Umpikujasta ulos LOKA-MARRAS Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Umpikujasta ulos LOKA-MARRAS 2015. Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille"

Transkriptio

1 LOKA-MARRAS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Umpikujasta ulos Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille

2 IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja "Joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten." Apostoli Paavali kehottaa Roomalaiskirjeessä seurakuntien opettajia, johtajia ja muiden palvelumuotojen haltijoita toimimaan uskollisesti ja ahkerasti. Lopuksi hän sanoo: "joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten." (12:8) Meidän toiminnassamme "laupeuden harjoitus" on listalla ensimmäisenä, ennen kuin näitä muita voi tehdä. Hädänalaiset ihmiset, joita autamme, tuskin voisivat vastaanottaa evankeliumin sanan ilman, että he ensin saavat elintärkeää apua ja tutustuvat uskoviin ihmisiin. Tarvitaan myös tiloja ja turvapaikkoja, joissa heitä voidaan auttaa, ja toimintaa, johon heidät voidaan kutsua mukaan. Meillä on jälleen tässä numerossa ilo kertoa nuorista ihmisistä, jotka ovat löytäneet uskon, kun heitä on autettu toivottomassa tilanteessa ja kerrottu samalla evankeliumi. Heitä on työkohteissamme joka vuosi useita kymmeniä. Ihmisten elämää ei voi muuttaa eikä heitä voi saada Jumalan valtakuntaan sisälle ilman vaivannäköä ja uhrauksia. Mutta kun työ kantaa hedelmää, laupeutta on helppo harjoittaa iloiten! Kuinka tiimimme "harjoittavat laupeutta" käytännössä? Ihmisiä autetaan heidän välittömissä tarpeissaan. Heille osoitetaan rakkautta ja huolenpitoa, jollaista he eivät ole ennen kokeneet. Luodaan luottamukselliset suhteet ja ystävyys. Tehdään pitkäkestoista työtä, ihmisille annetaan aikaa muuttua. Evankeliumin sana on mukana kaikissa vaiheissa. Nämä periaatteet toimivat kaikissa työkohteissamme. Hyviä esimerkkejä ovat Ufa Etelä-Venäjällä ja Zlatoust Siperiassa. Kummassakin kaupungissa toimii päiväkeskus/turvahuoneisto. Alkoholisti- ja muiden hädänalaisten perheiden lapsille ja nuorille järjestetään siinä toimintaa ja ruokailua. Kuntoutusta ja turvaa tarvitsevat äidit lapsineen voivat asua siinä. Turvahuoneiston työn lisäksi tiimin vapaaehtoistyöntekijät käyvät apua tarvitsevissa perheissä. Perheiden ja nuorten virallisia asioita selvitetään, nuoria autetaan saamaan opiskelu- ja työpaikkoja. Lapset ja nuoret kutsutaan mukaan kristilliseen toimintaan, ja toimintaa on myös koko perheelle. Erilaiset tapahtumat, retket ja leirit ovat heille suuria elämyksiä ja tuovat hengellistä hedelmää. Saimme lahjoituksena vapaaliput keilaradalle, ja nämä lapset ja nuoret pääsivät paikkaan, josta olivat voineet vain unelmoida! Mukana on myös kansikuvan pikkutyttö. Häntä pitää sylissään Sasha, jonka kertomus on sivulla 5 ja joka haluaa auttaa lapsia, joilla on yhtä vaikeaa kuin hänellä ennen. Virka-asuinen tyttö sai avullamme työpaikan rautateiltä. Takana on uskollisia vapaaehtoistyöntekijöitä. Kiitos sinulle sydämesi lämpimästä asenteesta ja avustasi, joka mahdollistaa tämän työn!

