HUHTI-TOUKO Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Ukraina murroksen keskellä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HUHTI-TOUKO 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Ukraina murroksen keskellä"

Transkriptio

1 HUHTI-TOUKO 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Ukraina murroksen keskellä

2 PÄÄKIRJOITUS IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Rukoile Ukrainan puolesta! Ukrainan kansa elää poikkeuksellisen vaikeaa aikaa. Jo vuosia jatkunut korruptio, valtion varojen ryöstö ja tästä seurannut kurjuus on ajanut ihmiset pääkaupugin kaduille antamaan aikaansa, voimiaan ja jopa henkensä. Mutta sen sijaan että tilanne olisi parantunut, maa on joutunut entistä pahempaan sekasortoon, taloudelliseen syöksyyn ja nyt myös ulkoiseen kriisiin. Sisäinen jakautuminen, väkivalta, hyökkäykset, kostot toinen toista vastaan ovat vieneet kansan myös syvään henkiseen kriisiin. Tilanne on yhdistänyt uskovat rukoukseen maan ja kansan puolesta. Kutsun meitä kaikkia yhtymään tähän rukoukseen. Mission Possible on jo pitkien vuosien ajan toiminut Ukrainassa. Yhdessä paikallisten uskovien kanssa jatkamme työtä kaikkein hädänalaisimpien ihmisten hyväksi. Levitämme evankeliumin sanomaa sisäisestä hengellisestä uudistumisesta ja Jumalalta tulevasta toivosta, joka on tämän kansan ainoa toivo luvun alku: Rautaesirippu murtui Työllemme avautui valtavia mahdollisuuksia Itä-Euroopan polittisen murroksen jälkeen. Ukrainan Odessa oli keskuspaikkamme. Veimme Odessan kautta 4 miljoonaa Uutta testamenttia entiseen Neuvostoliittoon! Järjestimme siellä tärkeän koulutuksen pyhäkoulutyön vetäjille. He kouluttivat omilla tahoillaan 8000 pyhäkoulunpettajaa ja organisoivat seurakuntien lapsityön, joka oli ollut siihen asti kielletty. Odessan seurakuntien yhteinen rukous, jota pastori Oleg Kaljakin Mission Possilesta oli mukana järjestämässä. Ihmiset polvistuneina rukoukseen Hersonissa. Pyhäkoulutyön kouluttajaseminaari v Sama joukko kokoontui Odessaan 20 vuotta myöhemmin konferenssiin, jossa muisteltiin pyhäkoulutyön alkuaskeleita. Dmitri Bogun ja jälleen yksi kirjakontti

3 UKRAINAN KRIISI: Köyhyyttä, levottomuutta, pelkoa... mutta mahdollisuus auttaa lapsia ja perheitä ja kertoa evankeliumia Evankeliointi- ja avustustiimimme on käynyt säännöllisesti Odessan alueen syrjäkylissä vuoden ajan. Toiminta on tuonut erittäin tärkeää apua lapsille ja perheille. He ovat kuulleet ensimmmäistä kertaa evankeliumin, ja monet käyvät säännöllisesti kristillisissä kerhoissamme. Tiimi käy pikkubussilla kylissä. Työntekijämme Sasha jakaa vaateapua. Saavutamme yli 500 lasta ja 80 perhettä. Tavoitteena on, että kyliin syntyisi paikallisseurakuntia. Toiminta on ollut osaksi Odessan seurakuntien rahoittamaa, MIssion Possible rahoittaa yli puolet. Taloudellisen ahdingon vuoksi seurakunnat eivät tällä hetkellä pysty kattamaan omaa osaansa. Tahdomme silti jatkaa tätä hedelmällistä työtä. Haluatko auttaa? Kylien kouluissa saa kertoa evankeliumia, ja kristillisiä arvoja kunnioitetaan. Tiimimme esittää mm. nukketeatteria. Järjestämme keräyksen työn jatkamiseksi. Ylimääräisen rahoituksen tarve on 500 euroa kuussa. Tukitilit liitteen tilisiirrossa. Viitenumero: 2040 Lämmin kiitos kaikille ja niille, jotka jo ovat lahjoittaneet sähköpostikampanjamme kautta!

