HELMI-MAALIS Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa
|
|
- Miina Salo
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HELMI-MAALIS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Mission Possiblen vanhan logon piikkilanka-aita on nyt auki. Maissa, jotka 40 vuotta sitten olivat suljettuja, voi tänä päivänä toimia vapaasti. Yksi asia ei ole muuttunut: Miljoonat ihmiset, perheet ja lapset, tarvitsevat Itä-Euroopassa edelleen apua ja evankeliumia.
2 PÄÄKIRJOITUS Välähdyksiä toimintamme historiasta IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja 40 vuotta työtä Itä-Euroopassa niin vaikeina kuin vapaina aikoina Rakkaat ystävät, Hyvää alkanutta vuotta! 2014 on meille erityinen vuosi, sillä Mission Possiblen perustamisesta tulee kuluneeksi 40 vuotta. Tällaiselle järjestölle näin pitkä toimintahistoria on suuri kiitollisuuden aihe. Tänä vuonna haluammekin antaa kiitoksen ja kunnian Jumalalle Hänen uskollisuudestaan, siunauksistaan, avustaan ja armostaan. Haluamme myös kiittää kaikkia työntekijöitämme, jotka ovat omalla panoksellaan olleet mukana työssä. Ilman heidän uhrautuvaisuuttaan emme olisi saavuttaneet tätä kaikkea. Kiitämme sydämellisesti myös kaikkia tuttuja ja tuntemattomia tukijoitamme! Kiitos sitoutumisestanne, tuestanne ja siitä, että olette uskoneet siihen, mikä ei vielä näy! Te olette mahdollistaneet sen, että näinä vuosina tuhannet ja tuhannet ihmiset ovat kuulleet evankeliumin ja saaneet elämää muuttavaa apua. Tämän vuoden lehdissämme julkaisemme uutisten lisäksi välähdyksiä viime vuosikymmenten työstä. Nämä vuodet Itä-Euroopassa ovat olleet täynnä valtavia muutoksia. Mutta yksi asia ei ole muuttunut: Miljoonat ihmiset, perheet ja lapset, tarvitsevat Itä-Euroopassa edelleen apua ja evankeliumia! Kun Raamattu oli kielletty kirja Mission Possible perustettiin aikana, jolloin Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan maiden seurakuntia vainottiin, uskovia tuomittiin vankeusrangaistuksiin ja Raamattu oli kielletty kirja. Tätä kuvasi Mission Possiblen ensimmäinen logo piikkilankoineen. Lähetysjärjestömme tarkoituksena oli viedä Raamattuja Itä-Eurooppaan tukea seurakuntien työtä tukea uskovien vankien perheitä valmistaa ja levittää opetusmateriaalia seurakunnille. Työtä tehtiin maanalaisen seurakunnan kanssa, ja siihen liittyi suuria riskejä kaikille osapuolille. Kirjallisuus ja tarvikkeet salakuljetettiin. Mutta oli samalla valtava siunaus saada olla auttamassa vainottua seurakuntaa. Seurakunnan kokous taivasalla1970-luvun Neuvostoliitossa.
3 Vuosi 2013 numeroin Saamme iloita paitsi kuluneista vuosikymmenistä, myös viime vuoden hyvistä tuloksista! Tässä on tiivistelmä vuoden 2013 tärkeimmistä luvuista työkentältämme Venäjältä, Ukrainasta, Bulgariasta ja Albaniasta. Lämmin kiitos sinulle tuestasi työllemme! Tehdään tästä juhlavuodestakin hedelmällinen! LAPSET PERHEET PÄIHDEKUNTOUTUS 90 lasta ja nuorta autettiin pois kadulta tai päihdeperheistä 170 lasta turvakodeissa ja kuntoutuskeskuksissa 90 lasta ja nuorta katupartioilla 570 lasta ja nuorta päiväkeskuksissa 540 lasta perheissä, jotka saavat apua 435 lasta soppakeittiöillä 30 lasta lukuohjelmissa OPETUS 1000 opiskelijaa kolmevuotisella raamattukurssilla 750 osallistujaa koulutusseminaareissa (Näillä ohjelmilla oma erillinen rahoitus) Yli 200 perhettä sai säännöllistä apua, ruokaa, vaatteita, tarvikkeita, ohjausta asunto-, työpaikka- ja tukiasioissa. EVANKELIOINTI Kymmeniä uskoontulleita eri työmuotojen kautta Yli 1000 lasta ja nuorta raamattukerhoissa ja säännöllisissä tapahtumissa 80 päihdekuntoutettavaa Jaroslavlin maatilalla 70 äitiä lapsineen naisten kuntoutuskeskuksissa MUITA OHJELMIA: Tuhansia avustustarvikkeiden ja joululahjojen saajia 780 testattua HIV-ohjelmassa Jekaterinburgissa 40 osallistujaa väkivallasta kärsineiden naisten eheytysohjelmassa Bulgariassa Tuhansia lukijoita kristillisellä naisten- ja lastenlehdellä Lasten auttaminen on aina ajankohtaista ja kiireellistä!