3 Tämä viiden lapsen perhe (pienin puuttuu kuvasta) on kaikin tavoin umpikujassa. Kehnossa kotimökissä on yksi huone, jossa on lasten ja vanhempien lisäksi kissoja ja koiria. Isä on autonkuljettaja, mutta palkka ei riitä edes ruokaan. Perhe saa nyt meiltä apua ja on mukana toiminnassa ja tapahtumissa. Tässä kuvassa on sama tyttö kuin kannessa ja yläkuvassa, nyt hieman vanhempana. Hänen onnellinen ja ylpeä ilmeensä kertoo paljon. Hänet otettiin isompien lasten mukaan keilaamaan ja syömään hampurilaista! Nämä ovat asioita, jotka ovat varattoman perheen lapselle jotain saavuttamatonta!

4 Lapsuuden painajaisten sijaan valoisia näkymiä ANNA HANSAFAROVA, ZLATOUST Tapasin Aljonan koulussa ensimmäisen kerran, kun hän oli 11-vuotias. Hän asui isoäitinsä luona, koska äiti oli menettänyt huoltajuutensa alkoholinkäytön ja lasten laiminlyönnin vuoksi. Aljonan sängyssä oli syöpäläisiä ja matoja, kun lakanoita ei ollut vaihdettu pitkään aikaan... Pian tämän jälkeen isoäidinkin alkoholinkäyttö paheni. Hän kuoli, ja tyttö joutui lastenkotiin. Zlatoustin toimintaa johtava Anna Hansafarova leirinuotiolla Aljonan ja muiden nuorten kanssa. Työ on tuonut neljän vuoden aikana paljon hedelmää ja muuttanut monen lapsen ja nuoren elämän.

5 Sasha, 16: "Haluan auttaa lapsia, joilla on yhtä vaikeaa kuin itselläni on ollut." Äiti löysi työtä ja sai taas luvan ottaa Aljonan luokseen. Kotona kävi miesystäviä, ja kahden vuoden sisällä syntyi kaksi lasta. Aljona joutui näkemään järkyttäviä asioita: kaksi miestä hirttäytyi juovuspäissään asunnossa hänen nähtensä... Ruuasta ja vaatteista oli jatkuva pula. Aljona kertoo, että pahimpina aikoina lapsilla ei ollut syötävää päiväkausiin. Aljona oli yhä enemmän poissa kotoa, jossa elämä oli käynyt liian vaikeaksi. Samalla koulunkäynti jäi vähemmälle, ja hän sairasti paljon. Kotona ollessaan hän huolehti pikkuveljistä ja vei heitä lääkäriin ja päiväkotiin. Tänä kesänä tapasin Aljonan uudestaan. Hän oli pesemässä lattiaa kaupassa, jossa äiti oli siivoojana mitättömän pienellä palkalla. Tyttö oli myös tehnyt yövuoroa leipomossa. Olimme lähdössä metsäleirille muiden samantapaisten perheiden nuorten kanssa, ja kutsuin hänet mukaan. Tällä leirillä Aljona tuli uskoon! Hän on siitä asti ollut mukana seurakunnan nuorten toiminnassa. Viemme nyt perheelle säännöllisesti vaate- ja ruoka-apua. Hankimme Aljonalle myös koulutarvikkeita. Äiti on ollut juomatta ja yrittää saada takaisin nuoremman poikansa, joka on otettu huostaan. Hän on myös saanut säännöllistä työtä. Aljona rakastaa pikkuveljiään ja haluaa auttaa äitiään heidän hoitamisessaan ja kasvattamisessaan. Olemme toiveikkaita, että koko perhe kaikkien näiden vaiheiden jälkeen voi alkaa elää normaalia elämää. Aljona aloitti 9. luokan. Hänen tulevaisuutensa näyttää valoisalta, ja olemme varmoja, että hänellä on vielä oma onnellinen perhe. Nimeni on Sasha, olen 16-vuotias. Isosiskoni Dasha on ollut pienestä asti mummin hoidossa, kun kotonamme on ollut niin vaikeaa. Minulla on myös pikkusisko Tanja. Isä juo eikä ole koskaan käynyt työssä. Muistan lapsuudesta aikuisten juopottelun ja tappelut. Myös enomme asui meillä. Äiti kävi työssä, minä huolehdin Tanjasta. Kun olin 12-vuotias, kotonamme alkoi käydä Mission Possiblen työntekijöitä tuomassa ruokaa ja vaatteita. Pääsimme mukaan retkille ja erilaisiin tapahtumiin. Minä ja Dasha aloimme käydä seurakunnassa, jossa saimme kuulla uskosta Jumalaan. Usko on auttanut meitä vaikeuksien läpi. Vuosi sitten minusta tuli vapaaehtoinen avustaja samaan yhdistykseen. Haluan auttaa lapsia, joilla on yhtä vaikeaa kuin itselläni on ollut. Olen nyt 9. luokalla, ja koulun jälkeen haluan opiskella opettajaksi ja tehdä työtä lastenkodissa. Työn kautta avautuu uusia näkymiä lapsille ja nuorille! Sasha kuvassa etuoikealla. Isosisko Dasha on toinen vasemmalta. Kumpikin on nyt avustajana työssämme.

6 "Toivomme ja rukoilemme, että se, mitä tapahtui Aigulin elämässä, voisi tapahtua kaikkien näiden tyttöjen ja nuorten äitien kohdalla", sanoo Ufan työtä johtava Natasha (kuvassa oikealla). Äideille annetaan säännöllistä apua. Sen lisäksi olemme pystyneet majoittamaan tänä vuonna turvahuoneistoomme yli 10 äitiä ja 17 pikkulasta sekä 9 orpoa teini-ikäistä, joilla ei ole ollut muuta asuinpaikkaa.

7 Aigulin muutos: Ihme silmiemme edessä NATASHA SLOBODJAN, UFA "Ottakaa tämä tyttö, hän on pahin tapauksemme!" Aigul tuli luoksemme, kun hänet ajettiin pois kaupungin turvamajoituksesta. Hän oli tapellut sairaanhoitajan kanssa, ja sosiaaliviranomaiset soittivat meille: "Aigul on pahin tapaus, mikä meillä on. Jos te ette halua häntä, otamme lapsen häneltä pois." Vaikean vuoden jälkeen täydellinen muutos! Otimme riskin. Aigul ja pikkutyttö tulivat asumaan turvahuoneistoomme. Seurasi kieltämättä erittäin vaikea vuosi. Aigul sai yhtenään raivokohtauksia, karkaili narkomaanien luo, käytti itsekin huumeita, oli pitempiä jaksoja poissa oleskellen kenen luona sattui. Mutta sitten hän kohtasi Jumalan - ja on nyt kuin toinen ihminen. Hänestä on tullut loistava äiti, joka hoitaa esimerkillisesti suloista lastaan. Kuinka elää 40 eurolla kuussa? Mutta Aigulilla oli edelleen ongelma: kuinka elättää itsensä ja pikkulapsi 3000 ruplalla (40 eurolla) kuussa? Tämän kokoinen on tukiraha. Tilanne on toivoton yksinäiselle äidille, jolla ei ole vanhempia tai sukulaisia tukena. Entä jos on vielä velkaa? Jotta voisi yrittää saada työtä, lapsi pitäisi saada hoitoon. Mutta entä jos jonoon ei pääse tai lapsi ei ole sopivan ikäinen? Ompelemme kasseja! Aloitimme uuden projektin, jonka avulla Aigul ja muut äidit pääsevät alkuun eivätkä ole kokonaan meidän apumme varassa. Ompelemme kasseja! Sillä aikaa kun yksi äiti on ompelukoneen ääressä, toinen on lapsenvahtina. Ensimmäinen kassierä on jo myyty ja ensimmäiset palkat maksettu! Oman elämän alkuun Aigulilla on nyt pieni asunto. Autoimme häntä saamaan asumistukea. Hän maksaa vähitellen velkojaan, ompelee kasseja ja hoitaa lastaan. Sosiaaliviranomaiset, jotka ovat tunteneet Aigulin, ovat ihmeissään. Muutos ei kuitenkaan tullut itsestään. Se vaati kahden psyko- Aigulin ensimmäinen kassi on valmis! Ja se on hieno, kaikki saumat ovat moitteettomia. login, lääkärin ja lakimiehen työn, lukemattomia keskusteluja, jatkuvaa ohjausta ja valvontaa ja tukea meiltä. Mutta ennen kaikkea se vaati sen, että Jumala pääsi tekemään hänessä työtä ja muuttamaan hänet sisäisesti.

8 Lähettäjä: Mission Possible ry, PL 120, Vantaa Mission Possible ry, PL 120, Vantaa Puh Toimimme kotitoimistosta käsin. Sähköposti: Tilaukset, osoitteenmuutokset: Lapsia ja perheitä pelastamassa Itä-Euroopan suurkaupungeissa ja syrjäkylissä. Apu, evankeliumi ja pitkäjänteinen työ muuttavat heidän elämänsä. Toiminnanjohtaja Ignat Ivanov Toimistonhoitaja-tiedottaja Mirjami Ivanov Kirjanpito: Tmi Marika Kokko TUKITILIT: Nordea FI Danske Bank FI OP FI Viitenumerot tilisiirtokupongissa. Tukipuhelin: = 10 euroa = 20 euroa Poliisihallituksen keräyslupa POL , Voimassa koko Suomessa ilman Ahvenanmaata. Lämmin kiitos tuestasi, joka tekee tämän työn mahdolliseksi! Olemme kristillinen lähetys- ja avustusyhdistys. Viemme apua ja evankeliumia kodittomille, hädänalaisille ja päihdeongelmaisille lapsille, nuorille ja perheille. Kaikki työntekijät Itä-Euroopan kohdemaissa ovat paikallisia. TUKI-ILMOITUKSET Tilitoimisto Helant Pusula, p Kamorak Oy Kertailmoitus 65 euroa, koko vuosi 300 euroa. Kiitämme näitä yrityksiä ja yhteisöjä tuesta!

Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta!

Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta! KESÄ / HEINÄ 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa

Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa HELMI / MAALIS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa Tässä lehdessä myös yhteenveto työmme tuloksista v. 2012. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä

Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä ELO/SYYS 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä Perhepartio auttaa kadulta pelastettuja teiniäitejä ja heidän pikkulapsiaan Työmme

Lisätiedot

JOULU 2013 - TAMMI 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9

JOULU 2013 - TAMMI 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9 JOULU 2013 - TAMMI 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9 IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Maan alimpiin paikkoihin Jouluevankeliumi Efesolaiskirjeen

Lisätiedot

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! JOULU 2015 - TAMMI 2016

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! JOULU 2015 - TAMMI 2016 JOULU 2015 - TAMMI 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

HUHTI-TOUKO 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Ukraina murroksen keskellä

HUHTI-TOUKO 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Ukraina murroksen keskellä HUHTI-TOUKO 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Ukraina murroksen keskellä PÄÄKIRJOITUS IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Rukoile Ukrainan puolesta!

Lisätiedot

Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut.

Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut. HUHTI / TOUKO 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Työstä Venäjällä eilen, tänään ja huomenna Osta

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa ELO/SYYS 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Haluan tietää. Apu ja opetus muslimialueilla johtavat kokonaisia perheitä uskoon ja mullistavat kylien elämää. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov

Lisätiedot

HELMI-MAALIS 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa

HELMI-MAALIS 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa HELMI-MAALIS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Mission Possiblen vanhan logon piikkilanka-aita on nyt auki. Maissa, jotka 40 vuotta sitten olivat suljettuja, voi tänä päivänä toimia

Lisätiedot

HELMI - MAALIS 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut

HELMI - MAALIS 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut HELMI - MAALIS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja "Kaduille ja kujille, teille ja aitovierille": Kohteena unohdetut

Lisätiedot

Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän.

Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän. ELO - SYYS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän. Sasha ja Masha, pikku ystävykset Jekaterinburgin turvakodissa IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Valoa pimeyteen! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun iloa ja valoa!

Valoa pimeyteen! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun iloa ja valoa! JOULUKUU 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Valoa pimeyteen! Viemme pimeyden keskelle monenlaista valoa. Lue tästä numerosta, millaista! Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun

Lisätiedot

Kaksi lasta aidan takana

Kaksi lasta aidan takana ELO-SYYS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kaksi lasta aidan takana Veli ja sisko alkoholistiperheestä ukrainalaisessa syrjäkylässä joutuivat etsimään ruokaa ja tavaroita kaatopaikalta.

Lisätiedot

Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia.

Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia. KESÄ-HEINÄ 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia. Katso video: Kovia kokenut Pikku Aleksandra sai turvapaikan kodistamme. www.mp.org/fi

Lisätiedot

Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän.

Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän. LOKA-MARRAS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Ei oikoteitä

Lisätiedot

HUHTI-TOUKO 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s.

HUHTI-TOUKO 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s. HUHTI-TOUKO 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s. 6-7 Yksi parhaista päätöksistämme! Rakkaat ystävät, IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille.

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille. TAMMI/HELMI 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Mikä innoittaa minua tämän vuoden alussa? Turvakodin

Lisätiedot

Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus

Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus KESÄ/HEINÄ 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus Dasha syntyi vankilassa, kun hänet oli tarkoitus abortoida, hän eli kadulla ja rautatieasemilla,

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä JOULUKUU 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Mitä yhteistä on lapsilla, syntisillä ja sairailla? Nämä kaikki

Lisätiedot

Maailma muuttui yhtäkkiä!

Maailma muuttui yhtäkkiä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2010 Maailma muuttui yhtäkkiä! Pikku Vitali katsoo suurin silmin uutta ympäristöä. Lue, kuinka koko perheen elämä muuttui, s. 6. PÄÄKIRJOITUS Ignat

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Aina yhdessä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011

Aina yhdessä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011 Aina yhdessä! Sydänystävät Daniel ja Kamilla ovat Jekaterinburgin kotimme pienimpiä, mutta muistavat, mistä ovat pelastuneet ja iloitsevat

Lisätiedot

Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan!

Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan! KESÄ-HEINÄ 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan! Tänäkin kesänä sadat Mission Possiblen kerhoissa käyvät lapset kokoontuvat unohtumattomalle

Lisätiedot

Auta häntä kotikylässään!

Auta häntä kotikylässään! ELO / SYYS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Auta häntä kotikylässään! Kun autamme Bulgarian romaniperheitä kotikylissään, heidän ei tarvitse lähteä etsimään apua kaduilta muualta

Lisätiedot

Pelastettu viime hetkellä pakkasesta

Pelastettu viime hetkellä pakkasesta Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2010 Pelastettu viime hetkellä pakkasesta Kaksivuotias pikkutyttö pääsi uuteen turvakotiimme. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Usko on

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

HELMI-MAALIS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia?

HELMI-MAALIS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia? HELMI-MAALIS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia? IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Tämänkertaisen pääkirjoituksen on kirjoittanut Andrei

Lisätiedot

HUHTI/TOUKO 2012. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kaduille, kujille, teille ja aitovierille.

HUHTI/TOUKO 2012. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kaduille, kujille, teille ja aitovierille. HUHTI/TOUKO 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kaduille, kujille, teille ja aitovierille. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Kaduille, kujille, teille ja aitovierille >>

Lisätiedot

Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus LOKA / MARRAS 2016

Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus LOKA / MARRAS 2016 LOKA / MARRAS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Kuinka

Lisätiedot

Lapsen hymyyn ei tarvita paljon.

Lapsen hymyyn ei tarvita paljon. JOULU 2014 - TAMMI 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Lapsen hymyyn ei tarvita paljon. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Perhetyö Missä todellinen

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Minä... kaiken tämän keskellä... 2 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille

Minä... kaiken tämän keskellä... 2 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille 2 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Minä... kaiken tämän keskellä... Dima ja hänen äitinsä pääsivät turvakotiimme juuri kun heiltä oli mennyt kaikki toivo. Lue heidän tarinansa

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä

Lisätiedot

Mitä yhteistä on. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa LOKA/MARRAS 2012

Mitä yhteistä on. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa LOKA/MARRAS 2012 LOKA/MARRAS 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Mitä yhteistä on lampaiden keritsemisellä Venäjällä ja kampaajakurssilla Bulgariassa - saksien ja leikkurin käytön lisäksi? Ks. sivu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

JOULU TAMMI Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro

JOULU TAMMI Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro JOULU 2016 - TAMMI 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren

Lisätiedot

ELO / SYYS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Pienimmän parhaaksi

ELO / SYYS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Pienimmän parhaaksi ELO / SYYS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Pienimmän parhaaksi Uusi ohjelma käynnistyy! Äitiyspakkauksia ja paljon muuta Bulgarian romanikylien nuorille äideille ja muille

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Hyvää kesää! Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010

Hyvää kesää! Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010 Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Darja syntyi vankilassa vähän ennen kuin hänet piti abortoida. Kolmevuotiaana hänet pelastettiin

Lisätiedot

Tänään voimme vielä auttaa häntä.

Tänään voimme vielä auttaa häntä. LOKA / MARRAS 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Tänään voimme vielä auttaa häntä. Teemme työtä joka päivä niin kuin se olisi viimeinen mahdollisuus. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

LOKA - MARRAS 2013. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille.

LOKA - MARRAS 2013. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille. LOKA - MARRAS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Ei enää pilkattu ja arvoton Elisa hylättiin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa 1 Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa arvokkaampia. Fidan kristilliset kumppanijärjestöt osoittavat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2011

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2011 Tämä talvi on ollut Siperiassa erittäin ankara ja luminen. Katupartiomme saavat joka vuosi kymmeniä tämän pojan kaltaisia nuoria kadulta pois. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 /

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ensimmäiset äidit romanikylissä saivat äitiyspakkauksen!

1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ensimmäiset äidit romanikylissä saivat äitiyspakkauksen! 1 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Ensimmäiset äidit romanikylissä saivat äitiyspakkauksen! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Vauvoja ja nuorukaisia Mitä yhteistä on vastasyntyneellä

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011

Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011 Sveta pelastui kadulta Ufan katutyön kautta, äiti vapautui päihteistä, ja pikkuveljetkin saivat toisenlaisen elämän. >> Lue lisää elämänmuutoksista

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana

Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana KESÄ / HEINÄ 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Palijovon kylä Ukrainassa: Toivottomia perheitä ja heitteilläolevia lapsia hajalle ammutun tien takana Gena käy innokkaasti pyhäkoulua,

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Elisa, ihmeiden mies

Nettiraamattu. lapsille. Elisa, ihmeiden mies Nettiraamattu lapsille Elisa, ihmeiden mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella

Lisätiedot

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. FINLAND: 1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. Pentti, 2-vuotias poika Pentti syntyi seitsemän viikkoa etuajassa ja vietti neljä

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Kiitosmieli köyhyyden keskellä

Kiitosmieli köyhyyden keskellä Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 6 / 2010 Kiitosmieli köyhyyden keskellä Zdravkan lapset käyvät Mission Possiblen uudessa soppakeittiössä Pevtsiten kylässä. Keittiö sai aikaan silminnähtävän

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot