Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän."

Transkriptio

1 ELO - SYYS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän. Sasha ja Masha, pikku ystävykset Jekaterinburgin turvakodissa

2 IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Itseopiskeluraamattukoulu jo yli 20 vuoden ajan: 1000 opiskelijaa vuodessa Uusia mahdollisuuksia lasten auttamiseksi! Olen tässä kuvassa Aleksander Aleksandrovitshin kanssa. Pikku Sasha ja hänen äitinsä asuvat Jekaterinburgin turvakodissamme. Koti, jonka perustimme lapsia varten, on alusta asti toiminut kuntoutuspaikkana myös äideille. Tarve erillisen äitien kuntoutuskeskuksen avaamiseksi Jekaterinburgiin on kasvanut näinä vuosina, ja nyt olemme aloittaneet projektin sen avaamiseksi! Kuntoutuskeskukset, joissa narkomaani- ja alkoholistiäidit ovat lastensa kanssa, ovat tehokkain tapa auttaa sekä lapsia että perheitä. Monien vuosien ajan mielessämme on ollut myös työn laajentaminen Moldovaan ja Transnistriaan, joka on yksi Euroopan köyhimpiä alueita. Minulla on ilo kertoa, että Mission Possible on päättänyt ottaa vastuulleen työn, jota Helping Hands Team -järjestö on tehnyt näiden alueiden lasten ja perheiden saavuttamiseksi, ja kehittää ja laajentaa sitä luvun alussa käynnistyi Venäjällä ja Ukrainassa raamattuja seurakuntakurssi IEF, International Educational Fellowship, jonka Mission Possible tuotti yhdessä Christian Life Collegen kanssa. Kolmivuotinen kurssi toteutetaan seurakunnissa. Se on opiskelijoille erittäin edullinen, ja koulu on taloudellisesti itse itseään tukeva. Kurssi on näinä vuosina antanut tuhansille seurakuntalaisille tärkeää opetusta. Odessalainen raamattukurssimme opiskelja Svetlana on saanut tenttivastauksensa valmiiksi. Paikallinen tiimi Transnistriassa toimii erilaisista ongelmista kärsivien lasten hyväksi. auttaen invalidilapsia ja heitteillä olevia lapsia. Kävin siellä kesäkuussa tutustumassa tilanteeseen yhdessä Hollannin Mission Possiblen Albert Dokterin ja Helping Handsin johtajan Sergei Lobodzinskin kanssa. Meillä oli hyviä tapaamisia, jotka lupaavat hedelmällistä työtä. Rukoilkaa Jumalan johdatusta tälle projektille!

3 PIETARI Vadim Taran Kokematta jäänyt isän ja äidin rakkaus: Aukko, jonka yritämme täyttää lasten sydämissä Olemme turvakodissamme kohdanneet monen monta lasta, joilla on surullinen tarina. Vanhemmat ovat jääneet heille vieraiksi, elämä kotona on ollut sietämätönsä, lapset ovat olleet käytännössä orpoja ja päätyneet lastenkoteihin ja laitoksiin. Lena, 11, on vaalea, hento ja puhuu ujosti hiljaisella äänellä. Tämä nuori tyttö on kuitenkin lujasti päättänyt, ettei enää koskaan palaa sen ihmisen luo, jonka pitäisi olla lapselle kaikkein tärkein ja rakkain. Mikset halua palata äidin luo? kysyin Lenalta. Olen kyllästynyt hänen valheisiinsa. En voi uskoa sanaakaan hänen puheistaan. Hän on monta kertaa luvannut, että lopettaa juomisen ja että kaikki muuttuu hyväksi, mutta elämä jatkuu entiseen tapaan. En voi sanoa tätä äidille, koska minun on niin sääli häntä. On vaikea kuunnella, kuinka hän itkee puhelimessa. On järkyttävää, että tämänikäinen lapsi joutui tekemään johtopäätöksen, että hänen on parasta löytää jokin turvallinen paikka, jossa hän voi jättää kaiken taakseen ja aloittaa kaikki alusta ilman äitiä... Meidän tehtävämme on auttaa näitä lapsia näkemään, että on myös sellaisia ihmisiä, joihin he voivat luottaa. Yritämme korjata ongelmia, joista voi olla korjaamattomia seurauksia heidän loppuelämälleen, ja antaa heille edes muutaman lyhyen vuoden verran onnellista lapsuutta. Nämä haavoitetut ja paljon pahaa kokeneet lapset tarvitsevat erityistä rakkautta ja huolta. Auttaessamme heitä olemme oppineet ymmärtämään, mitä tarkoittaa, että Jumala on orpojen isä. Tärkein tehtävämme on johtaa nämä lapset henkilökohtaiseen Taivaallisen Isän tuntemiseen. Tarvitsemme itsekin työntekijöinä Jumalan johdatusta ja viisautta. Pelkkä inhimillinen kokemus ei tässä työssä riitä. Tarvitsemme oikeat sanat ja oikean tavan auttaa jokaista lasta, että Jumala voisi meidän kauttamme kylvää Sanansa ja rakkautensa heidän sydämiinsä. Vadim ja turvakodin poikia. Tanja Taran toimii äitinä turvakodin lapsille ja pyrkii täyttämään sen valtavan rakkauden ja äidillisen ohjauksen aukon, mikä tämänkin nuoren tytön elämään on jäänyt. Mission Possible on toiminut Pietarissa vuodesta Meillä on siellä 8-paikkainen kriisikoti, jossa lapset voivat asua vuoden, sekä pitkäaikainen koti, jossa myös on 8 lasta. Työtä johtavat Vadim ja TanjaTaran.

4 ODESSA Aleksander Osipov

5 ULJANAN TARINA: Elämän murjoma tyttö kasvoi turvakodissa lasten auttajaksi ja pyhäkoulunopettajaksi. Uljana vetämässä lastenkerhoa. Odessan turvakotimme toimii Oleg ja Elena Kaljakinin johdolla. Uljana kuvassa oikealla. Turvakodin ja kylissä tehtävän työn lisäksi Odessan keskuksemme koordinoi raamattukurssia, josta kerromme sivulla 2. Uljana astui turvakotimme kynnyksen yli joulun alla Muutamaa päivää aiemmin hän oli löytänyt äitinsä hirttäytyneenä vajasta. Äiti oli saanut tietää, että sairastaa AIDSia. Äidin maine oli huono. Lapsilla oli eri isät, kellään ei ollut syntymätodistusta, ketään ei ollut koskaan viety terveystarkastukseen. Kymmenen hengen asui yhdessä huoneessa. Jotta lapset olisivat hiljaa, äiti antoi heille marjamehua ja 3-vuotiaalle lusikalla vodkaa. Ja kun he saivat marjamehua, heidän ei tullut nälkäkään... Eräänä aamuna lapset heräsivät kylmässä huoneessa, eikä äitiä ollut heidän vierellään. Kun Uljana meni etsimään äitiä, hän kohtasi vajassa hirvittävän näyn. Hän tarttui äidin jalkoihin ja yritti vetää hänet alas... Lapsi oli turvakodissa pitkään järkytyksen vallassa. Vasta monen viikon kuluttua hän alkoi puhua. Alkuaikoina Uljana oli kuin pieni pelokas eläin. Hän oli joutunut oppimaan, miten selviytyä maailmassa, ja oli heti valmis puolustautumaan ja tappelemaan. Kaikki ympärillä olevat olivat vihollisia. Mutta vähitellen kotimme ilmapiiri alkoi sulattaa Uljanan sydäntä. Hän alkoi myös ymmärtää, että oli tyttö, joka voi pitää kauniita vaatteita, rusetteja, koruja. Hän pyysi, että pääsisi kampaajalle ja saisi korvakorut. Noista ajoista on kulunut kuusi vuotta. Uljanasta kasvoi toimelias ja uskollinen avustaja turvakotiin ja seurakuntaan. Hän tuli mukaan myös evankeliointi- ja avustustyöhön Odessan alueen kylissä. Hänestä tuli pienten lasten ryhmänjohtaja ja pyhäkoulun opettaja Majorin kylään. Joka perjantai koulun jälkeen hän on iloisena valmis lähtemään tiimin mukaan! Näin Uljana kuvaa ensimmäistä käyntiään kylässä: «Jokin aika sitten minulle ehdotettiin, että tulisin mukaan lastentyöhön Majoriin. Päätin kokeilla. Pidän valtavasti lapsista, ja haluan opiskella alaluokkien opettajaksi. Kylän lapset ottivat minut oikein hyvin vastaan. Heillä oli minun seurassani mukava olla. Yhteys toimi niin hyvin, että ihan kuin olisimme tunteneet toisemme kymmenen vuotta, ei vain yhden päivän! Haluan mennä sinne heidän luokseen mahdollisimman usein! Tämä oli tärkeä askel Uljanalle, joka nyt saa olla palvelemassa muita!