4 ALEKSANDER OSIPOV ODESSA, UKRAINA Pieni asia meille, suuri muutos Bogdanille Suurin osa Ukrainan kylistä on alkoholisoitunut. Kyliin jääneillä ihmisillä ei ole mitään toivoa työn saannista. Kylien lapset ovat joko orpoja tai elävät alkoholistiperheessä. He eivät saa mitään käsitystä normaalista kotielämästä. Ja juuri lapsuuden pitäisi olla elämän onnellisinta ja valoisinta aikaa! Kukaan näistä lapsista ei ajattele Mikä minusta tulee isona? Kun he kasvavat, heistä tulee samanlaisia kuin vanhempansa. Ja jos he eivät saa ajoissa opetusta hyvästä ja pahasta, kuluu vain muutama vuosi, kun he jo varastelevat laukkuja asemilla ja haistelevat liimaa. Jos kylien lapsilta kysyy, kuka on Jeesus, he sanovat: En tiedä. Viime vuonna tavoitimme 500 lasta Odessan alueen kylissä. He kuulivat Hyvän Sanoman ensimmäistä kertaa elämässään. Olemme avanneet kahdeksaan kylään kristillisen kerhon. Bogdan, yksi viidestäsadasta Myös Bogdanin kotia hallitsi alkoholi. Isä ja äiti selvittivät erimielisyykset raivoisasti vodkan voimalla, minkä jälkeen ne myös sovitettiin juomalla. Tyttäret lähtivät omille teilleen heti kun pystyivät. Vanhemmat jäivät kotiin pullo seuranaan, kunnes alkoholinhuuruisen elämän keskelle ilmestyi myöhäinen lapsi. Poika kasvoi vailla huolenpitoa, söi mitä löysi ja puki päälleen mitä ihmiset lahjoittivat. Näin kuluivat Bogdanin elämän seitsemän ensimmäistä vuotta. Kun hänen olisi pitänyt aloittaa koulu, hän kieltäytyi jyrkästi. Hän häpesi ryysyjään, joiden vuoksi muut pilkkasivat häntä säälimättömästi... Asiat pahenivat. Bogdanin äiti löydettiin kuolleena kaatopaikalta. Juomatoveri oli hänet kuristanut. Isä alkoi tämän jälkeen piestä Bogdania. Poika karkasi siskon perheen luo. Olot olivat yhtä köyhät, mutta siellä häntä ei lyöty. Käydessämme tässä kylässä tutustuimme Bogdaniin. Menimme vierailemaan hänen kotonaan mukanamme vaatteita, ruokatarvikkeita ja erityinen yllätys: koulupuku ja kengät! Tästä tuli Bogdanille käännekohta. Hän alkoi käydä koulua. Paikallinen uskovien ryhmä alkoi huolehtia hänestä ja perheestä ja auttaa häntä koulutehtävissä. Poika oli pahasti muista jäljessä. Kun sisko menee työhön (joka hänellä onneksi on), Bogdan ottaa kumpaakin siskonlasta kädestä ja tulee heidän kanssaan raamattupiiriin. Siellä hän kokee itsensä rakastetuksi, ja siellä puhutaan Jumalasta, joka lähetti hänelle avun.

5 En halua mennä kouluun näissä ryysyissä! Bogdan ei suostunut menemään kouluun, koska häntä pilkattiin resuisten vaatteiden vuoksi. Hän karkasi heti, jos hänet vietiin sinne. Kouluasu, jonka tiimimme hankki hänelle, oli hänelle valtava ilon aihe. Bogdanin kasvot kirkastuivat, kun hän näki sen! Nyt hän olisi niin kuin muutkin lapset!

6 ALEKSANDER OSIPOV ODESSA, UKRAINA Angelan suurin toive täytettiin - vaikka oli mentävä tiesulkujen läpi Siitä asti, kun Mission Possiblen ja seurakuntien tiimi aloitti työn Odessan alueen kylissä, Angela on ollut mukana lastenkerhossa joka kerta. Hän asuu neljän sisaruksen ja alkoholistiäidin kanssa hökkelissä, jossa ei ole lämmitystä eikä vettä. Tytöllä on muutama virtty- nyt vaatekappale, joka ei ole hänen kokoaan. Kerran Angela mainitsi, että hänen suurin haaveensa oli syntymäpäiväjuhla, vieraita ja kakku. Hänelle se oli jotain saavuttamatonta. 10-vuotiaan tytön elämään ei ollut mahtunut paljon iloa. Syntymäpäiviä hänellä ei ollut ollut koskaan. Angelan merkkipäivä oli lähellä, ja päätimme toteuttaa toiveen. Ukrainan tilanne on erittäin jännittynyt. Oli suuri ihme, että pääsimme tiesulkujen läpi pitämään syntymäpäiviä. Mutta se onnistui! On vaikea kuvata Angelan haltioitunutta riemua, kun hän kuuli asiasta! Järjestimme juhlan samoissa tiloissa, joissa pidämme lapsille kerhoa. Ensin lapset lauloivat Paljon onnea vaan, ja sitten Angelalle ojennettiin lahja: Barbie-nukke! Sen jälkeen pöytään tuotiin valtava kakku! Lopuksi Mission Possiblen työtä johtava pastori Oleg siunasi lasten kanssa Angelaa, ja samalla kaikki rukoilivat Ukrainan puolesta.

7 Tiimimme käy kodeissa viemässä apua. Taloista löytyy usein lapsia, joilla ei ole mitään syötävää. Marina, yksi vapaaehtoistyöntekijöistä, asuu itse yhdessä näistä kylistä ja pitää lapsille pyhäkoulua kotonaan.

8 M Itella Oyj Lähettäjän osoite: Mission Possible ry, PL 120, Vantaa Työkentälle 85% TUKI-ILMOITUKSET Mission Possiblen varainkäyttö: Pienillä voimavaroilla mahdollisimman paljon aikaan Keräysvaroistamme 85% käytetään työkohteisiin. Vuonna 2013 tuki työlle Venäjällä, Ukrainassa, Bulgariassa ja Albaniassa oli euroa. Pidämme kulut kotimaassa (palkat, uutislehti ja yhdistyksen pakolliset kulut) niin alhaisina kuin mahdollista. Mission Possible ry, PL 120, Vantaa Puh Toimimme kotitoimistosta käsin. Sähköposti: Tilaukset, osoitteenmuutokset: Olemme kristillinen lähestys- ja avustusyhdistys. Autamme kodittomia, hädänalaisia ja päihdeongelmaisia lapsia, nuoria ja perheitä ja viemme heille aineellista apua ja evankeliumia. Kohdemaat: Venäjä, Ukraina, Bulgaria, Albania. Kaikki työntekijämme ovat paikallisia. Suomen henkilökunta:toiminnanjohtaja Ignat Ivanov Toimistonhoitaja-tiedottaja Mirjami Ivanov Kirjanpito tuntityönä: Tmi Marika Kokko Kamorak Oy NÄIN VOIT AUTTAA: Tukitilit: Nordea FI Danske Bank FI OP FI Viitenumerot tilisiirtokupongissa. Tukipuhelin: = 10 euroa = 20 euroa Tilitoimisto Helant Pusula, p Poliisihallituksen keräyslupa 2020/2012/2266, Voimassa koko Suomessa ilman Ahvenanmaata. Kampanjatuotteet: Lisätietoa irtoliitteen kupongissa Yrityksesi voi olla mukaa työssä lasten hyväksi tuki-ilmoituksella. Kertailmoitus 65 eur, koko vuosi 300 eur. Lämmin kiitos avusta!

Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta!

Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta! KESÄ / HEINÄ 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

JOULU 2013 - TAMMI 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9

JOULU 2013 - TAMMI 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9 JOULU 2013 - TAMMI 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9 IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Maan alimpiin paikkoihin Jouluevankeliumi Efesolaiskirjeen

Lisätiedot

Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa

Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa HELMI / MAALIS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa Tässä lehdessä myös yhteenveto työmme tuloksista v. 2012. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän.

Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän. ELO - SYYS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän. Sasha ja Masha, pikku ystävykset Jekaterinburgin turvakodissa IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan!

Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan! KESÄ-HEINÄ 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan! Tänäkin kesänä sadat Mission Possiblen kerhoissa käyvät lapset kokoontuvat unohtumattomalle

Lisätiedot

HELMI-MAALIS 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa

HELMI-MAALIS 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa HELMI-MAALIS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Mission Possiblen vanhan logon piikkilanka-aita on nyt auki. Maissa, jotka 40 vuotta sitten olivat suljettuja, voi tänä päivänä toimia

Lisätiedot

Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut.

Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut. HUHTI / TOUKO 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Työstä Venäjällä eilen, tänään ja huomenna Osta

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa ELO/SYYS 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Haluan tietää. Apu ja opetus muslimialueilla johtavat kokonaisia perheitä uskoon ja mullistavat kylien elämää. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov

Lisätiedot

Kaksi lasta aidan takana

Kaksi lasta aidan takana ELO-SYYS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kaksi lasta aidan takana Veli ja sisko alkoholistiperheestä ukrainalaisessa syrjäkylässä joutuivat etsimään ruokaa ja tavaroita kaatopaikalta.

Lisätiedot

Umpikujasta ulos LOKA-MARRAS 2015. Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille

Umpikujasta ulos LOKA-MARRAS 2015. Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille LOKA-MARRAS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Umpikujasta ulos Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! JOULU 2015 - TAMMI 2016

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! JOULU 2015 - TAMMI 2016 JOULU 2015 - TAMMI 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä

Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä ELO/SYYS 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä Perhepartio auttaa kadulta pelastettuja teiniäitejä ja heidän pikkulapsiaan Työmme

Lisätiedot

HELMI - MAALIS 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut

HELMI - MAALIS 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut HELMI - MAALIS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja "Kaduille ja kujille, teille ja aitovierille": Kohteena unohdetut

Lisätiedot

Auta häntä kotikylässään!

Auta häntä kotikylässään! ELO / SYYS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Auta häntä kotikylässään! Kun autamme Bulgarian romaniperheitä kotikylissään, heidän ei tarvitse lähteä etsimään apua kaduilta muualta

Lisätiedot

Lapsen hymyyn ei tarvita paljon.

Lapsen hymyyn ei tarvita paljon. JOULU 2014 - TAMMI 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Lapsen hymyyn ei tarvita paljon. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Perhetyö Missä todellinen

Lisätiedot

Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän.

Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän. LOKA-MARRAS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Ei oikoteitä

Lisätiedot

Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia.

Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia. KESÄ-HEINÄ 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia. Katso video: Kovia kokenut Pikku Aleksandra sai turvapaikan kodistamme. www.mp.org/fi

Lisätiedot

JOULU TAMMI Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro

JOULU TAMMI Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro JOULU 2016 - TAMMI 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren

Lisätiedot

HUHTI/TOUKO 2012. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kaduille, kujille, teille ja aitovierille.

HUHTI/TOUKO 2012. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kaduille, kujille, teille ja aitovierille. HUHTI/TOUKO 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kaduille, kujille, teille ja aitovierille. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Kaduille, kujille, teille ja aitovierille >>

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä JOULUKUU 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Mitä yhteistä on lapsilla, syntisillä ja sairailla? Nämä kaikki

Lisätiedot

Valoa pimeyteen! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun iloa ja valoa!

Valoa pimeyteen! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun iloa ja valoa! JOULUKUU 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Valoa pimeyteen! Viemme pimeyden keskelle monenlaista valoa. Lue tästä numerosta, millaista! Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun

Lisätiedot

Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus

Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus KESÄ/HEINÄ 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus Dasha syntyi vankilassa, kun hänet oli tarkoitus abortoida, hän eli kadulla ja rautatieasemilla,

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille.

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille. TAMMI/HELMI 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Mikä innoittaa minua tämän vuoden alussa? Turvakodin

Lisätiedot

HUHTI-TOUKO 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s.

HUHTI-TOUKO 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s. HUHTI-TOUKO 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s. 6-7 Yksi parhaista päätöksistämme! Rakkaat ystävät, IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Aina yhdessä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011

Aina yhdessä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011 Aina yhdessä! Sydänystävät Daniel ja Kamilla ovat Jekaterinburgin kotimme pienimpiä, mutta muistavat, mistä ovat pelastuneet ja iloitsevat

Lisätiedot

Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana

Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana KESÄ / HEINÄ 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana Gena käy innokkaasti pyhäkoulua,

Lisätiedot

Pelastettu viime hetkellä pakkasesta

Pelastettu viime hetkellä pakkasesta Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2010 Pelastettu viime hetkellä pakkasesta Kaksivuotias pikkutyttö pääsi uuteen turvakotiimme. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Usko on

Lisätiedot

HELMI-MAALIS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia?

HELMI-MAALIS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia? HELMI-MAALIS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia? IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Tämänkertaisen pääkirjoituksen on kirjoittanut Andrei

Lisätiedot

Tänään voimme vielä auttaa häntä.