4 Haavoitettuja sydämiä parantamassa Tämä nuoren tytön sydäntäsärkevä kertomus omasta ja sisarustensa elämästä on täynnä tapahtumia, jotka ovat haavoittaneet heidän sydämiään. Nämä sisarukset, joita MIssion Possible auttaa Siperian Zlatoustissa, ovat osuva esimerkki lapsista ja perheistä, joiden hyväksi toimimme eri maissa ja kaupungeissa. Tavoitteenamme on antaa apua, jolla on iankaikkisuusarvoa. Siksi tämäkin kertomus alkaa kirkastua ja haavat parantua, ja loppu on täynnä uskoa ja toivoa.
5 Anna Hansafarova ZLATOUST, VENÄJÄ Ljudmila, 16, kertoo tarinansa Ljudmila ja hänen sisaruksensa ovat lapsia, joita olemme auttaneet viimeisen kahden vuoden ajan. Tässä on hänen tarinansa. Sitä kertoessaan Ljudmila itki koko ajan. Erityisen vaikeaa hänelle ja sisaruksille on ollut isän välinpitämättömyys ja se, ettei tämä koskaan alkanut elää normaalia elämää. Lapset rakastivat häntä kaikesta huolimatta. Kun aloimme auttaa tätä perhettä, koulusta ja poliisista soitettiin ja kysyttiin mielipidettämme, pitäisikö lapset ottaa huostaan. Lupasimme seurata perheen tilannetta ja tehdä heidän hyväkseen kaiken mahdollisen. Näin perhe on pysynyt koossa. Mikä upeinta, vanhimmat tytöt ovat tulleet uskoon! Minne ikinä viedään apua ja evankeliumia, ihmisten elämä muuttuu! Nimeni on Ljudmila, olen 16-vuotias. Olen syntynyt täällä Zlatoustissa. Meitä on äiti, hänen miesystävänsä, sisarukseni ja kaksi siskoni lasta. Asumme vanhassa rämässä mökissä. Kun olin pieni, isä joutui vankilaan viideksi vuodeksi huumeiden valmistuksesta ja myynnistä. Äiti jäi yksin meidän kolmen lapsen kanssa. Hän teki useampaa työtä, että pystyi ruokkimaan meidät. Kun isä vapautui, hän alkoi juoda ja piestä äitiä ja ruiskutti suoneen huumeita. Näimme, kuinka he tappelivat ja äiti puolustautui nyrkeillä, veitsellä ja sahalla... Siskoni Lena ei kestänyt tätä vaan karkasi kotoa. Emme pitkään aikaan tienneet, missä hän oli. Yhtenä aamuna heräsimme siihen, että kotiin tuli poliiseja. Isä ja hänen narkkaritoverinsa pantiin lattialle käsirautoihin. Isä joutui taas vankilaan kahdeksi vuodeksi. Lena palasi kotikaupunkiimme. Hänellä oli mukana poikaystävä, ja pian hän sai vauvan. Puolitoista vuotta myöhemmin syntyi Sasha-poika, jolla oli suruksemme synnynnäinen vamma, koska Lenaa oli hakattu koko odotusajan. Kun isä tuli vankilasta, äidillä oli toinen miesystävä. Hänkin joi koko ajan ja sai äidinkin juomaan. Äiti päätti elää isän kanssa, mutta puolen vuoden päästä isä ajoi meidän talosta kadulle! Meitä oli äidin kanssa seitsemän. Koska meillä ei ollut muuta paikkaa, menimme kaikki asumaan Lena-siskoni luo yhteen pieneen huoneeseen. Isä asui mökissämme. Jatkuu seuraavalla sivulla
6 Sisarukset saivat kutsun Zlatoustin yhdistyksemme joulujuhlaan ja pääsivät mukaan retkille ja ruoka-avun piiriin. Siitä käynnistyi prosessi, jonka kautta perheen tilanne on helpottunut ja vanhimmat tytöt ovat löytäneet uskon. Isä oli sairastunut vankilassa tuberkuloosiin muttei halunnut syödä lääkkeitä. Muutaman kuukauden kuluttua hän kuoli... Palasimme Lenan luota taloomme. Mutta sen jälkeen mies alkoi hakata häntä entistä enemmän, ja kerran niin pahoin, että Lenan jalat halvautuivat. Hän joutui selkäleikkaukseen, ja mies jätti hänet ja lapset. Leikkauksen jälkeen he tulivat meille. - Äiti löysi uuden ystävän, ja molemmat joivat yhdessä... Jouluna 2011 saimme kutsun avustusyhdistys Mission Possiblen kuusijuhlaan. Minä, Ljuba ja Lena menimme sinne innoissamme. Saimme jouluaterian ja karkkipakkaukset ja meillä oli tosi hauskaa. Aloimme käydä yhdistyksen keskuksessa syömässä. Meille annettiin vaatteita ja muita tarvikkeita. Kuulimme, että yhdistyksen vetäjät olivat uskovia. Menimme uteliaisuudesta katsomaan heidän seurakuntaansa. Minä ja Ljuba aloimme käydä siellä usein. Äiti riiteli miesystävänsä kanssa ja ajoi hänet ulos. Kuukautta myöhemmin, kun mies joi kotonaan, hänen talonsa paloi ja hän sen mukana! Äidille se oli valtava shokki, ja hän alkoi juoda tauotta. Hän menetti työpaikkansa, ja kesti kauan saada uusi. Yhdistys jatkoi auttamistamme, ja apu oli nyt tosi tarpeellista. Saimme myös tutustua toisiin lapsiin, joilla oli samantapainen tilanne kuin meillä. Kesällä meille järjestettiin leiri ja kävimme kaikki yhdessä retkillä. Yhdistyksen työntekijät yrittivät kaikin tavoin parantaa elämäämme. He rukoilivat puolestamme, kävivät meillä kotona ja auttoivat ongelmissamme. - Tulimme Ljuban kanssa uskoon ja kävimme kasteella. Minulle tarjottiin ihmeekseni työtä ruokakaupan myyjänä! Olin haaveillut, että voisin ostaa omat vaatteeni enkä olla äidin harteilla. Äidin miesystävä juo eikä käy työssä. Nyt Lenallakin on työtä ja tuomme perheeseen rahaa. Saan lisäksi orvoneläkettä. Mutta meillä on silti tiukkaa, kun meitä on seitsemän. Talokin pitäisi remontoida. Olen nyt yhdeksännellä luokalla ja käyn iltakoulua, että voin samalla tehdä työtä. Haaveenani on tämän jälkeen opiskella kirjanpitäjäksi. Haaveilen myös perheestä - rakastavasta aviomiehestä ja lapsista. Uskon, että Jumalan avulla saan hyvän ja onnellisen elämän!
7 Rakkaus keksii keinot Tätä sanontaa käytettiin aikana, jolloin mietittiin, miten Raamattuja ja tarvikkeita voitaisiin viedä suljettuihin maihin. Ja erilaisia keinoja löytyi. Rakkaus mursi piikkilangat! Rakkaus keksii keinot ja murtaa esteet myös tänä päivänä. Se löytää tien sinne, missä lapset, nuoret ja perheet ovat epätoivoisessa tilanteessa. 100 paikallista työntekijäämme ja 140 vapaaehtoista avustajaa ovat rakkauden motivoimina pystyneet kohtaamaan mitä vaikeimpia ongelmia ja inhimillistä hätää. Näin elintärkeä apu ja evankeliumi ovat saavuttaneet tuhansia - myös Ljudmilan ja hänen perheensä Siperiassa.
8 M Itella Oyj Lähettäjän osoite: Mission Possible ry, PL 120, Vantaa Mission Possible ry, PL 120, Vantaa Puh Toimimme kotitoimistosta käsin. Sähköposti: Tilaukset, osoitteenmuutokset: TUKI-ILMOITUKSET Yksi ilmoitus 65 eur, koko vuosi 300 eur. Kiitos tuesta! Olemme kristillinen lähestys- ja avustusyhdistys. Autamme Itä-Euroopan kodittomia, hädänalaisia ja päihdeongelmaisia lapsia, nuoria ja perheitä ja viemme heille aineellista apua ja evankeliumia. Kohdemaat: Venäjä, Ukraina, Bulgaria, Albania. Kaikki työntekijämme ovat paikallisia. Henkilökunta:Toiminnanjohtaja Ignat Ivanov, toimistonhoitaja-tiedottaja Mirjami Ivanov. Kamorak Oy NÄIN VOIT AUTTAA: Tukitilit: Nordea FI Danske Bank FI OP FI Viitenumerot tilisiirtokupongissa. Tukipuhelin: = 10 euroa = 20 euroa Tilitoimisto Helant Pusula, p Poliisihallituksen keräyslupa 2020/2012/2266, Voimassa koko Suomessa ilman Ahvenanmaata. MUITA TAPOJA TUKEA TYÖTÄ: Heijastimet Kaulakorut. Lisätietoa irtoliitteen kupongissa.
Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa
HELMI / MAALIS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua, jolla on iankaikkisuusarvoa Tässä lehdessä myös yhteenveto työmme tuloksista v. 2012. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja
Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta!
KESÄ / HEINÄ 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Yksi meistä Autettavat voivat sanoa jokaisesta työntekijästämme: Hän on yksi meistä. Lue lisää sisäsivuilta! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja
JOULU 2013 - TAMMI 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9
JOULU 2013 - TAMMI 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Hän astui alas, maan alimpiin paikkoihin. Ef. 4:9 IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Maan alimpiin paikkoihin Jouluevankeliumi Efesolaiskirjeen
Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän.
ELO - SYYS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kun pelastamme lapsen, pelastamme koko elämän. Sasha ja Masha, pikku ystävykset Jekaterinburgin turvakodissa IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja
HUHTI-TOUKO 2014. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Ukraina murroksen keskellä
HUHTI-TOUKO 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Ukraina murroksen keskellä PÄÄKIRJOITUS IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Rukoile Ukrainan puolesta!
Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä
ELO/SYYS 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua + evankeliumia = täyskäännöksiä ihmisten elämässä Perhepartio auttaa kadulta pelastettuja teiniäitejä ja heidän pikkulapsiaan Työmme
Umpikujasta ulos LOKA-MARRAS 2015. Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille
LOKA-MARRAS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Umpikujasta ulos Apua ja evankeliumia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja perheille IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja
Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut.
HUHTI / TOUKO 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Etsimässä ja pelastamassa sitä, mikä on kadonnut. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Työstä Venäjällä eilen, tänään ja huomenna Osta
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa
ELO/SYYS 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Haluan tietää. Apu ja opetus muslimialueilla johtavat kokonaisia perheitä uskoon ja mullistavat kylien elämää. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov
Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän.
LOKA-MARRAS 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Oikeaan aikaan annettu apu voi pelastaa koko loppuelämän. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Ei oikoteitä
Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus
KESÄ/HEINÄ 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Lapsia, joilla on menneisyys ja tulevaisuus Dasha syntyi vankilassa, kun hänet oli tarkoitus abortoida, hän eli kadulla ja rautatieasemilla,
HELMI - MAALIS 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut
HELMI - MAALIS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kohteena syrjäytyneet ja unohdetut IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja "Kaduille ja kujille, teille ja aitovierille": Kohteena unohdetut
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! JOULU 2015 - TAMMI 2016
JOULU 2015 - TAMMI 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Mission Possiblen ystäville! Kiitos mukanaolostanne kuluneena vuonna! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille.
TAMMI/HELMI 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Luomme yhdessä olosuhteita ihmeille. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Mikä innoittaa minua tämän vuoden alussa? Turvakodin
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2011
Tämä talvi on ollut Siperiassa erittäin ankara ja luminen. Katupartiomme saavat joka vuosi kymmeniä tämän pojan kaltaisia nuoria kadulta pois. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 /
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä
JOULUKUU 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Joulun valoa romanikylissä PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Mitä yhteistä on lapsilla, syntisillä ja sairailla? Nämä kaikki
Mitä yhteistä on. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa LOKA/MARRAS 2012
LOKA/MARRAS 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Mitä yhteistä on lampaiden keritsemisellä Venäjällä ja kampaajakurssilla Bulgariassa - saksien ja leikkurin käytön lisäksi? Ks. sivu
Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan!
KESÄ-HEINÄ 2014 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Evankeliumin ja tiedon valoa Albaniaan! Tänäkin kesänä sadat Mission Possiblen kerhoissa käyvät lapset kokoontuvat unohtumattomalle
Lapsen hymyyn ei tarvita paljon.
JOULU 2014 - TAMMI 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Lapsen hymyyn ei tarvita paljon. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Välähdyksiä toimintamme historiasta Perhetyö Missä todellinen
Auta häntä kotikylässään!
ELO / SYYS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Auta häntä kotikylässään! Kun autamme Bulgarian romaniperheitä kotikylissään, heidän ei tarvitse lähteä etsimään apua kaduilta muualta
Aina yhdessä! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2011 Aina yhdessä! Sydänystävät Daniel ja Kamilla ovat Jekaterinburgin kotimme pienimpiä, mutta muistavat, mistä ovat pelastuneet ja iloitsevat
HUHTI/TOUKO 2012. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Kaduille, kujille, teille ja aitovierille.
HUHTI/TOUKO 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kaduille, kujille, teille ja aitovierille. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Kaduille, kujille, teille ja aitovierille >>
Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia.
KESÄ-HEINÄ 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Tässä numerossa: Turvakotien entisiä ja nykyisiä lapsia. Katso video: Kovia kokenut Pikku Aleksandra sai turvapaikan kodistamme. www.mp.org/fi
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
HUHTI-TOUKO 2015. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s.
HUHTI-TOUKO 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa On vain yksi tapa tuoda heidän elämäänsä pysyvä muutos. Lue s. 6-7 Yksi parhaista päätöksistämme! Rakkaat ystävät, IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja
Kaksi lasta aidan takana
ELO-SYYS 2015 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Kaksi lasta aidan takana Veli ja sisko alkoholistiperheestä ukrainalaisessa syrjäkylässä joutuivat etsimään ruokaa ja tavaroita kaatopaikalta.
Tänään voimme vielä auttaa häntä.
LOKA / MARRAS 2011 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Tänään voimme vielä auttaa häntä. Teemme työtä joka päivä niin kuin se olisi viimeinen mahdollisuus. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja
Maailma muuttui yhtäkkiä!
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2010 Maailma muuttui yhtäkkiä! Pikku Vitali katsoo suurin silmin uutta ympäristöä. Lue, kuinka koko perheen elämä muuttui, s. 6. PÄÄKIRJOITUS Ignat
Valoa pimeyteen! Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun iloa ja valoa!
JOULUKUU 2012 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Valoa pimeyteen! Viemme pimeyden keskelle monenlaista valoa. Lue tästä numerosta, millaista! Toivotamme kaikille lukijoillemme joulun
Missä hän on tänään? 4 / Tapaat tässä numerossa lapsia ja vanhempia muutamia vuosia sen jälkeen, kun he saivat meiltä apua.
4 / 2019 Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan Missä hän on tänään? Tapaat tässä numerossa lapsia ja vanhempia muutamia vuosia sen jälkeen, kun he saivat meiltä apua. IGNAT IVANOV, Toiminnanjohtaja - Selfie
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua
Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä
LOKA - MARRAS 2013. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa. Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille.
LOKA - MARRAS 2013 Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa Apua ja tukea väkivallan traumauttamille tytöille ja naisille. IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Ei enää pilkattu ja arvoton Elisa hylättiin
Kuntoutuneet auttavat nyt kohtalotovereitaan
PÄÄKIRJOITUS Avasimme äitien ja pikkulasten kuntoutuskeskuksen uuteen kaupunkiin Kuntoutuneet auttavat nyt kohtalotovereitaan Ignat Ivanov, toiminnanjohtaja Lapsenlapsi! Olemme olleet jo muutaman vuoden
Hyvää kesää! Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 3 / 2010 Syntynyt vankilassa, pelastettu elämälle. Darja syntyi vankilassa vähän ennen kuin hänet piti abortoida. Kolmevuotiaana hänet pelastettiin
Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 2 / 2011 Sveta pelastui kadulta Ufan katutyön kautta, äiti vapautui päihteistä, ja pikkuveljetkin saivat toisenlaisen elämän. >> Lue lisää elämänmuutoksista
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus LOKA / MARRAS 2016
LOKA / MARRAS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Meitä odotetaan! Apua, evankeliumia ja iloa koteihin, joissa vallitsee puute ja toivottomuus IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Kuinka
FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal
1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti
Pelastettu viime hetkellä pakkasesta
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 1 / 2010 Pelastettu viime hetkellä pakkasesta Kaksivuotias pikkutyttö pääsi uuteen turvakotiimme. PÄÄKIRJOITUS Ignat Ivanov Toiminnanjohtaja Usko on
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
PAPERITTOMAT -Passiopolku
PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
Minä... kaiken tämän keskellä... 2 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille
2 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Minä... kaiken tämän keskellä... Dima ja hänen äitinsä pääsivät turvakotiimme juuri kun heiltä oli mennyt kaikki toivo. Lue heidän tarinansa
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.
Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
JOULU TAMMI Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro
JOULU 2016 - TAMMI 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Valo tuli. Tyttö Rozinon kylästä. Kuva: Linsey Curro IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Kiitosmieli köyhyyden keskellä
Kadun lasten, nuorten ja perheiden elämää muuttamassa 6 / 2010 Kiitosmieli köyhyyden keskellä Zdravkan lapset käyvät Mission Possiblen uudessa soppakeittiössä Pevtsiten kylässä. Keittiö sai aikaan silminnähtävän
Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
HELMI-MAALIS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia?
HELMI-MAALIS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Millaisesta elämästä olet pelastanut lapsia? IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Tämänkertaisen pääkirjoituksen on kirjoittanut Andrei
TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA
TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja
1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ulos kopista!
1 / 2018 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Ulos kopista! Lena eli sairautensa vuoksi eristyksissä niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Eräänä päivänä turvakotimme johtaja koputti asuinhuoneen
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
3 / Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan. Uusi soppakeittiö!
3 / 2018 Evankeliumia ja apua Itä-Eurooppaan Uusi soppakeittiö! RUMEN IVANOV Bulgarian Mission Possiblen johtaja Muutos on alkanut! Kun kävimme Karnaren slummikylässä ensimmäisen kerran vajaa vuosi sitten,
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua
Hei taas! 5 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille
5 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hei taas! Kaverukset Sergi, Melio ja Selman ovat Albanian keskuksemme kristillisen päiväkerhon kasvatteja. He ovat nyt ensimmäisellä luokalla
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Me lähdemme Herran huoneeseen
Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun
Ksenia Pietarilainen -keppinuket
Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille
Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.
Rakkaat ystävät, On ilo kirjoittaa teille kaikille taas. Haluan käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni kanssanne iloni siitä että lapset ovat viimeinkin päässet vierailulle. (Niin kuin yllä olevasta kuvasta
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat
ELO / SYYS Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Pienimmän parhaaksi
ELO / SYYS 2016 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Pienimmän parhaaksi Uusi ohjelma käynnistyy! Äitiyspakkauksia ja paljon muuta Bulgarian romanikylien nuorille äideille ja muille
Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi
Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon
JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Hyvää ja rauhallista joulua!
6 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Hyvää ja rauhallista joulua! Lämmin kiitos teille kuluneesta vuodesta Mission Possiblen tiimeiltä ja kaikkien lasten ja perheiden puolesta,
Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto
Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien
1 / Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille. Ensimmäiset äidit romanikylissä saivat äitiyspakkauksen!
1 / 2017 Apua ja evankeliumia Itä-Euroopan lapsille ja perheille Ensimmäiset äidit romanikylissä saivat äitiyspakkauksen! IGNAT IVANOV Toiminnanjohtaja Vauvoja ja nuorukaisia Mitä yhteistä on vastasyntyneellä
Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo
Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children