6 JEKATERINBURG Andrei ja Natasha Ivanov Avoin ovi Jekaterinburgin kaduilta pois jo 10 vuoden ajan! Apua sinne, missä katulapset elävät 1990-luvun murroksista seurasi Jekaterinburgin kodeissa ja kaduilla monia ongelmia ja tarpeita. Yhä useammat lapset joutuivat pakenemaan kadulle vanhempien päihteidenkäyttöä ja kodin väkivaltaa ja etsimään suojaa kellareista, putkitunneleista ja autiotaloista. Aloimme perheenä konkreettisesti rukoilla ja miettiä auttamismahdollisuuksia, kun kerran näimme läheltä joukon likaisia ja resuisia katulapsia, jotka asuivat putkitunnelissa. Herra järjesti ihmeellisesti tapaamisen Ignat Ivanovin kanssa ja johti meidät Mission Possiblen työyhteyteen. Näin syntyi v Jekaterinburgin Mission Possible. Sen ensimmäinen kiireinen haaste oli lasten nälkä. Katupartiomme alkoi säännöllisesti, säästä riippumatta, kiertää paikoissa, joissa katulapset oleskelivat ja yöpyivät. Joka viikko lapset ja nuoret tulivat myös päiväkeskukseemme, josta muodostui kirjaimellisesti sekalainen seurakunta. Näinä kymmenenä vuotena yli 2500 katulasta ja -nuorta on saanut meiltä säännöllistä apua. Vastaus lasten rukouksiin: Oma turvakoti! Oma talo katulasten majoittamiseksi tuli meille välttämättömäksi, ja lapset itsekin rukoilivat sitä. Tänä päivänä voimme kertoa, kuinka tarkasti Jumala on vastannut moniin lasten rukouksiin. Ja niin vuonna 2009 avasimme oman turvakodin! Siinä on asunut tähän mennessä yli 130 lasta ja 30 äitiä. Suurin osa on tullut uskoon. Teiniäidit ovat oppineet hoitamaan lapsiaan ja kotia. Vakavista oppimisvaikeuksista kärsivistä lapsista on tullut hyviä oppilaita. He soittavat erilaisia soittimia, harrastavat urheilua ja osallistuvat innokkaasti seurakunnan toimintaan, leireille ja retkille. Työtä vanhempien auttamiseksi Olemme alusta asti auttaneet myös lasten vanhempia. Ohjaamme heitä

7 päihdekuntoutukseen ja autamme perheitä virallisten paperien ja tukien saamisessa. Tästä kehittyi vähitellen oma toimintamuoto, kriisiperhetyö. Säännöllisten vierailujen ja avun lisäksi järjestämme perheille erilaisia juhlia ja teemapäiviä, kutsumme heitä seurakuntaan. Lapset tulevat seurakuntien leireille ja tapahtumiin yhdessä turvakotimme lasten kanssa. Uusi ovi aukeamassa: Äitien ja lasten kuntoutuskeskus Odottavia teiniäitejä katupartiolla: autamme jo toisen polven katulapsia. Olemme auttaneet satoja lapsia, nuoria ja teiniäitejä pois Jekaterinburgin kaduilta. Nyt olemme avaamassa toista keskusta tähän 1,5 miljoonan asukkaan kaupunkiin. Kiitos tuestasi elintärkeän avun ja evankeliumin viemiseksi yhä useammille perheille! Jekaterinburgin turvakoti ja sen lapsia. Näinä 10 vuotena olemme kokeneet niin tappioita kuin voittoja, mutta, rakkaat ystävät, enemmän on voittoja! Vielä on kuitenkin valtavasti tehtävää. Haluamme saavuttaa yhä useampia lapsia ja perheitä. Olemme siksi käynnistäneet projektin kuntoutuskeskuksen avaamiseksi päihderiippuvaisille äideille ja lapsille, jotka ovat tänä päivänä elämän ja kuoleman rajalla. Keskuksen avulla voimme auttaa heitä löytämään toivon, jonka vain Jumala voi antaa, ja kokemaan todellisen, konkreettisen muutoksen.

8 M Itella Oyj Lähettäjän osoite: Mission Possible ry, PL 120, Vantaa Olemme kristillinen lähestys- ja avustusyhdistys. Autamme Itä-Euroopan kodittomia, hädänalaisia ja päihdeongelmaisia lapsia, nuoria ja perheitä ja viemme heille apua ja evankeliumia. Kohdemaat: Venäjä, Ukraina, Bulgaria, Albania. Kaikki työntekijämme ovat paikallisia. Korukampanja Bulgarian slummikylien romanityttöjen auttamiseksi jatkuu! Mission Possible ry, PL 120, Vantaa Puh Toimimme kotitoimistosta käsin. Sähköposti: Tilaukset, osoitteenmuutokset: Henkilökunta:Toiminnanjohtaja Ignat Ivanov, toimistonhoitaja-tiedottaja Mirjami Ivanov TUKITILIT: Nordea FI Danske Bank FI OP FI Viitenumerot tilisiirtokupongissa. Tukipuhelin: = 10 euroa = 20 euroa Poliisihallituksen keräyslupa 2020/2012/2266, Voimassa koko Suomessa ilman Ahvenanmaata. TUKI-ILMOITUKSET Häkistä vapautunutta lintua esittävä koru on saanut erittäin hyvän vastaanoton. Tilaa se itsellesi tai lahjaksi ja lähetä haluamasi suuruinen vähintään 20 euron lahjoitus. Tilaukset liitteen kupongilla, puh , tilaus@mp.org Koru lähetetään Bulgariasta Toimitusaika n. 3 viikkoa. Korun mukana tulee tilisiirto. Kampanjatuotteista lisätietoa irtoliitteen kupongissa Tilitoimisto Helant Pusula, p Kamorak Oy Yrityksesi voi olla mukaa työssä lasten hyväksi tuki-ilmoituksella. Kertailmoitus 65 eur, koko vuosi 300 eur. Lämmin kiitos avusta!

Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta!

Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta! KESÄ / HEINÄ 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

JOULU 2013 - TAMMI 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9

JOULU 2013 - TAMMI 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9 JOULU 2013 - TAMMI 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9 IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Maan alimpiin paikkoihin Jouluevankeliumi Efesolaiskirjeen

Lisätiedot

Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa

Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa HELMI / MAALIS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa Tässä lehdessä myös yhteenveto työmme tuloksista v. 2012. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

HUHTI-TOUKO 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Ukraina murroksen keskellä

HUHTI-TOUKO 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Ukraina murroksen keskellä HUHTI-TOUKO 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Ukraina murroksen keskellä PÄÄKIRJOITUS IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Rukoile Ukrainan puolesta!

Lisätiedot

HELMI-MAALIS 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa

HELMI-MAALIS 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa HELMI-MAALIS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Mission Possiblen vanhan logon piikkilanka-aita on nyt auki. Maissa, jotka 40 vuotta sitten olivat suljettuja, voi tänä päivänä toimia

Lisätiedot

Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan!

Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan! KESÄ-HEINÄ 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan! Tänäkin kesänä sadat Mission Possiblen kerhoissa käyvät lapset kokoontuvat unohtumattomalle

Lisätiedot

Umpikujasta ulos LOKA-MARRAS 2015. Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille

Umpikujasta ulos LOKA-MARRAS 2015. Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille LOKA-MARRAS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Umpikujasta ulos Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä

Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä ELO/SYYS 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä Perhepartio auttaa kadulta pelastettuja teiniäitejä ja heidän pikkulapsiaan Työmme

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa ELO/SYYS 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Haluan tietää. Apu ja opetus muslimialueilla johtavat kokonaisia perheitä uskoon ja mullistavat kylien elämää. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille.

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille. TAMMI/HELMI 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Mikä innoittaa minua tämän vuoden alussa? Turvakodin

Lisätiedot

Valoa pimeyteen! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun iloa ja valoa!

Valoa pimeyteen! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun iloa ja valoa! JOULUKUU 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Valoa pimeyteen! Viemme pimeyden keskelle monenlaista valoa. Lue tästä numerosta, millaista! Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä JOULUKUU 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Mitä yhteistä on lapsilla, syntisillä ja sairailla? Nämä kaikki

Lisätiedot

Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut.

Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut. HUHTI / TOUKO 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Työstä Venäjällä eilen, tänään ja huomenna Osta

Lisätiedot

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä

Lisätiedot

Aina yhdessä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011

Aina yhdessä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011 Aina yhdessä! Sydänystävät Daniel ja Kamilla ovat Jekaterinburgin kotimme pienimpiä, mutta muistavat, mistä ovat pelastuneet ja iloitsevat

Lisätiedot

Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän.

Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän. LOKA-MARRAS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Ei oikoteitä

Lisätiedot

HELMI - MAALIS 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut

HELMI - MAALIS 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut HELMI - MAALIS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja "Kaduille ja kujille, teille ja aitovierille": Kohteena unohdetut

Lisätiedot

Lapsen hymyyn ei tarvita paljon.

Lapsen hymyyn ei tarvita paljon. JOULU 2014 - TAMMI 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Lapsen hymyyn ei tarvita paljon. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Perhetyö Missä todellinen

Lisätiedot

Auta häntä kotikylässään!

Auta häntä kotikylässään! ELO / SYYS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Auta häntä kotikylässään! Kun autamme Bulgarian romaniperheitä kotikylissään, heidän ei tarvitse lähteä etsimään apua kaduilta muualta

Lisätiedot

Missä hän on tänään? 4 / Tapaat tässä numerossa lapsia ja vanhempia muutamia vuosia sen jälkeen, kun he saivat meiltä apua.

Missä hän on tänään? 4 / Tapaat tässä numerossa lapsia ja vanhempia muutamia vuosia sen jälkeen, kun he saivat meiltä apua. 4 / 2019 Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan Missä hän on tänään? Tapaat tässä numerossa lapsia ja vanhempia muutamia vuosia sen jälkeen, kun he saivat meiltä apua. IGNAT IVANOV, Toiminnanjohtaja - Selfie

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia.

Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia. KESÄ-HEINÄ 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia. Katso video: Kovia kokenut Pikku Aleksandra sai turvapaikan kodistamme. www.mp.org/fi

Lisätiedot

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! JOULU 2015 - TAMMI 2016

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! JOULU 2015 - TAMMI 2016 JOULU 2015 - TAMMI 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

HUHTI/TOUKO 2012. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kaduille, kujille, teille ja aitovierille.

HUHTI/TOUKO 2012. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kaduille, kujille, teille ja aitovierille. HUHTI/TOUKO 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kaduille, kujille, teille ja aitovierille. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Kaduille, kujille, teille ja aitovierille >>

Lisätiedot

HUHTI-TOUKO 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s.

HUHTI-TOUKO 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s. HUHTI-TOUKO 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s. 6-7 Yksi parhaista päätöksistämme! Rakkaat ystävät, IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus

Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus KESÄ/HEINÄ 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus Dasha syntyi vankilassa, kun hänet oli tarkoitus abortoida, hän eli kadulla ja rautatieasemilla,

Lisätiedot

Pelastettu viime hetkellä pakkasesta

Pelastettu viime hetkellä pakkasesta Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2010 Pelastettu viime hetkellä pakkasesta Kaksivuotias pikkutyttö pääsi uuteen turvakotiimme. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Usko on

Lisätiedot

Tänään voimme vielä auttaa häntä.

Tänään voimme vielä auttaa häntä. LOKA / MARRAS 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Tänään voimme vielä auttaa häntä. Teemme työtä joka päivä niin kuin se olisi viimeinen mahdollisuus. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Mitä yhteistä on. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa LOKA/MARRAS 2012

Mitä yhteistä on. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa LOKA/MARRAS 2012 LOKA/MARRAS 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Mitä yhteistä on lampaiden keritsemisellä Venäjällä ja kampaajakurssilla Bulgariassa - saksien ja leikkurin käytön lisäksi? Ks. sivu

Lisätiedot

Kaksi lasta aidan takana

Kaksi lasta aidan takana ELO-SYYS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kaksi lasta aidan takana Veli ja sisko alkoholistiperheestä ukrainalaisessa syrjäkylässä joutuivat etsimään ruokaa ja tavaroita kaatopaikalta.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

HELMI-MAALIS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia?

HELMI-MAALIS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia? HELMI-MAALIS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia? IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Tämänkertaisen pääkirjoituksen on kirjoittanut Andrei

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus LOKA / MARRAS 2016

Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus LOKA / MARRAS 2016 LOKA / MARRAS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Kuinka

Lisätiedot

1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ulos kopista!

1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ulos kopista! 1 / 2018 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Ulos kopista! Lena eli sairautensa vuoksi eristyksissä niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Eräänä päivänä turvakotimme johtaja koputti asuinhuoneen

Lisätiedot

LOKA - MARRAS 2013. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille.

LOKA - MARRAS 2013. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille. LOKA - MARRAS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Ei enää pilkattu ja arvoton Elisa hylättiin

Lisätiedot

Maailma muuttui yhtäkkiä!

Maailma muuttui yhtäkkiä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2010 Maailma muuttui yhtäkkiä! Pikku Vitali katsoo suurin silmin uutta ympäristöä. Lue, kuinka koko perheen elämä muuttui, s. 6. PÄÄKIRJOITUS Ignat

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2011

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2011 Tämä talvi on ollut Siperiassa erittäin ankara ja luminen. Katupartiomme saavat joka vuosi kymmeniä tämän pojan kaltaisia nuoria kadulta pois. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 /

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011 Sveta pelastui kadulta Ufan katutyön kautta, äiti vapautui päihteistä, ja pikkuveljetkin saivat toisenlaisen elämän. >> Lue lisää elämänmuutoksista

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Minä... kaiken tämän keskellä... 2 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille

Minä... kaiken tämän keskellä... 2 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille 2 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Minä... kaiken tämän keskellä... Dima ja hänen äitinsä pääsivät turvakotiimme juuri kun heiltä oli mennyt kaikki toivo. Lue heidän tarinansa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kiitosmieli köyhyyden keskellä

Kiitosmieli köyhyyden keskellä Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 6 / 2010 Kiitosmieli köyhyyden keskellä Zdravkan lapset käyvät Mission Possiblen uudessa soppakeittiössä Pevtsiten kylässä. Keittiö sai aikaan silminnähtävän

Lisätiedot

Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana

Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana KESÄ / HEINÄ 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana Gena käy innokkaasti pyhäkoulua,

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 5 / 2010

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 5 / 2010 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 5 / 2010 PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov, toiminnanjohtaja He asuvat minun näyssäni. Istuin aamiaisella hyvän ystäväni, raamattukoulun johtajan kanssa. Hän

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

ELO / SYYS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Pienimmän parhaaksi

ELO / SYYS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Pienimmän parhaaksi ELO / SYYS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Pienimmän parhaaksi Uusi ohjelma käynnistyy! Äitiyspakkauksia ja paljon muuta Bulgarian romanikylien nuorille äideille ja muille

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Hei taas! 5 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille

Hei taas! 5 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille 5 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hei taas! Kaverukset Sergi, Melio ja Selman ovat Albanian keskuksemme kristillisen päiväkerhon kasvatteja. He ovat nyt ensimmäisellä luokalla

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE KYSELY TEHTY 1.3.2014 NUORTENILLASSA AIHE: SEURAKUNTA Johdanto: Alkusysäys tälle kyselylle tuli eräässä sunnuntaikokouksessa, jota ennen seurakunnan nuorisotyöntekijä oli pyytänyt

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Hyvää kesää! Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010

Hyvää kesää! Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010 Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Darja syntyi vankilassa vähän ennen kuin hänet piti abortoida. Kolmevuotiaana hänet pelastettiin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Kuntoutuneet auttavat nyt kohtalotovereitaan

Kuntoutuneet auttavat nyt kohtalotovereitaan PÄÄKIRJOITUS Avasimme äitien ja pikkulasten kuntoutuskeskuksen uuteen kaupunkiin Kuntoutuneet auttavat nyt kohtalotovereitaan Ignat Ivanov, toiminnanjohtaja Lapsenlapsi! Olemme olleet jo muutaman vuoden

Lisätiedot

JOULU TAMMI Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro

JOULU TAMMI Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro JOULU 2016 - TAMMI 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus siirtyi Galileasta Tyron ja Siidonin alueelle, joka

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

SITOUTUMINEN PARISUHTEESEEN

SITOUTUMINEN PARISUHTEESEEN Sitoutuminen SISÄLTÖ Sitoutuminen parisuhteeseen Sitoutumisen kulmakiviä Ulkoinen ja sisäinen sitoutuminen Näkökulmia avioliittoon Mitä sitoutuminen mahdollistaa? Sitoutumista vaikeuttavia tekijöitä Sitoutuminen

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map

Lisätiedot

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Maa/alue Hanke Senegal Kirkon koulutyö Hankenumero 13430 Kumppani Raportoija Senegalin Lutherilainen kirkko / ELS Raportoijia: Niokhor Séne (kummityön vastuuhenkilö)

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Ruusulaakson lapset 3 / Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan

Ruusulaakson lapset 3 / Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan 3 / 2019 Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan Ruusulaakson lapset Ruusulaakso on yksi Bulgarian turistikohteista mutta tällä alueella asuu myös rutiköyhiä ihmisiä. Tapaat tässä numerossa siellä asuvia perheitä

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Matkalla-tukea maahanmuuttajanuorten vapaa-aikaan. Plan International Suomi/Terhi Joensuu

Matkalla-tukea maahanmuuttajanuorten vapaa-aikaan. Plan International Suomi/Terhi Joensuu Matkalla-tukea maahanmuuttajanuorten vapaa-aikaan Plan International Suomi/Terhi Joensuu 24.5.2016 Maahanmuuttajat Suomessa kokonaiskuva vuodesta 2015 1. oleskeluluvat Suomeen EU-kansalaisten rekisteröinnit

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot