottanut heroiinia. Sielussani oli täysi pimeys enkä halunnut elää. Kuusi vuotta aikaisemmin olin tutustunut uskoviin ihmisiin Mission Possiblen katupartiolla. He auttoivat kadun lapsia ja meitä, jotka asuimme kellareissa. Olin mukana kaikessa, mitä he järjestivät meille, ja kun he alkoivat rakentaa turvakotia lapsille, autoin töissä. He kertoivat, että on olemassa kuntoutuskeskuksia, jossa voisin vapautua huumeista. Mutta tuohon aikaan en vielä ajatellut, että minulla oli mitään ongelmaa, enkä ollut kiinnostunut. Mutta myöhemmin tuli päivä, jolloin tajusin, että tilanteeni oli tosi paha. Ja silloin muistin nämä auttajat ja päätin etsiä heidät. Heidät oli helppo löytää, he jatkoivat samaa työtä, auttoivat lapsia, nuoria ja perheitä. Ja niin sain sanottua Andrei Ivanoville nämä sanat: Tarvitsen apua. Nämä hyvät ihmiset tekivät hyväkseni enemmän kuin olin odottanut. He soittivat Mission Possiblen kuntoutuskeskukseen Jaroslavliin, ostivat minulle junalipun, ruokaa ja tarvikkeita, ja saattoivat minut ju-
7 Syyskuussa vietettiin häitä! Kuvassa Andrei ja Natasha Ivanov nuorenparin, Igorin ja Olgan kanssa. ENNEN JA JÄLKEEN: Vasemmalla Igor lähdössä kadulta Jaroslavlin maatilalle kuntoutukseen. Oikealla, puoli vuotta myöhemmin, hän on muuttunut mies. navaunuun. Rehellisesti sanottuna en uskonut, että elämäni voisi muuttua. Mutta minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, ja siksi ajattelin kokeilla. Kun tulin kuntoutuskeskukseen, tunsin jotain erikoista. Ihmiset siellä olivat aivan tavallisia, mutta jotenkin epätavallisia. He muistuttivat niitä ihmisiä, jotka auttoivat minua Jekaterinburgissa. Jonkin ajan kuluttua huomasin, ettei minulla ollut enää mitään halua juoda tai ottaa piikkejä. Tunsin olevani vapaa siitä kaikesta! Keskuksessa sain myös kuulla Jumalasta ja Jeesuksesta, jonka olemassaoloa en ollut koskaan epäillyt. Mutta nyt sain antaa elämäni Jumalalle ja pyytää anteeksi syntejäni. Sen jälkeen elämäni alkoi muuttua vielä nopeammin. Jumala vapautti minut monista paheista, ylpeydestä ja kateudesta, ja opetti minua rakastamaan toisia ihmisiä. Tänään voin nähdä, kuinka Jumalan käsi on johdattanut elämääni. Jeesus on antanut entisen elämäni anteeksi ja tehnyt minut sisäisesti uudeksi ihmiseksi. Siksi haluan palvella Häntä ja elää Hänelle. Kuntoutuksen jälkeen tulin takaisin Jekaterinburgiin. Jumala antoi minulle uusia ystäviä seurakunnassa, jossa Andrei Ivanov Mission Possiblesta on pastorina. Sain myös työpaikan ja palvelutehtävän: Olen työssä vanhusten ja invalidien hoitokodissa. Ja syyskuun 6. päivä minulla oli häät! Nämä ovat asioita, joista en olisi voinut aiemmin edes uneksia, mutta Jumala on hyvä ja tekee ihmeitä! Hän muuttaa mahdottomat asiat mahdollisiksi!
8 M Itella Oyj Lähettäjän osoite: Mission Possible ry, PL 120, Vantaa JAROSLAVL PIETARI MOSKOVA UFA MOLDOVA ja TRANSNISTRIA UKRAINA: ODESSA BULGARIA ALBANIA VENÄJÄ ALAPAEVSK ASBEST JEKATERINBURG KRASNOJARSK TSHELJABINSK ZLATOUST Mission Possible ry, PL 120, Vantaa Puh Toimimme kotitoimistosta käsin. Sähköposti: Tilaukset, osoitteenmuutokset: Henkilökunta:Toiminnanjohtaja Ignat Ivanov, toimistonhoitaja-tiedottaja Mirjami Ivanov TUKITILIT: Nordea FI Danske Bank FI OP FI Viitenumerot tilisiirtokupongissa. Tukipuhelin: = 10 euroa = 20 euroa Poliisihallituksen keräyslupa 2020/2012/2266, Voimassa koko Suomessa ilman Ahvenanmaata. Olemme kristillinen lähestys- ja avustusyhdistys. Autamme Itä-Euroopan kodittomia, hädänalaisia ja päihdeongelmaisia lapsia, nuoria ja perheitä ja viemme heille apua ja evankeliumia. Kohdemaat: Venäjä, Ukraina, Bulgaria, Albania, Moldova, Transnistria. Kaikki työntekijämme ovat paikallisia. TUKI-ILMOITUKSET Seurakunta kodiksi? Andreaksen luterilainen seurakunta Tilitoimisto Helant Pusula, p Kamorak Oy Heijastimet lasten hyväksi Heijastimet lasten hyväksi 4 euroa kappale. Lisätietoa irtoliitteen kupongissa. Yrityksesi voi olla mukaa työssä lasten hyväksi tuki-ilmoituksella. Kertailmoitus 65 eur, koko vuosi 300 eur. Lämmin kiitos avusta!
Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta!
KESÄ / HEINÄ 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja
Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa
HELMI / MAALIS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa Tässä lehdessä myös yhteenveto työmme tuloksista v. 2012. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja
JOULU 2013 - TAMMI 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9
JOULU 2013 - TAMMI 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9 IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Maan alimpiin paikkoihin Jouluevankeliumi Efesolaiskirjeen
HELMI - MAALIS 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut
HELMI - MAALIS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja "Kaduille ja kujille, teille ja aitovierille": Kohteena unohdetut
HELMI-MAALIS 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa
HELMI-MAALIS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Mission Possiblen vanhan logon piikkilanka-aita on nyt auki. Maissa, jotka 40 vuotta sitten olivat suljettuja, voi tänä päivänä toimia
Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän.
ELO - SYYS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän. Sasha ja Masha, pikku ystävykset Jekaterinburgin turvakodissa IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja
Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus
KESÄ/HEINÄ 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus Dasha syntyi vankilassa, kun hänet oli tarkoitus abortoida, hän eli kadulla ja rautatieasemilla,
Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut.
HUHTI / TOUKO 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Työstä Venäjällä eilen, tänään ja huomenna Osta
Umpikujasta ulos LOKA-MARRAS 2015. Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille
LOKA-MARRAS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Umpikujasta ulos Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja
Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia.
KESÄ-HEINÄ 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia. Katso video: Kovia kokenut Pikku Aleksandra sai turvapaikan kodistamme. www.mp.org/fi
Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä
ELO/SYYS 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä Perhepartio auttaa kadulta pelastettuja teiniäitejä ja heidän pikkulapsiaan Työmme
Valoa pimeyteen! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun iloa ja valoa!
JOULUKUU 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Valoa pimeyteen! Viemme pimeyden keskelle monenlaista valoa. Lue tästä numerosta, millaista! Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun
HUHTI-TOUKO 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Ukraina murroksen keskellä
HUHTI-TOUKO 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Ukraina murroksen keskellä PÄÄKIRJOITUS IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Rukoile Ukrainan puolesta!
Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan!
KESÄ-HEINÄ 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan! Tänäkin kesänä sadat Mission Possiblen kerhoissa käyvät lapset kokoontuvat unohtumattomalle
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä
JOULUKUU 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Mitä yhteistä on lapsilla, syntisillä ja sairailla? Nämä kaikki
HUHTI-TOUKO 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s.
HUHTI-TOUKO 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s. 6-7 Yksi parhaista päätöksistämme! Rakkaat ystävät, IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa
ELO/SYYS 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Haluan tietää. Apu ja opetus muslimialueilla johtavat kokonaisia perheitä uskoon ja mullistavat kylien elämää. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov
Aina yhdessä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011 Aina yhdessä! Sydänystävät Daniel ja Kamilla ovat Jekaterinburgin kotimme pienimpiä, mutta muistavat, mistä ovat pelastuneet ja iloitsevat
Tänään voimme vielä auttaa häntä.
LOKA / MARRAS 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Tänään voimme vielä auttaa häntä. Teemme työtä joka päivä niin kuin se olisi viimeinen mahdollisuus. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja
Auta häntä kotikylässään!
ELO / SYYS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Auta häntä kotikylässään! Kun autamme Bulgarian romaniperheitä kotikylissään, heidän ei tarvitse lähteä etsimään apua kaduilta muualta
HUHTI/TOUKO 2012. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kaduille, kujille, teille ja aitovierille.
HUHTI/TOUKO 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kaduille, kujille, teille ja aitovierille. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Kaduille, kujille, teille ja aitovierille >>
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille.
TAMMI/HELMI 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Mikä innoittaa minua tämän vuoden alussa? Turvakodin
Lapsen hymyyn ei tarvita paljon.
JOULU 2014 - TAMMI 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Lapsen hymyyn ei tarvita paljon. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Perhetyö Missä todellinen
HELMI-MAALIS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia?
HELMI-MAALIS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia? IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Tämänkertaisen pääkirjoituksen on kirjoittanut Andrei
Mitä yhteistä on. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa LOKA/MARRAS 2012
LOKA/MARRAS 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Mitä yhteistä on lampaiden keritsemisellä Venäjällä ja kampaajakurssilla Bulgariassa - saksien ja leikkurin käytön lisäksi? Ks. sivu
Kaksi lasta aidan takana
ELO-SYYS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kaksi lasta aidan takana Veli ja sisko alkoholistiperheestä ukrainalaisessa syrjäkylässä joutuivat etsimään ruokaa ja tavaroita kaatopaikalta.
Maailma muuttui yhtäkkiä!
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2010 Maailma muuttui yhtäkkiä! Pikku Vitali katsoo suurin silmin uutta ympäristöä. Lue, kuinka koko perheen elämä muuttui, s. 6. PÄÄKIRJOITUS Ignat
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2011
Tämä talvi on ollut Siperiassa erittäin ankara ja luminen. Katupartiomme saavat joka vuosi kymmeniä tämän pojan kaltaisia nuoria kadulta pois. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 /
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! JOULU 2015 - TAMMI 2016
JOULU 2015 - TAMMI 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011 Sveta pelastui kadulta Ufan katutyön kautta, äiti vapautui päihteistä, ja pikkuveljetkin saivat toisenlaisen elämän. >> Lue lisää elämänmuutoksista
Pelastettu viime hetkellä pakkasesta
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2010 Pelastettu viime hetkellä pakkasesta Kaksivuotias pikkutyttö pääsi uuteen turvakotiimme. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Usko on
Missä hän on tänään? 4 / Tapaat tässä numerossa lapsia ja vanhempia muutamia vuosia sen jälkeen, kun he saivat meiltä apua.
4 / 2019 Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan Missä hän on tänään? Tapaat tässä numerossa lapsia ja vanhempia muutamia vuosia sen jälkeen, kun he saivat meiltä apua. IGNAT IVANOV, Toiminnanjohtaja - Selfie
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Minä... kaiken tämän keskellä... 2 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille
2 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Minä... kaiken tämän keskellä... Dima ja hänen äitinsä pääsivät turvakotiimme juuri kun heiltä oli mennyt kaikki toivo. Lue heidän tarinansa
Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua
Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Kiitosmieli köyhyyden keskellä
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 6 / 2010 Kiitosmieli köyhyyden keskellä Zdravkan lapset käyvät Mission Possiblen uudessa soppakeittiössä Pevtsiten kylässä. Keittiö sai aikaan silminnähtävän
Kuntoutuneet auttavat nyt kohtalotovereitaan
PÄÄKIRJOITUS Avasimme äitien ja pikkulasten kuntoutuskeskuksen uuteen kaupunkiin Kuntoutuneet auttavat nyt kohtalotovereitaan Ignat Ivanov, toiminnanjohtaja Lapsenlapsi! Olemme olleet jo muutaman vuoden
LOKA - MARRAS 2013. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille.
LOKA - MARRAS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Ei enää pilkattu ja arvoton Elisa hylättiin
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Hyvää kesää! Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010 Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Darja syntyi vankilassa vähän ennen kuin hänet piti abortoida. Kolmevuotiaana hänet pelastettiin
Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus LOKA / MARRAS 2016
LOKA / MARRAS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Kuinka
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ulos kopista!
1 / 2018 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Ulos kopista! Lena eli sairautensa vuoksi eristyksissä niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Eräänä päivänä turvakotimme johtaja koputti asuinhuoneen
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 5 / 2010
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 5 / 2010 PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov, toiminnanjohtaja He asuvat minun näyssäni. Istuin aamiaisella hyvän ystäväni, raamattukoulun johtajan kanssa. Hän
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
ELO / SYYS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Pienimmän parhaaksi
ELO / SYYS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Pienimmän parhaaksi Uusi ohjelma käynnistyy! Äitiyspakkauksia ja paljon muuta Bulgarian romanikylien nuorille äideille ja muille
Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
TAIKURI VERTAISRYHMÄT
TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana
KESÄ / HEINÄ 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana Gena käy innokkaasti pyhäkoulua,
3 / Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan. Uusi soppakeittiö!
3 / 2018 Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan Uusi soppakeittiö! RUMEN IVANOV Bulgarian Mission Possiblen johtaja Muutos on alkanut! Kun kävimme Karnaren slummikylässä ensimmäisen kerran vajaa vuosi sitten,
JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
JOULU TAMMI Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro
JOULU 2016 - TAMMI 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren
Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
Usko. Elämä. Yhteys.
Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit
28.11.2016 SRK-INFO 3/2016 Arvoisat työtoverit Kiitos yhteistyöstä teille ja koko seurakunnalle Olemme voineet yhdessä tukea seurakuntien ja koko herätysliikkeen evankeliointia ja diakoniaa. Hyvä Sanoma
Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
ENKELI VAPAUTTAA PIETARIN VANKILASTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ENKELI VAPAUTTAA PIETARIN VANKILASTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerusalemissa, ensin vankilassa, sitten Marian talossa,
Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Me lähdemme Herran huoneeseen
Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
PAPERITTOMAT -Passiopolku
PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.
"Heille oli sijaa majatalossa"
6 / 2018 Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan "Heille oli sijaa majatalossa" ja se muutti heidän elämänsä. Lue turvakotiimme pelastetun Sonamin hänen lapsensa tarina, s. 4-5. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama
Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Ksenia Pietarilainen -keppinuket
Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo
Hyvää ja rauhallista joulua!
6 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hyvää ja rauhallista joulua! Lämmin kiitos teille kuluneesta vuodesta Mission Possiblen tiimeiltä ja kaikkien lasten ja perheiden puolesta,
VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla
Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.
Tervetuloa, uusi elämä!
2 / 2018 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Tervetuloa, uusi elämä! ALBERT DOKTER Mission Possiblen Alankomaiden organisaation toiminnanjohtaja Äitienpäivä: Toivon, että äiti alkaisi