Tänään voimme vielä auttaa häntä. LOKA / MARRAS 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Tänään voimme vielä auttaa häntä. Teemme työtä joka päivä niin kuin se olisi viimeinen mahdollisuus. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Minä... kaiken tämän keskellä... 2 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille

Minä... kaiken tämän keskellä... 2 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille 2 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Minä... kaiken tämän keskellä... Dima ja hänen äitinsä pääsivät turvakotiimme juuri kun heiltä oli mennyt kaikki toivo. Lue heidän tarinansa

Lisätiedot

Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus LOKA / MARRAS 2016

Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus LOKA / MARRAS 2016 LOKA / MARRAS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Kuinka

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

LOKA - MARRAS 2013. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille.

LOKA - MARRAS 2013. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille. LOKA - MARRAS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Ei enää pilkattu ja arvoton Elisa hylättiin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Mitä yhteistä on. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa LOKA/MARRAS 2012

Mitä yhteistä on. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa LOKA/MARRAS 2012 LOKA/MARRAS 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Mitä yhteistä on lampaiden keritsemisellä Venäjällä ja kampaajakurssilla Bulgariassa - saksien ja leikkurin käytön lisäksi? Ks. sivu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2011

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2011 Tämä talvi on ollut Siperiassa erittäin ankara ja luminen. Katupartiomme saavat joka vuosi kymmeniä tämän pojan kaltaisia nuoria kadulta pois. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 /

Lisätiedot

ELO / SYYS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Pienimmän parhaaksi

ELO / SYYS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Pienimmän parhaaksi ELO / SYYS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Pienimmän parhaaksi Uusi ohjelma käynnistyy! Äitiyspakkauksia ja paljon muuta Bulgarian romanikylien nuorille äideille ja muille

Lisätiedot

Kiitosmieli köyhyyden keskellä

Kiitosmieli köyhyyden keskellä Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 6 / 2010 Kiitosmieli köyhyyden keskellä Zdravkan lapset käyvät Mission Possiblen uudessa soppakeittiössä Pevtsiten kylässä. Keittiö sai aikaan silminnähtävän

Lisätiedot

Hyvää kesää! Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010

Hyvää kesää! Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010 Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Darja syntyi vankilassa vähän ennen kuin hänet piti abortoida. Kolmevuotiaana hänet pelastettiin

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Vankilatyö. Helluntaiseurakuntien. Paremman tulevaisuuden puolesta. Vankilatyö

Vankilatyö. Helluntaiseurakuntien. Paremman tulevaisuuden puolesta. Vankilatyö Paremman tulevaisuuden puolesta Helluntaiseurakuntien Vankilatyö Vankilatyö on evankeliumin viemistä vankiloihin, vankien ja heidän läheistensä kohtaamista sekä kokonaisvaltaista tukemista vankeudessa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Maailma muuttui yhtäkkiä!

Maailma muuttui yhtäkkiä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2010 Maailma muuttui yhtäkkiä! Pikku Vitali katsoo suurin silmin uutta ympäristöä. Lue, kuinka koko perheen elämä muuttui, s. 6. PÄÄKIRJOITUS Ignat

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 5 / 2010

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 5 / 2010 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 5 / 2010 PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov, toiminnanjohtaja He asuvat minun näyssäni. Istuin aamiaisella hyvän ystäväni, raamattukoulun johtajan kanssa. Hän

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus siirtyi Galileasta Tyron ja Siidonin alueelle, joka

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

SINNET MIE JÄIN Kauimpana suomesta

SINNET MIE JÄIN Kauimpana suomesta SINNET MIE JÄIN Kauimpana suomesta Mie olin yheksennelä, ko minun unkkelirukka minun nouti siitä. Siinä oli jo vieras, joka meitä hoiti jälkhin muorin kuoleman. Unkkeli viei Pykehän, ja sitte mie olen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 14/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011 Sveta pelastui kadulta Ufan katutyön kautta, äiti vapautui päihteistä, ja pikkuveljetkin saivat toisenlaisen elämän. >> Lue lisää elämänmuutoksista

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa 1 Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa arvokkaampia. Fidan kristilliset kumppanijärjestöt osoittavat

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ensimmäiset äidit romanikylissä saivat äitiyspakkauksen!

1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ensimmäiset äidit romanikylissä saivat äitiyspakkauksen! 1 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Ensimmäiset äidit romanikylissä saivat äitiyspakkauksen! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Vauvoja ja nuorukaisia Mitä yhteistä on vastasyntyneellä

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä voit auttaa heitä selviytymään. Maailmassa on kaikkiaan

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot